TESTAMENTTI ON ARVOKAS PERINTÖ SOS-Lapsikylä Rakastava koti jokaiselle lapselle
SOS-LAPSIKYLÄ ON LASTEN JA PERHEIDEN PUOLELLA Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen, suojeluun ja huolenpitoon. Tavoitteenamme on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia Suomessa ja maailmalla. Olemme Suomessa jo yli 50 vuoden ajan auttaneet lapsia, jotka ovat vaarassa menettää tai ovat menettäneet vanhempiensa huolenpidon. Haluamme tukea ja auttaa perheitä mahdollisimman varhain, jotta perheet saavat tarvitsemaansa apua ajoissa ja lapset voivat elää omien vanhempiensa kanssa, olla lapsia ja tuntea olevansa rakastettuja sekä turvassa. Jos omassa perheessä asuminen ei tuesta huolimatta onnistu, SOS-Lapsikylän vaihtoehtona on tarjota lapsille turvallisia sijaiskoteja, joissa he voivat luoda pitkäaikaisia ihmissuhteita, leikkiä, harrastaa ja nukkua yönsä rauhassa. Tukijoidemme avulla voimme tukea lapsia ja perheitä, niin että jokainen lapsi saisi mahdollisuuden hyvään lapsuuteen. Mikä on SOS-Lapsikylä? SOS-Lapsikylän kokonaisuuden muodostavat SOS-lapsikyläsäätiö ja SOS-Lapsikylä ry. SOS-lapsikyläsäätiö vastaa lapsikylätoiminnasta Suomessa ja kansainvälisesti, kun taas SOS-Lapsikylä ry toimii kansalaisjärjestönä ja tukee myös SOS-lapsikyläsäätiötä. SOS-Lapsikylä on toiminut Suomessa vuodesta 1962 ja se on kansainvälisen SOS Children s Villages -järjestön jäsen. Järjestöllä on toimintaa yli 130 maassa.
Kaikki maailman lapset ovat meidän lapsiamme. Hermann Gmeiner, SOS-lapsikylätoiminnan perustaja KAIKKI ALKOI ITÄVALLASTA Lapsikylä-äiti Helli Nykänen perheineen ja Albin Gebhardt Tapiolan SOS-lapsikylän Ainola-kodissa vuonna 1966. SOS-lapsikylätoiminnan perustan loi itävaltalainen lääketieteen opiskelija Hermann Gmeiner. Ensimmäistä SOS-lapsikylää ruvettiin rakentamaan lahjoittajien tuella Itävallan Imstiin vuonna 1949 ja ensimmäiset 40 lasta saapuivat kylään 1951. Tuolloin toiminnan tarkoituksena oli auttaa toisessa maailmansodassa kotinsa, turvansa ja perheensä menettäneitä lapsia. Tärkeintä toiminnassa oli turvata lapsuus sekä tulevaisuus. SOS-lapsikylätoiminnan todellinen kansainvälistyminen alkoi 1960-luvulla ja tavoitti pian myös Suomen. SUOMEN SOS-LAPSIKYLÄ PERUSTETAAN Suomeen SOS-lapsikyläaatteen toi nuori opiskelija Kaija Laitinen, joka tutustui lapsikylätoimintaan vuonna 1959 matkallaan Itävallassa. Syksyllä 1961 Kaija Laitinen palasi Suomeen opiskelemaan ja piti lapsikylätoiminnasta useita esityksiä ja innosti ihmi- siä keräämään varoja lapsikylän rakentamiseksi Suomeen. Lapsikylän perustamishanke koki aluksi vastoinkäymisiä, kunnes Kaija Laitinen sai yhteydenoton kirjeitse tammikuussa 1962 viipurilaistaustaiselta liikemieheltä, Albin Gebhardtilta, joka ilmoitti haluavansa keskustella kodin perustamisesta orvoille suomalaisille lapsille. Muutaman kuukauden kuluttua tästä kirjeestä SOS-Lapsikylä perustettiin Suomeen. Ensimmäinen SOS-lapsikylä valmistui Espoon Tapiolaan vuonna 1966 ja ensimmäiset 18 lasta saapuivat kylään samana vuonna. Suomen SOS-lapsikylätoiminnassa 1960-luku on kertomus rohkeudesta toteuttaa tärkeäksi koettua asiaa. Se on tarina innostuksen voimasta, joka sivuutti epäilyt ja vastustukset. Seuraavinakin vuosikymmeninä SOS-lapsikylätyö onnistui pitkälti voimakkaan tuen, rakkauden ja periksiantamattomuuden myötä. Lahjoittajien hyvä tahto ja halu auttaa lapsia ovat kantaneet läpi Suomen SOS-Lapsikylän historian sen alusta nykypäivään saakka. Maailma on täynnä pelkoa, ahdistusta ja tuskaa. Kansojen välillä on vihan ja ennakkoluulojen muureja. Uutisia verenvuodatuksesta tulee, joka päivä eri rahoilta maailmaa. Ajatelkaa, kuinka paljon juuri tässä maailmassa, jossa me elämme, on tilaa rakkaudelle! Albin Gebhardt vuonna 1962 SOS-Lapsikylän toiminnan kehittyminen Uudistuva SOS-Lapsikylä SOS-lapsikylätoiminta alkaa Suomessa 1966 Punkaharju 1974 Ylitornio 1982 Kaarina 2012 Espoon Niittykumpu 2017/18 1962 Espoon Tapiola 1972 Vaajakoski (Jyväskylä) 1979 Vihanti 2003 Tampere 2016/17 Vantaan Kivistö
MILLAISEN MAAILMAN SINÄ HALUAT JÄTTÄÄ JÄLKIPOLVILLE? Tukemalla toimintaamme olet vaikuttamassa siihen, että jokainen lapsi saa kasvaa perheessä rakastettuna, arvostettuna ja turvassa. Työmme on auttaa lasta ja nuorta kasvamaan perheessä. Tekemistämme ohjaavat seuraavat arvot: ROHKEUS: Uskallamme toimia lasten ja nuorten hyväksi vaikuttaen yhteiskuntaan. SITOUTUMINEN: Rakennamme lapsille ja nuorille hyvää elämää pitkäjänteisesti. LUOTTAMUS: Uskomme toisiimme ja kunnioitamme avointa vuorovaikutusta. VASTUULLISUUS: Toimimme vastuullisesti lasten hyväksi yhteiskunnassa. Käytämme lahjoittajiemme varat vastuullisesti. VAIKUTTAVUUS: Lisäämme hyvinvointia. Sinä voit jättää jälkeesi paremman maailman lapsille ja nuorille.
Näen, että SOS-Lapsikylän tekemä työ on arvokasta ja hyvää. Lisäksi työ on sellaista, että luulen ymmärtäväni sitä. Arvostan todella lapsikylävanhempien työtä. Voin vain kuvitella, millaista paneutumista se vaatii. Kohdensin testamenttini SOS-Lapsikylälle Espooseen, mutta mitä sillä siellä käytännössä tehdään, ei niin kiinnosta minua. Uskon, että varat osataan käyttää vastuullisesti. SOS-Lapsikylälle testamentin tehnyt Leena TESTAMENTEILLA ON SAATU PALJON AIKAAN Suomen SOS-Lapsikylän historiassa testamenteilla on ollut keskeinen rooli toimintamme alusta asti. Niiden turvin on rakennettu kyliä ja rahoitettu kylien toimintaa. Esimerkiksi SOS-Lapsikylän vuonna 2003 Kaarinassa avaamat Kerttu- ja Paavo-kodit saivat nimensä lahjoittajilta, joiden testamenttien avulla ne pystytettiin. Testamenteilla on tuettu sekä lapsikylien toimintaa, että lapsikylien jälki- ja jatkohuoltoa, jolla pyritään varmistamaan, että nuoret saavat koulutuksen, pääsevät itsenäisen elämän alkuun ja selviytyvät sen muutostilanteista. Testamenttivaroja ohjataan myös perheiden varhaiseen tukemiseen. Miten toimin, jos haluan tehdä testamentin? Testamenttiasiassa pääsee alkuun ottamalla yhteyttä SOS-Lapsikylään. Ennen päätöksentekoa on mahdollista päästä myös vierailulle johonkin SOS-Lapsikylän toimipisteeseen. Näin testamentin tekijä näkee, miten hänenkin varojaan voidaan käyttää. SOS-Lapsikylä on vapautettu perintöverosta, kuten muutkin yleishyödylliset yhteisöt. Testamenttaamalla SOS-Lapsikylälle on mahdollista tukea tulevia sukupolvia koko omaisuutensa määrällä, tai osalla omaisuuttaan. Testamentin voi tehdä ilman varojen käyttöä rajoittavaa ehtoa, jolloin SOS-Lapsikylä voi käyttää ne siihen tarkoitukseen, johon on eniten tarvetta. On myös mahdollista määrätä, että varat käytetään jonkin tietyn toimipisteen tai tietyntyyppisen toiminnan tukemiseen.
YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ TESTAMENTTAAMISESTA 1 2 3 4 Miksi testamentti kannattaa tehdä? Testamentti ilmaisee tuleville sukupolville sinun tahtosi ja sen avulla varmistat, että omaisuutesi käytetään haluamallasi tavalla. Jos henkilö ei ole tehnyt testamenttia, hänen omaisuutensa menee perintökaaren määräysten mukaisesti joko puolisolle, lapsille, muille sukulaisille tai viime kädessä valtiolle. Perintökaaren mukaan ensisijaisesti perinnön saavat rintaperilliset, eli lapset tai ottolapset, tai jos he eivät ole elossa, heidän jälkeläisensä. Mikäli testamentin tekijä, jolla on yksi tai useampi rintaperillinen määrää testamentissaan enintään puolesta omaisuudestaan, hän ei loukkaa kenenkään oikeutta lakiosaan. Jos ketään perintöön oikeutetuista sukulaisista ei ole elossa eikä testamenttia ole tehty, perinnön saa valtio. Vuosittain valtio saa perintöjä kymmenien miljoonien eurojen arvosta. Valtiokonttori ja valtioneuvosto päättävät näiden perintöjen käytöstä. Maksaako SOS-Lapsikylä perintöveroa? SOS-Lapsikylä on yleishyödyllinen yhteisö, jonka ei tarvitse maksaa perintö- eikä lahjaveroa lahjoitetuista tai testamentatuista varoista, jolloin varat voidaan käyttää kokonaisuudessaan toiminnan tukemiseen. Ketkä testamenttaavat SOS-Lapsikylälle? SOS-Lapsikylälle voi testamentin tehdä kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö, joka haluaa edistää tulevien sukupolvien hyvinvointia ja varmistaa, että testamentatut varat menevät itselle tärkeiden asioiden tukemiseen. Miten testamentti laaditaan? Testamentti on tärkeä oikeudellinen asiakirja ja siksi on tärkeää, että se laaditaan muodollisesti ja sisällöllisesti oikein. Testamentin laadinnassa on syytä käyttää apuna asianajajaa tai muuta testamentin muotomääräykset tuntevaa lakimiestä. SOS-Lapsikylältä on mahdollista saada lainopillista apua testamentin laatimiseen ja muihin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin. 5 6 7 8 9 Mitä omaisuutta voi testamentata? Testamentissa on mahdollista määrätä yleishyödylliselle yhteisölle koko omaisuutensa tai esimerkiksi puolet siitä. Mahdollista on myös testamentata tietty omaisuus kuten taulu, koru, arvopaperi, asunto tai kiinteistö. Milloin testamentti on pätevä? Testamentin saa tehdä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Testamentti tulee tehdä kirjallisesti ja sen on oltava testamentin tekijän allekirjoittama. Lisäksi testamentin tulee todistaa oikeaksi kaksi henkilöä, joista kumpikaan ei saa olla testamentin tekijän puoliso tai lähiomainen, testamentin saaja, tämän puoliso tai saajan lähiomainen. Todistajien tulee olla 15 vuotta täyttäneitä ja oikeustoimikelpoisia. Todistajien tulee tietää, että asiakirja on testamentti, mutta heidän ei tarvitse tietää sen sisältöä. Molempien todistajien tulee olla läsnä samanaikaisesti allekirjoitustilanteessa. He todistavat, että testamentin tekijä on tehnyt testamentin terveellä ja täydellä ymmärryksellä sekä on vapaasta tahdostaan sen omakätisesti allekirjoittanut. Mitä tapahtuu, kun pariskunnasta toinen kuolee? Pariskuntien on hyvä hyvissä ajoin harkita, miten ensin kuolleen jälkeen toimitaan. Leskelle usein riittää hallinta- ja käyttöoikeus ensin kuolleen omaisuuteen. Tämä saadaan aikaan keskinäisellä hallinta- ja käyttöoikeustestamentilla, jonka mukaan lesken jälkeen omistusoikeus kummankin omaisuuteen siirtyy viimesaajalle. Leski ei maksa perintöveroa saamastaan hallinta- ja käyttöoikeudesta. Voiko jo tehtyä testamenttia muuttaa? Testamentin tekijä voi aina muuttaa testamenttiaan. Testamentin voi peruuttaa vapaamuotoisesti, mutta suositeltavaa on laatia kokonaan uusi testamentti tai lisätestamentti. Käyttämällä asiantuntijan apua tulee parhaiten varmistettua uuden testamentin tai lisätestamentin pätevyys. Miten testamenttia säilytetään? Testamenttia kannattaa tehdä kaksi kappaletta, joita säilytetään eri paikoissa. Testamentin voi luottamuksella jättää SOS-Lapsikylän säilytettäväksi. Tärkeää on, että alkuperäinen testamentti on tallella, sillä kopio ei aina riitä.
ESIMERKKI TESTAMENTIN RAKENTEESTA 1. PÄÄSISÄLTÖ ESIMERKKI 1 Määrään täten viimeisenä tahtonani ja testamenttinani, että kaikki jälkeen jättämäni omaisuus menee täydellä omistusoikeudella. ESIMERKKI 2 Kaikki aikaisemmat testamenttimääräykset kumoten minä allekirjoittanut (nimi) määrään, että saa jälkeen jättämästäni omaisuudesta euroa. Kaiken muun omaisuuteni saa täydellä omistusoikeudella. ESIMERKKI 3 Määrään täten viimeisenä tahtonani ja testamenttinani, että kaiken kodin irtaimistoni saa täydellä omistusoikeudella. Kaikki arvopaperini saa täydellä omistusoikeudella. Kaiken muun jälkeen jättämäni omaisuuden saa täydellä omistusoikeudella. 2. ALLEKIRJOITUS Helsingissä, 25. päivänä helmikuuta 2016 Martti Virtanen 3. TODISTAJAT En tiennyt SOS-Lapsikylästä ennestään oikeastaan mitään, mutta huomasin, että tämä on juuri se konkreettinen auttamisen tapa, jota etsin. Tuen mielelläni sitä, että lapset saavat mahdollisuuden elää rauhallisessa kotiympäristössä, kasvaa turvassa ja kouluttautua. Myös tapaamieni ihmisten olemus vakuutti. Ymmärsin, että he tekevät tärkeää työtä ja luotan, että he käyttävät lahjoituksen hyvin. Varta vasten kutsuttuina ja yhtä aikaa läsnä olevina todistamme, että Martti Virtanen, jonka henkilöllisyyden olemme tarkastaneet, on tänään terveellä ja täydellä ymmärryksellä sekä vapaasta tahdostaan ilmoittanut edellä olevan sisältävän hänen viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa, ja että hän on tämän testamentin omakätisesti allekirjoittanut. Helsingissä, 25. päivänä helmikuuta 2016 Pekka Korhonen Ammatti ja asuinpaikka Marja Mäkinen Ammatti ja asuinpaikka SOS-Lapsikylälle testamenttilahjoituksen tehnyt Elisa
LYHYT TESTAMENTTISANASTO Avio-oikeus Jäämistö Perinnönjako Perukirja Aviopuolisot omistavat omaisuutensa yksin. Avio-oikeus turvaa puolisoille oikeuden toistensa omaisuuteen. Mikäli avioliitto purkautuu, avio-oikeuden alainen omaisuus puolitetaan. Rekisteröity parisuhde rinnastetaan perimysasioissa avioliittoon. Avio-oikeus peritystä omaisuudesta voidaan poistaa testamentilla ja lahjoitetusta omaisuudesta lahjakirjassa. Avioehto Vainajalta jäänyt omaisuus, eli varojen ja velkojen muodostama kokonaisuus. Kuolinpesä Jäämistöön oikeutettujen henkilöiden muodostama ryhmä, eli käytännössä yleistestamentin saajat ja perilliset. Kuolinpesän osakkaalla tarkoitetaan perillistä, puolisoa tai yhteisöä, jotka vainaja on testamentissaan maininnut. Perinnönjaossa kuolinpesän omaisuus jaetaan osakkaiden kesken. Perinnönjako voidaan tehdä joko sopimus- tai toimitusjakona. Sopimusjako on osakkaiden sopima jako ilman virallista tahoa ja toimitusjako perustuu pesänjakajan tekemään päätökseen. Perillinen Perittävän sukulainen, puoliso tai ottolapsi. Kirjallinen asiakirja pesän varoista ja veloista kuolinpäivänä. Perukirja vaikuttaa verotukseen. Perukirja toimitetaan vainajan viimeisen kotipaikan verotoimistoon kuukauden kuluessa valmistumisesta. Perunkirjoitus Tilaisuus, jossa ilmoitettujen tietojen perusteella laaditaan perukirja. Avioehto on aviopuolisoiden yhteinen sopimus, johon molempien on suostuttava. Avioehtosopimuksella voidaan poistaa avio-oikeus, jolloin puolisoilla ei ole oikeutta toistensa omaisuuteen. Hätätilatestamentti Lakimääräinen perimysjärjestys Rakentuu sukulaisuuden osoittaman läheisyyden mukaan. Se määrää kenelle omaisuus siirtyy, mikäli vainaja ei ole tehnyt testamenttia. Perintöosa Se osa perinnöstä, jonka perillinen lain mukaan perii. Perintövero Pesänjakaja Henkilö, joka jakaa perinnön. Pesänjakaja on useimmiten lakimies, jonka vainajan viimeisen kotipaikan alioikeus määrää tehtäväänsä. Pesänselvittäjä Hätätilatestamentti tehdään nopealla aikataululla. Hätätilatestamentti laaditaan hätätilanteessa, kuten tapaturman tai muun kuolemanvaaran yhteydessä suullisesti todistajien läsnä ollessa tai kirjallisesti ilman todistajia. Hätätilatestamentti on voimassa kolme kuukautta. Lakiosaperillinen Rintaperillinen sekä ottolapsi ja heidän jälkeläisensä. Valtiolle maksettava perinnön määrän ja perintöveroluokan mukaan määräytyvä vero. Yleishyödylliset yhteisöt, kuten SOS-Lapsikylä, on vapautettu perintöverosta. Hallinnoi kuolinpesää ja tekee siitä virallisen selvityksen. Pesän osakkaalla on oikeus hakea tuomioistuimen määräämää pesänselvittäjää. Rintaperillinen Perittävän lapsi, ottolapsi tai näiden jälkeläinen.
LUE LISÄÄ TOIMINNASTAMME: www.sos-lapsikyla.fi Esitteen kuvat: Thinkstock HALUAISITKO KYSYÄ LISÄÄ TESTAMENTIN TEKEMISESTÄ? Lisätietoja testamenttiasioista antaa SOS-Lapsikylän varainhankintapäällikkö Kei Heikkilä numerosta 040 747 7830. Voit myös kysyä lisätietoja SOS-Lapsikylän lahjoittajapalvelusta numerosta (09) 4257 9830 tai sähköpostitse: lahjoittajainfo@sos-lapsikyla.fi