Muiden oppisuuntien näkemyksiä Tällä hetkellä maailmassa vallalla olevat tärkeimmät filosofiset ja uskonnolliset oppisuunnat ovat Buddhalaisuus, Shaunkaran filosofia, Patainjalin filosofia, Samkhya filosofia, Arya Samaj, marxismi, juutalaisuus, kristinusko ja islam. Niiden yhtäläisyyksien perusteella oppisuuntia on tässä käsitelty seuraavissa neljässä ryhmässä, joissa niiden tärkeimpiä periaatteita ja uskomuksia käsitellään yhdessä. 1. Buddhalaisuus Shankaran filosofia 2. Patainjalin filosofia ja Kapilin Samkhya filosofia 3. Arya Samaja 4. Marxismi Buddhalaisuus ja Shankaran filosofia Kaikki Astika filosofiat, eli teistiset intialaiset filosofiat uskovat yksimielisesti että Atman eli yksilötietoisuus on Jinanan eli tiedon jatkuvaa virtaa. Tästä käytetään palin kielessä termiä Vijinana. On olemassa jatkuva Jinanan virta, toisin sanoen Jinana itsessään on virta (Pravaha). Kaikilla kohteilla maailmankaikkeudessa on oma virtansa ja aaltoliikkeensä, omanlainen dynaaminen voimansa. Joogafilosofian mukaan Paramatman eli Ylin Tietoisuus on Jinanan ääretön virta. Ekam jin ańam nityama dantashuńyam Nańyat kimćit varttate vastu satyam; Tayor bhedo smin indriyopa dhina vae Jin ańasyaýam bhaśate nanyathaeva. Shiva Sam hita Buddha ei käyttänyt termiä Atman, ja niinpä asti syntyi erimielisyys Bhikksujen eli buddhalaisten munkkien kesken tämän kuoltua. Pidettiin kolme konferenssia buddhalaisten kirjoitusten eli Tripitakan kokoamiseksi niiden tuloksena Tripitaka muodostettiin palin kielellä kolmesta osastavinaya Pitaka eli käytännöllinen puoli, Suttapitaka eli teoreettinen puoli sekä Abhidhamma Pitaka eli filosofinen puoli. Yhdessä nämä osiot tunnetaan buddhalaisuudessa nimellä Tripitaka. Ne munkit jotka tukiva Sannyasa Margaa eli munkkiuden polkua, eivät olleet halukkaita hyväksymään oppiin mitään muuta kuin sen, mikä sisältyi Tripitakaan ja heidät tunnettiin nimellä Sthaviravadii tai Theravadii, buddhalaisuuden eteläinen koulukunta. Sana pali juontuu sanasta pallii, joka tarkoittaa maalaista, kansanomaista, hienostumatonta. Koska Buddha saarnasi kansan kielellä, oppineet hindut käyttivät hänen kielestään nimitystä bhakha. Pali tunnettiin myös nimellä pali bhasa. Tavallinen kansa ei ymmärtänyt sanskritin kieltä, joka oli ainoastaan oppineiden kieli. Myöhemmin Mahasamghikat alkoivat kutsua itseään nimellä Mahayanii ja Sthaviravadeja nimellä Hiinayanii. Mutta Hiinayanit käyttivät itsestään termiä Theravadii. Intiassa valti ei tukenut Hiinayana-buddhalaisuutta lukuunottamatta Kaniskan ja Vasiskan valtakausia, joten Hiinayana ei menestynyt. Mahayana puolestaan sain valtion tuen, joten sillä oli luonnollisesti enemmän seuraajia. Hiinayana-buddhalaisuutta levitettiin Ceyloniin, Burmaan, Siamiin, Javalle ja Borneoon, kun taas Mahayana buddhalaisuutta levitettiin Intiaan, Siperiaan, Japaniin, Tiibetiin jne. Mahayanaan kuuluu neljä eri filosofista oppisuuntaa. Näkemyserot koskevat atmania ja sen kohdetta. Buddha käytti itse palin sanaa atta puhuessaan atmanista. Sanaa I käytetään myös merkityksessä itse. Bhikkhut eivät ymmärtäneet missä merkityksessä Buddha käytti sanaa atta. Buddhan aikana oli vallalla oppi nimeltä nastika vada, joka ei uskonut Jumalan olemassaoloon. Nastika vada filosofiaa opetti maharishi Ajita Keshakamballi. Useimmat nastika vadaa käsettelevät kirjat oli kirjoitettu hyvin vaikeaselkoisella kielellä, joten oppi ei levinnyt kovinkaan laajalle. Ajita noudatti materialistisen filosofin, Carvakan oppeja. Carvakan filosofinen koulukunta uskoi caturbhutaan eli neljään peruselementtiin. Tämä tunnetaan myös nimellä Dehatmavada, toisin sanoen nakemys, jonka mukaan fyysinen keho on kaikki kaikessa ja sielu samastetaan kehoon. Tämä filosofia tunnistaa neljä peruselementtiä: maa, vesi, tuli ja ilma eli ksiti, ap, tejas ja marut. Carvakan mukaan tietoisuus saa alkuunsa näiden neljän alkuaineen yhdistelmästä vähän samaan tapaan kuin kalkkikiven ja catechun sekoittaminen saa aikaan punaisen värin. Carvakan mukaan viides elementti
eli paincabhuta muodostuu tällä tavoin eikä sitä ole itsenäisenä olemassa. Carvakan filosofiaa ei usko atmaniin, paramatmaniin eikä veda-kirjoituksiin, mistä syystä hänestä käytettiin nimitystä nastika niistä jotka eivät usko atmaniin, paramatmaniin ja vedoihin käytetään termiä nastika (ateisti). Myöskään purusa miimamsan filosofinen koulukunta ei hyväksy paramatmanin olemassaoloa. Kapila joka oli samkhya-filosofian esittäjä, hyväkyi atmanin ja veda-kirjoitukset mutta ei uskonut paramatmaniiin. Sadadarshana, eli kuusi merkittävintä Intian Intian filosofista koulukuntaa uskovat vedakirjoituksiin. Nämä kuusi suuntausta ovat seuraavat: 1. Kapila samkhya, joka hyväksyy prakritin ja vedat, mutta ei paramatmaa. 2. Patainjalin samkhya joka uskoo lukemattomiin purusoihin (yksilötietoisuuksiin) ja yhteen prakritiin. Maailmankaikkeudeden luojasta ei tämän koulukunnan mukaan voida käyttää termiä Mukta Purusa eli vapautunut olento. 3. Gaotama nyaya filosofia 4. Kanadan nyaya filosofia eli vaeshesika. 5. Jaeminin purva miimansa eli varhainen miimamsa filosofia, joka uskoo kriyakandaan eli toiminnan oppiin. Tähän oppiin uskovat hyväksyvät taivaan ja maan olemassaolon. 6. Uttara miimamsa eli varhainen miimansa filosofia, jonka esitti Vadrayana Vyasa, uskoo Brahmaan ja veda-kirjoituksiin, mutta ei usko atmaniin eikä jagatiin eli maailmaan. Tämä oppi tunnetaan yleisesti vedanta-filosofiana. Buddhalainen filosofia uskoo kaikkiin viiteen bhutaan eli peruselementtiin kun taas Carvaka uskoo vain caturbhutaan eli neljään peruselementtiin. Buddha darshana ja Carvakan filosofia eivät oe osa Sadadarshanaa eivätkä ne usko veda-kirjoituksiin ne ovat ateistisia filosofioita. Pramanaa eli todentamista on kolmea lajia: pratyaksa eli suora tieto, anumana eli päättely ja agama eli auktroriteetti. Carvaka hyväksyy näistä ainoastaan pratyaksan (suoran tiedon) tiedon lähteeksi. Pratyaksaeka pramanavaditaya anumanade Ranaranaungiikarena pramanyabhavat. [Pratyaksa eli havaitseminen on ainoa tiedon lähde eikä päättelyä (anumana) ja auktoriteettia (agama) voida hyväksyä tiedon lähteiksi] Buddha hyväksyy karmaphalan eli tekojen seuraukset, kun taas Carvaka ei tätä hyväksy. Ya vajjiivamśukham jiivam naśti mrtyuragocarah. Ya vajjiivet sukham jiivet Rnámḱrta [[ghrtam ]] pivet. Na svargo na pavargo va naeva tma paŕalaokikam. Bhasmiibhu tasya dehasya purnaraǵamanam kutah. [Niin kauan kuin elät, sinus tulisi elää iloista ja onnellista elämää, koska emme tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Niin kauan kuin elää tässä maailmanssa, tulisi elää mukavaa ja onnellista elämää. Tulisi jopa syödä gheetä (puhdistettua voita) vaikka joutuisi velkoihin, koska ei ole mitään taivasta, ei tekojen seurauksia ekä atmania tai sielua, ei myöskään kuoleman jälkeistä maailmaa. Sen jälkeen kun ruumis on polttohaudattau, miten se voisi muka syntyä uudelleen?] Carvakan filosofiaan sisältyy myös eräs toinen aspekti, Dehaparanamavada oppi siitä että ruumiin kuolema tarkoittaa kaiken loppumista. Caturbhyokhalu bhu tebhyo caetanyamupajaýate. Kin va dibhyoh sametebhyo dravyebhyo madashaktivat. [Neljästä peruselementistä muodostuu tietoisuus aivan kuten punainen väri muodostuu betel-lehtien, catechun ja kalkkikiven sekoituksesta.] Tämän suhteen buddhalainen filosofia on Carvakan oppia parempi. Buddha sanoo: Atta hi attańaḿ na thah. Buddhalaisuus Mistä syystä Intia hyväksyi buddhalaisuuden? Tähän on useita eri syitä joista tärkeimmät ovat seuraavat: Ensiksikin tuon ajan oppineet eivät koskaan opettaneet filosofiaa kansan kielellä. He vihasivat tavallisten ihmisten kieltä ja käyttivät siitä nimitystä bhakha. Toiseksi noihin aikoihin ei ollut ketään merkittävää filosofia, tattvadarshinia. Kolmanneksi ihmiset ylipäätään eivät olleet halukkaita kannattamaan oppineita pandiitteja. Neljänneksi tuon ajan henkiset opettajat, acaryat Shrii Sainjaya ja Shrii Gaya Kashyapa eivät kyenneet saamaan Buddhaa vakuuttuneeksi omista
opeistaan. Kaikki nämä tekijät yhdessä johtivat buddhalaisuuden laajaan leviämiseen ja hyväksyntään. Buddhalaisuus uskoo jälleensyntymään ja sielunvaellukseen, joten herää kysymys: kuka syntyy uudelleen, jos atmania ei ole? Tästä tuli erimielisyyden aihe Bhikkhujen keskuudessa ja myöhemmin Mahayanan oppineiden keskuudessa. Buddhalaisuus uskoo tekojen seurauksiin, karmaphalaan. Jos karmaphala hyväksytään, herää kysymys: kuka suorittaa tekoja, karmaa ja kuka kokee niiden seuraukset? Näin ollen atmanin olemassaolo on hyväksyttävä. Buddhan elämän loppupuolella muutamat oppilaat kysyivät Buddhalta Jumalan olemassaolosta. He esittivät kaksi kysymystä: Onko Jumala olemassa? ja Onko totta että Jumalaa ei ole olemassa? Vastauksena kumpaankin kysymykseen Buddha pysyi vaiti. Koska Buddha vaikeni kummankin kysymyksen osalta, jotkut oppilaat tulkitsivat tämän niin, että Jumalaa ei ole. Toinen ryhmä oppilaita ymmärsi niin, että Jumala on olemassa. Vielä kolmas ryhmä esitti tulkinnan, jonka mukaan Jumala on olemassa, mutta Jumala on olemassaolon tuolla puolen, toisin sanoen Jumalan olemassaoloa ei voida selittää. Itse asiassa Jumala on supramentaalinen. Yato vaćo nivartante apraṕya manasaśaha, Ańandam brahmano vidva ma vibheti kutahcanah. Buddhalaisessa filosofiassa on neljä suuntausta: Pratyaksa vahya vastuvada eli Soutantrika darshana, Anumeya vahya vastupada eli Vaibhasika darshana, Sarvashunyavada eli Madhyamika darshana sekä Vijinavada eli Baoddha yogacara. Pratyaksa vahya vastuvada katsoo maailmankaikkeuden olevan ääretön, toisin sanoen aluton ja loputon, anadii ja ananta. Kun caetanya eli tietoisuus tulee kohteeksi (objectivated) silloin siitä tulee jinana. Ulkoinen maailma on ohimenevä, mutta nopea muutos ulos- ja sisäänpäin tapahtuvassa liikkeessä (saincara ja pratisaincara) saa sen vaikuttamaan pysyvältä. Hindufilosofian mukaan saincara tarkoittaa mennä poispäin Brahmasta ja pratisaincara tarkoittaa tulla lähelle Brahmaa. Toisin sanoen saincara tarkoittaa Brahman vikarsanii shaktia ja pratisaincara Brahman akashanii shaktia. Anumeya vahya vastupada pitää jinanan aaltoja pysyvänä olemuksena (satta). On olemassa ulkoinen maailma, mutta sitä ei koskaan pystytä oivaltamaan. Kun tietoisuuden aallot (jinana) tulevat, mieli ottaa sellaisen muodon joka vastaa mielen (mental plate) potentiaalisia reaktioita eli samskaroita. Mielessä luotuja muotoja pidetään totuutena (satya). Kun tietoisuus (jinana) kohtaa ulkoisia mielihaluja (alambana) ottaa mieli (citta) uuden muodon: se ottaa ulkoisen kohteen mukaisen muodon. Sarvashunyavada tunnetaan myös nimellä Madhyamika darshana ja sen esitti Shriinagarjuna. Hän ei hyväksynyt viidestä peruselementistä koostuvaa ulkoista maailmaa. Ulkoinen maailma jonka näemme, on mayaa eli illuusiota. Tämä oppi muistuttaa Shankaran oppia: Brahma satyam jagatmithya. Shankaran mukaan maailmankaikkeutta ei ole luotu mistään ja se on kuin unta, ei mitään sen enempää. Bhava eli jokin on syntynyt abhavasta eli tyhjyydestä. Tämä filosofinen suuntaus hyväksyy vain nykyhetken, ei menneisyyttä eikä tulevaa. Se katsoo myös että maailmankaikkeus tulee sulautumaan tyhjyyteen. Ksanika-vijinanavada ei hyväksy fyysistä maailmaa, sen mukaan kaikki on sisäistä. Atman on kokoelma minä-tunteita. Se ei ole jatkuva virta, mutta vaikuttaa siltä nopean luomisen ja tuhoutumisen vuoksi. Shankaracaryan aikana buddhalaisten joukossa ei ollut ketään merkittävää filosofia (tattvadrasta). Buddhalaisuuden eri koulukuntien kesken käytiin ankaaraa väittelyä. Siihen aikaan Shrii Manadeva Mishra oli ainoa oppinut, joka uskoi täydelliseen nihilismiin (sarva shunyavada) ja hän oli myös toiminnan opin kannattaja (kriyakandii). Hän väitteli Shankaracaryan kanssa ja hävisi väittelyn. Buddhalaisuuden mukaan on neljä jaloa totuutta (satya), joista käytetään nimitystä caturrajja satya. Nämä ovat:
1. Duhkha eli kärsimys 2. Kärsimyksen syy 3. Kärsimyksen lakkaaminen 4. Tie kärsimyksen lakkaamiseen Duhkhavadan pessimistisen koulukunnan vääristymä (vikriti) johti äärimmäiseen hedonismiin (atisukhavada). Tämä oli yleinen Bengalissa, Assamissa ja Tibetissä. Buddhalaisuuden mukaan kärsimys on absoluuttinen totuus (arya satya). Tämä on virheellinen tulkinta, koska vain mieli eli manas kokee kärsimyksen. Duhkha voi siis olla ainoastaan suhteellinen totuus, ei absoluuttinen totuus. Shankaran filosofia Shankaracarya oli shaeva tantrika eli tantran harjoittaja, joka seurasi Shivan opetuksia eikä hän vastustanut tantran opetuksia (tantravada). Hän uskoi ainoastaan Nirguna Brahmaan eli ilmentymättömään Ylimpään Tietoisuuteen. Hänen teoriansa ovat jossain määrin saman suuntaisia kuin buddhalainen nihilismi (Baoddha shunyavada). Hän ei hyväksynyt jagatin eli fyysisen maailman olemassaoloa. Hän hyväksyi opin ehdollisesta illuusiosta (gunanvita mayavada). Hänen vaikutuksestaan buddhalainen tantra katosi. Hindu-tantrassa säilyivät yhä erilaiset jumalat ja jumalattaret. Vielä nykyäänkin tavalliset ihmiset palvovat hartaasti buddhalaisen tantran jumalattaria kuten Tara ja Manasa (käärmeiden jumalatar) sekä Shiitala, Bahahii jne. Shunyavadan vaikutus oli voimakasta siihen aikaan kun Shrii Shankaracarya opetti. Shrii Shankaracarya hyväksyi Uttara mimamsa opin jota opetti Shrii Vadarayana Vyasa. Shrii Shankaracarya väitteli buddhalaisten oppineiden kanssa useista teemoista. Shunyavadan kannattajat sanoivat että maailmankaikkeus tulee tyhjyydestä ja palaa takaisin tyhjyyteen, että kaikki on unta. Shankara kyseenalaisti tämän sanoen, että jos maailmankaikkeus on pelkkää unta, tarvitaan joku joka näkee unen. Shunyavadit väittivät ettei mitään unennäkijää ole. Maailmankaikkeus on harhaa aivan kuten ihmisen erehtyessä pitämään narunpätkää käärmeenä. Shankara sanoi, ettei tämä olisi mahdollista. Shunyavadit katsoivat että tämän voi ainoastaan ymmärtää meditaation (sadhana) avulla, kun taas Shankara väitti ettei unta voi olla ilman unennäkijää. Jos maailmankaikkeus on samanlainen harha kuin narun pitäminen käärmeenä, silloin täytyy olla jokin narun kaltainen kohde, jota erehdytään pitämään maailmankaikkeutena. Sitä paitsi tarvitaan henkilö joka erehtyy. Samoin tarvitaan joku, joka kokee maailmankaikkeuden illuusiona. Tarvitaan siis joku toinen taho, joka kokee sen. Madhyamika sanoi ettei tyhjyys varsinaisesti tarkoita ei mitään (shunya). Sitä mitä te nimitätte Brahmaksi me nimitämme tyhjyydeksi. Maailmankaikkeuden illuusio on siis Brahma. Yatha shuńyava dinaḿ shuńyam Brahma Brahmavidaḿśtatha. [Se mikä on Brahma brahmavadeille on shunya eli tyhjyys shunyavadeille] Shankara vastasi tämän tarkoittavan sitä, että sekä se joka näkee, että itse kohde ovat kumpikin illuusiota. Kun ei ole mitään näkijää, kuka sitten erehtyy pitämään narua käärmeenä? Shunyavadit eivät pystyneet selittämään tätä. Kshanikavadan kannattajat puolestaan katsoivat voivansa ratkaista Shankaran kysymyksen sillä, että illuusion on aina ohimenevä (ksanika). Shankara puolestaan uskoi että Brahma oli aluton ja loputon (anadi ja ananta), mutta ksana tulee hetkessä ja katoaa seuraavassa hetkessä. Mistä sitten ksanika tulee? Jotain täytyy olla olemassa luomisen ja tuhoamisen välisenä aikana. Ksanikavadan kannattajat vastasivat, että se tuhoutuu maailman mukana, mutta Shankaran mukaan tämä osoitti ettei ollut mitään olemassaoloa. Ksanikavadan kannattajat tunsivat häviävänsä väittelyn, mutta he vastasivat silti, että olemassaolo oli mitätöntä. Tämä ei ollut tyydyttävä vastaus. Pratyaksa vahya vastupadan ja Anumeya vahya vastupadan oppineet puolustivat filosofisia näkemyksiään, mutta kukaan ei pystynyt vastaamaan Shankaracaryan esittämiin kysymyksiin ja näin Shankaracarya voitti väittelyssä kaikki buddhismin neljä koulukuntaa. Hävittyään väittelyn oppineet ystävystyivät Shankaracaryan kanssa ja hyväksyivät kundalinii tattvan eli harjoittamisen jonka tarkoituksena oli nostattaa kundalinii-voima ihmisessä ja näin sai alkunsa Baoddha yogacara oppi.
Shankaran filosofiassa on useita puutteita. Shankaran mukaan maailmankaikkeus perustuu mayan harhan luomaan kiinteään kohteeseen, jolka on nimeltään Brahma. Narua erehdytään pitämään käärmeenä. Nyt herää kysymys, kuka kokee harhan? Se joka tietää käärmeistä jo entuudestaan. Jos maailmankaikkeutta erehdytään pitämään Brahmana, tämä tarkoittaa, että oikea maailmankaikkeus on jossain muualla. Niinpä teoria Brahma satya jagatmithya (Brahma on totuus ja maailma on harhaa) on puutteellinen. Tässä Shankaracarya tulkitsee antaa virheellisen tulkinnan. Buddhalaiset eivät asettaneet tätä kyseenalaiseksi, joten se hyväksyttiin tuolloin. Shankara ei usko käsitteisiin jiiva ja jagat (yksilötietoisuus ja maailma). Herää kysymys, mistä syystä tuo harha on olemassa? As taḱulaćala h saptasamudra h Brahmapurandara dinakara rudrah. Na tvam na ham na yam lokah Vyarthah kimartham kriyate shokah. [Kahdeksan vuorta, setsemän merta, luomakunta, Brahma, aurinko, kuoleman jumala, sinä, minä tai tämä maailma mikään näistä ei ole olemassa. Miksi sitten surra jotain olematonta?] Maailmankaikkeutta ei ole luotu, joten ei ole mitään Saguna Brahmaa eli ehdollistunutta Korkeinta Olentoa. Shankara sanoi, että maailmankaikkeus on kuin uni ja unen näkijä on myös Brahma, koska hän ei uskonut jiivaan (yksilötietoisuuteen). Kun Brahma on ilmentymätön, miten Shankara saattoi, nähdä, koska näkiminen on jotain ilmentynyttä? Mutta Shankara unohti myös tämän. Edellen Shankaran opin mukaan kaikki mitä nähdään ja koetaan, johtuu mayan vaikutuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että on myös olento, mitä advaetavada eli monismi ei voi hyväksyä. Shankaran opin mukaan sadhanan harjoittaminen, meditaatio on välttämätöntä, mutta kuka sitten harjoittaa sadhanaa kun jiivan olemassaoloa ei hyväksytä? Kun Brahma on aluton ja loputon, anadi ja ananta miksi Brahman pitäisi kokea mayan vaikutusta? Toiseksi, kun maailmankaikkeus on syntynyt mayan vaikutuksesta, miten on mahdollista että Brahma säilyy ilmentymättömässä nirguna tilassa? Mayan täytyy siis olla suurempi voima kuin Brahma, kun se pystyy vaikuttamaan Brahmaan! Lisäksi Shankara sanoo, ettei ole mitään aivan mayan kaltaista, koska se on harhaa. Kun Brahmaan sisältyy vikara eli vääristymä, miten maailmankaikkeus voisi olla harhaa? Shankaran mukaan siellä missä on Brahma on myös maya. Silloin herää kysymys, onko maya tyhjyyttä? Jos mayaa ei ole, miten se voi vaikuttaa Brahmaan? Selityksenä Shankara sanoo, ettei se ole edes tyhjyyttä. Se on selittämätön (anirvacaniiya). Jälleen herää kysymys siitä, kuka loi myan jos Brahma ei luonut sitä. Silloin mayasta tulee Saguna Brahma. Shankara onnistui voittamaan buddhalaiset väittelyssä ainoastaan taitavan sanailun avulla. Shankaran maya ei ole Ananda Marga filosofian Prakriti. Yksi tunnetuista Shankaran opin kriitikoista oli Jayanta Bhatta, Nyaya Manjari opin esittäjä. Kapilan samkhya ja Patainjalin yoga Näiden kahden opin yhteisiä piirteitä ovat: 1. Kumpikin uskoo, että purusoja (tietoisuuksia) on useita. 2. Kumpikin uskoo, että maailmankaikkeuden on luonut prakrti näiden purusojen tyydyttämiseksi. Tämä ei ole loogista, koska tyytyväisyys (bhoga) ei ole mahdollista ilman mieltä. Purusoilla ei ole mieltä, joten ne eivät voi kokea tyydytystä prakrtin luomasta maailmankaikkeudesta. 3. Kumpikin uskoo, ettei prakrti sisälly purusaan, vaan on erillinen olento. Tämä on myös epäloogista, sillä prakrti on vain purusan energia tai voima ja aivan kuten tulen polttava voima (dahika shakti), se ei voi olla erillinen. Näitä filosofioita nimitetään dualistisiksi (dvaetavadii), koska ne uskovat kahteen eri olentoon, purusaan ja prakrtiin.
4. Samkhyassa ei ole mitään jumalaa, joten se on ateistinen (niriiishvaravada), kun taas Patainjalin oppi uskoo Jumalaan, muttei Brahmaan. Sitä voidaan nimittää teistiseksi filosofiaksi (Seshvaravada). 5. Kumpikin näistä opeista kannattaa kuvienpalvontaa. Arya Samaja 1.Tämä oppi katsoo, että sekä jiiva (yksilötietoisuus), jagat (maailma) että Brahma ovat aluttomia (anadi). Tämä osoittaa, etteivät jiiva ja jagat tarvitse mitään kolmatta tahoa kuten Brahma ja kaikki kolme ovat yhtä lailla aluttomia (anadi).tätä ei voi hyväksyä, koska tuolloin ei jäisi mitään tarvetta tehdä henkisiä harjoituksia (sadhana), mikä on jokaisen inhimillisen olennon (jiivan) olennainen velvollisuus. Tämä ei myöskään selitä sitä, mikä aiheuttaa toiminnan ja edistymisen maailmankaikkeudessa. 2. Oppi uskoo uhrimenoihin (yajina) ei toiminnan eli karman kannalta vaan pelkkinä palvontamenoina. 3. Opin kannattajat uskovat sulautumisen (pralaya), mikä on järjenvastaista: kun kerran jiiva ja jagat ovat anadi, ei millekään sulautumiselle ole sijaa. Marxismi 1. Marxismi uskoo ihmisten keskenäiseen samanlaisuuteen (equality), mikä on pelkkää teoriaa, koska ei ole kahta täysin identtistä yksilöä. Niinpä ne eivät voi olla samanlaisia. 2. Tämä oppi käyttää hyväkseen köyhyyttä ja menestyy ainoastaan köyhyydestä kärsivillä alueilla. 3. Oppi ei suvaitse lainkaan muita uskontoja tai organisaatioita. 4. Opin päämääränä on puhtaasti kuvitteellinen samanarvoisuus. 5. Tämä oppi tukeutuu ainoastaan väkivaltaan. Näiden yllämainittujen lisäksi seuraavat ryhmää kuuluvat semiittisiin uskontoihin: Muslimit, Kristityt ja Juutalaiset 1957, Jamalpur