Neomarkka Oyj Pörssi-ilta, kevät 2010 Espoo 22.3.2010 Toimitusjohtaja Markku E. Rentto Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki
2 Ne tämän esityksen kannanotot, jotka eivät koske jo toteutuneita tosiasioita, ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi odotukset, jotka koskevat markkinoiden kehittymistä, kasvua ja kannattavuutta sekä lausumat, joissa esiintyy sana uskoa, olettaa, tulevat tai muu vastaava ilmaisu. Koska nämä arviot perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin ja arvioihin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat johtaa siihen, että todelliset tulokset poikkeavat olennaisesti niitä koskevista kannanotoista. Tällaisia tekijöitä ovat mm. 1) toimintaedellytykset, kuten esim. tuotannon jatkuva onnistuminen ja siitä saatava tehokkuushyöty, tuotantopanosten saatavuus ja kustannukset, uusien tuotteiden kysyntä, edellytysten muuttuminen koskien pääoman saantia hyväksyttävillä ehdoilla; 2) alan olosuhteet kuten esim. tuotteiden kysynnän voimakkuus, kilpailutilanne, konsernin tuotteiden vallitsevat ja tulevat markkinahinnat ja niitä koskevat hinnoittelupaineet, konsernin asiakkaiden ja kilpailijoiden taloudellinen tilanne, kilpailijoiden mahdolliset uudet kilpailevat tuotteet ja 3) yleinen taloudellinen tilanne, kuten esim. konsernin maantieteellisten päämarkkina-alueiden taloudellinen kasvu tai valuuttakurssien ja korkotason muutokset.
Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki
Neomarkka lyhyesti Neomarkka on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa teollista liiketoimintaa harjoittaviin ja keskenään synergiaetuja tarjoaviin yrityksiin Sijoitusten tavoitteena on kohdeyrityksiä kehittämällä nostaa sijoitetun pääoman tuottotasoa Tämänhetkiset sijoitukset on tehty kaapeliteollisuuteen Neomarkan B-osake on listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssi Oy:n päämarkkinalla Yhtiön markkina-arvo 31.12.2009 oli 40,7 MEUR 4
Suurimmat osakkeenomistajat 28.2.2010 5 A-sarjan B-sarjan Osakkeet Osuus Osuus osakkeet osakkeet yhteensä osakkeista äänistä kpl kpl kpl % % Reka Oy 139 400 2 916 387 3 055 787 50,76 65,77 Onninen-Sijoitus Oy 250000 250000 4,15 2,88 Cag Management Oy 105305 105305 1,75 1,21 Neomarkka Oyj 63487 63487 1,05 0,73 SR Arvo Finland Value 55000 55000 0,91 0,63 Finnfoam Oy 44380 44380 0,74 0,51 Assai Oy 29881 29881 0,50 0,34 Nieminen Jorma Juhani 26420 26420 0,44 0,30 Maanpuolustuskorkeakoulun Tukisäätiö 15000 15000 0,25 0,17 Seneca Oy 14001 15000 0,25 0,16 Yhteensä 60,80 72,73 Osakkeenomistajien lukumäärä 12 583 kpl
Tavoitteet Neomarkan sijoitusstrategia Parantaa Neomarkan kannattavuutta onnistuneella sijoitustoiminnalla Kasvattaa osakkeen arvoa ja lisätä osakkeen vaihdettavuutta Sijoitukset tehdään teollisuusyrityksiin, jotka valmistavat lopputuotteita tai puolivalmisteita teollisuusyrityksiin, joiden toiminnallinen logiikka on yhtenevä aikaisempien sijoitusten kanssa ja mahdollistaa synergiaetuja mm. myynnissä ja markkinoinnissa sekä jakelussa jo ostettujen yritysten kanssa teollisuusyrityksiin, joilla on merkittävä kasvupotentiaali Uusia sijoituskohteita haetaan jatkuvasti 6
Miksi juuri kaapeliteollisuus? Maakaapelit tulevat korvaamaan tulevaisuudessa ilmajohdot Uusiutuvien energialähteiden (tuulivoima, aurinkovoima) käytön kasvu on merkittävä mahdollisuus kaapelitoimialalle Kaapelitoimialalla merkittävä kasvupotentiaali Venäjällä, missä Neomarkalla on jo vahva asema Pystymme kasvattamaan liiketoiminta-alueitamme nopeasti erityisesti pitkän Venäjän osaamisemme ansiosta Neomarkan omistamilla yhtiöillä on laaja tuotevalikoima, joka mahdollistaa kaapelitarjonnan teollisuuden, rakentamisen ja sähköyhtiöiden käyttöön Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä 7
Taloudellinen kehitys ja avainluvut Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki
Vuosi 2009 Tulos jäi -3,9 miljoonaa euroa tappiolliseksi Kaapelitoimialan liikevaihto supistui yli 40 % Teolliset kone- ja laiteinvestoinnit olivat pysähdyksissä Asiakkaat tyhjensivät vanhoja varastojaan Raaka-aineiden hinnannousua ei pystytty siirtämään myyntihintoihin tiukan kilpailutilanteen takia Sopeuttamistoimenpiteet kaapelitoimialalla 2 miljoonan euron säästöohjelma tuotantorakenteen kehittäminen tuotantovalikoiman parantaminen myynti- ja markkinointitoimintojen uudelleenjärjestäminen Strategian mukaisten sijoituskohteiden etsimiseen on panostettu voimakkaasti 9
Tunnusluvut 31.12.2009 Q4/09 Q4/08 2009 2008 Liikevaihto, milj. euroa josta 16,4 25,7 69,1 116,6 - Kaapelitoimialan liikevaihto 16,4 25,7 69,1 116,6 - Muu toiminta 0,0 0,0 0,0 0,0 Liiketulos, milj. euroa josta -2,6-5,5-5,4-1,5 - Kaapelitoimiala -2,3-5,0-4,1-0,1 - Muu toiminta -0,3-0,5-1,3-1,4 Tilikauden tulos, milj. euroa -1,3-5,4-3,9-5,0 Tulos/osake, euroa -0,65-0,84 Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI) -3,0-1,2 Omavaraisuusaste, % 47,4 47,8 10
Liikevaihto kvartaaleittain 35 MEUR 30 25 20 15 10 5 0 Q1 2007 Q2 2007 Q3 2007 Q4 2007 Q1 2008 Q2 2008 Q3 2008 Q4 2008 Q1 2009 Q2 2009 Q3 2009 Q4 2009 11
Avainluvut 2007-2009 2009 2008 2007 Liikevaihto, MEUR 69,1 116,2 62,4 Liikevoitto, MEUR -5,4-1,5 4,2 Liikevoitto % liikevaihdosta -7,8-1,3 6,7 Tulos ennen veroja, MEUR -4,2-6,0 1,9 Sijoitetun pääoman tuotto % -3,0-1,2 4,4 Omavaraisuusaste % 47,4 47,8 5 Velkaantumisaste 41,6 20,9 13,7 Oma pääoma/osake, EUR 7,59 8,57 9,91 Tulos/osake, EUR -0,65-0,84 0,19 Osinko/osake, EUR 0,25* 0,25 0,50 *) hallituksen ehdotus 12
Kaapelitoimiala Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki
Kaapelitoimiala Neomarkan omistukset kaapelitoimialaan Reka Kaapeli (2007) Nestor Cables (2007) Expokabel (2008) Suomen lisäksi kaapelituotantoa on Venäjällä Podolskissa Merkittävä kaapelivalmistaja Pohjoismaissa ja Baltiassa Venäjällä 10 suurimman kaapelivalmistajan joukossa 14
Asiakaskohderyhmät Verkonrakennus Asuin- ja toimistorakentaminen Teollisuus Energiantuotanto 15
Reka Kaapeli Selkeä fokus asennus-, voima- ja suurjännitekaapeleissa Tehtaat Suomessa ja Venäjällä Myyntiyhtiöt Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa ja Venäjällä (Pietari ja Moskova) Kotimarkkina-alue Pohjoismaat Baltia Venäjä 16
Reka Kaapelin tehtaat Hyvinkää voimakaapelit, langat ja muovit Riihimäki keski- ja suurjännitekaapelit Keuruu asennuskaapelit palonkestävät kaapelit pakkauskeskus Podolsk ZAO Reka Kabel ja OOO Expokabel keskijännitekaapelit ohjaus- ja instrumentointikaapelit 17
Nestor Cables Yksi maailman nykyaikaisimmista telekaapelitehtaista Erikoistunut tietoliikennekaapeleiden ja valokaapeleiden asennustarvikkeiden valmistamiseen Tuotanto aloitettu keväällä 2008 Markkina-alueena Pohjoismaat, Baltia ja Venäjä Työllistää noin 70 henkilöä 18
Expokabel Sijaitsee Podolskissa Reka Kaapelin Venäjän tehtaan vieressä. Sijainnista merkittäviä synergiahyötyjä mm. energiahuollossa ja hallinnossa Erikoistunut ohjaus- ja instrumentointikaapeleiden sekä ydinvoimaloiden ja öljy- ja kaasulaitosten käyttämien kaapeleiden valmistukseen Liikevaihto 2009 noin 5 MEUR Henkilöstö 190 Markkina-alueena Venäjä ja IVY-maat 19
Venäjä tarjoaa mahdollisuuksia Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki
Venäjän kaapelimarkkinat ovat edelleen hyvin pirstaloituneet Sevkabel Holding 14 % Kamkabel 9 % Electrokabel 9 % Moskabelmet 8 % Unkomtech 6 % Others 36 % UGMK 5 % Rybinskkabel 5 % Samarakabel 4 % Podolskkabel 4 % Lähde: CRU Year 2008 21
Neomarkka ja Venäjä Tavoitteena nousta viiden suurimman kaapelivalmistajan joukkoon Venäjällä viidessä vuodessa (nyt 10 suurimman joukossa) Kaapelitoimialalla merkittävä kasvupotentiaali on Venäjällä, missä uudistetaan maan infrastruktuuria Venäjällä toimimiseen tarvittavat sertifikaatit, hyväksynnät ja suositukset ovat valmiina Investointien painopistettä ja yrityshankintojen mahdollisuutta selvitetään koko ajan Yhtiö pystyy hyötymään Venäjän kasvavista markkinoista kilpailijoitaan enemmän vahvan liiketoiminnan tuntemuksensa, toimitusvarmuutensa, logistisen osaamisensa ja palvelukykynsä ansiosta Nyt omistetuilla tuotantolaitoksilla on hyvä sijainti Moskovan lähialueella 22
Maksukykyinen asiakaskuntamme Jakeluverkkoyhtiöt Yksityiset sijoittajat teollisuus- ja infrakohteissa Sähköntuottajat 23
Tulevaisuudennäkymät Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki
Tulevaisuudennäkymät Kaapelitoimialalla lähiajan näkymä on heikko Kaapelitoimialan ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta tulevat rasittamaan Alhainen volyymi 0,6 MEUR kertaluonteinen erä Keuruun tuotantolaitteiston siirrosta Koko vuoden liiketuloksen odotetaan olevan parempi kuin vuonna 2009 Varovaisia merkkejä kysynnän elpymisestä Venäjällä Investoinnit infrastruktuurin kehittämiseen vaikuttavat kaapelitoimialan kysynnän elpymiseen aikaisintaan toisella vuosipuoliskolla 25
Kiitos Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki