Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen

Samankaltaiset tiedostot
1 / 12 VIADIA RY VUOSIKERTOMUS 2014

VUOSIKERTOMUS. Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen!

VUOSIKERTOMUS. Yhdessä hyvinvointiin!

Jyväskylä Vapaaehtoiseen osallisuuteen aktivointi leipa jonoista ja vankiloista

Itä-Suomen Varikko (ESR) Kuntouttava päivä- ja työtoimintamalli

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Toimintakertomus. vuodelta 2015

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

Kenelle tätä tehdään?

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

1 Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Niittylahti Suvi Mutanen Kati Lappalainen

Valtuuston sääntömääräinen kevätkokous

OAJ:n ammatilliset. paikallisyhdistykset

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Nuorten Ohjaamot. Kohtaamo-hanke

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Финляндская Ассоциация Русскоязычных Обществ ФАРО р.о. Suomen Venäjänkielisten Yhdistysten Liitto FARO ry

Strategia Suomen YK-Nuoret

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Toimintakertomus vuodelta 2010

TOIMINTASUUNNITELMA

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

Ymmerstan koulu, opettajainhuone, Ristihaantie 5, Espoo

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 4/2016

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Ajankohtaista vesistökunnostusverkostosta

S 2 JA OMAN ÄIDINKIELEN OPETUS

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

VAIETTU KRIISI UNOHDETTU KRIISI - Tehokasta tukea huostaanoton kokeneille vanhemmille VOIKUKKIA-vertaistukiryhmistä

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Toimintasuunnitelma Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Ohjaamot Etelä-Savossa. Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

VHte: LAPE -Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon,


Toimintasuunnitelma Hallitus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

Järvenpään Vasemmisto

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Pöytäkirja 3/ (11)

TOIMINTAKERTOMUS Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, klo Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2018 VUOSIKERTOMUS

Selvitys 1/2015. Asunnottomat Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys Kimmo Kurunmäki

JYTY RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2008

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016


Suomen meripelastusseuran strategia

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Yhdessä tukien osaamista jakaen Hankkeen vaikutukset

Kristillinen Eläkeliitto ry

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Diakonian ja yhteiskuntavastuun asiantuntijaryhmän tapaaminen

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2014

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintakertomus 2015

Järjestöt kotoutumista tukemassa Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija

Sillanrakentaja. Alaotsikko/esittäjä

Yhdistystiedote 1/2016

Transkriptio:

VUOSIKERTOMUS 2015 Unelmoimme palvelusta joka muuttaa Suomen

SISÄLLYSLUETTELO Yleistä ViaDia ry:n työalat ViaDia ry:n visio ViaDia ry:n perustehtävä ViaDia ry:n strategia Varsinainen toiminta Hallinto ViaDia paikallisyhdistykset vuonna 2015 Seurakuntavierailut, koulutus, neuvottelut ja yhdistyksen kokoukset Tiedotus ja julkaisutoiminta Projektit ja hankkeet Järjestöyhteistyö Vankila- ja kriminaalityö Vanhustyö ViaDia- torit Monikulttuurinen työ Ruoka- aputyö Kehittämistoiminta 3 4 5 5 5 6 6 7 9 10 10 11 12 12 12 12 13 13 2

YLEISTÄ Hän oli vuosikausia elänyt syrjäytyneenä yksin kotonaan. Miehellä ei ollut koulutusta. Käyn- nit TE- keskuksessa tuottivat ahdistusta. ViaDia- paikallisyhdistyksen yhteydessä tekemisen, työn ja ihmisten kanssa toiminen sekä tuki ovat nostaneet hänen itsetuntoaan. Muutos on sil- minnähtävä ja kaikkien havaittavissa. Sosiaalitoimisto ja paikallisyhdistys auttoivat häntä saamaan ajokortin ja nykyään hän vastaa kuljetuksista yhdistyksessä. Kuulumisia diakonia- työstä vuodelta 2015. Toimintavuosi oli ViaDia ry:n seitsemäskymmenesyhdeksäs (79) vuosi. ViaDia ry on perus- tettu 20.1.1936 (Kristillinen raittiusliitto r.y. nimellä) ja saanut ViaDia- nimen vuonna 2007. Yhdistys toimii tiiviissä yhteistyössä taustayhteisönä toimivan Suomen Vapaakirkon dia- koniatyön kanssa. Toimintavuonna perustettiin neljä uutta paikallisyhdistystä jotka olivat: ViaDia Uusikau- punki ry, ViaDia Juuka ry, ViaDia Viitasaari ry ja ViaDia Turku ry. Pitkään odotettu ja valmisteltu Länsi- Suomen mukaan tuleminen paikallisyhdistysten kautta tehtävään dia- koniatyöhön jatkui selkeästi vuoden 2015 aikana. ViaDia Juuka ry:n perustaminen Varikko Pohjois- Karjala projektin (ESR) paikkakunnalle oli hyvä osoitus yhdistyksen perustami- sen tarpeellisuudesta pienellekin paikkakunnalle, jotta paikallinen diakoniatyö voi vahvis- tua ja mahdollistua Varikko hankkeen päättymisenkin jälkeen. ViaDia ry:n kasvu jatkui edelleen vankan historiallisen pohjan turvin vakiintuneessa tilanteessa Vapaakirkon ken- tässä ja paikallisyhdistyksien rooli kolmannen sektorin toimijoina eri paikkakunnilla vah- vistui. ViaDia ry:lle haettu ViaDia Duuni II - hanke käynnistyi vuoden 2015 syksyllä Raha- automaattiyhdistykseltä saadun hankeavustuksen turvin. RAY myönsi 30.000 euroa yhden nuoren palkkaamiseen yhdeksi vuodeksi. Joulukuussa 2015 RAY päätti myöntää kolman- nen Paikka Auki- hankkeen ViaDia Duuni III, ja tukea myönnettiin 27 500 euron verran. Varikko- hankkeet Pohjois- Karjalassa, Pohjois- Savossa ja Etelä- Savossa ulottuivat useille eri paikkakunnille ja vahvistivat ViaDia- paikallisyhdistyksien toimintaa. ViaDia Joensuu ry:n Lähisverkosto projektia rahoitettiin Rayn toimesta 60 000 eurolla ja Sohlbergin sää- tiöltä 20 000 eurolla. ViaDia Järvenpää ry:n KickOff I jatkui ja KickOff II hanke sai myöntei- sen rahoituspäätöksen RAY:n Paikka auki ohjelmasta. Vuonna 2015 toiminnanjohtaja Kristian Vilkman työskenteli lyhennetyllä työajalla (80%) ja tämä mahdollisti ViaDia- sihteeri Jappe Vilposen 20 % työpanoksen ohjaamisen valtakun- nalliseen työhön vuoden aikana. Sirkka Nivala jäi pois vanhusasiamiehen tehtävästä syksyl- lä 2015. Teija Nuutinen jatkoi tehtävän hoitoa VT:nä vuoden 2015 loppuun. ViaDia ry:n hal- litus päätti suosittaa Teija Nuutista Sirkka Nivalan jatkajaksi vuodesta 2016 alkaen. Vuonna 2015 ViaDia ry:n toiminnassa keskityttiin moniin hankesuunnitelmiin ja ViaDia ry oli mukana monissa eri hankehauissa. ViaDia Duuni I - hankkeeseen palkattujen nuorten ja heidän työnsä kautta yhdistys on saanut uusia osaajia ja nuorta näkökulmaa. Ilonaiheena saimme huomata ViaDia Duuni I nuorten työllistymisen hankkeen jälkeen osittain ViaDia- toimintaan ja heidän osaamisensa vahvistavan diakoniatyötä Suomessa. Vuonna 2015 pai- 3

ViaDia ry:n työalat kallisyhdistystoiminnan kasvuun reagoitiin monin tavoin vahvistamalla tiedotusta, val- mennusta ja läsnäoloa kentällä ja eri tapahtumissa. ViaDia ry:n toiminnanjohtajan esityksestä hallitus päätti tammikuussa ottaa virallisesti käyttöön työalat joiden kautta organisaatiota johdetaan, terävöitetään ja rajataan. RUOKA- APUTYÖ Monet ViaDia- paikallisyhdistykset tarjoavat ruoka- apua vähävaraisille, kuten työttömille, opiskelijoille, eläkeläisille ja lapsiperheille. Ruoka- aputyömme periaatteiden mukaisesti kaikki jaettava ruoka on ilmaista ja vastikkeetonta. Ruoka- aputyön yhdyshenkilönä toimii Kristian Vilkman Hämeenlinnasta. VIADIA- TORIT ViaDia- torit ovat trendikkäitä kierrätystavaratoreja, joiden yhteydessä voi toimia myös ViaDia Café. Tarjoamme valmennusjaksoja työelämään ensimmäistä kertaa pyrkiville tai työelämään palaaville nuorille, työttömille ja maahanmuuttajille. ViaDia- toreilla tavoit- teenamme on turvallinen, avoin ja kannustava ilmapiiri, jossa me kaikki olemme yhtä ar- vokkaita. ViaDia- torin yhdyshenkilönä toimii Jappe Vilponen Järvenpäästä. VANKILA- JA KRIMINAALITYÖ Vapaakirkollinen diakoniatyö haluaa tukea kaikkia rangaistusseuraamuksen alaisia sekä heidän läheisiään. Vapaaseurakunnissa on pitkät perinteet kristilliselle vankilatyölle. Vanki- la- ja kriminaalityö vie toivon ja armon sanomaa myös sinne, missä sitä inhimillisesti kat- sottuna on vähän. Vankila- ja kriminaalityön yhdyshenkilönä toimii Pekka Matilainen Kuo- piosta. MONIKULTTUURINEN TYÖ Monikulttuurisen työmme ydin on kaksisuuntaisessa kotoutumisessa ja rinnalla kulkemi- sessa. Tarjoamme paikkakuntakohtaisesti erilaista vapaa- ajantoimintaa, työllisyyspoliittisia palveluja ja mahdollisuuksia suomen kielen oppimiseen ja harjoitteluun arjessa. Monikulttuurisen työn yhdyshenkilönä toimii Pia Vappula Järvenpäästä. VANHUSTYÖ Tunnuslauseemme "Kaiken ikää samalla tiellä" haastaa meitä vanhustyöhön, jossa ikäänty- neet saavat oikea- aikaista ja omista tarpeistaan lähtevää apua, tukea sekä rinnalla kulke- mista. Vanhustyötä tehdään kaikkialla. Ennen kaikkea se on läsnäolemista vanhemman ih- misen kanssa. Vanhustyön yhdyshenkilönä toimii Teija Nuutinen Joensuusta. 4

VIADIA RY:N VISIO Jumalaa ja lähimmäisiä palvellen VIADIA RY:N PERUSTEHTÄVÄ Palvella seurakuntia ja paikallisyhdistyksiä, jotta ne voivat palvella VIADIA RY:N STRATEGIA ViaDia ry:n strategiana vuosille 2014 2016 on seitsemän painopistealuetta: 1. Valtakunnallisen ViaDia verkoston kehittäminen ja tarvittaessa uusien paikallisyhdistys- ten perustaminen osaksi seurakunnan toimintaa 2. Vankilatyön kehittäminen ja ajanmukaistaminen 3. Koulutus: Suomen teologisessa opistossa toteutettavien diakoniatyönopintojen (diakoniatyön perusopinnot ja diakoniapastoreiksi suuntautuvien erikoistumisopinnot) kehittä- minen yhteistyössä Suomen teologisen opiston kanssa Alueellisten koulutustapahtumien sisältöjen kehittäminen diakoniatyön vapaaeh- toisille 4. Diakoniaviikon vakiinnuttaminen Suomen Vapaakirkkoon 5. Vanhustyön kehittäminen Suomen Vapaakirkossa sekä ViaDia- koti toimintamallin luo- minen 6. Matalankynnyksen talousohjauksesta työväline vapaaseurakuntien diakoniatyöhön 7. Vahvistetaan ViaDia ry:n operatiivista toimintaa 5

VARSINAINEN TOIMINTA Hallinto Yhdistyksen toimintaa johti hallitus, johon kuuluivat: Antti Kautto (pj), Savonlinna, Pia Vappula, Järvenpää, Heli Karjunen, Lahti, Pekka Matilainen, Kuopio ja Pekka Leväniemi, Toi- jala. Hallituksen sihteerinä toimi toiminnanjohtaja Kristian Vilkman. Hallituksen toimintakausi on 2014 2016. Hallitus on hyvä sekoitus intohimoista kutsu- mustyöstä diakonian saralla sekä laajaa ammatillista osaamista auttamisen eri osa- alueilta. Virallisiin kokouksiin hallitus kokoontui toimintavuoden aikana viisi kertaa. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Seinäjoella 3.7. ja syyskokous Järvenpäässä la 14.11. Toimintavuoden aikana yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi 103 jäsenyhdistykseen, joista 72 oli seurakuntia, 31 järjestötoimijoita (ja yksi kirkkokunta). Kannatusjäseniä ViaDia ry:llä oli vuoden 2015 lopussa 37. 6

ViaDia paikallisyhdistykset vuonna 2015 (ajantasaisen tilanteen löydät www.viadia.fi sivuilta) ViaDia Espoo ry Seppo Koivunen Seppo.koivunen@viadia.fi ViaDia Heinola ry Urpo Sällälä urpo.sallala@viadia.fi Puh. 050 5115 220 ViaDia Helsinki ry Marjatta Selkäinaho marjatta.selkainaho@viadia.fi ViaDia Hämeenlinna ry Aake Huurresalo aake.huurresalo@viadia.fi Puh. 0400 474 097 ViaDia Härmäinmaa ry Kimmo Kurki kurki.kimmo@gmail.com Puh. 050 099 6307 ViaDia Itä- Päijänne ry Reijo Nieminen reijo.nieminen@pelto.fi Puh. 040 8363 444 ViaDia Joensuu ry Teija Nuutinen teija.nuutinen@viadia.fi Puh. 050 462 2892 Toiminnanjohtaja Juha Sivonen juha.sivonen@iki.fi Puh. 040 567 2289 ViaDia Juuka ry Tuomo Laaja tuomo.laaja@svk.fi Puh. 045 311 0222 ViaDia Jyväskylä ry Vuokko Kolehmainen vuokko.kolehmainen@viadia.fi Puh. 050 362 3539 Yhdistystyöntekijä Harri Latvala harri.latvala@viadia.fi ViaDia Järvenpää ry Toiminnanjohtaja Pia Vappula pia.vappula@viadia.fi Puh. 040 523 9299 Kehityspäällikkö Jappe Vilponen jappe.vilponen@viadia.fi Puh. 050 460 9669 ViaDia Lahti ry Matti Juutilainen mattik.juutilainen@gmail.com Puh. 044 736 1122 Vastaava terveydenhoitaja Arja- Liisa Varuhin Terveysneuvontapiste Jelppi jelppi@phnet.fi Puh. 044 383 3002 ViaDia Lappeenranta ry Leea Virtanen leeakvirtanen@gmail.com Puh. 050 323 2560 ViaDia Länsi- Uusimaa ry Urpo Andström urpo.andstrom@gmail.com Puh. 0400 374 402 ViaDia Mikkeli ry Sami Järvinen samijarvinen1@gmail.com Puh. 044 020 0086 Toiminnanjohtaja Vesa Nyrhinen vesa.nyrhinen@viadia.fi Puh. 044 523 7027 7

ViaDia Oulu ry Juha Jäälinoja juha.jaalinoja@viadia.fi / juha.jaalinoja@gmail.com Puh. 041 506 3300 ViaDia Pieksämäki ry Anna- Liisa Sipinen Toiminnanjohtaja Satu Hirvonen satu.hirvonen@viadia.fi Puh. 050 321 3958 ViaDia Pirkanmaa ry Marja- Liisa Pajunen marja- liisa.pajunen@viadia.fi Puh. 040 702 3422 Toiminnanjohtaja Petteri Siekkinen petteri.siekkinen@viadia.fi Puh. 050 514 8180 ViaDia Pohjois- Savo ry Kaarina Hoffrén Puh. 044 303 5155 karttula@svk.fi Toiminnanjohtaja Pekka Matilainen pekka.matilainen@viadia.fi Puh. 044 355 6125 ViaDia Raahe ry Jaakko Kallela Puh. 0500 281 935 Sihteeri Merja Tuikkala merja.tuikkala@svk.fi Puh. 050 492 7298 ViaDia Saarijärvi ry Juha Grönqvist juha.gronqvist@viadia.fi Puh. 044 335 6161 ViaDia Sastamala ry Johanna Mykrälaakso yhdistys@viadiasastamala.fi Puh. 050 320 5064 ViaDia Savonlinna ry Antti Kautto antti.kautto@viadia.fi / a.kautto@pp.inet.fi Puh. 040 5831 390 ViaDia Seinäjoki ry Aki Mäki Puh. 050 370 6688 ViaDia Turku ry Jouko Jortikka jouko.jortikka@viadia.fi Puh. 050 5589307 ViaDia Uusikaupunki ry Ritva Mattila ritva.mattila@viadia.fi Puh. 045 616 2449 ViaDia Vaasa ry Riitta- Liisa Kangasluoma riitta.kangasluoma@netikka.fi Puh. 050 414 9400 ViaDia Viitasaari ry Pekka Tenhunen pekkatenhunen@suomi24.fi Puh. 0500 378 776 Sihteeri Virpi Lehtinen lehtinen.virpi@gmail.com Puh. 040 743 1880 8

ViaDia Turku ry:n perustamiskokous antoi aiheen hymyyn SEURAKUNTAVIERAILUT, KOULUTUS, NEUVOTTELUT JA YHDISTYKSEN KOKOUKSET Vuoden suurin koulutustapahtuma rupeama pidettiin maaliskuussa Kiponniemessä. Kut- suimme maanviljelijöitä ja alkutuottajia yhteen pohtimaan ruoka- aputyöhön liittyviä yh- teistyökuvioita ja sitä, että voisimmeko yhdessä vastata suomalaisen yhteiskunnan haastei- siin. Lähimmäistyön päivien teemana oli Aina on toivoa. Päivillä pääluennon piti terapeut- ti Birgitta Airikkala, jonka luento herätti paljon vastakaikua kuulijoissa. ViaDia- päivä pidet- tiin poikkeuksellisesti tammikuussa Espoossa ja marraskuussa Järvenpäässä, jossa teemana oli nuorten syrjäytyminen, ViaDia- tori konseptin esittely ja pakolaisinfo. Järvenpäässä jär- jestetty ViaDia- päivä päättyi hyvän mielen iltaan, jossa vieraana oli koomikko Sampsa Simpanen. ViaDia- päivän pitopaikan vaihtelu eri puolille Suomea on tarpeellista, mutta sa- malla todettiin, että Espooseen on pitkä matka useilta paikkakunnilta ja ViaDia- päivän osal- listujajoukko oli pääasiassa Etelä- Suomesta. Vankila- ja kriminalityön vapaaehtoistyön koulutus järjestettiin keväällä Kiponniemessä, jossa kouluttajana vieraili kansainvälisen Al- fa- toiminnan vankilatyön johtaja Peter Jones Iso- Britanniasta. ViaDia ry osallistui Suomen Vapaakirkon kesäjuhlille osastollaan, jossa oli mahdollista osallistua kuvainstallaation te- kemiseen työkokeilussa olevan Linees Karuvadiyil Samuelin ohjaamana. Valmis kuvainstal- laatio on nähtävissä Youtubessa ViaDia ry:n kanavalta. Eri paikkakunnille tapahtuvat vierailut ja konsultoinnit täyttivät ViaDia ry:n toiminnanjoh- tajan kalenteria erityisesti syksyllä 2015. Diakoniatyön kasvu näkyi myös vierailukutsujen määrässä vuoden aikana. Keväällä 2015 ViaDia sihteeri Jappe Vilponen osallistui mm. Hä- meen alueen vapaaseurakuntien työntekijätapaamiseen tuomalla tapaamiseen diakonia- työn katsauksen ja ViaDia- infon. 9

TIEDOTUS JA JULKAISUTOIMINTA Diakoniatyön tiedotus on hoidettu pääasiassa internet- sivujen (http://www.viadia.fi ja http://www.svk.fi), Facebookin, Twitterin, Suomen Viikkolehden, Kenttäpostin, ja erillisten tiedotteiden sekä eri paikkakunnilla annettujen infojen avulla. ViaDia ry:n Facebook- sivujen tykkääjien määrä on noussut jatkuvasti ja oli noin 600 vuoden 2015 lopussa. PROJEKTIT JA HANKKEET ViaDia järjesti viidennen diakoniaviikon viikolla 16. 22.11. Diakoniaviikon teemana oli Aina on toivoa. Vuotta 2015 värittivät useat eri hankehakemukset sekä erityisesti nopea reagointi turva- paikanhakijoiden kotouttamiseen liittyviin hankehakemuksiin, jotka ministeriöt avasivat nopeassa aikataulussa. ViaDia ry oli mukana eri hankehauissa Sosiaali- ja terveysministeri- ön (ESR), Opetus- ja kulttuuriministeriön, Työ- ja elinkeinoministeriön sekä RAY:n hank- keissa. Vuoden aikana myöntävän päätöksen sai yksi hakemus RAY:ltä ja STM hallinnoima ESR hanke siirtyi uudelleen valmisteluun ja päätökseen vuoden 2016 toukokuuhun saakka. ViaDia ry:lle haettu ViaDia Duuni II - hanke käynnistyi vuoden 2015 syksyllä Raha- automaattiyhdistykseltä saadun hankeavustuksen turvin. RAY myönsi 30.000 euroa yh- den nuoren palkkaamiseen yhdeksi vuodeksi. Joulukuussa 2015 RAY päätti myöntää kol- mannen Paikka Auki - hankkeen ViaDia Duuni III, ja tukea myönnettiin 27 500 euron ver- ran. Duuni- hankkeet ovat olleet menestys ja niistä on ollut huomattava hyöty ja ilo niin nuorille kun keskustoimiston työlle. RAY on tukenut ViaDia ry:n hankkeita aiemmin, Kristil- linen raittiusliitto ry nimen aikana mm. Lahdessa 1990- luvulla tukien Katutaso erityisnuo- risotyötä. Paikallisia hankkeita oli vuoden aikana menossa useita. Varikko- hankkeet (ESR) Pohjois- Karjalassa, Pohjois- Savossa ja Etelä- Savossa ulottuivat useille eri paikkakunnille ja vahvistivat ViaDia- paikallisyhdistyksien toimintaa. ViaDia Joensuu ry Lähisverkosto 10

projektia rahoitettiin RAY:n toimesta 60 000 eurolla ja Sohlbergin säätiöltä saadulla 20 000 eurolla. ViaDia Järvenpää ry:n KickOff II hanke vahvistivat paikallista diakoniatyötä. ViaDia ry:llä oli työkokeilussa Linees Karuvadiyil Samuel kaksi kertaa vuoden 2015 aikana. Karuvadiyilin tehtäviin kuului valokuvaaminen ja videoiden teko. JÄRJESTÖYHTEISTYÖ Yhteistyötä vahvistettiin erityisesti Sininauhaliiton kanssa. Yhteistyökuvioita pohdittiin eri järjestöjen kanssa hankehakemusten kautta. KAN ry:n toiminnanjohtaja Jouko Vuorennie- men kanssa käytiin yhteistyöneuvottelu, jossa todettiin, että yhteistyötä halutaan jatkaa ja syventää. Vakaa yhteistyö PFF ry:n kanssa jatkui. Kuntien sosiaalityöhön on onnistuttu ak- tiivisilla paikkakunnilla solmimaan toimivia yhteistyökuvioita. Erityisesti ESR hankepaik- kakunnat Pohjois- Karjalassa, Pohjois- Savossa ja Etelä- Savossa vahvistivat kuntayhteistyötä. Samoin ViaDia Espoo ry:n tekemä yhteistyö Espoon kaupungin kanssa vahvistui. Jäseniä kannustettiin panostamaan joulun aikaan ja sen tuomaan yksinäisyyden ongelmaan ratkaisemalla se eri tapahtumien kautta. Useilla paikkakunnilla järjestettiin niin sanottuja yksinäisten joulujuhlia. Moni juhla on järjestetty yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Kunti- en sosiaalitoimistoihin on yleensä ilmoitettu mahdollisuudesta ohjata asiakkaita jouluaaton viettoon näihin tapahtumiin. Suomen teologisen opistossa järjestetty diakoniatyön peruskurssi toteutettiin ViaDia ry:n toiminnanjohtaja Kristian Vilkmanin ja ViaDia ry:n hallituksen jäsenen Pekka Leväniemen toimesta keväällä 2015. Pia Vappula ja Jappe Vilponen toivat myös erityisosaamisensa nuorisotyön koulutukseen STO:ssa. 11

VANKILA- JA KRIMINAALITYÖ VANHUSTYÖ VIADIA- TORIT Vuonna 2015 tehtiin vankila- ja kriminaalityötä useilla eri paikkakunnilla. Työtä johti ja koordinoi Pekka Matilainen. Matilainen kuuluu valtakunnallisen kirkkojen ja uskonyhteisö- jen yhteistyöelimen Prison Fellowship Finland ry:n hallitukseen. Vankila- ja kriminaalityös- sä oli valtakunnallisesti mukana useita vapaaehtoisia ja ammattilaisia. Vankila- ja kriminaa- lityön vapaaehtoistyön koulutus jatkui sekä kirkkokuntakohtaisesti että yhteiskristillisesti. Keväällä Kiponniemessä järjestettiin koulutus, jossa kouluttajana vieraili kansainvälisen Al- fa- toiminnan vankilatyön johtaja Peter Jones Iso- Britanniasta. Vuonna 2013 aloittanut Kuopion vankilan kristillinen ViaDia- kuntoutusosasto jatkui vuon- na 2015 toisen kokonaisen toimintavuoden. ViaDia kuntoutusosto tähtää vankien auttami- seen ennen ja jälkeen vapautumisen. Tämän toiminnan jatkopolkuna toimii ViaDia Pohjois- Savo ry:n Kuopion vankilalle tuottama avovankien päiväkuntoutus. Vuoden aikana on eri- tyisesti kehitetty vankien tuetun vapauden mallia jossa vapaaseurakunnissa tapahtuviin päiväkeskustoimintoihin otetaan vapautuvia vankeja työllisyystoimiin ja vapaaehtoistyö- hön. Samalla heille annetaan tukea asumiseen, työllisyyteen ja elämänhallintaan. Sirkka Nivala jäi pois vanhusasiamiehen tehtävästä syksyllä 2015. Teija Nuutinen valittiin VT:ksi ja hän jatkoi Sirkan tehtävää syksystä 2015 alkaen. Suomessa on yli miljoona 65- vuotiasta ja yli 60- vuotiaita on jo enemmän kuin alle 5- vuotiaita. Tosiasia on myös se, että ikäluokat pienenevät nuorempaan päin mentäessä aina 1970- luvun alkupuolella syntynei- siin saakka. Elinajanodote sitä vastoin kasvaa. Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyvä maa. Gerontologi Sirkka Nivalan ja diakoniasihteeri Kristian Vilkmanin toimesta käynnistet- tiin vuonna 2013 evankelioivan vanhustyön strategian jalkauttaminen Vapaakirkon kent- tään (vapaakirkon jäsenistöstä 42 %:n ollessa jo yli 50- vuotiaita). Vanhustyön strategia kulkee nimellä Kaiken ikää samalla tiellä. Vuonna 2014 toiminta otti paikkansa nopeasti. Vanhusasiamies on saanut yhteydenottoja vanhuksilta itseltään, heidän omaisiltaan, palve- lukotien henkilökunnilta sekä julkisilta tahoilta. Erityisesti vanhemmat naislesket ja heidän selviytymiseensä liittyvät ongelmat nousivat yhteydenotoissa esille. Vanhusasiamiehen oma- aloitteellisuus johti mm. laajaksi katsottavaan toimintaan viranomaisten, kansanedus- tajien ja joidenkin yhdistysten kanssa. Keskeistä vuoden 2015 toiminnassa olivat myös vanhustyön kanavan järjestäminen Lähimmäistyön päivillä maaliskuussa sekä vaikuttami- nen luennoimalla, kirjoittamalla, tutkimalla ja aluevastuullisten koulutussuunnitelman laa- timisen aloittamisella yhdessä YTL Teija Nuutisen kanssa. Suomessa toimi vuonna 2015 viisi ViaDia- toria. Ensimmäinen ViaDia- tori avattiin marras- kuussa 2012 Järvenpäässä. ViaDia- torit ovat trendikkäitä kierrätystavaratoreja, joiden yh- teydessä voi toimia myös ViaDia- Café. ViaDia- toreilla tarjottiin valmennusjaksoja työelä- mään ensimmäistä kertaa pyrkiville nuorille, työttömille ja maahanmuuttajille moniamma- tillisessa yhteistyössä. ViaDia- toreilla tavoitteenamme on turvallinen, avoin ja kannustava 12

ilmapiiri, jossa me kaikki olemme yhtä arvokkaita. Vuonna 2015 tavoittelimme unelmien työkulttuuria, joka haastoi meitä kasvamaan turvallisesti erilaisuutta arvostaen. MONIKULTTUURINEN TYÖ RUOKA- APUTYÖ Monikulttuurinen työ nimettiin ViaDia ry:n yhdeksi toimialaksi vuoden 2015 aikana ja tar- koituksena oli kuluneen vuoden aikana kartoittaa eri paikkakunnilla tehtävää työtä ja tar- peita. Kesän ja syksyn aikana radikaalisti muuttunut maailmantilanne kuitenkin sai aikaan sen, ettei valtakunnallista selvitystä pystytty tekemään, vaan kukin paikallisjärjestö vastasi oman alueensa tarpeisiin laajassa yhteistyössä paikkakunnille perustettujen hätämajoitus- ten ja vastaanottokeskusten kanssa laajassa yhteistyössä alueilla toimineiden muiden yh- distysten ja seurakuntien kanssa. Monikulttuurisen työn yhdyshenkilö antoi konsultaatio- neuvontaa ja vertaistukea keskustoimistosta käsin. Suomen Vapaakirkko ja ViaDia ry on valittu uuden EU- ruoka- apuohjelman kumppanuusor- ganisaatioksi. Jakelut alkoivat syksyllä 2015. Koulutus uudesta ohjelmasta pidettiin kevääl- lä 2015. Paikallisten toimijoiden määrä kasvoi ruoka- aputyössä ja kauttamme jaettavan ruoka- avun määrä oli eri mittarillakin mitattuna suuri. Pelätty vapaaehtoisen sivuun jäämi- nen EU- ruoka- aputyön ohjelmien välisen tauon aikana ei toteutunut, vaan näyttää siltä että edelleen paikallisseurakuntien ja ViaDia- paikallisyhdistyksen tekemä työ on kasvanut. Ruoka- apu työn kehittämistä pohdittiin eri työryhmissä eri puolilla Suomea. Diakoniasih- teeri ja ViaDia sihteeri osallistuivat Maaseutuviraston järjestämiin tilaisuuksiin EU- ruoka- avun puitteissa. Vaikka jaettavan ruoan määrää on vaikea mitata näin laajasta ja monipuoli- sesta kentästä sekä eri tavoin jaettavan ruoan tähden vuoden 2015 määristä saatiin joitakin suuntaa antavia tuloksia: Jaettu ylijäämä ruoka yhteensä 1 040 150 kg Jaetut ateria- annokset yhteensä 149 163 kpl Jaettu EU- ruoka- apu (vain syksy) 57 872 kg KEHITTÄMISTOIMINTA Vuonna 2015 perustettiin neljä uutta paikallisyhdistystä: ViaDia Uusikaupunki ry, ViaDia Juuka ry, ViaDia Viitasaari ry ja ViaDia Turku ry. ViaDia ry:ssä aloitettiin vuonna 2014 yhdistyksen internet- sivujen uudistaminen ja paikal- lisyhdistyksille tarjottavan sivupohjan luominen. Vuoden 2015 www- sivu- uudistukset saa- tettiin päätökseen ja useat paikallisyhdistykset ottivat käyttöön uuden www- sivupohjan. ViaDia ry:n yleisesite painettiin vuoden aikana. Esitteessä esitellään mm. työalat ja paikal- lisyhdistysten sijainti kartalla. SVK- palvelu Oy:n kanssa jatkettiin taloudenkäytön yhden- mukaistamista, joka tulee kehittämään ViaDia- paikallisyhdistysten kykyä talouden huolelli- seen hoitamiseen. ViaDia- logojen, kirjoitusasujen ja ViaDia- värien käyttöä on valvottu ja oh- jeistettu vuoden aikana. Koulutuksen, tiedottamisen, yhteistyön ja mainonnan avulla tehtiin ViaDia ry:n toimintaa, nimeä ja logoa tunnetuksi Suomessa. 13

Pastori Stefan Salonen esittelee ruoka- aputyön varastoa ViaDia ry:n toiminnanjohtaja Kristian Vilkmanille aivan Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa Andreaskyrkanissa 14