T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 Kummitoiminnan 30. vuosi. Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet:



Samankaltaiset tiedostot
Uudistettu opintorahahakemus otettiin käyttöön elokuun alusta. Päivitetty kumminopas otettiin käyttöön vuoden lopulla.

Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja on Anna-Liisa Jarkko Hämeenlinnan Lammilta. Hallitus kokoontui vuoden 2017 aikana yhdeksän (9) kertaa.

T O I M I N T A K E R T O M U S Kummitoiminnan 29. vuosi. Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet:

Lastenkodin toiminnan kehittämisen kannalta merkittävin tapahtuma oli kehitysyhteistyöhankkeen alkaminen.

Kummitoiminta kasvoi edelleen vuoden 2011 aikana. Kummilapsia yhdistyksellä oli vuoden lopussa 383.

Ulkoasianministeriö hyväksyi muutoksitta lastenkodille haetun kehitysyhteistyöhankeen vuosille

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

T a m p e r e e n A - K i l t a r y : n s ä ä n n ö t

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

SFO:n voimassa olevat säännöt. SFO:n vaalikokouksessa 2015 hyväksytyt. säännöt (ensimmäinen käsittely) 1 Yhdistyksen nimi ja toimipaikka

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa , rekisterinumero on ))

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

Hämeenlinnan Eläkkeensaajat ry Yhdistyksen säännöt

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Kytäjä Golf ry. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu. Toimintasäännöt

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

Sääntömääräinen syyskokous

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Peuramaa-Golf-Hjortlandet ry ja kotipaikka on Kirkkonummen kunta.

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa alkaen

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin Muutokset merkitty rekisteriin Rekisterinumero Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt

Nakurun Lapset ry. Tasekirja

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

puhelin faksi BIC:OKOYFIHH IBAN:FI

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

HELSINGIN KEHITYSVAMMATUKI 57 RY:N SÄÄNNÖT

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA

Ammatillinen koulutus

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

TOIMINTASUUNNITELMA

Oppisopimuksella ammattiin

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

Suomen Varsijousiampujat ry. TOIMINTASÄÄNNÖT

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie Tornio

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa , päivitetty

2.1 Killan jäseniä ovat varsinaiset, kannatus- ja kunniajäsenet. Killan varsinaisen jäsenen tulee olla TTYY:n jäsen.

Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

Transkriptio:

T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 Kummitoiminnan 30. vuosi Nakurun lapset ry:n toiminnan tavoitteet: 1. Kummitoiminnalla pyritään takaamaan oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen lapsuus kummitoimintamme piirissä oleville kenialaisille lapsille. Jokaisella kummilapsella tulee olla mahdollisuus sekä peruskoulutukseen että ammatilliseen koulutukseen ja mahdollisuus toteuttaa itseään yhteisönsä täysivaltaisena jäsenenä 2. Hanketoiminnan tavoitteena on lisätä kenialaisten yhteistyötahojen omavaraisuutta ja jatkuvuutta sekä edistää kouluttautumista ammattiin asti. Toiminnalla edistetään tasapuolisia koulutusmahdollisuuksia ja vahvistetaan elämänhallinnan taitoja sosiaalisesta taustasta ja sukupuolesta riippumatta. 3. Verkostoitumalla muiden saman alan toimijoiden kanssa sekä Suomessa että Keniassa opitaan toinen toisiltamme - lisätään vaikuttamisen ja auttamisen mahdollisuuksia. 4. Kansainvälisyyskasvatuksella laajennetaan myönteistä ja suvaitsevaista ilmapiiriä. 5. Nakurun lapset ry seuraa ja osallistuu yleiseen kehitysyhteistyökeskusteluun Suomessa. 1. JOHDANTO Kummitoiminta jatkui perinteisellä tavalla. Tuettavien lasten ja kummien määrät pysyivät suunnilleen samoina. Vuoden 2015 aikana ilmoitettiin ammattiin valmistuneen kolmetoista (13) nuorta. Kummisihteeri Sirpa Rautiaisen työsuhde päättyi. Uutena kummisihteerinä aloitti vapaaehtoisuuden pohjalta Lea Metsä. Kiitokset Sirpa Rautiaiselle työstä kummien ja kummilasten asioiden hoitamisesta. Pitkäaikainen hallituksen jäsen Eija Laitinen jätti hallituspaikkansa. Hän vaikutti erityisesti ammattikoulun hankkeen loppuunsaattamisessa ja lastenkodin hankkeen valmistelussa. Hallitus kiittää Eijaa vapaaehtoisesta työstä yhdistyksen ja kummilasten hyväksi. Kehitysyhteistyöhankkeelle saatiin jatkovuosi 2016. 2. HALLITUS, TYÖRYHMÄT JA SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET 2.1 Hallitus 2015 Ari Parkkola, Hämeenlinna, puheenjohtaja Hanna Rinkineva-Heikkilä, Espoo, varapuheenjohtaja Olli Fabricius, Helsinki, taloudenhoitaja, jäsen Eija Laitinen, Hämeenlinna, jäsen, erosi hallituksesta 17.11.2015 Lea Metsä, Helsinki, jäsen Leena Rasanen, Espoo, jäsen Marianne Zilliacus, jäsen Jenny Öhman, Helsinki, jäsen Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja on Anna-Liisa Jarkko Hämeenlinnan Lammilta. Palkattuna osa-aikaisena kummisihteerinä toimi Sirpa Rautiainen. Hallitus kokoontui vuoden 2015 aikana yhdeksän (9) kertaa. 2.2 Kirjanpito ja tilintarkastus Kirjanpitäjänä toimi Marika Lohi Suomen Mikroluotto Oy:sta. Hän hoiti myös laskujen maksatukset ja rahasiirrot Keniaan yhdessä Sirpa Rautiaisen kanssa. Tilintarkastajaksi vuodelle 2015 valittiin HTM Aulikki Vuorela, toiminnantarkastajaksi ekonomi Matti Hukka ja varatilintarkastajaksi HTM Heikki Itkonen. 1

2.3 Työryhmät Hallituksella oli toimintavuonna seuraavat työryhmät: Lastenkodin hanketyöryhmä: Ari Parkkola, Eija Laitinen, Marianne Zilliacus ja Sirpa Rautiainen. Ulkoasiainministeriö myönsi vuonna 2013 Nakurun lapset ry:lle valtionavustusta 406 905 euroa kehitysyhteistyöhankkeeseen Arap Moin lastenkodin toimintakyvyn ja toiminnan kestävyyden vahvistaminen vuosina 2013-2015. Hankkeen avulla kehitetään lastenkodin toimintapuitteita, osaamista ja voimavaroja. Työryhmän tehtävänä oli seurata ja koordinoida hanketta lastenkodin kanssa. Tiedotustyöryhmä: Marianne Zilliacus, Jenny Öhman ja Sirpa Rautiainen. Ryhmä vastasi tiedotuksesta yhdistyksen kotisivuilla ja Facebook-sivuilla, kummisihteeri jäsen- ja kummikirjeillä. Kotisivujen uusimisessa Marianne Zilliacusta avustivat Hanna Rinkineva, Lea Metsä ja Jenny Öhman. Varainhankintatyöryhmä: Olli Fabricius, Matti Hukka ja Sirpa Rautiainen (taloushallinnon osalta). Työryhmän tehtävänä oli seurata yhdistyksen varojen käyttöä ja kehittää varainhankintaa. Maailma kylässä -työryhmä: Hanna Rinkineva, Leena Rasanen ja Lea Metsä. Ryhmä organisoi osallistumisen Maailma kylässä -tapahtumaan. Vapaaehtoiset ja opiskelijaharjoittelijat -työryhmä: Hanna Rinkineva ja Leena Rasanen. 2.4 Vapaaehtoiset ja harjoittelijat Vapaaehtoisia työntekijöitä ei työskennellyt lastenkodilla vuonna 2015. Lahden ammattikorkeakoulun opettajat Johanna Tarvainen ja Helena Hatakka vierailivat Nakurussa maaliskuussa 2015 tutustumassa yhteistyökumppaniimme. Sosionomi-opiskelija Amos Mulu työskenteli keväällä kolme kuukautta lastenkodilla. Hän raportoi harjoittelustaan ammattikorkeakoulun kansainväliselle koordinaattorille sekä ohjaavalle opettajalle ja Nakurun lapset ry:n Hanna Rinkinevalle. 2.5 Kevätkokous Sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin 16.5.2015 Hämeenlinnassa. Kokoukseen osallistui 21 jäsentä ja 6 vierailijaa. Ari Parkkola kertoi tilaisuudessa Kenian koulutusjärjestelmästä. 2.6 Syyskokous Syyskokous järjestettiin 28.11.2015 Helsingissä Töölön yhteiskoulun tiloissa. Kokouksessa oli läsnä 17 henkilöä. Kokous päätti vuoden 2016 jäsenmaksut seuraavasti: Jäsenmaksu, varsinainen jäsen 35 / vuosi Jäsenmaksu, kannatusjäsen 70 / vuosi Jäsenmaksu, opiskelija-kannatusjäsen 20 / vuosi Vuoden 2016 kummimaksujen suuruudeksi syyskokous päätti: Esikouluikäisen kummimaksu 210 / vuosi Peruskouluikäisen kummimaksu 350 / vuosi Lukiolaisen kummimaksu 600 / vuosi 2.7 Toiminnan kulut ja rahoitus Nakurun lapset ry:n toiminnan kulut katetaan kummeilta ja kannattajilta saatavilla kummimaksuilla, lahjoituksilla, jäsenmaksuilla, tuotemyynnillä sekä ulkoministeriön hankerahoituksella kun kehitysyhteistyöhanke on käynnissä. Vuonna 2015 tuotot olivat 275 497 euroa ja kulut 317 290 euroa. Tulos jäi 41 793 euroa alijäämäiseksi. Ylitys muodostui kasvaneista opintokustannuksista ja kummisihteerin palkkauksesta sekä vuoden 2014 joulukuulta siirtyneen rahalähetyksen maksatuksesta Keniaan vuoden 2015 puolella. 2

3. JÄSENYYDET JA OSALLISTUMISET Nakurun lapset ry on Kepa ry:n (Kehitysyhteistyön palvelukeskus) jäsenjärjestö. Yhdistys osallistui Educa-messuille 23-24.1.2015. Opettajalehdessä julkaistiin mainos. Nakurun lapset ry oli mukana Maailma kylässä-festivaalilla 23. 24.5.2015. Näyttelyosastolla Mahdollisuuksien Tori-teltassa vieraili runsaasti kävijöitä. Näkyvyys tässä kehitysyhteistyön suurimmassa tapahtumassa on paitsi välttämätöntä myös hyödyllistä. Puheenjohtaja Ari Parkkola osallistui ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen osaston järjestämään kansalaisjärjestöseminaarin keväällä 2015. 4. JÄSENTIEDOTUS JA VIESTINTÄ 4.1 Jäsentiedotus Nakurun lapset ry:n jäsenille lähetettiin jäsenkirjeitä ja tiedotteita pääosin sähköpostin välityksellä. Sähköpostituslistalle osoitteensa antaneet saivat huhtikuussa tiedotteen, jossa mm. kokouskutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen toukokuussa jäsenkirjeen, jossa asiaa koulutuksesta ja tohtoriksi väitelleestä Herbert Wanjalasta kesäkuussa jäsentiedotteen, jossa mm. kahden myytävänä olevan taulun esittely syyskuussa tiedotteen kehitysyhteistyöstä ja harjoittelija Amos Mulun työharjoittelusta marraskuun lopulla kokouskutsun syyskokoukseen joulukuussa tiedotteen syyskokouksen asioista ja kummimatkasta sekä viestejä Nakurun ja lastenkodin tilanteesta hallituksen jäsenten matkojen jälkeen. Niille jäsenille, jotka eivät käytä sähköpostia, vastaavat tiedot lähetettiin postitse. Kummeille postitettiin myös lastenkodista koululomien jälkeen lähetettyjä kummilasten kirjeitä, piirustuksia ja valokuvia. Kummit tapasivat toisiaan sääntömääräisten kokousten yhteydessä. Hallitus toivoo jäsenten osallistuvan aktiivisemmin kokouksiin.. 4.2 Kotisivut ja Facebook Nakurun lapset ry:n kattavin tiedotuskanava on kotisivut www.nakurunlapset.fi. Sivujen sisältöä päivittää yhdistys ja sitä ylläpitää vapaaehtoistyönä viestintätoimisto Viidakkorumpu Oy (Turku). Kotisivuja päivitettiin tarpeen mukaan ja ajankohtaista-osiossa tiedotettiin lastenkodin tilanteesta ja tapahtumista. Kotisivujen uudistamista jatkettiin vuoden aikana. Nakurun lapset ry on mukana sosiaalisessa mediassa omalla Facebook-sivulla, www.facebook.com. Sivustolla kerrottiin lastenkodin kuulumisista pitkin vuotta. 5. KUMMITOIMINTA 5.1 Perustietoa kummitoiminnasta Kummitoiminta on Nakurun lapset ry:n ydintoimintaa. Vuoden 2015 lopussa Nakurun lapset ry:llä oli 382 jäsentä ja 71 kannattajajäsentä. Jäsenistä kouluja tai päiväkoteja oli 13 ja muita järjestöjä/yhteisöjä 32. Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 356 65 385 73 386 16 382 71 Kummilapsia oli toimintavuoden päättyessä 385. Heistä lastenkodissa asui 112, loput elävät perheissä, huoltajien luona, sisäoppilaitoksissa tai opiskelijamajoituksissa lastenkodin ulkopuolella. Vuosi 2012 Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Yht. Poikia Tyttöjä Yht. Poikia Tyttöjä Yht. Poikia Tyttöjä Yht. 387 131 271 402 122 260 382 120 265 385 3

Kummilapsia kouluissa: Vuosi 2013 Vuosi 2014 Vuosi 2015 Esikoulkoulkoulkoulkoulkoulu Perus- Lukio Yht. Esi- Perus- Lukio Yht. Esi- Perus- Lukio Yht. 22 242 74 338 13 241 74 328 11 221 81 313 Peruskoulun ja lukion lukuvuosi päättyy kalenterivuoden lopussa. Ammattiin opiskelu aloitetaan oppilaitoksesta riippuen eri aikoina vuotta, usein seuraavana syksynä. Opiskelupaikkaa ja opiskelun alkua odotellessa nuoret ovat voineet käydä tietotekniikkaan perehdyttävän kurssin Nakurun lapset ry:n kehitysyhteistyöhankkeena 2003-2012 perustetussa ammattikoulussa NTI (Nakuru Training Institute). NTI Opiskelevia/ rahoitus Opiskelevia/ oppilaitos Valmistuneita/ oppilaitos Vuosi Comp Kummi Kummi +OT OT Yht. Amm. oppilts Korkeakoulu Yht. Amm. oppilts Korkeakoulu Yht. 2012 12 11 21 7 39 6 22 28 8 3 11 2013 13 13 21 6 37 13 24 37 5 12 17 2014 8 1 27 8 36 11 22 33 5 2 7 2015 12 2 25 9 36 16 20 36 8 5 13 2016 18 Arvio 45 * Arvio 14 * Lukuun eivät sisälly lukion joulukuussa 2015 päättäneet 26 nuorta, joista ainakin osa aloittaa opiskelun syksyllä 2016 Lyhenteet: OT = opintotili, NTI = Nakuru Training Institute (Center of Hope) Ammattiin valmistutaan ammattioppilaitoksen tai korkeakoulun kursseilla suorittamalla Certificate tai Diploma. Korkeakouluissa voidaan opiskella pidemmälle, alempaa (Bachelor) tai ylempää (Master) tutkintoa varten. Opiskelevia/ tutkinto Valmistuneita/ tutkinto Vuosi Certificate Diploma Bachelor Master Certificate Diploma Bachelor Master 2015 15 15 6 0 3 7 3 0 Koululaisten (313) ja jo opiskelevien (36) kummilasten lisäksi 20 kummilasta odotti opiskelupaikkaa ja neljän (4) opintojen tilannetta selvitellään. Ammattiin valmistui 13 nuorta (1 ehkä jo edellisenä vuonna). Vuosien varrella valmistuneita on yhteensä 135. 5.2 Varainhankinta ja käyttö Yhdistys keräsi toimintavuoden aikana kummitoimintaan yhteensä 142 555 euroa. Vuosi Kummiraha Opintotukiraha Taksvärkki Erilainen Kuukausi- Muu Yhteensä lahja lahjoitus lahjoitus 2012 103348 5193 3536 7268 2013 104529 23042 1110 3369 3949 4890 140889 2014 101836 25013 2379 2326 2049 3225 136828 2015 101594 30588 2800 1995 2200 3378 142555 Kummit rahoittivat opintoja 15 588 eurolla. Ali & Tujan Nylundin säätiö lahjoitti naisopiskelijoita varten 15 000 euroa. Erilainen lahja kauppa on osa vakiintunutta toimintaa. Ostettavat tuotteet löytyvät kotisivuilta osoitteesta www.nakurunlapset.fi/lahjakauppa. Lahja- ja lahjoitusvaroilla hankittiin kestovaippoja ja ruokaa sekä kustannettiin lastenjuhlia. Vauvoille ostettiin äidinmaidonvastiketta ja D-vitamiinia. Kummitoiminnan rahallinen tuki lastenkodille oli yhteensä 174 540 euroa: kummilasten koulukuluihin lähetettiin 115 197 euroa, opintoihin 58 199 euroa ja muihin tarpeisiin 1144 euroa. Lastenkodin hyväksi koitui myös yhdistyksen omarahoitusosuus 9872 euroa kehitysyhteistyöhankkeessa. 4

6. HANKETOIMINTA 6.1 Kehitysyhteistyöhanke 2013-2015 Vuoden 2015 hankesuunnitelmasta toteutettiin 85 prosenttia. Hankkeelle saatiin jatkovuosi 2016. Tulosalueittain toteutettuja asioita: Tulosalue 1: Edistää Nakurun lapset ry:n kummiohjelmassa olevien lasten ja nuorten tasavertaisia kouluttautumismahdollisuuksia. Peruskoulujen lukumäärää vähennettiin siirtämällä lapsia heille sopivampaan kouluun. Keskittämällä oppilaita peruskoulujen keskimääräinen lukukausimaksu aleni. Oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia vaihdettiin kouluun, jossa heidän erityistarpeensa huomioidaan. Opiskelijoiden lainaohjelman säännöt ja sopimukset saatiin valmiiksi ja hyväksyttyä. Lainajärjestelmä otetaan käyttöön myöhemmin. Opinto-ohjausta annettiin kaikille peruskoulun kahdeksatta (std 8) ja lukion neljättä (F4) luokkaa käyville nuorille. Opinto-ohjauksen periaatteet on mietitty ja kokeiltu. Kirjallisia ohjeita valmistellaan. Tulosalue 2: Voimaannuttaa huoltajaperheiden kykyä pitää huolta kummilapsista. 40 huoltajalle on viety tietotaitoa kuinka parantaa perheen toimeentuloa. 15 huoltajaa on valittu koeryhmään kehittämään pienimuotoista maataloustoimintaa. Koulutusta on annettu kanojen kasvattamisessa. 180 kummilasta ja huoltajia on osallistunut neljään (4) terveysasioita käsittelevään tilaisuuteen. Tulosalue 3: Voimistaa yksilöllistä ja institutionaalista kykyä parantaa laatua ja kestävyyttä kummiohjelman aktiviteettien osalta. Henkilökunnan koulutuksen jatko siirrettiin vuodelle 2016. Lastenkodin ja yhdistyksen yhteistoiminnan kehittämisessä edettiin vuoden lopulla. Tavoitteena on uusia yhteistyösopimus vuoden 2016 aikana. Lastenkodin taloudellista kestävyyttä parannettiin, kun saatiin luotua lastenkodin tulosalueet sekä kirjattua tulot ja menot. Tulosalue 4: Parantaa lastenkodin asuinympäristöä. Koulu- ja asuintilojen sekä hallintorakennuksen katot uusittiin. Kirjasto- ja kokousrakennuksen sisätilan muutostyöt valmistuivat. Portinvartijalle tehtiin uusi pieni rakennus. 6.2 Rahoitus ja kulut Nakurun lapset ry sai hanketoimintaansa ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen osaston kansalaisjärjestöjen valtionapua. Ministeriön hankerahaa käytettiin 111 873 euroa yhdistyksen omarahoitusosuuden ollessa 9872 euroa. Sopimuksen mukaan yhdistys vastaa 15% hankkeen rahoituksesta niin, että ½ maksetaan rahana ja ½ tehdään vapaaehtoistyönä. Hallituksen jäsenten tekemät työtunnit kirjataan. Tuntimäärät arvotetaan ohjeistuksen mukaisesti 14,50 euroa/tunti Suomessa ja 5,00 euroa/tunti Keniassa. Lastenkodin hankkeeseen tehtiin vuonna 2015 yhteensä 720 tuntia, rahalliselta arvoltaan 9 975 euroa. Rahoitus Kulut Vuosi UM Yhdistys Yht. AMCH Kummisihteeri Koulutus Suomessa Seuranta (matkat) Muut Yht. 2013 57639 5087 62726-42648 -1655-3020 -10660-4743 62726 2014 71515 6320 77835-53900 -5186-4727 -9115-4907 77835 2015 111873 9872 121745-93935 -7760 0-8556 -11494 121745 6.3 Hankematkat Nakuruun Puheenjohtaja Ari Parkkola teki hankematkat maaliskuussa ja syyskuussa 2015. Olli Fabricius vieraili lastenkodilla huhtikuussa keskittyen hankkeen talousseurantaan. 5

7. TALOUSYHTEENVETO euroa % kerätyistä varoista Kummirahat, opintorahat ja lahjoitukset 142 555 92.7 Jäsenmaksut 10 595 6.9 Tuotemyynti (netto) ja korko 602 0.4 Yhteensä 153 752 100.0 Lastenkotiin -174 540 113.5 Lastenkodin hankkeeseen (yhdistyksen osuus) -9 872 6.4 Hallinto- ja toimistokulut -4 873 3.2 Kummisihteerin palkka (yhdistyksen osuus) -6 259 4.1 Yhteensä -195 544 127.1 Nakurun lapset ry:n tilinpäätös 2015 osoittaa tilikauden 41 793,27 euroa alijäämäiseksi. 6