29.1.2015 TEEMAN ARVOITUS Tampere Filharmonia Michal Nesterowicz, kapellimestari Emily Beynon, huilu
Torstai 29.1.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Michal Nesterowicz, kapellimestari Emily Beynon, huilu WITOLD LUTOSŁAWSKI (1913 1994) Pieni sarja I Fujarka (Fife) Allegretto II Hurra Polka Vivace III Piosenka (Song) Andante molto sostenuto IV Taniec (Dance) Allegro molto CARL NIELSEN (1865 1931) Konsertto huilulle ja orkesterille I Allegro moderato II Allegretto VÄLIAIKA EDWARD ELGAR (1857 1934) Enigma-variaatiot op. 36 Enigma: Andante Variaatiot: I C.A.E. L istesso tempo II H.D.S.- P. Allegro III R.B.T. Allegretto IV W.M.B. Allegro di molto V R.P.A. Moderato VI Ysobel Andantino VII Troyte Presto VIII W.N. Allegretto IX Nimrod Moderato X Dorabella Intermezzo Allegretto XI G.R.S. Allegro di molto XII B.G.N. Andante XIII *** - Romanza Moderato XIV E.D.U. Finale Konsertti päättyy noin klo 20.45 TAMPERE FILHARMONIAN ILLAN KOKOONPANO I-viulu: Dennis Kim, Maria Itkonen, Riikka Marttila, Liina Nuora-Loijas,Lea Antola, Raimo Hannikainen, Siri Heinonen, Katri Nikkanen, Jaakko Nordman, István Szalay, Vitali Torkkeli, Martti Wiklund, Tatevik Ayazyan, Sebastian Silén II-viulu: Kimmo Tullila, Hanna Parviainen, Riitta Hallila, Antti Hannikainen, Heikki Hannikainen, Leena Jaakkola, Elina Kilpinen, Kirsi Korpela- Pulkkinen, Kristine Lilientale-Birzniece, Eeva-Liisa Suuronen, Pirjo Tulisalmi, Sanna Tullila alttoviulu: Mikhail Slobodjaniuk, György Balázs, Kimmo Kivivuori, Heili Hannikainen, Anneli Heinola, Anne Korhonen, Taavi Nachtigall, Elisabete Sorokina, Anni Tiainen-Hammo, Eija Laru sello: Panu Saari, Elina Sipilä, Virpi Välimäki, Reinis Birznieks, Miika Jämsä, Maija Juuti, Tuija Lamminmäki, Sampo Liukko kontrabasso: Jarkko Uimonen, Petri Mäkiharju, Joni Armio, Pentti Huhtinen, Tuomo Kinnunen, Antti Laulaja huilu: Annaleena Jämsä, Nina Johnson oboe: Juha Ala, Kari Nikkanen klarinetti: Jarmo Hyväkkö, Janne Pesonen fagotti: Aleksei Dmitriev, Aleksandr Veryukhanov, Alexandru Cozma käyrätorvi: Jouni Suuronen, Pasi Tiitinen, Jaakko Välimäki, Miriam Brown trumpetti: Alessandro Chiavetta, Aki Välimäki, Tapio Kilpinen pasuuna: Vygantas Silinskas, Mikhail Kapustin, Olavi Hostikka tuuba: Harri Miettunen patarummut: Tiina Laukkanen lyömäsoittimet: Jyri Kurri, Petri Hänninen, Tuomo Oravakangas kosketinsoittimet: Ville Hautakangas
Puolalainen Michal Nesterowicz valmistui erinomaisin arvosanoin Wroclawin musiikkiakatemiasta Marek Pijarowskin kapellimestariluokalta vuonna 1997. Voitettuaan maineikkaan Orquestra de Cadaqués -kilpailun vuonna 2008, Nesterowicz on ollut kysytty orkesterinjohtaja lukuisissa eurooppalaisissa kokoonpanoissa. Vuoteen 2011 saakka Nesterowicz toimi Chilen kansallisen orkesterin ylikapellimestarina. Tällä hetkellä hän on Orquesta Sinfónica de Tenerifen taiteellinen johtaja ja vierailee ahkerasti ympäri maailmaa. Emily Beynon on opiskellut huilunsoittoa William Bennettin johdolla Walesin kuninkaallisessa akatemiassa ja Alain Marionin johdolla Pariisissa. Walesiläissyntyinen huilisti toimii äänenjohtajana Amsterdamin kuninkaallisessa Concertgebouw-orkesterissa. Hän tekee aktiivisesti töitä huilupedagogiikan kehittäjänä ja mestarikurssien vetäjänä. Beynon on intohimoinen nykymusiikin lähettiläs, ja useat brittisäveltäjät ovat kirjoittaneet hänelle uutta musiikkia. TEEMAN ARVOITUS Witold Lutosławski syntyi Varsovassa tammikuussa 1913. Hän aloitti pianolla, opiskeli viulunsoittoa, sai yksityisiä sävellystunteja ja viihtyi pari vuotta yliopistossa matematiikan parissa. Varhaisia teoksia säilyi vain olematon määrä. Tänään kuultava sarja kuuluu säveltäjän keskimmäisen sävellyskauden teoksiin. Tuolloin kansanmusiikki vaikutti määrittävästi Lutosławskin tyyliin, eikä hän ollut vielä siirtynyt radikaaleimpiin uusiin keinoihin, kuten sattumamusiikkiin. Varsovan radion sinfoniaorkesteri kantaesitti Lutosławskin Pienen sarjan vuonna 1951. Teos koostuu neljästä lyhyestä osasta, joissa säveltäjä hyödyntää kotimaansa kansanperinnettä. Ensimmäisen osan avaa hiljaisen terävästi soiva piccolohuilu, joka esittelee puolalaisen melodian. Tanssillisena juoksenteleva toinen osa kantaa nimeä Hurra Polka. Kolmantena vuorossa on kaunis andante, jossa solistirooli vaihtuu jatkuvasti. Neljäs osa palauttaa taas kaoottisempaan tunnelmaan. Välillä levätään pohdiskelevammassa sävelistössä, suvantovaiheessa, joka perustuu puolalaiseen kansanlauluun. Lopulta ollaan kuitenkin taas vinksahtaneempana tanssahtelevan kuulokuvan parissa. Pieni sarja lumoaa nimensä mukaisella pienuudella ja ohikiitävyydellä, mitä korostaa erityisesti teoksen nopealiikkeinen lopetus. Tanskalaismestari Carl Nielsen kirjoitti yhteensä kolme konserttoa: viulukonserton, jonka Tampere Filharmonia esitti loppiaisena, tänään kuultavan huilukonserton ja viimeisenä klarinettikonserton. Viulukonserton (1911) ja huilukonserton (1926) välissä ehti vierähtää viisitoista vuotta, mikä kuuluu sävellystyylin muutoksina: perinteisiin keinoihin nojaava viulukonsertto saa huilukonsertosta uudistusmielisemmän seuraajan. Teos sai alkunsa puhallinkvintetosta, jonka Nielsen kirjoitti 1920-luvun alussa Kööpenhaminan puhallinkvintettiä varten. Ajatuksena oli esitellä kunkin instrumentin ominaispiirteet ja samalla syventyä myös soittajien luonteisiin. Kvinteton valmistumisen ja ensiesityksen jälkeen Nielsen oli niin myyty, että lupasi kirjoittaa oman konserton kullekin yhtyeen jäsenelle. Vanheneva säveltäjä ehti toteuttaa vain kaksi näistä haaveistaan. Hän sävelsi huilukonserton Holger Gilbert-Jespersenille ja klarinettikonserton Aage Oxenvadille. Oboe, käyrätorvi ja fagotti jäivät ilman konserttoja. Huilukonsertossa on kaksi osaa, molemmat tempoiltaan nopeita. Teos on hyvin keskustelunomainen kokonaisuus, jossa huilu vuorottelee koko orkesterin
kanssa ilmavasti ja ottaa kontaktia useisiin yksittäisiin instrumentteihin. Siinä on kysymys luonteenpiirteistä, siitä, millainen soitin huilu on, mutta myös siitä, millainen soittaja oli. Konsertto esittelee valtavan määrän tunteita. On iloa, surua, onnekkuutta, traagisuutta, nostalgiaa Todella paljon kontrasteja, luonnehtii illan solisti Emily Beynon. Tunteita ja instrumentin olemusta tuodaan esille konkreettisin keinoin: Siinähän on ihan kunnon taisteluita huilun ja muiden instrumenttien välillä, Beynon kuvailee. Illan ohjelman päättää brittiläisen myöhäisromantikon, arvoitusten miehen Edward Elgarin Enigmavariaatiot. Teema ja sen viisitoista muunnelmaa kantaesitettiin vuonna 1899, jolloin säveltäjä oli yli 40-vuotias. Elgar ei ollut sellainen historiankirjojen lapsitähti kuin vaikkapa Mozart. Kuten niin monella muullakin suurella säveltäjällä, myös Elgarilla oli urkuri-isä ja säveltäjä toimi itsekin urkurina muutamia vuosia. Varsinaisen säveltäjäläpimurron hän teki kuitenkin vasta Enigma-variaatioilla. Elgar oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan: suurten musiikkikulttuurien varjoon jäänyt Englanti tarvitsi vuosisadan vaihteessa oman merkittävän säveltäjän ja juuri tällainen Elgarista tuli. Hän sai nähdä työnsä jäljet jo omana aikanaan tosin vasta keski-iän kynnyksellä. Teoksen avaa kaunis teema, sitten sen neljätoista variaatiota, joista jokaisen Elgar omistaa jollekin ystävälleen. Ensimmäinen, sävyltään rakastava muunnelma kuuluu säveltäjän vaimolle Caroline Alice Elgarille. Pariskunta tutustui vuonna 1886 Edwardin ollessa Carolinen pianonsoitonopettajana. Toinen kuvaa Elgarin pianistiystävän Hew David Stewart-Powellin lennokasta sormien lämmittelyä. Kolmas kuuluu amatöörinäyttelijä Richard Baxter Townshendille, joka tunnettiin korkeasta äänestä ja omalaatuisista näytelmähahmoista. Lyhyt ja määrätietoinen neljäs variaatio kuvaa William Meath Bakeria, temperamenttista tilanomistajaa, jolla oli tapana sulkea ovet paiskaamalla. Viides variaatio on omistettu runoilija Matthew Arnoldin pojalle Richard Penrose Arnoldille, jonka luonnetta Elgar kuvaa paikoin onnellisen leikkisässä, paikoin surumielisen vakaassa variaatiossa. Kuudennen variaation Elgar merkitsee ystävälleen alttoviulisti Isabel Fittonille. Räväkästi avautuva ja yhtä häikäilemättömästi päättyvä seitsemäs variaatio puolestaan kuuluu arkkitehti Arthur Troyte Griffithille. Kahdeksas variaatio on omistettu Worcester Philharmonic Societyn sihteerille Winifred Norburylle. Yhdeksäntenä kuullaan kuuluisin variaatio, Nimrod, joka edustaa brittiläisille jotakin samankaltaista kuin Sibeliuksen Andante festivo meille. Variaatio soitetaankin usein itsenäisenä numerona juhlissa, muistotilaisuuksissa ja konserteissa. Tämän variaation Elgar osoittaa tärkeimmälle ystävälleen Augustus Jaegerille, kustantajalle, joka tuki Elgaria vaikeinakin aikoina. Variaation nimi juontaa juurensa ystävän nimestä: saksankielessä Jäger tarkoittaa metsästäjää ja Nimrod puolestaan on Vanhan testamentin mahtava metsästäjähahmo. Kevyenä lentelevä kymmenes variaatio kuuluu Dora Pennylle, Elgarin ja hänen vaimonsa tuttavapariskunnan tyttärelle. Enigmavariaatiot ei ole Elgarin ainoa arvoitus. Säveltäjä nimittäin kirjoitti Dora Pennylle heidän ensimmäisen tapaamisensa jälkeen hyvinkin kryptisen kirjeen, jonka sisältöä tutkijat arvailevat edelleen. Yhdennentoista variaationsa Elgar omistaa urkuri George Sinclairille. Kysymys ei ole katedraalin urkujen kuulokuvan ikuistamisesta, vaan Sinclairin koirasta, joka putoaa jokeen, taistelee itsensä ylös ja haukkuu lopulta iloisena. Kahdentenatoista kuullaan amatöörisellisti Basil Nevinsonille omistettu variaatio, jossa sello on luonnollisesti tärkeimmässä roolissa. Kolmastoista variaatio jää ilman varsinaisia nimikirjaimia. Hyvin perustein on kuitenkin päätelty variaation viittaavan Mary Lygoniin, musiikkivaikuttajaan, joka oli matkoilla teoksen sävellyshetkellä. Musiikki sisältää elementtejä, jotka muistuttavat suuren laivan äänimaisemasta. Lisäksi Elgar siteeraa tässä variaatiossa Felix Mendelssohnin merimatka-aiheista orkesterialkusoittoa. Neljästoista variaatio viittaa säveltäjään itseensä. Hän sisällyttää omaan muunnelmaansa tunnelmia vaimonsa ja ystävänsä Jaegerin variaatioista. Tämän päätösmuunnelman otsikko viittaa lempinimeen, jonka Elgar sai vaimoltaan. Missä varsinainen arvoitus sitten piilee? Rivien välissä tietenkin, niin kuin kryptisillä viesteillä on tapana. Elgar on vihjannut, että pääteeman lisäksi hänen teoksessaan on myös toinen teema, joka ei varsinaisesti ole kirjoitettuna säveliksi, mutta joka kuitenkin on läsnä. Monet kiinnostuneet ovat yrittäneet selvittää tätä piilotettua teemaa ja keksiä vastauksia kiehtovaan arvoitukseen. Valitettavasti ainoa henkilö, joka vastauksen tietää, on kuollut. Arvoituksellinen säveltäjä jätti jälkeensä monta muutakin kysymystä, monta merkillistä viestiä, kirjeitä ja melodioita. Paljon on pohdittu myös sitä, kenelle Elgar omistaa Eigma-variaatiot avaavan teeman, sen, joka varmisti säveltäjän paikan historiankirjoissa. Teksti: Maija Leino
FAUNIEN ILTAPÄIVÄ -kamarimusiikkisarja Su 8.2. klo 15 Pieni sali ANTONÍN DVOŘÁK Jousikvartetto nro 12 Amerikkalainen Lotta Laaksonen, viulu Lea Antola, viulu Anne Korhonen, alttoviulu Maija Juuti, sello SERGEI RAHMANINOV Trio élégiaque nro 2 Anton Chausovskii, viulu Elina Sipilä, sello Elena Bukova, piano Juontaa Jouni Kaipainen Su 15.3. klo 15 Pieni sali Su 19.4. klo 15 Pieni sali Su 10.5. klo 15 Pieni sali Su 24.5. klo 15 Pieni sali www.tamperefilharmonia.fi Orkesteria tukee: Pääyhteistyökumppani: Käsiohjelma: Maija Leino & Viliina Tolvanen