Julkaistu aiemmin Harakanvarpaat 1/07-numerossa. PIENEN PIENI RUSAKONPOIKANEN Joka vuosi ihmiset ottavat turhaan kotiin turvaan rusakon- ja jäniksenpoikasia, koska niitä luullaan kaninpoikasiksi tai että emo on ne hylännyt. Näin ei kuitenkaan ole ja parasta on jättää ne rauhaan. Lapsillekin pitää kertoa, että poikasten täytyy antaa olla rauhassa tai ainakin hakea joku aikuinen paikalle. Kuulin juuri tapauksesta, jossa lapset olivat kaksi päivää kantaneet ämpärissä rusakonpoikasta vanhempien ollessa tietoisia. Onneksi valveutunut naapuri otti yhteyttä eläinsuojeluihmisiin. Rusakko- ja jänisemo ei tee pesää lainkaan ja synnyttää 2-5 poikastaan eri paikkoihin pienen välimatkan päähän toisistaan. Poikaset kyyhöttävät päiväsaikaan paikoillaan luottaen hyvään suojaväritykseensä ja hajuttomuuteensa. Poikaseen ei saa mennä koskemaan paljain käsin, koska se menettää hajuttomuuden suojan ja sen jälkeen se on petojen armoilla ja emo voi ehkä hylätä sen. Jos se on ihan pakko siirtää (esim. varikset vaarassa nokkia, poikanen on vaarallisessa paikassa), niin paras tapa on nostaa poikanen heinätukkojen varassa parempaan paikkaan. Siirrä poikanen korkeintaan 5-10 metrin päähän alkuperäisestä, sillä muuten emo ei enää löydä sitä ja hylkää sen. Jos poikaseen on koskettu paljain käsin tai se on vaarassa joutua hylätyksi, niin neuvoa kannattaa kysyä asiantuntijoilta. Poikasen voi ottaa heti turvaan, jos linnut ovat sitä nokkineet, vierestä löytyy kuolleita poikasia tai kuollut emo tai poikanen makaa kyljellään huonokuntoisena. Kun olet ottanut poikasen turvaan, kysy heti neuvoa. Muistathan aina varmistua onko luonnosta löytämäsi poikanen avun tarpeessa ennen kuin ryhdyt pelastamaan sitä. Neuvoa voit kysyä kyseisissä tapauksissa asiantuntijoilta. Yhteystiedot jutun lopussa. 2.5. minulle tuli soitto rusakonpoikasesta, jonka vieressä oli kuollut sisarus. Poikanen tuotiin minulle hoitoon. Teki pahaa, kun näin miten pienestä poikasesta oli kyse. Miten noin pieni voi selviytyä? Se oli vain 3-4 päivän ikäinen. Kämmenelleni olisi mahtunut kaksi samankokoista eikä kätenikään ole kovin suuri. Laitoin sen kissankuljetuskoppaan, jossa oli pyyhe pohjalla. Peitin kopan osittain ja laitoin sinne tuoretta ruohoa. Sain ohjeita poikasen hoitoon asiantuntijoilta. Kuulin myös eläinsuojeluvalvoja Sari Valtasesta, joka on hoitanut rusakonpoikasia hyvällä menestyksellä. Hänen hoidossaan on selviy-
tynyt suurempia määriä poikasia kuin yleensä. Hän, kuten muutkin, vapauttavat hoidosta selviytyneet poikaset, koska lemmikkeinähän luonnonvaraisia eläimiä ei saa pitää. Saatuani ohjeet pohdin, jaksaisinko hoitaa poikasta vaativampien ja aikaa vievien ohjeiden mukaan. Päätin kuitenkin yrittää. Ensimmäisen ruokinnan tein kissan emonmaidon vastikkeella. Laitoin vastiketta tipan kerrallaan pupun huulille, koska pakkosyöttämällä ruoka voi kuulemma mennä keuhkoihin. Nämä eivät välttämättä nielaise, jos ruokaa lykkää väkisin suuhun. Esim. kissanpennut taas nielaisevat. Melko nihkeästi pupu tipan aina nuolaisi ja eka ruokinnalla masuun saakka taisi päätyä vain vajaa milli. Vastiketta meni koko ajan pupun nenäviiruihin ja kaulus oli märkänä vastikkeesta. Olin ihan varma, että sitä meni myös keuhkoihin, vaikka se kai on lähinnä pakkoruokinnan ongelma. Mietin, että pikkurusakko on varmaan huomenna rusakkotaivaassa. Pian huomasin jo hakevani vuohenmaitoa parinkymmenen kilometrin päästä, se on kuulemma paras vaihtoehto. Poikasia olisi myös hyvä nesteyttää, koska ne eivät saa tarpeeksi nestettä ruokinnan myötä. Nesteen saannin turvaamiseksi annettavaa maitomäärää ei voi edes antaa, koska sitten olisi jo vatsa sekaisin. Minähän en ole ikinä nesteyttänyt, joten jonkun olisi pitänyt se minulle näyttää. Ensin ajattelin, että olkoon se nesteytys. Illalla jo päätin, että jos pupu seuraavaan päivään elää, niin pyydän eläinlääkäriä näyttämään miten nesteytys tehdään. Illalla pupu alkoi riehua kissan kuljetuskopassa. Se yritti tunkea itseään kopan ristikon läpi. Meidän Felixkissamme mielenkiinto sitä kohtaan kasvoi myös turhan suureksi. Toinen kissoistamme vain katseli sitä silmät lautasen kokoisina. Koirammekin kävi välillä pupua tutkimassa, tosin sen mielestä se oli hieman pelottava otus. Pupun virkistäytyminen iltaa kohden johtuu siitä, että emo tulee poikasia hämärän tullen ruokkimaan. Pupulla oli myös mitä ilmeisimmin tekemisen puute. Se rauhoittui heti, kun sen otti kopasta pois. Mutta enhän minä voinut alkaa sen seuraneitinä olla, koska sehän on villieläin. Pupu oli pakko laittaa pahviseen kuljetuslaatikkoon ja sulkea vessan oven taakse. Tuntui, että se rapisteli koko yön. Aamulla heräsin ennen aikojani ja oli ihan pakko mennä katsomaan, että onko pikkuinen vielä elossa - ja olihan se virkeänä pahvikopassa. Siirsin sen taas kissan kuljetuskoppaan. Vedenlämmitin vaan päälle ja maito lämpiämään. Aamupäivällä eläinlääkäri antoi nestettä pupulle ensimmäisen kerran. Lisäsin koppaan myös kuivaa heinää. Aamuin illoin laitoin tuoretta ruohoa ja muuta vihreää tarjolle. Nyt alkoi jo tulla paha mieli siksi, että pikkuisen kuuluisi olla emonsa kanssa luonnossa eikä ihmisen hoidossa.
Päivän mittaan huomasin, että ruokintaan menee tunti kerrallaan. Ruokintakertoja oli neljä päivässä, joten neljä tuntiahan siinä hurahti. Maitoa sai aina välillä lämmittää ja sen jälkeen se maistui taas paremmin. Tosin pian huomasin, että tämä ei ollut niin tarkka maidon lämpötilasta, vaikka ensin niin luulin. Ruokaa alkoi myös kerta kerralta mennä enemmän. Pupu myös oppi syömistekniikan ja maitoa alkoi mennä vauhdikkaasti. Se oikein puri ruiskua välillä. Pikkuhiljaa syöttämistekniikkakin parantui. Enää maitoa ei mennyt nenäviiruihin. Olin myös onnekas, että ensimmäinen hoidokkini oli myös hyvä syömään. Pupu myös alkoi nukkua kädessä, kun oli syönyt jonkun aikaa - vatsa oli siis täynnä. Syötön aluksi se aina sätki ja väänteli. Kun laitoin nukkuvan pikkurusakon takaisin koppaan, niin se juoksi luokseni kovalla vauhdilla: sehän piti minua emonaan. Se kaivautui jalkani viereen nukkumaan tai meni lahkeeni sisään. Syöttämisten välissä se alkoi välillä nukkua sykkyrällä kämmenelläni. Silloin ei voinut kuin ihailla tämän miniatyyrirusakon söpöyttä. Täydellinen rusakko, mutta aivan pikkuriikkinen. Kylmästi laitoin sen kuitenkin koppaan takaisin. Illalla yritimme nesteyttää rusakkoa, mutta siitä ei tullut mitään. Seuraavana päivänä ajattelimme, että ehkä se pärjää ilman nesteytystä lauantaihin saakka, koska se syö kuitenkin suhteellisen hyvin. Paha oloni alkoi myös helpottaa, koska huomasin, ettei rusakko voi mitenkään huonosti, vaikka se ihmisen hoidossa onkin. Rusakko olisi kovin usein nukkunut mielellään kädelläni, mutta en edelleenkään voinut sitä pallutella kuin ihan vain välttämättömimmän määrän. Felix-kissani oli myös mukana ruokinnoissa. Aluksi se oli kiinnostunut pupusta, mutta kohta sitä kiinnosti enemmän se mitä pupu söi. Pian se siis suorastaan kadehti rusakon maitoa ja sitä oli pakko tuuppia pois häiritsemästä, koska se yritti myös nuolla ruiskua. Voi nälkiintynyttä kissaraukkaa. Sai se aina sitten sen ylijääneen maidon lipitellä. Ruokinta alkoi lopulta sujua nopeammin ja kun sitä maitoa ei enää tarvinnut lämmittääkään syöttöjen välillä. Kolmantena päivänä päiväruokinnan aikaan rusakko söi ilman räpistelyä koko annoksen. Vasta paria tuntia myöhemmin havahduin asiaan. Onko tämä nyt merkki jostain?! Mitään muuta outoa ei ollut havaittavissa, vaan pupun tahti ja meno vaan kiihtyi. Uusin juttu oli se, että se alkoi rymistellä aina, kun tulin kopan viereen eli yritin pysyä poissa. Pähkäilimme asiaa ja punnitsin rusakon. Sen alkupainosta 74 grammaa oli hävinnyt 6 grammaa, joka oli selvä merkki kuivumisesta. Syömistavan muutos ja painon lasku olivat merkkejä siitä, että ruokintaa piti lisätä, maidon sekaan laittaa hunajaa ja nesteytys aloittaa. Nyt ymmärsin mitä se tarkoittaa, että poikaset vaati-
vat 24 tunnin tarkkailua ja muutokset tapahtuvat tosi nopeasti. Sain puhelimessa tarkat neuvot miten saamme poikasen nesteytettyä. Alkoi jännittää ihan kamalasti, mutta onnistuihan se lopulta. Nestettä ei mennyt koko tarvittavaa määrää enkä voinut antaa nestettä uudestaan, ettei sisällä jo oleva tule ulos. Aloin kolmantena päivänä olla jo tosi väsynyt ja seuraavat yöunet jäivät alle 4 tuntiin, koska ruokin rusakon vielä yöllä ja minun piti lähteä seuraavana aamuna reissuun. Rusakon oli määrä matkustaa mukana, jotta Sari saa sen hoitoonsa. Viimeisen yön rusakko nukkui kissan kuljetuskopassa ihan rauhassa eli en joutunut sitä siirtämään pahvikoppaan kuten muina öinä. Sekin oli merkki siitä, että pupu ei enää ollut niin voimissaan. Aamulla heräsin klo 4.00 ja syötin pupun. Se söi kovin vähän ja nukahteli koko ajan. Annoimme vielä nestettä ja ruokin sen vielä ennen lähtöä. Ruokaa meni nytkin ihan yhtä vähän ja uni tuli vähän väliä. Muuten se oli vielä melko virkeä. Siirsin sen kuljetusta varten tuttuun pahviseen kuljetuskoppaan. Laitoin mukaan tutun pyyhkeen, heinää ja ruohoa. Junassa oli ihan pakko välillä kurkata miten se voi. Ihan rauhassa se oli kopan nurkassa. Helsingin rautatieasemalla luovutin rusakon Sarin miehelle. Sain pian tiedon, että rusakko oli ollut hieman kuiva. Sitä oli heti nesteytetty ja ruokittu. Myöhemmin samana päivänä nestetasapaino oli jo kunnossa. Sari epäili, että ilman perjantai-illan tehohoitoa se olisi ollut aamulla todella huonossa kunnossa tai jopa kuollut. Rusakko pääsi muiden rusakoiden seuraan samaan häkkiin. Hetken se oli katsellut, että mitäs porukkaa nuo on ja sitten juossut niiden luo. Hieman isompi pikkurusakko oli alkanut nuolla sitä. Pupu oli laittanut silmät kiinni ja ollut oikein otettu, että joku häntä nyt nuolee. Siellä ne kuulemma kaikki nukkuvat yhdessä kasassa. Vajaassa viikossa pikkuinen oli saanut painoa kolmanneksen lisää. Kahden viikon päästä se oli yhä edelleen saanut painoa lisää ja se söi jo hyvin kiinteää ruokaakin. Lisäksi se on kuulemma kova nuolemaan pupukavereitaan. Toivottavasti pupu selviytyy vapautukseen saakka ja elää pitkän elämän metsien ja niittyjen keskellä. Teksti ja kuvat Ulla
Yhteystietoja: Turun Eläinhoitola 02-262 3110 tai 050-554 6394 Eläinsuojeluvalvoja Sari Valtanen 040-735 4470 Eläinsuojeluvalvoja Markku Alanko 040-584 7265 Rauman Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry. 02-534 6035 Eläinsuojeluvalvoja Ulla Räsänen 040-737 2075