OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2006 klo 15.30 1 (4)"

Transkriptio

1 OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,85 euroa osinkoa vuodelta Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien A-osakkeiden hankkimiseen sekä hallituksen päättämään omien A-osakkeiden luovuttamisesta. Yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen osakepääoman korottamisesta rahastoannilla. Lisäksi yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen yhtiöjärjestyksen 3 ja 7 :n muuttamisesta sekä ehdotuksen Olvi Oyj:n tytäryhtiön Olvin Juomaa Oy:n omistamien optio-oikeuksien 2002A ja 2002B mitätöimiseksi. OLVI OYJ JAKAA 0,85 EURON OSINGON VUODELTA 2005 Olvi Oyj:n pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2005 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa sekä K- että A-sarjan osakkeille tilivuodelta 2005 osinkoa 0,85 euroa. Maksettavaksi päätetty osinko on 48,5 % yhtiön osakekohtaisesta tuloksesta. Osinkojen kokonaismäärä on 4,4 miljoonaa euroa. Osinko maksetaan osakkaalle, joka viimeistään täsmäytyspäivänä on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osingonmaksun vanhenemispäivä on YHTIÖKOKOUKSEN HENKILÖVALINNAT Yhtiökokous valitsi nykyiset hallituksen jäsenet; hallituksen puheenjohtaja, kauppatieteiden maisteri, Heikki Hortlingin Iisalmesta, talous- ja rahoitusjohtaja, oikeustieteiden kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Esa Lagerin Kauniaisista, apulaisjohtaja, oikeustieteen tohtori, kauppatieteiden maisteri Hannele Ranta- Lassilan Helsingistä, toimitusjohtaja, diplomi-insinööri, Lauri Ratian, Helsingistä ja asianajaja, varatuomari, Heikki Sinnemaan Iisalmesta, uudelleen hallituksen jäseniksi. Varsinaiseksi tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KHT Pekka Loikkasen Kuopiosta sekä varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n, vastuunalaisena tilintarkastajana KHT Silja Komulainen, Sotkamosta. HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Hallitus valitsi pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi Heikki Hortlingin ja varapuheenjohtajaksi Esa Lagerin.

2 2 (4) PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla. Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään tai mitätöitäviksi. Omien osakkeiden hankkiminen toteutettaisiin hallituksen päätöksen mukaisesti arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Suomen Arvopaperikeskuksen sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 % yhtiön koko osakemäärästä ja noin 1 % kaikista äänistä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. PÄÄTÖS OMIEN A-OSAKKEIDEN LUOVUTTAMISESTA Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden luovuttamisvaltuudet, valtuuttaa hallituksen yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien A- osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle annettujen hankintavaltuutusten perusteella hankittujen osakkeiden luovuttamisen. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään. Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja luovutushinnan määrittelyperusteista.

3 3 (4) PÄÄTÖS OSAKEPÄÄOMAN KOROTTAMISESTA RAHASTOANNILLA Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti korottaa yhtiön osakepääomaa rahastoannilla siten, että osakkeenomistaja saa vastikkeetta yhdellä (1) vanhalla A-sarjan osakkeella yhden (1) uuden A-sarjan osakkeen ja yhdellä (1) vanhalla K-sarjan osakkeella yhden (1) uuden K-sarjan osakkeen. Rahastoannissa annetaan uutta osaketta, joiden nimellisarvo on kaksi (2) euroa. Rahastoanti toteutetaan siirtämällä euroa ylikurssirahastosta osakepääomaan. Rahastoannin seurauksena Olvi Oyj:n osakepääoma nousee eurosta euroon. Hallitus ehdotti rahastoantia yhtiön osakemäärän kaksinkertaistamiseksi, jonka seurauksena osakkeen markkinahinta puolittuu. Osakkeiden lukumäärän lisääminen parantaa osakkeiden likviditeettiä markkinoilla ja edistää osakemarkkinoiden toimivuutta. Rahastoanti ei vaikuta yhtiön osakkeiden omistussuhteisiin. Oikeus rahastoannissa annettaviin uusiin osakkeisiin on osakkeenomistajalla, joka on täsmäytyspäivänä merkitty osakkeenomistajaksi osakasluetteloon. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle osakepääoman korottamiseksi rahastoannilla on liitteenä 1. PÄÄTÖS YHTIÖJÄRJESTYKSEN 3 :n ja 7 :N MUUTTAMISESTA Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaan muuttaa yhtiöjärjestyksen 3 :ää siten, että yhtiön vähimmäispääoma on euroa ja enimmäispääoma euroa, K-sarjan osakkeita on vähintään kappaletta ja enintään kappaletta, A-sarjan osakkeita enintään kappaletta ja K- sarjan ja A-sarjan osakkeita yhteensä vähintään kappaletta. Samoin yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaan muuttaa yhtiön yhtiöjärjestyksen 7 siten, että yhtiön toiminimen kirjoittavat toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja yksin sekä hallituksen jäsenet kaksi yhdessä. Yhtiön prokuroista päättää hallitus. Prokura voidaan antaa ainoastaan siten, että prokuristit kirjoittavat toiminimen kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä hallituksen jonkun jäsenen kanssa. PÄÄTÖS OPTIO-OIKEUKSIEN MITÄTÖIMIESTÄ Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti mitätöidä yhtiökokouksen antamat optio-oikeudet Optio-oikeuksia 2002A on kappaletta ja optio-oikeuksia 2002B on kappaletta. Mainitut optio-oikeudet 2002 ovat Olvi Oyj:n kokonaan omistaman tytäryhtiön Olvin Juomaa Oy:n hallussa.

4 OLVI OYJ 4 (4) Lasse Aho toimitusjohtaja Puh. (017) , Lisätietoja: Heikki Hortling hallituksen puheenjohtaja Puh. (017) , JAKELU: Hex Oy keskeiset tiedotusvälineet Liite 1 Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle

5 LIITE 1 HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Hallitus ehdottaa, että Olvi Oyj:n pidettävä varsinainen yhtiökokous, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden hankkimisvaltuudet, valtuuttaisi hallituksen päättämän omien A-osakkeiden hankkimisesta seuraavin ehdoin: Hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta voitonjakokelpoisilla varoilla enintään A-osaketta. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla. Valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi, avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään tai mitätöitäviksi. Omien osakkeiden hankkiminen toteutettaisiin hallituksen päätöksen mukaisesti arvopapereiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä osakkeiden hankintahetken markkinahintaan. Osakkeiden hankintahinta suoritetaan myyjille Helsingin Pörssin ohjesäännön ja Suomen Arvopaperikeskuksen sääntöjen mukaan määräytyvässä maksuajassa. Koska hankittavien A-osakkeiden enimmäismäärä on alle 5 % yhtiön koko osakemäärästä ja noin 1 % kaikista äänistä, osakkeiden hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta osakkeenomistuksen ja äänivallan jakautumiseen yhtiössä. 2. Hallitus ehdottaa, että Olvi Oyj:n pidettävä varsinainen yhtiökokous, peruuttaen aikaisemmat käyttämättä olevat omien osakkeiden luovuttamisvaltuudet, valtuuttaisi hallituksen päättämän omien A-osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin: Hallitus valtuutetaan yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus käsittäisi kaikkien hallitukselle annettujen hankintavaltuutusten perusteella hankittujen osakkeiden luovuttamisen. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voisi luovuttaa omia osakkeita käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa tulevissa yrityskaupoissa, investointien rahoittamiseksi tai avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmään. Hallitus on oikeutettu päättämään omien osakkeidensa luovutushinnasta ja luovutushinnan määrittelyperusteista. 3. Hallituksen ehdotus osakepääoman korottamisesta rahastoannilla Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön osakepääomaa korotetaan rahastoannilla siten, että osakkeenomistaja saa vastikkeetta yhdellä (1) vanhalla A-sarjan osakkeella yhden (1) uuden A-sarjan osakkeen ja yhdellä (1) vanhalla K-sarjan osakkeella

6 yhden (1) uuden K-sarjan osakkeen. Rahastoannissa annetaan uutta osaketta, joiden nimellisarvo on kaksi (2) euroa. Rahastoanti toteutetaan siirtämällä euroa ylikurssirahastosta osakepääomaan. Rahastoannin seurauksena yhtiön osakepääoma nousee eurosta euroon. Hallitus ehdottaa rahastoantia yhtiön osakemäärän kaksinkertaistamiseksi, jonka seurauksena osakkeen markkinahinta puoliintuu. Osakkeiden lukumäärän lisääminen parantaa osakkeiden likviditeettiä markkinoilla ja edistää osakemarkkinoiden toimivuutta. Rahastoanti ei vaikuta yhtiön osakkeiden omistussuhteisiin. Oikeus rahastoannissa annettaviin uusiin osakkeisiin on osakkeenomistajalla, joka on täsmäytyspäivänä merkitty osakkeenomistajaksi osakasluetteloon. Uudet osakkeet oikeuttavat täyteen osinkoon alkaneelta tilikaudelta ja tuottavat muut osakkeeseen liittyvät oikeudet yhtiössä osakepääoman korotuksen tultua merkityksi kaupparekisteriin. 4. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 3 :n ja 7 :n muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiöjärjestyksen 3 :ää muutetaan siten, että yhtiön vähimmäispääoma on euroa ja enimmäispääoma euroa, K-sarjan osakkeita on vähintään kappaletta ja enintään kappaletta, A-sarjan osakkeita enintään kappaletta ja K-sarjan ja A-sarjan osakkeita yhteensä vähintään kappaletta. Hallitus ehdottaa, että yhtiön yhtiöjärjestyksen 7 muutetaan siten, että yhtiön toiminimen kirjoittavat toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja yksin sekä hallituksen jäsenet kaksi yhdessä. Yhtiön prokuroista päättää hallitus. Prokura voidaan antaa ainoastaan siten, että prokuristit kirjoittavat toiminimen kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä hallituksen jonkun jäsenen kanssa. 5. Hallituksen ehdotus optio-oikeuksien mitätöimiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokouksen antamat optiooikeudet 2002 mitätöitäisiin. Optio-oikeuksia 2002A on kappaletta ja optio-oikeuksia 2002B on kappaletta. Mainitut optio-oikeudet 2002 ovat Olvi Oyj:n kokonaan omistaman tytäryhtiön Olvin Juomaa Oy:n hallussa. Iisalmessa 23. päivänä helmikuuta 2006 Olvi Oyj Hallitus

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (3)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (3) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 5.4.2005 klo 13.00 1 (3) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,65 euroa osinkoa vuodelta 2004. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien A-osakkeiden

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) PÖRSSITIEDOTE 9.4.2003 klo 13.00 1 (2) :N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 1,25 euroa osinkoa vuodelta 2002. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 ) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.4.2000 klo 9.00 1 ( 2 ) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 1999. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 29.4.2009 kello 13.00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2002 KELLO 9.30 TALENTUMIN HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Talentumin hallitus kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle 25.3.2002. - Osinkoehdotus

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 24.3.2015 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2002 klo 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 2001. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (6) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 06.05.2004 klo 09.00 1(6) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2004 (3 KK) Olvi-konsernin liikevaihto kasvoi 18,0 % 25,65 (21,74) milj. euroon. Katsauskauden liiketulos oli

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello 13.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Raisio Oyj Pörssitiedote 15.2.2016 RAISIO OYJ, YHTIÖKOKOUSKUTSU Raisio Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23. maaliskuuta 2016 alkaen kello 14.00

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN VALTUUTTAMINEN PÄÄTTÄMÄÄN OSAKEANNISTA JA OSAKKEISIIN OIKEUTTAVIEN ERITYISTEN OIKEUKSIEN ANTAMISESTA (Esityslistan kohta 15) Hallitus ehdottaa UPM-Kymmene

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,17 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen Atria Oyj Yhtiökokouskutsu Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 28.4.2016 kello 13:00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie 13, Helsinki,

Lisätiedot

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 25.2.2016 kello 10.05 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,25 euroa osakkeelta

Lisätiedot

7. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

7. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Liite 3 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2016 Kesko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 4.4.2016

Lisätiedot

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :ssä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat

1. Yhtiöjärjestyksen 12 :ssä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat PERLOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2003 KLO 8.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE Perlos Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.2.2010 klo 11.00 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 25.3.2010 alkaen klo

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 kello 16.30 Messukeskuksen kokoustilassa 208, osoitteessa Messuaukio 1, 00520

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1)

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOS KAUPPAREKISTERIIN Olvi Oyj:n yhtiöjärjestyksen muutos on merkitty 4.9.2001 kaupparekisteriin. Olvi Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU AHLSTROM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 30. maaliskuuta 2011 klo 13.00 alkaen Finlandia-talolla

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja ylimääräistä osinkoa 0,39 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan

Lisätiedot

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Olvi Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Olvi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14.4.2016 kello 11.00 Olvi-oluthallilla osoitteessa Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi.

Lisätiedot

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen.

6. Vuoden 2009 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsauksen esittäminen. YHTIÖKOKOUSKUTSU Norvestia Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina klo 11.00 Diana-auditoriossa, Erottajankatu 5, 00130 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00

HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00 HKScan Oyj Pörssitiedote 16.3.2016 klo 16.00 Kutsu HKScan Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen HKScan Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona huhtikuun

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016 ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 10.3.2016 KUTSU ZEELAND FAMILY OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEEN 7.4.2016 Zeeland Family Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,24 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15

TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15 TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15 YHTIÖKOKOUSKUTSU Technopolis Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 26.3.2009 klo 13.00 osoitteessa Elektroniikkatie

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2016 kello 13.00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Basware Oyj, pörssitiedote 2.2.2016 klo 08:40 Kutsu Basware Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Basware Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 15. päivänä

Lisätiedot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50 PÖRSSITIEDOTE 11.2.2004 KLO 10.50 SAMMON HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE Sampo Oyj:n hallitus on päättänyt tehdä 7.4.2004 järjestettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset, joiden

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2015 31.12.2015 osinkoa 0,14 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

14.3.2013 klo 15.15. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

14.3.2013 klo 15.15. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2013 klo 15.15 YHTIÖKOKOUSKUTSU Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 16. huhtikuuta 2013 klo 13 alkaen Juuan Nunnanlahdessa,

Lisätiedot

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen.

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen. HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2016 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2016 klo 10.00 11.53 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007

TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007 2007-03-22 1 (6) TietoEnator Oyj:n varsinainen yhtiökokous 1/2007 Aika Paikka Läsnä 22.3.2007, klo 17.00 alkaen TietoEnator Oyj, Kutojantie 6-8, Espoo Läsnä oli henkilökohtaisesti tai asiamiehen edustamina

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.4.2001 klo 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 2000. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 31.3.2011 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Yhtiökokouskutsu ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 7.3.2013 klo 08.00 Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään

Lisätiedot

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa osoitteessa Ponssentie

Lisätiedot

12. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 13. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen

12. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 13. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, pörssitiedote, 22.3.2016 klo 17.00 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Nixu Oyj Yhtiötiedote 11.3.2016 kello 9.00 KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 5. päivänä

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen KUTSU AHLSTROM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 26.3.2015 klo 13.00 alkaen Finlandia-talolla osoitteessa

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00 ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.03.2017 KLO 13:00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

Liite 6 Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Benedict Wrede avasi kokouksen. Turvatiimi Oyj Pöytäkirja 1/2014 1(6) TURVATIIMI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 20.3.2014, klo 9.00 9.30 Paikka: Läsnä: Rake-sali, Erottajankatu 4 C, 00120 Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen United Bankers Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 2.3.2016 kello 15:15 Kutsu United Bankers Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Aika Keskiviikko 23. maaliskuuta 2016 klo 15.00 Paikka Vanha Ylioppilastalo, musiikkisali,

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. :N Aika: 30.3.2012 klo 14.00 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina liitteenä olevasta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. Läsnä olivat lisäksi

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.5.2016 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2016 Vakaa kehitys jatkui Elecsterillä YHTEENVETO Liikevaihto 10,2 MEUR (1-3/2015: 11,0 MEUR) Liikevoitto 0,8

Lisätiedot

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.3.2014 kello 11.00 alkaen Finlandia-talolla, osoitteessa

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31. joulukuuta 2017 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,55 euroa osakkeelta

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 2/2011

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 2/2011 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 2/2011 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 27.4.2011 klo 11.00 12.55 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, Ballroom, Messuaukio 1, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina

Lisätiedot

Fiskarsin yhtiökokouskutsu

Fiskarsin yhtiökokouskutsu Fiskars Oyj Abp Pörssitiedote 9.2.2016 klo 9.00 EET Fiskarsin yhtiökokouskutsu Fiskars Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 9.3.2016 klo 15.00

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.3.2002 KLO 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUKSET YHTIÖN 4.4.2002 KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOKOUKSELLE Olvi Oyj:n hallitus on tehnyt yhtiön 4.4.2002 kokoontuvalle

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24 186 082,73 euroa, josta tilikauden voitto

Lisätiedot

Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016

Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016 Kutsu Ramirentin varsinaiseen yhtiökokoukseen vuonna 2016 Ramirent Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 17. maaliskuuta 2016 kello 10:00 Scandic Marina

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2009 klo 10.30 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 3.4.2009 alkaen klo

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2017-31.12.2017 osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen KUTSU MUNKSJÖ OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Munksjö Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 15.4.2015 kello 13.00 Finlandia-talolla, A-salissa,

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä 1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Liite 3 Yhtiökokouskutsu Vacon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22.3.2011 klo 15:00 Åbo Akademin Akademi-salissa osoitteessa Academill, Rantakatu

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen OUTOTEC OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.2.2016 KLO 9.30 KUTSU OUTOTEC OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Outotec Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 11.4.2016

Lisätiedot

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oulu ICT Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 22.4.2015 klo 13.00

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE. Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

PÖRSSITIEDOTE. Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina klo 11.00 alkaen yhtiön auditoriossa, Hyvinkäällä. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 1 (5) DNA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017 Hallituksen ehdotukset ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017 2 (5) Hallituksen

Lisätiedot

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET BITTIUM OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 12.4.2017 Copyright Bittium Corporation Bittium Corporation, Tutkijantie 8, FI-90590 Oulu, FINLAND, +358 40 344 2000, +358 8 343 032 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun

Lisätiedot

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 4. päivänä 2013 kello 14.00 alkaen

Lisätiedot

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013

SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013 SCANFIL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 2422742-9 No. 1/2013 SCANFIL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2013 AIKA: alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon (Liite 1) mukaisesti

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Incap Oyj Pörssitiedote 11.3.2016 klo 8.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Incap Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 klo 15 BANKin Wall Street -kokoustiloissa

Lisätiedot

Yhtiökokouskutsu. 6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Yhtiökokouskutsu. 6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 (5) Yhtiökokouskutsu Orion Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina maaliskuun 23. päivänä 2009 klo 16.00 alkaen Helsingin Messukeskuksen Amfi-salissa,

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 12.4.2016

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 12.4.2016 12.4.2016 1 Osinkopolitiikka ja osingonmaksu Osinkopolitiikka: Yhtiön tavoitteena on maksaa osinkona vähintään 50 % nettovoitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2015 olivat 575,6

Lisätiedot

KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET KONECRANES OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Jaa Stock exchange release 23.03.2017-12:30 Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään keskiviikkona 23.3.2017 klo 10.00 Hyvinkäällä.

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu Tieto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22.3.2016 klo 15.00 hotelli Scandic Parkissa, Mannerheimintie 46, 00260 Helsinki.

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 27. päivänä maaliskuuta 2019 kello 9:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2010. Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010 SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A No. 1/2010 Sievissä 8. päivänä huhtikuuta 2010 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2010 Aika: 8.4.2010 alkaen klo. 14:00 Paikka: Yhtiön pääkonttori, Sievi

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN UPM-Kymmene Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 7. päivänä 2016 klo 14.00 alkaen Messukeskuksessa, Messuaukio

Lisätiedot

9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE

9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE AFFECTO OYJ PÖYTÄKIRJA 112011 3 (6) 7 TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN Merkittiin, että yhtiön ja konsernin tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus olivat lain ja yhtiöjäijestyksen mukaisesti

Lisätiedot