Puhelinosuuskunta LPO Toimintakertomus
Julkaisemme toimintakertomuksen pelkästään sähköisessä muodossa. Toimintakertomus on luettavissa osoitteessa www.lpo.fi. Pyydettäessä meiltä saa paperille tulostetun toimintakertomuksen, puh. (019) 505 81. 1
Hallituksen toimintakertomus Puhelinosuuskunta LPO:n konsernin muodostivat emo-osuuskunta ja sen kokonaan omistama tytäryhtiö Loviisan Puhelin Oy. Emo-osuuskunnalla ei ollut liiketoimintaa eikä henkilökuntaa. Osuuskunnan jäseniä oli vuoden lopussa 3 719 (edellisenä vuonna 3 802). Osuuksien määrä oli vuoden lopussa 5 471 (5 471). Loviisan Puhelin Oy Tilivuoden liikevaihto kasvoi 6,7 % edellisvuoteen verrattuna, ollen 5 723 te (5 366 te). Henkilöä kohti laskettuna liikevaihto oli 159 te (168 te). Käyttökate 1 584 te oli 27,7 % (27,9 %) liikevaihdosta. Liikevoitto oli 529 te (437 te), joka oli 9,2 % (8,1 %) liikevaihdosta. Nettotulos 501 te oli 8,8 % (10,6 %) liikevaihdosta ja tilikauden voitto oli 434 te (1 064 te), mikä on 7,6 % liikevaihdosta. Sijoitetun pääoman tuotto oli 9,7 % (20,1 %). Edellisvuonna,, kirjattiin Finnet Oy:n osakkeiden myynnistä kertaluonteinen voitto 697 te. Käyttöomaisuusinvestointeihin käytettiin yhteensä 1,6 Me (0,5 Me). Laajakaista- ja kaapeli-tv-liittymien määrän kasvu jatkui edelleen ja laajakaistaliittymien osalta myös nopeuden nostot. Kasvu on keskittynyt lähinnä Porvooseen, jossa tilikauden aikana ostettu Porvoon Energian laajakaistaliiketoiminta lisäsi asiakasmäärää merkittävästi. Lankaliittymien määrän lasku on pysynyt maltillisena. Liittymien perusmaksutuotot kasvoivat 18 %. Puhelujen liikennetuottojen laskeva trendi kääntyi 4 %:n nousuun kiitos matkapuhelinliiketoiminnan. Vuokra- ja huoltomaksutuotot kasvoivat 2 % muodostaen edelleen 44 % liikevaihdosta. Pääte- ym. laitemyynnit kääntyivät myös nousuun kasvaen 2 %. Asennustuotot laskivat 12 % johtuen suuresta kertaluonteisesta asennusurakasta edellisenä vuonna. Loviisan Puhelin Oy:n palveluksessa oli vuoden aikana keskimäärin 35 (32) henkilöä. Loviisan Puhelin Oy:n vuonna lanseeraaman Sulo Aina Matkapuhelinliittymän myynti jatkui vilkkaana vuonna ylittäen 1000:n liittymän rajan. Vuoden aikana käynnistetty kuituverkkohanke eteni suunnitelman mukaan ja mahdollistaa kuituliittymän noin 600 talouteen Mannerheiminkadun pohjoispuolella. Lisäksi kuituliittymiä on rakennettu strategian mukaisesti Porvoon uusille asuinalueille. Kuiturakentamisen kohdealuetta on myös laajennettu Loviisan ympäristössä kattamaan koko uuden Loviisan alueen, missä rakentaminen tehdään yhdessä vesi- ja viemäriosuuskuntien kanssa asiakaskysynnän mukaan. Yhteistyö Finnet -yhtiöiden kesken jatkui aktiivisena painottuen paikalliseen toimintaan ja yhteiseen kehitystyöhön. Loviisan Puhelin Oy:n hallituksen jäsenet olivat puheenjohtaja Tuomo Juntunen, varapuheenjohtaja Tapani Myllys, Mats Lobbas, Rauno Fält ja Ylva Pallas. Yhtiön toimitusjohtaja oli Gustaf Forsberg. Tilintarkastaja oli KPMG Oy Ab, päävastuullisena Kaija Pakkanen KHT, JHTT Puhelinosuuskunta LPO:n konserni n liikevaihto oli 5 723 te, jossa lisäystä edelliseen vuoteen 6,7 %. Käyttökate 1 527 te oli 26,7 % liikevaihdosta. Liikevoitto oli 472 te, joka oli 8,2 % liikevaihdosta. Nettotulos 493 te oli 8,6 % ja kokonaistulos 384 te oli 6,7 % liikevaihdosta. Sijoitetun pääoman tuotto oli 6,8 %. Omavaraisuus oli 88 %. 2
Hallituksen toimintakertomus Puhelinosuuskunta LPO:n hallituksen jäsenet olivat puheenjohtaja Mats Lobbas, varapuheenjohtaja Tapani Myllys, Arto Henriksson, Ulf Lindén, Paavo Sistola ja Sonja Stenman. Toimitusjohtajana oli Gustaf Forsberg. Tilintarkastaja oli KPMG Oy Ab, päävastuullisena Kaija Pakkanen KHT, JHTT. Arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä Kilpailutilanne jatkuu kireänä, joskin tilanne tällä osin on hieman rauhoittunut. Painopiste toiminnan osalta siirtyy kuituverkon rakentamiseen sekä kuituliittymien ja palveluiden tarjontaan. Perinteisen lankapuhelinliiketoiminnan volyymit tulevat pienenemään ja liiketoiminta tältä sekä laajakaistan ja KTV:n osalta siirtyy kuituliittymien kautta tarjottaviin lankapuhe-, laajakaista- ja TV-palveluihin. Kaapeli-TV palveluiden osalta liittymämäärä ja erityisesti kanavapakettien määrä tullee jatkamaan kasvuaan. Vuonna lanseeratun Sulo Aina Matkapuhelinliittymän ennustetaan edelleen kasvattavan puhelutuottoja. Henkilöstön osaaminen ja työmotivaatio ovat hyvällä tasolla, mikä luo hyvän pohjan erinomaiselle palvelutuotannolle ja asiakaspalvelulle sekä toiminnan laajentumiselle niin Loviisan ympäristössä kuin Porvoossa. Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta Tutkimus- ja tuotekehitystoiminta on toteutettu yhteistyössä Finnet-yhtiöiden kanssa. Omaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa ei ole ollut. Osuuskunnan varsinainen kokous Varsinainen osuuskunnan kokous pidettiin 29.4. Länsiharjun koululla. Läsnä oli 89 jäsentä ja 12 asiamiestä edustaen 179 ääntä. Hallituksen erovuorossa olleiden jäsenten Tuomo Juntusen ja Arvo Vuorenmaan tilalle valittiin Arto Henriksson ja Ulf Lindén, molemmat seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Tilintarkastajaksi valittiin KPMG Oy Ab, päävastuullisena Kaija Pakkanen KHT, JHTT. Osuusmaksun korkoa päätettiin maksaa jäsenille 45 euroa osuutta kohti. Ylijäämän käyttö Hallitus ehdottaa, että vuoden alijäämä 87 178,65 euroa siirretään edellisten vuosien voittovarojen tilille, jonka jälkeen taseen mukaiset voitonjakokelpoiset varat ovat 2 656 877,82 euroa. Edelleen hallitus ehdottaa, että jäsenille maksetaan voittovarojen tililtä osuusmaksun korkoa 40 euroa osuutta kohti. Täsmäytyspäivä on 12.5.2009 ja korko tilitetään toukokuun 2009 aikana jäsenen ilmoittamalle pankkitilille. 3
Tilinpäätös Tuloslaskelma KONSERNI KONSERNI EMOYHTIÖ EMOYHTIÖ e Liite 01.01. - 31.12. 01.01. - 31.12. 01.01. - 31.12. 01.01. - 31.12. LIIKEVAIHTO 5 723 189,39 5 365 755,90 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 121 894,00 153 260,87 Materiaalit ja palvelut Henkilöstökulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut 1.1 1.2 1.3-1 637 045,27-1 752 300,81-1 054 695,12-929 148,60-5 373 189,80-1 613 652,91-1 564 918,48-1 057 649,18-886 121,05-5 122 341,62-8 529,99-48 801,35-57 331,34-5 353,45-34 725,98-40 079,43 LIIKEVOITTO 471 893,59 396 675,15-57 331,34-40 079,43 Rahoitustuotot ja -kulut 1.4 82 664,10 837 897,61-28 655,96 187 382,32 VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ 554 557,69 1 234 572,76-85 987,30 147 302,89 VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 554 557,69 1 234 572,76-85 987,30 147 302,89 Tuloverot 1.5-170 490,62-207 474,81-1 191,35 570,31 TILIKAUDEN VOITTO 384 067,07 1 027 097,95-87 178,65 147 873,20 4
Tilinpäätös Tase KONSERNI KONSERNI EMOYHTIÖ EMOYHTIÖ e Liite 31.12. 31.12. 31.12. 31.12. VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Muut sijoitukset 2.1 471 661,09 4 019 701,53 1 450 750,82 5 942 113,44 374 761,27 3 550 591,26 1 416 262,98 5 341 615,51 3 340 919,45 3 340 919,45 3 431 488,86 3 431 488,86 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Rahoitusarvopaperit Lyhytaikaiset saamiset Rahat ja pankkisaamiset 2.2 118 264,88 1 611 097,55 816 853,61 1 550 927,14 4 097 143,18 136 307,10 1 757 488,27 663 907,75 2 070 938,67 4 628 641,79 370 00 13 328,90 7 665,08 390 993,98 531 988,27 7 652,23 81 774,14 621 414,64 VASTAAVAA YHTEENSÄ 10 039 256,62 9 970 257,30 3 731 913,43 4 052 903,50 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Sidottu oma pääoma Osuuspääoma Vararahasto Sidottu oma pääoma yhteensä 2.3 Vapaa oma pääoma Edellisten tilikausien ylijäämä Osuuspääomakorko Tilikauden ylijäämä Vapaa oma pääoma yhteensä 7 055 001,01 384 067,07 7 192 873,08 6 219 388,06 1 027 097,95 7 055 001,01 2 990 251,47-87 178,65 2 656 877,82 3 033 863,27 147 873,20 2 990 251,47 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ 8 184 756,89 8 046 884,82 3 648 761,63 3 982 135,28 VIERAS PÄÄOMA Laskennallinen verovelka Pitkäaikainen vieras pääoma Lyhytaikainen vieras pääoma 2.4 2.5 2.6 136 786,37 680 809,09 1 036 904,27 123 772,33 710 142,93 1 089 457,22 83 151,80 70 768,22 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 1 854 499,73 1 923 372,48 83 151,80 70 768,22 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 10 039 256,62 9 970 257,30 3 731 913,43 4 052 903,50 5
Tilinpäätös Rahoituslaskelma KONSERNI KONSERNI EMOYHTIÖ EMOYHTIÖ e Liiketoiminta Tulos ennen tilinpäätöseriä ja veroja Oikaisut: Suunnitelman mukaiset poistot Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 554 557,69 1 054 695,12 1 609 252,81 1 234 572,76 1 057 649,18 2 292 221,94-85 987,30-85 987,30 147 302,89 147 302,89 Käyttöpääoman muutos: Lyhytaikaisten liikesaamisten lis.(-)/väh.(+) Vaihto-omaisuuden lisäys(-)/vähennys(+) Korottomien velkojen lis.(+)/väh.(-) Liiketoiminnan rahavirta ennen veroja -6 555,14 18 042,22-68 872,75 1 551 867,14-856 018,25-11 618,56 246 464,91 1 671 050,04 156 311,60 12 383,58 82 707,88 167 949,12-74 575,09 240 676,92 Tuloverot Liiketoiminnan rahavirta -170 490,62 1 381 376,52-207 474,81 1 463 575,23-1 191,35 81 516,53 570,31 241 247,23 Investoinnit Investoinnit aineell. ja aineett. hyödykkeisiin Nettoinvestoinnit muihin sijoituksiin Investointien rahavirta -1 620 705,21-34 487,84-1 655 193,05-509 598,72 513 432,55 3 833,83 90 569,41 90 569,41 3 792,55 3 792,55 Rahoitus Osuuspääomakorko Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos -520 011,53 1 275 924,06-74 109,06 53 554,78 Rahavarat 01.01. Rahavarat 31.12. 2 070 938,67 1 550 927,14-520 011,53 795 014,61 2 070 938,67 1 275 924,06 81 774,14 7 665,08-74 109,06 28 219,36 81 774,14 53 554,78 6
Tilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätöksen laadinta- ja arvostusperiaatteet 1. rakenne tilinpäätökseen sisältyy emoyhtiö Puhelinosuuskunta LPO:n (kotipaikka Loviisa) lisäksi tytäryhtiö Loviisan Puhelin Oy (kotipaikka Loviisa), jossa emoyhtiön osakkeenomistus on 100%. 2. yhtiöiden tilinpäätösten yhdistämisperiaatteet n ja tytäryhtiön taseeseen sisältyvä poistoero on jaettu omaan pääomaan ja laskennalliseen verovelkaan. tilinpäätöstä laadittaessa on eliminoitu yhtiöiden keskinäiset tuotot ja kulut, samoin yhtiöiden keskinäiset saamiset ja velat. yhtiöiden keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu käyttäen hankintamenomenetelmää. 3. Arvostusperiaatteet Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen keskimääräiseen hankintahintaan. Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen välittömään hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina käyttöomaisuusesineiden taloudellisen pitoajan perusteella. Poistoajat ovat: Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Rakennukset Keskuslaitteet Siirtoverkosto Kuituverkko Koneet ja kalusto 10 vuotta 5-10 vuotta 20-25 vuotta 6-7 vuotta 10-12 vuotta 15 vuotta 3-5 vuotta Pysyvien vastaavien sijoitukset on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen käypään arvoon. Sijoitusten arvonalennukset ja arvonpalautukset esitetään rahoituserissä. 7
Tilinpäätöksen liitetiedot 1. Tuloslaskelman liitetiedot e 1.1 MATERIAALIT JA PALVELUT Aineet ja tarvikkeet (tavarat) Ostot tilikauden aikana Varastojen muutos Ulkopuoliset palvelut 452 566,45 18 042,22 470 608,67 1 166 436,60 1 637 045,27 488 949,23-11 618,56 477 330,67 1 136 322,24 1 613 652,91 1.2 HENKILÖSTÖKULUT Palkat Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä 1 395 782,53 243 018,77 113 499,51 1 752 300,81 1 225 717,34 223 241,96 115 959,18 1 564 918,48 8 30 229,99 8 529,99 5 20 153,45 5 353,45 n ja emoyhtiön palveluksessa oli henkilöstöä keskimäärin Toimihenkilöt Työntekijät 27 8 35 26 6 32 0 0 1.3 POISTOT Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Rakennukset Keskuslaitteet Siirtoverkosto Koneet ja kalusto 105 347,09 3 646,70 47 392,58 328 023,94 338 634,93 231 649,88 1 054 695,12 106 293,80 12 712,61 47 136,50 332 881,78 315 934,60 242 689,89 1 057 649,18 1.4 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Tuotot muista pysyvien vast.sijoituksista Osinkotuotot Korkotuotot Korkotuotot pitkäaikaisista sijoituksista Arvonalentumiset muista sijoituksista Arvonalennuspalautus Korkokulut ja muut rahoituskulut 118 150,50 72 457,45-107 604,13-339,72 82 664,10 317 342,30 30 72 327,60 75 298,65-3 792,55 379 165,70-2 744,09 837 897,61 19 220,88 42 692,57-90 569,41-28 655,96 100 00 21 850,28 69 324,59-3 792,55 187 382,32 1.5 TULOVEROT Tuloverot varsinaisesta toiminnasta Laskennallisen verovelan muutos -157 476,58-13 014,04-170 490,62 237 192,17-29 717,36 207 474,81-1 191,35-1 191,35 570,31 570,31 8
Tilinpäätöksen liitetiedot 2. Taseen liitetiedot e 2.1 PYSYVÄT VASTAAVAT KONSERNI Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Hankintameno 01.01. Lisäykset Vähennykset Hankintameno 31.12. Kertyneet poistot 01.01. Tilikauden poisto Kertyneet poistot 31.12. Kirjanpitoarvo 31.12. 359 067,47 205 893,61 564 961,08 414 125,48 105 347,09 519 472,57 459 613,99 15 693,80 15 693,80 65 998,33 3 646,70 69 645,03 12 047,10 374 761,27 205 893,61 580 654,88 480 123,81 108 993,79 589 117,60 471 661,09 KONSERNI Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet Rakennukset Koneet ja kalusto Hankintameno 01.01. Lisäykset Vähennykset Hankintameno 31.12. Kertyneet poistot 01.01. Tilikauden poisto Kertyneet poistot 31.12. Kirjanpitoarvo 31.12. 98 490,39 98 490,39 98 490,39 596 198,52 1 143,03 597 341,55 632 882,45 47 392,58 680 275,03 549 948,97 2 855 902,35 1 413 668,57 4 269 570,92 15 731 226,72 898 308,75 16 629 535,47 3 371 262,17 3 550 591,26 1 414 811,60 4 965 402,86 16 364 109,17 945 701,33 17 309 810,50 4 019 701,53 KONSERNI Sijoitukset Osakkeet ja osuudet Arvopaperit Hankintameno 01.01. Lisäykset Vähennykset Hankintameno 31.12. Kirjanpitoarvo 31.12. 150 982,93 125 73-672,75 276 040,18 276 040,18 1 265 280,05-90 569,41 1 174 710,64 1 174 710,64 1 416 262,98 125 73-91 242,16 1 450 750,82 1 450 750,82 PYSYVÄT VASTAAVAT EMOYHTIÖ Sijoitukset Osakkeet konserniyrit. Osakkeet ja osuudet Arvopaperit Hankintameno 01.01. Vähennykset Hankintameno 31.12. Kirjanpitoarvo 31.12. 2 163 540,62 2 163 540,62 2 163 540,62 2 668,19 2 668,19 2 668,19 1 265 280,05-90 569,41 1 174 710,64 1 174 710,64 3 431 488,86-90 569,41 3 340 919,45 3 340 919,45 9
Tilinpäätöksen liitetiedot 2.2 LYHYTAIKAISET SAAMISET Myyntisaamiset Siirtosaamiset Lainasaamiset Muut saamiset 625 432,01 152 432,33 36 04 2 949,27 816 853,61 495 547,44 85 139,25 72 08 11 141,06 663 907,75 13 328,90 13 328,90 208,36 7 443,87 7 652,23 2.3 OMA PÄÄOMA Sidottu oma pääoma Osuuspääoma 01.01. Osuuspääoma 31.12. Vararahasto Sidottu oma pääoma yhteensä Vapaa oma pääoma Liittymismaksut Edellisten tilikausien ylijäämä Osuuspääomakoron jako Tilikauden ylijäämä Vapaa oma pääoma yhteensä 2 645 933,95 4 409 067,06 384 067,07 7 192 873,08 2 645 933,95 3 573 454,11 1 027 097,95 7 055 001,01 2 990 251,47-87 178,65 2 656 877,82 3 033 863,27 147 873,20 2 990 251,47 Oma pääoma yhteensä 8 184 756,89 8 046 884,82 3 648 761,63 3 982 135,28 Laskelma voitonjakokelpoisista varoista 31.12. Ylijäämä edellisiltä tilikausilta Osuuspääomakorko Tilikauden ylijäämä Voitonjakokelpoiset varat 2 990 251,47-87 178,65 2 656 877,82 3 033 863,27 147 873,20 2 990 251,47 2.4 LASKENNALLINEN VEROVELKA Kertyneestä poistoerosta 136 786,37 123 772,33 2.5 PITKÄAIKAINEN VIERASPÄÄOMA Saadut ennakot 680 809,09 710 142,93 Josta tuloutuvat myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua 98 448,04 199 648,55 2.6 LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA Saadut ennakot Ostovelat Muut velat Siirtovelat 103 876,51 343 431,09 303 239,39 286 357,28 1 036 904,27 98 144,51 335 684,35 269 825,25 385 803,11 1 089 457,22 83 148,99 2,81 83 151,80 65 153,45 5 614,77 70 768,22 Siirtovelkojen erittely: Lomapalkat sosiaalikuluineen Jaksotettu verovelka Muut siirtovelat 220 972,64 18 972,46 46 412,18 286 357,28 190 350,85 175 514,66 19 937,60 385 803,11 2,81 2,81 5 614,77 5 614,77 10
Tilinpäätöksen liitetiedot ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET JA MUUT VASTUUT Shekkitililimiitti, jonka vakuudeksi annettu kiinnityksiä kiinteistöön Shekkitililimiitti Annetut kiinteistökiinnitykset 84 094 109 300 84 094 109 300 Vakuudeksi annetut kiinnitykset yhteensä 109 300 109 300 0 0 Loviisa 03.03.2009 Puhelinosuuskunta LPO:n hallitus Mats Lobbas Tapani Myllys Arto Henriksson PUHEENJOHTAJA VARAPUHEENJOHTAJA JÄSEN Ulf Lindén Paavo Sistola Sonja Stenman JÄSEN JÄSEN JÄSEN Gustaf Forsberg TOIMITUSJOHTAJA 11
Tilintarkastuskertomus Puhelinosuuskunta LPO:n jäsenille Olemme tarkastaneet Puhelinosuuskunta LPO:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1. - 31.12.. Tilinpäätös sisältää sekä konsernin että osuuskunnan taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Tilintarkastajan velvollisuudet Tilintarkastajan tulee suorittaa tilintarkastus Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti ja sen perusteella antaa lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja tilintarkastuksen suunnittelua ja suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen varmuus siitä, että tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa ei ole olennaisia virheellisyyksiä ja että emo-osuuskunnan hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat toimineet osuuskuntalain mukaisesti. Tilintarkastustoimenpiteillä tulisi varmistua tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lukujen ja muiden tietojen oikeellisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan ja arvioihin riskeistä, että tilinpäätöksessä on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen virheellisyys. Tarvittavia tarkastustoimenpiteitä suunniteltaessa arvioidaan myös tilinpäätöksen laadintaan ja esittämiseen liittyvää sisäistä valvontaa. Lisäksi arvioidaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleistä esittämistapaa, tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sekä johdon tilinpäätöksen laadinnassa soveltamia arvioita. Tilintarkastus on toteutettu Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Käsityksemme mukaan olemme suorittaneet tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoamme varten. Lausunto Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä osuuskunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Loviisa 4. maaliskuuta 2009 KPMG OY AB Kaija Pakkanen KHT, JHTT 12