EUROOPAN PARLAMENTIN SOVITTELIJA

EUROOPAN PARLAMENTIN SOVITTELIJA KANSAINVÄLISISSÄ VANHEMPIEN TEKEMISSÄ LAPSIKAAPPAUKSISSA OPAS

EUROOPAN PARLAMENTIN SOVITTELIJA KANSAINVÄLISISSÄ VANHEMPIEN TEKEMISSÄ LAPSIKAAPPAUKSISSA OPAS

Sisältö Johdanto 7 1. Perheoikeuden alan päätöksiin sovellettavaa oikeutta ja oikeudenkäyttövaltaa sekä näiden päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevan lainsäädännön kehittyminen Euroopan unionissa. 8 2. Tarve ottaa käyttöön unionin toimia kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa. 10 2.1. Asetuksessa (EY) 2201/2003 tarkoitettu oikeudenkäyttövalta kansainvälisiin lapsikaappauksiin liittyvissä asioissa. 11 3. Siviili- ja kauppaoikeuden alaan kuuluvien asioiden sovittelusta perheoikeuden alaan kuuluvien asioiden sovitteluun. 12 4. Sovittelu vaihtoehtoisena välineenä kansainvälisten lapsikaappausten ratkaisemisessa. 13 5. Euroopan parlamentin sovittelijan rooli kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa. 14 6. Kuinka kääntyä Euroopan parlamentin sovittelijan puoleen kansainvälisissä vanhempien tekemissä lapsikaappauksissa. 7. Kuinka sovittelu toimii ja mitä siihen sisältyy. 8. Sovittelijalle toimitetut tapaukset. 15 16 17 8.1.1. Sovittelupyynnöt, joissa ilmoitetaan Haagin yleissopimuksen epäasianmukaisesta soveltamisesta. 21 8.1.2. Sovittelupyynnöt, joissa ilmoitetaan asetuksen N:o 2201/2003 (Bryssel II a asetus) epäasianmukaisesta soveltamisesta. 22 9. Muut Euroopan parlamentin sovittelijan toimet kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa. 25 4

YHTEENVETO 26 a) Mitä tarkoitetaan kansainvälisellä lapsikaappauksella. b) Kansainvälisiä lapsikaappaustapauksia koskevat kansainväliset ja EU:n säännöt. 26 c) Kuinka vanhempi voi estää lapsen kaappauksen. 26 d) Mitä vanhempi voi tehdä lapsen kaappauksen jälkeen. 27 LIITTEET: EUROOPAN PARLAMENTIN SOVITTELIJA KANSAINVÄLISISSÄ VANHEMPIEN TEKEMISSÄ LAPSIKAAPPAUKSISSA SUUNTAVIIVAT 28 Asetuksen (EY) N:o 2201/2003 10 artikla 30 5

Johdanto Euroopan unionin jäsenvaltioissa perhe on yhteiskunnan kulmakivi. Unionin toimielinten on puolustettava perhettä ad hoc toimilla myös sen kriisitilanteissa. Erityisesti toimielinten on huolehdittava ensisijaisesti lasten etujen huomioon ottamisesta. Eurostatin julkaisemien uusimpien tietojen mukaan EU:ssa solmitaan vuosittain noin kaksi miljoonaa avioliittoa, joista 300.000:ssa puolisot ovat eri valtioiden kansalaisia. Avioeroja on vuosittain noin miljoona, ja niistä 140.000 koskee liittoja, joissa puolisot ovat eri maiden kansalaisia. Nämä luvut ovat jatkuvasti kasvaneet, ja tämän vuoksi Euroopan parlamentti perusti vuonna 1987 Euroopan parlamentin sovittelijan kansainvälisissä vanhempien tekemissä lapsikaappauksissa. Kun eri kansalaisuuksia oleva pariskunta eroaa tai kun vanhemmat asuvat eri maissa ja toinen vanhemmista vie lapsen mukanaan, sovittelija pyrkii löytämään molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun, joka on nimenomaan lapsen etujen mukainen. Euroopan parlamentin nimittämä ensimmäinen sovittelija oli Marie-Claude Vayssade (1987 1994), ja häntä seurasivat Mary Banotti (1995 2004) ja Evelyne Gebhardt (2004 2009). Parlamentti nimitti minut syyskuussa 2009 Euroopan parlamentin sovittelijaksi kansainvälisissä vanhempien tekemissä lapsikaappauksissa, ja olen tehtävässäni voinut paneutua näihin tapauksiin ja huomannut muutamia oikeudellisia ja lainsäädännöllisiä epäkohtia, jotka tuon esille tässä työasiakirjassa. Sovittelijan toimisto onkin vuosien varrella ollut tärkeässä asemassa tietojen koordinoinnissa ja asioiden selvittämisessä ja ehdottanut ratkaisuja monissa erityistapauksissa. Sovittelijan käyttöä kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa ehdotettiin Tukholman Eurooppa-neuvoston päätelmissä (2009) ja komission toimintasuunnitelmassa Tukholman ohjelman toteuttamiseksi (2010). Euroopan parlamentti osallistuu aktiivisesti alan keskusteluun ei ainoastaan lainsäädännön tasolla vaan tarjoten sovittelijan toimiston kokemuksen kansalaisten käytettäväksi pitäen aina mielessä ensisijaisesti ja nimenomaan lapsen edun. Roberta Angelilli Euroopan parlamentin varapuhemies Euroopan parlamentin sovittelija kansainvälisissä vanhempien tekemissä lapsikaappauksissa 7

1. Perheoikeuden alan päätöksiin sovellettavaa oikeutta ja oikeudenkäyttövaltaa sekä näiden päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevan lainsäädännön kehittyminen Euroopan unionissa. Euroopan yhdentyminen oli alun perin luonteeltaan pääasiassa taloudellista. Näin ollen tuolloin luotiin oikeudelliset välineet taloudellisia menettelyjä varten. Tilanne alkoi kuitenkin muuttua 1990-luvulla lähinnä siksi, että ihmisten liikkuminen unionin sisällä lisääntyi. Euroopan kansalaisten liikkumisen lisääntyminen on lisännyt myös perhesiteitä eri maiden kansalaisten välillä tai eri maissa asuvien henkilöiden välillä. Tällainen kehitys on edellyttänyt myös Euroopan unionilta oikeudellisia toimia, joilla säännellään perheoikeuden alan lakeihin ja oikeudenkäyttövaltaan liittyviä kiistoja (esimerkiksi avioliittoon, vanhemmuuteen, aviovarallisuussuhteisiin ja perimysjärjestelyihin liittyvät kiistat). Aiemmin unionin jäsenvaltiot sääntelivät oikeudellisia ja lainvalintaa koskevia ristiriitoja lähinnä kansainvälisillä yleissopimuksilla sekä ETY-sopimuksen 220 artiklalla (josta tuli Amsterdamin sopimuksen 293 artikla ja joka sittemmin kumottiin Lissabonin sopimuksella). Kyseinen artikla oli ainoa yhteisön väline, jonka nojalla voitiin aloittaa suorat neuvottelut, joilla taattiin tuomioistuinten päätösten ja välitystuomioiden vastavuoroiseen tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon sovellettujen menettelyjen yksinkertaistaminen kansalaisten hyväksi. 1 Näitä asioita alettiin vähitellen sisällyttää unionin järjestelmään vasta vuoden 1992 Maastrichtin sopimuksella. Ensin ne kuuluivat kolmanteen pilariin (tuolloin vielä hallitusten väliset asiat), ja sitten ne sisällytettiin itse EY-sopimukseen Amsterdamin sopimukseen (1997) tehtyjen muutosten myötä yhteisöllistämällä ne EY-sopimuksen 65 artiklan nojalla. 2 Lokakuussa 1999 Tampereella kokoontunut Eurooppa-neuvosto ilmoitti pitävänsä tärkeänä perheoikeuden säännösten hyväksymistä vastauksena yhä suuremmalle sosiaaliselle paineelle, joka koski tarvetta luoda järjestelmä, joka takaisi oikeusvarmuuden ja täyttäisi kansalaisten vaatimukset. Lähtökohtana oli havainto, että tuomiota ja päätöksiä oli noudatettava ja ne oli pantava täytäntöön koko Euroopan unionissa, ja samalla oli turvattava kansalaisten ja talouden toimijoiden oikeusvarmuus. Neuvosto hyväksyi päätelmiensä siinä osassa, joka koski oikeuteen perustuvan alueen luomista, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen täysipainoisen soveltamisen sekä yksityisoikeudellisissa että rikosasioissa, ja tästä periaatteesta tulikin unionin oikeudellisen yhteistyön perusta. 8

Tampereen Eurooppa-neuvoston päätelmien perusteella EU hyväksyi ensimmäisen yhteisön säädöksen, joka sisälsi yhdenmukaiset säännökset tuomioistuimen toimivaltaa koskevien ristiriitojen ratkaisemisesta perheoikeuden alalla. Kyseinen asetus N:o 1347/2000 (ns. Bryssel II asetus) koski avioliiton pätemättömäksi julistamista ja purkamista sekä päätöksiä yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa. Asetuksen soveltaminen rajoittui aviopareihin ja molempien vanhempien huoltovastuuseen lapsista. Asetuksella N:o 2201/2003 (ns. Bryssel II a asetus), jolla kumottiin asetus N:o 1347/2000, korjattiin monia ensimmäisen tekstin puutteita. Uudessa asetuksessa on säännöksiä avioliittoa koskevista asioista ja vanhempainvastuusta. Näihin säännöksiin sisältyy toimia lasten suojelemiseksi riippumatta niiden yhteydestä avioliitto-oikeuden alaan kuuluviin menettelyihin (asetuksen johdanto-osan 5 kappale 3 ). Kyseessä on siis teksti, jonka soveltamisala on laajempi ja joka kattaa laajemman kirjon pariskuntien ja lasten erilaisia tilanteita. 1. ETY-sopimuksen 220 artiklan perusteella hyväksyttiin esimerkiksi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27. syyskuuta 1968 tehty Brysselin yleissopimus. Vaikka tämä yleissopimus oli merkittävä askel, sen soveltamisalan ulkopuolelle kuitenkin jäi monia aloja, kuten perheoikeus. 2. Lissabonin sopimuksella muutettiin entistä EY-sopimuksen 65 artiklaa, joka on nyt voimassa oleva Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä SEUT ) 81 artiklan 2 kohta. Siinä määrätään, että unioni kehittää oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia; tämä yhteistyö perustuu tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen. Tämän säännöksen perusteella Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyvät toimenpiteitä, joilla pyritään erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan sitä edellyttäessä varmistamaan jäsenvaltioiden tuomioistuinten päätösten ja muiden päätösten vastavuoroinen tunnustaminen ja täytäntöönpano (81 artiklan 2 kohdan a alakohta) sekä kehittämään vaihtoehtoisia riidanratkaisumenetelmiä (81 artiklan 2 kohdan g alakohta). SEUT:n 81 artiklan 3 kohdassa viitataan perheoikeuteen ja määrätään, että neuvosto säätää erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen perheoikeudellisista toimenpiteistä, joilla on rajatylittäviä vaikutuksia, ja että neuvosto tekee ratkaisunsa yksimielisesti Euroopan parlamenttia kuultuaan eikä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, jossa parlamentti ja neuvosto ovat tasavertaisia ja jossa säädösten hyväksymiseksi edellytetään määräenemmistöä. Tämän säännöksen lieventämiseksi Lissabonin sopimuksessa otettiin käyttöön ns. yhdyskäytävälauseke, jonka perusteella neuvosto voisi Euroopan parlamentin ehdotuksesta hyväksyä päätöksen, jolla ulotetaan tavallisen lainsäätämisjärjestyksen soveltaminen perheoikeuden alan tiettyjä näkökohtia koskevien säädösten hyväksymiseen. Jäsenvaltioilla on kuitenkin veto-oikeus, jonka nojalla jäsenvaltion parlamentti voi vastustaa edellä mainitun yhdyskäytävälausekkeen soveltamista (kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun sille on ilmoitettu asiasta). Tällä perusteella voidaan todeta, että jäsenvaltiot ovat vastahakoisia luovuttamaan unionille toimivaltaa perheoikeuden alalla. Näin ollen Euroopan unionin täydentävästä roolista huolimatta SEUT:n 81 artiklassa velvoitetaan tietyissä rajoissa unionin toimielimet 9

varmistamaan kansallisten viranomaisten tai yksityisten kansalaisten toteuttamien toimien rajatylittävä tehokkuus yksittäisten jäsenvaltioiden vahvistamien välitys- ja sovittelumenetelmien mukaisesti. 3. Toisin kuin edeltävässä asetuksessa (EY) N:o 1347/2000 asetuksen (EY) N:o 2201/2003 johdantoosan 5 kappaleessa todetaan, että asetus kattaa kaikki lastensuojelutoimenpiteet riippumatta niiden yhteydestä avioliitto-oikeuden alaan kuuluviin menettelyihin, ja näin ollen sitä sovelletaan myös avopareihin, aviottomiin lapsiin ja toisen puolison edeltävistä suhteista oleviin lapsiin. Katso myös Haagin yleissopimus vuodelta 1980. 2. Tarve ottaa käyttöön unionin toimia kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa. Viime vuosina kansainväliset lapsikaappaukset lasten huoltajien toimesta ovat lisääntyneet dramaattisesti. Näin tapahtuu huolimatta siitä, että kansainvälisestä lapsikaappauksesta vuonna 1980 tehdyn Haagin yleissopimuksen allekirjoittajavaltioista suurin osa on ratifioinut sen. Kyseinen yleissopimus on yksi tärkeimpiä monenvälisiä lastensuojelusopimuksia, ja sen periaatteena on, että palauttamispäätös voidaan tehdä tuomioistuimessa siinä valtiossa, johon lapsi on viety. Jos toinen vanhemmista vie lapsen luvattomasti johonkin toiseen Haagin yleissopimuksen osapuolena olevaan maahan, lapsi on palautettava aiempaan asuinpaikkaansa mahdollisimman pian. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, että erityistapauksissa on mahdollista, ettei määrätä lapsen palauttamista (yleissopimuksen 13 artikla 4 ). Haagin yleissopimuksen antamaa suojaa on myöhemmin vahvistettu Euroopan unionin säännöksillä. 4. 13 artikla: Edellä olevan artiklan määräysten estämättä pyynnön vastaanottaneen valtion oikeus- tai hallintoviranomainen ei ole velvollinen määräämään lasta palautettavaksi, jos henkilö, laitos tai muu elin, joka vastustaa palauttamista, näyttää toteen, että: a) henkilö, laitos tai muu elin, jolle lapsen henkilöstä huolehtiminen kuului, ei ollut tosiasiallisesti käyttänyt huoltoa koskevia oikeuksia lapsen poisviemisen tai palauttamatta jättämisen ajankohtana taikka oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen joko sen tapahtuessa tai jälkikäteen hyväksynyt; tai b) on olemassa vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen ruumiillisille tai henkisille vaurioille alttiiksi taikka että lapsi muutoin joutuisi kestämättömään tilanteeseen. Oikeus- tai hallintoviranomainen voi lisäksi kieltäytyä määräämästä lasta palautettavaksi, jos lapsi vastustaa palauttamista ja jos viranomainen katsoo, että lapsi on saavuttanut sellaisen iän ja kypsyyden, että lapsen mielipiteeseen on aiheellista kiinnittää huomiota. Tässä artiklassa tarkoitettuja olosuhteita harkitessaan oikeus- ja hallintoviranomaisten on otettava huomioon ne lapsen sosiaalista taustaa koskevat tiedot, jotka on toimittanut sen valtion keskusviranomainen tai muu toimivaltainen viranomainen, jossa lapsella on asuinpaikka. 10

Asetuksessa (EY) 2201/2003 tarkoitettu oikeudenkäyttövalta kansainvälisiin lapsikaappauksiin liittyvissä asioissa. 2.1. Asetuksessa N:o 2201/2003 säädetään yhtenäiset perusteet sen toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseksi, joka tekee päätöksen avioliittoa ja yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa, mukaan lukien kansainväliset lapsikaappaukset. Yleisellä tasolla asetuksessa suositaan yksilöllistä perustetta, joka koskee asuinpaikkaa, eikä niinkään kansalaisuutta koskevaa perustetta (jota käytetään tavallisesti siviililainsäädäntöä (civil law) soveltavissa maissa) tai objektiivista perustetta, joka koskee tuomioistuinvaltion lakia (jota suositaan tapaoikeutta (common law) soveltavissa maissa). Erityisesti avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevissa asioissa asetuksessa säädetään perusteista, jotka perustuvat jommankumman puolison asuinpaikkaan tai yhteiseen kansalaisuuteen (3 artikla). Vanhempainvastuun osalta asetuksessa säädetään, että toimivaltaisia ovat jäsenvaltion tuomioistuimet, jos lapsen asuinpaikka on asian vireillepanoajankohtana kyseisessä jäsenvaltiossa (8 artikla). Lapsikaappauksen osalta asetuksessa säädetään, että toimivalta säilyy sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä (10 artikla). Mitä tulee päätökseen lapsen palauttamisesta, asetuksen 11 artiklassa säädetään, että asetuksen nojalla toimivaltainen tuomioistuin voi antaa tuomionsa sen jälkeen kun vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen nojalla toimivaltainen tuomioistuin on antanut tuomionsa, jos jälkimmäinen tuomioistuin on kieltäytynyt määräämästä lasta palautettavaksi asuinvaltioon (yleissopimuksen 13 artikla). Asetuksen nojalla toimivaltaisen tuomioistuimen tuomio, jonka tavoitteena on lapsen palauttamisen turvaaminen, pannaan täytäntöön, jos siihen on liitetty asetuksen 42 artiklassa tarkoitettu todistus. Asetuksessa siis säädetään laajemmasta suojelusta kuin yleissopimuksen määräyksissä. Tällainen lisäsuojelukaan ei kuitenkaan aina riitä täysin suojaamaan lapsen etuja. Asetuksen nojalla saattaa esimerkiksi olla mahdotonta hakea muutosta asetuksen 11 artiklassa tarkoitetun palauttamistuomion täytäntöönpanoon, kun 42 artiklassa tarkoitettu todistus on annettu, vaikka tuomio olisi virheellinen perusoikeuksien vakavan loukkauksen vuoksi. Esimerkiksi äskettäin saatettiin unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi lapsen palauttamista koskeva asia 5, ja asetuksen 11 artiklan mukaisesti 11

alulle pannussa toisessa käsittelyssä ei lasta ollut kuultu hänen palauttamisestaan, vaikka häntä oli ensimmäisessä käsittelyssä kuultu Haagin yleissopimuksen mukaisesti. Siinä hän oli kertonut haluavansa jäädä senhetkiseen oleskelumaahansa. Unionin tuomioistuin kuitenkin totesi, ettei palauttamistuomion täytäntöönpanoon voinut missään tapauksessa hakea muutosta, vaikka tuomio olisi ollut virheellinen perusoikeuksien vakavan loukkauksen vuoksi, koska asetuksen 42 artiklassa tarkoitettu todistus oli annettu. Samankaltaisissa tapauksissa voidaan kääntyä Euroopan parlamentin sovittelijan puoleen kansainvälisissä vanhempien tekemissä lapsikaappauksissa (jäljempänä sovittelija ). Euroopan komissio on toteuttamassa tutkimusta, jolla kerätään tietoja asetuksen N:o 2201/2003 käytännön soveltamisesta ja kootaan tilastotietoja, joihin sisältyy myös kansainvälisten lapsikaappaustapausten määrä. Tutkimuksen perusteella komissio julkaisee vuonna 2012 kertomuksen kyseessä olevan asetuksen soveltamisesta ja päättää mahdollisesti esitettävistä muutoksista. 5. Tuomio 22. joulukuuta 2010, asia C-491/10 PPU, Aguirre Zarraga. 3. Siviili- ja kauppaoikeuden alaan kuuluvien asioiden sovittelusta perheoikeuden alaan kuuluvien asioiden sovitteluun. Kansainvälisen perheoikeuden alaan kuuluvan sovittelun osalta olisi sovellettava sellaista lainsäädäntöä, jossa otetaan huomioon alan erityispiirteet ja edellytykset. Tällä hetkellä unionissa on voimassa direktiivi 2008/52/EY 6, joka koskee tiettyjä sovittelun näkökohtia siviili- ja kauppaoikeuden alalla. Direktiivin johdanto-osan 10 kappaleessa todetaan, että direktiiviä ei pitäisi soveltaa oikeuksiin ja velvoitteisiin, joista osapuolet eivät asianomaisen sovellettavan lain nojalla saa määrätä itse. Tällaiset oikeudet ja velvoitteet ovat erityisen yleisiä perheoikeuden ja työoikeuden alalla. Tässä yhteydessä sovittelija on erityisen tärkeä. Näin ollen on toivottavaa, että hänen tehtäväänsä kehitetään ja laajennetaan edelleen. Tämän suuntaisesti Euroopan komissio korosti helmikuussa 2011 tiedonannossaan lapsen oikeuksia koskevasta EU:n toimintasuunnitelmasta, että sen on toimittava yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa ja päivitettävä tietosivuja, joissa kerrotaan elatusvelvoitteita, perheasiain sovittelua ja vanhempainvastuuta koskevien päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä. 12

Komissio aikoo kiinnittää erityistä huomiota sovittelijan toimittamiin tietoihin lapsikaappauksista. Myös Euroopan parlamentti on esittänyt samankaltaisia aikomuksia. Parlamentti antoi syyskuussa 2011 päätöslauselman sovittelua koskevan direktiivin täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa, sen vaikutuksesta sovitteluun sekä sen hyödyntämisestä tuomioistuimissa. Se painotti, että osapuolet, jotka ovat halukkaita tekemään töitä riita-asiansa ratkaisun eteen todennäköisesti työskentelevät ennemmin toistensa kanssa kuin toisiaan vastaan; uskoo, että nämä osapuolet ovat siksi avoimempia ottamaan huomioon toisen osapuolen tilanteen ja pyrkivät ratkaisemaan taustalla olevat kiistansa; katsoo, että tämän lisähyötynä on usein se, että osapuolten suhde säilyy sellaisena kuin se oli ennen riitaa, mikä on erityisen tärkeää perheoikeuden alaan kuuluvissa asioissa, joissa mukana ovat myös lapset. Lokakuussa 2011 antamassaan päätöslauselmassa vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä siviili-, kauppa- ja perheoikeuden alan asioissa parlamentti korosti Euroopan parlamentin sovittelijan työtä kansainvälisissä vanhempien tekemissä lapsikaappauksissa ja korosti tietyntyyppisten vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen keskeistä merkitystä perheiden riita-asioissa, joissa kyseiset menettelyt voivat vähentää psykologista haittaa, auttaa osapuolia käynnistämään vuoropuhelun uudelleen ja siten erityisesti auttaa varmistamaan suojan lapsille. Sovittelu vaihtoehtoisena välineenä kansainvälisten lapsikaappausten ratkaisemisessa. 4. Sovittelu on vaihtoehtoinen riitojenratkaisumenetelmä, jolla pyritään konfliktien myönteiseen hallintaan. Sen tavoitteena on tukea osapuolia sellaisen ratkaisun löytämisessä, jonka kumpikin voi hyväksyä ja joka tyydyttää kumpaakin. Heitä avustaa kolmas osapuoli: sovittelija. Kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa sovittelun tavoitteena on saada neuvottelemalla aikaan sopimus vanhempien välillä erityisesti heidän lastensa edun mukaisesti. Näissä tapauksissa sovittelijan tärkein tehtävä on varmistaa pois viedyn lapsen etu tuomioistuinten ulkopuolisilla keinoilla siten, että lapsi ja vanhemmat säästetään oikeuskäsittelyn aiheuttamalta emotionaaliselta ja psykologiselta rasitukselta, joka voi olla pitkäkestoista ja rankkaa. 6. EUVL L 136, 24.5.2008, s. 7. 13

5. Euroopan parlamentin sovittelijan rooli kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa. Kun eri kansalaisuutta olevien puolisoiden avioliitto tai avoliitto päättyy, usein toinen heistä päättää palata alkuperämaahansa tai muuttaa asuinpaikkansa toiseen jäsenvaltioon tai EU:n ulkopuoliseen maahan. Jos pariskunnalla on lapsia, on toimivaltaisen tuomioistuimen tehtävä ratkaista lapsen huoltajuus ja toisen vanhemman tapaamisoikeudet. Valitettavasti voi käydä niin, että se vanhemmista, jolla ei ole lapsen huoltajuutta, kaappaa hänet tai kieltäytyy palauttamasta häntä tavanomaisen tapaamisen jälkeen tai että huoltajavanhempi muuttaa lapsen kanssa muualle ja estää tällä tavoin toisen vanhemman oikeuden tavata lasta. Näissä tapauksissa kyse ei ole pelkästään huoltajuuden periaatteen rikkomisesta, vaan ennen kaikkea niissä rikotaan lapsen perusoikeutta tavata säännöllisesti molempia vanhempiaan. Euroopan unionin perusoikeuskirjan 24 artikla Lapsen oikeudet: Lapsella on oikeus hänen hyvinvoinnilleen välttämättömään suojeluun ja huolenpitoon. Lapsen on saatava ilmaista vapaasti mielipiteensä. Lapsen mielipide on otettava huomioon häntä koskevissa asioissa, hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Kaikissa lasta koskevissa viranomaisten tai yksityisten laitosten toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Jokaisella lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, jollei se ole lapsen edun vastaista. Kiistojen ratkaisemiseksi on mahdollista saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi tai panna alulle sovittelu Euroopan parlamentin sovittelijan kanssa. Hänen tehtävänsä on auttaa vanhempia lapsen edun mukaisen, paremman ratkaisun löytämisessä. 14

Sovitteluun kuuluvat tietojen toimittaminen sovellettavasta oikeudesta sekä neuvot ja ehdotukset kiistan ratkaisemiseksi ja sopimukseen pääsemiseksi. Sovittelun suurena etuna on, että siihen osallistuvat vanhemmat yleensä noudattavat tarkemmin yhteisestä tahdostaan tekemäänsä sopimusta kuin tuomioistuimen antamaa tuomiota. Kuinka kääntyä Euroopan parlamentin sovittelijan puoleen kansainvälisissä vanhempien tekemissä lapsikaappauksissa. 6. Kansalaiset voivat ottaa yhteyttä sovittelijaan faksitse, postitse, sähköpostitse tai puhelimitse. Yhteystiedot löytyvät Euroopan parlamentin internetsivustolta sovittelijan toimiston sivuilta. Linkki: www.europarl.europa.eu/parliament/public/staticdisplay.do?language=fi&id=154 Euroopan parlamentin sovittelija kansainvälisissä vanhempien tekemissä lapsikaappauksissa Roberta ANGELILLI Altiero Spinelli-gebouw 09E130 Yhteydenotot: Simona Mangiante ASP5G302 60, rue Wiertz / Wiertzstraat 60 B-1047 Bruxelles / Brussel Sähköposti: MediationChildAbduct@europarl.europa.eu Tel : +32 (0)2 28 43 613 Fax : +32 (0)2 28 46 952 15

7. Kuinka sovittelu toimii ja mitä siihen sisältyy. a/ Saatuaan viestin kansalaiselta sovittelijan toimisto arvioi pyynnön. b/ Jos ei ole juridisia syitä (esimerkiksi rikokseen syyllistyminen) olla ryhtymättä sovitteluun, sovittelu pannaan virallisesti alulle ja osapuolia pyydetään allekirjoittamaan sovittelumenettelyn hyväksyntää koskeva ilmoitus. c/ Osapuolten välinen keskustelu aloitetaan puhelinneuvotteluilla, postitse ja sähköpostitse neuvotteluissa käsiteltävien tärkeimpien asioiden selvittämiseksi. d/ Kun tärkeimmät kohdat on selvitetty, laaditaan sopimusluonnos, josta keskustellaan sovittelijan luona, ja pyritään pääsemään lopulliseen sopimukseen. e/ Sovittelu tapahtuu Euroopan parlamentin tiloissa, ja läsnä ovat kiistan osapuolet (joskus video- tai puhelinneuvottelun kautta), sovittelijan toimiston henkilökunta sekä mahdollisesti osapuolten oikeudelliset edustajat. f/ Jos käytetään video- tai puhelinneuvotteluja, osapuolet ovat jossakin virallisessa paikassa, kuten suurlähetystössä, konsulaatissa tai Euroopan unionin edustustossa. g/ Kun sovittelusopimus on valmis, osapuolet ja sovittelija allekirjoittavat sen ja siitä tulee virallinen. Sovittelusopimus on osapuolten välinen yksityinen sopimus. Sopimus on laillinen, koska osapuolet ovat päässeet yksimielisyyteen sovittelussa keskustelluista kohdista. Auttaessaan osapuolia sopimuksen tekemisessä sovittelija takaa sopimuksen laillisen pätevyyden ja varmistaa, että sovitut asiat ovat lainmukaisia ja oikeudenmukaisia. Osapuolten pyynnöstä sovittelusopimus voidaan vahvistaa osapuolten alkuperävaltion ja/tai asuinvaltion toimivaltaisessa tuomioistuimessa, ja sitä voidaan tarvittaessa käyttää yhteisesti sovitun asumus- tai avioeron perustana. Sovittelu on kansalaisille maksuton palvelu. Euroopan parlamentilla on oikeudellisia asiantuntijoita, jotka voivat tarvittaessa auttaa osapuolia tekemään asianmukaisen ja lainmukaisen sopimuksen, jonka virallisuuden sovittelija takaa. 16

Sovittelijalle toimitetut tapaukset. 8. Syyskuusta 2009 joulukuuhun 2011 sovittelijan toimisto vastaanotti 98 sovittelupyyntöä: Kymmenen sovittelutapausta: kaksi tapausta ratkaistiin Euroopan parlamentin toimipaikassa Strasbourgissa kesäkuussa 2010 ja syyskuussa 2011. Kahdessa muussa tapauksessa oli mahdollista palauttaa vanhemman ja lasten välinen yhteys tapauksessa, jossa vanhemman tapaamisoikeus oli aiemmin kielletty. Muut kuusi tapausta ovat vielä neuvotteluvaiheessa. 42 tapausta, joissa ilmoitettiin, että jokin Haagin sopimuksen (yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus kansainvälisestä lapsikaappauksesta) allekirjoittajavaltio oli soveltanut sitä virheellisesti tai puutteellisesti. 45 tapausta, joissa jokin jäsenvaltio oli soveltanut puutteellisesti tai virheellisesti asetusta N:o 2201/2003 (Bryssel II a asetus) tai joissa ei ollut tunnustettu tietyn jäsenvaltion toimivaltaisen tuomioistuimen antamaa tuomiota lapsen huoltajuudesta ja/tai tapaamisoikeudesta. Yhdessä tapauksessa oli kyse kansainvälisestä adoptiosta. Tässä tapauksessa sovittelijan diplomatian ansiosta päästiin ratkaisuun kohtuullisessa ajassa. 17

Esimerkkejä sovittelusta Sovittelu italialaisen isän ja slovakialaisen äidin välillä Kiista italialaisen isän ja slovakialaisen äidin välillä 5- ja 7-vuotiaiden lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta. Äiti vei Italiassa syntyneet lapset Slovakiaan. Taustaa Vanhemmat asuivat Italiassa, kunnes äiti lähti Slovakiaan lasten kanssa katsomaan sairaana ollutta äidinisää. He jäivät Slovakiaan aiottua pidemmäksi aikaa, ja Italiaan jääneen isän oli mahdotonta saada lapsiin minkäänlaista yhteyttä. Sitten äiti ilmoitti selväsanaisesti, ettei hän halunnut enää palata Italiaan ja että hän aikoi pitää lapset luonaan Slovakiassa, jossa hän oli muuttanut yhteen uuden kumppanin kanssa. Isä pani Italiassa vireille avioeron ja nosti syytteen äitiä kohtaan lapsikaappauksesta. Tällä välin äiti pani avioeron vireille Slovakiassa. Näin syntyi tuomioistuinten toimivaltaan liittyvä ristiriita, jonka johdosta isän asianajaja otti yhteyttä sovittelijaan, jotta äidin kanssa päästäisiin neuvotteluratkaisuun perheen kahden lapsen edun mukaisesti. Menettely Sovittelija tutki osapuolten sovittelupyynnön ja tapauksen juridisen taustan ja pani sen jälkeen alulle neuvottelut vanhempien välillä. Sovittelumenettely avattiin virallisesti Euroopan parlamentin toimitiloissa Strasbourgissa kesäkuussa 2010. Sen vaiheet olivat seuraavat: Järjestettiin puhelinneuvottelu Strasbourgissa asianajajansa kanssa olleen isän ja Italian suurlähetystössä Slovakiassa olleen äidin välillä. Äidin seurassa olivat hänen asianajajansa, tulkki ja konsuli. Osapuolet esiteltiin ja menettely avattiin virallisesti. Keskusteltiin edeltävinä kuukausina laaditusta sovittelusopimusluonnoksesta ja neuvoteltiin sovittelusopimuksen eräistä kriittisistä kohdista. 18

Sovittelusopimus saatiin aikaan (kahdeksan tunnin neuvottelujen jälkeen). Sovittelusopimus allekirjoitettiin ja menettely saatiin virallisesti päätökseen. Sovittelusopimuksen olennaiset osatekijät: huoltajuus, tapaamisoikeudet ja yhteydenpito. Sovittelu israelilaisen isän ja saksalais-ranskalaisen äidin välillä Esimerkkejä sovittelusta Kiista israelilaista syntyperää olevan saksalais-ranskalaisen äidin ja Tel Avivissa asuvan israelilaisen isän välillä. Taustaa Ranskassa asuva nainen tuli raskaaksi asuessaan lyhyen aikaa Tel Avivissa. Isä oli israelilainen mies. Pari ei koskaan asunut yhdessä, ja lapsi asui ensimmäiset vuodet äidin kanssa ensin Ranskassa ja sitten Kanadassa. Itse asiassa isä lopetti suhteen lapsen äidin kanssa, kun raskaus oli kestänyt vain kaksi viikkoa. Hän ilmoitti, ettei halunnut lasta, ja kertoi ensimmäistä kertaa, että hän oli naimisissa toisen naisen kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin nainen, joka tuolloin asui ja työskenteli Kanadassa, huomasi joutuneensa huoltajuusoikeudenkäyntiin, jonka lapsen isä oli pannut vireille rabbiinioikeudessa Israelissa. Isä halusi, että lapsen huoltajuus annetaan hänelle ja että lapsi kasvatetaan juutalaisen uskonnon periaatteiden mukaan. Aluksi nainen suostui muuttamaan lapsen kanssa Israeliin, jotta isä voisi osallistua lapsen elämään ja uskonnolliseen kasvatukseen. Muutama kuukausi Tel Aviviin tulonsa jälkeen nainen päätti lähteä lapsen kanssa Pariisiin tapaamaan äitiään, jonka sairaus oli pahentunut, ja hän jäikin Ranskaan auttamaan tätä. Isä teki välittömästi ilmoituksen kansainvälisestä lapsikaappauksesta. Tässä vaiheessa nainen kääntyi asianajajansa välityksellä sovittelijan puoleen. Menettely Sovittelija tutki osapuolten sovittelupyynnön ja tapauksen juridisen taustan 19

ja pani sen jälkeen alulle neuvottelut vanhempien välillä. Sovittelumenettely avattiin virallisesti Euroopan parlamentin toimitiloissa Strasbourgissa syyskuussa 2011. Sen vaiheet olivat seuraavat: Järjestettiin videoneuvottelut Euroopan parlamentin Strasbourgintoimipaikan ja Euroopan unionin Israelin-edustuston välillä. Edustustossa olivat läsnä molemmat osapuolet ja toisen oikeudellinen edustaja. Osapuolet esiteltiin ja menettely avattiin virallisesti. Keskusteltiin edeltävinä kuukausina laaditusta sovittelusopimusluonnoksesta ja neuvoteltiin sovittelusopimuksen eräistä kriittisistä kohdista. Sopimusluonnoksessa muutettiin monta olennaista kohtaa osapuolten vaatimuksesta. Sovittelusopimus saatiin aikaan (yhdeksän tunnin neuvottelujen jälkeen). Sovittelusopimus allekirjoitettiin ja menettely saatiin virallisesti päätökseen. Sovittelusopimuksessa oli 43 artiklaa. Sen olennaisia osia muutettiin, ja muun muassa seuraavia asioita määriteltiin: 1. lapsen asuinpaikaksi vahvistettiin Israel; 2. yhteinen huoltajuus ja vanhempainvastuu; 3. lapsi kasvatetaan juutalaisen uskonnon periaatteiden ja määräysten mukaisesti; 4. yhteydenpito; 5. tapaamisoikeudet; 6. sopimuksen soveltamisesta mahdollisesti aiheutuvissa kiistoissa käännytään osapuolten sovittelijan valvomina nimeämän välimiehen puoleen. 20