TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V.



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS 2007

RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

Kuopio 2014 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Wind for Youth loppuraportti. Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry Minna Nissilä

SYMPATIA 1976 (Toholampi) Tapani Purontaka basso ja laulu Veijo Porkola kitara ja laulu Ari Hylkilä soolokitara Usko Lintinen rummut

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

1 Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Juha Salmesvuori avasi kokouksen klo

Hartolan Viihdekuoro ry. Yhdistysten merkitys alueellisena toimijana?

SOLI, Soitinmusiikkiliitto r.y. TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Keravan Reserviläiset ry

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Toimintakertomus vuodelta 2010

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

100 vuotta puhallinmusiikkia Ylivieskassa. la

Jalasjärvi Airsoft Ry

Espoon Pelastakaa Lapset ry ESITYSLISTA 1/2012 Kevätkokous

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen

VISOLLON SYKSY 2018 ( )

Kuopio 2015 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Laitilan soittokuntayhdistys ry:n vuosikokous ma klo opistotalolla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.

Kokouksen esityslista

Aika: Maanantaina klo Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJAT RY. VUOSIKOKOUS

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Mikä on IHMU koulu? Peruskoulun musiikkipainotteinen linja integroituna musiikkiopiston ryhmäopetukseen

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS

Kokonjärven suojeluyhdistys ry

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

TAIDERETKEN KONSERTTI

CCI-sanomat

KAMPRAATTTI ON OSALLISTUNUT SEURAAVIIN KUOROKILPAILUIHIN, -KATSELMUKSIIN JA -FESTIVAALEIHIN:

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 6/2015

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

Raudaskylän Soiva Kesä tarjoaa

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

TULOKSET ROCK'N'SWING GP LAHTI

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Suomen Perthes ry. OHJELMA Perthes-tapahtuma (1) Perthes-tapahtuma Kalajoen Sani-kylpylähotellissa

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Porolahden peruskoulun painotettu musiikin opetus. Toteutetaan yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa

Liitteet 1 Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, 66

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

SALON MUSIIKKIOPISTO

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 2/2019 Varpaisjärven seurakunnan seurakuntaneuvosto

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

Transkriptio:

1 (5) Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry. TOIMINTAKERTOMUS 2008 Ikaalisten Nuoriso-orkesteri 20 V. Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on aatteellisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti tukea ja edistää Ikaalisten Nuoriso-orkesterin toimintaa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää kokouksia, konsertteja, ja juhlia, sekä huolehtii harjoittelu- ja koulutusmahdollisuuksien ja edellytysten järjestämisestä nuoriso-orkesterille. Ikaalisten nuoriso-orkesterin rahoituksesta vastaavat Ikaalisten kaupungin koulutoimi ja kansalaisopisto, Ylä-Satakunnan musiikkiopisto sekä Ikaalisten nuoriso-orkesterin tuki ry. Jäsenet Vuonna 2008 yhdistyksellä oli 57 maksanutta henkilöiä, yhteisöiä ei ollut. Yhdistyksen hallitus Jouni Hanhikangas puheenjohtaja Mika Jernfors, varapuheenjohtaja Tiina Härmä Hannamari Kekkonen, sihteeri Seija Kivikari Vesa Keso Jari Kekkonen Tapio Tienari vara vara Hallituksen kokouksiin on tarpeen tullen osallistuneet myös t Antti Nissilä ja. Muut henkilöt Helena Pesonen toiminnanjohtaja Sari Rytkölä taloudenhoitaja

2 (5) Arja Leppänen Marja-Leena Majamäki Arja Sirén Matti Laine tilintarkastaja tilintarkastaja varatilintarkastaja varatilintarkastaja Vuosikokous Hallituksen kokoukset Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 26.3.2008 Keskustan koululla. Hallitus kokoontui 6 kertaa. Lisäksi eri projektiryhmät ovat pitäneet omia kokouksiaan. (mm. leiritoimikunta, kakkuarpajaistoimikunta) ORKESTERITOIMINTA Orkestereiden kapellimestareina toimivat A-orkesteri ja Antti Nissilä B-, C-, ja D orkesterit. Orkesterit harjoittelivat Keskustan koulun musiikkiluokassa viikoittain. Pienryhmiä opettivat : Sanna Kerola (kevät) Eero Rönni vasket huilu Klarinetti klarinetti ja saksofoni koskettimet ja basso lyömäsoittimet: Pienryhmätunnit ovat olleet Keskustan koulun kerhotunteja ja kansalaisopistontunteja. Soittajia syyslukukaudella 2008 oli seuraavasti: A-orkesteri 24 soittajaa B orkesteri 16 soittajaa C-orkesteri 17 soittajaa D-orkesteri 31 soittajaa Toiminnassa siis yhteensä 88 soittajaa. Kevään harjoitusleiri INO:n leirit ovat kuluneet olennaisena osana orkesteritoimintaan jo vuosia. Kevään leirillä 17.-19.3.2006 oli 71 soittajaa. Leirille osallistui myös Hämeenkyrön Puhallica orkesteri. Orkesterien yhteistyö koettiin hedelmällisenä. Molempien orkestereiden vanhemmat osallistuivat talkoisiin kiitettävästi.

3 (5) Leirien ohjelmistossa oli soitonopetusta, yhteissoittoharjoituksia sekä päätöskonsertti leiriläisten läheisille. Leirien opettajina toimivat: Marita Rantamäki Pirre Länsipuro, koskettimet, vasket huilu klarinetti Rocking Winds II Rocking Winds II tapahtuma oli 1.-2.11.2006. Tapahtuma keräsi 91 soittajaa ympäri Suomea. Orkesterittaint tulivat Tuulimyllyn puhaltjat, Pirkanpoikien puhallinsoittajat Pirkkalasta, Rauman poikasoittokunta sekä Puhalica Hämeenkyröstä Leirin opettajina toimivat: Janne Ikonen Saku Järvinen Jukka Viitasaati Hanna Kolari improvisaatio, saksofoni, vaskipuhaltimet huilu, soolopaja sovituskoppi trumpetti KONSERTTEJA JA ESIINTYMISIÄ Tapahtuma piti sisällään orkesteriharjoituksia, Workshop toimintaa sekä stemma harjoituksia. Lauantai-iltana Ikaalinen salissa pidettiin leirijamit, joissa leiriläiset pääsivät toteuttamaan päivällä oppineita improvisaatio taitojaan. Ilta oli oikein onnistunut. 2.2. A, B Metalliliiton tapahtuma kylpylässä. 15.2. A Wanhojenpäivän tanssiaiset Ikaalinen salissa 13 4.. A,B,C ja D Kevätleirin päätöskonsertti Puhallican kanssa. 1.5. A, B, C ja D Vappukonsertti ja Vappubrunssi Omalla-Tuvalla.. (121 ruokailijaa). 9.5 torvipojat H &H Siporex oy:n juhlatilaisuus

4 (5) 30.5. B, C, D Keskustan koulun kevätjuhla 29.6.A, B, C, D 20 v. juhlakonserttiomalla Tuvalla. Ikaalinen 150 v.- päivän juhla 24.8. A, B Urheiluseura Tarmon juhlat Omalla Tuvalla. 30.8. A,B,C,D Helena Pesosen syntymäpäivät Omalla Tuvalla 27.9 A,B Keskustan paikallisosaston 80 v. juha Kylpylän Vanhassa ravintolassa 1.-2.11 A,B Rocking Winds III päätöskonsertti Ikaalinen salissa 18.12. A, B, C Joulukonsertti Ikaalisten kirkossa kamarikuoro Cantandon kanssa. VARAINHANKINTA Varainhankinta tempauksina Tuki ry. järjesti Vappubunssin, sen yhteydessä arpajaiset, sekä uutena muotona kakkuarpajaiset touko-heinäkuussa. AVUSTUKSET Avustuksia ei ole saatu vuonna 2008 SOITINHANKINNAT Soitinhankintoja ei ole tehty vuonna 2008 TALKOOTYÖ Ikaalisten nuoriso-orkesterin Tuki ry. mahdollistaa aktiivisen orkesterityön lukuisten talkootyötuntien kautta. Soittajien vanhemmat ja isovanhemmat sekä muut läheiset työskentelevät aktiivisesti nuorten harrastustoiminnan hyväksi. Vuosittain järjestettävät kaksi harjoitusleiriä kokoavat soittajat huoltajineen Ikaalisten Keskustan kouluun viikonlopuksi. Jokainen löytää varmasti oman paikkansa lukuisten tehtävien joukosta: ilmoittautumisen hoitaminen, keittiössä on monenlaista työtä ruuanlaitosta tiskaamiseen, kioskin hoitaminen, vapaa-ajanohjelman järjestäminen, orkesterihuoltajana oleminen, tilojen siisteydestä huolehtiminen, yövalvonta sekä soitinten huollot ja roudaukset tuovat vahvan yhteenkuuluvaisuuden tunteen nuorten läheisille. Yhtään esiintymistä ei luonnollisesti saada kokoon ilman vanhempien panosta. Soittimien kuljettaminen ja kokoaminen esiintymispaikoille sekä samanaikainen

5 (5) soittajien esiintymiseen valmistautumisen ohjaaminen kuuluvatkin läheisten iloiseen INO -elämään. Uudeksi talkootyömuodoksi on alkanut soitinten ja tarvikkeiden huolto perjantai-iltaisin klo 18.00-20.00 Keskustan koulun teknisentyönluokassa, joka on koonnut yhteen 2-5 ahkeraa ja innostuntutta remontoijaa.