98.1. Kaupunginvaltuusto Sätoölait k en tariffien vahvistaminen. Merkittiin tiedoksi, että sosiaaliministeriö oli tammikuun 7 p:nä vahvistanut kaupunginvaltuuston v. 1951 hyväksymät sähkölaitoksen tariffit (6.2. 87, v:n 1951 kunn. as. kok. s. 362). M^räraha ^ Kaupunginvaltuusto päätti, että kertomusvuoden lisätalousarvioon merkitään 200 milj. mk:n siirtomääräraha sähkölaitoksen voimalaitoksia ja sähköasemia varten sekä oikeutti teollisuuslaitosten lautakunnan ylittämään tuloa tuottavien pääomamenojen pääluokan lukuun Sähkölaitos kuuluvia määrärahoja Johtoverkko- ja jakelulaitteet 120 milj. mk:lla sekä määrärahoja Voimalaitokset ja sähköasemat 110 milj. mk.-lla (23.4. 294, 17.12,826 ). V:n 1951 talousarvioon kuuluvia eräitä sähkölaitoksen määrärahoja sallittiin ylittää yhteensä 22 810 322 mk (20.2. 159 ). Kaupungin ja_imatran_voima_oy:n v ä l i s _ e n u u s i - minen. Kaupunginvaltuuston v. 1950 (ks. s. 99) tekemän päätöksen mukaisesti oli kaupungin ja Imatran Voima oy:n välisen sähkönhankintasopimuksen voimassaoloaikaa jatkettu kertomusvuoden loppuun. Teollisuuslaitosten lautakunta oli ilmoittanut, että sähkölaitos oli neuvotellut yhtiön kanssa ko. sopimuksen uusimisesta siten, että se oleellisesti muutettaisiin niin, että tilattu teho nousee 20 000 kw:sta 25 000 kw:iin. Maksutta saataisiin edelleenkin 4 500 kilovaria loistehoa. Lautakunta oli esittänyt että kaupungin ja Imatran Voima oy:n välillä tehtäisiin uusi sopimus, joka olisi voimassa v:n 1953 loppuun. Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä kaupunginhallituksen esittämän sopimusehdotuksen (15.10. 658, kunn. as. kok. s. 109). Salmisaaren höyr yvoim a- as ejna^n^^nki^lmnt a a. varten ^^em^ettavan asuin- akennuksen pääpiirustukset. Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä talorakennusosaston laatimat, huhtikuun 19 p:nä 1951 päivätyt pääpiirustukset n:o 333/3-8 Salmisaaren höyryvoima-aseman henkilökunnan asuinrakennusta varten sekä oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään piirustuksiin mahdollisesti tarvittavat pienehköt muutokset (6.2. 102 ). ^vauidisää_tiön j a_ Pasilan välis ellä_ m ä aluee Ha_ole van tien vala is emi s - ta koskeva vt Hopeavuoren ym. aloite päätettiin lähettää kaupunginhallituksen valmisteltavaksi (12.11. 746 ). 15. MUUT ASIAT Helsmgin_Jci sen ympärist ön aluesuum^eijn^liito_lle päätettiin myöntää 945 000 mk:n ylimääräinen avustus palkkojen korotuksista ym. aiheutuneen tappion peittämiseksi (20.2. 159 ). K^salaisoikeudet^ Kaupunginvaltuusto antoi kertomusvuoden aikana lausuntonsa 55 anomuksesta, jotka koskivat Suomen kansalaisoikeuksien myöntämistä yhteensä 76 henkilölle. Anomuksista 20 koski 25:tä ent. Venäjän kansalaista, 17 koski 30:a Saksan kansalaista, 4 koski neljää Neuvostoliiton kansalaista, 4 koski viittä ei minkään maan kansalaista, 1 koski kolmea Itävallan kansalaista, 2 koski kahta Puolan kansalaista, 2 koski kahta Kanadan kansalaista, 1 koski yhtä Bulgarian kansalaista, 1 koski yhtä Italian kansalaista, 1 koski yhtä Kreikan kansalaista, 1 koski yhtä Ruotsin kansalaista ja 1 koski yhtä Sveitsin kansalaista (9.1. 12, 23.1. 42, 6.2. 89, 5.3. 173, 19.3. 205, 2.4. 246, 23.4. 276, 7.5. 331, 28.5. 358, 18.6. 438, 3. 9. 528, 17.9. 586, 29.10. 681, 12.11. 713, 26.11. 757, 17. 12. 806 ).
1. K au pun inv aituus t o 99 Väjci^om^my^mälät ja anniskeluoikeudet. Kaupunginvaltuusto päätti ilmoittaa Oy. Alkoholiliike abille, ettei sillä ollut mitään sitä vastaan, että taloon Malminkatu 20 perustettaisiin anomuksessa mainittu tehdasmyymälä (11. 6. 410 ); että uusi väkijuomamyymälä avattaisiin talossa n:o 8-12 Maurinkadun varrella (1.10. 635 ); että väkijuomamyymälä siirrettäisiin talosta Kustaankatu nro 4 taloon nro 15 Helsinginkadun varrella (19.3. 217 ). Väkijuomien anniskeluoikeuksia koskevassa lausunnossaan kaupunginvaltuusto päätti lääninhallitukselle ilmoittaa yhtyvänsä khn mietintöön nro 4 liittyvässä taulukossa oleviin komitean ehdotuksiin sekä samalla ilmoittaa olevansa sitä mieltä, että milloin jokin ravintola siirtyy entisen sijoituspaikkansa läheisyydessä olevaan ja sen entistä tasoa vastaavaan tai parempaan huoneistoon, uuden lausunnon hankkiminen tällaisesta muutoksesta kaupunginvaltuustolta ei samana anniskelukautena ollut tarpeellista (23.4. 302 ). Edelleen kaupunginvaltuusto päätti puoltaa B2-oikeuksien myöntämistä Oy. Yleisradio abrlle ulkomaalaisten radioselostajien ruokalaa varten talossa Urheilukatu 10-12 elokuun 15 pr ään saakka ja Satalinnan Säätiölle sen ra- vintolaa varten talossa Lapinlahdenkatu 17 heinäkuun 5 prn ja elokuun 15 pm väliseksi ajaksi. Sen sijaan kaupunginvaltuusto päätti antaa epäävän lausunnon Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan anomuksesta, joka tarkoitti Domus Academicalle jo myönnettyjen B2-oikeuksien laajentamista (2.7. 492 ); puoltaa Kauppakorkeakoulun ruokalalle A-kaavakkeen mukaisia anniskeluoikeuksia niissä tilaisuuksissa käytettäväksi, joihin lääninhallitus oli myöntänyt ensiluokan ravintolaoikeudet sekä Työväen Pursiseuralle sen Pyysaaressa olevaan kerhoravintolaan A-klubioikeudet, molemmat kulumassa olevaksi kolmivuotiskaudeksi. Vielä kaupunginvaltuusto puolsi A-oikeuksien myöntämistä Helsingin Osuuskaupalle Stadionin alueelle sijoitettavaa sanom^lehtimiesravintolaa varten, B2-oikeuksien myöntämistä Oy. Yleisradio abrlle Stadionin itäiseen katsomoon sijoitettavaa virvokebaaria ja C-oikeuksien myöntämistä Kaisaniemen Liiketalo Oym tontille rakennettavaa ulkoravintolaa varten, kuitenkin vain olympiakisojen ajaksi. Vielä puollettiin A-oikeuksien myöntämistä ulkoministeriön yliopistoon heinäkuun 1 pm ja elokuun 15 prn väliseksi ajaksi järjestämää ulkomaalaisten sanomalehtimiesten ravintolaa varten (11. 6. 409 ). Elmtemoanomukset. Kaupunginvaltuusto antoi lääninhallitukselle kahdessa tapauksessa.puoltavan lausunnon ulkomaalaisen anomuksesta, jotka koskivat oikeutta elinkeinon harjoittamiseen kaupungissa (2.7. 483, 1.10. 619 S). Edelleen kaupunginvaltuusto päätti maistraatille annettavassa lausunnossaan ilmoittaa, ettei se katsonut voivansa puoltaa herra T.E. Hinkkasen hyväksymistä Suomalaisen Huutokauppa oym harjoittaman huutokauppaliikkeen vastuunalaiseksi hoitajaksi (28. 5. 359 ). TaIous p iin j^^nthuvat. Poliisilaitosta ja kaupunginhallitusta kuultuaan kaupunginvaltuusto päätti myöntää 65 talousspriin myyntilupaa olemaan voimassa v. 1954 saakka, joista luvista 7 tammikuun 1 prään, 4 helmikuun 1 pr ään, 6 maaliskuun 1 prään, 3 huhtikuun 1 prään, 6 toukokuun 1 prään, 3 kesäkuun 1 prään, 4 heinäkuun 1 prään, 11 syyskuun 1 prään, 9 lokakuun 1 prään, 8 marraskuun 1 prään ja 4 joulukuun 1 p:ään (9.1. 32, 6.2. 117, 20.2. 161, 5.3. 192, 2.4. 265, 23.4. 318, 7. 5. 349, 28.5. 384, 11.6. 428, 2.7. 497, 3.9. 579, 17.9. 607, 1.10. 646, 15.10. 675, 29.10. 701, 12.11. 743, 26.11. 783, 10.12. 797, 17.12. 827 ).
100.1. Kaupunginvaltuusto Ulkomaalaisten oikeus kiinteistöjen omistamiseen. Seuraavat yksityiset henkilöt ja yhtiöt ovat valtioneuvostolta anoneet oikeutta jäljempänä mainittujen kiinteistöjen tai osakkeiden omistamiseen ja hallintaan, koska niillä ulkomaalaisten sekä eräiden yhteisöjen oikeudesta omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta ja osakkeita v. 1939 annetun lain mukaan ei muuten ollut siihen oikeutta: maansaantiin oikeutettu maalari G. Mihailoff oli anonut oikeutta Oulunkylän asuntoalueen korttelin n: o 300 tontin n: o 1 omistamiseen, varastopäällikkö V.J. Söderblom oli anonut oikeutta Tapanilan kylässä olevan Päivölä-nimisen tilan RN:o 6^^ omistamiseen (23. 1. 43 ); Oy. Eriste ab. -niminen yhtiö oli anonut oikeutta saada omistaa ja hallita Konalan kylästä Skyttas-nimisestä tilasta RN:o ostamaansa aluetta, puutarhurit S. E. E. ja J.H.V. Larsson olivat anoneet oikeutta saada omistaa ja hallita Tapanilan kylässä olevista tiloista Bj. 213, RN:o li 2 ja P. 213 RN:o 9 38 ostamaansa aluetta (9.1. 11 ); hovimestari K. P. Korhonen oli anonut oikeutta saada omistaa ja hallita Tapanilan kylästä Puikkotien varrelta ostamaansa tilaa K 354 RN:o 7 112 (12.11. 712 ); J.Y. Alexander oli anonut oikeutta saada omistaa ja hallita hänen vanhempiensa D. ja J. Mc Dennyn hänelle lahjoittamia Lauttasaaren kylässä sijaitsevia seuraavia tiloja: K. 31069 T. 6 RN:o l 574, K. 31064 T. 1 RN:o 1^57^ K. 31096 T. 2 RN:o l 588, K. 31078 T. 1 RN:o l 581, TK. 31120 T. 7 RN:o l 604, K.D.M. Meadley oli anonut saada omistaa ja hallita hänen vanhempiensa hänelle lahjoittamia Lauttasaaren kylässä olevia tiloja K. 31048 T. 2 RN:o l 563 ja Tk. 31138 T. 2 + 5 RN:o 1^09, prokuristi A.C. Petersen oli anonut saada omistaa ja hallita T 44 K 3 RN:o 2 30 -nimistä tilaa (17.12. 805 ); alaikäisen P.J.E. Könsbergin holhooja, isännöitsijä O. Könsberg oli anonut holhotilleen oikeutta saada omistaa ja hallita 7/12 osaa Juurinotko-nimisestä tilasta RN:o Laajasalon kylässä (18. 6. 437 ); Sähkö Oy. Siemens Elektriskt ab. oli anonut oikeutta saada omistaa ja hallita 22. kaupunginosan korttelin n:o 692 taloa ja tonttia n:o 15, prokuristi F. F. Karlson oli anonut oikeutta saada omistaa ja hallita Oulunkylästä ostamaansa Arthurdal n:o 29 -nimistä tilaa RN:o Oy. Jalokoivu ab. oli anonut oikeutta hallita kaupungilta vuokraamiaan 10. kaupunginosan korttelin n:o 277 tontteja n:o 2 ja 4, Oy. Kiitoketju ab. oli anonut oikeutta saada hallita ia omistaa Malmin kylästä ostamaansa Hornan -nimistä tilaa RN:o 3*, Helsingin Puhelinyhdistys oli anonut oikeutta saada omistaa ja hallita Vartiokylästä ostamaansa Rauhala-nimistä tilaa RN:o liikemies U.S. Casagrande oli anonut oikeutta saada omistaa ja hallita Tapanilan kylästä ostamaansa R. 61 -nimistä tilaa RN:o 8 314 (3. 9. 527 ). Kaupunginvaltuusto päätti valtioneuvostolle ilmoittaa, ettei sillä ollut mitään anomuksiin suostumista vastaan. j_ä s_enten vaali^ Seuraavien lautakuntain, johtokuntain ym. puheenjohtajiksi, varapuheenjohtajiksi, jäseniksi ja varajäseniksi valittiin seuraaviksi toimikausiksi jäljempänä mainitut henkilöt: kaupunginvaltuuston vaalilautakuntaan v:ksi 1952: insinööri Y. Enne, pääjohtaja J. Hämäläinen, filosofian kandidaatti Ch. Schildt, isännöitsijä A. Valta ja varatuomari T. Virkkunen sekä varajäseniksi pankinjohtaja E. Harkia, huoltosihteeri A. Koskinen, toimittaja S. N. Manninen, filosofian maisteri V. Procopd ja johtaja K. Virva, puheenjohtajaksi valittiin isännöitsijä A. Valta (9. 1. 6 ); kaupungin kiinteän omaisuuden tarkastajiksi v:ksi 1952 ent. veturinkuljettaja F.B. Gröndahl, insinööri I. Kajander, rakennusmestari E. Lindh,
101.1.Kaupunginvaltuusto teknikko V. L. Lumme, professori A. Pernaja, vakuutustarkastaja O. Rundman, asentaja O. F. Tapani, autonasentaja Ei Vesterholm ja diplomi-insinööri W. Wuolio sekä varajäseniksi diplomiarkkitehti T. Aspiala, arkkitehti M. Blomstedt, diplomiarkkitehti A. Ervi, diplomi-insinööri G. Finnilä, kirvesmies M. Hietala, rouva E. Lankinen, toimittaja E.J. Paavola, viilaaja A. Pärssinen ja kirvesmies V. Salminen (9. 1. 6 ); kaupungin irtaimen omaisuuden tarkastajiksi v:ksi 1952: toimitsija E. K. Anttila, kirjaltaja D. Eriksson, toimistonhoitaja T. Hietanen, majuri E. Holmberg, kassanhoitaja T. Ivaska, teknikko S. Kjällman, toimitsija T. Koskinen, johtaja A. Kotilainen, teollisuusneuvos Y. Laine, peltiseppä A. N. Latva, filosofian maisteri M. Mela, seppä J. Mäkelä, insinööri B. Oljelund, koneenhoitaja A. Salminen, kauppaneuvos S. Salomaa, sihteeri E. K. Salonen, rouva A. Sneck ja esittelijä A. Uotila sekä varajäseniksi prokuristi M. Berg, ylimekaanikko R. Holmberg, maisteri L. Hyvämäki, o muurari E. Hallman, toimistopäällikkö A. K. Jokisalo, filosofian maisteri A. Kosk, työnjohtaja F. Lindström, kamreeri T. Ljungman, vahtimestari A. J. Luostarinen, peltiseppä O. E. Marttila, insinööri K. Nyberg, hienomekaanikko E. O. Penttinen, peltiseppä A. Pöysä, toimistonhoitaja L. Saksa, kirvesmies V. Sironen, maisteri T. Tuominen, ekonomi M. Vauhkonen ja muurari T. Välimaa, puheenjohtajaksi valittiin esittelijä A. J. Uotila ja varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja A. Kotilainen (9.1. 6, 6.2. 88 ); taksoituslautakuntaan v:ksi 1952: isännöitsijä V. Ahde, verotus virkailija A. Alenius, tarkastaja K. Altti, verotus virkailija A. Bockström, postiljooni R. Bäckström, kauppias W. J. Elki, rehtori M. Fager, tilintarkastaja H. Gertsch, levyseppä K. V. Granlund, ent. veturinkuljettaja B. Gröndahl, toimitusjohtaja T.E. Huttunen, kirjaltaja V. Kalervo, agronomi E. Kangas, kassanhoitaja M. Keskimäki, verotus virkailija A. Keskiväli, talousneuvos E. Kilpiä, sähköasentaja E. Kulmala, huoltopäällikkö L. Lehikoinen, varatuomari P. Lehto, maanviljelijä L. Lindberg, hovioikeudenauskultantti A. Mäkelä, toimittaja M. L. Nieminen, viilaaja T. Nieminen, varatuomari T. Nordberg, verotus virkailija K. B. Nylander, asianajaja H. Olsson, rouva M. Paasiala, kauppatieteitten kandidaatti E. Palmu, kirvesmies E. Peuranen, toimitusjohtaja I. Pormala, viilaaja V. Puisto, talousneuvos G. Pätynen, opettaja S. Rekola, rouva E. Sallavo, kivenhioja K. Sil^n, vapaaherra R. Standertskjöld-Nordenstam, konttoristi V. Sundberg, kauppias A. Teräskallio, taksoitussihteeri T. Uimonen, rouva L. Valkama, postivirkailija O. A. Vaulo, kamreeri G. Weckström, autonasentaja H. Westerlund, varatuomari R. Westin, kauppaneuvos L. Viljanen ja toimitusjohtaja K. Virva (17. 9. 589 ); tutkijalautakuntaan v:ksi 1952: postiljooni T. Aaltonen, maalari V. Andersson, kauppatieteitten kandidaatti K. Bäckström, toimitusjohtaja E.V. Hasa, asemamies E. Heinonen, toimitusjohtaja L. Kinnunen, ekonomi T. Kontula ja varatuomari T. Sivula (17. 9. 589 S); tulo- ja omaisuusverolautakuntaan v:ksi 1952: jäseniksi ekonomi A. Aulanko, isännöitsijä T. Björkman, verotus virkailija A. Bockström, putkimestari Y. Broman, sihteeri M. Ennoila, kamreeri R. Estlander, varatuomari B. v. Fieandt, puuseppä T. Haaja, asematarkastaja I. Hast, tilintarkastaja T. Huttunen, verotus virkailija A. Keskiväli, pääkonsuli A. Kivilahti, toimitusjohtaja A. Kotilainen, ekonomi T. T. Lehtonen, ekonomi H. Liljeström,
102.1. Kaupunginvaltuusto taloudenhoitaja E. Linnanvirta, majuri E.B. Liusvaara, kirvesmies K. Niinikoski, toimittaja N. Nilsson, verotus virkailija B. Nylander, rouva E. Peräläinen, talousneuvos G. Pätynen, kamreeri F. Rautio^ toimitsija V. Riihinen, varatuomari O. Rosenius, varastonhoitaja A. Räisänen, ekonomi J. Saraste, raitiovaununkuljettaja A. Stark, filosofian maisteri S. Stenius, asiamies M. Tammilehto, filosofian maisteri T. Tarponen, taksoitussihteeri T. Uimonen ja filosofian maisteri K. Vartiovaara, varajäseniksi asemamies V. Aalto, rouva M. Aaltonen, räätälimestari S. Ahtola, toimitusjohtaja M. Bergman, kamreeri G. Floman, tilintarkastaja H. Gertsch, rouva K. Granlund, peltiseppä V. Granlund, työntekijä O. Hakanen, levyseppä I. Immonen, filosofian maisteri M. Janhunen, prokuristi H. Joutsiniemi, toimistopäällikkö V. Karjalainen, talousneuvos E. Kilpiä, teknikko S. Kjällman, sairaanhoitaja M. Koivu, kansakoulunopettaja M. Lahtinen, ekonomi E. Luther, veturinkuljettaja V. Manninen, konttoristi M. Reutsalo, vakuutustarkastaja O. Rundman, apulaissihteeri E. Salmenoja, notaari V. Salmenoja, johtaja O. Salolla, toimitusjohtaja K. Selin, rouva K. Seppälä, kirjanpitäjä L. Simonen, työntekijä K. Sjöman, pankinjohtaja K. v. Troil, piiritarkastaja O. Turtiainen, vahtimestari J. Veinio, ylijunailija A. Winberg ja kirjanpitäjä T. Vuori (9.1. 7 ); palkkalautakuntaan v:ksi 1952: jäseniksi työnjohtaja L. Forsten, autonkuljettaja S. Friberg, varatuomari E. Katajarinne, liittosihteeri V. Laakso, diplomi-insinööri S. A. Lemström, filosofian maisteri V. Procop^, kivityöntekijä V. Riipinen, pankinjohtaja V.V. Sipi ja varatuomari T. Virkkunen, joista puheenjohtajaksi valittiin pankinjohtaja V.V. 'Sipi ja varapuheenjohtajaksi liittosihteeri V. Laakso (9.1. 6, 6.2. 88 ); julkisivupiirustusten tarkastajiksi v:ksi 1952 professori J.S. Siren ja rakennusinsinööri T.A. Vuorinen (9.1. 6 ); sairaalalautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi yksityislääkäri F. Heikel, ylilääkäri Z. Eriksson-Lihr, ylihoitaja A. Leppänen, sorvaaja T. Lohikivi, lääketieteen lisensiaatti A. Nikula, yksityislääkäri T.A. Pihkanen, ylilääkäri E. Ponteva, taloudenhoitaja T. Sainio ja lämmittäjä A. A. Virtanen, joista puheenjohtajaksi valittiin ylilääkäri E. Ponteva ja varapuheenjohtajaksi lääketieteen lisensiaatti A. Nikula (9.1. 6, 6.2. 88, 23.4. 277, 17.9. 588 ); huoltolautakuntaan w:ksi 1952-1953: sosiaalihuoltaja M. Björklund, konttoripäällikkö K. Järnefelt, huoltosihteeri A. T. Koskinen, insinööri K. F. Kreander, tulliesimies S. Lindroos, toimitsija I. Mattila, piirisihteeri V.I. Porkkala, teologian tohtori V. A. Päivänsalo, kirjanpitäjä A. E. Salminen, toimitsija A. K. Seme ja rouva E. Stolt sekä varajäseniksi rouva K. Andersson, terveyssisar U. Ekman, rouva G. Meinander, autonasentaja E.V. Nurminen, insinööri B. Oljelund, rouva E. -M. Salmenkylä, sorvaaja L. Santanen, rouva S. Saveri, rouva K. Suontausta, insinööri V. Toivanen ja sosionomi L. Veijalainen (9. 1. 6 ); lisäjäseniksi huoltolautakuntaan: terveyssisar A. Ahlberg, rouva A. Appelberg, vahtimestari E. Hintikainen, autonasentaja O. Lundin, rouva K. Nieminen, rouva E.D. Niklander, rouva V. Pessi, insinööri E. Pörri, toimitusjohtaja S. Saarinen, toimistosihteeri M. Tamminen ja toiminnanjohtaja I. Turunen sekä varajäseniksi: ompelija A. E. Heiskanen, koneenhoitaja K. Lampila, räätäli G. Nyman, huoltojohtaja R. Orava, kappa ompelija L. Pyykkö, rouva A. Riuttu, kansakoulunjohtaja K. Saltzman, rouva L. Sjöblom,
1. K au pun inv aituus t o 103 toiminnanjohtaja O. Suominen, lastentarhanjohtaja T. Särkijärvi ja toimittaja M. Valla, joista puheenjohtajaksi valittiin konttoripäällikkö K. Järnefelt ja varapuheenjohtajaksi insinööri F. Kreander, paikkakunnalta muuttaneen insinööri Pörrin tilalle valittiin myöhemmin vahtimestari E. Laaksonen (9. 1. 6, 28. 5. 360 ); lastensuojelulautakuntaan vv:ksi 1952-1953: ylikirjastonhoitaja E.M.Bruun, rouva R. Enne, arkistonhoitaja A. M. Ikonen, toimittaja S. Manninen, teologian tohtori V. Päivänsalo, sairaalatyöntekijä R. Ruohonen, rouva M. Suosalmi, hovioikeudenauskultantti G. Westerlund ja professori A. Ylppö sekä varajäseniksi: ylilääkäri P. Heiniö, toimittaja A. I. Karvinen, dosentti M. S. Lahdensuu, varatuomari P. Lindberg, rouva I. Lojander, kirjastoamanuenssi A.-M. Mickwitz, opettaja N. Oksanen, varanotaari E. Penttinen ja ompelija T. Välimaa; rouva Enteen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi valittiin kansakoulunopettaja M. Ohra-aho (9.1. 6, 23.4. 279 ); lisäjäseniksi lastensuojelulautakuntaan: rouva L. Dahl, rouva A. Jyrkänne, toiminnanjohtaja S. Nuotio ja kansakoulunjohtaja K. Saltzman sekä varajäseniksi: rouva M. Aminoff, rouva S. Puhjo, rouva I. Ristimäki ja johtaja A. Sinervo, joista puheenjohtajaksi valittiin toimittaja Manninen ja varapuheenjohtajaksi teologian tohtori Päivänsalo; oikeusapulautakuntaan v:ksi 1952: jäseniksi lakitieteen lisensiaatti A.Aaltonen, valtiotieteen kandidaatti E. Alenius, oikeusneuvos G. Nybergh, lainopin kandidaatti L. Saurama ja varatuomari H. Sipilä, joista puheenjohtajaksi valittiin oikeusneuvos G. Nybergh ja varapuheenjohtajaksi lakitieteen lisensiaatti A. AaltonenJ9. 1. 6, 20.2. 126 ); urheilu- ja retkeilylautakuntaan v:ksi 1952: jäseniksi toimittaja A. Laine, insinööri B. Oljelund, jaostosihteeri V. Peuhkuri ja sihteeri G. Rajala-Rinne, liikennetarkastaja V. Soininen, ekonomi B. Storskrubb, kaupunginjohtaja A. Tuurna, johtaja A. Tynell ja työntekijä K. Virtanen, joista puheenjohtajaksi valittiin liikennetarkastaja V. Soininen ja varapuheenjohtajaksi johtaja A. Tynell (9.1. 6, 6.2. 88 ); kansanhuoltolautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: agronomi E. B e aura in, kaupungineläinlääkäri W. Ehrström, rouva H. Kalkkinen, majuri G. E. Kyläsalo, toimitusjohtaja A. Liukkonen, postimies L. K. Railo, toimitsija L. Saaresto, toimitsija S. Winter ja filosofian maisteri A. Voipio-Juvas, puheenjohtajaksi valittiin johtaja F. Laakso sekä varapuheenjohtajaksi talousneuvos J. Heitto (9.1. 6 ); työasiainlautakuntaan v:ksi 1952 (työnantajain edustajat) diplomi-insinööri V.J. Hintikka ja varatuomari S. H. Hästö (työntekijäin edustajat) toimitsija T. Anttila ja liittopuheenjohtaja V. Rautelin, varajäseniksi toimitsija H. Brask. filosofian^maisteri N.-Ö. Grotenfelt, toimistonhoitaja K. Muhonen ja varatuomari A. Roschier-Holmberg, puheenjohtajaksi valittiin kaupunginjohtaja A. Tuurna, varapuheenjohtajaksi toimitsija E. Salonen; naispuoliseksi lisäjäseneksi lainopin kandidaatti M. Koivula sekä varajäseneksi diplomiarkkitehti E. Ruuth, nuorisoasioita käsitteleväksi lisäjäseneksi lehtori N. Visapää sekä varajäseneksi pastori A. Palmgren (9. 1. 6 ); raittiuslautakuntaan vv:ksi 1952-1953: jäseniksi rehtori R. Holmström, insinööri F. Kreander, hallimestari A. Saarinen ja lehtori H. Vilkemaa, puheenjohtajaksi valittiin rehtori R. Holmström ja varapuheenjohtajaksi hallimestari A. Saarinen molemmat v:ksi 1952 (9.1. 6, 6.2. 88 );
104.1. Kaupunginvaltuusto nuorisotyölautakuntaan v:ksi 1952: jäseniksi filosofian maisteri H. Backman, pastori F. Fernström, autonasentaja E. Laine, viilaaja O. Laine, metsänhoitaja V. Palosuo, varatuomari I. Sahlan, päätoimittaja L. Tujunen, apulaistoimistopäällikkö V. Varjola ja toimittaja E. Viksten, joista puheenjohtajaksi valittiin päätoimittaja L. Tujunen ja varapuheenjohtajaksi apulaistoimistopäällikkö V. Varjola (9.1. 6, 20.2. 126 ); suomenkielisen työväenopiston johtokuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: kouluneuvos A. Inkilä, lasityöntekijä H. Nässling, toimitsija J. Pajusola, pastori O. Päivänsalo, filosofian maisteri J. Saukkonen ja filosofian maisteri M. Savutie-Myrsky, varajäseniksi toimittaja V. Kosonen ja toiminnanjohtaja J. Rihtniemi, puheenjohtajaksi valittiin toimitsija J. Pajusola ja varapuheenjohtajaksi kouluneuvos A. Inkilä (9.1. 6, 20.2. 126 ); ruotsinkielisen työväenopiston johtokuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: kouluneuvos G. Cavonius, raitiovaununkuljettaja G. Helenius, muurari V. Huldän, rouva A. Olin, filosofian maisteri T. Steinby ja liittosihteeri B. Sundman, varajäseniksi ajuri E. Malmström ja sosionomi B. B. Nybergh, puheenjohtajaksi valittiin kouluneuvos G. Cavonius ja varapuheenjohtajaksi raitiovaununkuljettaja G. Helenius (9.1. 6, 19.3. 203 ); ammattiopetuslaitosten johtokuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: toimistonhoitaja S. Hiisivaara-Mörk, diplomi-insinööri A. Levander, lehtori A. Loimaranta, filosofian maisteri W. Mattlar, diplomi-insinööri O. Moring, ylijohtaja A. Niini, rakennusmestari E. Penttinen, agronomi E. Pärnänen ja faktori Y. Salmi, joista puheenjohtajaksi valittiin filosofian maisteri W. Mattlar ja varapuheenjohtajaksi ylijohtaja A. Niini (9. 1. 6 ); kotitalouslautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: kotitaloudentarkastaja T. Alanko, rouva I. Hietanen, rouva A. Häggman, taloudenhoitaja S. Lehtivuori, rouva H. Liuhta, toiminnanjohtaja E. Nurminen, rouva M. Schauman, filosofian maisteri K. Sihvonen ja rouva M. Tamminen, joista puheenjohtajaksi valittiin toiminnanjohtaja E. Nurminen ja varapuheenjohtajaksi tarkastaja T.Alanko (9.'1. 6, 6. 2. 88 ); lastentarhain lautakuntaan w:ksi 1952-1953: sosiaalihuoltaja M. M. Björklund, dosentti P. Forssel, rouva T.S. Haneman, rouva L. Hyyryläinen, arkistonhoitaja A. M. Ikonen, insinööri A. Levanto, notaari S. Loimäranta, johtaja A. Paasivuori ja kätilö H. Valta, varajäseniksi rouva N. Andersson, koululääkäri M. S. Lahdensuu, johtajaopettaja K. Lampinen, ylihoitaja A. Leppänen, filosofian maisteri G. Lilius, toimistoapulainen I. H. Ruusunen, rouva K. K. Saastamoinen, kansakoulunjohtaja K. Saltzman, toimittaja E. Vuokko ja lastentarhan opettajien valitsemana lastentarhanjohtaja E.R. Tötterman, joista puheenjohtajaksi valittiin kätilö H. Valta ja varapuheenjohtajaksi insinööri A. Levanto (9.1. 6, 6.2. 88 ); kirjastolautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: ylikirjastonhoitaja E. Bruun, kirjastoneuvos H. Kannila, filosofian tohtori G. Kerkkonen, opettaja J.I. Koivu, huoltopäällikkö K. Kulo, päätoimittaja R. Palmgren, arkistonhoitaja H. Raatikainen, toimitusjohtaja K. Virva ja maisteri A. Voipio-Juvas, joista puheenjohtajaksi valittiin huoltopäällikkö K. Kulo ja varapuheenjohtajaksi kirjastoneuvos H. Kannila (9.1. 6, 6.2. 88 ); museolautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: rouva A. Keto, rehtori H. Kontturi, valtionarkistonhoitaja Y. Nurmio, arkkitehti N.-E. Wickberg ja filosofian maisteri J. Voionmaa, joista puheenjohtajaksi valittiin valtionarkistonhoi*- taja Y. Nurmio ja varapuheenjohtajaksi filosofian maisteri J. Voionmaa (9. 1. 6, 20. 2. 126 );
105.1.Kaupunginvaltuusto musiikkilautakuiitaan v:ksi 1952 jäseniksi: päätoimittaja L. Aho, professori B. Carlson, filosofian tohtori E.-M. v. Frenckell, pääjohtaja J. Hämäläinen, toimitsija T. Hänninen, työnjohtaja K. Koponen, musiikinopettaja M. Rautio, filosofian maisteri M. Turunen ja toimittaja O. Virtanen, joista puheenjohtajaksi valittiin päätoimittaja L. Aho ja varapuheenjohtajaksi toimittaja O. Virtanen (9.1. 6, 6.2. 88 ); kiinteistölautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: pankinjohtaja L. Ahva, ylilääkäri Z. Eriksson-Lihr, nuohooja E. Hakala, lainsäädäntöneuvos E. Kytömaa, arkkitehti J. Lappi-Seppälä, taloudenhoitaja B. Lehto, kanslianeuvos G. Modeen, järjestösihteeri V. Puskala ja johtaja T. Salmio, joista puheenjohtajaksi valittiin pankinjohtaja L. Ahva ja varapuheenjohtajaksi johtaja T. Salmio (9.1. 6, 6.2. 88, 23.4. 277, 17.9. 587 ); yleisten töiden lautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: yli-insinööri H. Backman, taloustirehtööri J. Hopeavuori, liikennetarkastaja V. Laitinen, vuorineuvos A. W. Liljeberg, filosofian maisteri A. Linko, työntekijä O. Salama, johtaja F. Sundqvist,, viilaa ja V. Vanhanen ja yliarkkitehti M. Välikangas, joista puheenjohtajaksi valittiin liikennetarkastaja V. Laitinen ja varapuheenjohtajaksi yli-insinööri H. Backman (9.1. 6, 6.2. 88, 5.3. 168, 2.7. 485 ); liikennelaitoksen lautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: apulaiskaupunginjohtaja E. v. Frenckell, johtaja J. Hakulinen, raitiovaununkuljettaja V. Laine, osastonhoitaja Y. Laine, filosofian maisteri V. Loppi, järjestösihteeri Y. Salonen, filosofian kandidaatti Ch. Schildt, ekonomi J. Vuortama ja diplomiinsinööri Y. Wänttinen, joista puheenjohtajaksi valittiin apulaiskaupunginjohtaja E. v.frenckell ja varapuheenjohtajaksi johtaja J. Vuortama; järjestösihteeri Y. Salosen sijalle valittiin sittemmin taloudenhoitaja Y. Mellin (9. 1. 6, 6. 2. 88, 1. 10. 621 ); satamalautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: johtaja R. Hellström, ylivahtimestari U. Ilmanen, kivityöntekijä A. Lehtinen, filosofian tohtori B. Nybergh, toimittaja E. Saarinen, toimittaja K. Salonen, varatuomari T. Sivula, johtaja K. Tamminen ja toimitsija A. Vuorinen, joista puheenjohtajaksi valittiin filosofian tohtori B. Nybergh ja varapuheenjohtajaksi ylivahtimestari U. Ilmanen; vt. Saarisen tilalle valittiin myöhemmin tilintarkastaja T.A. Tuominen (9.1. 6, 6.2. 88, 7. 5. 333 ); teurastamolautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: eläinlääkintöneuvos A. Backman, kauppias W. J. Elki, agronomi U. Forss, tarkastaja S. Koskinen, isännöitsijä J. Mehto, teurastaja Y. Pajula, talousneuvos V.A. Piekkola, putkenasentaja V. Saarela ja majuri P. Strand, joista puheenjohtajaksi valittiin isännöitsijä J. Mehto ja varapuheenjohtajaksi kauppias W. J. Elki (9.1. 6, 6. 2. 88 ); elintarvikekeskuksen lautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: sähköasentaja T. Ekström, talousneuvos J. Heitto, rouva A. Häggman, putkena s enta ja J. Hämäläinen, taloudenhoitaja A. Katra, rouva M. Kulonen, kotitalousneuvos K. Laine, lääketieteen lisensiaatti U. Tötterman ja katsastaja E. Ylitupa, joista puheenjohtajaksi valittiin kotitalousneuvos K. Laine ja varapuheenjohtajaksi lääketieteen lisensiaatti U. Tötterman (9.1. 6, 20.2. 126 ); teollisuuslaitosten lautakuntaan v:ksi 1952 jäseniksi: toimitsija K. Backman, teknikko H. Halme, diplomi-insinööri S. Jalavisto, seppä K. Kaukonen, diplomi-insinööri C.-J. Nikander, insinööri H. Pehrman, sosiaalipäällikkö
106.1. Kaupunginvaltuusto Y. A. Rantala, diplomi-insinööri E. Saari ja sosiaalipäällikkö Y. Salo, joista puheenjohtajaksi valittiin diplomi-insinööri S. Jalavisto ja varapuheenjohtajaksi sosiaalipäällikkö Y. Salo (9.1. 6, 6.2. 88 ); Suomen Taideteollisuusyhdistyksen hallintoneuvostoon kertomusvuodeksi jäseniksi arkkitehti J. Lappi-Seppälä ja toimittaja E. Terttula sekä varajäseniksi taiteilijat K. Franck ja T. Tapiovaara (9. 1. 6 ); Sedmigradskyn pientenlastenkoulun ja Marian turvakodin johtokuntaan vv: ksi 1952-1953 jäseniksi autonkuljettaja A. Fransman ja varatuomari H. R. Nybom, tilintarkastajiksi kertomusvuodeksi asiamies G. Andersson ja ekonomi G. Holmström sekä varalle ekonomi P.-E. Floman ja konttoristi A. Ingberg (9.1. 6 ); Stadion-säätiön edustajistoon vvrksi 1952-1953 jäseniksi toimistoapulainen V. Aaltonen, säästöpankinjohtaja T. Aro, apulaiskaupunginjohtaja E. v. Frenckell, teknikko V. Hakola, taloustirehtööri J. Hopeavuori, järjestösihteeri P. Martin, nuorisosihteeri T. Mustonen, kirvesmies K. Niemi, kapteeni E. Salimäki, filosofian maisteri K. Sallavo, lainopillinen neuvonantaja A. Salmenkylä, liittosihteeri T.S. Salonen, kansliasihteeri K. Snellman, toimittaja P. Tervo ja alilääkäri U. Tötterman (9. 1. 6 ); leski- ja orpoeläkekassan hallitukseen kertomusvuodeksi jäseneksi ent. veturinkuljettaja F. Br. Gröndahl (9. 1. 6 ); Suomen Liikemiesten Kauppaopiston säätiön hallitukseen kertomusvuodeksi jäseneksi ylipormestari E. Rydman ja varajäseneksi johtaja K. Lampun (9.1. 6 ); Kauppakorkeakoulun hallitukseen kertomusvuodeksi yliopiston kansleri A. Tulenheimo (9.1. 6 ); maanjako-oikeuden jäseniksi kertomusvuoden loppuun ja vvrksi 1953-1957 diplomi-insinööri A. Aarnio, agronomi U. Forss, kaupunginagronomi J. Kukkonen ja maatalousneuvos M. Annila (23.4. 303 ); Kellokosken sairaalan kuntainliiton liittovaltuustoon vvrksi 1952-1954 apulaiskaupunginjohtaja P. Railo ja varalle apulaiskaupunginsihteeri A. Blomberg (11. 6. 395 ); Raaseporin tuberkuloosipiirin kuntainliiton liittovaltuustoon valittiin v. 1951 tehtyä päätöstä muuttaen (ks. s. 96) apulaiskaupunginsihteeri A. Blomberg ja varalle terveydenhoidon tarkastaja A. Ojala, molemmat toimikaudeksi 1952-1954 (23. 1. 66 ); Uudenmaan työlaitosliiton liittovaltuustoon vvrksi 1952-1954 valittiin huoltotoimen toimitusjohtaja A. Asteljoki ja varalle apulaisjohtaja O. Toivola (12. 11. 715 ); Sailors Home Säätiön hallitukseen kertomusvuodeksi valittiin toimittaja T. Ahonen ja varajäseneksi konttoristi S. Wikström sekä tilintarkastajaksi B. Backström ja varatilintarkastajaksi pankin taloudenhoitaja A. Monnberg (9. 1. 6 ); huoneenvuokralautakuntiin v:ksi 1952: ensimmäiseen varsinaiseen huoneenvuokralautakuntaan varapuheenjohtajaksi varatuomari A. Varanne, varajäseniksi tarkastaja K. Altti ja isännöitsijä E. Nihtilä; toiseen varsinaiseen huoneenvuokralautakuntaan puheenjohtajaksi hallitusneuvos H. Kaimio, varapuheenjohtajaksi varatuomari N. H. Sundberg, jäseniksi johtaja R. Ilomäki ja johtaja O. Suvanto sekä varajäseniksi postiljooni T. Koskinen ja prokuristi E. Laitiala; kolmanteen varsinaiseen huoneenvuokralautakuntaan puheenjohtajaksi varatuomari T. Nordberg, varapuheenjohtajaksi varatuomari T. Törnblom,
107.1.Kaupunginvaltuusto jäseniksi stereotypoija V. Halmehovi ja ekonomi O. Rannikko, sekä varajäseniksi johtaja H. Hertz ja putkenasentaja T. Lyytikäinen; neljänteen varsinaiseen huoneenvuokralautakuntaan puheenjohtajaksi varatuomari A. Blomberg, varapuheenjohtajaksi varatuomari L. Riihentaus, jäseniksi isännöitsijä L. Englund ja vahtimestari P. Kemppi, varajäseniksi toimitsija D. Lindman ja kassanhoitaja J. Weckman; Malmin piirin huone envuokralautakuntaan puheenjohtajaksi hovioikeuden auskultantti L. Korpinen, varapuheenjohtajaksi ulosottomies H. Andelin, jäseniksi varastomestari J. Jussila ja johtajaopettaja J. Parkkola sekä varajäseniksi jyrsijä T. Kaipio ja vakuutus tarkasta ja O. Rundman; huoneenvuokralautakuntien yhteisiksi ylimääräisiksi varapuheenjohtajiksi varatuomari O.V. Arola, hovioikeudenauskultantti A. Mäkelä, varatuomari O. Ojala, varatuomari P. Saarinen ja hovioikeudenauskultantti K. Westermarck; vuokranantajia edustaviksi yhteisiksi ylimääräisiksi varajäseniksi prokuristi L. Koivisto, kirjanpitäjä E. Lindholm, vaatturimestari R. Sulkuranta, isännöitsijä V.V. Talkamo ja kirjanpitäjä T. Vuori; vuokralaisia edustaviksi yhteisiksi ylimääräisiksi varajäseniksi sorvaaja L. I. Laukkanen, rouva. E. Leimu, satamatyöntekijä H. Luukkonen, tarkastaja E. Mansikka ja jalkinetyöntekijä V. Tähkä; huoneenvuokralautakuntien yhteiseksi puheenjohtajaksi varatuomari T. Nordberg ja varapuheenjohtajaksi varatuomari A. Blomberg sekä keskuslautakuntaan jäseniksi toimitsija R. Ilomäki ja johtaja O. Suvanto, varamiehiksi Isännöitsijä L. Englund ja toimittaja P. Kemppi (9.1. 6 ); huoneenvuokralautakuntien keskuslautakunnan puheenjohtajaksi v:ksi 1952 valittiin varatuomari T. Nordberg ja varapuheenjohtajaksi toiminnanjohtaja P. Kalla (6.2. 88 ). Palolautakunta ilmoitti valinneensa varapuheenjohtajakseen liittopuheenjohtaja R. Heinosen (5.3. 172 ); terveydenhoitolautakunta puheenjohtajakseen ja varapuheenjohtajakseen vastaavasti professori S.Savosen ja professori U. Vartiovaaran (6.2. 88 ); suomenkielisten kansakoulujen johtokunta puheenjohtajakseen filosofian tohtori K. Kivialhon ja varapuheenjohtajaksi halli- ja torikaupan valvoja P.O. Kiven (6.2. 88 ); ruotsinkielisten kansakoulujen johtokunnan puheenjohtajaksi oli valittu filosofian tohtori A. Mickwitz sekä varapuheenjohtajaksi sähköasentaja H. Lindgren (5.3. 172 ); kaikki kertomusvuodeksi. L^takuntiejn J^ä^djmtäminen. Taksoituslautakuntaan valittiin edesmenneen tarkastaja A. Aholan tilalle hovioikeuden auskultantti A. Mäkelä kertomusvuoden lopussa päättyväksi toimikaudeksi (7. 5. 332 ). Palolautakuntaan valittiin paikkakunnalta muuttaneen palokorpraali E. Jauroksen tilalle sorvaaja L. Santanen (15. 10. 653 ). Väestönsuojelulautakuntaan valittiin kirvesmies T.I. Saarisen tilalle v:n 1953 lopussa päättyväksi toimikaudeksi toimitsija P. Veikkolainen (6. 2. 94 ). Kolmannen huoneenvuokralautakunnan jäsenyydestä vapautusta anoneen stereotypoija V. Halmehovin. sijaan valittiin sähköasentaja J. Lehtoranta (23. 4. 278 ). XV Olympia He_lsinki J;9J>2 -nimise_n ^Mist^sen_ hanitukse_n jäsenten_uu- intavaalia_koskeva j/älikysymysvt Kilpi ym. olivat otsikossa mainittua asiaa koskevassa välikysymyksessään esittäneet mm., että kaupunki olympiakisojen varsinaisena isäntänä oli antanut kisojen järjestämisen XV Olympia Helsinki 1952 -yhdistyksen tehtäväksi. Yhdistyksen sääntöjen 5 :n mukaisesti oli syksyllä 1947 valittu 5-vuotiskaudeksi ns. järjestelytoimikunta, jonka tuli huolehtia kisojen toimeenpanemisesta ja joka lakkasi toimimasta kisojen
108.1. Kaupunginvaltuusto järjestelyn ja jälki selvityksen tultua suoritetuksi. Kertomusvuoden huhtikuun 16 p:nä oli yhdistyksen jatkovuosikokouksessa kuitenkin, vastoin em. pykälän määräyksiä,. suoritettu hallituksen vaali, jonka seurauksena oli ollut, että kansandemokraattien edustaja, insinööri Y. Enne erotettiin järjestelytoimikunnasta. Koska mainittua edustajaa vastaan ei järjestelytoimikunnan taholta ollut ollut mitään muistuttamista, katsoivat välikysymyksentekijät erottamisen poliittiseksi toimenpiteeksi ja olivat tiedustelleet, mihin toimenpiteisiin kaupunginhallitus aikoi ryhtyä erottamisen peruuttamiseksi. Kaupunginhallitus oli välikysymyksen johdosta huomauttanut, että uusintavaali käsiteltiin yhdistyksen kertomusvuoden vuosikokouksessa sen takia, että eräät yhdistyslain asiantuntijat olivat olleet sitä mieltä, että yhdistyksen v. 1947 valitun hallituksen jäsenten toimikausi olisi katsottava päättyneeksi kertomusvuoden vuosikokouksessa, joka sääntöjen 9 :n mukaan oli pidettävä maaliskuussa ja jossa mm. joka viides vuosi oli valittava puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet. Professori V. Merikoskelta oli pyydetty lausuntoa siitä oliko XV Olympia Helsinki 1952 -nimisen yhdistyksen v. 1947 valitun hallituksen toimikauden katsottava päättyvän v. 1952 tai v. 1953 pidettävässä vuosikokouksessa ja oli hän tullut siihen lopputulokseen, että yhdistyksen v. 1947 valitun hallituksen toimikausi päättyi kertomusvuoden maaliskuussa pidettävässä vuosikokouksessa. Professori Merikosken mielipiteeseen olivat yhtyneet professori A. Rekola ja hallintoneuvos R. Kuuskoski. Edelleen kaupunginhallitus oli huomauttanut, että se ei ollut käsitellyt yhdistyksen hallituksen jäsenten vaalia muuten, paitsi että vuosikokoukseen valitulle kaupungin edustajalle oli annettu tehtäväksi ehdottaa kaupungin entisten edustajien valitsemista uudelleen. Lisäksi oli yhdistyksen sääntöjen mukaan järjestö ym., jonka edustajana eroava jäsen oli toiminut, oikeutettu ehdottamaan toisen henkilön eronneen tilalle. Vastaus välikysymykseen merkittiin tiedoksi (7. 5. 337 ). Oppikoulujen j^anhempainneuvostoj_e n täjdentäminen. Helsingin Tyttölukion vanhempainneuvoston edesmenneen jäsenen hallitussihteeri A. K. Nopasen tilalle syyskuun 1 p:nä 1951 alkaneeksi 3-vuotiskaudeksi valittiin hallitusneuvos E.J. Savolainen (6.2. 103 ); Helsingin Suomalaisen Yksityislys e on vanhempainneuvoston edesmenneen jäsenen konttorivirkailija Iivari Kuuselan tilalle valittiin varatuomari M. Suomalainen (12.11. 716 ); Lauttasaaren yhteiskoulun opettajaksi valitun filosofian maisteri E. Salan sijaan valittiin koulun vanhempainneuvostoon rakennusmestari O. Pellosniemi ja vanhempainneuvoston jäsenyydestä vapautusta pyytäneen varatuomari S. Härkösen tilalle pastori E. V. Airas (17.9. 590, 26.11. 758 ).