keskittyminen
monta rautaa. Toimi ohjaajan antamien ohjeiden mukaan. KESKITTYMINEN 9
Kuulaana pilvettömänä yönä voimme nähdä taivaankannen tähtikuviot. Meille tutuin tähtikuvio lienee Otava, joka on osa Ison karhun kuviota. Tähtitaivaan asento, ja kohdat joista tähtikuviot löytyvät, muuttuu yön edetessä, kun maapallo kiertää akseliaan. Taivaankannen teoreettista keskipistettä kutsutaan zeniitiksi, jonka ympäri tähtitaivas pyörii. Zeniitin kohdalla ei ole maahan asti näkyvää tähteä, mutta Pohjantähti sijaitsee sen läheisyydessä. Pohjantähteä on siis hyvä käyttää kiintopisteenä tähtitaivasta tutkittaessa. Leijona Iso karhu Karhunvartija Otava Herkules Lohikäärme Pieni karhu Pohjantähti Kassiopeja Kirahvi Lyyra Joutsen Kefeus Sisilisko Pegasus Tähtikuvioiden lisäksi taivaalta voi löytää avoimia tähtijoukkoja. Seulaset on yksi kirkkaimmista tähtijoukoistamme ja se sijaitsee Härän tähdistössä. Kaikkiaan taivaalla voi erottaa 1000-3000 tähteä. Ekliptika on Auringon taivaankannella keskimääräisesti kulkema vuotuinen rata. Tähtitaivas ei ole kaikkialla ja kaiken aikaa sama. Oheinen tähtikartta kuvaa pohjoista taivasta talvella keskiyöllä. Tähtikartan piirtämisen lähteenä on käytetty mm. www.peda.net -sivustolta löytyvää kuvaa. Vesikäärme Kaksoset Iso koira Orion Ajomies Jänis Härkä Perseus Kolmio Oinas Seulaset Valas Eridanus EKLIPTIKA KESKITTYMINEN 12
KESKITTYMINEN 13
tähtikuviot. Piirrä tähtikuviot edellisen sivun tähtikarttaan. POHJOINEN Pohjantähti ETELÄ Seulaset EKLIPTIKA KESKITTYMINEN 14
tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. A Malli OTAVA Malli LYYRA Malli SISILISKO KESKITTYMINEN 15
tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. A1 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 16
tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. A2 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 17
pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. A3 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 18
pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. A4 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 19
liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! A5 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 20
liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! A6 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 21
liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! A7 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 22
liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! A8 OTAVA LYYRA SISILISKO KESKITTYMINEN 23
tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. B Malli PIENI KARHU Malli ERIDANUS Malli LEIJONA KESKITTYMINEN 24
tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. B1 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 25
tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. B2 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 26
pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. B3 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 27
pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. B4 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 28
liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! B5 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 29
liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! B6 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 30
liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! B7 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 31
liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! B8 PIENI KARHU ERIDANUS LEIJONA KESKITTYMINEN 32
tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. C Malli KARHUNVARTIJA Malli PERSEUS Malli SEULASET KESKITTYMINEN 33
tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. C1 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 34
tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. C2 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 35
pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. C3 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 36
pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. C4 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 37
liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! C5 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 38
liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! C6 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 39
liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! C7 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 40
liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! C8 KARHUNVARTIJA PERSEUS SEULASET KESKITTYMINEN 41
tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. D Malli OINAS Malli LOHIKÄÄRME KESKITTYMINEN 42
tähtikuviot. Etsi ruuduista mallin mukainen tähtikuvio. Yhdistä pisteet kuvion mukaiseksi. D Malli VALAS KESKITTYMINEN 43
tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. D1 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 44
tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. D2 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 45
pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. D3 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 46
pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. D4 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 47
liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! D5 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 48
liikkuneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! D6 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 49
liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! D7 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 50
liikkuneet ja pyörähtäneet tähtikuviot. Etsi tähtitaivaalta alla olevat tähtikuviot. Piirrä mallin mukaisesti. HAASTA ITSESI! D8 OINAS LOHIKÄÄRME VALAS KESKITTYMINEN 51
KESKITTYMINEN 52
kaikki tähtikuviot pyörähtäneet. Etsi tähtitaivaalta edellisen sivun mallinmukaiset kuviot ja piirrä ne. HAASTA ITSESI! E1 KESKITTYMINEN 53
keskittymisen mukavaksi lopuksi ORIGAMI Taittele paperista sydänorigami ohjeen mukaan. KESKITTYMINEN 56
1. 4. 7. 2. 5. 8. 3. 6. 9. KESKITTYMINEN 57