VALTIOVARAINMINISTERIÖ Henkilöstöosasto Valtion työmarkkinalaitos 27.1.2005 VALTION UUDET PALKKAUSJÄRJESTELMÄT - PERÄLAUTA- JA MALLISOPIMUKSET



Samankaltaiset tiedostot
Osapuolten välisen työehtosopimuksen 7 :n mukainen ja virkaehtosopimuksen 7 :n mukainen toimiraha on lukien:

Tämä sopimus on tehty tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: OPETUSMINISTERIÖ; KULTTUURIHALLINTO

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa.

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen.

1 Suhde aikaisempiin sopimuksiin

VES: Soveltamisala

KTM 11/110/2002 VES: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

1 Sopimuksen perusteet

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Tilastokeskus TK VES:285251

VES PL Keskustason sopimusmääräykset

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

VES ja TES /110/2004

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön.

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS

VES: PL: 01

SYKE/VES SYKE/TES

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Valtiovarainministeriön antamien neuvottelu- ja sopimusohjeiden mukaisesti sovittiin seuraavaa:

1 Sopimuksen soveltamisala

ad OM 8/102/2010 1(2)

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

2 Sopimuksen soveltamisala Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan Patentti- ja rekisterihallituksen virkamiesten palvelussuhteen ehtoihin.

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

Tarkentava virka- ja työehtosopimus vuoden 2018 virastoerän toteuttamisesta

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S

VES: TES: Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES TES Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa.

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES PL 01 PR (liite 2)

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ KULTTUURIHALLINTO

VES: PL: 01

Sopimus korvaa tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen.

260151/01/ Liite 1

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön.

1 Tehtäväkohtaisen palkanosan määräytymistä koskeva liite 1 tarkistetaan oheisen liitteiden 1 ja 2 mukaiseksi.

TES: PL: 01 Liite 1

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat allekirjoittaneet neuvottelutuloksen tulopoliittiseksi sopimukseksi vuosille

Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä).

Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat uudistaneet valtion virka- ja työehtosopimukset sopimuskaudelle

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Sopimus koskee seuraavien virastojen ja laitosten virkamiehiä:

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

Tämä sopimus on tehty samapalkkaerän kohdentamisesta tehdyn keskustason virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN, SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRIS- TÖHALLINNON TEKNISET VETY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESSOPI- MUS

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle mukaisesti.

VES , PL:01, PR: VES , PL:01-05, PR:

Sopimus on tehty valtiovarainministeriön sopimuskauden neuvottelu- ja sopimusmääräysten

1 Sopimuksen perusteet

Kirkon palkkausmääräykset eivät tule voimaan vielä Voimaantuloajankohdasta tiedotetaan Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeellä.

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

VES (3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

, VES , TES SMDno/2011/102 1

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Työehtosopimuspöytäkirja, joka tehtiin puolustusministeriön sekä Valtion ja erityispalvelujen

Sovittiin VM:n antamien sopimuskauden neuvottelu- ja sopimusmääräysten mukaisesti seuraavaa:

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan lääninhallitusten virkamiesten palkkaukseen.

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Sopimus korvaa tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen.

Yleiskorotus Yleiskorotus lukien on 1,4 prosenttia.

Tämän sopimuksen on valtiovarainministeriö tarkastanut ja hyväksynyt.

Valtion virastot ja laitokset

KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

TES: Soveltamisala

SAK ry ESITYS TULOPOLIITTINEN SOPIMUS VUOSILLE , PALKANTARKISTUKSET

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten mukaisesti.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

ALUEELLISTEN YMPÄRISTÖKESKUSTEN HENKILÖSTÖN UUTTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ KOSKEVAN 10.12

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

KVTES:n palkkausluvun 11 :n henkilökohtaista lisää korotetaan 1,46 prosentilla.

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES , PL01, PR 02031,1500,2627,1638 VES , PL 02. PR VES , PL 01-05, PR

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen.

Ilmatieteen laitoksen ja Pardia ry:n välinen työehtosopimus TES

Ympäristöministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välinen T Y Ö E H T O S O P I M U S

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä.

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku!

1 Sopimuksen tavoitteet

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä

Verkkolaskun vastaanotto valtiolla

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Transkriptio:

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Henkilöstöosasto Valtion työmarkkinalaitos 27.1.2005 VALTION UUDET PALKKAUSJÄRJESTELMÄT - PERÄLAUTA- JA MALLISOPIMUKSET

Valtion uudet palkkausjärjestelmät - perälauta- ja mallisopimukset Lukijalle Valtion työmarkkinalaitos ja valtion pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry., Palkansaajajärjestö Pardia ry. ja Valtion yhteisjärjestö VTy ry. ovat 14.12.2004 osana valtion sopimusratkaisua kaudelle 2005-2007 tehneet virka- ja työehtosopimuksen palkkausjärjestelmäuudistuksen kattavasta toteutuksesta valtionhallinnossa. Sen mukaan sopimusalakohtaiset neuvottelutulokset uudistamisesta on saavutettava sopimuksesta ilmeneviin, alakohtaisesti asetettuihin sitoviin ajankohtiin mennessä, eli 31.3., 30.6., 15.9. tai viimeistään 30.11.2005 mennessä. Valtion työmarkkinalaitos julkaisee täten yksiin kansiin koottuna keskeiset palkkausjärjestelmäuudistusta koskevat ohjekirjeet ja sopimukset, koska niillä on tänä vuonna merkittävästi käyttöä asianomaislle sopimusosapuolille myös tässä kätevässä muodossa. Ohjeet on valmisteltu Valtion työmarkkinalaitoksen ja pääsopijajärjestöjen kesken yhteisymmärryksessä, ja samoin on päätetty tämän koosteen julkaisemisesta. Mukana ovat työmarkkinalaitoksen seuraavat ohjeet liitteineen: 1) 22.12.2004, 6/2004, alussa minitusta keskustason sopimuksesta eli ns. perälautasopimuksesta (sivut 2-22); 2) 21.1.2005, 3/2005, yhteisten hanke- ja voimavarasuunnitelmien sekä säännöllisten raporttien laatimisesta (sivut 23-30); 3) 20.10.2003, 9/2003, suosituksesta uutta palkkausjärjestelmää koskevan sopimuksen malliksi sekä kirje 20.1.2005, 2/2005, jolla suosituksen voimassaoloaikaa on jatkettu (sivut 31-53); 4) 29.10.2003, 10/2003, ohje tilastoyhteistyöstä ja Tilastoyhteistyösopimus (sivut 54-60); sekä myös 5) 22.12.2004, 7/2004, neuvotteluista ennen 20.10.2003 sovittujen uusien palkkausjärjestelmien eräistä kehittämistoimista (sivut 61-65) Tämä kooste samoin kuin kaikki ohjeet erikseenkin ovat saatavissa myös Valtion työmarkkinalaitoksen verkkosivuilta, osoitteesta, www.vm.fi/vtml. Valtion tilastotyöryhmässä laadittu Palkkatilasto-opas on saatavilla osoitteesta: www.vm.fi/vtml/palkkausuudistus. 27.1.2005 VALTION TYÖMARKKINALAITOS

1 VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS UUSIEN PALKKAUSJÄRJESTELMIEN KATTAVASTA TOTEUTUKSESTA VALTIONHALLINNOSSA, MÄÄRÄYS 22.12.2004, 6/2004 Määräys 6/2004 1. Yleistä Osana valtion sopimusratkaisua vuosille 2005-2007 on 14.12.2004 tehty virka- ja työehtosopimus uusien palkkausjärjestelmien kattavasta toteutuksesta valtionhallinnossa (jäljempänä sopimus). Sopimuksessa, joka tulee voimaan 1.1.2005, on asetettu sitovat määräajat uuden palkkausjärjestelmän toteuttamiselle niissä virastoissa, joissa sellaista ei vielä ole. Sopimus ja sen kolme liitettä sekä sen allekirjoituspöytäkirja ovat tämän kirjeen liitteinä 1 ja 2. Ne on oheistettu myös valtiovarainministeriön tiedotekirjeeseen 17.12.2004. Sopimus, allekirjoituspöytäkirja ja sanottu kirje ovat lisäksi Valtion työmarkkinalaitoksen kotisivuilla. Valtiovarainministeriö antaa sopimuksen toimeenpanosta seuraavat määräykset. Määräyksistä vallitsee yhteisymmärrys Valtion työmarkkinalaitoksen ja pääsopijajärjestöjen kesken. 2. Sopimuksen soveltaminen Sopimusta sovelletaan sen 2 :n mukaisesti kaikilla sellaisilla sopimusaloilla, joilla ei ole sopimusta uudesta palkkausjärjestelmästä. Sopimusta ei kuitenkaan nimenomaisen soveltamisalarajauksen mukaisesti sovelleta tuomareiden palkkauksesta tehdyn virkaehtosopimuksen sopimusalalla eikä ns. työehtosopimuspöytäkirja-aloilla. Sopimuksen soveltaminen lakkaa vasta kun sopimusalalla asianmukaisessa järjestyksessä allekirjoitetaan virkatai työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta. Näin ollen palkkausjärjestelmäsopimusta koskevan neuvottelutuloksen saavuttamisella ei vielä ole tätä vaikutusta. Sopimuksen soveltaminen lakkaa palkkausjärjestelmäsopimuksen allekirjoittamisella, vaikka palkkausjärjestelmäsopimuksen voimaantuloajankohta tai palkkausjärjestelmän käyttöönottoajankohta olisi tätä ajankohtaa myöhempi. Sopimuksen allekirjoituspöytäkirjan (liite 2) 1-3 sekä 6, 7, 9 ja 10 :ssä on määräyksiä, jotka koskevat tässä kirjeessä tarkoitettuja neuvotteluja uusien palkkausjärjestelmien käyttöönottosopimuksesta. Allekirjoituspöytäkirjan nämä määräykset on jäljempänä esitetty sopimuksen määräysten yhteydessä ja osittain kootusti jäljempänä tämän kirjeen jaksossa 7, missä on mainittu myös muut allekirjoittamispöytäkirjan määräykset. 3. Sitovat ajankohdat neuvotteluissa Kaikille vanhan palkkausjärjestelmän piirissä oleville sopimusaloille on sopimuksella (sopimuksen 3 ) asetettu sitova ajankohta, johon mennessä neuvottelutulos uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevaksi sopimukseksi on saavutettava. Nämä ajankohdat ovat 31.3.2005, 30.6.2005, 15.9.2005 ja 30.11.2005 (sopimuksen liite 1). Aikataulutusta on kuvattu myös tämän ohjeen liitteessä 3. Jos sitova ajankohta on 31.3. tai 30.6.2005, työnantajan on allekirjoituspöytäkirjan 3 :n mukaan tehtävä tarjous uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevaksi sopimukseksi viimeistään 60 päivää ennen sopimusalaa sitovaa ajankohtaa eli siis viimeistään 31.1. tai 2.5.2005. Jos sitova ajankohta on 15.9. tai 30.11.2005, tarjous on tehtävä 75 päivää ennen sitovaa ajankohtaa eli vastaavasti 4.7. tai 15.9.2005. Tällä varmistetaan riittävän neuvotteluajan varaaminen virastotason osapuolille neuvottelutuloksen saavuttamiseksi ennen sitovaa ajankohtaa. Jos tarjousta ei tehdä sanotussa ajassa, siitä on välittömästi ilmoitettava Valtion työmarkkinalaitokselle. 2

Määräys 6/2004 Niillä sopimusaloilla, joilla sitova ajankohta on 30.6., 15.9. tai 30.11.2005, keskustason osapuolet tulevat asettamaan virastotason osapuolille lisäksi erikseen väliaikataulut (allekirjoituspöytäkirjan 2 ). Väliaikatauluilla varmistetaan se, että työnantaja voi jättää sopimustarjouksensa hyvissä ajoin ennen sitovaa ajankohtaa. C-taulukoiden piirissä olevan henkilöstön osalta on sopimuksen liitteessä 1 asetettu yhtenäiseksi sitovaksi määräajaksi 30.11.2005. Sopimusaloilla, joissa esiintyy sekä C-palkkaista että muuta henkilöstöä, noudatetaan muun henkilöstön osalta liitteen 1 mukaisia yleisiä määräaikoja. 4. Voimavarojen varmistaminen Sopimuksen 10 :ssä korostetaan, että palkkausjärjestelmäuudistuksen toteuttaminen edellyttää kaikkien osapuolten sitoutumista sen mukaiseen toimintaan, aktiiviseen valmistelutyöhön ja neuvottelemiseen sekä voimavaroja niihin. Virastojen ylimmän johdon sekä virastotason neuvottelu- ja sopimusosapuolena olevien henkilöstöjärjestöjen johdon vastuu on tässä suhteessa keskeinen. Virastotasolla on varmistettava nämä voimavarat. Työnantajan on osoitettava ja kohdennettava tarvittavat voimavarat muun muassa järjestämällä valmisteluun ja neuvotteluihin osallistuvien työnantajan ja henkilöstön edustajien riittävä vapauttaminen muiden tehtävien hoitamisesta sekä huolehdittava vapauttamisten edellyttämistä tehtäväjärjestelyistä ja sijaisuuksista. Sopimusaloilla, joiden henkilöstömäärä on huomattava, tarvitaan yleensä päätoimista valmistelua. Työnantaja hankkii mahdolliset ulkopuoliselta tarvittavat ostopalvelut. Virastotason osapuolten niillä sopimusaloilla, joilla työnantaja ei ole 17.1.2005 mennessä tehnyt tarjousta uutta palkkausjärjestelmää koskevaksi sopimukseksi, on allekirjoituspöytäkirjan 2 :n mukaisesti toimitettava keskustason osapuolille 31.1.2005 mennessä yhteiset konkreettiset hanke- ja voimavarasuunnitelmat. Suunnitelmissa on esitettävä selvitys sopimuksen 10 :n mukaisista voimavaroista ja järjestelyistä sellaisina, että ne ovat riittävät varmistamaan neuvottelutuloksen saavuttamisen sitovaan ajankohtaan mennessä. Sikäli kuin työnantaja on tehnyt tai tekee tarjouksen viimeistään 17.1.2005, hanke- ja voimavarasuunnitelmia ei tarvitse toimittaa. 5. Keskustason osapuolten toiminta Palkkausjärjestelmien uudistaminen toteutetaan ensisijaisesti virastotason osapuolten välisellä neuvottelu- ja sopimustoiminnalla. Keskustason osapuolet ovat sopimuksella sitoutuneet tukemaan virastotason osapuolten mahdollisuuksia saavuttaa palkkausjärjestelmäsopimusta koskeva neuvottelutulos sopimusalaa sitovaan ajankohtaan mennessä (sopimuksen 5 ). Tässä tarkoituksessa keskustason osapuolet voivat jo edellä mainitun lisäksi muutoinkin - asettaa virastotason osapuolille väliaikatauluja - vaatia hanke- ja voimavarasuunnitelmia - varmistaa voimavaroja - ohjata prosesseja ja sisältölinjauksia - sovitella erimielisyyksiä sekä ottaa ratkaistavakseen uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevia sopimusalakohtaisia erityiskysymyksiä. Edellä mainittujen keskustason toimenpiteiden tarkoituksena on palkkausjärjestelmäsopimusten aikaansaaminen virastotason osapuolten sopimuksin, noudattaen mitä palkkausjärjestelmien käyttöönottamisesta on keskustason virka- ja työehtosopimuksin sovittu ja kiinnittäen samalla huomiota muihin keskustasolla yhteisesti määriteltyihin tai sopimuskäytännössä vakiintuneisiin yleensä noudatettuihin linjauksiin (sopimuksen 4 ). Näistä asioista on keskustasolla virka- ja työehtosopimusmääräyksiä 14.12.2004 valtion henkilöstön palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta tehdyn virka- ja työehtosopimuksen 13 :ssä, sen liitteessä 2 sekä sen allekirjoittamispöytäkirjan 3

Määräys 6/2004 16 :ssä. Keskustasolla yhteisesti määriteltyjä linjauksia ovat keskustason yhteinen kanta 13.6.2001, mallisopimussuositus 20.10.2003 ja tilasto-ohje 29.10.2003. Keskustason osapuolet toiminnallaan myös edistävät virastotason neuvottelutuloksen vahvistamista virka- ja työehtosopimukseksi. Mikäli virastotason neuvottelutulosta ei poikkeuksellisesti kuitenkaan saavutettaisi sitovaan ajankohtaan mennessä, järjestelmän käyttöönottaminen voidaan ottaa neuvoteltavaksi ja sovittavaksi keskustasolla. Tällaiset neuvottelut käynnistetään yhdenkin keskustason osapuolen vaatimuksesta. Virastotason osapuolten on tällöin osallistuttava neuvottelujen valmisteluun ja avustettava neuvotteluissa. 6. Vanhojen palkkausperusteiden lakkaaminen Sopimuksen 7 :ssä on sovittu, että keskus- ja virastotason A- ja C-palkkaustaulukot ja kaikki muutkin virastokohtaiset kuukausipalkkataulukot sekä keskus- ja virastotason muut kuukausipalkkaperusteet samoin kuin niitä koskevat keskus- ja virastotason määräykset ovat voimassa väliaikaisesti. Normaali menettely on, että vanhojen palkkausperusteiden lakkaamisesta sovitaan uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta tehtävässä virka- tai työehtosopimuksessa. Nyt on kuitenkin sanotussa 7 :ssä lisäksi sovittu, että vanhan palkkausjärjestelmän kuukausipalkkaperusteet lakkaavat joka tapauksessa kunkin sopimusalan osalta edellä jaksossa 4 tarkoitettuja sitovia ajankohtia seuraavien palkanmaksukausien alusta. Poikkeuksen tästä voi muodostaa sopimuksen 9 :ssä tarkoitettu tilanne, jossa saavutetaan neuvottelutulos uudesta palkkausjärjestelmäsopimuksesta ennen sitovaa ajankohtaa, mutta menettelyt neuvottelutuloksen vahvistamiseksi sopimukseksi edellyttävät käsittelyaikaa. Tällöin virastotason osapuolet voivat osana neuvottelutulosta sopia, että sopimuksen 7 ja 8 :n määräysten soveltamista lykätään menettelyjen vaatimaksi ajaksi, enintään kuitenkin samalla nimenomaisesti sovittavaksi sitovan ajankohdan jälkeen päättyväksi määräajaksi. Vanhan järjestelmän kuukausipalkkaperusteiden lakkaamisessa on kysymys kaikkien sekä keskus- että virastotason palkkataulukoiden (myös siis esim. keskustason A-palkkataulukkojohdannaiset virastokohtaiset A-palkkataulukot) ja työehtosopimusten palkkaliitteiden soveltamisen ja lisäksi keskus- ja virastotason muidenkin kuukausipalkkausperusteiden soveltamisen lakkaamisesta. Keskustason sopimusmääräyksistä lakkaavat tällöin valtion henkilöstön palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta tehdyn virka- ja työehtosopimuksen liite 1 (virkamiesten palkkataulukot) sekä yleisen virka- ja työehtosopimuksen 6 :n 1 momentti (kokoaikaisten virkamiesten palkkaus), 7 :n soveltamisohjeen 1 kappale (osa-aikaisen virkamiehen palkkaus) ja liitteet 2 ja 3 (palkkataulukot ja Virkamiesten yleisiä palkkausperusteita). Samalla yleisen virka- ja työehtosopimuksen 8 (Poissaoloajan palkkaus) muuttuu sopimuksen liitteen 3 mukaiseksi. Kun palkkaperusteiden soveltaminen edellä esitetyn mukaisesti lakkaa, virka- ja työsuhteisen henkilöstön palkat muuttuvat euromääräisiksi kokonaispalkoiksi (sopimuksen 8 ). Lakkaamisen keskeisin merkitys on, ettei uusia lakanneiden perusteiden mukaisia etuuksia enää myönnetä. Näin esimerkiksi ikä- ja palvelusvuosilisät eivät enää kerry eikä henkilölle esimerkiksi aleta maksaa kylmänalueen lisää hänen siirtyessään kylmälle alueelle. Myös, mikäli jokin edellä mainituista kuukausipalkkausperusteista olisi aikaisempien määräysten mukaisesti lakannut palkkojen euromääräiseksi muuttamisen jälkeen, esim. olosuhde- tai tehtävämuutoksen johdosta, euromääräinen kokonaispalkka alenee vastaavasti. Euromääräisiin kokonaispalkkoihin toteutetaan aikanaan vuoden 2006 yleiskorotus. 4

Määräys 6/2004 Virastokohtaiset sopimuserät on sopimuksessa varattu käytettäväksi yksinomaan uusien palkkausjärjestelmien käyttöönottamisesta tehtävien sopimusten vaiheittaisen toteuttamisen rahoittamiseen (sopimuksen 6 ). 7. Eräät allekirjoittamispöytäkirjan määräykset Työsopimussuhteisen henkilöstön asema Uudesta palkkausjärjestelmästä tehdyt sopimukset ovat pääsääntöisesti tarkentavia virkaehtosopimuksia, joiden soveltamisesta palkkausjärjestelmäsopimuksen soveltamisalalla työtä tekevään työsopimussuhteiseen henkilöstöön sovitaan työsopimuksin. Uudesta palkkausjärjestelmästä voidaan kuitenkin tehdä myös työehtosopimus silloin, kun se sopimusalalla työskentelevän työsopimussuhteisen henkilöstön määrä ja muut seikat huomioon ottaen on tarkoituksenmukaista. Vaihtoehtoisesti on mahdollista sopia palkkausjärjestelmäsopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa siitä, että palkkausjärjestelmä edellä esitetyn mukaisesti toteutetaan työsopimuksilla ja niiden muutoksilla ottaen huomioon palkkausjärjestelmän soveltamisala po. sopimusalalla (allekirjoituspöytäkirjan 6 ). Tekniset palkkaustaulukot eräiden etuuksien perusteena Palkkojen muututtua euromääräisiksi lakanneita palkkaustaulukkoja voidaan soveltaa teknisinä palkkaustaulukkoina eräiden allekirjoituspöytäkirjan 7 :stä ilmenevien etuuksien teknisinä määräytymisperusteina. Muulla tavoin näitä taulukoita ei käytetä minkään etuuksien määräytymisperusteena. Purkautuvien takuupalkkojen säästöt Allekirjoituspöytäkirjan 9 :n perusteella kiinnitetään huomiota pykälässä tarkoitettuun takuupalkkojen purkautumisesta johtuvan, todennettavissa olevan konkreettisen säästön tarkasteluun uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta käytävissä sopimusneuvotteluissa. Allekirjoituspöytäkirjan muut määräykset Allekirjoituspöytäkirjan 4 ja 5 :n osalta, jotka eivät koske tässä kirjeessä tarkoitettuja neuvotteluja, annetaan erilliset määräykset (22.12.2004, VM 7/2004). Pöytäkirjan 8 koskee palkkaa eräissä organisaatiomuutoksiin tms. liittyvissä siirtymistilanteissa, eikä siitä anneta määräyksiä tässä kirjeessä. Pöytäkirjan 10 :n määräyksistä, jotka koskevat kylmänalueen- ja saaristolisien laskentaa eräissä kuntaliitostilanteissa, ei nyt myöskään anneta määräyksiä. 8. Tiedottaminen Työnantaja huolehtii näiden määräysten sisältämän tiedon antamisesta järjestöosapuolelle. Määräykset käsitellään tämän jälkeen ensi tilassa osana palkkausjärjestelmäsopimuksen valmisteluprosessia. Osastopäällikkö, valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto Hallitusneuvos Tuomo Vainio 5

LIITTEET * Virka- ja työehtosopimus uusien palkkausjärjestelmien kattavasta toteutuksesta valtionhallinnossa 14.12.2004 ja sen liitteet * Edelläsanotun sopimuksen allekirjoituspöytäkirja * Uusien palkkausjärjestelmien kattavan toteutuksen neuvottelumääräaikakaavio JAKELU (suluissa neuvotteluviranomainen, jos se on eri) Luettelossa tummennettuna on viranomainen, jolle kirje on lähetetty suoraan. Muiden jakelussa mainittujen osalta neuvotteluviranomaista pyydetään huolehtimaan kirjeen toimittamisesta edelleen. Oikeusministeriö Oikeusministeriö / Kriminaalipoliittinen osasto Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos (OM) Erillisvirastot (OM) Oikeuslaitos (OM) Syyttäjälaitos (OM) Rikosseuraamusvirasto Sisäasiainministeriö Sisäasiainministeriö / Alueiden ja hallinnon kehittämisosasto Ulkomaalaisvirasto (SM) Kihlakunnanvirastot (SM) Maistraatit (SM) Pelastusopisto (SM) Rajavartiolaitos (RVLE) Puolustusministeriö Puolustusvoimat (PLM) Puolustushallinnon rakennuslaitos (PLM) Valtiokonttori Verohallinto (VH) Opetusministeriö Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti (OPM) Yliopistot (OPM) Kv. henkilövaihdon keskus (OPM) Valtion harjoittelukoulut (OPM) Opintotuen muutoksenhakulautakunta (OPM) Ylioppilastutkintolautakunta (OPM) Varastokirjasto (OPM) Suomen elokuva-arkisto (OPM) Opetushallitus Valtion oppilaitokset (OPH) Opetusalan koulutuskeskus (OPH) Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvikevirasto (MMM)

Määräys 6/2004 Metsäntutkimuslaitos Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos Kasvintuotannon tarkastuskeskus Merenkulkulaitos Merentutkimuslaitos Kauppa- ja teollisuusministeriö Kauppa- ja teollisuusministeriö / elinkeino-osasto TE-keskukset (KTM) Kuluttajavalituslautakunta (KTM) Patentti- ja rekisterihallitus Kuluttajavirasto Kilpailuvirasto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö / Työsuojeluosasto Työttömyysturvalautakunta (STM) Tarkastuslautakunta (STM) Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (STM) Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus Vakuutusvalvontavirasto Lääkelaitos Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Valtion koulukodit (STAKES) Työsuojelun piirihallinto (STM) Valtion mielisairaalat (STAKES) Työministeriö Työhallinto (TM) Työvoimaopisto (TM) Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus (TM) Ympäristöministeriö Ympäristölupavirastot (YM) Suomen ympäristökeskus (YM) 7

Määräys 6/2004 liitteet LIITE 1 VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 14.12.2004 UUSIEN PALKKAUSJÄRJESTELMIEN KATTAVASTA TOTEUTUKSESTA VALTIONHALLINNOSSA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan uusien palkkausjärjestelmien kattavasta toteutuksesta valtionhallinnossa ja sen sitovasta ajoituksesta sekä muista sen edellyttämistä järjestelyistä. Sopimus sitoo valtionhallinnon keskus- ja virastotason osapuolia. 2 Soveltamisala Tätä sopimusta sovelletaan niillä valtionhallinnon sopimusaloilla, joilla ei vielä ole tehty virka- tai työehtosopimusta uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta. Sopimusta ei kuitenkaan sovelleta tuomareiden ja lakimiesten palkkauksesta tehdyn virkaehtosopimuksen alalla eikä niillä työehtosopimusaloilla, joilla työehtosopimuksen palkkausperusteet ja muut palvelussuhteen ehdot kokonaan tai pääosin on sovittu määräytyväksi muun kuin valtion yleisten työehtosopimusmääräysten mukaisesti. 3 Palkkausjärjestelmäsopimusten ajoitus Neuvottelutulokset virka- ja työehtosopimukseksi uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta on saavutettava liitteen 1 mukaisiin sitoviin ajankohtiin mennessä. 4 Virastotason osapuolten toiminta Palkkausjärjestelmien uudistaminen kattavasti, 3 :n mukaisissa määräajoissa ja tämän sopimuksen muiden määräysten mukaisesti, toteutetaan ensisijaisesti virastotason osapuolten välisillä virka- ja työehtosopimuksilla ja niitä täydentävillä allekirjoittamispöytäkirjasopimuksilla. Sopimukset uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta tehdään noudattaen, mitä siitä on keskustason virka- ja työehtosopimuksin sovittu. Samalla kiinnitetään huomiota muihin keskustasolla yhteisesti määriteltyihin tai sopimuskäytännössä vakiintuneisiin yleensä noudatettuihin linjauksiin. 5 Keskustason osapuolten toiminta Tämän sopimuksen osapuolet seuraavat, arvioivat ja tukevat 3, 4 ja 10 :n noudattamista sekä varmistavat uudistuksen toteutumisen ajoituksen mukaisesti. Tässä tarkoituksessa ne voivat muun ohella asettaa virastotason osapuolille väliaikatauluja ja vaatia niiltä hankeja voimavarasuunnitelmat, varmistaa voimavaroja, ohjata osapuolten prosesseja ja sisältölinjauksia, sovitella virasto-osapuolten erimielisyyksiä sekä ottaa ratkaistavakseen uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevia sopimusalakohtaisia erityiskysymyksiä. Mikäli virastotason neuvottelutulosta virka- ja työehtosopimukseksi uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta poikkeuksellisesti ei saavuteta 3 :n mukaiseen määräaikaan mennessä, järjestelmän käyttöönottaminen voidaan myös ottaa neuvoteltavaksi ja sovittavaksi keskustasolla. Tällaiset neuvottelut käynnistetään keskustason 8

Määräys 6/2004 liitteet osapuolen vaatimuksesta. Sen lisäksi, mitä siitä on muualla säädetty, määrätty tai sovittu, virastotason osapuolet ovat tällöin keskustason osapuolten vaatimuksesta velvollisia osallistumaan keskustason neuvottelujen edellyttämiin valmistelu- ja muihin töihin ja avustamaan neuvotteluissa. Tällöin noudatetaan niitä virastotason tilastoyhteistyön yhteisiä periaatteita, jotka on kirjattu keskustason osapuolten yhteisiin ohjeeseen 29.10.2003 (10/2003), mallisopimussuosituksen 9 :ään sekä palkkatilasto-oppaaseen 27.3.2003. Keskustason osapuolet edistävät myös uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta saavutettujen virastotason neuvottelutulosten vahvistamista virka- ja työehtosopimuksiksi. 6 Virastokohtaisten sopimuserien varaaminen uusien palkkausjärjestelmien käyttöönottamiseen Keskustason virka- ja työehtosopimuksiin perustuvat, tämän sopimuksen soveltamisalalla toteutettavat virastokohtaiset palkantarkistuserät, kuten liitto-, tasa-arvo- ja järjestelyvaraerät, varataan vuoden 2005 liittoerästä alkaen käytettäviksi yksinomaan uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta tehtävien virka- ja työehtosopimusten vaiheittaisen toteuttamisen rahoittamiseen. Tähän tarkoitukseen käytettävä erien kokonaismäärä sovitaan, siitä erikseen linjatun mukaisesti, kussakin uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamissopimuksessa. Mikäli palkantarkistuserä 1 momentin johdosta toteutuu myöhemmästä ajankohdasta kuin keskustasolla on sen yleisestä toteutusajankohdasta sovittu, siirtyminen ei suurenna käytettävissä olevaa erää. Siirtyminen korvataan siirtoa vastaavalla kertaluontoisesti maksettavalla erällä. Ellei muuta sovita, vuoden 2005 liittoerä maksetaan 2 momentin mukaisesti kertaluontoisena eränä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun liitteen 1 mukainen määräaika on päättynyt ilman, että neuvottelutulosta on saavutettu, 1.3.2005 ja maksukuukauden väliseltä ajalta. 7 Vanhojen palkkausjärjestelmien kuukausipalkkaperusteet Keskus- ja virastotason A- ja C-palkkaustaulukot ja kaikki muutkin virastokohtaiset kuukausipalkkataulukot nykyisellään ja 1.3.2005 alkaen yleiskorotuksella korotettuina sekä keskus- ja virastotason muut kuukausipalkkaperusteet samoin kuin niitä koskevat keskus- ja virastotason määräykset nykyisellään ovat voimassa väliaikaisesti. Keskustason A- ja C-taulukot 1.3.2005 lukien ovat liitteenä 2. Peruspalkkoja, perustasoja, ohjepalkkoja ja palkkarajoja sekä ikä- ja palvelusaikalisiä ja muita suhteessa taulukkopalkkaukseen tai vastaavaan määräytyviä palkanlisiä tarkistetaan yleiskorotusta 1.3.2005 vastaavasti. Nämä palkkaustaulukot ja -perusteet sekä niiden soveltaminen lakkaavat kunkin sopimusalan osalta liitteestä 1 ilmeneviä ajankohtia seuraavien palkanmaksukausien alusta. Keskustason sopimusmääräyksistä lakkaavat 1 momentin perusteella valtion henkilöstön palvelussuhteen ehtojen tarkistamisesta tehdyn virka- ja työehtosopimuksen liite 1 (virkamiesten palkkataulukot) sekä yleisen virkaja työehtosopimuksen 6 :n 1 momentti (kokoaikaisten virkamiesten palkkaus), 7 :n soveltamisohjeen 1 kappale (osa-aikaisen virkamiehen palkkaus) ja liitteet 2 ja 3 (palkkataulukot ja Virkamiesten yleisiä palkkausperusteita). Samalla yleisen virka- ja työehtosopimuksen 8 (Poissaoloajan palkkaus) muuttuu liitteen 3 mukaiseksi. 8 Kuukausipalkkojen muuttuminen euromääräisiksi Edellä 7 :ssä tarkoitettujen palkkausperusteiden lakatessa kuukausipalkat muuttuvat euromääräisiksi kokonaispalkoiksi. Palkan euromäärä vastaa palkkaa, jota olisi lakkaamisajankohtana maksettu vanhassa järjestelmässä. Euromääräisiin kokonaispalkkoihin toteutetaan aikanaan vuoden 2006 yleiskorotus. Yleiskorotus ei kertaudu euromääräisissä palkoissa. 9

Määräys 6/2004 liitteet Palkkojen euromääräisiksi muuttumisen jälkeen ei myönnetä uusia lakanneiden perusteiden mukaisia etuuksia. Jos etuus olisi aikaisempien määräysten mukaan sen jälkeen lakannut tai alentunut, euromääräistä palkkaa alennetaan vastaavasti. 9 Saavutetun neuvottelutuloksen vaikutus Kun liitteen 1 mukaisessa sitovassa aikataulussa saavutetaan neuvottelutulos uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevasta virka- tai työehtosopimuksesta, mutta menettelyt neuvottelutuloksen vahvistamiseksi virka- ja työehtosopimukseksi edellyttävät käsittelyaikaa, voidaan samalla osana neuvottelutulosta sen alalla sopia, että 7 ja 8 :n määräysten soveltaminen lykätään sanottujen menettelyjen vaatimaksi ajaksi, enintään kuitenkin tietyksi liitteessä 1 mainitun ajankohdan jälkeen päättyväksi määräajaksi. 10 Voimavarojen varmistaminen Palkkausjärjestelmäuudistuksen toteuttaminen tämän sopimuksen mukaisesti edellyttää kaikkien osapuolten sitoutumista sen mukaiseen toimintaan, aktiiviseen valmistelutyöhön ja neuvottelemiseen sekä voimavaroja niihin. Virastojen ylimmän johdon sekä virastotason neuvottelu- ja sopimusosapuolena olevien henkilöstöjärjestöjen johdon vastuu on tässä suhteessa keskeinen. Virastotasolla on varmistettava nämä voimavarat. Työnantajan on osoitettava ja kohdennettava tarvittavat voimavarat muun muassa järjestämällä valmisteluun ja neuvotteluihin osallistuvien työnantajan ja henkilöstön edustajien riittävä vapauttaminen muiden tehtävien hoitamisesta sekä huolehdittava vapauttamisten edellyttämistä tehtäväjärjestelyistä ja sijaisuuksista. Sopimusaloilla, joiden henkilöstömäärä on huomattava, tarvitaan yleensä päätoimista valmistelua. Työnantaja hankkii mahdolliset ulkopuoliselta tarvittavat ostopalvelut. 11 Työrauha Virkaehtosopimusjärjestelmä Tähän sopimukseen sidottu ei saa sopimuksen voimassaoloaikana ryhtyä työtaistelutoimenpiteisiin sopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai oikeasta sisällöstä taikka sopimukseen perustuvasta vaatimuksesta syntyneen riidan ratkaisemiseksi, voimassa olevan sopimuksen muuttamiseksi tai uuden sopimuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi tähän sopimukseen sidottu yhdistys on velvollinen valvomaan, että sen alaiset yhdistykset ja virkamiehet, joita sopimus koskee, eivät riko edellisessä momentissa tarkoitettua työrauhavelvoitetta eivätkä sopimuksen määräyksiä. Tämä yhdistykselle kuuluva velvollisuus sisältää myös sen, ettei yhdistys saa tukea tai avustaa kiellettyä työtaistelutoimenpidettä eikä muullakaan tavalla vaikuttaa sellaisiin toimenpiteisiin, vaan on velvollinen pyrkimään niiden lopettamiseen. Työehtosopimusjärjestelmä Tämän työehtosopimuksen voimassaoloaikana ei saa ryhtyä lakkoon, sulkuun eikä muuhun niihin verrattavaan toimenpiteeseen, joka kohdistuu tämän sopimuksen tai sen liitteiden määräyksiä vastaan tai tarkoittaa tämän sopimuksen tai sen liitteiden muuttamista. 12 Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.1.2005 ja on voimassa 30.9.2007 saakka. 10

Määräys 6/2004 liitteet LIITE 1/liite 1 Ajankohdat, joihin mennessä neuvottelutulokset virka- ja työehtosopimuksiksi uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta on saavutettava (virka- ja työehtosopimuksen 3 ) AJANKOHDAT JA SOPIMUSALAT 31.3.2005 mennessä Maistraatit Opintotuen muutoksenhakulautakunta Maa- ja metsätalousministeriö Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Merentutkimuslaitos Suomen ympäristökeskus Oikeusministeriö ja oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Kihlakunnanvirastot Rajavartiolaitos Ylioppilastutkintolautakunta Suomen elokuva-arkisto Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos Elintarvikevirasto Kasvintuotannon tarkastuskeskus Merenkulkulaitos Patentti- ja rekisterihallitus Kuluttajavalituslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus Vakuutusvalvontavirasto Lääkelaitos Ympäristöministeriö 30.6.2005 mennessä Kriminaalipoliittinen instituutti, Oikeusrekisterikeskus Tietosuojavaltuutetun toimisto, Konkurssiasiamiehen toimisto, Onnettomuustutkintakeskus Oikeuslaitos (muut kuin tuomarit ja lakimiehet) Haastemiehet Rikosseuraamusvirasto Vankeinhoito- ja kriminaalihuoltolaitos Syyttäjälaitoksen syyttäjät Pelastusopisto Puolustusministeriö Puolustusvoimat Puolustushallinnon rakennuslaitos Valtiokonttori Opetushallitus Kansainvälisen henkilövaihdon keskus Valtion oppilaitokset ja opetusalan koulutuskeskus Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti 11

Määräys 6/2004 liitteet Varastokirjasto TE-keskukset Kuluttajavirasto Kilpailuvirasto Tarkastuslautakunta, Työttömyysturvalautakunta Terveydenhuollon oikeusturvakeskus Työministeriö Työhallinto Työvoimaopisto 15.9.2005 mennessä Verohallinto 30.11.2005 mennessä Oikeusavustajat Ulosottomiehet Avustavat ulosottomiehet Ulkomaalaisvirasto Yliopistot Valtion harjoittelukoulut Metsäntutkimuslaitos Valtion koulukodit Työsuojelun piirihallinto Valtion mielisairaalat Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus Ympäristölupavirastot C-palkkaustaulukon piirissä oleva henkilöstö Muut tapaukset 12

Määräys 6/2004 liitteet LIITE 1/liite 2 A- ja C- palkkaustaulukot 1.3.2005 lukien A-PALKKAUSLUOKKIEN PERUSPALKAT 1.3.2005 LUKIEN A- JA C-PALKKAUSTAULUKOT OVAT VOIMASSA VÄLIAIKAISESTI, VAIN SIINÄ LAAJUUDES- SA JA SITEN KUIN 14.12.2004 UUSIEN PALKKAUSJÄRJESTELMIEN KATTAVASTA TOTEUTUK- SESTA VALTIONHALLINNOSSA ON SOVITTU (VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 7 ) palkkaus- peruspalkka palkkaus- peruspalkka luokka ( / kk) luokka ( / kk) A 1 1125,98 A21 1869,32 A 2 1137,92 A22 2067,03 A 3 1151,88 A23 2177,86 A 4 1165,34 A24 2323,70 A 5 1178,45 A25 2486,92 A 7 1199,86 A26 2729,44 A 8 1218,50 A27 3017,77 A 9 1236,81 A28 3332,77 A10 1264,60 A29 3675,61 A30 4053,20 A11 1286,74 A12 1311,54 A31 4488,61 A13 1336,09 A32 4968,42 A14 1366,98 A33 5499,89 A15 1402,19 A34 5853,78 A35 6479,38 A16 1449,57 A17 1506,25 A36 7162,94 A18 1577,29 A19 1655,68 A20 1747,66 13

Määräys 6/2004 liitteet C-PALKKAUSLUOKKIEN PERUSPALKAT 1.3.2005 LUKIEN A- JA C-PALKKAUSTAULUKOT OVAT VOIMASSA VÄLIAIKAISESTI, VAIN SIINÄ LAAJUUDES- SA JA SITEN KUIN 14.12.2004 UUSIEN PALKKAUSJÄRJESTELMIEN KATTAVASTA TOTEUTUK- SESTA VALTIONHALLINNOSSA ON SOVITTU (VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 7 ) palkkaus- peruspalkka palkkaus- peruspalkka luokka ( / kk) luokka ( / kk) C25 1151,38 C51 1738,97 C26 1160,12 C52 1782,23 C27 1168,36 C53 1832,92 C28 1178,96 C54 1886,18 C29 1189,72 C55 2053,37 C30 1204,74 C31 1216,81 C56 2100,64 C32 1229,90 C57 2152,02 C33 1242,03 C58 2223,03 C34 1265,61 C59 2280,72 C35 1279,44 C60 2369,32 C36 1294,52 C61 2428,92 C37 1310,19 C62 2531,24 C38 1329,15 C63 2642,04 C39 1348,53 C64 2765,84 C40 1371,25 C65 2891,28 C41 1395,01 C66 3020,52 C42 1419,94 C67 3168,94 C43 1448,19 C68 3332,59 C44 1476,32 C69 3503,39 C45 1507,62 C70 3683,74 C46 1538,68 C71 3872,75 C47 1574,04 C72 4072,11 C48 1608,57 C73 4280,38 C49 1648,07 C74 4499,64 C50 1687,93 C75 4730,41 14

Määräys 6/2004 liitteet LIITE 1/liite 3 Valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen 8 sellaisina kuin sitä sovelletaan vanhojen järjestelmien lakattua 8 POISSAOLOAJAN PALKKAUS Virkamiehelle ja työntekijälle poissaoloajalta maksettava palkkaus määräytyy tämän pykälän mukaisesti, ellei jonkin virkavapauden tai työstävapautuksen osalta ole toisin sovittu. Virkamiehen ja työntekijän palkkaukseen luetaan tehtävän vaativuuteen perustuva palkanosa, henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa, mahdollinen kokemusosa sekä takuupalkkaus. Palkkaukseen luetaan myös muut säännöllisesti toistuvat tietyn suuruisina kuukausittaisina erinä maksettavat palkkaustekijät, palkanlisät ja lisäpalkkiot. Opettajalta ei poissaoloajalta tehdä vähennystä ylituntien pitämättä jäämisen vuoksi. Tunti- ja urakkapalkkaisen työntekijän palkkaus säännöllisen työajan työtunneilta määräytyy edellisen päättyneen tilikauden keskituntiansion mukaisesti. 15

Määräys 6/2004 liitteet LIITE 2 Pöytäkirja, joka laadittiin 14.12.2004 Valtion työmarkkinalaitoksen sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Valtion Yhteisjärjestö VTY ry:n välillä uusien palkkausjärjestelmien kattavasta toteutuksesta valtionhallinnossa tehdyn virkaja työehtosopimuksen allekirjoittamistilaisuudessa. 1 Virka- ja työehtosopimuksen soveltamisalasta Uusien palkkausjärjestelmien kattavasta toteutuksesta valtionhallinnossa tehdyn virka- ja työehtosopimuksen 2 : stä johtuu, ettei sitä sovelleta sopimusaloilla, joilla on jo tehty virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta. Tällä hetkellä tällaisia ovat alat, jotka ilmenevät allekirjoittamispöytäkirjan liitteestä. Nyt tehty sopimus koskee soveltamisalallaan sekä virkaehtosopimus- että työehtosopimusaloja. 2 Eräät keskustason osapuolten toimenpiteet Virastotason sopijaosapuolten niillä sopimusaloilla, joilla työnantaja ei 17.1.2005 mennessä ole tehnyt tarjousta uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevaksi sopimukseksi, on toimitettava keskustason osapuolille 31.1.2005 mennessä yhteiset ajantasaiset ja konkreettiset hanke- ja voimavarasuunnitelmat palkkausjärjestelmäuudistuksen toteuttamiseksi. Suunnitelmissa virka- ja työehtosopimuksen 10 :n 2 momentin mukaiset voimavarat ja järjestelyt on esitettävä konkreettisesti ja siten, että ne ovat riittävät varmistamaan neuvottelutuloksen saavuttamisen uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta virka- ja työehtosopimuksen liitteen 1 mukaiseen sitovaan ajankohtaan mennessä. Niillä sopimusaloilla, joille virka- ja työehtosopimuksen liitteessä 1 asetettu määräaika on 30.6.2005 tai myöhemmin, asetetaan virastotason osapuolille väliaikataulut. 3 Työnantajan tarjous Varsinaisten sopimusneuvottelujen käymiseen on varattava riittävästi aikaa. Elleivät virastotason osapuolet yhteisesti muuta sovi, työnantajan tarjous uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevaksi virka- ja työehtosopimukseksi on annettava viimeistään 60 päivää ennen sopimusalaa koskevaa virka- ja työehtosopimuksen liitteen 1 mukaista määräaikaa, kuitenkin viimeistään 75 päivää ennen määräaikaa niissä tapauksissa, joissa määräpäivä virka- ja työehtosopimuksen liitteen 1 mukaan on 15.9.2005 tai sen jälkeen. Jollei tarjousta poikkeuksellisesti anneta sanotussa ajassa, on siitä välittömästi ilmoitettava valtion työmarkkinalaitokselle. 4 Mallisopimuksen heijastaminen Virastotason osapuolia kehotetaan sopimusaloilla, joilla virka- tai työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista on tehty ennen 20.10.2003, neuvottelemaan 31.5.2005 mennessä mallisopimussuosituksen (VM 9/2003, 20.10.2003) mukaisten, jäljempänä 2 momentissa tarkoitettuja asioita koskevien määräysten ottamiseksi sopimukseensa tarpeellisilta osin. Neuvottelujen kohteena ovat tällöin mallisopimuksen mukaiset määräykset, jotka koskevat palkkausjärjestelmäsopimuksen soveltamisalaa, arviointiryhmää ja sen tehtäviä, tehtävien vaativuuden alenemiseen johtavia tehtävämuutostilanteita, suoritusarviointia tapauksissa, joissa palvelus on kestänyt osan arviointijaksosta, henkilökoh- 16

Määräys 6/2004 liitteet taisen palkanosan alentamista suoritustason alentuessa, tietojen saantia ja tilastoyhteistyötä sekä erimielisyyksien ratkaisemista sekä mitä on sanottu mallisopimussuosituksen antamisen yhteydessä 13.10.2003 laaditun keskustason osapuolten pöytäkirjan 10 :ssä luottamusmiesten palkkauksen määräytymisestä uudessa palkkausjärjestelmässä. Jos tässä pykälässä tarkoitetut sopimusmuutokset poikkeuksellisesti aiheuttavat kustannuksia, ne on katettava 5 :n lopussa sanotulla tavalla. 5 Henkilökohtaisen palkanosan kehittäminen Osassa vuoteen 2000 mennessä uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta tehtyjä sopimusratkaisuja on sovittu, että henkilökohtainen palkanosa määräytyy henkilökohtaisen työsuorituksen mukaisesti, ja palkanosan enimmäisprosentti, mutta jätetty tarkempi yhteys suorituksen ja palkanosan välillä alakohtaisen käytännön varaan. Sellaisilla sopimusaloilla, joilla henkilökohtaisen työsuorituksen vaikutusta henkilökohtaiseen palkanosaan ei ole määritelty mallisopimuksen 5 :n ja sen liitteen 2 mukaisella tavalla tai muulla riittävän yksiselitteisellä ja toimivalla tavalla taikka joilla tästä palkanosasta on pelkästään tavoitetilamääräykset, virastotason osapuolten on kokoonnuttava 28.2.2005 mennessä tarkastelemaan tilannetta sekä selvittämään henkilökohtaisten palkanosan määräytymiskäytäntö sopimusalallaan. Sen jälkeen niiden on 31.10.2005 mennessä neuvoteltava henkilökohtaisen palkanosan määrittelemiseksi virkaja työehtosopimuksin riittävän yksiselitteisesti ja sitovasti. Toteutus voidaan sopia tapahtumaan vaiheittain sitä varten määriteltävän siirtymäkauden kuluessa. Neuvotteluissa on selvitettävä alakohtainen käytäntö, jotta voidaan välttää päällekkäiset järjestelmät. Jos osapuolet eivät katso perustelluksi sopia edellä tarkoitetuista muutoksista taikka eivät saavuta yhteisymmärrystä asiasta, on siitä annettava viimeksi mainittuun määräpäivään mennessä tai pian sen jälkeen yhteinen ilmoitus perusteluineen valtion keskustason sopimusosapuolille. Tämän pykälän mukaisten sopimusmuutosten kustannukset on katettava keskustason sopimuksiin perustuvilla virastokohtaisilla palkantarkistuserillä, kuten liitto- tasa-arvo- ja järjestelyvaraerillä. 6 Työsopimussuhteisen henkilöstön asema Yleisenä periaatteena on, että henkilöstö otetaan uuden palkkausjärjestelmän piiriin palvelussuhdelajista riippumatta, ellei muuhun ole syytä. Uudesta palkkausjärjestelmästä voidaan siis tehdä työehtosopimus silloin, kun se alalla työskentelevän työsopimussuhteisen henkilöstön määrä ja muut asianhaarat huomioon ottaen on tarkoituksenmukaista. Milloin työehtosopimusta ei tehdä, mutta uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisen yhteydessä päätetään kuitenkin nimenomaan ulottaa uusi palkkausjärjestelmä työsopimussuhteiseen henkilöstöön, voidaan käyttöönottosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa sopia uuden palkkausjärjestelmän toteuttamisesta työsopimuksilla ja niiden muutoksilla, ottaen huomioon uuden palkkausjärjestelmän soveltamisala ko. sopimusalalla muutoin. 7 Tekniset palkkaustaulukot eräiden etuuksien perusteena Eräissä tapauksissa keskus- tai virastotason määräyksiin perustuvien muiden etuuksien kuin kuukausipalkkauksen määräytymisperusteena on viittaus nyt tehdyn virka- ja työehtosopimuksen perusteella lakkaaviin palkkaus- 17

Määräys 6/2004 liitteet taulukkoihin (esim. työaikakorvausrajat, eräät työaikakorvaukset ja ulosottopalkkio). Näistä perusteista poistetaan tällaiset viittaukset uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamissopimuksella. Mahdollisena kuukausipalkkausperusteiden 7 :n mukaisen lakkaamisen ja uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisen väliaikana voidaan lakanneita palkkaustaulukkoja kuitenkin lakkaamista edeltäneen tilanteen mukaisina käyttää 1 momentissa tarkoitettujen muiden etuuksien kuin kuukausipalkkausten teknisinä määräytymisperusteina. Muulla tavoin näitä taulukoita ei käytetä minkään etuuksien määräytymisperusteena. Ikä- ja palvelusvuosilisämääräysten soveltamisen lakkaamisesta huolimatta uusien palkkausjärjestelmien käyttöönottamisesta tehtyjen ja tehtävien sopimusten takuupalkkausta koskeviin määräyksiin voidaan sisällyttää oikeus saada tuleva tällainen lisä otetuksi huomioon takuupalkkauksen määrässä. Laskenta tehdään soveltaen 2 momentissa tarkoitettuja teknisiä määräytymisperusteita. 8 Palkka eräissä siirtymistilanteissa Talous- ja henkilöstöhallintotehtävien keskittämisessä palvelukeskuksiin ja toimintojen alueellistamisessa ja niihin liittyen henkilöstövoimavaroja siirtyy valtionhallinnon toimintayksiköstä toiseen. Muitakin näihin verrattavia organisaatioiden tai paikkakuntien välisiä siirtymistilanteita esiintyy. Kysymys on siirroista valtionhallinnon sisällä. Koska valtionhallinnossa kattavasti ja myös palvelukeskuksissa ja alueilla tulevat olemaan käytössä uudet palkkausjärjestelmät, siirrytään uudesta palkkausjärjestelmästä toiseen. Siirtyminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Tilanne on siis erilainen kuin siirryttäessä vanhasta palkkausjärjestelmästä uuteen palkkausjärjestelmään, jota varten ovat käytössä yleiset uusien palkkausjärjestelmien takuupalkkausjärjestelyt. Keskustason osapuolet antavat seuraavan siirtymiseen kannustavaa, siirtymäajankohdan perusteella lähtökohtaisesti määräytyvää takuulisää koskevan periaatelinjauksen. Linjaus on voimassa, ellei muusta palkkausjärjestelystä erikseen sovita, tapauksissa, joissa henkilöstövoimavaroja siirtyy valtionhallinnon toimintayksiköstä toiseen tehtäviä keskitettäessä palvelukeskuksiin ja toimintoja alueellistetaan ja näihin järjestelyihin liittyen. Muissa näihin verrattavissa organisaatioiden tai paikkakuntien välisissä siirtymistilanteissa periaatelinjauksen tarkoitus on, että sanottuja asioita ratkaistaessa asianomaisiin sopimus- tai muihin määräyksiin otetaan periaatelinjauksen mukaiset tai niitä vastaavat määräykset, ellei muusta palkkausjärjestelystä sovita. 1. Seuraavaa sovelletaan tilanteessa, jossa henkilöstövoimavaroja siirtyy valtionhallinnon toimintayksiköstä toiseen tai paikkakunnalta toiselle organisaatiomuutoksiin liittyen. 2. Henkilöllä, joka on vakinaisessa palvelussuhteessa valtionhallinnossa luovuttavassa organisaatiossa, on oikeus vastaanottavassa organisaatiossa noudatettavan palkkausjärjestelmän mukaiseen kuukausipalkkaan sekä jäljempänä sanottuun takuulisään. 3. Jos vastaanottavassa organisaatiossa sovelletaan eri palkkausjärjestelmää kuin luovuttavassa organisaatiossa ja henkilön kuukausipalkka luovuttavassa organisaatiossa on siirtymäajankohtana korkeampi kuin vastaanottavassa organisaatiossa, hänellä on oikeus euromääräiseen takuulisään. 4. Takuulisä on siirtymähetken mukaisten luovuttavassa organisaatiossa maksetun ja vastaanottavan organisaation palkkausjärjestelmässä maksettavan kuukausipalkan erotuksen määräinen. 18

Määräys 6/2004 liitteet 5. Kohdan 4 määräinen takuulisä edellyttää, että henkilön tehtävät siirtymäajankohtana vastaanottavassa organisaatiossa vastaavat vaativuudeltaan hänen tehtäviään luovuttavassa organisaatiossa. Muussa tapauksessa takuulisä on vastaavasti alempi. Tarkoitus on, että tehtävien vaativuuden vastaavuus todetaan, ennen kuin henkilö päättää siirtymisestään. 6. Takuulisää saavan henkilön se kuukausipalkan osa, joka perustuu vastaanottavan organisaation palkkausjärjestelmään, muuttuu tämän järjestelmän mukaisesti siirtymäajankohdan jälkeen tapahtuvien vaativuus- ja suoritusmuutosten perusteella. Tällöin sanotun palkan osan noustessa takuulisä pienenee vastaavasti tai lakkaa. 7. Takuulisää saavan oikeus yleiskorotuksiin määräytyy takuulisän sisältävän kokonaiskuukausipalkan perusteella. Yleiskorotus määräytyy kuitenkin 6 kohdassa tarkoitetun kuukausipalkan osan perusteella, jos korotus on siten suurempi. 8. Takuulisäoikeus säilyy niin kauan kuin henkilö on siirtymäajankohdasta alkaen keskeytyksettä tai enintään kalenterikuukauden tai 30 päivän mittaisin keskeytyksin vastaanottavan organisaation vakinaisessa tai myös sellaisessa määräaikaisessa tehtävässä, jonka tehtävät vastaavat vaativuudeltaan hänen tehtäviään siirtymäajankohtana luovuttavassa organisaatiossa. 9. Jos henkilöllä on siirtymäajankohtana luovuttavan organisaation palkkausjärjestelmässä oikeus takuuosaan tai -palkkaukseen, siten kuin siitä oli sovittu uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisen yhteydessä, tämä oikeus säilyy sen mukaisena, mitä siitä oli luovuttavassa organisaatiossa noudatettavana. 9 Purkautuvien takuupalkkojen säästöt Jos takuupalkka lakkaa henkilön jättäessä organisaation ja hänen tilalleen palkataan samaan tehtävään alemmalla palkalla toinen, muodostuu tekninen säästö. Vallitseva käytäntö kuitenkin on, ettei säästöä muodostu tai realisoidu, koska tilalle tuleva henkilöstö sijoittuu vaativampiin tehtäviin taikka työnantaja käyttää varat sopimuksen soveltamisen rahoittamiseen. Kuitenkin, uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamissopimuksesta neuvoteltaessa, jos määrä on merkittävä ja toteutuu pian, esim. kun takuuosia maksetaan siirtymäkaudella päättyvissä palvelussuhteissa ja tiedetään, että samoihin tehtäviin palkataan henkilöstöä uuden palkkausjärjestelmän mukaisella palkkatasolla, kysymyksessä on sopimuksesta itsestään johtuva konkreettinen, sopimusneuvotteluissa sekä kustannuslaskennassa huomioon otettavissa oleva säästö. Virastotason osapuolten huomiota kiinnitetään edellisessä kappaleessa tarkoitetun, todennettavissa olevan konkreettisen säästön tarkasteluun alakohtaisissa uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta käytävissä sopimusneuvotteluissa. 10 Kylmänalueen- ja saaristolisien laskenta eräissä kuntaliitostilanteissa Kylmänalueen- ja saaristolisien maksamisen perusteena välittömästi ennen kuntaliitoksen toteutumista voimassa olleita maantieteellisiä aluerajauksia (kunta- ja aluerajat) noudatetaan näiden lisien sekä ns. siirtymälisän perusteena myös tilanteissa, joissa kuntaliitoksen seurauksena kylmänalueen kunta tai saaristolisäkunta yhdistyy muuhun kuntaan. 11 Pöytäkirjan voimassaolo Tämä pöytäkirja tulee voimaan 1.1.2005 ja on voimassa kuten 1 momentissa mainittu virka- ja työehtosopimus. Pöytäkirja ei ole voimassa virka- ja työehtosopimuksena, mutta ilmaisee osapuolten yksimielisen käsityksen. 19

Määräys 6/2004 liitteet Allekirjoittamispöytäkirjan liite Virastot, joiden sopimusaloilla on jo 14.12.2004 tehty virka- ja työehtosopimuksia uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Valtioneuvoston kanslia Oikeuskanslerinvirasto Ulkoasiainhallinto Sisäasiainministeriö Lääninhallitukset Väestörekisterikeskus Poliisihallinto Hätäkeskuslaitos Puolustusministeriö Puolustusvoimat (upseerit, opistoupseerit, sotilasammattihenkilöstö ja osittain siviilihenkilöstö) Valtiovarainministeriö Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Tullilaitos Tilastokeskus Opetusministeriö Helsingin yliopisto (kiinteistönhoito-, majoitus, ja ruokapalveluhenkilöstö) Opintotuen muutoksenhakulautakunta Suomen Akatemia Arkistolaitos Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Taiteen keskustoimikunta Valtion taidemuseo Museovirasto Näkövammaisten kirjasto Valtion elokuvatarkastamo Suomenlinnan hoitokunta MMM:n tietopalvelukeskus Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Maanmittauslaitos Geodeettinen laitos Liikenne- ja viestintäministeriö Ajoneuvohallintokeskus Tiehallinto Merenkulkulaitos / osa VAL:n sopimusalasta Ratahallintokeskus 20

Määräys 6/2004 liitteet Viestintävirasto Ilmatieteen laitos Kauppa ja teollisuusministeriö Geologian tutkimuskeskus Valtion teknillinen tutkimuskeskus Turvatekniikan keskus Kuluttajatutkimuskeskus Mittatekniikan keskus Teknologian kehittämiskeskus Matkailun edistämiskeskus Energiamarkkinavirasto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kansanterveyslaitos Säteilyturvakeskus Alueelliset ympäristökeskukset Valtion asuntorahasto 21

Määräys 6/2004 liitteet LIITE 3 UUSIEN PALKKAUSJÄRJESTELMIEN KATTAVAN TOTEUTUKSEN NEUVOTTELUMÄÄRÄ- AJAT V U O S I 2 0 0 5 tarjous neuvottelutulos RYHMÄ I - -> 31.1.==> 31.3. (31.3.2005) neuvottelutarjous tulos RYHMÄ II - - - - - - - - - > 2.5. ==> 30.6. (30.6.2005) 1.1.2005 ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- ----- 31.12.2005 RYHMÄ III - - - - - - - - - - - - - - - - - - > 4.7 ====> 15.9. (15.9.2005) tarjous neuvottelutulos RYHMÄ IV - - - - - - - - - - -- - - - - - - - - - - > 15.9. ===> 30.11. (30.11.2005) tarjous neuvottelutulos 31.1. hanke- ja voimavarasuunnitelmat (kaikissa ryhmissä, ellei tarjousta annettu 17.1.2005 mennessä) 22

Määräys 3/2005 2. PALKKAUSJÄRJESTELMÄUUDISTUKSEN VIRASTOTASON NEUVOTTELUPROSESSI - HANKE- JA VOIMAVARASUUNNITELMAT SEKÄ SÄÄNNÖLLINEN RAPORTOINTI 21.1.2005, 3/2005 1. Yleistä Valtion työmarkkinalaitos ja valtion pääsopijajärjestöt ovat 14.12.2004 tehdyllä virka- ja työehtosopimuksella sopineet palkkausjärjestelmäuudistuksen kattavasta toteutuksesta koko valtionhallinnossa porrastetusti, kullekin sopimusalalle asetettuun sitovaan ajankohtaan, viimeistään 31.3., 30.6., 15.9. tai 30.11.2005 mennessä. Sopimus on tullut voimaan 1.1.2005. Sopimuksessa on muun muassa määräyksiä menettelyistä kattavan toteuttamisen tukemiseksi ja varmistamiseksi. Tässä kirjeessä kiinnitetään huomio kahteen menettelyyn ja ohjataan niitä, nimittäin 1) hanke- ja voimavarasuunnitelmiin (kirjeen jakso 3) sekä 2) säännölliseen raportointiin (jakso 5). Suunnitelmat ja raportit ovat eräs väline palkkausjärjestelmäuudistuksen kattavassa toteutuksessa. Väline vain - mieluummin hyviä neuvottelutuloksia kuin vain viimeisen päälle hiottuja suunnitelmia ja raportteja. Mutta keskustason osapuolten kokemusperäisen käsityksen mukaan ne ovat kuitenkin tärkeä väline, joten maltettakoon varmistaa tämän kirjeen asiatkin osana uudistamisprosessia. Sopimusviranomaiset ja sopimusalan henkilöstöjärjestöt laativat sekä hanke- ja voimavarasuunnitelman että raportit yhteisinä. Ne toimitetaan Valtion työmarkkinalaitokselle sen ja valtion pääsopijajärjestöjen yhteiseen käyttöön, jotta ne voivat parhaiten osaltaan arvioida kattavan toteutuksen etenemistä sekä tukea ja edistää virastoosapuolten toimintaa. Valtion työmarkkinalaitos ja pääsopijajärjestöt ovat sopineet tämän kirjeen sisällöstä. Kirjeen jakelun 1 piirissä (suunnitelmajakelu) ovat ne sopimusviranomaiset ja muut asianomaiset virastot, joiden sopimusaloilta on laadittava 31.1.2005 mennessä hanke- ja voimavarasuunnitelmat. Jakelun 2 piirissä (raportointijakelu) ovat jakelun 1 lisäksi muutkin sellaisten sopimusalojen ao. virastot, joiden sopimusaloilta käynnistyy säännöllinen raportointi toteutuksen etenemisestä. Tarkoitus on ensisijaisesti, että työantajaosapuolena suunnitelmien ja raporttien laatimisessa ja toimittamisessa työmarkkinalaitokselle toimii asianomainen hallinnonalan neuvotteluviranomainen. Mikäli kuitenkin uuden palkkausjärjestelmän valmisteluprosessi on organisoitu ja toimii siten, että siinä työnantajaa edustaa muu virasto, tämä virasto voi toimia työnantajaosapuolena myös suunnitelmien ja raporttien osalta. 2. Hanke- ja voimavarasuunnitelmia ja raportointia koskevat sopimusmääräykset Tässä kirjeessä tarkoitettujen suunnitelmien ja raportoinnin kannalta ovat keskeisiä seuraavat kattavasta toteutuksesta 14.12.2004 tehdyn virka- ja työehtosopimuksen sekä sen allekirjoituspöytäkirjan määräykset. Sanotun virka- ja työehtosopimuksen 5 :n 2 momentissa on sovittu, että keskustason osapuolet voivat muun ohella asettaa virastotason osapuolille väliaikatauluja ja vaatia niiltä hanke- ja voimavarasuunnitelmat, varmistaa voimavaroja, ohjata osapuolten prosesseja ja sisältölinjauksia, sovitella virasto-osapuolten erimielisyyksiä sekä ottaa ratkaistavakseen uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamista koskevia sopimusalakohtaisia erityis- 23