Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille Voimassa 1.1.2016 alkaen 2016
Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden asiantuntija. Tarjoamme yrityksille, yrittäjille ja kotitalouksille niiden tarvitsemat riskienhallinta-, vakuutus- ja varainhoitopalvelut. Ja teemme sen ammattitaidolla Fennia on ollut jo neljä vuotta peräkkäin yritysasiakkaiden eniten suosittelema vakuutusyhtiö (EPSI 2015). Fennia ja Suomen Yrittäjät ovat pitkäaikaisia kumppaneita. Vuosikymmenten kokemus yritysvakuuttamisesta ja vahva fokus yrittäjyyteen takaa sen, että Fennia voi tarjota Suomen Yrittäjien jäsenyritysten käyttöön parhaat yritysvakuuttamisen asiantuntijat ja kokonaisvaltaiset edut. Tämä esite ei ole täydellinen selvitys vakuutusten sisällöstä. Tutustu huolellisesti myös vakuutusten tuote-esitteisiin. Esitteen hintaesimerkit perustuvat 1.1.2016 voimassa oleviin hintoihin ja ne voivat myöhemmin muuttua. Hinnat vaihtelevat esimerkiksi toimialoittain. 3
ETUSI henkilövakuutuksiin ETUSI henkilövakuutuksiin Sinä ja henkilöstösi olette yrityksen tärkein voimavara, josta on syytä pitää hyvää huolta. Esimerkiksi sairauskuluvakuutuksella täydennät lakisääteistä ja vapaaehtoista vakuutusturvaa ja työterveyshuoltoa. Nopeutat hoitoon pääsyä ja työkyvyn palautumista ja sitä kautta turvaat toiminnan jatkuvuutta ja kannattavuutta. 50 %:n alennus sairauskuluvakuutuksen päiväkorvausosan maksusta Alennus koskee sekä yksilöllisiä sairauskuluvakuutuksia että ryhmävakuutuksia, jotka myönnetään terveysselvityksen perusteella. Omavastuuaika vähintään 21 päivää. Hintaesimerkki: Vakuutettuna on 35-vuotias henkilö. Vakuutusmäärä on 10 000 euroa/sairaus tai tapaturma. Päiväkorvauksen määrä on 100 euroa, korvausaika 365 päivää ja omavastuuaika 21 päivää. Normaalihinta 1 676 euroa / vuosi Hinta Suomen Yrittäjien jäsenille 937 euroa / vuosi. Jäsenenä säästät vakuutusmaksuissa 739 euroa vuodessa. 4
ETUSI henkilövakuutuksiin Etuja Fennia-Henkiturvaan Yrittäjänä voit varautua mahdolliseen avainhenkilön tai osakkaan työpanoks en menettämiseen henkivakuutuksen ja osakassopimuksen avulla. Näin voit huoletta keskittyä yrityksesi tulevaisuuden suunnitteluun. Henkivakuutuksen hinta kuukautta kohden ei ole paljon verrattuna turvaan, jonka se antaa. Jäsenetuna saat: 10 %:n korotus pysyvän työkyvyttömyyden korvaussummaan (kuitenkin enintään 50 000 euroa/vakuutettu) 30 %:n korotus henkivakuutuksen korvaussummaan (kuitenkin enintään 100 000 euroa/vakuutettu) Maksutonta lisäturvaa Yrittäjän tapaturmavakuutukseen suurimmillaan 40 000 euron kertakorvaus tapaturman aiheuttamasta pysyvästä lääketieteellisestä haitasta korvausta yksityisen sairaanhoitolaitoksen tutkimus- ja hoitokuluista 17 000 euroon asti tapaturmaa kohden 40 euron päivärahaa vapaa-aikana sattuneen liikennevahingon tai pahoinpitelyn aiheuttamasta työkyvyttömyydestä 40 000 euron kertakorvaus omaisille, jos vakuutettu kuolee tapaturmassa saamiinsa vammoihin kolmen vuoden kuluessa tapaturmasta. Jäsenetu on vähintään 300 euroa vuodessa. 5
ETUSI yrityksen omaisuuden ja toiminnan vakuutuksiin ETUSI yrityksen omaisuuden ja toiminnan vakuutuksiin Yritysturva Fennia tarjoaa Suomen Yrittäjien jäsenetuna erikoishinnoitellun Yritysturva-vakuutusratkaisun. Se antaa taloudellista turvaa yrityksesi toimintaan ja omaisuuteen kohdistuvien riskien varalle. Vakuutuksen sisältö: omaisuuden vakuutus oikeusturvavakuutus vastuuvakuutus keskeytysvakuutukset (tapatumakeskeytys, yrityskeskeytys ja riippuvuuskeskeytys) Yritysturva on tarkoitettu alle kymmenen henkilön yrityksille. Suuremmille yrityksille tarjoamme yksilöllisesti mitoitetun Yritysturva-ratkaisun. 6
ETUSI yrityksen omaisuuden ja toiminnan vakuutuksiin Hintaesimerkki: Vakuutettuna on kahden henkilön yritys, jonka liikevaihto on 500 000 euroa. Toimiala: metallituotteiden valmistus Vakuutusmaksu on jäsenelle 390 euroa tavallista Yritysturvaa edullisempi. Laajennettu oikeusturvavakuutus Jäsenetuna sinulla on mahdollisuus laajentaa yrityksen oikeusturvavakuutusta ilman lisämaksua. Laaja oikeusturvavakuutus kattaa myös vakuutetun maksettavaksi tuomitut vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Laajan oikeusturvavakuutuksen omavastuu on 25 prosenttia kuluista, kuitenkin vähintään 600 euroa. 7
ETUSI kodin ja perheen vakuutuksiin ETUSI kodin ja perheen vakuutuksiin Suomen Yrittäjien jäsenet vakuuttavat myös kotinsa ja perheensä edullisemmin. Keskittämällä vakuutukset säästät, eli saat Fenniabonusta. Kun olet Suomen Yrittäjien jäsen, saat korkeamman bonuksen ja lisäksi alennuksia. Fenniabonus Suurin mahdollinen Fenniabonus eli alennus vahingottomien vuosien mukaan. Alennus on 14 tai 24 prosenttia riippuen vakuutustesi lukumäärästä. Alennukset 20 prosentin alennus useimmista kotiisi liittyvistä vakuutuksista. Hintaesimerkki: Helsinkiläinen yrittäjä on vakuuttanut 90 m2:n asuntonsa koti-irtaimiston (sis. vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen). Normaalihinta 295 euroa / vuosi Hinta Suomen Yrittäjien jäsenille 241 euroa / vuosi. Jäsenenä säästät vakuutusmaksuissa 54 euroa vuodessa. 8
ETUSI auton vakuutuksiin ETUSI auton vakuutuksiin Fennian Premiumkaskossa on kaikki tarvitsemasi turvat yhdessä paketissa. Osamaksu- ja leasingvakuutus sisältyy Fenniakaskon ja Premiumkaskon hintaan. Jos ajoneuvosi ei ole ajokunnossa, saat tarvittaessa hinausapua vuorokauden ympäri. Alennus 40 prosentin alennus yksityiskäyttöisen henkilöauton laajaan Fenniakaskoon sekä Premiumkaskoin alennus yksityiskäyttöisen pakettiauton laajaan Fenniakaskoon. Bonus Saat 70 prosentin lähtöbonuksen laajaan Fenniakaskoon ja Premiumkaskoon, jos autosi kolarivakuutuksen perusteella ei ole korvattu vahinkoja kahteen edelliseen vuoteen. Hintaesimerkki: Laajan Fenniakaskon normaalihinta (sis. lasivakuutuksen) on 1116 euroa/vuosi. Hinta Suomen Yrittäjien jäsenille 669 euroa/vuosi. Jäsenenä säästät vakuutusmaksuissa 447 euroa vuodessa. 9
Yrittäjälle YEL Yrittäjän eläkelain (YEL) mukainen eläkevakuutus kerryttää sinulle maksettavaa eläkettä. Sen antaa myös taloudellista turvaa mahdollisen työkyvyttömyyden varalle ja sisältää perheesi toimeentuloa suojaavan perhe-eläketurvan. Niin vakuutusmaksusi kuin karttuva eläkkeesi määräytyvät YEL-työtulosi mukaan. YEL-työtulo vaikuttaa myös Kelan myöntämiin sairaus- ja vanhempainpäivärahoihin. On siis tärkeää mitoittaa YEL-työtulo kohdalleen heti yrittäjätoiminnan alusta alkaen ja pitää se ajan tasalla yrittäjätoiminnan muutoksissa. YEL-vakuutus on lakisääteinen, eikä sitä voi korvata vapaaehtoisilla vakuutuksilla. Lue lisää: www.elo.fi/tyotulo Muista myös TyEL Jos olet työnantaja, olet vastuussa myös työntekijöidesi eläkevakuuttamisesta. Kun palkkaat työntekijän työsuhteeseen, yrityksesi tulee ottaa työntekijää varten työntekijän eläkelain (TyEL) mukainen vakuutus. Tämä lakisääteinen vakuutus takaa työntekijälle työeläketurvan. Työeläkevakuutus turvaa eläkkeesi ja sosiaaliturvasi. Työeläkevakuutuksissa kumppanimme on Elo, Suomen suosituin yrittäjien työeläkevakuuttaja. 10
11
Palvelemme sinua henkilökohtaisesti. Ota yhteyttä! Soita meille 010 503 8818 ma pe 8 17 Keskustele asiantuntijoidemme kanssa puhelimitse tai sovi tapaaminen. Asioi verkossa fennia.fi/suomenyrittajat Tutustu etuihisi tarkemmin verkossa. Käytössäsi on myös Oma Fennia-verkkopalvelu. Tule käymään Asiantuntijamme Fennian konttoreissa palvelevat 44 paikkakunnalla. Puhelujen hinnat Soitto 010 5 -alkuisiin palvelunumeroihimme maksaa lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia, Helsinki. Postiosoite: 00017 FENNIA. Puh. 010 5031. Y-tunnus 01968267 92 726 10 3.16 12