EKOTOIMIVAT ASUMISEN RATKAISUT KUOPION ASUNTOMESSUILLA TTS tutkimus arvioi Kuopion Saaristokaupungin Lehtoniemen asuntomessualueen talojen toimivuuden. Arvioinnin tavoitteena oli löytää hyviä esimerkkejä niistä messukohteista, joissa oli toteutettu ekotoimivia asumisen ratkaisuja arjen näkökulmasta. Arvioinnissa keskityttiin talojen keittiö, vaatehuolto ja peseytymistiloihin sekä eteiseen, kuraeteiseen ja säilytystiloihin. Myös makuu ja olohuoneiden sekä muiden tilojen toimivuutta arvioitiin erilaisten käyttäjien näkökulmista. TTS:n tekemän arvioinnin tarkoituksena on suunnata messukävijöiden huomio asunnon toiminnallisuutta ja asumismukavuutta parantaviin ratkaisuihin, joita Kuopiossa on toteutettu ilahduttavan monessa näyttelykohteessa. Arvioinnin lähtökohtana olivat asunnon toiminnallisuus, ergonomisuus, energiataloudellisuus, esteettömyys, kestävä kehitys, turvallisuus ja helppohoitoisuus. Talon muuntojoustavuus on myös tärkeää ja tukee elinkaarisuunnittelua. Hyvä omakotitalo toimii arjessa ja muuntuu käyttäjiensä tarpeiden mukaan. KUOPION ASUNTOMESSUJEN TEEMAT JA ALUEEN KOKONAISKUVA Asuntomessujen teemana ovat hyvinvointi ja elämänlaatu, joten esillä on runsaasti asumisen hyvinvointiin, terveellisyyteen ja turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja. Alueella on 39 näyttelykohdetta, joista omakotitaloja on 34 ja rivitalokohteita on kaksi. Esittelyssä on myös muutama paritalo. Talojen huoneistoalat ovat 100 300 neliötä ja ne on suunniteltu erityisesti lapsiperheille. Lähes kaikki asuntomessualueen talot on rakennettu rinteeseen, joten maasto on ollut kaavoittajille haastava. Toisaalta messualueen kaava ja rakentamistapaohjeet ovat antaneet rakentajille mahdollisuuden luovien ratkaisujen toteuttamiseen. Määräyksillä oli rajoitettu kerrosluku enintään kolmeen ja talojen etäisyydet toisistaan kahdeksaan metriin. Rantatonteilla olevien talojen kattorakenteille oli asetettu vaatimus, etteivät ne saa estää maisemanäkymää naapurustoon. Messualue on tiheään rakennettu, mutta hallittu ja viihtyisä. Rakennuskanta on kirjavaa, mikä kuuluu näyttelyalueen luonteeseen. Silti talot sulautuvat maisemaan hyvin. Järvi on lähellä asujia ja luontoon pääsee kotiovelta. Luonnon monimuotoisuus on otettu hyvin huomioon alueen suunnittelussa ja esimerkiksi rannat on jätetty paljolti luonnontilaan. Piha alueiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että pihasta voidaan erilaisin piharakentamisen ratkaisuin luoda viihtyisä, asukkaidensa tarpeisiin räätälöity ja hyvinvointia lisäävä ympäristö. Pihapiireihin on esimerkiksi rakennettu aiempaa enemmän katettuja ja viihtyisiä pihakeittiöitä ja perustettu yrttitarhoja taloussisäänkäynnin läheisyyteen. Lehtonimen asuinalue on monen suomalaisen unelma: omakotitalo järven rannalla, lähellä kaupungin keskustaa ja palveluja. Toisaalta messuilla ei ole näytteillä pienelle perheelle suunniteltuja kohteita, vaikka jo kaksi kolmasosaa suomalaisista asuu yksin tai kahden hengen kotitaloudessa. Väestönkehitys ja uudet kuluttajaryhmät ovat tulevaisuuden haaste messuille uusia asuntoratkaisuja kehiteltäessä.
YLEISIÄ HUOMIOITA MESSUTALOISTA Energiatehokkuus Messutalot ovat energiatehokkaita. Rakennusmateriaaleina on käytetty muun muassa puuta, kiveä, tiiltä, betonia ja harkkoja. Messuilla on esillä energiaa säästäviä asumisratkaisuja kuten erityyppisiä eristystekniikoita, aurinkokeräimiä, maalämpöä, vesi ilmalämpöpumppuja ja muun muassa tulisija, joka lämmittää talon käyttöveden. Yli 70 prosenttia taloista sijoittuu A energiatehokkuusluokkaan. Alueen kaksi passiivitaloa eivät erotu ulkonäöllisesti muista taloista, sillä rakennustarvikkeet ovat kehittyneet ja mahdollistavat uudenlaisia toteutuksia. Messutaloissa oli myös erilaisia kodinohjaus ja palonsammutusjärjestelmiä varmistamassa turvallista asumista. Muuntojoustavuus TTS:n arviointiraati arvioi muun muassa asuntojen toimivuutta ja tilojen monikäyttöisyyttä. Messualueen talot ovat pääsääntöisesti kohtuullisen kokoisia ja tilankäytöltään toimivia perheasuntoja. Luksustaloja on alueella muutama. Tilojen muuntojoustavuus on tärkeämpää kuin suuret neliömäärät. Parhaita ovat ne asunnon tilat, jotka tarjoavat mahdollisuuksia eri toimintoihin ja joiden käyttötarkoitusta voidaan joustavasti muunnella kulloisenkin tarpeen mukaan. Monessa messukohteessa näkyvät asukkaiden harrastukset ja elämäntyyli. Taloihin on sijoitettu toimivien työskentelytilojen lisäksi viherhuoneita, kuntosaleja, askartelutiloja, uima altaita, ateljeetiloja ja kotiteattereita. Erityistä kiitosta raati antoi tiloille, joissa voi tehdä monenlaisia asioita. Hyvä esimerkki on talon 31 kuntoiluhuone, jumppasali, jossa on myös askarteluun, ompeluun tms. soveltuva pöytä ikkunan alla. Tila sijaitsee kätevästi vaatehuoltohuoneen vieressä, jolloin kuntoilun, lasten valvomisen ja pyykkihuollon saattaa yhdistää. Esimerkkejä messukohteiden eri tilojen muuntojoustavuudesta: iso makuuhuone tai aulatila muuntuu helposti arkiolohuoneeksi alakerran harrastetilat voidaan lasten vartuttua muuttaa nuorison oleskelu ja makuutiloiksi, työhuoneeksi, tilapäiseksi vierashuoneeksi tai isovanhempien käyttöön työhuone muuntuu vierashuoneeksi, kirjastoksi, harrastetilaksi, makuuhuoneeksi tai isovanhempien pidempiaikaiseen vierailuun. Mikäli huoneessa on wc ja keittomahdollisuus, sitä voi käyttää myös sivuasuntona. pikkulapsiperheissä vanhempien ja lasten makuutilat ovat samassa kerroksessa, mutta lasten varttuessa saadaan järjestettyä vanhemmille rauhallista tilaa yläkertaan ja nuorisolle alas aikuisten ja nuorten tilat voidaan tarvittaessa sijoittaa talon vastakkaisiin päätyihin siten, että kaikille saadaan järjestettyä omaa rauhaa tilavarauksia erilaisille toiminnoille, joita ehkä tarvitaan myöhemmin, kuten: tilavaraus suihkulle, pyykkikuilulle, vesipisteelle jne. ERI TILOJEN TOIMIVUUS JA ESTEETTÖMYYS Tonteilla on rinteiden takia tasoeroja, joten monessa taloissa on portaikkoja sekä pihalla, terasseilla että sisällä. Yli puolet messualueen taloista on kaksi tai useampikerroksisia.
Kattamattomien ulkoportaikkojen talvikunnossapito saattaa olla työlästä. Yhdessä talossa on hissi helpottamassa liikkumista kerrosten välillä. Hissiin kuljetaan alakerran harrastetilojen kautta. Useissa kohteissa täytyy kivuta useita askelmia jyrkkiä portaita, jos haluaa käyttää pääsisäänkäyntiä. Liikuntarajoitteisille pääsisäänkäynnin käyttö on mahdotonta ja vaikka alakerran arkisisäänkäynnin tai kellarin kautta kulku onnistuisikin, on se ikävää. Täysin esteetön sisäänkäynti on vain muutamassa messukohteessa. Asuinaluetta ja asuntoja ei ole suunniteltu liikuntarajoitteisille henkilöille, sillä sisätilaratkaisuissa ja useamman kerroksen taloissa on esteetöntä liikkumista rajoittavia tekijöitä. Vain muutamissa kohteissa esteettömyyttä on selväsi ajateltu ja tiloissa on muun muassa leveitä oviaukkoja ja liukuovia. Keittiöiden toimivuus Keittiöiden arvioinnissa kiinnitettiin huomiota muun muassa kodinkoneiden ergonomiseen sijoitteluun, lasku ja työpöytätasojen riittävyyteen ja yleiseen toiminnallisuuteen. Messutalojen keittiöt ovat pääosin valoisia, vaaleasävyisiä avokeittiöitä, joista on suora yhteys ruokailu ja oleskelutiloihin ja ulos terassille. Joistakin keittiöistä on luonteva kulku myös kodinhoitotiloihin ja sitä kautta ulos. Keittiöt ovat kooltaan talon kokoon nähden sopivia ja ruokailutilat ovat väljiä. Messuilla on muutamia tupakeittiöitä, joissa keittiö, ruokailu ja oleskelutilat ovat yhtä suurta tilaa, jossa on myös takka. Avara tila on monikäyttöinen ja kokoaa perheen viettämään yhteistä aikaa. Muutamassa kaksikerroksisessa talossa keittiö on yläkerrassa, joka on hankalaa etenkin tavaroiden kuljetuksen kannalta. Parissa talossa on vain yksi ruokailutila, joka sijaitsee erillisessä keittiössä. Messutalojen keittiöissä on paljon saarekeratkaisuja. Saarekkeiden ympärillä on pääsääntöisesti riittävästi tilaa, jota tarvitaan ovien ja laatikoiden avautumiseen ja keittiössä työskentelyyn. Saareke on monikäyttöinen, sillä se palvelee muun muassa työskentelytasona, tarjoilupöytänä ja välipalaruokailussa. Joihinkin saarekkeisiin on sijoitettu myös kodinkoneita, kuten keittotaso ja kalusteuuni. Keittotasolliseen saarekkeeseen suositellaan vesipistettä kaatoaltaineen. Vesipistettä ei kuitenkaan kaikista ruoanvalmistussaarekkeista löydy. Useissa keittiöissä kodinkoneet on sijoitettu hyvälle käyttökorkeudelle. Astianpesukone on monessa taloudessa käytetyin kodinkone, joten etenkin sen sijoittaminen ylös on perusteltua. Mikroaaltouuni on monessa kohteessa sijoitettu lapsiperheen kannalta hieman liian korkealle. Kodinkoneiden vieressä ei kaikissa keittiössä ole laskutiloja ja muutamassa kohteessa kylmälaitteiden viereen on sijoitettu lämpöä tuottavia laitteita, mikä heikentää kylmälaitteen toimintaa ja lisää sen sähkönkulutusta. Useisiin keittiöihin on valittu laadukkaat kodinkoneet ja turvallisuutta lisääviä laitteita, kuten induktiokeittotaso ja turvaliesituuletin. Kylpyhuone ja saunatilojen toimivuus Messutalojen kylpy ja saunatilat ovat esimerkkejä asukkaiden arjen hyvinvoinnin lähteistä. Saunatilat ovat tilavia tai melko tilavia ja niistä on yleensä käynti vilvoitteluterassille. Saunaosastot ovat toimivia, jotkut jopa ylellisiä. Löylyhuoneet ja pesutilat ovat useimmiten ikkunallisia ja pesutiloissa on kaksi suihkua. Kaikissa kohteissa ei ole erikseen pukeutumistilaa, vaan se on järjestetty pesutilaan tai kodinhoitohuoneen yhteyteen. Saunaosaston wc on pääsääntöisesti omassa tilassaan, joskin raatia hämmästytti se, että edelleen joissakin kohteissa wc istuin on
saunan pesuhuoneessa. Loppuarviointiin raati kelpuutti vain ne talot, joissa saunaosaston wc sijaitsee oven takana. Yleensä saunaosasto on kodinhoitotilan yhteydessä. Erillinen saunaosasto lisää tilojen yksityisyyttä ja rauhaa. Muutamassa kohteessa käynti saunaosastolle tapahtuu olohuoneen kautta, mikä ei ole paras ratkaisu. Myös saunan vilvoitteluterassi olohuoneen pääikkunan edessä ei vaikuta hyvältä. Parissa kohteessa saunaosaston ikkunat sijaitsevat niin, että naapurista näkee suoraan pesutiloihin. Talojen kylpyhuoneet ovat melko kookkaita ja monissa on kaksi pesuallasta ja suihku, tai tilavaraus suihkulle. Wc tilojen koko vaihtelee ja muutamassa kohteessa esimerkiksi altaan alla olevan kalusteen ovi ei mahdu aukeamaan kunnolla wc istuimen viemän tilan takia. Kodinhoitotilojen toimivuus Kodinhoitotilat ovat monessa talossa käytännöllisiä ja niissä on toteutettu yksilöllisiä ratkaisuja, kuten leveä narukuivauskomero vaatteiden ripustuskuivaukseen, narukuivaustilaa, mankelointikaappi, ylösnostettu pyykinpesukone, (vain silloin, jos koneeseen kuuluu lisävarusteena korotusteline), jne. Kalusteisiin sijoitetut silityslaudat mahtuvat avautumaan hyvin ja monessa kodinhoitotilassa on paljon koritilaa pyykille ja muille säilytettäville tavaroille. Yhdessä talossa on tilavaraus pyykkikuilulle, jos se halutaan toteuttaa myöhemmin. Muutamassa kohteessa kodinhoitotilaan liittyy vaatehuone, joka on luonteva säilytyspaikka esimerkiksi liinavaatteille. Kodinhoitotilat ovat melko tilavia ja valoisia ja hyvissä kohteissa kodinhoitotilan yhteydessä on kurapiste ja käynti ulos. Parhaat kurapisteet on sijoitettu niin, että kurapiste on ulko oven tuntumassa, mutta ei kulkureitillä. Muutama kodinhoitotila on pitkulainen, pimeä ja kapea. Työpöytätilaa on niukasti ja talotekniikka vie osansa jo muutenkin pienestä tilasta. Yhdessä messukohteessa kodinhoitohuoneesta on käynti kahteen makuuhuoneeseen, joka vaikuttaa hieman erikoiselta ratkaisulta. Eteis ja oleskelutilojen toimivuus Pääsäänkäyntiä voi joutua joissakin messukohteissa etsimään ja esimerkiksi autopaikalta saatetaan tulla suoraan olohuoneeseen. Kaikissa kohteissa ei ole tuulikaappia. Eteistilat ovat joissakin kohteissa turhan pieniä. Parhaissa kohteissa eteiset ovat avaria ja niissä on ovellista säilytystilaa takeille ja kengille. Messukohteessa 31 on erittäin toimiva eteinen, jossa on liukuoven takana myös kurapiste ja kuivauspatteri. Tilaviaan eteisen mahtuvat myös vaunut, rattaat tai muut liikkumisen apuvälineet. Monesta eteisestä puuttuu laskutilaa ja penkki, jolle on käyttöä ainakin lapsia puettaessa ja kenkiä jalkaan laitettaessa. Muutamassa talossa wc sijaitsee todella kaukana pääsisäänkäynnistä ja eteistiloista. Parissa kohteessa eteisestä astutaan suoraan olohuoneeseen, josta tulee helposti läpikulkutila. Erillinen kuraeteinen on lapsiperheen näkökulmasta erinomainen ratkaisu. Erillisiä kuraeteisiä on kuitenkin vain muutamia. Uudenlaista arjen toimivuutta edustaa messukohde 38, jossa on kuraeteisen yhteydessä harrastusvaatehuone. Tätä ratkaisua on pidetty hyvänä myös TTS:n Ekoelias hankkeen asukashaastattelututkimuksessa.
Messutalojen olohuoneet ovat avaria ja valoisia. Joissakin olohuoneissa on niin paljon ikkunapintaa, että tilan kalustaminen voi olla haastavaa. Muutamissa kohteissa olohuoneesta on käynti makuuhuoneisiin, saunaosastolle tai kodinhoitotiloihin, joka ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Monessa talossa pääsisäänkäynnistä avautuu kaunis näkymä olohuoneen läpi maisemaan. Vain muutamassa kohteessa ei olohuoneesta ole käyntiä ulkotiloihin. Messutaloissa on huomattavan paljon terasseja, parvekkeita, patioita ja kuisteja, joiden ylläpito saattaa olla sääolojen takia työlästä. Arki sujuu paremmin, kun neliöitä on tiloissa, joissa ne ovat ahkerassa käytössä. Lisää tilaa kaivataan edelleen arkisisäänkäyntiin ja säilytykseen. Makuu ja säilytystilojen toimivuus Makuuhuoneet ovat pääosin melko tilavia ja niiden yhteydessä on komerotilaa riittävästi. Isommissa taloissa on päämakuuhuoneen yhteydessä myös pukeutumistila ja kylpyhuone. Joissakin taloissa on tilavia, hyvin sisustettuja vaatehuoneita, joita asukkaat varmasti arvostavat. Yhdessä messukohteessa on walk in tyyppinen pukeutumishuone, joka on toisaalta luksusta mutta toisaalta oleellinen osa toimivaa arkea. Muutamissa taloissa on selkeä jako julkiseen osaan ja makuutiloihin, joka on hyvä ratkaisu, jos talossa käy paljon vieraita. Joidenkin messutalojen makuuhuoneet sijaitsevat kaukana toisistaan, joka on hankalaa lasten ollessa pieniä, mutta käytännöllistä murrosikäisten kanssa. Joissakin kohteissa makuuhuoneita on vähän talon kokonaispinta alaan nähden. Taloissa olevilla parviratkaisuilla saadaan väliaikaisesti lisätilaa sekä nukkumiseen että tavaroiden säilytykseen. PALJON HYVIÄ, MUUTAMIA ERINOMAISIA TTS:n arviointiraati tutustui alueen omakotitalojen pohjapiirustuksiin ja valitsi niistä 12 lupaavinta kohdetta, jotka olivat 4, 8, 13, 20, 26, 27, 28, 29, 31, 32, 38 ja 39. Näistä jouduttiin vielä tiputtamaan pois kohteet 4, 8, 13 ja 39, joihin ei päästy arviointipäivänä tutustumaan. Valinnassa arvioitiin kokonaistoimivuuden lisäksi asuntojen ekotoimivuutta, jolloin huomiota kiinnitettiin myös asunnon pinta alaan. Kohteisiin tutustuttiin paikalla ja niistä valittiin kolme taloa, jotka täyttivät parhaiten TTS:n asettamat arviointikriteerit. Valinta oli vaikeaa, sillä suunnittelun taso oli hyvä. Toiminnallisesti parhaiksi taloiksi raati valitsi kohteet 20 Jämerä Aatos, 31 Teematalo ja kohde 38 Omatalo Kallan Majakka. Erityiset kiitokset: 20 Jämerä Aatos, Leena Toivanen ja Ossi Haatainen Jämerä Aatos on kaunis, valoisa ja kompakti kivitalo. Sisätiloista on suora yhteys suojaisille terasseille aamu, päivä ja ilta aurinkoon. Talosta avautuu kaunis järvinäkymä. Talo on suunniteltu neljän hengen lapsiperheelle ja se tuntuu tilavalta neliöihinsä nähden. Ekologisuuden ja energiatehokkuuden näkökulmasta katsottuna talo on kooltaan ja toiminnoiltaan sopiva neljälle
hengelle ja siinä on muuntojoustavuutta tulevien vuosien varalle. Talon yläkerrassa on iso makuuhuone, kylpyhuone, parvi ja lasitettu terassi. Muut tilat ovat alakerrassa. esteetön pääsisäänkäynti tilava, toimiva eteinen muuntojoustavat makuuhuoneratkaisut kompakti, toimiva saunaosasto, jossa tilaa myös pukeutumiseen toimiva, kurapisteellinen kodinhoitohuone, jossa käytännöllisiä ratkaisuja pyykin kuivaukseen ja jälkikäsittelyyn. yläkerrassa tilavaraus pyykkikuilulle valoisa ja toimiva avokeittiö, jossa kodinkoneet sijoitettu pääosin hyvälle käyttökorkeudelle valoisa ja viihtyisä ruokailutila avokeittiön tuntumassa ja sujuva yhteys terassille Jämerä talo, persoonallinen takkaratkaisu. 31 Teematalo, Anu ja Panu Kiviranta Teematalo on viihtyisä, neljän hengen aktiiviselle lapsiperheelle ekologisista lähtökohdista suunniteltu passiivienergiatalo. Talo on sijoitettu tontille energiatehokkaasti eri ilmansuunnat huomioiden ja sen rakenteet täyttävät passiivitalon vaatimukset. Etelänpuoleiset ikkunat ovat suuria ja pohjoispuolelle on sijoitettu ne asunnon tilat, joissa luonnonvaloa tarvitaan vähemmän. Talossa on kodinohjausjärjestelmä ja valaistus on toteutettu led ja loisteputkivalaisimilla. Takkaleivinuuni antaa lisäenergiaa, joskin talon lämpö ja energiahäviöt ovat jo lähtökohtaisesti pienet. Yläkerrassa olevia oleskelu, avokeittiö ja ruokailutiloja täydentää katettu, iso parveke ja etupihalla oleva kesäkeittiö. Myös makuuhuoneet ovat yläkerrassa, joka on hyvä ratkaisu pikkulapsiperheelle. Alakerrassa ovat perheen aktiviteettitilat työlle, askartelulle, kuntoilulle, leikeille ja elokuvien katsomiseen. Lisäksi alakerrassa ovat kodinhoito ja saunatilat sekä tilava, lasitettu terassi. Talossa on hienoja, graafisia yksityiskohtia ja runsaasti muuntojoustavuutta tulevien vuosien varalle.
toimiva tuulikaappi, jossa mm. kurapiste, kuivauspatteri, tilaa penkille, laskutaso ja säilytystilaa liukuovien takana eteistilaan mahtuvat lastenrattaat hyvin varusteltu vaatehuone yläkerran makuuhuoneen yhteydessä kompakti, toimiva saunaosasto, jossa erillinen pukuhuone tilava ja toimiva vaatehuoltohuone alakerran kuntoiluhuone erinomainen esimerkki muuntojoustavasta harrastustilasta keittiössä monikäyttöinen saareke viihtyisästä ruokailutilasta sujuva yhteys parvekkeelle Teema talo, monikäyttötila 38 Omatalo Kallan Majakka, Anne Räty ja Pekka Laukkanen Omatalo Kallan Majakka on napakka ja kotoisa, nelihenkisen perheen asumistottumuksien ja toiveiden mukaisesti suunniteltu puutalo. Talon suunnittelussa on huomioitu energiatehokkuus. Yläkerrassa on varaava takka antamassa lisäenergiaa. Yläkerrassa oleva avokeittiö, ruokailutila ja olohuone ovat yhtenäistä tilaa, josta pääsee isolle parvekkeelle ja kuistille. Perheen nuorten makuutilat ja niiden vieressä oleva iso kylpyhuone ovat myös yläkerrassa. Alakerrassa on vanhempien makuuhuone, arkiolohuone ja arkisisäänkäynti. Lisäksi alakerrassa ovat kodinhoito ja saunatilat. Talossa on muuntojoustavuutta tulevien vuosien varalle. arkisisäänkäyntinä toimiva kuraeteinen kuraeteisen vieressä harrastevaatehuone, jossa säilytystilaa runsaasti toimiva saunaosasto, jossa tilaa myös pukeutumiseen kodinhoitotilassa paikka narukuivaukselle ja erillinen vaatehuone
yläkerran kylpyhuoneen kaksi allasta toimii hyvin lapsiperheen arjessa monikäyttöinen, erilaisiin käyttötarpeisiin muuntuva aulatila alakerrassa valoisa hyvin suunniteltu avokeittiö, jonka saarekkeessa keittotaso, kalusteuuni ja vesipiste ruokailutilasta sujuva yhteys parvekkeelle LISÄTIETOJA: TTS TUTKIMUS ARVIONTIRAATI Heli Mäntylä, projektipäällikkö GSM 044 714 3697 Minna Kuusela, arkkitehti GSM 044 7143695 Tarja Marjomaa, tutkija GSM 044 7143698 etunimi.sukunimi[at]tts.fi, www.tts.fi Kohteisiin voi tutustua myös osoitteessa: www.asuntomessuopas.fi TTS:n arviointikriteerit olivat seuraavat: TOIMIVAN OMAKOTITALON POHJARATKAISUN ARVIOINTIKRITEERIT ETEINEN vähintään 8 10 m² naulakkotilaa ulkovaatteille ja kengille o avonaulakkoa ja ovellista naulakkoa o kengille kaappi o huiveille, hatuille ja hansikkaille laatikosto tilaa istuimelle ja peilille lasku ja säilytystilaa avaimille, puhelimille ikkuna ja riittävä valaistus riittävästi tilaa, jotta koko perhe voi samanaikaisesti tulla ulkoa eteistiloihin wc eteisen yhteydessä, sijoitus siten, että ei suoraa näköyhteyttä sohvalle tai ruokapöytään erillinen kuraeteinen o erillinen sisäänkäynti o lähellä pääsisäänkäyntiä o kurapiste, vaatenaulakko, avoin korihyllykkö kengille ja kuivauskaappi o kuraeteisen yhteydessä komeroita tai erillinen vaatehuone harrastusvaatteille ja varusteille KEITTIÖ JA RUOKAILUTILA suora yhteys eteiseen, olohuoneeseen ja ulos ikkuna sekä keittiössä että ruokailutilassa liesi ja vesipiste samalla seinällä riittävät jätteiden lajittelutilat esimerkiksi allaskaapissa (sekajäte, kartonki, lasi ja metalli) biojätteelle oma laatikosto käyttökorkeudelle o kompostori lähellä keittiötä ja helposti saavutettavissa myös talvella tila keräyspaperille ja pulloille kaasu ja induktiokeittotasot koneet sijoitettu ergonomisesti oikealle korkeudelle (ainakin astianpesukone) koneiden ympärillä lasku ja käyttötilaa kylmäsäilytyslaite ei lämmönlähteen (apk, uuni) lähellä, riittävä ilmankiertotila
keittotasollisessa saarekkeessa vesipiste kestävät ja ekologiset materiaalit lattiamateriaalin siivottavuus ja sopivuus keittiötilaan kodinkoneet vähintään A energiatehokkuusluokkaa tulisija, esim. leivinuuni tilaa kahdeksan hengen ruokapöydälle tilaa astiakaapille (ruokailutilassa) VAATEHUOLTOHUONE vähintään 7 m² likapyykin säilytykselle korikomero pesukone ja kuivausrumpu, ilmakiertotila allas pyykin käsin pesulle tilaa mankelille, pyykin taittelulle (vähintään 1500 mm)ja ulosvedettävälle silityslaudalle (silityslauta ulosvedettynä 1000 mm, vaatii vähintään 1300 mm vapaata tilaa) pyykin narukuivaus sekä sisällä että ulkona katoksessa yhteys ulos ompelutaso h=700 mm säilytystilaa liinavaatteille o komerot tai erillinen vaatehuone SAUNAOSASTO ikkunallinen pukeutumistila o kaappitilaa pyyhkeille ja saunatakeille ikkunallinen suihkutila, jossa laskutilaa pesuaineille ja välineille o perheasunnoissa kaksi suihkua ikkunallinen sauna, jonka suunnittelussa otettu huomioon käyttäjien turvallisuus mikäli pesuhuoneessa on amme, näköyhteys saunasta erillinen wc (ovella suljettava!) yhteys lasiterassille tai ulos MAKUUHUONEET vanhempien makuuhuone yli 16 m² o vauvan sänky ja hoitopöytä o saunaosasto tai kylpyhuone makuuhuoneen välittömässä läheisyydessä o vaatehuone ja/tai vaatekaapistot o pyykkikuilu vaatehuoltotilaan lasten huoneiden koko yli 12 m² o wc ja kylpyhuone aulatilasta o säilytystilaa henkilökohtaisille vaatteille, leluille ja muille tavaroille o tilaa sängylle, kirjoituspöydälle ja tuolille sänky voitava sijoittaa niin, että ei ole ikkunan alla o ikkunat kahteen suuntaan yksi parveke vuodevaatteiden tuulettamiseen/kerros TYÖHUONE sijainti ja koko tarpeen mukainen, esimerkiksi lähellä eteistä ja wc tiloja tai erillisessä rakennuksessa säilytys ja varastotilaa mahdollisuus muuttaa toiseen käyttötarkoitukseen, esimerkiksi makuuhuoneeksi OLOHUONE suora yhteys eteisestä, keittiöstä ja ruokailutilasta suora yhteys terassille tai kesähuoneeseen ehjää seinäpintaa kirjahyllylle, pianolle ja piirongille
valoisa tilaa sohvaryhmälle tulisija mahdollisuus sijoittaa tv luontevasti SÄILYTYSTILAT makuuhuoneissa komerotilaa vähintään 1800 mm / hlö eteisessä tilaa avo ja ovelliselle naulakolle, laatikostolle ja kenkähyllylle harrastusvaatehuone tai riittävästi komerotilaa kuraeteisen yhteydessä o urheilukengät, monot, luistimet yms. o kypärät o varustekassit o mailat o urheiluvaatteet o makuupussit kuraeteisessä tilaa piha ja työvaatteille, kurahaalareille, kumisaappaille ja muille ulkojalkineille yms. vaatehuone kodinhoitohuoneen yhteydessä o liinavaatteet o matkalaukut o varapatjat, peitot ja tyynyt katos sisääntulon yhteydessä o lastenvaunut o sateen suoja avainta etsiessä ulkovarasto o pyörät o sukset o golfbägit yms. katos o pyörille o jätteille o kahdelle autolle PORTAIKKO turvallinen, välitasanne suositeltava ikkunallinen väljä hyvin valaistu MUUTA avointa ja katettua terassitilaa viherhuone/lasitettu terassi talon yhteydessä tai erillinen huvimaja leikkimökki, hiekkalaatikko ja keinu (tms.) askartelutilaa (esimerkiksi autotalli)