Esimerkki jätevesiosuuskunnan perustamisesta ja toiminnan alusta Porissa



Samankaltaiset tiedostot
Lisätietoa internetosoitteessa: ja

Kyläsaaren jätevesiosuuskunta ja täydennysrakennushanke 2 (RH 2)

Lisätietoa internetosoitteessa: ja

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv Voimaantulo

Vesiosuuskunta Kimmo Leveelahti, Linnarauniontien VOK.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KYLÄKOKOUS VESI-JA VIEMÄRIVERKOSTO KUMIANTIEN ALUEELLE

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

TIEDOTUSTILAISUUS TAKAMAAN KOULU

mennessä. 6.3 Päätös maksuaikataulusta kun kyseessä osamaksu

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo

Nurmin Vesihuolto-osuuskunta 2013

Mikä oli vesihuollon tila ennen osuuskuntaa? Kaikilla oli omat kaivot ja jätevesijärjestelmät. Pitkäaikainen kuivuus tyhjensi noin 50 talouden kaivot.

Kautialan vesiosuuskunta. Infotilaisuus

Rakentaminen aloitetaan mikäli 45 liittyjää on sitoutunut verkostoon mennessä

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

MUONION KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset

Jälkiliittyjä tilaisuus Juhani Malmivuori. v 5 1

Hinnasto alkaen

Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Maakunnalliset vesihuoltopäivät 13. ja

HUITTISTEN PUHDISTAMO OY. Sastamala-Huittinen vesihuoltolinja. Haja-asutusalueiden vesihuolto. Työ: E Tampere

Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio

Vatulan alueen jätevesiosuuskunta

YHTEISET JÄTEVEDET. Häntälän Kyläsuunnittelun kokous Anna Tuominen, Yhteiset jätevedet

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA JÄTEVEDEN KÄSITTELYYN

Kyläsaareen jätevesiosuuskunta Osuuskunnan kokous

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

Ritasjärven Vesiosuuskunta. Tiedotustilaisuus Päivölässä Jussi Airas

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

POHJOIS-KUOREVEDEN VESIOSUUSKUNTA TOIMINTAKERTOMUS Yleistä

Osuustoiminnan perusarvoja:

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)

Kemiönsaaren vesiliikelaitos

1. Liittymismaksu PIRKKALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA. Voimaantulopäivä

Vesihuolto-osuuskunnan rakentaminen ja arkipäivä ja mitä tapahtuu kun kaikki ei mene ihan putkeen

LUMIJOEN VESI OY MAKSUPERUSTEET, MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

Kalajoen kaupunki Jätevesimaksutaksa 1 (5) Tekniset palvelut Viemärilaitos

VAASAN VEDEN LIITTYMISMAKSUTAKSA LÄHTIEN

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

Sähköliittymä ja työmaasähkö

Liittymismaksun yksikköhinta on alkaen 3,32 /k-m 2.

VESILAHDEN KUNNAN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TAKSA

PÖYTÄKIRJA Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan Osuuskunnan kokous nro 8

Lounais-Suomen viemäröinti. Laajentamisalueet ja priorisointiselvitys

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie Kalajoki

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41

Uudenmaan ympäristökeskus ja vesihuolto

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.

Osuuskunnan perustamisessa huomioitavia asioita

PYHÄSELÄN VESIOSUUSKUNNAN VIEMÄRÖINTISOPIMUS

Hinnasto alkaen

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa Voimaantulopäivä:

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous / Turku

I I PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS. Kaupparekisterijärjestelmä : -

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 15. (kevätkokous)

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

HEINOLAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN HINNASTO ALKAEN

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään Inkoon Veden verkostoon. Liittymismaksu on arvonlisäverollinen.

Liittymismaksun määräytyminen

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

PÄLKÄNEEN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAT

Ajankohtaista vesihuoltoavustuksista

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Valokuituliittymä Pälkäneellä 2016

Liittymien hinnoitteluperiaatteet

Viemäröinnin myötä tulevaisuuden kyläksi. Timo Korpinen Pääristen jätevesiosuuskunta, Salo Kylien Salo

Maksuvelvollinen: Osoite: Kiinteistön nimi ja Rn:o : Kiinteistön osoite: Käyttötarkoitus: Maksuvelvollinen on omistaja vuokralainen

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous nro 21.

Tanhua Tanhuan alueella on selvitetty joulukuun aikana kyläläisten kiinnostusta liittyä valokuituverkkoon

Espoon hulevesien hallinta

Villingin vesiosuuskunnan perustamisasiakirja on allekirjoitettu Villingin vesiosuuskunta on rekisteröity kaupparekisteriin

MIKKELIN VESILAITOKSEN MAKSUT JA PALVELUHINNASTO

Vesi-info. Pohjois-Kangasalan Vesihuolto-osuuskunta Pekka Pajakkala Kylätalo, Lihasula,

Toimisto avoinna ma-to klo , pe klo

Vesihuoltolaitoksen taksa

JÄTEVESIHUOLLON TUKKUYHTIÖN PERUSTAMINEN

Jokivarren vesihuollon järjestäminen

SAUVON VESIHUOLTO OY. 1 Liittymismaksu PALVELUMAKSUT

KOUTA - VUORES JÄTEVESIOSUUSKUNTA TIEDOTE POHJAVESIALUEEN TALOUKSILLE

Vuoden 2012 korjaus ja energia avustukset. Eeva Liisa Anttila, asuntotoimi

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33

Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisalueet ja priorisointi. Ohjausryhmän kokous /Säkylä

Henkilöstö norm. työaika Iltaisin ja viikonloppuna Miestyö 38,00 /h 76,00 /h Työnjohto I 60,00 /h 120,00 /h Työnjohto II 75,00 /h 150,00 /h

Varparannan vesiosuuskunta. Vuosikokous

Pyhä-Luosto Vesi Oy. Voimaantulopäivä YLEISTÄ 2. LIITTYMISMAKSU. 2.1 Liittymismaksun määräytyminen

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous nro 10.

NAPAPIIRIN VESI OY MAKSUT

Hämeenkyrön vesiosuuskunta Kiinteistöjen liittäminen jätevesiviemäriin. Kyläillat ja

PÖYTÄKIRJA Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan Osuuskunnan kokous nro 18_v2

Liittymismaksuhinnasto. Caruna Espoo Oy

Merkitään vesijohdon ja/tai viemäreiden liittämiskohdat ja viemäreidenpadotuskorkeudet

Kauhavan Vesi Oy perii alkaen vesihuoltolaitoksen yleiset toimitusehdot huomioon ottaen jäljempänä lueteltuja maksuja.

Transkriptio:

Esimerkki jätevesiosuuskunnan perustamisesta ja toiminnan alusta Porissa Kyläsaaren haja-asutusalueen jätevesiasian hoitaminen Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 1

K yläsaaren jätevesiosuuskunta vie m ärö in tisu u n n ite lm a v5 2 0.1.2 0 0 9 Linja Jatkuu Enäjärven rantaan 83 77,79 50 6 7 2A 2B M1 M2a M2b M3 8A 49 8C 48 1B 1A1 5 M4 8B 1C Porin Vesi paineviemäri M5 1A2 = Osakkaat 9.1.2009 Osakkaita 142 kpl ja ensiliittymiä 138 kpl Runkoviemäriä n. 20 km Tonttiviemäriä n. 5 km 3A = liittymäpiste Porin Veden viemäreihin tai linjapumpp. =Alustava jätevesiosuuskunnan runkolinja ehdotelma = Porin 2009-2011 kaavasuunnitelman rajat, alueet 48-50 Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 2 1D 4 3B 1A3 = Kaavoitettu ja/tai viemäröity alue

Kyläsaaren haja-asutusalueen jätevesiasian hoitaminen Ennen jätevesiosuuskunnan perustamista järjestettiin 5 avointa tilaisuutta ( + perustamisen jälkeen 2) asiasta kiinnostuneille ja alueen maanomistajille. Kevään ja kesän 2008 tilaisuuksissa läsnä keskimäärin 60 henkeä. N. 250 eri henkilöä. Kutsut 2008 jaettiin alueella n. 280 postilaatikkoon ja kutsujana hanketyöryhmä. Lehtipuffeja ja sähköpostia. Aloittavina moottoreina maaliskuussa 2 henkilöä. Kesäkuussa yleisötilaisuudessa valittiin hanketyöryhmä johon kuului alkuaan 6 ja lopulta 9 henkilöä. Kokouspaikkana on Kyläsaaren Kylätalo Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 3

Aikatauluun vaikuttavat päätekijät ja perustaminen: Lain takaraja vuoden 2013 loppu. 3:n vuoden rakennusprojekti. Porin Veden Pihlavan siirtoviemäri ja Luotsinmäen puhdistamon laajennus valmistuu kesällä 2010. Osa liitoksista siirtoviemäriin. Ympäristökeskuksen avustusanomusten jättöaika vuosittain lokakuu. Rakentaminen pääsääntöisesti viljelykauden ulkopuolella. Henkilökohtaiset ARA avustukset anotaan vuosittain maaliskuussa. Kaupungin budjettiin avustusanomus riittävän aikaisin alkusyksyllä. Jätevesiosuuskunta perustettiin 22.9.2008. Kyläsaaren jätevesiosuuskunta rekisteröitiin 20.11.2008. Perustamiskokouksessa päätettiin Ensiliittyjien Liittymissopimusten hakemusajan takarajaksi 31.12.2008. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 4

Esimerkki 1, yleisötilaisuudesta 2008: Asiat: minkälaiset jätevesiratkaisut kelpaavat v. 2014 lait, asetukset ja tietoja ratkaisuvaihtoehdoista (paikalla eri tilaisuuksissa ollut Porin kaupungin ympäristötarkastajat ja Porin Veden sekä muiden jätevesiosuuskuntien edustajia). Kyläsaaren jätevesiosuuskunta hanke: viemäröintisuunnitelma kartalla yhteistyöperiaatteet maanomistajien kanssa sääntö- ja hinnoitteluperiaate-ehdotukset jätevesiosuuskunnan tuomat edut osakkailleen kustannushaarukka liittymille ensiliittyjäedut ja rakentamisaikataulutus jätevesiosuuskunnan perustamiskokouksen asiat Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 5

Esimerkki 2, yleisötilaisuudesta 2008: Oma talokohtainen puhdistamo, ratkaisuvaihtoehto 1 SYKE testaa asetuksen 542/2003 mukaisuuden. Testaus tehdään standardin EN 12566-3 (CEN 2005) mukaan. (www.ymparisto.fi/syke) Tuotteita ja tietoja talopuhdistamoista ja testaustuloksista esim. www.ecolator.fi, www.wavin-labko.fi, www.raita.com jne. SYKEn testauksessa hyväksytyn n. 5 hlön perheen omakotitalon panospuhdistamo vanhan sakokaivon tilalle avaimet käteen toimituksena Kyläsaareen tarjoushinta 2008 oli n. 11 000 EUR. (esim. Ecolator) Puhdistamopaketti n. 6 000 EUR + suunnittelu ja rakennusluvat sekä lisämateriaalit ja työt n. 3 000-5 000 EUR paikasta ja tuotteesta riippuen. Ongelmat ja käyttökustannukset: Edellyttää jatkuvaa valvontaa, huoltoja ja sakanpoistoja sekä kemikaaleja. Vaatii sähköenergiaa (testeissä n. 1 3 kwh/vrk) Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 6

Esimerkki 3, yleisötilaisuudesta 2008: Oma talokohtainen säiliö ja maaperäkäsittely, ratkaisuvaihtoehto 2 Kiinteistön erillisviemäröinti Käymälävedet umpisäiliöön ja harmaat vedet saostuskaivojen kautta maaperäkäsittelyyn. Miten onnistuu olosuhteissamme? Ongelmat ja kustannukset: Edellyttää suunnittelun ja rakennusluvan saannin. Rakennustavan ja maaperän vaikutus mahdollisuuksiin. Säiliön ja saostuskaivojen tyhjennys, vaiva ja kustannus Suojaetäisyyksien riittävyys tontilla. Naapurit ja vesikaivot. Maaperäkäsittelyn suodatusmaan vaihto n. 10 v. välein Tulvatilanteiden vaarat Investointikustannushaarukka laaja n. 4 000-15 000 EUR. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 7

Esimerkki 4, yleisötilaisuudesta 2008: Oman osuuskunnan viemäriliittymä, ratkaisuvaihtoehto 3 Jätevesiosuuskunnan tuomat edut liittyjälle: Täyttää jätevesien käsittelyn vaatimukset jatkossakin Ei vaadi omaa hoitoa ja huolehtimista Nostaa kiinteistön ja alueen arvoa kustannuksia enemmän Tulva- ja jäätymisriskit pienet tai olemattomat Mahdollinen liittäminen kaavaan ei tuo lisäkustannuksia Haju- ja hygieniahaitat poistuvat Viemäröinnin tuomat haitat: Vaatii naapuriyhteistyötä ja talkoohenkeä sekä sijoittamiseen maankäyttöoikeussopimuksia Rakentamisaikaiset haitat tonteilla ja putkilinjoilla Pumppaamojen tilantarve (sakokaivon luokkaa) Sähkö pumpuille kiinteistöistä tai sähkökimpalla Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 8

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan sääntöratkaisut 1. Säännöt (osuuskunnan perustuslaki) Hanketyöryhmän laatima ehdotus Säännöt Muuttaminen edellyttää 2:n osuuskunnan kokouksen käsittelyä ja PRH n vahvistusta 2. Hinnoittelu- ja toimintaperiaatteet (osuuskunnan laki) Hanketyöryhmän laatima ehdotus jätevesiosuuskunnan sääntöjen täydennyksenä noudatettavista pelisäännöistä Hinnoittelu ja toimintaperiaatteet Muuttaminen ja vahvistaminen edellyttää vain 1:n osuuskunnan kokouksen käsittelyä ja on siten joustavasti paranneltavissa tilanteen niin vaatiessa. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 9

Vastuumäärittelyt Säännöissä. Osakas / Osuuskunta Jätevesiviemäriverkoston rakentaminen, kunnossapito ja uusiminen Osuuskunta huolehtii rakentamisesta ja kunnossapidosta liittämiskohtaan saakka. Liittymispiste on taloviemärin liitos pumppaamon yhteessä. Osuuskunta omistaa ja vastaa pumppaamoista ja viemäristä siitä edelleen. Pumppaamon sijoitus on taloviemärin sakokaivon paikka kuitenkin lähimmillään 3 m etäisyydellä talon seinästä. Jälkiliittyjä saa liittymismaksulla pumppaamon ja oikeuden liittyä runkolinjaan sekä tilata Hinnaston hinnalla tonttilinjan teon ja pumppaamon asennuksen. Tai teettää hyväksytyllä yrityksellä. Maksujen määräytymisperusteet Hinnoitteluperiaatteissa Liittymismaksut, lisäliittymismaksut ja ylimääräiset liittymismaksut Liittymismaksuilla katetaan osuuskunnan investointimenot. Liittymän perushinta (L) on vuosittain samansuuruinen koko osuuskunnan alueella. Liittymän perushinta (L) kullekin kalenterivuodelle hyväksytään osuuskunnan kokouksessa. Liittyjän liittymismaksujen suuruus määräytyy liittymäluokittelun hinnoittelukertoimin. Jälkiliittyjän liittymän hinta on suhteessa ensiliittyjien hintaan, mutta kattaa lisäksi aiemmat osuuskunnan investointeihin liittyvät kulut indeksillä korjattuna. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 10

Hinnoittelu- ja toimintaperiaatteet 5 mm.: Ensiliittyjä on liittyjä, joka on tehnyt sitovan, osuuskunnan hallituksen hyväksymän, liittymäsopimuksen osuuskunnan kanssa ennen lopullisen viemäröintisuunnitelman valmistumista ja sen mukaista tarjouspyyntökierrosta. Myöhemmin liittymäsopimuksensa tekevät ovat jälkiliittyjiä. Säännöt 5 mm.: Jälkiliittyjä maksaa voimassa olevan liittymismaksun saadakseen liittymisoikeuden ja pumppaamon käyttöoikeuden. Jälkiliittyjä = lisäliittyjä hankkii tai kustantaa kaikki liittymiseen tarvittavat suunnittelut, luvat, materiaalit ja työt sekä maksaa kaikki liittymisestä aiheutuvat kaivuut, kulut ja kustannukset. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 11

Virallisen Osuuskunnan liittymämaksua alentavat tekijät: Osuuskunnan maksamien ALV:n palautukset valtiolta osuuskunnalle. HUOM.! Valtion veroasiamies on yrittämässä muutosta palautusoikeuteen Hallinto-oikeudessa. Maksut nyt jäädytetty. Kaupungin tai kunnan avustus osuuskunnille on yleensä ollut 30 %. Prosentti on harkinnanvarainen. Lain mukainen maksimi on 30 % rakentamiskustannuksista. Ympäristökeskusten myöntämät valtion ja EU avustukset ovat harkinnanvaraisia ja maksimissaan 30%. L-S alueella mantereen pienille osuuskunnille ei tahdo löytyä rahaa. Osuuskunnan mahdollisen investointilainan otto ja/tai rakentamisen jakaminen usealle vuodelle. Vaikutus ARAavustuksiin selvitettävä aikatalutuksen ohessa. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 12

Rekisteröity virallinen jätevesiosuuskunta voi / tulee anoa itsensä arvonlisäverovelvolliseksi = ALV rekisteröinti Tämä tarkoitta että: Osuuskunta saa palautuksena takaisin valtiolta rakentamiskustannuksista ja ostohankinnoista maksamansa ALV t ja liittymähinta alenee ALV:n verran. Huom! Veroasiamiehen aiheuttama epävarmuus tällä hetkellä v. 2004 lainmuutoksesta huolimatta. Yksityinen rakentaja maksaa aina ALV n, eikä saa palautusta tai vähennystä. Osuusmaksu ja Liittymismaksut on määriteltävä säännöissä osakkaalle palautettaviksi (kun liittymä ja osakkuus puretaan). Silloin ei näistä maksuista makseta ALV a. Virallisen osuuskunnan statuksen saa yli 50 osakkaan osuuskunta. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 13

Avustusten hakeminen Osuuskunnalle Kaupungin tai Kunnan avustukset kaupungin/kunnan hallitukselta. Porin kaupunki on myöntänyt 30 % avustuksen Kyläsaaren jätevesiosuuskunnalle Lounais-Suomen Ympäristökeskuksen avustukset Valtion tai EU:n budjetista. Avustus vain etäälle kaavoitusaluista rakennetuille haja-asutusalueille. Joissakin harvoissa tapauksissa TE keskus voi myös tukea rakentamista L-S ympäristökeskus on myöntänyt Kyläsaaren jätevesiosuuskunnalle pienelle taajamista etäälle olevalle alueelle v. 2009 osalta 20 % avustuksen. Vain murto-osa viemäristöä. (toistaiseksi vaikutus n. 2 % kokonaisinvestoinnista) Porin kaupungin avustukselle hakuaika on avoin ympäri vuoden Lounais-Suomen ympäristökeskuksen hakuaika on yleensä vuosittain vain lokakuussa. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 14

Erityisasemassa olevien liittyjien henkilökohtaiset tukimahdollisuudet, valtion ARA tuet: Vähätuloiset ja/tai sotaveteraanit ja/tai iäkkäät Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus ARA:lta on anottavissa erilaisia ja eri perusteisia tukia ja avustuksia. Tuki on saajan perusteista ja lähtökohdista riippuen n. 30 % - 70 %. ARA:n eri tuilla on erilaiset tulo- ja omaisuusrajat, jotka muuttuvat vuosittain. Rahaa on ollut hyvin jaossa, joten mahdollisuudet hyvät. Virallinen hakuaika on vuosittain yleensä maaliskuussa kaupungin/kunnan ARA käsittelystä. Anomusasian voi laittaa valmiiksi vireille. ARA ja kaupunki/kunta ilmoittaa hausta ja ajankohdasta lehdessä sekä internetissä. - Lisätietoa www.ara.fi/avustukset Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 15

Verotuksessa kotitalousvähennysmahdollisuus Kiinteistönomistajan on mahdollista tehdä kotitalousvähennys jätevesiinvestoinnin kiinteistölle tehtävien töiden suoraan maksamiensa työpalkkojen osalta normaalien verotuskäytäntöjen mukaan. Kiinteistön liitosputkitustyöt ja vastaavat työt Mahdolliset jätevesipumpun sähkönsyöttötyöt kiinteistössä muut mahdolliset rakentamistyöt HUOM: Kiinteistönomistajan kannattanee samalla toteuttaa mahdolliset vesiliittymän ja sähkö- sekä puhelinliittymän uudis- tai kunnostustyöt. (esim. kaapelit samaan kaivantoon) Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 16

Suunnittelu ja yhteistyö maanomistajien kanssa Runkolinjojen linjaus pyritään sopimaan kullakin alueella yhteistyössä maanomistajien ja liittyjien kanssa. Sopimus tehdään etukäteen täysin sitovana kaikkine ehtoineen. Linjauksissa pyritään välttämään: pelloilla salaojitettuja alueita pinnalle jäävien laitteiden sijoitusta viljelyalueille vesi- ja johdinlinjoihin kajoamista louhintaa esimerkiksi kiertämällä ja routasuojaamaalla yleisten teiden ja rautatien alituksia mikäli vain mahdollista ja järkevää Sijoitus- ja maankäyttöoikeussopimus maanomistajan kanssa: Maankäyttö ja rakennuslaki 161 MTK ry n ja Kuntaliiton suositus: Suositussopimus maahan kaivettavista johdoista (2000) Maanmittauslaitoksen julkaisu: Korvaussuositukset kiinteistövahingoissa (2003) Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 17

Jätevesiosuuskunnan liittymähinta-arvio Liittyjämäärällä 2009-2010 hinnoin. ALV 0 % 17.11.2009 Versio 20 Suunniteltujteltu max määrä = peruskustannus Suunni- Liittyjien Viemäröinnin Liitymän runkolinjoja liittymiä taneita yhteispituus määrällä määrä allekirjoit- runkolinjojen suunnittelun max kpl kpl osakkaita kpl km Liittymän peruskustannus ensiliittyjäosakkaiden määrällä L = Lisähinta jos maksettava ALV 19 242 139 18 6 644 8 269 1 784 Plus tonttijohtoja n. km= 5 L-kertoimien 150,6 L-kertoimella jyvitetty perusliittymähinta av.0% 7 632 1 646 Teoreettiset avustukset Porin kaupunki n. 26 % 418 033 292 328 356 788 L-S Ympristökeskus 5,0 % 80 391 56 217 56 217 Avustusten ja palautusten jälkeen Netto perusliittymähinta ALV 0 % 4 584 5 761 Liittymän keskihinta avustusten jälkeen alv 0 % n. 4 600 5 600 ALV sis. kun liittymiä on kpl= 242 139 yhteensä L-kertoimin jyvitetty perusliittymähinta avustusten jälkeen n. 5 266 1 646 6 536 Vertailutietona: SYKEn testaamat hyväksynnän saaneet kiinteistökohtaiset puhdistamot asennettuna käyttökunnossa avaimet käteen, tarjoushinta n. 10 000 11 000 EUR Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 18

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan toimista: Hanketyöryhmä kokoontui hankeaikana 9 kertaa. Osuuskunnan Perustamiskokous 22.9.2008. Vuosikokouksia on ollut 1 kpl. Seuraava on 22.11.2009. Hallitus on tähän mennessä kokoontunut 46 kertaa. 1.:stä rakennusvaiheesta käytössä 78 pumppaamoa kaikkiaan 82:sta. Tarjouspyynnön esittely- ja luovutustilaisuus 1.3.2009. Hankinta- ja rakentamissopimukset 3.-5.6.2009. Rakentaminen alkoi 1.7.2009 radan alitustöillä. Perussuunnittelu on ostettu Porin Vedeltä. Yhteistyö on ollut kiitettävää. 2. rakennusvaihe n. 50 liittyjää vuonna 2010 3. rakennusvaihe n. 10 liittyjää vuonna 2011 ARA avustusten loppulaskut ja selvitys oltava tehtynä 31.12.2011. Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 19

Tietolähteitä: Materiaalia sekä tietoa saatu ja ostettu Porin Vedeltä, Pellervosta, VVY ltä, osuuskunta kumppaneilta jne. Suomen lait: www.finlex.fi/ Suomen ympäristökeskukset: www.ymparisto.fi Jätevesi ABC: www.pellervo.fi tai www.ymparisto.fi Porin Vesi: www.pori.fi/ves/verkosto/ Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY : www.vvy.fi/ Etelä-S. salaojakeskus: www.etela-suomensalaojakeskus.fi/ Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA: www.ara.fi Maanmittauslaitos: www.maanmittauslaitos.fi/ MTK: www.mtk.fi Patentti- ja rekisterihallitus: www.prh.fi Yritysverotoimiston asiakaspalvelu: www.vero.fi erilaiset haut internetistä tuotteista ja toimittajista Toimittajakandidaattien esitykset Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 20

Tärkeitä tarvittavia dokumentteja: Hankevaiheessa Toiminnassa Viranomaisille Esisuunnitelma Perustamiskok. dokumentit Osk n perustamisasiakirjat Kiinnostuskysely Säännöt ja Hinn.- ja toim.ohj. Osk n rekisteröimisasiakirjat Alustava kustannusarvio Osakassopimus ja -vahvistus ALV ja Yritysrekisteröinti Sääntöesitys Liittymisehdot Alittamis- ja rakennusluvat Hinnoittelu- ja toimtaohjeet (säännöt) ehdotus Liittymissopimus, ensi- ja jälkiliittyjät Avustusanomukset: Ympäristökeskus ja Kunta Tiedotteet Maanomistaja Muistio Kirjanpito ja veroraportit Hallitusehdotus Putkiston sijoitussopimus ARA ohjeet ja kontaktit Osakassopimuspohja Suunnitelmat, kartat Rakennusluvat Perustamisasiakirjapohja Investointi ja toim. budjetit Liittymissop. puhdistamoon Kokousdokumentit Toimintasuunnitelma Vakuutukset Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 21

Kiitän kaikkia järjestäjiä, esitelmöitsijöitä ja läsnäolijoita kiinnostuksesta tätä tilaisuutta ja Kyläsaaren jätevesiosuuskuntaa kohtaan. Kyläsaaren jätevesiosuuskunta on valmis konsultoimaan ja tarvittaessa myymään aineistoansa helpottamaan perustamista ja liikkeelle lähtöä. Toivon menestystä käynnistettäville hankkeille. Ehtimiseni mukaan vastaan myös sähköpostilla esitettyihin kysymyksiin: juhani.malmivuori@dnainternet.net Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 22

Osuuskunnasta tietoa K-n kiinteistöyhdistysken sivuilta: www.kylasaari.fi Juhani Malmivuori. 19.11.2009. 23