Luosto 7.8.2015 www.cinia.fi 10.8.2015 1
Cinia Group Oy Haluamme parantaa Suomen, suomalaisten ja Suomessa toimivien yritysten hyvinvointia ja elinmahdollisuuksia ja rakentaa Suomesta osa kansainvälisen tietoliikenteen järjestelmää ja infrastruktuuria! Lapilla on tulevaisuudessa tärkeä merkitys osana tätä infrastruktuuria 10.8.2015 2
Cinia kansallisessa päätöksenteossa 1/2 Teknistaloudellinen selvitys Suomen ja Saksan välisestä Itämeren tietoliikenne kaapelista valmistuu. Liikenne- ja viestintäministeriö 6/2012 Suomen kannattaa panostaa ulkomaan yhteyksien parantamiseen perusinfrastruktuurin edellytysten ja tietointensiivisen teollisuuden toimintaedellytysten kehittämiseksi. Suomen ulkomaanliikenteen varmistamiseksi tutkitaan suoran Suomen ja Saksan välisen merikaapelin Itämeren kaapelin rakentamista. Samassa yhteydessä selvitetään myös Koillisväylän kautta kulkevan pohjoisen merikaapelihankkeen tilanne. Tavoitteena on, että Suomi voisi liittymällä tähän yhteyteen toimia tietoliikenneväylänä Manner-Euroopan ja Aasian välillä. ICT2015-työryhmä 13.1.2013 ICT-perusinfrastruktuurin edellytysten ja tietointensiivisen teollisuuden toiminta edellytysten kehittämiseksi panostetaan huippunopeiden ulkomaanyhteyksien parantamiseen kehysriihen 2013 linjausten mukaisesti. Valtion omistajaohjausyksikkö varmistaa Suomen ja Saksan välisen Itämeren merikaapelin mahdollisimman nopean toteuttamisen. Hallituksen rakennepoliittinen ohjelma 29.8.2013 10.8.2015 3
Cinia kansallisessa päätöksenteossa 2/2 Valtion tavoitteena on rakentaa korkealuokkainen, kyberturvallinen ja nopea yhteys eurooppalaisiin ja globaaleihin verkkoihin Suomesta Saksaan kulkevan valokuitukaapelin avulla. Kaapelilla varmistetaan kansainvälisiä tietoliikenne-yhteyksiä idän ja lännen välillä ja tuetaan suomalaisen digitaalisen talouden ja teollisen internetin kasvua. Valtion erityistehtäväyhtiö Governia Oy on hankkinut datakaapelin hallinnointiyhtiöksi Corenet Oy:n. Talouspoliittinen ministerivaliokunta 11.12.2013 Hallitus myöntää lisätalousarviossaan 20 miljoonaa euroa Itämeren alle tieto liikennekaapelia rakentavalle Governialle. Kaapelin on tarkoitus kulkea Saksaan, mutta tarkkaa reittiä ei vielä ole lyöty lukkoon. Hallituksen lisätalousarvio 20.5.2014 EU-komissio on hyväksynyt Suomen valtion pääomasijoituksen suoran huippunopean tietoliikenne-yhteyden rakentamisen Suomen ja Keski-Euroopan välille. Rakennusurakan tarjouskilpailu on käynnistynyt ja rakennustyöt alkavat ensi vuonna. (http://ec.europa.eu/competition/state_aid/cases/252810/252810_1582447_89_2.pdf) Corenet Oy:n tiedote 18.9.2014 10.8.2015 4
Cinia Group Rakentunut 1.1.2015 Corenet- yhtiöstä sekä uusista investoinneista Cinia vastaa uuden merikaapelin toteuttamisesta Suomen ja Saksan välille Projektirahoitus Governian kautta 20 M lisärahoitus C-Lion yhtiön perustamiseksi ja rahoittamiseksi Institutionaaliset sijoittajat Ilmarinen ja OP:n eläkerahastot sijoittivat lisäksi 20 M 40 M pääomarahoituksen lisäksi neuvoteltu 30 M rahoitusfasiliteetti Yhteensä rahoitusjärjestelyn kokonaisarvo noin 100 M Merikaapelijärjestelmän toimittajaksi valittu ASN Alcatel Lucent 10.8.2015 5
Sea Lion järjestelmä mahdollistaa 120 Tbit/s kapasiteetin Meren pohjaan vahvistimilla asennettu merikaapelijärjestelmä on suunniteltu 15 Tb/s kuituyhteydelle käyttäen ASN 8QAM edistyksellistä teknologiaa 8 kuituparin järjestelmälle on mahdollista 120 tbit/s kapasiteetin käyttö Nykyjärjestelmällä mahdollisuus välittää 100x 100G yhteyksiä 10.8.2015 6
Uusi merikaapeliyhteys kiinnittää Suomen lähemmäs manner- Eurooppa Tornio Rovaniemi Stockholm Oulu Kajaani Vaas Jyväskylä a Tampere Turku Kouvola Imatra Helsinki Tallin To Dublin Copenhagen To the US London Paris Brussels Amsterda m Frankfurt Hamburg Berlin Prague Warsaw Vilnius
Connecting Finland to the European Hubs and beyond To Asia Global cities power the world economy Establish 20 Points of Presence (PoP) around Europe To USA Establish high speed networks connecting all the major metropols Enabling big data, corporate customers and operators to bring connectivity and high speed services all over Europe To Middle East and Asia Global cities power the world economy Maria Rankka, CEO Chamber of commerce Stockholm 10.8.2015 8
Making Finland an international safe data hub, where data protection and integrity are top priorities Sea Lion enables the international connectivity Why Finland? - Investment highlights Trusted bridge between East and West Strong commitment towards privacy and data protection Stable political system Clear legislative system and transparent telecom regulatory framework Cutting edge connectivity services Highly growing hosting services market Cinia: Independent company with strong public-private ownership structure Competitive advantages why investing in Finland Recently passed legislations to reduce the energy taxes for data centers Lower cooling-energy requirements due to the cold weather Availability of large base of qualified human resources on the technical and operational levels Most reliable power grid in Europe and the availability of multisource power (fossil, hydro & nuclear) Relatively strong international telecom connectivity infrastructure Facilitating High speed connections enables clustered services and new services Investments in infrastructure are boosting sustainable digital growth Phase 1 20 M government seed investment Phase 2-50-60 M Baltic Sea Cable and private placements Phase 3-20-40 M International and national connectivity, partnerships and growth 10.8.2015 9
Announcement 28.4.2015 Germany's Hetzner invests in Baltic cable, considers Finnish data centre HELSINKI, April 28 (Reuters) - Germany's privately owned Hetzner Online AG is investing in an 1,100 km (685 mile) deep-sea cable from northern Germany to Helsinki and considering locating a data centre in Finland, the company and the Finnish government said on Tuesday. Hetzner said the fibre optic link should be in operation by spring 2016, under a contract it has signed with Finland's state-owned Cinia Group. "In view of its very favourable climatic conditions and low energy prices, Finland is also of interest to Hetzner Online as a possible data centre location," it said in a statement. The Finnish government went further, saying Hetzner was considering investing around 100-200 million euros ($109-218 million) in the prospective data centre. The Nordic country has offered tax breaks to attract data centres it hopes will boost the economy, which has been hurt by the decline of Nokia and a slowdown in Europe and Russia. So far, Google, Microsoft and Russia's Yandex have announced data centre investments in the country. Apple Inc recently announced a plan to spend 1.7 billion euros to build two data centres in Ireland and Denmark. Hetzner currently has two data centres in Germany. ($1 = 0.9155 euros) (Reporting by Jussi Rosendahl; Editing by Mark Trevelyan) 10.8.2015 10
Uuden, nopean tietoliikenneyhteyden edut Vastaa tarpeeseen saada Suomesta Eurooppaan matalaviiveistä, tietoturvallista tiedonsiirtokapasiteettia Mahdollistaa hyvää digitaalista infrastruktuuria edellyttävien pilvipalveluiden kasvun ja koko digiteollisuuden kasvun Parantaa Suomesta ja Suomeen tulevan tietoliikenneinftrastruktuurin kokonaistilannetta: monet nykyisistä merikaapelijärjestelmistä lähestyvät ennustetun teknisen toimintaiän loppupuolta Suomen ihanteellinen maantieteellinen ja geopoliittiinen sijainti itäisen ja läntisen Euroopan siltana voidaan hyödyntää Cinia 10.8.2015 11
Koillisväylä lisää kansainvälistä kiinnostusta Stubbin hallituksen ohjelma 24.6.2014 10.8.2015 12
Koillisväylästä merkittävää hyötyä teolliseen internettiin Frankfurt - Peking A: Nykyinen merikaapeli -reitti B: Pohjoinen Silkkitie C: Arktinen Silkkitie Etäisyys ~ 17 500 km ~ 9 500 km ~12 500 km RTD ~240 ms ~ 130 ms ~165 ms Koillisväylä parantaa yhteysnopeuksia Yli 90 ms! 10.8.2015 13
10.8.2015 14 Digitaaliseen infrastruktuuriin investoinnit välttämättömiä Kunnat ja kaupungit tarvitsevat toimivaa digitaalista infrastruktuuria kehittyäkseen Parantamaan alueiden elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä Kuntien oman palvelutoiminnan laadun ja tehokkuuden parantaminen Kuntien oma infra on usein puutteellisten operaattoriyhteyksien varassa Nykyinen ja kehittymässä oleva digitaalinen infrastruktuuri ei vastaa kehittyvän palveluntuotannon ja elinkeinoelämän tarpeisiin Kunnilla ei ole teknistä osaamista tai riskinkantokykyä hankkeiden menestyksekkääseen toteuttamiseen Toteuttajilla ei ole riittäviä kykyjä toimivien kokonaisuuksien rakentamiseen, operointiin ja kehittämiseen Suomalaiset kunnat ovat investoineet laajakaistahankkeisiin tai ovat osallistuneet takauksilla toteutuneiden hankkeiden rahoitukseen jotta yhteyksiä on saatu rakennettua Suomalaiset kunnat mieltävät jo digitaalisen infrastruktuurin julkisena hyödykkeenä, ja sitoutuvat lisääntyvissä määrin sen tarjoamiseen Digitaalista infrastruktuuria on kansainvälisesti ryhdytty kehittämään PPP-hankkeina (esim. Ranska) Kunnilla on selkeä intressi kehittää digitaalista infraa joka mahdollistaa taloudellisen toiminnan sekä julkiset palvelut Kunnille voi myös olla tarkoituksenmukaista toimia omistajina ja jakamassa hankkeisiin liittyvää taloudellista riskiä Julkisen sektorin palveluiden kehittäminen lisää myös kotitalouksien kysyntää digitaaliseen infrastruktuuriin Valmistelevat toimenpiteet Koillisväylän kaapelia varten välttämättömiä Datacenter-investoinnit edellyttävät vahvoja alueellisia verkkokonaisuuksia
Cinia Design, build & operate 10 000 km kuituverkkoa Suomessa Cinia suunnittelee ja rakennuttaa elinkaarimallin projekteja Cinia on kiinnostunut yhteistyöstä kuntien kanssa rakentamaan kunnille ja alueille digitaalista infrastruktuuria Cinia rakentaa avoimia operaattorirajapintoja ja neutraalia infrastruktuuria käytettäväksi yhteiskunnallisesti tärkeisiin tarkoituksiin Cinian roolit 1) Suunnittelee toimivia ja avoimia verkkoratkaisuja sekä smart citykokonaisuuksia 2) Rakentaa ja vastaa kokonaisuuden toiminnasta 3) Operoi ja ylläpitää sekä valvoo ratkaisuja elinkaarimallin ajan 4) Cinia voi myös rahoittaa ko. hankkeita Loppukäyttäjiä palvellaan palveluntarjoajien kautta 10.8.2015 15
Suomen merkittävimmät, kansainvälisten toimijoiden konesali-investoinnit Announced just recently its plan to build Finland s largest shared data center in Helsinki expected investment between 130 and 150 million Initial capacity of 30 MW; can be increased to 100MW in the future Eeva Liljanto Cinia Cloud Oy 10.8.2015 16
Lisäkysymykset For more information Executive Vice President 10.8.2015 17