vaihto-oppilasta ulkona yhtä aikaa, mutta tällöin toinen paikka saatiin ilman vastavuoroisuutta.

klubi NUORten asialla NUORISOVAIHTO MUKKULAN rotary- KLUBISSA 1977 2007 Rotaryjärjestön monipuolisen toiminnan näkyvimpiä muotoja on nuorisovaihto. Vuosittain yli 8 000:lle nuorelle tarjoutuu mahdollisuus tutustua vaihto-oppilaana parin viikon, kuukauden tai kokonaisen kouluvuoden ajan hänelle vieraaseen kulttuuriin Rotaryjärjestön nuorisovaihdon välityksellä. Suomen nuorisovaihto-organisaation kautta kulkee vuosittain noin 700 suomalaista ja ulkolaista nuorta. Vaihtoajan merkitystä nuoren persoonallisuuden kehitykselle ei voine yliarvioida. Kunnioitus toista ihmistä ja hänen kulttuuriaan kohtaan, halu sopeutua ja kasvaa kasvukivuista huolimatta, antamaan ja saamaan ovat vaihtotoiminnassa keskeisiä tavoitteita. Vaihtotoiminnan myötä solmitut, rajoja ylittävät ystävyyssuhteet luovat edellytyksiä sovulle ja rauhalle levottomassa maailmassamme. Vuosivaihto Lahti-Mukkulan Rotaryklubissa on nuorisovaihdon aktiivisuus suuntautunut alusta alkaen vuosivaihtoon, jolloin nuori useimmiten lukion 1. luokan jälkeen saa tilaisuuden yhden lukuvuoden opiskeluun jonkin valtamerentakaisen maan nuorisoasteen oppilaitoksessa. Vuosivaihdon osuus koko nuorisovaihdosta Suomessa on yli puolet. Maastamme lähtee vuosittain noin 150 nuorta (2006 2007 145 nuorta) ja vastavuoroisesti meille saapuu lähes sama määrä vaihto-oppilaita muista maista. Klubimme ensimmäinen vuosikymmen oli vuosivaihdon osalta erittäin vilkasta. Välistä oli kaksikin nuorta yhtäaikaa ulkona. Tämä aktiivisuus johtui lähinnä klubin ikärakenteesta, joka sopi tähän toimintaan. Lähtijät olivat pääosin oman klubin piiristä ja näin halukkuus vastavuoroisuuteen syntyi kuin itsestään. Toisen vuosikymmenen aktiivisuus on ollut hiukan lievempää. Ongelmaksi on koettu lähinnä isäntäperheiden löytyminen 1990-luvulta alkaen. Toimintavuonna 1993 1994 oli tosin kaksikin 74

KLUBI NUORTEN ASIALLA vaihto-oppilasta ulkona yhtä aikaa, mutta tällöin toinen paikka saatiin ilman vastavuoroisuutta. Kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä vuosivaihdon kohdemaina olivat pääsääntöisesti USA ja Kanada, poikkeuksena vain Australia 1985 1986. Nykyään valinnaisia kohdemaita on tarjolla todella runsaasti (2006 2007 21 maata) kaikkialta maailmasta. Meidänkin klubistamme on vaihto-oppilaita lähtenyt uusille mantereille Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan. Menestyksekäs vuosivaihto on kiinni isäntäperheiden löytämisestä. Täydellistä isäntäperhettä on tuskin olemassa. Tärkein piirre on halu pitää luonaan ja ymmärtää vaihto-oppilasta sekä hyväksyä hänet määräaikaiseksi perheenjäseneksi. Isäntäperhe voi olla rotaryperhe, mutta ei suinkaan välttämättä. Suositeltava isäntäperhe on perhe, jolla on samanikäisiä nuoria. Kuitenkin on erinomaisia kokemuksia perheistä, joiden lapset ovat jo pois kotoa tai ovat vielä pieniä. Isäntäperheen tulisi olla normaali, tasapainoinen suomalainen perhe, joka haluaa ottaa nuoren ulkomaalaisen perheenjäseneksi luokseen ja haluaa nähdä vaivaa kasvattaakseen hänet suomalaisiin elämäntapoihin. Samalla isäntäperheen maailma avartuu opettaessaan nuorelle suomea ja oppiessaan samalla englantia tai muuta vierasta kieltä. Elias Rantapuska 29.8.1997 klubimme edustajana Katanon Rotaryklubissa Japanissa. 75

Nuorisovaihtotoimintaa kolmessa sukupolvessa Lahti-Mukkulan Rotaryklubissa vallitsee harvinaislaatuinen tilanne koskien nuorisovaihtoa: Samassa perheessä on osallistuttu rotaryn nuorisovaihtoon kolmessa sukupolvessa. Rotaryveljemme, klubin charterjäsen Pekka Kivistö toimi klubin nuorisovaihtoasiamiehenä 1983 1985. Pekan molemmat tyttäret olivat vaihto-oppilaina USA:ssa, Sari (s. 1962) Pennsylvaniassa 1979 1980 ja Eerika (s. 1970) Floridassa 1986 1987. Sarin tytär, siis Pekan tyttären tytär Saara Tuominen on klubimme viimeksi lähettämä vaihto-oppilas. Hän oli vaihto-oppilaana Ranskassa 2005 2006, jossa viettämästään vuodesta on Saaran kertomus tässä teoksessa. Pekan puoliso Sirkka totesi kerran, että Kivistöillä on asunut eri vuosina ainakin 16 vaihto-oppilasta eri maista. Mallikasta nuorisovaihtotoimintaa! Veli Pekka Kivistö kertoi hauskan nuorisovaihtoon liittyvän sattumuksen klubimme alkutaipaleelta. Pekka oli käyttämässä klubimme ensimmäistä vaihto-oppilasta, amerikkalaista tyttöä nimeltään Elizabeth Kise, risteilyllä omistamallaan hinaajalla alkukeväällä 1979. Matka alkoi satamasta määränpäänä Pursiseuran laituri. Sata metriä ennen perille pääsyä laiva pysähtyi: polttoaine oli loppunut, kun Pekka ei ollut muistanut tarkistaa sen määrää talven jäljiltä. Oltiin niin kaukana rannasta, että huuto ei kuulunut maihin ja toisaalta jää oli niin ohutta tikkujäätä, ettei se kantanut. Sitten Pekka muisti, että tankin pohjalle jää aina viitisen senttiä sakkaöljyä ja kaatamalla ämpärillisen vettä järvestä tankkiin sai hän öljyn pinnan nousemaan sen verran, että päästiin laiturille asti. Elizabeth kummasteli, että ihmeellistä vettä teillä on täällä Suomessa, kun sillä laivatkin kulkevat. Vasemmalta Eerika Kivistö, Pekka Kivistö, Sari Tuominen, istumassa Saara Tuominen. 76

KLUBI NUORTEN ASIALLA Epäonnea nuorisovaihdossa Aina ei aurinko paista nuorisovaihtotyössäkään. Nuorisovaihdon säännöt ovat erittäin tiukat eikä niistä voi poiketa saattamatta vaihto-oppilasta itseään, isäntäperhettä tai vastuullista rotaryklubia moitteen alaiseksi. Lahti-Mukkulan Rotaryklubilla on ollut kolmen vuosikymmenen aikana poikkeuksellisen hyvä onni sikäli, ettei mitään vakavampaa ole sattunut ennen viime rotarivuotta nuorten ollessa vierainamme. Huhtikuussa 2006 jäi ranskalainen vaihto-oppilaamme kiinni huumeitten käytöstä, jonka vuoksi hänet palautettiin välittömästi kotimaahansa. Jutun seurauksena heitti silloinen nuorisovaihtoasiamiehemme pyyhkeen kehään tuntiessaan jääneensä yksin asian kanssa saamatta apua vanhemmilta rotareilta tai piirin taholta. Tästä puolestaan seurasi, että klubimme jo valitseman vaihto-oppilaan matka peruuntui ja meille tulossa ollut vaihto-oppilas siirtyi Helsingin piiriin. Kaikkiaan erittäin valitettava tapaus, josta kaikkien osapuolten on syytä ottaa opikseen. On hyvä, että uusien sääntöjen mukaan nuorisovaihtoa hoitaa ja siitä vastaa kolmehenkinen komitea. Kesävaihto Kesävaihdossa rotaryjärjestö tarjoaa nuorelle hyvän mahdollisuuden tutustua turvallisesti joko valtamerentakaiseen tai eurooppalaiseen elämänmenoon. Vaihtoon osallistuva isäntäklubi on takuumiehenä sille, että nuorelle järjestetään isäntäperhe, jonka jäsenenä hän elää todennäköisesti siihenastisen elämänsä mielenkiintoisimmat kaksi kuukautta. Lahti-Mukkulan Rotaryklubi on toiminut muutaman kerran lähettävänä klubina kesävaihdossa. On huomioitava, että tämä vaihtomuoto ei aiheuta kuluja klubille. Kansainväliset leirit Vuosittain n. 100 suomalaista nuorta osallistuu Euroopan alueen leireille. Leirien aiheet vaihtelevat hyvin paljon riippuen kunkin alueen mahdollisuuksista. Leiri koostuu normaalisti noin viikon mittaisesta perhejaksosta ja 1 2 viikon yhteistapahtumasta. Vastavuoroisesti järjestävät Suomen rotarypiirit vuosittain viisi leiriä Suomessa, johon kutsutaan nuoria periaatteella 1 2/maa. Lahti-Mukkulan Rotaryklubi osallistui vuosina 1988 ja 1994 Lahdessa pidettyjen piirileirien järjestelyihin: Vuoden 1988 leiri toteutettiin teemalla Lahti-Luonto-Liikunta. Leirille osallistui 15 ulkolaista nuorta, jotka edustivat 13 kansallisuutta ja puhuivat äidinkielenään kahdeksaa eri kieltä. Leiri alkoi perheviikolla, sen jälkeen tutustuttiin Lahteen majoittuneena Kujalan 77

maatalousoppilaitokselle, vierailtiin Lahti klubin kokouksessa, vietettiin upea viikonloppu Päijänteellä Pekka Kivistön veneellä sekä harrastettiin liikuntaa Vierumäen maastoissa. Vuoden 1994 leirin teemaksi valittiin Paddling Tour. Jo leirin nimellä oli tarkoitus houkutella osallistujiksi nuoria, jotka olivat harrastaneet tai ainakin kokeilleet melontaa kajakissa. Kun nuoret saapuivat Lahteen saatoimme todeta, että 18 ulkomaisesta osallistujasta vain alle puolet oli joskus kokeillut kanoottia. Leiri alkoi isäntäperheviikolla. Torstai-iltana osallistuttiin Launeen klubikokoukseen ja samana iltana pidettiin melontaharjoitukset Kahvisaaressa: kaikki pysyivät kanootissa. Melontavaellus oli annettu Joutjärven partiolaisten organisoitavaksi. Melontareitiksi oli valittu Hartolasta Tainionvirtaa alas ja Päijännettä aina Lahteen asti (n. 150 melontakilometriä). Lähtö tapahtui lauantaiaamuna bussilla Hartolaan, josta itse matkanteko alkoi. Vaellusta suosi intiaanikesä, sillä vaellusviikon max lämpötila oli 32 C ja alhaisin päivälämpötila 24 C (1994 elokuun viimeinen viikko). Koko vaellus onnistui yli odotusten, sillä koko 25 hengen joukko meloi aina Lahteen saakka. Vaelluksen huippuna voidaan pitää sitä, että KAIKki laskivat kanootilla Kalkkistenkosken kaatumatta. Ainoa haaveri matkalla oli tanskalais-unkarilaisen miehistön kaatuminen eräässä Tainionvirran koskessa. Rotaryn nuorisovaihtoon pätee sama kuin kaikkeen harrastustoimintaan: mitä enemmän annat itse, sitä enemmän saat. Tällä teemalla on hyvä jatkaa Lahti-Mukkulan Rotaryklubin nuorisovaihtotoiminnassa eteenpäin. Tuttuja vaihto-oppilaita ja isäntäperheitä tapaamassa Etelä-Amerikassa Lahti-Mukkulan Rotaryklubin pastpresidentti Jorma Kyckling, joka toimi aikanaan myös klubin nuorisovaihtoasiamiehenä, teki mielenkiintoisen lomamatkan Argentiinaan ja Brasiliaan 2005. Seuraavassa veli Jorman kertomus: Tyttäreni Katariina vietti vaihtooppilasvuotensa Brasilian Paranan maakunnassa Londrinan kaupungissa vuosina 2001 2002. Kevättalvella 2005 aloimme vaimoni Tuulan kanssa suunnitella lomamatkaa verestääksemme vanhoja tuttavuuksia Londrinassa, jossa vierailimme jo Katan siellä ollessa. Katasta saisimme vapaaehtoisen oppaan, jonka kielitaito hyvin riittäisi matkan tarpeisiin ja päätimme myös kysyä 25-vuotiasta teekkaripoikaamme Hannua mukaan periaatteella lentolippu ja majoitus olisivat käytettävissä. Molemmat nuoret päättivät lähteä mukaan. Suunnittelimme kahden viikon matkaa siten, että lentäisimme Argentiinaan Buenos Airesiin ja siellä toipuisimme aikaerosta ja viettäisimme pitkän viikon- 78

KLUBI NUORTEN ASIALLA lopun ja sitten siirtyisimme Londrinaan muutamaksi päiväksi ja sieltä sitten loppuajaksi johonkin Sao Paolon eteläpuoleiselle itärannikolle. Ajankohdaksi valittiin elo-syyskuun vaihde 2005, jolloin Brasiliassa olisi meille sopiva talvisää eli n. 20 25 C. Lähtö Helsingistä tapahtui perjantai-illansuussa. Kokoonnuimme lentoasemalle noutamalla Katan ja Hannu saapui Hanna-ystävänsä saattelemana. Hannan tapasimme tuolloin ensi kertaa (Hannu ja Hanna viettävät häitään kesäkuussa 2007). Lento Madridiin ja siellä vaihto yölennolle Buenos Airesiin, jonne saavuimme lauantaiaamuna yhdeksän tienoilla paikallista aikaa. Meitä oli vastassa Luis Titos, joka oli samaan aikaan perheessämme Katan ollessa Londrinassa. Luis oli klubimme argentiinalainen vaihto-oppilas ja Kata puolestaan Kanta-Hollolan Rotaryklubin oppilaana vaihdossa. NV Pekko Taiton mukaan Mukkula ei saanut lähettää Kataa, koska oppilas mieluummin sijoitetaan eri klubiin kuin vanhempansa. Pääsin näpäyttämään Pekkaa, kun hän esitti Kanta-Hollolan tulevaa oppilasta perheeseemme, jolloin totesin, että sen hetkisenä klubin presidenttinä minun velvollisuuteni klubiani kohtaan on majoittaa oman klubini oppilas ja luovuttaa heille Anu Lahtisen isäntäperhemahdollisuus. (Anu Lahtinen oli Lahti- Mukkulan Rotaryklubin vaihto-oppilaana Argentiinassa 2001 2002.) Luisin mukana lentoasemalla olivat hänen vanhempansa, jotka asuvat noin 800 kilometriä Buenos Airesista etelään, mutta olivat sopivasti tilaisuudessa läsnä. Näin Luis perheineen toimi oppaanamme Buenos Airesissa. Muutaman päivän tutustumisen jälkeen oli jälleen hyvästijätön aika ja keskiviikkoaamuna siirryimme Sao Paolon kautta 400 kilometriä sisämaahan Londrinaan. Londrinassa Katan kaksi isäntäperhettä ja paikallisen piirin NV vastaava Vizoni olivat meitä vastassa. Vierailimme kaikissa kolmessa perheessä. Rodriquezin perhe oli aikanaan Katan ensimmäinen perhe ja keskustelussa selvisi, että perheen isä sen lisäksi, että toimi paikallisen kaupallisen yliopiston professorina toimi myös kuutisenkymmentä henkeä työllistävän teräsrakennekonepajan toimitusjohtajana. Meille Hannun kanssa avautui näin mahdollisuus käydä katsomassa teräsrakenteiden valmistusta Brasilian olosuhteissa. He kertoivat kaukaisimpien toimitusten ylettyvän noin 4 000 kilometrin päähän Amazoneille. Wolfsien perheessä Kata asui pisimpään ja heille hän majoittui myös tämän vierailun ajaksi. Me muut majoituimme Sedro-hotelliin. Isä Wolfs toimi myyntitehtävissä ja äidillä oli lähikaupungissa pienehkö ompelimo, jonka tuotteita kävimme ensimmäisellä matkalla katsomassa. Vizonin perheellä puolestaan on piensähkökoneiden kauppa ja huoltoliike. Eli kaikki isäntäperheemme olivat varsin keskiluokkaisia, mutta kuitenkin suuret elintasoerot näkyivät siten, 79

että kaikilla näillä perheillä oli palvelija, joka päiväsaikaan auttoi kotitöissä ja Vizonin tapauksessa myös asui omakotitalon pihassa olevassa pikku mökissä. Londrinassa vietimme aikaa näiden perheiden kanssa aina seuraavan viikon alkuun ja matkasimme sitten alkuviikosta bussilla Curitibaan, josta vuokrasimme henkilöauton ja Silvia Vizonin kanssa vietimme muutaman päivän St Catarinan maakunnan rannikolla Wolfsien perheen loma-asunnossa. Talviajasta johtuen rannikolla ei juuri ollut muita lomanviettäjiä, mutta meille 20 asteen lämpö ja auringonpaiste maistuivat hyvältä. Täältä loppuviikolla paluu Curitibaan, auton luovutus kentällä ja lennot Sao Paoloon ja Eurooppaan seurasivat perjantaina. Kokonaisuudessa upea matka, jossa pääsi näkemään Londrinan perheiden elämää sisältä päin. Katan kielitaito, joka vuosi vaihto-oppilasvuoden jälkeen testattiin hyväksi ylioppilaskirjoituksissa ilman yhtäkään kurssia Suomessa, riitti mainiosti tälläkin matkalla. Nyt vuodenvaihteessa tyttö on tehnyt neljännen matkansa Brasiliaan, tällä kertaa kauppakorkeakoulun tarkastusmatkana Savadorin slummeissa olevan nuorisotilan asioihin tutustuen. Matkan aikana sateli kutsuja Suomen suuntaan, mutta toistaiseksi ei kuitenkaan siellä päässä nuoria lukuun ottamatta ole vieraita Suomesta näkynyt. Tätä on rotaryn vaihto-oppilastoiminta parhaimmillaan: Kasvattaa nuoristamme maailmankansalaisia ja avata meille vanhemmillekin mahdollisuuden tutustua muihin kulttuureihin. Jorma Kyckling 80

KLUBI NUORTEN ASIALLA Vaihto-oppilaiden kokemuksia Vuosi Australiassa Lahti-Mukkulan Rotaryklubin lähettämänä vaihto-oppilaana Olin vaihto-oppilaana Queenslandissä kaupungissa nimeltä Emerald vuosina 1985 1986. Lähtö Suomesta ajoittui lukion 1. ja 2. vuoden kesälomalle ja paluu vastaavasti lukion 2. luokalle. Australiaan saavuin ja lähdin kesken kouluvuotta eri vuodenaikojen vuoksi. Emerald Rotary Club oli järjestänyt minulle kolme perhettä, kuitenkin ensimmäiset kaksi viikkoa asuin lomaillen tukihenkilöni perheen luona. Tänä aikana oli mahdollisuus tutustua rauhassa kaupunkiin, hankkia koulukirjat ja -puvut sekä tutustua kouluun, järjestää harrastusmahdollisuudet jne. Vaikka lähdin Suomesta kesken kuumimman kesän kohti Australian kevättä, lämpötila perillä oli jo tuolloin n. +30 C. Ja lämpimämpää oli koko ajan tulossa, kuumimmillaan lähes +45 C. Loppuvuonna ennen kotiinpaluutani olin jo tottunut ilmastoon niin, että aamuisin talvella kouluun lähtiessäni tuntui jäätävän kylmältä, kun lämpötila ei ollut kuin +15 20 C. Koulunkäynnin aloitin 11:llä eli toiseksi viimeisellä luokalla. Koulupuku oli harmaa paita, shortsit ja pitkät sukat sekä mustat pikkukengät. Tosin koulukaverit olivat heti sen verran reiluja, että tulivat jo ensimmäisenä päivänä opastamaan kuinka pukua voi laillisesti muuttaa niin, ettei näytä juntilta. Oppiaineet olivat valittavissa kuudelta eri ns. linjalta, jotka kukin painottivat yksittäisillä oppiaineilla esim. matemaattisia, kaupallisia, luonnontieteellisiä aineita jne. Lisänä olivat kaikille oppilaille yhteiset aineet, esim. liikunta ja käsityöt. Ensimmäisen perheeni isäntä oli kunnan eläinlääkäri, jonka toiminta-alue oli varsin laaja ja hajanainen. Sen vuoksi hänellä oli pieni lentokone. Usein olin hänen mukanaan ja vähän apunaankin lentävillä työmatkoilla kaupungista kaukana olevilla farmeilla maaseudulla. Luvat koulusta järjestyivät varsin helposti, sillä rotaryklubin presidentti oli koulun vararehtori ja hänen mielipiteensä oli, että en ole Australiaan pelkästään kouluun tullut, vaan oppimaan ja näkemään myös maata ja sen eri elämänmuotoja ja ihmisiä. Varsin usein sain tarjouksen ja tilaisuuden tutustua paikallisten koteihin ja työpaikkoihin päiväseltään tai viikonlopun reissuna. Koska olin kilpauimari, sain myös vapaan pääsyn ja jäsenyyden paikallisessa uimaseurassa. Tätä kautta matkustin kilpailukaudella piirikunnan alueella eri kaupungeissa edustaen uimalla Emeraldia ja kouluani. Australiassa on tapana järjestää pitkä yhteinen matka kaikille halukkaille rotaryvaihto-oppilaille. Tällä kerralla matkustimme kolme viikkoa kahdella linja-autolla Brisbanesta kohti länsi-pohjoista puoleenväliin mannerta ja edelleen 81

etelään aavikon läpi Alice Springsiin ja Ayers Rockille. Matka jatkui etelään Adelaideen, josta suoraan takaisin itärannikolle ja lähtöpaikkaan suurten kaupunkien kautta. Matka oli paras mahdollinen tapa tutustua ei pelkästään Australiaan, vaan myös moniin muihin maihin ja ihmisiin ympäri maailman, joita noin 50 vaihtooppilasta edustivat. Vuoden aikana saavuttamani kokemukset sekä oppi ja tiedot olivat ainutlaatuisia, joita näin kymmenen vuoden jälkeen muistelen ja toivon, että joskus rahat riittäisivät käydä ja kokea vastaavaa uudestaan Australiassa. Vaihto-oppilasvuodestani on ollut paljon hyötyä opiskeluaikanani ja sitä myöten myös ammatissani. Jukka Mattila Rotary vaihto-oppilasvuoteni USA:ssa 1995 1996 Vaihto-oppilasvuoteni alkoi upeasti kolmen päivän New Yorkin ohjelmalla, jonka suomalaiset rotarit olivat järjestäneet kaikille suomalaisnuorille, jotka lähtivät elokuussa 1995 vaihtariksi USA:n itäosiin. Meitä oli noin 100 vaihtaria silloin New Yorkissa, toiset noin 100 vaihtaria matkasivat Helsingistä San Franciscoon ja sijoittuivat USA:n länsiosiin. New Yorkista jatkoin matkaani lentäen kahden suomalaispojan kanssa Clevelandiin, Ohion osavaltioon. Lentokentällä minua oli vastassa ensimmäinen uusi perheeni. Tämä perhe oli vanhempi pariskunta, jonka omat lapset kolme tytärtä olivat jo lähteneet maailmalle ja perustaneet omat perheensä. Olin heille jo 9. vaihto-oppilas, mutta tosin ensimmäinen Suomesta. Uusi kotikaupunkini seuraavan vuoden ajan oli nimeltään Bellevue. Se on pieni, noin 8 500 asukkaan kaupunki 20 minuutin ajomatkan päästä isoista järvistä. Aluksi kaupunki tuntui minusta elottomalta ja mitättömältä, mutta kun koulu alkoi, tulin jo toisiin ajatuksiin. Aloitin kouluni Bellevue Senior High Schoolissa, jossa on noin 800 oppilasta. Koulunkäynti ja systeemit olivat aivan erilaisia verrattuna Suomeen. Totta kai olin ensimmäiset pari viikkoa pyörällä päästäni, kun yritin totutella kaikkeen uuteen. Kaikkeen tähän uuteen sopeutu- 82

KLUBI NUORTEN ASIALLA minen kävi minulta nopeasti ja helposti ihanien, uusien amerikkalaisten ystävieni avulla, joihin ryhdyin rakentamaan kaveruussuhteita ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Suurena etuna mielestäni oli se, että kouluni oli pieni, missä kaikki tunsivat toisensa ja ilmapiiri oli mitä parhain. Koulu ei ollut vain paikka, mihin pakolla täytyi mennä joka päivä opiskelemaan, vaan koulu tarjosi myös paljon erilaista harrastustoimintaa, kerhoja ja urheilua opiskelun ohella. Jokainen oppilas oli osallisena jossakin harrastustoiminnassa. Itse osallistuin heti koulun näytelmäkerhoon. Kerho alkoi harjoitella isoa ja vaativaa näytelmää nimeltään Noises Off. Koko näytelmässä oli vain 9 roolia, joista neljä oli tyttöjen rooleja. Suureksi yllätyksekseni sain yhden päärooleista yli 50 pyrkijän joukosta! Näytelmän tekemiseen osallistui myös 40 koululaista lavan takana. Koko syksyn suurimman osan vapaa-ajastani vei tämä näytelmä harjoituksineen. Harjoituksia oli joka päivä koulun jälkeen ja välillä olimme myös lauantaisin jopa 12 tuntia koululla harjoittelemassa. Tulos olikin sitten sen mukainen: näytelmämme sai suuren suosion ja pääsimme monien lehtien sivuille. Kaikki huipentui, kun meidät valittiin koko Ohion osavaltion kouluista viiden parhaan joukkoon. Nämä viisi koulua pääsivät kilpailemaan paremmuudesta keväällä Cincinnatissa järjestetyssä koko viikonlopun tapahtumassa. Esitimme näytelmämme suurelle, tuhatpäiselle yleisölle ja toimme voiton kotiin. Toimme suurella ylpeydellä palkintomme Bellevueen, mitä koskaan aikaisemmin ei ollut tapahtunut. Voin sanoa, että näytelmään osallistumiseni oli yksi parhaimmista kokemuksistani, mitä vaihto-oppilasvuoteni aikana koin. Kevätpuolella olin mukana tyttöjen yleisurheilujoukkueessa. Se oli fyysisesti hyvin raskasta: joka päivä oli 2 3 tunnin harjoitukset koulun jälkeen ja kilpailukaudella oli keskimäärin kahdet kilpailut viikossa. Joulukuun alussa muutin toiseen perheeseeni. Vanhempien lisäksi sain 20- vuotiaan isoveljen, joka oli opiskelemassa collegessa, 14-vuotiaan pikkuveljen ja 12-vuotiaan pikkusiskon. Meillä heti loksahti kaikki hyvin yhteen ja tunsin tulevani yhdeksi perheenjäseneksi ihanaan perheeseen. Maaliskuun puolessa välissä muutin hieman haikein mielin kolmanteen perheeseeni. Mutta haikeus katosi pian, kun huomasin tulevani mahtavaan, rakastettavaan perheeseen. Sain taas uudet vanhemmat ja kolme ihanaa pikkuveljeä 14-, 11- ja 9-vuotiaat. Meistä tuli hyvin läheiset ja pojat saivat minusta heidän kauan toivomansa isosiskon. Kaikkien kolmen perheeni isät kuuluivat Bellevuen kaupungin rotaryklubiin, mikä oli minun isäntäklubini. Klubi kokoontui joka tiistai noin tunnin ajaksi lounasaikaan. He antoivat minun itse valita, kuinka usein osallistuin kokouksiin. Olin mukana noin joka toinen viik- 83

ko, koska minusta oli hauskaa olla mukana ja päästä keskustelemaan ja kertomaan kuulumisiani. Rotarypiirissä oli yhteensä 30 vaihto-oppilasta ja tapasimme usein yhteisissä riennoissa. Olimme kuin yksi iso perhe. Meille järjestettiin pitkin vuotta tapaamisia ja retkiä kerran kuukaudessa tai kahdessa. Teimme yhdessä retkiä mm. Washington DC:hen ja Kanadan puolelle Niagaran putouksille. Kesäkuussa rotaryt järjestivät noin 150:lle vaihto-oppilaalle 3,5 viikon bussiretken Ohiosta Californiaan. Se oli todellinen loppuhuipennus ja elämysten elämys, mitä en koskaan tule unohtamaan. Matkasimme poikki Amerikan mantereen, näimme ja koimme paljon. Matkalla yhteishenki oli mitä parhain ja voin sanoa, että tulevaisuudessa kun matkustan minne tahansa maahan, niin todennäköisesti siellä asuu joku vaihtarikavereistani. Kouluni päättäjäiset olivat kesäkuun 9. päivä, mikä oli suuri juhlapäivä koulunsa päättäville oppilaille. Olin lakitettavien joukossa. Vanhempani ja pikkuveljeni olivat tulleet Bellevueen ylioppilasjuhlaani. Amerikkalaiseen tapaan jokainen lakitettu piti kotonaan graduation partyn, mutta ei välttämättä samana päivänä, jotta ystävät voivat saapua toistensa juhliin. Bellevuen rotarit järjestivät isäntäperheessäni minulle hienon partyn, jossa mm. Bellevuen pormestari ojensi minulle kaupungin avaimen, joka pormestarin sanojen mukaan symbolisoi sitä, että ovet ovat aina avoinna minulle täällä. Heinäkuun lopussa oli aikani lähteä takaisin kotimaahan. Lähtö tuli liian nopeasti ja se oli yksi vaikeimmista asioista, mitä koskaan olen joutunut tekemään: jouduin sanomaan hyvästit kaikille rakkaille ystävilleni ja perheilleni ja jättämään kaiken muistojeni joukkoon. Vaihto-oppilasvuoteni oli mitä onnistunein, mutta sen eteen jouduin myös itse tekemään työtä. Oli oltava iloinen, puhelias, avoin ja aloitteellinen, eikä vain jäädä itse odottelemaan. Vuoden aikana opin itsestäni paljon uusia ulottuvaisuuksia, itsenäistyin ja sain lisää rohkeutta, vaikka aina olenkin ollut mielestäni ulospäinsuuntautuvainen. Ikävöin kovasti toista, aivan erilaista amerikanmaailmaani, eikä vielä ole mennyt päivääkään, etten olisi ajatellut tai muistellut vaihtovuottani ja rakkaita ystäviäni. Olen ollut aktiivisesti yhteydessä perheisiini ja ystäviini. Minulla on suunnitelmissa lähteä käymään siellä tulevan kesän aikana. Tuhannet kiitokset Lahti-Mukkulan Rotaryklubille antaessaan minulle mahdollisuuden vaihto-oppilasvuoteeni USA: ssa! Laura Pulkkinen 84

KLUBI NUORTEN ASIALLA Vaihto-oppilasvuosi Australiassa Matkalle lähdettiin Helsinki-Vantaan lentokentältä 17.7.2004 määränpäänä Bangkok, jossa vietimme kaikkien Australiaan ja Uuteen-Seelantiin lähtevien vaihtareiden kanssa neljä päivää. Tuli nähtyä kauniita temppeleitä samalla kun meille kerrottiin mitä tuleman pitää vaihto-oppilasvuotemme aikana. Australiaan saavuin vihdoin monien tuntien lentomatkojen jälkeen 22.7.2004, jossa vastassa minua oli oma counselorini, maavaihtoasiamieheni ja yksi neljästä isäntäperheistäni. Ensimmäiset kaksi viikkoa asuin counselorini luona, jonka aikana minulle järjestettiin pankkitili, sekä kouluasiat laitettiin kuntoon. Vietimme myös syntymäpäivääni ensimmäisen oikean isäntäperheeni ravintolassa. Vihdoin pääsin muuttamaan ensimmäiseen perheeseeni. Tämä perhe oli todella rikas, sillä heillä oli tämä ravintola. Talo oli hulppea, johon kuului tenniskenttä ja uima-allas. Perheeseen kuului kolme tytärtä: Ellen 12 vuotta, Erica 14 vuotta ja Emilia 21 vuotta. Hostäitini oli todella mukava, mutta kurinpito talossa oli vähän niin ja näin. Perhe oli kyllä mukava. Asuin perheessä noin kaksi ja puoli kuukautta. Toisessa isäntäperheessäni asuin noin kaksi kuukautta. Vietin myös joulun heidän kanssaan. Minulla ei ollut hostsisaruksia tässä perheessä, sillä hostisäni oli 65-vuotias ja hostäitini 60. Heillä oli tosin pieni snautseri. Heidän lapsensa olivat jo muuttaneet pois kotoa ja heille oli jo siunaantunut lapsenlapsia, jotka kaikki tapasin viimeistään jouluna. Noin puolessa välissä tätä kahden kuukauden jaksoa jouduin muuttaman kymmeneksi päiväksi pois, sillä hostäitini isä kuoli. Sijaisperheeni oli todella mukava ja he asuivat lähellä kouluani. Viihdyin heidän kanssaan todella hyvin. Takaisin muutin kuitenkin varsinaiseen perheeseeni kymmenen päivän jälkeen. Joulu meni ihan hyvin. Hieman oli tosin ikävä Suomeen. Kolmas perheeni oli counselorini perhe, jossa viihdyin todella hyvin. Perhe oli tosin hieman kiireinen, sillä perheen äidillä oli oma tanssikoulu ja isällä oma yritys. 20-vuotias tytär ja 17-vuotias poika hyppäsivät milloin missäkin. Asuin perheessä noin kaksi ja puoli kuukautta. Neljäs ja viimeinen isäntäperheeni asui yhdellä Melbournen rikkaimmista alueista. Rikkaita he olivatkin. Heidän kanssaan viihdyin parhaiten, sillä he antoivat minulle paljon vapautta. Perheen kolme tyttöä olivat kaikki oman ikäni ympäriltä. 16-, 19- ja 21-vuotiaat. Perheen äiti opetti englantia ja isällä oli oma yritys, jonka hän lopulta myi ja jäi kotiin. Lisäksi heillä oli kaksi pientä koiraa ja kissa. Asuin heidän kanssaan neljä kuukautta eli vuoteni loppuun asti. Totta kai tuli myös matkusteltua. Philip Islandilla tuli kahdesti käytyä, jossa counselorillani oli loma-asunto. Kävin 85

myös Australian pääkaupungissa, Canberrassa, jonne toinen isäntäperheeni kustansi matkani. Huippumatka oli 3 viikon Australian kiertomatka, jonne me kaikki vaihtarit lähdimme. Näimme Cooper Bedyn, Ayers Rockin, Kings Canyonin, Alica Springsin, Mount Isan, Suuren koralliriutan, paljon rantoja ja Sydneyn. Sydney oli ehdottomasti huippukohta matkallamme. Mahtavan suuri kaupunki ja oopperatalo. Matka oli tosi hieno. Sain paljon kavereita koulusta, joiden kanssa tulin tosi läheisiksi. Heitä minulla onkin eniten ikävä tällä hetkellä ja varsinkin parasta ystävääni siellä. Olen suunnitellut lähteä takaisin lukion jälkeen ja opiskella siellä yliopistossa. Vuosi on muuttanut minua paljon. Näen maailman ja sen ihmiset eri tavalla kuin ennen. En kadu yhtään, että lähdin. Vaikeudet, joita minulla välillä oli, tuntuvat nyt aivan pieniltä ja ihmettelen, että miksi olen yleensäkin tehnyt niistä silloin ison numeron. Olen erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta viettää vuosi Australiassa. Kiitos teille! Milka Uusitalo Vaihto-oppilaana Ranskassa 2005 2006 Lähtöpäivä: Herätykseni oli kello 4 aamulla, nopeasti suihkuun ja kamppeet niskaan. Kävin haalaamassa veljiäni ja huoneeni ovea. Oli vielä pimeää ja lisäksemme vain muutama auto oli Helsingin moottoritiellä matkaamassa ties minne, kenties samaan paikkaan kuin myös minä, Helsinki-Vantaan lentokentälle. Söimme äitini kanssa aamupalan kentällä ja puhuimme arkisista asioista, tuntui kuin olisin lähdössä vain hetken kestävälle lomalle, vaikka täyteen pakatut laukut kertoivat jotain aivan muuta. Tunnin kestäneen yhteisen aamupalahetken jälkeen oli aika sanoa hyvästit. Itkimme hetken yhdessä ja äitini antoi muutaman viiden pisteen vinkin ja sitten se oli menoa. Isäni ei ollut valitettavasti mukana, sillä hänen piti lähteä työmatkalle Espanjaan jo 2 päivää ennen omaa lähtöäni. Kolme tuntia kestäneen lennon jälkeen saavuin Bordeauxin lentokentälle, jossa minua oli vastassa ensimmäisen perheeni host-isä ja sikäläisen klubin presidentti. Lyhyiden esittelyjen jälkeen host-isäni Frederic vei minut lounaalle ranskalaiseen pikkuravintolaan, jossa keskustelimme parin tunnin ajan, miltä lähtö tuntui ja muuta päivään liittyvää. Ravintolasta lähdettyämme tiesin matkastani tulevan upean, ensimmäinen perheeni kuullosti oikein mukavalta tavalliselta ranskalaisperheeltä. Sitä se olikin. Tunsin 86

KLUBI NUORTEN ASIALLA olevani kuin toisessa oikeassa perheessäni. Äiti Nadege opetti minua parhaansa mukaan tekemään ranskalaista ruokaa, maistelemaan viinejä ja tutustumaan ranskalaiseen kulttuuriin. Pikkusisko Jailys, 3 vuotta, piti minulle seuraa ja piristi kun tunsin koti-ikävää. Frederic korjasi minua puhuessani, minkä ansiosta ranskankielen taitoni kehittyi nopeaa vauhtia. Myös omaan rotaryklubiini olin hyvin tyytyväinen, he osoittautuivat hyvin lämminsydämisiksi vanhoiksi herroiksi, joille nuorisovaihto ja vaihto-oppilaiden hyvinvointi oli hyvin tärkeä asia. Kävin heidän kokouksissaan joka toinen tiistai. Kokoukset pidettiin illalla, toisin kuin Suomessa. Ohjelmassa oli aina aluksi aperitiivit, jonkinmoinen esitys, ruokailu sekä leikkimielinen arvonta, johon kokous aina päättyi. Itse odotin aina innolla ruokailuosiota. Päivät sujuivat leppoisasti. Ajanvietettä riitti, sillä sekä perhe että rotarit olivat järjestäneet joka viikonlopulle jotain ohjelmaa, joka tutustutti minua ranskalaiseen kulttuuriin. Tarkka asuinpaikkani oli silloin Nord Bassin Arcachon, Audenge. Alueella oli tapana syödä paljon ostereita, sillä se sijoittui aivan merenrantaan. Itse en ollut ostereista niin innoissani mitä he olettivat, mutta nautin veneretkistä, jonne meitä yhdessä toisen vaihto-oppilaan, meksikolaisen Danielin, kanssa vietiin tutustuaksemme osterin pyynnin saloihin. Mitä sanoisinkaan koulun alusta. Sana, joka sitä päivää, kun astuin lycee Arcachonin porteista, kuvaa parhaiten on TUSKA. Luulin, että kahdeksasta viiteen kestävä ensimmäinen koulupäivä olisi jokin poikkeus, mutta harmikseni sain tietää, että sitä olisi luvassa lisää, joka päivä. En voinut käsittää miten nämä ranskalaisnuoret jaksoivat 10 tunnin koulupäiviä, vaikka sainkin lopulta huomata, että puolet tunneista menikin siihen, että opettajat koettivat rauhoitella vilkkaita oppilaitaan. Keskiviikko oli ainoa lepopäivä, jolloin pääsimme aina koulusta kello 12. Alku koulussa oli sosiaalisesti hyvin vaikeaa. Vaikka kotona puhuinkin aina mitä kaikkea oli päivän aikana tapahtunut, en saanut sanaa suustani, kun minulta koulussa tultiin kyselemään Suomesta ja varsinkin Suomen koulusta. Onneksi ujoudestani huolimatta luokkalaiseni pitivät minusta huolta, kysyivät aina tulenko syömään heidän kanssaan ja ohjasivat minut oikeaan luokkaan. Vaikean alun jälkeen tunsin olevani osa luokkaani ja puhumisenikin alkoi sujua. Juuri kun kaikki alkoi tuntua olevan mallillaan, jokin tuleva huolestutti mieltäni valtavasti: perheen vaihto oli edessä. Muistan sen päivän olleen vaikeimpia koko matkan aikana. Olin kiintynyt ensimmäiseen perheeseeni, enkä olisi mistään hinnasta suostunut vaihtamaan toiseen. Kuitenkin tiesin että minun oli pakko. Oli vaikea pidätellä kyyneleitä toisen perheeni edessä, mutta tiesin, että se oli välttämättömyys, en halunnut antaa 87

perheelle huonoa, surullista kuvaa itsestäni. Hyvin vaikeata oli myös huomata se, että perhe oli ensimmäistäni tiukempi, varsinkin kotiintuloaikojen suhteen, samoin kuin myös ensimmäiseen perheeni tapaamisen suhteen. Huomasin ottavani enemmän yhteyttä omaan perheeseeni Suomessa ja myös syöväni enemmän, mikä näkyi painossani. Jotain oli tehtävä, ei tämä tähän voinut kaatua! Harrastus! Muistan ajatelleeni sitä aikaa kun pelasin jalkapalloa Suomessa. Valitettavasti Ranskassa jalkapallo ei ollut feminiininen laji ja tyttöjoukkueita ei asuinsijoillani ollut ainuttakaan. Tennistä olin pelannut usean vuoden ajan, joten päätin aloittaa sen uudelleen. Mieleni alkoikin parantua ja huomasin olevani paljon paremmalla tuulella. Kävin myös muutamissa kisoissa ja pärjäsinkin ihan kivasti. Toinen host-perheeni oli myös tyytyväinen ja lopulta tulimme hyvin toimeen. Toiseen perheeseeni kuului isä Jacques, äiti Maryline, ja sisarukset Vincent (15), Guillaume (19) sekä Isabelle (22). Isabellen kanssa meistä tulikin hyvät ystävät, hänelle pystyin kertomaan huolistani ja kun hän oli itsekin ollut vaihto-oppilaana, ymmärsi hän huoliani oikein hyvin. Aika ollessani toisessa perheessä meni aikalailla koulussa ollessa, emmekä matkustaneet paljon. Muutaman kerran kävimme vaateostoksilla läheisessä suurkaupungissa, Bordeauxissa. Vaihto kolmanteen perheeseeni ei enää ollutkaan niin vaikea. Kesä oli tullut taas ja heidän kotinsa sijaitsi kahden minuutin kävelymatkan päässä merenrannalta. Edessä oli myös Euroopan matka 50 muun vaihto-oppilaan kanssa, jota olin odottanut jo pitkään. Matka olikin upea ja valokuvia otin niin paljon, että sormet eivätkä varpaat riitä niiden laskemiseen! Kävimme mm. Italiassa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa sekä lukuisissa Ranskan tunnetuissa kaupungeissa. Matkan aikana sain monia uusia ystäviä, joita en tule ikinä unohtamaan, vaikka he ovatkin kaukana Suomesta. Kolmas perheeni oli hyvin kansainvälinen: äiti oli juuriltaan espanjalainen, isä vietnamilainen, mutta molemmat puhuivat sujuvasti ranskaa. Minulla oli myös kaksi sisarusta: 13-vuotias veli ja 20-vuotias sisko. Vuoteni Ranskassa oli mahtava. Saavuin kotiin kaksikielisenä, osasin kokata ranskalaisittain (mitä en kyllä ole vielä todistanut), arvostan kotimaatani paljon enemmän kuin ennen, olen matkustanut, itsenäistynyt, kasvanut henkisesti ja tutustunut erilaiseen kulttuuriin perinpohjin. En voi kyllin kiittää Nord Bassinin rotareita heidän hyvästä huolenpidostaan. Heidän kanssaan oli mukava viettää aikaa huolimatta siitä, että he olivat iäkkäitä. Erityisesti kiitoksen ansaitsevat nuorisovaihtoasiamieheni monsieur Michel Gilantoli sekä hänen vaimonsa Colette. Heihin olen ollut tiiviisti yhteydessä Suomeen paluuni jälkeen. Olen myös lähettänyt kirjeitä ranskalaisille koulukavereil- 88

KLUBI NUORTEN ASIALLA leni sekä kaikille kolmelle perheelleni. Ranska on aina lähellä sydäntäni. Kiitän myös Lahti-Mukkulan Rotaryklubia siitä mahdollisuudesta, että sain lähteä vaihto-oppilaaksi Ranskaan. Haluan rohkaista kaikkia vaihto-oppilaaksi lähteviä ja sitä miettiviä tarttumaan tilaisuuteen ja nauttivan kaikista hetkistä ulkomailla ollessaan, myös niistä vaikeista hetkistä, sillä ne ovat niitä hetkiä, jotka kasvattavat henkisesti eniten. Saara Tuominen 89

Lahti-Mukkulan Rotaryklubin vaihto-oppilaat 1978 2007 Klubimme on toimintansa aikana lähettänyt ja vastaanottanut seuraavat vaihto-oppilaat: 1978 79 Kirsi-Anneli Ruokokoski USA 1979 80 Sari Kivistö USA 1981 82 Petri Vaulo USA 1983 84 Taru Tuomela USA 1984 85 Minna Parviainen Kanada Sauli Salmi USA 1985 86 Jukka Mattila Australia Jarkko Ollikainen USA 1986 87 Eerika Kivistö USA 1988 89 Mirka Inervo USA 1990 91 Pia Pitkänen USA 1991 92 Jani Matikainen Kanada 1993 94 Sanna-Mari Savolainen USA Kalle Kauppila USA 1995 96 Laura Pulkkinen USA 1997 98 Elias Rantapuska Japani 1999 00 Olli Heinänen Australia 2001 02 Anu Lahtinen Argentiina 2002 03 Arto Pulkkanen USA 2004 05 Milka Uusitalo Australia 2005 06 Saara Tuominen Ranska 90

KLUBI NUORTEN ASIALLA 1978 79 Elizabeth Kise USA 1979 80 Karen Tamaki USA 1981 82 Colleen Columbus USA 1983 84 Jennifer Pessinger USA 1984 85 Michael Chauvin USA Dana Resetarits USA 1985 86 Amy Sledge USA David Austin USA 1986 87 Bev River Kanada 1988 89 Deborah Gunderson USA 1990 91 Janet Duerden Kanada 1991 92 Thomas McLorie Kanada 1993 94 Ed Dahlin USA 1995 96 Patricia Nash USA 1997 98 Fritiof Teal Waterstrat USA 2000 01 Emily Tranter Australia 2002 03 Luis Titos Argentiina 2005 06 Matthew Nison Ranska Kesävaihto-ohjelmaan ovat osallistuneet klubiveljien lapsista ainakin Merja Varkemaa, Kirsi Tiihonen, Petri Vaulo, Laura Merras ja Riikka Konttinen sekä Elina ja Heli Rönkkönen. 91

Lahti-Mukkulan Rotaryklubin nuorisovaihtoasiamiehet 1978 2007 Klubimme nuorisovaihtoasiamiehinä ovat toimineet: 1978 79 Eero Ruokokoski 1979 81 Harri Haapala 1981 83 Heikki Salmi 1983 85 Pekka Kivistö 1985 86 Olavi Lamminmäki 1986 88 Jorma Kyckling 1988 89 Juha-Pekka Rautanen 1989 92 Jorma Parviainen 1992 94 Olavi Merras 1994 95 Jarkko Kanerva 1995 96 Jarkko Kanerva, Juha Christensen 1996 97 Juha-Pekka Rautanen, Heikki Vuori 1997 01 Heikki Vuori 2001 02 Heikki Sonninen 2002 06 Sami Päivä 2006 07 Matti Ollikainen, Jarkko Hämäläinen Nykyiset rotarysäännöstöt vaativat, että nuorisovaihtoa hoitamassa täytyy olla kolmijäseninen komitea, joista yhden on oltava naishenkilö. Tätä kirjoitettaessa ei kyseistä naishenkilöä klubiimme ollut vielä valittu. 92

KLUBI NUORTEN ASIALLA LAHDEN ROTARACt- KLUBIN KUMMINA Rotaract-toiminta hyväksyttiin Rotary Internationalissa v. 1968. Ensimmäinen klubi Suomeen perustettiin jo v. 1969 Jyväskylään. Mutta toiminta levisi Suomessa voimakkaasti vasta 1980-luvun alussa. Lahdessa perustamistoimet alkoivat v. 1981 syksyllä Lahti-Mukkulan Rotaryklubin toimesta. Ensimmäisen kokouksen kutsuivat koolle Olavi Isomäki ja Heikki Salmi Osuuspankin tiloihin, jossa pidettiin sitten myös jatkokokoukset ennen virallisia kokouksia. Virallinen charterpäivä on 22.1.1982. Klubin ensimmäinen presidentti oli Mikko Luostarinen. Hänen isänsä muuten tuli rotariksi aivan hiljan, että joskus näinkin päin. Mikko olikin erittäin innokas ja tehokas rotaractori ja hän vaikutti pariin otteeseen Lahden klubissa ja myös Joensuun klubissa mm. sihteerinä. Myös Tiina Vuori, rotary Keijo Vuoren tytär oli presidenttinä paitsi Lahdessa niin myös Helsingissä. Lahden Rotaract-klubin toiminta oli monina vuosina hyvinkin vireätä. Alkuaikoina oli monia tapahtumia yhdessä kummiklubin kanssa. Kerran rotaryklubi voitti moniottelussa ainoastaan kananmunan 93