Kuntien suunnitteluhenkilökunta ja arkkitehtitutkinnon suorittaneiden määrän kehitys v. 1970-2007



Samankaltaiset tiedostot
VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE:

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAHDEN RENKOMÄKI. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Palvelujen suhdannetilanne: Palvelujen kehitys seisahtunut tulevaisuudenodotukset vaimeat

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma Hyvinkään kaupunki Talousosasto

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

Tulot ja huoltosuhteet Hyvinkään kaupunki Talousosasto

Koulutukseen hakeutuminen 2014

Korkeasti koulutettujen työmarkkinapolut työllisyys, työttömyys ja syrjäytymisriski

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

Kansallinen julkaisurekisterihanke

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2009

Väestön koulutusrakenne 2012

Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014

KUOPION SEUDUN ELINVOIMA SUHTEESSA MUIHIN SUURIIN JA KESKISUURIIN KAUPUNKISEUTUIHIN. Valtiotieteen tohtori Timo Aro Huhtikuu 2015

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2010

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 vuotiaat työttömät. Pohjanmaan ELY-alueen alle 30 - vuotiaat työttömät kuukauden lopussa

Maahanmuuttajat maaseudun elinkeinojen voimaannuttajina Tutkimusjohtaja Elli Heikkilä Siirtolaisuusinstituutti

TILASTOKATSAUS 4:2015

Koulutukseen hakeutuminen 2012

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

Väestön koulutusrakenne 2009

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015

Väestönmuutokset 2011

Väestöarvion laadinta ja väestötietojen hyödyntäminen Jyväskylässä

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013

Ammatillinen koulutus 2009

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä lähes ennallaan

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi hieman

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2014

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Väestön koulutusrakenne 2013

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto

Väestön koulutusrakenne 2010

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 5/2015

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi kesäkuussa 2013

Koulutukseen hakeutuminen 2012

Tutkimus tutuksi. Työsuojelurahasto. Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Merja Merasto

Keski-Savon selvitysalue Heikki Miettinen

Ammatillinen koulutus 2012

Koulutukseen hakeutuminen 2015

Tilastokatsaus 12:2010

Ammatillinen koulutus 2009

kunnista tammi maaliskuussa

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Kuurojen työllisyyden ja yrittäjyyden edunvalvonta ja tukeminen

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni hieman

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

TILASTOJA 2015:3. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-joulukuussa

Tilastokeskuksen tiedonkeruu Korkeakoulujen t&k-toiminta. Mervi Härkönen KOTA-seminaari, , Lahden ammattikorkeakoulu

NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Kuopio

Palvelujen suhdannetilanne: Kasvu haurasta rakennemuutos pysyvää

Tietoa akavalaisista Kainuussa

TILASTOJA 2014:22. Väestön ja väestönmuutosten. tammi-kesäkuussa

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2014

TILASTOKATSAUS 4:2016

Työmarkkinat Helsingissä - tuoreimmat tilastotiedot kuvioina

Työpaikat ja työlliset 2014

Toimintaympäristön muutokset. Itä Uudenmaan selvitysalue Heikki Miettinen

2016:20 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016

Finnan trendiraportti 2015 Yhteenvedot

TILASTOJA 2014:30. Väestön ja väestönmuutosten. seudulla tammi-syyskuussa

Vantaa. Kuntaraportti

Koulutukseen hakeutuminen 2009

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti

Koulutukseen hakeutuminen 2016

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus.

Satakunnan työllisyyskatsaus 2/2015

Väestön koulutusrakenne 2011

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni edelleen

Vuosittainen raportti

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2014

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2011

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

Tilastokeskus.fi väylä luotettavaan tilastotietoon

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2013 Tilaisuuden avaus Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta 1. vuosineljänneksellä 2011

Hämeen työllisyys- ja työpaikkatilanne selvästi vuoden takaista parempi

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2010

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 9/2014

Vuonna 2005 Helsingin yliopistosta valmistuneiden uraseuranta

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina

Transkriptio:

Kuntien suunnitteluhenkilökunta ja arkkitehtitutkinnon suorittaneiden määrän kehitys v. 1970-2007 Terttu Nupponen, YTT, sosiologi Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus SAFA 14.4.2010

SAFA:n YTK:lta tilaama selvitystehtävä: 1. Arkkitehtien määriä ja niiden muutoksia koskevan tutkimuskirjallisuuden etsiminen ja läpikäynti 2. Olemassa olevan tilastotiedon kartoittaminen 3. Saatavissa olevien tietojen hankkiminen Tilastokeskuksesta ja aineiston laatua koskevat tarkennukset (puhelinkeskustelut ja kirjeenvaihto tilastokeskuksen kanssa) 4. Tilastosarjojen analyysi ja tietojen poimiminen eri excel-tiedostoista 5. Tulosten kokoaminen taulukkomuotoon 6. Kunnissa työskentelevien arkkitehtien määrän muutosta ja yleisemmin arkkitehtien aseman muutosta koskevan perustutkimuksen reunaehdot ja mahdollisuudet 7. Työn tulosten esittelyn laatiminen powerpoint -tiedostoksi ja esittely SAFA:ssa 14.4.2010

1. Arkkitehteja koskeva tutkimuskirjallisuus Hautala-Kajos, Kristina & Merja Härö (1986) Rakennusten suunnittelijat. Rakennusten arkkitehtisuunnittelusta vastaavien ammattiryhmien koulutus ja toiminta suunnittelijoina. Valtion taidehallinnon julkaisuja n:o 30. Helsinki: Valtion painatuskeskus.. Kirjakka, Marjut (1988) Yhdyskuntasuunnittelun henkilömäärien kehitys 1970-1980 -luvuilla. YTK B:53, TKK, Otaniemi. Kivinen, Olli & Marjut Kirjakka (1978) Yhdyskuntasuunnittelun kehitys henkilömäärien valossa. YJK A11, HTKK, Espoo. Vartia, Laura & Merja Härö (1999) Rakennusten suunnittelijat v. 1998. Helsinki: SAFA. SAFA osallistui v. 2006 eurooppalaiseen vertailututkimukseen: Archi Euro 3rd Millenium a Comparison of Architecture and Professional Practices in Europe

2. Olemassa oleva tilastotieto Vertailukelpoisuuden kannalta yhtenäisin arkkitehteja koskeva tietokanta on tilastokeskuksessa. Sen tiedot ovat 5-vuotisvälein vuosilta 1970-2007. Tiedot ovat a) arkkitehtikoulutuksen saaneitten työllisten määrästä arkkitehtitehtävissä 1970-2007. b) arkkitehtitehtävissä toimivien työllisten määrät 1970-2007. c) arkkitehtitutkinnon suorittaneet, lkm, v. 1970-2007 työllisten joukossa ja koko väestön joukossa. d) arkkitehdin tutkinnon suorittaneet työnantajatyypin ja elinkeinotoiminnan mukaan v. 1970-2007 Tietojen pohjana on v. 1980-1995 voimassa ollut ammattiluokitus, eroja luokituksissa 1995 ja 2001. Vertailukelpoisuus ei ole täydellinen sen vuoksi.

3. Tilastotietojen hankinta ja tarkennukset tilastokeskuksesta Puhelintiedustelut: -15.12.2009 ja 16.12.2009 Terttu Nupponen: soitto Airi Pajuselle -17.2.2010 Terttu Nupponen: soitto Marketta Oinoselle Sähköpostikirjeenvaihto Nupponen/Tilastokeskus (Pajunen/Oinonen): 15.12.2009 18.12.2009 Arkkitehdit 15 KB 18.12.2009 RE: Arkkitehdit 6 KB 21.12.2009 Arkkitehdit 57 KB 7.1.2010 RE: Arkkitehdit 6 KB 8.1.2010 Re(2): Arkkitehdit 87 KB 8.1.2010 RE: Re(2): Arkkitehdit 8 KB 11.1.2010 Re:VL: Arkkitehdit 22 KB 17.2.2010 Arkkitehtikoulutus tai ammattiryhmänä arkkitehti 76 KB 17.2.2010 kysymys? kuntien työllistämät arkkitehdit ja tuntemattomat samaa suuruusluokkaa v. 1970-1990 - mistä 67 KB 18.2.2010 arkkitehdit 376 KB 18.2.2010 RE: arkkitehdit 5 KB 18.2.2010 Re(2): arkkitehdit 17 KB 19.2.2010 arkkitehdit 98 KB 22.2.2010 RE: arkkitehdit 5 KB

4. Tilastosarjojen analyysi ja tietojen poiminta exceltaulukoista Taulukko 1. tutkinnon suorittaneiden ja työllistyneiden määrät v. 1970-2007, tulkinta: tutkinnon suorittaneiden arkkitehtien kokonaismäärä on kasvanut vuoden 1970 luvusta 1236 vuoteen 2007 mennessä melkein kolminkertaiseksi, 3687:ään. työllisten arkkitehtien osuus tutkinnon suorittaneiden arkkitehtien kokonaismäärästä vaihteli voimakkaasti v. 1970-2007. työllisten arkkitehtien määrä on kasvanut hitaammin kuin tutkinnon suorittaneiden arkkitehtien kokonaismäärä. Työllisten osuus muuttui 2,3- kertaisesti vuoden 1970 luvusta 1134 työllistä arkkitehtia vuoden 2007 lukuun 2591. tilastosarjan alussa, v. 1970 työllisten arkkitehtien osuus on kaudella 1970-2007 suhteellisesti suurin l. 91,7%. Ei-työllisiksi arkkitehdeiksi luettuja oli v. 1970 vain satakunta kaikista 1236:sta tutkinnon suorittaneista.

työllisten arkkitehtien suhteellinen osuus on alentunut 2000-luvulla 30-32 %:iin. alimmillaan työllisten osuus oli poikkeusvuonna 1995: työllisiä arkkitehtitutkinnon suorittaneista oli silloin runsaat 59%. Ei-työllisiä tutkinnon suorittaneita arkkitehteja oli kaikkiaan 1180 henkeä, tutkinnon suorittaneista 41%. viimeisin tilastoitu työllisten arkkitehtien osuus, vuodelta 2007, on 70,7%. Se on yhteensä 2591 arkkitehtia kaikista 3687:stä tutkinnon suorittaneista arkkitehdeista.

5. Tulosten kokoaminen taulukkomuotoon Taulukko 1: Arkkitehdin tutkinnon suorittaneet v. 1970-2007: kokonaismäärä sekä työllisten ja ei-työllisten lukumäärät. (Tilastokeskus 2010 & Nupponen/YTK.) Vuosi Kaikki arkkitehdin tutkinnon suorittaneet Työlliset arkkitehdin tutkinnon suorittaneet Ei-työlliset arkkitehdin tutkinnon suorittaneet 1970 1236 100, 1975 1495 100, 1980 1736 100, 1985 2064 100, 1990 2469 100, 1995 2892 100, 2000 3247 100, 2005 3568 100, 2007 3687 100, 1134 91,7% 1288 86,1% 1452 83,6% 1741 84,4% 2045 82,8% 1712 59,2% 2292 70,6% 2479 69,5% 2591 70,3% 102 8,3% 207 13,8% 284 16,3% 323 15,6% 424 17,1% 1180 40,8% 982 30,2% 1089 30,5% 1096 29,7%

Taulukko 2: Arkkitehdin tutkinnon suorittaneet työnantajatyypin ja elinkeinotoiminnan mukaan v. 1970-2007, tulkinta: valtion palveluksessa olleiden määrä on kasvanut kaudella suhteellisesti eniten, 1,6-kertaisesti, kuntien ja yksityisen sektorin työllistämien määrät taas samaan tahtiin, 2,4-kertaisesti. Kunnissa työskennelleiden arkkitehtien määrä kasvoi 253:sta 605:een, yksityisellä sektorilla 504:stä 1216:een. yrittäjinä työskennelleiden määrä kasvoi samaan tapaan 2,3-kertaisesti, 244 hengestä 564:ään. valtion osuus työnantajana oli suhteellisesti suurin 70-luvulla ja 1995, kuntien osuus 1975, 1980 ja 1995 (27-28%). yksityinen sektori on arkkitehtien valtatyönantaja koko ajanjaksolla. Osuus vaihtelee vuosien 1970 ja 1975 osuudesta 45% 80-luvun 31-37%:n osuuksiin, v:n 1995 ja 2000 lukuun 41% sekä v:ien 2005 ja 2007 osuuksiin 47%.

Taulukko 2. Työlliset tutkinnon suorittaneet arkkitehdit työnantajan mukaan v. 1970-2007. (Tilastokeskus & Nupponen/YTK v. 2010.) Vuosi Työlliset arkkitehtitutkinnon suorittaneet Valtio Työnantajatyyppi Yrittäjät Valtioenemm. yhtiö* Kunta-työnantaja Yks. sekt. Tuntematon 1970 1134 10 119 1 1 253 22% 509 45% 244 21% 8 1% 1975 1288 10 181 14% 4 348 27% 583 45% 163 13% 9 1% 1980 1452 10 197 14% 2 402 28% 497 34% 336 23% 18 1% 1985 1741 10 195 11% 3 437 25% 646 37% 366 21% 94 5% 1990 2045 10 186 9% 7 454 22% 837 41% 561 27%.. 1995 1712 10 245 14% 22 1% 466 27% 538 31% 441 26%.. 2000 2292 10 205 9% 7 520 23% 935 41% 528 23% 97 4% 2005 2479 10 203 8% 4 589 22% 1142 46%** 539 22% 2 2007 2591 10 193 7% 5 605 23% 1216 47** 564 22% 8 1%

Taulukosta 2. nouseva kysymys: Ei-työllisten arkkitehtien määrä on kasvanut huomattavasti v. 1970-2007. Missä määrin selittäjä on koulutuspaikkojen määrän kasvu? Missä määrin kyse on työllisyyden vaihteluista? Missä määrin kyse on eläkeläisten osuuden kasvusta? Missä suhteessa nämä selitystekijät ovat toisiinsa?

6. Jatkotutkimuksen edellytykset ja vaateet Tutkimustarve Kun tutkimusintressi koskee suomalaisen kunnissa työskentelevän arkkitehtikunnan kokemia muutoksia ja niihin liittyviä syysuhteita, aineiston tulisi koskea kaikkia kuntatyyppejä. Suunnittelukulttuurit, työolot ja esim. yhdyskuntasuunnittelun resurssit vaihtelevat kunnittain. Päätelmien luotettavuus vaatii tiedonkeruun kattavuutta. Perustutkimukselle on selvä tarve v.2010. Kunnissa työskentelevistä arkkitehdeista ei ole valmiina riittävää tietopohjaa. Ehdotus 1 SAFA virittää keskusteluja ja yhteistyötä Kuntaliiton kanssa kuntien henkilökunnan koulutustaustoja ja toimenkuvia koskevan tietorekisterin perustamiseksi ja ylläpitämiseksi. Ehdotus 2 SAFA ja YTK tekevät yhdessä Kunnallisalankehittämissäätiölle rahoitushakemuksen aiheen tutkimiseksi.