MATKARAPORTTI SUZHOU, KIINA Matkaraportti Suzhoun Kiinasta, jonne lähdin Chinetin kautta neljäksi viikoksi työssäoppimaan. Mukanani oli neljä muuta opiskelijaa, kaikki eri puolilta Suomea. Ensimmäisen ja viimeisen viikon kanssamme oli myös opettajia. Viikko 1, 3. 9.9.2012 Otimme matkan keskivaiheilla selvää kulttuurishokista ja siihen kuuluvasta neljästä vaiheesta. Näin jälkeenpäin ajatellen huomaa, että jokainen vaihe toteutui. Ensimmäinen viikko meni ensimmäisen vaiheen parissa, eli kaikki oli uutta, ihanaa ja ihmeellistä. Saimme pehmeän laskun työssäoppimiseen, sillä ensimmäinen viikko kului kulttuuria avaavien aktiviteettien parissa. Olimme saaneet viikon aikataulun ennen matkaan lähtöä, mutta ensimmäisen illallisen yhteydessä saimme uuden aikataulun ja myös pieniä lahjoja koululta. Uuden aikataulun myötä mm. mandarikiinan perusteet olivat jääneet pois, mutta paljon hauskaa tekemistä oli silti. Majailimme Suzhou Tourism hotellissa, joka oli yhteistyökoulun (Suzhou Tourism and Finance Institute) omaisuutta. Heti ensimmäisenä iltana meille oli järjestetty veneretki. Mukaan tuli yhteistyöhenkilömme Ms. Wu ja oppaaksi valmistuva opiskelija. Heidän mukaan ilta oli viileä ja mukaan kannatti ottaa pitkähihainen, mutta suomalaisesta näkökulmasta ilta oli aivan tarpeeksi lämmin. Englantia monet puhuvat aivan yllättävän hyvin, vaikka paljon huomasi, että pitkiä rimpsuja oli vain opeteltu ulkoa ja perussanasto olikin sitten hukassa. Viikon mittaan saimme oppitunnin kiinalaisista puutarhoista, harjoittelimme teetaidetta, kävimme vanhassa kaupungissa Zhou Zhuangissa ja The Humble Administrator s Gardenissa sekä kiertämässä kaupunkia, mutta itselle mieluisimmat opit tulivat koulun keittiötunneilta, joissa saimme valmistaa ruokaa, leipoa ja kokeilla vihanneksien kaivertamista Mr. Maon, Mr. Caon ja heidän assistenttiensa kanssa. Ainoa päivä ilman ohjattua tekemistä oli sunnuntai. Oli ihana herätä pitkästä aikaa ilman herätyskelloa ja vapaapäivä kuluikin rennosti kaupoilla ja räätälillä käydessä. Ensimmäinen viikko oli kaiken kaikkiaan positiivinen. Paljon oli uutta, mihin piti tottua, kuten saastunut ilma ja todella vilkas liikenne. Parin ensimmäisen päivän jälkeen aikaeroon oli jo tottunut, vaikka aamut olivat silti todella haasteellisia. Pidin paljon kiinalaisten tavasta syödä; tapana on tilata aina yksi ruokalaji enemmän, kuin syöjiä on ja jakaa jokaisen lautaselle kaikkea. Kaupunkikierroksen jälkeen kaksi paikallista tyttöä vei meidät Hot Pot:iin syömään, jossa myös Ms. Wu liittyi seuraamme. Ideana oli tilata raa at raakaaineet ja itse keittää ne pöydän keskellä olevassa tulisessa, miedossa tai keskitulisessa liemessä. Sen lisäksi itselle sai koota erilaisista pähkinöistä, mausteista ym. ja öljystä mausteliemen. Sinä iltana maistoin lähes kaikkea ensimmäisen kerran. Radikaaleimpiin kuuluivat aivot, sammakko, mahalaukku ja veri. Toisen todella hienon ruokailukokemuksen saimme eräässä japanilaisessa ravintolassa, jossa söimme yhdeksän ruokalajin menun. Kokki teki ruokamme aivan nenän edessä ja sitä oli hieno katsella. Siellä tuli maistettua mustekalaa. Hotellin päivällisistä pidin paljon, mutta aamupalalla oli mieleeni liikaa makeaa. Vihreä tee oli hyvä ruokajuoma, mutta en pitänyt siitä, että samaan tapaan myös maito ja mehu oli kuumennettu miltei kiehuvaksi. Kiinan yöelämä, harhailevat taksikuskit, reikälattia-wc:t, pikaruokalat, eksymiset ja uudet
tuttavuudet, niin paikalliset, ulkomaalaiset ja suomalaisetkin tuli kaikki myös koettua ensimmäisen viikon aikana. Minä ja oppaamme Hot Pot:issa. Mr. Cao kaivertamassa kukkaa. Ensimmäinen ravintolakokemus Kiinassa. Zhou Zhuang. Viikko 2, 10. 16.9.2012 Aamupalan jälkeen muutimme eri hotelleihin. Ongelmitta ei selvitty, sillä matkatavaroita hakiessani huoneeni kortti ei toiminutkaan. Hotellin vastaanottotiskillä ei englantia puhuttu, mutta kääntäjän avulla saimme asian hoidettua. Huisia, miten sitä ilman kielitaitoakin pärjää. Alkuperäisestä suunnitelmasta hieman poiketen minä muutin Katariinan kanssa Courtyard by Marriot Suzhou hotelliin, Jukka ja Tuukka Marriot hotelliin ja Jose yksin Howard Johnsoniin. Näissä hotelleissa olivat myös työssäoppimispaikkamme, eli työmatka oli kurottu hyvin kivuttomaksi. Hotellimme sijaitsi Suzhou Industrial Parkin alueella, joka oli huomattavasti modernimpi ja länsimaalaisempi, kuin edellinen osa kaupunkia. Yhtäkkiä olimme pilvenpiirtäjien keskellä ja hotellihuoneemme sijaitsi neljännen kerroksen sijaan kahdeksannessatoista kerroksessa. Oli mukava nähdä toisenlainenkin puoli Kiinaa hotellissa, johon ei itsellä ihan heti olisi varaa. Töitä oli neljä tuntia aamulla ja neljä tuntia illalla ja töiden välissä oli parhaillaan kuusi tuntia luppoaikaa. Toisaalta järjestely oli huono, koska välillä tuntui, ettei töistä päässyt ollenkaan irrottautumaan ja jos välissä erehtyi nukkumaan, tuntui iltavuoro jo eri päivältä, kuin aamuvuoro ja päivät sekoittuivat helposti toisiinsa. Väliajalla kävimme tapaamassa muita suomalaisia, opettelimme kulkemaan metrolla, kävelimme läheiseen
kauppakeskukseen tai ruokakauppaan, puhuimme Skypessä ja usein jäätiin myös nukkumaan. Työvaatteet olivat muuten oikein kivat, mutta vihasin lippalakkia, josta tuli vähän McDonald sin kassatyöntekijä fiilis. Töissä oli välillä sellainen olo, että koulussa olisi ollut, kun työkavereiden ikähaarukka oli 16 n. 30. Monet olivat varsinaisia pojanviikareita. Englanninkielen taito oli melkein jokaisella sellainen, että toimeen tuli, mutta joillain puhuminen kariutui ujouteen. Muutama ei sanonut sanaakaan, mutta kommunikointi kyllä sujui tavalla tai toisella. Se oli tavallaan aika harmillista, sillä vaikka työt sujuivatkin, niin mitään sen syvempää keskustelua ei monen työkaverin kanssa saanut aikaiseksi. Monesti he kyselivät, että mikä mikin asia on englanniksi. Sen kyllä huomasi, että siinä missä heidän englanninkielentaito parani, itsellä se huononi, kun piti puhua niin yksinkertaistetusti, että joku ymmärsi. Saimme vapaapäivinä syödä ilmaiseksi ravintolassa, jossa olimme töissä, mikä tuntui todella rikolliselta. Työpäivinä saimme ruuat hotellin työpaikkaravintolassa, jossa ei aina ilosta hihkuttu. Kuten suomessakin, työpaikkaruoka ei aina täyttänyt toiveita ja välillä mentiin riisilinjalla, kun tarjottimelle tuli hapatettua tofua, kalanpäätä tai kananjalkoja. Ravintoloissa ruoka oli oikein hyvää ja työpaikkaravintolaankin tuli kiire, jos hotellin ravintolan aamupalalta oli jäänyt herkkuja, kuten paistettua riisiä. Ensimmäisen viikon viikonloppuna oli hotellin 2v-synttärit, joita juhlittiin oikein kunnolla. Palkintoja jaettiin, pidettiin tietokilpailua ja kakkua syötiin. Karkeloissa puhuttiin enimmäkseen kiinaa, mutta meidät suomalaiset otettiin huomioon mm. heittämällä meille tietokilpailu kysymys, joka käännettiin englanniksi. Juhlissa oli erittäin mukava tunnelma, niin kuin koko hotellissa ylipäätään. Ilmapiiri oli avoin ja jo kolmen ensimmäisen päivän jälkeen hotellin väki tuntui omalta perheeltä; kaikki oppivat nopeasti tunnistamaan suomalaiset harjoittelijat, kun sana kiiri ja keltä tahansa pystyi kysymään apua, kaikki pyrkivät auttamaan. Näkisipä suomessakin samanlaista avoimuutta ja sosiaalisuutta. Hotellin keittiössä oli akvaarioita, joissa kasvatettiin rapuja, sammakoita ja erilaisia kaloja raaka-aineiksi. Samaa saattoi nähdä myös ravintoloiden edustalla. Joissain marketeissa pidettiin myös kaloja, joista sai kalastaa itselleen sopivan kokoisen kotiin vietäviksi. Idea on minusta ihan kelpo, jos hygieniat ja paremmat elinolosuhteet saataisiin kohdalleen. Tankeissa saattoi olla kymmeniä katkarapuja päällekkäin tilanpuutteen vuoksi ja usein seassa oli kuolleitakin yksilöitä elävien seassa. Työpaikkaravintolassa syömässä. 2-vuotis synttärijuhlat.
Neljän tähden hotellihuone. Näkymä kahdeksannestatoista kerroksesta. Viikko 3, 17. 23.9.2012 Työpaikalla ei kerinnyt kovasti työt vaihtumaan työssäoppimisen aikana, joten hommista pääsi aika nopeasti jyvälle ja sai tehdä asioita erittäinkin omatoimisesti. Se oli todella positiivinen yllätys, sillä Kiinassa on vieläkin totuttu ajatukseen, että naiset eivät välttämättä sovellu kokeiksi ja välillä muu henkilökunta oudoksui ajatusta kahdesta suomalaisesta tytöstä keittiössä. Oli todella mukava huomata, että saimme Katariinan kanssa iltasin olla aivan kaksin parilalla ja palvella asiakkaita. Monipuolisuutta hommiin jäi kaipaamaan, mutta ymmärtäähän lyhyen ajanjakson haitat. Kielimuuriongelmissa kyllä täydensimme hyvin toisiamme; työkaverit auttoivat meitä kiinalaisten asiakkaiden kanssa ja me heitä englantia puhuvien kanssa. Toisaalta oli mukava, että hotellissa meidät tunnistettiin joka puolella, mutta olihan siinä huonotkin puolensa. Tuntui, että kaikki hotellissa tiesivät kaikki meidän tekemiset, mm. lukuisat eksymiset hotellin käytävillä. Se taas tuntui jopa hieman imartelevalta, kun mukavat asiakkaat kysyivät, että mistä ollaan kotoisin ja jäivät välillä rupattelemaan. Kiinassa on kummallinen ominaishaju, jonka huomasi heti lentokoneesta ulos astuttuaan. Hajuun kyllä tottui, mutta aina joen, viemärin tai tietyön ohittaessa haistoi sen moninkertaisena. Tuntui myös, että jokaisessa hotellin työpaikkahississä ja kellarin käytävillä on omanlaisensa paha haju. Kolmannella viikolla kyllä huomasi, miten raskas matka on henkisesti ja kulttuurishokin toinen vaihe alkoi selvästi jyllätä. Toinen vaihe on shokin kynnysvaihe, jossa pienet asiat alkavat ärsyttää ja kulttuurin huonot puolet sekä käytännön ongelmat, joita ei Kiinasta puuttunut, tulivat esiin. Alkuviikko oli hyvinkin raskas. Loppuviikosta ärsytys alkoi kuitenkin laantua ja kolmas vaihe pukkasi päälle. Stressi laantui, ongelmat tasaantuivat ja kulttuuriin alkoi kunnolla sopeutua. Tästä saan varmasti kiittää ihania työkavereita ja muuta henkilökuntaa hotellissa. Alkoi myös ihan toden teolla surettaa, kun mietti viimeisen viikon ja päivän lähestyvän. Kuukausi Kiinassa oli kyllä erittäin epäterveellinen ruuan suhteen, jos miettii, miten kotimaassa on tottunut syömään. Valkoista riisiä, vaaleata leipää ja paikallisia herkkuja tuli syötyä mielettömästi. Limsaa ja pullovettä tuli juotua varmasti monet litrat. Lihaa ja maitotuotteita aika minimaalisesti.
Rakennustyömaa räätälille käveltäessä. Minä ja Katariina iltavuorossa. Senso, yhdeksänkerroksinen kauppakeskus. Uutta ja vanhaa. Viikko 4, 24. 30.9.2012 Hotelli oli ilmeisesti niin täyteen varattu, että jouduimme viettämään pari yötä hotellin korkeimman kerroksen sviitissä. Jos näköalat olivat hienot 18. kerroksesta, niin oli ne kyllä vielä hienommat 27. kerroksesta katseltaessa. Neljännellä viikolla jouduimme kuitenkin muuttamaan tavaramme takaisin vanhaan 18. kerroksen huoneeseen, mutta olihan se kokemus tuokin. Viimeisellä viikolla kiinankielen taitomme saavuttivat aika korkean huipun. Opimme parin perussanan lisäksi yhdessä päivässä sanomaan mm. vesimelonimehu, mansikkajukurtti ja minä rakastan sinua. Opimme myös piirtämään parit todella yksinkertaiset merkit ja tunnistamaan niitä sitäkin enemmän. Muille työkavereille oli sen jälkeen hienoa näyttää taitoja ja kyllä siellä ylpeitä meistä oltiinkin. Yritimme opettaa heitä sanomaan suomeksi moi ja riisi, mutta suurin osa ajasta meni selittämiseen, että ei, Suomessa ei puhuta englantia, vaikka kaikki niin luulivatkin. Lopulta koitti viimeinen työpäivä ja työvaatteiden ja muiden tavaroiden palautus. Viimeisellä viikolla kävimme myös arviointikeskustelun, johon osallistui minä, Katariina, pääkokkimme, henkilöstöpäällikkö ja kaksi opettajaamme/matkan järjestäjää. Arviointikeskustelu meni hyvin vaikka tulkkaamista hiukan tarvittiinkin. Pääsimme hyvin yhteiseen säveleen ja asioista keskusteltiin. Itse olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Lopuksi otimme yhteiskuvia.
Ensimmäiset kaksi viikkoa minulla ja Katariinalla oli vapaapäivät eri päivinä, mutta viimeisen viikon kunniaksi saimme pitää vapaapäivät samaan aikaan. Ensimmäisen niistä vietimme Tiger Hillillä kierrellessä. Paikan päällä piti olla sinä viikonloppuna paljon toimintaa, mutta olimme yhden päivän liian aikaisessa, joten mm. lohikäärmetanssit ja ruokatori jäi näkemättä, mutta käymisen arvoinen se oli silti. Toinen vapaapäivä tuhlattiin minun mielestä mieluisammassa paikassa, nimittäin Ferris Wheel Parkissa. Siellä oli pari huvipuistolaitetta, narunvetoja ja kioskeja, mutta suurin vetonaula oli Kiinan suurin veden päällä oleva maailmanpyörä, jonne minäkin uskalsin kamalasta korkeanpaikanpelosta huolimatta. Meno siinä oli oikeastaan jopa tasaisempaa, kun metrossa. En tiedä onko huvipuistot uusi juttu Kiinassa, sillä laitteet olivat aika nössöjä ja silti niissä tytöt itkivät. Hääpareja näimme ottamassa hääkuvia varmaan seitsemän ja se ei todellakaan ole harvinainen näky Kiinan kaduilla / puistoissa / missä vain. Kun sitten oltiin sanottu viimeisetkin heipat työkavereille ja annottu lahjoja, oli aika viimeisenä yönä kolmelta lähteä opettajien hotellille. Matka sinne sujui kommelluksitta, mutta siitä ne vastoinkäymiset alkoivat. Minun matkalaukku hajosi maahan ja se oli auton takakontissa auki lentokentälle ajettaessa, jossa se onneksi saatiin laitettua kiinni. Lennolta meinattiin myöhästyä, kun piti matkalla kääntyä kertaalleen takaisin. Onneksi koneeseen kuitenkin päästiin ajallaan ja edessä oli taas yksi puuduttava matka mielenkiintoisen ruuan ja tylsien elokuvien parissa. Hetki tuli silläkin matkalla nukuttua ja parit kyyneleet tirautettua miettiessä, että mitä sitä joutui taakseen jättämään. Nyt sitten odotellaan täällä Suomen päässä kulttuurishokin viimeistä vaihetta eli sitä shokkia, kun pitäisi taas omaan kulttuuriin mukautua. Mutta vaikka sitä ikävä onkin, niin onhan kaikessa aina hyvätkin puolensa. Arviointikeskustelu. Me suomalaiset.
Aamuvuoro ja noin puolet työkavereista. Tiger Hill. Kiinalainen vessa. Kirjoitus Tiger Hillin bambuiss