MAA- JA METSÄTALOUSVEROTUS. Syksy 2015

MAA- JA METSÄTALOUSVEROTUS Syksy 2015 1

LUENNON SISÄLTÖ Tuloverotuksen perusrakenne Henkilötuloverotuksen perusrakenne Henkilötuloverotuksen pääomatuloverotus Henkilötuloverotuksen pääomatuloverotus ja metsätulo 2

MAA- JA METSÄTALOUS VEROLAJIT Ei ole olemassa erillistä maa- ja metsätalouden verojärjestelmää, vaan maa- ja metsätalouteen kohdistuu lähtökohtaisesti sama verotus kuin kaikkeen muuhunkin toimintaan. Maa- ja metsätalouden verotus on muodostunut omaksi spesialiteetiksi lähinnä siitä syystä, että maa- ja metsätalous on perinteisesti ollut Suomessa verotuettu osa-alue. Maa- ja metsätalousverotuksen ydinverolajeiksi on yleensä katsottu: 1) tulovero; 2) arvonlisävero; 3) perintö- ja lahjavero; 4) varainsiirtovero; 5) kiinteistövero. Jäljempänä oleva oppimateriaali käsittelee tuloverotusta metsätalouteen liittyen. 3

(TULO)VERON KOMPONENTIT Vero-objekti (veron peruste): minkä perusteella veroa maksetaan? Tuloverotuksessa verotetaan tuloa (joka täytyy luonnollisesti määritellä), kulutusverotuksessa kulutusta. Kukin verolaki sisältää enemmän ja vähemmän tarkan määritelmän veron perusteesta. Verosubjekti (verovelvollinen): kuka maksaa/tilittää veron verolain perusteella? Verolain perusteella määriteltävästä verosubjektista on erotettava se, kuka tosiasiassa maksaa veron (verotuksen kohtaanto). M.M (v. 1890): Jos esim. oletamme, että myyjä tilastansa on saanut satatuhatta markkaa, josta kaksituhatta menee verona, jääpi hänelle vaan 98 tuhatta markkaa ja tällä summalla hän ei enää saisi omaa tilaansa takaisin eikä mitään muuta yhtä hyvää Tästä voisi päättää, että kauppasopimuksesta maksettu vero aina joutuu myyjän kannettavaksi; niin ei kuitenkaan ole asian laita, sillä tietysti hän koettaa miten mahdollista korottaa hintaa siirtääksensä siten osan veroa ostajan niskoille; missä määrin tämä onnistuu häneltä, riippuu siitä kellä on suurempi halu kaupan tekemiseen, ostajallako vaiko myyjällä; sama mies on myöskin taipuvainen ottamaan veron kannettavakseen. Jaksottaminen (verotushetki): jaksottamisella voidaan verotuksessa aina verolajista riippuen tarkoittaa eri asioita. Jaksottaminen joka tapauksessa määrittää sen, millä hetkellä verovelvollisuus syntyy. Esimerkiksi tuloverovelvollisuus syntyy hetkellä, jona tulo maksetaan tai saatava muodostuu (yritys antaa maksuaikaa ostajalle). Veron määrä (verokanta/veroprosentti): määrittelee verorasituksen yhdessä veron perusteen kanssa. Arvostaminen: Suurin osa veroista sisältää arvostamisongelman. Veron perusteen määritteleminen edellyttää arvon määrittämistä. Esimerkiksi jäämistön arvo (veron peruste) joudutaan arvioimaan perintöverotuksessa. Verotuki (verovapaus, alennettu vero, verohuojennus, verokannustin): Verolait sisältävät yleensä verotukia, joilla pyritään tukemaan tiettyjä verovelvollisia. Verotuki voi sisältyä kaikkiin verotuksen komponentteihin. Verotusmenettely: Verotusmenettelyä koskevilla säännöksillä määritellään miten ja missä järjestyksessä verot määrätään verovelvollisille. Veronkanto: Veronkannon säännökset määrittävät sen, miten määrätty vero kannetaan verovelvollisilta. 4

Systematiikka TVL EVL MVL pääomatulo ansiotulo Tuloverotuksessa on kolme tulolähdettä eli henkilökohtaisten tulojen tulolähde (TVL = tuloverolaki), elinkeinotoiminnan tulolähde (EVL = laki elinkeinotulon verottamisesta) ja maatalouden tulolähde (MVL = maatilatalouden tuloverolaki). Jokaisessa tulolähteessä verotettava tulo lasketaan omilla säännöksillä. Verovelvollisella voi olla verotettavia tuloja kaikista kolmesta tulolähteestä. Pääsääntö on, että tulolähteitä ei saa sotkea keskenään (toisen tulolähteen tappioita ei voi vähentää toisen tulolähteen tuloista). Kaikissa tulolähteissä muodostuva tulo on joko ansiotuloa (työn antamaa tuloa) tai pääomatuloa (pääoman tuottoa). Tuloverotuksen yleinen periaate on, että jos tulo ei ole veronalaista, menot eivät ole vähennyskelpoisia. Tulonhankkimismenot on myös erotettava kulutusmenoista ja säästämismenoista (säästöjen lisääntymisestä): TVL 31.4 : Puhdasta tuloa laskettaessa vähennyskelpoisia menoja eivät ole verovapaan tulon hankkimisesta johtuneet menot eivätkä verovelvollisen elantomenot, joina pidetään muun muassa asunnon vuokraa sekä lasten ja kodin hoidosta aiheutuneita menoja. 5

LAKISYSTEMATIIKKA Vero-objekti eli tulo määritellään tuloverotuksessa kussakin kolmessa tuloverolaissa (TVL, EVL, MVL). Tuloverolaki (TVL) sisältää henkilökohtaisen tulon laskentasäännösten (miten TVL-tulo lasketaan = TVL-vero-objekti) lisäksi tuloverotusta koskevat yleissäännökset kuten esimerkiksi säännökset verovelvollisuudesta (verosubjekti), veroprosenteista (verokanta) ja tuloveron saajista. Tuloverolakiin on kerätty ja kerätään myös tuloverotusta koskevia erikoissäännöksiä (esim. tappioiden vähentäminen, erityisvähennykset, tulontasaus eri verovuosille). EVL sisältää säännökset siitä, miten verotettava elinkeinotulo lasketaan. MVL sisältää säännökset siitä, miten verotettava maataloustulo lasketaan. 6

LAKISYSTEMATIIKKA Edellä mainittujen lakien lisäksi muita tuloverotuksen kannalta tärkeitä lakeja ovat mm.: 1) verotusmenettelylaki (mm. veroilmoitussäännökset, säännökset verotuksen yleisistä periaatteista, veron kiertämistä koskevat säännökset, verovastuusäännökset, korkosäännökset jälkiveroille/veron palautuksille, sanktiosäännökset jne. jne.); 2) ennakkoperintälaki (sääntelee nimensä mukaisesti veron perintää ennakolta); 3) laki varojen arvostamisesta; 4) laki rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta (tiettyjä verovelvollisia verotetaan omilla säännöksillä); 5) laki ulkomailta tulevan palkansaajan verottamisesta (verotuki asiantuntijoiden saamiseksi Suomeen); 6) veronkantolaki (säännökset veron konkreettisesta maksamisesta); 7) laki korkotulon lähdeverosta (tiettyjä tuloja verotetaan lähdeverolain säännöksin = tulon maksaja hoitaa tulonsaajan puolesta veron); 7) verotililaki (sähköinen verotusmenettely). 8) laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verottamisesta (väliyhteisölaki). 7

LAKISYSTEMATIIKKA/KV-VEROTUS Kansainvälisen tuloverotuksen osalta on luonnollisesti omat säännöstöt, joita on mm.: 1) EU-verosäännöstö; 2) verosopimukset; 3) tuloverotuksen omat säännökset (esim. säännökset verovelvollisuudesta); 4) Suomen oma erityislainsäädäntö kansainvälisen tuloverotuksen ongelmiin (esim. laki kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta, laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verottamisesta). Yllä oleva luettelo on jossain määrin myös hierarkiajärjestys eri säädös-/säännöslähteiden välillä. Käytännön juridinen selvittely aloitetaan kuitenkin luonnollisesti Suomen lainsäädännöstä, jonka jälkeen tarkistetaan ovatko kotimaan normistot ristiriidassa verosopimusten tai eurooppaoikeuden kanssa. Kansainvälisen verotuksen ongelma kaikissa verolajeissa on yksinkertaisesti se, kuka saa verotulot. Kv verotuksen säännökset sääntelevät mainittua kysymystä. Verolainsäädäntö jakaantuu kaikissa verolajeissa siis kahteen osaan: 1) verotustekniikka (esim. kulutusvero vai tulovero) ja 2) verotulon jakamissäännökset valtioiden välillä. 8

VEROTUKSEN VAIHEET Tuloverotus jakaantuu seuraaviin vaiheisiin: 1) ennakkoperintä; 2) veroilmoitusvaihe; 3) veron määrääminen; 4) veron maksuunpanovaihe; 5) veron kantaminen. 9

VEROHALLINTO Verolainsäädännön valmistelee valtiovarainministeriö (VM). VM:n alaisena toimii Verohallinto, joka vastaa verotuksen toimittamisesta eri verolajien osalta. Joidenkin verolajien osalta on omat veroviranomaiset (Tulli, Trafi eli Liikenteen turvallisuusvirasto, Fimea eli lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus). Verohallinnon yksiköitä ovat mm. - yritysverotusyksikkö; - henkilöverotusyksikkö; - verotarkastusyksikkö; - veronkantoyksikkö; - veron saajien oikeudenvalvontayksikkö. 10

Verovelvollisuus YLEISTÄ Verotuksessa on säänneltävä se, kuka on velvollinen tilittämään veron eli kuka on verovelvollinen. Tuloverotuksessa verovelvollinen voi olla elävä ihminen ja oikeushenkilö. Kaikilla verovelvollisilla voi olla samanaikaisesti tuloa kolmesta eri tulolähteestä. Mikäli oikeushenkilö on verolainsäädännössä määritelty verovelvolliseksi, on luonnollisesti otettava kantaa siihen, millä veroprosentilla oikeushenkilöä tuloverotetaan. Suomen verojärjestelmässä verovelvollisia oikeushenkilöitä ovat yhteisöiksi määritettävät oikeushenkilöt, joita ovat mm. osakeyhtiö, osuuskunta ja yliopisto. Sen sijaan henkilöyhtiöt eivät voimassa olevassa tuloverojärjestelmässä ole erillisiä tuloverovelvollisia, vaan tulo verotetaan viimeksi mainituissa yhtiöissä verottamalla yhtiön omistajina olevia luonnollisia henkilöitä. Maa- ja metsätaloudessa tuloverotuksen kannalta ensimmäinen ratkaiseva asia on se, kuka on henkilö, joka harjoittaa maa- ja metsätaloutta (oikeushenkilö vai luonnollinen henkilö). Seuraavaksi käydään läpi tuloverovelvollisuuteen liittyviä yleisiä säännöksiä. 11

Verovelvollisuus YLEISTÄ Kaikissa verolajeissa kysymys verosubjektista on pakollinen säänneltävä asia. Verovelvollisuudesta on erotettava verovastuu. Osakeyhtiö voi esimerkiksi olla verovelvollinen, mutta yhtiön johto voi olla viime kädessä verovastuussa suhteessa veronsaajaan. Muodollinen verovelvollisuus (se kuka tilittää veron) on erotettava tosiasiallisesta verovelvollisuudesta (kuka kantaa viime kädessä verorasituksen). Verovalvonnan takia verovelvollisten lukumäärää pyritään toisinaan rajaamaan: - yritykset verovelvollisia, - lähdeverotus (koron maksaja pidättää veron koronsaajan puolesta). Tuloverotuksen verovelvollisuutta koskevat säännökset ovat tuloverolaissa (TVL). Verottomuus voidaan verotuksessa tehdä mm. kahdella eri tavalla: 1) säädetään jokin vero-objektin osa verovapaaksi kokonaan tai osin; 2) säädetään jokin henkilö ei-verovelvolliseksi (kokonaan tai osin). Jokin henkilö voi olla verovelvollinen toisessa verolajissa ja ei-verovelvollinen toisessa verolajissa. Esim. henkilöyhtiö ei ole verovelvollinen tuloverotuksessa, mutta on verovelvollinen arvonlisäverotuksessa. Verovelvollisuussäännökset on siis aina erikseen tarkistettava (ei ole olemassa yleisiä säännöksiä kaikkien verolajien osalta). 12

Verovelvollisuus YLEINEN JA RAJOITETTU VEROVELVOLLISUUS Tuloverotuksessa (niin kuin kaikissa verolajeissa) on määriteltävä verovelvollisuuden rajat kansainvälisesti. Yleisesti verovelvollinen henkilö on verovelvollinen kaikista tuloistaan, olivatpa tulot peräisin mistä tahansa. Rajoitetusti verovelvollinen on verovelvollinen ainoastaan Suomesta saaduista tuloista. Hox! Yleinen verovelvollisuus ja rajoitettu verovelvollisuus -jaottelu liittyy vain siihen, mistä tulosta henkilö ylipäätään voi olla velvollinen maksamaan veroa Suomeen. Erityissäännökset määrittävät sen, missä määrin mm. yleisesti verovelvollinen maksaa veroa Suomeen ulkomailta saaduista tuloista. Ensin on siis päätettävä, onko henkilö yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen ja tämän jälkeen tarkistettava, tuleeko tulosta maksaa vero Suomeen. TVL 9.2 :n mukaan esimerkiksi rajoitetusti verovelvollinen ei ole verovelvollinen Suomesta saamastaan korkotulosta, joka on maksettu pankkiin tai muuhun rahalaitokseen talletetuille varoille (syynä verottomuudelle on se, että tulovero nostaisi ulkomailta lainattavan rahan hintaa). 13

Verovelvollisuus YLEINEN JA RAJOITETTU VEROVELVOLLISUUS TVL 9.1 :ssä: Velvollinen suorittamaan veroa tulon perusteella on 1) verovuonna Suomessa asunut henkilö, kotimainen yhteisö, yhteisetuus ja kuolinpesä täältä ja muualta saamastaan tulosta (yleinen verovelvollisuus); 2) henkilö, joka verovuonna ei ole asunut Suomessa, sekä ulkomainen yhteisö täältä saamastaan tulosta (rajoitettu verovelvollisuus). Yllä olevasta säännöksestä voi havaita, että keskeinen juridinen käsite on Suomessa asuminen. Keskeinen käsite tarkoittaa yleensä samalla juridiikassa keskeistä tulkintaongelmaa; kuka on Suomessa verovuonna asunut henkilö? Yleisesti ja rajoitetusti verovelvollisen määrittelyn takia tuloverolaki sisältää säännökset siitä, kuka on Suomessa asuva ja mikä toisaalta on Suomesta saatua tuloa (rajoitetusti verovelvollinen voi maksaa tuloveroa Suomeen ainoastaan Suomesta saaduista tuloista). Tuloverolain 9.4 :n mukaan verovelvollista, joka ainoastaan osan verovuotta on asunut Suomessa, verotetaan tältä ajalta 9.1 :n momentin 1 kohdan ja muulta osalta vuotta 2 kohdan mukaan. 14

Verovelvollisuus YLEINEN JA RAJOITETTU VEROVELVOLLISUUS (TVL 10 ) Suomesta saatua tuloa on muun ohessa: 1) täällä olevasta kiinteistöstä tai suomalaisen asunto-osakeyhtiön tai muun osakeyhtiön osakkeiden taikka asunto-osuuskunnan tai muun osuuskunnan jäsenyyden perusteella hallitusta huoneistosta saatu tulo; 2) täällä harjoitetusta liikkeestä, ammatista, maataloudesta tai metsätaloudesta saatu tulo; 3) palkkatulo, joka on saatu Suomen valtiolta, kunnalta tai muulta julkisoikeudelliselta yhteisöltä; 4) muu kuin edellä 3 kohdassa tarkoitettu palkkatulo, jos työ, tehtävä tai palvelus on yksinomaan tai pääasiallisesti suoritettu Suomessa täällä olevan työn- tai toimeksiantajan lukuun; 4 a) palkkio, joka on saatu suomalaisen yhteisön tai yhtymän hallituksen tai siihen rinnastettavan muun hallintoelimen jäsenen tehtävästä; 4 b) tulo, joka on saatu taiteilijan tai urheilijan Suomessa tai suomalaisessa aluksessa harjoittamasta henkilökohtaisesta toiminnasta; 4 c) palkkatulo, joka on saatu ulkomaiselta työnantajalta Suomessa tehdystä työstä silloin, kun ulkomainen vuokranantaja on vuokrannut työntekijän Suomessa olevalle työn teettäjälle; 5) eläketulo, joka on saatu Suomen valtiolta, kunnalta tai muulta julkisoikeudelliselta yhteisöltä, tai joka välittömästi tai välillisesti perustuu edellisessä kohdassa tarkoitettuun työhön, tehtävään tai palvelukseen, taikka Suomesta otettuun liikenne- tai eläkevakuutukseen; 6) osinko, osuuspääoman korko ja muu niihin rinnastettava tulo, joka on saatu suomalaiselta osakeyhtiöltä, osuuskunnalta tai muulta yhteisöltä, sekä osuus suomalaisen yhtymän tuloon; 7) korkotulo, jos velallinen on Suomessa asuva henkilö taikka suomalainen yhteisö, yhtymä, yhteisetuus tai kuolinpesä; 8) rojalti, lisenssimaksu ja muu niihin rinnastettava hyvitys, jos hyvityksen perusteena olevaa omaisuutta tai oikeutta käytetään elinkeinotoiminnassa täällä tai jos hyvityksen maksamiseen velvollinen on Suomessa asuva henkilö tai suomalainen yhteisö, yhtymä, yhteisetuus tai kuolinpesä; 9) suomalaisen sijoitusrahaston voitto-osuus sekä suomalaisesta henkilöstörahastosta saatu rahasto-osuus ja ylijäämä; 10) täällä olevan kiinteistön tahi suomalaisen asunto-osakeyhtiön tai muun osakeyhtiön tai osuuskunnan, jonka kokonaisvaroista enemmän kuin 50 prosenttia muodostuu yhdestä tai useammasta täällä olevasta kiinteistöstä, osakkeiden tai osuuksien luovutuksesta saatu voitto; 11) pitkäaikaissäästämissopimukseen perustuva suoritus; 12) eläketulo tai muu suoritus, joka on saatu toisesta valtiosta otetun vapaaehtoisen yksilöllisen eläkevakuutuksen perusteella, siltä osin kuin vakuutuksen maksuja on vähennetty Suomen verotuksessa; 13) osakevaihdossa syntynyt luovutusvoitto, joka olisi ollut veronalaista tuloa, jos siihen ei olisi sovellettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 2 momenttia, mainitun pykälän 3 ja 4 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa (verovapauden menettämiseen liittyvä säännös). Yllä oleva luettelo ei ole tyhjentävä, vaan esimerkinomainen. 15

LUONNOLLISET HENKILÖT TULOVERO Verovelvollisuus Tuloverolain verovelvollisuutta koskevat säännökset voidaan jakaa henkilöryhmiin, koska eri henkilöitä verotetaan eri tavoin. Eri tavalla verottaminen voi johtua siitä, että osa verovelvollisista on tuloverovapaita henkilöitä (verotuki) tai sitten kyse on verotuksen tekniikkaan liittyvä asia (kuolinpesän verottaminen). Erilliset verovelvollisuutta koskevat säännökset voivat johtua myös esimerkiksi veron kiertämisen estämisestä. Luonnolliset henkilöt (elävä ihminen) ovat lukumääräisesti suurin verotettavien henkilöiden joukko. 16

Verovelvollisuus LUONNOLLINEN HENKILÖ YLEINEN JA RAJOITETTU VEROVELVOLLISUUS Yleinen verovelvollisuus on sidottu Suomessa asumiseen. Tuloverolain 11.1 määrittelee Suomessa asumisen: TVL 11.1 : Henkilön katsotaan asuvan Suomessa, jos hänellä on täällä varsinainen asunto ja koti tai jos hän jatkuvasti oleskelee täällä yli kuuden kuukauden ajan, jolloin tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua jatkuvana. Suomen kansalaista pidetään kuitenkin Suomessa asuvana, vaikka hän ei jatkuvasti oleskelekaan täällä yli kuuden kuukauden aikaa, kunnes kolme vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jonka aikana hän on lähtenyt maasta, jollei hän näytä, että hänellä ei ole verovuonna ollut olennaisia siteitä Suomeen. Jollei muuta näytetä, Suomen kansalaisen ei katsota mainitun ajan jälkeen asuvan Suomessa. Pääsääntö on, että yli kuuden kuukauden jatkuva oleskelu Suomessa tekee henkilöstä Suomessa asuvan eli yleisesti verovelvollisen. Tilapäinen poissaolo ei estä pitämästä oleskelua Suomessa jatkuvana. Kahden kuukauden poissaolon on katsottu riittävän katkaisemaan kuuden kuukauden Suomessa oleskelun. Esim. henkilö Suomessa 1.10.2015 1.4.2016. Tämän jälkeen henkilö lähtee Ruotsiin ja palaa Suomeen 2.6.2016, josta alkaa uusi kuuden kuukauden laskukausi. Ulkomaalaisen yleinen verovelvollisuus Suomessa päättyy, kun hän muuttaa pois Suomesta. Suomen kansalainen sen sijaan jää Suomeen yleisesti verovelvolliseksi, ellei näytä siteiden Suomeen katkenneen. 17

Verovelvollisuus LUONNOLLINEN HENKILÖ YLEINEN JA RAJOITETTU VEROVELVOLLISUUS TVL 11.1 :n (ks. edellinen dia) kolmen vuoden sääntö tarkoittaa, että Suomen kansalaisen on näytettävä itse olennaisten siteiden katkenneen Suomeen, jos henkilö on asunut alle kolme vuotta ulkomailla. Jos Suomen kansalainen on asunut ulkomailla yli kolme vuotta, on todistustaakka olennaisista siteistä verottajalla eli verottajan on näytettävä, että henkilöllä on olennaisia siteitä Suomeen huolimatta ulkomailla olemisesta. Kun Suomen kansalainen menettää yleisen verovelvollisuuden statuksen, palautuu yleinen verovelvollisuus ainoastaan kodin palauttamisella Suomeen tai yli kuuden kuukauden oleskelulla. Olennaisten siteiden olemassa olo ratkaistaan tapauskohtaisesti. Mitään tyhjentävää luetteloa ei ole olemassa. Elinkeinon tai perheen jääminen Suomeen saattaa riittää siihen, että henkilöllä katsotaan olevan olennaiset siteet Suomeen. Kansainvälisissä tilanteissa verosopimukset määrittävät mikä maa saa verottaa. Verosopimuksissa säädetään esimerkiksi niiden tilanteiden varalta, joissa henkilön katsotaan asuvan kahdessa maassa eli olevan yleisesti verovelvollinen kahdessa maassa. Tuloverolaissa on säännökset tiettyjen erityishenkilöryhmien verovelvollisuudesta Suomessa. Suomalaiset diplomaatit esimerkiksi ovat yleisesti verovelvollisia huolimatta ulkomailla oleskelusta. Suomessa oleskeleva vieraan valtion diplomaatti (ei Suomen kansalainen) on verovelvollinen Suomeen seuraavista tuloista (TVL 12.1 ): 1) Suomessa olevasta kiinteistöstä saamastaan tulosta; 2) Suomessa harjoittamastaan elinkeinosta saamastaan tulosta; 3) suomalaisen asunto-osakeyhtiön tai muun osakeyhtiön osakkeiden taikka asunto-osuuskunnan tai muun osuuskunnan jäsenyyden perusteella hallitusta huoneistosta saamastaan vuokratulosta; 4) muun kuin tässä momentissa tarkoitetun toimen perusteella täältä saamastaan palkka- ja eläketulosta. Suomalaisen aluksen työntekijä maksaa veron Suomeen tulosta, jonka saa miehistön jäsenenä. 18

Verovelvollisuus PUOLISOT Yksi tuloverotuksen ikuisuuskysymyksistä on kysymys puolisoverotuksesta. Verotetaanko puolisoita yhdessä vai erikseen? Vuodesta 1976 alkaen puolisoita on verotettu erikseen (TVL 14.1 ). Voimassa olevassa järjestelmässä on erillisverotuksesta huolimatta vielä yhteisverotuksen piirteitä, koska tietyt vähennykset ovat yhteisiä puolisoilla (toinen puoliso saa käyttää toisen puolison käyttämättä jääneet verovähennykset). Tästä syystä tuloverolaki sisältää määritelmän puolisoista: TVL 7.1 : Tässä laissa tarkoitetaan puolisoilla sellaisia henkilöitä, jotka ennen verovuoden päättymistä ovat solmineet avioliiton. Puolisoita koskevia säännöksiä sovelletaan myös parisuhteensa rekisteröityihin henkilöihin. TVL 7.3 laajentaa puolisoiden verotuksellista käsitettä edelleen: TVL 7.3 : Tämän lain puolisoita koskevia säännöksiä sovelletaan myös avioliitonomaisissa olosuhteissa verovuonna yhteisessä taloudessa avioliittoa solmimatta jatkuvasti eläneisiin henkilöihin, jotka ovat aikaisemmin olleet keskenään avioliitossa tai joilla on tai on ollut yhteinen lapsi. Puolisoiksi ei katsota verotuksellisesti henkilöitä, jotka ovat koko verovuoden asuneet erillään yhteiselämän loppumisen takia. Alaikäiset lapset ovat pääsääntöisesti itsellisiä verovelvollisia. Tuloverolaki sisältää määritelmät alaikäisestä lapsesta, kasvattilapsesta sekä vanhemmasta, joka on elättänyt lasta. Alaikäinen lapsi täytyy määritellä tuloverotuksessa, koska tietyt vähennykset ovat riippuvaisia alaikäisten lasten olemassa olosta. 19

Verovelvollisuus YRITTÄJÄPUOLISOT Tuloverolaki sisältää säännökset yrittäjäpuolisoista. Elinkeinotulo ja maatalouden tulo jaetaan puolisoiden kesken, jos kumpikin osallistuu toiminnan harjoittamiseen. Ansiotulot jaetaan puolisoiden kesken työpanosten suhteessa. Työpanokset katsotaan yhtä suuriksi, jos verovelvollinen tai veroviranomainen ei esitä selvitystä asiasta. Pääomatulot (tuotto pääomalle) jaetaan puolisoiden kesken siinä suhteessa, kun he omistavat toiminnan nettovarallisuutta (varat miinus velat). Myös pääomatulojen osalta tulo-osuudet katsotaan puolisoiden kesken yhtä suuriksi, jos muuta selvitystä ei esitetä. Metsästä saadut puolisoiden tulot verotetaan verotusyhtymää koskevien säännösten mukaan (verotusyhtymä ei verovelvollinen, vaan yksikkö, jossa kummankin puolison yhteinen tulo lasketaan ennen tulon jakamista puolisoille). 20

Verovelvollisuus KUOLINPESÄ TVL 17.1 : Verovuoden aikana kuolleen henkilön kuolinpesää verotetaan kuolinvuodelta sekä vainajan että kuolinpesän tulosta. Tällöin kuolinpesään sovelletaan niitä tämän lain säännöksiä, joita vainajaan olisi sovellettu. Kuolinpesää verotetaan kuolinvuodelta niin kuin vainajaa olisi verotettu hänen eläessään. Kuolinpesä (perilliset) rinnastetaan siis elävään ihmiseen verotuksellisesti kuolinvuonna (mm. normaalit vähennykset). Kuolinvuoden jälkeen kuolinpesää verotetaan itsellisenä verovelvollisena. Kuolinpesän saamaa tuloa ei jaeta toisin sanoen suoraan kuolinpesän osakkaiden veronalaiseksi tuloksi. Kuolinpesä rinnastetaan luonnolliseen henkilöön. Poikkeuksena edellä olevaan sääntöön on tuloverolain 17.2 :n säännös elinkeinotulojen osalta: Elinkeinotoimintaa harjoittavaa kuolinpesää verotetaan erillisenä verovelvollisena kolmelta perittävän kuolinvuotta seuraavalta vuodelta ja sen jälkeen yhtymänä (elinkeinotoiminnan osalta). Mainittu tarkoittaa siis käytännössä sitä, että jos yrittäjä on kuollut vuonna 2012, verotetaan kuolinpesää erillisenä verovelvollisena vuosilta 2013, 2014 ja 2015, jonka jälkeen kuolinpesän saama tulo verotetaan kuolinpesän osakkaiden tasolla elinkeinotulon osalta (ks. myöhemmin elinkeinoyhtymän verovelvollisuus). Pelkkä maa- ja metsätalous ei ole elinkeinotoimintaa. Lesken tuloja ei veroteta kuolinpesän tuloina (leski voi olla luonnollisesti kuolinpesän osakas). Kuolinpesää verotetaan omana verovelvollisena siihen asti, kun pesä on jaettu. Oikeuskäytännössä on katsottu, että kun kuolinpesän osakas myy osuutensa muulle kuin kanssaperilliselle, kuolinpesä muuttuu verotuksessa verotusyhtymäksi (KHO 1978 II 614). Jos vainaja ei ole ollut kuollessaan Suomessa yleisesti verovelvollinen, on kuolinpesä ulkomainen kuolinpesä. Ulkomaista kuolinpesää verotetaan Suomessa yhteisönä (verokanta 20 %). 21

Verovelvollisuus VEROTUSYHTYMÄ TVL 4 :n mukaan verotusyhtymällä tarkoitetaan sellaista kahden tai useamman henkilön muodostamaa yhteenliittymää, jonka tarkoituksena on kiinteistön viljely tai hallinta. Jos kaksi ihmistä omistaa metsätilan tai tiloja yhteisesti, henkilöt muodostavat verotusyhtymän tuloverotuksessa. TVL 15.1 :n mukaan verotusyhtymä ei ole erillinen verovelvollinen. Verotusyhtymä ei ole myöskään oikeushenkilö, joka voisi tehdä esimerkiksi sopimuksia sitovasti (verotusyhtymässä olevat ihmiset sen sijaan voivat tehdä sopimuksia). Verotusyhtymä on siis tekninen apuväline verotettavan tulon laskennassa. Verotusyhtymälle lasketaan maatalouden tulolähteen ja henkilökohtaisen tulolähteen tulo/tappio, joka jaetaan verotusyhtymän osakkaille heidän osuuksien mukaisessa suhteessa (esim. kiinteistön omistussuhteessa). Verotusyhtymällä ei ole elinkeinotuloa, joka johtuu siitä, että maatalouden verotettava tulo on MVL -tuloa ja kiinteistöstä tuleva tulo (esim. puun myyntitulo) on pääsääntöisesti TVL -tuloa. Laskettaessa verotusyhtymän tuloa verotusyhtymän toimintaan otettuja lainoja ja niistä aiheutuneita korkoja ei käsitellä yhtymän korkoina ja velkoina, vaan osakkaiden velkoina ja korkomenoina. Korot vähennetään osakkaiden pääomatuloista (koska korot puolestaan verotetaan korkotulon saajalla pääomatuloina). Verotusyhtymässä laskettu maatalouden tulo jakaantuu pääomatuloksi ja ansiotuloksi. Pääomatuloa on tietty prosenttiosuus (lähtökohtaisesti 20 %) osakkaan osuudesta maatalouden yhtymävarallisuudesta (nettovaroista). Loppuosa maatalouden tuloista on ansiotuloa (TVL 39.1 ). Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän osuus verotusyhtymän muusta kuin maatalouden tulosta katsotaan pääomatuloksi (TVL 39.3 ). 22

Verovelvollisuus ELINKEINOYHTYMÄ Tuloverolain 4 :n mukaan elinkeinoyhtymällä tarkoitetaan laivanisännistöyhtiötä, avointa yhtiötä, kommandiittiyhtiötä ja sellaista kahden tai useamman henkilön elinkeinotoiminnan harjoittamista varten perustamaa muuta kuin yhteisönä pidettävää yhteenliittymää, joka on tarkoitettu toimimaan osakkaiden yhteiseen lukuun. TVL 4 :n mukaan kuitenkin Yhtymänä ei pidetä sellaista kahden tai useamman elinkeinotoimintaa harjoittavan verovelvollisen muodostamaa yhteenliittymää, jonka tarkoituksena on ennalta sovitun rakennustyön tai muun siihen rinnastettavan työn suorittaminen. Yllä mainituissa tilanteissa projektiin osallinen käsittelee tulot ja menot omassa verotuksessaan. Perustettava, mutta ei rekisteröity osakeyhtiö, on elinkeinoyhtymä, jonka osakkaita ovat osakeyhtiön perustajajäsenet. Verotusyhtymän tavoin elinkeinoyhtymä ei ole erillinen verovelvollinen, vaan yhtymän tulot verotetaan yhtymän osakkaiden tasolla. Osakkaille jaettavat verotettavat tulot lasketaan elinkeinoyhtymässä, jonka jälkeen verotettava tulo jaetaan osakkaille. Ero verotusyhtymään on lähinnä siinä, että elinkeinoyhtymällä voi nimensä mukaisesti olla EVL -tuloa. Elinkeinoyhtymällä voi olla myös MVL -tuloa ja TVL-tuloa. Elinkeinoyhtymän nimissä olevaan tuloon saattaa liittyvä lukuisia erityissäännöksiä. Elinkeinoyhtymän saamat (TVL) osingot voidaan verottaa suoraan osakkaiden tasolla (ei sotketa muihin tuloihin). 23

Verovelvollisuus YHTEISETUUDET Yhteisetuuksia ovat mm. yhteismetsä ja tiekunta. Yhteisetuudet ovat erillisiä verovelvollisia: yhteisetuuden nimissä maksetaan tulovero. Vuoden 2012 alusta yhteisetuudella on ollut oma verokanta (28 %); ks. TVL 124.2. Tuloverolain 18.3 :n mukaan tiekunta suorittaa tulostaan veroa kunnalle ja seurakunnalle 124 :n 3 momentissa tarkoitetun tuloveroprosentin mukaan. Tiekunnan kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 6,07 tuloverolain 124.3 :n perusteella (vuosi 2016). Yksityistielain 99 :n mukaan kuitenkin tiekunta on vapaa suorittamasta valtiolle, kunnalle ja seurakunnalle veroa sille yksityistielain nojalla kertyneen tulon ja omaisuuden perusteella. Opetus: kun olet tarkistanut juridiikassa asian, tarkista vielä kerran. Vuoden 2016 alusta tiekunta suorittaa TVL:n perusteella veroa ainoastaan kunnalle, ei enää seurakunnalle (TVL 18.3 ). Yhteisetuuden osakkaan saamaa osuutta yhteisetuuden tulosta ei veroteta osakkaan tasolla (TVL 18.2 ) eli yhteisetuuksissa verovelvollisuus on toisin päin kuin esimerkiksi yhtymissä, joissa osakkaat ovat verovelvollisia. Yhteisetuuden verokanta on matalampi kuin luonnollisen henkilön verokanta (30 %/32 %) puun myyntituloissa (TVL 124.2 ). 24

Verovelvollisuus YHTEISMETSÄ Yhteismetsälaki sääntelee yhteismetsiä organisaatioina (laki sääntelee yhteismetsän perustamista, päätöksentekojärjestelmää, yhteismetsän purkamista jne.). Yhteismetsälain 4 :n perusteella yhteismetsä on (oikeus)henkilö: yhteismetsälaki 4.1 : Osakaskunta kantaa ja vastaa yhteismetsää koskevissa asioissa ja voi saada nimiinsä oikeuksia sekä tehdä sitoumuksia tässä laissa tarkoitettujen tehtäviensä toteuttamiseksi. yhteismetsälaki 4.2 : Yhteismetsän osakkaat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa osakaskunnan velvoitteista. Yhteismetsän osakkaita ovat osakaskiinteistöjen omistajat. Osakkaat muodostavat yhteismetsän osakaskunnan. Yhteismetsän osakkaana voi olla luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä. Yhteismetsä perustetaan perustamissopimuksella. Sopimuksen perusteella haetaan maanmittaustoimistosta yhteismetsän muodostamista (sovelletaan yhteismetsälakia ja kiinteistönmuodostamislakia). Yhteismetsälain 2.1 :n mukaan yhteismetsää tulee käyttää ensi sijassa kestävän metsätalouden harjoittamiseen. Yhteismetsälain 31.1 :n perusteella yhteismetsää on hoidettava ja käytettävä metsäsuunnitelman mukaan, jollei siitä poikkeamiseen ole erityistä syytä Yhteismetsissä päätösvaltaa käyttää osakaskunta, jossa päätökset tehdään pääsääntöisesti enemmistöperiaatteella. Käytännön toimintaa hoitaa niin sanottu hoitokunta (3-15 jäsentä). Yhteismetsälain 32.2 :n mukaan osakkaille jaettavasta ylijäämästä kukin osakas saa omistamansa kiinteistön yhteismetsäosuutta vastaavan osan. Yhteismetsälain mukaisen yhteismetsän pilkkomista pyritään estämään yhteismetsälaissa (alueen myymiseen vaaditaan 2/3 enemmistö osakaskunnassa, koko yhteismetsän luovuttamiseen/jakamiseen vaaditaan maa- ja metsätalousministeriön lupa). Yhteismetsien koko ja osakaspohja vaihtelee huomattavasti. Pienin yhteismetsä on 19 hehtaaria, suurin noin 85 000 hehtaaria. Joissakin osakaskunnissa on osakkaita muutama, joissakin tuhansia (suurimmassa noin 6 000 osakasta). 25

Verovelvollisuus YHTEISÖ Yhteisön käsite on määritelty tuloverolain 3 :ssä (koska yhteisöjä verotetaan osin omin säännöksin). TVL 3 : Yhteisöllä tarkoitetaan: 1) valtiota ja sen laitosta; 2) kuntaa ja kuntayhtymää; 3) seurakuntaa ja muuta uskonnollista yhdyskuntaa; 4) osakeyhtiötä, osuuskuntaa, säästöpankkia, sijoitusrahastoa, yliopistoa, keskinäistä vakuutusyhtiötä, lainajyvästöä (tarkoituksena jyvästöllä on hankkia, säilyttää ja velaksi antaa siemen- tai syömäviljaa taikka molempia), aatteellista tai taloudellista yhdistystä, säätiötä ja laitosta; 5 kohta on kumottu; 6) ulkomaista kuolinpesää; 7) edellä 1 6 kohdassa tarkoitettuihin yhteisöihin verrattavaa muuta oikeushenkilöä tai erityiseen tarkoitukseen varattua varallisuuskokonaisuutta. Yhteisö on erillinen verovelvollinen. Yhteisön tuloveroprosentti on 20 vuonna 2015 (TVL 124.2 ). Yhteisöiltä saatava verotulo tilitetään valtiolle ja kunnille. Seurakuntien erillinen oikeus saada osuus yhteisöverotulosta poistuu vuoden 2016 alusta. Kirkolle menevä osuus siirretään valtiolle ja kirkolle korvataan uudistuksen jälkeen erikseen sen lakisääteiset tehtävät valtion budjetista. Tietyt yhteisöt on säädetty omilla säännöksillä kokonaan tai osin verovapaiksi (valtio, yliopisto, kunta, yleishyödyllinen yhteisö). 26

Verovelvollisuus ULKOMAINEN VÄLIYHTEISÖ Väliyhteisö määritellään väliyhteisölaissa. Väliyhteisölain 2.1 :n mukaan ulkomaisella väliyhteisöllä tarkoitetaan Suomessa yleisesti verovelvollisten määräämisvallassa olevaa yhteisöä, jonka tuloverotuksen tosiasiallinen taso yhteisön asuinvaltiossa on alhaisempi kuin 3/5 Suomessa asuvan yhteisön verotuksen tasosta täällä. Väliyhteisölailla pyritään estämään se, että Suomessa olevat henkilöt siirtävät verotettavaa tuloa Suomesta ulkomaille. Tuotannollista toimintaa ulkomailla harjoittavat yritykset eivät välttämättä ole väliyhteisöjä, vaikka ne muuten täyttäisivät yleisen väliyhteisömääritelmän kriteerit. Väliyhteisöksi ei myöskään katsota sellaista yritystä, joka verosopimusten perusteella on verovelvollinen ulkomailla eikä ulkomaan vero olennaisesti poikkea Suomen verotuksen tasosta. Yritystä on vaikeampi luokitella väliyhteisöksi, jos yritys toimii toisessa EU-maassa. Jos jokin yritys luokitellaan väliyhteisöksi, verotetaan kyseisen yhteisön tulo Suomessa yleisesti verovelvollisen osakkaan tulona siinä suhteessa, kuin osakas on oikeutettu väliyhteisön tuloon (mm. omistusosuus). Tulo on sen tulolähteen tuloa, johon osakkeiden katsotaan kuuluvan. Jos osakkeet katsotaan osaksi EVL- tulolähdettä, jakaantuu tulo ansiotuloksi ja pääomatuloksi. Väliyhteisön osakas saa vähentää väliyhteisön tappiot ainoastaan samasta yhteisöstä saamistaan tuloista. Tappioiden vähentämisaika 10 vuotta. Väliyhteisön ulkomailla maksamat verot otetaan huomioon osakkaiden verotuksessa Suomessa. 27

Verovelvollisuus KOKONAAN VEROVAPAAT YHTEISÖT Tuloverolain 20 :ssä on luettelo verovapaista yhteisöistä: TVL 20.1 : Tulon perusteella suoritettavasta verosta ovat vapaat: 1) Suomen Pankki, Yleisradio Oy, Pohjoismaiden Investointipankki, Pohjoismaiden projektivientirahasto, Pohjoismaiden kehitysrahasto, Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö, Finnvera Oyj, Teollisen yhteistyön rahasto Oy, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, rahoitusvakausrahasto ja luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettu vanha talletussuojarahasto;; 2) kansaneläkelaitos, kunnallinen eläkelaitos, sairaus- ja hautausavustuskassa, sijoitusrahasto, henkilöstörahasto, erorahasto, valtakunnallinen työttömyyskassa, työttömyyskassojen keskuskassa, työttömyyskassojen tukikassa, työttömyyskassojen tukisäätiö sekä 116 a :ssä tarkoitettu valmennusrahasto ja urheilijarahasto siinä mainitusta toiminnasta saamistaan tuloista; 3) kunnan alueellaan tapahtuvaa asuntojen hankintaa, omistamista ja vuokralle antamista varten perustama osakeyhtiö, joka täyttää 2 momentissa mainitut edellytykset. (2 momentin edellytyksenä on mm., että yhtiö ei jaa osinkoa eikä harjoita muuta kuin asuntojen vuokraustoimintaa noudattaen kunnan vahvistamia asukasvalintaperusteita) Joidenkin verottomien yhteisöjen verovelvollisena on yhteisön omistaja. Esimerkiksi sijoitusrahaston omistajaa verotetaan hänen saamistaan voitto-osuuksista (sijoitusrahaston verottomuus on kuitenkin verotuki, koska sijoittamisen verorasitus alhaisempi kuin esimerkiksi luonnollisen henkilön verorasitus vastaavan toiminnan osalta). 28

Verovelvollisuus OSITTAIN VEROVAPAAT YHTEISÖT Tuloverolain 21 :ssä säännellä osittain verovapaista tuloista: Tulon perusteella suorittavat veroa kunnalle 124 :n 3 momentissa tarkoitetun tuloveroprosentin mukaan: 1) valtio ja sen laitokset; 2) Raha-automaattiyhdistys sekä Oy Veikkaus Ab muusta kuin arpajaisverolaissa ja viihdelaitelaisssa tarkoitetun toiminnan ja musiikkiautomaattien pitämisestä saamastaan tulosta; 3) kunta, kuntayhtymä, maakunta sekä näiden palveluksessa olevia varten perustettu eläkelaitos, eläkesäätiö tai - kassa tai muu vastaava eläkelaitos, -säätiö tai -kassa, joka saa avustusta yhteiskunnan varoista. Yllä luetellut yhteisöt eivät maksa veroa valtiolle, mutta maksavat veroa kunnalle. Tuloverolain 21 sisältää vielä tarkennuksia mm. kirkon, valtion ja kuntien osittaisesta verovelvollisuudesta. Tuloverolain 21.3 :n mukaan mm. valtio ja sen laitokset suorittavat veroa vain 1) maatilojensa ja niihin verrattavien muiden kiinteistöjensä tuottamista tuloista, 2) sellaisten muiden kiinteistöjensä tuloista, joita ei käytetä yleisiin tarkoituksiin, sekä 3) yksityisyrityksiin verrattavien teollisuus- ja muiden liikkeidensä tuloista. Valtio ei kuitenkaan ole verovelvollinen tulosta, jonka se saa pääasiallisesti valtion laitosten tarpeiden tyydyttämiseksi toimivasta liike- tai tuotantolaitoksesta, laiva-, lento- tai autoliikenteestä, rautateistä, kanavista, satamista taikka posti-, tele- ja radiolaitoksista. Valtiovarainministeriö määrää, miten valtion tulonhankkimistoiminta jakautuu verotusyksikköihin. Siltä osin kuin kunta, valtio tai kirkko on verovelvollinen, on normaaliin tapaan vahvistettava tulon tulolähde. Esim. valtion maatiloista saama veronalainen tulo on MVL - tulolähteen tuloa (tulo lasketaan MVL:ssa olevin säännöksin). 29

Verovelvollisuus OSITTAINEN VEROVAPAAT YHTEISÖT KUNNAT, KUNTAYHTYMÄT, KIRKKO Tuloverolain 21.4 : Maakunta, kunta ja kuntayhtymä, evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkkokunta sekä niiden seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta ovat verovelvollisia 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ainoastaan elinkeinotulosta ja muuhun kuin yleiseen tai yleishyödylliseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta. Kunta ei ole verovelvollinen omalla alueellaan harjoittamansa elinkeinotoiminnan tuottamasta tulosta eikä omalla alueellaan sijaitsevan kiinteistön tuottamasta tulosta. Kunnat ovat siis verovelvollisia elinkeinotulosta sekä kiinteistön tuottamasta tulosta. Kiinteistön tuottamaa tuloa on maatalouden tulo, kiinteistön vuokratulo ja metsätalouden pääomatulona pidettävä tulo (TVL 21.6 ). Kiinteistön luovutusvoitto ei ole kiinteistöstä saatua tuloa. Kiinteistön määritelmää laajennetaan tuloverolain 6 :ssä: Tämän lain kiinteistöä koskevia säännöksiä sovelletaan myös sellaiseen toisen maalla olevaan rakennukseen, rakennelmaan tai muuhun laitokseen, joka hallintaoikeuksineen maahan voidaan maanomistajaa kuulematta luovuttaa kolmannelle henkilölle. 30

Verovelvollisuus OSITTAIN VEROVAPAAT YHTEISÖT YLIOPISTOT TVL 21a : Yliopistolain 1 :ssä tarkoitettu yliopisto on verovelvollinen vain saamastaan elinkeinotulosta. Lisäksi yliopisto on verovelvollinen muuhun kuin yleiseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta kunnalle tämän lain 124 :n 3 momentissa tarkoitetun tuloveroprosentin mukaan. Mitä edellä säädetään yliopiston verovelvollisuudesta, koskee myös Helsingin yliopistoa yliopistolain 75 :n 1 momentissa tarkoitettujen varojen tuottama tulo mukaan lukien. Vaikea juridinen ongelma on se, mikä on elinkeinotuloa ja mikä on kiinteistön tuottamaa tuloa. Kiinteistön käsitteen laajennus/tarkennus on TVL 6 :ssä: Tämän lain kiinteistöä koskevia säännöksiä sovelletaan myös sellaiseen toisen maalla olevaan rakennukseen, rakennelmaan tai muuhun laitokseen, joka hallintaoikeuksineen maahan voidaan maanomistajaa kuulematta luovuttaa kolmannelle henkilölle. Helsingin yliopiston osalta on huomattava yliopistolain 75.3 : Valtio korvaa vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa. Valtio korvaa lisäksi vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeestä suoritettua apteekkimaksua. Valtio korvaa vuosittain yliopistolain 92a :n perusteella Itä-Suomen yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa. Valtio korvaa lisäksi vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeestä suoritettua apteekkimaksua. 31

Verovelvollisuus OSITTAIN VEROVAPAAT YHTEISÖT YLEISHYÖDYLLISET YHTEISÖT Yleishyödyllisen yhteisön yleinen määritelmä on tuloverolain 22.1 :ssä: TVL 22.1 : Yhteisö on yleishyödyllinen, jos 1) se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä; 2) sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin; 3) se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä. Tuloverolain 22.2 sisältää esimerkkiluettelon niistä toimijoista/toiminnoista, joiden voidaan täyttävän yleishyödyllisyyden kriteerit: TVL 22.2 : Yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää muun muassa maatalouskeskusta, maatalous- ja maamiesseuraa, työväenyhdistystä, työmarkkinajärjestöä, nuoriso- tai urheiluseuraa, näihin rinnastettavaa vapaaehtoiseen kansalaistyöhön perustuvaa harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa edistävää yhdistystä, puoluerekisteriin merkittyä puoluetta sekä sen jäsen-, paikallis-, rinnakkais- tai apuyhdistystä, niin myös muuta yhteisöä, jonka varsinaisena tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen tai sosiaalisen toiminnan harjoittaminen taikka tieteen tai taiteen tukeminen. Yleishyödyllisenä yhteisönä voidaan pitää myös yleisissä vaaleissa ehdokkaan tukemiseksi varattua varallisuuskokonaisuutta. 32

Verovelvollisuus OSITTAIN VEROVAPAAT YHTEISÖT YLEISHYÖDYLLINEN YHTEISÖ Yleishyödyllinen yhteisö on usein yhdistys, mutta yleishyödyllinen yhteisö voi olla myös muu oikeushenkilö (esim. Oy). TVL 23.1 :n mukaan yleishyödyllinen yhteisö on verovelvollinen saamastaan elinkeinotulosta. Lisäksi se on verovelvollinen muuhun kuin yleiseen tai yleishyödylliseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta kunnalle 124 :n 3 momentissa tarkoitetun tuloveroprosentin mukaan. TVL 23.3 :ssä on luettelo niistä tuloista, joita ei pidetä yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotulona: TVL 23.3 : yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotulona ei pidetä: 1) yhteisön toimintansa rahoittamiseksi järjestämistä arpajaisista, myyjäisistä, urheilukilpailuista, tanssi- ja muista huvitilaisuuksista, tavarankeräyksestä ja muusta niihin verrattavasta toiminnasta eikä edellä mainittujen tilaisuuksien yhteydessä harjoitetusta tarjoilu-, myynti- ja muusta sellaisesta toiminnasta saatua tuloa; 2) jäsenlehdistä ja muista yhteisön toimintaa välittömästi palvelevista julkaisuista saatua tuloa; 3) adressien, merkkien, korttien, viirien tai muiden sellaisten hyödykkeiden myynnin muodossa suoritetusta varojenkeräyksestä saatua tuloa; 4) sairaaloissa, vajaamielislaitoksissa, rangaistus- tai työlaitoksissa, vanhainkodeissa, invalidihuoltolaitoksissa tai muissa sellaisissa huoltolaitoksissa ja huoltoloissa hoito-, askartelu- tai opetustarkoituksessa valmistettujen tuotteiden myynnistä tai tällaisessa tarkoituksessa suoritetuista palveluksista saatua tuloa; 5) bingopelin pitämisestä saatua tuloa. 33

OSITTAIN VEROVAPAAT YHTEISÖT YLEISHYÖDYLLISET YHTEISÖT TULOVERO Verovelvollisuus Kiinteistötuloja, joista yleishyödyllinen yhteisö voi olla verovelvollinen, ovat: 1) vuokratulo; 2) viljelytulo; 3) maatalouden tulo; 4) puun myyntulo; 5) Kiinteistöyhtymän tulo (yhtymä ei ole itse verovelvollinen). Jos kiinteistöä käytetään yli 50 % elinkeinotoimintaan, on kiinteistöstä tuleva tulo elinkeinotuloa. 34

Verovelvollisuus OSITTAIN VEROVAPAAT YHTEISÖT YLEISHYÖDYLLISET YHTEISÖT Yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta sääntelee myös laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista, jonka perusteella yleishyödylliselle yhteisölle voidaan myöntää osittainen tai täydellinen verovapaus tuloista, jotka tuloverolain mukaan ovat veronalaisia (elinkeinotulot ja kiinteistötulot). Huojennuslain mukaan veronhuojennusta harkitessa veroviranomaisen (Savo-Karjalan yritysverotoimisto) on otettava huomioon yhteisön toiminnan yleishyödyllinen merkitys sekä vaikutus alan toimintaan (kilpailijoihin). Yleishyödyllisten yhteisöjen verovapauslautakunnassa on puheenjohtaja ja kymmenen muuta jäsentä, jotka valtiovarainministeriö määrää nelivuotiskausittain. Yksi jäsenistä määrätään lautakunnan varapuheenjohtajaksi (huojennuslain 5.1 ). Jäsenistä yksi on määrättävä valtiovarainministeriön viranhaltijoista ja kaksi kuntien keskusjärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Muiden jäsenten on oltava yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa harjoittavien yleishyödyllisten yhteisöjen toimintaan perehtyneitä henkilöitä (5.2 ). Huojennus myönnetään määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi (huojennuslain 4.1 ). Huojennuslain 3 :ssä on suuntaviivat sille, millaiselle toiminnalle voidaan myöntää harkinnanvarainen (ylimääräinen) verotuki: huojennuslain 3.1 : Yleishyödyllisen yhteisön voidaan katsoa harjoittavan yhteiskunnallisesti merkittävää toimintaa, jos sen varsinaisena tarkoituksena on valtiollisiin asioihin vaikuttaminen rekisteröitynä puolueena taikka sosiaalisen tai muun yhteiskunnallisesti tärkeitä tarpeita palvelevan toiminnan harjoittaminen, mikäli tämä toiminta on koko valtakunnan alueen kattavaa tai muuten laajaa, vakiintuneen muodon saavuttanutta ja pysyvää. 35

PÄÄOMATULO YLEISTÄ Tuloverolaki noudattaa lähtökohtaa, jossa tulo on peräisin työn tuotantopanoksesta (työstä) tai pääoman tuotantopanoksesta. Edellisiä sanotaan ansiotuloiksi ja jälkimmäisiä pääomatuloiksi. Yllä mainittuun viitaten ihmisten (ja kuolinpesien) tulot ovat ansiotuloa tai pääomatuloa. Muilla (oikeus)henkilöillä kuten esimerkiksi osakeyhtiöllä tuloa ei jaeta ansiotuloihin ja pääomatuloihin (koska Oy ei tee työtä, vaan Oy:ssä ihmiset tekevät työn). Toisin sanoen, vaikka Oy:n tulo voi olla peräisin TVL tulolähteestä, EVL tulolähteestä tai MVL tulolähteestä, ei mainituissa tulolähteissä laskettu verotettava tulo jakaannu Oy:llä ansiotuloon ja pääomatuloon. Sen sijaan kun osakeyhtiö jakaa voittovaroja omistajina oleville luonnollisille henkilöille, tulo voi jakaantua ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Tuloverolaissa yllä mainittu säännellään seuraavasti: TVL 29.2 : Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän tulo jaetaan kahteen tulolajiin, joita ovat pääomatulo ja ansiotulo. Yhteisön ja yhteisetuuden muuhun tuloon kuin elinkeinotuloon ja maatalouden tuloon noudatetaan soveltuvin osin pääomatulon laskemista koskevia säännöksiä. Ansiotulojen ja pääomatulojen erottelu on tärkeää, koska po. tulolajeja verotetaan eri ankaruudella. Tämä johtuu lähinnä siitä, että pääoma ainakin toistaiseksi pakenee ankaraa verotusta helpommin kuin ihminen toiseen maahan. Pääsääntö on, että eri tulolähteiden tuloja ei saa sotkea keskenään (esim. EVL:n tappioita ei saa vähentää TVL tuloista), eikä eri tulolajeja saa sotkea keskenään (pääomatulolajin tappioita ei saa vähentää ilman erillissäännöksiä ansiotuloista). Voimassa oleva laki mahdollistaa rajoitetusti pääomatulolajin tappioiden vähentämisen ansiotuloista (niin sanottu alijäämähyvitys). 36

/LUONNOLLINEN HENKILÖ PÄÄOMATULO YLEISTÄ Tuloverolain systematiikka on se, että erilaiset pääomatulot on lueteltu tuloverolaissa (III osa luku 2; pykälät 32-53), kaiken muun tulon ollessa ansiotuloa. Asiasta on nimenomainen säännös tuloverolain 61.1 :ssä: TVL 61.1 : Ansiotuloa on muu tulo kuin 2 luvussa tarkoitettu pääomatulo. Pääomatuloista tehtävät vähennykset on koottu tuloverolain 54-60 :iin. Pääomatulot voidaan jakaa seuraaviin osiin: 1) juoksevat pääomatulot, joissa varallisuus tuottaa tasaisesti tuloa (esimerkiksi vuokralle annettu huoneisto, korot, osinko). 2) Luovutusvoitot. 3) Yritystulot, joiden osalta on määriteltävä, missä määrin elinkeinotulo (yrityksen profit) johtuu työpanoksesta ja missä määrin pääomasta (tuotto pääomalle). 4) Metsätulot, joiden osalta on olemassa osaksi erilainen sääntely verotukien takia. 5) Tiettyihin säästämismuotoihin liittyvä pääomatuloverotus verotukien takia. 6) Maatalouden tulot, jotka yritystulojen tavoin jakaantuvat tuloverolain säännösten perusteella pääomatuloihin ja ansiotuloihin. 37

/LUONNOLLINEN HENKILÖ PÄÄOMATULO/VÄHENNYKSET VÄHENNYSTEN VÄHENTÄMISJÄRJESTYS Pääomatuloissa on tietty menojen/vähennysten vähennysjärjestys juoksevien pääomatulojen osalta: Verovuoden pääomatulo Miinus; 1. pääomatulon tulonhankkimismenot = puhdas pääomatulo. Miinus; 2. EVL, MVL tulolähteen verovuoden tappiot (TVL 59.1 ). Miinus; 3. asunto- (65 % vuonna 2015), opinto- ja tulonhankkimisvelan korot (kaikki samanarvoisia). Miinus; 4. ensiasunnon lainan korot (TVL 58.5 ). Miinus; 5. PS-säästämisen ja eläkevakuutuksen vähennyskelpoiset maksut (TVL 60 3 ) = verovuoden pääomatulo/alijäämä Miinus; 6. aikaisemmat pääomatulolajin tappiot (TVL 30.2 ). = verotettava pääomatulo Luovutusvoitot, jotka aiheutuvat omaisuuden myynnistä, ovat oma pääomatulojen erä, joita ei saa sekoittaa juoksevien pääomatulojen verotukseen. 38

/LUONNOLLINEN HENKILÖ PÄÄOMATULO/VÄHENNYKSET ALIJÄÄMÄHYVITYS Edellä on todettu, että pääomatuloja ja ansiotuloja ei saa sekoittaa toisiinsa. Alijäämähyvitys on tekniikka, jolla rikotaan mainittu tulolajien erillisyyden pääsääntö. Alijäämähyvitystä käsittelee tuloverolaissa säännökset 131-134. Alijäämähyvityksessä ideana on se, että verovuoden pääomatulolajin alijäämä on mahdollista vähentää ansiotuloista, mutta veron aleneminen on pääomatuloveroprosentin mukainen; Esim., alijäämä 1 000 euroa. Jos 1 000 euroa vähennettäisiin ansiotuloista, saattaisi ansiotuloverojen määrä alentua esimerkiksi 400 euroa, jos verovelvollisen marginaalivero viimeisen 1 000 euron osalta olisi 40 %. Koska alijäämähyvitys tehdään pääomatuloveroprosentin perusteella, on verovaikutus 30 % verokannalla maksettavien verojen määrä eli 300 euroa, joka vähennetään ansiotuloista määrätyistä veroista. Pääomatulojen verotus muuttui vuoden 2012 alusta progressiiviseksi: TVL 124.2 : Pääomatulosta suoritetaan tuloveroa 30 prosenttia (pääomatulon tuloveroprosentti). Siltä osin kuin verovelvollisen verotettavan pääomatulon määrä ylittää 30 000 euroa, pääomatulosta suoritetaan veroa 32 prosenttia (pääomatulon korotettu tuloveroprosentti). Progressio pääomatuloverotuksessa ei vaikuta alijäämähyvityksen määrään, vaan alijäämähyvityksessä käytetään rajapyykkinä 30 prosenttia (ks. esimerkki yllä). 39

PÄÄOMATULO/VÄHENNYKSET ALIJÄÄMÄHYVITYS ALIJÄÄMÄHYVITYKSEN MÄÄRITELMÄ Tuloverolain 60.1 määrittää alijäämää: TVL 60.1 : Jos luonnollisen henkilön tai kuolinpesän vähennyskelpoisten tulonhankkimismenojen, korkomenojen ja pääomatuloista vähennettävien 59 :ssä tarkoitettujen tappioiden yhteismäärä on suurempi kuin veronalaisten pääomatulojen yhteismäärä, erotus on pääomatulolajin alijäämä, jonka perusteella verovelvollisella on oikeus tehdä verosta 131 134 :ssä tarkoitettu alijäämähyvitys. Yleensä alijäämä syntyy (asunto)lainan korkomenoista, koska monella ei ole pääomatuloja joista korkoja voisi vähentää. ALIJÄÄMÄHYVITYS VÄHENNETÄÄN ANSIOTULOISTA MÄÄRÄTYISTÄ TULOVEROISTA/MAKSUISTA TVL 132.1 : Alijäämähyvitykset vähennetään verovelvollisen ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta sen jälkeen, kun verosta on vähennetty valtionverotuksen invalidivähennys ja valtionverotuksen elatusvelvollisuusvähennys. Pelkästään ansiotuloista menevästä valtion tuloverosta vähennettävä määrä on kuitenkin enintään kolme neljäsosaa alijäämähyvitysten määrästä. TVL 133.1 : Se osa alijäämähyvityksestä, jota ei ole vähennetty 132 :n mukaan pelkästään valtionverosta, vähennetään verovelvollisen valtiolle suoritettavasta tuloverosta, kunnallisverosta, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta. Hyvitykset jaetaan tällöin vähennettäväksi eri veroista näiden verojen määrän suhteessa 132 :n mukaan tehdyn vähennyksen jälkeen. 40