L SLLU- J RSUUIL ikärannan ja alavainion emakaava äiviey... Suunnielualue ämä osallisumis- ja vioinisuunnielma koskee Ulvilan kaupungin ikärannan ja alavainion kaupunginosien emakaavan laaimisa (kaupunginosa nro ja ). Suunnielualue sijaisee Ulvilan kaupungin Keskusaajaman eeläossa Kokemäenjoen länsipuolella. Iäreunsa kaava-alue rajoiuu ori-helsinki valaiehen, :een ja länsireunsa Ranalan kaupunginosaan. lue käsiää myös osan yleiskaavan mukaisesa Friialan ulkoilupuisosa (ks. Keskusaajaman yleiskaava) ja rajoiuu sen länsipuolisiin pelo- ja mesäalueisiin. elässä suunnielualueeseen kuuluu moooriradan alue (FK-raa) lähiympärisöineen.
. Suunnielun avoiee Suunnielun koiuksena on laaia alueelle vaiheiain emakaava, joka mahdollisaa yleiskaavan mukaisesi yriysoiminnan sekä pienalouuksen sijoiamisen alueelle luonnonympärisö ja ympäröivä uus huomioon oaen. Koko alue on pina-alalaan noin ha ja sen emakaavoius ulee kesämään useia vuosia (rajau punaisella eusivun ksa). y (helmikuu ) esillä oleva kaavavaihe (laajennus ja muuos) sijoiuu Ranalan emakaavaalueen eeläpuolelle (rajau musalla eusivun ksa) ja rajauuu Hormisoniehen, ikärannaniehen sekä urmionien ja uorionien pohjoispuolen uukseen. Lännessä alue rajauuu yleiskaavan mukaiseen Friialan ulkoilupuisoon, joka kuuluu osiain kaava-alueeseen. Kaava-alueen rajaus voi kenua suunnieluyön kuluessa.. Suunnielun lähökohda Saakunnan maakunakaavsa (.., Y.., KH..) ikärannan ja alavainion aluee on osoieu osiain aajamaoiminojen alueeksi () ja osiain yöpaikkaalueeksi (). Ulvilan Keskusaajaman oikeusvaikueisessa yleiskaavsa suunnielualueella on seuraavia aluevausmerkinöjä: (pienalovalainen unoalue), (yöpaikka-alue), (eollisuus- ja voalue), (energiahuollon alue) ja - (virkisysalue, jolla on eriyisiä luonovoja). salla yöpaikka-alueia uinrakenaminen on salliu ja osalle pienalovalaisa unoaluea on salliu yöilojen rakenaminen. kemmin aluevausmerkinnä ilmenevä yleiskaava, joka on nähävänä kaupungin maankäyöosolla. y (helmikuu ) esillä oleva kaavavaihe käsiää seuraavia yleiskaavan mukaisia aluevauksia: (pienalovalainen unoalue), /s (pienalovalainen unoalue, jolla ympärisö säilyeään) ja U (urheilu- ja virkisyspalvelujen alue). Konsuli, öyry nvironmen y, on laainu alueelle kaavunkosuunnielman. Suunnielma on epävirallinen ja kkuudelaan se sijoiuu yleiskaavan ja emakaavan väliin. Sen koiuksena on olla alueen yleispiireinen perusrakaisu laadiavien emakaavojen pohjaksi. Siinä on rakaisu kokonaisvalaisesi kaujen, puisojen ja rakenneavien korelialueiden sijaini alueella sekä kulkuyheyde. Kaavunkosuunnielma on nähävänä kaupungin maankäyöosolla. Kaavunkosuunnieluun on yhdisey alueen alusava kunnallisekninen suunnielu. ikärana-alavainion alueela on suorieu ns. alueellinen maaperäukimus. lue on pääosin rakenamaona pelo- ja mesäaluea, mua siellä on myös paljon rakenneuja kiineisöjä, osa omakoialoja, osa eollisuus- ja vorakennuksia.. aikuusalue semakaavan vaikuukse kohdisuva odennäköisesi lähinnä kunkin, vaiheiain laadiavan, emakaava-alueen ja sen lähialueen luonnonympärisöön ja maisemaan sekä kaava-alueella jo oleviin rakenneuihin kiineisöihin.
lueen suunnielavien liikennejärjeselyjen osala vaikuukse ulouva myös kaava-alueen ulkopuolelle.. sallise sallisia ova alueen maanomisaja sekä ne, joiden umiseen, yönekoon ai muihin oloihin kaava saaaa huomaavi vaikuaa. Lisäksi osallisia ova viranomaise ja yheisö, joiden oimialaa suunnielussa käsiellään. sallisilla on mahdollisuus osallisua kaavan valmiseluun, vioida kaavoiuksen vaikuuksia ja lausua kaava mielipieensä (RL ). lusavan kelun peruseella osallisia ova kunkin emakaavoieavan alueen ja lähialueiden maanomisaja ja ukkaa. uia osallisia ova kaupungin hallinokunna ja lauakunna, Saakunaliio, Saakunnan useo, sinais-suomen LY-keskus, Forum Sähkönjakelu y ja puhelinyhiö Finda y. Yheisöisä osallisia ova alueella oimiva rekiseröidy omakoi- ja pienkiineisöyhdisykse sekä Ulvilan ympärisöseura ry.. Selvieävä vaikuukse aikuusen selviämisen koiuksena on jo suunnielun aikana saada ieoa suunnielurakaisujen merkiyksesä ja sien panaa lopullisen suunnielman laaua. semakaavan oeuamisen väliömiä ja välillisiä vaikuuksia vioidaan suunnieluyön yheydessä. odennäköisesi merkiävimmä emakaavan vaikuukse, joia suunnielun yheydessä ulee selviää, ova: - vaikuukse maisemaan, kvillisuueen, eläimisöön, maaperään ja pohjavesiolosuheisiin - vaikuukse yhdyskunakeneeseen - vaikuukse liikeneeseen ja liikenneverkkoon - vaikuukse yhdyskunaekniikkaan - sosiaalise vaikuukse. Suunnielu- ja pääöksenekovaihee sekä osallisumismeneely Ulvilan kaupungin vuosiaisissa kaavoiuskauksissa, viimeksi vuonna, on kerrou ikärannan pienaloalueiden ja alavainio/ikärannan yöpaikka-alueiden (Keumesän yriyspuiso) emakaavojen laaimisesa. Kaavoiuksen vireille ulosa ilmoieaan kaupungin ilmoiusaululla, Ulvilan Seudussa sekä Ulvilan kaupungin inerne-sivuilla (.ulvila.fi). sallisumis- ja vioinisuunnielma julkaisaan myös kaupungin inerne-sivuilla ja siä on saaavissa kaupunginviron maankäyöosola. Siä äydenneään kaavoiusyön kuluessa. Suunnielun alussa kunkin emakaavoiusvaiheen alueelle laadiaan yksi ai useampia kaavaluonnoksia, joisa kuullaan osallisia ja he voiva esiää luonnoksisa kysymyksiä ja mielipieiä joko suullisesi ai kirjallisesi.
Saaujen mielipieiden pohjala laadiaan emakaavaehdous, joka eeaan nähäville RL:n :n edellyämällä avalla. Lopullinen emakaavaehdous saaeaan valuuson hyväksyäväksi. semakaavojen laaimisen yheydessä neuvoellaan eri viranomaisahojen ja kaupungin hallinokunien kanssa sekä pyydeään viaessa lausunoja.. Yheysiedo semakaava laaii kaupungin maankäyöoso ja niiden valmiselusa saa lisäieoja seuraavila henkilöilä: Kaavoiuspäällikkö ikko urminen, p. -, sähköposi mikko.nurminen@ulvila.fi Kaavoiusinsinööri auli Kekki, -, sähköposi pauli.kekki@ulvila.fi. alaue osallisumis- ja vioinisuunnielma ää osallisumis- ja vioinisuunnielmaa on saaavilla Ulvilan kaupunginalon maankäyöosola, os. Loukkuranie ja se löyyy myös Ulvilan kaupungin Inerne-sivuila.ulvila.fi. alauea osallisumis- ja vioinisuunnielma voi esiää edellä yheysiedoissa mainiuille henkilöille. Ulvilsa.. äiviey.. äiviey.. äiviey.. Ulvilan kaupungin maankäyöoso
nä : e=..... - Ä. Ä. L. Iu/ L HÖY. - US :.. k Iu/ e=. Iu/. e=. :. e=.. Iu/ RSIU -. Ö ÄÄ :.. - Iu/. - LÄHU.. kr. -.... e=. I. Y I.. KS.. e=... :. Iu/. :. KI.... e=.. / - RL H p.... e=. p :... -. S. - e=........ :. e=. Iu/ - I e=. : S J.. I e=. :. : I L - : - +. alokaivo - e=. K. J R.. I : : U e=. I.. Y. - IKÄR.. :. :. e=.. e=. e=. I I : : I R U. Ä. IL. :. : H - K - UU-. L. :. -. e=. : :. : :. : : e=... : : UJ. R U : e=. I.. : :. K. :.. e=. - - - FRL ULKILUU : :... :. : R I e=. Y S I I.. IL YL. ÄR e=. : H. e=. e=. Iu/ e=.. e=. - -. K R Ä :.. nä :. - Iu/ e=. -.. :. L.. e=. e=. e=. R. Iu/. R K S I. I R :. : nä. S - e=. - I Iu/ Ä e=. IKÄRU RI.... : K :. e=.. S : Iu/ J.. R o aj R. - : I L -. KI.. : :. e=. KIKRIU.. : I :. L Ä. k. IL. : R e=. IK SI. :. e=.. :. I K : S. - :... : : - S.. : : : : s- R H.. I. : :. :...... :. k : :.. :... : : : : : : L. :. : I. :. : :. : I K : : : K.. : HI. : :... :. : : IK : : :. : : H. : L. k : :. SI : L.. : k.. : : : JU. : : : I SS.. : SKU... : Y k :.. :. SIJ- J SKLKR : SK J SK UUSLU SIJ ULL KUUKI KÄYÖSS :
L - ULL KUUKI KÄYÖSS
L YLK RKIÖJ SLI: iheryheysve: erkinnällä on osoieu viheryheyspee. ienalovalainen unoalue: luemerkinä sisälää myös umiselle peellisia julkisia ja yksiyisiä palveluia,alueen sisäisiä liikenneväyliä, pysäköinialueia, alueen ukkaia palvelevia virkisys-, ja puisoalueia sekä yhdyskunaerknisen huollon alueia. /s ienalovalainen unoalue, jolla ympärisö säilyeään: luemerkinä sisälää myös umiselle peellisia julkisia ja yksiyisiä palveluia,alueen sisäisiä liikenneväyliä, pysäköinialueia, alueen ukkaia palvelevia virkisys-, ja puisoalueia sekä yhdyskunaerknisen huollon alueia. - irkisysalue: erkinnällä on osoieu aluee, joiden pääkäyökoius on ulkoilu ja virkisys. Kevyen liikeneen reii: erkinnällä on osoieu kevyen liikeneen reiisön pääyheyde pääpiireissään. hjeellinen ulkoilureii: erkinnällä on osoieu ulkoilureiisön pääyheyde. semakaava-alueen sijaini ULL KUUKI KÄYÖSS
L SK UUSLU SIJ SKU KUKS JIIJ LU SK UUSLU SIJ ULL KUUKI KÄYÖSS
R kr k k k k alokaivo k : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : : K +......................................................................................................................................................................................... USKR : KUUKI YKSIYI SK UUSLU SIJ ULL KUUKI KÄYÖSS L
L. I I H S K I I Ä Y IL I IK I SI R I H I LI R I K UJ J I L K S FRL ULKILUU
: :.. k.. :.. : : : : :. :. :. H.. I : z z K IL Ä Iu/. : :.. :... : :. :. :. : e=, :..... - : e=, : :... FRL ULKILUU.. :. R. K L L S. e=,. UJ - K e=,.. - s.a e=, e=, e=, :. I u : /.. : R -. -. e=, :.. : e=,... J... -. R.. e. e=,. p IKÄRU.. - LI r I I.. s Y e=, e=, e=,. - X Iu/ :. - Iu/.. R. :. R.. : e=, : e=, U a e=,. a s s. -. I. S e=,. e=, : e=,.. :.. I. z. - : Iu/.. : X z X X.... I R H e=,. I: I R a s. K :. S : k. : I e=,. -.... : : : I. : : :... :. k. : e=, : :. : R. X :. : H U : e=,. :. Iu/ s- : I z S p p. : : :.. -..... :. :. z :. :. : : : : : :.. : :. k.. : : :. : : SK UUS : :. : :. : L. k :. :. k : k muunamo... :. :. :.. : :. : IKÄR.. :..... :... K +. : alokaivo...... :....... :.................... :................ k...
SKRKIÄ J -ÄÄRÄYKS - RILLJ KRLILU. ILL S RK YHD HRJK SUIRKUKS, JK SIJI KI KDUUL RJ J HRJ KDU SUUSI. RKUS JULKIUJ UL LL UUII J ILUJ LK J HR SÄYILLÄ. KJ UL LL UI. Iu/ RLI UR SI RKUS, RKUKS I S S SUURI SLLIU KRRSLUU. URLUKU RL UR JÄLJSSÄ SI, KUIK SUUR S RKUKS SUURI KRRKS LS ULLK SLL S KÄYÄÄ KRRSL LSKKSI ILKSI. RKUKS S SIJI ÄHIÄÄ ÄYYDLL URII RJS. LÄHÄÄ I RJ L S SUJ RKLLSI, IKÄ HI S SIJI SUIHUID ÄÄIKKUI. e=, HKKUUSLUKU LI KRRSL SUHD I I-L. RKUSL. ILL UL LL UIKK SU KHD. - RILLJ KRLILU. ILL S RK YHD HRJ- I ULIK SUIRKUKS SILL SIULL RKUSLLL J HRJ KDU SUUSI. p HJLLI SILU. HJLLI YSÄKÖLU. RKUS JULKIUJ UL LL UU- I KIII J ÄRILÄÄ KL SÄYJÄ. KJ UL LL U UI I USI. RKUSL JLL S SIJI SUIRKUKS. ILL UL LL UIKK SU KHD. - RILLJ KRLILU. LL ILL S RK YHD SUIRKUKS, YLI ILL SUIRKUS. sr RKUSL JLL S SIJI USRKUKS. SUJLU RKUS. RKUS JULKIUJ UL LL UU- I KIII J ÄRILÄÄ KL I RUSK SÄYJÄ. KJ UL LL U UI I USI. s- SUJL LU S. ILL UL LL UIKK SU KHD. LU KULUURIHRILLSI I KUUKIKULLSI RKS YÄRÖ UL SÄILYÄÄ. R RIJ J UID KYKYJ SUIRKUS KRLILU. SUIRKUS JULKIUJ UL LL KIII LK J HR SÄYIÄ. USRKUS JULKIUJ UL LL UUII J ILUJ HR SÄYILLÄ. KJ UL LL U HRI I USI. UUDRKI J RKUKSS SURI KRJUS- J UUSII SKÄ UU YÄRÖÖ KHDU II UL U SI, Ä YÄRÖ LU SÄILYY. LUS KHDU IIID YHYDSSÄ UL SKU USLL R HDLLUUS LUSU R. RKIÄLLÄ SIU IHRI RKUSIII RUSLL. ILL UL LL UIKK KRRSLLIÖRIÄ KHI. SUIJ KRLILU. RKUS JULKIUJ UL LL UUII J ILUJ I KIII UHKSI UURUJ, ÄRILÄÄ U I RUSK SÄYJÄ. KJ UL LL USI. e RKUSL JLL S SIJI YHDYSKUKÄ HUL LL RKUKSI. ULI SI RKUSL SIU, JH RKUS RK KI. ILL UL LL UIKK KRRSLLIÖRIÄ KHI. U LU S.. IJ USKSKUS KRLILU. LULL I S SIJI KLÄIUD URKUKSI. ÄHIÄÄ ILL S RK YHD YKSU SUIRKUKS. RKUS JULKIUJ UL LL UU- I KIII J ÄRILÄÄ KL I RUSK SÄYJÄ. KJ UL LL U UI I USI. U UURI. KU. JLKULULL RU KU. ILL UL LL UIKK SU KHD. LLURKUS KRLILU. LULL S SIJI SUIRKUKSI. RKUS JULKIUJ UL LL UUII J ILUJ I KIII UHKSI UURUJ, ÄRILÄÄ U I RUSK SÄYJÄ. KJ UL LL USI. ILL UL LL UIKK KRRSLLIÖRIÄ KHI. z YLLL JLKULULL RU LU S. HJLLI YLLL JLKULULL RU LU S. JH R RU LU S. U. IL RILLIÄ KRKIÖJÄ U S SIJI KULLKIÄ RKLI J IÄÄ K- KKI IJ ÄHIÄÄ ÄYYDLL SUI RJ. KULU RJ S, JK KHDL I S JÄRJSÄÄ JULYÄÄ. YL KÄÄRÄYKS LÄHIRKYSLU. IL S LL IÄÄ YKSI LÄ JULYÄ KDULL. m K-LU RJ ULKULLL L. KRLI, KRLIS J LU RJ. S-LU RJ. IKKI SI RJ S UL, JH RKIÄ KHDUU. ULL KUUKI KÄYÖSS I HJLLI IRJ. KUUGIS UR. KUUGIS II. KRLI UR. IKÄR SK J SK UUS Koreli -,,, ja -, osa koreleisa,,, sekä puiso-, lähivirkisys-ja kaualueia. ÄHÄLLÄ Luonnos: hdous: xx.xx - xx.xx.... -.. Diai: /../ ohjaka äyää kaavoiusmiauseuksen / vaaimukse ja on äydenney,keu ja hyväksyy emakaavan alaisila osin: xx.xx. pvm Kaupunginhallius xx.xx.. Kaavoiusinsinööri auli Kekki xx Koordinaaijärjeselmä: RS-GK Korkeusjärjeselmä: ULL xx.xx. iakaava : - HJLLI I UR. Ulvilan valuuso on hyväksyny emakaavan: Kaavoiusinsinööri auli Kekki Y KDU II. xx.xx. pvm x kaupunginsiheeri ikko olvenlahi Kaavoiuspäällikkö ikko urminen
. S I. : : R e=. LI. I YL. Y I I... :.. : e=.. I R U.... K +. - e=. L alokaivo. - I ÄÄ...... :.. - Iu/ H e=. US. - : k e=.. Iu/ Iu/ e=. -... Ö ÄÄ ÖYL. LÄHU.. Iu/ -. -..... e=. e=..... Iu/. - /... : Y p. KI... : p.. KS RL H. e=.... -. e=.. L S. e=. I e=. : S J.. - e=....... - e=. - : :. U :.... - I Y I I IKÄR.. : e=. : e=. : I K - UU- LÄ I :... - : H L :. : :.. e=. I. R U.. -.. e=. :.. : : - - FRL ULKILUU. e=. : : J e=.. : U K e=. e=. e=. :. R -. : - - Iu/ e=. Iu/ - nä. e=. I LL e=. R R... ÄR K I e=. nä : Iu/. I IL H Ä :.. e=. - K R.. S. - I Iu/ e=. SÄ. R. e=.. IKÄRU :. : I. :. e=. R Iu/ : S :. RI K KI. -. R - o aj... e=. J KIKRIU :. : :... :. k L. : e=. -... I Ä IL IK SI S K I L :.. : : - : : :.. I : : : R s- H.. nä. : :.... :. k... : :. : : :. : I K K HI. :. : :.... : : : : : : : :. : : I IK :.. : : : : H : :. : : k. LL. :. SI :. k. : :. : : U SK : :. : : k. L. : : JU : I I SS UJ K RI I Y :.. k muunamo. k :.. J. KU I :. :.
SURK ina-ala ina-ala ina-ala Kerrosala Koreli- ina-alan Kerrosalan anha anha ehokkuus muuos muuos pina-ala kerrosala ha % % k-m ek +/- ha +/- k-m ha k-m -,,, -, -,,,,,,,,, -,,,,, -,,,, R,,, -, -, yheensä,,,,, YL yheensä -, -,,,, -,,, -,, yheensä,,,, -,,,,, yheensä,,,,, Kadu,,,, KDU,,,,,, K-LU yh.,,,,,