TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012



Samankaltaiset tiedostot
HELSINGIN ELÄINSUOJELUYHDISTYS HESY ry. Yhdyskunnantie 11, Helsinki TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA HALLITUS

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

Mikkelin eläinsuojeluyhdistys ry Porrassalmenkatu 69 B Mikkeli Sivu 1/7

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos )

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Pohjois-Savon Kylät ry

TOIMINTASUUNNITELMA

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan Muutos Muutos

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Toimintakertomus vuodelta 2011

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Äänestäjien liitto ry

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Kristillinen Eläkeliitto ry

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin rekisterinumerolla

Virolaisten tarhojen esittelyä

Yhdistyksen perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä tasa-arvon edistäminen.

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Suomen Kettuterrierit ry (5)

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

KUTSU YIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUS (13)

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

TIKKAKOSKEN RESERVILÄISET RY:N SÄÄNNÖT

HAAPSALU.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

Aika: klo Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Kuva Studio Sole. Vuosikertomus

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Toimintakertomus vuodelta 2010

STM:N UUDENMAAN PIIRIJÄRJESTÖN VUOSIKOKOUS Aika: kello Paikka: Tietoranta, Säästöpankinranta 4 C 21, Helsinki

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Puheenjohtajaehdokkaat 2017

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Alla seuraa yhdistyksen toimintakertomus vuodelta Tiivistelmä on dokumentin lopussa.

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

TOIMINTAKERTOMUS Lievestuoreen palvelukeskusyhdistys ry

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

SÄÄNNÖT SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY, BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2012

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

KISSOJEN JA KOIRIEN ELÄINSUOJELUYHDISTYKSET PITÄVÄT TAPAHTUMASSA KAHVIOTA. TARJOLLA LEIVON- NAISIA JA ELÄINSUOJELUINFOA. TERVETULOA PAIKALLE MYÖS

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi annettiin Pertti Tenhuselle tälle myönnetty liiton kultainen ansiomitali.

Uudenmaan liitto, maakuntasali, Esterinportti 2 b, Helsinki. Otsikko Sivu. 6 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan aloituskokous

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Transkriptio:

HELSINGIN ELÄINSUOJELUYHDISTYS HESY ry Yhdyskunnantie 11, 00680 Helsinki 10.1.2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. SUOJELIJA Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen suojelijana toimineen Tarja Halosen toimikausi tasavallan presidenttinä päättyi 29.2.2012. 2. HALLITUS Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajana toimi Hannele Luukkainen. Varapuheenjohtaja oli Harry Linnarinne. Hallituksen muut varsinaiset jäsenet olivat Kristiina Honkavaara, Jake Lahti- Olsen, Lena Lundell, Jukka Marttila ja Merja Vilska. Varajäseninä olivat Paula Kyllästinen ja Päivi Lahti-Olsen. Yhdistyksen varainhoitajana toimi Harry Linnarinne. Sihteerin tehtäviä hoiti Merja Vilska. 3. ELÄINSUOJELUTYÖ Eläinsuojelukeskuksessa Itä-Pakilassa hoidettiin suurin osa yhdistyksen hoiviin päätyneistä eläimistä. Talossa vieraili vuoden aikana tuhansia ihmisiä niin eläintiloissa, yleisötapahtumissa kuin kirpputorillakin. Espoosta vuokratussa vanhassa omakotitalossa toimi koiratalo, jossa hoidettiin vuoden aikana yhdistykselle tulleet koirat. Sijaiskodit jatkoivat kodittomista eläimistä huolehtimista. Yhdistys on jatkanut yhteistyötä pääkaupunkiseudun kaupunkien sekä Kirkkonummen kanssa. Kaikkien kaupunkien kanssa on sopimus eläinten jatkohoidosta ja uudelleen sijoittamisesta HESY:llä, mikäli Viikissä sijaitsevan löytöeläinten talteenottopaikan yrittäjä ei sijoita niitä uuteen kotiin. Yhdistyksellä on myös kuljetussopimus kaupunkien kanssa. Siuntion kunnan kanssa on sopimus löytökissojen kuljetuksesta ja löytökissojen hoitamisesta viidentoista päivän ajan. Sopimus kattaa myös muut kissaa pienemmät eläimet. 3.1 ELÄINMÄÄRÄ Vuoden 2012 aikana otettiin talteen 493 lemmikkieläintä, joista kissoja oli 444 (90 %), koiria 13 (3 %), kaneja 33 (7 %), pikkujyrsijöitä 1 (0,2 %), kilpikonnia 1 (0,2 %) ja lintuja 1 (0,2 %). Kaikista lemmikkieläimistä 314 (64 %) sijoitettiin uuteen kotiin. Omistajalle palautui 4 (1 %) eläintä. Eläimistä 20 (4 %) kuoli tai jouduttiin lopettamaan. Löytöeläimet Eläimistä 255 (52 %) oli löytöeläimiä. Löytöeläimistä 3 (1 %) palautui takaisin entisille omistajilleen ja 166 (65 %) pääsi uuteen kotiin. Löytöeläimistä kuoli tai jouduttiin lopettamaan 6 (2 %). Eläimistä 80 (31 %) oli vuoden lopussa edelleen HESY:n hoidossa. 1

Sosiaalisista syistä hoitoon tulleet eläimet Toiseksi suurin ryhmän, 165 eläintä (33 %), muodostivat omistajan erilaisten sosiaalisten ongelmien takia hoitoon päätyneet eläimet. Tavallisimpia hoitoon joutumisen syitä olivat huostaanotto, omistajan sairaalahoito, päihdeongelmat, varattomuus ja asunnottomuus. Uuden kodin sosiaalitapauksista löysi 100 (61 %) eläintä. Eläimistä 1 (0,6 %) palautui vanhaan kotiinsa. Sosiaalisista syistä hoidossa olleista eläimistä kuoli tai jouduttiin lopettamaan 14 (8 %). Eläimistä 50 (30 %) oli vuoden lopussa edelleen HESY:n hoivissa. Palautuseläimet Palautuseläimet ovat HESY:n aiempina vuosina sijoittamia, mutta eri syistä yhdistykselle palautuneita eläimiä. Vuonna 2012 yhdistyksen hoiviin päätyi 73 (15 %) palautuseläintä. Yleisin eläimen palautussyy oli allergia. Yhdistys auttoi myös etsimään uusia koteja muualta kuin yhdistykseltä hankituille eläimille, joista niiden omistajat joutuivat luopumaan allergian tai muun vastaavan syyn takia. Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistyksen eläimet Vuonna 2012 HESY auttoi Kouvolan seudun eläinsuojeluyhdistystä, joka on yksi HESY:n jäsenjärjestö, ottamalla sieltä hoiviinsa 123 kissaa. Määrään lukeutuvat myös tiineenä otettujen emojen HESYllä syntyneet pennut. 3.2 YHDISTYKSEN TOIMISTO Eläinsuojelukeskuksessa sijaitseva yhdistyksen toimisto huolehti asiakaspalvelun lisäksi yhteyksistä viranomaisiin, tiedotusvälineisiin, vapaaehtoisiin eläinsuojelutyöntekijöihin sekä ulko- ja kotimaisiin eläin- ja luonnonsuojeluyhdistyksiin. Toimisto on ylläpitänyt tietoja sijoitettavista eläimistä, luovutetuista eläimistä ja tatuointi/mikrosirunumeroista sekä eläinten hautausmaasta ja jäsenrekisteriä. Kadonneiden ja löytyneiden eläinten ilmoitukset kirjataan nykyään internetiin karkulaiset.fi-sivustolle. 3.3 ELÄINTEN HAUTAUSMAA Eläinten hautauksista huolehtivat toimistoassistentti, varainhankkija, taloussihteeri ja autonkuljettaja. Hautausmaksu v. 2012 oli 120 ja haudan uusintavarausmaksu kymmeneksi vuodeksi 80. Hautausmaalla sijaitsee muistomerkki testamenttilahjoittajien eläimille. 4. TYÖNTEKIJÄT Eläintenhoito Eläintenhoitopuolen työnjohdosta Eläinsuojelukeskuksessa huolehti äitiyslomasijaisena toiminut koiratalon johtava eläintenhoitaja syyskuun loppuun asti ja lokakuun alusta lähtien äitiyslomalta palannut Eläinsuojelukeskuksen johtava eläintenhoitaja. Koiratalon työnjohdosta huolehti koko vuoden ajan koiratalon johtava eläintenhoitaja. 2

Palkattujen työntekijöiden lisäksi Eläinsuojelukeskuksessa ja koiratalolla työskenteli työharjoittelijoita ja tilapäisiä työntekijöitä. Myös lukuisat vapaaehtoistyöntekijät auttoivat yhdistyksen toiminnassa. HESYn eläimet hoiti pääasiassa eläinlääkäri Maria Nyström. Toimisto Puhelinpäivystystä hoiti päätoiminen päivystäjä. Toimistossa työskentelivät lisäksi varainhankkija, taloussihteeri, tiedottaja ja toimistoassistentti. Kirpputori ja Perintöpuoti Eläinsuojelukeskuksen kirpputoritavaroiden lajittelusta ja myynnistä sekä kirpputorin siisteydestä vastasi arkisin palkattu kirpputorimyyjä. Viikonloppuisin kirpputorilla työskentelivät vapaaehtoiset myyjät ja lajittelijat. Vallilan Perintöpuodin hoitamisesta vastasi varainhankkija sekä vapaaehtoiset myyjät. Perintöpuodissa on myyty yhdistyksen lahjoituksena tai perintönä saamia arvokkaampia tavaroita. Perintöpuodin valikoima on koostunut pääasiassa kirjoista, astioista, koruista, tauluista ja tekstiileistä. Muu henkilökunta Yhdistyksellä oli lisäksi kokopäiväinen kuljettaja, joka hoiti mm. eläinten kuljetukset, sekä osaaikainen talonmies Eläinsuojelukeskuksessa. 5. JÄSENISTÖ Toimintavuoden lopussa yhdistyksellä oli jäseniä 2587. Jäsenistä 1 oli kunniajäsen, 18 ainaisjäsentä ja 40 nuorisojäsentä. Loput olivat aikuisjäseniä. 6. KOKOUKSET Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 19.4.2012. Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuoden aikana yhdeksään varsinaiseen kokoukseen. 7. TAPAHTUMAT Yhdistys järjesti vuoden aikana neljä yksipäiväistä, eri teemoihin liittyvää yleisötapahtumaa Eläinsuojelukeskuksessa. Teemoina olivat mm. lemmikkieläinten siunaus, kissojen ja koirien hoito, etsijäkoirien toiminnan esittely sekä joulupuodin avajaiset. Eläinsuojelukeskuksessa kävi runsaasti vierailijaryhmiä tutustumassa yhdistyksen työhön. Yhdistys esitteli toimintaansa erilaisissa eläinnäyttelyissä, eläintapahtumissa ja messuilla. 8. VARAINHANKINTA Yhdistyksen toimintaa on rahoitettu lahjoituksilla, jäsenmaksuilla, jäsentuotteiden myynnillä, Perintöpuodin, kirpputorin ja hautausmaan tuotoilla. Merkittävää apua toivat vuoden aikana saadut testamenttilahjoitukset. 3

Varainhankinnan kivijalkoina toimivat Eläinsuojelukeskuksen kirpputori ja eläinsuojelupuoti sekä Vallilan Perintöpuoti. Eläinsuojelukeskuksessa järjestettyjen yleisötapahtumien lisäksi useita tapahtumia järjestettiin myös toimitilojen ulkopuolella. Yhdistys järjesti esimerkiksi useita kirjamyyntitempauksia Lasipalatsin nurkalla ja osallistui mm. Korkeasaaren kissojen yöhön, Pet Expo -lemmikkimessuille, Kirjamessuille ja Lemmikkimessuille. Arvotekstiilien myyntitapahtumissa myytiin yhdistykselle lahjoituksina tai perintönä tulleita vanhoja tekstiilejä ja muita arvotavaroita. Myyntipaikkana toimi Mäkitorpanpolulla sijaitseva Pitsilä. Myyntitapahtumia järjestettiin arviolta 1 2 kertaa kuukaudessa. 9. TIEDOTUS Sisäinen tiedotus Yhdistyksen jäsenlehti ilmestyi kahdesti. Ajankohtaisista asioista tiedotettiin henkilökunnalle ja vapaaehtoistyöntekijöille Eläinsuojelukeskuksen ilmoitustaululla, sähköpostitse ja henkilökunnan kokouksissa. Ulkoinen tiedotus Toimistolta lähetettiin tietoa eläinsuojelusta kiinnostuneille yksityishenkilöille ja yhteisöille. Yhdistyksen internet-sivuilla kerrottiin yhdistyksen toiminnasta, lähiajan yleisötapahtumista ja yhdistyksen avulla uusiin koteihin sijoitettujen eläinten kuulumisista 11 kertaa vuodessa ilmestyneessä kuukausikirjeessä. Yhdistys on ollut esillä vuoden aikana eri tiedotusvälineissä noin sata kertaa. Pääasiassa tiedotusvälineet ovat julkaisseet yhdistyksen medialle lähettämiä tiedotteita ja esitelleet yhdistyksen toimintaa ja Eläinsuojelukeskuksen hoidokkeja. Yhdistys lähetti vuoden aikana 22 tiedotetta, jotka käsittelivät ajankohtaisia eläinsuojeluun tai yhdistyksen toimintaan liittyviä asioita. Aiheina olivat mm. hevosten käsittely koulutuksen ja kilpailujen yhteydessä, maastoon jätetyn siiman vahingolliset vaikutukset lintuihin, kerrostalojen parvekeverkot, pentutehtailu sekä eläinsuojelulain uudistus. Yhdistys perusti omat viralliset Facebook-sivut ja liittyi hyväntekeväisyysmedia Sharewoodiin. 10. LAUSUNNOT Helsingin eläinsuojeluyhdistys antoi lausunnon eläinsuojelulain kokonaisuudistuksesta vastaamalla sidosryhmäkyselyyn. Yhdistys yhtyi Animalian ja Juliana von Wendtin säätiön lausuntoon luonnoksesta laiksi tieteellisiin ja opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta ja laiksi eläinsuojelulain muuttamiseksi, mutta esitti lisälehtisessä oman kielteisen kantansa ehdotukseen irrallaan tavattujen ja villiintyneiden lemmikkieläinlajeihin kuuluvien eläinten käytöstä eläinkokeissa. HESY antoi yhdessä Eläinsuojeluliitto Animalian kanssa lausunnon metsästysasetuksen muutoksesta. 4

11. ELÄINSUOJELUN TOPELIUS -PALKINTO Yhdistyksen v.1998 perustama Eläinsuojelun Topelius -palkinto myönnettiin toimittajatietokirjailija Elina Lappalaiselle, joka on kirjoittanut tuotantoeläinten olosuhteista kertovan journalistisen tietokirjan Syötäväksi kasvatetut Miten ruokasi eli elämänsä. 12. YHTEISTYÖ Yhdistys on ollut vuoden aikana yhteydessä kotimaan eri viranomaisiin eläinsuojeluasioissa. Yhteistyö suomalaisten eläin- ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa on jatkunut hyvässä hengessä. HESY on toiminut Etsijäkoiraliitto ry:n kanssa yhteistyössä kadonneisiin ja kodittomiin eläimiin liittyvissä asioissa. HESY käytti karkulaiset.fi-sivustoa kadonneiden, löytyneiden ja talteenotettujen eläinten ilmoittamisessa sekä kodittomat.fi-sivuja kotia etsivien eläinten ilmoittamisessa. HESY julkaisi yhdessä eri eläin- ja luonnonsuojeluyhdistysten sekä muiden eri tahojen kanssa eläinsuojelulain uudistusta, Cesar Millanin koulutusmetodeja, ketun jalkanarupyyntiä, susien metsästystä sekä hevosten kovakätistä kohtelua käsitteleviä tiedotteita. Yhdistys luovutti joulun alla yhdessä 10 muun eläin- ja luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa tasavallan presidentti Sauli Niinistölle ja hänen puolisolleen Jenni Haukiolle luomujuureksista ja - kasviksista sekä seitan-kinkusta kootun herkkukorin. Aiheesta laadittiin myös tiedote. HESY on tukenut ulkomaisia löytöeläinyhdistyksiä ja niiden hoitamia tarhoja antamalla niille tietotaitoansa sekä toimittamalla löytöeläimille ruokaa ja alusia. Yhdistyksen hallituksen eläinsuojelulakiasioista vastaava henkilö oli jäsenenä seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnassa, jossa on jäseniä mm. Suomen Kennelliitolta, Suomen Hippokselta, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitolta, Helsingin yliopistolta ja Eviralta. Lisäksi yhdistyksen puheenjohtaja ja eläinsuojelulakiasioista vastaava hallituksen jäsen ovat osallistuneet Animalian, SEYn, Suomen eläinlääkäriliiton ja Eläinten hyvinvointikeskuksen kanssa eläinsuojelun yhteistyöelimeen. Yhdistys on osapuolena SEYn, Suomen eläinlääkäriliiton, Animalian ja Suomen Kennelliiton perustamassa eläinsuojeluryhmässä. HESYn edustajina toimikunnassa ovat puheenjohtaja ja eläinsuojelulakiasioista vastaava hallituksen jäsen. HESY on tehnyt yhteistyötä eduskunnan eläinsuojeluryhmän kanssa ja pyrkinyt monin tavoin vaikuttamaan eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen. Yhdistys on Maailman eläinsuojeluliiton WSPAn jäsen. Vuoden 2012 aikana on toteutettu mm. Animals Matter To Me -kampanjaa. Yhdistys on jatkanut jäsenyyttään myös Euroopan Unionin tasolla toimivassa Pets in Europessa. Yhdistys on myös Pohjoismaisen eläinsuojeluneuvoston jäsen ja Maailman susiliiton perustajajäsen. HESY on vuonna 2012 ollut edelleen mukana Helsingin villikanifoorumissa, jonka tarkoituksena on etsiä toimivia villikanien torjunta- ja pyyntimenetelmiä ja pohtia pyyntikokeilujen eettisyyttä ja niihin liittyviä eläinsuojelullisia kysymyksiä. 5

HESY luovutti yhdessä Animalian ja SEY:n kanssa maa- ja metsätalousministerille Suomeen on saatava maailman edistyksellisin eläinsuojelulaki -adressin, jonka oli allekirjoittanut 25 221 kansalaista. Yhdistys jatkoi vuonna 2009 yhdessä Animalian, Faunan, SEY:n ja Vegaaniliiton kanssa aloitettua Eläimille elämisen arvoiset olot: eläimet eivät saa kärsiä ruoantuotannossa - kampanjaa. HESY on kerännyt vuoden 2012 aikana nimiä myös vetoomukseen kanien ja jänisten puolesta. HESY tuki Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitekampanjaa keräämällä toimitiloissaan allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen. 13. LOPUKSI Toimintavuoden 2012 aikana yhdistys on onnistunut hoitamaan ja sijoittamaan uusiin koteihin satoja eläimiä. Tämän ohella yhdistys on aktiivisesti vaikuttanut eläinten asioihin kotimaassa ja ulkomailla. Tärkeässä asemassa ovat olleet yhdistyksen työntekijät, vapaaehtoistyöntekijät sekä lahjoittajat. Hallitus haluaa kiittää lämpimästi kaikkia toimintaan osallistuneita. Helsingissä, 10. päivä tammikuuta 2013. HALLITUS 6