TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009



Samankaltaiset tiedostot
TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

KESÄKISAT TALI PÖYTÄKIRJA. Lasten viestit 9 joukkuetta 7 sarjaa Petankki 6 joukkuetta karsinta , loppupelit

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

TOIMINTAKERTOMUS 2006

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

TIEDOTTAA /

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Järvenpään Vasemmisto

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

Toimintakertomus 2008

TIEDOTTAA /

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Aika: klo Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

TOIMINTAKERTOMUS 2016

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Liitto pähkinänkuoressa. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry.

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. Liitto pähkinänkuoressa. Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry.

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Suomen Kirjeshakkiliitto - F.K.F ry. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Turun Senioriurheilijat ry

Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI

JÄSENTIEDOTE 1/2015

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

2016 TOIMINTAKERTOMUS

JOENSUUN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry:n SÄÄNNÖT

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos )

VARKAUDEN RESERVIUPSEERIKERHO RY 1

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Toimintakertomus. vuodelta 2015

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

9. Syksyn seuraseminaari, HSRC ehdottanut ajankohdaksi

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI

Toimintakertomus 2015

Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot Laajavuoressa

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

SYYSKOKOUS Laukkosken Taimi ry (7)

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

AUTOJOUKKOJEN OULUN KILTA RY

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

(5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa , rekisterinumero on ))

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Transkriptio:

TALIN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS ry 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 1. YLEISTÄ Talin Siirtolapuutarhayhdistyksen toimintavuosi 2009 oli järjestyksessään 73. Omenasato oli erikoisen hyvä, joten perinteiset omenamarkkinat pystyttiin pitämään. Yhdistykseen kuului 241 jäsentä, joista vapaajäseniä oli 4. Lisäksi perhejäseniä on 53. Yhdistyksellä on kunniapuheenjohtaja ja yksi kunniajäsen. Uusia vuokrasopimuksia solmittiin vuoden 2009 aikana 14 kpl. Talin Sauna Oy luovutti saunan hoitamisen ja ylläpidon yhdistykselle. Perustettiin saunatoimikunta ja talkoovoimin sauna pystyttiin pitämään avoimena juhannuksesta lähtien. 2. TOIMINTA 2.1. Sääntömääräiset kokoukset Vuosikokous pidettiin sunnuntaina 29.3.2009 klo 14.00 Laulumiehet - ravintolassa, Hietaniemenkatu 2. Kokouksen puheenjohtajana toimi Christer Paasila. Läsnä oli 60 äänioikeutettua jäsentä, 5 perhejäsentä valtakirjalla 4 perhejäsentä ilman valtakirjaa, 2 läsnäolo- ja puheoikeudella, yhteensä 71 osallistujaa. Syyskokous pidettiin sunnuntaina 6.9.2009 klo 13.00 Talin kerhotalolla. Läsnä 52 yhdistyksen jäsentä, 1 perhejäsen valtakirjalla, 6 perhejäsentä läsnäolo- ja puheoikeudella, muita viljelijöitä 3, yhteensä 62 viljelijää. 2.2. Muut yleiset kokoukset Kevätkokous pidettiin Talin kerhotalolla sunnuntaina 24.5.2009, klo 13.00, läsnä 61 viljelijää. Kevätkokouksen jälkeen järjestettiin tilaisuus uusille viljelijöille. Talin Siirtolapuutarhayhdistys ry:n vuosikokouksen jälkeen 29.3. piti Talin Sauna Oy yhtiökokouksen, jossa Tali SPY:n äänivaltaa käytti Christer Paasila. Talin Sauna Oy:n uusi yhtiökokous pidettiin 17.4.2009 kerhotalolla. Juha Johanssonille lähetettiin jäsenrekisteriosoitteet kutsujen lähettämistä varten. Yhdistyksen edustajiksi valittiin Raimo Koivurinta, Ritva Wahlstén-Puska, Christer Paasila, Harri Hulkko ja Mikko Nevalainen. Yhtiökokouksen asiana oli Talin Sauna Oy:n lopettaminen osakeyhtiömuotoisena ja toiminnan siirtäminen Talin Siirtolapuutarhayhdistyksen vastuulle. 2.3. Hallitus Hallituksen kokoukset Tammi- maaliskuu 1-3/2008 4-13/2008 Raimo Koivurinta, puheenjohtaja, sähkövastaava 3 (3) Ritva Wahlstén-Puska, vpj. taloudenhoitaja 3 (3) Harri Hulkko, jäsen 3(3) Tiina Heloma, jäsen 3 (3) Jani Korpihete, tiedottaja 2 (3) Lulu Nenonen, sihteeri, jäsenkirjuri 3 (3) Pentti Niittymäki, vesivastaava 3 (3) Hallituksen varajäsenet: Martti Jääskeläinen, talkoovastaava 3 (3) Seppo Luoto, jäsen - (3) Eeva Nurmela, emäntä 2 (3)

Huhti- joulukuu (kokoukset 4-13/2009) Raimo Koivurinta, puheenjohtaja, sähkövastaava. rak.toimik. 10 (10) Pentti Niittymäki, varapuheenjohtaja, vesivastaava. 8 (10) Tiina Heloma, rakennustoimikunta pj 9 (10) Harri Hulkko, tenniskentän hoitaja, saunavastaava 9 (10) Jani Korpihete, tiedottaja (erosi hall. 26.8.2009) 3 (10) Lulu Nenonen, sihteeri, jäsenkirjuri 10 (10) Ritva Wahlstén-Puska, taloudenhoitaja 10 (10) Hallituksen varajäsenet: Martti Jääskeläinen, talkoovastaava 9 (10) Mikko Nevalainen, rakennustoimikunta 9 (10) Eeva Nurmela, emäntä 10 (10) 2 Hallitus on kokoontunut vuoden 2009 aikana 13 kertaa. Yhdistyksen kirjanpitäjänä on toiminut hallituksen ulkopuolisena Pirkko Vikström. Ralf Norra on toiminut hallituksen ulkopuolisena kotisivu- ja ATK-vastaavana. Tilintarkastajina ovat toimineet Risto Kurvinen ja Christer Paasila, varatilintarkastajana Soili von Hertzen. Yhdistyksen nimenkirjoittajina toimivat tammi-maaliskuussa Raimo Koivurinta, Lulu Nenonen ja Ritva Wahlsten-Puska, huhti-joulukuussa Raimo Koivurinta, Lulu Nenonen ja Pentti Niittymäki, aina kaksi yhdessä. Rakennustoimikunnassa ovat toimineet Tiina Heloma, Raimo Koivurinta ja Mikko Nevalainen Talkoovastaavana toimi Martti Jääskeläinen Isännän tehtävistä vastasi Henrik Johansson ja emännän tehtävistä Eeva Nurmela. Tenniskentän hoitajana sekä saunavastaavana toimi Harri Hulkko. 2.4. Talin edustukset Talin hallituksen jäsen, Pentti Niittymäki toimi Suomen Siirtolapuutarhaliiton SSPL:n hallituksen jäsenenä, II varapuheenjohtajana liittokokoukseen asti. Suomen Siirtolapuutarhaliiton liittokokoukseen Kouvolassa 1-2.8. osallistuivat Raimo Koivurinta, Lulu Nenonen sekä Ritva Wahlstén-Puska. Pentti Niittymäki osallistui liiton hallituksen edustajana. Lulu Nenonen toimi vaalilautakunnan puheenjohtajana. Helsingin siirtolapuutarhojen aluejärjestön johtokuntaan on kuulunut Talista Raimo Koivurinta, varajäsenenä on ollut Ritva Wahlsten-Puska, joka on toiminut myös aluejärjestön johtokunnan kokousten sihteerinä. Helsingin siirtolapuutarhojen aluejärjestön vuosikokous pidettiin 20.4. klo 18.00 Liiton toimistossa, Pengerkatu 9. Tali spy:n edustajina kokoukseen Tiina Heloma ja Lulu Nenonen aluejärjestön hallituksen jäsenenä osallistui Raimo Koivurinta ja Ritva Wahlstén-Puska aluejärjestön sihteerinä. Lulu Nenonen toimi kokouksen puheenjohtajana. 3. YHDISTYKSEN MUU TOIMINTA 3.1. Juhla- ja virkistystoiminta Juhannusjuhlat järjestettiin perinteiseen tapaan. Juhlaan osallistui melko runsaasti ulkopuolisia sekä talilaisia perheenjäsenineen. Kokko pystyttiin polttamaan komeasti, kahvilassa myynti oli vilkasta, makkaraa grillattiin, isoja lettuja paistettiin, kenttäpelejä pelattiin ja arpoja myytiin edellisten vuosien tapaan. Olutteltta ja sen terassi oli ahkerassa käytössä. Tanssimusiikista vastasi Päivi Kangasvieri ja Martti Franck. Elojuhla pidettiin keskiaukiolla lauantaina 29.8. klo 16.00 alkaen. Lapsia varten tilattiin pomppulinna ja ilmapalloja. Lisäksi nautittiin muurinpohjalettuja, paellaa, grillimakkaraa, kahvia ja pullaa. Oli arpajaiset, kilpailtiin saappaan heitossa ym. 3.2. Opinto- ja kurssitoiminta Puutarhamessuilla 26-29.3. oli Siirtolapuutarhaliiton osastolla hyvä menestys. Pentti Niittymäki päivysti osastolla to, pe ja su, Ritva Wahlstén-Puska lauantaina 28.3.

3 Taimien ostosmatka järjestettiin toukokuussa Söderblomin kauppapuutarhaan Sipooseen, 35 talilaista osallistui. SSPL:n Lepaan puutarhanhoidon kurssille 20.-24.4. osallistuivat Talista Martti Jääskeläinen ja Pirkko Stenberg Helsingin siirtolapuutarhojen aluejärjestön puheenjohtaja Tuovi Nöjd, Kumpulan siirtolapuutarhasta piti kerhotalolla 6.5. klo 17.30 alustuksen Perennat keväästä syksyyn, 21 osallistujaa. Eija Keski-Korpela, Gardeniasta piti puutarhaneuvontakurssin 15.5. kerhotalolla, 18 osallistujaa. 3.3. Harrastus- ja urheilutoiminta Krokettikerhon vetäjänä toimi Henrik Johansson Kroketissa pelattiin kaksiosainen kilpailu Kumpulan ja Marjaniemen puutarhoja vastaan, jotka Tali hävisi. Petankkikerhon vetäjä toimi Mika Sandström. Pelattu tiistaisin ja perjantaisin n. 20 kertaa, 10-15 pelaajaa. Talin sisäisen petankkikilpailun tulokset: Parikilpailun voittivat Leo Juuti ja Lauri Kivikkokangas; Leena Vuori ja Mika Sandström; Virva Kuuskoski ja Esa Blomqvist Naisten kisa: Eira Rajala, Leena Vuori, Virva Kuuskoski Miesten kisa: Harri Hulkko, Leo Juuti, Veikko Kuparinen Perinteisen Talin sisäinen ylä alapuoli kisan voitti tällä kerralla yläpuoli Tenniskerhon vetäjänä toimi Harri Hulkko. Lentopallokerhon vetäjänä toimi Jukka Vuori, lentopalloa pelattiin keskiviikkoisin ja lauantaisin. Tiffany- ja askartelukerhon vetäjänä toimi Pia Wegelius-Kjellin, 10 kokoontumista torstaisin. Lastenkerhon vetäjänä toimivat Liisa Bister ja Saara Toivonen. Aluejärjestön kisat pidettiin Oulunkylän siirtolapuutarhassa 19.7. Talin mitalisaalis: lentopallo hopeaa, petankki pronssia, kroketista hopeaa, tikkajoukkue oli viides. Lasten viestit: tytöt alle 15 v. kultaa, tytöt alle 12 v kultaa, pojat alle 9 v hopeaa, sekaviesti hopeaa. 3.4. Jätehuolto YTV hoiti Tapiolan Lämpö Oy:n kautta sekajätteiden ja jätepaperin huollon. Risut kuljetettiin pois alueelta keväällä. Syksyn risut jäivät urheilukentän laitaan odottamaan kevään kuljettamista. Hankittiin jätehuoneeseen pahvien keräysastiat siniset sulot. Kesän aikana talilaiset toivat jätelavoihin sekalaisia jätteitä, yhteensä 7jätelavaan. 3.5. Vesi- ja sähkö- ja muu huoltotoiminta Sähkön hinta oli vuonna 2009 0,11 /kwh. Sähkö oli päällä koko vuoden ajan. Katuvalot valaisivat myös talvella. Vettä kulutettiin 3290 m 3, joka on noin 1000 kuutiota pitkän aikavälin keskiarvoa pienempi johtuen pääosin sateisesta kesästä. Haluan kiittää myös kaikkia aktiivisia talilaisia, jotka ilmoittivat pienistäkin vesivuodoista, jolloin "tekojärviä" Taliin ei päässyt syntymään. 3.6. Alueen hoito Vuosikokouksen päätöksellä omenapuille, vadelmapensaille sekä pensasaidoille suoritettiin ainoastaan ns. parafiiniruiskutus keväällä. Ruiskutuksen suoritti Forrestum. Kasvillisuuskatselmus pidettiin heinä-elokuussa erityistarkkailuissa olivat väliojat ja kompostit. 3.7. Rakennustoiminta Rakennustoimikunta kokoontui 9 kertaa, lisäksi käytiin neuvotteluja rakennusvalvontaviranomaisten kanssa. Haettiin rakennuslupa luvatta rakennetulle toimistorakennukselle ja sen laajennukselle. Toimintavuonna rakentaminen oli

4 vilkasta, useita uusia mökkejä rakennettiin ja vanhoja peruskorjattiin. Toimikunnan jäsenet opastivat talilaisia korjaus- ja uudisrakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Rakennustoimikunta päivitti Tali-kansiossa rakentamiseen liittyvät kohdat 4.1., 4.2. ja 4.3. Päivitetyt ohjeet toimitettiin jäsenille postitse. 3.8. Tiedotustoiminta Yhdistyksen kotisivuja www.siirtolapuutarhat.net/tali käytettiin tiedotuskanavana tulevista tapahtumista ym. Sivuilla kerrottiin myös Tali spy:n järjestämistä tapahtumista. Yhdistyksen kotisivuja päivittivät Ralf Norra ja Lulu Nenonen. Tali spy:n ilmoitustaulujen tiedotteet laativat Jani Korpihete ja Lulu Nenonen. Jani Korpihete ja Mika Saarelainen toimittivat myös Välioja-tiedotteen, joka ilmestyi kaksi kertaa. Nämä postitettiin jäsenille kotiosoitteisiin. Kerättiin viljelijöiden sähköpostiosoitteita tiedotteiden lähettämistä varten. 3.9. Taksvärkkitoiminta Jokaisella palstalla on 8 tunnin taksvärkkivelvollisuus, tekemättömistä tunneista laskutetaan 10 /tunti. Vuoden 2009 aikana tehtyjä talkootunteja on n. 1068 (ilmoitettuja), tekemättömiä 723,5 tuntia. 80-vuotta täyttäneitä, talkootöistä vapautettuja, on 19 mökkiläistä. Perinteisiä taksvärkkitöitä oli alueen haravointi keväällä ja syksyllä, harrastuskerhot ja urheilukilpailut, juhannusjuhlat, lannoite- ja multamyynti, marja- ja omenamarkkinat, kesäkahvila ja kirppis, yms. Hyväksyttävät talkootyöt tulee varata etukäteen pääportin luona olevasta vihosta tai niistä on sovittava etukäteen talkoovastaavien kanssa. 3.10. Huomionosoitukset Talin viljelijöitä muistettiin heidän merkkipäivinään. 3.11. Muuta Hallituksen jäsenet päivystivät kesäkauden aikana toimistolla keskiviikkoisin. Parkkipaikalla on tehty muutostöitä, tolpat ja narut vedetty autojen nokan eteen. Näin on huomattavasti helpompi parkkeerata ja näin saadaan maksimaalinen käyttö parkkialueelle. Forssan Mäkilammen ryhmäpuutarhayhdistyksen edustajia vieraili Talissa 4.7. Lohjalta vieraili 10 henkilöä 14.7. tutustumassa siirtolapuutarhaamme. He ovat perustamassa siirtolapuutarhan Lohjalle Kirkniemeen Lohjanjärven rannalle, jonne rakennetaan 40 mökkiä. Yhdistys siirtolapuutarhaa varten on jo perustettu. Alueella on runsaasti villikaneja ja Helsingin kaupunki on antanut lupia kanien ampumiseen. Kaupunki toimitti yhden tornin keskiaukiolle ja Raimo Koivurinta ja Pentti Niittymäki kunnostivat saunan vintille ampumapaikan. Kanien hävittäminen aloitettiin lokakuussa, kun toiminta Talissa oli hiljentynyt. Myös loukuilla yritetään pyydystää villikaneja. Lasten leikkipaikka keskiaukiolla sai kaupungin tarkastajalta tuomion ja liukumäki jouduttiin purkamaan. 4. TALOUDELLINEN TOIMINTA Marjamarkkinat järjestettiin 2.8 klo 12.00 kerhotalolla. Perinteisesti kaikki myytäviksi tuodut marjat ym. loppuivat kesken. Kirpputori - kerhotalon yläkerrassa olevaa kirpputoria pidettiin avoimena marjamarkkinoiden ja omenamarkkinoiden yhteydessä. Omenamarkkinat järjestettiin keskiaukiolla su 13.9.. Lannoitteita myytiin kevään ja alkusyksyn viikonloppuina. Kahvilatoiminta kerhotalolla toimi muutamana kesäsunnuntaina. Taloudellinen tilanne selviää erillisestä tilinpäätöksestä. 5. LOPUKSI Hallitus katsoo, että toimintasuunnitelma vuodelle 2009 on tullut pääosin toteutetuksi ja esittää lopuksi kiitokset kaikille yhdistyksen toimintaan osallistuneille.

Talin Siirtolapuutarhayhdistys ry. Hallitus, 5