Länsimaisen kartografian maailmankartan sekä maailmankuvan kehitys siirryttäessä keskiajalta renessanssiin ja löytöretkien aikaan Joonas Alanko Johdanto Länsimaisen kulttuurin historiassa renessanssi tunnetaan aikana, joka päätti keskiajan näennäisen pysähtyneisyyden ja jolloin Länsi-Eurooppa nousi kulttuurillisen sekä tieteellisen osaamisen huipulle. Pian tämän yhteiskunnallisen mullistuksen jälkeen Euroopan valtiot vahvistivat paikkansa maailman mahtimaina valloittamalla uusia mantereita ja hallitsemalla kauppaa valtavilla laivastoillaan. Samalla muu maailma jäi auttamattomasti Euroopan armoille ja yksi kerrallaan maailman kansat liitettiin osiksi Portugalin, Espanjan, Hollannin, Ranskan ja Britannian imperiumeja. Mutta miten tähän tultiin, mikä merkitys oli kartografian kehityksellä uusien mantereiden valloittamisessa. Ja miten niiden loputtomilta tuntuneet valkoiset alueet lopulta puettiin Espanjan ja Portugalin kruunujen väreihin. Työssäni keskityn hyvin laajaan materiaaliin 1200 luvulta 1500-luvulle saakka. Näin laaja tarkastelu tarkoitta, ettei yksittäisiä karttoja analysoida kovin syvällisesti. Sen sijaan tarkoituksena on tarkastella länsimaisen maailmankuvan ja sen kuvaamisen muutosta läpi keskiajan lopun ja renessanssin. Keskeistä on tunnistaa, miten maailmankartat vallan välineinä muuttuivat tiedon karattua hallitsijoilta alemmille luokille ja geopolitiikan keskipisteen siirtyessä yhä lännemmäs. Keskiaika staattinen Länsi-Eurooppa Euroopan keskiaikaa luonnehtii kristinuskon suuri merkitys ihmisen ja yhteiskunnan määrittävänä tekijänä. Euroopan geopolitiikka oli jokseenkin staattista ja keskitetty valtionjohto olematonta. Feodalismina tunnettu hallintomuoto tarkoitti että maat oli kuninkaallisten hallitsema valtio jakanut pieniin osiin aatelistolle. Näillä mailla taas ahkeroivat maaorjat. Varsinaisia kansallisvalioita ei ollut olemassa. Valtiot toki sotivat keskenään, mutta merkittävät valta-aseman muutokset Euroopassa olivat harvinaisia. (Kohi et al. 2010a) Suurimmat vaikutteet Eurooppaan tulivatkin ulkopuolelta. Ottomaanien valtakunta levisi Iberiaan lännessä ja Anatoliaan idässä. Mongolit puolestaan valloittivat slaavilaisia kansoja. Hajanainen Eurooppa oli jatkuvien hyökkäysten kohteena ja sen lisäksi sitä repivät sisäiset kiistat, kuten Englannin ja Ranskan välinen satavuotinen sota. Ristiretket olivat merkittävimpiä useiden eri valtaistuinten enemmän tai vähemmän sovussa toteutettuja hankkeita. (Kohi et al. 2010b) Keskiajalla kartografia oli typistetty kristinuskon esittämisen välineeksi. Kartografia ei ollut vain kirkon katsannon sanelemaa, vaan usein myös valmistettu sen tarpeisiin. Keskiajan mappamundit olivat kirkkoihin sijoitettuja alttarivaatteita, joiden oli tarkoitus antaa kuva kristikunnan historiasta 1
ja suhteesta muuhun maailmaan, ei niinkään osoittaa valtioiden rajoja tai luonnonmaantieteellisiä ominaisuuksia. (Riffenburgh 2014) Karttojen valmistusta leimasi tarve pitää yllä apokalyptisen uhan ilmapiiriä. Kaukaiset ja tuntemattomat maat kuvattiin erilaisten hirviöiden asuttamiksi. Maailman ulkolaidat ja meret olivat täynnä toinen toistaan pelottavampia merikäärmeitä ja hirviöitä. Näin maailma kuvattiin pelottavana ja vaarallisena paikkana, jossa ainoa turva oli aateli ja kirkko. Tässä mielessä eurooppalaisten maailma oli hyvin staattinen, sillä feodalismi piti itseään yllä tällaisella suppealla maailmankuvalla. (Kohi et al. 2010a) Ehkä parhaiten säilynyt esimerkki keskiaikaisista mappamundeista on englantilainen Herefordin mappamundi (kuva1). Se on valmistettu vasikannahalle ja tehty käsin 1300-luvun alun paikkeilla. Kartan yläreuna on sijoitettu itään, koska paratiisin uskottiin sijaitsevan idässä (Riffenburgh 2014). Kartan ulkopuolella pyhä kolminaisuus hallitsee maailmaa. Jerusalem on sijoitettu kartan keskustaan. Kartan reunoilla majailee hirviöitä, kuten ihmisiä, joilla on kasvot rinnassaan eikä lainkaan päätä. Kartan läntisimmässä pisteessä sijaitsee Gibraltarin salmi, jonne on kuvattu Herakleen pylväät. Atlantti oli käytännössä tutkimaton, sillä antiikin jälkeen into tutkia ja kuvata uusia alueita oli lähes lopahtanut. Tällaiset suuret kartat olivat kalliita ja vaikea valmistaa. Niitä oli usein esillä katedraaleissa ja kirkoissa, joissa lukutaidottomat maaorjat niitä ihastelivat ja pelkäsivät. (Brotton 2014) Keskiajan kartoista monet ovat niin kutsuttuja T-O -karttoja, joissa merialueet muodostava kirjaimen T pyöreäksi kuvatun maan sisään. Tämä tulkinta oli äärimmäisen epätarkka, ja sen tarkoitus olikin kuvastaa luomakunnan harmoniaa ja tarkoituksellisuutta. (Brotton 2014) Keskiajalla toki tapahtui kehitystä kulttuurin ja tieteiden saralla kirkon valta-asemasta huolimatta, mutta sitä leimasi yksipuolisuus. Maaorjuus teki maastamuuton käytännössä mahdottomaksi, lukutaito oli olematonta, eikä kirjapainoa ollut vielä keksitty. (Kohi et al. 2010a) Euroopan ulkopuolinen maailma taas oli suljettu, sillä idän kauppaa hallitsivat ottomaanit ja mongolit. Näistä syistä tieteet ja kulttuuri, kartografia mukaan lukien, oli pienen eliitin yksinoikeus, eikä ulkopuolisia vaikutteita päässyt tunkeutumaan tähän suljettuun maailmaan. (Kohi et al. 2010b) Yksi tärkeimmistä keskiajan lopulla tehdyistä kartografian edistysaskelista olivat merikartat eli portolaanit. Ne kuvasivat rantaviivoja tarkasti. Lisäksi navigoinnin helpottamiseksi karttoihin piirrettiin kompassin suuntimia. Kartoissa esitettiin myös kunkin alueen hallitsijoita ja satamakaupunkeja. (Hofmann et al. 2012) Portolaanit olivat ylivoimaisesti aikansa tarkimpia karttoja, ilmeisesti siksi, ettei purjehtiminen onnistunut vain uskon varassa. Merikarttojen suurin ero muuhun keskiajan kartoitukseen onkin se, että portolaanit esittivät mahdollisuutta kulkea paikasta toiseen, ei vain lukijan staattista asemaa maailmassa (Riffenburgh 2014). Portolaaneissa pohjoinen oli sijoitettu kartan yläreunaan (Brotton 2014). Kartat harvemmin 2
sisälsivät uskonnollista sisältöä, mikä oli ensimmäisiä askelia kartografian vapautumisessa kristinuskon rajoitteista. Kirkko ei voinutkaan rajoittaa näitä karttoja, sillä senkin oli myönnettävä mittauksiin ja havaintoihin perustuvat kartat ylivoimaisiksi navigoinnissa. Näin kirkon oli sallittava raamatun kuvauksesta poikkeavia karttoja, mikäli se halusi hyötyä merentakaisista alueista. Vanhin tunnettu portolaanikartta on Carte Pisane (kuva 2), joka on peräisin 1200-luvun lopulta. Se, kuten valtaosa portolaaneista, on hyvin huonossa kunnossa, mikä viittaa siihen, että niitä kannettiin merimatkoilla mukana. Valtaosa merikartoista kuvaa yksinomaan Välimeren aluetta, mutta niiden tuottaminen ja systemaattinen käyttäminen loivat pohjan tuleville merimatkoille paljon kauemmaksi. (Riffenburgh 2014) Merkittävimpiin nykypäiviin säilyneisiin portolaaneihin kuuluu niin kutsuttu Katalonian Atlas 1370- luvulta (kuva 3). Se ei kuitenkaan ole puhdas portolaani, sillä siihen on yhdistetty tekijöitä vanhoista mappamundeista. Atlaksessa on kuvattu koko tunnettu maailma. Huomionarvoista on juuri moninaisten kauhujen ja hirviöiden puuttuminen. Sen sijaan karttoihin on kuvattu satoja eri kaupunkeja, niiden puolustuksia, kauppayhteyksiä sekä uskontoa. Vanhoihin mappamundeihin verrattuna motiivi Katalonian Atlaksessa on täysin eri. Teoksen tarkoitus oli jakaa hyödyllistä tietoa alueista sekä houkutella sijoittamaan idän kauppaan. Kauas itään oli jopa kuvattu kristittyjä kuninkaita, joiden oli tarkoitus rohkaista matkailijoita ja lähetyssaarnaajia uskaltautumaan yhä pidemmälle itään. (Brotton 2014) Näin karttojen levittämä sanoma alkoi muuttua pelottelusta houkutteluksi. Pelon sijan tahdottiinkin herättää lukijassa uteliaisuutta. Renessanssi uteliaisuus ja ahneus nostavat päätään Renessanssin määrittävänä hetkenä katsotaan olleen Itä-Rooman valtakunnan tuhoutuminen sodassa Ottomaaneja vastaan 1400-luvun aikana. Poismuutto luhistuvasta Bysantista läpi 1300- ja 1400-lukujen aiheutti suurimman muuttoaallon Euroopassa sitten kansainvaellusten noin tuhat vuotta aiemmin. Idästä virtasi Eurooppaan eksoottista taidetta ja kirjallisuutta, sekä tarinoita silkkitien rikkauksista. Myös antiikin tekstejä ja karttoja kulkeutui länteen. (Kohi et al. 2010b) Euroopan kauppa oli pitkän nousukauden jälkeen kärsinyt pahan takaiskun idän kautta saapuneesta rutosta 1300-luvun alussa. Epidemioiden laannuttua eritoten Etelä- ja Itä-Euroopan kauppakaupungit nousivat kuitenkin pian jaloilleen. Näissä puolestaan kehittyi paraikaa uusi yhteiskuntaluokka, kauppiaat. He olivat rikastuneet omin keinoin ja nokkeluutensa ansiosta. 1300- luvun taittuessa idän rikkaudet kiehtoivat jo monia valtaistuimiakin. Nämä katselivat kateellisena itäisiä Välimeren kaupunkeja, jotka pienikin osuus idän kaupasta oli tehnyt hyvin varakkaiksi. Lisäksi Ottomaanien valta Euroopan reunoilla alkoi heiketä, kun valtakunnassa heräsi sisäisiä ristiriitoja. (Kohi et al. 2010a) Tuon ajan ja ehkä jopa kartografian historian merkittävin yksittäinen keksintö oli kirjapaino. Irtokirjasinten yleistyminen Euroopassa 1400-luvullla laski karttojen ja kartastojen hintoja 3
valtavasti. Äkkiä kirjallisuutta oli saatavilla yhä useammalle, ja myös lukutaito yleistyi. Informaatio ei enää ollutkaan yhtä rajattua kuin ennen, ja tieto levisi nopeasti valtiosta toiseen, haluttiin niin tai ei. Näin renessanssi loi puitteet joissa tietoa oli mahdollista hankkia helpommin kuin koskaan. (Kohi et al. 2010b) Samalla kaukaisia maita ja niiden saavutettavuutta koskevasta tiedosta tuli reunaehto onnistuneessa kaupankäynnissä, ja näin ollen valtataistelussa Euroopan sisällä. Kartografia oli suuren murroksen partaalla, sillä nyt lännen tekniikka ja ajatusmaailma olivat mullistuneet täysin. Ensimmäisiä näihin muutokseen reagoineita oli Portugalin prinssi Henrik. Hänet tunnetaan nykyään lisänimellä Purjehtija. Hänet kartografian kehityksen kannalta tekee merkittäväksi päätös perustaa navigoinnin ja merenkulun koulu Portugalin rannikolle 1400-luvun alussa. Siitä tulikin keskus, jossa maan parhaat navigoijat, kartografit, merikapteenit, tähtitieteilijät ja matemaatikot kohtasivat edistääkseen kruunun osuutta idänkaupassa. (Riffenburgh 2014) Tämä purjehduskoulu toimi perustana Portugalin aloittamalle löytöretkien ajalle. Pitkän matkan tavoitteena oli saavuttaa Intia ja sitä ympäröivät markkinat meriteitse. Moista purjehdusta ei koskaan ollut tehty, joten aluksi lukuisat portugalilaiskapteenit lähtivät kartoittamaan Afrikan länsirannikkoa. Heistä tunnetuimpia lienee Bartholomeus Diaz, joka saavutti Cape Agulhasin 1488 (Riffenburgh 2014; Kohi et al. 2010a) Portugalin käynnistämä merikauppa Intiaan sai kuitenkin pian kilpailijakseen Espanjan. Vuonna 1492 Kristoffer Kolumbus lähti etsimään tietä Intiaan lännen kautta. Nykyään jo huvittavalta tuntuva ajatus perustui kuitenkin antiikin aikaisiin tietoihin maapallon ympärysmitasta. Uudet löydökset vauhdittivat ja rahoittivat uusia retkiä ruokkien Euroopan muidenkin kruunupäiden mielikuvitusta ja vallanhimoa. (Riffenburgh 2014) Espanja ja Portugali tuottivat informaatiota uusista alueista huimaa vauhtia. Niinpä jo vuonna 1500 tuotettu Juan de la Cosan kartta (kuva 4) esittää ansiokkaasti samalla kartalla vanhan ja uuden maailman. Erikoista tosin on että uudelle ja vanhalle maailmalle on käytetty eri mittakaavaa. Tätä maailmankarttaa voidaan todella pitää loistava esimerkkinä kartografian historian käännekohdasta. Siinä on esitetty uuden maailman löydetyt osat tarkasti ja täysin vapaina möröistä ja kannibaaleista. Erityisen mielenkiintoisen kartasta tekee kuitenkin se, että vanhaan maailman piirrettiin yhä erilaisia hirviöitä ja muun muassa kolme itämaan tietäjää. Tämä johtuikin vuosisataisesta perinteestä, olihan näitä ihmisiä ja asioita kuvattu jo satoja vuosia. Juan de la Cosan kartalla nähdään siis samanaikaisesti paitsi uusi ja vanha maailma, myös uusi ja vanha tapa katsoa maailmaa. Uusi maailma kuvattiin perustuen mittauksiin ja havaintoihin. Vanha taas edusti taikauskoa ja perimätietoa. (Brotton 2014) Juan de la Cosan kartta on nimetty sen valmistajan mukaan. De la Cosa oli itse navigoijana Kolumbuksen kahdella ensimmäisellä matkalla uuteen maailmaan. (Brotton 2014) Hänen karttansa tieteellinen lähestymiskohta on mielenkiintoinen. Se herättääkin väistämättä 4
kysymyksen, miksi hän päätti yhä kuvata vanhaa maailmaa näinkin perinteiseen tyyliin. Todennäköisin vaihtoehto on, että kirkon yhä suuri valta vaikutti edelleen karttojen tuottamiseen. Olisihan ollut kirkon kannalta noloa, jos uudet kartat eivät millään lailla muistuttaisi kirkon vuosisataisia perinteitä. Varsinkin kun vanhat kartat pohjautuvat paljolti raamattuun, jonka oli oltava erehtymätön. Toisaalta oppineidenkin oli varmasti helpompi hyväksyä vähittäiset muutokset kartoissa. Näin Juan de la Cosa on varmistanut karttansa näkyvyyden Euroopan hoveissa. Tällainen kehitys murensi väistämättä kirkon otetta kartografiasta ja 1500-luvun puoliväliin tultaessa yhä harvemmat maailmankartat sisälsivät kuvituksia hirviöistä tai kansojen jakautumisesta Nooan jälkeläisten kesken. Yhä tarkemmat matemaattiset perusteet koordinaatistolle sekä eurooppalaisen astrolabin kaltaiset innovaatiot paljastivat merenkulkijoille yhä säännönmukaisemman maailman (Hofmann et al. 2012). Yhä tieteellisempi näkemys maailman manifestoitui 1500-luvun puolivälissä hollantilaisen Gerard Mercatorin kartoissa. Mercatorin maailmankartassa Nova et Aucta Orbis Terrae Descriptio as Usum Na maa-alueilla on keskitytty vuoristojen, metsien, kaupunkien ja valtioiden esittämiseen (kuva 5). On kuitenkin hyvä huomata, että edelleen tuntemattomille merille kuvataan merihirviöitä ja pohjoiseen pygmejä. Oleellista on kuitenkin tunnetun maailman kuvauksen siirtyminen yhä sekulaarisemmaksi sekä projektion matemaattinen pohja. (Brotton 2014) Loppusanat Tarinamme kartografian sekularisoitumisesta ja sen osallisuudesta Länsi-Euroopan nousussa kertoo myös paljon syvällisemmän tarinan. Näimme miten armoton kilpailu vallasta ja kapitalismin ensiaskeleet suosivat mahdollisimman objektiivista ja tarkkaa kuvausta maailmasta. Näimme kuinka vanhan taikauskon sijaan ihminen oppi luottamaan omaan järkeensä. Se on kertomus siitä, miten tieteelliset kokeet ja havainnot maailmankuvan pohjana uskon sijaan, antoi pienelle väestölle mahdollisuuden hallita koko tunnettua maailmaa. Se on tarina tiedon voimasta. Lähdeluettelo Brotton, J. (2014). Great maps, the world s masterpieces explored and explained. 256 s. Dorling Kindersley, London. Hofmann, C. Richard, H. Vagnon E. (2012) The golden age of maritime maps, When Europe discovered the world. 256 s. Firefly Books, Buffalo. Kohi, A. Palo, H. Päivärinta, K. Vihervä V. (2010a) Forum: Ihminen, ympäristö ja kulttuuri 1. 178 s. Otava, Keuruu. Kohi, A. Palo, H. Päivärinta, K. Vihervä V. (2010b) Forum: Eurooppalainen ihminen 2. 201 s. Otava, Keuruu. Riffenburgh, B. (2014) Mapping the world, the story of cartography. 160 s. Andre Deutsch, London. 5
Liitteet: Kuva 1. Herefordin mappamundi (http://en.wikipedia.org/wiki/hereford_mappa_mundi). 6
Kuva 2. Carte Pisane (http://ca.wikipedia.org/wiki/usuari:mcapdevila/porto/carte_pisane#/media/ File:Carte_Pisane_Portolan.jpg). Kuva 3. Osa Katalonian Atlasta (http://en.wikipedia.org/wiki/catalan_atlas#/media/ File:Europe_Mediterranean_Catalan_Atlas.jpeg). 7
Kuva 4. Juan de la Cosan kartta (http://www.atlasobscura.com/places/juan-de-la-cosa-map). Kuva 5. Mercatorin maailmankartta vuodelta 1569 (http://www.insidehistory.com.au/wpcontent/uploads/2013/10/mercator.jpg). 8