TOIMINTAKERTOMUS 2012 Mikkelin Judo ry
ESIPUHE... 3 HALLINTO... 4 JÄSENISTÖ... 5 KOULUTUS- JA VALMENNUSTOIMINTA... 5 TUOMARITOIMINTA... 6 GRADUOINNIT... 6 KILPAILUTOIMINTA... 7 JUHLAVUODEN 2012 PÄÄSIHTEERIN TERVEISET... 7 TALOUS... 8 TULEVAISUUS... 9 LIITE: 50v. juhlapuhe 8.3.2013
Esipuhe Vuosi 2012 oli merkkivuosi, seuramme täytti 50-vuotta. Keväällä juhlimme seuraa Mikkelin kaupungintalolla ja Rantakeitaassa nuorten SM-kilpailujen merkeissä. SM-kisamenestyksen myötä saavutimme asettamamme tavoitteet. Kilpailujärjestelyt onnistuivat hyvin. Järjestelyiden onnistumisesta iso kiitos toimitsijoille ja muulle talkooväelle. Juhlavuosi kaikkinensa vaati seuralta paljon, joka osittain näkyi seuratoimijoiden väsymyksenä. Muutoin vuosi oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Vuoteen 2013 lähdetään positiivisin mielin! Jari Hämäläinen puheenjohtaja
Hallinto Sääntömääräisiä vuosikokouksia pidettiin kaksi. Kevätkokous 6.6.2012 ja syyskokous 23.11.2012. Hallitus kokoontui 10 kertaa. Hallituksen jäsenet vuonna 2012: Jari Hämäläinen, Heikki Saikkonen Olli Bergman Antti Partanen Tiina Kantanen Timo Kokkonen Allan Hagert Mikko Toivonen Heikki Reinikainen puheenjohtaja jäsen, varapuheenjohtaja jäsen, sihteeri jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen rahastonhoitaja Toimihenkilöt 2012: Ari Hänninen päävalmentaja, päägraduoitsija Petri Vaittinen seuragraduoitsija Jussi Kokkola seuragraduoitsija Heikki Voutilainen kurssigraduoitsija Heikki Saikkonen aluekouluttaja, kurssigrauoitsija Jari Hämäläinen aluekouluttaja, kurssigraduoitsija Heikki Reinikainen rahastonhoitaja Raimo Reinikainen koulutusvastaava Mirja Hämäläinen, passisihteeri Ilkka Rahikainen, jäsenrekisterinpitäjä kevät ja Ari Pylkkänen, jäsenrekisterinpitäjä syksy Tiina Kantanen, Nuori Suomi- vastaava Arto Puumalainen, tiedottaja Jyrki Koivikko pääsihteeri (Mikkelin judo 2012 projekti)
KIM ry:n johtokunnassa Mikkelin Judoa edusti Pasi Saarikoski. Mikkelin Judo on jäsenenä Etelä-Savon Liikunta ry:ssä. Tilaisuuksiin on osallistuttu tarpeen mukaan. Jäsenistö Seuran jäsenistön määrä on muutaman vuoden aikana vakiintunut noin 130 henkilön suuruiseksi. Koulutus- ja valmennustoiminta Vuoden aikana järjestettiin seuraavat ryhmät / kurssit: Muksu vastuuohjaajana Tiina Kantanen Perus vastuuohjaajana Antti Partanen Jatko vastuuohjaajana Jari Hämäläinen Harraste vastuuohjaajana Jari Hämäläinen Kilpa vastuuvalmentajina Ari Hänninen, Heikki Saikkonen Sovellettu vastuuvalmentajina Jari Hämäläinen, Heikki Saikkonen Aikuisten kunto ohjaajina Jyrki Koivikko, Raimo Reinikainen Kurssit jatkuivat kevät- ja syyskauden. Ainoastaan kilpailijat harjoittelivat kesäkaudella ohjatusti. Vuoden aikana ohjattuja harjoituksia järjestettiin viikoittain seuraavasti: maanantaina kaksi harjoitusta tiistaina kolme harjoitusta keskiviikkona kolme harjoitusta torstaina neljä harjoitusta perjantaina kaksi harjoitusta lauantai/sunnuntaina kaksi harjoitusta eli kuusitoista ohjattua harjoitusta viikossa.
Kertomusvuonna judoliiton kouluttajakoulutuksen kävivät Heikki Saikkonen, Jari Hämäläinen ja Samuli Kipronen. Peruskurssiohjaajakoulutuksen kävivät Antti Partanen, Jari Hämäläinen, Samuli Kipronen, Ari Pylkkänen, Eetu Hämäläinen ja Harri Ihalainen. Lisäksi osa seuramme jäsenistä kävi judon perusteet koulutuksen. Tuomaritoiminta Mikkelin Judossa tuomareita oli kertomusvuoden lopussa 8 kpl. 2 A Samuli Kipronen ja Kimmo Töttölä, 1 B Jouni Kariniemi, 2 C Ari Hänninen ja Jari Hämäläinen ja 3 D Martti Puumalainen, Juho Puumalainen ja Ari Pylkkänen lisenssillä. Tuomareiden määrässä vain Maskun Tempo oli vuoden vaihteessa Mikkelin edellä ja Tampereen Judossa on saman verran tuomareita. Uusia ja uudelleen lisenssin voimaan saattaneita tuomareita 5 kpl. Lisenssikorotuksia 2 kpl, Kipronen ja Töttölä suorittivat ensimmäisinä Mikkelin Judon historiassa A lisenssit, seuran järjestämissä nuorten SM kisoissa. Tuomittuja kisapäiviä tuli MJ:n tuomareille yhteensä 47, joista ulkoimailla käytyjä tuomaroiteja oli 5 päivän edestä. Graduoinnit Graduointien määrä kasvoi verrattuna edellisvuoteen varsinkin ylempien vöiden osalta. Graduoinnit ottivat vastaan seuran omat graduoitsijat Ari Hänninen (päägraduoitsija) ja Petri Vaittinen, Jussi Kokkola,Heikki Saikkonen ja Jari Hämäläinen (seuragraduoinnit), Heikki Voutilainen, (kurssigraduoinnit). Oranssin vyön suoritti 10 judokaa. Vihreän vyön suoritti 9 judokaa. Sinisen vyön 3 judokaa Ruskean vyön 4 judokaa Mustan vyön 2 judokaa
Kilpailutoiminta Mikkelin Judon 50-vuotisjuhlavuosi oli asetettu kilpailutavoitteiltaan kunnianhimoiseksi. Tavoitteena oli saada 6 mitalia seuran isännöimistä nuorten Suomenmestaruuskilpailuista ja olla kilpailuiden mitalitilastossa ensimmäisellä sijalla. Mitalitavoite saavutettiin ja mitalitilastossa oltiin kolmannella sijalla pääkaupunkiseudun suurten seurojen, Helsingin Meido-Kanin ja Espoon Judo- Kanin jälkeen. Lisäksi menestystä tuli kansainvälisillä tatameilla ja Anni Bergmann ja Martti Puumalainen valittiin Suomen edustajiksi nuorten Euroopanmestaruuskilpailuihin. Kilpailullisesti kulunut vuosi oli kirkkaasti Mikkelin Judon seurahistorian paras. Nuorten Suomenmestaruuden saavuttivat Anni Bergmann ja Sami Seppälä. Lisäksi Bergmann toi A- nuorista hopeaa. Toiset hopeamitalit toivat Martti ja Juho Puumalainen. Niilo Haapala sai pronssia. Sovelletun Judon SM-kisoista oli niinikään tuomisina 6 mitalia. Mestaruudet Piia ja Pirjo Kompalle, hopeaa Kirsi Kompalle ja Jenni Pokkiselle ja pronssimitalit Anna Nykäselle ja Tuomas Venäläiselle. Mitalitilastossa Mikkelin Judo oli hienosti ensimmäisellä sijalla. Kansainvälisillä tatameilla parhaat saavutukset olivat Anni Bergmannin kaksi mitalia EJU:n kilpailuista, kultaa Romaniasta ja pronssia Saksan kilpailusta. Martti Puumalainen oli Romanian kisassa pistesijalla sijoittuen seitsemänneksi. Sovelletun Judon ottelijat toivat mitaleita Pajulahti Gamesista: Pirjo Komppa voitti mestaruuden, Kirsi Komppa oli hopealla, samoin Tuomas Venäläinen. Yllä mainittujen lisäksi mitaleita toivat pohjoismaisista ja Baltian kisoista Anni Bergmann ja Puumalaisen veljekset. Nuorten Finnish Openista ja kansainvälisestä Kymijoki Shiaista Bergmann, Juho Puumalainen ja Leevi Muhonen. Roope Hagertille viides sija. Kansallisiakin kilpailuita kierrettiin ja mitaleita Mikkelin Judolle tuli mukavasti. Kilparyhmän puolesta kiitokset MJ 50-V juhlatoimikunnalle, päävalmentajana toimineelle Ari Hänniselle, kaikille valmentajille ja talkooväelle, sekä tunnollisesti harjoitelleille judokoille. Juhlavuoden 2012 pääsihteerin terveiset Mikkelin Judon hallitus pyysi Jyrki Koivikkoa syksyllä 2010 toimimaan vuosina 2011-2012 Mikkelin Judo 50 v juhlavuoden pääsihteerinä ja NSM 2012 kilpailupäällikkönä. Jyrki Koivikko sitoutui hoitamaan ilman korvausta seuraavat tehtävät. 1. Sponsoreiden hankkimisen 50 v juhlavuodelle ja NSM- projektiin 2. Kaupungin juhlavastaanoton järjestämisen 50 v seuralle 3. Toimia kilpailupäällikkönä NSM 2012 tapahtumassa 4. Hankkia ja organisoida talkoolaiset NSM 2012 tapahtumaan 5. Organisoida ja suunnitella NSM 2012 avajaisohjelma 6. Selvittää Mikkelin Judon syntyhistoria 7. Kirjoittaa seuran historiasta artikkelit Viikkoset- lehteen ja NSM kisaohjelmaan Mikkelin Judon syntyhistorian selvittämisessä kävi yllättäen ilmi, että seuran oli käytännössä perustanut mikkeliläinen ministeri Tauno Jalanti Pariisista käsin syksyllä 1962. Koivikon puoliso Sari Koivikko tutki Tampereen yliopiston historian cumlaude seminaarissa ministeri Jalantia erityisesti hänen elämäänsä 1940-1950 luvuille painottuen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että ministeri Jalanti oli poikansa judoharrastuksesta Pariisin yliopistossa innostuneena tehnyt syksyllä 1962 synnyinkaupungilleen Mikkelille nykyrahassa noin 20 000 euron lahjoituksen mahdollistaakseen
judoseuran perustamisen Mikkeliin. Käytännön työhön hän valjasti sota-aikaisen ystävänsä Mikkelin poliisimestari Bruno Arjangon. Mikkelin judosta tuli näin järjestyksessä 2. Suomen judoseura heti Turun judoseuran jälkeen ja vanhin edelleen samalla nimellä toimiva seura maassamme. Sponsoreiden hankkimisessa kävi heti varhaisessa vaiheessa ilmi, että rahoittajia kiinnosti NSM 2012 kilpailujen sijaan enemmän seuran 50 v juhlallisuudet ja mikkeliläinen merkkihenkilö ja sodanaikainen isänmaan ystävä Tauno Jalanti seuran takana. Jyrki Koivikko neuvotteli seuraavat rahoittajat: Osuus-Kauppa Suur-Savo (tekstiilit, tarvikkeet ja hotelli) yhteensä n. 8000 euroa, Osuus-Pankki 4000 euroa, ESE 2000 euroa, Mikkelin Ammattikorkeakoulu 3500 euroa, ravintola Pruuvi 2000 euroa, Ascomp oy 1500 euroa, Länsi-Savo 2000 euroa, Mikkelin kaupunki 3000 euroa, Mikkelin kaupungin juhlavastaanotto: kustannukset 75 X40 = 3000 euroa, Fressi 2000 euroa. Yhteensä 31 000 euroa. Lisäksi Jyrki Koivikko neuvotteli Mamk oy:n hallituksen pj:nä seuralle Kulttuuripuolen koulutusohjelman kautta kuvausryhmän ja laitteiston kisajoukkueen filmatisointiin sekä NSM 2012 suoraan NettiTV lähetyksen järjestämistä varten. Tämä vaati oppilaitokselta laitteistoineen 4 palkatulta työntekijältä noin viikon työaikaa sekä 15 hengen opiskelijoiden ohjauksen. Yhteistyön arvo seuralle, varovasti arvioituna, oli noin 8000 euroa. Mikkelin kaupungin juhlavastaanotto kutsuvieraille järjestettiin 9.3. 2012 Mikkelin kaupungintalolla kaupunginjohtaja Kimmo Mikanderin toimiessa isäntänä. Juhlapuheen saapui pitämään fysiikan tohtori Tauno Jalanti jr Sveitsin Lausanesta yhdessä vaimonsa lääkäri RoseMarie Jalannin kanssa. Jalanti jr puhui isästään ja Suomen lähihistoriasta juhlassa mieleenpainuvalla tavalla (puhe liitteenä). Juhlassa jaettiin myös ansiomerkit ja standardit ansioituneille seuran toimijoille vuosikymmenten varrella. Jalannin pariskunta vieraili myös pääsihteerin kotona ja yhteiseksi keskustelukieleksi löytyi ranska. NSM 2012 avajaisohjelmasta vastasi tenori Kari Kanto, teatteriohjaaja Tarja Pyhähuhta ja Savon sotilassoittokunta. Avajaisissa esitettiin draamallisesti arkkienkeli Mikaelin ja lohikäärmeen kaksintaistelu; kiinnekohtana Mikkelin kaupungin nimen tausta, sotilashistoria ja kamppailuurheilu. Pääsihteerin arvio juhlavuodesta on myönteinen. Pienenä lajina Suomessa ja suhteellisen pienenä urheiluseurana Mikkelissä seura sai paljon myönteistä julkisuutta ja tunnustusta sekä myös toivottavaa nostetta tulevaisuudelleen. Myös NSM kilpailut onnistuivat erinomaisesti lukuisine SM mitalleineen ja pistesijoineen. Pääsihteeri kiittää kasvattiseuraansa Mikkelin Judoa ja toivoo sille yhteisöllistä ja urheilullista menestystä myös jatkossa. 11.3. 2013 Jyrki Koivikko Talous Tilinpäätös osoittaa alijäämää -10 145, 13 euroa ja taseen loppusumma on 8 935, 54 euroa. Toiminnantarkastajana on Arto Puumalainen.
Tulevaisuus Vuosi 2013 keskitytään perustoiminnan kehittämiseen. Taloudenhallintaan kiinnitetään erityistä huomiota. Osaltaan toiminnan kehittämiseen vaikuttaa myös heti alkuvuodesta tehtävä sinettiseura-auditointi. Salikisoja pyritään järjestämään noin kerran kuussa, joka kasvattaa seuraamme uusia kilpailijoita. Mikkelin Judon ry Hallitus
LIITE Puhe Isästäni, Ministeri Tauno Jalannista Mikkelin Judon 50v Juhla 08.03.2012 Annan luvan julkaista tämän puheen joko "in extenso" taikka lainauksina varoen kuitenkin että ne pysyvät asiayhteydessä. Arvoisa Mikkelin kaupunginjohtaja, arvoisat Suomen Judoliiton edustajat, arvoisa 50 vuotta täyttävän Mikkelin Judon edustajat ja ystävät. Ensiksi, suurkiitos Mikkelin Judolle siitä, että saan teidän edessänne muistella isääni ja selventää erinäisiä historiallisia seikkoja. Tässä puheessa olevat kertomukset, sitaatit, mielipiteet vastaavat sitä, mitä minä uskon totuudenmukaisaksi ja julkaisen ne täysin omalla vastuullani. Kun muistelen isääni, Mikkelin poikaa, Tauno Ilmari Jalantia, kaksi sanaa ovat mielessäni, kuin kiveen hakatut : Uskollisuus ja rehellisyys. Uskollisuus rakastetulle vaimolleen, äidilleni, Airi Tuulikki Jalannille. Uskollisuus Isänmaalleen, Suomellemme, ja syynyinkaupungilleen Mikkelille. Sitähän me tavallaan tänään juhlimme. Diplomaattiuransa aikana uskollisuus myös tehtävälleen, siihen liittyville salaisuuksille. Rehellisyys Hän aina sanoi mitä ajatteli, silläkin uhalla että se aiheuttaisi paheksuntaa ja jopa välirikkoja. Hän inhosi hännystelemistä, lahjuksien ottajia, sanojensa syöjiä Siis valtavaa määrää aikansa politiikkoja ja liikemiehiä. Ovatkohan asiat paljoakaan muuttuneet? Isäni ei hakenut itselleen mainetta eikä kunniaa, teki vaan sen minkä katsoi velvollisuudekseen. Kasa kunniamerkkejä, jotka ovat nyt jossain laatikosa, olivat hänelle vaan "esineitä". Joukossa Ranskan Kunnialegioona sekä Italian Maurizio e Lazaron komentajan risti, jonka kanssa käytetään vihreää frakkia! Hänhän suostui käyttämään vaan suomalaisia ja virolaisia. Häntä häritsi enemmän kuin kunnioitti kaikki "Ministeri", "Exellenz", "Commendatore", ym. nimitykset. Kun hovimestari puhutteli häntä näin, niin isä sanoi että "taitaapa tulla suurempi lasku" Tauno Jämsen syntyi jarrumies Abel Jämsenin ja hänen vaimonsa Elin'in vaatimattomaan perheeseen täällä Mikkelissä 9 tammikuuta 1903. Hän suomensi hautakiveen heidän nimensä Aapeliksi ja Elliksi. Aapeli kuoli työtapaturmassa - siis kohtasi proletaarin kuoleman - jääden junan puskurien väliin kytkiessään vaunuja. Suremaan jäivät Elli, isäni ja nuorin veli Veikko. Elämä ei ollut helppoa köyhässä perheessä. Elli elätti poikiaan ompelemalla ja kutomalla. Vapaussota syttyi ja päättyi valkoisten voittoon. Nuori Tauno oli siinä mukana, 15-16 vuotiaana tosin ei ase kädessä, mutta soppakuskina mm. Mäntyharjun taistelussa. Tehtävä ei ollut vaaraton, mutta siihen oli pantu nuorin ja vanhin. Oli talvipakkanen ja isän kuskikaveri - 80 vuotias - kaivoi turkistaan taskumatin ja tarjosi isälle "otapa poika tuosta lämmikettä" hänen ensimmäisen huikkansa. Se olikin tuhtia korpirojua, varmasti yli 60%. Nuorukaisen suukalvot paloivat! Isä oli siis ensin Jämsen. 20-luvun alussa tuli laki, jonka perusteella sai suomentaa nimensä. Hän sattui lukemaan päivän lehdestä että kaksi
rakastavaista olivat hukkuneet Jalanti järveen. Siitäpä sitten romanttinen nimi! Veikko veli lähti vuolemaan kultaa Amerikkaan ja harjoitti siellä erinäisiä ammatteja ahtajasta alkaen viimein saunottajaan ja hierojaan. Hänen urheilullinen pohjansa - oli ollut vapaan painin Suomen nuorten mestari - oli antanut tuntuvat näppivoimat. Hän hieroi jopa kuumies Edwin Aldrinia. Muutoma vuosi ennen kuolemaansa, yli 80 vuotiaana, hänen lääkärinsä sanoi että saat toki jatkaa sitä lenkkisi juoksua joka aamu, muttet enään ylämäkeä. Veikko-setä lopetti siihen juoksun "eihän siinä ole mitään itua jos ei saa edes ylämäkeä juosta". Tauno päätti opiskella. Hyvät tulokset Mikkelin lyseossa eväinään, Tertin kartanossa heinätöissä ja tukkijoella ansaitut rahat taskussa hän aloitti Suomenkielen opinnot Helsingin yliopistossa. Mainittakoon että isä reputti ylioppilaskirjoituksissa ensimmäisen kerran, koska jätti matikan kokeessa valkoisen sivun, väittäen että sitä aihetta ei ollut opetettu. Kirjoitti siihen vaan, lainaten vapaasti Martti Lutheria : "Tässä istun, muuta en voi". Sitten alkoivat opinnot Helsingin ylipoistossa, Suomen ja Suomensukuisten kielten linjalla. Haaveena Suomen kielen opettajan ura. Miten sitten kävi, hän siirtyi valtiotieteelliseen, valmistautui kandidaatiksi mutta sopivan seppeleen sitojattaren puuteessa ei vihitty maisteriksi. Hän oli hyvin aktiivi ns. Ylioppilaselämässä, johon mahtui kuten tiedetään AKS, siis Akateeminen Karjala Seura, Ylioppilaslehti, ja tietysti aina ansiotyö kesällä kassatilanteen parantamiseksi. En siitä ajasta paljoakaan tiedä, paitsi hänen ystävystymisensä Kekkoseen, molemmat AKSsälaisia. Mutta puhukaamme Urkista myöhemmin. Vuonna 1928 isä aviotui valtioneuvos Väinö Kiven tyttären Airi Tuulikin kanssa. Ensimmäinen lapsi, Laina, kuoli 2 vuotiaana tuberkuloottiseen aivokalvotulehdukseen. Tätä isäni suri koko elämänsä. Sitten 1933 syntyi veljeni Heikki, ja viimein minä, 1942. Nuoren ulkoministeriön virkamiehen, nousevan ja sitten kokeneen diplomaattin, elämästä löytyy paljon mielenkiintoista ja jopa huvittavaa. Suonette anteeksi jos en mainitse tarkkoja vuosilukuja, enkä aina nimiä, olkoon menneeksi historialliselle täsmällisyydelle (onko muuten historiallista täsmällisyyttä? Onko historiallista totuutta olemassa? Kun totuutta ei ole edes opinalassani fysiikassa, jota pidetään niin täsmällisenä, niin saatika sitten täysin ihmisen mielipiteisiin sidotussa tieteessä?). Isä, diplomaattinakin, oli hyvin suorasanainen ja aina taipumattomasti periaatteitensa mies. Häntä ei johdattanut ainoastaan niin sanottu "ryssän viha", mutta ehkä vielä kiihkeämpi agressivisuus ruotsalaisia kohtaan. Hän, joka arvosti koulussa saatuja tuloksia, onnitteli koululaisia jotka saivat nelosen tai jopa ehdot ruotsikielessä. Niin sitä pitää, sanoi hän! Hänen usein jyrkkä asenteensa ja taipumattomuus ei aina ollut hyväksi diplomaattista notkeutta vaativissa neuvotteluissa, etenkin kaupallisissa, johtaen jopa välien kylmenemiseen. Johtolankanaan hänellä oli usko demokratiaan. Niinkuin Churchillille, se oli hänelle huonoin hallistusmuoto, kaikkia muita lukuunottamatta. Hän halveksi natseja ja fasisteja, varoittaen heistä. Ollessan opiskelemassa 30 luvun alussa englantia Reading'issä, kun pubi-iltana
saksalainen opintotoveri oli kehuskellut Hitleriä ja kansallis-sosialismiä, isä naurahti että nyt te "Braune Bataljonen - ruskaet SA pataljoonat - tervehditte näin", nostaen kätensä natsitervehdykseen. "Mutta kun englantilaiset tulevat, te tervehditte näin", nostaen molemmat kätensä Matkustaen perheensä kanssa Roomaan Saksan halki, makkuuvaununun käytävällä, SS upseeri taputti sinisilmäisen veljeni Heikin liinanvaaleaa tukkaa sanoen "Du bist ein echt German" - olet aito germaani - Isä tokaisi "Nein, Mongol!". Natsi rotuteoreetikothan olivat leimanneet Suomalaiset Mongooleiksi, mutta hyödylliseksi roduksi kuten Japanilaisetkin. Hän myös haukkui Saksan ulkoministeriä Joachim von Ribbentropp'ia "Suomen syöjäksi", kuten Vjatsheslav Molotov'ia. Olihan nämä miekkoset allekirjoittaneet sen sopimuksen jonka seurauksena Talvisotamme syttyi. Suurmiehiä hän kohtasi. Jos oli vain hetken nähnyt Adolf Hitlerin, hän oli aterionut Benito Mussolinin pöydässä. Il Duce oli hänen sanojensa mukaan ylimielinen, itsetietoinen mies jolla ei ollut mitään käytöstä, etenkään naisia kohtaan. Pyydän, ettette tekisi mitään äkkinäistä vertausta kehenkään nykyiseen italialaiseen valtiomieheen. Kerrottakoon että vielä tänä päivänäkin Suomen Rooman suurlähetystössä ovat käytössä äitini sinne valitsemat pöytähopeat! Hän taivalsi myöskin kuriirina, neuvottelijana, täysivaltaisena ministerinä, Espanjassa, Balkaneille, Unkarissa, Turkissa. Turkissa oli lähettiläänä itsenäisyyssenaattori Onni Talas, isän ystävä (harva tuntee hänet myös satu setänä : Isä Onni kertoo ja Isä Onnin uudet sadut). Siellä isä kutsuttiin itsensä Mustafa Kemal Atatürk Pashan, nykyajan Turkin perustajan ja presidentin pöytään. Tarvittiin sanasaattajaa vihatulle Kreikan kuninkaalle Yrjölle. Suomalainen - puolueeton - diplomaatti oli paikalaan. Isä kuljetti kirjeen ja lounasti kunikaan pöydässä, ja kuljetti vastauksen takaisin Ankaraan. Tekijänä siinä oli myös hiukan salaperäinen Suomen Kreikan kunniakonsuli Eugen Eugenides, upporikas laivanvarustaja ja suuri Suomen ystävä. Mitään isä ei ole kertonut sen enempää, vaitilolupaukselleen uskollisena. Matkustaessaan ministeri Talaan kanssa makuuvaunulla Budapestiin, lähtiessään Istanbulin asemalta hän osti en tarkkaan tiedä mitä, mutta kun myyjällä ei ollut antaa suuresta setelistä takaisin, isä suostui elävään kilipukkiin pikkurahaksi. Siispä otus matkusti ensiloukan hytissä herrojen kanssa. Rajoilla - Bulgaria - Romania - Unkari - passi- ja lipputarkastuksien aikana isä vuoteensa alla puristi elukan kuonoa kädellään jottei se herättäisi huomiota määkimällä! Saavuttua Unkariin, ostettiin asemalla hiukan evästä ja pukinpoika annettin maksuksi. Välirauhan aikana isä kävi kaupallisia neuvotteluja Moskovassa. Valtuuskunnan johtajan, Paasikiven, kanssa hän saattoi puhua vapaasti vaan kävellen mikrofoneista kaukana Punaisella torilla. Paasikivi pohti aina "kuinka voimme hyväksyä niitten vaatimukset?". Isä vastasi siihen "kuinka voimme olla hyväksymättä heidän vaatimuksiaan, on oikea kysymys!". Sitten olivat neuvottelut. Vastapäätä kansankomissaari Anastas Mikoyan jota isä arvosti rehellisenä miehenä, ehkä siitäkin syystä että tämä oli armeenialainen eikä ryssä. Kesken neuvottelujen ovi aukesi ja sisään tuli itse Josif Stalin Istuutui pöydän päähän, latasi piipuunsa, sytytti, poltteli. Neuvostoliittolaiset eivät
saaneet enään sanaa suustaan änkytys hiljaisuus. Sanaakaan sanomatta Stalin pisti piippunsa taskuunsa ja poistui. Neuvottelut alkoivat taas normaalisti. Isä kertoi ettei hän koskaan ole kohdannut niin ilkeää katsetta kuin Stalinin, eikä koskaan miestä, joka valaa sellaisen halvauttavan pelon jopa korkeatasoisiin alaisiinsa. Jatkosota tuli ja meni. Isä, vaikka olikin suojelluskunta upseeri ei joutunut rintamalle, koska katsottiin hänet maalle tärkeämmäksi ministeriössä. Rauhan tultua uhkasi selvä vaara kommunistisesta vallankaapauksesta Suomessa. Valtiollinen poliisi - Valpo - oli jo kommunistien käsissä, samoin sisäministeriö. Isä, joka oli ensimmäisien pidätettäviksi määrättyjen joukossa - niinkuin on myöhemmin todistettu - lähti perheineen Ranskaan. Isä sanoi aina että Suomi saa kiittää kolmea miestä itsenäisyydestään : Presidentti Pehr Edvin Svinhuvudia, tietysti Marsalkka Mannerheimia ja Sosialidemokratien johtajaa Väinö Tanneria, joka ei suostunut puolueensa liitton kommunistien kanssa. Niissä maissa joissa niin tapahtui, seurasi vallankaappaus joka johti Neuvostoliiton alaisuuteen. Pariisissa isä perusti Fennia nimisen yrityksen (ei mitään tekemistä vakuutusyhtiön kanssa!), jonka toimena oli kaupankäynti Ranskan ja Suomen välillä. Mutta se oli ainakin osittain peite pakolaishallitukselle, vallankaappauksen ja Suomen miehityksen varalta. Presidentti Rytin neuvomana, isä kutsui sinne Marskin entisen operatiivisen toimiston päällikön, asekätkennästä istuneen, ranskankieltä taitavan Eversti Valo Nihtilän. Tämän salainen tehtävä olisi ollut toimia NATOn kanssa yhdysupseerina, pakolaishallituksen puolustusministerinä ja mahdollisen vapautusarmeijan kokoonpanijana. Herroja kyllä virtasi Fenniassa ja etenkin sen alapuolella sijaitsevassa café Le Select'issä. Politiikkoja, liikemiehiä, taiteilijoita, kirjailijoita. Ja tietysti - Urho Kekkonen. Urho-setä, niinkuin hän minulle oli, asui kirjastohuoneessamme, vietti lomaa maalaispaikassamme Pariisin lähellä, saunoi, käveli isän kanssa pitkiä lenkkejä puhellen vakavista asioista, yleensä rauhallisesti, joskus pysähtyen ja, kasvotusten, kiihkeämmin. Hän poimi äidille köynösruusuja seisten henkensä uhalla yläkerran ikkunalaudalle. Näytti jopa minulle, pikkupojalle, vatsassaan olevaa pikää leikkaus arpeansa, leikitellen että Urho-sedälle laitetaan siihen vetoketju, kun pitää niin usein avata! Pariisissa Tauno ja Urho tietysti myös juhlivat remseästi, ja saivat palatessaan pikkutunneilla äidiltä toruja. Isän ja Kekkosen välit katkesivat sitten niin sanottuun "Kämpin tappeluun". Siitä on paljon kirjoitettu, kaikenlaista, kuviteltua, huhuihin uskoen, mihikään todellisuuteen perustuvaa. Tässä nyt lyhyesti äitini, ainoan läsnäolevan, versio. Ensiksikin Kekkonen EI lähennellyt äitiäni. Se on häpeällinen huhu sekä Kekkosen että vanhempieni muistolle. Ei mitään kabinetti kahakoita, muita silminnäkijöitä. Isäni oli jo yöpuulla, kun Kekkonen pyysi sisään kulmasviitti numeroon 462 jossa isä ja äiti aina asustelivat Helsingissä ollessaan. Yöporttieri oli hiukan empinyt, mutta ei sentään katsonut voivansa estää itse pääministeriä menemästä ministeri Jalannin puheille, myöhäisestä ajasta huolimatta. Herrat korkkasivat pullot, ja keskustelu vilkastui. Aiheena Kekkosen viimeinen yritys saada isä puolelleen tulevissa presidentinvaaleissa, pois Tannerin
kannatajista. Isä oli kuitenkin vakuuttunut että Kekkonen menisi Neuvostoliitolle liian positiiviselle linjalle, niinkuin sitten tapahtuikin, ihan "suomettumiseen" asti. Vilkkaassa keskustelussa Kekkonen oli laukaissut että kyllä hänestä tulee hyvä hallitsija, Suomelle uusi Aleksanteri ensimmäinen! Isä tulkitsi sen siten, että Kekkonen tahtoo liittää Suomen Venäjään, kuten teki Aleksateri vuonna 1809 Haminan rauhassa. Kekkonen oli sensijaan tarkoittanut että hän liittää Karjalan takaisin Suomeen, ja antaa maallemme uudestaan ne rajat jotka Haminassa piirrettiin, ja joita moni meistä toivoo vieläkin takaisin. Isä löi. Kekkonen vastasi. Vertakin tuli, mutta kenen, nenästä? Äiti sen putsasi. Siis vihan juurena on täydellinen herrojen väärinkäsitys. Myöhemmin äitini yllätti isän polttamassa Pariisin lämmitysuunissamme papereita. Ne olivat kirjeenvaihto Kekkosen kanssa! Kun äiti hämmästyi, jopa hätääntyi, isä tokaisi että - anteeksi raakaa sanaa - "sehän on vaan p kaa!". Siinä meni nyt varmasti historiaa valaiseva aarre! Ja miten olisi historia muuttunut jos isä olisi ollut joustavampi ja kuitenkin suostunut yhteistyöhön vanhan ystävänsä kanssa? Sen jälkeen Kekkosen oltua presidenttinä jo vuosia, hän yritti sovintoa. Adjutantti soitti isälle että häntä odotetaan Tamminiemessä. Isä suostui. Adjutantti soitti hetken kuluttua uudelleen ja välitti presidentin viestin "ota omat viinat mukaasi". Isä vastasi, että jos talon puolesta ei tarjoilla, niin en sitten tule. Sen pituinen se. Ei mitään väitöskirjan aihetta. Isä oli ehdoton Euroopan kannattaja. Hänen mieltään ylensi Jean Monnet'n, Robert Schumann'in, Konrad Adenauer'in ja kenraali de Gaulle'n asenteet. Minulle hän usein sanoi "Sinä tulet näkemään Euroopan Yhdysvallat". Hän oli - siitä hän usein keskusteli Nihtilän kanssa - Euroopan yhteisten Amerikan Yhdysvalloista riippumattomien puolustusvoimien kannalla. Jenkkejä hän kyllä tavallaan ihaili, mutta heihin hän ei luottanut. Lienee USA'n asenne Suomea kohtaan sodan aikana ja sodan jälkeen siinä syynä. Älkäämme unohtako että olemme tänään täällä juhlimassa urheilua! Isä kannusti aina urjeilun harrastusta, tuki sitä vaikutusvallallaan, ja kuten tiedämme, myös rahallisesti. Mutta kummallista on että hän itse ei ollut koskaan harrastanut mitään urheilua, paitsi sitä mikä oli koulussa pakollista ja jokapäiväistä kahta kolmenvartin kävelyä! Judoon hän kiinostui kun minä 17 vuotiaana aloitin harastuksen, joka katkesi liian nopeasti polvi vammaan vihreän vyön kokeissa. Rupesin pelkäämään tatamia. Ehkä silloinen valmentajani, Sveitsin entinen raskaan sarjan mestari, Samuel Blanc, korosti enemmän judon fyysistä kun henkistä puolta, joka olisi ollut minulle tärkeää. Sittemmin isä seurasi murtomaa hiihtosuorituksiani, kun osallistuin jopa maratooneihin. Erään niiten maalissa hän odotti minua, liukastui ja nyrjäytti pahoin nilkkansa. Siitä päätteli ettei hänestä ole enään edes katsojaksi urheilussa! Hiljalleen isä kuin erakoitui vanhetessaan, melkein kaikki ystävänsä olivat jo poissa. Aika oli jättänyt Poliisimestari Bruno Arjangosta, Toiminnajohtaja Aake Haakista, mainitakseni kaksi Mikkeliläistä. Hänellä oli enään vaan perheensä, jota hän rakasti ja tuki, niinkuin minua omaa yritystäni perustaessa. Helmikuun lopulla 1992 saatoin hänet Helsinkiin, jossa oli ensimmäiset - ja luullakseni viimeiset - uudelleen sallitun AKSsän juhlat. Palattuamme
Sveitsiin, isä tahtoi saunaan alppimajaamme, hän kieritteli pitkään puhtaassa pakkaslumessa tarviten kuitenkin auttavaa kättäni kömpiäkseen sieltä ylös. Viikko sen jälkeen, hänet kuljetettiin sairaalaan, jossa muutomassa päivässä keuhkofibroosi sai yliotteen vanhasta taistelijasta. Kun olin 14 vuotias, isä antoi minulle elämän evääksi lauseen : "Rikas elämä on tuskaa ja juhlaa". Mihin muuhun kun hänen elämäänsä tämä motto sopisi paremmin! Eläköön Urheilu, Isänmaa ja Mikkeli, taistelijoitten kaupunki! Tauno Jalanti