KELOLAINEN 1/2016. Tämän julkaisun toimintaajatuksena. kelolaisten välillä.

Samankaltaiset tiedostot
Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry Martti Piironen 1

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

KELOLAINEN 3/2015. Tämän julkaisun toimintaajatuksena. kelolaisten välillä.

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET

Matka Sortavala - Valamo Käkisalmi Viipuri. 01. päivä 23.8.

Hyvä jäsenyhdistys ja tukipiiri, tapaamme toukokuussa Tampereella!

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

Akaan Verkko -hanke kuvina

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2016

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Sukukokous la Kivennavalla

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

o l l a käydä Samir kertoo:

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Marraskuun tapahtumat

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

Yhdessä Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Oulun Kunnalliset Eläkeläiset

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Jacob Wilson,

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Tyttö, joka eli kahdesti

Suonteen kalastusalueen vuosikokous klo PÄYTÄKIRJA

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Yhdistystiedote 1/2016

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

SUOMEN KESKUSTANUORET RY:N ALUEJÄRJESTÖN MALLISÄÄNNÖT

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

RL Nuorisojaoston avoinkokous. 6. Raksanuoret Internet sivujen katsaus ja Extran kehittäminen

Lapin Martat ry:n tiedote 7/

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

LAPPEEN SEURAKUNTA ASIALISTA 1 SEURAKUNTANEUVOSTO Kirkkokatu LAPPEENRANTA PUH , FAX

Suomen Kettuterrierit ry (5)

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/ Finlands Kommunförbund rf

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika klo Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Te lat / Jäsenillat

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje Puheenjohtajalta

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

Senioribarometri SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Ritva bingo-emäntänä VANA

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

Pöytäkirja 9 /2015. Aika: klo Paikka: Yläkiventie 4 D Kerhohuone

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

Transkriptio:

KELOLAINEN 1/2016 Tämän julkaisun toimintaajatuksena on viestiä kelolaisten välillä. Kerromme ajankohtaisista ikääntyvien edunvalvontaan liittyvistä asioista KELO-liiton ja VENK:n taholta. Yhdistyksiltä tulevat kirjoitukset ja kuvat ovat merkittävä osa lehden sisältöä Julkaisu on luettavissa verkko- ja tulostusversiona Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry Sörnäisten rantatie 23,00500 Helsinki s-posti:kelo@jhl.fi, www.keloliitto.fi Hyvinvointia läpi elämän 3

Tervehdys hyvät lukijani Tänään, vaihtelevan talven jälkeen odotamme sydän kylmänä hallituksemme lopullista, jäätävää päätöstä valtion talouden tasapainottamiseksi. Meitä pahiten sortava päätös oli työeläkeindeksin leikkaaminen nolla tasolle. Kaikkein pahiten kohdistui leikkaus kansaneläkkeisiin joiden tarkistusindeksi oli negatiivinen, siis alentava. Liittomme vuosikokouksessa hyväksyttiin 2015 talous- ja vuosikertomukset sekä 2016 toimintasuunnat. Hallituksessa sen sijaan tapahtui perusteellinen muutos. Jäsenlukua vähennettiin kuuteen edustajaan, mutta suurempi vaikutus on henkilömuutos, jäihän vain yksi jäsen jatkamaan tehtävässään. Oletan että tämä vaihtuvuus vaikuttaa hallituksen toimintalinjaukseen. Odotan mielenkiinnolla miten hallitus kehittää liiton toimintaa. Suurimpina ongelmina on mielestäni jäsenmäärä ja liiton näkyvyys sekä perusyhdistysten tukeminen Uskon kuitenkin uuden hallitustyöskentelyn hitsautuvan yhtenäiseksi ja liittoa kehittäväksi. Hyvää ja toimintarikasta jatkoa toimintakaudelle 2016-2017 toivottaa puheenjohtaja Aulis Laakso Sisältö: Puheenjohtajan tervehdys.2 Liiton sääntömääräinen vuosikokous..3-7 Palkkaindeksi takaisin 8 Hyvinvointiloma...9 Muisto 40-vuotistaipaleelta...10 Kuopiosta retkeilypäiviin...11-12 VENK:n kananottoja..13-14 Serenaadi miehelle....15 Tehtävänsä jättävä liiton hallitus..16 Liittymislomake...17 Matkailujaosto. 18 Kelovalssi 19 Ikääntyneet ja tietotekniikka.20 Kelolainen ym.21 Puheenjohtajat ja matkavastaavat..22-23

Liittomme sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 9.3.2016 Helsingissä JHL ry toimitalossa. Kokouksen alussa tohtori Vappu Taipale puhui meille ikääntyneille tärkeistä ja aina ajankohtaisista asioista liittyen mm. asumiseen. Saimme evästyksiä omaan ja läheistemme jokapäiväiseen toimintaan joissa voimme vaikuttaa olemalla läheistemme tukena. Kokous oli harvinaisen keskusteleva ja muutenkin aktiivinen. Johtui osaltaan jo kokouskutsussa mainitusta kahdesta puheenjohtajaehdokkaasta liitolle Ehdokkaat esittelivät vaaliohjelmansa Tapio Viitajylhä olisi valmiina muuttamaan liiton toimintaa varsin radikaalisti. Toinen ehdokas Aulis Laakso taas jatkamaan toimintaa perinteisemmältä pohjalta. Suorettiin vaali ja vaalin tulos osoitti kannatusta perinteen jatkamiselle ja näin liiton puheenjohtajaksi seuraavalla kahdelle vuodelle valittiin Aulis Laakso jatkamaan tehtävässä Hallitus uudistui lähes kokonaan. Pitkän uran tehneet hallituksen jäsenet jäivät tässä vaiheessa reserviin Tilintarkastajaksi valittiin Tilintarkastusrengas oy:stä HTM Kai Salmivuori Toiminnantarkastajaksi Matti Lintunen, varalle Arto Aijala Kokousteksti ja kuvat: Martti Masa Piironen

4 Uusi hallitus kokoontui ryhmäkuvaan Eero Haavisto, Helsinki (ei kuvassa), puh.0400458007 sposti: eero.haavisto(at)elisanet.fi Kuvassa oikealta: Laila Väisänen, Kotka puh. 0440210943 sposti: laila.vaisanen(at)kymp.net Ari Tielinen, Joensuu puh.0505118343 sposti: arit.(at)elisanet.fi Anneli Niskala, Oulu puh. 0445670625 sposti anneli.niskala(at)pp.inet.fi Veikko Kärkkäinen, Kemi varajäsen puh.0400372255 sposti:veikko22(at)gmail.com Sirkka Härkönen, Mikkeli puh. 0408380962 sposti sirkka.harkonen(at)surffi.fi Hilkka Mattila, Turku puh. 0407677340 sposti: hilkka.annikki.mattila(at)gmail.com Maija Mäkipaakkanen Hyvinkää varajäsen puh.0407319641 sposti:m.makipaakkanen(at)suomi24.fi Tuomo Riskilä, Helsinki varajäsen puh 0400121971 sposti:tuomo.riskila(at)kolumbus.fi Aulis Laakso Helsinki puheenjohtaja puh.0400540641 sposti:aulis.laakso(at)elisanet.fi

5 Puheenjohtajaehdokkaat Aulis Laakso ja Tapio Viitajylhä esittelivät itsensä ja vaaliohjelmansa Sitten vaali, ääntenlaskijat Ari Tielinen kk. Laila Väisänen ja Veikko Kärkkäinen valvoivat toimitusta. Kokouksen sihteeri Terttu Knuutinen kutsui äänestäjät (20) kokous osanottaja luettelon mukaan. Veikko leimaa äänestysliput.

6 Vappu Taipale puhui kokouksen aluksi meille ajankohtaisista asioista vanhukset eivät ole kestävyysvaje vaan kestävyys tae Puheenjohtaja Aulis kiittää kuulijoiden puolesta Kokouksen puheenjohtaja Timo Tilli ja sihteeri Terttu Knuutinen Tehtävänsä jättänyt hallitus, kuvasta puuttuu Paula Peltola. Puheenjohtaja Aulis ojensi heille liiton muistolahjan

7 Meeri Karhu Kymmenen vuotta kestäneen ansiokkaan taloudenhoitaja uran aikana on hoitanut mm. kokousedustajien matkalaskut Kuva: mp Kokouspäivä alkoi tuttujen tapaamisella ja tietysti aamukahvilla Kuvat: Sirkka Härkönen

HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2016 8

9 Joensuun julkisen alan eläkeläiset on yhdistyksenä hakenut parin vuoden välein tuetulle lomalle. Tämän vuoden maaliskuussa kohde oli Tanhuvaara Savonlinnassa Valinta oli todella onnistunut. Ohjelma oli monipuolinen ja tehokas Viisi tuntia päivässä liikuntaa ja terveysaiheisia luentoja antoi taas eväitä jaksamiseen arjen askareisiin Loma luo lämpökerroksia elämään. Loma on sitä, että ei tarvitse suorittaa mitään ja siihen on koko päivä aikaa. Loma on hämärtyvän illan lempeä valo, käsi rakkaan kädessä. Se on pitkiä, hitaita aamuja lämpimien lakanoiden välissä. Loma on hillittömän hauskoja hetkiä muiden kanssa. Loma on uuden ystävän lämmin halaus ennen kotiinlähtöä. Loman muistoihin voi käpertyä silloin kun arki on harmaa ja haasteet käyvät taloksi lupaa kysymättä. Loman lämpökerroksista saa voimaa vielä pitkään loman jälkeenkin. Kaikkea tätä on Hyvinvointilomien loma. Tanhuvaaraan tultuamme oli aluksi esittelytilaisuus. Kerroimme keitä olemme ja opiston edusta esitteli paikkaa ja viikon ohjelmaa. mp

10 MUISTIO 40-VUOTISJUHLASTA Lumitupruisena iltapäivänä 26.01 2016 kokoontui Kuopion kunnalliset eläkeläiset viettämään 40 v. Juhlaa Suokadun palvelutalon ruokasaliin. Puheenjohtaja Lempi Puolakan tervehdyssanojen jälkeen kerhon pitkäaikainen jäsen Antti Kinnunen esitti kerhon historiikin alkuajoista näihin päiviin. Olimme saaneet vieraaksemme kaupungin hallituksen jäsenen kaupunkineuvos Jukka Pulkkisen Hän valotti kaupungin tulevia näkymiä. Liiton tervehdyksen meille toi puheenjohtaja Aulis Laakso kertoen liiton tekevän aktiivisesti työtä ikääntyvien ihmisten elinolojen parantamiseksi. Lauluryhmämme esitti haitaristemme säestäessä Mä mistä löytäisin sen laulun; Lausuntaa esitti Leväsen kerholainen, Elvi Kyyrö. Puheessaan 97-vuotias, kerhomme perustajajäsen Aune Rissanen kertoi mm. et miun aikain kerhos oli yli sata jäsentä ja myö kyl matkailtiinkin paljon ja miul on niin paljon ihania muistoja niiltä ajoilta. Siinäpä meille evästystä. Kakkua ja kahvia oli tarjolla kaikille. Savolaisen lauluun päätimme tilaisuutemme. Kiitokset kaikille mukana olosta. Tekstiä tehnyt Maija Liisa. Kuvaajana Marja Heikkinen

Kuopiosta Televisiossa kerrottiin että Kanadalainen firma on keksinyt kerätä puhdasta vuoristoilmaa lasipurkkeihin ja pulloihin ja lähettää sitä Kiinaan, jopa möivät.siitä tuli mieleen että kun on tuota lunta tällä hetkellä yli oman tarpeen niin myöhän voitas antoo sitä teille sinne etelä kaupunkeihin alennuksella. Se siitä.toivottavasti lumi sulaa kesäkuuhun mennessä kun tulette retkeilypäiville ettei tarvitse ottaa suksia mukaan - tai jos jatkatte Kuopiosta Tahkovuorelle niin mahdollisesti siellä voi vaikka lasketella! Kyllähän se on aika vähän se yksi päivä tiällä meijän pienessä "suurkaapunnissa", eihän siinä kerkiä ies Puijolla käävä vai kerkiikö? Näkkyy se ainakin tulittepa etelästä tai pohjosesta. Korkeutta 282 metriä ja 75m korkea kolmas torni jossa pyörivä ravintolaosa n. 60 ha luonnonsuojelualueella. Helmikuussa siellä hypättiin "mualiman kuppia"ja Yhdistettyä. Kallaveden jäällä sen sijaan oli helmikuussa luistelumaraton johon tuli paljon luistelioita ulkomaita myöten. Kuvassa Ukko laiva uinuu talviuntaan lumen ja jään pauloissa herätäkseen sitten kujettamaan retkeilypäivä vieraita Kuopion niemeä ympäri.onhan meillä täällä pajonkin katsottavaa museoitakin : automuseo,mm ja sitten Riisa ordotosinen museo jollaista ei ole Suomessa eikä ainakaan pohjoismaissa liekö Euroopassakaan muualla vastaavaa. Kuopion tori kesällä on varsin vilkas kohtaamis paikka. turistibusseille löytyy parkit torin reunasta kaupungintalon vastapäätä. Sieltä pääsee hevos.ajelulle ja myös polkupyörä riksa on ajossa, niin voi kuvitella olevansa itämailla.unohtamatta katujuniamme. Onhan meillä myoskin Kalakukko jota kuulema saa Helsingistäkin, Kuopiosta tullutta. Ennen muinoin isoäidin aikaan siihen leivottiin ripa josta sitä muka kannettiin kun lähdettiin heinä pellolle tai kirkkoretkelle matkojen päähän. Niin maailmamme muuttuu kuin myös ihmiset Mukava lukea ja katsella entisaikojen kuvia ja elämää,.toivon mukaan kesäkuussa aurinko paistaa ja Kallavesi kimaltaa ja"voijaan kiertee puijon sarven nenee" niinkuin Jalkanen runoilee laulussaan Kallaves."Ja pyörät ne laaloivat Kuopioo käy tie" Esa Pakarisen tapaan. tervisin Maija Liisa Kuopiosta 11 Liiton retkeilypäivät Liiton kahdenvuoden välein pidettävät retkeilypäivät järjestetään 7. 8.6 Kuopiossa Paikka Hotelli IsoValkeinen valtatie 5:n varrella Isovalkeinen lammen rannalla muutaman kilometrin päässä Kuopion keskustasta. Ohjelmarunko on perinteinen koostuen yhteisestä päivällisestä ja yhdistysten tuottamasta ohjelmasta jatkuen illanviettona tanssin ja yhteisen seurustelun merkeissä. Toisena päivänä risteillään kauniilla Kallavedellä jonka on liitto maksaa Saamme taas nauttia hyvästä yhdistysten kerhojen tuottamasta ohjelmasta mp

Pyörät ne laulavat Kuopioon käy tie Tavataan retkeilypäivillä 7. 8.6 Kuopiossa 12 Hyvä Kelolainen! Talven edetessä päivät pitenevät ensin hiljalleen lopulta suurin harppauksin kohti kevättä ja kesää. Meillä on ilo saada teidät vieraaksemme kesäpäivienne ajaksi hotelliimme. Lämpimästi tervetuloa luonnon helmaan kaupungin kupeeseen! Ystävällisin terveisin Joulu vanha, ikuinen aina yhtä kultainen. Joulun ajan odotusta, hyvän joulun toivotusta. Hotelli IsoValkeisen henkilökunta Toiminnallista Uutta Vuotta 2015! Hyvinkään julkisen alan eläkeläiset ry.

mp 13

14 Kuulemistilaisuus liittyen valtioneuvoston kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmisteluun 4.2.2016 Vanhusväestön tasa-arvoiseen asemaan ja kohtelu yhteiskunnassa tulee ottaa yhdeksi tavoitteeksi ohjelmassa. - Älyteknologia kehittyy nopeaa vauhtia. Puhutaan digiloikasta. On pidettävä huoli siitä, että käyttäjät pysyvät mukana. Erityisesti ikäihmisistä merkittävä osa on edelleen tottumatonta tietotekniikan käytössä. On huolehdittava siitä, että teknologiaa kehitetään käyttäjien ehdoilla. Ikäihmiset tarvitsevat myös apua ja opastusta teknologian käytössä. Edelleen täytyy olla olemassa myös perinteisiä tapoja hoitaa asioita. - Vanhusväestön tasa-arvoinen sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus ja asian mukainen kohtelu täytyy taata. - Turvallisuuteen asumisessa ja kodin ulkopuolella tulee kiinnittää huomiota. - Esteetön liikkuminen ja julkisen liikenteen saavutettavuus ovat keskeisiä asioita normaalin elämän kannalta. - Tulisi perustaa vanhusasiainvaltuutetun toimi tasa-arvovaltuutetun, tietosuojavaltuutetun, vähemmistövaltuutetun ja lapsiasiamiehen rinnalle. Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt VENK ry Sirkka-Liisa Tarjamo puheenjohtaja sirkka-liisa.tarjamo@kolumbus.fi 050 5766981 Ratakuja 4 B 35, 01300 Vantaa Liisa Fräki sihteeri

15 Serenaadi miehelle Vuosi 2016 on karkausvuosi Olet luomakunnan Kruunu Oi, mies sä ihmeellinen. Mutt helmiä kruunussas oomme Me naiset herttaiset. Valttia olet Sinä ollut vuosi kymmenet päällä maan. Ovat naiset kilvan juosseet Sinun perässäs ainiaan. Minä rakastan Sinua aina, olet poika- tai ukkomies. Illan hämyssä suukkoas kaipaan Sinun huuliltas valtiaani Mies. Kuinka selviät vuodesta tästä Sinä poika- tai ukkomies, kun naisille kosimisluvan tämä karkausvuosi ties. Piisaako sinulla rahat leninkikankaita kun ostelet, vai Juudaksen suudelmalla tämän pulmasi ratkaiset. Minä rakastan sinua Jospa avioliittolakiin uusi pykälä laadittais, niin Miehemme sulttaanin lailla haaremin perustaa sais. Uusi vaimo kun sisälle astuu, ei entinen lähtisi pois, vaan luomakunnan Kruunun loisto entistä kirkkaampi ois. Minä rakastan sinua Sävel: Kuubalainen serenaadi Sanat tuntemattoman, löytyivät Auliksen arkistosta Lainan rahoitus Rikas turisti saapui talouslaman aikana pikkukylän paikalliseen hotelliin. Hän asettaa 100 euroa vastaanoton tiskille ja lähtee katsomaan huoneita. Hotellijohtaja lähtee saman tien 100-lappusen kanssa lihakauppiaalle maksamaan velkaansa.. Lihakauppias menee karjankasvattajalle ja maksaa samalla setelillä velkansa hänelle Karjankasvattaja menee paikalliselle huoltamolle ja maksaa velkansa sinne. Huoltamoyrittäjä menee kylän kartanon emännän luo ja maksaa tälle100 euron velkansa. Kartanon emäntä maksaa huonevelkansa hotellijohtajalle Hotellijohtaja laittaa setelin takaisin tiskille. Turisti palaa takaisin vastaanottoon. Hän ei pitänyt huoneista ja ottaa 100-lappusen takaisin. Kukaan ei siis ansainnut mitään, mutta koko kylästä tuli velaton ja kaikki katsovat myönteisesti tulevaisuuteen. Netistä se tämäkin totuus on peräisin Toim.siht.

16 Tehtävänsä jättävä liiton hallitus kokoontui 4.2.2016 Helsingissä JHL:n Jade kabinetissa, asialistalla mm. kevätkokous valmistelu Takarivissä: Meeri Karhu taloudenhoitaja (10) vuotta, Terttu Knuutinen (8), Hilkka Mattila (2), Rainer Lassila varapuheenjohtaja (16), Paula Peltola (2) Eturivissä: Ritva Uhlbäc sihteeri (6) Aulis Laakso puheenjohtaja (10) Aili Mäkelä (10) Kuvasta puuttuu lomasihteeri Tuija Laaninen (7) Kuvasi: Martti Piironen toimittaja/ hallituksen jäsen/tiedotussihteeri (9)

17 Syksyn tullen tempaisivat Kuopion kunnalliset eläkeläiset Myyjäisten merkeissä. Kuvassa myyjäisporukka topakoina odottelemassa asiakkaita! Kerro liitostamme erikoisesti tutuillesi joiden tiedät jäävän lähiaikoina viettämään ansaittua kolmatta elämää Liittyminen käy vaikka täyttämällä yllä olevan ilmoituksen ja toimittamalla lähimpään liiton jäsenyhdistykseen. Yhteystiedot löytyvät tämän julkaisun lopusta. Voit myös kerätä kotiseudullasi julkiselta alalta eläköityneet ja perustaa oman yhdistyksen. Apua saat esim. liiton puheenjohtajalta

Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry. Matkailujaosto Vuosiohjelma 18 17.05. - 20.05.2016 Laatokan Valamo Matkan Hinta 450,00 hlö /2 hh. 1hh lisä 75 sisältäen: - ryhmäviisumin - Majoituksen Sortavalassa 2 yötä 2hh puolihoito - bussikuljetuksen reitillä: Helsinki-Lappeenranta-Wärtsilä/Niirala- Sortavala- Käkisalmi- Kiviniemi- Terijoki-Viipuri-Nuijamaa-Lappeenranta-Helsinki - lounas menomatkalla Sortavalaan - tutustumiskierros Sortavalaan, sekä käynti marmorilouhoksilla - Valamon opastettu kokopäiväretki sisältäen laivakuljetuksen ja lounaan päivän aikana - Käkisalmessa kaupunkikierros sekä kenttäkahvit ja pieni suolainen - Terijoki 1 yö 2 hh sekä päivällinen - Viipuri, jossa lounas Pyöreän tornin ravintolassa, kauppatori, kauppakeskus Karuselli - paluumatkan rajanylityksen Nuijamaalla - matkanjohtajan palvelut Viisumia varten tarvitaan:1 passikuva(max. kolme kuukautta vanha), kopio passin kuvasivun aukeamasta, viisumianomus oikein täytettynä. ASIAKIRJAT tulee allekirjoittaneelle 1 kk ennen matkaa. Passi pitää olla 6 kk voimassa matkan jälkeen. MUISTA passi mukaan reissulle! Vastuullinen matkanjärjestäjä Into Saarinen PS-Bussi Oy Ohkolantie 94, 04500 Kellokoski 07.06. - 08.06.2016 KELO ry:n Retkeilypäivät Kuopiossa Matkan Hinta 75,50 sisältäen: - hotellimajoituksen hotelli Isovalkeisessa 2 hh (1 hh lisä 27.50 ) aamiaisella - Juhlapäivällinen - risteily Kallavedellä - matkanjohtajan palvelut Huom! Kuljetukset eivät kuulu hintaan. 22.11-28.11.2016 Kylpyläreissu Estonia Hotel Spa Medical ( Pärnu ) Matkan Hinta 240,00 + liityntäkuljetus. Sisältäen: - laivakuljetus meno klo. 10.30/paluu klo. 17.30 Helsinki Länsiterminaali - menomatkan aamiainen laivalla - matkatavarahytit - bussikuljetus Tallinna - Pärnu - Tallinna - majoitus 2 hh puolihoito - lääkärintarkastus 2 kertaa (reseptit mukaan!) - 3 hoitoa per/pv. 6 päivää - matkanjohtajan palvelut Maksut maksettava viimeistään 35 vuorokautta ennen matkaa. Laatokan Valamo 17-20.05.2016 Tilinumero: FI29 1555 3000 1206 84 Viite numero: 30041 Kylpylä Estonia Hotel Spa Medical 22.11-28.11.2016 Tilinumero: FI29 1555 3000 1206 84 Viite numero: 30054 Sitovat Ilmoittautumiset: viimeistään 40 vuorokautta ennen matkaa Eero Haavisto puh. 0400458007 eero.haavisto@elisanet.fi TEVETULOA MUKAAN! KELO ry. Matkailujaosto Kuva: Sirkka Härkönen

Kelovalssi 19 Mänty kasvoi kankahalla, ylvähänä paikassaan. Koetellut on sitä halla, helteen tunsi rungossaan. Korkealla taivas kaartaa, sinne latva kurottaa. Nuori metsä männyn saartaa, vuoroansa odottaa Viimein sille aika koittaa, latva hiljaa harventuu. Iltakellot alkaa soittaa, neulasetkin kellastuu. Runko kaiken tämän kestää, vaikka kaarna irtoaa muutostahan ei voi estää tyynenä se toteaa. Kukin täällä työtä tehnyt Pitkän päivän ajallaan Monenlaista silloin nähnyt Niin kuin mänty tavallaan Meilläkin on uusi vaihe Eläkkeellä eletään Seuratoiminnassa aihe, yhtä köyttä vedetään Kunnallisten eläkeläisten Liitto KELO- nimen sai Yhdistäjä seuralaisten Tarpeellinen on se kai Että täällä toisiamme edes jotain tiedettäis Yhdistäisi kerhojamme nurkistamme herättäis. Siks` sai mänty nimen uuden, Sanat: Arvi Sivonen 2001 keloksi nyt kutsutaan. Sävel: Partisaanivalssi Olla sai myös tilaisuuden, ylvähämpi entistään. Arvopuuna kelo seisoo, Kuva: mp vielä kauan paikallaan. Patvinsuon kansallispistosta Metsurilla lupaa ei oo kaataa sitä sahllaan..

20 IKÄÄNTYNEET JA TIETOTEKNIIKKA (TVT) Martti Piironen Vertaisohjaaja TVT Tilastokeskuksen mukaan internetiä käyttää n. 90 % aikuisväestöstä (16-74vuotiaat) tutkimus vuodelta 2014 KÄKÄTE-projekti (Käyttäjälle kätevä teknologia) on tutkinut syitä TVT käytön vähäisyyttä tästä vanhemmilla Viereinen taulukko osoittaa monta syytä. Yhteiskunta laittaa aina vaan asioita netin kautta hoidettavaksi mutta ikääntyneiltä puuttuu edellytyksiä käyttöön. Toisaalta myös laitteiden hankinnassa on ongelmansa, tieto ja hinta Tekniikka muuttuu mm. käyttöjärjestelmien osalta. Nyt ollaan siirtymässä taas uuteen Windows 10 käyttö-järjestelmään, tämä on saanut ikääntyneet hämilleen. Mikä on käyttöjärjestelmä, kuka päivittää ja uskallanko laittaa tämän koneelleni Tietoturva on toinen ongelma kohta. Yleensä päivitykset tulevat automaattisesti, mutta se edellyttää koneen aukioloa. Usein törmää siihen että esim. selain vaikka Mozilla Firefoks on on vanhentunut, pankkiohjelma ei toimi vaan vaatii uudemman päivityksen asennuksen Operaattorit myyvät herkästi maksullisen tietoturva ohjelman. On syytä tiedostaa että netistä on saatavana aivan toimivia ohjelmia Usealla paikkakunnalla on vapaaehtoisia opastajia. Sanotaan heitä vaikka luotseiksi tai tuutoreiksi. Heiltä saa ilmaista alkeisopastusta. joko ryhmissä tai henkilökohtaisena opastuksena RAY:n tukemana on mm Helsingissä Enter. Joensuussa JoenSeveri ja Kuopion seudulla SavoNetti Hyvää apua ja tukea saa mm. Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf toiminnasta. se rohkaisee ikääntyneitä ihmisiä tarttumaan tietokoneisiin ja nettiin. Opetella voi itsekseen, tai vaikka naapurin avulla sieltä löytyvien valaisevien opetus videoiden avulla Oma ongelmansa ovat kotonaan yksin asuvat ikääntyneet. Olen saanut kuulla kotipalvelusta huolestuneita viestejä mm. puhelimen käytöstä. Valitettavan usein kännykkä on pois käden ulottuvilta ja akku tyhjänä. Laskupino kasvaa kun pankkiin ei pääse, jos ne nyt yleensäkään ovat auki ja nettipankki ei ole käytössä. Uhkana on protestilista eikä syynä ole rahanpuute Tietotekniikka ja internet ovat tulleet jäädäkseen. Niiden kanssa olisi vaan opittava elämään ja hyväksyttävä tosiasiat. Kun käytön jollakin tavalla oppii huomaa että surfailu on hauskaa. Yhteyden pito ystäviin tuo piristystä yksin asuvallekin sähköpostin ja yleensäkin sosiaalisen median välityksellä vaikka vieraisiin maihin. Sieltä voi lukea lehtiä Kuvia saa ukiteltavilta ja mummoteltavilta.

21 JULKISEN ALAN ELÄKELÄISTEN LIITTO KELO RY KELOLAINEN Julkisen alan eläkeläistenliitto KELO ry Sörnäisten rantatie 23, 00500 Helsinki Aulis Laakso, päätoimittaja sposti:kelo(at)jhl.fi Esko Orajärvi, webmaster sposti: eorajarvi(at)gmail.com Martti Piironen, toimitussihteeri/taitto sposti: marttip3(at)gmail.com Kansikuva: mp Kevät on pöllöjen aikaa, viirupöllö Liiton verkkosivut: www.kelolitto.fi Kertokaa sivuista heillekin joilla ei ole nettiyhteyttä VENK:sivut:http://www.venk.fi/ Eläkeläisten edunvalvoja Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt VENK ry on lähinnä ammattialapohjaisten valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen muodostama järjestö. VENK ry rekisteröityi 18.3.2008 VENK ry:hyn kuuluu seitsemän valtakunnallista eläkeläisjärjestöä: Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry, Oikeutta Eläkeläisille ry, Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry, Päällystöliiton evp-yhdistys ry, Suomen Ruskaliitto ry, Tieveteraanit ry, VR Eläkeläisten Liitto ry. VENKissä on yli 30 000 jäsentä

KELOn jäsenyhdistykset / puheenjohtajat sekä matkavastaavat 2016 31.1.2016 22 ELÄKELÄISKERHO HELY ry Pj. Timo Tilli Mv. Timo Tilli Kuunsäde 10 B, 02210 ESPOO Kuunsäde 10 B, 02210 ESPOO 0400-609 469 0400-609 469 timo.tilli(at)hotmail.com timo.tilli(at)hotmail.com HELSINGIN KUNNALLISET ELÄKELÄISET ry Pj. Aulis Laakso Mv. Aini Leminen Pyynikintie 5 L 89, 00710 HELSINKI Kiviteltankatu 4 A 2, 00710 HELSINKI 0400-540 641 040-717 4540 aulis.laakso(at)elisanet.fi mleminen(at)welho.com HELSINGIN LIIKENNEALAN ELÄKELÄISET ry Pj. Arto Aijala Mv. Marja Salonen Sänkitie 17 a, 00390 HELSINKI Laitatuulenkaari 3 E 38, 00850 HELSINKI 050-342 0026 041-451 3605 arto.aijala(at)pp.inet.fi marlisalo.ms(at)gmail.com HYVINKÄÄN JULKISEN ALAN ELÄKELÄISET ry Pj. Maija Mäkipaakkanen Mv. Arvo Paanetoja Mustanmännistönkatu 58, 05820 HYVINKÄÄ Etumartinkuja 1 A, 05810 HYVINKÄÄ 040-731 9641 040-731 8317 m.makipakkanen(at)suomi24.fi arska.paanetoja(at)gmail.com JHL TURKU ELÄKELÄISET ry Pj. Hilkka Mattila Mv. Pirkko Aalto Pormestarinkatu 8 E 41, 20750 TURKU Anniitunkatu 3 C 12, 20900 TURKU 040-767 7346 045-202 7775 hilkka.anneli.mattila(at)gmail.com pirkko.aalto(at)hotmail.com JOENSUUN JULKISEN ALAN ELÄKELÄISET ry Pj. Paula Peltola Vanatie 10, 80160 JOENSUU 050-556 1816 050-511 8343 peltolanpaula(at)gmail.com arit(at)elisanet.fi MV. Tuula Koponen Puutarhakatu 24 D 43, 20100 TURKU 040-513 3549 Mv. Ari Tielinen Merimiehenkatu 6-8 A 3, 80110 JOENSUU KARHULAN KUNNALLISET ELÄKELÄISET ry Pj. Eerik Marin Mv. Liisa Paavola Mällinmutka 3 B 11, 48600 KOTKA Raamikatu 1 as 2, 48910 KOTKA 040-764 1753 05-265 385 erik.marin(at)suomi24.fi KOTKAN KUNNALLISET ELÄKELÄISET ry Pj. Laila Väisänen Mv. Rainer Lassila Marjamiehentie 38, 48400 KOTKA Laivurinkatu 8 A 19, 48100 KOTKA 044-021 0943 044-574 9377 laila.vaisanen(at)kymp.net rainerlassila(at)msn.com

23 KUOPION KUNNALLISET ELÄKELÄISET ry Pj. Lempi Puolakka Mv. Salme Ruippo Annikintie 2 A 13, 70500 KUOPIO Touvitie 25, 70460 KUOPIO 050-344 0227 050-341 8625 1 LAPPEENRANNAN KUNNALLISET ELÄKELÄISET ry Pj. Meeri Karhu Lankisenkuja 10 as. 2, 53300 LAPPEENRANTA 050-367 4763 meeri.karhu(at)suomi24.fi Mv. kts. puheenjohtaja MERI-LAPIN KUNNALLISET ELÄKELÄISET ry Pj.Veikko Kärkkäinen Mv. Eero Peurasaari Kirkkopuistokatu 3 B 4, 94100 KEMI Pohjoisrantakatu 22 A 2, 94100 KEMI 0400-372 255 040-588 7380 veikkok22(at)gmail.com eero.peurasaari(at)gmail.com MIKKELIN JULKISEN ALAN ELÄKELÄISET ry Pj. Pauli Nieminen Mv. Sirkka Härkönen Leporinne 13, 50500 MIKKELI Porrassalmenkatu 7 A 4, 50100 MIKKELI 044-333 5065 040-838 0962 paulinieminen(at)windowslive.com sirkka.harkonen(at)surffi.fi OULUN JULKISEN ALAN ELÄKELÄISET ry Pj. Tapio Viitajylhä Mv. Anneli Niskala Rajakaltionkatu 2 A 11, 90530 OULU Kaarnatie 7 B 28, 90530 OULU 045-117 8287 044-567 0625 tapio.viitajylha(at)gmail.com anneli.niskala(at)pp.inet.fi VANTAAN JULKISEN ALAN ELÄKELÄISET ry Pj. Ritva Laurikainen Mv. Liisa Nuutinen Palokunnanmäki 2 B 6, 01300 VANTAA Lehdokkitie 7 A 23, 01300 VANTAA 050-567 4944 0400-847 115 ritvalaur(at) gmail.com liisa.nuutinen(at)luukku.com VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN HENKILÖKUNTA JHL ry 114 eläkeläisten jaosto Pj. Kyllikki Manninen Mv. Kyllikki Manninen Nostoväenkatu 3 D 65, 20360 TURKU 0400-812 219 050-558 8557 manninenkyllikki(at)gmail.com