Annostus on määritettävä yksilöllisesti ja potilaan munuaistoiminnan mukaan.

1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Vancomycin Xellia 500 mg infuusiokuiva-aine, liuosta varten Vancomycin Xellia 1 g infuusiokuiva-aine, liuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Vankomysiinihydrokloridi, joka vastaa 500 mg:aa vankomysiiniä Vankomysiinihydrokloridi, joka vastaa 1 g:aa vankomysiiniä 3. LÄÄKEMUOTO Infuusiokuiva-aine, liuosta varten Valmisteen kuvaus. Infuusiokuiva-aine on valkoista tai ruskehtavaa. 4. KLIINISET TIEDOT 4.1 Käyttöaiheet Vankomysiinille herkkien, muille antibiooteille resistenttien mikrobien aiheuttamat vakavat infektiot. Vakavat infektiot penisilliinille allergisilla potilailla tai potilailla, jotka eivät reagoi muuhun annettuun hoitoon. Esim. Staphylococcus aureuksen tai Staphylococcus epidermidiksen aiheuttama sepsis, endokardiitti tai peritoniitti dialyysipotilaalla. Vaikka kliinisiä tehokkuustutkimuksia ei ole, vankomysiinin i.v.-käyttöä suositellaan bakteeriendokardiitin profylaksiaan penisilliiniallergisille potilaille, joilla on synnynnäinen läppävika, reumaattinen tai muu hankittu sydämen läppävika tai kun ko. potilaille tehdään hammaskirurgisia tai ylempien hengitysteiden operaatioita. 4.2 Annostus ja antotapa Annostus on määritettävä yksilöllisesti ja potilaan munuaistoiminnan mukaan. Suositus pitoisuuden määrittämiseksi: Näytteet tulee ottaa toisen hoitopäivän aikana, juuri ennen annostusta sekä tunti infuusion annon jälkeen. Otettujen näytteiden seerumipitoisuus ei saa ylittää 15 ja 50 mg/l. Pitoisuusmäärityksiä suositellaan tehtäväksi 2 3 kertaa viikossa. Pseudoallergisten reaktioiden ja flebiitin välttämiseksi annos tulee antaa hitaana laskimonsisäisenä infuusiona (vähintään 60 minuutin ajan). Potilaat, joilla on normaali munuaistoiminta: Aikuiset: 500 mg i.v. 6 tunnin välein tai 1 g 12 tunnin välein (30 mg/kg/vrk). Lapset: 40 mg/kg/vrk. Annos on jaettava (esim. 10 mg/kg 6 tunnin välein) ja laimennettava nestemäärään, joka annetaan 24 tunnin kuluessa. Vastasyntyneet (täysiaikaiset): 0 7 päivän ikäiset: aloitusannos 15 mg/kg, jonka jälkeen 10 mg/kg 12 tunnin välein. 7 30 päivän ikäiset: aloitusannos 15 mg/kg, jonka jälkeen 10 mg/kg 8 tunnin välein. Annos on annettava alle 10 mg/min nopeudella ja vähintään 60 minuutin infuusiona. Yli 5 mg/ml pitoisuutta ja yli 10 mg/min antonopeutta ei suositella. Tapauksissa, joissa potilaan tila vaatii 1

nestemäärän rajoittamista, voidaan käyttää pitoisuutta 10 mg/ml, jolloin infuusioon liittyvien sivuvaikutusten riski kasvaa. Potilaat, joiden munuaistoiminta on heikentynyt: Munuaisten vajaatoiminnassa ja vanhuksilla annos on sovitettava toksisten seerumipitoisuuksien välttämiseksi. Seerumipitoisuudet on tarkistettava säännöllisesti. Aloitusannoksen on kuitenkin oltava vähintään 15 mg/kg. Seuraavaa annostelutaulukkoa voidaan käyttää apuna munuaisten vajaatoiminnasta kärsivän potilaan annostusta määrättäessä: Kreatiniinipuhdistuma ml/min Vankomysiiniannos mg/vrk > 100 2 000 1 500 100 70 1 500 1 000 70 30 1 000 500 20 300 10 150 Jos tiedossa on vain seerumin kreatiniinipitoisuus, kreatiniinipuhdistuma voidaan laskea seuraavalla kaavalla: Miehet: paino (kg) x 140 ikä (vuosina) 72 x seerumin kreatiniini (mg/100 ml) Naiset: 0,85 x yllä olevalla kaavalla laskettu arvo. Jos mahdollista, kreatiniinipuhdistuma on aina määritettävä. Potilaat, joilla ei ole munuaistoimintaa: Aloitusannos, jolla saavutetaan terapeuttinen pitoisuus, on 15 mg/kg. Ylläpitoannos on noin 1,9 mg/kg/vrk. Tavallisesti annetaan 1 gramman annos 7 10 päivän välein. 4.3 Vasta-aiheet Yliherkkyys vankomysiinille tai kohdassa 6.1 mainituille apuaineille. 4.4 Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet Liian nopea antaminen voi aiheuttaa verenpaineen laskua ja harvoissa tapauksissa jopa sydänpysähdyksen tai shokin. Erityiset varoitukset: Jos potilaalla on akuutti anuria tai kokleavaurio, vankomysiiniä saa käyttää vain vitaali-indikaatioissa. Potilailla, joiden munuaistoiminta on heikentynyt tai joita hoidetaan samanaikaisesti aminoglykosidilla, munuaistoiminta on tarkistettava säännöllisesti ja annos on määritettävä sen mukaan. Vankomysiini on ototoksista, joten sen käyttöä on vältettävä potilailla, joiden kuulo on heikentynyt. Jos vankomysiini on välttämätöntä näille potilaille, pienempää annosta on harkittava. Pitoisuus veressä on määritettävä ajoittain ja annosta on muutettava sen mukaan. Kuuroutta saattaa edeltää tinnitus. Kuulovaurioiden riski on suurempi iäkkäillä. Muista antibiooteista saatu kokemus viittaa siihen, että kuurous saattaa jatkua hoidon lopettamisesta riippumatta. Lihakseen annettu vankomysiini-injektio tai tapaturmainen ekstravasaatio aiheuttaa kipua, aristusta ja nekroosia.

Vankomysiinin käytön tehoa ja turvallisuutta ei ole vahvistettu intratekaalisessa, intralumbaalisessa ja intraventrikulaarisessa antotavassa. Varotoimet: Kaikille vankomysiinillä hoidettaville potilaille on tehtävä säännöllisesti hematologinen tutkimus, virtsan analyysi sekä maksan ja munuaisten toimintakokeet. Erityisesti valkosolujen säännöllinen seuranta on suositeltavaa potilailla, joita hoidetaan vankomysiinillä pitkään tai joita hoidetaan samanaikaisesti neutropeniaa aiheuttavilla lääkeaineilla. Vankomysiinillä hoidetuilla potilailla on todettu korjautuvaa neutropeniaa. Käyttö lapsilla: Vankomysiiniä on käytettävä erityisen varoen keskosilla ja lapsilla munuaisten kehittymättömyyden ja lääkeaineen seerumipitoisuuksien mahdollisen nousun takia. Vankomysiinin pitoisuuksia veressä on tästä syystä seurattava huolellisesti. Vankomysiinin ja anestesia-aineiden samanaikaiseen käyttöön lapsilla on liittynyt eryteemaa ja histamiinin kaltaista punoitusta (ks. kohta 4.5). Vankomysiinin pitkäaikainen käyttö saattaa johtaa lääkkeelle resistenttien bakteerikantojen kasvuun. Sienten aiheuttamia superinfektioita saattaa myös esiintyä. Potilaan tarkka seuranta on välttämätöntä. Munuaisten ja kuulon toiminta on testattava säännöllisesti, ja vankomysiinin seerumipitoisuuksia on seurattava potilailla, joiden munuaistoiminta on heikentynyt, sekä iäkkäillä potilailla. Pseudomembranoottista koliittia on todettu lähes kaikkien bakteerilääkkeiden ja myös vankomysiinin käytön aikana, ja sen vaikeusaste voi vaihdella lievästä hengenvaaralliseen. Vankomysiiniä saa antaa vain laskimonsisäisenä injektiona nekroosiriskin vuoksi. Laskimoärsytyksen riski minimoidaan antamalla valmiste laimennettuna liuoksena (2,5 5 g/l) ja vaihtamalla injektiokohtaa. Anestesia: Anestesia-aineiden anto vankomysiini-infuusion aikana saattaa aiheuttaa erilaisia häiriöitä, kuten hypotensiota, eryteemaa, nokkosihottuman kaltaisia oireita ja anafylaktisia reaktioita. Tämä voidaan välttää antamalla vankomysiini-infuusio vähintään 60 minuuttia ennen anestesian induktiota. Liian nopean infuusion aiheuttamien reaktioiden välttämiseksi vankomysiini-infuusio on annettava laimennettuna liuoksena vähintään 60 minuutin ajan. Nämä reaktiot loppuvat yleensä nopeasti, kun infuusio keskeytetään. 4.5 Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset Jos samanaikaisesti tai peräkkäisesti käytetään neuro- ja/tai nefrotoksisia systeemisiä tai topikaalisia aineita, kuten amfoterisiini B:tä, aminoglykosideja, basitrasiinia, polymyksiini B:tä, kolistiinia, viomysiinia tai sisplatiinia, niiden vaikutusta on tarkkailtava huolellisesti. Vankomysiinin ja anestesia-aineiden samanaikainen anto on aiheuttanut eryteemaa, nokkosihottumaa ja anafylaktisia reaktioita. 4.6 Fertiliteetti, raskaus ja imetys Raskaus: Vankomysiinin käytöstä ihmisen raskauden ja imetyksen aikana ei ole riittävästi kokemusta. Eläinkokeissa ei ole havaittu merkkejä teratogeenisista vaikutuksista. Sikiöön ja vastasyntyneeseen kohdistuvien ototoksisten ja nefrotoksisten vaikutusten mahdollista riskiä ei voida kuitenkaan sulkea pois. Tästä syystä vankomysiiniä tulee antaa raskaana oleville naisille vain hyötyjen ja riskien huolellisen arvioinnin jälkeen, ja veren lääkeainepitoisuuksia on seurattava huolellisesti mahdollisen sikiötoksisuuden riskin minimoimiseksi. Toisaalta on raportoitu, että raskaana olevat potilaat saattavat tarvita huomattavasti suurempia vankomysiiniannoksia terapeuttisten seerumipitoisuuksien saavuttamiseksi..

Kontrolloidussa kliinisessä tutkimuksessa arvioitiin vankomysiinihydrokloridin mahdollisia oto- ja nefrotoksisia vaikutuksia imeväisikäisiin annettaessa lääkeainetta raskaana oleville naisille, joilla oli suonensisäisestä huumeidenkäytöstä aiheutunut vakava stafylokokki-infektio. Vankomysiinihydrokloridia esiintyi napaveressä. Vankomysiinistä aiheutunutta sensorineuraalista kuulon alenemaa tai nefrotoksisuutta ei havaittu. Yhdellä imeväisikäisellä, jonka äiti sai vankomysiiniä kolmannen raskauskolmanneksen aikana, oli muusta kuin vankomysiinistä aiheutunut johtumistyyppinen huonokuuloisuus. Koska vankomysiiniä annettiin ainoastaan toisen ja kolmannen raskauskolmanneksen aikana, ei tiedetä, aiheuttaako vankomysiini sikiövaurioita. Imetys: Vankomysiini erittyy rintamaitoon, ja siksi sitä tulee käyttää imetyksen aikana vain, jos muut antibiootit eivät ole tehonneet. Imetyksen lopettaminen on suositeltavaa vankomysiinihoidon aikana. 4.7 Vaikutus ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn Vancomycin Xellia -valmisteella ei ole haitallista vaikutusta ajokykyyn ja koneiden käyttökykyyn. 4.8 Haittavaikutukset Tavallisimmat haittavaikutukset ovat tromboflebiitti sekä liian nopeaan infuusioon liittyvät pseudoallergiset reaktiot, joiden erottaminen immuunivälitteisistä yliherkkyysreaktiosta voi olla vaikeaa. Pseudoallergisten reaktioiden ilmetessä vankomysiinihoitoa ei yleensä tarvitse lopettaa. Hoitoa jatkettaessa on noudatettava varovaisuutta ja hidastettava infuusionopeutta. Nopea bolusinjektio voi aiheuttaa hypotensiota, bradykardiaa, kardiogeenisen sokin sekä harvinaisissa tapauksissa sydämenpysähdyksen. Jäljempänä luetellut haittavaikutukset on luokiteltu MedDRA-luokituksen mukaisesti seuraavaan tapaan: hyvin yleinen ( 1/10), yleinen ( 1/100, <1/10), melko harvinainen ( 1/1 000, <1/100), harvinainen ( 1/10 000, <1/1 000), hyvin harvinainen (<1/10 000), tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin). Normaaleilla vapaaehtoisilla tehdyissä tutkimuksissa infuusion antoon liittyviä oireita ei esiintynyt, kun vankomysiinin antonopeus oli 10 mg/min tai hitaampi. Tällaiset oireet ovat harvinaisia, mikäli vankomysiini annetaan hitaana infuusiona 60 minuutin kuluessa. Veri ja imukudos: ( 1/10 000, < 1/1 000): korjautuva neutropenia, joka alkaa yleensä vähintään viikon kuluttua laskimonsisäisen hoidon aloituksesta tai yli 25 g:n kokonaisannoksen jälkeen, agranulosytoosi, eosinofilia, trombosytopenia, pansytopenia. Neutropenian on osoitettu palautuvan välittömästi vankomysiinihoidon lopettamisen jälkeen. Vaikka syy-yhteyttä ei ole vahvistettu, palautuvaa agranulosytoosia (< 500/mm3) on raportoitu harvoin. Kuulo ja tasapainoelin: Harvinainen ( 1/10 000, < 1/1 000): huimaus, tinnitus, heitehuimaus. Hyvin harvinainen (< 1/10 000): tilapäinen tai pysyvä kuulonmenetys. Kuuroutta mahdollisesti edeltävää tinnitusta on pidettävä merkkinä siitä, että hoito on keskeytettävä. Verisuonisto: verenpaineen lasku. Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina: hengityksen vinkuminen, hengenahdistus.

Ruoansulatuselimistö: Harvinainen ( 1/10 000, < 1/1 000): Hyvin harvinainen (< 1/10 000): Tuntematon: Iho ja ihonalainen kudos: Harvinainen ( 1/10 000, < 1/1 000): pahoinvointi. pseudomembranoottinen enterokoliitti. oksentelu, ripuli. ylävartalon punoitus ( red man syndrome ), eksanteema ja limakalvotulehdus, kutina, nokkosihottuma. ekseema. Hyvin harvinainen (< 1/10 000): eksfoliatiivinen dermatiitti, Stevens Johnsonin oireyhtymä, Lyellin oireyhtymä, vaskuliitti. Tuntematon (koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin): lineaarinen IgA-tauti. Jos epäillään rakkulaista dermatoosia, lääkkeen käyttö on keskeytettävä ja erikoislääkärin on tehtävä potilaalle dermatologinen arviointi. DRESS-oireyhtymää (drug rash with eosinophilia and systemic symptoms) on raportoitu kauppaantulon jälkeen. Luusto, lihakset ja sidekudos: Munuaiset ja virtsatiet: Harvinainen ( 1/10 000, < 1/1 000): lihaskouristukset. munuaisten vajaatoiminta, joka ilmenee pääasiassa suurentuneena seerumin kreatiniinipitoisuutena ja veren ureatyppipitoisuutena. interstitiaalinefriitti, akuutti munuaisten vajaatoiminta. Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat: flebiitti, ylävartalon ja kasvojen punoitus. Harvinainen ( 1/10 000, < 1/1 000): lääkekuume, vilunväreet, rinta- ja selkälihaskipu. Pseudoallergisten reaktioiden esiintyessä vankomysiinihoitoa voidaan yleensä jatkaa. Varovaisuutta on kuitenkin noudatettava ja infuusionopeutta vähennettävä. Nopean infuusion aikana tai nopeasti sen jälkeen voi esiintyä anafylaktisia reaktioita. Reaktiot lievenevät, kun anto lopetetaan. Tähän kuluu yleensä 20 minuutista 2 tuntiin. Vankomysiini-infuusio tulee antaa hitaasti (yli 60 minuutin ajan). Ototoksisuutta (voi olla korjaantuva tai pysyvä) on todettu useimmiten potilailla, jotka ovat saaneet liian suuria annoksia tai jotka ovat saaneet samanaikaisesti jotakin muuta ototoksista lääkettä tai joilla on jo ollut munuaisten vajaatoimintaa tai heikentynyt kuulo. Epäillyistä haittavaikutuksista ilmoittaminen On tärkeää ilmoittaa myyntiluvan myöntämisen jälkeisistä lääkevalmisteen epäillyistä haittavaikutuksista. Se mahdollistaa lääkevalmisteen hyöty haitta-tasapainon jatkuvan arvioinnin. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan kaikista epäillyistä haittavaikutuksista: www.fimea.fi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea Lääkkeiden haittavaikutusrekisteri PL 55 00034 FIMEA 4.9 Yliannostus Haittavaikutuksissa (ks. 4.8) kuvatut oireet voimistuvat yliannostustapauksessa. Vaikutuksia munuaisten toimintaan voi esiintyä.

Vankomysiini poistuu heikosti plasmasta dialyysissä. Vankomysiinin puhdistuman on todettu suurentuneen high-flux-hemodialyysissä, hemofiltraatiossa ja hemoperfuusiossa polysulfonihartsilla. Hemoperfuusiosta (Amberlite XAD-4-hartsi) on raportoitu olevan rajoitetusti hyötyä. Hoito: Oireenmukainen hoito 5. FARMAKOLOGISET OMINAISUUDET 5.1 Farmakodynamiikka Farmakoterapeuttinen ryhmä: muut bakteerilääkkeet, ATC-koodi: J01XA01 Vankomysiini on trisyklinen glykopeptidiantibiootti, ja sen molekyylipaino on 1 449. 500 mg vankomysiiniemästä vastaa 0,34 millimoolia, ja 1 g vankomysiiniemästä vastaa 0,67 millimoolia. Vankomysiinin vaikutus perustuu muun muassa bakteerien soluseinän synteesin estoon, joka tapahtuu aikaisemmassa vaiheessa kuin beetalaktaamiantibiooteilla. Vankomysiinillä ei ole ristiresistenssiä muiden antibioottiluokkien kanssa. Herkkyys: Vankomysiini tehoaa pääasiassa grampositiivisiin bakteereihin, kuten stafylokokkeihin, streptokokkeihin, enterokokkeihin ja pneumokokkeihin sekä klostrideihin. Gramnegatiiviset sauvat, mykobakteerit ja sienet ovat resistenttejä. Herkät mikro-organismit (MIC 4 g/ml): Stafylokokki, streptokokki, enterokokki, pneumokokki.vankomysiiniherkkyydeltään alentuneita (VISA) staphylococcus aureus -kantoja on raportoitu. Vankomysiiniherkkyydeltään alentuneita metisilliinille resistenttejä Staphylococcus aureus (MRSA) -kantoja on raportoitu. Herkkyydeltään alentuneet mikro-organismit (4 g/ml < MIC 8 g/ml): Actinomyces-, Clostridiumja Corynebacterium-lajit (difteroidit). Vastustuskykyiset mikro-organismit (MIC > 8 g/ml): gramnegatiiviset basillit, Leuconostoc, Lactobacillus, Pediococcus ja Erysipelothrix. Vankomysiinin ja aminoglykosidien yhdistelmällä on synergistinen vaikutus moniin S. aureus -kantoihin, D-ryhmän streptokokkeihin, jotka eivät ole enterokokkeja, enterokokkeihin ja Streptococcus-lajeihin (viridans-ryhmä). Vankomysiiniresistenssin ilmeneminen vaihtelee eri sairaaloissa. Olennaiset paikalliset tiedot on siksi hankittava ottamalla yhteyttä paikalliseen mikrobiologiseen laboratorioon. 5.2 Farmakokinetiikka Annettaessa 1 g vankomysiiniä 60 minuutin infuusiona laskimoon, vankomysiinin huippupitoisuus plasmassa on 60 65 mg/l heti infuusion päätyttyä, noin 25 35 mg/l kaksi tuntia infuusion jälkeen ja noin 8 mg/l yhdentoista tunnin jälkeen. Annettaessa 30 mg/kg intraperitoneaalisena injektiona annoksesta imeytyy noin 60 % systeemisesti kuudessa tunnissa, mikä antaa noin 10 mg/l plasmapitoisuuden. Jakaantumistilavuus on noin 60 l / 1,73 m². Vankomysiiniä siirtyy likvoriin hyvin vähän, jos aivokalvot ovat intaktit. Sitoutuminen plasman proteiineihin on noin 55 %. Mikäli munuaistoiminta on normaali, eliminaatiovaiheen biologinen puoliintumisaika on 4 6 tuntia. Jos munuaistoiminta on heikentynyt,

puoliintumisaika pitenee. Plasmapuhdistuma on noin 0,058 l/kg/h ja munuaispuhdistuma noin 0,048 l/kg/h. Vankomysiini ei metaboloidu. Se erittyy pääasiassa munuaisten kautta, glomerulaarisella filtraatiolla. Munuaistoiminnan ollessa normaali 70 80 % annoksesta erittyy muuttumattomana virtsaan 24 tunnin kuluessa. Jos munuaistoiminta on heikentynyt, vankomysiinin eritys hidastuu. Anuriapotilailla eliminaatiovaiheen puoliintumisaika on 7,5 vuorokautta. Vankomysiini ei eliminoidu tai eliminoituu hyvin vähän hemodialyysillä tai peritoneaalidialyysillä. 5.3 Prekliiniset tiedot turvallisuudesta Saatavilla olevat lisääntymistutkimuksista saadut tiedot eivät viittaa vankomysiinin teratogeenisiin vaikutuksiin. Mutageeninen ja tuumorigeeninen potentiaali: Vankomysiinin mutageenista vaikutusta on testattu vain rajallisesti. Tähän mennessä tehdyissä kokeissa on saatu negatiivisia tuloksia. Hedelmällisyystutkimuksia ja pitkäaikaisia eläimillä tehtyjä tutkimuksia karsinogeenisen potentiaalin arvioimiseksi ei ole tehty. 6. FARMASEUTTISET TIEDOT 6.1 Apuaineet Valmisteessa ei ole apuaineita. 6.2 Yhteensopimattomuudet Vancomycin Xellian alhainen ph voi aiheuttaa muiden lääkeaineiden saostumista. Jotta tältä voitaisiin välttyä, tulisi laskimonsisäiseen käyttöön tarkoitetut kanyylit ja katetrit huuhdella keittosuolaliuoksella vankomysiinin ja keftatsidiimin annostelun välillä. Vancomycin Xellia infuusiokuiva-aine tulee liuottaa/sekoittaa ainoastaan kohdassa 6.6 mainittuihin infuusionesteisiin. 6.3 Kestoaika Kuiva-aine: 3 vuotta. Valmis kantaliuos säilyy 24 tuntia jääkaapissa ja siitä edelleen laimennettu valmis infuusioneste tulee käyttää 12 tunnin kuluessa. Vancomycin Xellia on kuitenkin aina käytettävä 24 tunnin kuluessa siitä, kun kantaliuos on valmistettu ja edelleen laimennettu infuusionesteeksi. 6.4 Säilytys Kuiva-aine: Säilytä alle +25 C alkuperäispakkauksessa. Kantaliuos: Jääkaapissa (+2 C - +8 C) Valmis infuusioneste: Huoneenlämmössä (+15 C - +25 ). 6.5 Pakkaustyyppi ja pakkauskoko (pakkauskoot) Kirkas, väritön injektiopullo (tyypin 1 lasia), jossa on 500 mg tai 1 g vankomysiiniä. 6.6 Erityiset varotoimet hävittämiselle ja muut käsittelyohjeet Laskimonsisäisen infuusion valmistus: Injektiopullon sisältö liuotetaan 10 ml:aan (500 mg) tai 20 ml:aan (1 g) injektionesteisiin käytettävää vettä. Kantaliuos laimennetaan vielä vähintään 100 millilitralla (500 mg) tai 200 millilitralla (1 g)

steriiliä 9 mg/ml -natriumkloridia tai 50 mg/ml -glukoosi-infuusionestettä tai 9 mg/ml natriumkloridia ja 50 mg/ml glukoosia sisältävää infuusionestettä tai Ringerin asetaattia. Valmiin infuusionesteen vankomysiinipitoisuus ei saa ylittää 0,5 % (5 mg/ml). Infuusionesteeseen ei saa sekoittaa muita lääkkeitä (yhteensopimattomuusvaara). Infuusionopeuden ei tulisi ylittää 10 mg/min. Käyttövalmis infuusioneste on kirkas ja käytännössä hiukkaseton. Käyttämätön lääkevalmiste tai jäte on hävitettävä paikallisten vaatimusten mukaisesti. 7. MYYNTILUVAN HALTIJA Xellia Pharmaceuticals ApS Dalslandsgade 11 2300 Kööpenhamina S Tanska 8. MYYNTILUVAN NUMERO(T) 12235 9. MYYNTILUVAN MYÖNTÄMISPÄIVÄMÄÄRÄ/UUDISTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 29.7.1996 / 8.11.2001 10. TEKSTIN MUUTTAMISPÄIVÄMÄÄRÄ 30.06.2015