MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015
SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola Lahti Mikkeli Pori Seinäjoki ROVANIEMI OULU Parent university Coordinating university Toiminta-alueet kattavat 20 % Suomen väestöstä VAASA JYVÄSKYLÄ TAMPERE KUOPIO JOENSUU Yliopistokeskukset ovat OKM:n vuonna 2004 vahvistamia verkosto-organisaatioita. TURKU HELSINKI H LAPPEENRANTA
VERKOSTO-ORGANISAATIO LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto Lahden tutkimus- ja opetusverkosto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Ympäristöekologian osasto Avoin yliopisto Koulutus- ja kehittämispalvelut Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti KSEI Päijät-Hämeen LUMA-keskus Talous- ja tietohallinnon palvelukeskukset LUT Lahti Koordinaatioyksikkö Lisäksi Korkeakoulukirjasto ja Alma Lab yhteistyössä LAMKin kanssa
PÄÄTÖKSENTEKO JA HALLINTO Perustuu sopimukseen yhteistyöstä: yliopistot ja Lahden kaupunki Koordinaatioyliopistona Helsingin yliopisto Ohjausryhmä Yliopistojen rehtorit ja Lahden kaupunginjohtaja Vastaa strategisesta johtamisesta ja tavoitteiden asettamisesta sekä päättää toimintaperiaatteista Johtoryhmä Alueella toimivien yliopistoyksiköiden johtajat ja Lahden kaupungin johto Vastaa toiminnallisesta johtamisesta ja toiminnan seurannasta Pääsihteeri ja koordinaatioyksikkö Yhteistoiminnan koordinointi sekä toiminnan toteuttamista ja kehittämistä tukevien palveluiden tarjoaminen
YLIOPISTOKAMPUKSEN TEHTÄVÄT Tutkimus Täydennyskoulutus Tiedeviestintä Avoin yliopistoopetus Yliopistoyhteistyö Kehittäminen Tutkintoopetus
AVAINLUKUJA 2014 Henkilöstö Opiskelijat 129 työntekijää 12 professuuria Rahoitus 10,5 M 2319 opiskelijaa - 277 perustutkinto-, maisteri- ja DIohjelmissa - 81 tohtori- ja lisensiaattiohjelmissa - 717 avoimessa yliopistossa - 1244 täydennyskoulutuksessa 1150 osallistujaa yleisötilaisuuksissa
KANSAINVÄLINEN TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTYÖ SEKÄ OPETUS TUKEVAT ALUEEN MENESTYSTÄ.
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA 2014 2013 2012 2011 2010 Tutkimusjulkaisujen kokonaismäärä 154 175 174 166 137 - referee-tutkimusjulkaisuja 76 76 75 55 37 Tohtoritutkintojen määrä 8 10 5 5 2 Tutkimushankkeiden volyymi (M ) 3,4 3,6 4,2 4,3 4,2 Kehittämishankkeiden volyymi (M ) 1,8 3,0 3,0 1,6 2,5
TUTKIMUSHANKKEIDEN PAINOPISTEET Kokonaisvolyymi 3,4 M vuonna 2014 Hyvinvointi 13 % Ympäristö 39 % Liiketoiminta ja innovaatiot 48 % Liiketoiminta ja innovaatiot Ympäristö Hyvinvointi
KEHITTÄMISHANKKEIDEN PAINOPISTEET Kokonaisvolyymi 1,8 M vuonna 2014 Muut 12 % Ympäristö 10 % Hyvinvointi 16 % Liiketoiminta ja innovaatiot 62 % Liiketoiminta ja innovaatiot Hyvinvointi Ympäristö Muut
RAHOITUSLÄHTEET Kokonaisvolyymi 10,5 M vuonna 2014 2 % 6 % 1 % 21 % 30 % 40 % Yliopistot ja valtio Kunnat Alueellinen EU-raha Maksupalvelu Suora EU-raha Muut
TAVOITTEENA OSAAVA, ELINVOIMAINEN JA HYVINVOIVA KAUPUNKISEUTU
TOIMIPAIKAT Lahden Aikuiskoulutuskeskus Kirkkokatu 16 HY Koulutus- ja kehittäispalvelut ja Avoin yliopisto Lahden tiedepuisto Niemenkatu 73 HY ympäristöekologia Tietoportti Saimaankatu 11 LUT ja koordinaatioyksikkö
OTA YHTEYTTÄ! Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyksikkö Senja Jouttimäki, pääsihteeri Anne Antila, viestintäsuunnittelija Minna-Maija Salomaa, suunnittelija sposti: etunimi.sukunimi@lahdenyliopistokampus.fi www.lahdenyliopistokampus.fi