Satu Rommi, 2015 ISBN 978-952-260-396-8 Basam Books, 2015 Kansi: Kansi: Taivo Org, Küpress OÜ Taitto: Keski-Suomen Sivu Oy Paino: Tallinna, Raamatutrükikoja OÜ Basam Books Oy PL 42, 00561 Helsinki www.basambooks.fi
SISÄLLYS Esipuhe... 7 1. Kuala Lumpur: Läpikulkumatkalla... 9 2. Yöjunassa: Kuala Lumpurista Singaporeen... 19 3. Singapore: Pilvenpiirtäjiä ja aaveita... 25 4. Singapore: Kuin asuisi teemapuistossa... 31 5. Singapore: Mitä seuraavaksi syödään?... 37 6. Koska aiot hankkia oikean työpaikan?... 45 7. Singapore: Maybe Baby?... 53 8. Singapore: Kotona kaikkialla... 59 9. Bali: Ei yhtään riisipeltoa!... 67 10. Puoliksi suomalainen, puoliksi aasialainen... 75 11. Bali: Rituaaleja ja jalkakylpyjä... 85 12. Bali: Chakrasi ovat varmasti ihan auki!... 91 13. Bali: Yksin matkustava on harvoin yksin... 97 14. Matkustaessa tunnen olevani elossa... 107 15. Miksi en lue Tripadvisoria... 117 16. Bali: Kuta cowboys... 125 17. Bali: Iloisesti tuuliajolla... 131
18. Käytännön vinkkejä: Kaikki järjestyy... 141 19. Bali: On ehkä käännyttävä takaisin... 147 20. Kuala Lumpur: Taas matkalla... 155 Jälkipuhe... 161
ESIPUHE Minulla on aina ollut kova halu mennä kohti etelää. Kohti aurinkoa ja kuumuutta, trooppisia rantoja ja miljoonien asukkaiden suurkaupunkeja, tulista ruokaa ja ympärivuorokautista hikeä. Ja kun lähden matkaan, jään helposti sille tielle. Tämä on kirja siitä, millaista on elää ilman pysyvää osoitetta; kirja elämästä jossa omaisuus mahtuu rinkkaan tai on varastoitu laatikoihin ja kasseihin tuttavien ullakoille ja kaappeihin eri puolille maailmaa. Kirja elämästä, jossa kotimaa vaihtuu muutaman kuukauden välein. Olen asunut neljässä eri maassa. Viime vuodet olen enimmäkseen matkustanut ympäri Aasiaa eikä minulla ole ollut vakituista osoitetta. Tämä on siis myös kirja siitä, mitä suomalaisuus merkitsee sellaiselle suomalaiselle, joka ei ole asunut Suomessa lähes 20 vuoteen ja joka tuntee usein olevansa enemmän kotonaan aasialaisten suurkaupunkien kuin suomalaisten pikkukaupunkien kaduilla. Entä miten oma identiteetti rakentuu, kun elinympäristö, 7
ihmissuhteet, ympärillä puhuttava kieli ja lompakosta löytyvä rahayksikkö vaihtuvat nekin muutaman kuukauden välein? Ja onko matkakirjailijan ja joogaopettajan työ jatkuvaa riippumatossa makailua kookospähkinän mehua siemaillen? Tämä on ennen kaikkea kirja jatkuvasta liikkumisesta, levottomuudesta, juurettomuudesta ja siitä, millaista elämä on, kun ei kerta kaikkiaan osaa pysyä aloillaan. 8
1 Kuala Lumpur: Läpikulkumatkalla Elämästäni viime vuosina kertoo jotain se, kuinka paljon tiedän aasialaisten halpalentoyhtiöiden toiminnasta. Olen omaksunut käsittämättömän määrän yksityiskohtaista tietoa eri halpalentoyhtiöiden reiteistä ja aikatauluista, halpalentoyhtiöiden käyttämien lentokenttien palveluista ja julkisista liikenneyhteyksistä noille lentokentille (sekä kyseisten liikenneyhteyksien hinnoista) sekä siitä, miltä budjettiyhtiöltä kannattaa ostaa lento minkäkin kahden aasialaisen kaupungin välille. Tiedän milloin kannattaa ehdottomasti matkustaa mieluummin junalla tai bussilla kuin halpalennolla, vaikka matka kestäisi kymmenen kertaa kauemmin. Tiedän kuinka monta kertaa päivässä voi lentää esimerkiksi Singaporesta Balille, ja mikä on Balin Denpasarin lentokentän passintarkastusjonojen pituuden kannalta paras tai huonoin lentoaika. Tiedän minkä yhtiön lento on hinta-mukavuus-lentoaika-yhtälön kannalta houkuttelevin valinta esimerkiksi Kuala Lumpurin ja Chiang Main välille, ja mikä lentoyhtiö on tarkka käsimatkatava- 9
ran painorajoituksista ja mikä taas ei välitä parista tai kolmestakaan liikakilosta. Jos matkustaa pitkiä aikoja Aasiassa, päätyy väistämättä lentämään joskus Aasian suosituimmalla halpalentoyhtiöllä Air Asialla, ja jos lentää usein Air Asialla, päätyy väistämättä jossain vaiheessa Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin. KL:n kansainvälinen lentokenttä on mannertenvälisen ja Aasian sisäisen lentoliikenteen solmukohta, vilkas linkki Malesian ja muiden Aasian maiden välillä. KL:n kautta lennetään Intiasta tai Sri Lankasta Malesiaan ja Malesiasta edelleen Burmaan, Thaimaahan, Kambodžaan tai Indonesian saaristoon. Malesia on myös osannut järjestää joukkoliikenteen palvelut kansainvälisen matkailijan kannalta erittäin kätevästi. Suoraan lentokentältä voi jatkaa mukavasti bussilla eri puolille Malesiaa. Lentokentältä vie nopea, ilmastoitu juna suoraan Kuala Lumpurin päärautatieasemalle KL Sentralille, josta voi matkustaa junalla pohjoiseen kohti Thaimaata tai etelään kohti Singaporea. KL Sentralilta voi nousta paitsi Singaporen- ja Thaimaan-juniin myös juniin, jotka kulkevat eri puolille Malesian niemimaata, sekä pääkaupungin metroon ja paikallisjuniin. Koska Kuala Lumpur on kätevä läpikulkukaupunki, olen matkustanut niin usein Kuala Lumpurin läpi, että Malesian passintarkastajien leimat täyttävät passistani monta sivua. 10
Lentokenttäjunan pääteasema kaupungin keskustassa on KL Sentralin uusi asemarakennus, joka korvasi monien matkustajien rakastaman vanhan siirtomaa-aikaisen rautatieaseman. Uusi asema on pelkkää lasia, terästä ja betonia, japanilaisen arkkitehdin suunnittelemia ylikulkusiltoja, katettuja käytäviä, monta kerrosta kauppoja, kahviloita, joissa cappuccino maksaa melkein yhtä paljon kuin Euroopassa, ja ikkunoita, joista näkyy pilvenpiirtäjien viidakko ja niiden takana Petronas Towers: Malesian kansallisen öljy- ja kaasuyhtiön mukaan nimetyt 452 metrin korkeuteen nousevat kaksoistornit. Valmistuessaan 90-luvun nousukauden aikana ne olivat maailman korkeimmat rakennukset. Vaikka tornit ovat hädin tuskin enää maailman kymmenen korkeimman rakennuksen joukossa, ne leimaavat silti KL:n kaupunkikuvaa muistutuksena siitä, että Malesian varallisuudesta iso osa tulee öljynjalostuksesta. Vanha rautatieasema on säilytetty nähtävyytenä ja paikallisliikennettä varten. Kaakkois-Aasian suurkaupungeissa parasta onkin se, kuinka niissä elävät kylki kyljessä uusi ja vanha, moderni teknologia ja vuosisatoja vanhat perinteet, futuristiset pilvenpiirtäjät ja romanttisesti vuosien saatossa ränsistyneet kauppatalot ja temppelit. Kuala Lumpurissa pilvenpiirtäjien, designerkauppojen ja elektroniikkaa pursuavien ostoskeskusten vieressä vanhat miehet nuokkuvat kiinalaisten temppelien seinää vasten iltapäivän 11
helteessä piittaamatta temppelin ovella lottokuponkeja kauppaavan naisen metelöinnistä. Hajusta päätellen yleisinä vessoina toimivia kapeita kujia reunustavat rahanvaihtajien ahtaat kopit ja intialaisia suitsukkeita ja mausteita pursuavat kaupat, ja pienissä kuppiloissa istutaan muovituoleilla juomassa muutaman kymmenen sentin hintaista makealla säilykemaidolla maustettua kahvia. Haisevat kujat ja kiikkerät muovituolit eivät kuitenkaan ole kaukana Cyberjayasta, KL:n eteläpuolella sijaitsevasta Malesian ITalan keskittymästä, jossa yli 900 IT-alan yritystä muodostaa valtavan teknologiakeskuksen. Aasia sekoittaa ultramodernia ja ikivanhaa täysin luontevasti ja osaa rakentaa uutta ilman pakkoa hankkiutua samalla eroon kaikesta vanhasta. Olen aina pitänyt suurkaupungeista enemmän kuin pienistä tai keskikokoisista kaupungeista. Suomessa ei ole yhtään suurkaupunkia, enkä siis päässyt kokemaan oikeassa suurkaupungissa asumista ennen kuin muutin Lontooseen 90-luvulla. Suurkaupungeissa voi olla ahdasta, saasteista, meluisaa ja kallista, mutta niissä on jollakin tavalla myös helpompi hengittää. Suurkaupunkeihin mahtuu satoja tai tuhansiakin erilaisia ajatuksia, mielipiteitä ja tapoja olla ja elää. Oli oma elämäntapa tai alakulttuuri millainen tahansa, suurkaupungeista voi löytää toisia samalla tavalla eläviä ja ajattelevia, sillä miljoonakaupungeissa jokainen 12
saa olla sellainen kuin haluaa. Suurkaupungeissa eri puolilta maailmaa tulleet ihmiset oppivat sopeutumaan toistensa kulttuureihin ja ajatuksiin samalla, kun löytävät omistaan sen, mikä on niin tärkeää, että se kannattaa säilyttää; suurkaupungeissa ajatukset ja ideologiat törmäävät ja vuorovaikuttavat keskenään, ja siitä voi syntyä jotain uutta ja entistä parempaa. Aasian suurkaupungit voivat näyttää hikisiltä, saastuneilta, ahtailta ja likaisilta, mutta jostain syystä minun on helpompi rentoutua ja tuntea oloni kotoisaksi Bangkokin tai Kuala Lumpurin kaduilla kuin monessa keskikokoisessa suomalaisessa kaupungissa. Suurkaupungit voivat vaikuttaa epäystävällisiltä tai kylmiltä, kun niiden läpi matkustaa. Kun asuu kaupungissa jonkin aikaa, huomaa, että miljoonakaupungin asukkaisiin voi olla helpompi tutustua kuin pikkukaupunkien joskus sisäänlämpiäviin piireihin. Onko niin, että suurkaupungeissa niin moni on juuri muuttanut kaupunkiin, läpikulkumatkalla, tulossa tai menossa, kaukana kotimaastaan ja perheestään, ja siksi tulee helpommin juteltua asioistaan bussikuskeille, taksikuskeille, lähikaupan myyjille, postinjakajille, kahvilanpitäjille tai koiraansa puistossa lenkittäville ohikulkijoille? Vai onko niin, että kun yhdessä kaupungissa asuu kymmenenkin miljoonaa ihmistä ahtaissa oloissa, alkaa väistämättä jutella ihmisille, joiden kanssa jakaa väkisinkin osan ajastaan täpötäysissä metroissa ja 13
busseissa? Tai ehkä on vain niin, että kun asutaan monen miljoonan asukkaan kaupungeissa, joissa kaikki kärsivät samoista liikenneruuhkista, ahtaudesta, saasteista, kiireestä ja stressistä, kohteliaisuus metron liukuportaissa tai ystävällisyys bussipysäkillä tekee kaikkien elämästä vähän helpompaa. Nopeassa ja mukavassa paikallisjunassa Batu-luolille Kuala Lumpurin liepeillä on naisille oma vaunu häiriötöntä ja turvallista matkaa varten. Asemalaiturilla KL Sentralilla on naisille omat penkit. Junassa pitkiin, kapeisiin hameisiin ja tyylikkäästi kasvojen ympärille taiteltuihin kauniisti laskostuviin huiveihin pukeutuneet naiset näpräävät tauot ta älypuhelimiaan. Junan ikkunasta näkyvät moskeijoiden kiiltävät valkoiset katot; Malesian väestöstä melkein kaksi kolmasosaa on islaminuskoisia. Batu-luolissa palvotaan kuitenkin tamilien rakastamaa hindujumalaa Murugania. Kuutisen prosenttia Malesian asukkaista on hinduja, ja heistä suurin osa on tamileja. Batu-luolien hindutemppelit näyttävätkin siis hyvin samanlaisilta kuin temppelit Intian Tamil Nadussa värikkäine seinineen ja ilmeikkäine veistoksineen. Kalkkikiviluoliin johtaa 272 porrasta, joiden kipuaminen 30 asteen helteessä 90 % ilmankosteudessa on hikinen pyhiinvaellus. Portaiden juurella seisoo yli 42-metrinen kullattu patsas, maailma korkein Murugan-patsas. Portaita kivutessa luolilla asuvat sadat apinat vahtivat tar- 14
kasti vieraiden kasseja ja nappaavat itselleen kaiken, mikä näyttää ruualta tai kiiltää houkuttelevasti. Vuosittain Batuluolilla juhlitaan Thaipusam-festivaalia, jonka aikana pyhiinvaeltajat kulkevat Kuala Lumpurin keskustasta jalan kahdeksan tunnin vaelluksen luolille ja kantavat maitoa lahjaksi Muruganille. Monet kantavat painavia savi- tai metalliastioita, jotka riippuvat heidän harteilleen tasapainotetusta seipäästä, ja monet lävistävät ihonsa, poskensa tai jopa kielensä metalliseipäillä. Thaipusamin aikana luolilla käy jopa miljoona pyhiinvaeltajaa ja tietysti kymmeniä tuhansia sivustakatsojia. Intialaiset ovat harvinaisen taitavia luomaan omat yhteisönsä ulkomaillakin. Muualla maailmassa asuvat intialaiset ovat mestareita sopeutumaan uuteen asuinympäristöön niin, että he kuitenkin samalla säilyttävät paljon tärkeää ja oleellista kotimaastaan, uskonnostaan ja kulttuuristaan. Melkein missä tahansa maailman suurkaupungissa voi löytää merkittävän intialaisyhteisön tai intialaisen kaupunginosan. Nuo pikku-intiat ovat Intiassa asuttujen vuosien jälkeen aina yhtä kotoisia teekuppiloineen, intialaisine ravintoloineen ja suitsukkeentuoksuisine hindujumalien kuvia, bindejä, rannerenkaita, silkkisareja ja temppelirihkamaa pursuavine kauppoineen. Kuala Lumpurin pikku-intiassa eli Brickfieldsin kaupunginosassa naiset vaeltavat värikkäiden sarien helmat kahisten kauppoi- 15
hin, joiden avoimista ovista pauhaa tamili- ja Bollywoodelokuvien musiikki, ja ravintoloissa ateriat tarjotaan banaaninlehdiltä. Intialainen ruokakin on Kuala Lumpurissa parempaa kuin itse Intiassa. Parasta Kuala Lumpuriin saapumisessa on muutenkin ruoka, varsinkin silloin, kun on matkustanut maissa, joissa ruokavalikoima on rajoitetumpi. Vietettyäni muutaman viikon Burmassa tai muutaman kuukauden Intiassa lennän usein Kuala Lumpurin kautta vain siksi, että pääsen sinne muutamaksi päiväksi syömään. Lähes kaikki maistuu Malesiassa paremmalta kuin missään muualla, sillä malesialainen keittiö on kehittänyt monista muiden maiden ruokalajeista omat enimmäkseen alkuperäistä paremmat versionsa. Monet kulinaristit matkustavat ulkomailta asti esimerkiksi Melakaan syömään malaijilaista ja kiinalaista ruokakulttuuria yhdistäviä nonya-ruokia. Kaikki Malesiassa oppimani sanat ja termit liittyvät syömiseen: roti canai, nasi goreng, cendol, laksa, nasi lemak, ais kachang. En osaa sanoa sujuvasti hyvää yötä tai kysyä suuntaa, mutta osaan melkoisen määrän ravintolasanastoa. Mutta mitä minusta kertoo se, että etsiydyn ulkomailla melkein automaattisesti ennemmin intialaiseen kaupunginosaan kuin suomalaisyhteisöihin? On suurkaupungeissa toki ongelmansa. Kuala Lumpurissa on asukkaita alle kaksi miljoonaa mutta esikaupunkialueet mukaan laskettuna yli seitsemän miljoonaa, ja sen 16
kaupunkisuunnittelua voi kutsua joko ihastuttavan sekavaksi tai täysin hallitsemattomaksi. Kaupungissa vuosia asuneet tutut valittavat monesta asiasta, jotka eivät toimi, ja monista arjen ongelmista, jotka tuovat elävästi mieleen omat kolme vuottani Intiassa. Ystävät kertovat byrokratias ta ja korruptiosta ja monimutkaisista kulttuurisidonnaisista työelämän säännöistä, jotka tekevät elämästä toisinaan liian kin haastavaa ja ihan tavallistenkin arkisten asioi den hoitamisesta turhauttavaa, tai valittavat taloista, joita ei ole rakennettu kestämään muutamaa vuosikymmentä kauempaa. Jonkun kuumavesivaraaja hajosi, eikä korjaajaa ei kuulunut moneen päivään, ja kun putkimies vihdoin saapui paikalle, hän takasi itselleen töitä korjaamalla vain sen verran, että masiina hajoaisi varmasti parin kuukauden kuluttua uudes taan. Vuosien varrella olen huomannut, että Aasiaan asettuneiden ulkomaalaisten ongelmat kuulostavat maasta riippumatta kovin samanlaisilta. 17
taan tai kulttuuriin? Haastavinta olisi yrittää elää omanlaistaan elämää maassa, jossa ei kuitenkaan käy keskivertoihmisestä eikä sovellu kaikkiin tavallisen elämän muotteihin. Maailmalla on helppo tavata muita sellaisia ihmisiä, jotka ovat tehneet tavallisesta poikkeavia ratkaisuja elämässään; Suomessa tuntuu siltä, että olen vuosi vuodelta yhä kummallisempi poikkeustapaus. Lähtemisestä voi tulla pakkomielle ja paikalleen jääminen voi olla pelottava ajatus. Vaikein kaikista haasteista olisikin se, että lakkaisi juoksemasta, pysähtyisi ja lopettaisi ainaisen lähtemisen. Entä jos jotkut vain kantavat geeniperimässään jonkinlaista liikkumisen pakkoa? Ehkä joidenkin on vain pakko liikkua, vaihtaa kotimaata ja kotikaupunkia säännöllisin väliajoin. Ehkä jotkut meistä eivät vain osaa pysyä aloillaan. Olen ollut pitkään jatkuvasti matkalla jonnekin, menossa johonkin uuteen paikkaan, aina kauemmas ja kauemmas, aina kokemaan jotain uutta. Mutta vaikka matkustaisin kaikkiin maailman maihin, lähtisikö se tarve matkustaa yhä kauemmas silti koskaan pois? Entä jos joillekin meistä tulee aina jossain vaiheessa se sama rauhaton olo, tarve olla vapaa ja pakko saada mennä ja tulla oman mielensä mukaan? Pitääkö kaikkien sitten lähteä ulkomaille? Ei tietenkään. Ei kenenkään ole pakko matkustaa kokeakseen uusia 163
tai haastavia asioita elämässään. Ei kaikkien tarvitse muutenkaan matkustaa, eikä kaikkien tarvitse hakea seikkailuja maailman toiselta laidalta. Omia rajojaan voi koetella myös kotona ja omalta mukavuusalueeltaan voi astua ulos, vaikkei koskaan lähtisi Suomen tai edes kotikaupungin rajojen ulkopuolelle. Jollekin omien rajojen rikkominen ja seikkailu voi olla matka naapurikaupunkiin bussilla ensimmäistä kertaa, eikä se bussimatka ole yhtään sen pienempi tai vähäpätöisempi seikkailu kuin jonkun toisen seikkailu Himalajalla, Burmassa tai Borneossa. Ei maailmalle lähteminen ole sinänsä mikään itseisarvo. Jos Suomessa on hyvä olla ja jos on elämäänsä tyytyväinen, ei kenenkään ole pakko lähteä yhtään mihinkään. Lähteminen voi tehdä hyvää, mutta kotiin jääminen voi olla ihan yhtä hyvä ratkaisu. Sitä paitsi maailmallakin voi matkustaa silmät kiinni, pysyä oman mukavuusalueen sisällä ja jättää kokeilematta omia rajojaan. Omat ennakkoluulonsa voi halutessaan tai jopa huomaamattaan kuljettaa mukana ympäri maailmaa vaikka monta vuotta. Matkustaessakin voi olla sokea, eikä matkustaminen aina tee väistämättä ihmisistä avarakatseisempia. Joskus kannattaa kuitenkin tehdä se, mikä pelottaa eniten. Tien päällä eläminen, jatkuvasti matkalla oleminen on yksinkertaisempaa, halvempaa ja helpompaa kuin ennen 164
lähtöä olisi voinut koskaan uskoa. Sitä paitsi matkustaminen voi myös olla väliaikainen ratkaisu; ei lähtemisen aina tarvitse olla lopullista. Takaisinkin voi kääntyä. En kuitenkaan ole koskaan tavannut ketään, joka olisi katunut sitä, että on edes kerran kokeillut siipiään. 165