Toimintakertomus vuodelta 2015



Samankaltaiset tiedostot
Marraskuun tapahtumat

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

Toimintasuunnitelma 2016

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Esityslista

SissiSuosikit Sihteerit ja assistentit tietävät missä palvelu pelaa!

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Tunnelma on rento mutta tehokas!

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

TOIMINTAKERTOMUS 2015

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

Meikäläisiä Satakunnasta

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

2. Jäsenistö Jaostoon liittyi vuoden aikana 2 uutta jäsentä: Sini Aalto ja Kirsikka Sarkeala jäsenmäärä oli 49 henkilöä.

Syyskokouksen valinnat vuodelle 2013

JÄSENTIEDOTE. Helsingin seudun jaosto Marraskuu Helsingin seudun jaosto. Kuvat: Social Wallpapering

Sihteeriyhdistys Toimintakertomus (5) Sekreterarföreningen ry. Tampereen jaosto. Vuosi 2011 oli Tampereen jaoston 38. toimintavuosi.

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Kymenlaakson jaoston jäsentiedote 4/2014

Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa

Kevään tapaamisia. Ilo toimia yhdessä. Huhtikuun vierailukohteena perhemeijeri Korialla. Kymenlaakson jaoston jäsentiedote

Toimintakertomus 2016

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

Salon Rally

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

SissiSuosikit Äänestys toteutettiin Tulokset näet tästä raportista.

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake:

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Toimintakertomus vuodelta 2013

Tammikuu Helmikuu Liitteet JÄSENTIEDOTE 7/2013. Joulukuu Etelä-Pohjanmaan jaosto

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

Hämeenlinna 19. lokakuuta Solaris-lomalla Kajaanissa

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

Äijälän Rustin veneretket

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan

RovaniemenYrittäjät r.y.

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

edelleen ohjelmia ja käsikirjoituksia viihteen historiasta.

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Hallitus on päättänyt kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Akaan Verkko -hanke kuvina

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Kiertomatka Sisiliassa

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

Sukuseuran matka Pietariin

Järvenpään Vasemmisto

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2017

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.


Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

JYTYSENIOREIDEN JÄSENTIEDOTE MAALISKUU Vuoden 2008 vuosikokusedustajat. Eduskuntatalon portailla. 1

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

Toimintasuunnitelma 2013

Transkriptio:

sivu 2 Toimintakertomus vuodelta 2015 Vuosi 2015 oli Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry:n 55. toimintavuosi. Tampereen jaosto perustettiin 10.9.1973, siten vuosi 2015 oli jaoston 42. toimintavuosi. Jäsenmäärän kehitys 31.12.2015 jäsenmäärämme oli 132. Vuoden 2015 aikana saimme uusia jäseniä 20 kpl ja jaostosta erosi 4 jäsentä ja 1 vaihtoi jaostoa. Positiivista kehitystä jäsenmäärässä oli vuoden 2015 aikana. Jäsentiedotteet Vuoden 2015 aikana jäsenille lähetettiin pari tiedotetta ja muutoin tiedotimme tapahtumakohtaisesti. Sähköpostitiedotteissa on linkit, joista jäsenet pääsevät suoraan ilmoittautumaan avoimiin tapahtumiin tai suoraan ko. tapahtumaan. Loppuvuodesta yhdistys otti käyttöön Lyyti -palvelun, jonka kautta tapahtumat luodaan ja ne näkyvät Sihteeriyhdistyksen nettisivuilla Tapahtumat välilehdellä. Toiminta Jaostomme järjestämiä tapahtumia sekä muiden palvelujentuottajien järjestämiä tapahtumia oli vuoden aikana yli kolmekymmentä. Ja senioreilla oli 15 omaa tilaisuutta. Mikäli tapahtumien ilmoittautumiset ovat menneet suoraan järjestäjälle, niin niistä ei ole toimintakertomuksessa osallistujamääriä. n hallituksen tavoitteena 2015 onkin ollut järjestää mahdollisimman monipuolisia tilaisuuksia, jotta jokaiselle jäsenellemme löytyisi varmasti jokin kiinnostava tapahtuma. Lisäksi olemme pyrkineet järjestämään mahdollisimman laadukkaita tilaisuuksia, joissa jäsenemme viihtyvät ja joista he mieluusti kertovat eteenpäin kollegoilleen. Jaoston hallituksen jäsenet 2015 puheenjohtaja Minna Anttila varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja ja pöytäkirjasihteeri Pirkko Mustola tiedottaja Tarja Taipale kevätkokoukseen asti ja siitä eteenpäin tiedottaminen jaettiin jaoston hallituksen muiden jäsenten kesken jäsenasioiden hoitaja Sirpa Kivinen Secretarius-yhteyshenkilö Minna Kronberg SoMe-vastaava Nina-Maija Geselle n edustajat Sihteeriyhdistyksessä 2015 yhdistyksen varapuheenjohtaja Anu Laakso 2015 hallitusjäsen Katja Huiko 2015 varahallitusjäsen Minna Anttila Toiminnantarkastaja 2015 toiminnantarkastaja Marko Mattila 2015 varatoiminnantarkastaja Tiina Niemi

sivu 3 Jaoston toiminta 2015 20.1. Minimessuilla oli Sihteeriyhdistyksen yhdistyskoordinaattori Sari Ollikainen, a edustivat puheenjohtaja Minna Anttila ja varapuheenjohtaja + pöytäkirjasihteeri Pirkko Mustola. 27.1. Juhlistimme 10 vuotiasta Villa Sofiaa. Tilaisuuden alussa Heini Niklas-Salminen kertoi Villa Sofian toiminnasta ja illan päätteeksi jokainen sai tehdä oman palautusjuoman. Edustaja Karri Pitkänen kertoi Munaxin uutuustuotteesta Laitilan protein smoothiesta ja saimme myös maistella tuotteita. Herkuttelun ohella kuulimme Kissat-hallin urheilukeskuksen toiminnasta Hanna Suoniemen kertomana ja Hanna opetti meille myös vähän pilateksen liikkeitä. Osallistujia 16. 12.2. Pääsimme tutustumaan Musiikkiteatteri Palatsin uusiin tiloihin. Saimme maistella erilaisia herkkuja ja illan kruunasi Badding-musikaali. Osallistujia 50. 5.3. Dynaset Oy:n vierailu jouduttiin valitettavasti perumaan liian vähäisen osanottajamäärän vuoksi. 10.3. Vietimme uusien jäsenten iltaa eli 12.3.2014 jälkeen jäseneksi liittyneiden iltaa. Paikkana oli Central Office, Hämeenkadulla. Illan aikana tutustuimme heidän tiloihin ja perehdymme myös Pikku Paratiisin herkkuihin. Illanvietossa meitä oli 10. 10.3. Makujen ilta Original Sokos Hotel Ilveksessä. Meillä oli ilo tutustua ravintola Masuunin herkkuihin ja samalla sukeltaa viinien ihmeelliseen maailmaan viinipruuvin merkeissä. 19.3. Vietimme mukavan illan tutustuen ensin Kongressikeskus Puistotornin tiloihin ja sen jälkeen pääsimme katsomaan Evita musikaalia. 26.3. Jaoston sääntömääräinen kevätkokous pidettiin bussimatkalla Mänttään, Serlachius museoille. Osallistujia oli kolmisenkymmentä. 9.4. Saimme kutsun tutustumaan Näsilinnaan. Tilaisuuksia oli eri aikaan, joten useat jaostomme jäsenet pääsivät tutustumaan heti tuoreeltaan uuteen paikkaan. 10. 11.4. Saimme kutsun tutustumaan Ahlströmin ruukkiin, Porin Noormarkkuun yhdessä Helsingin seudun jaoston kanssa. Matkalla oli 18 n jäsentä. 14.4. Vierailimme Teivon raviradalla tutustuen ravien ihmeelliseen maailmaan. Tutustuimme kokoustiloihin, kävimme tallikierroksella ja saimme vähän peliopastusta ennen raveja. Loppuillasta ruokailimme ravintolakatsomossa ja seurattiin itse ravikilpailua. Osallistujia 26. 27.4. Ennen vappujuhlia pääsimme tutustumaan Ravintola Valtatie30 palveluihin. Tilaisuus oli työelämässä oleville, aktiivisille kokouspalveluiden käyttäjille ja tapahtumien järjestäjille. Osallistujia oli 9. 5.-6.5. Kymmenkunta sihteeriä kävi tutustumassa kesän 2015 muotimaailmaan Naracamiessa. 19.5. Murikanranta Oy / toimitusjohtaja Juha Leppäniemi kutsui n jäsenet tutustumaan Murikanrannan palveluihin. Osallistujia 47. 22.5. Saimme kutsun Gastrolaivan kesäkauden avajaisten yksityistilaisuuteen. Iltaa sai jatkaa Gastrolaivassa tämän jälkeen ja henkilökunta kertoi Gastrolaivan varaamisesta yksityisristeilyihin. 4.6. Aamiaistilaisuus klo 8.30 Dynamo Business Park / Sodexo Oy. Tilaisuus jouduttiin valitettavasti perumaan liian vähäisen osanottajamäärän vuoksi.

sivu 4 10.6. Ennen kesälomia Näsilinna kutsui meitä viettämään mukavaa kesäjuhlaa Näsilinnaan. Osallistujia oli noin 40. 18.8. Matkapojat Oy kutsui tutustumismatkalle Haikon ja Laulasmaan Kokousmahdollisuuksiin. 22.8. Naantalin Matkailu Oy yhteistyökumppaneineen kutsui meidät aurinkoiselle retkelle Naantaliin. Tutustuimme Naantalin kylpylään, pistäydyimme Putiikki Roosassa ja teimme kävelykierroksen Kultarannan puutarhassa. Herrankukkarossa nautimme yhdessäolosta, savusaunan löylyistä ja ruoasta. Osallistujia oli 17, joista yksi Jyväskylän jaoston jäsen ja yksi oli jäsenemme ulkomaalainen kollega. 27.8. Vierailimme SPR:n, Tampereen osaston vapaaehtoistoiminnan keskus Tampurissa. Illan teemana: Osaatko auttaa? Defibrillaattori elvytyksen apuna. Saimme harjoitella peruselvytystä sekä defibrillaattorin käyttöä. Paikalla oli 9 jäsentä. 2.9. Ravintola Fabrick kutsui jäseniämme tutustumaan uuteen, ravintolapalveluita Tampereen keskustassa Finlaysonin alueella tarjoava bistroon. Tiloissa on mahdollisuus järjestää yrityksille lounas- ja illallisruokailuja. Osallistujia oli 24. 2.9. Kokouspiste kutsui meidät aamiaisinfoon Tampere Congress & Culture Center Puistotorniin. 4.9. Dynamo ja Viking Line kutsui meidät aamiaiselle ja samalla kuulimme Viking Linen ja Sodexon viimeisimmät kuulumiset. 9.9. Ravintola Yi Tong Hotpot kutsui meidät nauttimaan opastetusta hotpot-ateriasta. Ravintola on huhtikuussa 2015 perustettu Suomen ensimmäinen kiinalainen hotpotravintola. 9.9. Teimme toisen vierailun Rantatunnelin Allianssin projektitoimistoon ja itse tunneliin. Kuulimme Rantatunnelin tämänhetkisen tilanteen ja tulevaa aikataulua. Tämän jälkeen tutustumme tunneliin Naistenlahden työmaan kohdalta. Paikalla kymmenkunta osallistujaa. 22.9. Vierailimme Kangasala-talolla. Tilaisuuden aluksi meitä opastettiin taidemuseon näyttelyttelyissä ja Riikka Herrala kierrätti muissa tiloissa. Osallistujia oli 17. 23.9. Matkapojat Oy kutsui viettämään Naisten iltaa Tampereen Vehoon. Ohjelmassa oli rentoa keskustelua maistuvaa ruokaa, muotinäytös sekä isäntinä olevien yritysten tuotteisiin tutustumista. Iltaa tähditti Jonne Aaron ja juontajana oli TTT:stä tuttu Jari Ahola. 8.10. n järjestämässä koulutustilaisuudessa kuulimme Ritva Enäkosken viestintä- ja vuorovaikutusluennon ja tutustuimme TTY:n Kampusareenaan. Osallistujia oli 32. 21.10. Jaoston sääntömääräinen syyskokous pidettiin Tampereella, Ahlmanin kartanolla. Osallistujia oli 20. 28.10. Viking Line ja Lapland Hotel Tampere kutsuivat meidät aamiaisinfoon ja samalla tutustuimme molempiin palveluntuottajiin. 3.11. Vierailimme Pirkanmaan pelastuslaitoksella. Kuulimme pelastuslaitoksen monipuolisesta toiminnasta, tutustuimme palomuseoon ja halukkaat saivat harjoitella alkusammutusta sammutuspeitteellä. Osallistujia 16. 10.11. Tutustuimme Technopoliksen Mediapolis kampukseen. Ohjelmassa Mediapolis esittely, tutustuminen kokoustiloihin sekä kierros Ylen tiloissa. Osallistujia oli noin 30. 25.11. SBMATKAT Oy / Tuija Helminen kutsui tutustumismatkalle Mänttä-Vilppulaan.

sivu 5 3.12. Teatteri STATE kutsui Sihteeriyhdistyksen, n jäsenet tutustumaan heidän kevään 2016 ohjelmistoon. 10.12. vietimme LANCÔME-kauneusiltaa Tampereen Sokoksella. Illan aikana kuulimme talven kauneustrendeistä ja uutuuksista, sekä saimme opastusta meikkaukseen ja ihonhoitoon liittyvissä kysymyksissä meikkitaiteilija Ilkka Ruotsalaisen johdolla. Osallistujia kolmisenkymmentä. 15.12. Pääsimme nauttimaan jouluglögit Tampereen Raatihuoneella, upeassa ympäristössä. Osallistujia 55. Senioritoiminta 20.1. Suunnittelukokous ja lounas Ravintola Astorissa 4.2. Lounas Talouskoulussa, jonka jälkeen tutustuimme Emil Aaltosen näyttelyyn Pyynikinlinnassa. 17.2. TTT:n Aamiaisinfo Kokouskeskus Puistotornissa. Aamiaisen ohessa oli infot: Kokous- ja kulttuuripalvelut saman katon alla; tunnelmalliset Puistotornin kokoustilat & TTT:n uutuudet sekä Viking Linen monipuoliset risteilypaketit & teemaviikot. Ilmoittautumiset suoraan järjestäjälle. 12.3. Menimme Torni-hotellin Sky Bariin Afternoon tealle. 31.3. Kävimme katsomassa elokuvan Armi elää. Sen jälkeen kahville Siperian tiloihin. 23.4. Kävimme lounaalla Tampereen ammattiopistossa. Menimme Tampereen taidemuseon Muumilaaksoon, jossa opastus "Seikkaillen kotiin" 7.5. Osallistuimme opastettuun kevätkävelyyn: Laikunlava ja Tammerkosken kansallismaisemat. 26.5. Teimme kevätretken Teiskon Viinitilaan 15.6. Lounas satamaravintola Kaislassa ja Sara Hildénin taidemuseo 30.7. Vietimme illan Tampereen viinikylässä 13.8. Opastettu tutustuminen Tampereen ortodoksikirkkoon, jonka jälkeen menimme lounaalle Kahvisalonkiin. 17.9. Teimme syysretken Kangasalan Lepokotiin, jossa opastus. Lounas Ravintola Paakarissa. Kävimme vielä Kangasala-talossa katsomassa Kimmo Pyykön näyttelyn. 1.10. Lounas Bar Bistro Fabric`ssa. Menimme katsomaan elokuvan "Kätilö". 17.11. Menimme tutustumaan Peurankalliokeskukseen, jossa lounas Ravintola Peurankellossa. Vielä menimme Tampereen taidemuseoon katsomaan Alvar ja Ragni Cawénin Elämänvirrassa -näyttelyn. 14.12. Joululounas Bar Bistro Fabric ssa.

sivu 6 Koulutus SPR:n, Tampereen osaston vapaaehtoistoiminnan keskus Tampurissa, saimme harjoitella peruselvytystä sekä defibrillattorin käyttöä. Ritva Enäkoski piti meille viestintä- ja vuorovaikutusluennon. Pirkanmaan pelastuslaitoksella halukkaat saivat harjoitella alkusammutusta sammutuspeitteellä. Muuta Tiedottaminen ja vuorovaikutus Jäsenten tavoitettavuutta on pyritty parantamaan sillä, että tiedottaminen tapahtuu useassa eri foorumissa. Tulevista tapahtumista tiedotetaan sähköpostitse sekä jaoston Facebook- ja nettisivuilta. Tällä tavoin jokaisen jäsenen on mahdollista valita mieluisin tapa tiedonsaantiin, yksi katsoo mielellään netistä ajankohtaiset asiat, kun taas toinen seuraa sosiaalisen median kanavia jne. Yhteistyökumppaneiden sähköpostimainonta Vuonna 2015 lta ostettiin yhdeksän sähköpostimainosta ja ne välitettiin jaoston jäsenille. Sihteeriyhdistyksen kassi Jaoston hallitus myi Sihteeriyhdistyksen kasseja muutamissa tilaisuuksissa ja kasseja voi aina tiedustella jaoston hallitusjäseniltä.