Koululehti 2/2007 Upeaa kesää kaikille! Koulu alkaa taas tiistaina 14.8.2007 klo 9.
Yhteenvedon aika Auroran koulu täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Olemme lähettäneet yläkouluihin joka vuosi puolensataa koululaista. Kauttamme on siis kulkenut jo noin 2500 lasta. Tänä keväänä huomattava osa, enemmän kuin koskaan kuudesluokkalaisista on päässyt painotettua opetusta antaviin erikoisluokkiin. Näissä luokissa opiskelevilla on erityinen mahdollisuus jatkaa itselleen tärkeää harrastusta. Harrastus on tärkeä asia. Mutta harrastaa voi tietysti myös koulun jälkeen. Ja ensi syksynä siihen on Aurorassa upeat mahdollisuudet- myös yläkouluun nyt siirtyvillä. Turvallisen iltapäivän kokeilussa kerhotarjontamme moninkertaistuu. Hankkesta tullaan tiedottamaan nettisivuillamme jo kesän aikana. Opettajista monelle päättyvä lukuvuosi tuntui olleen yksi parhaista, joillekin jopa paras. Keskiarvoksi annoimme lukuvuodelle asteikolla 4-10 varsin korkean 8,5. Päättyvään lukuvuoteen mahtuu paljon onnistumisenkokemuksia tärkeissä asioissa. Hieno asia on ollut mm. se, että kaupunki myönsi erillisen 20 euron määrärahan jokaiselle oppilaalle retkiä varten. Luunjan koululeiriä jäimme kaipaamaan. Eikä haittaisi, jos kaikki puhelimemme toimisivat. Koulumme kodin ja koulun yhteistyö on ollut laajaa ja monipuolista. Koti& Koulu ry. on rahoittanut retkiämme ja mm. laajentanut koulumme kerhotarjontaa. Hienoa! Takana on siis suurimmalle osalle hyvä ja antoisa kouluvuosi. Kaunis kiitos siitä sekä Auroran henkilökunnalle että oppilaille. Erityisesti haluan aikuisistamme kiittää meiltä toisiin tehtäviin siirtyviä opettajiamme Mirta-Liisa Kortetta, Outi Rajalaa, Jukka Sarpilaa ja Julia Uotilaa sekä koulunkäyntiavustaja Sakari Kiilavuorta. Nöyrä kiitos apulaisrehtorillemme Ulla Hämäläiselle ja koulusihteerillemme Riitta Enqvistille, rehtorin oikealle ja vasemmalle kädelle sekä koulun tämän lukuvuoden johtoryhmän jäsenille Katri Aholalle, Juha Hyväriselle, Anna-Liisa Kurjelle, Jukka Sarpilalle ja Hanna- Leena Tiusaselle. Ja tietysti kiitos kaikille oppilaille ja heidän vanhemmilleen, ja erityisesti yläkouluun siirtyville kuudesluokkalaisille. Teidän kanssanne on ollut etuoikeus tehdä töitä. Hyvää matkaa! Martti Hellström rehtori
Kesälaitumen reunalta Tästä piti tulla katsaus viime maanantaisen johtokunnan kokouksen asioihin. Mutta Ronjanäytelmän jälkitunnelmissa päällimmäisenä on ihan toisenlainen näkökulma koulun maailmaan. Ronja-näytelmän toteutusta saattoi vain ihailla. Auroran koulun henkilökunnan osaaminen näyttää ulottuvan äärestä toiseen! Ja oppilaiden tekemisen ilo ja taito on upeaa. Lasten ja aikuisten yhdessä toimimista on hyvä katsoa. Ronja-näytelmän sisällöstä on kiittäminen ennen muuta Astrid Lindgreniä, mutta pitkä tarina oli hienosti kiteytetty näytelmäksi. Tarina heittää vanhemmille monta kysymystä: Kestävätkö omat valintani lasten oikeamielisyyden edessä? Olisiko minusta rauhan rakentajaksi, tunnistaisinko oikean ystävyyden? Toivottavasti emme vanhempina sorru sellaiseen ahdasmielisyyteen, että lasten tarvitsee sen takia muuttaa metsään - edes kuvainnollisesti. Omaa lastani näytelmässä puhutteli se, että kaikille rakkaan Kalju-Pietun täytyi kuolla, se kun väistämättä kuuluu vanhuuteen. Niinpä, Ronja on kiehtovan seikkailun ja hauskojen hetkienkin keskellä elämää syvälle luotaava tarina. Toissa aamuna radiossa toimittaja provosoi opetushallituksen pääjohtajaa puhumaan koulun nykypäivästä viittaamalla sirkukseen ja viihteeseen, joka syö aikaa vakavamieliseltä opiskelulta. Toimittajan räikeä kärjistys oli väite, että vanhemmat kaipaavat vuosikymmenten takaista kunnon pänttäystä kouluihin. Itse uskon, että Auroran koulun näytelmähankkeet eivät kuulu sirkussarjaan, vaan niillä on oma tärkeä tehtävänsä yhtä hyvin kuin kirjojen parissa vietetyillä tunneilla. Johtokunnan kokouksessa 28.5. kuultiin henkilökunnan arviot opetussuunnitelman ja päättyvän lukuvuoden toteutumisesta. Johtokunta päätti anoa ensi lukuvuodelle kahta lauantaityöpäivää, joista toinen olisi perinteinen Aurora-päivä ja toinen 15.12., jolloin järjestettäisiin koulun 50- vuotisen toiminnan kunniaksi Kuusijuhla vm. 1957. Näitä vastaavat lomapäivät pidettäisiin syysloman yhteydessä. Syyskuun alussa päätettiin järjestää perinteinen Aurora-seminaari, jossa koulun henkilökunta, johtokunta ja Koulu ja koti ry ideoivat alkavan lukuvuoden ohjelmaa. Johtokunta ja Koti ja koulu ry on lähettänyt Espoon kaupungin päättäjille kannanoton, jossa kiinnitetään huomiota Auroran koulun korjaustarpeeseen. Kiitos päättyvästä lukuvuodesta! Virkistäviä lomapäiviä kaikille, lähdetään nauttimaan kesästä! Paula Ahonen-Rainio Johtokunnan puheenjohtaja
LUKUVUODEN 2007-2008 TYÖ- JA LOMA-AJAT ESPOON SUOMENKIELISISSÄ PERUSKOULUISSA Syyslukukausi ti 14.8. - pe 21.12.2007 Syysloma to 18. - pe 19.10.2007 Joululoma la 22.12.2007 - su 6.1.2008 * itsenäisyyspäiväloma to 6.12.2007 Kevätlukukausi ma 7.1.2008 - la 31.5.2008 Talviloma viikko 8 ma 18.2. - su 24.2.2008 * pääsiäisloma pe 21.3 ja ma 24.3.2008 * vappuloma (samalla helatorstai) to 1.5. 2008 (pe 2.5. on koulupäivä) Työpäiviä yhteensä 189. Edellä päätetyn lisäksi koulut voivat halutessaan tehdä hallintopäällikölle esityksen enintään yhdestä lauantaityöpäivästä ja sitä vastaavasta vapaapäivästä lukuvuoden aikana. Marjo Tuoriniemi hallintopäällikkö HUOM!. Auroran koulun johtokunta on päättänyt anoa hallintopäälliköltä lupaa kahteen lauantaityöpäivään: 15.12.-07 (joulujuhla)että 8.3.-08 (Auroran päivän tempaus) koulukohtaisiksi lauantaityöpäiväksi ja esittääa niitä vastaaviksi vapaapäiväksi tiistaita ja keskiviikkoa 16.-17.10.- 07 syyslomaviikolla.
Auroran Uutisia Koulun puhelinnumerot muuttuvat kesällä Saamiemme tietojen mukaan koulumme puhelinnumerot muuttuvat kesän aikana. Tiedotamme uudet numerot www-sivuillamme. Opettajakunnassa muutoksia Auroran koulun opettajista Mira-Liisa Korte, Jukka Sarpila, Outi Rajala ja Julia Uotila siirtyvät muihin tehtäviin. Niinikään päättyy kevään Sope-luokan koulkunkäynti-avustaja toimineen Sakari Kiilavuoren pesti. Kiitos heille kaikille ja tapaamisiin. Uutena sopeluokan opettajana aloittaa syksyllä Sari Karjalainen, jonka siirtyy meille Koulumäen koulusta. Pitkään perhelomilla ollut opettajamme Emilia Kalmari palaa ekaluokalle. Tervetuloa.! Opettajistame SirpaWass jatkaa virkavapauttaan. Luokanopettaja Nina Vidjeskog on luopunut virastaan. Niinpä kesäkuun alussa koululle palkataan vielä uusia opettajia. opettajia, ja eräiden opettajien tehtävät muuttuvat. Opettajien sijoittuminen eri Martti Hellström luokille ja tehtäviin julkaistaan koulun nettisivuilla kesäloman aikana. 65 eppua Ensi syksynä koulun aloittaa 65 uutta ekaluokkalaista. Starttiluokalle tulee kolme oppilasta. Tervetuloa. Luokat muuttavat Ensi syksynä lähes puolet luokista vaihtaa luokkahuonetta. Luokkien osoitteet laitetaan koulun ulko-oviin elokuussa. Kannanotto Auroran koulun johtokunta ja Koti & Koulu ry:n johtokunta ovat lähettäneet päättäjille kannanoton, että koulun vanhen tuneita ja tilapäisluontoisia tiloja korvaavaa rakentamista ei lykätä vuodesta 2011. Ensi lukuvuoden hankkeitamme Ensi syksynä jatkamme Aurorassa mielenkiintoisia kehittämishankkeitamme: Starttia, skidi- ja sinikarjuja, Nallekarhuluokkaa sekä SIXMIX-hanketta. Opettajien parityöskentely ulottuu myös 3a- ja 3c-luokkiin. Niinikään Marja Nuutilan startti ja Mirja-Liisa Kilposen 1b-luokka tekevät tiivistä yhteistyötä. Uutena hankkeena käynnistyy Turvallinen iltapäivähanke, Sen tarjoamista palveluista tiedotetaan tarkemmin koulumme nettisivuilla, kunha suomenkielinen opetuslautakunta on ehtinut hyväksyä hankkeen suunnitelman. Hankkeen myötä koulumme kerhotarjonta monipuolistuu ja moninkertaistuu. Uutta tulee olemaan myös mahdollisuus aamuhoitoon klo 8-9. Toinen uusi asia on, että Auroran koulu on kutsuttu n.s oppimiskeskukseksi, joiden tehtäviin kuuluu järjestää täydennyskoulutusta espoolaisopettajille.. Koulun kanslia kesällä Koulutyön kesäkeskeytyksen aikana koulun ovet ovat kiinni ja opettajat ovat ansaitsemallaan kesälomalla. Kesän aikana pyydetään vanhempia hoitamaan kouluun ja opetukseen liittyvät asiat rehtorin kautta. Rehtorin tavoittaa parhaiten kännykästä ja lähettämällä sähköpostia.
aurora Koululehti Entinen Auroran Uutiset ja Aurora Express. ISSN 1237-30336 ilmestyy noin kerran kuukaudessa Auroran Koti & Koulu ry:n tuella. Päätoimittaja rehtori Martti Hellström Auroran koulu Perustettu 1957. Entinen Myllykylän kansakoulu. Peruskoulun ala-aste. 14 alakoulun luokkaa ja starttiluokka. 350 oppilasta ja 30 aikuista työntekijää www.aurorankoulu.net Koulun rehtori Martti Hellström 045 111 8156 martti.hellstrom@iki.fi Koulun apulaisrehtori Ulla Hämäläinen 050 3692654 ulla. hamalainen @espoo.opit.fi Koulusihteeri Riitta Enqvist 09 598 628 riita.enqvist @espoo.fi kuva. Juha Hyvärinen Postiosoite: Pl 3507 02070 Espoon kaupunki Käyntiosoite: Lippajärventie 44 a 02940 Espoo