Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta.

Samankaltaiset tiedostot
Opetelkaa Kymenlaakson partiopiirin huuto ja huutakaa se leikin johtajalle. HILJAA, SOLJUU, VIRTAA, MURTAA, PAUHAA, KUOHUU, KYMI!

2. Mikä on eniten kalastettu kala Saaristomerellä? 3. Mitä kaloja ihminen pystyy kasvattamaan kalanviljelylaitoksissa?

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

Kouvolan kaupungin sisäliikuntatilat 83 kpl

Säännöt. Pelivalmistelut

Teollisuuden ja yhdyskuntien ravinnekuormitus vesiin: FOSFORI (Kymenlaakso)

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

Suurjuhlan ohjelman tueksi on tehty ennakkotehtäviä, joita lippukunnat voivat toteuttaa kevään aikana matkalla kohti Suurjuhlaa.

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Sarjakuva-

Salpausselän palveluvyöhyke Edunvalvontapäällikkö Petteri Portaankorva

Välkkäri-koulutus 2017

Palloultimate Soveltaminen:

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella

TOIMITILAHINNASTO ALKAEN Toimitilat ryhmitellään seuraaviin maksuluokkiin:

Keljonkankaan frisbeegolfrata

Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä

1000 tco 2. ECOREG - Ympäristö VUOSI Ympäristö Talous Hyvinvointi Ekotehokkuus. Teollisuuden ja energiantuotannon CO2-päästöt (Kymenlaakso)

Poitsilanmaan Luontoyhdistys Kuikka ry PULP suojelun edistämiseksi

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

ARVAA MIKÄ AMMATTI -sanaselityspeli. AMMATTIPELI kysymysnopalla. puutarhuri. poliisi

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

Kouvolan terveyden ja liikunnan edistämisen palvelut Kevätretki Liikuntakeskus Pajulahteen tiistaina Jaalasta

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min)

Matikkapeli 30. Tarvittavat materiaalit: iso noppa tai kaksi tehtävälaput printattuna ja laminoituna

TOIMITILAHINNASTO ALKAEN Toimitilat ryhmitellään seuraaviin maksuluokkiin: 24%) ei jäsen (alv 0%) 24%) oma (alv 24%) vieras (alv 0%)

Peliteoria luento 1. May 25, Peliteoria luento 1

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

- pallon tarkkuusheitto ( esim. sulkapallon heittäminen yläkautta korilevyyn tai esteen yli)

10. Kerto- ja jakolaskuja

TOIMITILAHINNASTO ALKAEN Toimitilat ryhmitellään seuraaviin maksuluokkiin: 24%) ei jäsen (alv 0%) 24%) oma (alv 24%) vieras (alv 0%)

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014)

Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä

Kouvolan kaupunki Kodikas Kiehtova Kehittyvä

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen

IHMEEN HIENO KOUVOLA. Helsinki 134 km Junalla 1:25 h Autolla 1:30 h. n.7 700

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

Kenguru 2017 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Etelä-Karjalan vastaavat päästöt vuonna 2011

Harjoitussuunnitelma viikko 17 Kärkipotku I

Viihtyisiä, turvallisia ja korkealaatuisia asuntoja. sekä asuinympäristöjä.

Kymenlaakson taajama- ja yhdyskuntarakenteen kehittäminen Kymenlaakson kokonaismaakuntakaavoituksen pohjaksi. FCG:n karttakyselyn tulokset, 27.1.

Murtolukujen peruslaskutoimitukset Cuisenairen lukusauvoilla

Tervetuloa LifeVacin käyttäjäksi

Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut

Toimitilat ryhmitellään seuraaviin maksuluokkiin:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

Saatko kerätä jokamiehenoikeudella sammalta ja jäkälää?

Hampurilainen Ravirata Tyynyralli Solmu Kameli(poni)leikki Jeesuksen aasi- leikki Juudas-hippa

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?

SEMINAARIN KOULUN OPPILAIDEN

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat

Kenguru 2018 Ecolier (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Keto-Mökit. Mökit

Harjoitussuunnitelma viikko 14 Potkaiseminen II

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

KIEKKOHEITOT RYSTYHEITTO

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I

SISÄLLYS. N:o 310. Laki. merilain 6 luvun 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 2008

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Harjoitustehtävä. 3. Suunnittele Kymenlaakson alueen sairaalapalvelut puhtaalta pöydältä: Punnosen raportin sivut 16,17, 20 ja 21

Joukkoliikenneyhteydet lukioihin entisen Anjalankosken alueelta

Mitä jos netti ei toimisi?

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

Helsinki Sarja Oranssi Vihreä Rasti Lähtö Lähtö Tehtävä 1 1 Maksimipisteet Solmutaulu. Aika- ja taitotehtävä Köysityöt

Etelä-Karjalan vastaavat päästöt vuonna 2011

1-2 Tuomelan pihalla. Areena)

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Sisällys KÄSITTELY... 4 KAAVAVARANTO JA

Biomassan energiakäyttö

Käyttöohje palveluntuottajalle

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

BINGO. yhteiskuntamme ihmisiä ja ammatteja. Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus. Kuvat: pixabay.com papunet.net arasaac.org

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Harjoitussuunnitelma viikko 18 Kärkipotku II

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

Kymijoen uittosäännön kumoaminen välillä Kuusankosken niska-meri sekä uittolaitteiden ja -rakenteiden poistaminen, Kouvola

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset majoituspaikat

Tankataulu Perunaliisterillä ja kirjan sivuilla päälystetty runotaulu

Sulkakansa-kokonaisuus luokat Opettajan oheismateriaali

Harjoitussuunnitelma viikko 8 Kuljettaminen II

Kenguru 2006 sivu 1 Ecolier 4. ja 5. luokka ratkaisut

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

Ratkaiseva päätöskierros

Finn-Savotta Oy Pena-laavun pystytysohje

Kenguru 2016 Cadet (8. ja 9. luokka)

Transkriptio:

Betonipeli Suurjuhlan ennakkotehtävä on nimetty Betonipeliksi, sillä Kouvola tai tuttavallisemmin Kouvostoliitto on tunnettu kauniista betoniarkkitehtuuristaan. Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta. Tutustukaa ja yllättykää - Kouvolassa on muutakin kuin betonia! LEIKINJOHTAJALLE: Levitä pelikortit ympäri pelialuetta (esim. rajattu metsäalue tai sisätila). Katso leikinjohtajan ohjeesta mitä tarvikkeita jokaisessa kohdassa tarvitaan ja kerää tarvittavat tavarat kasaan ennen leikkiä. Jaa osallistujat 2-4 hengen joukkueisiin. Ainoa rajoite on, että jokaisessa joukkueessa on oltava yksi kirjoitus- ja lukutaitoinen henkilö. Joukkueet heittävät vuorotellen noppaa ja lähtevät etsimään kyseistä tehtävälappua (esim. 3). Kun he ovat löytäneet sen, he suorittavat siinä kerrotun tehtävän tai tulevat kertomaan vastauksensa. Voitte itse päättää, miten kohtelette joukkueita, mikäli vastaus on väärä (annatteko vinkkejä vai tuleeko esim. jokin liikunnallinen lisätehtävä). Kun tehtävä on suoritettu, joukkue heittää noppaa uudestaan (tulee esim. 4) ja lähtee etsimään lappua numero 7 (3+4). Se kuka suorittaa ensimmäisenä tehtävän nro 36 on voittaja. Jos nopan heitto ei mene tasan, voitte halutessanne sopia, että joukkue tippuu kohtaan 25 ja jatkaa siitä, kunnes tasaluku tulee.

Leikinjohtajan ohjeet 1/4 Tarvikkeet leikkiä varten: riukuja köyttä/narua sinitarraa pieniä keppejä maastosta/jäätelötikkuja liimaa pallo maila/keppi n. metrin mittainen kiekko/pallo. puolikas lautasliina tai kaksi palaa vessapaperia ämpäri 1. Oikea vastaus on a) Atsaleat, eksoottiset havupuut sekä alppiruusut. 2. Oikea vastaus: c) Hirvas. Se löytyy Rovaniemeltä. 3. Leikinjohtajalle: Rakennelmia voivat olla esim. kerrostalo, silta, rautatieasema. 4. Jos Karhu nukkuu leikki ei ole osallistujille tuttu, niin sehän menee siis näin: yksi on piirin keskellä nukkuva karhu ja muut pyörivät karhun ympärillä laulaen karhu nukkuu, karhu nukkuu, talvipesässänsä, ei ole vaaraa kellään, näin sitä leikitellään, karhu nukkuu, karhu nukkuu, eipäs nukukaan! Lopussa karhu herää ja yrittää ottaa kiinni jonkun ympärillä olevista. Hänestä jää seuraava karhu. Jos joukkueet ovat kaksihenkisiä, leikinjohtajat tai muut joukkueet voivat osallistua leikkiin. 6. Riippusilta voi olla esim. apinasilta tai jokin muu rakennelma. Käyttäkää mielikuvistusta. Tarvikkeet: riukuja, köyttä, narua. 7. Oikea vastaus on b) vesipuisto. Tykkimäkeen tulee ensi kesään Aquapark, josta löytyy erilaisia liukumäkiä ja altaita. a) kohdalla viitataan viime vuonna puistoon tulleeseen Atrenalin seikkailupuistoon, jossa kiipeillään puissa. c) kohdan eläinfarmi on viihdyttänyt piston kävijöitä jo useamman vuoden ajan. 8. Repovesi eli Kouvolan Valkealassa sijaitseva kansallispuisto. 10. Suomen kartta löytyy tämän ohjeistuksen lopusta. Opettele ensin kuitenkin itse, missä Kouvola kartalla sijaitseekaan! Tarvikkeet: sinitarraa (jolla merkata kohta) 13. Oikea vastaus on A. Verlan tehdasmuseo on yksi Suomen seitsemästä Unescon maailmanperintölistalle päässeistä kohteista ja se sijaitsee Kouvolan Jaalassa. Tehdasmuseoon voi tutustua oppaan johdolla. Tykkimäen maskottisammakkojen nimet on Kusti ja Kerttu. C-kohdassa viitataan Kouvolan Valkealaan, jossa Kustaa III:n tiedetään taistelleen. Valkealassa sijaitsevat mm. Kustaa III:n tie sekä Kuninkaan kivi (iso kivi, jolta kuninkaan kerrotaan seuranneen taistelua).

Leikinjohtajan ohjeet 2/4 14. Tarvikkeet: pieniä keppejä maastosta ja liimaa 15. Tarvikkeet: pallo 16. Oikea vastaus: a) Korian varuskunnassa kapteeni Kuittinen keksi Molotowin koktailin. 17. Tarvikkeet: maila ja kiekko/pallo. 18. Myllykosken Pallo eli jalkapalloseura Kouvolan Myllykoskelta. 20. Jos kolmijalkajuoksu on osallistujille vieras laji, voitte harjoitella sitä ennakkoon tai näyttää esimerkkisuorituksen. 21. Oikea vastaus: Partiokylä sijaitsee nimenomaan kävelykadulla, mutta sekä kohta a) kävelykatu että kohta b) kauppakeskus ovat molemmat oikein. 22. Oikea vastaus: d) curling. 24. Tarvikkeet: pallo 25. Hiljaa, soljuu, virtaa, murtaa, pauhaa, kuohuu, KYMI! Huuto aloitetaan hiljaa ja jokaisen sanan kohdalla ääntä kovennetaan niin, että KYMI huudetaan mahdollisimman kovaa. 26. Oikea vastaus: Lappeenrannasta lähtenyt lpk. 27. Paperimiehen voit tulostaa minkä kokoisena haluat ja tarvittaessa esim. laminoida säänkestäväksi. Paloittele paperimies ja anna palat tehtävää suorittaville. Voit halutessasi tehdä tästä aikatehtävän. 28. Kuvissa ovat nykyisen Kouvolan vaakuna (2008 ->) (1) sekä sen muodostaneiden kuntien entiset vaakunat: 2. Anjalankoski, 3. Valkeala, 4. Elimäki, 5. Kuusankoski, 6. Jaala ja 7. Kouvola. 29. Tarvikkeet: Laskuvarjoiksi esim. puolikas lautasliina, 2 palaa vessapaperia, silkkipaperin pala tmv. Voit halutessasi ottaa aikaa. 30. Kurjenmiekka eli Kymenlaakson kansalliskasvi. 32. Koppari=ämpäri. Tarvikkeet: pallo ja ämpäri. 33. Roolit voivat olla lypsäjä, lehmä, lypsyjakkara, maitotonkka. 35. Tarvikkeet: n. metrin mittainen keppi. Neuvo tarvittaessa tukkihumalassa eli otsa on pidettävä kiinni kepissä, pyörittävä esim. 10 kierrosta ja juostava sen jälkeen tietty matka halutessasi voit edellyttää helikopterimaisen ääntä...

Leikinjohtajan ohjeet 3/4 Kortti nro. 10 Suomen kartta - merkitse Kouvola kohdalleen

Leikinjohtajan ohjeet 3/4 Kortti nro. 27 Paperimies - leikkaa osat palapeliksi