Rajavartijan peruskurssin hakuesite 2016. Raja- ja merivartiokoulu



Samankaltaiset tiedostot
RAJAVARTIJAN PERUSKURSSIN HAKUOPAS

RAJA MAHDOLLISUUKSIEN. Rajavartijan peruskurssin hakuesite 2013 Raja- ja merivartiokoulu

RAJA MAHDOLLISUUKSIEN. Rajavartijan peruskurssin hakuesite 2015 Raja- ja merivartiokoulu

(SLMV) Kalastuksenvalvojien valtakunnalliset jatkokoulutuspäivät

RAJAVARTIJAKSI. Rajavartiolaitos Raja- ja merivartiokoulu 2017 RAJAVARTIJAN PERUSKURSSIN HAKUOPAS

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU 1 (7) Opintoasiainosasto Liite 1

Intistä ammattiin!

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

RAJAVARTIJAKSI. Rajavartiolaitos Raja- ja merivartiokoulu 2018 RAJAVARTIJAN PERUSKURSSIN HAKUOPAS

RAJAVALVONTA JA TEKNOLOGIAN KEHITTYMINEN

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

SININEN JA HARMAA ITÄMERI RAJAVALVONTA SUOMEN, PUOLAN SEKÄ BALTIAN MAIDEN RAJOILLA. Ilkka Herranen

RAJAVARTIOLAITOKSEN TALOUDEN SOPEUTTAMISOHJELMA. Tiedotustilaisuus

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU 1 (7) Opintoasiainosasto Liite 1

Opas 3. luokalle siirtyvälle

POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU 1 (1) Opintoasiainosasto Liite 2 ERILLISHAUN (LENTOUPSEERIN KOULUTUSOHJELMA) VALINTAPISTEIDEN MÄÄRÄY- TYMINEN

Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto

Sisäasiainministeriön asetus

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

Teoria kohtaa käytännön Polamk-kampuksella

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

Valtioneuvoston asetus

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 / Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kuva: Mika Perkiömäki

SISÄISEN TURVALLISUUDEN RAHASTOSTA (ISF-Borders) RAJAVARTIOLAITOKSELLE MYÖNNETTY RAHOITUS

Haku ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011

Ammattikorkeakoulujen VIERASKIELISEN KOULUTUKSEN YHTEISHAKU

Julkaistu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta /2013 Sisäministeriön asetus

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

Sisäministeriön asetus

Lausuntopyyntö id (2) 00 RVLDno/2015/1700 Sisäministeriö Rajavartio-osasto

90. Rajavartiolaitos

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous Joensuu

Hakuohje 1 (5)

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN VALMISTAUTUMINEN, HAKEMUS JA CV

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Tekniikan alan kieliopinnot


Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Lukion ilmailulinja Jyväskylän Lyseon lukiossa

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

Lasten urheilun tärkeät asiat

Yhteiset tutkinnon osat Valinnaiset opinnot

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

Työhön iloisella mielellä ja suomen kielellä! Õnne Kankainen

ABIEN VANHEMPAINILTA Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, Ajankohta: 11.8.

santasport.fi Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä,

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena.

Tutustu Rajavartiolaitoksen sivuilla koiratoimintaan ja Kuukauden koira -blogiin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Valtioneuvoston asetus

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

Työhyvinvointikysely Henkilöstöpalvelut

Tässä päivässä ja tulevaisuudessa

B-ruotsin opintoihin kuuluu pakolliset kurssit BB01- BB05

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Kulttuurituotannon koulutuksen valintakoeohje ja etukäteistehtävä 2017 monimuotototeutuksen yhteishaku

Opiskelemaan Saksaan Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Valtioneuvoston asetus

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Tervetuloa Työnvälitykseen

2 Opinto-oikeuden hakeminen yleislääketieteen erityiskoulutukseen

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Valintaperusteet, syksy 2012: Sosiaali- ja terveysala

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

SWE/FIN A FIN HELPPO TIE HYVÄÄN KUNTOON

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2016

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Oppisopimuksella ammattiin

PERUSTIETOLOMAKE Tuo täytetty lomake mukanasi haastatteluun

Kielipalvelut-yksikkö TUTKINTOIHIN KUULUVAT KIELIOPINNOT. Asetuksen mukaiset kielitaitovaatimukset

Koulutustarjonta ja valintaperusteet

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

Sisältö Eri liikuntalajeja monipuolisesti ottaen huomioon vuodenajat ja paikalliset olosuhteet.

Mitä peruskoulun jälkeen?

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Transkriptio:

RAJA MAHDOLLISUUKSIEN Rajavartijan peruskurssin hakuesite 2016 Raja- ja merivartiokoulu

RAJAVARTIOLAITOS RAJAVARTIJAKSI Rajavartiolaitos on sisäisen turvallisuuden viranomainen, joka toimii sisäasiainministeriön johdolla. Rajavartiolaitoksen toiminnan päämääränä on rauhallisten olojen säilyttäminen maamme rajoilla. Rajavartiolaitoksen päätehtävät ovat rajavalvonta maarajoilla ja merialueella, henkilöliikenteen rajatarkastukset maarajan ylityspaikoilla, satamissa ja lentoasemilla sekä pelastustoiminta erityisesti merialueella. Euroopan Unioniin ja Schengenin sopimuksiin liittymisen myötä on toiminta keskitetty niin sanotulle ulkorajalle. Rajavartiolaitos johtaa meripelastustoimintaa ja suorittaa valvonta-alueellaan etsintöjä ja sairaankuljetuksia. Rajavartiolaitos hoitaa myös poliisitehtäviä ja vastaa tullivalvonnasta niillä rajanylityspaikoilla, joilla Tullilaitos ei toimi. Merialueella tehdään yhteistyötä Liikenneviraston, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin, Puolustusvoimien ja ympäristöviranomaisten kanssa. Rajavartiolaitoksen käytössä on ajanmukainen kalusto öljy- ja kemikaalionnettomuuksien torjuntaan. Rajavartijat työskentelevät maalla, merellä ja ilmassa kaikissa olosuhteissa. Rajavartijan ammatissa tarvitaan monenlaisia taitoja. Menestyäkseen rajavartijana henkilön tulee olla sosiaalinen sekä fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa. Lisääntyvän kansainvälisen yhteistyön mukanaan tuomat kielitaitovaatimukset ovat tärkeä osa rajavartijan arkea. Rajavartijoiden valtakunnallisesta rekrytoinnista ja koulutuksesta vastaa Raja- ja merivartiokoulu. Lisätietoa koulutuksesta löydät tästä esitteestä. Hakuohjeet julkaistaan vuosittain hakuoppaassa ja Rajavartiolaitoksen verkkosivuilla. Lähes kaikki vastavalmistuneet rajavartijat työskentelevät työuransa alkuvaiheessa rajatarkastustehtävissä. Kokemuksen myötä voi erikoistua esimerkiksi rikostorjuntaan, koiratoimintaan tai merelliseen toimintaan. Rajavartiolaitoksen tehtävistä vastaa yhdeksän hallintoyksikköä. Ne ovat Rajavartiolaitoksen esikunta (joka toimii myös Sisäasiainministeriön rajavartio-osastona), Kaakkois-Suomen, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Lapin rajavartiostot, Suomenlahden ja Länsi-Suomen merivartiostot, Vartiolentolaivue sekä Raja- ja merivartiokoulu. Rajavartiolaitokselle on määritelty kuusi ydintoimintoa: rajojen valvonta, rajatarkastukset, rikostorjunta, merialueen turvallisuus, kansainvälinen yhteistyö ja maanpuolustus. Rajavartiolaitos lukuina (2014) Henkilöstöä 2 716 Rajavartioasemia 20 Merivartioasemia 21 Vartiolaivoja 3 Helikoptereita 12 Lentokoneita 2 Rajakoiria 213 WWW.RAJA.FI facebook.com/mahdollisuuksienraja

RAJAVARTIJA TYÖSKENTELEE MAALLA, MERELLÄ JA ILMASSA Rajavartiolaitoksessa palvelee noin 1 700 rajavartijaa eri puolilla Suomea Rajavartijaan voi törmätä monenlaisissa paikoissa ja yhteyksissä. Rajavartijat muun muassa tarkastavat matkusasiakirjat ja maahantuloedellytykset rajanylityspaikoilla, valvovat maastorajaa sekä partioimalla että teknisillä valvontalaitteilla, torjuvat rajat ylittävää rikollisuutta, suorittavat pelastus- ja avustustehtäviä, huolehtivat merialueen turvallisuudesta ja suorittavat rajoitetusti tullivalvonta- ja poliisitehtäviä. Rajavartijat palvelevat sotilasvirassa, ja heidän on osallistuttava säännöllisin väliajoin fyysisen kunnon ja kenttäkelpoisuuden testeihin. Rajavartijat kuuluvat sotilaseläkejärjestelmän piiriin. Rajavartijoiden kuukausipalkka muodostuu Rajavartiolaitoksen palkkausjärjestelmän mukaan tehtäväkohtaisesta palkasta, suoritusosasta, kokemusosasta ja mahdollisista virkaehtosopimuksen mukaisista lisistä. Vastavalmistuneen rajavartijan palkka on noin 2 000 2 500 euroa kuukaudessa. rajavartijan peruskurssilla opiskellaan myös kieliä Miia Sokka, nuorempi rajavartija Valmistuin rajavartijan peruskurssilta vuonna 2012. Työskentelen Vaalimaan rajatarkastusasemalla, pääsääntöisesti I-linjan tarkastajana passintarkastuksessa. Tehtäviini kuuluu esimerkiksi rajan ylittävien henkilöiden matkustusasiakirjojen tarkastaminen ja maahantulon yhteydessä kolmansien maiden kansalaisten maahantuloedellytyksistä varmistuminen. Toimin myös ryhmässäni päivystäjänä, eli vastaan erilaisista hallinnollisen tutkinnan toimenpiteistä sekä yhteydenpidosta ja tiedonvälityksestä paitsi yhteistyöviranomaisten kanssa myös oman aseman ja muiden hallintoyksiköiden välillä. Satunnaisesti toimin työvuorossa myös ulkomiehenä, jolloin tärkein tehtävä on varmistua kaikkien matkustajien käyvän passintarkastuksessa. Ulkomiehenä teen myös paljon II-linjan tarkastuksia matkustajille. Erilaiset rikostorjunnalliset toimenpiteet ovat myös iso osa tavallista työpäivää. Merivartijan työ on monipuolista ja haastavaa Vanhempi merivartija Juha Halonen on työskennellyt Rajavartiolaitoksessa vuodesta 2005 saakka. Rajavartijan peruskurssin merivartiolinjan opintojen jälkeen Juha siirtyi työelämään Länsi-Suomen merivartiostoon. Kemin merivartioasemalla partionjohtajana työskentelevä Juha tekee erittäin monipuolista työtä. Täällä on esillä merivartioston koko tehtäväkenttä, Juha kertoo. Tehtäviin kuuluu meripelastusta ja rajaturvallisuuden ylläpitoa. Meripelastustehtävien ohessa merivartijat tekevät kesällä vesiliikennevalvontaa. Kemin merivartioaseman vastuulle kuuluu merellisten tehtävien lisäksi Tornion ja Haaparannan välisellä rajanylityspaikalla tapahtuva ulkomaalaisvalvonta sekä Oulun ja Kemi-Tornion lentoasemien rajatarkastukset. Lisäksi alueella on satamia, joiden rahtilaivaliikenteeseen tehdään riskianalyysin perusteella laivatarkastuksia yhdessä poliisin ja tullin kanssa. Länsi-Suomen merivartijat tekevät myös yhteistyötä Ruotsin viranomaisten kanssa. Kemin merivartioasema osallistui kesällä 2012 isoon meripelastusharjoitukseen Ruotsissa. Työssäni parasta on monipuolisuus ja haastavuus, sekä se, että pääsee tekemään töitä ihmisten kanssa. Meillä on hyvä työporukka, Juha kehuu. Rajavartijoiden arvomerkit Merivartijoiden arvomerkit nuorempi rajavartija vanhempi rajavartija nuorempi merivartija vanhempi merivartija ylirajavartija rajavartiomestari ylimerivartija merivartiomestari

Vihreältä rajalta rikostorjuntayksikköön Sari Suomalainen on siirtynyt urallaan Kaakkois-Suomen maastorajalta Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikköön. Sari Suomalainen valmistui rajavartijan peruskurssilta vuonna 2008 ja sijoittui aluksi töihin Kaakkois-Suomen rajavartiostoon. Kolmikannan rajavartioasemalla hänen työkenttäänsä oli niin sanottu vihreä raja, eli käytännön maastopartiointi yhdessä koiranohjaajan kanssa. Partioitavaa rajaa Kolmikannan vastuualueella oli yli 60 kilometriä Kangaskoskelta Uukuniemelle. Sulan maan aikaan rajalla käveltiin ja talvella liikuttiin moottorikelkalla ja hiihtäen. Neljän vuoden työskentelyn jälkeen työmatka kotoa Helsingistä Kaakkois-Suomeen alkoi tuntua liian pitkältä, joten Sari hakeutui Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön valvontaryhmään. Liikkuvaa työtä Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö vastaa rikosten torjuntaan ja tutkintaan liittyvistä tehtävistä. Sari Suomalainen aloitti vuoden 2012 alkupuolella työskentelyn rikostorjuntayksikön valvontaryhmässä. Valvontaryhmän tehtäviin kuuluu muun muassa asiakkaiden kuljetuksia oikeudenistuntoihin, kuulusteluihin ja vastaanottokeskuksiin. Valvontaryhmä myös tukee ja turvaa muiden yksiköiden turvallisen työskentelyn esimerkiksi kotietsinnöissä. Valvontaryhmä tekee myös ulkomaalaisvalvontaa Helsinki-Vantaan lentokentällä ja satamissa. Jotta kohdehenkilöt eivät pystyisi tunnistamaan meitä virkamiehiksi, liikumme myös siviilivaatteissa, Sari kertoo. Työpäivien sisältö vaihtelee, ja rikostorjuntayksikössä on sopeuduttava nopeisiin muutoksiin. Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Vaikka seinällä on runko partion tehtävistä työvuoron aikana, se saattaa sekunnissa kääntyä päälaelleen, kun vuoropäälliköltä tuleekin käsky tukemaan esimerkiksi tullia tai poliisia. Sari on viihtynyt monipuolisessa työssään erinomaisesti. Parasta työssäni on liikkuvuus ja se, että päivät hurahtavat nopeasti. Koen olevani oikeassa paikassa ja oikeassa ammatissa, Sari summaa. rajat ylittävän rikollisuuden torjunta on yksi Rajavartiolaitoksen ydintoiminnoista 8.00 8.45 9.15 10.00 10.15 11.00 12.00 12:45 13.00 13:45 14.15 15.00 15.15 16.00 RAJAVARTIJAN PERUSKURSSILLE! Mitä rajavartijan peruskurssilla opiskellaan 31. kurssiviikko 32. kurssiviikko Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Vieras kieli -Vammamekanismi -Vammapotilaan tutkiminen -Rintakehän, vatsan, lantion, pään ja kasvojen vammat -Potilastarkkailu Vieras kieli Rakennuksen tarkastaminen ja eristäminen Virka-aseammunta Perusteiden kertaus -Hypotermia ja lämpösairaudet -Potilaan siirrot ja kuljetusasennot -Tutustuminen ensihoitoyksikköön Vieras kieli Vieras kieli -EA lentokentillä -Infektiotaudit ja rokotukset -Työturvallisuus ensiavussa -Kirjallinen näyttökoe Raja- tai merivartijaksi voi valmistua Suomessa vain rajavartijan peruskurssilta Raja- ja merivartiokoulusta. Raja- ja merivartiokoulussa suoritetaan myös rajavartijan jatkokurssi sekä mestarikurssi. Jatko- ja mestarikursseille voi hakeutua, kun on työskennellyt rajavartijan ammatissa ja hankkinut kurssille vaadittavan työkokemuksen. Rajavartijan peruskurssi antaa valmiudet ja toimivallan rajavartijan virkaan. Peruskurssi ei ole ammattikorkeakoulututkinto, eikä se vastaa yleistä toisen asteen tutkintorakennetta. Peruskurssille hyväksytään vain hakija, joka on jo suorittanut lukion tai jonkin toisen asteen tutkinnon. Peruskurssi voidaan järjestää myös ruotsinkielisenä. Rajavartijan peruskurssi kestää noin vuoden. Käytännönläheisissä opinnoissa yhdistellään luento-opetusta, verkkoopetusta, harjoituksia, ryhmätöitä ja itseopiskelua. Opintoihin kuuluu myös lyhyt työelämäään tutustumisjakso, joka suoritetaan Rajavartiolaitoksen hallintoyksiköissä vanhemman rajavartiomiehen ohjauksessa. Kesäaikana kurssilla on neljän viikon loma. Rajavartijan peruskurssilla opiskellaan monenlaisia aiheita. Opintoihin kuuluu muun muassa rajatarkastusten, rajojen valvonnan, lainsäädännön, rikostorjunnan, kielten, liikunnan, johtamisen ja hallinnon, voimankäytön, asiakirjatutkinnan, ensiavun sekä virka-ajon opiskelua. Alla on esimerkki kurssin yhden 20:n opiskelijan koulutusosaston syksyn opinnoista (kahden viikon ohjelma). Hätäsuunnitelmaluento Voimankäyttötilanteet rajanylityspaikalla LOUNAS Ammunta, valaisimen käyttö -Hätäsuunnitelmaharjoitus FX-harjoitusaseen käytön perusteet Tilanneharjoitus FX-aseella Fyysinen voimankäyttö 1. tilanneharjoitus partiolle Vieras kieli 2. ja 3. tilanneharjoitus partiolle Tilanneharjoitukset jatkuvat Sovellettu ensiapuharjoitus Vieras kieli -jakson näyttökoe

RAJAVARTIJOIDEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ MESTARIKURSSI (8 opintoviikkoa) n. 15 17 palvelusvuoden jälkeen RAJAVARTIJAN JATKOKURSSI (8 opintoviikkoa) PÄÄSYKOE n. 8 12 palvelusvuoden jälkeen RAJAVARTIJAN PERUSKURSSI (n. 1 vuosi) RAJAVARTIJAN PERUSKURSSIN OPINTOSOSIAALISET EDUT Rajavartijan peruskurssin opiskelijalle suoritetaan kustannusten korvauksena päivärahaa, joka on suuruudeltaan 46 % kulloinkin voimassa olevasta valtion virkamiehen kokopäivärahasta. Vuonna 2015 opiskelijan päiväraha oli 17,94 euroa/päivä. Opiskelija saa päivärahan kuukauden jokaiselta päivältä, myös loman seitsemältä ensimmäiseltä päivältä. Lisäksi naispuolisille opiskelijoille maksetaan varusrahaa 6,75 euroa/viikko. Päiväraha on verotonta tuloa. Opiskelijalla on oikeus saada kaksi valtion kustantamaa matkaa opiskelupaikan ja koti- tai asuinpaikan välillä Suomessa jokaista täyttä opiskelukalenterikuukautta kohden. Matkakustannukset korvataan edullisimman julkisen kulkuneuvon käyttämisestä aiheutuvien kustannusten mukaisesti. Peruskurssin aikana opiskelijalle järjestetään yleislääkäritasoinen terveyden huolto. Kustannukset korvataan kuitenkin ainoastaan siltä osin kun hoidon tarve on ilmennyt lähiopetusjakson tai harjoittelujakson aikana, eikä opiskelijalla ole oikeutta kustannusten korvaukseen muulla perusteella. Rajavartijan peruskurssilla opiskelevalle järjestetään lisäksi opiskelun ajaksi maksutta majoitus, muonitus, vaatetus sekä opinto- ja harjoitusvälineet. PÄÄSYKOE Varusmieskoulutus Siviilikoulutus (yo-tutkinto tai 2. asteen ammatillinen tutkinto) Kurssilla käytetään Rajavartiolaitoksen tarjoamaa vaatetusta, joka on opiskelijalle maksuton Opiskelua ja vapaa-aikaa Rajavartijan peruskurssilla opetusta on lähtökohtaisesti maanantaista perjantaihin klo 8 16 välisenä aikana. Kerran kuukaudessa on kurssivapaa (maanantai tai perjantai) henkilökohtaisten asioiden hoitamista varten. Peruskurssilla kaikki oppilaat opiskelevat opintolinjoittain samaan tahtiin. Viikko-ohjelman mukaiseen lähiopetukseen on läsnäolovelvoite. Rajavartijan peruskurssin opiskelijoille tarjotaan majoittumismahdollisuus Raja- ja merivartiokoululla. Majoitus on järjestetty mukavissa kahden neljän hengen huoneissa. Oleskelu-, ruokailu- ja pesutilat ovat yhteiset. Raja- ja merivartiokoululla on monipuoliset harrastemahdollisuudet, joita opiskelijat voivat käyttää vapaaaikanaan. Käytössä on esimerkiksi liikuntasali, kuntosali, uimahalli ja kirjasto.

KURSSINJOHTAJAN TERVEISET Tervehdys, tuleva rajavartijan peruskurssilainen! Rajavartijan peruskurssi on askel kohti rajavartijan tehtäviä. Hyvin suoritettu kurssi antaa hyvät mahdollisuudet kehittää itseään rajavartiomiehenä myös kurssin jälkeen. Rajavartiolaitoksen tehtävistä johtuen kurssilla opetettavia asioita on paljon. Opetuksen keskiössä ovat rajavartiomiehen toimivalta ja ihmisten kohtaaminen sekä erilaisissa tehtävissä rajavartijan tarvitsemat perustaidot. Oman ajankäytön suunnittelu on perusta hyvin suoritetuille opinnoille, joiden aikana ei saa unohtaa opiskelun ulkopuolista elämääkään. Opetus- ja läpivientisuunnitelma sisältävät sellaista tietoa, joka helpottaa opintojen ja oman elämän yhteensovittamisessa. Raja- ja merivartiokoululla on hyvät puitteet opiskella ja harrastaa. Käytä ne hyödyksesi, sillä vuosi on yllättävän lyhyt aika. Jos kuitenkin kurssin aikana matkaan tulee mutkia, niin asiasta voit tulla aina keskustelemaan esimerkiksi kurssinjohtajan kanssa. Se millaisia opiskelukavereita ja millainen on kurssihenki, riippuu jokaisesta opiskelijasta. Hyvää ilmapiiriä jokainen on rakentamassa olemalla kohtelias, reipas ja rehti ottamalla muut ihmiset huomioon. Joskus voi tuntua, että sinulta odotetaan paljon, mutta myös sinua odotetaan paljon. Tervetuloa rajavartijan peruskurssille! Kurssinjohtaja Yliluutnantti Jyrki Karhunen RAJALLA YHDISTYVÄT MONEN ALAN PARHAAT PUOLET JULIUS RASTELA, 28-vuotias rajavartijaoppilas Viranomaistyö on aina kiinnostanut minua. Pohtiessani eri vaihtoehtoja, joihin hakea, rajavartijan koulutus valikoitui lopulta ykköseksi. Peruskurssin päättymisen jälkeen työpaikkani tulee olemaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Rajavartijan peruskurssi 22:lla on 60 opiskelijaa, joista kymmenen sijoittuu Suomenlahden merivartiostoon, kymmenen Pohjois-Karjalan rajavartiostoon ja 40 Kaakkois-Suomen rajavartiostoon. Koulutus Raja- ja merivartiokoulussa on ollut monipuolista ja mielenkiintoista. Vaikka koulutuksen pääpaino on rajatarkastuksissa ja niiden suorittamisessa, ovat muut opinnot varsin laaja-alaisia. Lakiopintojen lisäksi kurssin aikana on kielten opetusta kuten englantia ja venäjää. Näiden rinnalla koulutetaan myös partiotaktiikkaa, rikostorjuntaa, ensiapua, rajojen valvontaan liittyviä tehtäviä ja liikuntaa. Opetus koostuu luennoista ja käytännön harjoituksista. Kaikkea opetusta elävöitetään myös erilaisilla tilanneharjoitteilla, joissa vaaditaan eri koulutuksissa opittuja taitoja. Raja- ja merivartiokoulun erilaiset harjoitusalueet mahdollistavat nämä monipuoliset käytännön harjoitteet. Oppimisympäristönä Raja- ja merivartiokoulu on erittäin hyvä. Opettajina toimivat Raja- ja merivartiokoulun oma henkilökunta ja muista hallintoyksiköistä vierailevia kouluttajia. Kurssin aikana olemme käyneet myös työharjoittelussa. Erinomaiset liikkumismahdollisuudet helpottavat vapaa-ajan viettoa huomattavasti. Koulun alueella sijaitsee mm. juoksurata, koripallokenttä ja rantalentopallokenttä. Lähialueen useat polut luovat mahdollisuudet sulan maan aikana lenkkeilylle ja suunnistamiselle. Talvella puolestaan alueella on hiihtolatuja. Rajavartijan peruskurssilla opiskelevat Pauliina Mäkinen ja Julius Rastela ovat löytäneet oman alansa. PAULIINA MÄKINEN, 22-vuotias rajavartijaoppilas Päätin hakea Raja- ja merivartiokouluun armeijassa ollessani. Selailin internetistä koulupaikkoja, joihin voisin hakea kotiuduttuani. Huomasin että Raja- ja merivartiokoululla oli enää muutama päivä hakuaikaa jäljellä. Laitoin hakupaperit siis viime tipassa, maaliskuun viimeisinä päivinä. Ammatissa kiehtoi tehtävien monipuolisuus. Myös takaraivossa pienestä asti ollut haave koiranohjaajan työstä sai hakemaan kouluun. Muutamia viikkoja hakupapereiden lähettämisestä sain kutsun pääsykokeisiin Imatran Immolaan. Opiskelupaikka varmistui sähköpostilla myöhemmin syksyllä. Olin päässyt peruskurssille numero 22. Koulutuksen monipuolisuus yllätti. Kurssi on tiivis paketti rajavartijana tarvittavia taitoja: perusrajatarkastuksista aina hälytysajoon, asiakirjatutkintaan, ammuntaan, kielien opiskeluun ja voimankäyttöön, sotilaallista maanpuolustusta unohtamatta. Kurssilaiset hitsautuvat yhteen vuoden aikana, niin hyvässä kuin pahassa. Joskus ympärivuorokautinen yhdessäolo koettelee hermoja, höyryjä päästellään sitten lenkkipolulla tai tatamilla painiessa. Ilmapiiri koululla on kuitenkin avoin ja lämmin, aina löytyy koulutovereilta apu jos koulutehtävät takkuaa tai vaikkapa jokin liike kuntosalilla ei luonnistu. Immola tarjoaa opiskelijoille erittäin hyvät resurssit opiskeluun. Päivärahat, sekä kotimatkakorvaukset tulevat koulun puolesta. Kouluun kuuluu ilmainen ruokailu neljä kertaa päivässä, jos kuitenkin nälkä pääsee yllättämään, hyvin varustelluista majoitustiloista löytyy keittiöt. Koululla on myös pyykinpesukoneet, eikä tiskejäkään tarvitse käsin tiskata. Parasta kuitenkin ovat harrastemahdollisuudet: koululla on kuntosali, uimahalli, urheilukenttä, pururata, sekä palloiluhalli, jossa usein iltaisin hiki virtaa erilaisten liikuntalajien muodossa. Koululta saa myös urheiluun opastusta, vaikkapa oman treeniohjelman muodossa. Tervetuloa opiskelemaan rajavartijaksi! Opiskeluintoa seuraavalle peruskurssille!

Näin haet peruskurssille 1. 2. 3. Täytä ja postita hakemus naiset voivat hakea rajavartijan peruskurssille jo ennen vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista Rajavartijan peruskurssi ei kuulu yhteishakuun. Hakijan tulee täyttää hakulomake ja postittaa se tarvittavine liitteineen Raja- ja merivartiokoululle. Hakulomake ja luettelo tarvittavista liitteistä löytyy osoitteesta www.raja.fi. Odota kutsua pääsykokeeseen Rajavartijan peruskurssin pääsykokeeseen kutsuttavat hakijat valitaan hakupisteiden perusteella. Osallistu pääsykokeeseen Pääsykoe järjestetään kahden päivän mittaisena Raja- ja merivartiokoululla Imatralla. Pääsykokeeseen kuuluu viisi eri osa-aluetta: kuntotesti, psykologinen testi, toisen kotimaisen kielen koe, englannin kielen koe ja haastattelu. 4. Odota valintapäätöstä Raja- ja merivartiokoulun johtaja hyväksyy oppilaat rajavartijan peruskurssille. Hakijat valitaan kursille paremmuusjärjestyksessä. Raja- ja merivartiokoulu kutsuu kurssille valitut hakijat palvelukseenottotarkastukseen, joka on läpäistävä ennen kurssin alkamista. Rajavartijan peruskurssin tarkemmat hakuohjeet julkaistaan vuosittain hakuoppaassa. MITÄ PÄÄSYKOKEESSA TESTATAAN Kuntotesti Hakijan fyysinen kunto arvioidaan 12 minuutin juoksutestin (Cooperin testi) ja uimatestin perusteella. Psykologinen testi Rajavartijan ammatissa tarvitaan henkistä kestävyyttä ja sosiaalisia valmiuksia. Lisäksi rajavartijan on kyettävä johdonmukaiseen toimintaan vaikeissakin tilanteissa. Pääsykokeen psykologisella testillä arvioidaan hakijan persoonallisuutta, sosiaalisia taitoja ja motivaatiota. Lisäksi testillä mitataan hakijan oppimis-, ongelmanratkaisu- ja stressinsietokykyä. Testi sisältää kirjallisia tehtäviä, tilannetehtävän sekä haastattelun. Kielikokeet Rajavartijan ammatissa tarvitaan hyvää kielitaitoa. Pääsykokeissa testataan englannin kielen ja toisen kotimaisen kielen (ruotsin/suomen) hallintaa. Englannin kielen kokeen tarkoituksena on selvittää, kuinka hakija pärjää kielitaitoa edellyttävässä työympäristössä. Toisen kotimaisen kielen osalta tarkoitus on selvittää hakijan valmiudet suorittaa koulutukseen kuuluvat toisen kotimaisen kielen opinnot sekä virkamiehiltä vaadittava kielitutkinto. Haastattelu Haastattelun tarkoitus on saada tietoa hakijan motivaatiosta, asenteista ja arvomaailmasta. Myös hakijan olemus, käytös ja sosiaaliset taidot arvioidaan haastattelutilanteessa. Hakijalla on mahdollisuus esittää haastattelussa myös omia kysymyksiä. Haastattelijat ovat Rajavartiolaitoksen kokeneita virkamiehiä. Lääkärintodistus Pääsykokeisiin kutsuttujen on pääsykokeissa esitettävä enintään 6 kk vanha lääkärintodistus (lääkärinlausunto terveydentilasta eli T-lomake), josta ilmenee näön tarkkuus ilman laseja, Ishiharan värinäkötestin tulos ja kuulon tarkkuus. Kurssille valituksi tulemisen edellytyksenä on kelpoisuusvaatimusten mukainen terveydentila. RAJAVARTIJAN PERUSKURSSIN KELPOISUUSVAATIMUKSET Rajavartijan peruskurssille hyväksyttävän tulee olla 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen suorittanut Suomen puolustusvoimissa tai Rajavartiolaitoksessa aseellisen varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen (pl. henkilöt, joilla on Ahvenanmaan kotiseutuoikeus) Naiset voivat hakea peruskurssille ennen vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista. Kurssille valittujen naisten on kuitenkin suoritettava hyväksytysti vapaaehtoinen asepalvelus ennen kurssin alkamista. suorittanut vähintään lukion oppimäärän, yo-tutkinnon tai toisen asteen ammattitutkinnon terveydentilaltaan rajavartijan tehtäviin sopiva palveluskelpoisuusluokka A näön tarkkuus kummassakin silmässä vähintään 0,7 (ilman silmälaseja) normaali väriaisti (Ishiharan värinäkötestissä enintään 4 virhettä) normaali kuuloaisti ei kroonisia sairauksia tai työtä haittaavaa allergiaa ruumiilliselta kunnoltaan rajavartijan tehtäviin sopiva Cooperin testin tulos miehillä vähintään 2 400 metriä ja naisilla 2 200 metriä kyettävä uimaan 200 metriä kuuteen minuuttiin vähintään B-luokan ajo-oikeuden haltija nuhteeton ja luotettava suorittanut hyväksytysti pääsykokeen. HUOM! Jotta voi saada vakituisen viran rajavartijan peruskurssin jälkeen, on Cooperin testin tuloksen oltava miehillä vähintään 2 600 metriä ja naisilla vähintään 2 400 metriä. HUOM! Myöhemmin työelämässä merenkulkutehtäviin hakeuduttaessa on tiukemmat näkökyvyn, lähinäkökyvyn ja väriaistin vaatimukset. Merenkulkutehtävissä ei myöskään saa olla hämäräsokeutta, keliakiaa, helposti oireilevaa laktoosiintoleranssia tai meritautitaipumusta.

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ RAJAVARTIJAN PERUSKURSSISTA Minkä ikäisenä voi hakeutua koulutukseen Hakijan tulee olla täysi-ikäinen (18 vuotta), yläikärajaa ei ole. Hakijoiden keski-ikä on noin 24 vuotta. Tarvitseeko rajavartijan peruskurssille hakevan olla käynyt AUK:n tai RUK:n Ei tarvitse. Ennen kurssia oppilaalla tulee olla suorittanut asepalvelus hyväksytysti loppuun (palveluskelpoisuusluokka A). Myöskään koulutushaaralla tai aselajilla ei ole merkitystä. Ovatko silmälasit este Eivät ole, mutta näön tarkkuuden pitää olla ilman silmälaseja 0,7 molemmissa silmissä. Voinko itse vaikuttaa tulevaan palveluspaikkaan Kyllä, hakulomakkeessa voi ilmoittaa oman toiveensa. Hallintoyksikköön valinnat tehdään valintapisteiden osoittamassa paremmuusjärjestyksessä, joten pääsykokeissa menestymisellä on iso merkitys. Hallintoyksiköt määräävät työpisteet (esim. jokin rajanylityspaikka) kurssin aikana. Onko pääsykokeiden ruotsin kielen koe vaikea Ruotsin osuus pääsykokeessa on monelle peikko, mutta ihan turhaan. Siitä selviää, mikäli mukavasti hallitsee lukion B-kielen perussanaston. Jos on käynyt ammattikoulun, pääsykokeeseen pitää treenata tosissaan, mutta sitten siitä selviää kyllä. Mitään erityissanastoa ei tarvitse pääsykokeessa osata, mutta se auttaa, mikäli vähän on jyvällä siitä, mitä Rajavartiolaitoksessa tehdään. Miten pääsykokeiden fyysisiin testeihin voi valmistautua Aloita mahdollisimman nopeasti monipuolinen kuntoharjoittelu. Jo puolen vuoden monipuolisella harjoittelulla voit nostaa omaa suorituskykyäsi noin 15 prosenttia. Muista, että kuntosi kohoaa, mikäli liikut 3 4 kertaa viikossa vähintään 30 minuutin ajan. Säännöllisellä, monipuolisella ja oikealla liikunnalla ehdit kohottaa riittävästi kuntoa ennen pääsykoetta. Muista kuitenkin, että kunnon kehittyminen vaatii aikaa ja pitkäjänteistä säännöllistä liikkumista. Kestävyys ja lihaskestävyys ovat tärkeimmät rajavartijan tehtävässä tarvittavat perusominaisuudet. Lisäksi tulet tarvitsemaan nopeutta, ketteryyttä sekä liikkuvuutta. Kestävyyttä voidaan helposti kehittää kävely-, sauvakävely-, juoksu-, uinti-, pyöräily-, soutu-, melonta-, rullaluistelu- tai hiihtolenkkien avulla. Kehittävä harjoittelu perustuu oikein suunniteltuun harjoituksen ja palautumisen väliseen suhteeseen. Jokaisella ihmisellä on erilainen lähtötaso harjoittelun alkaessa, ja harjoittelun tulisi aina perustua yksilöllisesti laadittuun suunnitelmaan ja harjoittelun rytmitykseen. Parhaiten oman lähtötasosi saat selville käymällä kuntotestissä. Kun alat harjoitella pääsykoetta varten, kokeile pystytkö juoksemaan 12 minuuttia tasaisella 2 minuutin (miehet) tai 2 minuutin ja 10 sekunnin (naiset) kierrosvauhdilla. Esimerkki harjoittelun rytmityksestä Kuntoharjoittelu tulee aloittaa nousujohteisesti ja varovasti. Ensimmäisten viikkojen aikana harjoitusten tulisi olla kevyitä ja lyhyitä (20 30 min). Rasitustasoa lisätään kunnon kohotessa nopeuttamalla harjoitusvauhtia ja siirtymällä vaativampaan harjoitusmaastoon, pidentämällä harjoituksen kestoa sekä lisäämällä liikuntasuoritusten määrää. Muista viikkojen rytmittäminen, jotta rasitus ei olisi liian tasapaksua. Monipuoliset ja erilaiset ärsykkeet kehittävät fyysistä kuntoa parhaiten. Helppo viikko, 2 3 harjoitusta 1 kestävyysharjoitus,1 lihaskuntoharjoitus ja 1 palloiluharjoitus viikossa Keskikova viikko, 3 4 harjoitusta 1 2 kestävyysharjoitusta, 1 2 lihaskuntoharjoitusta ja 1 palloiluharjoitus viikossa Kova viikko, 4 5 harjoitusta 2 kestävyysharjoitusta, 2 3 lihaskuntoharjoitusta ja 1 palloiluharjoitus viikossa Palauttava viikko, 1 2 harjoitusta 1 kevyt kestävyysharjoitus ja 1 lihaskuntoharjoitus tai 1 palloiluharjoitus viikossa (uintiharjoitus on hyvä palauttavan viikon kestävyysharjoitus) TULE VARUSMIESPALVELUKSEEN ERIKOISRAJAJÄÄKÄRIKSI ONKO SINUSTA ERIKOISRAJAJÄÄKÄRIKSI Lue QR-koodi älypuhelimellasi ja katso, mitä valintakokeiden fyysisissä testeissä testataan. HAKUAIKA RAJAVARTIOLAITOKSEN ERIKOISJOUKKOON PÄÄTTYY 6.12. WWW.RAJA.FI/VARUSMIES

WWW.RAJA.FI facebook.com/mahdollisuuksienraja Raja- ja merivartiokoulu 2016