JÄSENKIRJE 3/2014
Tervehdys, Kesäkuun kylmyydestä ja heinäkuun helteistä on siirrytty elokuun vielä lämpimiin, mutta hieman jo pimeneviin iltoihin. Kesälomat on vietetty ja me OMA ry:n työntekijät olemme palanneet sorvin ääreen valmiina ottamaan syksy vastaan teidän kanssanne mm. Sarianna Vaaran luennon ja Paul Ankan musiikin tahtiin. Erilaisia ryhmiä on alkamassa ympäri toimialuettamme ja mikäli omalla paikkakunnalla ei ole ryhmätoimintoja, on sinulla mahdollisuus osallistua puhelimitse toimivaan vertaisryhmään. Puhelinryhmät ovat olleet hyvin pidettyjä. Tällä hetkellä ryhmiä on psyykkisesti sairastuneiden tai oireilevien puolisoille ja vanhemmille sekä Niuvanniemen sairaalassa olevien läheisten omaisille. Muistathan, että tapahtumiin ja ryhmiin voi vapaasti osallistua yli kuntarajojen! Mikäli tiedät jonkun, joka hyötyisi toiminnastamme, tartu hihasta ja pyydä mukaan. Seuraa lehtien muistiopalstoja, kotisivujamme www.omary.fi ja Facebookia (jossa meillä on jo yli 120 tykkääjää, meneeköhän 150 tykkääjän raja rikki tämän vuoden puolella ). HENKILÖKOHTAISIA TAPAAMISIA Omaistyöntekijöitä on mahdollisuus tavata henkilökohtaisesti muuallakin kuin Mikkelissä ja Kuopiossa. Mikäli tarvitset tietoa, tukea tai neuvontaa, ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan tapaamisaika. Etelä-Savon omaistyöntekijä Minna p. 040 586 7359, Pohjois-Savon omaistyöntekijä Tiina p. 040 556 4292. Hyväntuulista alkavaa syksyä! Anna-Kaisa, Minna ja Tiina
SARIANNA VAARAN TARINA Kuinka lapsesta kasvaa eheä aikuinen, kun perheessä asuu eitoivottu vieras: psyykkinen sairaus. Yksi tarina tyttärestä, äidistä, kahdesta elämästä, rakkaudesta Sarianna Vaara (52) esikoiskirjailija ja sairaanhoitaja on kirjoittanut kirjan Huomenkellotyttö. Kirja kertoo elämästä skitsofreniaa sairastavan ja itsetuhoisen kirjailijaäidin tyttärenä 1960 1970 -luvulla Kainuussa. Kirja perustuu vahvasti Sariannan omiin kokemuksiin. Sariannan äidille diagnosoitiin skitsofrenia Sariannan ollessa 7-8 -vuotias. Äiti kuitenkin sai perhe-elämän toimimaan jonkin aikaa huumorin ja sosiaalisen lahjakkuutensa avulla. Äidin tila kuitenkin huononi ajan myötä ja hän alkoi käyttäytyä oudosti nuoren mielestä. Tällöin Sarianna otti vastuun perheestään ja siirtyi hoitamaan perheen askareita. Teini-iässä Sarianna koki äidin itsemurhayritykset rankaksi ja välillä epätietoisuus sekä tilanteen vaikeus sai nuoren jopa ajattelemaan, että äidin kuolema helpottaisi tilannetta. Kun äiti kuoli vuonna 1992 luonnollisista syistä, Sarianna osasi suhtautua tilanteeseen tyynesti aikaisimpien kokemuksien vuoksi. Nyt jälkeenpäin ajatellessaan Sarianna kertoo äidin sairauden olleen hänelle rikkaus. Hän sai siitä lisää ymmärrystä ihmisten erilaisuuteen ja kokee sen auttaneen häntä urallaan. (Labyrintti 4/2013) Sariannan tarina on mahdollista kuulla Ilonan päivänä eli valtakunnallisena mielenterveysomaisten päivänä 9.10. Kuopiossa, Kaavilla, Rautavaaralla, Nilsiässä ja Juankoskella sekä omaan kotiin tietokonevälitteisesti. Luentoa on myös mahdollista tulla kuuntelemaan OMA ry:n Mikkelin toimistolle (ei tarvitse ennakkoilmoittautua).
KUOPION KANSALAISOPISTON ETÄLUENNOT KOKO TOIMIALUEELLEMME. Kuopion kansalaisopistolla on tänä syksynä kaksi OMA ry:n kanssa yhteistyössä järjestettyä luentoa. to 9.10. klo 18.30-20 Äidilläni oli ruskeat silmät ja skitsofrenia, kirjailija Sarianna Vaara Puistokartano B059 Opintosali, Puistokatu 20, Kuopio. to 20.11. klo 18.30 20.00 Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta ja luontoliikunnasta, Metsähallituksen projektipäällikkö Kati Vähäsarja. Puistokartano B059 Opintosali, Puistokartano 20, Kuopio Luennot välitetään samanaikaisina etäluentoina Juankoskelle, Kaaville, Nilsiään ja Rautavaaralle. Etäluennoille on ennakkoilmoittautuminen välttämätöntä! Luentoja on myös mahdollista kuunnella kotoa käsin! Joten koko toimialueemme omaisilla on mahdollisuus kuulla luennot. Luennon seuraamiseksi kotikoneeltasi tarvitset toimivan nettiyhteyden (yli 1/1 mb/s), kaiuttimet tai kuulokkeet. Huomioi, että esimerkiksi mobiililiittymien nopeus voi vaihdella ilmoitetusta maksiminopeudesta paljonkin. Kotona etäluentoa vastaanottava osallistuja: Etäluennolla ennakkoon ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse tarkemmat ohjeet luennon seuraamiseksi kotoa käsin. Ilmoittautuessa muista mainita, että osallistut etäluennolle kotoa. Etäluennolle ilmoittautuminen Kuopion kansalaisopisto puh. 017 184 711.
AVITA KAVERIA -KOULUTUS Olisiko sinulla kiinnostusta ryhtyä vertaisohjaajaksi? Koulutuksen tavoitteena on, että saat tiedollisia ja taidollisia valmiuksia vertaisryhmän käynnistämiseen ja ohjaamiseen. Koulutuksen jälkeen sinulla on mahdollisuus toimia omaistyöntekijän ohjaajaparina tai toimia itsenäisenä ryhmänohjaajana. Ajankohta: 1. jakso: la 20.9.14 klo 10 16 ja su 21.9.14 klo 10 15 2. jakso: la 4.10.14 klo 10 16 3. jakso: la 15.11.14 klo 10 16 4. jakso: la 31.1.15 klo 10 16 Paikka: Osaamis- ja palvelukeskus Majakka Teletie 6 E, 70600 Kuopio Ilmoittautuminen: Kansalaistoiminnan keskus Tukipilari Minna Mielonen puh. 040 557 4646 tai s-posti: minna.mielonen@tukipilari.fi Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 8.9.2014. Koulutus maksaa 20 euroa, jonka OMA ry maksaa. OMA ry korvaa koulutukseen osallistuvan matkakulut, mikäli osallistuja tulee muualta kuin Kuopiosta. Koulutus sisältää ruokailut ja kahvit. Koulutukseen otetaan 16 henkilöä. OMA ry:n RYHMÄTOIMINTA Avoin ryhmä antaa omaisille mahdollisuuden tavata muita omaisia ymmärtävässä ympäristössä ja saada vertaistukea läheisen sairauteen liittyvissä asioissa sekä tukea omaan jaksamiseensa. Ryhmiä ohjaa joko yhdistyksen omaistyöntekijä tai yhteistyökumppani. Avoimeen ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ja kokoontumisiin voi osallistua omien mahdollisuuksien mukaan.
Suljettu ryhmä antaa omaisille mahdollisuuden vertaistukeen läheisen sairauteen liittyvissä asioissa ja tukea omaan jaksamiseen. Suljettuun ryhmään ilmoittaudutaan etukäteen. Suljettuun ryhmään ei oteta uusia osallistujia kesken kauden. Ryhmiä ohjaavat yhdistyksen omaistyöntekijät. Puhelinryhmä on tarkoitettu mielenterveysomaisille ja läheisille. Ryhmän teemat muodostuvat ryhmäläisten toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Puhelinryhmään osallistutaan kotoa käsin omaan puhelimeen puhuen, puhelut ovat maksuttomia, ryhmissä ollaan etunimillä ja osallistujien ei välttämättä tarvitse kertoa asuinpaikkakuntaansa. Puhelinryhmää ohjaa yhdistyksen omaistyöntekijä ja ryhmään voi osallistua viisi omaista. Tällä hetkellä puhelinryhmiä on muun muassa psyykkisesti sairastuneiden tai oireilevien vanhemmille ja puolisoille. Jos kiinnostuit puhelinryhmistä, niin lisätietoa antaa ja ilmoittautumisia ottaa vastaan omaistyöntekijä. Vastaava omaistyöntekijä Tiina Puranen puh. 040 556 4292 tiina.puranen@omary.fi Prospect-ryhmä on teemallinen mt-omaisten vertaistukiryhmä, jota ohjaavat Prospect ohjaajakoulutuksen saaneet vertaiset. Ryhmässä käsitellään omaisen kokemuksia ja tunteita, stressin kokemista ja selviytymistä haastavassa elämäntilanteessa. Ryhmä toimii suljettuna ryhmänä. Omaisille ja läheisille suunnatun Prospect-ryhmän sisältö 1. Toisiin tutustuminen 2. (Mitä) olemme oppineet psyykkisistä sairauksista? 3. Paineiden tunnistaminen 4. Stressin tunnistaminen ja sen olemassaolon myöntäminen 5. Suru ja menetyksen kokeminen 6. Aktiiviset selviytymistaidot
7. Kypsät selviytymistaidot 8. Tukiverkoston kartoitus 9. Muutos ja tavoitteiden asettaminen 10. Yhteenveto. Katse tulevaan! PROSPECT-kurssi Syys-lokakuussa järjestetään Prospect-kurssi Varkaudessa kahtena viikonloppuna. Kokoontumiset ovat lauantaisin ja sunnuntaisin 20.-21.9. ja 4.-5.10. klo 9-16. Kurssi järjestetään Vammeltalolla Ahlströminkatu 12 78250 Varkaus. Kurssi on maksuton ja se sisältää lounaat sekä kahvit. Ilmoittautuminen vastaavalle omaistyöntekijälle Tiina Puraselle 12.9.2014 mennessä p. 040 556 4292. Kurssille voi ilmoittautua myös naapurikunnista! KOKEMUSASIANTUNTIJAKOULUTUS SYKSYLLÄ 2014 MIKKELISSÄ Kokemusasiantuntijoina toimivat tehtävään koulutuksen saaneet eri sairaus- ja vammaisryhmiä edustavat henkilöt ja heidän läheisensä. Heillä on omakohtaista kokemusta sairaudesta tai vammautumisesta. Kokemuskouluttaja pitää oman kokemustietoonsa pohjaavia puheenvuoroja mm. oppilaitoksissa ja yhdistysten tilaisuuksissa. Kaikilla kokemuskouluttajilla on oma tarina kerrottavaan. Yhtä kokemuskouluttajan prototyyppiä ei ole, vaan kokemuskouluttajina toimii hyvinkin erilaisia ihmisiä. Kunkin kokemuskouluttajaksi ryhtyvän on kuitenkin täytettävä tietyt soveltuvuuskriteerit. Niistä tärkein on, että oman elämäntilanteensa kanssa on sinut. Lisäksi sairastumisesta tai vammautumisesta tulee olla kulunut vähintään kolme vuotta. Koulutukseen valitaan 20 henkilöä. Koulutukseen haetaan hakulomakkeella ja esivalinnan jälkeen haastattelujen perusteella valitaan osallistujat. Hakuaika on elokuun loppuun ja haastattelut syyskuun alussa.
Koulutus alkaa syyskuun puolessa välissä. Koulutus on muutamana päivänä viikossa ja se sijoittuu puolen päivän molemmin puolin. Koulutuspäivään sisältyy maksuton lounas. Koulutus on maksuton ja matkakorvaukset maksetaan. Koulutuksen käyneenä sitoudut omien voimavarojesi mukaan toimimaan kokemusasiantuntijan tehtävissä Lisätietoja koulutuksesta ja hakemisesta Virikkeestä: Mimmi Tick vertaistukikoordinaattori p. 040 6717657 tai mimmi.tick@virikery.fi. SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Sääntömääräinen syyskokous pidetään 22.11.2014 Varkaudessa. Kokoustamme ja syömme teatterimenun ravintola Amandassa, jonka jälkeen klo 13 Varkauden teatterissa on romanttinen, kotimainen musiikkikomedia Mistä rakkaus alkaa?. Näytelmän tapahtumat rytmittää Paul Ankan musiikki. Varkauteen järjestetään kyydit sekä etelän että pohjoisen suunnasta. Olemme varanneet Varkauden teatteriin 25 paikkaa, joten voit ilmoittautua vaikka heti Anna-Kaisalle p. 040 583 0536 tai anna-kaisa.asikainen@omary.fi. Mikäli osallistujia on enemmän, varaamme teatteriin lisää lippuja. Virallinen kokouskutsu on seuraavassa jäsenkirjeessä.
OMA ry:n TOIMINTAKALENTERI syksy 2014 IISALMI ma 17.11. Laulaja Kristian Meurman musisoi ja kertoo elämästään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Lisätietoja seuraavassa jäsenkirjeessä ABC-kurssi omaisille tiistaisin torstaisin 18-20 ASPA-koti aronia, Savonkatu 27 to 18.9. Alussa se oli yhtä myllerrystä; läheisen sairastumiseen liittyviä tunteita, kysymyksiä ja ajatuksia. to 23.10. Arkeen mahtuu monenlaista; miten etsiä ratkaisuja ja uusia näkökulmia arjen ongelmatilanteisiin, esim. läheisen tarvitsemiin tukitoimiin to 27.11. Arjen pienet ilot; tarkastelussa omaisen asema, jaksaminen ja voimavarat Lisätietoja ja ilmoittautuminen 16.9 mennessä vastaava omaistyöntekijä Tiina tiina.puranen@omary.fi tai p. 040 556 4292 Avoin omaisten ryhmä tiistaisin klo 17 Louhentupa Kirkonsalmentie 29, ohjaajana Merja Leinonen p. 044 733 5222 ti 16.9. ti 28.9. ti 2.12. JUANKOSKI to 9.10. klo 18.30 20 Äidilläni oli ruskeat silmät ja skitsofrenia, kirjailija Sarianna Vaara. Etäluentona Kaupungintalon auditoriossa, Juankoskentie 13.
to 20.11. klo 18.30 20 Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta ja luontoliikunnasta Metsähallituksen projektipäällikkö Kati Vähäsarja Etäluentona Kaupungintalon auditoriossa, Juankoskentie 13. Etäluennoille ilmoittautuminen Koillis-Savon kansalaisopiston toimipisteen aukioloaikoina puh. 044 748 2352. KAAVI to 9.10. klo 18.30 20 Äidilläni oli ruskeat silmät ja skitsofrenia, kirjailija Sarianna Vaara Etäluentona Kunnantalon valtuustosalissa, Kaivotie 1. to 20.11. klo 18.30 20 Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta ja luontoliikunnasta, Metsähallituksen projektipäällikkö Kati Vähäsarja. Etäluentona Kunnantalon valtuustosalissa, Kaivotie 1. Etäluennoille ilmoittautuminen Koillis-Savon kansalaisopiston toimipisteen aukioloaikoina puh. 044 748 2352. KUOPIO ti 7.10. klo 15 17 Arvokas ikääntyminen on ihmisoikeus. Aina. Luento- ja keskustelutilaisuus, jossa mm. tietoa hoitotestamentista ja omaishoitajan puheenvuoro omasta arjesta. Kuopion pääkirjasto, Maaherrankatu 12. to 9.10. klo 18.30-20 Äidilläni oli ruskeat silmät ja skitsofrenia, kirjailija Sarianna Vaara. Puistokartano B059 Opintosali, Puistokatu 20, Kuopio. to 20.11 klo 18.30 20 Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta ja luontoliikunnasta, Metsähallituksen projektipäällikkö Kati Vähäsarja. Puistokartano B059 Opintosali, Puistokartano 20, Kuopio.
Avoin omaisten vertaisryhmä nuorille aikuisille joiden vanhempi, sisar tai puoliso oireilee tai on sairastunut psyykkisesti klo 17 Majakka, Teletie 4-6 E ma 25.8. ma 29.9. Lisätietoja vastaavalta omaistyöntekijältä Tiinalta tiina.puranen@omary.fi tai p. 040 556 4292 Niuvanniemen omaisten suljettu vertaisryhmä klo 17 19 Majakka, Teletie 4-6 E. ti 30.9. ti 28.10. ti 18.11. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 26.9. mennessä vastaavalle omaistyöntekijälle Tiinalle tiina.puranen@omary.fi tai p. 040 556 4292. OVET-valmennus Kuopiossa Ovet-valmennus on tarkoitettu omaisille, joiden läheisellä on mielenterveyden ongelmia. Valmennus tarjoaa avaimia auttamiseen sekä tietoa tukimuodoista ja omaisen oman hyvinvoinnin merkityksestä. Valmennus toteutetaan torstaisin, 9.10., 16.10., 23.10., 30.10. ja 6.11.2014 klo 12 15, yhteensä 5 tapaamiskertaa, os. Inkiläntie 7, Kuopio. Järjestäjänä Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n OmaisOiva-toiminta yhteistyössä Kuopion kaupungin ja OMA ry:n kanssa. Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut: omaistoiminnanohjaaja Johanna Nikonen p. 050 494 1575 tai johanna.nikonen@hotmail.fi.
NILSIÄ to 9.10. klo 18.30-20 Äidilläni oli ruskeat silmät ja skitsofrenia, kirjailija Sarianna Vaara. Etäluentona virastotalon sali, Nilsiäntie 78. to 20.11 klo 18.30-20 Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta ja luontoliikunnasta, Metsähallituksen projektipäällikkö Kati Vähäsarja. Etäluentona virastotalon sali, Nilsiäntie 78. Etäluennoille ilmoittautuminen Koillis-Savon kansalaisopiston toimipisteen aukioloaikoina puh. 017 482 351. RAUTAVAARA to 9.10. klo 18.30 20 Äidilläni oli ruskeat silmät ja skitsofrenia, kirjailija Sarianna Vaara. Etäluentona kunnantalon valtuustosali, Koulutie 1. to 20.11. klo 18.30 20 Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta ja luontoliikunnasta, Metsähallituksen projektipäällikkö Kati Vähäsarja. Etäluentona kunnantalon valtuustosali, Koulutie 1. Etäluennoille ilmoittautuminen Koillis-Savon kansalaisopiston toimipisteen aukioloaikoina puh. 017 482 351 SONKAJÄRVI Suljettu omaisten vertaisryhmä maanantaisin klo 17 Vertaistoimintakeskus Touhula, Rutakontie 24 74300. ma 22.9. ma 20.10. ma 24.11.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset 19.9 mennessä vastaavalle omaistyöntekijälle Tiinalle tiina.puranen@omary.fi tai p. 040 556 4292 VARKAUS Prospect-kurssi la-su 20.-21.9. ja 4.-5.10. klo 9-16. Vammeltalo: Ahlströminkatu 12 78250 Varkaus. Kurssi on maksuton ja se sisältää lounaat sekä kahvit. Ilmoittautuminen vastaavalle omaistyöntekijälle Tiina Puraselle 12.9.2014 mennessä p. 040 556 4292. JUVA ke 19.11. klo 18 Linnun kokoinen kuvaa syömishäiriöstä kärsivän häviävän pientä identiteettiä, huolimatta siitä onko ongelmana yli- vai alipaino. Keskustelutilaisuus, jossa on edustettuina kokijan, läheisten ja ammattihenkilön näkökulma. Alustajana psykoterapeutti, mielenterveyshoitaja Ulla Valtonen. Monitoimitalo Sampola nuorisotilat, Hiihtäjäntie 3 KANGASNIEMI to 16.10. klo 18 Linnun kokoinen kuvaa syömishäiriöstä kärsivän häviävän pientä identiteettiä, huolimatta siitä onko ongelmana yli- vai alipaino. Keskustelutilaisuus, jossa on edustettuina kokijan, läheisten ja ammattihenkilön näkökulma. Alustajana psykoterapeutti, mielenterveyshoitaja Ulla Valtonen. Osuuspankin kerhotila, Otto Mannisen tie 1-3 MIKKELI to 9.10. klo 18 20 Äidilläni oli ruskeat silmät ja skitsofrenia, kirjailija Sarianna Vaara. Etäluentona Kuopion kansalaisopistolta. ESTERY-talo, Otto Mannisen katu 4.
ti 18.11.klo 18 Laulaja Kristian Meurman musisoi ja kertoo elämästään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Liput 5 euroa. Päämaja koulun juhlasali, Otto Mannisenkatu 10. Omaiskahvila erinomainen on kohtaamispaikka, jossa voi jutella OMA ry:n työntekijän kanssa kahvikupposen ääressä. OMA ry tarjoaa kahvit. Moision sairaalan kanttiinissa torstaisin klo 13 15 4.9. 16.10. 20.11. 11.12. ABC-kurssi omaisille tiistaisin klo 17-19 ESTERY-talo, Otto Mannisen katu 4. ti 30.9. Alussa se oli yhtä myllerrystä;läheisen sairastumiseen liittyviä tunteita, kysymyksiä ja ajatuksia. ti 14.10. Arkeen mahtuu monenlaista; miten etsiä ratkaisuja ja uusia näkökulmia arjen ongelmatilanteisiin, esim. läheisen tarvitsemiin tukitoimiin ti 28.10. Arjen pienet ilot; tarkastelussa omaisen asema, jaksaminen ja voimavarat Lisätietoja ja ilmoittautumiset omaistyöntekijä Minna Kurvinen minna.kurvinen@omary.fi p. 040 586 7359 PIEKSÄMÄKI ti 23.9. klo 18 "Oisko minua voinu joku auttaa-- en mä tullut sellaista edes ajatelleeksi". Opinnäytetyö Eron jälkeisen vainon uhrien läheisten tukemisesta on valmistunut keväällä 2014 Mikkelin Ammattikorkeakoulussa. Tekijät Päivi Skinnari ja Ida Ylönen kertovat tutkimuksen tuloksista. Mukana illassa on myös Varjo-hankkeen hankevastaava Jaana Kinnunen Viola - Väkivallasta vapaaksi ry:stä. Järjestötalo Neuvokas, Tasakatu 4-6, 3krs.
ABC-kurssi omaisille maanantaisin klo 17-19. Järjestötalo Neuvokas, Tasakatu 4-6, 3krs. ma 29.9. Alussa se oli yhtä myllerrystä; läheisen sairastumiseen liittyviä tunteita, kysymyksiä ja ajatuksia. ma 13.10. Arkeen mahtuu monenlaista; miten etsiä ratkaisuja ja uusia näkökulmia arjen ongelmatilanteisiin, esim. läheisen tarvitsemiin tukitoimiin ma 27.10. Arjen pienet ilot; tarkastelussa omaisen asema, jaksaminen ja voimavarat Lisätietoja ja ilmoittautumiset 24.9. mennessä omaistyöntekijä Minna minna.kurvinen@omary.fi tai p. 040 586 7359. SAVONLINNA Vertaisryhmä puolisoille joiden kumppani on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Joeli-kirjaston kahvila, Asemantie 5 ke 13.8. klo 13 ma 22.9. klo 13 ma 20.10. klo 13 ma 17.11. klo 13 Lisätietoja omaistyöntekijä Minna minna.kurvinen@omary.fi tai p. 040 586 7359. Suljettu vertaisryhmä vanhemmille joiden lapsi on sairastunut tai oireilee psyykkisesti LinnaKlubi Haapavedentie 15 ma 1.9. klo 17 ma 22.9. klo 17 ma 20.10. klo 17 ma 17.11. klo 17 Lisätietoja ja ilmoittautumiset 20.8. mennessä omaistyöntekijä Minna minna.kurvinen@omary.fi tai p. 040 586 7359.
KUOPION TOIMISTO Teletie 4-6 E, 70600 Kuopio (Majakka) vastaava omaistyöntekijä Tiina Puranen p. 040 556 4292 tiina.puranen@omary.fi järjestösihteeri Anna-Kaisa Asikainen p. 040 583 0536 anna-kaisa.asikainen@omary.fi MIKKELIN TOIMISTO Otto Mannisenkatu 4, 50100 Mikkeli (Estery-talo) omaistyöntekijä Minna Kurvinen p. 040 586 7359 minna.kurvinen@omary.fi