SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Maija-Liisa Kolehmainen 9/2005 Ari Laine 1.7.2005 Kunnallistekniikan rakentamisavustukset vuosille 2002-2005 ja 2005-2009 Uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen suunnatuilla avustuksilla on tarkoitus tukea kasvukeskusten asuntotuotantoa käynnistämällä ja aikaistamalla uusien asuntoalueiden rakentamista. Lisäksi se mahdollistaa olemassa olevien asuntoalueiden laajentamisen siten, että niiden asuntotuotantoa voidaan lisätä. Asuntorahasto seuraa tutustumiskäynnein ja kuntien raporttien pohjalta uusille asuinalueille kohdistettujen kunnallisteknisten avustusten vaikutuksia alueiden käynnistymiseen. Vuosien 2002-2005 infra-avustukset nk. ensimmäinen kierros Asuntorahaston varoista on voitu vuosina 2002-2005 myöntää avustuksia kunnallistekniikan rakentamiseen Helsingin seudulle. Avustusta on voitu myöntää asuntorakentamisen toteuttamiseksi tarvittavan vesi- ja viemärihuoltoon, katuihin ja alueen sisäisiin teihin sekä alueeseen liittyviin puistoihin. Tuen kokonaismäärä on 14 miljoonaa euroa, vuodelle 2002 yhteensä 2 miljoonaa euroa, vuodelle 2003 yhteensä 6 miljoonaa euroa ja vuodelle 2004 yhteensä 3,5 miljoonaa euroa. Vuodelle 2005 avustusta tullaan myöntämään 2,5 miljoonaa euroa. Avustus on enintään 40 % toteutuneista kustannuksista. Avustusta myönnettiin 9 kunnalle ja yhteensä 15 alueelle. Kunnat arvioivat infra-alueille rakennettavan noin 10 500 asuntoa. Vuosien 2005-2009 infra-avustukset nk. toinen kierros Valtion asuntorahasto jakoi 2005 avustusvarauksia käytettäväksi kunnallistekniikan rakentamiseen vuosina 2005-2009 uusille asuntoalueille yhteensä lähes 45 miljoonaa euroa. Avustukset on käytettävä asuntoalueella tarvittavien ja sinne johtavien katujen ja muiden liikenneväylien rakentamiseen sekä asuntoalueen puistojen rakentamiseen. Avustus mahdollistaa myös alueelle johtavien siltojen rakentamisen. Avustus on enintään 35 % asuntorahaston hyväksymistä kustannuksista. Kuntien suunnitelmien mukaan avustettaville uusille tai laajennettaville asuinalueille rakennettaisiin yhteensä noin 37 000 asuntoa, joista noin 7 600 asuntorahaston tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa. Avustuksia suunnattaessa otettiin huomioon seudun tonttipula ja asuntomarkkinatilanne, alueiden maanomistusolot ja hyvät liikenneyhteydet, valtion tukeman asuntotuotannon määrä, kustannustehokkuus ja mahdollisuuksien mukaan myös kaupunkimaisten pientaloalueiden edistäminen. Varauksen saaneita alueita oli 67 kappaletta 42 eri kunnassa. Vuodelle 2005 avustusvarauksia myönnettiin 10 miljoonaa euroa ja 35 miljoonaa euroa myönnettiin vuosille 2006-2009 ehdollisina ennakkopäätöksinä. Avustusohjelma suunnattiin Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion, Oulun, Lahden ja Joensuun seudun kunnille. Pääkaupunkiseudun ja Helsingin seudun osuus avustusvarauksista oli noin 52 %. Kaikkiaan 53 kuntaa haki avustusta yhteensä yli 111 miljoonaa euroa 175 asuntoaluetta varten. Viisivuotisesta kunnallistekniikan rakentamisen avustusohjelmasta sovittiin osana hallituksen asuntopoliittista ohjelmaa vuonna 2004 ja se rahoitetaan Valtion asuntorahaston varoista. Kokonaisuudessaan 50 miljoonan euron avustusohjelmasta 5 miljoonaa euroa jätettiin odottamaan myöhemmin tehtäviä lisäpäätöksiä. Osoite Puhelin Telefax E-mail Kotisivu PL 100 (Asemapäällikönkatu 14) 00521 Helsinki (09) 020 490101 (09) 020 490 3334 etunimi.sukunimi@ara.fi http://www.ara.fi/
Taulu 1 Kunnallistekniikan rakentamisavustukset 2002-2004 Kunnallistekniikan rakentamisavustukset Kunta Myönnetyt avustustukset 2002 2003 2004 Yhteensä Espoo Matinkylä 300 000 700 000 420 000 1 420 000 Saunalahti 250 000 260 000 50 000 560 000 Vanttila 100 000 240 000 100 000 440 000 Espoo yhteensä 650 000 1 200 000 570 000 2 420 000 Helsinki Latokartano 4 330 000 1 070 000 1 100 000 2 500 000 Vantaa Pakkala 1 B 50 000 210 000-260 000 Pakkala 5 30 000 180 000-210 000 Tammisto 400 000 1 110 000 50 000 1 560 000 Ylästö 4 ja 5-150 000 50 000 200 000 Ulrikanpuisto - - 700 000 700 000 Vantaa yhteensä 480 000 1 650 000 800 000 2 930 000 Pääkaupunkiseutu yhteensä 1 460 000 3 920 000 2 470 000 7 850 000 Kerava Ahjo pohj. 40 000 302 000 138 000 480 000 Kirkkonummi Kolsari - 280 000 370 000 650 000 Nurmijärvi Klaukkala - - - Sipoo Taasjärvi - 162 000 340 000 502 000 Tuusula Jokela 300 000 1 046 000-1 346 000 Vihti Pajuniitty 200 000 290 000 182 000 672 000 Kehysalue yhteensä 540 000 2 080 000 1 030 000 3 650 000 Avustukset yhteensä 2 000 000 6 000 000 3 500 000 11 500 000
Taulu 2 Vuosien 2005 kunnallistekniikan avustusten jako kunnittain Avustusesitys As. yht Avustus/ asunto Pääkaupunkiseutu Espoon kaupunki 5 900 000 7 010 842 4 Helsingin kaupunki 5 400 000 3 203 1 686 4 Vantaan kaupunki 5 700 000 4 940 1 154 7 Pääkaupunkiseutu yhteensä 17 000 000 15 153 1 122 15 pks:n lähialue Hyvinkään kaupunki 650 000 560 1 161 2 Järvenpään kaupunki 630 000 438 1 438 2 Keravan kaupunki 605 000 300 2 017 1 Kirkkonummen kunta 550 000 370 1 486 1 Mäntsälän kunta 425 000 330 1 288 1 Nurmijärven kunta 600 000 529 1 134 2 Pornaisten kunta 200 000 250 800 1 Porvoon kaupunki 720 000 580 1 241 2 Riihimäen kaupunki 200 000 210 952 1 Sipoon kunta 250 000 300 833 1 Tuusulan kunta 865 000 504 1 716 4 Vihdin kunta 375 000 240 1 563 2 Muu lähialue yhteensä 6 070 000 4 611 1 316 20 Tampereen seutu Kangasalan kunta 250 000 250 1 000 1 Lempäälän kunta 400 000 300 1 333 1 Nokian kaupunki 570 000 413 1 380 2 Tampereen kaupunki 5 455 000 3 720 1 466 2 Ylöjärven kunta 525 000 320 1 641 2 Tampereen seutu yhteensä 7 200 000 5 003 1 439 8 Turun seutu Askaisten kunta - Lemun kunta - Liedon kunta 180 000 120 1 500 1 Maskun kunta 150 000 120 1 250 1 Raision kaupunki 400 000 600 667 1 Turun kaupunki 720 000 400 1 800 1 Turun seutu yhteensä 1 450 000 1 240 1 169 4 Jyväskylän seutu Jyväskylän kaupunki 915 000 450 2 033 2 Jyväskylän mlk 100 000 160 625 1 Laukaan kunta 265 000 260 1 019 1 Muuramen kunta 170 000 88 1 932 1 Jyväskylän seutu yhteensä 1 450 000 958 1 514 5 Kuopion seutu Kuopion kaupunki 2 200 000 2 900 759 1 Siilinjärven kunta - Kuopion seutu yhteensä 2 200 000 2 900 759 1 Oulun seutu Haukiputaan kunta 300 000 205 1 463 1 Kempeleen kunta 800 000 880 909 1 Kiimingin kunta 300 000 427 703 2 Muhoksen kunta 100 000 90 1 111 1 Oulun kaupunki 4 000 000 2 582 1 549 1 Oulunsalon kunta 600 000 760 789 1 Oulun seutu yhteensä 6 100 000 4 944 1 234 7 kpl
Avustusesitys As. yht Avustus/ asunto kpl Lahden seutu Hollolan kunta 250 000 190 1 316 1 Lahden kaupunki 1 800 000 1 200 1 500 1 Orimattilan kaupunki 200 000 141 1 418 1 Lahden seutu yhteensä 2 250 000 1 531 1 470 3 Joensuun seutu Joensuun kaupunki 500 000 360 1 389 1 Kontiolahden kunta 150 000 80 1 875 1 Liperin kunta 250 000 220 1 136 1 Pyhäselän kunta 150 000 100 1 500 1 Joensuun seutu yhteensä 1 050 000 760 1 382 4 Koko maa yhteensä 44 770 000 37 100 11 404 67
Vuonna 2005 ilmestyneet selvitykset: 1 Vuokra-asuntotilanne marraskuussa 2004 eräissä kaupungeissa 12.1.2005 Kysely yleishyödyllisille yhteisöille 2 Asuntolainahakemusten kehitys 2001-2005 8.2.2005 3 Väestö- ja asuntomarkkinatietoja 2004 10.2.2005 4 Aratuotanto vuonna 2004 10.3.2005 5 Omistusasuntojen korkotukilainojen korkomarginaalit vionna 2004 10.3.2005 6 Avustukset asunnottomien ja opiskelija-asuntojen omapääomaosuuteen 6.4.2005 7 Arava- ja korkotukilainoitettujen asuntojen vuokrat vuonna 2004 20.4.2005 asuntomarkkinakyselyn mukaan 8 Rakentamisen hinta 2003-2004 uusissa 26.5.2005 arava- ja korkotukihankkeissaa 9 Kunnallistekniikan rakentamisavustukset vuonna 2002-2009 1.7.2005 Tilastoja verkossa: www.ara.fi >> asuntomarkkinat>> avainraportit tai >> sosiaalisen asumisen tilastot