Yhteenvetoja Neuvostoliiton ja Suomen asevoimista talvisodassa

1 J. L. Djakov (Venäjä) Yhteenvetoja Neuvostoliiton ja Suomen asevoimista talvisodassa Pravda-lehti julisti lukijoilleen 3. marraskuuta 1939: "Me heitämme helvettiin poliittisten korttihaiden pelit ja kuljemme omaa tietämme, maksoi mitä maksoi. Varmistamme Neuvostoliiton turvallisuuden kaikesta huolimatta ja tuhoamme kaikki esteet tämän päämäärän saavuttamisen tieltä". Izvestija-lehden erityiskirjeenvaihtaja puolestaan ilmoitti Petroskoista päivää ennen sotaa 29. marraskuuta: "Kolhoosilaiset, työläiset, puna-armeijalaiset ja älymystö pyytävät hallitusta iskemään pois Leningradin yllä riippuvan miekan ja samalla katkaisemaan sen nostaneen käden". Venäjän ja Suomen historiankirjoitus ei ole vielä analysoinut riittävän tarkasti talvisodassa toisiaan vastaan toimineiden asevoimien määrää ja laatua. 1 Niitä koskevat tiedot eri lähteissä ja kirjallisuudessa ovat erittäin ristiriitaisia. Myös Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja muualta tulleita "vapaaehtoisia" koskevat tiedot poikkeavat toisistaan. Kokoelmassamme julkaistavien NKVD:n asiakirjojen Neuvostoliiton joukoista esittämien tietojen analysointi on tärkeää Neuvostoliiton ja Suomen sotilaallisen vastakkainasettelun luonteen, päämäärien ja tehtävien ymmärtämisen kannalta. Nämä tiedot poikkeavat merkittävästi Neuvostoliiton sodanjohdon sodan jälkeen esittämistä tiedoista. Erityisosastojen asiakirjat antavat ensimmäistä kertaa mahdollisuuden Neuvostoliiton joukkojen riittävän täydelliseen kartoittamiseen. Joukkoja oli jättimäinen määrä, kun ottaa huomioon sotatoimialueen koon ja sodan 105-päiväisen keston, ja ne edustivat kaikkia Neuvostoliiton käytössä tuolloin olleita aselajeja. "Aloitimme sodan 21:lla divisioonalla ja päätimme sen 58:llä" Työläisten ja talonpoikien punaisen armeijan yleisesikunnan päällikkö Boris Šapošnikov kuvasi Neuvostoliiton Suomen-sodan sotajoukkoja 16. huhtikuuta 1940 näin: "Aloitimme sodan kahdellakymmenellä yhdellä divisioonalla. Näin ollen meillä ei ollut ylivoimista merkittävintä, nimittäin määrällistä ylivoimaa. Aloitettuamme sodan 21:lla divisioonalla toimme niiden lisäksi vielä 45 divisioonaa, ja sodan päättyessä rintamalla oli jo 58 divisioonaa. Näihin voi lisätä vielä neljä divisioonaa, jotka oli sodan lopussa jo siirretty paikalle mutta ei vielä rintamalle". Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatti NKVD:n asiakirjojen analyysi osoittaa, että Neuvostoliitto käytti sotatoimiin Suomea vastaan seuraavia voimia: Sotilaspiirit. Sodan kuluessa sotatoimiin tuotiin erilaisia muodostelmia kolmestatoista Neuvostoliiton sotilaspiiristä. Nämä olivat Leningradin 2, Valko-Venäjän erityis-, 3 1 Artikkelissaan "Neusvojennyi urok sovetsko-finskoi voiny prolog tragedii sorok pervogo goda" (Neuvostoliiton ja Suomen sodan oppimatta jätetty läksy vuoden '41 tragedian alkusoitto) J. L. Djakov ja L. P. Kolodnikova pyrkivät analysoimaan lähinnä sodan maavoimia. Artikkeli on julkaistu teoksessa Rossija i Finljandija: problemy vzaimovosprijatija. XVII XX vv. Materialy rossiiskofinljandski simpoziumov istorikov. Moskva, 2006 s. 406 429. Tämä artikkeli tarkentaa tietoja ja antaa lisätietoja kysymyksestä. 2 Komentaja 2. luokan armeijankomentaja Kirill Meretskov, sotaneuvoston jäsen armeijakunnankomissaari N. N. Vašugin, esikuntapäällikkö divisioonankomentaja Nikandr Tšibisov.

2 Kiovan erityis-, Kalininin, Karjalan rajavartio-, Moskovan, Murmanskin, Orjolin, Volganvarren, Uralin, Harkovan, Siperian ja Taka-Baikalin sotilaspiirit. Rintamat. Sotatoimia kävivät kahden rintaman joukot Valko-Venäjän- ja Luoteisrintaman. 4 Armeijat. Suomea vastaan toimivat 3. eli 7. armeija, siitä erotettu 13. armeija, 8. armeija, 9. armeija, 14. armeija ja 15. armeija. 3. eli 7. armeijaa komensi 2. luokan armeijankomentaja V. F. Jakovlev ja 9. joulukuuta alkaen 2. luokan armeijankomentaja Kirill Meretskov, esikuntapäällikkönä oli prikaatinkomentaja Gordov ja komissaarina Ivanov. Armeija koottiin Neuvostoliiton puolustusasiain kansankomissariaatin 14.9.1939 antamalla määräyksellä Kalininin alueella, 15.9. siirrettiin Leningradin sotilaspiirin sotaneuvoston operatiiviseen alaisuuteen ja 30. marraskuuta mennessä keskitettiin Karjalan kannakselle. 7. armeijan joukot yrittivät murtaa Mannerheim-linjan pääaseman suoraan liikkeestä, mutta kärsivät suuret tappiot eivätkä saavuttaneet tulosta. Joulukuun 1939 lopulla puna-armeijan johto määräsi hyödyttömät hyökkäysyritykset lopetettavaksi ja aloitettavaksi läpimurron huolellisen suunnittelun, jolloin 7. armeijan joukoista muodostettiin kaksi armeijaa, 7. ja 13., jotka kuuluivat perustettuun Luoteisrintamaan. 8. armeijan komentaja oli divisioonankomentaja I. N. Habarov ja 16.12.1939 alkaen 2. luokan armeijankomentaja Grigori Štern. Se kehitettiin Novgorodin armeijaryhmästä Laatokan itäpuolella, siirrettiin lokakuun lopulla Petroskoin alueelle ja keskitettiin 29. marraskuuta mennessä valtakunnanrajalle. 9. armeijaa komensi armeijakunnankomentaja M. P. Duhanov, joka vapautettiin tehtävistään 20.12.1939 ja tilalle nimitettiin armeijakunnankomentaja Vasili Tšuikov. Armeija muodostettiin Itä-Karjalassa. 13. armeija muodostettiin 2. luokan armeijankomentaja Valdemar Gröndahlin ryhmästä suoraan päämajan alaisuuteen 25.12.1939. 14. armeijaa komensi Valerian Frolov. Se koottiin napapiirin pohjoispuolella 15.11.1939 Murmanskin armeijaryhmästä, johon kuuluivat 104. vuoristodivisioona, 14. divisioona, reserviarmeijaryhmän tykistörykmentti, 35. panssariprikaatin pataljoona, ilmatorjuntapatteristo, valonheitinkomppania, 68. hävittäjälentorykmentti, 5. sekalentorykmentti, 6. reservin lentovarikko, autopataljoona ja kaksi tierakennuspataljoonaa. 15. armeija perustettiin 11.2.1940, sen komentajana oli 2. luokan armeijankomentaja Mihail Kovaljov, sotaneuvoston jäsen Vašugin ja esikuntapäällikkö eversti P. A. Ivanov. 3 Kliment Vorošilovin 18.12.1939 antaman määräyksen mukaan piirin rintamalle lähettämien joukkojen huollosta vastasi piirin päällystö, johon kuuluivat Mihail Kovaljov, Ivan Susaikov ja Vladimir Klimovskih. 4 Luoteisrintama muodostettiin 7.1.1940 7. ja 13. armeijoiden toiminnan yhtenäistämiseksi. Rintamaa komensi 1. luokan armeijankomentaja Semjon Timošenko, sotaneuvoston jäsenenä oli Andrei Ždanov ja esikuntapäällikkönä 2. luokan armeijankomentaja Ivan Smorodinov.

3 Pääsotaneuvoston päämajan käskyllä 17.1.1940 perustettiin Reserviarmeijaryhmä, jota komensi puna-armeijan auto- ja panssarijoukkojen päällikkö, armeijakunnankomentaja Dmitri Pavlov. 5 Reserviryhmä toimi aluksi päämajan alaisuudessa, mutta siirrettiin 8.2.1940 Luoteisrintaman komentajan alaisuuteen. 6 Reserviryhmä muuttui 29.2.1940 tavalliseksi armeijakunnaksi ja alistettiin 7. armeijan komentajalle. Pavlov palasi paikalleen panssarijoukkojen hallinnon johtoon. Armeijakunnat: Neuvostoliiton joukoista koottiin kaksikymmentä armeijakuntaa, jotka olivat I, III, X, XV, XIX, XXVII, XXVIII, XXXIV, ILVII, L, LVI ja LX armeijakunnat, 9. armeijan erillinen (komentaja divisioonankomentaja M. S. Šmyrjov), Erillinen, Leningradin sotilaspiirin X mekanisoitu, X panssari-, yksi vuoristo-, kaksi ratsuväki- ja yksi ilmatorjunta-armeijakunta. Divisioonat: 58 divisioonaa olivat numeroiltaan 4., 7., 8., 10., 11., 14., 15., 18., 24., 25., 28., 30., 36., 37., 43., 44., 49., 50., 51., 52., 54., 56., 60., 64., 70., 72., 75., 76., 80., 84., 86., 87., 88., 90., 95., 100., 104., 113., 122., 123., 129., 131., 134., 136., 138., 139., 142., 150., 155., 160., 163., 164., 165., 166., 168., 173., 183., Moskovan, kaksi moottoroitua (17. ja 84.) ja yksi (104.) vuoristodivisioona. Prikaatit: Sotaan osallistui seitsemän panssariprikaatia (1, 12., 13., 20., 20. erillinen, 35. erillinen ja 49. erillinen), neljä kevyttä panssariprikaatia (1., 5., 13. ja 36.), yksi (15.) moottoroitu, yksi konekivääriprikaati ja yksi (48.) autokuljetusprikaati. Rykmentit: Suomen sotaan osallistui 117 jalkaväkirykmenttiä, numeroiltaan 4, 7, 15 19, 23, 25 26, 28, 31, 34 35, 37 39, 41, 49, 51, 55 56, 58, 61, 64 65, 67 68, 78, 81, 85, 90 91, 95 97, 112, 115, 118, 133, 135, 146, 149, 153, 161, 163, 168 169, 173, 184, 201, 203, 205, 208, 212 213, 219, 222, 241 242, 245, 247, 252, 255, 264 265, 272 274, 284, 286 287, 305, 316, 315, 328 331, 337, 344, 348, 355, 364 365, 367, 378, 387, 402, 404, 426, 436, 461 462, 469, 509, 513, 529, 541, 554, 588, 609, 620, 644, 650, 659, 662, 674, 679, 715, 718, 725, 733, 756, 758, 786 sekä 38. reservirykmentti. Lisäksi osallistuivat 22. reservin panssarirykmentti, 455. ratsuväkirykmentti ja 112. reservirykmentti. Sotaan osallistuneet 32 kenttätykistörykmenttiä olivat numeroiltaan 3, 13, 16, 31, 57, 60, 68, 81, 96, 74, 113, 116, 122, 149, 153, 160, 162, 241, 295, 306, 314, 323, 328, 354, 402, 451, 453, 467 ja 718, 44. divisioonan, Moskovan divisioonan ja 139. divisioonan tykistörykmentit. Sodan 11 haupitsirykmenttiä olivat numerot 46, 149, 166, 220, 227, 235, 247, 266, 301, 320 ja 16. erillinen. Lisäksi osallistui neljä armeijakuntien tykistörykmenttiä (21., 24., 28. ja 51.), 189. ilmatorjuntarykmentti ja 104. vuoristotykistörykmentti. Näiden lisäksi Suomen rintamalla toimivat Karjalan linnoitusalueen 5 Muistutettakoon, että Neuvostoliiton Liettuan-sotilasasiamies majuri I. M. Korotkih ilmoitti 1. marraskuuta 1939: "Sotilasvaltuuskuntamme käytöksestä Liettuassa. Viina nousee hyvin sen päihin. Armeijankomentaja Kovaljov humaltui nopeasti, karjahteli, ei käyttäytynyt komentajamaisesti tuota lurjussakkia kohtaan vaan oli hyvin yksioikoinen tekemisissään... Armeijakunnankomentaja Pavlov juo paljon ja juovuttuaan alkaa puhua liikoja asioista, jotka mielestäni vaikuttavat tosilta. Ensiksi hän julisti liettualaisille saksalaisten pelkäävän meitä. Seuraavaksi hän alkoi puhua siitä, mitä täällä tapahtui kun hyökkäsimme Puolaan 17. syyskuuta, ja ilmoitti, että voisimme tasoittaa liettualaiset tankeillamme, mikäli nämä yrittäisivät jotakin. Lisäksi hän totesi hallitsevansa 158 tehdasta, joissa hän voi tuottaa kuukaudessa 413 tankkia kaikkia laatuja" (RGVA. F.3. Op.3. D.1236 (3). s. 410 412.). 6 Boris Šapošnikovin määräyksen mukaan armeijakunnankomentaja Pavlovin oli annettava rintamankomentajalle päämajan reserviryhmälle määräämät tehtävät.

4 konekiväärirykmentti, Tulan ja Aunuksen rykmentit sekä 14. rautatierykmentti. Sotaan osallistuneet NKVD-rykmentit olivat 1. Murmanskin, 2. Kantalahden, 3. Uhtuan, 4. 7., 8. reservi-, 122. divisioonan erityisosaston, 9. armeijan erityisosaston 3. NKVD-rykmentti sekä 54. divisioonan erityisosaston 5. NKVD-rykmentti. Vielä sotaan osallistui rajavartio-osastoja, rajavartiopataljoonia ja rajavartiorykmentti. Muut muodostelmat: Maavoimien suurempien muodostelmien rinnalla sotatoimiin osallistui 44 pataljoonaa, joiden joukossa oli panssari-, jalkaväki-, autokuljetus-, viesti-, pioneeri- ja rakennus-, korjaus-, ponttooni-, lääkintä- ja muita pataljoonia. Lisäksi toimi komentajan nimen mukaan nimettyjä osastoja, joiden päällikköinä toimivat Iovlev, Jevtejev, Tšaikovski ja muita. Oli kolmetoista erillistä hiihtopataljoonaa, nimittäin 1., 3., 6.., 10., 13., 17., 34. (erillinen), 60., 61., 65., 100., 75. divisioonan ja 29. reserviprikaatin, sekä lisäksi Lavajärven hiihtopataljoona ja muita. Joukkojen järjestämis- ja palvelushallinto ilmoitti yleisesikunnan päällikölle 8.2.1940, että toimivalle armeijalle oli muodostettu ja lähetetty 24 hiihtopataljoonaa Moskovan, Uralin, Leningradin ja Kalininin sotilaspiireistä sekä 24 hiihtoeskadroonaa Kiovan ja Valko-Venäjän erityissotilaspiireistä. Venäjän valtion sota-arkiston tietojen perusteella tiedetään, että keskityspaikoista Vologdaan oli tullut Siperian sotilaspiiristä seitsemän hiihtopataljoonaa, Kalininiin Volganvarren, Siperian ja Taka- Baikalin sotilaspiireistä 15 pataljoonaa ja Tšerepovetsiin Uralin sotilaspiiristä neljä pataljoonaa. Lisäksi Moskovan sotilaspiiristä oli tulossa kymmenen hiihtopataljoonaa, Leningradin piiristä kuusi sekä Kiovan ja Valko-Venäjän erityisistä, Harkovan, Kalininin ja Siperian sotilaspiireistä kaksi kustakin 7. Lisäksi 9. armeijaan kuului hiihtoratsuväkieskadroonia ja hiihtäjäryhmiä. Rintamajoukoissa palveli erillisinä yhdeksän erillistä kenttätykistö-, haupitsi- ja ilmatorjuntapatteristoa, neljä patteria ja 21 komppaniaa, kuten panssari-, panssariauto-, moottoripyörä-, moottoroituja, tiedustelu-, ilmatorjunta-, korjaus- ja kaasukomppanioita. Taisteluihin osallistui lisäksi muita erillisiä muodostelmia, kuten pioneeri-, panssarija tiedustelupataljoonia, ratsuväkieskadroonia jne. Puolustusasiain ja sisäasiain kansankomissaarien 24. tammikuuta 1940 päivätyllä käskyllä 0093 NKVD:n rykmenteistä erotettiin erillisiä selustavartio-osastoja, jotka toimivat erityisosastojen alaisuudessa valvomassa rintamajoukkoja. Ilmavoimat: Maavoimien lisäksi talvisotaan osallistuivat ilmavoimat. Sodassa käytetyt lentorykmentit olivat 1. ilma-armeijan 6., 29. lentoprikaatin 9., 29., 33., 53., 54., 58. "Estonija", 68., 9. armeijan 80. ja 147. lentorykmentit, 13. ja 16. pikapommitusrykmentit, 49. ja 72. hävittäjärykmentit, 14. armeijan 5. sekalentorykmentti, 15. pikapommitusprikaati ja kolme lento-osastoa. Laivasto: Talvisotaan osallistui kaksi laivastoa ja Laatokan laivue. Punalippuista Itämeren laivastoa komensi 2. luokan laivueenjohtaja Vladimir Tributs. Sotaan osallistuivat laivaston seuraavat yhtymät, alukset ja yksiköt 8 : 7 RGVA. F.33987. Op.3. D.1380. s. 233 236. 8 Ks. Liite no. 1.

5 Itämeren laivaston eskaaderi (komentaja 2. luokan laivueenjohtaja N. N. Nesvitski): taistelulaivat "Marat" ja "Oktjabrskaja Revoljutsija", risteilijä "Kirov", laivueenjohtajat "Leningrad" ja "Minsk", 11 hävittäjää "Gnevnyi", "Gordyi", "Grozjaštši", "Smetlivyi", "Stereguštši", "Stremitelnyi", "Artjom", "Engels", "Karl Marks", "Lenin" ja "Volodarski", kolmen sukellusveneprikaatin yhdeksän laivueen 32 venettä "S-1" "S-6", "Štš-310", "Štš-311", "Štš-317" "Štš-320", "Štš-322" "Štš-324", "M-71" "M-81", "M-90" ja "M-94" "M-97", tykkivenelaivueen neljä venettä "Krasnaja Gorka", "Kronštadt", "Sestroretsk" ja "Krasnoje Znamja", miinalaiva "Marti", kevyiden voimien osasto, vartiolaivueen seitsemän alusta "Tsiklon", "Sneg", "Tutša", "Vihr", "Purga", "Burja" ja "Moroz", torpedoveneprikaati, kolme torpedovenelaivuetta, neljän raivaajalaivueen 28 alusta "Zarjad", "Fugas", "Patron", "Verp", "Gafel", "Bui", "Štil", "Škiv", "Krambol", "Gak", "Udarnik", "Ozernoi", "Kljuz", "Menžinski", "Zmei", "Bujek" sekä numerot 21, 23, 24, 39, 63, 65 ja 101 104, seitsemän hinaajaa, kaksi koululaivaa, neljä merenmittausalusta, kolme höyrylaivaa "Pjatiletka", "Kazahstan" ja "Lunatšarski", kuljetuslaivat "Balhaš", "Volgoles", "Železnodorožnik", "Luga", "Pioner", "Tobol" ja "Elton", neljä jäänmurtajaa "Jermak", "Truvor", "Oktjabr" ja "Silatš", neljä tukialusta "Poljarnaja zvezda", "Kronštadt", "Oka" ja "Smolnyi", kaksi pelastusalusta "Kommuna" ja "Signal", yhteysalus "Ižora", koealukset "Mirkulja", "Inženjor", "Krab", "Som", "Martynov", "Svjazist", moottoriproomuja ja muuta. Itämeren laivaston ilmavoimiin kuuluivat 8. lentopommitusprikaati, 1. miina- ja torpedolentorykmentti, 1. lentorykmentin neljä laivuetta (1., 2., 4. ja 5.), 57. pikapommitusrykmentti 9, 57. lentorykmentin viisi laivuetta (1. 5.), kolme erillistä hävittäjälaivuetta (11. 13.), I-153 -hävittäjäryhmä, 61. hävittäjäprikaati, 5. hävittäjälentorykmentti, 5. lentorykmentin laivueet (1 4.), 10. lentoprikaati, kolme lähitiedustelulaivuetta (12., 43. ja 44.), yölentoryhmä, 1. ja 2. pikapommituslaivueet, DB-3 -pommittajalaivue, 15. tiedustelulentorykmentti, 18. ja 58. erilliset lähitiedustelulaivueet, 15. lentorykmentin harjoitusryhmä ja 71. erillinen lento-osasto. Rannikkopuolustukseen kuuluivat Eteläinen, Läntinen ja Saariston linnoitusalueet sekä Koiviston linnoituskaista. Talvipuolustukseen kuuluivat XI ja CXII pataljoonat, rannikon saatto-osasto, erityinen hiihto-osasto, Koiviston linnoituskaistan patteristo, 9., 11 ja 17. erilliset rautatiepatterit, 1. 3. ilmatorjuntarykmentit ja Erityinen prikaati, kolme erityispataljoonaa (I, II, IV), erityistarkoituspataljoona, laivaston Kronštadtin päätukikohta sekä Liep jan ja Paldiskin laivastotukikohdat. Sodan alussa Itämeren laivasto suoritti menestyksekkäitä hyökkäystoimia Suomenlahden itäosissa sekä tiedusteli laajasti vastustajan aikeita ja toimintaa, pitäen samalla silmällä Ruotsin laivastoa Itämeren keskiosissa ja Suomenlahdella. Vastustaja vetäytyi taistelutta saaristoon rannikkotykistönsä suojiin keskittäen laivastonsa päävoimat Helsinkiin ja Turkuun. Itämeren laivasto täytti Suomenlahden itäosissa kaikki tehtävänsä miehittämällä Suursaaren, Seiskarin, Lavansaaren, Penisaaren, Narvin, Somerin ja Suur-Tytärsaaren sekä laajentaen näin operaatioaluettaan Suomenlahden itäosissa. Laivaston tulituki auttoi 7. armeijan joukkojen etenemistä rannikkoa pitkin rajalta Inoniemen seudulle asti. Leningradin merenpuoleinen ilmatorjuntakin suoritettiin menestyksellä. Laivaston toiminta merisotanäyttämön länsiosissa kehittyi hitaammin ja vaatimattomammin menestyksin. Vastustajan 9 Komentaja 1.1.1940 alkaen Jevgeni Preobraženski, joka pommitti elokuussa 1941 Berliiniä.

6 rannikkopanssarilaivoja ei saatu tuhottua. Merta hallitseva Itämeren laivasto sitoi silti niiden toimintaa ja pakotti ne pysymään saaristossa. Pohjoista laivastoa komensi Neuvostoliiton ja Suomen sodassa 2. luokan laivueenjohtaja V. N. Drozd. Sotaan osallistuivat seuraavat Pohjoisen laivaston yhtymät, alukset ja yksiköt: hävittäjäprikaatin kahden laivueen kuusi hävittäjää "Gromki", "Gremjaštši", "Sokrušitelnyi", "Groznyi", "Valerian Kuibyšev" ja "Karl Libkneht", sukellusveneprikaatin neljän laivueen veneet "D-1", "Štš-402", "Štš-404", "Štš-421" "Štš-423" 10, "M-171" "M-176" 11, kaksi emoalusta, miinalaivat "Murman" ja "Puškin", vartiolaivat "Štil" (entinen RT-51), "Briz" (RT-49) 12, "Zarja" (RT-30), "Priliv" (RT-5), "Mgla" (DK-38/RT-38), "Tuman" (RT-10), "Toros" (RT-60), "Passat" (RT-52), "Musson" (RT-54), "Grad" (RT-55), "Buran" (RT-56), "Groza", "Smertš", "Veter" (entinen "Kooperatsija") sekä jäänmurtajat "Dežnjov", "F. Litke", "Taimyr" ja "Josif Stalin" 13, raivaajalaivueen raivaajat 894 899, kaksi MOvartioveneparvea, merenmittausalukset "Gidrolog", "Marka", "Meridian" ja "Metel" sekä kuljetuslaivat "Alma-Ata", "Andre Marti", "Arhangelsk", "Bug", "Bureja", "Višera", "Vologda", "Vytegra", "Vjatka", "Gertsen", "Dvinoles", "Dikson", "Kama", "Kanin", "Kara", "Klara Tsetkin", "Komsomolets Arktiki", "Krestjanin", "Kuznets Lesov", "Kuibyšev", "Lahta", "Lena", "Marija Uljanova", "Mironytš", "Mossovet", "Msta", "Ob", "Oka", "Ohta", "Pravda", "Revoljutsioner", "Rodina", "Sakko", "Svijaga", "Severoles", "Sevzaples", "Sosnovets", "Sofja Perovskaja", "Spartak", "Staryi bolševik", "Stepan Halturin", "Suhona", "Turksib", "Uzbekistan", "Tsiolkovski", "Šeksna", "Šelon", "Štšors" ja "Jukagir". Pohjoisen laivaston ilmavoimiin (komentaja prikaatinkomentaja A. A. Kuznetsov) kuuluivat 118. lähitiedustelulentorykmentti (1. ja 3. laivueet) ja 72. lentorykmentti (1. 3. laivueet 14 ). Rannikkopuolustukseen kuuluivat Murmanskin ja Belomorskin linnoitusalueet, Murmanskin pääsotasatama ja Petsamon tukikohta. 15 Laatokan sotalaivuetta komensi joulukuuhun 1939 asti kommodori S. M. Kobylskih ja joulukuusta 1939 alkaen hänen esikuntapäällikkönsä kommodori P. A. Trainin. Sodassa Suomea vastaan 16 laivueeseen kuuluivat tykkivene "Oranienbaum", 10 Štš-tyypin veneet joutuivat jättämään asemansa ja pelastaumaan lahteen tuulen noustessa yli kahdeksan boforin. 11 M-tyypin veneet eivät kestäneet yli kuuden boforin tuulen merenkäyntiä ja viettivät talvisodan yleensä Tsyp-niemen lahdessa. 12 "Briz" ajautui Verkkoniemen majakalla kiville 26.1.1940, hajosi ja upposi koko miehistö mukanaan. 13 Mainittakoon seuraava sotatapahtuma. Neuvostoliiton hallitus päätti lähettää jäänmurtajalaivaston lippulaivan "Josif Stalinin" Murmanskista Arkangeliin. Alus saapui jäänmurtaja "F. Litken" kanssa 11.2.1940 saattamaan Vienan Kemiin neljää rahtilaivaa, joilla matkusti 131. divisioonan miehistöä, hevosia ja varustusta. Vaikea jäätilanne hidasti matkantekoa. "Josif Stalin" kulki ainoastaan päivällä. Laivojen miehistölle ja matkustajille siitä seurasi elintarvikepula leivän, mahorkan ja heinän loppuessa. "Josif Stalin" toi vasta 24.2.1940 ensimmäiset kaksi laivaa Kemin Rombakin saarelle, palasi Žižginskin majakalle hakemaan kahta muuta laivaa ja johti ne Kemiin vasta 3.3. Kuljetus kesti 21 päivää. 14 Kliment Vorošilovin määräyksestä Valko-Venäjän sotilaspiiristä siirrettiin Murmanskiin Pohjoiselle laivastolle kaksi laivuetta, joista I-15 -hävittäjälaivue siirrettiin rautateitse ja SB-pommittajalaivue lentäen. Viisi SB-konetta ei päässyt perille, sillä yhden suomalaiset ampuivat alas ja loput tuhoutuivat eksyttyään vaikeassa lentosäässä. 15 Kirjasta Sovetsko-finljandskaja voina 1939 1940 na more. Tšast II (Neuvostoliiton ja Suomen sota merellä. Osa II). Moskva, 1946. Pohjoinen laivasto tuki tykistötulella 14. armeijan etenemistä sen hyökätessä Kalastajasaarennon länsiosaan ja Petsamoon. 16 Laatokan laivueen esikunnan (Pähkinälinna) 24.11.1939 päivätyssä päiväkäskyssä 004 sanotaan: "Suomen hallituksen joukot ovat keskittyneet rajoillemme. Suomen Laatokan-laivue saattaa yrittää

7 vartioalukset "Razvedtšik" ja "Dozornyi", raivaajat "Vidlitsa", "Moskva" ja numerot 30 31 sekä 37, vartiolaivue sekä 60. erillinen haupitsipatteri. Laivueen ilmavoimina toimi 41. erillinen lentolaivue. 17 Puoli kuukautta ennen sodan syttymistä Neuvostoliitossa keksittiin ryhtyä perustamaan Suomen kansanarmeijaa. Sodan alusta alkaen Stalin uhkaili suomalaisia valitsemaan joko suostumisen Neuvostoliiton vaatimuksiin, tai sitten "...murskaamme teidät tomuksi ja saatte Kuusisen hallituksen, joka tekee teidän hallituksestanne selvää". 18 Terijoen hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa Kuusisen piti 2. joulukuuta 1939 allekirjoittaa sopimus molemminpuolisesta avusta ja ystävyydestä Neuvostoliiton ja Suomen demokraattisen tasavallan välillä. Neuvostoliiton puolesta sen allekirjoitti Molotov. Pravdassa päivää ennen, 1. joulukuuta, julkaistussa Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean julistuksessa korostettiin asiaa: "Laajan työtätekevien kansanrintaman muodostaminen on välttämätöntä. Koko työväenluokan, talonpojiston, käsityöläisten, pienyrittäjien ja työläisälymystön eli kansamme suuren enemmistön on yhdistyttyvä tiiviiksi kansanrintamaksi puolustamaan etujaan, ja valtaan on nostettava tämän rintaman tukea nauttiva työtätekevän kansan hallitus, Kansanhallitus". Julistuksessaan Kuusisen hallitus julisti itsensä "Suomen demokraattisen tasavallan kansanhallitukseksi" ja lupasi "toimia laajan työtätekevän kansanrintaman kärjessä". Helmikuun 1940 lopulla Otto Kuusinen esitti varmuutensa siitä, että "...suuri Neuvostoliitto turvaa isänmaamme itsenäisyyden kaikilta imperialistisilta hailta ja samalla varmistaa kansamme vapaan ja rauhallisen elämän. Neuvostoliiton maineikkaan puna-armeijan ja -laivaston avulla kansamme saavuttaa pian täyden itsenäisyyden Mannerheimin, Rytin ja Tannerin, noiden ulkomaiden imperialistien ostamien rikollisten sodanlietsojien plutokraattisakin barbaarisesta ikeestä". Jo 11. marraskuuta 1939 alettiin muodostaa Suomen kansanarmeijan ensimmäistä armeijakuntaa, joka koottiin Leningradin sotilaspiirin joukoissa palvelevista suomalaisista ja karjalaisista 19. Armeijakuntaan koottiin kaikki Leningradin laskea sabotaasiryhmiä sekä hyökätä pintalaivoin ja sukellusvenein yhteyksiämme ja aluksiamme vastaan". Laatokan laivueen tehtävät muodostuivat tämän mukaan, ja niihin kuului 7. ja 8. armeijoiden tukeminen tykkiveneiden tulella, rannikon ja joensuiden suojaaminen maahanlaskuilta, yhteyksien suojaaminen vartiopalveluksella sekä toiminnan varmistaminen tuhoamalla vastustajan alukset. 17 Sodan alusta alkaen 41. laivueen piti tiedustella vihollisen laivoja Salmin ja Sortavalan satamissa sekä niiden liikkeitä järvellä. Lotinanpellon kentältä toimiva 18. pikapommitusrykmentti puolestaan pyrki Salmin rannikkopattereiden ja vastustajan alusten tuhoamiseen (RGVA. F.25888. Op.14. D.1. s. 26 27). 18 Sama, s. 504 508. 19 Tätä tarkoitusta varten Petroskoihin lähetettiin seuraavat henkilöt: "1. prikaatinkomentaja Anttila Aksel (Moisejevitš), Harkovan sotilaspiirin 147. divisioonan komentaja, suomalainen; 2. prikaatinkomissaari Jegorov, Sähköteknillisen akatemian etäisopetustiedekunnan johtaja, karjalainen, osaa suomea; 3. prikaatinkomentaja Romanov, LXI armeijakunnan esikuntapäällikkö, tuntee Karjalan olosuhteet, osallistunut taisteluihin valkosuomalaisia vastaan; 4. prikaatinkomentaja Sokolov, Frunzesota-akatemian opettaja, osallistunut taisteluihin valkosuomalaisia vastaan; 5. Eversti Jermolajev, Harkovan sotilaspiirin esikunnan 1. osaston päällikkö, merkittävä esikuntatyöläinen, tuntee hyvin Karjalan olosuhteet, ei osaa kieltä; 6. Pataljoonankomissaari Terjoškin V. P. puna-armeijan Leningradin sotatalousakatemian opettaja, osaa suomea, vaikka itse venäläinen, tuntee hyvin Karjalan

8 sotilaspiirin alle 40-vuotiaat suomalaiset ja karjalaiset miehistön ja päällystön jäsenet. Petroskoihin oli 26. marraskuuta mennessä koottu 13 405 henkeä 20, joista 12 087 miehistöä, 767 alipäällystöä, 551 päällystöä ja heistä 202 esiupseereita. Kansallisuudeltaan heistä 8367 oli suomalaisia, 4533 karjalaisia ja 505 muita. Asevelvollisuuden suorittaneita oli 8324 ja suorittamattomia 5081 henkeä. Armeijakunnan kahden divisioonan esikuntia ei oltu muodostettu, koska tarvittavaa henkilöstöä ei ollut. Armeijakunnan poliittinen hallinto puolestaan oli jo koottu. Leningradista oli tarkoitus lähettää 155 venäläistä toimikomentajaa, mutta 27. marraskuuta heistä oli saapunut vasta 22. Helmikuussa 1940 Suomen kansanarmeijaan kuului jo 25 000 miestä. Anttila raportoi puna-armeijan yleisesikunnan päällikölle Boris Šapošnikoville 21. tammikuuta 1940 perustaneensa Suomen kansanarmeijan ensimmäisen armeijakunnan ja siihen kaksi divisioonaa, joista kumpaankin kuului kaksi rykmenttiä. Näistä rykmenteistä kaksi oli vuoristorykmenttejä. 8. armeijan toiminta-alueella koottiin kansanarmeijan 3. divisioonaa ja 9. armeijan alueella kansanarmeijan 7. erillistä rykmenttiä, joka koottiin samoin normein kuin divisioonien kuutta rykmenttiä. Petsamon alueella koottiin kolmirykmenttistä rajavartiodivisioonaa 21. Pääsotaneuvoston päämaja käski suomalaisen armeijakunnan komentaja Anttilaa 2. helmikuuta 1940 määräyksellään No. 01509: "14. armeijaan kuuluvia suomalaisen armeijakunnan joukkoja käytetään Petsamossa ainoastaan varuskuntapalvelukseen. 8. ja 9. armeijoiden suomalaiset yksiköt suojaavat joissain paikoin toimivien joukkojen selustaa. Mikäli pidätte välttämättömänä, päämaja voi määrätä 8. ja 9. armeijoita olemaan käyttämättä suomalaisjoukkoja tällaiseen taistelutoimintaan. Sähköttäkää mielipiteenne, haluatteko nämä yksiköt takaisin armeijakunnan yhteyteen" 22. Joukkoihin kuului vielä yhdestä tykistö- ja kahdesta haupitsipatteristosta koottu tykistörykmentti, panssarirykmentti, ilmatorjuntakonekiväärikomppania, panssarintorjuntapatteri, kranaatinheitinpatteri sekä ilmatorjunta- ja kaasusuojeluosastoja, ja niiden oli tarkoitus vaihtaa puna-armeijan joukot näiden kukistettua Suomen vastarinnan. Huolimatta osallistumisestaan sotatoimiin armeijakunnan komentaja kenraalimajuri Aksel Anttila kirjoitti sodan jälkeen 6. heinäkuuta 1940 Vorošiloville seuraavan hämmentyneen ilmoituksen: "Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston varapuheenjohtajalle ja Puolustuskomitean puheenjohtajalle, Neuvostoliiton marsalkka K. J. Vorošiloville. Teidän määräyksestänne ja toveri Stalinin ohjeista sain marraskuussa 1939 tehtäväkseni muodostaa Suomen kansanarmeijan armeijakunnan, johon kuuluisi neljä divisioonaa ja yksi erillinen rykmentti. Armeijakunnan oli tarkoitus koostua kansallisuudeltaan suomalaisista ja karjalaisista. Saamani tehtävä täytettiin aikataulun mukaan. Armeijakunta koottiin suorittamaan mikä tahansa taistelutehtävä missä olosuhteissa hyvänsä. Armeijakunnan yksiköt, jotka osallistuivat puna-armeijan olot; 7. Lehen Ture Ivanovitš, entinen patterinkomentaja, nykyään töissä ulkomaisen kirjallisuuden kustantamossa, valmistunut Frunze-sota-akatemiasta. Vaimonsa on Kuusisen tytär; 8. Hiiri Paul (Äikiä) Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen; 9. Maija Štram (Lehtinen), Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen (RGVA. F.33987. Op.3. D.1260. s. 125). 20 Armeijakuntaan kuului ohjesäännön mukaan 10 660 henkeä, joista 8296 miehistöä, 1496 alipäällystöä ja 868 päällystöä, joista 394 esikomentajia. 21 Joukkojen muodostaminen tapahtui Andrei Ždanovin, Otto Kuusisen, Kirill Meretskovin ja Grigori Šternin luvalla. 22 Kirjoitettu koodikielellä. Yleisesikunnan puolesta majuri Borovik. (RGVA. F.33987. Op.3. D.1376. s. 100).

9 yksiköiden rinnalla taisteluihin valkosuomalaisia vastaan Karjalan kannaksella sekä Petroskoin ja Kemin suunnilla, tekivät työnsä hyvin ja taistelivat miehekkäästi vihollista vastaan. Tämän todistavat paitsi taisteluihin osallistuneiden yksiköiden komentajat ja komissaarit, myös niiden puna-armeijan yksiköiden komentajat, joiden kanssa Suomen kansanarmeijan armeijakunnan yksiköt toimivat. Suomen kanssa solmitun rauhan jälkeen ehdotin 162 henkilölle kunniamerkkejä, mutta Korkeimman neuvoston puhemiehistö ei ole tähän mennessä myöntänyt niitä" 23. Suomen asevoimat Talvisodan historiantutkimuksen mukaan suomalaisilla oli kahdeksan divisioonaa, numeroiltaan 4, 5, 6 (myöhemmin muutettiin kolmanneksi), 8, 10 (myöhemmin seitsemäs), 11. (myöhemmin toinen), 12 ja 13, sekä neljä jalkaväkiprikaatia, yksi erillinen jalkaväkirykmentti, 31 pataljoonaa ja ratsuväkiprikaati. Selustassa koottiin 21. 23. divisioonia. Kokoelmassamme julkaistujen asiakirjojen sivuilla mainitaan seuraavat suomalaiset yksiköt: 7. jalkaväkidivisioona, 8. tarkka-ampujadivisioona, 9. Lapin divisioona, ratsuväkiprikaati, jalkaväkirykmentit 11 ja 37, naispataljoona, polkupyöräpataljoona ja Pataljoona Hämäläinen, kevyitä tykistöpatteristoja, hiihtoosastoja, rajavartio-osastoja, tiedusteluyksiköitä, tarkka-ampujaosastoja ja suojeluskuntamuodostelmia 24. Asiakirjat kertovat suomalaisten puolella toimineista vapaaehtoisista seuraavaa. Punaarmeijan esikunnan viidennen (tiedustelu-) hallinnon 3. tammikuuta 1940 päivätyssä yhteenvedossa tapahtumista lännessä No. 2/251007, jonka hallinnon päällikkö eversti Pugatšov on lähettänyt Kulikille, sanotaan: "Huomionarvoisesta lähteestä peräisin olevien lähteiden mukaan Ryti 25 on pyytänyt brittejä ryhtymään toimiin laivastollaan Petsamon vesillä. Pohjois-Suomeen odotetaan saapuviksi puolalaisia sotalaivoja. Erkon 26 ilmoituksen mukaan Suomeen on tullut lentäjiä Espanjasta, Italiasta, Unkarista, Englannista ja Ranskasta. Amerikkalaisten Pariisin-diplomaattien mukaan Sotaneuvosto on päättänyt auttaa Suomea niin paljon kun se on Ruotsin ja Norjan kautta mahdollista. Englanti ja Ranska pyrkivät laajentamaan sotatoimia Suomessa ja hätyyttelevät Ruotsia ja Norjaa aktiivisiin toimiin luvaten kaikinpuolista apua maa-, ilma- ja merivoimin... Ryti on pyytänyt Yhdysvaltojen hallitusta lopettamaan polttoaineen myynnin Neuvostoliitolle, joka muka kärsii sen puutteesta... Yhdysvaltain Norjan-lähettiläs on ilmoittanut, että Göringiä lähellä olevista piireistä saatujen tietojen mukaan Saksa katkaisee välit Neuvostoliiton kanssa ja ryhtyy auttamaan Suomea, mikäli länsivallat suostuvat rauhaan Saksan kanssa" 27. Alempana asiakirjassa tehdään yhteenveto: "Englannin, Ranskan, Yhdysvaltojen ja muiden kapitalististen maiden sotaretki Neuvostoliittoa vastaan jatkuu vähentymättömällä voimalla. Englanti ja Ranska pyrkivät saamaan Skandinavian maat sotaan Neuvostoliittoa vastaan" 28. 23 RGVA. F.33987. Op.3. D.1312 (1). s.193. 24 Ks. asiasanahakemiston kohta "Suomen asevoimat". Koskee venäläistä laitosta. 25 Risto Ryti, Suomen pääministeri. 26 Eljas Erkko, Suomen ulkoministeri. 27 RGVA. F.33988. Op.4. D.35. s. 4 6. 28 Sama.

10 NKVD:n Pariisin-asiamiehen 13. tammikuuta 1940 päivätyssä ilmoituksessa kerrotaan, että ranskalaiset lähettävät Suomeen juoksuhautatykkejä 29, 25- ja 37- millisiä konekivääreitä, hävittäjälentokoneita, kiskoja panssariesteitä varten sekä piikkilankaa. Saman ilmoituksen mukaan "Korkeimman sotaneuvoston viimeisessä istunnossa on selvennetty periaatepäätöstä sotatoimien aloittamisesta Neuvostoliittoa vastaan... Sotaa Neuvostoliittoa vastaan puoltavat erityisesti kenraalit Weygand, Gamelin, Gort ja Ironside" 30. Suomen asevoimista puhuttaessa ei saa unohtaa muiden maiden apua Suomelle. Niinpä Berija raportoi Vorošiloville tammikuussa 1940 erittäin salaisena tietona seuraavansisältöistä "agentuuriaineistoa": "V. Tannerin hallitus saa apua vapaaehtoisten lisäksi rahana ja vaatteina kaikilta Skandinavian mailta, Englannilta, Ranskalta ja Yhdysvalloilta. Ruotsista on saatu jo kaksi miljardia markkaa... Amerikka on antanut suomalaisille 700 000 dollaria ja luvannut maksaa takaisin kaikki heidän ennen sotaa lainaamansa varat. Ruotsi on varustanut Suomea ilma- ja panssarintorjuntatykeillä jopa oman armeijansa varustuksen kustannuksella. Ruotsalaiset vapaaehtoiset saavat kuussa 1300 markkaa, joista 300 maksetaan heille Suomessa ja tuhat heidän perheilleen Ruotsissa. Valkosuomalaisten armeija on kokonaan puettu lähinnä Ruotsista saatuun lämpimään vaatteeseen. Karjalan kaikkien satamakaupunkien väestö on evakuoitu sisämaahan..." 31. Neuvostoliiton tiedustelun tammikuun 1940 aineistossa lisätään, että "Ruotsi on valmis auttamaan Suomea päästämällä vieraat joukot maansa läpi... Ruotsalaiset lehdet ilmoittivat ensimmäistä kertaa 4. tammikuuta, että meikäläisten pommittaessa rautatietä Kemin lähellä ruotsalaiset koneet nousivat ilmaan puolustamaan rajaansa... Ruotsin armeijan väki värvää vapaaehtoiset Suomeen" 32. Viron Suomen-sotilasasiamiehen majuri Kristjanin selonteossa 24.4.1940 esitetään seuraavia tietoja: "Skandinavian sotilaallinen apu Suomelle osoittautui vitsiksi. Kolmessa kuukaudessa maahan tuli 8000 ruotsalaista, tuhat norjalaista ja 600 tanskalaista vapaaehtoista, jotka olivat sotilaallisessa mielessä enimmäkseen huonosti koulutettuja. Vasta maaliskuun ensimmäisenä heistä kootut kaksi pataljoonaa ja kaksi patteria saatiin rintamalle, nekin toisarvoisia. Maaliskuun alussa Suomelle oli jo selvää, ettei se kykene yksin sotimaan Neuvostoliitoa vastaan, vaan tuhoutuisi hitaasti ja täysin... Saksa oli onnistunut vakuuttelemaan ja pelottelemaan Ruotsin ja Norjan uskomaan, että mikäli nämä maat eivät onnistu suostuttelemaan Suomea eroamaan liitostaan Englannin ja Ranskan kanssa eivätkä saa Suomea hyväksymään Neuvostoliiton ehtoja, Ruotsista ja Norjasta itsestään tuleisi sotatoimialuetta. Oman rauhansa puolesta pelkäävä Ruotsin hallitus teki kaiken minkä sai uhkailemalla ja maanittelemalla tehtyä, että Suomi tekisi sovun Neuvostoliiton kanssa" 33. Berija esitti puolustusasiain kansankomissaari Vorošiloville 13. tammikuuta 1940 valikoiman vakoiltuja katkelmia Saksan Suomen-lähettiläs von Blücherin poliittisesta selonteosta Saksan ulkoministeriölle 11.12.1939. Asiakirjassa kerrottiin: "Suomella on puolellaan koko maailman myötätunto, paitsi Saksan... Avustajamaista tärkein on Ruotsi, joka toimittaa merkittäviä määriä kaikenlaista sotamateriaalia. Seuraavana on Englanti lentokoneineen, kaasunaamareineen ja miinoineen, sekä Italia 29 Asiakirjassa käytetty nimitys. 30 RGVA. F.33987. Op.3. D.1302. s. 14. 31 RGVA. F.33987. Op.3. D.1301. s. 21 24. 32 RGVA. F.38987. Op.3. D.1306/1/. s. 5 18. 33 RGVA. F.34980. Op.3. D.40. s. 1 4.

11 lentokoneineen. Avun toimittajiin liittynevät piakkoin myös Yhdysvallat, jossa velkojaan säännöllisesti takaisin maksavaa Suomea arvostetaan laajalti. Pahin puute, josta Suomi kärsii, on kuitenkin miesten vähyys... Eniten avustava maa Ruotsi on miinoittanut merialueen rantojensa ja Ahvenanmaan välillä, minkä voi selittää ainoastaan yrityksenä vaikeuttaa venäläisten laivaston pääsyä Pohjanlahdelle... 34 Myös kokonaisten ruotsalaisten vapaaehtoisyksiköiden tuonti rintamalle voi johtaa konfliktiin Venäjän kanssa, varsinkin, koska ruotsalaiset toimivat poliittisessa mielessä erityisen kiistanalaisessa Pohjois-Suomessa ja väitetään, että he käyvät myös Neuvostoliiton puolella. Ruotsin jälkeen Englanti ottaa eniten osaa Suomen ja Neuvostoliiton sotaan... Jos venäläiset onnistuvat murtamaan suomalaisten rintaman, koko Suomen älymystö on varma kuolemastaan tai kyydityksestään..." 35. Nousee kieltämättä kysymys, mitä varten tällaisia voimia käytettiin? Vastauksen voi löytää tässä kokoelmassa julkaistavista asiakirjoista, joiden perusteella voi väittää Neuvostoliiton johdon pitäneen Suomea ensimmäisenä Euroopan pohjoissivun toimintavaiheenaan. Sotatoimien kulku Suomessa osoitti kuitenkin, ettei pohjoiseen eteneminen olisi helppoa. Viron Suomen-sotilasasiamies Kristjan esitti tapahtumia arvioidessaan tällaisen mielipiteen: "Norjasta voi sanoa, että jos muuan suuri valtio pyrkisi sen rannoille, Norjan armeija avaisi tulen pelotta ja tekisi vastarintaa" 36. Leningradin sotilaspiirin sotaneuvosto varoittikin 29.11.1939 antamassaan määräyksessä kaikille komentajille ja komissaareille, sotaneuvostoille ja armeijan poliittisten hallintojen päälliköille: "Ruotsin ja Norjan rajoille edettyään joukkomme eivät saa missään tapauksessa rikkoa rajoja tai sallia provokaatioita. Ruotsin ja Norjan armeijoiden henkilökuntaan kuuluvia kohdattaessa rajalla heitä on tervehdittävä kunnianteolla, mutta heidän kanssaan ei saa ryhtyä keskusteluihin" 37. Jopa lukuisiin asiakirjoihin tutustumisen jälkeen on vaikeaa vastata yhteen kysymykseen. Jos puna-armeijalla oli näin kauaskantoiset suunnitelmat, miksi sitä ei aseistettu, varustettu saati ruokittu kunnolla? Miksi ylistetyn puna-armeijan sotilaat lähtivät talvisotaan puolialastomina, "piikkilangalla harsituissa resuisissa töppösissä", "piippalakit ja suikat päässä pipojen ja karvahattujen sijaan". Asiakirjojen mukaan Neuvostoliiton NKVD:n sotilasvarustelun päähallintoa johti majurista prikaatinkomentajaksi ylennetty A. A. Burgaft. Hän teki itsemurhan vuonna 1947. Monet talvisodan salaisuudet jäävät näköjään edelleenkin ratkaisemattomiksi. Eräässä erityisosastolaisten selonteossa kerrotaan: "Marssin aikana lepoa ei ollut... rajalle lähestyessä asutus kävi harvemmaksi ja taloihin mahtuivat ainoastaan esikunnat ja lääkintäyksiköt, jolloin muiden oli majoituttava metsään äkkiä koottaviin laavuihin, nuotioiden äärelle ja joskus sateeseen ja märkään lumeen, sillä telttoja ei 34 Ruotsin laivasto ei näyttäytynyt avomerellä 5. ja 20. joulukuuta 1939 välisenä aikana. Ruotsin laivaston kevyet yksiköt suorittivat vartiopalvelusta ja suojasivat Ruotsin aluevesien miinoitusta Ahvenanmerellä. Ruotsi ilmoitti 6. joulukuuta Södra Kvarkenin salmeen Märketin majakan länsipuolelle laskemastaan miinoituksesta. Samana päivänä Suomi ilmoitti miinoittaneensa Turun ja Ahvenanmaan saariston vedet. Ruotsalaiset järjestivät Ahvenanmeren rannikolle merenpinnan valaistusvalvonnan pystyttämällä sinne voimakkaita valonheittimiä. 35 RGVA. F.33987. Op.3. D.1305. s. 18 21. 36 RGVA. F.33987. Op.3. D.1305. s. 18 21. Radiotiedustelu ilmoitti helmikuun 20. päivästä 1940 alkaen päivittäin Neuvostoliiton aluevesien läheisyydessä Barentsinmerellä havaituista norjalaisista sotalaivoista. Vartiolaiva "Frithjof Nansen", hävittäjä "Giller" ja miinalaiva "Freya" havaittiin Nordkinnin niemellä, Tanavuonossa ja Varanginvuonossa. 37 RGVA. F.33987. Op.3. D.1377. s. 23.

12 ollut, eivätkä joukot osanneet rakentaa kunnon majoja" 38. Omien hylkäämät ja vihollisten kiroamat puna-armeijan sotilaat oli tuomittu kuolemaan pakkasiin ja nälkään. Neuvostoliiton puolustusasiain kansankomissariaatissa tehtiin johtopäätökset talvisodasta. Leningradin sotilaspiirin johdon talvisodasta tekemässä analyysissa kerrotaan seuraavaa: "Puna-armeijan toimivat yksiköt täyttivät sankarillisesti pyhän velvollisuutensa isänmaalle taistellen Suomen valkokaartia vastaan äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa, mursivat Karjalan kannakselle rakennetun vahvan nykyaikaisen puolustuslinjan, takasivat Leninin kaupungin ja luoteisrajojen turvallisuuden sekä tuhosivat yhden Neuvostoliittoa vastaan suunniteltujen hyökkäysten merkittävimmistä tukikohdista. Käyttäen taitavasti yhdessä raskasta tekniikkaa, tykistöä, ilmavoimia ja tankkeja prikaatinkomentaja F. F. Aljabuševin 123. divisioona mursi yhtenä ensimmäisistä niin sanotun Mannerheim-linjan, jonka lukuisat vieraat valtiot olivat rakentaneet yhteisin voimin ja varoin, ja jota pidettiin siihen asti läpäisemättömänä linnoituksena. Kunniakkaista sota-ansioista divisioona on palkittu hallituksen korkeimmalla kunnianosoituksella, Leninin kunniamerkillä. Koiviston ja Hottisenkaan kaltaiset linnoitukset eivät kestäneet ilmavoimien ja tykistön kaiken tuhoavaa tulta, panssarien ärhäkkää iskua ja jalkaväen painostusta. Pelottomien rakennusjoukkojen tukema 19. punalippurykmentti ylitti taitavasti Taipaleenjoen vihollisen voimakkaassa tulessa ja varmisti joukkojemme etenemisen... Ylivoimaisen tekniikan käytön täysin hallitsevat tuhannet taistelijat, komentajat ja poliittiset työntekijät, Neuvostoliiton patriootit, saavuttivat taisteluissa valkosuomalaisia vastaan ikuisen maineen ja puolustivat isänmaataan henkeään säälimättä. Tämä kaikki on kirkas esimerkki joukkojen korkeasta poliittisesta ja moraalisesta tilasta, miehistön tiiviistä asettumisesta Leninin ja Stalinin puolueen taakse sekä punaisen armeijan murtumattomasta voimasta". Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton ja Suomen tasavallan 12. maaliskuuta 1940 solmimassa rauhassa Neuvostoliittoon liitettiin koko Karjalan kannas ja Viipurin kaupunki, Viipurinlahti ja siinä olevat saaret, joukko Suomenlahden itäosan saaria, Laatokka, Märkäjärven itäpuolinen alue ja Kuolajärvi sekä Kalastajasaarento. Suomi vuokrasi Neuvostoliitolle Hangon niemimaan ja sen läheisiä saaria Suomenlahden suuta valvovan laivastotukikohdan perustamiseksi. Itämeren strateginen tilanne muuttui Neuvostoliiton hyväksi. Neuvostoliiton Itämeren laivaston toimintaa idästä rajoittavasta ja Suomen laivastolle suojaa antavasta Viipurin linnoitusalueesta tuli osa Neuvostoliiton operaatiovyöhykettä. Neuvostoliiton sotilaallisia ja kauppayhteyksiä valvovista Suomenlahden itä- ja keskiosan saarista tuli osa Leningradin puolustusjärjestelmää. Laatokasta tuli Neuvostoliiton sisäjärvi. Pääsotaneuvoston päämaja ohjeisti määräyksessään 11. maaliskuuta 1940: "15. armeijan komentajalle toveri Kulikille. Karjalan kannaksella menestyneen suurhyökkäyksemme ansiosta suomalaiset ovat kärsineet suuria tappiota ja pyytävät rauhaa. Me olemme aina rauhanpolitiikan kannalla ja saatamme suostua rauhanneuvotteluihin, ja on selvää, että mitä enemmän saamme lähipäivinä otettua vastustajan maata, sitä enemmän voimme vaatia siltä. Siksi on välttämätöntä vallata 38 RGVA. F.34980. Op.4. D.190. s. 21.

13 vastustajalta lähipäivinä mahdollisimman paljon aluetta. Armeija on tarpeeksi voimakas ottaakseen vastustajalta lisää maata. Armeija joko menestyy seuraavana neljänä viitenä päivänä, tai, mikäli myöhästelee, kuten on tähän asti myöhästellyt, operaationne saattavat osoittautua turhiksi... Päämaja käskee: Ensimmäiseksi muodostaa välittömästi iskuryhmä 37. ja 144. divisioonista, keskittää se 15. armeijan vasemmalle sivulle äskettäin vallatuille saarille ja antaa sille tehtäväksi Impilahden alueen valtauksen 168. divisioonan vasemman sivustan takaa toimien. Toiseksi 72. ja 11. divisioonien sekä 25. ratsuväkidivisioonan iskeä vastustajaa Koivuselän suuntaan ja edetä edelleen pohjoiseen Lavajärven, Lemetin ja Ruskasoiden tasalle. Kolmanneksi 119. divisioona pysyy reservissä Pitkärannan alueella, ja sitä käytetään menestyksen kehittämiseksi jommassa kummassa suunnassa tilanteen mukaan" 39. Sotatoimet päättyivät aselepoon 13. maaliskuuta 1940. Allekirjoitettujen sopimusten mukaan "...Neuvostoliittoon liitetään koko Karjalan kannas ja Viipurin kaupunki, Viipurinlahti ja sen saaret, Laatokan länsi- ja pohjoisrannikot sekä Käkisalmen, Sortavalan ja Suojärven kaupungit, joukko Suomenlahden saaria, Märkäjärven itäpuolinen alue ja Kuolajärvi, Kalastajasaarento ja Keskisaaristo liitteenä olevan kartan mukaan. Suomen tasavalta antaa Neuvostoliitolle 30 vuodeksi kahdeksan miljoonan markan vuosivuokraa vastaan Hangon niemimaan ja merialueen sen ympärillä viiden meripeninkulman säteellä etelä-pohjoissuunnassa sekä kolmen merimailin säteellä itä-länsisuunnassa, sekä joukon saaria laivastotukikohdan perustamiseksi. Neuvostoliitto lupautuu vetämään joukkonsa Petsamon alueelta, jonka Neuvosto-Venäjän hallitus on luovuttanut Suomelle vapaaehtoisesti vuoden 1920 rauhansopimuksella." Sota kävi kummallekin maalle kalliiksi. NKVD ryhtyi siirtämään Neuvostoliittoon liitetyiltä alueilta väestöä Murmanskin oblastiin, Karjalan neuvostotasavaltaan ja muualle 40. Sodan jälkeen puolustusasiain kansankomissariaatissa ja yleisesikunnassa tehtiin yhteenvetoja puna-armeijan toiminnasta. Jo 16. maaliskuuta 1940 puna-armeijan yleisesikunnan päällikkö, 1. luokan armeijankomentaja Boris Šapošnikov ja yleisesikunnan virkaatekevä sotakomissaari prikaatinkomentaja Gusjev esittelivät Neuvostoliiton puolustusasiain kansankomissaarille marsalkka Vorošiloville listan henkilöistä, jotka osallistuisivat Suomea vastaan suoritettujen sotatoimien kokemusten keruuneuvonpitoon. Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin NKVD:n valtionturvallisuuden päähallinnon erityisosaston päällikkö, 3. luokan valtionturvallisuuskomissaari V. M. Botškov vahvisti 14. huhtikuuta 1940 listan valtionturvallisuuden päähallinnon johtavista jäsenistä, joiden tuli osallistua tämän neuvonpidon toimintaan. Siihen kuuluivat Botškovin varamies, majuri Aleksandr Beljanov, valtionturvallisuuden majuri Nikolai Osetrov, kapteeni Andrei Petrov, NKVD:n valtionturvallisuuden päähallinnon erityisosaston apulaispäälliköt, kapteenit Ivan Moskalenko ja Leonid Štšerbakov, osastopäälliköt kapteeni Aleksei Ulanov, yliluutnantti Nikolai Karpenko, kapteeni Aleksandr Avsejevitš, majuri Isai Babitš, kapteeni Nikolai Selivanovski, kapteeni Nikolai Borodulin ja kapteeni Josif Lorkiš, 39 RGVA. F.33987. Op.3. D.1376. s. 148 149. 40 RGVA. F.33987. Op.3. D.1295. s. 44.

14 virkaatekevät osastopäälliköt yliluutnantti Pavel Utkin, kapteeni Grigori Baljasnyi- Bolotin, kapteeni Semjon Juhimovitš sekä 13. ja 7. armeijoiden erityisosastojen entiset päälliköt kapteeni Nikolai Jendakov ja majuri Akim Bazilevitš. Ennen kaikkea puolustusasiain kansankomissaari ja yleisesikunnan johto vaihdettiin. Neuvostoliiton (bolševikkien) kommunistisen puolueen keskuskomitean ja Suomensodankäyntikokemusten kerääjien johdon neuvonpidossa analysoitiin virhelaskelmia, joita asevoimien johto ja maan poliittinen johto olivat tehneet sodan valmistelussa ja suorituksessa. Neuvonpidossa korostettiin sitä, ettei Neuvostoliiton puolella ollut täyttä käsitystä vastustajan puolustus- ja hyökkäystoiminnan luonteesta, eikä se ottanut laskelmissaan huomioon kaikkia Suomen puolustusjärjestelmän voimavaroja. Viipurin suuntaa käsitellessään 7. armeijan komentaja Kirill Meretskov huomautti, ettei Neuvostoliiton sodanjohto tiennyt siellä olevan niin vahvoja varustuksia, eikä sitä, että puolustusvyöhykkeeseen kuului kaikilla uusimman puolustustekniikan saavutuksilla varustettuja nykyaikaisia teräsbetonisia linnoitteita. Meretskov korosti puolustusjärjestelmän kiinteyttä ja syvyyttä sekä esitti neuvonpidossa kysymyksen: "Kuinka oli mahdollista, että se tuli meille yllätyksenä, eikä meillä ollut käytännössä eikä teoriassa minkäänlaista käsitystä sellaisen puolustuslinjan rakentamisen mahdollisuudesta?". Neuvonpidossa puhuttiin siitä, että Neuvostoliiton sodanjohdolla oli väärä käsitys vastustajan puolustuksen voimavaroista ja järjestelmästä, mikä johti väärään hyökkäystoimien järjestelyyn. Kritisoitiin tankkien käyttöä sotatoimissa, mekanisoitujen yhtymien itsenäisen toiminnan luonnetta, jalkaväen käyttökeinoja ja sen aseistuksen tasoa, joukkojen kuria ja järjestystä, tiedustelun järjestämistä, armeijan varustelua tavaralla ja elintarvikkeilla, kaikkien tasojen esikuntien työskentelyä, aseistuksen lajeja ja niiden käyttöä, joukkojen koulutusta erityisesti jne. Boris Šapošnikov totesi: "Taktiikka kulkee tiivisti yhdessä strategian kanssa. Ilman hyvää taktiikkaa ei ole mitään hyvää strategiaakaan... Operaatiotaidossa voi tehdä virheitä, mutta hyvin koulutetuilla joukoilla voi voittaa silloinkin". Sodan lopussa laaditussa Leningradin sotilaspiirin johdon selonteossa joukkojen ja yhtymien toiminnasta Suomen-sodassa luetellaan ne puutteet ja virhelaskelmat, jotka hidastivat asetettujen taistelutehtävien suorittamista sekä aiheuttivat ylimääräisiä tappioita miehinä ja materiaalina. Liitämme tähän muutamia katkelmia selonteosta: "Sotanäyttämöä valkosuomalaisia vastaan ei valmisteltu tarpeellisella tavalla"; "Vastustajan arvionti tapahtui poikkeuksellisen ylimalkaisesti, vastustajan voimia ja olosuhteita vähäteltiin"; "Muodostettavista joukoista ei pidetty yksityiskohtaisesti kirjaa"; "Luoteisrintaman esikuntaa tiedotettiin heikosti vastustajan toiminnasta"; "Tapahtui, että yksiköt kuormautuivat useita kertoja, matkustivat kohti määränpäätään, kääntyivät takaisin ja purkivat kuormansa"; "Sotatoimien alkuun mennessä erillisten yksiköiden ja yhtymien esikuntia ei oltu täysin koottu... Uusia yhtymiä muodostettaessa vastuunalaisiin tehtäviin nimitettiin esikuntapalvelusta tuntemattomia henkilöitä";

15 "Toimivien armeijoiden eri yksiköiden päällystön ja esikuntien puolesta ei kiinnitetty merkitystä sotasalaisuuksien ja salaisten asiakirjojen suojaamiskysymyksiin... Operaatiokäskyjä välitettiin puhelimella yksiköihin ilman koodia... Sodan aikana paljon salaisia ja erittäin salaisia asiakirjoja päätyi suomalaisten käsiin"; "Yksikoiden esikuntapäälliköt eivät kiinnittäneet miehistökirjanpitoon riittävää huomiota. Kaatuneita, haavoittuneita ja kadonneita ei laskettu"; "Taistelukokemus osoitti, etteivät jalkaväkiyksikkömme sopineet järjestyksensä ja rakenteensa puolesta operointiin sotatoiminäyttämöllä vallinneissa oloissa"; "Jalkaväen päällystön koulutus osoittautui riittämättömäksi taistelunjohtoon, jalkaväen raskaan aseistuksen käyttöön, suunnistamiseen maastossa ja tiedustelemiseen"; "Heikon tiedustelun vuoksi yksiköt kärsivät raskaita tappioita sekä miehistönä että kalustona"; "Operaatiotilanteissa eri yksiköiden ja aliyksiköiden komentajat menettivät vastustajan aiheuttamassa paineessa otteensa taistelunjohdosta kriittisimmällä hetkellä, jolloin johtajatta jääneet joukot vetäytyivät saavuttamistaan asemista kärsien tappioita"; "Rintamayksiköissä oli puna-armeijalaisia, jotka eivät olleet koskaan ennen sotaa palvelleet armeijassa eivätkä osanneet ampua"; "Tankit toimivat yleensä pienissä ryhmissä jalkaväen kanssa yhdessä suunnassa ja pääasiassa teitä pitkin"; "Tykistön ja tankkien väliset yhteykset loistivat lähes aina poissaolollaan"; "Sodan kokemukset vaativat välitöntä nykyaikaisten tankkien suunnittelua"; "Toimivan lentokenttäpalvelun ja lentoonlähtöohjauksen järjestelyn puuttuminen sekä yksiköiden johdon tekemät lentosuunnitelmien säännösten rikkomukset johtivat suureen määrään lento-onnettomuuksia"; "Toimivan armeijan yksiköissä esiintyi taistelutoiminnan aikana pelkuruutta, pakokauhua, karkuruutta ja itsensä haavoittamisia"; "Leningradin sotilaspiirin liikekannallepanosuunnitelmien epärealistisuus näkyi sotatoimien ensimmäisistä päivistä alkaen"; "Kovien pakkasten aikana osalla puna-armeijalaisista ei ollut päidensä peittona kuin suikkia". Pelkästään 8. armeijan toiminnasta sanottiin seuraavaa: 8. armeijan sotanäyttämö ei rauhan aikana ollut valmisteltu operaatioiden toteuttamiseen, teitä ei ollut eikä levittäytymisen rajoja oltu määritelty; tiedot vastustajasta olivat selvästi riittämättömät; armeijan yhteyteen tulevia talousyksiköitä ja -yhtymiä ei oltu varustettu; joukkoja muodostavissa järjestely- ja liikekannallepanoelimissä esiintyi rikollista leväperäisyyttä; panssariyksiköiden esikunnat eivät olleet valmistautuneet tällaisiin taisteluihin; joukkoja ei oltu valmisteltu toimintaan ankarissa sääolosuhteissa; kranaattien heittäminen tankista oli opetettu heikosti; nykyisten tankkien panssarointi ei takaa miehistön turvallisuutta vaikutustulietäisyydeltä tulevassa vastatulessa kun liikkumismahdollisuudet ovat heikot; panssarijoukkoja käytettiin heikosti ja usein täysin kyvyttömästi. Myös Itämeren ja Pohjoisen laivastojen taistelukoulutuksen puutteet kirjattiin ylös 41. Niitä olivat lähinnä seuraavat: Itämeren laivaston valmistautumattomuus toimintaan 41 Huippusalaiseksi merkityn asiakirjan allekirjoitti Neuvostoliiton merivoimien kansankomissaari Kuznetsov.

16 talviolosuhteissa; taistelukoulutuksen ja laivastojen operaatiotehtävien yhteensopimattomuus; sotanäyttämön ja todennäköisten vastustajien heikko selvitys etukäteen; yhtymien ja yksiköiden komentajien esikuntien perustamisessa osoittama taidottomuus jne. Tähän liittyen merivoimien pääsotaneuvosto päätti merivoimien kansankomissaari Nikolai Kuznetsovin allekirjoittamalla asiakirjalla laatia uusiksi tykistöammunnan, torpedohyökkäysten ja miinanlaskun säännöt sekä tykistöammunnan ja torpedohyökkäyksen arviointimetodit ottaen huomioon taktisen liikehdinnän ja sääolosuhteet tykkejä käytettäessä ja torpedoja lähetettäessä, perustaa taistelukoulutusjärjestelmään tulenjohto- ja katapulttilentäjien erityiskoulutuksen, käsitellä uusiksi merijalkaväen aseistuskysymyksen, jouduttaa Štš-tyyppisten sukellusveneiden varustamista 76-millisillä tykeillä, varustaa sukellusveneet raskailla konekivääreillä, jouduttaa lentokoneisiin asennettavan tykistötulenjohtolaitteiston suunnittelua, varustaa sukellusveneet torpedoammunnan yötähtäimillä vuoden 1940 kuluessa jne. Neuvostoliiton hallitus palkitsi yli 50 000 henkeä kunniamerkeillä ja mitaleilla. Neljäsataa heistä sai Neuvostoliiton sankarin arvonimen. Kunniamerkeillä palkittiin 70 yksikköä ja yhtymää. Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön asetuksilla palkittiin seuraavat yksiköt: Leninin kunniamerkin saivat 70., 100., 123. ja 136. divisioonat, 29. erillinen panssariprikaati ja XXVIII armeijakunnan tykistörykmentti. Punalipun kunniamerkin saivat 7., 24., 43., 49., 90., 138. ja 142. divisioonat, 17. moottoroitu divisioona, 20. S. M. Kirov -panssariprikaati, 35. kevyt panssariprikaati, 40. erillinen panssariprikaati, 15. pikapommituslentoprikaati, 86. moottoroitu divisioona, 19., 27., 28., 37., 69., 184., 205., 245., 306., 359., 402. ja 420. rykmentit, 81. vuoristorykmentti, 169. ja 271. moottoroidut rykmentit, 202., 311., 320., 323. ja 334. tykistörykmentit, 291. kevyt tykistörykmentti, 101., 116., 136., 137., 227., 302. ja 402. haupitsirykmentit, armeijakuntien 21., 43., 49. ja 455. raskaat tykistörykmentit, 7., 19., 25. ja 49. hävittäjälentorykmentit, 5., 10., 18., 44., 50. ja 58. pikapommituslentorykmentit, 80. sekalentorykmentti, 32. erillinen tiedustelulaivue, 1. kaukotiedustelulaivue, 57. ja 227. erilliset rakennuspataljoonat, 6. erillinen ponttoonija siltapataljoona, 4. erillinen viestipataljoona, 1. erillinen rautatiekorjauspataljoona ja "Na straže Rodiny" (Isänmaan vartiossa) -lehti. Punatähden kunniamerkin sai 6. mekanisoitu tiepataljoona. Laivaston henkilökunnasta Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistö nimitti 22 merisotilasta, komentajaa ja poliittista työntekijää Neuvostoliiton sankareiksi ja palkitsi 2316 henkeä kunniamerkeillä ja mitaleilla. Punalipun kunniamerkin saivat Itämeren laivaston sukellusveneet "S-1", "Štš-311" ja "Štš-324" sekä Itämeren laivaston 12. ja 13. erilliset hävittäjälentorykmentit ja 1. lentorykmentin 3. laivue. Jo palkittujen yksiköiden määrä kertoo Neuvostoliiton ja Suomen rintaman taisteluiden laajuudesta ja ankaruudesta. Puna-armeijan johdon 14. 17. huhtikuuta 1940 pitämän neuvonpidon johtopäätösten kehittelyyn perustettiin alavaliokuntia, joista sotilasasioista yleensä neuvottelevaa johti Kulik, ilmavoimavaliokuntaa Šmuškevitš, panssariautovaliokuntaa Pavlov, teknisten joukkojen valiokuntaa Smorodinov, viestijoukkojen valiokuntaa Naidenov, pioneerijoukkojen Hrenov, autokuljetus- ja tiepalveluvaliokuntaa Slavin, polttoainehuoltovaliokuntaa Kotov, rautatiejoukkojen valiokuntaa Trubetski, kaasujoukkojen Melnikov, sotilastalousvaliokuntaa Hruljov sekä puolue- ja politiikkavaliokuntaa Mehlis.

17 Perustetut valiokunnat tutkivat vakavasti Neuvostoliiton ja Suomen sodassa havaittuja puutteita. Neuvostoliiton korkein puolue- ja valtiojohto sekä armeijan päällystö jättivät talvisodan opetukset silti vähälle huomiolle. Talvisodan kulun virheiden käsittely oli kesken vielä seuraavan sodan Neuvostoliitolle traagisessa alussa vuonna 1941, jolloin lähes viisimiljoonainen puna-armeija osoittautui kyvyttömäksi niin hyökkäykseen kuin puolustukseenkin saksalaisia vastaan. Talvisodasta jatkosotaan oli aikaa enää reilu vuosi Suomen kanssa solmitusta rauhasta huolimatta alue ei ollut päässyt ristiriidoista, jotka uhkasivat sen suuria ja pieniä valtioita uusilla yhteenotoilla. Toinen maailmansota keräsi voimiaan. Niin kuin siinä ei olisi ollut jo tarpeeksi, lukuisat tutkijat ovat sitä mieltä, että talvisodan suurin voittaja oli Saksa, joka pääsi sodasta selville punaarmeijan heikkouksista ja sai Suomesta todellisen liittolaisen Pohjois-Euroopassa. Jo maaliskuussa 1940 Ruotsin lähettiläs Assarson lähetti Vjatšeslav Molotoville neljä muistiota Neuvostoliiton ja Suomen neuvotteluista, joissa käsiteltiin rauhansopimuksen rikkomuksia Neuvostoliiton taholta 42. Maaliskuun kuudentenatoista illalla kello 23.05 Assarson soitti Molotovin sihteeristöön B. F. Podtserobille kertoen, että "Neuvostoliiton joukot ovat tulleet jäätä pitkin Sortavalan luo ja vaativat suomalaisten joukkojen komentajalta pääsyä kaupunkiin tänään, mikä rikkoo 12. maaliskuuta solmitun rauhansopimuksen ehtoja. Neuvostoliiton ja Suomen joukot ovat vaarassa ottaa yhteen, sillä suomalaiset eivät ole vielä valmiita kaupungin evakuoimiseen..." 43. Berija kiinnitti 25. maaliskuuta 1940 Vorošilovin huomion Englannin suhtautumiseen Neuvostoliiton ja Suomen väleihin, johon liittyen hän viittasi lordi Halifaxin kiertokirjeeseen kaikille Ison-Britannian lähettiläille. Siinä luki: "Saksan heikko kohta on Venäjä. Liittoutuneiden on heikennettävä Venäjää entisestään. Saatamme olla jo lähellä hetkeä, jolloin Turkki on valmis yhteistyöhön kanssamme iskeäkseen Venäjän mahdollisesti heikoimpaan kohtaan, Kaukasiaan. Bakun öljylähteiden menetys haittaisi Venäjän sotaponnistuksia ja sen kykyä auttaa Saksaa enemmän kuin mikään muu isku, jonka sille voi antaa ulkoa päin". Ja edelleen: "Halifax on antanut Ranskan hallitukselle tiedoksi, että viime aikojen tapahtumien vuoksi Skandinaviaan lähetettäviksi tarkoitetut yhtymät hajotetaan heti. Ranskan Suomelle lähettämän sotamateriaalin suhteen Ranskan hallitus on päättänyt jättää suomalaisille sen, mikä on jo Suomessa tai matkalla sinne, lukuun ottamatta muutamia uusinta tyyppiä edustavia lentokoneita" 44. Saksan Neuvostoliiton-lähettiläs kreivi F. von Schulenburg lähetti Molotoville 9. huhtikuuta 1940 kopion Saksan hallituksen muistiosta Tanskalle ja Norjalle. Saksalaisosapuoli halusi ilmeisesti kiinnittää neuvostoliittolaisten huomion saksalaisten arvioon Englannin ja Ranskan asemasta: "Englanti ja Ranska ovat yrittäneet kaikin keinoin kehittää sotatoimiaan puolueettomalla maaperällä niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin... Niiden ensimmäinen erä oli Venäjän ja Suomen sota. Englannin ja Ranskan hallitukset ilmoittivat täysin avoimesti pyrkimyksensä sekaantua Neuvostoliiton ja Suomen väliseen konfliktiin asevoimin ja 42 RGVA. F.33987. Op.3. D.1301. s. 106 109. 43 RGVA. F.33987. Op.3. D.1301. s. 111. 44 RGVA. F.33987. Op.3. D.1302. s. 111 112.

18 käyttää pohjoismaiden aluetta operaatioidensa tukialueena. Ainoastaan pohjoisessa heidän toiveidensa ja odotustensa vastaisesti solmittu rauha häiritsi heitä aikomuksensa toteuttamisessa". Alempana muistiossa saksalainen osapuoli korostaa sitä, ettei "Saksan korkeimmalla sodanjohdolla ole aikeita käyttää saksalaisten joukkojen miehittämiä paikkoja tukialueena operaatioihin Englantia vastaan niin kauan kun Englanti ja Ranska eivät toimenpiteillään pakota saksalaisia siihen" 45. Huhtikuun yhdeksäntenä 1940 Molotov kutsui Suomen hallituksen valtuutetun J. K. Paasikiven luokseen ja ilmoitti hänelle vastauksen suomalaisten pyyntöön saada käyttää Viipurinlahtea merenkulkuun vuonna 1940. Molotovin vastauksen mukaan "...pyyntöön ei voida suostua, sillä armeijamme aikoo suorittaa lahdella puolustukseen liittyviä toimenpiteitä ja vastustaa kategorisesti pyyntöön suostumista. Paasikivi sanoi ilmoittavansa neuvostoliittolaisosapuolen vastauksen hallitukselleen. Paasikivi valitteli sitä, etteivät suomalaiset saa käyttää Saimaan kanavaa, ja pyysi Molotovia lupaamaan, että tämä oikeus palautettaisiin vuoden kuluessa". Molotov vastasi, ettei "tänä vuonna pysty tekemään mitään asian hyväksi, mutta katsotaan myöhemmin" 46. Saksan lähettiläs von Schulenburg totesi suullisessa ilmoituksessaan 17. huhtikuuta 1940: "Saksan hallitus jakaa täysin Neuvostoliiton hallituksen mielipiteen, jonka mukaan Ruotsin puolueettomuus palvelee niin Saksan kuin Neuvostoliitonkin etuja. Kuten ilmoitin muistiossani 9. huhtikuuta ja uudelleen keskustelussa 13. huhtikuuta, Saksan hallitus ei aio laajentaa operaatiotaan pohjoisessa Ruotsin alueelle. Saksa on päättänyt kunnioittaa Ruotsin puolueettomuutta ehdottomasti niin kauan kun Ruotsi puolestaan säilyttää täyden puolueettomuutensa eikä auta länsivaltoja. Moskova, 16. huhtikuuta 1940." 47. Heinäkuun viidentenä 1940 Berija puolestaan sai seuraavan raportin Neuvostoliiton Helsingin-asiamieheltä: "Suomen hallituspiirien suuntautuminen Saksaa kohtaan voimistuu ja Saksan propagandaa esiintyy Suomessa joka päivä enemmän... Hiljattain Saksan Helsingin-lähettiläs von Blücher mainitsi Neuvostoliiton valtuutetulle edustajalle toveri Zotoville ja Romanian lähettiläs Lecalle, että Saksassa mieliala Suomea kohtaan lämpenee, eikä Suomen kohta tarvitse enää pelätä Neuvostoliittoa, koska Saksa ryhtyy suojelemaan sitä. Lisäksi Blücher ilmoitti, että jos Neuvostoliitto kuvittelee tulevaisuudessa valvovansa Ahvenanmaata, se erehtyy ja tulee maksamaan erehdyksestään" 48. Samaan aikaan Berijan Tukholman-asiamies ilmoitti: "Ruotsin sisäministeri Möller on sanonut ystävilleen, että Ahvenanmaata linnoitetaan ja Ruotsi auttaa linnoittamista kaikin käytettävissään olevin keinoin. Saksalaiset ovat erittäin kiinnostuneita Ahvenanmaasta ja haluaisivat tehdä sinne tukikohtansa Neuvostoliiton Hangontukikohtaa vastaan... (huomioonotettavan lähteen mukaan) Berliinissä näinä päivinä oleva Suomen kauppavaltuuskunta on ehdottanut saksalaisille, että nämä hakisivat toimilupaa Suomen nikkelikaivoksiin Lapissa. Saksalaiset ovat kiinnostuneet ja 45 RGVA. F.33987. Op.3. D.1305(2). s. 284 290. 46 S. Kozyrev kirjoitti keskustelun ylös ja sen teksti jaettiin Stalinille, Vorošiloville, Anastas Mikojanille, Lazar Kaganovitšille, V. Dekanozoville ja S. Lozovskille (RGVA. F.33987. Op.3. D. 1307 1308. s. 29). 47 RGVA. F. 33987. Op.3. D.1305(2). s. 292. 48 RGVA. F. 33987. Op. 3. D. 1301. s. 194 195. Berija välitti tämän asiakirjan puolustusasiain kansankomissaari Semjon Timošenkolle.

19 ehdottaneet suomalaisille, että nämä peruisivat englantilaisten toimiluvat näihin kaivoksiin..." 49. Lopulta 1. heinäkuuta 1940 Neuvostoliiton valtuutettu edustaja Suomessa Zotov ja edustuston ensimmäinen sihteeri Šumilov ilmoittivat puna-armeijan esikunnan 5. (tiedustelu-) hallinnon päällikölle F. Golikoville ja puolustusasiain kansankomissaari Timošenkolle: "Suomen sisäministeriön 14. kesäkuuta 1940 päiväämällä päätöksellä eri raja-alueilla on perustettu kiellettyjä sotilasalueita, joille ei pääse ilman asianmukaisten poliisiviranomaisten kulkulupia... Suurin osa näistä alueista sijaitsee Neuvostoliiton-vastaisella rajalla ja erityisesti niillä paikoin, missä suomalaiset tuntevat olevansa erityisen uhattuja, eli Viipurin suunnassa ja vuokratun Hangon niemimaan lähellä. Hanko on ympäröity kiellettyjen alueiden renkaalla, joka kulkee kaakkoon Poriin asti ja lounaaseen Suomenlahden rantaa rajalle sekä sitä pitkin Lieksaan saakka. Paitsi että suomalaiset ovat linnoittaneet koko Ahvenanmaan, vahvistaneet sen aseistusta ja uusineet joukkojen sijoitusta, he järjestelevät tehostetusti puolustustaan maan lounaisrannikolla... Koko Pohjanlahden rannikkoa Porista Hankoon kaikkine saarineen ja niemineen linnoitetaan... Suomalaiset ovat tehneet kaiken mahdollisen kyetäkseen tarpeen vaatiessa ampumaan Hankoniemeä sekä Ahvenanmaalle ja Pohjanlahden rannikolle johtavia väyliä. Hangon ja Turun ympäristön linnoitteilla ja joukoilla on tarkoitus sekä torjua mereltä tulevat iskut että evätä Pohjanlahden rannikolle tehtävän maahanlaskun mahdollisuus. Hankoniemi on nyt suomalaisten rakentamien linnoitteiden saartama, ja rannalta sekä Suomenlahden saarilta tarkkaillaan jatkuvasti laivojamme, veneitämme ja muita kulkuneuvojamme. Baltian maiden tapahtumien jälkeen suomalaiset ovat suorittaneet joukon pikaisia sotilaallisia toimenpiteitä... Suljetut sotilasalueet idässä ja kaakossa sijaitsevat koko rajaamme pitkin 45 60 kilometrin päässä rajasta eli nykyisten kauaskantavien tykkien ampumasäteen ulkopuolella... Suomalaiset suorittavat tehostetusti sotavalmisteluja, jotka on suunnattu Neuvostoliittoa ja erityisesti Hankoniemen varuskuntaa vastaan. Kaikki tämä todistaa sen, ettei Suomen hallitus ole vieläkään luopunut kostosodan ajatuksesta, vaan arvioi kansainvälistä tilannetta ja ulkoa tulevaa apua sekä unelmoi mahdollisuudesta ottaa menettämänsä alueet Neuvostoliitolta sodalla takaisin" 50. Vähän yli vuotta myöhemmin alkoi jatkosota, mutta se on jo eri sivu Venäjän (Neuvostoliiton) ja Suomen suhteissa menneellä vuosisadalla. 49 RGVA. F.33987. Op.3. D.1306(2). s. 221 222. Asiakirja välitettiin Stalinille, Molotoville, Vorošiloville ja Timošenkolle. 50 RGVA. F.33987. Op.3. D.1301. s. 204 206.