"Suarelaisten suakkunat"- perinteen keräys- ja tallennushankkeen satoa 2012-2014 Rääkkylän Oravisalon ja Varpasalon saarilta

"Suarelaisten suakkunat"- perinteen keräys- ja tallennushankkeen satoa 2012-2014 Rääkkylän Oravisalon ja Varpasalon saarilta Haastattelut, litterointi ja dokumentointi: Auli Partio (13.8.2014)

2 SISÄLTÖ SAATTEEKSI...5 1 KUNNALLINEN TOIMINTA 1.1 Viranomaisia ja luottamushenkilöitä...6 1.2 Koululaitos 1.2.2 Hypönniemen koulu...7 1.2.3 Oravisalon ja Vannilan koulut...11 1.2.4 Varpasalon koulu... 14 1.3 Kommelluksia koulumatkoilla ja muuallakin.16 2. TERVEYDENHUOLTO...21 2.1 Lääkärit ja kätilöt...21 2.2 Tapaturmia, sairauksia ja kuolemantapauksia...23 3. ELINKEINOJA JA LUONTAISTALOUTTA...26 3.1 Muistoja navetasta ja pelloilta...26 3.2 Traktorit ja muut koneet 37 3.3 Omavaraisia oltiin...39 3.3.1 Teuraat tiinuun tai makkaraksi..39 3.3.2 Kasviksia kasvimaalta, leipomalla leipää pöytään 40 3.3.3. Pellavaa ja puhdetöitä.41 3.3.4 Pyykkipäiviä.43 3.4. Metsätöissä...44 3.5. Kiertävät ammattilaiset, piiat ja rengit...44 3.6 Kiertäviä kauppiaita...49 3.7 Rakennushommissa...51 4. METSÄN JA VEDEN VILJAA...52

3 4.1 Muistoja metsistä...52 4.2 Särvintä järvistä - kylmiä kylpyjä...54 4.3 Marja- ja sienireissut 61 5. LIIKENNEYHTEYDET SAARILLA... 5.1Laivaliikenne...65 5.2 Lossiliikenne...69 5.3 Talviliikenne jäillä...74 5.4. Maaliikenne...76 5.5 Autoilua saarilla.78 6. PUHELINKESKUKSET...80 7. SÄHKÖÄ SALOILLE...82 8. KAUPPA KÄVI JA POSTI KULKI...84 8.1 Kyläkaupoilla...84 8.2 Postireissuja Hypönniemeltä...86 8.3 Postireissuja Oravisalosta...87 8.4 Myllyreissuja Paksuniemeen ja muita asiointeja kirkonkylään...89 9. SOTA-AIKAAN SAARILLA...89 9.1. Maanpuolustus, Salpalinja, evakot ja siirtolaiset...89 9.2 Sota-aikaa lasten silmin...103 10. KINKEREITÄ, RIPPIKOULUA JA KIRKONMIEHIÄ...109 11. PANKKIASIOITA...113

4 12. KULTTUURIA JA HARRASTUKSIA SEURAINTALOLLA JA MUUALLAKIN...114 12.1 Liikuntaa ja urheilua silloin ennen..114 12.2 Toimintaa seurojentalolla...116 12.3. Vapaa-ajan viettoa ja kyläilyä..119 12.4. Talkoot, iltamat, tanssit - pelimannin penkillä 124 12.5 Tanssireissuja, huvitilaisuuksia ja perhejuhlia...129 13. VIIMEISIÄ MATKOJA VAINAJAT, HAUTAJAISET JA PIDOT 134 14. SATUA VAI TOTTA?...141 15. ROMANIT...143 16. TOSITARINOITA..145 17. KYLÄHULLUT..155 18. SANONTOJA...156

5 SAATTEEKSI LUKIJALLE "Suarelaisten suakkunat" perinteen keräys- ja tallennushankkeen aikana, 2.4.2012-31.12.2014, kerätyt tarinat on tallennettu haastattelemalla Oravisalon ja Varpasalon alueen asukkaita. Hanke on Rääkkylän kirjaston hallinnoima ja sen on mahdollistanut Itä- Suomen aluehallintoviraston (Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue) myöntämä avustus. Haastattelut on litteroitu, ja tähän kokoelmaan on poimittu äänitteistä ja tekstimassasta ainoastaan tarinat. Tästä valtavasta tarinamäärästä seulotaan vielä parhaimmat tarinat julkaisuksi, joka näkee päivänvalon vuoden 2014 loppuun mennessä. Osa haastatelluista ihmisistä on halunnut esiintyä nimettömänä. Alla olevassa listassa näkyvät vain niiden haastateltujen henkilöiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen: Eronen Pekka, Hirvonen Ilkka, Hirvonen Irma, Hirvonen Toivo, Ihalainen Eeri, Ilonen Anja, Kettunen Einari, Kinnunen Timo, Laasonen Einari, Pippuri Väinö, Pitkonen Pekka, Pitkänen Antti, Rautiainen Osmo ja Sallinen Veikko. Kiitän lämpimästi kaikkia haastattelun antaneita. Minulla on ollut suurenmoinen ilo viettää kanssanne niin hilpeitä kuin surumielisiäkin hetkiä. Olen päässyt kanssanne matkustamaan menneeseen maailmaan, joka toivoakseni välittyy tarinoista myös niiden lukijoille. Ilman menneisyyttä ei ole nykyisyyttä. Lämmin kiitos Rääkkylän kirjastolle ja Itä-Suomen aluehallintovirastolle erityisesti hankkeessa tiiviisti mukana olleille Leena Väyryselle, Satu Hämäläiselle ja Eeva Hiltuselle. Oravisalossa 13.8.2014 Hankkeen työrukkanen, Auli Partio

6 1 KUNNALLINEN TOIMINTA 1.1 Viranomaisia ja luottamushenkilöitä Mie huastan sen yhen kaskun. Se olj sitä kansanhuollon aikoo. Jos öljyy sai puolj litroo ja se olj sieltä kansanhuollosta no sielähän se olj aina semmonen jono, kun se olj jokkainen jottain hakemassa ja pyytämässä ja lippu, jotta mie oon sen verran toimittana ja yhen kerran tuas jonotettiin. Siinä olj semmonen etteinen tuossa vanhassa kunnantalossa. Ja siinol kakspuoleiset peiliovet. Ja sielä olj se paikka mistä niitä jaittiin. Kirveskallio olj olevinnaa semmonen virkamies, joka olj se piä siinä. Kirveskallioha se olj sukujaaan. Ja se komenti, kun Ruotsin-Antti olj sielä ihav vahtimassa, kun ne ihan ryntäs sinne. Nii se komenti, ei sua laskii ku kaks henkii kerrallaan. Ruotsin-Antti sano, pirunkos mie mahan näile. Jos niillois jokahisela tuommonen parta, ku on tuola Rouvisela, niim mie sitosin ne kiini toisiisa. Ne ku aukas sen oven, niin ne kun ryntäs, nii eihän siinä Ruotsin-Antti mahtana Se niin, jotta kun niillois tuommonen parta. Se olj se Rouvinen, jolla olj punanen parta, tämmönen pitkä. Hiä sitois ne toisiisa kiini, van ne karkovaa, nillei oo tuota partoo. Minkäs, ku eihän niitä jos män usseempii, niin eihän niitä väkisin. Van se siitä hermostutti tiesti, etteisessä vuottoo ja sielä huoneessa ois tiesti nähny jotta mittee ne tekköö. Poliissi olj, Antti Ruotsalainen. Sehä olj tiälä pitkään. Ukki ol, siis isän isä kuollu 1919, jotta siitä ei oo mittää kuvvoo miula No semmonen ukki on jollai tavala ollu semmonen toimen mies. Ukkiha on ollu semmonen asioitsija eli semmonen joka on, varmaan niinkun hoijellu immeisile kaikellaisii kauppakirjoja ja muita. Melekein se on ollu niinku asianajajan tapanen. Ja lautamies ku on ollu vähän niinku Uuno Lehvonen ol ollu. Sehä ol kovasti kansa semmonen asioitsija. Ukki ol muun muassa oman laivalaiturin tuohon tiettäny, jotta piäsöö omasta rannasta laivaan, kun siihen aikaan 1900-luvun alussa se laivaliikenne on toiminu. Ja sitten kun se on kalamies ollu - kala on ollu siihe aikaan hyvin tärkee ruokatarvike - niin ukki ol ollu ja isäkii ol ollu kova kalamies. Niin ukki muun muassa tiettäny tuohon, sanottiin tekoluuvvoks, on vieläkkii tuossa. Ja viiskytäluvula kun sitä joutu isän kansa aina soutumieheks tuone, verkkoja. Niin se ol semmonen..kevväälä siit sai säynettä tekoluuvvolta ja syksylä se anto siikoja. Jotta ihan tuohon Piirooniemen etteen, on tekoluoto siinä niemen jatkeena. Mutta laitur on rannasta joku parisattoo metrii, kun se on matala ranta.

7 Yhen kerran Kinnusen Esko ol ollu sahhoomassa tuola Hypönniemessä. Ja Alapaikan, Kuren Pekka, ollu siinä lautoja, pintoja ottamassa, se ol sitten siinä vähä hättäilly. Esko ol vähä varottanu sitä, mut se ol yhen kerran ja peukalo läks. No, ne ol sitä hevosela sitten lähteny viemään. Mie olin vielä sillon kotona tässä, 50-luvun alakupuolta se ol. Nin tuossa Pekka ol sanona, jotta Stoi, toi! ja juoks tänne sissään ja huus ovenraosta ku isä ol verolautakunnan puhheenjohtaja Muista Väinö verotuksessa, Pekala ei peukalloo! Piti sitten isän tiesti ottoo huomioon, jotta vähä vähemmän äyrijä. Nii en tiijjä onko sitten vaikuttanu. 1.2 Koululaitos 1.1.2 Hypönniemen koulu "Miun aikaan ei ollu keittäjeekään, sillon ei ollu ruokoo, se ol vuan se maitopullo ja evväät. Ne isommat oppilaat män jo aikasseen lämmittämmään, kunnekka sitten myöhemmässä vaiheessa opettaja hoiti sitten sen hiiliin pyörittelyn ja pellin kiini laittamisen. Siinä isossa luokassa, olkohan siinä yks vai kaks uunii. Yks varsinnii olhan se, niin se piti niihen, jotka ol järjestysvuorossa...niin jo illala kantoo ne puut liiteristä valamiiks ja sitten olpa purku tai pakkanen eikä ollu aurattuja teitä - se piti kualoo vuan...no olhan se nyt se rein jäläki, mut isot pellot ku ol matkala...omat pellot ja sitten Puhakan pellot, nii sehän män veikkonen puol kilometrii varsinnii, niin sehä ol aina tukossa. Mut sehä ol vuan mäntävä, ei ollu vaihtoehtoja. Ei ollu koulukyytii. Tulhan sitä kolomatta kilometrii matkoo kouluun." "Vielä kerron siitä koulunkäynnistä. Alotin koulunkäynnin Pippurinmäissä, kun asuttiin sillon ja koulumatka tul semmonen kolome puol kilometrii tuone Hypönniemen koulule. Ja tammikuula vielä alako se koulu, kun se ol se miun setän vaimo, se ol Eini Sakkara tyttönimeltään...sillon se -33 vuosluvula tul tänne Oravisalon siihen vanhale koulule pitämään kouluu. Se tul tänne sitten Oravisalosta pitämään kouluu ja sittenhän se Hypönniemen kouluu kun piti niin se ol siinä Rautiaisen talossa ollu kortteeri, nii se miun setä sitten...missä lie tavanneet, iltamissa tiesti tuola Oravisalossa seurojentalola...ol tutustuneet ja ihastuneet ja rakastuneet ja sittehhän ne män naimisiin, vuotena -37. Tuolahan myö sammoo talloo asuttiin Pippurinmäilä, isän perhe asu. Siinä toisessa piässä asuttiin myö ja sitten setä asu, kun otti vaimon, niin toisessa piässä talloo. Meilä ol semmonen iso tupa asuttavana, 7 kertoo 7 metrii ol mitat siinä tuvassa. Ja setälä ol semmonen keittiö ol ja pikkukamari ol, missä setän perhe asu sitten. Niin se ol sittten niin katkonaista se miun kou-

8 lunkäynti, jotta kumma kun mie opin lukemaan ja laskemaan näinki hyvin, kun mitä loppuin lopuks ossoon. Sitten kun tul vielä sota-aika, ja siirtolaiset tul tuohon Hypönniemen koulule ja sillohan ei kouluu pystynä pitämään, kun ne siirtolaiset ol laitettu tuohon koulule asumaan. Siinä tul, en nyt muista mitenkä pitkä katko tul siinä koulunkäynnissä. Se piti lakkauttoo kokonaan sillon sota-aikaan se koulu." "Mie mänin sinne (Hypönniemen) kouluun sillon -36. Mie pääsin kouluun oppilaaksi, mutta kuunteluoppilaaks. Jotta se män hukkaan se ensimmäinen kouluvuos. Mut oli sitten se kiertokoulu, se oli Pippurin Pentin kotona, Pippurinmäilä. Se oli sielä rannanpuol'kammarissa ja sielä ol...sanoko ne rihvelitauluks sitä mustoo tauluu ja liijula kirjutettiin ja vaikka käilä pyyhkäs, niin se lähti pois. Tulihan siihen vähäsen sitä valakosta...olihan sillä tosin joku millä se pyyhittiin poikkeen. Mut siinä ne kirjaimien tekkoo opettivat." (Einari Kettunen) "Meijän opettaja Ryynänen ol parraita opettajjii. Se aina suatto tuikun ottoo. Mut ei siitä meile mittää haittoo ollu...se ol niin hyvä opettaja, taitava ja etevä. Eikä se huutana eikä karjuna. Sen muistan, yhtä poikoo se tälleen (korvalliselta) kun sillä ol hirmu lyhkäseks lipattu tukka, se otti tukisti tästä näppilöilä, eihä siitä oikein voinu tukistoo, kun se ol niin lyhkäseks ajettu ja sitten joskus anto luunapin ja sano "ähä". Ja kuri ol niin, jotta ensin myö rivissä seisottiin ulukona ja sitten opettaja tul laskemmaan sissään, eikä sielä suanu hälistä eikä mittää. Ku hänen vanha äiti oli siinä, yheksänkymmenen joha se ol...se aina sitten kun oppilaat tul niin se istu jo siinä oman ikkunan kohala ja se piti aina siinä tyttöjen niiata ja poikiin ottoo hattu piästä pois. Todennäkösesti se ol sanottu meile, jotta se siinä ol, lasin takana...sitä kunnioitettiin. " "Myö kumppii käytiin sammoo kouluu, mie niskaan kahoin tätä morsianta. Ol viiskytäluvula ne koulun viiskymmenvuotisjuhlat, mie sen muistan. Miun isä teurasti pässin ja keittäjä keitti kaalikeiton ja se tarjottiin juhlavieraile. Ja sielä sai sitten kaikki. Kalastuskunnan kokkoukset ja urheiluseura Virkistyksen kokkoukset piettiin koulula. Ja opintokerho ol sillon koulun jäläkeen, semmonen ja opettajjii muistan. Pitkäaikanen opettaja, 34 vuotta, ol semmonen ku Aarne Ryynänen. Ja hänen vaimonsa ol kotosin Liperistä, Pesolansaaresta. Se ol Lyydia, Pesonen tyttönimeltään. Ja -56 tul opettajaks semmonen ku Armas Pietarinen. Syntysija ol tuola Hypönniemen Pietarilasssa, Savonselän rannala. Ja hänen rouvasa ol sitten tää senaattori Ihalaisen täti. Eli Sisko Ihalainen ja Pietarinen. Ja hyö olivat koulun loppuun vuoteen -67, sitten muuttuvat Joinsuuhun ja sielä ol virassa vielä...olko se reilut puolkymmentä vuotta, se Armas. Se muuten ol Roukalahellai opettajana, muis-

9 taaksein kakskymmentä vuotta ja sitten Roukalahelta muutti tähän. Siinä ol paljo opettajjii: ukko- Kangas, Vitikka ja mitä kaikkii niitä vanhoja opettajjii. Sillon ku isävainoo ol koulussa, niin ne sano ukko- Kankaaks ja sitten tul se Vitikka opettajaks. Ja isä sano, loppuajan hiän ol Vitikan oppilaana. Siinähän monta sukupolovii käy. Ja aikoinaan tuon koulun ol urakoineet, Riäkkylässä semmonen lekentaarinen kirvesmiesryhmä, ku Makkosten kirvesryhmä, kolome veljestä ol siinä. Ja ne hirrestä on vestäneet tuon koulun. Ja tehneet ja meile riihen, se sama ryhmä." (Osmo Rautiainen) "Auvisen Eeron poika kun ol hirmusen pitkä ja jo viimeselä luokala ja se puris pihassaan "Kaikki niin pienii, hävettää piirii pyörii, kun semmossii nappuloita muut". Niin se Eero: "Van on pojallai ongelmii, kuule ohan sielä yks siun kokonen, käy keittäjä- Liina ja pyörittele sitä". Se ol leskinainen! Se Liina. Kyllä se Eerola leimahti, ison perreen isälä. Keksi aina konstit aina, tuota, minkälaisila konstiloila...kyllähän se ol siihen aikaan tiukkoo. Mie muistan siihen aikaan kun kouluun tul ameriikkalaiset laitto sitä ruoka-appuu. Ja sitten niilä sai - mittees se ol nimeltään se valakee, olko se laartii tai jottai ameriikan läskii, sillä munkkija paistettiin, jottai rasvoo. Sitten Liina teki meile oppilaile hirmu ison lettutaikinan ja paisto lettuja! Ne juhlat mie ikän muistan. Ei oo koulussa ollu niin hyvvee millonkaa." (Osmo Rautiainen) "Ja sitten kun meiän opettaja ku ol vähän alan miehii, niin emmie tiijjä saiko se siitä Ameriikan lootasta vai mistä konjakkii, niin se ol pienessä humalassa. Ja sitten pihamuala niinku kylyvömies, näinikkää, täytekarammellija kylyvi. No pennut myöhän mäntiin hurjan lailla, syöksyttiin namuja ottammaan. Ukko nauroo hekottaa ja otti pussista ja tuas roimas ja, no mie arvelin mikähän tästä tulloo...mie aloin ymmärtee vähän, eihän ne kun ol alaluokan oppilaat, niin se toinen opettaja sitten sano Aarnele, jotta elä tule ennee luokkaan. Ja se piti yhen tunnin meile ja sano jotta, miesopettaja on pahoinvoipa, jotta sillä on lunssa, piäsettä kottiin." (Osmo Rautiainen) "No, äiti ol sillä tavala edistyksellinen ja meiän vanhempikii suku, on käyny kouluja, jotta miun setäkii oli. Isä oli siis jiäny tähän niinkun muanviljelijäks ja hänen vanhempi veljesä ol nimismies, semmoset koulut ja Pekka-setä, joka niinikkään kuatu sodassa, niin se ol maanviljelysalale käyny koulut. Mie oon ommoo sukkuu Pitkonen. Pentin isä ja miun ukki olivat veljeksii ja sitten tuossa joka asu, kolomas veljes, jonka tytär ol Suoma Pitkonen. Niin mumminkii sisko ol opettaja ja hänen miehesä ol kansa nimismies. Jotta kaikki oli jo sillon vanhaan aikaan koittaneet käyä kouluja. No mie oisin lähtenä oppikouluun, mut isä

10 sano, jotta et...ku ol se sota-aika. Ryynänen, se meiän vanha opettaja ois laittana miut mielellään ja...sitten kun isä ol kuollu, niin mie sillon eri luvalla, viijjentoista vanhana seuraavana talavena läksin Jyväskylään, sinne kristillisseen kansanopistoon. Olin sielä. Sitten sieltä tultuu mänin kauppakouluun, Mikkelissä alotin ja Joinsuussa lopetin. Kun mie olin setän luona sielä, kun hiän ol sielä nimismiehenä, sitten Asikkalan Ossuusliikkeessä olin töissä ja setän luona yhen puol vuotta." "Meilähän ol ihan suurenmoinen opettaja, opettaja Ryynänen. Mie olin lellikki kyllä. Sen takia kun mie olin hirmu kova lukemaan ja oon vieläkkii. Sillon istuin, virkakammariks sanottiin, jollain asiala, en muista millä ja tuota mie vuan tuijotin kirjahyllyy ja mie olin jo lainannu kaikki melekein mitkä koulun puolela ol ne kirjat. "No, halluutko sie mitä tuosta lukkii? Suat ottoo." Sillon ol ilimestynä se Sinuhe, ja mie olin kahentoista vanha...eihän ne ois vanhemmat antana sitä oikkeestaan lukkeekkaa...mie vähä vaivihkoo iltasila peiton alla luvin. Ryynänen lainas aina miule mitä halusin, kun mie olin jo lukenu ne koulun puolen kirjat. Kerran se vuan sano, kun mie omasta mielestän olin aika tarkka kirjottammaan. Niin, kerran olin kirjottanu aineen puhtaaks ja se ei ollukkaa niin hyvästi kirjotettuna, niin Ryynänen sano, jotta tiehän nyt tää uuvelleen, kun sie oot aina muuten tehny niin hyvin. Jotta sen se kirjotutti sen uuvestaan. " "Kuusijuhlahan oli ihan vuuven tapaus. Ja siihe aikaan Ryynänen tilas semmosii lehtii, lastenlehtiä, niinkun Pääskynen ja mitä niitä ol. Ja siihen suatiin kotonta rahhoo. Niin todistus ja se lehti, se oli kohokohta. Ja laulettiin ja leikittiin." "Mie olin aina hyvissä välilöissä vanhoihin päiviin asti sen Ryynäsen kansa. Se oli sitten lopula hoijettavana tuola. Vaimosa oli jo kuollu, myö mäntiin Pitkosen Suoman kansa, kun Suoma ol kansa Ryynäsen lempilapsii, niin kahtommaan tuone vanhainkoile. Niin ihan vähän ennen kuolemista, niin se ei oikein ennee jaksanu mittään muuta puhhuu, kun myö tervehittiin ja sanottiin, jotta myö ollaan Suoma ja Anja. Nii, siltä tul itku ja sano, "Suoma ja Anja, kyllä työ ootta rakkaita miule kaikki". Tämmöset ol meile viimeset sanat." "Järjestäjänä oltiin vuoron perrään ja ne jotka ol järjestäjänä, män uamula aikaseen lämmittämmään ja iltapäivälä jo varattiin valamiiks ylleesä puut, rahattiin sinne...ja omia evväitähän myö syötiin, ei siihe aikaan ollu kouluruokailuu. Vanha rouva Fanny Ryynänen asu myös siinä...se ol semmonen...oikein vanhan rouvan perikuva, hieno ihminen, hyvin ystävällinen aina. Siihe aikaa niillä oli kasvattitytär, tuosta näitä Kinnusen, mitä on Aaro Kinnunen ja nuo on, niin siinä asu toinen, Heikki Kinnunen, nin tuota heiän tytär ol Ryynä-

11 sillä kasvattina, kun heilä ei ollu ommii lapsii. Liisa Ryynänen. Niin Liisan kansa kävin sitten aina leikkimässä ja olemassa, niin niilä ol aina piparkakkuu ja sen sellasta syötävvee." "Minä olin kevväälä täyttänä kuus vuotta ja syksylä kouluun. Tiesti pienkokonen ku olin, niin nimittelyhnä se ol...nimittely ol sillon muotii, jokkainenhan se sai oman nimen. Aina ne pienemmän jälessä juoks. Opettajista ei oo ku hyvvää muistettavvaa. Sen aikanen kasvatus ku ois nykysinnii, niin ehkä ois paremmin tämä hommeli...mutta tässä pittää sannoo, jotta meiän ikäluokan kasvattamiahan ne on nää nykyset jotka kasvattaa seuraavan sukupoloven...jotta se on löysäle vähän laskettu...kuri. Eini Pippuri ol ensimmäiset muistaaksein kolome, neljä...kolome luokkoo ja sitten kaikki oltiin yläluokat yhessä, montako lie ollu...neljä vissiin yläluokkii. Ja sikäli oli tuota...heleppoo oli, ainu oli nää kirjalliset aineet. Muut kun sitä tekivät...seuraavoo luokkaa kun opettivat, niin sen kuuntel, ei kyllä tarvinna lukkee läksyjä. Sitten seuraavana vuotena historia ja nämä, hyvät numerot tuli. Sitten tietysti kirjotus ja nämä...se jäi tuota sille tasole...se ehkä pikkasen sitten korjautu tuola kansanopistossa aikannaan. Kansanopistoon onneks piäsin. Isä sano, jotta maamieskouluunko vai kansanopistoon? Niin, onneks älysin...kansanopistoon, sisäoppilaitokseen. Siellä meitä oli 40. 30 poikaa ja 10 tyttöö. Niittylahessa. Oli semmonen...alakuun kotiikävä ja nii edelleen, mutta...linja-autola kulettiin, se kuluki jo Hypönniemelä sillon. Ja myö kansakouluaikana jo kulettiin linja-autokyyvilä. Sielä kyllä tosiaan sai joukossa ellää ja kurinalasesti." 1.2.3 Oravisalon ja Vannilan koulut Se ol meiän kylälä tää vanha koulu, tuossa Karhumäilä oleva koulu. Nii siinähän sitä käytiin ja em mie tiiä, kum mie en siinä ollu kun toisen, kolomannen ja neljännen luokan, sitten mänin Joinsuuhun. Se ol hyvin tasasta koulunkäyntii. Siivosti olin, nii ei tarvinnu arestissa olla, eikä laiskassakkaa. Sen verran läksyjä luvin. Siitä jäi lihansyönnistä mieleen, kun mänin kansakouluun toisele luokale suoraan. Ja sitten tul se, rupesivat ruokoo antamaan. Opettaja huasto sitä, jotta sitten tulloo keittoruokoo, lihakeittoo ja kaikki pittää syyvvä sitten. Tunttunen ol kaupanhoitajana ja sen poika Pekka ol, myö rinnakkain istuttiin. Ja kumpanenkaa ei syöny lihhoo, niin mitenkä myö tästä selevittään oikein. No sitten myö keksittiin, ku oltiin vihmeriä poikia no, leikki leikkinä mut

12 keksittiin, jotta Pekka toi kaupasta pieniä paperpussija, repussa, ja sitte lautaselta salloo siihen paperpussiin ja koulusta kun lähettiin, niin mehtään mätettiin lihat. "Tiälä (Oravisalo) ol semmoset opettajat, jotta tiälä ei hyvin pojat riehuna. Ja muuten tul karttakepilä. Ja tukasta nosteli. Miesopettaja Lehikoinen se piti kovan kurin kyllä. Siinol kolome luokkoo. Ja keittiö vielä. Se ol semmonen pienempi huone siinä toisela puolela. Ei se alakuaikoina ollu, van sitten loppuaikoina vuan. Sielähä ol... naiset keittel ruokoo. Olhan ne palaset evväänä, eihä sitä muuta. Repussa ol vuan maitopullo. Miehän en käynykkää ihan loppuun asti, kun tuota isä kuol, niin mie en joutana ennee kouluun. Kolomentoista vanha olin ja piti tuota ruveta miehen töile. Tekemään kotona niitä hommii. Se ol sillon kaks kertoo viikkoon tarjola, se ol semmonen neljä luokkoohan se ol muuten. Sitä peruskouluu ja jatkokurssithan ne ol sitte. Se piti jättee." "Lehikoinen ol miun aikaan opettajana. Kokonaan ol yläkoulun opettajana. Ja Alli Vasanto ol ensimmäiselä luokala alakoulussa. Sitten ol Lehikoinen sielä yläkoulun puolela, mut sillähä ol ihan hirmunen se kuri. Se kyllä poikiiha se kuritti, en muista niinkää että se ois tyttölöitä, mut poikii. Kyllä se kun tukkapiästä otti, niin pojat ol polovillaan ja sitten komenti kammariisa ja ne kun tulivat sieltä niin ne olivat pöllyytetyn näkösii. Mittee lie sitten sielä tehny, sitä en tiijjä. Omat evväät ol, sitten viimesilä luokila ol jottai keittoo, mutta alaluokila ol evväät. En muista olko ne jo kolomannela ja neljännelä luokala. Yläluokila, viimesilä luokila ol jo vellii ja puuroo ja tämmöstä. Sielä koulula ol keskuslämmitys. Tirkkosen Iita asu sielä alakerrassa ja ihan allaala ol semmonen pien huone. Ja se sielä asu ja se lämmitti. Se toisesta ovesta se män kuitennii sinne keskuslämmityspuolele, kun missä se Iita asu." "Oravisalossa kävin koulun. Tiältähän tul kuus kilometrii matkoo. Olhan niitä joskus tappeluja toisten kansa. Opettajista ei oo mittään niinkään muistissa. Yhen kerran ku ol neljäkymmentäviis astetta pakkasta, ja tuone mäntiin, nii ei ollu puoliakkaa koulukkaita koulussa sillon. Ja yhen kerran miulta koulun hiihtokilipailussa korvat jiäty, ne ol muuten kippeet sitten kun ne rupes sulamaan. Ne män ihan jiäkalikkaan." "Vannilassa koulu, se ol siinä Mäkelän paikala, ainakii yhen vuuvven se ol vai kakssii. Sillon kun ne rakenti tätä nykystä kouluu. Ja siinä ol Erosen Maija opettajana ja Huovisen Raili keittäjänä. Mut siinä ei ollu kun alaluokat nähtävästi, yläluokat ol tuola (Oravisalossa) nähtävästi. Siinähän ol niinkun neljä luokkoo tiälä."

13 "Viijennelä luokala olin sielä (Oravisalon koulussa) ja vanhemmat koulupojat, tänneppäin sieltä koululta kun siinä ol se korpi, niin ne vältunnila män tupakale. Ja myö alemman luokan pojat yllätettiin ne tupakalta ja ne otti meiät kiini ne isommat pojat ja väkisin poltattivat meiläkkii, jotta eivät kielis. Ja sitte se män kuitennii opettajjiin tietoon se assii. Ja ne sai selevile ketkä kaikki on. Ja sitten meijätkii, jotta työkii poltitta. Ei kehtoo opettajjiin nimiä mainita. Yks kirjotustunti jouvuttiin luokan etteen, niin olko meitä kakstoista. Ja opettajat käy kaupasta punasta norttii, vihreetä norttii ja tupakoita hirveesti. Ja sitten myö luokan etteen, toiset kirjotti, ainekirjotustunti ol. Meiän sitten piti ruveta tupakan polttoon. Opettajat, entinen kun loppu, nii jo sytyttivät uuven. Niin, parraat kerkis seittemän polttoo yhtä kyytii. Senhän tietää mitä siinä tapahtuu. Tai ois pitänä tietee. Nii nyt ne jotka ol eniten polttanu, niin kolomeko niistä pyörty jo. Sitten opettajat tajus, jotta ei tää oo hyvä. Sitten köijäsivät pihale. Itku piäs siltä naisopettajalta, kun se taputtel poskile "herree Antti, herree Antti"." "Meillol piirustustunti, tämmönen arkki ol (A4) ja miten lie miula sattu vino päivä, niin tälleen lyijykynälä vuan töhräsin sen paperin. Ja sitten mie tulin katumapiäle, jotta mitenkä mie tästä, jottei tulis jäläki-istuntoo. Niin mie vesivärilä otin ja mietin, että taijankii tehä tuon meiän kellarin ja siihen kaks koivuu. Sehän tietää, se lyijykynä, sehän kuultaa sen vesvärin läpi. Ja mie mualasin sen ja sitten opettaja otti ne työt taulule ja laitto esitteile ne. Ja sitten se siinä eestakasin kävel. Kahto läheltä ja kaukoo ja yhen kerran tul miun taakse ja taputti olokapiäle ja sano, että "Kuule Pekka, kyllä sinusta voi vielä tulla jotain, että miten sinä olet noin hienosti piirtänyt tuon veneen tuohon rantaan rantakoivuja vasten". Mie en koskaan sille selostanut, jotta se ol oikeestaan tuo meiän kellari, se vene!" "Se ol ensimmäinen koulupäivä ja isäukko sano, jotta nyt et mää kouluun, jiät puimaan. Ja sehän ol laki. Ja miehä en männy kouluun kun vasta seuraavana päivänä. Ja se Kaarnakari sitten sano, jotta mikset tullu kouluun, niin mie sanon, jotta kun isä sano jotta puijjaan tänä päivänä. Taisin nurkassai seisoo, se kysy jotta "Sinun isäkö määrää vai minä, koulussa?" Siihen aikaan kun isä ol tallouvenhoitajana koulussa ja joutu käymään sielä. Nii ei männy pitkä aika kun isäukkoon se tutustu, ja sitten kun mänin kouluun, niin se samanen opettaja pyyti miulta anteeks. Että "Enhän minä voinut mistään tietää, että sinä olet taloudenhoitajan poika. Enhän minä voinut tietää." Ja mie sitten jouvuin antamaan sille anteeks. Sen perrään ei ollu mittää ongelmii. Se tavallaan piti talouvenhoitajoo korkeemp'arvosena. "

14 1.3 Varpasalon koulu Eikähä sitä kouuluu käyty kun neljä vuotta ja siinähä sitä olj ihan tarpeeks. Varpasalossa, se koulu mikä palo sitten. Myö kerittiin justiisa käyvä, miun ikäluokka se koulu, kun sitten palo kevväälä. Muistahan mie, se ol se ensmäinen opettaja, ku se ol sillä tavala vielä, jotta se ol Heinoniemen ja Varpasalon ensimäinen luokka olj puol vuotta. Ja se sama opettaja käy Heinoniemelä joko syyslukukauven ja sitte ol kevätlukukauvven tiälä. Ja toinen ol päivvastoin. Ja se olj se alakoulu sillä selevä. Ja sitten jo piästiin siihen niinkun kansakoulun ensimäisele luokale, ihan. Se oljii, meiän opettaja ol sen niminen ku Anni Savolainen, se ol tuota parj vuotta. Ja sitten olj se Jussi Pippurj. Joka olj tiältä kirkonkylältä, se ol opettaja sen loppuvuuven. Meiä opettajana, eikä niitä sitte vaihtunukkaa, myö kerittiin se koulu käyvvä. Järjestyksen piti, sitä olj aina miäräajan alakoulukas ja yläkoulukas jo vähän niinkun vanhempi, nin niihen piti uamusila lämmittee uunit. Ja siivota luokat, laista ja pölyt pyihkii ja semmosta. Aina se miäräaika, olko hiän aina kaks viikkoo ne samat. Ja sittev vaihtu toiset ja sillä tavala niitä mäntiin vuan. Eiii, ei veikkonen, ollu kouluruokailuu. Van sitten tul jo lopula, jotta opettaja vuati, jotta pittää olla eväspalaset ja maitopullo, niinkun koista. Ja sillä tavalahan sitä sitten, oljhan se tietysti ku uamusila eihä sitä kerinny kukkaan kun sen jonnii, minkä lie nyt lähtiissä murjassu, jonnii leipäpalan ja sitten päivälä sai syyvvä evväitään. Eijollu kun vajjoo kilometri männä, noppee käynti. Noh, ainahan sitä nyt koulussa sattu jottai semmosta. Millon mukavoo, millon ei mukavoo. No oljhan niitä tiesti siinä omassa keskuuvessa, semmosesti niinkun voimistelutunnila. Koivulan pellola hiihettiin ja mäkkii laskettiin siinä, se kun ol koulu siinä viettävä, se talavela vei sinne aika etäs. Jotta sitten kun talavela kello soi, niin sieltä olli kiire kipin kapin tultava aina. No, oljhan sielä aina joku semmonen, itsepäinennii, joka ei meinannu totella opettajoo. Mut ei nyt yhtään semmosta vakavampoo ollu. Ainahan sitä luutakoppiin joutu, jos sattu joillai pojilla olemmaan niinkun tupakkavehkeitä tai jottai muuta. Voimistelutunnila muutaman kerran, sitä kun pit kiivetä ja sielä tehä niitä konstija ja joltakii pojalta putos sitten piippu. Se olj sitten luutakoppireissu sillä pojala iltapäiväks. No sielä olj niitä harjoja, sitä luutakopiks sanottiin. Sinne seisommaan..

15 Myö keksittiin viisas konsti sillon siihen kouluruokailuun. Se syksy tulj ja tottahan myö opittiin, kun sitä evästä syötiin ja myö sitten vaihettiin toisiin kansa, muistan kun toisila on semmosta perunakakkarroo ja meilä ei millonkaa tehty. Ne ol piirakoita tahi leipee sitten meilä. Ja sillä tytölä ol aina, se ol sielä Voiniemen niissä mökkilöissä asu semmonen, Harinen- perhe. Ja niilä se äiti ku ol tehny niitä kakkaroita. Ne ol meistä nii hyvvii, nii hyvvii ja myö aina vaihettiin siltä, Hilikka se ol nimeltään, niitä evväitä. Hänele annettiin piirakoita ja hiän anto meile niitä perunakakkaroita. Sillä tavala se vaihtu aina se ruokaresetti kun vaihto toisen kansa. Ja yhtenä syksynä, kun sillä meiän opettajala ol, sitten sisaresa se olj käsjtyön opettaja, niitä kirkonkylän Pippurija. Ja se ol Iida nimeltään, se olj niin hyvä opettaja. Käsjtyön opettaja ja se hoiti sitä talloutta ja niiläjähän olj lehmäkii siinä navetassa ja eikös nuila lie sikahii ollu, mie muistelen, ku se ol opettajila semmonen oma ruokatallous ja omavarasuus ja kasvismua ol siinä ihan sitten, kun siinä sitä peltoo on. Ja syksylä ku ol kaho kualinkerät. Niilolj aikamoinen kualjhuuhta siinä ja myö kun keksittiin sitten väljtunnila, myö mäntiin sinne niinku jänikset könnälleen ja järsittiin hampaila. Niin ne aina sanovat, jotta jos nuilen koulukkaile nykysin saman konstin tekisivät koulun peltoon kevväälä istuttasivat kualii ja saisha siihen usseempoo kualii panna, jota vähä varhasempoo ja van syksylä miten lie siihe aikaan ne kasvokii niin hyvästi. Ei niitä syöny mitkää elukat eikä etanat eikä toukat eikä mitkää. Kum myö niitä opettajan kualija järsittiin ja sitten se vasta opettaja älys, kun liekkö joskus männy hakemaan ja niitä, jotta mikä tiälä on jänis käyny ja myö järsittiin niitä! Niitä kualija..ja pitjhän meiän tunnustoo sitten eikä myö suatu arestii eikä mittään, mut meiän piti sitten tunnustoo paha tekommu ja se män nauruks niiläkkii ja myö sitten koko syksy kannettiin repula sinne pihasta kualii ja lanttuu ja vaikka mitä. Eihä se jiäny opettajan vahingoks sitte. Van se ol kuule niin herkkuu sitte, kaho ku sitä oppi syömään sitä salaattii sieltä. Ei myö nyhetty niitä poikkeen, oltiin sielä. Kun ne ol nuin korkeela kaho ne kualinkerät, nii sitten oltiin niinku jänikset, jokkaisela oma kerä sielä mitä järsittiin. Sitä sai samasta monennai päivänä syyä. Ne olj kyllä vitsikkäitä eihän ne nykyjään läksis penskat, jos panis pellosta järsimmään. Smmonen ruokahuusholli. "Koulussa (Varpasalossa) miula ensimmäisenä opettajana ol Arvo Housin vaimo, se ol alaluokan opettajana. Se ol hyvin mukava, semmonen pien nainen. Sitten sen jälestä ol Ryynäsen Lyyli, tuosta Hypönniemestä, Aarne Ryynäsen vaimo. Miekiihän sota-ajan jäläkeen mänin kouluun. Ja äiti teki repun miule manttelin taskusta, siihe sopi se kirja hyvästi. Siinä ol ne hihnat jotka sulukeutu siitä, niin se on vuan erityisesti jiäny mieleen niistä ihan

16 alakuajoista. Niin sillon ku ei ollu näitä karamellija tai näitä, niin erikoisesti jäi mieleen ne hiihtokilipailut siitä, ku se piti niitä ja anto kolome karamellii voittajale ja sillä ol sitten viikottain niitä. Ja sitten tietysti kaks ol hoppeele. Aika ussein sain ne kolome, ne jäi eritoten mieleen. Ne on niitä mukavii muistoja." "Ne ol kouluin väliset kisat siännöllisesti, tiältä lähettiin, se kunta tietysti anto rahat. Lavettireilä Oravisalon kouluuhhan se ol. Siinä käytiin monta kertoo hiihtämässä ja Hypönniemelä. Ne ol vuoronperrään, vuorovuosina er kouluila kierrettiin. Ne ol kouluin väliset kisat, kyllä mie pärjäsin sielä suht'koht hyvin. Se kyyti ol semmonen, ne lavettireit, siihen pantiin sukset kyytiin, eikä ne kukkaan kylymäny...ei ollu ihmepukuja." 1.3 Kommelluksia koulumatkoilla ja muuallakin "Se hyppyri, mistä pittuutta hypättiin (hyppyrimäki). Niin se Kinnusen Aatto, se aina hävis semmosen puol metrii, niin kerran se sitten mistä lie juohtuna hälle mieleen, se ol yhtenä uamuna leikanna sukset kantapiän kohalta poikki. Jotta hiän kun hyppevää niin voittaa. Eihän niilä suksila pystynä sitten hiihtämään, kun kantapiät ol semmoset. No se kun aina sen puolisen metrii hävis ja ne mittas sieltä takkoo, niin se arvel, jotta kun kannasta ottaa sen verran pois, niin voittas." "Joskus ol tuohon Ikolanmäkkee puonna kananmunia. Kuka lie vieny kauppaan, ol tippunu nuita kananmunia tienvarteen, niin eiköhän vuan yritettiin jottai heittee...ei ne onneks sattunu. Koulureissuista vielä, siinä mistä ol louhineet näitä kiviä Salpalinjaa varten, ol semmoset vaunut, joissol pyörät. Ne ol semmoset, voi olla suunnilleen tään tuvan pöyvän kokonen ja sitä voi ohjata. Niin aina uamusila vietiin se sinne mäilen se vaunu ja sieltä iltasila ajettiin alas. Se oli ilimeisesti, oisko ne sillä kiviä siirtäneet siitä louhokselta. Sitten ne joskus hävis, liekkö joskus käyneet ne pois sieltä, ne vaunut. Se jiäpi se louhos, mistä lähtöö se vanha tie, misson tää uus talo nyt, niin siitä mäni ja siinon hirmu jyrkkä se mäki. Siirtivät tänne loivempaan uuen tien, se jiäp sinne oikeele, oiskohan sata tai parisattoo metrii tästä uuvelta tieltä sinne." "Siinol siinä Hämmeenlahessa iso viemäroja ja se ol sitten jiätynä. Kouluaikaan siitä yli kulettiin, jotta kuka uskaltaa yli siitä männä. Eihä se nyt kovin paksu se jiä ollu. Monta poikoohan siitä män ylite, niin tuo Könösen Teuvo niin se kun män, nii se hurahti siihe ojaan ja kauloossa myöten. Se koulula kuivail vuatteet."

17 "Koulumatkoila sattuhan sitä kommelluksiii, sitä tietysti. Ne kun pojat on poikii jo koulussa, ne sitten kerran...tää Kettusen Einari, se aina tyttöjä kiusas ja oisko se sitten sillon minnuu kiusannu ja mie otin sitten näitä, joita sanotaan muamunaks. Ja mie viskasin sillä Einaria ja se kun sattu silimään. Ja tietäähän sen kun se tupsahti se... mitä sieltä nyt tupsahtaa ja miule semmonen hätä tul jotta nyt se Einar sokkeutuu. Oisko sitä sitten ollu vettä raviojassa vai mitä, se sitten huuhtel silimeesä." "Se ol sitä sota-aikoo. Mäkkee llaskettiin siitä Hypönniemen koululta, sielä ku ol se Puavo Pitkosen kauppa, ja siinä ol hyvä...jotta sai lautala laskii, niinkun suksiin piälä. Ja kerran jotennii ne sukset män niin, jotta toinen suks män toisele puolen leppee ja toinen toisele. Ja tähän semmosen patin kasvo tähän (keskelle otsaa) ja opettaja sitten sano, jotta pittee kahttoo, jotta elekee nuita sarvia kasvattoo. Ja eihä sitä sitten, mie kun nyt aina ajattelen, jotta mitenkään sitä sillon, ku ei suanu vuatetta...se ol se villasukka ja villahousu ja villatakki...ja sitten kun laskettiin mäkkee, niin eihä se, kun tiältä vuan pyyhkästiin näin...viskattiin ne lumet. Ei ollu toppahanskoja eikä toppatakkii...se ol vuan se villatakki...sitten äitikkii, kyllähän se vanhoja takkija kiäntel ja niistä teki, kun se pysty ompelemmaan." "Myöhän jouvuttiin hyvin varhasessa vaiheessa käymään kirkola, myllyyn mäntiin ja kesälä serkkupojan kansa, hevosela tottakai ja lossila. No hevonehhan ensinnä pelekäs lossii ja sitten tul Majasuaressa vastaan Tukkiisen Jussin auto ja pelekäs yhä enemmän sitä ja sitten männään ja Paksuniemeen. Ja noh, nehän jauhatti ja jauhattti ja sitten kun siellol tupakka-askit myllärilöilä auki niin myöhän varastettiin tupakit. Kuule, tullessa poltettiin sitten ne ja sehän vei vielä pahemman synnin piäle sitten. Se ol vuotena -52 tai-53...jotta 12- tai 13-vuotinen olin. Niin sitten meilä ol vieraita tässä ja harrastettiin jottai, jotta tupakkoo hirren raosta saunala polteltiin. Ja sitten ne läks viemään linja-autole sitä herrasväkkee, porukkoo, vieraita ja kammarin pöyväle jäi tuas nupiaskit auki vierailta ja eikun tuas otettiin tupakat. Isä sano kun lähti viemään vieraita, jotta tuoppas justeeri niin kuavettaan ja vejetään sitten vähä nuita vanerija rasiin. Eihä siinä mittää, ylä-aittaan mäntiin ja hirren raosta, misson kolo, niin puhallettiin savu ulos. Ja täti- Jenny sattu tulla ja kuhtu alas meiät. No serkkupojan vei saunaan ja saunan pukuhuoneen penkin alla justeer poikittain. Suatto suaha serkku vähä ripsauksii kintuile ja mie mänin sitten ja tunnustin isäle. En suanu selekään siitä, en suanu, mut oli tiukka paikka. " Talo ol rakenteila -46 ja siinä ol jo vinnilä nuo muut paitsi nämä palomuurit oli tekemättä

18 vielä. Sielä orava pesi sielä tai...se kävi sielä ja ne syötti sitä ja myö ruvettiin sitä Jyrkin kansa ihmettelemään. Jyrki oli tämä saman ikänen serkku. Ja Seija portaita myöten tuli sinne ylös ja myö jotta elä tule, elä tule. Tul. Ja kun ol pahvila peitetty se palomuurin kohta! Ja siitä vinniltä kerroksen läpi kellarin sementtilattiile putos. Eikun hätä meilä, jotta äit on tappoo ja selekäsaunaha siitä tuli, kun lapsenvahti ei hoitana hommoosa. Oisko vahtimies ollu kuuven vanha! Sillon tuli selekään. Ja sitten tuli vuos sen jäläkeen...tai voi olla samakii vuos. Sillon piti saunaan tulet laittoo uuniin. Ja meile tul just nää kenttäahjot ja alasimet ja ne ol sielä saunan kotassa. Ja sitten niitä jäin kilikuttammaan, naulasta viikatetta tekemään tai jottai. Ja unohtu sitten panna miäräaikaan sauna lämmetä. Ei se ollu ku tahkon altaan piäle isän polovele ruveta...se miustol kyllä vähä turha homma. Mut kunpahan ol. Oli niitä varmasti muistakkii ja on voinu olla syytäkkii suaha selekääsä." "Myö kun pässii uitettiin. Miun vanhin veli ja vanhempi sisko ja meitä neljä ol...mut kolomeltaan tehtiin suurin osa systeemistä. Vanhin veli ol jostain kuullu ja ol jiäny semmonen eppäilys jotta osovaakko lammas uija. Siihen aikaa, kun mitä uittopuita ajelehti rantaan, niin niistä tehtiin lautta. Ja sitten juohtu mieleen meile, jotta meiän pittää kokkeilla. Se ol semmonen pässi, sillol hirmu isot sarvet. Se sarviloista otettiin kiini ja toiset takkoo pökki, jotta suatiin se mehästä kiini se pässi. Vanhemmat ei tienny mittää. Ja töytyytettiin sitä rantaan lautale ja sitten lautta tuone hirmu etäs. Ja sielä eikun pässi järveen ja pässi tul kottiin ja myö...miten paljo myö tehtiinkä sitä hommoo. Ja sitten se loppu siihen kun nuapuri ol nähny, niin se ol käyny vanhemmile kertomassa, jotta semmosta penskat tekkööt, jotta pässii uittaat. Se loppu siihen." "Se on eritoten mielessä, kun tuohon Jorman paikale tekivät talloo. Myö Turtiisen Kallen kansa kulettiin kouluun yhessä, meilä jäi niitä evväitä tähteeks ja myö sillä kohala niitä evväitä syömään pois tullessa, niin ne ampu siinä. Siitä pohjakantoja tai jottai ja myö oltiin siinä. Se ol semmonen poloku vuan, mitä polettiin, niin huutihan ne, jotta ampu tulloo, mut myö vuan oltiin siinä...ja sitten niitä kantturoita lenti! Niin kyllä myö lähettiin!" "Kouluaikana, kun sitä piti jottai tehä, jotta sai sitä karamellirahhoo ja sillä viisiin. Tuo Soinilan Martti ol niitä siirtolaisii, se on vuotta nuorempi miusta. Niin myö kerättiin käpyjä. Soan jäläkeen. Meilä ol reput ja kun koulu loppu, niin myö tuossa missä savottoo ol, niin myö siitä käytiin käpyjä reppuun kerreemässä. Ja sitten jos suatiin enemmälti, niin viikonloppuna, pyhänä - sillohan ol lauavantainakii kouluu. Niin myö hevosela käytiin hakemassa, ne mehtään jätettiin piiloon, ja sieltä sitten. Niistä sai muutamia markkoja tai mitä nyt

19 ol sen aikasta rahhoo. Sitten kun ne ei yhtenä vuotena meinannu ostookkaa niitä. Niin se äiti sano, jotta eihän niitä nyt heitetä ja myö nostettiin jo uunile ne jotta ne puijjaan, kiv'uunin piäle. Ja kerkisköhän ne yhen yönseuvun olla sielä, sitten jotta nyt ostaat kumminniin. Ja ne piti sitten kiireesti ottoo alas sieltä, jotta ja tuossa se pui se. Jukan ja Marjatan luona riihessä pui. Oliko se Herranen vai mikä, se pui ne. Vanhempi mies. Sillon ei ollu muuta vällii, se muistaaksein kolome senttii ol se pienin käpy mikä sai olla. Mut kumminnii ihan riippumata siitä, minkälaisesta mehästä. Nykyjäänhän ne valavoot sen aika tarkkaan. Sillohan ne käräkepetäjätkii, niin niistähän sai, nehän ol hirmu isoja käpyjä niissä. Jotta semmossii ne ol ne koulumatkat." Se ol nii erilaista. Sillon kevväälä -47 ol piäsykokkeet lyskaan. Hilja-äti asu Koulukatu 11. Ja siinä ol Hokkasen autoversta. Kum mie edellisenä päivänä mänin sinne kaupuntiin, yksinnään piti matkustella, laivala kaupuntiin ja sitten siihen täti tul hakemmaan. Ensimmäinen kaupuntimatka. Ja sitten kiinnosti se verstapuol siinä, se ol uutta ja ihmeellistä, kun ne autoja korjasivat ja se edellisen puol päivee seurasin ja sähköhitsausta kahtelin. Ku sitä en ollu nähny, niin paljaila silimilä. Eikä kukkaan sanonu, sanonu. Seuraavana päivänä ku ol piäsykokkeet, ni silimät valu vettä, ne ol punasena ja mie en nähny. Laskukokkeet män pieleen, lasku ol miun vahva aine kansakoulussa. Niin siitä ei tullu mittään, kun mie en yksinkertasesti nähny mittää, numeroita vuan hyppi tälleen. Ei tajunnu mittää ja mie oon ihan täysin varma, jotta ne ei ois monimutkasia ollu ne laskut. Mut mie sain laskusta ehot. Laskennosta vai matematiikkoo, mikskä ne sitä sillon sano. Sitte syksylä mänin, kun velpoika ol jo yhen vuuven ollu, ni sen kansa mäntiin sitte. Nin sitte mie suoritin ne ehot ja eihän ne laskut ollu kovin kummasia. Sitten ku ei näkö temppuillu. Nii sitten koulusta sielä. Sitä kerran kuukauvessa piäs käymään kotona. Jotta se ol, lauvantaittii ol koulupäiviä. Joko lauavantain tai muanantain sai kuukausiloman nimelä. Sillon laivassa matkustettiin ja talavela linja-autossa. Kirkole hevosela veivä, linja-autole ja siitä. Sillon ol linja-autotki niin täynä, jotta kun mäntiin, nii edelliselä kerrala jo tiettiin, millon on seuraava matka. Kun ne anto vähä rahhookkii mukkaan, niin etukätteen piti ostoo se matkalippu seuraavan kuukauven piähän. Sennii tautta, jotta se ois muuten suattana elokuvalippuun huveta. Ne ol kansa ihmeellistä siihe aikaa. Ohukaiset ja Paksukaiset ja mitähän Sapliinin elokuvi niitä ol. Sielä ol aina Kino-Karjalassa ja Tapiossa jonot varmaan kvarttaalin pituset, ku ol niitä semmossii kuvia. Ei nykyään taijja olla jonoja

20 Kouluaikaan yhtenä talavena, meitä ol sillon jo viis pentuu tässä, ja mummolassa käytiin tuossa Räsäsen paikala ussein. Ku sielol saman ikänen poika, Matti. Ja myö yhtenä pyhäiltana, koko viis pentuu lähettiin ja kun ne hölys jotennii, jotta susija on liikkeelä. Nin myö pentulauma koko matka matkittiin susija ja huuvettiin suoroo huutoo. Nin kylälä läks huhu, jotta suslauma ol Oravisalossa. Nin sitten, se ol talaviloman aikoo ja meilä ol yks Pykäläisen Antti renkinä. Nin se läks sitten viemään muanantaiuamuna tuone tuone linjaautole, uamusila piti tiältä lähtee, mitähän lie, viijen tai kuuvven maissa. Oisko se seittemältä tai kuuvelta auto lähteny, en sitä muista. Nin se Antti ol pikkusen semmonen yksinkertanen, ja se sano isäle, jotta hiän ei lähe viemään jotta jos et haulikkoo anna hänele. Jotta kun niitä susija on liikkeelä. Nii isä anto sen haulikon, mut ei yhtään panosta. Antti istu reessä vielä, haulikko tässä, ja hyvi onnistu. No varmaanhan ne on tienny kaikki, jotta ryssän pelekohan se on. Sehä se ryssänpeleko aiheutti sen, jotta Joinsuussa ei ruvennu koulukaa sujumaan. Kun miun setä, isän veli, ol ollu seihtemän-kaheksantoista nin tuone Itä-Karjalaan läks. Ylioppilaat läks sinne veljeskansan avuks jottai sotimaa, ja se ol sitten sinne yllätetty. Vuokkiniemele tapettu yheksäntoista miestä. Ja niistä viistoista tappovat Vuokkiniemen koulule ja ne on hauvattu sinne Vuokkiniemeen. Nii se ol semmonen ryssäviha pohjimmiltaan. Lyskassa toiselen luokalen piti valita joko venäjän- tai saksankielj toiseks vieraaks kieleks. Ruotsin lisäks. Niim miekii saksan valihin, kun sillohan ol kaikki niin saksalaismielistä. Siitä ryhmästä uupu, nii ne arvala miut nappasivat siitä venäjee lukemaan. Ja sehä ol kum myrkkyy. Se ol niinku ois lyöny tulupan opiskelule. Jäläkeenpäin tiesti - niin kun joskus tulloo se viisaus jäläkeenpäin - harmitti, jotta oisha se ollu hyvä lukkee. 2. TERVEYDENHUOLTO 2.1 Lääkärit ja kätilöt

21 No myöhäm myö nyt sitten tehtiinni ne hevoistyöt, kun isä män semmoseks sillolj astma, nii se ei pystynäkkää mittää tekemään. Se olj meiän varassa.. Kaheham myö siskon tehtiin ja miulen kun rupes pakottammaan kässii näinikkään. Ku hevosta ajettiin talavela, ku ei älynny jotta ois ollu semmoset vehkeet, jotta ei viima ois käyny. Ku se jo pakotti yöttii, niim miun pit kintaat käissä muata. Sitten ne ajovat miut liäkärriin ja mie mänin pyörälä, ja sielä yks tiältä Varpasalosta olj, se Otto Tolovanen, joka assuu nyt siinä Luakiissa, sano jotta milläs sie oot? Mie sanoin, jotta pyörälähäm mie oon. Sano, et sie oo mikkää sairas, kum pyörälä sieltä asti tulet. Mie sanoin, pakkohaa se on tulla sanoin, jotta ei miula nyt missää rahhoo oo sillä tavala. Se olj jokkii ulukolainen se liäkärj. Kum mie selitin sillen, jotta se rupiaa kuitennii syksylä pakottammaan. Ja sitten se anto miulen tapletit, nin se loppu kerrala se jomottaminen, semmonen jomotus. Ja mie mänin syksylä uuvestaan, jotta tuota jos rupiaa talavela tuasj. Se puno piätään, jotta ei hiä anna nyt, jotta se yks satsi, eikä se oo pakottana sem perrään. Mie kintaat käissä makasin yöläkki. Sillon nyt kun mi olin ihan nuorj, niin mie en muista yhtään semmosta olleenj. Mut sitten kunmie nyt jo olin tiälä Ihalassa, niin se se emännän sisar, se Hanna Savolainen, joka jäi eläkkelleen sitten, kun se tulj tänne suareen loppuelämäkseen. Tässä mökissähän se oljii kuustoista vuotta vielä. Kaho kun se olj Viipurissa sielä sotasairaalassa eikös tuo lie sen parraan elämäsä ollu sielä. Ja sitten se evakoitiin sinne, kun se jäi Venäjäle Viipurj. Ja sitte se Hanna jäi eläkkeele jo, niin se haaveilj, jotta hiän ku on tympääntyny siihen kaupunkielämään. Sano, jotta hiän jos sais tiälä jossai olopaikan, niih hiän ei läksis mihinkää. Myö jo sitten jiätiin tähän piäpaikalen ja Veikko tuone ja sitten se Hanna, meilen, hiän kun nyt olj aina lomala tuola Ihalassa ja kotiutu tänne ja se sitten sitä alako muanitella, jotta jos myö ruvettas järkeilemmään sitä, jotta jos hiän rakennuttas mökin. Noh, eihä siitä mihinkää syntynä, ku ei tietä mihinkää ollu sillon, ku täähän nyt olj ainu, kun ainahan sitä jottai jottai tarvihtoo tuua, rakennustarviketta ja muuta ja sitte pitihän niitä sahata ja ensin tuola pihassa sahasivathan ne, kun sielä muutai tarvittiin tarviketta. Tässä kun olj ennen makasiinj. Ossuuskaupan makasiinj ja siinolj ihan sementtisilta ja sinne asti kun laiva toi tavarroo. Mut se kun sitten loppu se laivarahti ja autola piäsivät tavaran tuontiin, se möi tästä sen makasiinin, kauppa poikkeen. Noh, tää pohja ol jo sitten ihan valamis. Vähän sitä korjailivat. Ja laittovat tähän sitten tään mökin. Ja Hanna asu tässä sitten kuustoista vuotta, kunne sille tulj sitten hänelen jo tulj kansa se vanhuus. Siihen asti se olj oikeen semmonen mänevä ja tuleva ja oleva immeinen. Ja se kun käy vielä sillonniin kun niitä sairauksii sat-

22 tu. Ja se penisilliinj keksittiin sitten, niin Hannallahan olj sillonj oikeus niitä penisilliinjpiikkiä pistee, se liäkärj ihan anto sillen sen, jottei tarvinnu sieltä tulla erikseen ne sairaanhoitajat, eikä tiältä männä. Sehän käy kuin monta hoitamassa tuola ihan paikanpiälä, niitä monta viikkoo kuluki sielä, tiältä mökiltä käsin ja se iham mielellään tek sitä ja tuola puolennii se Puhakan isäntee, sitä vanhoo isäntee käy hoitamassa sillon, alakuajasta aika monela kertala. Ja sitten Ryynäsen rouvakii kun sairasti yhtenä kesänä, kun siltä ump suolen leikkasivat ja se ei ruvennu paranemmaan ensinkää, mikä se olj kun tuota se ei toisilta ruvennu paranemmaan. Sitä pit Hannan sielä käyvvä sehä se olj semmonen tiälä apulainen, huonossa kelissäkkii. "Ei ollu liäkärrii. Alakuun minkä mie muistan niin lähimpänä ol Joinsuu. Sitten Kohonenhan se ol pitkään. Se pysty tekemään pienii leikkauksiakii ja muita. Etevä. (Kätilöinä olt) Pitkäsen Liisa ja Maiju, Maijun äiti." "Se ol Alma Kapanen ja sitte ol Pakarisen Miina. Se vielä tul tuolta Varpasalosta, se ol vielä siinä lähelä Pippurinmäkkii. Almakii ol semmonen mökin emäntä. Jotta ne ol semmosii lapsenpiästäjjii. Alma kun sitten kuol, niin Miina meni paljo pitempään. Se tais vasta tullakkii sieltä Varpasalosta Alman kuoltuu. Äitikää ei yhtään lasta synnyttänä niinku kätilöle. Miun siskokii se tul sillä tavala takaperin, jotta se toinen jalat tul eilä, mut tul vuan se yks jalaka. Isä ol sitten ollu se puapo, kun ei se kerinny sitte. Kun ensin synty yks sisko ja sitten toinen. Kyllä sitten se Pakarisen Miina tul siihen, mut isähän se teki sen avustustyön. Tää ol vielä silleen, jotta toinen jalaka tul, ja se siitä isä veti, ja sano jotta kuolloohan se tai on kuollu varmasti, mutta tuota kuoloohan tää äiti jos ei sua sitä pois. Ja eikö mitä. Eihä sille käyny kuinkaa. Olha se pitkään kyllä mustana se jalaka... mustaks män. Mut riski tyttö siitä tul. Meilä ei ollu sillon asuttavana ku yks iso tupa. Ja sitten samassa ku oltiin, niin setälä ol pienemp kammar ja isomp kammar. Jossa hyö sitten asu, setä perreineen. Siinä sitten ol puoskat, jotta kun miekii olin jo kymmenvuotinen, niin siinähän piti vettä keittee ja kaikkii tämmöstä, onha se ollu semmosta alkeellista." "Olihan niitä kätilöitä...esmerkiks kun miun nuorin veli synty. Äitilä ol kyllä ollu jo sillon kun mie synnyin, niin kunnan kätilö, joku semmonen. Mutta kun Matti synty, niin sillon ei sitä kerinny lähtee kirkole. Hakemaan venneihen ja muihen kansa. Niin sitten tuossa naapurissa, Karvisessa ol kesälomala heijän tyttärii, joka ol sairaanhoitaja, niin mie iltasila sitten läksin sitä hakemaan tänne ja sitten Matti synty."

23 2.2 Tapaturmia, sairauksia ja kuolemantapauksia "Siinä Kähkölän luona ol se mökki, Onni Pitkänen siinä asu ja olkohan sillä siinä sisar, Kirsti Pitkänen ol Tohmajärvelä...Sitte ol meilä heinäntekoaika, vejettiin heinee ja miten lie, se Onnikii ol sielä mukana, olko se päivee vai iltapäivee vai mitä. Ja se jätti ne hevosen ohjakset silleen, lömpsäytti ne sillee, jotta ne jäi sivule ja män ottammaan niitä ohjaksii ja se työnti sinne piäsä ja sillon tiesti heinä-aikaan kärpäsii ol, nii se hevonen näinikkään nosti ja se ku Onnii tähän ohtaan. Siinnollii hätä meilä, kun verta vuoti ku härän kurkusta. Se osu johonnii pieneen suoneen ja sitte eiku lähettiin sen heinähäkin kansa pihhaan tulemaan ja soittamaan liäkäriin. Sinnehän se pit sitten viijjä ja jäläkikätteen sitten naurettiin, jotta Onnii onni potkas piähän! Mutta siinol ihan hätä! Eihän nyt tavallisesti, jos kuka hevosta käsittel, niin sillä ei piätään nyt sinne, kun se hevonen nosti jalakoo. Kengäthä sillä hevosela on voinu olla jalassa. Onni istu siinä ja isäntä ajo ja mie pein tuppoo Onnin piässä, jottei Onni kuiviin vuuvva. Emmie muita suakkunoita muista, mut se jäi mieleen." "Ol vielä tuo nuapurin isäntä siinä potilaana, se semmonen siihe aikaa...meleko paha tauti ol ja sit se män liian pitkäle. Se kuol ennenku piäs hoitoon sitten kun...mut se pahin ol jo tapahtunu. Mut suaphan sen nyt sannoo suomeks sanottuna, jotta kuppa sen vei. Ja melekein paras kaveri sen järjesti. Aika inhottava teko. Elikkä sillon Orives'- laivassa kuluki niitä alan kuulusuuksii, niin se ties nimittäin, ku ol itekkii suanu kansa. Kumpikii herra kärsi kovasti. " (Osmo Rautiainen) "Toropaisen Topiin liittyy se sanonta, "Missä Topi, sielä tongit". Ku se otti hampaan pois, kellä oli heiluva hammas. Ja erräät Tapanintanssit oli seurojentalola, Virkistys oli järjestäjänä ja Topi oli sielä ja Karppasen Väinölä ja Pitkosen Pentilä oli irti hammas, särkyvä ja Topi oli nurkan takkoo ottana ne poikkeen. Niilä pojila oli väkeviä, niin ne huuhteli suun, jotta puhas on haava." (Einari Kettunen) " Ei tässä nyt ollu kun vajjoot kolome hehtaarii tätä muata. Mut sitten tästä tien varresta kun suatiin tää tontti, ja tää nyt kyllä sitten liitty meiän tuohon entiseen muahan, jotta ei tää erillään ollu. Ja sitten rakennettiin tähän tää vuonna -50. Tää ol hyvin kivikkoinen pelto. Myökii ensimmäiseks piti ruveta kiviä nostammaan. Kankipelissä, pitkilä hirsilä. Kammettiin kiviä. Ja miulta vielä semmonen vahinko tul, kun lipsahti se hirs sieltä kiven alta, sen toinen piä... se hirs tul miun käin piäle ja se jotennii jäi kivihen välliin...no ehämmie liäkär-