OPINTO-OPAS 2015 2016



Samankaltaiset tiedostot
Matkailualan perusopinnot 25 op verkko-opintoina avoimessa yliopistossa lukuvuonna Opintojaksot arvostellaan asteikolla 0-5.

1(7) UEF 582/ /2012. Vaihtoehtoisia oppimistehtävien palautuspäiviä lukuvuoden aikana on 6.

OPINTO-OPAS

OPINTO-OPAS

MATKAILUALAN VERKOSTOYLIOPISTO alkaen:

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Miten suunnittelen opintoni?

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET

Opintoihin orientointi

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)

Johdanto kasvatusalan opintoihin Itä- Suomen avoimessa yliopistossa

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

HOPS ja opintojen suunnittelu

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

Sinulle avoin yliopisto!

Alkuorientaation tavoitteet

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Kasvatustiede (luokanopettaja/varhaiskasvatus) perusopinnot (25 op)

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE JA ,

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT) KORKEAKOULUISSA

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Tieteenalaa tukevien opintokokonaisuuksien hakuohjeet ja valintaperusteet, kevät 2018

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ

Orientointi Avoimen yliopiston opintoihin

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun ti klo Tervetuloa! UEF ADUCATE

Yliopistot ja niitä vastaavat korkeakoulut. Tutkinnot Kaksiportainen tutkintorakenne Haku Opiskelijavalinta Opinto-oikeus Opintojen pisteitys

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

MONITIETEISET YMPÄRISTÖOPINNOT

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

TERVETULOA OPISKELEMAAN VAASAN YLIOPISTOON!

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy Tampereen yliopiston organisaatio

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

SIVUAINEIDEN PERUSOPINNOT. Valintaperusteet Yleiset valintaperusteet

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

Johdanto kauppatieteiden opiskeluun UEF ADUCATE

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT

Hallintotieteiden opinto-opas lkv , Yleisopinnot ok Yleisopinnot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 op) sivuaineopiskelijoiden info

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

VALINNAISTEN OPINTOJEN INFO

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä,

Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)

MATKAILUALAN VERKOSTOYLIOPISTO VUOSIRAPORTTI 2011

Hämeen kesäyliopisto

Avoimen yliopiston kauppatieteellisten opintojen alkuinfo klo Töölön kampus

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Psykologian laitos. Professori Taru Feldt. Hakijan päivä JYU. Since

Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

OHJAUS- JA HOPS-PROSESSI YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAN KOULUTUSOHJELMASSA

Yhteiset tutkinnon osat

Ohjeita FM-opintojen loppukiemuroihin ja FM-tutkinnon hakemiseen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Transkriptio:

OPINTO-OPAS 2015 2016 MATKAILUALAN VERKOSTOYLIOPISTO (MAVY) http://www.funts.fi Aalto-yliopisto, HANKEN Svenska handelshögskolan, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lapin yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto 1

Sisällys 1 MATKAILUALAN VERKOSTOYLIOPISTON ESITTELY JA NEUVONTA... 4 1.1 Matkailualan verkostoyliopiston tehtävät ja toimintatavat... 4 1.2 Matkailualan verkostoyliopiston hallinto... 6 1.2 Jäsenyliopistojen yhteystiedekunnat... 7 1.3 Koordinaatioyksikkö... 7 1.4 Matkailualan tietopalvelut... 8 1.5 Arviointi, tuloksellisuus ja laadun kehittäminen... 8 1.6 Yhteystiedot ja neuvonta... 9 1.7 Matkailualan verkostoyliopiston historia... 9 2 OPINTO-OIKEUDET JA OPISKELIJAVALINTA... 10 2.1 Matkailualan perusopinnot... 11 2.2 Matkailualan aineopinnot... 12 2.3 Syventävien opintojen tasoiset opintojaksot... 13 2.4 Matkailualan jatkokoulutus (1 40 op)... 14 2.5 Opiskelutodistus omasta yliopistosta... 14 2.6 Opintojen liittäminen tutkintoon omassa yliopistossa... 14 2.7 Aiemmin hankitun osaamisten tunnistaminen ja tunnustaminen... 15 2.9 Opintojen tavoitteelliset suoritusajat ja lisäajan hakeminen... 16 3 OPINTOJA KOSKEVIA OHJEITA... 16 3.1 Henkilökohtainen opintosuunnitelma... 16 3.2 Tenttikäytännöt ja tentteihin ilmoittautuminen... 17 3.3 Suoritusten arvostelu... 18 3.4 Opintokokonaisuuksien merkinnät... 18 3.5 Opintojaksojen käytännöt... 18 3.6 Opintojaksolle ilmoittautuminen... 19 3.7 Opintojaksolta poisjääminen... 19 3.8 Kustannukset... 19 3.9 Kielitaitovaatimukset... 20 3.10 Kansainvälisyys opinnoissa ja opiskelussa... 20 2

3.11 Harjoittelu... 21 3.12 Pro gradu -tuki... 21 3.13 Opiskelijan ohjaus... 22 3.14 Tiedottaminen... 22 4 OPETUSSUUNNITELMA... 23 4. 1 Matkailualan perusopinnot (5711000), 25 30 op... 23 4.1.1 Johdanto matkailualan opintoihin (5711001), 2 op... 24 4.1.2 Matkailun historia ja tulevaisuus (5711002), 4 op... 25 4.1.3 Matkailu alueellisena ilmiönä (5711003), 4 op... 26 4.1.4 Matkailu sosiokulttuurisena ilmiönä (5711004), 3 op... 27 4.1.5 Matkailun yhteiskunnalliset kytkennät (5711005), 3 op... 29 4.1.7 Kansallinen matkailun edistäminen ja säätely (5711008), 3 op... 31 4.1.8 Matkailun kansainväliset organisaatiot (5711009), 3 op... 32 4.2 Matkailualan aineopinnot (5712000)... 33 4.2.1 Matkailun liiketoimintaosaaminen (5712001), 6 op... 33 4.2.2 Kestävä matkailu (5712002), 7 op... 35 4.2.3 Matkailututkimuksen käytännöt (5712003), 5 op... 36 4.2.4 Matkailu kulttuurisena ilmiönä (5712004), 7 op... 38 4.2.5 Matkailualan työharjoittelu (5712005), 6 op... 40 4.2.6 Matkailun erikoisteema (5712006), 2 6 op... 42 4.2.7 E-business in Tourism, 5 ECTS... 45 4.2.8 Suomalainen kulttuuri ja matkailu (5712008), 4 op... 47 4.2.10 Development of Sustainable Nature Based Tourism in North Western Europe, 6 ECTS... 51 4.2.11 Tourism and global development issues (5 ECTS)... 53 4.2.12 Matkailuviestintä 5 op... 54 4.3 Syventävien opintojen tasoiset matkailualan opinnot (5713000), 8 op... 55 4.3.1 Trends in Tourism (5713002), 6 ECTS... 55 4.3.2 Graduseminaari (5713004) 2 op... 57 4.4 Post graduate level (PhD) studies of tourism, (5714000), 1 40 ECTS... 58 4.4.1 PhD level Intensive Course in Tourism (5714004), 2 10 ECTS... 59 3

4.4.2 Independent Studies (5714003)... 60 1 MATKAILUALAN VERKOSTOYLIOPISTON ESITTELY JA NEUVONTA 1.1 Matkailualan verkostoyliopiston tehtävät ja toimintatavat Matkailualan verkostoyliopiston (MAVY) jäsenyliopistoja ovat Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto (koordinaatioyliopisto), Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lapin yliopisto, Oulun yliopisto, Svenska handelshögskolan, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Jäsenyliopistot toteuttavat matkailualan monitieteistä opetusta yhdessä ja yhteisin resurssein kandidaatin ja/tai maisterin tutkintoon liitettävinä sivuaineopintoina tai eri oppiaineisiin integroitavina opintoina. MAVY toteuttaa myös jatkokoulutusta niille jäsenyliopistojen jatko-opiskelijoille, joiden tutkimus käsittelee matkailua tai matkailuun liittyvää vapaaajan tutkimusta. Matkailualan verkostoyliopiston opetus ja matkailualan tutkimus luovat edellytyksiä ymmärtää matkailua ilmiönä sekä sen kasvavaa merkitystä ja vaikutusta talouteen, yhteiskuntaan ja ympäristöön niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Matkailualan verkostoyliopiston opetus antaa opiskelijalle perusteelliset tiedot eri tieteenaloilla tehtävästä matkailututkimuksesta ja tuo osaamista ja innovaatioita matkailuelinkeinoon sekä siihen läheisesti liittyviin sidosryhmiin. Aidosti monitieteinen toteutus on kansainvälisestikin innovatiivinen tapa kehittää yliopistojen tutkimusta ja opetusta. Matkailualan verkostoyliopiston tehtävänä on toteuttaa: Monitieteiset matkailualan perusopinnot verkko-opintoina (25 30 op) Matkailualan aineopinnot ja syventävien opintojen tasoisia opintojaksoja monimuoto-opintoina Valtakunnallinen, monitieteinen matkailualan jatko-opetus 4

Lisäksi Matkailualan verkostoyliopiston toiminnan pääperiaatteisiin kuuluu: Kansainvälisesti arvostetun matkailututkimuksen edistäminen Yhteiskunnallinen vaikuttavuus yhteistyössä ammattikorkeakoulujen, matkailuelinkeinon ja kansalaisjärjestöjen kanssa Matkailualan verkostoyliopiston toimintatavat Matkailualan verkostoyliopisto noudattaa toiminnassaan monitieteisyyttä, opetuksen monimuotoisuutta, kansainvälisyyttä ja opetuksen vuorovaikutusta elinkeinon ja sidosryhmien kanssa. 1) Monitieteisyys perustuu verkostotoimintaan, jossa opiskelijat ja opettajat edustavat laajasti eri oppiaineita. Matkailuilmiötä tarkastellaan eri tieteenalojen kuten historian- ja kulttuuritutkimuksen, kielitieteiden, maantietieteen ja talous- sekä yhteiskuntatieteiden näkökulmasta. 2) Opetuksen monimuotoisuus merkitsee erilaisten opetus- ja työmuotojen soveltamista opetuksessa. Perusopetus järjestetään verkko-opintoina. Aineopinnoissa ja syventävien opintojen tasoisilla opintojaksoilla verkko-opetusta tukee intensiivijaksoina toteutettavakontaktiopetus. Intensiivijaksot mahdollistavat opettajien ja opiskelijoiden vuorovaikutuksen, vahvistavat opetuksen monitieteisyyttä ja rakentavat yhteyksiä elinkeinoelämään. 3) Kansainvälisyys toteutuu oppilasvaihdon kautta ja käyttämällä opettajina matkailualan ulkomaisia tutkijoita ja opettajia. Osa opetuksesta annetaan englanniksi, jotta jäsenyliopistojen kansainvälisille vaihto-opiskelijoille voidaan tarjota matkailualan opintojaksoja. 4) Vuorovaikutus matkailuelinkeinon ja sidosryhmien kanssa toteutuu harjoitustöiden, tapaustutkimusten ja projektien kautta sekä järjestämällä osia opetuksesta kiinteässä yhteistyössä matkailualan yritysten kanssa tavalla, joka tuottaa hyötyä sekä opiskelijalle että elinkeinolle. Vuorovaikutuksen tavoitteena on antaa näkökulmia, valmiuksia ja kokemuksia, joiden avulla opiskelijat syventävät osaamistaan ja näkemystään matkailun yhteiskunnallisista vaikutuksista, kehittämismahdollisuuksista, matkailuun liittyvästä yrittäjyydestä sekä verkosto- ja tiimityöskentelynä. Opetukseen sisältyy elinkeinoelämän puheenvuoroja, tutustumiskäyntejä, ohjelmapalvelujen testausta, harjoitustehtäviä ja tapaustutkimuksia. 5

1.2 Matkailualan verkostoyliopiston hallinto 1.2.1 Johtoryhmä Matkailualan verkostoyliopiston toimintojen kehittämisestä vastaa johtoryhmä. Jäsenyliopistot nimittävät edustajansa johtoryhmään. Johtoryhmä tekee esitykset Matkailualan verkostoyliopiston koordinaatioyksikössä toimivien henkilöiden valinnasta koordinaatioyliopiston hallinnolle, laatii opetussuunnitelman jäsenyliopistoille vahvistettavaksi, laatii strategian, vuosittaisen toimintasuunnitelman ja budjetin sekä tekee esitykset opiskelijavalinnan kriteereistä ja opiskelijavalinnasta. Johtoryhmä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Johtoryhmän sihteerinä toimii koordinaatioyksikön nimeämä henkilö. Laajaa sivuainetta suorittavat opiskelijat valitsevat keskuudestaan opiskelija-edustajan ja hänelle varaedustajan. Johtoryhmä voi kutsua elinkeinon piiristä kotimaisia tai kansainvälisiä asiantuntijajäseniä. Johtoryhmä voi valita keskuudestaan valmistelevia toimikuntia. Johtoryhmän jäsenet Aalto-yliopisto Edustaja vaihtuu. HANKEN Svenska handelshögskolan Professori Peter Björk Helsingin yliopisto Professori Markku Löytönen, johtoryhmän puheenjohtaja (varaedustaja: vaihtuu) Itä-Suomen yliopisto Professori Raija Komppula (professori Tommi Laukkanen) Lapin yliopisto Yliopistonlehtori Outi Rantala (opintopäällikkö Mikko Vehkaperä) Lappeenrannan teknillinen yliopisto Professori Sanna-Katriina Asikainen (professori Kaisu Puumalainen) 6

Oulun yliopisto Professori Jarkko Saarinen Tampereen yliopisto Opintopäällikkö Kati Toikkanen (projektipäällikkö Mikko Manka) Turun yliopisto Professori (ma) Leila Koivunen (professori Heli Marjanen) Opiskelijaedustajat Katri Rosenberg, Tampereen yliopisto, historia Varaedustaja: Vesa Savolainen, Itä-Suomen yliopisto, ohjaus Asiantuntijajäsen Toimitusjohtaja Kari Halonen, ToolBox-travel marketing & consulting Kunniajäsen Professori Jafar Jafari, University of Wisconsin, USA Founding Editor Annals of Tourism Research Universidade do Algarve, Portugal, Universitat de les Illes Balears, Spain 1.2 Jäsenyliopistojen yhteystiedekunnat Kussakin jäsenyliopistossa on yhteystiedekunta tai vastaava, joka vahvistaa matkailualan monitieteiset opinnot (perus-, aine- ja syventävät opinnot sekä jatkokoulutuksen) johtoryhmän esityksestä. Verkoston opetus on siten osa kunkin jäsenyliopiston omaa opetustarjontaa ja verkosto-opintoihin voi sisältyä myös verkostoyliopiston yksiköiden opetussuunnitelmissa jo olevia opintojaksoja. Opiskelijat voivat sisällyttää matkailualan opinnot yliopistotutkintoonsa ja vahvistaa näin ammatillista moniosaamistaan. 1.3 Koordinaatioyksikkö Matkailualan verkostoyliopiston hallinnollisena kotiyliopistona toimii Itä-Suomen yliopisto. Koordinaatioyksikkönä toimii ja jäsenyliopistoja palvelee Savonlinnassa matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos, joka kuuluu Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekuntaan. Laitoksen johtaja on samalla Matkailualan verkostoyliopiston johtaja. 7

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta tekee Matkailualan verkostoyliopistoa koskevat hallintopäätökset johtoryhmää kuultuaan. 1.4 Matkailualan tietopalvelut Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuskirjastossa on käytettävissä matkailualan kokoelma, joka sisältää noin 5000 kirjaa ja noin 30 lehteä. Kurssikirjallisuus on saatavilla Savonlinnan kampuskirjastosta ja osin myös muiden Matkailualan verkostoyliopistossa mukana olevien yliopistojen kirjastoista. Matkailualan verkostoyliopiston opiskelijat saavat Itä-Suomen yliopiston käyttäjätunnuksen, jonka avulla he voivat käyttää Itä-Suomen yliopiston tarjoamia etäpalveluja jäsenyliopistojen kirjastojen elektronisten aineistojen lisäksi. Savonlinnan kampuskirjastossa kurssi- ja muiden kirjojen laina-aika on neljä viikkoa, kun muualla kurssikirjojen laina-aika on yleensä kaksi viikkoa. Savonlinnan kampuskirjaston kokoelmia voi selata Itä-Suomen yliopiston kirjaston tietokannassa Joskussa (http://josku.linneanet.fi), missä lainat voi myös uusia. 1.5 Arviointi, tuloksellisuus ja laadun kehittäminen Matkailualan verkostoyliopiston johtoryhmä vahvistaa MAVY:n laatukäsikirjan. Koordinaatioyksikkö ylläpitää laatukäsikirjaa ja se on saatavilla MAVY:n kotisivulla kohdassa organisaatio/laatutyö. Opettajat ja johtoryhmä kokoontuvat vuosittain SUVI-seminaariin, jossa keskitytään opetuksen ja laadun kehittämiseen sekä laatujärjestelmään. MAVY:n toimintasuunnitelmassa määritellään kehittämisen painopistealueet palautteiden ja tulosten pohjalta. Arviointia kehitetään sekä itsearviointina että osana koordinaatioyliopiston ja jäsenyliopistojen opetuksen laatutyötä. Toiminnassa toteutetaan jatkuvaa laadunseurantaa Matkailualan verkostoyliopiston periaatteiden toteutumisesta, tulostavoitteiden saavuttamisesta, käytäntöjen toimivuudesta ja kustannustehokkuudesta. Matkailualan verkostoyliopistossa suoritetut opintosuoritukset kirjautuvat sen yliopiston tiedekunnan hyväksi, jossa opiskelija opiskelee pääainettaan. Tuloksellisuutta arvioidaan suoritettujen opintopisteiden vuosikertymän ja verkostossa läsnä olevien opiskelijoiden määrällä 8

sekä opiskelijoiden matkailua käsittelevien opinnäytteiden vuosittaisen määrän perusteella. Opiskelijoilta ja opettajilta pyydetään palautetta säännöllisesti. Opiskelijoiden sijoittumista työelämään seurataan neljän vuoden välein toistuvalla kyselyllä. MAVY:n kotisivuilta löytyy lisää tietoa työelämään siirtymisestä ja kyselyn tuloksista. 1.6 Yhteystiedot ja neuvonta Matkailualan verkostoyliopiston kotisivun osoite on www.funts.fi Opintotoimisto: mavytoimisto@uef.fi. Postiosoite (käyntiosoite): Matkailualan verkostoyliopisto Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos PL 86 (Kuninkaankartanonkatu 7), 57101 Savonlinna Henkilökunta: etunimi.sukunimi@uef.fi Johtaja, professori Antti Honkanen, 050 525 9827 Suunnittelupäällikkö Ulla Ritola-Pesonen, 050 526 2245 Amanuenssi Anne Loikkanen, 050 526 2248 Facebook -ryhmä: Matkailualan verkostoyliopisto (alumnikunta, opiskelijat, opettajat, sidosryhmät) 1.7 Matkailualan verkostoyliopiston historia Matkailualan verkostoyliopisto (MAVY) perustuu kahdeksan yliopiston välillä 2.12.1994 allekirjoitettuun sopimukseen sekä sen liitteisiin ja päivityksiin. Matkailualan verkostoyliopiston perustajayliopistot olivat Helsingin kauppakorkeakoulu, Helsingin yliopisto, Joensuun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Turun yliopisto. Nykyisten jäsenyliopistojen lisäksi MAVY:n jäsenyliopistoina ovat olleet myös Jy- 9

väskylän yliopisto, Sibelius-Akatemia, Teatterikorkeakoulu, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Lukumäärällisesti laajimmillaan verkoston muodosti seitsemäntoista suomalaista yliopistoa. Matkailualan verkostoyliopisto (MAVY) sai alkunsa Mikkelin ja Savonlinnan kaupunkien sekä Itä-Savon yliopistosäätiön korkeakouluopetuksen ja tutkimuksen kehittämisprojektista, Mikkelin läänin verkostoyliopistosta vuosina 1991 1993. Koordinaatioyksikkö on toiminut alusta asti Joensuun yliopiston Savonlinnan laitoksilla. Matkailualan verkostoyliopiston perustutkintoon liitettävä opetus käynnistyi vuonna 1995 Etelä-Savon maakuntaliiton kehittämishankkeena opetusministeriön ja Euroopan unionin sosiaalirahaston rahoituksella. Rinnakkaisena hankkeena käynnistyi matkailuopetuksen ja -tutkimuksen tietopalvelun kehittäminen opetusministeriön ja Euroopan unionin aluekehitysrahoituksella. Tietopalvelun rahoitukseen osallistuivat myös Itä-Savon yliopistosäätiö ja Savonlinnan kaupunki 1995 2000. Vuosina 2000 2009 MAVY sai rahoituksensa opetusministeriöltä. Jäsenyliopistot ovat rahoittaneet Matkailualan verkostoyliopiston toiminnan vuodesta 2010 alkaen. 2 OPINTO-OIKEUDET JA OPISKELIJAVALINTA Matkailualan verkostoyliopiston johtoryhmä tekee esitykset opiskelijavalinnan kriteereistä ja opiskelijavalinnasta koordinaatioyksikön johtajalle. Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksen johtaja päättää opiskelijoiden valinnasta johtoryhmän esityksen perusteella ja myöntää opinto-oikeuden Matkailualan verkostoyliopiston järjestämiin matkailualan perus- ja aineopintoihin sekä syventävien- että jatko-opintojen tasoisiin opintoihin. Opiskelijavalintaan tyytymätön hakija voi pyytää siihen kirjallisesti oikaisua Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunnalta. Valinnan tuloksen mukana hakijalle lähetetään muutoksenhakuosoitus, josta käy ilmi, miten ja missä määräajassa hakijan on toimittava pyytäessään oikaisua mahdollisesti tapahtuneeseen virheeseen. 10

Muita kuin jäsenyliopistojen tutkinto-opiskelijoita voidaan ottaa Matkailualan verkostoyliopiston ulkopuolelta esimerkiksi kansainvälisten yhteistyösopimusten kautta tai tapauskohtaisesti erikseen sovittavalla tavalla avoimen yliopiston kanssa. Hakuajoista tiedotetaan jäsenyliopistojen opintoneuvonnan kautta, jäsenyliopistojen opintooppaissa ja Matkailualan verkostoyliopiston kotisivulla. Hakulomakkeet (e-lomakkeina) ja - ohjeet ovat saatavilla MAVY:n kotisivuilla hakuaikana. 2.1 Matkailualan perusopinnot Perusopinnot toteutetaan verkko-opintoina. Perusopintoihin (25 30 op) voidaan valita vuosittain 120 opiskelijaa. Hakuaika on huhtikuun alusta toukokuun loppuun. Valinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille kirjallisesti kesäkuun aikana. Opinnot alkavat syyskuussa. Perusopintokokonaisuuden opiskelijaksi ottamisen pysyvät edellytykset: Opiskelija on Matkailualan verkostoyliopiston jäsenyliopiston läsnä oleva tutkintoopiskelija. Opiskelijalla on vähintään yhden lukuvuoden (kahden lukukauden) opinnot omassa yliopistossaan MAVY:n opintojen alkaessa tai avoimen väylän kautta yliopistoon valitulla opiskelijalla vähintään yhden lukukauden opinnot läsnä olevana perustutkintoopiskelijana. Opiskelija liittää MAVY:n opinnot osaksi tutkintoaan sivuaineopintoina tai vapaasti valittavina opintoina tai integroimalla muiden aineiden opintoihin. Opiskelijalla on suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä pääaineessaan vähintään perusopinnot (25 op) tai opiskelijalla on yhteensä yliopiston suoritettuja opintopisteitä vähintään 40 op, mikäli pääaine valitaan vasta ensimmäisen lukuvuoden kuluessa. Valituksi tulleen opiskelijan tulee lähettää opintosuoritusrekisterin ote MAVY:n toimistoon rekisteröintilomakkeen yhteydessä. Valintakriteerinä käytetään opintomenestystä. Johtoryhmä voi valintaesitystä tehdessään käyttää harkintaa, jolla turvataan riittävän laaja monitieteisyys ja yliopistojen 11

edustavuus valittavassa opiskelijajoukossa. Harkintaa voidaan käyttää myös henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja tutkinnon laajuuden perusteella, mikäli opiskelijalla on hakemuksensa liitteenä oman yliopiston opintoasianhallinnon puoltolausunto siitä, että MAVY:n opinnot voidaan liittää osaksi opiskelijan suorittamaa tutkintoa. 2.2 Matkailualan aineopinnot Aine- ja syventävien tasoiset opinnot toteutetaan monimuoto-opetuksena. Useimpiin opintojaksoihin sisältyy kontaktiopetusta lyhyillä intensiivikursseilla, jotka toteutetaan Savonlinnassa tai eri jäsenyliopistoissa sekä matkailuyrityksissä ja matkakohteissa. Opintojaksojen suorittaminen edellyttää intensiivikursseille osallistumista. Opiskelijan tulee ennen matkailualan aineopintoihin hakeutumista selvittää omalta laitokseltaan tutkintoon liitettävän matkailualan sivuainekokonaisuuden laajuus. Opiskelija voi suorittaa aine-opinnoista myös 35 opintopistettä pienempiä, oman tutkinnon kannalta tavoitteellisia kokonaisuuksia, mikäli oma laitos hyväksyy opintojen liittämisen tutkintoon. Mikäli opiskelija suorittaa aineopintoja 35 opintopistettä pienemmän määrän, opinnoista annettavaan selvitykseen kirjataan suoritetuksi matkailualan aineopintoja ei matkailualan aineopinnot. Opiskelija voi matkailualan aineopinto-oikeuden saatuaan suorittaa myös syventävien opintojen tasoisia matkailuopintoja, vaikka hän ei vielä omissa pääaineopinnoissaan olisikaan syventävien opintojen vaiheessa. Aine-opintojen opinto-oikeus voi jatkua niin kauan, kun opiskelija on läsnä oleva pääaineopiskelija MAVY:n jäsenyliopistossa. Aineopintokokonaisuuden opiskelijaksi ottamisen pysyvät edellytykset Aineopintoihin voidaan ottaa 50 opiskelijaa vuosittain. Matkailualan verkostoyliopiston perusopinnot suorittaneet tai niitä suorittavat voivat aloittaa aineopinnot joustavasti joko kevättai syyslukukaudella; tällöin on oltava vähintään 15 op perusopinnoista suoritettuna. Varsinainen hakuaika on huhtikuun alusta toukokuun loppuun ja aineopintojen opiskelijavalinnasta sekä hakuohjeista ilmoitetaan tarkemmin Matkailualan verkostoyliopiston kotisivulla. 12

Opiskelija on Matkailualan verkostoyliopiston jäsenyliopiston läsnä oleva tutkintoopiskelija Opiskelija liittää opinnot osaksi tutkintoaan sivuaineopintoina, vapaasti valittavina opintoina tai integroimalla muiden aineiden opintoihin. Opiskelija varmistaa opintojen laajuuden ja niiden liittämisen tutkintoon oman tiedekunnan /laitoksen opintoasiainhallinnosta. Opiskelija on suorittanut Matkailualan verkostoyliopiston perusopinnot (25 30 op) tai opiskelijalla on suoritettuna jonkin jäsenyliopiston toteuttamat matkailualan perusopinnot tai vastaavat tiedot. Hakijan tulee liittää oikeaksi todistetut kopiot aikaisemmista opinnoista hakulomakkeen liitteiksi ja postittaa ne Savonlinnaan Matkailualan verkostoyliopiston toimistoon hakuajan päättymiseen mennessä. Mikäli opiskelija suorittaa hakuaikana Matkailualan verkostoyliopiston perusopintokokonaisuutta, opintokokonaisuudesta tulee olla hakuajan päättymiseen mennessä suoritettuna vähintään 15 op, jotta opiskelija voidaan ottaa huomioon aineopintojen opiskelijavalinnassa. Valinnassa voidaan käyttää harkintaa, joka perustuu eri jäsenyliopistojen, koulutusalojen ja oppiaineiden edustavuuteen valittavassa opiskelijajoukossa. Tarvittaessa valinta suoritetaan valintapisteiden perusteella paremmuusjärjestyksessä. Hakijoille ilmoitetaan valinnan tuloksesta kirjallisesti. Hakijalle voidaan myöntää opinto-oikeus myös yksittäisille opintojaksoille, mikäli opiskelija liittää nämä tutkintoonsa. 2.3 Syventävien opintojen tasoiset opintojaksot Aineopintoja suorittavilla on oikeus suorittaa myös MAVY:n syventävien tasoisten opintojen opintojaksoja, vaikka opiskelija ei pääaineen opinnoissaan vielä olisikaan syventävien opintojen vaiheessa. 13

2.4 Matkailualan jatkokoulutus (1 40 op) Matkailualan verkostoyliopisto tukee jäsenyliopistoissa tapahtuvaa jatkokoulutusta järjestämällä matkailualan jatko-opetusta. Matkailualan verkostoylioston jatko-opintoja voivat hakeutua suorittamaan ne jäsenyliopistojen läsnä olevat jatko-opiskelijat, joiden tutkimus käsittelee matkailua ja joiden Matkailualan verkostoyliopistossa suorittamat opintojaksot hyväksytään omalla laitoksella osaksi jatko-opintoja. Matkailualan verkostoyliopiston johtaja myöntää oikeuden jatko-opintojen suorittamiseen. Oikeus voidaan myöntää opintojaksokohtaisesti tai jatko-opintokokonaisuutta koskien. Jatko-opiskelija voi suorittaa myös aine- ja syventävien opintojen opintojaksoja, mikäli oma laitos sallii niiden liittämisen osaksi jatko-opintoja. Jatko-opintoihin on jatkuva haku. MAVY:n opettajakunta ohjaa matkailualaa käsittelevien lisensiaatintöiden ja väitöskirjojen tekoa ja muuta tohtorin tutkintoon liittyvää koulutusta matkailualan tutkijakouluna. Tutkimustoimintaa toteutetaan kiinteässä yhteistyössä matkailuelinkeinon ja matkailua tukevan muun toiminnan kanssa. 2.5 Opiskelutodistus omasta yliopistosta Opiskelijan tulee toimittaa lukuvuosittain oman yliopistonsa antama opiskelutodistus tai kopio voimassaolevasta opiskelijakortista lukuvuositarroineen Matkailualan verkostoyliopiston toimistoon ennen MAVY:n opintojen aloittamista. MAVY:n opintojaksoille voivat ilmoittautua vain omassa pääaineyliopistossa läsnä olevat tutkinto-opiskelijat. MAVY:n opinnoissa tarvittavat Itä-Suomen yliopiston tunnukset ovat voimassa vain läsnäolonsa varmistaneilla opiskelijoilla (WebOodi, Moodle, sposti ja etäyhteydet kirjastoon). 2.6 Opintojen liittäminen tutkintoon omassa yliopistossa Itä-Suomen yliopiston matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos ylläpitää Matkailualan verkostoyliopiston opiskelijaluetteloa ja rekisteröi opintosuoritukset Itä-Suomen yliopiston opintorekisteriin Oodiin. Opiskelija voi tarkastella suorituksiaan ja tulostaa suoritusotteensa 14

WebOodi -järjestelmästä. Opiskelija saa pyynnöstä virallisen suoritusotteen joko suomen- tai englanninkielisenä MAVY-toimistosta. Opiskelija liittää matkailualan opintonsa MAVY-toimistosta annettavalla selvityksellä ja opintosuoritusotteella omaan tutkintoonsa. Opintojen suoritusmerkinnät oman yliopiston opintorekisteriin tehdään pääsääntöisesti siinä tiedekunnassa, jossa opiskelija on pääaineopiskelijana. 2.7 Aiemmin hankitun osaamisten tunnistaminen ja tunnustaminen Opintojen hyväksi lukeminen käsittää opintojen korvaamisen ja sisällyttämisen. Hyväksi luettavilla opinnoilla tarkoitetaan yleensä opiskelijan aiemmin toisessa korkeakoulussa suorittamia opintoja. Mikäli opiskelijalle hyväksi luettavat opinnot vastaavat täysin Matkailualan verkostoyliopiston opetussuunnitelmassa vahvistettuja opintojaksoja tai -kokonaisuuksia, kysymys on opintojen korvaamisesta. Korvaavuudesta päättää Matkailualan verkostoyliopiston johtaja. Matkailualan verkostoyliopiston opintojen hyväksi lukemisessa noudatetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan linjauksia hyväksi lukemisesta. Tarkennuksena tiedekunnan linjauksiin: Matkailualan opintoja ei voi korvata yli 10 lukuvuotta vanhoilla opintosuorituksilla ellei erityisestä syystä muuta johdu. Esimerkiksi haettaessa opintojen korvaavuutta tai yksittäisten opintojaksojen sisällyttämistä lukuvuonna 2015 2016, tarkastellaan vain lukuvuonna 2005 2006 tai sen jälkeen suoritettuja opintoja. Opiskelijan tulee varmistaa omalta laitokseltaan, että mahdollisesti myönnettävä korvaus ei ole ristiriidassa oman yliopiston ja laitoksen linjausten ja säädösten kanssa. Korvaavuutta voivat hakea vain Matkailualan verkostoyliopiston läsnä olevat tutkinto-opiskelijat. Korvaavuushakemuslomake on saatavilla kotisivulla. 15

2.9 Opintojen tavoitteelliset suoritusajat ja lisäajan hakeminen Perusopintokokonaisuuden tavoitteellinen suoritusaika on yksi lukuvuosi. Opintojaksojen viimeinen suorituspäivä on 31.7.2016. Mikäli opiskelija ei saa kaikkia perusopintokokonaisuuteen sisältyviä opintojaksoja valmiiksi määräaikaan mennessä, hänen tulee pyytää opintooikeuden jatkoa lähettämällä sähköpostitse suunnitelma puuttuvien opintojaksojen suorittamisesta. Aineopinto-oikeus myönnetään kahdeksi lukuvuodeksi, ja opinto-oikeutta voi tarvittaessa jatkaa joko opintojaksojen suorittamista tai opiskelijan pro gradu -tutkielman tekoa varten, jolloin opiskelija voi käyttää hyväkseen matkailualan julkaisuja. Opinto-oikeus voi säilyä voimassa senkin jälkeen, kun opiskelija on pyytänyt selvityksen aineopintokokonaisuuden liittämiseksi tutkintoon. Tässä tapauksessa asiasta tulee laittaa huomautus selvityspyynnön lisätietoihin. Opinto-oikeuden voimassa oloon tarvitaan opiskelijan oman yliopiston antama opiskelutodistus tai kopio voimassaolevasta opiskelijakortista. Jatko-opiskelijoiden tulee osoittaa läsnäolonsa omassa yliopistossaan Matkailualan verkostoyliopiston toimistoon lukuvuosittain. 3 OPINTOJA KOSKEVIA OHJEITA 3.1 Henkilökohtainen opintosuunnitelma Opintojen suunnittelu on olennainen osa opiskelua. Opiskelija laatii henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) oman laitoksensa ohjeistuksen mukaisesti ja sopii omalla laitoksellaan Matkailualan verkostoyliopiston opintojen liittämisestä tutkintoon ennen Matkailualan verkostoyliopiston opiskelijaksi hakemista. Myös mahdollisesta matkailualaa käsittelevästä 16

pro gradu -työstä päättää aina opiskelijan oma laitos. Matkailualan verkostoyliopiston opintojen alkaessa opiskelija tarkentaa matkailualan opinnoille asettamiaan tavoitteita ja laatii aikataulun opintojen suorittamisesta Matkailualan verkostoyliopiston opetussuunnitelman ja aikataulujen pohjalta. 3.2 Tenttikäytännöt ja tentteihin ilmoittautuminen Matkailualan verkostoyliopisto kehittää opintosuoritusten monimuotoisuutta. Suoritustapoja ovat muun muassa verkkokeskustelut, portfoliot, esseet, harjoitustyöt, raportit, opintopäiväkirjat ja etätentit. Tentittävistä opintojaksoista on lukuvuoden aikana vähintään kaksi tenttikertaa. Lisäksi järjestetään kesäkuussa ja/tai elokuussa yksi tai kaksi rästitenttipäivää, jolloin opiskelija voi tenttiä opintojaksoja päättyvän lukuvuoden vaatimusten mukaisesti. Mikäli suoritus jää seuraavalle lukuvuodelle, tentti suoritetaan uuden lukuvuoden ko. opintojakson suoritusohjeistuksen mukaisesti. Ohjeet ja aineistot tehtäviä varten opiskelijan tulee hankkia itse oppimisympäristöstä tai pyytämällä Matkailualan verkostoyliopiston toimistosta. MAVY:n opintohallinto toimii Itä-Suomen yliopiston ja sen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan suunnitteluasiakirjojen, säädösten ja hallintokäytäntöjen mukaisesti. Matkailualan verkostoyliopiston opettajan tulee antaa arvostelu suoritusmerkintää varten kolmen viikon kuluessa tentistä tai suorituksen määräajasta. Essee, luentopäiväkirja tai muu vastaava suoritus tulee jättää tarkastajalle asetettuna määräaikana. Määräaikoihin ei lueta jaksoja, jolloin opetusta ei rehtorin päätöksen mukaisesti anneta eikä 15.6.- 15.8. Suoritus- ja tenttipäivät ja ajat ilmoitetaan opintojaksojen tiedoissa WebOodissa. Rästitenttien järjestelyistä ilmoitetaan lisäksi erikseen toukokuussa. Tentteihin ilmoittaudutaan viikkoa ennen tenttiä. Esseet ja muut suoritustavoissa mainitut tehtävät tulee palauttaa annettuihin määräpäiviin mennessä Moodle-ympäristöön. 17

3.3 Suoritusten arvostelu Kuulustelut arvostellaan arviointiasteikolla 0 5, ( 1 = välttävä, 5 = erinomainen), asteikko vastaa ECTS arviointiasteikkoa. Sen rinnalla voidaan käyttää hylätty/hyväksytty-arviointia. Opintojakson hyväksyttävä merkintä edellyttää, että opiskelija hallitsee 50 % asetetuista tavoitteista (vaaditusta tietoaineistosta tai vastaavasta). Opiskelija voi tarkistaa omat suorituksensa Itä-Suomen yliopiston WebOodista. Opettajan tulee arvostella tentti tai muu suoritus kolmen viikon kuluessa. 3.4 Opintokokonaisuuksien merkinnät Opintokokonaisuuksien arvosteluasteikko on suoritusten arvostelun tapaan 0 5. Arvosana määräytyy opintojen opintopistemäärillä painotettuna keskiarvona (kaikista opintokokonaisuuteen kuuluvista opintojaksoista kerrotaan opintojakson op-määrä arvosanalla; saadut tulot lasketaan yhteen; saatu summa jaetaan opintokokonaisuuden yhteisopintopistemäärällä) seuraavasti: 5 = erinomainen (4.50 5.00) 4 = kiitettävä (3.50 4.49) 3 = hyvä (2.50 3.49) 2 = tyydyttävä (1.50 2.49) 1 = välttävä (1.00 1.49) Opintokokonaisuuksien arvostelussa ei huomioida HYV -merkinnällä suoritettuja opintoja. 3.5 Opintojaksojen käytännöt Matkailualan verkostoyliopiston kotisivu, http://www.funts.fi, toimii sähköisenä opintotoimistona. Opintojaksoille voivat ilmoittautua vain MAVY:n opinto-oikeuden saaneet opiskelijat. Lukuvuoden opetuksen aikataulu julkaistaan kotisivulla lukuvuoden alkaessa. Perusopinnot (25 30 op) toteutetaan verkko-opintoina. Perusopintojen verkko-opiskelun tueksi järjestetään 18

vähintään yksi aloitusseminaari. Aine-, syventäviin ja jatko-opintoihin sisältyvät kontaktiopetuksen intensiivijaksot (2 3 vuorokautta) pidetään joko Savonlinnassa tai muilla yliopistopaikkakunnilla, matkailukohteissa tai matkailuyrityksissä. Monimuoto-opintoina toteutettavien opintojaksojen suorittaminen edellyttää intensiiviopetukseen osallistumista. 3.6 Opintojaksolle ilmoittautuminen Opintojaksoille ilmoittaudutaan Itä-Suomen yliopiston WebOodi-järjestelmässä. Oppimisympäristönä toimii Itä-Suomen yliopiston Moodle. Tunnusten käyttöönotto ohjeistetaan uusille opiskelijoille sähköpostitse ja MAVY:n kotisivulla. Kunkin opintojakson Moodlekurssin avain lähetetään ilmoittautuneille ko. jakson verkkokurssin avautuessa. Moodlekurssilla annetaan opintojakson tarkempi sisältö ja suoritusohjeet. 3.7 Opintojaksolta poisjääminen Opintojaksolle ilmoittautuminen on sitova. Mikäli opintojaksolle osallistumista ei ole peruttu sähköpostitse (mavytoimisto@uef.fi) ilmoittautumisajan päättyessä, tämän jälkeen osallistumisensa peruneilta tai ilmoittamatta opintojaksolta poisjääneiltä MAVY:lla on oikeus periä majoitus-, ruokailu- ja ohjelmapalveluvarauksista aiheutuvat kustannukset. Poikkeuksena on sairaustapaus, jolloin tulee toimittaa lääkärintodistus MAVY-toimistoon. 3.8 Kustannukset Matkailualan verkostoyliopiston opetus on jäsenyliopistojen tutkinto-opetusta ja opiskelijalle maksutonta. Intensiivijaksojen yhteydessä Matkailualan verkostoyliopisto järjestää tarvittaessa majoituksen (2 hh). Opiskelijan omavastuu majoituksesta on 18 20 euroa/vrk (sisältää aamiaisen). Opiskelijat vastaavat itse matkakustannuksista intensiivijakson paikkakunnalle. Ruokailut järjestetään opiskelijahintaan noin 3 euroa/ateria. Ulkomaille suuntautuvista opintomatkoista annetaan erilliset ohjeet. 19

3.9 Kielitaitovaatimukset Matkailualan verkostoyliopiston opetus annetaan pääasiassa suomeksi. Oppimistehtäviin ja tentteihin voi vastata myös ruotsiksi. Osa oppimateriaalista on englanniksi. Aineopintojen valinnaisista opintojaksoista osa on englanninkielisiä. Samoin jatkokoulutuksen opetusta toteutetaan englanniksi. 3.10 Kansainvälisyys opinnoissa ja opiskelussa Opiskelijoiden on toivottavaa edistää kansainvälisyysvalmiuksiaan myös matkailualaan liittyen. Matkailualan verkostoyliopiston kansainvälinen opiskelijavaihto järjestyy jäsenyliopistojen omien vaihtojärjestelmien kautta. Aineopintoihin sisältyvän valinnaisen Työharjoittelu -opintojakson voi suorittaa myös ulkomailla. Opetuksen kansainvälisyyden vahvistamiseksi aineopintojen valinnaisen opintojakson Matkailun erikoisteeman englanninkielisille kursseille voidaan ottaa erillisopinto-oikeudella jäsenyliopistojen kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita. Jatkokoulutuksen opetus toteutetaan pääosin englanniksi. Matkailualan verkostoyliopisto kokoaa tietoa ulkomaisista matkailualan yliopisto-ohjelmista ja edistää opiskelijoidensa vaihtoa ja tutkimusyhteistyötä ulkomaisten yliopistojen kanssa. MAVY kutsuu ulkomaisia opettajia luennoimaan ja tukee omien opettajiensa kansainvälisiä suhteita. Vuosittain pyritään toteuttamaan ulkomailla yksi tai kaksi pääasiassa aine- tai syventävien opintojen jaksoa yhteistyössä muiden korkeakoulujen tai yhteistyökumppaneiden kanssa. Matkailualan verkostoyliopisto osallistuu sekä opetuksen että tutkimuksen kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin. MAVY:n tehtävänä on myös edistää opettajiensa matkailututkimuksen ja -opetuksen kansainvälisiä kontakteja. Matkailualan verkostoyliopisto toimii aktiivisesti The Association for Tourism and Leisure Education (ATLAS) -järjestössä: MAVY on Itä-Suomen yliopiston kautta järjestön Patron Member. MAVY:n jäsenyliopistojen tutkijat ja opettajat voivat osallistua ATLAS -konferensseihin jäseneduilla. 20

Matkailualan verkostoyliopiston opintojaksoja on mahdollisuus korvata kansainvälisen vaihdon aikana ulkomaisessa yliopistossa suoritetuilla vastaavilla matkailualan opinnoilla. Korvaavuusmerkinnän antaa Matkailualan verkostoyliopiston johtaja kuultuaan tarvittaessa vastuuopettajaa. MAVY:n opintotoimisto valmistelee päätöksen opiskelijan liitteineen lähettämän korvaavuushakemuksen pohjalta. Hakemuslomake ja ohjeet ovat saatavilla kotisivulla. 3.11 Harjoittelu MAVY:n aineopinnoissa on mahdollisuus suorittaa Työharjoittelu (6 op), jonka tavoitteena on perehdyttää opiskelija ammatilliseen tehtäväalueeseen. Harjoittelussa on keskeistä koulutuksessa opitun teorian ja käytännön työelämän yhteyksien näkeminen sekä opittujen tietojen soveltaminen. Harjoittelun on oltava luonteeltaan opintokokonaisuuteen liittyvää, joten harjoittelu, joka on suoritettu ennen aineopinto-oikeuden saamista Matkailualan verkostoyliopistoon, ei tule kysymykseen. 3.12 Pro gradu -tuki Matkailualan verkostoyliopiston tavoitteena on, että mahdollisimman moni Matkailualan verkostoyliopiston opiskelija saa omalta professoriltaan/laitokseltaan mahdollisuuden laatia pääaineensa pro gradu -tutkielma matkailua käsittelevästä aiheesta. Opiskelija valmistuu siten omasta yliopistostaan matkailuun suuntautuneena filosofian, kauppatieteiden, maatalous-metsätieteiden tai yhteiskuntatieteiden jne. maisterina pääaineessaan. Matkailualan verkostoyliopistossa pro gradu -yhdyshenkilönä toimii professori Antti Honkanen, joka ohjaa ja neuvoo opiskelijoita graduasioissa (etunimi.sukunimi@uef.fi). Vuosittain toteutetaan yksi tai kaksi graduseminaaria gradutyöskentelyn tueksi. Matkailualan verkostoyliopisto tukee matkailua käsittelevien pro gradu -töiden ohjausta antamalla tutkimukselle ohjaajan MAVY:n opettajakunnasta, mikäli opiskelija ja varsinainen ohjaaja katsovat sen aiheelliseksi. Matkailualan verkostoyliopiston opiskelijoilla on mahdollisuus saada ohjausta kaksi tuntia pro gradu -työhön verkostoyliopiston piirissä toimivilta 21

opettajilta. Matkailualan verkostoyliopiston ohjaus on aina alisteista oman laitoksen linjauksille. Ohjauksella tuetaan erityisesti tutkielman ongelmanasettelua. Opiskelijoiden toivotaan ilmoittavan valmistuneista matkailualaa käsittelevistä pro gradu -tutkielmista MAVY:n toimistoon. 3.13 Opiskelijan ohjaus Matkailualan verkostoyliopiston koordinaatioyksikkö Savonlinnassa on MAVY:n palveluyksikkö ja opintotoimisto, jossa opintojen ohjausta antavat amanuenssi ja suunnittelupäällikkö sekä jatko-opiskelijoille verkoston johtaja. Tavoitteena on tukea opiskelijaa opintojen edetessä hänen suuntautumisessaan matkailualalle ja työelämään. Matkailualan verkostoyliopiston ohjaustuki täydentää opiskelijan oman yliopiston ja laitoksen antamaa ohjausta matkailualan opintoihin liittyvissä asioissa ja siinä huomioidaan aina oman laitoksen ja yliopiston ohjeistus ja ohjaus. 3.14 Tiedottaminen Opiskelijoille tiedotetaan ajankohtaisista opiskeluun liittyvistä asioista kotisivun http://www.funts.fi Ajankohtaista sivuilla sekä Opiskelusivuilla. Yleisistä opintoihin liittyvistä asioista tiedotetaan aineopinto-opiskelijoille ja jatko-opiskelijoille opiskelijasähköpostilistojen kautta. Perusopintokokonaisuutta suorittaville opintoihin liittyvistä yleisistä asioista tiedotetaan Moodlen Johdanto matkailualan opintoihin -jakson kautta. Eri opintojaksojen toteutukseen liittyvistä asioista tiedotetaan ilmoittautumisvaiheessa WebOodin kautta ja verkkokurssin avautumisen jälkeen jakson Moodlekurssin kautta. Mahdolliset lukuvuoden aikana tapahtuvat aikataulumuutokset päivitetään WebOodissa näkyviin aikatauluihin ja kotisivu opiskelusivujen aikatauluihin. Näitä opiskelijan tulee seurata säännöllisesti. Tiedotuskanavat Kotisivu www.funts.fi: opetuksen käytännöt, opintojen liittäminen tutkintoon, lomakkeet, lukuvuoden aikataulut, johtoryhmä, alumnitoiminta 22

WebOodi (UEF), jaksokuvaukset, opintojaksoille ilmoittautuneille tiedottaminen Moodle (UEF), opintojaksoa suorittaville tiedottaminen Aineopinto-opiskelijoiden sähköpostilista: yleiset opintoihin liittyvät asiat Jatko-opiskelijoiden sähköpostilista: jatkokoulutukseen liittyvät asiat Facebook-ryhmä Matkailualan verkostoyliopisto: keskinäinen vuorovaikutus alumnit, opiskelijat, opettajat 4 OPETUSSUUNNITELMA 4. 1 Matkailualan perusopinnot (5711000), 25 30 op Basic studies in tourism 25 30 ECTS Opinnot antavat perustiedot monitieteisestä matkailututkimuksesta ja kelpoisuuden jatkaa opiskelua matkailualan aineopintoihin. Perusopinnot sisältävät keskeiset matkailututkimuksen käsitteet mahdollistaen matkailualan kehityksen seuraamisen. Opintojaksoissa perehdytään muun muassa matkailualueiden palvelutarjontaan, yrityksiin ja asiakkuuteen. Perusopinnot toteutetaan verkko-opintoina. Johdanto matkailualan opintoihin -jakson yhteydessä järjestetään opintojen tueksi aloitusseminaari(t). Tarkemmat opiskelu- ja suoritusohjeet annetaan kunkin opintojakson verkkokurssilla UEF:n Moodle-ympäristössä. PAKOLLISET OPINNOT Compulsory studies 23

4.1.1 Johdanto matkailualan opintoihin (5711001), 2 op Introduction to tourism and tourism research, 2 ECTS Vastuuopettaja: professori Antti Honkanen, Itä-Suomen yliopisto Osaamistavoitteet Opintojakson tavoitteena on antaa opiskelijalle opintojen käynnistämiseksi tarvittavat tiedot Matkailualan verkostoyliopiston toiminnasta ja siellä opiskelusta. Opiskelija ymmärtää matkailuilmiön monitieteisen näkökulman perusteet ja oppii käyttämään matkailututkimuksen tiedonlähteitä. Sisältö Opintojakso perehdyttää matkailuilmiön monitieteiseen näkökulmaan ja matkailututkimukseen sekä tutkimuksen ja elinkeinon vuorovaikutukseen. Opintojakson aihepiirejä ovat verkostoitumisen periaatteet ja verkostoyliopiston toimintatapa sekä matkailututkimuksen tiedonlähteet. Johdantojaksolla opetetaan käyttämään Matkailualan verkostoyliopiston kotisivuja ja oppimisympäristöä, tutustutaan Matkailualan verkostoyliopiston monitieteiseen opiskeluympäristöön ja verkoston käytännön toimintatapoihin sekä kannustetaan opiskelijoita tutustumaan toisiinsa ja pyritään edistämään yhdessä oppimista. Opiskelija oppii pohtimaan omaa asennoitumistaan matkailuilmiöön. Opiskelu sisältää verkko-opiskelujakson ja infotilaisuuden/aloitusseminaarin Matkailu työnä. Suoritustapa Osallistuminen verkko-opintoihin, aloitusseminaariin osallistuminen ja verkkokurssin tehtävien suorittaminen. Aloitusseminaarin korvaava suoritustapa on mahdollinen. Toteutustavat: Verkkokurssi ja aloitusseminaari, yhteensä 56 h. Oppimateriaali: Verkkokurssin oppimateriaali, kotisivujen sisältö ja infotilaisuus/aloitusseminaari. Arvostelu: hyväksytty/hylätty 24

Ajankohta: Opintojakson suoritus 30.9., 31.10. tai 30.11.2015 mennessä. 4.1.2 Matkailun historia ja tulevaisuus (5711002), 4 op The History and Future of Tourism, 4 ECTS Vastuuopettaja: Professori (ma), Leila Koivunen, Turun yliopisto Osaamistavoitteet Opiskelija ymmärtää matkailun ja yhteiskunnan poliittisen, sosiaalisen, kulttuurisen, teknologisen ja varallisuustason muutoksen välisen yhteyden historiallisesti ja tulevaisuutta visioiden. Sisältö Opintojakso antaa yleiskäsityksen matkailun historiallisista vaiheista suomalaisesta ja kansainvälisestä näkökulmasta alkaen varhaisista matkailun muodoista aina globalisoituvan maailman matkailuun. Tarkastelun kohteena ovat matkailun historian keskeiset käsitteet matkailu, turismi, massaturismi ja postturismi sekä matkailun ajallinen jaottelu. Suoritustapa: Verkkotehtävät sekä kirjallisuuden ja verkkoluentojen tenttiminen (etätentti) Toteutustavat: Verkkoluennot 10 h. Opiskelijan työn kokonaistuntimäärä 106 h. Oppimateriaali 1. Koivunen Leila, Taina Syrjämaa, Ilse-Mari Söderholm. Toim. Turistin tilat. Tilallisuus modernin matkustajan kokemuksena. Turku: Turun historiallinen yhdistys 2006, 7-222. 2. a) Korpela, K. (1995/1998). Missä ollaan, mikä maa? Suomalaisten matkailu Välimeren aurinkorannoille 1960- ja 1970-luvulla. Teoksessa Kostiainen, A. & K. Korpela (toim.) (1995/1998). Mikä maa - mikä valuutta? Matkakirja turismin historiaan, 174 189. Turun yliopisto. Historian laitos. Julkaisuja 35. 25

b) Salmi, H. (1995/1998). Kanarian Kalle ja Palman mainingit - turisti suomalaisen elokuvan ja iskelmän kuvaamana. Teoksessa Kostiainen, A. & K. Korpela (toim.) (1995/1998). Mikä maa - mikä valuutta? Matkakirja turismin historiaan, 190-224. Turun yliopisto. Historian laitos. Julkaisuja 35. c) Kostiainen, A (2008). Suomalainen matkailun historian tutkimus. Matkailututkimus 4: 1, 42 55. 3. Kostiainen, A., J. Ahtola, L. Koivunen, K. Korpela & T. Syrjämaa. (2004). Matkailijan ihmeellinen maailma. Matkailun historia vanhalta ajalta omaan aikaamme. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 977. Helsinki: SKS. Arvostelu: 0 5 Ajankohta: syys- ja kevätlukukausi 4.1.3 Matkailu alueellisena ilmiönä (5711003), 4 op Regional Systems of Tourism, 4 ECTS Vastuuopettaja: professori Jarkko Saarinen, Oulun yliopisto Osaamistavoitteet Tiedolliset: Opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelija matkailuun alueellisena ilmiönä ja vuorovaikutusjärjestelmänä. Opintojaksolla annetaan perussisällöt matkailun maantieteellisestä viitekehyksestä, lähtöalueista, matkailun vetovoiman ja tarjonnan alueellisuudesta, reiteistä, matkailun regionalismista, matkailukeskusten kehittymisestä ja erilaistumisesta. Lisäksi opintojaksolla perehdytään Suomeen ja sen eri alueisiin matkailukohteina ja Suomeen suuntautuvan kansainvälisen matkailun alueellisiin ja rakenteellisiin kysymyksiin. Taidolliset: Opiskelija oppii ymmärtämään matkailua alueellisena ilmiönä ja vuorovaikutuskenttänä, matkailukehityksen vaikutuksia ja muotoja sekä Suomea matkailumaana. 26

Sisältö 1. matkailumaantiede; peruskäsitteet ja mallit 2. matkailun alueellinen järjestelmä 3. matkailun tarjonta ja kysyntä alueellisessa viitekehyksessä 4. matkailun kehitys ja vaikutukset 5. matkailun aluerakenne ja sen kuvaaminen Suoritustapa: harjoitustyö(t) Toteutustavat: verkko-opinnot ja itsenäinen työskentely Oppimateriaali: 1. Vuoristo, K.-V. & N. Vesterinen (2009/uusin painos). Lumen ja suven maa. Suomen matkailumaantiede. Helsinki: WSOY. 2. Hall, C.M., D.K. Müller & J. Saarinen (2009). Nordic tourism: Issues and Cases. Bristol: Channel View Publications (soveltuvin osin). 3. Luentoihin ja harjoitustehtävään liittyvä muu verkkomateriaali. Arvostelu: 0 5 Ajankohta: syys- ja kevätlukukausi 4.1.4 Matkailu sosiokulttuurisena ilmiönä (5711004), 3 op Tourism as a Socio-Cultural Phenomenon, 3 ECTS Vastuuopettaja: professori Antti Honkanen, Itä-Suomen yliopisto Osaamistavoitteet 27

Tiedolliset: Opintojakson tavoitteena on antaa opiskelijalle perustiedot matkailuun vaikuttavista sosiokulttuurisista tekijöistä ja matkailun vaikutuksista yhteisöön. Opintojaksolla tutustutaan matkailua synnyttäviin ja edistäviin tekijöihin sekä pohditaan matkailun vaikutuksia matkailijoita vastaanottaviin yhteisöihin. Taidolliset: Opiskelija oppii ymmärtämään matkailijoiden motiiveja ja yhteisöllisiä prosesseja, jotka vaikuttavat matkustamishalukkuuteen. Opiskelija osaa huomioida matkailun vaikutuksia paikallisyhteisön kannalta. Sisältö Opintojaksolla tarkastellaan matkailua yhteiskunnallisena ilmiönä, jossa keskitytään niin matkailijoiden kuin matkailijoita vastaanottavien yhteisöjen joukkokäyttäytymistä käsitteleviin teorioihin. Pyrkimyksenä on ymmärtää niitä sosiokulttuurisia rakenteita, jotka vaikuttavat matkailijan matkalle lähtemiseen ja käyttäytymiseen matkan aikana, sekä toisaalta tarkastella muutoksia, joita matkailu aiheuttaa matkakohteen sosiokulttuurisiin rakenteisiin. Opintojaksolla tarkastellaan: Matkailijaa - matkailun motivaatioita, tarpeita ja niitä synnyttäviä tekijöitä Matkailua rajoittavia tekijöitä Matkailukäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä Matkailun vaikutuksia matkailijoita vastaanottaviin yhteisöihin Matkailututkimuksen sosiokulttuurisia "klassikoita" Suoritustapa: Verkko-opetukseen osallistuminen ja siihen liittyvien tehtävien suorittaminen sekä etätentti. Toteutustavat Verkkoluentoja on 2 x 45 minuuttia ja niihin liittyvä harjoitus. Opiskelijan työn kokonaistuntimäärä 79 h. Oppimateriaali Ryan, C. (2003). Recreational Tourism. Demand and Impacts. Clevedon: Channel View. 28

Arvostelu: 0 5 Ajankohta: syys- ja kevätlukukausi 4.1.5 Matkailun yhteiskunnalliset kytkennät (5711005), 3 op The Societal Contexts of Tourism, 3 ECTS Vastuuopettaja: Tuntiopettaja Miia Savolainen, Lapin yliopisto Osaamistavoitteet Opintojakson tavoitteena on antaa yleiskuva yhteiskunnan perusrakenteista, jotka säätelevät matkailun määrää ja muotoja. Jaksolla kiinnitetään erityistä huomiota taloudellisiin ja poliittis-hallinnollisiin perusrakenteisiin. Sisältö Opintojakson aikana perehdytään erityisesti seuraavien yhteiskunnan matkailullisiin kytkentöihin: Talouden keskeiset rakenteet Poliittis-hallinnolliset järjestelmät Väestön demografinen rakenne ja sen muutokset Koulutustaso ja muut kulttuurin rakenteet Tiedon taso ja teknologiset rakenteet Matkailun yhteiskunnallinen toimintaympäristö Suoritustapa Opintojakso suoritetaan verkkoluentoihin ja kirjallisuuteen perustuvilla tehtävillä. Toteutustavat: Verkko-opetus. Opiskelijan työn kokonaistuntimäärä 79 h. 29

Oppimateriaali 1. Opintojakson verkkokurssilla ilmoitettu artikkelikokoelma ja muu materiaali. Arvostelu: 0 5 Ajankohta: syys- ja kevätlukukausi 4.1.6 Matkailu taloudellisena toimintana (5711010), 6 op Tourism as an Economic Activity, 6 ECTS Vastuuopettaja: Dosentti Hilkka Lassila, Itä-Suomen yliopisto Osaamistavoitteet Tiedolliset: Opintojakson tavoitteena on antaa opiskelijalle perustiedot matkailuun liittyvästä taloudellisesta toiminnasta globaalilla, kansallisella ja alueellisella tasolla. Opintojaksolla perehdytään matkailuklusterin keskeisten toimialojen toimintaan ja erityispiirteisiin pääasiassa Suomen matkailun näkökulmasta. Lisäksi opintojaksolla tutustutaan matkailuyrittäjyyden ilmenemiseen ja toimialan erityispiirteisiin. Taidolliset: Opiskelija oppii ymmärtämään matkailua taloudellisena toimintana ja matkailun toimialojen ja yrittäjyyden erityispiirteitä suomalaisen matkailuelinkeinon näkökulmasta. Sisältö 1. matkailu taloudellisena ilmiönä 2. matkailun taloudelliset vaikutukset ja niiden mittaaminen 3. matkailuelinkeinon toimialarakenne ja niiden erityispiirteet 4. matkailuyrittäjyyden ilmeneminen 5. matkailuyrittäjyyden erityispiirteet Suoritustapa: harjoitustyö(t) Toteutustavat: verkko-opinnot ja itsenäinen työskentely 30

Oppimateriaali: Verkkokurssilla ilmoitettu aineisto Arvostelu: 0 5 Ajankohta: syys- ja kevätlukukausi 4.1.7 Kansallinen matkailun edistäminen ja säätely (5711008), 3 op Promotion and Regulation of Domestic Tourism, 3 ECTS Vastuuopettaja: FM Katariina van Boxtel Osaamistavoitteet Opintojakson suoritettuaan opiskelijalla on yleiskäsitys matkailun kehittämistavoitteita asettavista ja matkailupolitiikkaa toteuttavista kansallisista organisaatioista. Opiskelija oppii ymmärtämään matkailuhallinnon eri intressiryhmiä ja aluetasojen organisaatioita sekä tutustuu Euroopan unionin matkailualan kehittämiseen liittyviin organisaatioihin ja säädöksiin. Sisältö 1. Matkailuhallinto ja alueorganisaatiot Suomessa 2. Euroopan unioni ja matkailu 3. Matkailun eurooppalaiset hallintomallit Suoritustavat Erikseen sovittavasta aiheesta laadittu jäsennelty raportti (4-6 s) sekä verkkokeskusteluun osallistuminen. Toteutustavat: Opintojakso toteutetaan kokonaan verkko-opetuksena 79 h. Oppimateriaali: Verkkokurssilla annettava opetusmateriaali Arvostelu: 0 5 Ajankohta: syys- ja kevätlukukausi 31

VALINNAISET OPINTOJAKSOT Optional Studies Perusopintokokonaisuus on mahdollista suorittaa myös 25 opintopistettä laajempana kokonaisuutena suorittamalla pakollisten opintojaksojen lisäksi Matkailun kansainväliset organisaatiot -jakso, jolloin perusopintokokonaisuuden laajuus on 28 op. Mikäli opiskelija haluaa suorittaa perusopintokokonaisuuden 30 opintopisteen laajuisena, hänen suorittaa lisäksi aineopintojen Matkailun erikoisteema (5712006) opintojakson Planning, Branding and Designing a Tourism Destination kurssin verkkokurssin (2 op). 4.1.8 Matkailun kansainväliset organisaatiot (5711009), 3 op International Organizations in Tourism, 3 ECTS Vastuuopettaja: FM Katariina van Boxtel Osaamistavoitteet Opintojakson suoritettuaan opiskelija on saanut yleiskuvan matkailualan kansainvälisestä yhteistoiminnasta ja kansainvälisistä matkailualan järjestöistä. Verkkokurssina se perehdyttää opiskelijan hakemaan internet-ympäristöstä saatavaa tietoa kansainvälisistä järjestöistä, punnitsemaan tiedon merkitystä ja soveltamaan tietoa omiin matkailututkimusta koskeviin kysymyksiinsä. Sisältö: Kansainväliset matkailuorganisaatiot ja niiden tehtävät. Suoritustavat Erikseen sovitusta aiheesta laadittu jäsennelty raportti (4 6 s) ja verkkokeskusteluun osallistuminen. 32