Eurajoen Puhelin Osk - Vuosikertomus 2015
1 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus sivut 2-4 Tuloslaskelma sivu 5 Tase sivut 6 Tilinpäätöksen liitetiedot sivut 7-8 Allekirjoitukset sivu 9 Tilintarkastuskertomus sivu 10
2 EURAJOEN PUHELIN OSK:N Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Tietoisuus valokaapeliliittymistä ja niiden eduista on laajasti levinnyt ja tämä näkyy valokaapeliliittymien kysynnän kasvuna. Kytkimme kertomusvuonna ennätysmäärän valokaapeliliittymiä. Uutta valokuituverkkoa rakennettiin hieman vähemmän kuin vuonna 2014, mutta kertomusvuonna keskityttiin enemmän liittymien käyttöönottoon. Tulevaisuus kiinteiden liittymien osalta näyttää valoisalta. Mobiilidatan verkot ovat paikoitellen hyvin ruuhkaisia. Mobiilioperaattoreiden isot investoinnit ja perinteisen mobiilituotteiden tulojen väheneminen luo kovia paineita mobiilidatan hinnan nousulle. Mobiilidata on tarpeellinen ja hyvä tuote, sille riittää kyllä jatkossakin käyttöä. Lähitulevaisuudessa markkinoilla lyövät läpi mm. päälle puettavat älylaitteet, autot joissa on kehittyneet ajoavustustoimintoja ja lukuisia muita liikkuvia ratkaisuja, jotka tarvitsevat Internetin ja niiden liikuttavuuden vuoksi mobiilidata on oikea ratkaisu. Tämä tulee moninkertaistamaan nykyisen mobiilidataa käyttävien laitteiden määrän ja ruuhkauttamaan verkkoa entistä enemmän. Kiinteiden liittymien rooli nousee kotitalouksissa, yrityksissä ja julkisissa tiloissa, koska näissä paikoissa käytettävät palvelut vaativat liittymältä nopeutta ja luotettavuutta. Yleinen taloustilanne ei tunnu helpottavan ja kansalaisten ostovoima on heikentynyt. Tämä heijastuu myös Eurajoen Puhelimen liiketoimintaan. Internet-liittymiä tarvitaan taloustilanteesta riippumatta, mutta käytetään maltillisimpia nopeuksia ja tietokoneita ei uusita aikaisempaa tahtia. Watson tv-palvelu kasvu jatkui hyvänä ja siitä ei helposti luovuta sillä Watson antaa vapautta TV:n katseluun. Taloustilanteesta huolimatta kiinteiden laajakaistaliittymien keskimääräinen liittymien nopeus on noussut. Tämä viestii siitä, että valokuitu saatavuus on Eurajoella hyvä ja lisäksi myös kupariverkkomme kykenee toimittamaan nopeita laajakaistayhteyksiä. Kertomusvuoden aikana tehdyt voimakkaat investoinnit heikentävät liikevoittoa. Investointien pitkäjänteiset tuotto-odotukset ovatkin vasta tulevaisuudessa. Eurajoen Puhelin rakentaa itselleen valoisaa tulevaisuutta uusilla palveluilla. Kiitokset henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille tuloksekkaasta toiminnan vuodesta 2015.
Investoinnit, sijoitukset ja rahoitus Käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 127 452 euroa, josta televerkkoon 123 991,72 euroa. 90 prosenttia televerkon hankinnoista oli valokaapelitilaajaverkkoon kohdistuneita investointeja ja 9 prosenttia keskus laitteisiin. Maakaapelointeja tehtiin pääsääntöisesti Kirkonkylän ja Lapijoella. Puhelinliittymät ja jäsenet Vuoden lopussa oli laskutuksessa 1 311 puhelinliittymää, joista osuusliittymiä oli 1 158, vuoden 2014 lopussa vastaavat luvut olivat 1 445 liittymää yhteensä, joista 1 286 osuusliittymää. Osuuksien määrä vuoden 2015 lopussa oli 2 109, kun se vuotta aikaisemmin oli 2 129. Osuusmaksuja palautettiin yhteensä 4 000 euroa. Puhelinliikenne Puhelinliikennetuotot pienenivät 15 899,59 eurolla vuoteen 2014 verrattuna. Puheluja välitettiin 149 818 kappaletta. Lasku johtuu, puhelujen siirtymisestä matkapuhelinverkkoihin ja kommunikoinnin lisääntymisessä sosiaalisessa mediassa. Laajakaista Omia kiinteitä Internet-liittymiä oli vuoden lopussa 978 kappaletta. Muiden operaattoreiden laajakaista tukkutuotteita oli vuoden lopussa 63 kappaletta. Eurajoen Kiinteiden Internet-liittymien tuotot olivat 539 994,08 euroa. Kyseiset tuotot laskivat 0,07 % verrattuna vuoteen 2014. Häiriöt ja palvelutaso Vuodessa vastaanotimme tilaajilta 78 puhelinliittymää koskevaa häiriöilmoitusta ja 55 laajakaistapalvelun vikaa. Keskuksen suorittama automaattinen valvonta paljasti myös muutamia vikoja. Lisäksi päätelaitehäiriöt aiheuttivat 63 ilmoitusta. 92 % kaikista vioista korjattiin yhden työpäivän kuluessa ilmoituksesta. Kuljetuskalusto Yhtiöllä on käytössä kaksi pakettiautoa, etukuormaajalla varustettu nelivetotraktori, kaivinkone ja kytkentätupa. Muut ajot ja kuljetukset suoritetaan henkilökunnan omilla autoilla. Osuuskunnan kokoukset Kertomusvuonna ei pidetty osuuskuntakokousta. Edustajisto Edustajiston kevätkokous pidettiin 20.5.2015. Kokoukseen osallistui 14 edustajiston jäsentä ja se hyväksyi tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2014. Edustajiston syyskokous pidettiin 8.12.2015. Kokoukseen osallistui 15 edustajiston jäsentä ja se vahvisti vuoden 2016 vuosimaksut sekä valitsi hallituksen jäseniä vuodelle 2016. Erovuorossa olleet Matti Tamminen ja Ari Mattila valittiin uudelleen. Seppo Ristilää ei voitu valita uudelleen osuuskunnan sääntöjen ikäpykälän vuoksi ja hänen tilalleen hallitukseen valittiin Kari Huppunen. Lisäksi edustajisto valitsi vuodelle 2016 toiminnan tarkastajaksi Ari Laaksonen ja varalle Manu Vanha-Rauvola. 3
4 Tilintarkastajat Osuuskunnan tilit ja hallinnon ovat tarkastaneet Ernst & Young Oy päävastuullisena Tapani Kulmala, KHT. Hallitus Eurajoen Puhelimen hallitukseen ovat vuonna 2015 kuuluneet: Puheenjohtaja Jukka Heikkilä, varapuheenjohtaja Seppo Ristilä, sihteeri Ari Mattila, Kari Lehtomäki, Timo Santapere, Rauno Siivonen ja Matti Tamminen. Hallitus on kertomusvuoden aikana kokoontunut 10 kertaa ja pöytäkirjoihin on kirjattu näissä kokouksissa 111 pykälää. Hallituksen puheenjohtaja, Jukka Heikkilä edustaa Eurajoen Puhelinta myös Finnetliiton valtuuskunnassa. Henkilökunta Vuoden 2015 aikana vakituiseen henkilökuntaan kuuluivat toimitusjohtaja Henri Nieminen, tekninen johtaja Miika Kivimäki, toimistonhoitaja Eeva Ruostemaa, toimistovirkailija Kati Andstén, verkkoasentajat Joni Nieminen, Oskar Raussi, Ville Nurmio ja Iikka Rosvall. Vakituisen henkilökunnan vahvuus oli keskimäärin 8 henkilöä. Lisäksi tarjosimme työharjoittelupaikan usealle peruskoululaiselle, ammattiin valmistuvalle ja ammattitaitojaan parantavalle opiskelijalle. Verolliset vuosi- puhelu- ym. maksut vuonna 2015 Vuosimaksut: Osuusliittymien liittymien vuosimaksu Puhelumaksut: Lähipuhelut Paikallispuhelut Paikallisverkkomaksu (=PVM) Muita maksuja Osuusmaksu Osuusliittymä Perusliittymä Perheliittymä 96,00 euroa/vuosi 16,69 senttiä/puhelu 9,9 senttiä/puhelu + 4,95 sentti/minuutti 9,9 senttiä/puhelu + 4,95 sentti/minuutti 200,00 euroa 605,48 euroa 504,56 euroa 71,82 euroa Taloudellinen tulos Vuoden 2015 nettoliikevaihto oli 829 292,48 euroa, liikevaihto laski 6,6 prosenttia vuodesta 2014. Yhtiöllä ei ollut pitkäaikaisia velkoja tilikauden aikana. Osuuskunnan tulos selviää tarkemmin oheisesta tilinpäätöksestä. Tuloslaskelman mukaan liikevoitto oli -55 772,03 euroa. Poistot tehtiin suunnitelman mukaisina ja ne olivat suuruudeltaan 110 615,65 euroa, taseen loppusumma on 2 160 624,10 euroa. Vuoden 2015 tulos on 61 941,11 euroa. Hallitus esittää, että tulos kirjataan edellisten tilikausien tulostilille.
1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 Liikevaihto 829 292,48 888 158,73 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -105 413,56-136 989,70 Varastojen muutos 1 184,01-11 539,67 Ulkopuoliset palvelut -124 798,08-229 027,63-119 866,51-268 395,88 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot -346 988,06-318 054,75 Aktivoinnit 29 663,24 29 975,42 Eläkekulut -61 931,06-56 823,86 Muut henkilö sivukulut -17 723,48-14 460,07 Aktivoinnit 6 168,51-390 810,85 5 949,67-353 413,59 Poistot -110 615,65-125 004,86 Liiketoiminnan muut kulut -154 610,38-154 610,38-165 698,19-165 698,19 Liikevoitto -55 772,03-24 353,79 Rahoitustuotot ja -kulut Muut korko- ja rahoitustuotot 10 698,61 3 377,82 Korkotuotot 40,69 165,11 Muut rahoitustuotot 93 721,46 48 239,35 51 782,28 Arvonalentumisen palautukset 6 642,37 111 103,13 Muut korko ja rahoituskulut -9 389,99-9 389,99-2 450,83 49 331,45 Tulos ennen satunnaisia eriä 45 941,11 24 977,66 Tulos ennen tilinpäätössiirtoja 45 941,11 24 977,66 Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos 16 000,00 24 872,79 Tulos ennen veroja 61 941,11 49 850,45 Tilikauden voitto/tappio 61 941,11 49 850,45
VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet 8 299,84 8 299,84 Rakennukset ja rakennelmat 132 806,86 149 493,34 Keskuslaitteet 140 934,74 157 687,56 Siirtoverkosto 734 776,99 672 361,77 Koneet ja kalusto 24 338,30 36 477,86 Muut aineelliset hyödykkeet - 1 041 156,72-1 024 320,37 Sijoitukset 126 525,31 150 265,31 1 167 682,03 1 174 585,68 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 60 892,98 59 708,97 Pitkäaikaiset saamiset 0,00 0,00 Myyntisaamiset 144 638,18 160 899,50 Siirtosaamiset 1 204,40 17 899,17 Lainasaamiset 0,00 145 842,58 0,00 178 798,67 Rahoituspaperit 671 276,41 665 672,66 Rahat ja pankkisaamiset 114 930,10 27 361,19 992 942,07 931 541,49 VASTAAVAA 2 160 624,10 2 106 127,17 VASTATTAVAA Oma pääoma Osuuspääoma 421 800,00 425 800,00 Muut rahastot Vararahastot 23 110,18 23 110,18 Liittymisrahastot 799 103,30 799 103,30 Muut rahastot 3 053,20 3 053,20 Edellisten tilikausien ylijäämä 650 376,89 600 526,44 Tilikauden yli-/alijäämä 61 941,11 49 850,45 1 959 384,68 1 901 443,57 Tilinpäätössiirtojen kertymä Kertynyt poistoero 32 555,12 48 555,12 Saadut ennakot 1 272,74 2 431,40 Ostovelat 78 456,74 55 180,69 Muut velat 20 404,86 43 314,61 Siirtovelat 68 549,96 55 201,78 Lyhytaikainen vieraspääoma 168 684,30 156 128,48 VASTATTAVAA 2 160 624,10 2 106 127,17
7 Tilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätöstä laadittaessa noudatetut arvostusperusteet ja -menetelmät sekä jaksottamisperiaatteet ja menetelmät Pysyvien vastaavien hankintamenoon on luettu muuttuvat menot. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina taloudellisen pitoajan perustein. Vaihto-omaisuuden hankintamenoon on luettu muuttuvat menot. Vaihto-omaisuus on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen myyntihintaan. Poistoajat ovat (vuotta): Tontti Rakennukset 25 Keskuslaitteet 10 Linjat ja kaapelit 20 Koneet ja kalusteet 5 Kuljetuskalusto 5 Konttorikoneet ja - kalusteet 5 ATK-laitteet 5 Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tase-erittäin vuonna 2011 tehdyn poistosuunnitelman mukaisesti. Hyödykkeiden hankinnat, joiden taloudellinen käyttöaika on alle kolme vuotta, sekä pienhankinnat on kirjattu kokonaisuudessaan hankintatilikauden kuluksi. Liitetiedot henkilöstöstä Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana henkilöryhmittäin 2015 2014 Työntekijät 4 3 Toimihenkilöt 4 4
8 Tasetta koskevat liitetiedot Tuotantotoimintaan liittyvien koneiden ja laitteiden poistamaton tasearvo on 900 050,03 euroa. Tase-eräkohtainen erittely oman pääoman erien lisäyksistä ja vähennyksistä sekä siirroista näiden erien välillä tilikauden aikana. 2015 2014 Osuuspääoma 1.1. 425 800,00 432 600,00 Osuusmaksun korotus - - Muut muutokset 4 000,00 6 800,00 Osuuspääoma 31.12. 421 800,00 425 800,00 Muut rahastot Liittymismaksurahastot 1.1. 799 103,30 799 103,30 Liittymismaksurahastot 31.12. 799 103,30 799 103,30 Vararahasto 1.1. 23 110,18 23 110,18 Vararahasto 31.12. 23 110,18 23 110,18 Käyttörahasto 1.1. 2 409,90 2 409,90 Käyttörahasto 31.12. 2 409,90 2 409,90 Rakennusrahasto 1.1. 643,30 643,30 Rakennusrahasto 31.12. 643,30 643,30 Voitto edellisiltä tilikausilta 1.1. 600 526,44 825 837,83 Siirto edellisen vuoden tuloksesta 49 843,99-225 311,39 Siirto osuusmaksurahastoon - - Siirto vararahastoon - - Edellisen vuoden verokorjaus - - Voitto edellisiltä tilikausilta 31.12. 650 376,89 600 526,44 Tilikauden tulos 61 941,11 49 843,99 Oma pääoma yhteensä 1 959 384,68 1 901 443,57 Vakuudet ja vastuusitoumukset Muiden puolesta annetut vakuudet Vakuuksia on annettu muiden puolesta 34 319,21 euroa. Vuonna 2015 käytössä olleet kirjanpitokirjat Tasekirja, sidottu, paperimuodossa Tase-erittely, paperimuodossa Pääkirja, ATK Päiväkirja, ATK Myyntireskontra, CD-levyllä ja paperimuodossa Ostoreskontra, paperimuodossa Tilikartta Tositteet paperimuodossa Tositelajit 01 Kirjanpito 02 Ostolaskut 03 Ostomaksut 04 Tilinpäätös
Kirkkotie 40, 27100 Eurajoki (02) 868 0040 www.eurajoenpuhelin.fi