Hervannasta itään.
Hirvikärpänen käveli hikistä poskea pitkin,,,otin sen peukalon ja etusormen väliin, pyöräytin ja heitin kalliolle. Siihen se kellahti, viimeisen kerran henkäisi. Kaivoin nenäliinan taskusta ja pyyhkäisin hikeä. Aurinko paistoi kuusikon takaa ja vesi kimalsi kauniisti. Männyt seisoivat paikallaan ja syksyn viimeiset lehdet tippuivat puista alaspäin leijaillen ilman seassa kunnes kellahtivat maan pinnalle. Jossain lintu soitteli syksyistä säveltä. Kaukaa kantautui koneen ääniä, ihmisen pakerrusta ja vai-kerrusta. Elämä oli kääntymässä syksyyn ja sitä kautta talveen, maapallo jatkoi vaivalloista taivaltaan ääneti auringon ympäri kiertäessään. - Päivää, kuului takaa. - Päivää, sanoin ja käännyin katsomaan. - Kaunis ilma. - Niin on. - Hiljaista, ei paljon näy ihmisiä. - Eipä niin. - Retkellä. - Joo, tuolta Annalasta kävelin pitkin metsän polkuja, josko vaikka näkisi hirven tai karhun jälkiä. - On täällä hirviä, karhuja en ole tavannut. - En minäkään, kerran näin puolukkajätöksen. Keväällä tuli susi vastaan. Tuolta Houkanjärven tieltä kun tulee se pistohaara tuonne ruskon perän suuntaan, siellä näin. Aurinko paistoi ja seisoin rankakasan vieressä varjossa työtöntä ulkoiluttamassa. Kahtelin että mikä se tietä myötä tulee,,,susi. Se oli jo aika lähellä kun aloin hätäilemään kameraa kaivaessa taskustani liian nopeasti, niin hoksasi ja äkkiä kääntyi ja juoksi metsään. Häntä vaan heilahti, lähti tuonne Makkarajärven suuntaan. Sen koommin en sitä ole nähnyt ja kuvakin jäi ottamatta. Komia oli metsän oma koira. - Komeahan se on. No terve, pitää jatkaa matkaa, on kiire. - Terve, kiirehän se elämässä on. Katsoin kun kulkija ulkoiluasu päällä jatkoi hölkkää polkua pitkin kohden Hervantaa, sinne katosi puiden sekaan, askelten ääni lakkasi kuulumasta, hiljaisuus ja yksinäisyys palasi olotilaansa. Kaivoin pilkkijakkararepustani termospullon, avasin juomakorkin ja laitoin kalliolle ja kaadoin siihen tummaa kahvia jonka tuoksu nousi nenään ainehiukkaspilvenä. Kouraisin vielä repun pohjalta sinisen tuppervaaran leipälaatikon josta otin leivän jonka päälle olin laittanut voita, maksapasteijaa, kinkkusiivun ja juustoa sekä yhden salaatinlehden. Haukkasin jo nälkäisenä ja mutustelin leipää, päälle kulaus kahvia, maisema näytti vielä kauniimmalta kuin äsken. Siinä se leipä meni ja toinenkin päälle, sitten vielä kahvin kanssa vaimon tekemää piirakkaa palanen. Olipa hyvää ja puutkin lauloivat kauniisti tarinoitaan. Pistin tupakiksi ja kellahdin selälleen sammaleen peittämälle kalliolle, savukiehkura nousi ylöspäin kadoten ilman sekaan. Sininen taivas loisti ja muutama valkea hassun muotoinen pilvenhattara koetti pistää hanttiin ilmavirroille siihen kykenemättä. Korkealla lintu kaarteli ympyrää ja ihan kuin olisin kuullut kurkiauran äänen vielä ajatuksissani.
Oli niin hyvä olo että tähän voisi jo kuolla, ajattelin, nyt sitä on valmis kuolemaan, viimeinen savuhenkäys ja sitten voisi käydä tuonelan erämaiden kulkijaksi. Niinhän tässä joka tapauksessa käy, eli miten eli, loppu tulee, oli sitten rikas tai köyhä, terve tai sairas, aikansa tätäkin. Silti mukavaa se tämä elämä on, leppoisaa, ei ajatuksia, vain olet ja elät. Paperiton tupakkini loppui ja käännyin tumpaten sen, nousin istumaan jakkaralleni ja katselin maisemaa. Järvellä oli vene, yksinäinen soutaja veti uistinta. Pienoinen tuulenvire teki tuhansia aaltoväreitä veden pintaan. Käännyin katsomaan kallion päällystää ja takana olevaa metsää. Tästä ne meinaa kaavoittaa koko alueen kaupungin rajalle saakka, Annalan, Lukonmäen ja Hervannan väen luonto siirtyy kauemmaksi, viimeinenkin tämän alueen luontoalue luovutetaan pois ihmisiltä ihmisille. Vaikka pitäisi rauhoittaa koko alue eikä rakentaa mitään Ruskon-tien tältä puolelta niin väkisin pitää rakentaa,,,mieletöntä. Kaivoin repun taskusta vesipullon, avasin korkin, otin pitkän ryypyn, toisen, laitoin pullon korkin kiinni ja pullon takaisin taskuun. Suljin repun ja nousin heittäen repun selkään. Otin kävelykeppini ja lähdin kohti Houkanvuorta. Polku ylitti latupohjan ja tulin hakkuuaukealle jossa kasvoi kasvavaa metsää, Houkanvuori näkyi edessäpäin. Jatkoin matkaa ja nousin kallion päälle, siitä on hyvät näköalat Houkanjärven ja Hervantajärven suuntaan. Kerran olin teltalla yötä siinä kallion päällä, oli tuulinen yö, silti tähtikirkas, pilvetön ja lämpötila kevään paikkeilla. Mukava yö, tuuli humisi puissa ja aamuaurinko sopivasti paistoi teltan päätyyn kun heräsin,,,,mäntykin kukki kauniisti sinä keväänä. Muutamana talvena olin suksilla hiihtelemässä Houkanvuoren päällä ja lähdin seuraamaan hirven jälkiä. Hirvi oli kävellyt vuoren järven puoleiselle kumpareelle ja seisonut siinä tovin aikaa katsellen järvelle ja järven takana näkyvää maisema ja sähkölinjoja,,,, seisoin samassa paikassa, ymmärsin hyvin mikä hirveä viehätti, luonnon kauneus karuudessaankin. Jatkoin kävelyä polkua pitkin järven toiseen päähän, sieltä tiesin polun kulkevan Riuttavuoren päälle, tosin välillä se katoaa kun metsää on hakattu eikä polulla ole ollut kulkijoita mutta kyllä se siellä on. Jaksaisinko vielä kiertää Riuttavuoren kautta?, siellä on hyvät näköalat ja kaunis vanha metsä vielä tallella,,,päätin olla jaksamatta ja istahdin järven päässä olevan pienen veteen laskevan kallionrinteen päälle katselemaan maisemaa. Päivä kääntyi illaksi ja yöksi,,nousi kaunis kuutamo. Tuo maapalloa kiertävä kivipallo oli kauniin näköinen heijastaessaan auringon valon luontoon. Järvi kimalteli kuun loisteessa. Metsä oli hiljainen ja vesi kylmeni. Menin telttaan lämpimään makuupussiin ja nukahdin kuun valossa. Heräsin ja oli aamu. Sytytin nuotion ja keitin pannukahvit,,,voi että kahvi tuoksuu joskus erinomaisen hyvälle. Järven jääpeitteen peitti ohut lumikerros. Lumella oli Jäniksen jäljet,,,,kaunis vasemmalle kaartuva jälkijono kuin sapluunan avulla piirretty jono,,,tuli toiselta rannalta ja päätyi takaisin samalle rannalle. Aurinko kurkisteli metsän yläpuolelta ja tuulenvire kaputti vieressä olevan kuusen kylkeä,,,käännyin katsomaan. Kuusen oksassa roikkui narun perässä harmaaksi päivettynyt
noin kyynärvarren mittainen puuesine. Esine oli puukolla veistetty ja hiottu kaksilapainen potkuri. Katselin sen heilumista tovin aikaa,,joku sen oli siihen veistänyt metsässä kulkiessaan,,jättänyt roikkumaan,,,muistoksi,,,jäljeksi elämän hetkestä. Nousin kävelemään ja katselin kaunista alkutalven maisemaa,,askelen ääni katosi pehmeän lumen syövereihin,,hiljaista oli. Kävelin järven jään poikki ja palasin takaisin latupohjalle josta pääsee Kaukajärvelle. Hakkuualueen taimikon oksilla lumi lepäsi ja polku oli vielä laduton. Hirven jäljet meni polun yli. Hetken päästä Jäniksen jäljet. Jossain äänteli lintu ja kaukaa kantautui lentokoneen ääni taivaan sinestä,,,käännyin katsomaan. Vaalea juova katosi suureen tummanharmaaseen pilveen joka työntyi taivaanrannasta,,lumisade taitaa tulla,,,ja tulihan se oikea myräkkä,,,näkyvyys putosi pariin kymmeneen metriin. Lumi jäätyi olkapäille ja lakin päälle,,tarttui kasvoihin ja pyyhkäisin välillä kasvoja taskussani olevalla pienellä pyyhkeellä. Katselin ja löysin tuuhean kuusen jonka alla oli hyvä istahtaa lumisadetta suojaan. Avasin pilkkijakkaran viilekkeen ja kaivoin sieltä termospullon, avasin juomakorkin ja kaadoin kuumaa kahvia. Sitten kaivoin esille eväsleipäni, jossa oli päällä kinkkua ja juustoa, paksuna siivuna. Haukkasin, pureskelin ja ryyppäsin kahvia päälle. Olipa hyvää. Katselin lumisadetta joka peitti maan pintaa ja puiden oksia. Talvi, talvi se on. Mikä tässä on istuskella, on ruokaa, lämmintä juomaa, ei sada kuusen alla ja kaunis lumisade on katseltavana, ajattelin itsekseni. Musiikki, hienoinen tuuli ja lumihiutaleiden hiljainen tyyni laulu rauhoitti mielen. Lumisade loppui ja aurinko nousi päivä päivältä korkeammalle,,,lumi suli,,pälvet,,muuttolinnut palasi pikku hiljaa. Koivu aloitti lehden kasvun pienestä,,,talvella jäätyneestä oksasta työntyen,,,varvut metsässä virkosi,,,ensimmäiset kukat heräsi kukkimaan,,metsän purot solisi,,,hirviemo ruokki vasaansa,,,linnut aloitti pesän rakentamisen,,,ihminenkin valmistautui saman tahtiin omiin touhuihinsa,,,nukahdin siihen selkä kuusta vasten. Näin unta. Olin Kaukajärvessä uimassa ja katselin matalalta järven pintaa. Kaakkurin näköinen lintu tuli ja painoi päänsä poskeani vasten hyväillen sitä. Tuli toinen lintu ja painoi toiseen poskeen päänsä. Sitten huomasin että lintuja oli monta ja moni niistä tahtoi hyväillä minua kuin lohduttaen. Siihen heräsin. Katsoin vierelleni,,,tuskaisena,,,surullisena,,,nousin pois kuusen alta ja heitin pilkkijakkarepun selkääni ja jatkoin matkaa,,,vielä jos tämän kesän voisi kulkea metsän polkuja,,,jos elämä suosii,,,ja terveyttä piisaa.