HUITTINEN I EURA I HARJAVALTA I PUNKALAIDUN

Samankaltaiset tiedostot
Kursseja, luentoja ja matkoja Sataopistossa Huittisissa:

Kokemäen kansalaisopisto

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

SATAOPISTON. Opinto-ohjelma HUITTINEN EURA HARJAVALTA PUNKALAIDUN

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

HUITTISTEN SEUDUN KANSALAISOPISTO SYKSY KEVÄT HUITTINEN HARJAVALTA PUNKALAIDUN KOKEMÄEN OHJELMA KÄÄNTÖPUOLELLA

Tuntiopettajan muistilista

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

Kallion musiikkikoulu

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Itä-Karjalan Kansanopisto

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Kursseja ja luentoja Sataopistossa Huittisissa:

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

HUITTISTEN SEUDUN KANSALAISOPISTO

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet.

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

ALAKOULUN VALINNAISAINEET

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

Joensuun steinerkoulun valinnaisaineopas lukuvuodelle

LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Asiakaskurssit. Syksy 2018

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Suomen kieli / Finnish language, Финский язык

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan

Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä

5. ja 6. luokkien valinnaisaineet

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

SEINÄJOEN LYSEO. VALINNAISAINEET lk oppilaille

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit:

Tekniikan alan kieliopinnot

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018

LUKIJALLE. Arviointi. Opintien koulun tuntijako

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti:

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Opettajajohtoinen opetus, yksilö- ja parityöskentely, ryhmätyöt, vierailut, harjoitusyritys.

Kämmenniemen koulupolku

Valinnaisopas Lukuvuosi

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOS TA

Valinnaisopas Lukuvuosi

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

Vantaan kuvataidekoulu

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Digi haltuun! (Valtakunnallinen projekti ) Susanna Saarvo

Knuutilankankaan koulun valinnaiset aineet

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Isonkyrön kunnan perusopetus

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TOIMINNAN TUOTTAVAT:

Kämmenniemen koulupolku

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

klo Kokkikerho 3-6 lk. Kokoontuu kerran kuukaudessa. Osanottomaksu 2 / kerta.

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

KATUTAIDE KERAMIIKKA

Transkriptio:

Opinto-ohjelma 2019 2020 HUITTINEN I EURA I HARJAVALTA I PUNKALAIDUN

HUITTINEN I EURA I HARJAVALTA I PUNKALAIDUN Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus Risto Rytin katu 70 B, 32700 HUITTINEN 044 560 4581 tai 044 422 4861 sataopisto@huittinen.fi www.huittinen.fi/sataopisto www.facebook.com/sataopisto www.instagram.com/sataopisto

SISÄLLYSLUETTELO Yhteystiedot ja henkilöstö... 3 Ilmoittautumisohjeet... 3 Kurssimaksut... 4 Opintosetelit työttömille ja maahanmuuttajille... 4 Liikunta- ja kulttuurisetelit... 4 Opetusryhmän koko... 4 Oppitunnit... 5 Lasten osallistuminen... 5 Todistukset... 5 Työkausi 2019 2020... 5 OHJELMA HUITTISISSA Opintotilat... 6 Retket, luennot ja tapahtumat... 6 Kotiseutuluennot... 7 Perjantaipaussit... 7 Verkkokurssit... 8 Digiä diggaamaan... 8 Kursseja eri aiheista... 9 Kielet... 10 Tietotekniikka... 12 Musiikki... 13 Taiteen perusopetus... 14 Teatteri- ja kuvataiteet... 15 Kädentaidot... 17 Tanssi ja liikunta... 21 Jooga ja pilates... 24 Vampula... 25 OHJELMA EURASSA Opintotilat... 27 Retket ja luennot... 27 Digiä diggaamaan... 28 Kursseja eri aiheista... 29 Kotitalous... 29 Kielet... 30 Tietotekniikka... 31 Musiikki... 32 Taiteen perusopetus... 34 Kuvataiteet... 35 Kädentaidot... 36 Tanssi ja liikunta... 40 Jooga... 41 OHJELMA HARJAVALLASSA Opintotilat... 43 Retket, luennot ja tapahtumat... 43 Digiä diggaamaan... 45 Kulttuuri ja kirjallisuus... 46 Terveys... 46 Muu koulutus... 47 Kielet... 47 Tietotekniikka... 49 Musiikki... 49 Taiteen perusopetus... 51 Kuvataiteet... 52 Kädentaidot... 53 Tanssi ja liikunta... 55 OHJELMA PUNKALAITUMELLA Opintotilat... 57 Retket... 57 Kulttuuri ja kielet... 57 Tietotekniikka... 58 Musiikki... 58 Kuvataiteet... 59 Kädentaidot... 60 Tanssi ja liikunta... 61 1

JUHLAN AIKA! Kansalais- ja työväenopistotoiminnan aloittamisesta Suomessa tulee tänä vuonna kuluneeksi 120 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS ja Kansalaisopistojen liitto KoL järjestävät muistitietokeruun. Tarkoituksena on kerätä muistoja opiskelusta kansalais- ja työväenopistoissa niin opiskelijoiden kuin opettajien näkökulmasta. Olisiko juuri sinulla muistoja, joita haluaisit jakaa? Osallistu lähettämällä vapaavalintaisen mittainen ja tyylinen kirjoitus SKS:lle verkkolomakkeella tai postitse 15.10. mennessä. Harjavallan kaupunki täyttää tänä vuonna 150 vuotta ja juhlii sitä monin eri tavoin. Sataopiston Harjavallan osaston kuvataidekoululaiset juhlistavat 150-vuotiasta aloittamalla syyskuussa 2019 projektin, jossa he kuvaavat kotikaupunkia osana taiteen perusopetuksen opintoja. Miten Harjavalta näyttäytyy lapsen ja nuoren silmin? Kuvat päivittyvät kaikille avoimille instagram-sivuille viikoittain osoitteessa www.instagram.com/iloveharjavalta. Tervetuloa seuraamaan! Sataopisto aloittaa syksyllä Säkylän ja Rauman kansalaisopistojen kanssa Opetushallituksen tukeman Digiä diggaamaan -yhteishankkeen. Tähtäimessä on aikuisten digitaalisten taitojen vahvistaminen ja luvassa on maksuttomia koulutuksia. Hypätkää rohkeasti mukaan digimaailmaan! Vuosittain Opetusalan Ammattijärjestö OAJ valitsee vuoden koulun, oppilaitoksen tai päiväkodin. Ilokseni huomasin, että tänä vuonna valituksi tuli Ylivieskan seudun kansalaisopisto. Tämä jos mikä on osoitus kansalaisopistojen tärkeydestä. Tänä vuonna julkaistiin Itä-Suomen yliopistossa toteutettu tutkimus Hyvinvointia ja sosiaalista pääomaa kansalaisopiston hyödyt osallistujille, kaupungille ja alueelle. Siinä seurattiin vuoden 2017-2018 aikana Joensuun kansalaisopistossa opiskelevien aikuisten elämäntilanteen muuttumista sekä arvioitiin opiskelun tuottamia hyötyjä ja mahdollisia taloudellisia vaikutuksia. Puolet vastaajista mainitsi tärkeimpänä hyötynä mm. opiskelun aikaansaamat hyvinvointi- ja terveysvaikutukset sekä kurssien tarjoamat sosiaalisen vuorovaikutuksen mahdollisuudet. Tutkimuksen mukaan kansalaisopiston aikuisopiskelijat käyttivät vähemmän sote-palveluita kuin väestö keskimäärin. Tutkitusti kansalaisopistotoiminta tuottaa hyvinvointia ja osaamista opiskelijoilleen sekä säästöä kunnalle. Tule siis kursseille ja luennoille lisäämään hyvinvointiasi! Tarjolla on lukuisia uutuuksia eri aiheista, sekä vanhoja hyväksi havaittuja kursseja. Toivotamme joukkoomme myös tervetulleeksi uuden koulutussuunnittelijan, Jenni Silvannon Eurasta! Kaikessa tekemisessä alku on tärkein (Platon). Virpi Havia, rehtori 2

SATAOPISTO TOIMISTO Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus Risto Rytin katu 70 B, 32700 HUITTINEN 044 560 4581 sataopisto@huittinen.fi www.huittinen.fi/sataopisto www.eura.fi/sataopisto www.facebook.com/sataopisto www.instagram.com/sataopisto Huittisten toimisto on avoinna työkauden aikana ma to klo 9 15, pe klo 9 13 PÄÄTOIMINEN HENKILÖSTÖ Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@huittinen.fi Rehtori Virpi Havia 044 560 4585 Palvelusihteeri Sirpa Tatti 044 560 4581 Koulutussuunnittelija Jenni Silvanto 044 422 4861 Kieltenopettaja Erja Moilanen 044 560 4584 Taide- ja taitoaineiden opettaja Elina Törmä 044 560 4583 Taide- ja taitoaineiden opettaja Heli Vehkaperä-Palo 044 560 4582 ILMOITTAUTUMINEN A. Osalle kursseista ilmoittaudutaan opetuspaikalla kurssin alussa. Tällöin kurssiselosteessa ei ole mainintaa ilmoittautumisesta. Opiskelija täyttää kurssin alussa ilmoittautumislomakkeen, joka on sitoumus kurssimaksun maksamisesta. B. Jos kurssille pyydetään ilmoittautumaan etukäteen, ilmoittaudu määräpäivään mennessä internetissä tai soittamalla opiston toimistoon. Mahdollisia vapaita paikkoja voi kysyä myös määräpäivän jälkeen. Ilmoittautuminen syyskauden kursseille alkaa to 22.8.2019 klo 15.00. www.opistopalvelut.fi/huittinen puh. 044 560 4581 Huittisten toimiston aukioloaikoina ma to klo 9 15 ja pe 9 13 puh. 044 422 4861 Euran toimiston aukioloaikoina ma to klo 9 15 ja pe klo 9 13 Lisäksi puhelimella voi ilmoittautua to 22.8.2019 klo 15 17 seuraavasti: puh. 044 560 4581, 044 422 4861, 044 560 4585, 044 560 4583, 044 560 4584, 044 560 4582 Ilmoittautuminen on sitova! Jos kurssi ei toteudu, siitä ilmoitetaan tekstiviestillä. Alkamisesta ei ilmoiteta erikseen. Ilmoittautuminen kevään kursseille alkaa 11.12.2019 klo 9.00. Tarkemmat tiedot kursseista netissä www.huittinen.fi/sataopisto ja tulevassa kevään ohjelmassa. 3

HARJOITTELE NETTI-ILMOITTAUTUMISTA: 1) Mene osoitteeseen www.opistopalvelut.fi/huittinen 2) Klikkaa suurennuslasin kuvaa tai hakukenttää ja kirjoita kurssin nimi Ilmoittautumisen harjoitus. 3) Klikkaa ilmoittaudu. 4) Klikkaa ostoskorin kuvaketta. 5) Täytä henkilötietosi. Täytä tiedot kaikkiin tähdellä merkittyihin kohtiin. Lähetä ilmoittautuminen. 6) Nyt olet harjoitellut ja osaat ilmoittautua oikeasti valitsemallesi kurssille! ILMOITTAUTUMISEN PERUMINEN Peruutus on tehtävä soittamalla (ei tekstiviestillä) opiston toimistoon puh. 044 560 4581 tai 044 422 4861. Ennakkoilmoittautumista edellyttävän kurssipaikan voi peruuttaa maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Kurssin, jolle ei ole ennakkoilmoittautumista, voi perua maksutta yhden opintokerran jälkeen. Jos kurssille ilmoittautunut opiskelija ei tule kurssille tai tee peruutusta ajoissa, opisto perii häneltä koko kurssimaksun. Ennakkoilmoittautumista vaativalle kurssille ei voi osallistua maksutta yhtään kertaa. Aloitettua kurssia ei voi vaihtaa toiseen. KURSSIMAKSUT Kurssimaksu maksetaan jokaisesta kurssista erikseen. Lasku lähetetään kurssin alettua. Jos opiskelija keskeyttää tai peruuttaa kurssin henkilökohtaisista syistä (mm. sairastuminen, työeste), kurssimaksu on silti maksettava. Kurssimaksuja ei palauteta, jos kurssi lakkautetaan opiskelijamäärän vähyyden vuoksi tai keskeytetään. Perhealennus. Jos samalle kurssille osallistuu enemmän kuin kaksi perheenjäsentä, kahdelta peritään normaali kurssimaksu ja seuraavilta puolet kurssimaksusta. Alennus ei koske yksilöopetusta eikä taiteen perusopetusta. Materiaali- tai muut lisämaksut maksetaan käteisellä opettajalle. Ilmoittautumisohjeet s. 3 OPINTOSETELIT TYÖTTÖMILLE JA MAAHANMUUTTAJILLE Sataopisto on saanut opetusministeriön avustuksen opintoseteleihin. Työtön tai maahanmuuttaja, joka on asunut Suomessa enintään kolme vuotta, voi osallistua setelillä maksutta yhdelle kurssille työvuoden 2019 2020 aikana. Ei koske yksityisopetusta. Seteleitä saa kansalaisopiston toimistosta ja niitä on rajoitettu määrä. LIIKUNTA- JA KULTTUURISETELIT Kurssimaksun voi maksaa SMARTUM- (myös SMARTUM-mobiilimaksu) ja TYKY- (myös TYKY-online) -seteleillä tai Edenredin virikesetelillä (myös Edenred-mobiilimaksu). Setelit pitää antaa opettajalle tai tuoda opiston toimistoon kahden viikon kuluessa kurssin alkamisesta, muuten kurssimaksu laskutetaan normaalisti. Seteleitä ei saa nitoa yhteen. Myös mobiilimaksut pitää suorittaa ja kuitti tuoda opettajalle tai toimistolle kahden viikon kuluessa kurssin alkamisesta. Jos kurssimaksu on ehditty jo laskuttaa, ei seteleitä/mobiilimaksua enää oteta vastaan. Seteleillä ja mobiilimaksulla on maksettava koko kurssimaksu, ei osasuorituksia. OPETUSRYHMÄN KOKO Huittisten keskustaajaman kursseilla pitää olla 9 aloittavaa opiskelijaa. Muualla vähimmäismäärä on 7 opiskelijaa. Erityistapauksissa ryhmäkoko voi olla yleissäännöstä poikkeava. Ryhmän enimmäiskokoon vaikuttaa mm. opetustila, työvälineet, yksilöllisen ohjauksen 4

tarve yms. Enimmäiskoot määritellään ryhmäkohtaisesti. OPPITUNNIT Oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Huom. Opettajan sairastumisen vuoksi yhden kerran peruuntuneiden tuntien tilalle ei järjestetä korvaavaa kertaa. LASTEN OSALLISTUMINEN Ohjelmassa on erityisesti lapsille suunnattuja kursseja, joissa on ikäsuositus. Lapset voivat osallistua myös muille kursseille, jos heillä on kurssin edellyttämät valmiudet osallistua opetukseen ja toimia ryhmässä. Alle 18-vuotiaiden ilmoittautumislomakkeeseen vaaditaan huoltajien henkilötiedot ja allekirjoitus. TODISTUKSET Opetukseen osallistuneet saavat pyynnöstä osallistumistodistuksen toimistosta. TYÖKAUSI 2019 2020 Kurssien alkamis- ja päättymisajat on ilmoitettu jokaisen kurssin kohdalla. Syysloma: Huittinen, Eura ja Harjavalta 21.10. 27.10.2019 Punkalaidun 14.10. 20.10.2019 Talviloma: Huittinen, Eura ja Harjavalta 17.2. 23.2.2020 Punkalaidun 24.2. 1.3.2020 Opisto pidättää kaikki oikeudet muutoksiin. 5

HUITTINEN Ilmoittautumisohjeet s. 3 Tiedustelut ja ilmoittautumiset, ks. sivu 4 Opintosetelit työttömille ja maahanmuuttajille, ks. sivu 4 OPINTOTILAT Opiston päätoimitilat ovat Huittisissa Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa. Kiinteistöpäivystys: Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus ja muut Huittisten koulut puh. 044 560 4132 OPINTOTILOJEN OSOITTEET HUITTISISSA Kansalaisopisto, Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus, Risto Rytin katu 70 B Ammatti- ja yrittäjäopiston liikuntasali, Risto Rytin katu 70 A Huittisten linja-autoasema, Risto Rytin katu 42 Huittisten uimahalli, Särkimyskoskenkatu 1 Härkäpakari, Risto Rytin katu 2 Irjanpirtti, Räikänmaantie 658 Kaupungintalo, Risto Rytin katu 36 Kirjasto, Lauttakylänkatu 26 Kotirinne päiväkeskus, Sallilantie 20 C Kyläkartano, Karhiniementie 455 Lauttakylän lukio, Lauttakylänkatu 22 Länsipirtti, Porintie 822 Länsi-Suomen opisto, Aino Voipion tie 30 Maijapirtti, Lauhantie 522 Pellonpuiston koulu, Opintie 4 Sallilan koulu, Sallilantie 63 Sammun koulu, Töyryntie Suttilan koulu, Erkkiläntie 8 Tahto Areena, Kirjatie 2 B Taitokeskus, Karpintie 24 Toimintakeskus, Pajatie 7 Vampulan kirjasto, Sallilantie 43 RETKET, LUENNOT JA TAPAHTUMAT 999903 MATKA KÄDENTAITOMESSUIL- LE TAMPEREELLE pe 15.11.2019 Matkareitti: 8.00 Eura Kännö - 8.10 Kiukainen kt 43 levähdyspaikka - 8.30 Harjavalta Neste - 9.00 Huittinen Härkäpakari - 10.00 Tampere Messukeskus. Paluulähtö klo 16. Matkan hinta 30 e, sisältää kuljetuksen ja messulipun (laskutetaan etukäteen). Sitova ilmoittautuminen 17.10. mennessä, jonka jälkeen lähetetään lasku. 1101101 MATKA AMELIE-MUSIKAALIIN TURKUUN pe 22.11.2019 Iloa ja onnenkipinöitä sinkoileva musikaali, joka perustuu romanttiseen ranskalaiskomediaan. Lähtö Eura Kännö klo 16, Harjavalta linja-autoasema 16.20, Huittinen linja-autoasema 17.00, näytös klo 19.00. Matkan hinta: perus 52 e, eläkeläinen 48 e, opiskelija/ työtön 40 e (varaudu esittämään todistus) sisältää kuljetuksen ja musikaalilipun (laskutetaan). Sitova ilmoittautuminen 17.10. mennessä, jonka jälkeen lähetetään lasku. 4102301 LEPAKKORETKI Katso sivu 43 LIIKKUVA HUITTINEN -TAPAHTUMA Tahto Areena Monitoimitila to 5.9.2019 klo 16.00-18.00 Mahdollisuus testata kuntoa, tutustua eri toimijoiden esittelypöytiin (mm. Sataopisto). Lajinäytöksiä klo 16 alkaen. Sataopiston maksuttomat lajiesittelyt: Monitoimitilassa klo 16.40-16.55 kuntonyrkkeily, 17.00-17.15 seniorijumppa. Uimahallissa uimahallimaksun hinnalla klo 16.15-16.45 vesijumppa, 17.00-17.30 allas-lavis. 1301107 KAUPUNKIKÄVELY to 5.9.2019 klo 18.00-19.30 Kurssimaksu 8 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Taidetta, historiaa ja nykypäivää Huittisten keskustassa verkkaisesti kävellen. Kierros 6

alkaa Pankkiaukiolta Miljoonaympyrän tietämiltä ja päättyy vanhalle Virtaselle (Lauttakylän Rauta ja Talous), jossa nostalgisen kauppakiinteistön historiaa ja tämän päivän kuulumisia. Oppaana Tarja Eklöf. KOTITALOUDEN ENERGIAILTA Huittisten kaupungintalon valtuustosali to 10.10.2019 klo 17.30-19.00 Pureudutaan kotitalouden energiankulutuksen jakautumiseen ja eri säästömahdollisuuksiin päästöjä unohtamatta. Luodaan katsaus energiakentän tulevaisuuden muutoksiin, jotka koskevat myös tavallista kuluttajaa. Vapaa pääsy. Yhteistyössä Alueellinen energianeuvontahanke. KOTISEUTULUENNOT Maksuttomat luennot ja retket järjestetään yhteistyössä Huittisten Kotiseutuyhdistys ry:n kanssa. Ei ennakkoilmoittautumista, ellei toisin mainita. KOTISEUTURETKI HUHTAMOON ma 2.9.2019 klo 18.00-20.00 Käteismaksu 5 e, sisältää opastuksen ja kuljetuksen. Lähtö museolta klo 18.00, kesto n. 2 h. Oppaana Tarja Eklöf. Ilmoittaudu 29.8.2019 mennessä Huittisten kirjastoon, puh. 02 560 4321. Yhteistyössä Huittisten kulttuuripalvelut. KOTISEUTUAIHEINEN TIETOKILPAILU Kansalaisopisto, Kuninkainen, lk 110-111 ma 16.9.2019 klo 18.00-19.30 Kahden hengen joukkueet voivat ilmoittautua kilpailuun: Ilkka Vuorisalo, puh. 050 030 2521 tai ilkka.vuorisalo@pp.inet.fi. KOTISEUTUAIHEISEN TIETOKILPAILUN PURKU JA TULOKSET Kansalaisopisto, Kuninkainen, lk 110-111 ma 30.9.2019 klo 18.00-19.30 KUULUUKO HUITTISLAISUUS PUHEESSA? Kansalaisopisto, Kuninkainen, lk 110-111 ma 14.10.2019 klo 18.00-19.30 HuK, graduntekijä ja tutkimusavustaja Nelli Mäkitalo esittelee tuoretta tutkimusta Huittisissa ja Satakunnassa puhuttavista murteista. UUTISAIHEITA HUITTISISTA ERKKI NUUTISEN KUVISSA Kansalaisopisto, Kuninkainen, lk 110-111 ma 28.10.2019 klo 18.00-19.30 Satakunnan Kansan aluetoimittajana 1947-1956 toiminut Erkki Nuutinen kuvasi lehteä varten huittislaisia tapahtumia. Muistellaan museonjohtaja Satu Rantalan johdolla tapahtumia Nuutisen kuvien ja lehtijuttujen pohjalta. ELÄMÄÄ LAMPAANKEROSA Kansalaisopisto, Kuninkainen, lk 110-111 ma 11.11.2019 klo 18.00-19.30 Marketta Uotila kertoo kirjasta, jossa muistellaan Lampaankedon alkuvaiheita ja elintapojen kehittymistä siellä kasvaneiden lasten näkökulmasta. Kirjaan on tallennettu myös Lampaankedossa puhuttua murretta. Myynnissä Elämää Lampaankerosa -kirja. MIKKO YLI-FÄRKKILÄ (1869-1953) Kansalaisopisto, Kuninkainen, lk 110-111 ma 25.11.2019 klo 18.00-19.30 Marja Anttila kertoo isoisästään, huittislaisesta vaikuttajasta. MAURI PITKÄSEN TAIDENÄYTTELYN AVAJAISET Huittisten kirjasto ma 2.12.2019 klo 18.00-19.30 Näyttelyssä olevien taulujen lisäksi näytetään Mauri Pitkäsen taulujen kuvia. PERJANTAIPAUSSIT Maksuttomia luentoja ja keskusteluja mielenkiintoisista aiheista Huittisten kirjastossa yhteistyössä Huittisten kaupungin kirjastoja kulttuuripalvelujen kanssa. Ei ennakkoilmoittautumista. UUTISVUOTOJA PAATIN POHJALTA pe 20.9.2019 klo 17.00-18.30 Vieraana kirjailija Liisa Paasikari-Salo. Poimintoja Kiettareen luodon asutuksesta kuuden vuosisadan ajalta. Yhteistyössä Huittisten Kotiseutuyhdistys ry. HUITTINEN 7

Ilmoittautumisohjeet s. 3 TAITEILIJA TATSUO HOSHIKAN MAAILMA pe 11.10.2019 klo 17.00-18.30 Kuvataiteilija, opettaja Tatsuo Hoshika kertoo kuvien ja musiikin välityksellä lapsuudestaan ja nuoruudestaan Japanissa sekä taiteestaan. KOTI KONEELLE pe 13.12.2019 klo 17.00-18.30 Suomen kotitietokoneharrastamisen historiasta väitellyt Petri Saarikoski kertoo mikrotietokonekulttuurin synty- ja kehitysvaiheista 1980- ja 1990-luvun Suomessa. Kirjastolla näyttely 80-luvun kotitietokoneista 1.-31.12.2019. VERKKOKURSSIT Kurssit suoritetaan kokonaan netissä vuorovaikutteisella alustalla itseopiskeluna tutorin avustuksella. Katso lisätiedot opiston nettikurssiohjelmasta kohdalta Lisätiedot. 3101101 KUINKA ALOITAN OSAKESIJOITTAMISEN? to 18.00-19.00 19.9.2019-24.10.2019 Kurssimaksu 115,00 e Ilmoittaudu 11.9.2019 mennessä Perehdytään osakesijoittamisen perusteisiin. Kurssilla on 6 luentoa, jotka opettaja pitää oppimisalustan kautta. Sisältönä arvopaperipörssi ja rahoitusmarkkinat, sijoitussuunnitelma, sijoittamisen periaatteet sekä sijoitustyylit ja -strategiat. 3201101 PERHEEN OIKEUDELLISET ASIAT to 18.00-19.00 7.11.2019-12.12.2019 Kurssimaksu 115,00 e Ilmoittaudu 30.10.2019 mennessä Perehdytään perheoikeuden perusteisiin käytännön esimerkkien kautta. Käsitellään mm. erilaisia parisuhdetyyppejä ja niiden oikeusvaatimuksia, suhteen osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia suhteen aikana, lapsioikeutta sekä suhteen päättymiseen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Asiakirjoista käydään läpi esim. avioehto, testamentti ja edunvalvontavaltakirja. DIGIÄ DIGGAAMAAN Sataopisto on mukana Säkylän ja Rauman kansalaisopistojen kanssa Opetushallituksen tukemassa Digiä diggaamaan -yhteishankkeessa. Hanke tähtää aikuisten digitaalisten taitojen vahvistamiseen. Sataopiston kursseille ilmoittautumisten alkamispäivänä to 22.8. on saatavana henkilökohtaista opastusta ilmoittautumiseen klo 15-17 seuraavissa paikoissa: Huittinen: Kansalaisopisto Kuninkainen lk 256. Saskyn datanomiopiskelijat opastavat ilmoittautumisessa. Eura: Kirjasto. Lukion opiskelijat opastavat ilmoittautumisessa. Tiloissa on tietokoneita. Voit myös ottaa henkilökohtaisen laitteesi mukaan. Hankkeen tiimoilta IT-kouluttaja Johanna Manninen tulee pitämään kaikille avoimia maksuttomia työpajoja muutamilla kursseillamme. Pajoissa käydään käytännönläheisesti läpi verkkoviestintämahdollisuuksia, sosiaalisen median palveluita sekä kyseisen kurssin erityispiirteitä digimaailmassa. Harjoitusten tekemistä varten voit ottaa mukaan oman mobiililaitteesi (älypuhelin tai tabletti). Työpajojen aikataulu: ke 2.10. klo klo 13.00-14.15 Päiväkässä Huittinen kansalaisopisto, lk 113 ke 9.10. klo 15-15.45 Englannin jatkokurssi senioreille Huittinen kansalaisopisto, lk 202 ke 16.10. klo 14.00-15.00 Päivätaiteilijat Eura Kännö, Roosa luokka to 14.11. klo 10.00-11.15 Kädentaitoja aikuisille Eura Kännö, Roosa luokka ti 8.10. klo 13.15-14.00 Afternoon English Harjavalta Myllykatu 10 lk 167 ma 25.11. klo 12.30-13.45 Päiväkässä Harjavalta Myllykatu 10 lk 167 8

ke 4.12. klo 18.00-19.15 Harjavallan Naislaulajat Harjavalta Myllykatu 10 lk 274 Johanna on tavattavissa myös Vanhustenviikon hyvinvointipäivässä Harjavallan liikunta- ja uimahallilla ti 8.10. klo 10-12. Askarruttaako digit, somet ja mobiilit? Otetaan yhdessä selvää! Voit ottaa oman älylaitteesi mukaan ja piipahtaa Sataopiston digiklinikkapisteellä. Hankkeeseen liittyy myös verkkovälitteisiä kaikille avoimia maksuttomia luentoja. Luennoille ei ole ennakkoilmoittautumista. YLEISTÄ TIETOTURVASTA JA TIETOSUOJASTA MIKSI NE OVAT TÄRKEITÄ ASIOITA? ti 5.11. klo 13-16 Huittisten kaupungintalon valtuustosali ke 6.11. klo 13-16 Euran kunnanviraston valtuustosali Tampereen kaupungin tietosuojavastaava Ari Andreasson Luentotallenne uudesta tietosuojalainsäädännöstä (EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki). Lain tavoitteena on parantaa henkilötietojen suojaa ja rekisteröityjen oikeuksia vastata uusiin digitalisaation ja globalisaation tietosuojakysymyksiin ja yhtenäistää tietosuojaa EU:ssa. Käydään läpi myös yleisimpiä tietosuojariskejä ja niihin varautumista. KIRKONROTASTA FORTNITEEN KUINKA INTERNET MUUTTI KAIKEN! ma 11.11. klo 14-15.30 Huittisten kaupungintalon valtuustosali ke 20.11. klo 14-15.30 Euran kunnanviraston valtuustosali Mediakasvattaja Tommi Tossavainen Luentotallenne elämämme digitalisoitumisesta. Elektroninen urheilu, valeuutiset ja miljoonia seuraajia tavoittavat somevaikuttajat ovat kaikki internetin mukanaan tuomia uusia ilmiöitä. Mitä vaikutuksia digitalisaatiolla on yhteiskuntaamme ja ihmissuhteille? Millaisia aikuisia kasvaa nopeutuvan muutoksen aikana? Ja pitäisikö olla huolissaan? KURSSEJA ERI AIHEISTA 7103101 PIHAN SYYSTYÖT Lauttakylän lukion Ä-luokka, ovi C2 ke 18.00-20.15 18.9.2019-2.10.2019 Helena Brunnila Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 11.9.2019 mennessä Tutustutaan pihan kasveille, nurmikolle ja kasvualustoille tehtäviin syksyn hoitotöihin. Selvitetään, mitä voidaan istuttaa syksyllä ja miten istutus kannattaa tehdä. Viimeisellä kerralla käydään katsomassa, mitä muutaman kurssilaisen pihoissa Huittisissa voisi tehdä tai harjoitellaan mahdollisuuksien mukaan käytännön syystöitä. 3298101 KISSANKELLO, TOIMINTA- RYHMÄ KEHITYSVAMMAISILLE A Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 ke 18.00-19.30 joka toinen viikko 11.9.2019-27.11.2019 15.1.2020-1.4.2020 Leena Kenni Kurssimaksu 30,00 e 3298102 KISSANKELLO, TOIMINTA- RYHMÄ KEHITYSVAMMAISILLE B Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 ke 18.00-19.30 joka toinen viikko 18.9.2019-4.12.2019 22.1.2020-8.4.2020 Leena Kenni Kurssimaksu 30,00 e 1302103 LUKUPIIRI Huittisten kirjasto to 16.30-18.00 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Minna Karru Luetaan ja keskustellaan kirjallisuudesta. Esilukijana Minna Karru. Syksyn ensimmäinen kirja on Laila Hietamiehen Elämän huipulla. Kokoontumiskerrat 12.9., 10.10., 7.11. ja 5.12, keväällä 16.1., 6.2., 5.3. ja 2.4. Yhteistyössä kirjaston kanssa. Maksuton. HUITTINEN 9

Ilmoittautumisohjeet s. 3 8302101 HOITAVA HENGITYS SAMKin Apparaatti Kuninkainen la 28.9.2019 klo 10.00-16.00 Jenni Järvenpää Kurssimaksu 35,00 e Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Hoitava Hengitys HB on Buteyko-menetelmään perustuva itsehoitomenetelmä, jonka avulla pyritään normalisoimaan häiriintynyt hengitys. Sitä käytetään mm. tukkoisuuden, astman, kuorsauksen, uniapnean sekä paniikkihäiriön hoitoon. Kurssi koostuu luennosta sekä hyvän hengityksen tielle johdattavista hengitysharjoituksista. 8302102 PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ, PAINONHALLINTAKURSSI Lauttakylän lukion R-luokka, ovi C2 ma 17.00-18.15 16.9.2019-25.11.2019 Kristiina Erkkilä Kurssimaksu 32,00 e Ilmoittaudu 9.9.2019 mennessä Käydään läpi ravinto-, liikunta- ja terveystottumuksia ja pyritään muutosprosessin avulla pysyvään painonhallintaan ja kokonaisvaltaiseen kehon hyvinvointiin. Punnitus kolmesti kurssin aikana kehonkoostumusvaa alla. Kurssi on Diabetesliiton ja Sydänliiton kehittämä painonhallintaohjelma. KIELET 1201101 SUOMI 1 Finnish for Foreigners 1 Lauttakylän lukion Ä-luokka, ovi C2 ti 17.00-18.30 14.1.2020-7.4.2020 Olga Ipatova Kurssimaksu 20,00 e Alkeiskurssi. Harjoittelemme jokapäiväisen suomen kielen käyttöä. Opiskelu vaatii lukuja kirjoitustaitoa latinalaisilla aakkosilla. Oppikirja: Suomen mestari 1. Opetushallituksen tukema kurssi. Basic vocabulary and grammar to beginners. A lot of communication based on every-day life situations. Knowledge of Latin letters (reading and writing the ABC) is required. Textbook: Suomen mestari 1. 1201102 SUOMI 2 Finnish for Foreigners 2 Lauttakylän lukion Ä-luokka, ovi C2 ti 18.45-20.15 14.1.2020-7.4.2020 Olga Ipatova Kurssimaksu 20,00 e Kerrataan ja vahvistetaan suomen taitoja. Opitaan lisää sanastoa käytännön tilanteisiin sekä uusia rakenteita puheen joustavuuden kehittämiseksi. Oppikirja: Oma Suomi 1. Opetushallituksen tukema kurssi. The course is aimed at people with at least 1-2 years of studying Finnish. Revision of things previously learned along with learning new words and structures. The course is communication-oriented; we apply things we learn in various conversation activities. Textbook: Oma Suomi1 1203101 ENGLANNIN ALKEITA SENIOREILLE Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ma 15.00-16.30 Olga Ipatova Kurssimaksu 30,00 e Jos et ole vielä opiskellut englantia, tai haluat kerrata kielen alkeet: nyt siihen on mahdollisuus! Opitaan englantia rauhalliseen tahtiin. Harjoitellaan ääntämistä ja käytännön kieltä. Opetushallituksen tukema kurssi. Oppikirja: Steps into English 1. 1203102 ENGLANNIN JATKOKURSSI SENIOREILLE Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ke 15.00-16.30 15.1.2020-15.4.2020 Erja Moilanen 10

Käytännön englannin opiskelua kiireettä. Luetaan kirjaa, tehdään tehtäviä, harjoitellaan puhumista ja kuuntelua. Kerrataan vanhaa ja opitaan uutta. Oppikirja: Destinations 3 kappaleesta 5. 1203103 ENGLANNIN ALKEIDEN KERTAUS Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ke 17.00-18.30 15.1.2020-15.4.2020 Erja Moilanen Opetellaan käytännön kieltä ja harjoitellaan kuuntelemista ja puhumista. Pienestäkin kielitaidosta on apua palveluammateissa tai matkoilla! Oppikirja: Steps into English 2. Kertauksen jälkeen jatkamme kappaleesta 4. 1203104 LET S TALK AGAIN Kansalaisopisto SAMK, lk 202 to 17.30-19.00 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Olga Ipatova Kaikille, jotka haluavat keskustella englanniksi arkipäivästä ja ajankohtaisista asioista. Aktivoidaan sanavarastoa eri aihealueilta, luetaan artikkeleita ja vaihdetaan mielipiteitä. 1207101 ESPANJAN ALKEIDEN JATKO Lauttakylän lukion U-luokka, ovi C2 ma 17.00-18.30 Merja Musakka Kerrataan aiemmin opittua ja opiskellaan Buenas Migas 1 kirjasta kpl 10-12 ja siirrytään Buenas Migas 2 -kirjaan. Keskitytään arjen viestintätilanteisiin. Paljon suullisia harjoituksia. 1208101 ITALIAN ALKEET Lauttakylän lukion R-luokka, ovi C2 to 18.30-20.00 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Leena Salminen Viime keväänä alkanut alkeiden opiskelu jatkuu. Oppikirja: Bella Vista 1 kappaleesta 3. 1208102 ITALIAN JATKOKURSSI (kevät) ti 18.30-20.00 14.1.2020-28.4.2020 Leena Salminen 1205101 RANSKAN ALKEET Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ke 18.35-20.05 15.1.2020-15.4.2020 Erja Moilanen Ranskan matkasta saa enemmän irti auttavallakin kielitaidolla! Opetellaan ääntämistä ja arjen viestinnän perussanastoa ja -rakenteita. Pääpaino suullisissa harjoituksissa. Oppikirja: Chez Olivier 1. 1206101 VENÄJÄN ALKEET Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ma 17.00-18.30 Olga Ipatova Opimme lukemaan kyrillisiä kirjaimia, tutustumme perusrakenteisiin ja kokeilemme aitoa kommunikointia venäjän kielellä. Lisäksi kulttuuria ja maantuntemusta joka tunnilla. Painotetaan suullista taitoa. Oppikirja: Kafe Piter. 1298101 MAAILMANKIELET JA KULTTUURIT Lauttakylän lukion R-luokka, ovi C2 ti 18.30-20.00 Leena Salminen Kurssimaksu 33,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Tule tutustumaan eri kieliin ja kulttuureihin. Painopisteenä isot maailmankielet HUITTINEN 11

Ilmoittautumisohjeet s. 3 idästä: historiaa ja nykypäivää. Kokeilemme ja harjoittelemme myös itse useampia maailmankieliä ja kirjoitustyylejä erilaisten helppojen pelien, tehtävien ja nettiohjelmien avulla. Sopii kaikille, tule laajentamaan maailmankuvaasi! 1298102 TUKIVIITTOMIEN ALKEISKURSSI Lauttakylän lukion R-luokka, ovi C2 ke 17.30-19.00 25.9.2019-4.12.2019 Johanna Nummila Kurssimaksu 35,00 e Ilmoittaudu 18.9.2019 mennessä Tutustutaan suomalaiseen viittomakieleen ja opitaan tukiviittomia perusaihepiireistä. Sopii viittomista kiinnostuneille, niitä työssä tarvitseville sekä erityislasten läheisille. Lähdetään perusteista; mitään ennakkoosaamista ei tarvita. Rohkeasti mukaan oppimaan uutta! Opiskelumonisteet sisältyvät kurssimaksuun. 1298103 TUKIVIITTOMIA PÄIVÄKOTIIN JA KOULUUN (kevät) ke 15.1.2020-12.2.2020 Johanna Nummila TIETOTEKNIIKKA DIGIÄ DIGGAAMAAN Katso sivu 8 3401101 ÄLYPUHELIMEN PERUSTEET (ANDROID) Huittisten kaupungintalon kokoush. 045, pääovi ti 13.00-16.00 15.10.2019 ja 29.10.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 8.10.2019 mennessä Tutustutaan älypuhelimen perustoimintoihin ja perussovelluksiin. Käydään mahdollisuuksien mukaan myös kurssilaisten omia toiveita läpi. Ei vaadi aiempaa osaamista älypuhelimen käytöstä. Oma puhelin mukaan. Opetushallituksen tukema kurssi. 1137101 MOBIILIVALOKUVAUS Katso sivu 17 3401104 SOMETAIDOT Kansalaisopisto SAMK, lk 202 to 12.00-14.30 14.11.2019-28.11.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 26 e Ilmoittaudu 7.11.2019 mennessä Vasta-alkajille ja tietotekniikan perustaidot omaaville. Tutustutaan sosiaalisen median palveluihin ja opitaan ymmärtämään niiden eroja. Kokeillaan ja löydetään niistä itselle sopivimmat. Ota mukaan oma mobiililaite (älypuhelin tai tabletti). 3401105 ANDROID-TABLETTI Huittisten kaupungintalon kokoush. 045, pääovi ke 17.30-20.30 20.11.2019-27.11.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 13.11.2019 mennessä Tule tutustumaan android-tabletin perusasetuksiin ja laitteen käyttöön. Tutustutaan myös hyödyllisiin pilvipalveluihin ja niiden yhteiskäyttöön. Oma tabletti mukaan. 3401106 WHATSAPP Huittisten kaupungintalon kokoush. 045, pääovi ti 17.30-20.30 5.11.2019-12.11.2019 Pertti Salo Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 29.10.2019 mennessä WhatsApp-ohjelmalla voit lähettää viestejä, kuvia ja videoita ja puhua puheluita helposti ja nopeasti internet-yhteyden välityksellä. Perehdytään WhatsApp -ohjelmaan ja mm. asennetaan ohjelma ja luodaan tili. Oma puhelin mukaan. 12

MUSIIKKI 1003102 UKULELENSOITON ALKEISKURSSI Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ke 18.00-21.00 25.9.2019-2.10.2019 Jukka Pirttimäki Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 18.9.2019 mennessä Tutustutaan ukuleleen säestyssoittimena ja opetellaan sointuja, säestyskuvioita ja kappaleita. Aikaisempaa soittotaitoa ei tarvita. Jos vasta harkitset ukulelen hankintaa, voit saada sellaisen lainaksi kurssin ajaksi ilmoittamalla siitä etukäteen puh. 044 422 4804. 1005101 ÄÄNENMUODOSTUS TUTUKSI Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ma 14.10.2019 klo 19.30-21.00 Elina Jahkola Kurssimaksu 8,00 e Ilmoittaudu 7.10.2019 mennessä Laulamisesta kiinnostuneille, laulunharrastajille ja puhetyöläisille oman äänenkäytön tueksi. Opetellaan hengitys- ja ääniharjoitusten avulla tervettä äänenkäyttöä sekä lauletaan helppoja lauluja. 1101102 YHTEISLAULUA ILTAPÄIVÄLLÄ Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ti 12.30-13.30 joka toinen viikko 10.9.2019-26.11.2019 14.1.2020-31.3.2020 Kristiina Erkkilä Kurssimaksu 25,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Tule laulamaan yhdessä tuttuja lauluja mielen virkistykseksi. Kokoontumiskerrat: 10.9., 24.9., 8.10., 29.10., 12.11. ja 26.11. Keväällä alkaen 14.1. 1101104 YHTEISLAULUA ILLALLA Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ti 17.30-18.30 joka toinen viikko 17.9.2019-3.12.2019 21.1.2020-7.4.2020 Kristiina Erkkilä Kurssimaksu 25,00 e Ilmoittaudu 10.9.2019 mennessä Sisältö sama kuin edellä. Kokoontumiskerrat: 17.9., 1.10., 15.10., 5.11., 19.11. ja 3.12. Keväällä alkaen 21.1. 1002103 LAULUTAIDOTTOMAT Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ma 19.30-21.00 16.9.2019-7.10.2019 Elina Jahkola Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 10.9.2019 mennessä Matalan kynnyksen laulukurssi niille, jotka haluavat laulaa, mutta kokevat etteivät osaa, rohkene tai laulavat nuotin vierestä. Haetaan avaimia oman äänentuoton helpottamiseksi erilaisten laulujen sekä harjoitusten avulla. Tule mukaan omalla äänelläsi. Ryhmäopetusta. 1101103 ROHKAISTU LAULAMAAN, YKSILÖOPETUS 30 MIN Kansalaisopisto SAMK, lk 202 ti 14.00-17.15 14.1.2020-7.4.2020 Kristiina Erkkilä Kurssimaksu 160,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Kaikille laulamisesta innostuneille. Perehdytään laulun perustekniikkaan kannustavassa hengessä. Opettaja sopii henkilökohtaisen opetusajan ennen opetuksen alkua. 1001101 HUITTISTEN SOITTOKUNTA Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 122 ke 18.30-20.30 12.1.2020-5.4.2020 Hanna Lehtonen ja Sandy Ahjo Kurssimaksu 58,00 e Yhteissoittoharjoituksia. Otetaan mukaan myös uusia soittajia. 1002102 TUULIVIIRI-MUSIIKKIRYHMÄ Huittisten toimintakeskus ke 9.15-10.15 HUITTINEN 13

Ilmoittautumisohjeet s. 3 Janina Pirttimäki Kurssimaksu 30,00 e Toimintakeskuksen toimintaan osallistuville. 1003101 HARMONIKANSOITTO Lauttakylän Lukion luokka M2-luokka (1. kerros) to 18.00-19.30 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Kai Kylä-Liuhala Harmonikansoiton opetusta ja uuden ohjelmiston harjoittelua aiemmin soittaneille. Myös uudet soittajat tervetuloa! 1004101 PIANONSOITON YKSILÖOPETUS 20 MIN Vera Mattelmäki Kurssimaksu 105,00 e Ilmoittaudu 30.8. mennessä opettajalle puh. 050 383 8688. Etusijalla entiset soittajat. Opetuspäivistä sovitaan oppilaiden kanssa. TAITEEN PERUSOPETUS Taiteen perusopetus on lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista taidekasvatusta. Kansalaisopiston kuvataidekoulussa ja käsityökoulussa noudatetaan Opetushallituksen määräyksiin perustuvia opetussuunnitelmia. Oppilas saa päättötodistuksen opetussuunnitelman mukaiset opinnot suoritettuaan. Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun. Kysy rohkeasti toimistosta tai ryhmän opettajalta vapaita paikkoja jatkavissa ryhmissä! 1130107 TAIDELEIKKIKOULU (5-6 v) Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 to 18.00-19.00 19.9.2019-14.11.2019 16.1.2020-12.3.2020 Elina Törmä Kurssimaksu 62,00 e Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Leikki, mielikuvitus, elämys, uteliaisuus ja kokeileminen toimivat oppimisen perustana. Opinnot rohkaisevat jatkamaan taiteen perusopintoihin. 1130101 KUVATAIDEKOULU 1 (7-8 v) Kansalaisopisto Kuninkainen ti 18.00-19.30 3.9.2019-3.12.2019 7.1.2020-7.4.2020 Heli Vehkaperä-Palo Kurssimaksu 109,00 e Ilmoittaudu toimistoon 8.8. alkaen. Aloittava ryhmä. Tutustutaan värien, pintojen ja muotojen maailmaan. Kokeillaan erilaisia ilmaisutapoja ja materiaaleja. Tärkeää oman mielikuvituksen ja havaintojen käyttö. 1130103 KUVATAIDEKOULU 3 (9-10 v) Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 ti 15.30-17.45 3.9.2019-3.12.2019 7.1.2020-7.4.2020 Heli Vehkaperä-Palo Kurssimaksu 122,00 e 1130106 KUVATAIDEKOULU 6 (13-14 v) Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 to 15.30-17.45 5.9.2019-5.12.2019 9.1.2020-16.4.2020 Outileena Uotila ja Aki Suutari Kurssimaksu 122,00 e 1140102 KÄSITYÖKOULU 2 (8-9 v) Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 ti 15.30-17.45 3.9.2019-3.12.2019 7.1.2020-7.4.2020 Elina Törmä Kurssimaksu 122,00 e 1140104 KÄSITYÖKOULU 4 (10-11 v) Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 to 15.30-17.45 5.9.2019-5.12.2019 9.1.2020-16.4.2020 Elina Törmä Kurssimaksu 122,00 e 14

TEATTERI- JA KUVATAITEET 1103103 TEATTERITAIDETTA NUORILLE Huittisten kirjaston Talli pe 17.00-20.45 la 10.00-16.15 27.9.2019-12.10.2019 Kati Juurikka Kurssimaksu 38,00 e Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Eläydytään teatterin maailmaan. Pe 27.9. ja 4.10. luodaan omat hahmot ja tarina, pe 11.10. käynti puvustolla Kiikassa omin-/kimppakyydein, la 12.10. hahmojen valokuvaus. Kurssimaksu sisältää esiintymisasuvuokran 5 e. 1103101 KUVA- JA TEATTERITAIDETTA KEHITYSVAMMAISILLE 1 Toimintakeskus ti 10.00-10.45 24.9.2019-3.12.2019 Kati Juurikka Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 17.9.2019 mennessä Ryhmä vaikeammin kehitysvammaisille. Tehdään helppoja ja hauskoja teatteri- ja kuvataiteen harjoituksia. Tärkeintä tekemisen ilo! Opettaja kerää pienen materiaalimaksun. 1103102 KUVA- JA TEATTERITAIDETTA KEHITYSVAMMAISILLE 2 Toimintakeskus ti 12.00-13.30 24.9.2019-3.12.2019 Kati Juurikka Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 17.9.2019 mennessä Tehdään helppoja ja hauskoja teatteri- ja kuvataiteen harjoituksia. Tärkeintä tekemisen ilo! Opettaja kerää pienen materiaalimaksun. 1130108 VAUVOJEN VÄRIKYLPY (5 kk-2 v) Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 8.11.2019-15.11.2019 pe 9.30-10.30 Outileena Uotila Kurssimaksu 12,00 e Ilmoittaudu 31.10.2019 mennessä Tärkeää on elämyksellisyys ja moniaistisuus, sekä vanhemman ja lapsen vuorovaikutus. Käytetään turvallisia, elintarvikepohjaisia maaleja. Lapselle mukaan varpaat paljaaksi jättävät maalausvaatteet, vaihtovaatteet ja pyyhe. Kerro ilmoittautuessa osallistuvien allergiat. Opettaja kerää 6 e materiaalimaksun. Lapsi ilmoitetaan kurssille opiskelijaksi ja aikuinen laskutustietoihin. 1130109 NUORTEN TAIDEATELJEE (13-20 v) Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 pe 15.11.2019 klo 18.00-20.15 ja la 16.11.2019 10.00-16.15 Outileena Uotila Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 7.11.2019 mennessä Syvennytään piirustukseen ja maalaukseen itsenäisesti ja opettajan avulla. Voit käyttää omia tarvikkeita tai ostaa opistolta (käteismaksu opettajalle). Eväät mukaan. 1130110 IKONIMAALAUSTA INTENSIIVISESTI Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 pe 17.00-20.00 la-su 10.00-17.00 20.9.2019-1.12.2019 Leenamaaria Väinölä Kurssimaksu 140,00 e Ilmoittaudu 10.9.2019 mennessä Maalataan perinteisellä munatemperatekniikalla valmiin piirroksen pohjalta Jumalansynnyttäjän ikoni (Hellyyden Jumalanäiti). Valmiin ikonipohjan, värit ja perussivellinsarjan voi tilata etukäteen toimistolta hintaan 45 e. Kokoontumiset 20.-22.9., 11.-13.10., 8.-10.11. ja 29.11.-1.12. Opettaja on ikonimaalauksen ammattilainen pääkaupunkiseudulta. 1130111 ELÄVÄN MALLIN PIIRUSTUS Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 to 18.00-21.00 7.11.2019-5.12.2019 HUITTINEN 15

Ilmoittautumisohjeet s. 3 Heli Vehkaperä-Palo Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 28.10.2019 mennessä Piirretään croquis-harjoituksia sekä tutkielmia elävästä mallista. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. 1130112 KUVATAIDETTA ILLALLA Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 ma 18.00-21.00 9.9.2019-16.12.2019 Tatsuo Hoshika Kurssimaksu 75,00 e Maalausta öljy- ja vesiväreillä sekä piirtämistä pastelliliiduilla ja hiilellä. Erilaiset aihepiirit ja tekniikat. Kokeile ja yhdistele. Ei opetusta viikoilla 45-47. 1130113 KUVATAIDETTA PÄIVÄLLÄ Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 ke 11.00-14.00 11.9.2019-11.12.2019 8.1.2020-8.4.2020 Tatsuo Hoshika Kurssimaksu 46,00 e Tutustu erilaisiin kuvantekomahdollisuuksiin sekä -tekniikoihin. Öljy- ja vesivärit, erilaiset liidut ja materiaalikokeilut valintasi mukaan. Ei opetusta viikoilla 45-47. Opetushallituksen tukema kurssi. 1130114 AKVARELLIMAALAUKSEN INTENSIIVIKURSSI Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 pe 17.15-21.00 la-su 10.00-16.15 27.9.2019-29.9.2019 Tatsuo Hoshika Kurssimaksu 33,00 e Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Perusasioiden kertausta ja tekniikkavinkkejä. Valon ja varjon havainnointi sekä tunteiden vapaampi ilmaisu pensselin avulla. Akvarellitarvikkeet ja hiili mukaan. Voit myös kokeilla kuivapastellien käyttöä akvarelliin yhdistäen. 1135101 POSLIININMAALAUS Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 ma 15.00-17.15 Sirpa Poikela Kurssimaksu 65,00 e Aloittelijoille ja jatkajille. Yksilöllistä työskentelyä omien valintojen mukaan. Kurssimaksun lisäksi polttomaksu. 1136101 RAKU Kansalaisopisto Kuninkainen, savipaja pe 18.00-21.00 la-su 10.00-16.15 16.8.2019-1.9.2019 Sirpa Luukkonen Kurssimaksu 44,00 e Ilmoittaudu 9.8.2019 mennessä Perinteistä japanilaista keramiikan polttoa, jossa esineille on ominaista savun mustuus ja lasitteen säröpinta. Koe elämyksellinen poltto! Töiden valmistus 16.-17.8., lasitus ja poltot 30.8.-1.9. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksu. 1136103 KERAMIIKKAA PÄIVÄLLÄ Kansalaisopisto Kuninkainen, savipaja ti 11.00-14.00 14.1.2020-7.4.2020 Sirpa Luukkonen Kurssimaksu 75,00 e Koriste- ja käyttöesineiden valmistusta opettajan ohjeiden ja omien ideoiden mukaan. Tutustutaan eri materiaaleihin ja tekniikoihin, voidaan valmistaa myös muotteja. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksu. 1136102 KERAMIIKKAA ILLALLA Kansalaisopisto Kuninkainen, savipaja ke 18.00-21.00 Elina Törmä Kurssimaksu 75,00 e Valmistetaan käyttö- ja koriste-esineitä yhdessä ideoiden. Tutustutaan saviin, tekniikoihin, koristeluihin ja lasitteisiin. Voidaan valmistaa myös muotteja. Alle 10 v aikuisen kanssa. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksu. 16

1136104 KERAMIIKAN JOULUPAJA Kansalaisopisto Kuninkainen, savipaja pe 17.15-21.00 la 10.00-16.15 15.11.-16.11.2019 ja 29.11.2019 Elina Törmä Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 7.11.2019 mennessä Tehdään jouluisia hahmoja, lyhtyjä ja astioita oppilaan toiveiden mukaan itselle ja lahjaksi. Alle 10 v aikuisen kanssa. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksu. Pe-la 15.-16.11. valmistetaan työt, pe 29.11. töiden lasitus. Töiden nouto sovitaan viimeisellä kerralla. 1137101 MOBIILIVALOKUVAUS Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 to 12.00-14.15 19.9.2019-10.10.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Opetellaan valokuvausta mobiililaitteella (älypuhelin/tabletti), tutustutaan laitteen kameran edistyneempiin ominaisuuksiin ja tehdään kuville perustason kuvankäsittelyä mobiililaitteella. Jaetaan kuvia sosiaalisen median palveluihin. Edellyttää älylaitteen peruskäytön hallintaa. Oma laite mukaan! 1137102 LUONTOVALOKUVAUS Kansalaisopisto, Kuninkainen, lk 110-111 ke 2.10.2019 klo 18.00-19.30 ke 9.10.2019 klo 18.00-20.15 la-su 5-6.10.2019 klo 9.00-12.45 Erkki Kallio Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 25.9.2019 mennessä Ke 2.10. teoriaosuus luokassa, la-su 5.- 6.10. ohjattua kuvausta luonnossa, kulku omilla autoilla, ke 9.10. kuvien purku ja palaute luokassa. 1170102 HIEKKAVALU LAPSEN KANSSA (7-14 v) Kansalaisopisto Kuninkainen, savipaja pe 4.10.2019 klo 17.30-19.00 la 5.10.2019 klo 10.00-13.00 Aki Suutari Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä Lapsi osallistuu kurssille yhdessä vanhemman kanssa. Tehdään hiekkavalumenetelmällä esim. riipus tai avaimenperä pronssista tai hopeasta. Malli veistetään/muovaillaan itse muovista, puusta ja esim. kovettuvasta fimo-massasta (max. koko 7x7 cm). Voit tuoda vanhoja koruja, mitaleita ym. sulatettavaksi tai ostaa materiaalia opettajalta. Kurssimaksu sisältää lapsen ja aikuisen. Lapsi ilmoitetaan kurssilaiseksi ja aikuinen maksutietoihin. 1137103 ERITYISRYHMIEN ELOKUVAPIIRI Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 114 la 12.30-15.30 28.9.2019-30.11.2019 18.1.2020-28.3.2020 Ari Impola Tehdään erityisryhmien lyhytelokuvia ja pohditaan yhdessä, miten heidän oma äänensä kuuluisi paremmin sosiaalisen median, erityistaiteen ja elokuvatoiminnan avulla. Sopii erityisesti aikuisille kehitysvammaisille, mutta myös erityisryhmien ohjaajille ja kaikille yhteisöelokuvan tekemisestä kiinnostuneille. Toimii yhteistyössä TAITEESTA TYÖ- TÄ -hankkeen sekä valtakunnallisen kehitysvammaisten Me itse -yhdistyksen kanssa. Kyselyt impola@meka.tv tai 050 517 8011. Kokoontumiset 28.9., 19.10., 9.11., 30.11., 18.1., 8.2., 29.2. ja 28.3.2020. Maksuton. Opetushallituksen tukema kurssi. KÄDENTAIDOT 1140120 OMPELULANIT Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 pe 18.10.2019 klo 16.00-23.30 Natalia Järnfors Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 10.10.2019 mennessä Perjantai-illan yhteisöllinen käsityö-yö yhdessä ommellen. Voit piirtää kaavoja, leikata kankaita, ommella, korjata ja tuu- HUITTINEN 17

Ilmoittautumisohjeet s. 3 nata. Käytössäsi iso pöytä, ompelukone, saumuri, ompelutarvikkeet ja lehdet. Voit ottaa myös oman koneen mukaan. Ostettavissa kaavapaperia, nappeja, nauhoja ym. Ompelun lomassa jaetaan vinkit ja autetaan ongelmakohdissa eteenpäin. Kaikentasoiset ompelijat tervetulleita! Alle 10 v aikuisen kanssa. Kahvia tarjolla, varaa eväät mukaan! 1140117 SAUMURIKURSSI Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 pe 20.9.2019 klo 17.30-20.30 Natalia Järnfors Kurssimaksu 14,00 e Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Opiskellaan saumurin käyttö, säätäminen ja huolto. Kokeillaan huolitteluvaihtoehtoja ja rullapäärme erilaisille kankaille. Oma kone mukaan, jos mahdollista! 1140114 VAATEOMPELU Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 ke 18.00-20.15 Natalia Järnfors Kurssimaksu 65,00 e Ommellaan uusia vaatteita, tuunataan ja korjataan vanhoja. Opettaja ohjaa kaavojen muuttamisessa omiin mittoihin ja antaa vinkkejä omalle vartalotyypille sopivista malleista. Saat ohjausta myös koneen huoltoon. 1140118 VILLASUKAT KOLMELLA TAPAA Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 ti 18.00-20.15 1.10.2019-5.11.2019 Leena Männistö Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 24.9.2019 mennessä Tule rentoutumaan käsitöiden parissa. Neulotaan villasukat varpaista varteen, pyöröpuikolla 2 sukkaa kerralla tai jälkijättöisellä kantapäällä. Voit tehdä 1 tai vaikka kaikki 3! Ota lankaa ja sopivat puikot mukaan. 1140119 YMPYRÄKUDONTAA Taitokeskus ti 17.30 20.30 15.10.2019-29.10.2019 Minna Mellajärvi Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 8.10.2019 mennessä Kokeile koukuttavaa kudontaa pyöreään kehykseen! Näyttävät seinätekstiilit, pyöreät pikkumatot sekä tyynyt syntyvät helposti. Voit käyttää langanjämiä, hahtuvavillaa, matonkudetta, narua tai nauhaa. Mahdollisuus kutoa myös suorakaiteen muotoiseen kehykseen. 1140121 KEHRÄYS Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 pe 8.11.2019 klo 17.15-21.00 la 9.11.2019 klo 10.00-17.00 Outileena Uotila Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 31.10.2019 mennessä Opetellaan eri materiaalien kehräämistä sekä värttinällä että rukilla. Omat karstat, rukin ja värttinän voi ottaa mukaan. Esiliina tai pyyhe polvella suojaa vaatteita. Voit ottaa mukaan myös lemmikin karvaa. Materiaalia saa ostaa opettajalta. 1140126 OMMELLAAN PEHMO LAPSEN KANSSA Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 pe 22.11.2019 klo 18.00-20.15 la 23.11.2019 klo 10.00-14.00 Natalia Järnfors Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 14.11.2019 mennessä Ideoidaan ja ommellaan uniikki pehmo tai tyyny. Voit ottaa mukaan kangaspaloja. Kurssimaksu sisältää yhden aikuisen ja yhden lapsen. Ilmoita lapsi kurssilaiseksi ja aikuinen maksutietoihin. Opettajalta voi ostaa materiaalia. 1140111 NYPLÄYS Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 ma 18.00-20.15 18

Tuula Huovinen Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Nypläyksen perusteet uusille harrastajille, aiemmin nyplänneille ohjausta vaativammissa töissä. Nyplätään pitsejä sisustukseen ja asuihin. 1140112 MAKRAMEETA MONIPUOLISESTI Taitokeskus ti 17.30-20.30 10.9.2019-24.9.2019 Minna Mellajärvi Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Makrameen suosio jatkuu! Helpolla ja näyttävällä tekniikalla valmistat trendikkäitä seinävaatteita, koruja, laukkuja, amppeleita... Työhön on mahdollista yhdistää kudontaa ja värjäämistä. Helppoja ja vaativampia malleja. 1140113 PÄIVÄKÄSSÄ Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 ke 13.00-15.15 Elina Törmä Kurssimaksu 36,00 e Tehdään monenlaisia käsitöitä opettajan mallien sekä omien ja yhteisten ideoiden pohjalta. Käyttötavaroita, koristeita ja asusteita. Opetushallituksen tukema kurssi. 1140115 KUDONTA Maijapirtti to klo 9.00-11.15 parittomilla viikoilla, klo 18.00-20.15 parillisilla viikoilla 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Päivi Anttila Kurssimaksu 65,00 e Ideoidaan ja toteutetaan yksilöllisiä sisustus- ja käyttötekstiilejä omiin tai yhteisiin loimiin kutoen. 1140116 KÄSITYÖ JA ASKARTELU Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 pe 12.00-13.30 joka toinen viikko 20.9.2019-29.11.2019 17.1.2020-27.3.2020 Leena Kenni Helppoja ja kivoja käsitöitä yhdessä. Mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu ryhmä. Kokoontumiset syyskaudella parillisilla ja keväällä parittomilla viikoilla. Opetushallituksen tukema kurssi. Maksuton. 1145101 KAHVIPUSSI- JA NIPSUKURSSI Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 la 9.00-14.30 14.9.2019-30.11.2019 Seija Saarinen Kurssimaksu 37,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Valmistetaan kahvipusseista tai nipsuista kasseja, koreja ja koruja ym. monenlaisin tekniikoin. Ensimmäisellä kerralla mukaan pestyjä nipsuja ja pihdit tai pestyjä kahvipusseja ja paperileikkuri. Kurssikerrat: 14.9., 5.10., 16.11. ja 30.11. 1145102 PRONSSISPIRAALI- KORISTEET Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 la-su klo 10.00-16.15 19.-20.10. 2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 10.10.2019 mennessä Pronssispiraaleita on käytetty koristeina ja koruina viikinkiajalla. Tehdään 1-3 mallin mukaista applikaatiokoristetta. Jos mahd., ota mukaan pienet sivuleikkurit, muovinen leikkuualusta, omaa metallilankaa 0.5-1.0 m (messinki tai pronssi). Myös opettajalta voi ostaa materiaalia 1-2 e/koriste. 1145105 LAUTANAUHA TUTUKSI Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 ti 18.00-20.15 12.11.2019-3.12.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 5.11.2019 mennessä Tutustutaan Huittisten omaan perinnetekniikkaan! Suomen vanhin lautanauhalöytö on Huittisten Nanhialta. Opetellaan perusteet ja tehdään yksinkertainen nauha. Nau- HUITTINEN 19

Ilmoittautumisohjeet s. 3 hoja voit käyttää koristeina, vöinä, kirjanmerkkeinä, avainnauhoina. Jos mahd. ota mukaan ohuehkoa villa- tai sekoitelankaa 2-3 väriä, vyö, 8-10 lautanauhalautaa ja 2 pientä liimapuristinta. Voit lainata ja ostaa tarvikkeita opettajalta. 1145103 KOULULAISTEN SYYSLOMAPAJA Taitokeskus ti 22.10.2019 klo 10.00-15.00 Minna Mellajärvi Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 15.10.2019 mennessä Valmistetaan eri tekniikoin pieniä ja helppoja töitä: sormin neulontaa, makramee-solmeilua, ompelua käsin ja koneella, helmitöitä yms. Materiaalimaksu opettajalle. 1145104 KOKO PERHEEN KÄSITYÖILLAT Taitokeskus ti 17.30-19.00 5.11.2019-3.12.2019 Minna Mellajärvi Kurssimaksu 38,00 e Ilmoittaudu 30.10.2019 mennessä Lapsi yhdessä aikuisen kanssa! Tehdään hauskoja käsitöitä: kankaanpainantaa, solmeilua, sormin neulontaa, mosaiikkitöitä, kehyskudontaa, ompelua. Myös joulukoristeita ja lahjoja. Materiaalia voit ostaa paikan päältä. Lapsi ilmoitetaan kurssille opiskelijaksi ja aikuinen laskutustietoihin, kurssimaksu sisältää yhden aikuisen ja yhden lapsen. 1145106 JOULUPAJA Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 123 la 30.11.2019 klo 10.00-17.00 Päivi Huhtala-Alhonmäki Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 21.11.2019 mennessä Joulun tunnelmanluojat ja pikkulahjat erilaisin tekniikoin; koristeita kuuseen, paketteihin, kortteihin, sisustukseen. Yhdessä suunnitellen, opettajan mallien ja omien ideoiden mukaan. Materiaaleja myös opettajalta, maksu käytön mukaan. 1160101 NUORET NIKKAROIJAT (7-9 v) Pellonpuiston koulun teknisen työn tilat ke 14.45-16.15 Antti Seppä Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Puutöitä pojille ja tytöille. Tarvikemaksu käytön mukaan. 1160102 NUORET NIKKAROIJAT (10-13 v) Pellonpuiston koulun teknisen työn tilat ke 16.15-17.45 Antti Seppä Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Sisältö sama kuin edellä. 1160103 PUUTYÖ Pellonpuiston koulun teknisen työn tilat ma 18.00-21.00 Antti Hirvineva Kurssimaksu 75,00 e Perehdytään puutyön perustekniikoihin koneita ja käsityökaluja käyttäen. Valmistetaan uusia tai korjataan vanhoja puuesineitä ja huonekaluja. 1160104 KORISTEVEISTO JA ARKUT Pellonpuiston koulun teknisen työn tilat ke 18.00-21.00 11.9.2019-27.11.2019 Antti Seppä Kurssimaksu 65,00 e Opitaan työstämään puuta veistoraudoilla ja -taltoilla ja huoltamaan omat työkalut. Toteutetaan perinteisiä koristeveistomalleja tai omia suunnitelmia reliefiin tai pieniin käyttöesineisiin ja korjataan vanhojen huonekalujen koristeosia. Voit tehdä myös itselle tai läheiselle ruumisarkun tai uurnan. Ei kokoontumista kuukauden 1. keskiviikkona. 1160105 NUKKEKODIT JA PUULELUT Pellonpuiston koulun teknisen työn tilat to 18.00-21.00 12.9.2019-14.11.2019 20

16.1.2020-19.3.2020 Antti Seppä Kurssimaksu 65,00 e Rakennetaan nukkekoti ja sen kalusteita omien suunnitelmien tai valmiiden piirustusten mukaan. Voit tehdä puulelujakin. 1170101 PUUKKOJEN VALMISTUS Pellonpuiston koulun teknisen työn tilat ke 18.00-21.00 Antti Hirvineva Kurssimaksu 57,00 e Tehdään koko puukko käsityönä raakamateriaaleista. Terä taotaan yleensä hiiliteräksestä. Kahva tehdään esim. puusta, tuohesta tai luusta ja tuppi nahasta tai eri materiaaleja yhdistelemällä. Materiaalit voi ostaa kurssilta. Lapin puukkoon tuodaan sarvimateriaali itse. Voit kokeilla myös muita taontatöitä. 1180101 HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA TUUNAUS 1 Sammun koulu ma 18.00-21.00 Lasse Leivo Kurssimaksu 46,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Huonekalujen lakkaukset, maalaukset ym. pintakäsittelyt ja pienet puukorjaukset. Kurssilla voi korjata myös vanhoja ikkunoita käyttöikkunoiksi tai sisustuselementeiksi. Sopii aloittelijoille ja aiemmin harrastaneille. 1180103 VERHOILU 1 Sammun koulu ke 18.00-21.00 Lea Heino Kurssimaksu 46,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Uudista kulunut tuoli tai sohva uudella verhoilulla. Samalla tutustut verhoilun perustekniikoihin, materiaaleihin ja työvälineisiin. Lisätietoja opettajalta, puh. 0400 676 650. TANSSI JA LIIKUNTA 1105102 ITÄMAINEN TANSSI Länsi-Suomen opisto ke 17.00-18.30 Hanna Orobinska Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Tanssin iloa kaikenikäisille ja -kuntoisille. Välineitä ei tarvita. Tehokasta, mutta hellävaraista nivelille. Auttaa kehittämään keskivartalon syviä vatsa- ja selkälihaksia sekä lantionpohjan lihaksia. Tuo apua myös selkävaivoihin ja parantaa ryhtiä. Vasta-alkajat sekä jo tanssineet tervetuloa! 1105103 LAVATANSSIN ALKEET Sammun koulun liikuntasali su 11.45-12.45 15.9.2019-29.9.2019 Jaana Heino Kurssimaksu 16,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä 15.9. foksi, 22.9. bugg, 29.9. tango. Vastaalkajille. Etenemme ryhmän tason mukaan. Lisätietoja opettajalta 050 535 5621 tai jaanakheino@gmail.com. 1105104 LAVATANSSIN JATKO Sammun koulun liikuntasali su 12.45-13.45 15.9.2019-29.9.2019 Jaana Heino Kurssimaksu 16,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä 15.9. foksi, 22.9. bugg, 29.9. tango. Alkeet käyneille ja kertaajille. Syvennetään opittuja tanssitaitoja. Jos olet alkeet käynyt, pärjäät kurssilla. Sopii myös pidempään tanssineille. Lisätietoja opettajalta 050 535 5621 tai jaanakheino@gmail.com. 8301119 NIVELRIKKO JA LIIKUNTA Ammatti- ja yrittäjäopiston liikuntasali ti 12.15-13.00 29.10.2019-26.11.2019 Raili Perkola Kurssimaksu 16,00 e HUITTINEN 21

Ilmoittautumisohjeet s. 3 Ilmoittaudu 22.10.2019 mennessä Liike helpottaa nivelrikon oireita ja auttaa ennaltaehkäisyssä. Tunnilla lihaskuntoliikkeitä, nivelten liikkuvuutta lisääviä harjoituksia ja itsehoito-ohjeita. Liikkeitä oman tason ja tavoitteen mukaan. Sopii kaikenikäisille. 8301102 VAUHTIA VIIKKOON JA KEHONHUOLTO Ammatti- ja yrittäjäopiston liikuntasali ma 10.00-11.15 Raili Perkola Kurssimaksu 55,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Lihaskunto-osuus, vastuskuminauhat ja kehonpaino. Jumpassa lihaskunnon lisäksi tasapainoa ja ryhtiä kehittäviä liikkeitä. Kehonhuolto-osuudessa liikkuvuusharjoituksia, venytystekniikoita ja itsehoito-ohjeita tules-ongelmiin. Liikkeet oman tason ja tavoitteen mukaan. 8301104 KUNTOJUMPPA NAISILLE JA MIEHILLE Karhiniemen Kyläkartano ma 19.30-20.30 Anne Pakarinen Kurssimaksu 47,00 e Reipasta peruskuntojumppaa. Lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää liikuntaa kaikenikäisille ja -kuntoisille. 8301106 KUNTOJUMPPA NAISILLE JA MIEHILLE Irjan pirtti ma 18.15-19.15 Anne Pakarinen Kurssimaksu 47,00 e Reipasta peruskuntojumppaa. Lihaskuntoa ja tasapainoa kehittävää liikuntaa kaikenikäisille ja -kuntoisille. 8301108 KUNTOLIIKUNTA NAISILLE Länsipirtti pe 18.00-19.00 13.9.2019-29.11.2019 10.1.2020-3.4.2020 Anelma Iso-Tryykäri Kurssimaksu 47,00 e Huolellinen alkulämmittely, tutut ja uudet liikuntavälineet sekä loppuvenyttelyt johtavat uusiin liikeratoihin. Kiinteytys, vahvuus, tasapaino ja liikkuvuus kasvavat toisiaan tukien. 8301109 MIESTEN KUNTOPIIRI Länsipirtti pe 19.00-20.30 13.9.2019-29.11.2019 10.1.2020-3.4.2020 Anelma Iso-Tryykäri Kurssimaksu 63,00 e Kiertoharjoittelua omaan tahtiin kuntoiluvälineillä. Tuttuja liikkeitä ja uusia vinkkejä liikkumisen iloksi ja tueksi. Huolellinen alkulämmittely ja lihashuolto loppuvenyttelyineen. 8301107 NAISTEN MONIPUOLINEN LIIKUNTA Tahto Areena monitoimitila ti 18.30-20.00 14.1.2020-7.4.2020 Anelma Iso-Tryykäri Kurssimaksu 63,00 e Tuetaan koordinaatiota ja nostetaan sykettä helpoilla askelsarjoilla. Vahvistetaan vartalon hallintaa lihaskuntoliikkeillä. Kuntoiluvälineet tuovat vaihtelevuutta ja uusia ideoita liikkumiseen. Lihashuolto alkulämmittelyineen ja loppuvenyttelyineen ovat tärkeässä osassa. 8301116 KEVYT KUNTOPIIRI Tahto Areena monitoimitila ma 17.00-18.30 Anelma Iso-Tryykäri Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä 22

Naisille ja miehille. Hypytön kiertoharjoittelu monipuolisilla välineillä. Hyvä alkulämmittely, lopussa rauhalliset venyttelyt. 8301117 CIRCUIT Tahto Areena monitoimitila ma 18.30-20.00 Anelma Iso-Tryykäri Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Toiminnallinen kiertoharjoittelu, jossa vuorottelevat lihaskunto- ja aerobiset harjoitukset tehokkailla apuvälineillä. Alussa lämmittely, lopuksi venyttelyt. Tehokas kunnonkohottaja. Soveltuu kaikenikäisille kuntoilijasta urheilijaan. 8301112 NISKA-, HARTIA- JA SELKÄRYHMÄ Suttilan koulu ke 17.30-18.30 Anu Haavisto Kurssimaksu 47,00 e Fysioterapeutin ohjaamaa voimistelua työikäisille ja ikääntyneille, jotka haluavat lisätä kehon syvien lihasten voimaa sekä parantaa ja ennaltaehkäistä niska- ja selkävaivoja. Ei edellytä aikaisempaa liikuntataustaa. Alusta mukaan. 8301113 ELÄKELÄISTEN LENTOPALLO Ammatti- ja yrittäjäopiston liikuntasali pe 13.30-15.00 13.9.2019-29.11.2019 10.1.2020-3.4.2020 Heikki Suominen Leppoisaa lentopalloa miehille ja naisille. Maksuton. Opetushallituksen tukema kurssi. 8301110 KUNTONYRKKEILYN ALKEET (yli 14 v) Suttilan koulu ti 18.30-19.30 14.1.2020-7.4.2020 Leena Nikkanen Kurssimaksu 47,00 e Tehokasta kuntoliikuntaa nyrkkeilyn helppoja tekniikoita ja harjoitteita hyväksikäyttäen. Potkutekniikat tuovat treeniin vaihtelevasti haastetta ja aktivoivat samalla koko kehon käyttöön. Mukaan nyrkkeilyhanskat, jos omistat, juomista ja alusta. 8301111 KUNTONYRKKEILYN JATKO (yli 14 v) Suttilan koulu ti 17.15-18.30 14.1.2020-7.4.2020 Leena Nikkanen Kurssimaksu 55,00 e Kohotetaan kuntoa tehokkaasti nyrkkeilytekniikoilla ja -harjoitteilla. Kehonhallintaa, kestävyyttä ja lihasvoimaa lisätään myös potkutekniikoiden avulla. Syke nousee rankalla, mutta hauskalla tavalla. Mukaan nyrkkeilyhanskat, juomista ja alusta. 8304101 ALLAS-LAVIS Huittisten uimahalli ma 19.00-19.45 16.9.2019-25.11.2019 Satu Toivonen Kurssimaksu 25,00 e Ilmoittaudu 9.9.2019 mennessä Allas-Laviksessa yhdistyvät vesiliikunnan hyödyt lavatanssiliikunnan iloon. Lavatanssimusiikin soidessa nostetaan sykettä ja vahvistetaan lihaksia veden vastusta apuna käyttäen. Kurssimaksun lisäksi hallissa maksetaan uimahallimaksu 3-5 e/kerta. 8304102 ALLAS-LAVIS Huittisten uimahalli ma 20.00-20.45 16.9.2019-25.11.2019 Satu Toivonen Kurssimaksu 25,00 e Ilmoittaudu 9.9.2019 mennessä Sisältö sama kuin edellä. HUITTINEN 23

JOOGA JA PILATES 8305101 JOOGA 1 Sammun koulun liikuntasali ma 17.00-18.30 Annikki Mäkinen Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Joogaharjoitukset ovat kuin hidasta voimistelua. Oikean hengityksen ja rentoutumisen tavoitteena on kehon ja mielen hyvinvointi. Alusta mukaan. 8305102 JOOGA 2 Sammun koulun liikuntasali ma 18.30-20.00 Annikki Mäkinen Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Sisältö sama kuin edellä. 8305103 JOOGAA NAISILLE JA MIEHILLE Ammatti- ja yrittäjäopiston liikuntasali ke 18.30-20.00 Hanna Okkeri Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä. Kurssimaksu 63,00 e Sisältö sama kuin edellä. 8305104 JOOGA-PILATES Ammatti- ja yrittäjäopiston liikuntasali ke 17.30-18.30 18.9.2019-16.10.2019 Hanna Okkeri Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 11.9.2019 mennessä Perustana on tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä tukeva harjoittelu. Noudatetaan pilateksen perusperiaatteita. Hengityksen tahdissa tehtävää harjoittelua. Rauhallista, selän vakautta tukevaa liikuntaa, vältetään ääriasentoja. Harjoitetaan kehotietoisuutta ja huolehditaan normaaleista liikelaajuuksista vartalossa. Ei opetusta 10.11. 8305105 PILATES - PERUSTASO Tahto Areena Monitoimitila to 16.30-17.45 12.9.2019-28.11.2019 Niina Kastari Kurssimaksu 50,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Kaikenikäisille naisille ja miehille. Edetään helpommista, valmistavista liikkeistä kohti haastavampia klassisen pilatesrepertuaarin liikkeitä. Mukaan liikkumiseen sopivat vaatteet, jumppamatto ja juomapullo. Ei opetusta 17.10. Ilmoittautumisohjeet s. 3 24

VAMPULA 1130501 KUVATAIDETTA PÄIVÄLLÄ Kotirinne ma 11.00-14.00 9.9.2019-16.12.2019 Tatsuo Hoshika Kurssimaksu 46,00 e Tutustu erilaisiin kuvantekomahdollisuuksiin sekä -tekniikoihin. Öljy- ja vesivärit, erilaiset liidut ja materiaalikokeilut valintasi mukaan. Ei opetusta viikoilla 45-47. Opetushallituksen tukema kurssi. 1140501 NEULOTAAN KIRJASTOLLA Vampulan kirjasto pe 1.11.2019 klo 12.00-14.15 Elina Törmä Kurssimaksu 14,00 e Ilmoittaudu 24.10.2019 mennessä Neulotaan ja virkataan pieniä koristeita, koruja ja asusteita. Ota lankaa, puikot ja koukku mukaan. Myös opettajalta voi ostaa lankaa ja lainata välineitä. 1130502 MAALATAAN JOULUKORTTEJA Sallilan koulun tekstiililuokka ti 26.11.2019 klo 17.00-20.00 Tatsuo Hoshika Kurssimaksu 14,00 e Ilmoittaudu 19.11.2019 mennessä Maalataan uniikkeja taidejoulukortteja akvarelleilla. Jos mahdollista, ota omat tarvikkeet mukaan. Materiaalia voi ostaa myös opettajalta. 17.11.2019, 24.11.2019 ja 1.12.2019 Jaana Heino Kurssimaksu 16,00 e Ilmoittaudu 7.11.2019 mennessä 17.11. foksi, 24.11. tango, 1.12. fusku. Vasta-alkajille. Etenemme ryhmän tason mukaan. Lisätietoja opettajalta 050 535 5621 tai jaanakheino@gmail.com. 1105503 LAVATANSSIN JATKO su 12.45-13.45 17.11.2019, 24.11.2019 ja 1.12.2019 Jaana Heino Kurssimaksu 16,00 e Ilmoittaudu 7.11.2019 mennessä 17.11. foksi, 24.11. tango, 1.12. fusku. Alkeet käyneille ja kertaajille. Syvennetään opittuja tanssitaitoja. Jos olet alkeet käynyt, pärjäät kurssilla. Sopii myös pidempään tanssineille. Lisätietoja opettajalta 050 535 5621 tai jaanakheino@gmail.com. 8301505 KAHVAKUULA ma 18.00-19.00 Anu Isokallio Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Kaikenikäisille ja -kuntoisille, sukupuolesta riippumatta. Alkulämmittely, kahvakuulaliikeosuus ja loppuvenyttely. Treenin perustana heilurimaiset liikkeet ja painonnostosta tutut perusnostot. Tunnin tehoa voi säädellä itselle sopivaksi muuttamalla liikelaajuuksia, nopeutta tai kuulan painoa. Kuula ja alusta mukaan. HUITTINEN Sallilan koulun liikuntasali 1105501 KANSANTANSSIT ti 19.00-20.30 14.1.2020-7.4.2020 Markku Siltanen Kurssimaksu 63,00 e Uudet tanssijat tervetuloa! 1105502 LAVATANSSIN ALKEET su 11.45-12.45 8301501 SENIORIJUMPPA ti 17.00-18.00 14.1.2020-7.4.2020 Anu Isokallio Kurssimaksu 47,00 e Seniori-ikäisille naisille ja miehille. Kevyitä liikkuvuusharjoituksia tuki- ja liikuntaelimistölle tasapainoa ja koordinaatiota kehittäen. Liikkeet suoritetaan tuolilla tai pystyasennossa. 25

Ilmoittautumisohjeet s. 3 8301502 MUOKKAUSJUMPPA ti 18.00-19.00 14.1.2020-7.4.2020 Anu Isokallio Kurssimaksu 47,00 e Reipasta menoa hyvällä sykkeellä. Aerobisen osuuden lisäksi tehokas lihaksia kiinteyttävä osuus. Lopuksi venyttely. 8301503 LIIKUNTALEIKKIKOULU 1 ke 17.00-17.30 Susanna Tähtinen Kurssimaksu 26,00 e Monipuolista liikuntaa ja liikuntaleikkejä 3-4 -vuotiaille tytöille ja pojille. 8301504 LIIKUNTALEIKKIKOULU 2 ke 17.30-18.15 Susanna Tähtinen Kurssimaksu 30,00 e Monipuolista liikuntaa ja liikuntaleikkejä 5-6 -vuotiaille tytöille ja pojille. Sallilan koulun uimahalli Kurssimaksut sisältävät uimahallimaksun. 8304501 AAMUVESIJUMPPA A ma 9.30-10.15 Anu Isokallio Kurssimaksu 60,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Reipasta vesijumppaa musiikin ja välineiden avulla. 8304502 AAMUVESIJUMPPA B ma 10.15-11.00 Anu Isokallio Kurssimaksu 60,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Sisältö sama kuin edellä. 8304503 VESIJUMPPA 1 ti 19.10-19.55 14.1.2020-7.4.2020 Anu Isokallio Kurssimaksu 60,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Tehokasta liikuntaa reippaan musiikin tahdissa toisinaan välineitä apuna käyttäen. 8304504 VESIJUMPPA 2 ti 19.55-20.40 14.1.2020-7.4.2020 Anu Isokallio Kurssimaksu 60,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Tehokasta vesijumppaa musiikin ja välineiden avulla. 26

EURA Tiedustelut ja ilmoittautumiset, ks. sivu 4 Opintosetelit työttömille ja maahanmuuttajille, ks. sivu 4 Toimisto: Kännöntie 9 www.eura.fi/sataopisto Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@huittinen.fi Rehtori Virpi Havia, puh. 044 560 4585, tavattavissa Kännöllä opetuskauden aikana joka toinen torstai klo 13.00 16.00, alkaen 19.9.2019 Koulutussuunnittelija Jenni Silvanto, puh. 044 4224 861 ma to klo 9 15 ja pe 9 13 OPINTOTILAT Euran kirjasto, Satakunnankatu 33 Euran lukio, Koulutie 9 Euran Raikun petankkihalli, Mekaanikontie 4 Euran urheilutalo, Eurantie 33 Euran yhteiskoulu, Savikontie 11 Hinnerjoen koulu, Rinnomäentie 15 Honkilahden koulu, Koskenkylänraitti 15 Kauttuan koulu, Maasillantie 10 Kuntokeskus Tzemppi, Toritie 3 Kirkonkylän koulu, Sorkkistentie 16 Kiukaisten koulu, Muihkontie 10 Kiukaisten yhteiskoulu, Opintie 3 Kännö, Kännöntie 9 Mannilan kylätupa, Akkolanmäentie 63 Panelian koulu, Kaskistontie 21 Panelian vanha terveystalo, Paneliantie 16 RETKET JA LUENNOT 999903 MATKA KÄDENTAITO- MESSUILLE TAMPEREELLE pe 15.11.2019 Matkareitti: 8.00 Eura Kännö - 8.10 Kiukainen kt 43 levähdyspaikka - 8.30 Harjavalta Neste - 9.00 Huittinen Härkäpakari - 10.00 Tampere Messukeskus. Paluulähtö klo 16. Matkan hinta 30 e, sisältää kuljetuksen ja messulipun (laskutetaan etukäteen). Sitova ilmoittautuminen 17.10. mennessä, jonka jälkeen lähetetään lasku. 1101101 MATKA AMELIE-MUSIKAALIIN TURKUUN pe 22.11.2019 Iloa ja onnenkipinöitä sinkoileva musikaali, joka perustuu romanttiseen ranskalaiskomediaan. Lähtö Eura Kännö klo 16, Harjavalta linja-autoasema 16.20, Huittinen linjaautoasema 17.00, näytös klo 19.00. Matkan hinta: perus 52 e, eläkeläinen 48 e, opiskelija/työtön 40 e (varaudu esittämään todistus) sisältää kuljetuksen ja musikaalilipun (laskutetaan). Sitova ilmoittautuminen 17.10. mennessä, jonka jälkeen lähetetään lasku. 8301303 KASARI-AEROBICIÄ JA MINI-TRAMPOLIINEJA Katso sivu 44 4102301 LEPAKKORETKI Katso sivu 43 PAKOLAISENA SUOMEEN JA EURAAN Euran yhteiskoulun auditorio ti 15.10.2019 klo 18.00-19.30 Millaisia taustoja, kokemuksia ja traumoja on esim. Syyriasta Suomeen saapuvilla pakolaisilla? Miten Lähi-idän kulttuurit eroavat länsimaisista, ja miten kulttuurien välistä vuorovaikutusta voidaan edistää? Miten pakolaisstatuksella saapuvien henkilöiden kotoutumista voidaan tukea? Pitkään Lähiidässä asunut toimittaja ja Ylen ulkomaankirjeenvaihtaja Leena Reikko kertoo ja johtaa keskustelua aiheesta. Maksuton. EURA 27

Ilmoittautumisohjeet s. 3 VIISAS VARAUTUU VALMIIKSI JOKAMIEHEN JURIDIIKKAA Euran yhteiskoulun auditorio ti 12.11.2019 klo 18.00-19.30 Asianajaja Kaija Ruosteenoja Testamentti, avioehto, edunvalvontavaltuutus, ositus, perinnönjako Juridiset asiat voivat tulla elämässä ja arjessa eteen yllättäen. Tule kuulemaan ja keskustelemaan jokamiehen lakiasioista ja perheoikeudellisten asiakirjojen suunnittelusta ja laatimisesta. Mitä voi ja kannattaa ottaa huomioon jo ennalta? Maksuton. DIGIÄ DIGGAAMAAN Sataopisto on mukana Säkylän ja Rauman kansalaisopistojen kanssa Opetushallituksen tukemassa Digiä diggaamaan yhteishankkeessa. Hanke tähtää aikuisten digitaalisten taitojen vahvistamiseen. Sataopiston kursseille ilmoittautumisten alkamispäivänä to 22.8. on saatavana henkilökohtaista opastusta ilmoittautumiseen klo 15-17 seuraavissa paikoissa: Huittinen: Kansalaisopisto Kuninkainen lk 256. Saskyn datanomiopiskelijat opastavat ilmoittautumisessa. Eura: Kirjasto. Lukion opiskelijat opastavat ilmoittautumisessa. Tiloissa on tietokoneita. Voit myös ottaa henkilökohtaisen laitteesi mukaan. Hankkeen tiimoilta IT-kouluttaja Johanna Manninen tulee pitämään kaikille avoimia maksuttomia työpajoja muutamilla kursseillamme. Pajoissa käydään käytännönläheisesti läpi verkkoviestintämahdollisuuksia, sosiaalisen median palveluita sekä kyseessä olevan kurssin erityispiirteitä digimaailmassa. Harjoitusten tekemistä varten voit ottaa mukaan oman mobiililaitteesi (älypuhelin tai tabletti). Työpajojen aikataulu: ke 2.10. klo klo 13.00-14.15 Päiväkässä Huittinen kansalaisopisto, lk 113 ke 9.10. klo 15-15.45 Englannin jatkokurssi senioreille Huittinen kansalaisopisto, lk 202 ke 16.10. klo 14.00-15.00 Päivätaiteilijat Eura Kännö, Roosa luokka to 14.11. klo 10.00-11.15 Kädentaitoja aikuisille Eura Kännö, Roosa luokka ti 8.10. klo 13.15-14.00 Afternoon English Harjavalta Myllykatu 10 lk 167 ma 25.11. klo 12.30-13.45 Päiväkässä Harjavalta Myllykatu 10 lk 167 ke 4.12. klo 18.00-19.15 Harjavallan Naislaulajat Harjavalta Myllykatu 10 lk 274 Johanna on tavattavissa myös Vanhustenviikon hyvinvointipäivässä Harjavallan liikunta- ja uimahallilla ti 8.10. klo 10-12. Askarruttaako digit, somet ja mobiilit? Otetaan yhdessä selvää! Voit ottaa oman älylaitteesi mukaan ja piipahtaa Sataopiston digiklinikkapisteellä. Hankkeeseen liittyy myös verkkovälitteisiä kaikille avoimia maksuttomia luentoja. Luennoille ei ole ennakkoilmoittautumista. YLEISTÄ TIETOTURVASTA JA TIETO- SUOJASTA MIKSI NE OVAT TÄRKEITÄ ASIOITA? ti 5.11. klo 13-16 Huittisten kaupungintalon valtuustosali ke 6.11. klo 13-16 Euran kunnanviraston valtuustosali Tampereen kaupungin tietosuojavastaava Ari Andreasson Luentotallenne uudesta tietosuojalainsäädännöstä (EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki). Lain tavoitteena on parantaa henkilötietojen suojaa ja rekisteröityjen oikeuksia vastata uusiin digitalisaation ja globalisaation tietosuojakysymyksiin ja yhtenäistää tietosuojaa EU:ssa. Lisäksi käydään läpi yleisimpiä tietosuojariskejä ja niihin varautumista. 28

KIRKONROTASTA FORTNITEEN KUINKA INTERNET MUUTTI KAIKEN! ma 11.11. klo 14-15.30 Huittisten kaupungintalon valtuustosali ke 20.11. klo 14-15.30 Euran kunnanviraston valtuustosali Mediakasvattaja Tommi Tossavainen Luentotallenne elämämme digitalisoitumisesta. Elektroninen urheilu, valeuutiset ja miljoonia seuraajia tavoittavat somevaikuttajat ovat kaikki internetin mukanaan tuomia uusia ilmiöitä. Mitä vaikutuksia digitalisaatiolla on yhteiskuntaamme ja ihmissuhteille? Millaisia aikuisia kasvaa nopeutuvan muutoksen aikana? Ja pitäisikö olla huolissaan? KURSSEJA ERI AIHEISTA 830102 MÖKKIPELIT HALTUUN MÖLKKY JA PETANKKI Euran Raikun Petankkihalli ma 18.00-19.30 30.9.2019-11.11.2019 Tapani Ketola ja Arto Stenberg Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 23.9.2019 mennessä Opetellaan suosittujen mökkipelien säännöt ja pelaamisen yhteydessä saadaan asiantuntijoilta vinkkejä heittotekniikkaan ja pelitaktiikkaan. Järjestetään yhteistyössä Euran Raiku ry:n ja Köyliim Mölkky 03 ry:n kanssa. Voit käyttää omia tai hallin lainavälineitä. Sopii aloittelijoille! 8104301 LETTIKURSSI Katso sivu 47 410220 MEHILÄISPIIRI Kännö, roosa luokka pe 18.00-21.00 4.10.2019-13.12.2019 3.1.2020-8.5.2020 Raimo Paassilta ja luennoitsijat Kurssimaksu 33,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä Kokoontuu kuukauden 1. arkiperjantaina yhteyshenkilönään Raimo Paassilta. Tietoa mehiläisten hoitoon liittyvästä toiminnasta. 999902 IV LUOKKA Panelian koulu ke 18.00-19.30 8.1.2020-1.4.2020 Roman Szyrowski Varttuneiden miesten keskustelukerhossa käsitellään ajankohtaisia asioita ja muistellaan menneitä. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan tulevan vuoden toimintaa. KOTITALOUS 810201 KASVISRUOKAA SADONKORJUUN AIKAAN Kiukaisten yhteiskoulun kotitalousluokka ma 23.9.2019 klo 17.30-20.30 Riitta Isotalo Kurssimaksu 14,00 e Ilmoittaudu 16.9.2019 mennessä Valmistetaan syksyn sadosta useita erilaisia kasvisruokia (pihvejä, patoja, lisäkkeitä) unohtamatta jälkiruokia. Materiaalimaksu (n. 10 e) maksetaan opettajalle. 810202 SUSHIKURSSI Kiukaisten yhteiskoulun kotitalousluokka ma 30.9.2019 klo 17.30-20.30 Juuso Alamäki Kurssimaksu 14,00 e Ilmoittaudu 23.9.2019 mennessä Opimme sushin valmistuksen perustietoutta sekä käytännössä että teoriassa. Valmistamme erilaisia sushilajikkeita, jotka nautimme illan päätteeksi. Materiaalimaksu (15-20 e) käytettyjen raaka-aineiden ja tarvikkeiden mukaan maksetaan opettajalle. 810203 RIISTAA PATAAN JA PANNULLE Kiukaisten yhteiskoulun kotitalousluokka ke 16.10.2019 klo 17.30-20.30 Riitta Isotalo Kurssimaksu 14,00 e Ilmoittaudu 9.10.2019 mennessä Valmistetaan erityyppisiä ruokia peurasta ja hirvestä ja mahdollisesti muustakin riistasta. Materiaalimaksu (n.10 e) maksetaan opettajalle. EURA 29

Ilmoittautumisohjeet s. 3 810204 GLUTEENITON LEIVONTA Kiukaisten yhteiskoulun kotitalousluokka to 7.11.2019 klo 17.30-20.30 Riitta Isotalo Kurssimaksu 14,00 e Ilmoittaudu 31.10.2019 mennessä Niksejä gluteenittomaan leivontaan. Valmistetaan sekä suolaista että makeaa gluteenittomasti. Materiaalimaksu (n. 10 e) maksetaan opettajalle. KIELET 120101 LUKU- JA KIRJOITUSTAIDON KURSSI Kännö ti, ke ja to klo 10.00-14.00 10.9.2019-5.12.2019 Pauliina Ukkonen Opiskellaan suomen kielen äänteitä ja kirjaimia. Lisäksi sanastoa, numeroita ja helppoja arkielämän sanontoja. Opitaan asioita myös toiminnan kautta ja tehdään vierailuja. Kurssi etenee rauhallisesti. Kurssi on ilmainen niille, joille se sisältyy kotoutumissuunnitelmaan. Kurssimaksu on 180 e, jos sinulla ei ole kotoutumiskoulutuksen tukea. Oppikirja: Moi! Tarkemmat tiedot opettajalta puh. 044 793 4437. 120102 SUOMI 1 Finnish for Foreigners 1 Euran yhteiskoulun kieliluokka 2 ke 18.15-19.45 Olga Ipatova Kurssimaksu 20,00 e Alkeiskurssi. Harjoittelemme jokapäiväisen suomen kielen käyttöä. Opiskelu vaatii luku- ja kirjoitustaitoa latinalaisilla aakkosilla. Oppikirja: Suomen mestari 1. Opetushallituksen tukema kurssi. Basic vocabulary and grammar to beginners. A lot of communication based on every-day life situations; the learner starts speaking Finnish from the very first steps. Knowledge of Latin letters (reading and writing the ABC) is required. Textbook: Suomen mestari 1. 120301 ENGLANTI 1 Euran yhteiskoulun kieliluokka 1 ke 16.30-18.00 Ulla Palomäki Tutustutaan englannin alkeisiin. Opetellaan ääntämistä ja perusrakenteita, opitaan kertomaan itsestä ja lähipiiristä sekä tutustutaan matkailusanastoon. Paljon suullisia harjoituksia. Oppikirja: Destinations 1. 120303 ENGLANTI 3 Euran yhteiskoulun kieliluokka 1 ke 18.15-19.45 Ulla Palomäki Harjoitellaan arjessa ja matkustaessa tarvittavaa ajanmukaista puhekieltä. Päivitetään sanavarastoa, luetaan kirjaa ja tehdään monipuolisia tehtäviä. Oppikirja: Destinations 3 alusta. 120304 CATCHING UP Lukio luokka Pena ma 17.00-18.30 9.9.2019-4.11.2019 Hanna Havia Ovatko englannin perusteet hallussa, mutta kaipaat lisää varmuutta puhumiseen? Viritellään ääntämistä, puhumista ja kuuntelemista monipuolisesti rennossa ilmapiirissä. Eri aihealueiden sanasto kertautuu käyttäessämme oppikirjaa Catching Up. 120305 MATKAILUENGLANTI Lukio luokka Pena ma 18.30-20.00 Hanna Havia Kaipaatko kertaamista matkailusanastossa 30

ja -fraaseissa? Käsittelemme eri aihepiirejä: asioiminen hotellissa ja ravintoloissa, kulkuneuvojen käyttö jne. Teemme sekä kirjallisia että suullisia harjoituksia opiskelijoiden mielenkiinnon ja taitotason mukaisesti. Oppimateriaalina monisteet. 120701 ESPANJAN ALKEIDEN JATKO Euran yhteiskoulun kieliluokka 2 to 17.00-18.30 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Elizabeth Layche-Riento Jatketaan ääntämisen, perussanaston ja arkielämän puhetilanteiden harjoittelua. Kertauksen jälkeen jatketaan kirjaa Buenas Migas 1 kappaleesta 7. 120802 ITALIAN JATKOKURSSI Lukio luokka Pena ti 17.30-19.00 14.1.2020-7.4.2020 Vesa Havia Tervetuloa jatkamaan italian opintoja! Kerrataan vanhaa, opitaan uutta, painotetaan matkaillessa tarvittavaa arkikieltä ja -sanastoa. Oppikirja: Bella Vista 2 kappaleesta 5. 120601 VENÄJÄN ALKEET Euran yhteiskoulun kieliluokka 2 ke 16.30-18.00 Olga Ipatova Opimme lukemaan kyrillisiä kirjaimia, tutustumme perusrakenteisiin ja kokeilemme aitoa kommunikointia venäjän kielellä. Lisäksi joka tunnilla kulttuuria ja maantuntemusta. Painotetaan suullista taitoa. Oppikirja: Kafe Piter 1. EURA 120702 ESPANJA 2 Euran yhteiskoulun kieliluokka 2 to 18.30-20.00 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Elizabeth Layche-Riento Opitaan lisää kielioppia ja perussanastoa ja jatketaan tutustumista espanjankielisten maiden kulttuuriin. Kertauksen jälkeen alamme lukea oppikirjaa Buenas Migas 2. 120801 ITALIAN ALKEET Lukio luokka Pena ti 19.00-20.30 14.1.2020-7.4.2020 Vesa Havia Italia on mielenkiintoinen matkailumaa ja kieli sopii hyvin suomalaisten suuhun. Tule ja aloita matka tähän kiehtovaan kieleen! Oppikirja: Bella Vista 1 alusta. 129801 VIRON ALKEET Euran yhteiskoulu kieliluokka 5 ke 17.00-18.30 Heli Saksa Lähdetään aivan alkeista. Oppikirja sovitaan 1. kerralla. 129802 VIRON JATKOKURSSI Euran yhteiskoulu kieliluokka 5 ma 17.00-18.30 Heli Saksa Opitaan lisää arkielämän tilanteissa tarvittavaa kieltä. Sopii viroa muutaman vuoden lukeneille. Oppikirja sovitaan 1. kerralla. TIETOTEKNIIKKA DIGIÄ DIGGAAMAAN Katso sivu 28 340105 ÄLYPUHELIMEN KÄYTÖN ALKEET (iphone) Eura lukio luokka LIILE to 17.00-21.00 26.9.2019-3.10.2019 Pirttimäki Jukka 31

Ilmoittautumisohjeet s. 3 Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Käsitellään Applen puhelimen käyttöä. Opetellaan laitteen käyttö puhelimena (puhelimen toiminta, tekstiviestit, yhteystiedot). Käsitellään laitteen käyttöjärjestelmää, kameratoimintoja, Apple ID-tunnusten tekoa, mukana tulevia ohjelmia sekä erikseen ladattavia ohjelmia (esim WhatsApp), icloudpalvelua ja tiedostojen jakamista. Osallistujat voivat esittää toivomuksia kurssin sisällön suhteen. Oma puhelin mukaan. Opetushallituksen tukema kurssi. 340106 ÄLYPUHELIMEN PERUSTEET (ANDROID) Eura lukio luokka LIILE ma 17.00-20.00 28.10.2019-4.11.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 21.10.2019 mennessä Tutustutaan älypuhelimen perustoimintoihin ja perussovelluksiin. Käydään mahdollisuuksien mukaan myös kurssilaisten omia toiveita läpi. Ei vaadi aiempaa osaamista älypuhelimen käytöstä. Oma puhelin mukaan. Opetushallituksen tukema kurssi. 340100 TIETOTEKNIIKKAA VARTTUNEILLE JA ALOITTELIJOILLE Eura lukio luokka LIILE to 17.00-20.00 31.10.2019-21.11.2019 Pirttimäki Jukka Kurssimaksu 33,00 e Ilmoittaudu 24.10.2019 mennessä Edetään rauhallisesti ja selkeäsanaisesti alkeista alkaen. Aloitetaan näppäimistön ja hiiren käytön harjoittelulla. Opetellaan käyttämään internetin palveluita (mm. matkaliput, pankkipalvelut, sosiaalinen media, sähköposti), toimisto-ohjelmien alkeita ja tiedostojen käsittelyä. Osallistujat voivat esittää toiveita sisällön suhteen. MUSIIKKI 100405 ÄITI-LAPSI -KANTELEEN- SOITTO, YKSILÖOPETUS 30 MIN Kännö, pikkukamari la 12.00-14.00 14.9.2019-7.12.2019 11.1.2020-4.4.2020 Elsi Mattila Kurssimaksu 160,00 e Lainattavana ilmaiseksi lapselle 5-kielinen kantele ja äidille 10-kielinen kantele. Kurssimaksu sisältää äidin ja lapsen. Ilmoittaudu 5.9. mennessä puh. 050 053 4642. 100203 LUCIA-KULKUE Euran yhteiskoulun musiikki ke 16.00-17.30 13.11.2019-27.11.2019 Elina Jahkola Kurssimaksu 15,00 e Ilmoittaudu 6.11.2019 mennessä Harjoitellaan Lucia-kulkue sekä kulkueen laulut. Mahdollinen esiintyminen. Suunnattu ala- ja yläasteikäisille. 100201 VANHAAN MALLIIN Kännö, valkoinen luokka pe 10.00-11.00 13.9.2019-29.11.2019 10.1.2020-3.4.2020 Elsi Mattila Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Soiton ja laulun iloa harmonikan säestyksellä. Ota mukaan Toivelaulukirjat 9 (syksy) ja 10 (kevät) + hopeinen ja kultainen laulukirja. 100202 SEKAKUORO KIUKAISTEN LAULU Kiukaisten koulu to 18.30-20.45 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Markku Haavisto ja Roman Szyrowski Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Lauletaan kevyttä musiikkia moniäänisesti. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat laulajat! 32

100302 PUHALLINORKESTERI Kiukaisten yhteiskoulu to 18.30-20.45 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Ahti Laine Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Yhteissoittoharjoituksia kohtalaisen soittotaidon omaaville. Monipuolista puhallinmusiikkia. 100301 HARMONIKKA (aloittelijat ja jatkajat) Kännö, roosa luokka la 8.45-11.45 14.9.2019-7.12.2019 11.1.2020-4.4.2020 Elsi Mattila Kurssimaksu 75,00 e Harmonikansoiton opetusta ja uuden moniäänisen ohjelmiston harjoittelua aiemmin soittaneille. Klo 11 alkeita ihan alusta. Vuokrattavana lasten harmonikka. Ilmoittaudu 5.9. mennessä puh. 050 053 4642. 100303 KITARANSOITTO Euran yhteiskoulun kirjasto to 15.45-16.30 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Markku Haavisto Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Tutustutaan kitaransoittoon ja sointuotteisiin yhdessä. Jokaisella tunnilla soitetaan helppoja kappaleita ja opitaan soittamista. Kitara mukaan. Ryhmäopetusta. 100304 KITARANSOITTO ALKEISJATKO Euran yhteiskoulun kirjasto to 16.30-17.15 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Markku Haavisto Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Alkeiskurssin käyneille tai soittokokemusta omaaville. Pääpainona soinnuilla säestäminen. Kitara mukaan. Ryhmäopetusta. 100304 VIULUNSOITTO, YKSILÖOPETUS 30 MIN Euran yhteiskoulun kieliluokka 6 to 15.15-18.15 14.1.2020-7.4.2020 Anita Salmi Kurssimaksu 160,00 e Lapsille ja aikuisille. Lähdetään liikkeelle henkilökohtaisen tasosi mukaan. Ilmoittaudu puh. 044 422 4861. 100401 SOITON YKSILÖOPETUS, 20 MIN Kännö, pikkukamari pe 11.00-12.40 13.9.2019-29.11.2019 10.1.2020-3.4.2020 Elsi Mattila Kurssimaksu 105,00 e Pianon, harmonikan ja 5- ja 36-kielisen kanteleen opetusta kaikenikäisille. Lainattavana 5-kielisiä kanteleita maksutta, 36-kielisestä vuokra. Ilmoittaudu 5.9. mennessä puh. 050 053 4642. 100402 SOITTOTAIDON PERUSTEET, YKSILÖOPETUS 20 MIN Kauttuan koulu ma 14.00-17.40 Markku Haavisto Kurssimaksu 105,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Opetellaan soittotaidon perusteita oppilaan omista lähtökohdista. Voit valita soittimeksi pianon, kitaran, basson, rummut, laulun tai harmonikan. Myös teorian opiskelu mahdollista. Ei ikärajaa. 100403 SOITTOTAIDON PERUSTEET, YKSILÖOPETUS 20 MIN Panelian koulu ti 14.00-17.00 14.1.2020-7.4.2020 Markku Haavisto EURA 33

Kurssimaksu 105,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Sisältö sama kuin edellä. 100404 SOITTOTAIDON PERUSTEET, YKSILÖOPETUS 20 MIN Kiukaisten koulu to 15.30-18.10 12.9.2019-5.12.2019 9.1.2020-2.4.2020 Roman Szyrowski Kurssimaksu 105,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Opetellaan soittotaidon perusteita oppilaan omista lähtökohdista. Voit valita soittimeksi pianon, kitaran, basson, rummut, viulun, pasuunan tai harmonikan. 110101 LAULU SOIMAAN, YKSILÖOPETUS 30 MIN Kännö, pikkukamari to 14.00-20.30 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Elina Jahkola Kurssimaksu 160,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Kaikille laulamisesta innostuneille. Opetellaan vaivattomampaa äänenkäyttöä erilaisten harjoitusten, laulujen sekä äänenmuodostuksen avulla. Voit vapaasti valita lauluja, joita haluat laulaa. Edetään omista lähtökohdista ja tavoitteista. Kati Arve Kurssimaksu 35,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Luodaan musiikin tiedollisia ja taidollisia valmiuksia kuunnellen, laulaen, soittaen, tanssien ja leikkien unohtamatta musiikin tuomaa riemua ja iloa! 110122 MUSKARI SOIKOON! (3 kk-3 v) Kännö, roosa luokka ke 10.00-10.45 Elina Jahkola Kurssimaksu 35,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Perhemuskari. Lauletaan, soitetaan, kuunnellaan, liikutaan ja loruillaan yhdessä vanhemman, muiden ja vaikkapa oman sisaruksen kanssa! 110124 MUSKARI HONKILAHDELLA (3 kk-5 v) Honkilahden koulu käsityöluokka pe 17.15-18.00 13.9.2019-29.11.2019 10.1.2020-3.4.2020 Elina Jahkola Kurssimaksu 35,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Perhemuskari. Mukavaa läsnäoloa lapsen ja muiden kanssa laulun, soiton, leikin ja liikkeen siivittämänä. Ilmoittautumisohjeet s. 3 110120 MUSKARI (1-3 v) Panelian koulu, vanha puoli ti 17.00-17.30 15.1.2019-2.4.2019 Kati Arve Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Lapsen ja vanhemman yhteinen hetki kuunnellen, laulaen, soittaen, leikkien ja tanssien. Musiikin iloa tuoden! 110121 MUSKARI (4-6 v) Panelian koulu, vanha puoli ti 18.00-18.45 14.1.2020-7.4.2020 TAITEEN PERUSOPETUS Taiteen perusopetus on lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista taidekasvatusta. Kansalaisopiston kuvataidekoulussa ja käsityökoulussa noudatetaan Opetushallituksen määräyksiin perustuvia opetussuunnitelmia. Oppilas saa päättötodistuksen opetussuunnitelman mukaiset opinnot suoritettuaan. Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun. Kysy rohkeasti toimistosta tai ryhmän opettajalta vapaita paikkoja jatkavissa ryhmissä! 113003 TAIDELEIKKIKOULU (5-6 v) Kännö, sininen luokka 34

ke 18.00-19.00 11.9.2019-6.11.2019 8.1.2020-4.3.2020 Aki Suutari Kurssimaksu 62,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Leikki, mielikuvitus, elämys, uteliaisuus ja kokeileminen toimivat oppimisen perustana. Varhaisiän opinnot rohkaisevat lasta jatkamaan taiteen perusopintoihin. 113002 KUVATAIDEKOULU 2 (8-9 v) Kännö, sininen luokka ma 15.30-17.45 2.9.2019-2.12.2019 13.1.2020-13.4.2020 Aki Suutari Kurssimaksu 122,00 e Kurssilla on tilaa, kysy toimistolta! 113001 KUVATAIDEKOULU 2 (8-9 v) Kännö, sininen luokka ke 16.30-18.00 4.9.2019-4.12.2019 8.1.2020-8.4.2020 Heli Vehkaperä-Palo Kurssimaksu 122,00 e KUVATAITEET 110305 NUORTEN TAIDETYÖPAJA (10-14 v) Kännö, sininen luokka to 15.30-17.00 12.9.2019-5.12.2018, 16.1.2020-2.4.2020 Sanna Saarinen Kurssimaksu 92,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Tehdään kierrätysmateriaaleista sekä muista pehmeistä ja kovista materiaaleista 3-ulotteisia veistoksia sekä 1 suurempi yhteisteos. Tarvikemaksu 40 e kuuluu kurssin hintaan. 110321 VÄREILIJÄT Kännö, sininen luokka ti 11.30-13.45 14.1.2020-7.4.2020 Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Mukavaa yhdessäoloa mielenterveyskuntoutujille hyvässä porukassa kuvataiteen merkeissä. Kurssimaksun lisäksi materiaalimaksu. 110361 PÄIVÄTAITEILIJAT Kännö, roosa luokka ke 13.00-16.00 Heli Vehkaperä-Palo Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Pitkäjänteistä kuvan tekemistä erilaisin tekniikoin ja materiaalein. Tavoitteena oma luova prosessi. Tutustutaan taidehistoriaan ja nykytaiteeseen. Aloittelijoille ja myös pitkään harrastaneille. Syksyllä aloitetaan kartonkigrafiikalla. 110364 ÖLJYVÄRIPIIRI HARRIN ILOISET TAITEILIJAT Panelian vanha terveystalo, alakerta la-su klo10.00-15.30 5.10.2019-3.11.2019 18.1.2020-22.3.2020 Harri Veistinen Kurssimaksu 83,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä Öljyvärimaalausta syventävästi. Aloittelijoille ja jatkajille. Kokoontumiset 5.-6.10., 19.- 20.10., 2.-3.11. Keväällä 18.-19.1., 1.-2.2., 15.-16.2., 7.-8.3. ja 21.-22.3. 113701 DIGIKUVAAJIEN PÄIVÄKERHO Kännö, roosa luokka to 13.00-15.15 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-9.4.2020 Erkki Majamäki Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Käydään läpi valokuvauksen perusasioita, tutustutaan kameran toimintoihin, toteutetaan annettuja kuvaustehtäviä ja katsellaan valokuvia. EURA 35

Ilmoittautumisohjeet s. 3 110301 KERAMIIKKAA JA KUVA- TAIDETTA KEHITYSVAMMAISILLE Kännö, keramiikka ke 13.00-14.30 Tarja Kyllijoki Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Tutustutaan taiteen tekemiseen ja nautitaan saven tunnusta. Materiaalimaksu 10 e 110302 PÄIVÄKERAMIIKKA Kännö, keramiikka ti 10.00-12.15 14.1.2020-7.4.2020 Tarja Kyllijoki Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Tutustutaan käsinrakennustekniikoihin. Voit valmistaa käyttöesineitä, pieniä veistoksia ja relief-tauluja ja dreijata. Aikaisemmin mukana olleet voivat tehdä suurempia ja vaikeampia töitä. Materiaali- ja polttomaksu käytön mukaan. Savesta yhteistilaus. 110303 KERAMIIKKA Kiukaisten yhteiskoulu ti 17.30-19.45 14.1.2020-7.4.2020 Tarja Kyllijoki Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Opetellaan keramiikan käsinrakennustekniikoita sekä dreijausta ja koristelumenetelmiä. Tehdään töitä omien ideoiden pohjalta taitojen mukaan. Vasta-alkajille ja jatkajille. Materiaali- ja polttomaksu käytön mukaan. KÄDENTAIDOT 110391 POSLIININ JA PUUN KORISTEMAALAUS Kännö, valkoinen luokka ti 10.00-12.15 14.1.2020-7.4.2020 Anja Vihervirta Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 3.10.2019 mennessä Syksyllä kerrataan posliininmaalauksen perusteita ja kokeillaan uusia tekniikoita. Polttomaksu erikseen. Keväällä puumaalauksessa keskitytään pohjamaalaustekniikoihin ja koristemaalaustyyleihin. Opettajalta voi ostaa tarvikkeita. 110392 POSLIININ- JA LASINMAALAUS Kiukaisten yhteiskoulu ke 10.00-13.00 Anja Vihervirta Kurssimaksu 75,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Maalataan helpoilla tekniikoilla käyttö- ja koriste-esineitä esim. laseja ja ulkolyhtyjä. Tarvikkeita voi ostaa opettajalta. Polttomaksu erikseen. 110393 PUUN KORISTEMAALAUS Kiukaisten yhteiskoulu 12.9.2019-28.11.2019 Anja Vihervirta Kurssimaksu 37,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Koristemaalataan käsittelemätön puupinta. Voidaan maalata myös kankaalle esim. laukkuja, tyynyjä ja esiliinoja. Opettajalta voi ostaa puutavaraa. Kokoontumiskerrat: 12.9. ja 19.9. klo 15-16.30, 3.10., 17.10., 31.10., 14.11. klo 15-18, 21.11. ja 28.11. klo 15-16.30. 114005 SAUMURILLA HELPOSTI JA NOPEASTI Kännö, valkoinen luokka pe 17.00-20.00 la-su 10.00-14.00 11.10.2019-13.10.2019 Anja Peltonen Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 3.10.2019 mennessä Valmistetaan legginsit, pipo, tuubihuivi tai tunika. Ensimmäisellä kerralla tutustutaan saumurin toimintoihin ja suunnitellaan. Oma tai ystävän kanssa yhteinen saumuri mukaan. Voit tuoda materiaaleja tai ostaa opettajalta. 36

114004 TIKKAUS Kännö, valkoinen luokka pe 17.00-20.00 la-su 10.00-16.30 4.10.2019-6.10.2019 Eija Kause Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä Opetellaan vapaatikkausta, trapuntotikkausta yhdistettynä applikaatiotekniikkaan. Ommellaan vanutikattuja tyynyjä, kaitaliinoja, pussukka ja erilaisia harjoitustöitä. Aikaisempaa osaamista ei tarvita. 110406 VANHAN AJAN TONTTU, HALTIJA TAI ENKELI Kännö, roosa luokka ke ja pe 17.00-20.00 la ja su 10.00-16.30 8.11.2019-13.11.2019 Teija Ruuhikorpi-Mäki Kurssimaksu 33,00 e Ilmoittaudu 31.10.2019 mennessä Valmistetaan n. 50 cm pitkä nostalginen vanhan ajan hahmo. Opettaja tuo materiaalit ja työvälineet. Lisäksi materiaalimaksu. Opettaja lähettää infoa ennen kurssin alkua. 114002 TILKKUTYÖ - päiväryhmä Kännö, valkoinen luokka ma 10.00-13.00 9.9.2019-4.11.2019 3.2.2020-30.3.2020 Eija Kause Kurssimaksu 58,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Ommellaan sisustustekstiilejä: kaitaliinoja, tyynyjä, laukkuja, seinävaatteita, peittoja, pehmoja, keinutuolin mattoja ym. opiskelijan toiveiden mukaan. Aikaisempaa osaamista ei tarvita. 114003 TILKKUTYÖ - iltaryhmä Kännö, valkoinen luokka to 17.00-20.00 12.9.2019-7.11.2019 6.2.2020-2.4.2020 Eija Kause Kurssimaksu 58,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Sisältö sama kuin edellä. 110409 KÄDENTAITOJA AIKUISILLE Kännö, roosa luokka to 10.00-12.15 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Tytti Kallio Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Käsitöitä ja askartelua huovutuksesta betoniin. Käytetään paljon kierrätysmateriaaleja. Keväällä tehdään käsityöreissuja. Materiaalimaksut opettajalle. 110411 NEULAKINNASTEKNIIKKA Kännö, valkoinen luokka pe 17.30-19.00 la-su 10.00-13.00 20.9.2019-22.9.2019 Erja Helkiö Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Käydään läpi suomalaisittain (2+2) neulaaminen sekä lapasten teon vaiheet. Neula mukaan, mikäli sinulla jo on. Opettajalta voi ostaa tarvikkeita. Materiaalimaksu 5 e ja neulat 10-15 e. 110422 NEULEKAHVILA KÄNNÖ Kännö, valkoinen luokka ke 18.00-20.15 joka toinen viikko 18.9.2019-27.11.2019 15.1.2020-25.3.2020 Marja-Leena Pihlava Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 11.9.2019 mennessä Ensimmäisellä kerralla aloitetaan sukat kahdella puikolla. Ota mukaan puikot nr. 3 (pitkät- tai pyöröpuikot) ja lankaa esim. Novita Nalle, pääväriä 150 g ja kahta raitaväriä pienet määrät sekä kaksi silmukkamerkkiä. Syksyllä parillisilla ja keväällä parittomina viikkoina. Tiedustelut opettajalta p. 050 433 0791. 110423 NEULEKAHVILA HONKILAHTI Honkilahden koulu joka toinen viikko ti 18.00-20.15 17.9.2019-26.11.2019 EURA 37

Ilmoittautumisohjeet s. 3 14.1.2020-24.3.2020 Marja-Leena Pihlava Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 10.9.2019 mennessä Sisältö sama kuin edellä. 117001 KUDONNAN LYHYTKURSSI Kännö, valkoinen luokka ma 14.15-16.30 9.9.2019-7.10.2019 Marja Nuotio Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Luodaan kapea loimi ja käydään läpi kankaanrakentaminen teoriassa ja käytännössä. Opetellaan perussidokset ja kudotaan. 114001 LAUTANAUHA Euran yhteiskoulun tekstiilityö ma 17.15-20.30 ti-ke 18.00-20.30 14.10.2019-16.10.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 7.10.2019 mennessä Tehdään muinaispuvuistakin tuttuja lautanauhoja, joita käytetään esim. vöinä, reunusnauhoina vaatteissa ja asusteissa tai kirjanmerkkeinä. Opetellaan loimen luonti, kudontaohjeen lukeminen, nauhan kutominen sekä nauhan viimeistely. Katso tarvikelista netistä kurssin kohdasta Lisätiedot tai kysy toimistosta. 110441 KUDONTA EURA Kännö, kudonta ke 17.30-19.45 8.1.2020-8.4.2020 Tarja Kyllijoki Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Kudotaan mattoja, liinoja, shaaleja, huiveja ym. käsityötekstiilejä kangaspuissa erilaisista materiaaleista. Opitaan käsinkudottujen tekstiilien viimeistelytapoja. Aloittelijoille ja aiemmin harrastaneille. 110442 KUDONTA EURAKOSKI Kiukaisten yhteiskoulu ma 10.00-12.15 Sanna Saarinen Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Kudontaa toiveiden mukaan. Aloittelijoille ja aiemmin harrastaneille. 110443 KUDONTA HONKILAHTI Mannilan kylätupa ke 10.00-12.15 Sanna Saarinen Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Kudotaan sisustus- ja käyttötekstiilejä. Aloittelijoille ja aiemmin harrastaneille. 110448 PITSINNYPLÄYS EURA Kännö, roosa luokka ke 18.00-20.15 Pirjo Narkko Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Nyplätään perinteisten mallien lisäksi mm. kukkia, tauluja, hattuja ja laukkuja nyplääjien oman valinnan mukaan. 110449 PITSINNYPLÄYS KIUKAINEN Kiukaisten yhteiskoulun tekstiilityön lk ti 17.30-19.45 14.1.2020-7.4.2020 Jaana Sandberg Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Aloittelijoille ja konkareille. 110481 PUUKKOPAJA EURA Euran yhteiskoulun tekninen työ ma 17.30-20.30 Harri Kotilehto Kurssimaksu 30,00 e 38

Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Valmistetaan puukko ja tuppi itsenäisesti työskennellen. Kokeneemmilta ryhmäläisiltä saat tarvittaessa apua. Materiaalihankinnat pääsääntöisesti itse, myös yhteishankinnat mahdollisia. 110482 PUUKKOPIIRI KIUKAINEN Kiukaisten yhteiskoulu ke 18.00-20.15 Jouni Salonen Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Valmistetaan puukko alusta loppuun käsityönä. Mahdollisuus tehdä puukko myös valmisterin. 110487 PUUTYÖ EURA Euran yhteiskoulun tekninen työ ke 17.30-20.30 Harri Korteniemi Kurssimaksu 75,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Valmistetaan omista materiaaleista käyttöja koriste-esineitä. 110489 TUUNAUSPIIRI Kiukaisten yhteiskoulu to 18.00-20.15 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Olli-Pekka Kaitale Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Moposta autoon ja kaikkea siltä väliltä. 110494 PERINTEINEN VERHOILU Kauttuan koulu ke 18.00-21.00 Päivikki Lekari Kurssimaksu 75,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Vanhan tuolin korjaaminen ja verhoilu käyttökuntoon jousineen, heinätäytteineen ja säkkikankaineen. Opettajan työkalujen käytöstä työkalumaksu. 110401 KUVIA KANKAALLE JA PUULLE Kännö, roosa luokka pe 16.30-18.45 la 10.00-14.45 18.10.2019-19.10.2019 Tytti Kallio Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 11.9.2019 mennessä Opetellaan kuvansiirron tekniikoita puulle ja kankaalle. Tuo mukanasi valokuva/ kuvia. Materiaalimaksu käytön mukaan. 117003 MELKEIN KAIKKEA LASISTA Kännö, valkoinen luokka ti 17.30-20.30 14.1.2020-7.4.2020 Eeva-Liisa Rintanen Kurssimaksu 75,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Kokeillaan tiffanya, lasimosaiikkia ja lasinsulatusta. Valmistetaan valaisimia, ikkunatöitä, vateja ja koruja. Tarvikkeita voi ostaa kurssipaikalta. Lisätiedot opettajalta 050 559 0056. 117004 HOPEAKORUKURSSI ALKEET Kännö, keramiikka la-su klo 10-16.30 28.9.2019-29.9.2019 Annaleena Soini Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Opetellaan perustekniikat valmistamalla sileä sormus. Jatkossa voi tehdä koruja omien suunnitelmien tai opettajan mallien mukaan, esim. kiven istutusta ja monimuotoisempia juotostöitä, ketjukoruja. Opettajalta voi ostaa materiaaleja. Tarvikemaksu 6 e. Myös omia työkaluja voi ottaa mukaan. 117009 HOPEAKORUTEKNIIKAT Kännö, valkoinen luokka ma 17.30-20.30 EURA 39

Ilmoittautumisohjeet s. 3 Marja Nuotio Kurssimaksu 75,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Valmistetaan hopeakoruja eri tekniikoilla langasta, levystä ja hopeasavesta. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Ensimmäisellä kerralla esittely tekniikoista. Materiaalia voi ostaa opettajalta. 119802 HIMMELI Kännö, roosa luokka pe 22.11.2019 klo17.00-20.00 la 23.11.2019 klo 10.00-16.30 Marja Nuotio Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 14.11.2019 mennessä Tehdään monimuotoinen nykypäivän sisustukseen sopiva himmeli. Opetellaan tekniikat ja valmistetaan himmeli joko mallin mukaan tai itse soveltaen. Materiaalina ruisolki, jota voi ostaa opettajalta. Mukaan pienet sakset sekä neula ja lankaa, jotka voi ostaa myös opettajalta. TANSSI JA LIIKUNTA 110501 LAVATANSSIN PERUSKURSSI Euran kirkonkylän koulun sali ke 18.30-20.00 18.9.2019-13.11.2019 Helena Feldt Kurssimaksu 35,00 e Ilmoittaudu 11.9.2019 mennessä Valssi, foksi, tango, humppa ja kuviohumppa. Aloitetaan alkeista ja edetään kurssilaisten tason mukaan. Voit tulla yksin tai parin kanssa. Kaikki pääsevät tanssimaan; kurssilla käytetään hyväksi havaittua parinvaihtoa. Sopii myös jonkin verran tanssikokemusta omaaville, sillä opetus on tekniikkapainotteista. 830102 MÖKKIPELIT HALTUUN MÖLKKY JA PETANKKI Katso sivu 29 830101 PELI- JA PALLOILUKERHO HÖNTSÄ Euran kirkonkylän koulun sali ma 15.30-16.30 Tanja Aaltola Kurssimaksu 35,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Tarkoitettu 9-11 v tytöille ja pojille. Pelaillaan sählyä, futista ja muita pelejä innokkuuden mukaan. Liikutaan sään salliessa välillä myös ulkona. 830112 SELKÄJUMPPA Urheilutalo peilisali to 17.00-17.45 12.9.2019-28.11.2019 16.1.2020-2.4.2020 Henna Riihimäki Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Tuki- ja liikuntaelinten liikkuvuutta, voimaa ja hallintaa ylläpitävä selkäpainotteinen jumppa rauhallisin liikkein. Kokoontuu myös 24.10. 830113 HIMPPA-JUMPPA Hinnerjoen koulu ma 18.00-18.45 Mia Heikkilä Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Tule jumppaamaan hyvä mieli! Lämmittely, pieni hiki pintaan ja lempeää venyttelyä. Kunto kohoamaan ja liikettä lihaksiin. Kartoitetaan osallistujien toiveita kauden aikana. Kaikenikäisille. Miehet mukaan! 830141 SISÄPYÖRÄILY Kuntokeskus Tzemppi ma 18.00-18.50 Jantunen Tanja Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Sisäpyörätreeni mukaansa tempaavan musiikin tahdissa ledivalojen välkkeessä. Ohjaaja leikittelee erilaisilla oteleveyksillä ja polkutekniikoilla ja saa sykkeesi kohoamaan ja hien virtaamaan. 830142 KEVYT KUNTOPIIRI Kuntokeskus Tzemppi 40

to 18.00-19.00 12.9.2019-5.12.2019 Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Kevyt versio circuit-kiertoharjoittelusta kaikille, jotka haluavat tehdä omaan tahtiinsa rauhallisemman harjoituksen. Hydrauliikkavastuksilla toimivat laitteet takaavat turvalliset liikeradat ja soveltuvat kaikille: aloittelijoille, kasvuikäisille nuorille, senioreille, liikerajoitteisille (reuma, nivelrikko, polvi-, nivelvaivat). Lopuksi venyttely. Ohjaajina Terhi Puustelli, Outi Nenonen ja Veera Satola. 830145 KUNTONYRKKEILY (jatko) Kuntokeskus Tzemppi to 19.15-20.15 12.9.2019-5.12.2019 Terhi Puustelli Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Hallitsetko perustekniikan ja haluat kehittyä siinä? Tehdään koordinaatiota kehittäviä liikkumis-, lyönti- ja väistöharjoituksia. Lisäksi lihaskunto-osuus. Lyöntiharjoitukset tehdään kaverin pistehanskoihin tai säkkiin. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille sukupuoleen katsomatta. Ei opetusta 7.11. 830166 MIESTEN KUNTORYHMÄ Panelian koulun liikuntasali to 19.15-20.15 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Marko Nieminen Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Kuntouttavaa ja monipuolista kestävyysharjoittelua oman kunnon, terveyden ja toimintakyvyn mukaan. Harjoittelu kohentaa kokonaisvaltaisesti kuntoa, liikkuvuutta ja lihaskuntoa. Ei kokoonnu kuukauden viimeisinä torstaina! JOOGA 830501 ÄIJÄJOOGA Kauttuan koulun sali ma 19.00-20.30 9.9.2019-9.12.2019 Johanna Nieminen Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Äijille ikään, kokoon ja kankeuteen katsomatta. Tehdään kehoa venyttäviä ja vahvistavia liikkeitä, saadaan liikkuvuutta selkärankaan ja tyyneyttä mieleen. Opetellaan myös hellittämään ja rentoutumaan. Mukaan alusta ja lämmin, rento asu. Ei opetusta 2.12. 830502 JOOGA (alkeet) Urheilutalo peilisali ke 18.45-20.15 11.9.2019-11.12.2019 Johanna Nieminen Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Opetellaan joogan alkeet. Harjoitukset tehdään omaa kehoa kuunnellen ja luonnollisen hengityksen rytmissä. Loppurentoutus. Mukaan lämpimät vaatteet. Ei opetusta 4.12. 830503 JOOGA (jatko) Urheilutalo peilisali ke 17.00-18.30 11.9.2019-11.12.2019 Johanna Nieminen Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Aiemmin jooganneille. Syvennetään harjoitusta joogan periaatteita noudattaen. Ei opetusta 4.12. 830504 JOOGA JA MEDITAATIO Urheilutalo peilisali pe 9.00-10.45 13.9.2019-29.11.2019 10.1.2020-3.4.2020 Johanna Nieminen Kurssimaksu 70,00 e EURA 41

Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Aiemmin jooganneille. Joogaharjoituksen lopuksi hiljennytään opettelemaan meditaatiota. 830505 JOOGA PANELIAN KOULU Panelian koulun liikuntasali to 17.30-19.00 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Erja Mäkilä Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Aloittelijoille ja jatkajille. 830506 KUNDALIINIJOOGA Kännö, roosa luokka ti 18.00-19.30 14.1.2020-7.4.2020 Tanja Hyttinen Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Fyysisten harjoitusten lisäksi hengitysharjoituksia, mantroja, meditaatioita ja rentoutusta. Vasta-alkajille ja pidempään jooganneille. Tule päästämään irti stressistä ja löytämään syvempi yhteys itseesi. Mukaan alusta, rennot vaatteet, tyyny ja viltti. Ilmoittautumisohjeet s. 3 42

HARJAVALTA Tiedustelut ja ilmoittautumiset, ks. sivu 4 Opintosetelit työttömille ja maahanmuuttajille, ks. sivu 4 Toimisto/opettajien huone, Myllykatu Kymppi, luokka 167 Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@huittinen.fi Rehtori Virpi Havia, puh. 044 560 4585, tavattavissa Harjavallan toimistossa opetuskauden aikana ke klo 15.00 18.00 Kieltenopettaja Erja Moilanen, puh. 044 560 4584 OPINTOTILAT Myllykatu Kymppi, Myllykatu 10 Emil Cedercreutzin museo, Museotie 1 Harjavalta-sali, Myllykatu 3 A Hopeanuolen palvelukoti, Palvelukatu 9 Keskustan koulu, Myllykatu 3 A Alakoulun liikuntasali, Myllykatu 3 A Yläkoulun liikuntasali, Myllykatu 3 C Yläkoulun kuvataideluokka, Myllykatu 3 C ovi 16 Taitotalo, Myllykatu 3 D Toimintakeskus, Koulukatu 4 Vinnarin vanha koulu, Annalankatu 8 Kiinteistöpäivystys puh. 044 432 5399 HARJAVALTA 150 v www.instagram.com/iloveharjavalta on syyskuussa 2019 alkava projekti, jossa oppilaat juhlistavat 150-vuotiasta Harjavaltaa. Miten Harjavalta näyttäytyy lapsen ja nuoren silmin? Oppilaat kuvaavat kotikaupunkiaan osana taiteen perusopetuksen opintoja; uudet kuvat päivittyvät instagramiin viikoittain. Tervetuloa seuraamaan! RETKET, LUENNOT JA TAPAHTUMAT 999903 MATKA KÄDENTAITO- MESSUILLE TAMPEREELLE pe 15.11.2019 Matkareitti: 8.00 Eura Kännö - 8.10 Kiukainen kt 43 levähdyspaikka - 8.30 Harjavalta Neste - 9.00 Huittinen Härkäpakari - 10.00 Tampere Messukeskus. Paluulähtö klo 16. Matkan hinta 30 e, sisältää kuljetuksen ja messulipun (laskutetaan etukäteen). Sitova ilmoittautuminen 17.10. mennessä, jonka jälkeen lähetetään lasku. 1101101 MATKA AMELIE-MUSIKAALIIN TURKUUN pe 22.11.2019 Iloa ja onnenkipinöitä sinkoileva musikaali, joka perustuu romanttiseen ranskalaiskomediaan. Lähtö Eura Kännö klo 16, Harjavalta linja-autoasema 16.20, Huittinen linja-autoasema 17.00, näytös klo 19.00. Matkan hinta: perus 52 e, eläkeläinen 48 e, opiskelija/ työtön 40 e (varaudu esittämään todistus) sisältää kuljetuksen ja musikaalilipun (laskutetaan). Sitova ilmoittautuminen 17.10. mennessä, jonka jälkeen lähetetään lasku. 4102301 LEPAKKORETKI to 12.9.2019 klo 19.30-22.00 Niina Rekilä Kurssimaksu 8,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Mahdollisuus päästä näkemään lepakoita sekä kuulemaan lepakoiden kaikuluotausääniä. Et tarvitse mukaan mitään erityistä. Kokoontuminen Myllykatu 10 parkkipaikalla klo 19.30. Huonon sään sattuessa varapäivä to 19.9. Tarkemmat ohjeet ilmoittautuneille myöhemmin. Ennen retkelle lähtöä lyhyt alustus Suomen lepakkolajeista ja yleensä lepakoista. Tiedustelut opas Niina Rekilä 044 071 0661. HARJAVALTA 43

Ilmoittautumisohjeet s. 3 8301303 KASARI-AEROBICIÄ JA MINI-TRAMPOLIINEJA Harjavallan liikuntahallin peilisali la 28.9.2019 klo 10.00-12.45 Mona Koski Kurssimaksu 15,00 e Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Tule mukaan 80-luvun tunnelmaan ja siitä nykypäivään! Ota halutessasi mukaan vaikkapa neonväriset säärystimet, hikipanta ja värikkäät trikoot. Klo 10 lämmittely, 10.15-11 kasari-aerobic, 11-11.15 tauko, 11.15.-12.15 mini-trampoliinit, 12.15-12.45 loppurentoutus ja venyttely. 8305306 HARJAVALTA ART -JOOGA II Emil Cedercreutzin museo su 24.11.2019 klo 14.00-16.30 Johanna Nieminen Ilmoittaudu 14.11.2019 mennessä Tule joogaamaan taideteosten keskelle ja tutustu samalla museoon! Klo 14-14.45 museokierros oppaan johdolla, 15-16.30 joogaa museolla, vetäjänä Johanna Nieminen. Mukaan lämpimät vaatteet ja alusta. Yhteistyössä Cedercreutzin museo. Maksuton. 1140304 NEULEKAHVILA MUSEOLLA Emil Cedercreutzin museo su 27.10.2019 klo 11.00-14.00 Elina Törmä Alkutalven sunnuntai käsitöiden, käsityön ystävien ja kahvittelun merkeissä taiteen ympäröimänä. Aiheina neuletöitä talveen. Voit tulla myös oman työn kanssa. Ota lanka ja puikot mukaan. Museokahvila avoinna. Kurssimaksu 5 e kerätään käteisenä. VANHUSTENVIIKON HYVINVOINTI- PÄIVÄN DIGIKLINIKKA Harjavallan liikunta- ja uimahalli ti 8.10.2019 klo 10.00-14.00 Askarruttaako digit, somet ja mobiilit? Otetaan yhdessä selvää! Voit ottaa oman älylaitteesi mukaan ja piipahtaa Sataopiston digiklinikkapisteellä klo 10-12. Järj. Keski- Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä yhteistyössä alueen kuntien, yhdistysten, järjestöjen ja yritysten kanssa. KOTITALOUDEN ENERGIAILTA Myllykatu Kymppi, suurluokka 274 to 9.10.2019 klo 17.30-19.00 Pureudutaan kotitalouden energiankulutuksen jakautumiseen ja eri säästömahdollisuuksiin päästöjä unohtamatta. Luodaan katsaus energiakentän tulevaisuuden muutoksiin, jotka koskevat myös tavallista kuluttajaa. Maksuton. Yhteistyössä Alueellinen energianeuvontahanke. ELOKUVAMUSIIKIN KONSERTTI Harjavalta-sali la 16.11.2019 klo 15.00 Harjavallan Naislaulajat elokuvamusiikin tunnelmissa. Liput 15 e, sisältää kahvitarjoilun. Alle 12 v ilmaiseksi. KAUPUNGIN JOULUKONSERTTI Harjavalta-sali ke 11.12.2019 klo 18.00 Esiintymässä Harjavallassa toimivia musiikkiryhmiä. Maksuton. KULTTUURITORSTAIT EMIL CEDERCREUTZIN MUSEOSSA Maksuttomat luennot yhteistyössä museon kanssa. Ei ennakkoilmoittautumista. HURAHDA KLASSISEEN to 19.9.2019 klo 18.00-19.30 Mitä yhteistä on Beatlesillä ja Bachilla? Elina Jahkola tutustuttaa pilke silmäkulmassa klassisen musiikin best of -hitteihin samalla säveltäjien henkilöhistoriaa valottaen. VUOJOEN KARTANON HISTORIAA to 17.10.2019 klo 18.00-19.30 Eurajoella sijaitsevan Vuojoen kartanon historia ulottuu 1600-luvun alkuun. Se on nähnyt monenlaisia vaiheita. Kukoistuskautensa se koki 1800-luvulla Björkenheim-suvun omistuksessa, jolloin nykyinen empiretyylinen kartanolinna rakennettiin. Kartanon historiasta kertoo Vuojoki-säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Heikkilä. HARJAVALLAN KIRKKOJEN HISTORIAA to 21.11.2019 klo 18.00-19.30 Harjavallan kirkoilla on pitkä ja mielenkiintoinen historia. Kirkoista kertomassa rovasti Veijo Järvinen. 44

DIGIÄ DIGGAAMAAN Sataopisto on mukana Säkylän ja Rauman kansalaisopistojen kanssa Opetushallituksen tukemassa Digiä diggaamaan -yhteishankkeessa. Hanke tähtää aikuisten digitaalisten taitojen vahvistamiseen. Sataopiston kursseille ilmoittautumisten alkamispäivänä to 22.8. on saatavana henkilökohtaista opastusta ilmoittautumiseen klo 15-17 seuraavissa paikoissa: Huittinen: Kansalaisopisto Kuninkainen lk 256. Saskyn datanomiopiskelijat opastavat ilmoittautumisessa. Eura: Kirjasto. Lukion opiskelijat opastavat ilmoittautumisessa. Tiloissa on tietokoneita. Voit myös ottaa henkilökohtaisen laitteesi mukaan. Hankkeen tiimoilta IT-kouluttaja Johanna Manninen tulee pitämään kaikille avoimia maksuttomia työpajoja muutamilla kursseillemme. Pajoissa käydään käytännönläheisesti läpi verkkoviestintämahdollisuuksia, sosiaalisen median palveluita sekä kyseessä olevan kurssin erityispiirteitä digimaailmassa. Harjoitusten tekemistä varten voit ottaa mukaan oman mobiililaitteesi (älypuhelin tai tabletti). Työpajojen aikataulu: ke 2.10. klo klo 13.00-14.15 Päiväkässä Huittinen kansalaisopisto, lk 113 ke 9.10. klo 15-15.45 Englannin jatkokurssi senioreille Huittinen kansalaisopisto, lk 202 ke 16.10. klo 14.00-15.00 Päivätaiteilijat Eura Kännö, Roosa luokka to 14.11. klo 10.00-11.15 Kädentaitoja aikuisille Eura Kännö, Roosa luokka ti 8.10. klo 13.15-14.00 Afternoon English Harjavalta Myllykatu 10 lk 167 ma 25.11. klo 12.30-13.45 Päiväkässä Harjavalta Myllykatu 10 lk 167 ke 4.12. klo 18.00-19.15 Harjavallan Naislaulajat Harjavalta Myllykatu 10 lk 274 Johanna on tavattavissa myös Vanhustenviikon hyvinvointipäivässä Harjavallan liikunta- ja uimahallilla ti 8.10. klo 10-12. Askarruttaako digit, somet ja mobiilit? Otetaan yhdessä selvää! Voit ottaa oman älylaitteesi mukaan ja piipahtaa Sataopiston digiklinikkapisteellä. Hankkeeseen liittyy myös verkkovälitteisiä kaikille avoimia maksuttomia luentoja. Luennoille ei ole ennakkoilmoittautumista. YLEISTÄ TIETOTURVASTA JA TIETOSUOJASTA MIKSI NE OVAT TÄRKEITÄ ASIOITA? ti 5.11. klo 13-16 Huittisten kaupungintalon valtuustosali ke 6.11. klo 13-16 Euran kunnanviraston valtuustosali Tampereen kaupungin tietosuojavastaava Ari Andreasson Luentotallenne uudesta tietosuojalainsäädännöstä (EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki). Lain tavoitteena on parantaa henkilötietojen suojaa ja rekisteröityjen oikeuksia vastata uusiin digitalisaation ja globalisaation tietosuojakysymyksiin ja yhtenäistää tietosuojaa EU:ssa. Lisäksi käydään läpi yleisimpiä tietosuojariskejä ja niihin varautumista. KIRKONROTASTA FORTNITEEN KUINKA INTERNET MUUTTI KAIKEN! ma 11.11. klo 14-15.30 Huittisten kaupungintalon valtuustosali ke 20.11. klo 14-15.30 Euran kunnanviraston valtuustosali Mediakasvattaja Tommi Tossavainen Luentotallenne elämämme digitalisoitumisesta. Elektroninen urheilu, valeuutiset ja miljoonia seuraajia tavoittavat somevaikuttajat ovat kaikki internetin mukanaan tuomia uusia ilmiöitä. Mitä vaikutuksia digitalisaatiolla on yhteiskuntaamme ja ihmissuhteille? Millaisia aikuisia kasvaa nopeutuvan muutoksen aikana? Ja pitäisikö olla huolissaan? HARJAVALTA 45

Ilmoittautumisohjeet s. 3 KULTTUURI JA KIRJALLISUUS 1102301 OPISTOTEATTERI (yli 10 v) Toimintakeskus ke 18.00-20.15 15.1.2020-18.3.2020 Anne Ketola Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Tehdään erilaisia teatteriharjoituksia, opetellaan näyttämöilmaisua sekä harjoitellaan näytelmä, joka esitetään yleisölle keväällä 2020. Aiempaa kokemusta näyttelemisestä ei tarvitse olla. Vanhat ja uudet harrastajat tervetuloa! 1302301 KIRJOITTAJAPIIRI Myllykatu Kymppi, luokka 167 to 17.30-19.45 joka toinen viikko 19.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-26.3.2020 Suvi Vehmanen Kurssimaksu 40,00 e Oletko kiinnostunut kirjoittamisesta? Tähän porukkaan olet tervetullut! Kirjoitamme faktaa ja fiktiota; tarinoita, muistelmia ja runoja. Tyylilajit vaihtelevat ryhmän kiinnostuksen mukaan. Keskustelemme teksteistä ja saat kannustavaa palautetta ja tukea. Aloittelijoille ja pidempään kirjoittaneille. Perinteiset kirjoitusvälineet tai kannettava tietokone mukaan. 1302302 SANASEIKKAILU-KERHO (3.-6. lk) Keskustan alakoulu to 14.00-14.45 joka toinen viikko 19.9.2019-5.12.2019 Suvi Vehmanen Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Sanataide on seikkailujen, mielikuvituksen ja jännityksen juhlaa. Tule kerhoon, jossa keksimme yhdessä, millaisella sanasaippualla tylsyys lähtee irti! Mistä napista ihmekonetta ei saa painaa ja mitä sitten tapahtuu, jos kuitenkin? Maksuton, yhteistyössä Keskustan alakoulu. Kokoontumiset 19.9., 3.10., 17.10., 7.11., 21.11. ja 5.12. 1302303 SANATAIDEKERHO (yläkoululaisille) Myllykatu Kymppi, luokka 167 to 15.00-16.30 joka toinen viikko 19.9.2019-5.12.2019 Suvi Vehmanen Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Mitä lukee kirjeessä, jonka saaja on kreivi Dracula tai Donald Trump? Millaista olisi elämä Raivovaarassa tai Pusulassa? Lenssussa pitää pistää palttoo päälle, ja rahapulassa rätingit voi viskata kortteerin räppänästä pihalle. Tehdään sanakeitoksia, kokeillaan ja nautitaan kirjoittamisesta. Kirjoitusharjoitukset ovat lyhyitä ja niistä keskustellaan yhdessä. Voit myös kirjoittaa omia tarinoita tai vaikkapa omaa kirjaa. Aiempaa kirjoitusharrastusta ei tarvita. Maksuton, yhteistyössä Keskustan yläkoulu. Kokoontumiset 19.9., 3.10., 17.10., 7.11., 21.11. ja 5.12. TERVEYS 8302301 TERVEYTTÄ SYKSYYN MAUSTEILLA Myllykatu Kymppi, luokka 278 la 5.10.2019 klo 10.00-14.00 Rita Koivisto Kurssimaksu 18,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä Mausteet ovat luonnollinen raaka-aine ruuanlaitossa, mutta tiedostammeko niiden terveydelliset vaikutukset? Terveyttä ja hyvinvointia voidaan tukea arjen ruuanlaitossa helposti. Tutustutaan syksyn ajan mausteisiin ja siihen, kuinka mausteilla voi valmistautua kaamosaikaan. Eväät mukaan, mausteita on! Opettaja kerää pienen materiaalimaksun. 8302302 MTEA1 - MIELENTERVEYS ELÄMÄNTAITONA Myllykatu Kymppi, luokka 276 ti 17.30-20.30 24.9.2019-15.10.2019 Johanna Nieminen Kurssimaksu 70,00 e 46

Ilmoittaudu 9.9.2019 mennessä Suomen Mielenterveysseuran kehittämä koulutus sopii kaikille jotka haluavat vahvistaa omaa tai läheistensä mielenterveyttä. Saadaan tietoa mielenterveyteen vaikuttavista tekijöistä, kuten tunnetaidoista, stressinsäätelystä ja vuorovaikutustaidoista. Rohkaistutaan huolehtimaan omasta ja läheisten mielenterveydestä ja hankitaan taitoja selvitä elämään kuuluvista vastoinkäymisistä. Koulutuksesta saa Suomen Mielenterveysseuran kurssitodistuksen (edellyttää läsnäoloa kaikilla kokoontumiskerroilla). Kurssimaksu sisältää kirjan. 8302303 MTEA2 - HAAVOITTUVA MIELI Myllykatu Kymppi, luokka 276 ti 17.30-20.30 5.11.2019-26.11.2019 Johanna Nieminen Kurssimaksu 70,00 e Ilmoittaudu 21.10.2019 mennessä Tietoa mielenterveyden häiriöistä, niiden kohtaamisesta ja ensiavusta. Käydään läpi yleisimpiä häiriöitä, kuten masennus ja ahdistus, sekä niiden oireita. Hankitaan valmiuksia tarjota apua ja ohjata hoitoon, sekä opitaan soveltamaan mielenterveyden ensiavun askeleita. Koulutuksesta saa Suomen Mielenterveysseuran kurssitodistuksen (edellyttää läsnäoloa kaikilla kokoontumiskerroilla). Kurssimaksu sisältää kirjan. 8104301 LETTIKURSSI Myllykatu Kymppi, luokka 278 ma 14.10.2019 klo 18.30-20.45 Milla Aaltonen Kurssimaksu 14,00 e Ilmoittaudu 8.10.2019 mennessä Opetellaan erilaisten lettikampausten tekoa, niksejä letitykseen ja niiden kiinnittämiseen. Jokainen osallistuja tuo mukanaan oman letitettävän, joka saa osallistua kurssille ilmaiseksi. Letitettävä voi olla myös lapsi. Letitettävän hiusten on ulotuttava vähintään olkapäille. Ota mukaan hiusharja, kampa, lenkkejä ja hiuspinnejä. 4102302 METSÄSTÄJÄKURSSI Myllykatu Kymppi, luokka 276 ma 18.00-21.00 30.9.2019-28.10.2019 Pekka Teini ja Jari Hakala Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 23.9.2019 mennessä. Suoritetaan metsästäjätutkinto. Riistanhoitoyhdistys tilaa tarvittaessa Metsästäjän Opas -oppikirjan. Kurssimaksun lisäksi tutkintomaksu. Tutkintopäivät 4.11. ja 11.11. 1301302 STARTTIPÄIVÄ SUKUTUTKIMUKSEEN Myllykatu Kymppi, luokka 278 la 16.11.2019 klo 9.30-15.30 Juha Vuorela Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 24.10.2019 mennessä Eväät esivanhempien omatoimiseen etsintään. Käydään läpi sukututkimuksen perusteita, käytännesääntöjä ja seurakuntien arkistoja. Tutustutaan eri lähteisiin: kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luettelot, rippikirjat, perukirjat ym. Käytännönläheinen koulutus sisältää runsaasti konkreettisia esimerkkejä. Sopii aloittelijoille tai muistinvirkistykseksi sukututkimusta jo harrastaneille. HARJAVALTA MUU KOULUTUS KIELET 1203301 ENGLANNIN ALKEET Myllykatu Kymppi, luokka 167 ti 16.30-18.00 14.1.2020-14.4.2020 Erja Moilanen Vasta-alkajille ja kaiken unohtaneille. Opitaan käytännön englantia rauhalliseen tahtiin. Kuuntelemista ja pieniä keskusteluharjoituksia mahdollisimman paljon. Oppikirja: Steps into English 1 alusta. 47

Ilmoittautumisohjeet s. 3 1203302 SENIORIENGLANTI Myllykatu Kymppi, luokka 167 ma 13.15-14.45 Erja Moilanen Englannin perusteita rauhalliseen tahtiin. Kerrataan vanhaa ja opitaan uutta. Oppikirja: Destinations 2 kappaleesta 5. 1203303 AFTERNOON ENGLISH Myllykatu Kymppi, luokka 167 ti 13.15-14.45 14.1.2020-14.4.2020 Erja Moilanen Aikuisten jatkoryhmä, jossa kieltä opetellaan käyttämällä. Jutellaan englanniksi ja luetaan kirjaa. Oppikirja: Stepping Stones 2 kappaleesta 4. 1203304 PRACTISE YOUR ENGLISH Myllykatu Kymppi, luokka 282 ma 17.30-19.00 Erja Moilanen Kannustetaan toisiamme puhumaan englantia virheitä pelkäämättä. Laajennetaan sanavarastoa lukemalla monipuolista kirjaa ja tekemällä tehtäviä. Kielitaito ei ruostu kun sitä käyttää! Oppikirja: Stepping Stones 1 kappaleesta 6. 1204301 SAKSA Myllykatu Kymppi, luokka 167 ma 17.00-18.30 Pertti Kaarluoto Koulussa hankittujen taitojen elvytystä. Opetellaan sanoja ja rakenteita käytännön tarpeisiin ja parannetaan maantuntemusta. Oppikirja: Hallo 2 kappaleesta 8. 1207301 ESPANJAN ALKEET Myllykatu Kymppi, luokka 282 ti 16.30-18.00 14.1.2020-7.4.2020 Elizabeth Layche-Riento Opetellaan ihan alkeista. Opitaan ääntämistä sekä perusrakenteita ja sanastoa. Oppikirja: Buenas Migas 1 alusta. 1207302 ESPANJAN ALKEIDEN JATKO Myllykatu Kymppi, luokka 282 ke 17.00-18.30 Elizabeth Layche-Riento Harjoitellaan ääntämistä, perussanastoa ja arkielämän puhetilanteita. Kertauksen jälkeen jatketaan kirjaa Buenas Migas 1 kappaleesta 7. 1207303 ESPANJAN JATKOKURSSI Myllykatu Kymppi, luokka 282 ke 18.30-20.00 Elizabeth Layche-Riento Pidetään yllä kielitaitoa ja opitaan lisää. Oppikirja: Buenas Migas 2 kappaleesta 7. 1208301 ITALIAN ALKEET Myllykatu Kymppi, luokka 167 ma 18.40-20.10 Pertti Kaarluoto Vasta-alkajien kurssilla opitaan ääntämään italiaa ja tulemaan toimeen matkailijan kohtaamissa puhetilanteissa. Oppikirja: Si parte! 1205301 RANSKAN ALKEIDEN JATKO Myllykatu Kymppi, luokka 282 to 18.15-19.45 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-16.4.2020 Erja Moilanen 48

Viime vuonna alkeista alkanut opiskelu jatkuu. Poimitaan matkailijan selviytymispaketti, keskitytään käytännön sanastoon. Kertauksen jälkeen jatketaan kirjaa Chez Olivier 1 kappaleesta 9. 1205302 RANSKAN JATKOKURSSI Myllykatu Kymppi, luokka 167 ti 18.15-19.45 14.1.2020-14.4.2020 Erja Moilanen Kasvatetaan sanavarastoa, opitaan uutta ja kerrataan vanhaa. Puhutaan mahdollisimman paljon ranskaksi. Oppikirja: Chez Olivier 2 kappaleesta 7. 1206301 VENÄJÄN ALKEET Myllykatu Kymppi, luokka 282 ma 19.00-20.30 Erja Moilanen Opitaan lukemaan ja kirjoittamaan kyrillisillä kirjaimilla. Harjoitellaan kohteliaisuus- ja palvelufraaseja sekä ruoka- ja matkailusanastoa. Tutuiksi tulevat lukuisat s-äänteetkin. Oppikirja: Prijatnava Appetita: palveluvenäjän perusteet. 1206302 VENÄJÄN JATKOKURSSI Myllykatu Kymppi, luokka 282 to 16.30-18.00 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-16.4.2020 Erja Moilanen Opiskellaan rauhalliseen tahtiin. Luetaan kirjaa ja tehdään tehtäviä, harjoitellaan puhumista. Sopii muutaman vuoden opiskelleille. Oppikirja: Kafe Piter 2 kappaleesta 8. TIETOTEKNIIKKA DIGIÄ DIGGAAMAAN Katso sivu 44 VANHUSTENVIIKON HYVINVOINTI- PÄIVÄN DIGIKLINIKKA Katso sivu 44 3401301 ÄLYPUHELIN JA TABLETTI HYÖTYKÄYTTÖÖN Myllykatu Kymppi, luokka 276 to 18.00-19.30 19.9.2019-26.9.2019 Matti Holmi ja Harri Kukola Kurssimaksu 11,00 e Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Perehdymme Android-pohjaisiin älypuhelimiin. Käymme läpi puhelimen tai tabletin peruskäyttöä ja erilaisten hyöty- ja hupiohjelmien (esim. Yle Areena, WhatsApp) lataamisen sekä kuvien tallentamisen pilveen. Oma käyttövalmis älypuhelin tai tabletti, jossa on Google-tili, mukaan. Opetushallituksen tukema kurssi. 3401302 GOOGLE DRIVE ILMAINEN PILVIPALVELU Myllykatu Kymppi, luokka 276 to 17.30-20.30 10.10.2019-17.10.2019 Pertti Salo Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 3.10.2019 mennessä Google Drive tarjoaa 15 Gt ilmaista verkkotallennustilaa kuvien, videoiden, tallenteiden ja tarinoiden säilyttämiseen. Perehdytään pilvipalvelun toimintoihin ja käyttöön. Tiedostojen tallentaminen palveluun, niiden jakaminen ja lähettäminen. Drivessa olevia tiedostoja voi käyttää älypuhelimilla, tableteilla ja tietokoneilla. Mukaan kannettava tietokone tai tabletti. MUSIIKKI 1005301 ÄÄNENMUODOSTUS TUTUKSI Myllykatu Kymppi, luokka 278 ma 9.9.2019 klo 18.30-20.00 Elina Jahkola Kurssimaksu 8,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä HARJAVALTA 49

Ilmoittautumisohjeet s. 3 Laulamisesta kiinnostuneille, laulunharrastajille ja puhetyöläisille oman äänenkäytön tueksi. Opetellaan hengitys- ja ääniharjoitusten avulla tervettä äänenkäyttöä sekä lauletaan helppoja lauluja. 1005303 JOULULAULUJEN HISTORIAA Myllykatu Kymppi, luokka 278 ma 25.11.2019 klo 18.30-20.00 Elina Jahkola Kurssimaksu 8,00 e Ilmoittaudu 18.11.2019 mennessä Rakkaiden joululaulujemme taustatarinoita kerrottuina sekä yhdessä laulettuina. 1101301 LAULU, YKSILÖOPETUS 30 MIN Myllykatu Kymppi, luokka 278 ti 16.30-19.30 14.1.2020-7.4.2020 Jari Saarman Kurssimaksu 160,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Kaikille laulamisesta innostuneille. Laulunopettaja opastaa laulun saloihin niin vasta-alkajia kuin pidemmälle ehtineitä iskelmästä oopperaan. Opettaja sopii henkilökohtaisen opetusajan ennen opetuksen alkua. 1002306 LAULUTAIDOTTOMAT Myllykatu Kymppi, luokka 278 ma 18.30-20.00 28.10.2019-18.11.2019 Elina Jahkola Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 21.10.2019 mennessä Matalan kynnyksen laulukurssi niille, jotka haluavat laulaa, mutta kokevat etteivät osaa, rohkene tai laulavat nuotin vierestä. Haetaan avaimia oman äänentuoton helpottamiseksi erilaisten laulujen sekä harjoitusten avulla. Tule mukaan omalla äänelläsi. Ryhmäopetusta. 1002301 KARAOKELAULU Myllykatu Kymppi, luokka 278 ma 16.00-18.15 Elina Jahkola Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Tule laulamaan mieleisiäsi lauluja karaoketaustan säestyksellä. Voit myös ottaa omia levyjä mukaan. Lauletaan yhdessä ja erikseen. 1002302 YHTEISLAULUILLAT Myllykatu Kymppi, luokka 278 ke 18.00-19.45 joka toinen viikko 18.9.2019-4.12.2019 22.1.2020-8.4.2020 Sara Lindroos Kurssimaksu 34,00 e Ilmoittaudu 18.9.2019 mennessä Lauletaan tuttuja lauluja iloisella otteella! Tarkoitettu kaikille yhteislaulusta kiinnostuneille laulutaidoista riippumatta. Tunnin alussa lyhyt äänenavaus. Kokoontumiskerrat: 18.9., 2.10., 16.10., 6.11., 20.11. ja 4.12. Keväällä alkaen 22.1. 1002303 POPLAULUN PERUSTEET Myllykatu Kymppi, luokka 278 ke 18.00-19.45 joka toinen viikko 11.9.2019-27.11.2019 15.1.2020-1.4.2020 Sara Lindroos Kurssimaksu 34,00e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Laulun harrastajien ryhmässä käydään läpi laulamisen perustekniikkaa sekä tutustutaan erilaisiin pop- ja iskelmäkappaleisiin. Ryhmässä lauletaan kappaleita opiskelijoiden toiveiden mukaisesti, ja jokaiselle on tarjolla myös henkilökohtaista opetusta. Kokoontumiskerrat: 11.9., 25.9., 9.10., 30.10., 13.11. ja 27.11. Keväällä alkaen 15.1. 1004304 YHTYELAULU (KEVYT MUSIIKKI) Myllykatu Kymppi, luokka 278 ke 16.45-18.00 Sara Lindroos Kurssimaksu 45,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Laulunharrastajille, joilla on kokemusta ryh- 50

mässä laulamisesta. Sara s singers -lauluyhtyeessä lauletaan moniäänisesti pop- ja iskelmäkappaleita opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Nuotinlukutaito ei pakollista. 1002304 HARJAVALLAN NAISLAULAJAT Myllykatu Kymppi Entinen kirjasto ke 18.00-20.15 Virpi Havia Kurssimaksu 65,00 e Yli 40 laulajan kuorossa lauletaan 4-äänisesti kappaleita laidasta laitaan. Otetaan mukaan myös uusia laulajia: ottakaa yhteyttä Virpi Haviaan 044 560 4585 tai virpi.havia@huittinen.fi. 1001301 PELIMANNIT Keskustan koulu luokka A 306 ma 17.00-18.30 Leena Kivi Myös uudet soittajat tervetuloa! 1001302 HARJAVALLAN SOITTOKUNTA Harjavalta-sali ti 19.00-21.00 14.1.2020-7.4.2020 Heikki Syrjänen Kurssimaksu 65,00 e Myös uudet soittajat tervetuloa! 1003301 HAITARINSOITTO Keskustan koulu luokka A 213 ma 19.00-21.00 Vesa Formunen Kurssimaksu 58,00 e Ilmoittaudu suoraan opettajalle puh. 044 059 5248. 1003302 HAITARINSOITTO Keskustan koulu tekstiilityönluokka la 10.00-12.00 14.9.2019-30.11.2019 11.1.2020-4.4.2020 Vesa Formunen Kurssimaksu 58,00 e Ilmoittaudu suoraan opettajalle puh. 044 059 5248. 1004303 PIANONSOITON YKSILÖ- OPETUS, 20 MIN Myllykatu Kymppi, luokka 278 to 16.00-18.20 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Olga Ruoho Kurssimaksu 105,00 e Etusijalla entiset oppilaat. Entisten oppilaiden ilmoittautuminen 21.8. mennessä, puh. 044 560 4581. Tämän jälkeen mahdolliset vapaat paikat jaetaan uusille oppilaille ilmoittautumisjärjestyksessä. TAITEEN PERUSOPETUS Taiteen perusopetus on lapsille ja nuorille tarkoitettua tavoitteellista taidekasvatusta. Kansalaisopiston kuvataidekoulussa ja käsityökoulussa noudatetaan Opetushallituksen määräyksiin perustuvia opetussuunnitelmia. Oppilas saa päättötodistuksen opetussuunnitelman mukaiset opinnot suoritettuaan. Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun. Kysy rohkeasti toimistosta tai ryhmän opettajalta vapaita paikkoja jatkavissa ryhmissä! www.instagram.com/iloveharjavalta on syyskuussa 2019 alkava projekti, jossa oppilaat juhlistavat 150-vuotiasta Harjavaltaa. Miten Harjavalta näyttäytyy lapsen ja nuoren silmin? Oppilaat kuvaavat kotikaupunkiaan osana taiteen perusopetuksen opintoja; uudet kuvat päivittyvät instagramiin viikoittain. Tervetuloa seuraamaan! 1130302 KUVATAIDEKOULU 2 (8-9 v) Vinnarin vanha koulu, lk 13 to 18.00-20.15 5.9.2019-5.12.2019 9.1.2020-9.4.2020 Heli Vehkaperä-Palo Kurssimaksu 122,00 e 1130304 KUVATAIDEKOULU 4 (10-11 v) Vinnarin vanha koulu, lk 13 to 15.30-17.45 5.9.2019-5.12.2019 HARJAVALTA 51

Ilmoittautumisohjeet s. 3 9.1.2020-9.4.2020 Heli Vehkaperä-Palo Kurssimaksu 122,00 e 1130307 KUVATAIDEKOULU 7 (13-14 v) Vinnarin vanha koulu, lk 13 ma 15.30-17.45 2.9.2019-2.12.2019 13.1.2020-13.4.2020 Heli Vehkaperä-Palo Kurssimaksu 122,00 e KUVATAITEET 1130308 VAUVOJEN JA TAAPEROIDEN VÄRIKYLPY (3 kk-3 v) Vinnarin vanha koulu, lk 13 ti 10.00-11-00 10.9.2019-8.10.2019 Elina Jahkola Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Edetään värien, muotojen ja valon tarkastelun kautta itse tehtyyn kuvataiteelliseen jälkeen. Käytetään elintarvikepohjaisia maaleja. Värikylpy vahvistaa lapsen näköä, motoriikkaa ja sosiaalisia taitoja. Mukaan varpaat ja kädet paljaaksi jättävät maalausvaatteet, vaihtovaatteet ja pyyhe. Materiaalimaksu 15 e maksetaan opettajalle käteisellä. 1130309 ILTATAITEILIJAT Vinnarin vanha koulu, lk 13 pe 17.00-19.15 13.9.2019-1.11.2019 Johanna Vuollet Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Piirtämisen sekä akvarelli- ja akryylimaalauksen perusteet. Edetään opiskelijoiden toiveiden mukaan. Sopii myös aloittelijoille. 1130311 AKVARELLIMAALAUS 1 Vinnarin vanha koulu, lk 13 la-su klo 10.00-16.15 14.9.2019-3.11.2019 Tatsuo Hoshika Kurssimaksu 57,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Aloittelijoille ja jatkajille, tekniikkavinkkejä kaipaaville. Perinteistä akvarellimaalausta ja sekatekniikkaa, joka antaa mahdollisuuden jatkaa työskentelyä. Valon ja varjon havainnointi sekä tunteiden vapaampi ilmaisu pensselin avulla. Akvarellitarvikkeet, hiili ja pastelliliidut mukaan. Kokoontumiset 14.-15.9., 12.-13.10. ja 2.-3.11. 1135301 POSLIININ- JA LASINMAALAUS Taitotalo, muovailutyötila ti 15.00-17.15 Anja Vihervirta Kurssimaksu 44,00 e Aloittelijoille ja jatkajille. Maalataan oman valinnan mukaan esimerkiksi kuohuviinilaseja, maljakoita, lautasia erilaisin pintakoristelutekniikoin. Maalaustarvikkeita voi ostaa opettajalta. Kurssimaksun lisäksi polttomaksut. 1135302 MAALATAAN LASIA Taitotalo, muovailutyötila pe 18.00-20.15, la 11.00-14.00 27.9.2019-12.10.2019 Sirpa Poikela Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Maalataan laseja, purkkeja, lautasia ja kulhoja. Materiaalia voi ostaa opettajalta. Lisäksi polttomaksu. Kurssipäivät 27.-28.9. ja 11.-12.10. 1136301 KERAMIIKKA Taitotalo, muovailutyötila ma 18.00-21.00 Elina Törmä Kurssimaksu 75,00 e Valmistetaan käyttö- ja koriste-esineitä yhdessä ideoiden. Tutustutaan saviin, tekniikoihin, koristeluihin ja lasitteisiin. Voidaan valmistaa myös muotteja. Alle 10 v aikuisen kanssa. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksu. 52

1136302 KERAMIIKAN LYHYTKURSSI Taitotalo, muovailutyötila pe 17.15-21.00 la 10.00-16.15 20.-21.9.2019 ja 4.10.2019 Elina Törmä Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Opetellaan saven perustekniikoita, koristelua ja lasittamista. Aiheet omien toiveiden mukaan. Alle 10 v aikuisen kanssa. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksu. Pe-la 20.-21.9. valmistetaan työt, pe 4.10. töiden lasitus. Töiden nouto sovitaan viimeisellä kerralla. 1137303 ERITYISRYHMIEN MEDIAKURSSI Hopeanuolen palvelukoti la 13.00-14.30 21.9.2019-23.11.2019 25.1.2020-4.4.2020 Ari Impola Tehdään lyhytelokuvia ja tutustaan sosiaalisen median sekä erityistaiteen mahdollisuuksiin tuoda vammaisten oma ääni paremmin kuuluville. Toimii yhteistyössä TAITEESTA TYÖTÄ -hankkeen sekä valtakunnallisen kehitysvammaisten Me Itse -yhdistyksen kanssa. Kyselyt impola@meka. tv tai 050 517 8011. Kokoontumiset 21.9., 12.10., 2.11., 23.11., 25.1.,15.2., 7.3. ja 4.4.2020. Maksuton. Opetushallituksen tukema kurssi. KÄDENTAIDOT 1145302 KALLIGRAFIA Vinnarin vanha koulu, lk 13 la 28.9.2019 klo 10.00-16.15 su 29.9.2019 klo 10.00-16.15 Sarikka Vuorenoja Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Kalligrafia on kauniisti kirjoittamista. Opetellaan italicia ja modernia kalligrafiaa. Käydään läpi myös sommittelun perusteet. Ota mukaan kalligrafiavälineet, lyijykynä, 50 cm viivoitin, A3-kokoista paperia. Aloittaville ja jo harrastaneille. Opettajalta voi ostaa tarvikkeita. 1104301 MAKRAMEE Taitotalo, tekstiilityötila pe 18.00-20.15, la-su 10.00-15.30 20.9.2019-22.9.2019 Marja Nuotio Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Perehdytään tekniikkaan ja valmistetaan tekstiili tai koru. Voit ottaa mukaan lankoja, nyörejä, maalarinteippiä ja sakset. Materiaalia voi ostaa opettajalta. 1140301 PÄIVÄKÄSSÄ Vinnarin vanha koulu, lk 13 ma 12.30-14.45 Elina Törmä Kurssimaksu 36,00 e Tehdään monenlaisia käsitöitä opettajan mallien sekä omien ja yhteisten ideoiden pohjalta. Käyttötavaroita, koristeita ja asusteita. Opetushallituksen tukema kurssi. 1140304 NEULEKAHVILA MUSEOLLA Katso sivu 44. 1145301 NEULAHUOVUTUS Taitotalo, tekstiilityötila ti 18.30-20.45 17.9.2019-26.11.2019 Päivi Huhtala-Alhonmäki Kurssimaksu 37,00 e Ilmoittaudu 10.9.2019 mennessä Kuiva- eli neulahuovuttamalla rakennetut hahmot ja veistokset styrox- ja vaahtomuovipohjien päälle sekä kangaspohjaan huovutetut taulut. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan ja tehdään materiaalitilaukset. 1145303 NEULAKINNASTEKNIIKKA Taitotalo, tekstiilityötila la-su 11.00-14.00 28.9.2019-29.9.2019 Päivi Huhtala-Alhonmäki Kurssimaksu 21,00 e HARJAVALTA 53

Ilmoittautumisohjeet s. 3 Ilmoittaudu 19.9.2019 mennessä Käydään läpi suomalaisittain (2+2) neulaaminen sekä lapasten teon vaiheet. Neula mukaan, mikäli sinulla jo on. Opettajalta saa ostaa tarvikkeita. Materiaalimaksu 5 e ja neulat 10-15 e. 1145304 IDRIJAN NAUHAPITSI Taitotalo, tekstiilityötila pe 17.00-19.45 la 10.00-15.00, su 10-13.30 11.10.2019-13.10.2019 Oili Suominen Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 3.10.2019 mennessä Opitaan pitsin perusteet ja nyplätään pieni harjoitustyö. Pitsi rakentuu muutamalla parilla nyplättävästä kapeasta nauhasta. Väline- ja tarvikelista toimitetaan ilmoittautuneille. Materiaaleja saatavissa ohjaajalta. 1140302 KANKAANKUDONTA 1 Vinnarin vanha koulu, lk 10 ma 16.30-18.45 Jaana Marttila Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Kudotaan matto, shaali ja loimiripsi opiskellen samalla kudonnan perusasiat. 1140303 KANKAANKUDONTA 2 Vinnarin vanha koulu,lk 12 ma 18.45-21.00 Jaana Marttila Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Kankaankudonnan jatkoryhmä jo kudonnan alkeet hallitseville. 1145306 JOULUPAJA LAPSEN KANSSA Vinnarin vanha koulu, lk 13 la 13.00-15.00 9.11.2019-16.11.2019 Johanna Vuollet Kurssimaksu 25,00 e Ilmoittaudu 1.11.2019 mennessä Askarrellaan, tehdään joulukortteja ja -koristeita sekä pieniä lahjoja. Materiaalimaksu käytön mukaan, maksetaan opettajalle. Ilmoita lapsi kurssilaiseksi ja aikuinen maksutietoihin, kurssimaksu sisältää lapsen (4-6 v) ja aikuisen. 1145307 JOULUPAJA Taitotalo, muovailutyötila pe 22.11.2019 klo 18.30-20.00 la 23.11.2019 klo 10.00-16.15 Päivi Huhtala-Alhonmäki Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 14.11.2019 mennessä Joulukoristeet ja pikkulahjat erilaisin tekniikoin luonnonmateriaaleista, paperista ym. Pe tutustutaan opettajan tuomiin malleihin ja suunnitellaan toteutettavat työt, la aherretaan. Materiaalit opettajalta, maksu käytön mukaan. 1160301 PUUTYÖT Taitotalo, puutyötila ma 17.00-20.00 Jussi Rintamaa Kurssimaksu 75,00 e Ilmoittaudu opettajalle ma 9.9. 2019 klo 18.00-20.00, puh. 044 548 6768. 1160302 ELÄKELÄISTEN PUUTYÖT Taitotalo, puutyötila to 16.00-19.00 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Harri Korteniemi Kurssimaksu 75,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Uusien pienten esineiden valmistusta sekä vanhojen huonekalujen korjausta ja entisöintiä. 1170301 TIFFANYLASITYÖT Vinnarin vanha koulu, lk 13 ma 18.00-20.15 54

Anne Tuominen Kurssimaksu 65,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Perehdytään materiaaleihin, työvälineisiin ja tekniikoihin. Tehdään omavalintaisia töitä. Materiaaleja voi ostaa opettajalta. Työvälinevuokra 2 e/ilta. Aloittelijoille ja jatkajille. 1180301 VERHOILU 1 Vinnarin vanha koulu, verhoilutila ti 17.45-20.00 14.1.2020-7.4.2020 Marianne Friberg Kurssimaksu 65,00 e Verhoilua perinteisillä työtavoilla ja materiaaleilla. Ilmoittaudu opettajalle ti 3.9. klo 16-18 puh. 040 442 5788. 1180302 VERHOILU 2 Vinnarin vanha koulu, verhoilutila ke 14.00-16.15 Marianne Friberg Kurssimaksu 65,00 e Sisältö sama kuin edellä. 1180303 HUONEKALUJEN ENTISÖINTI JA TUUNAUS 1 Taitotalo, puutyötila ti 18.00-21.00 Lasse Leivo Kurssimaksu 46,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Huonekalujen lakkaukset, maalaukset ym. pintakäsittelyt ja pienet puukorjaukset. Voit korjata myös vanhoja ikkunoita käyttöikkunoiksi tai sisustuselementeiksi. Aloittelijoille ja aiemmin harrastaneille. Ei suuria huonekaluja! 1198301 HIMMELI Vinnarin vanha koulu, lk 10 pe 17.00-20.00, la 10.00-16.30 29.11.2019-30.11.2019 Marja Nuotio Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 14.11.2019 mennessä Tehdään monimuotoinen ja nykypäivän sisustukseen sopiva himmeli. Opetellaan tekniikat ja valmistetaan himmeli joko mallin mukaan tai itse soveltaen. Materiaalina ruisolki, jota voi ostaa opettajalta. Mukaan pienet sakset sekä neula ja lankaa, jotka voi ostaa myös opettajalta. TANSSI JA LIIKUNTA 8301303 KASARI-AEROBICIÄ JA MINI-TRAMPOLIINEJA Katso sivu 44 1105301 LAVATANSSIN ALKEET Keskustan yläkoulun liikuntasali pe 18.30-20.00 4.10.2019-18.10.2019 Teija Leppihalme ja Jukka Juhela Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä Aloitetaan alkeista ja edetään osallistujien toiveiden mukaan. Lajeina foksi, fusku, tango ja valssi. Voit tulla yksin tai parin kanssa. Kaikki pääsevät tanssimaan, sillä kurssilla käytetään hyväksi havaittua parinvaihtoa. Halutessasi voit myös tanssia vain oman parisi kanssa. 8301301 MIESTEN KUNTOTREENI Keskustan alakoulu liikuntasali ti 18.45-19.45 14.1.2020-7.4.2020 Mona Koski Kurssimaksu 47,00 e Monipuolista harjoittelua koko keholla vaihtuvin teemoin. Kehitetään ja ylläpidetään voimaa, kestävyyttä, koordinaatiota, nopeutta, tasapainoa ja liikkuvuutta. Jokainen tunti koostuu alkulämmittelystä, harjoitusosuudesta, loppuverryttelystä ja päättyy venyttelyihin. Alusta mukaan. 8301302 NAISTEN KUNTOTREENI Keskustan alakoulu liikuntasali ti 19.45-20.45 HARJAVALTA 55

Ilmoittautumisohjeet s. 3 14.1.2020-7.4.2020 Mona Koski Kurssimaksu 47,00 e Sisältö sama kuin edellä. 8305305 TAIJI, KIINALAINEN AAMUVOIMISTELU Keskustan yläkoulun liikuntasali la-su 10.00-12.30, 13.00-15.30 5.10.2019-6.10.2019 Leena Vilponen Kurssimaksu 30,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä Taiji (tai chi, taitsi ) on kaikille sopivaa, monipuolista kehon ja mielen kokonaisvaltaista harjoittelua, jolla kohotetaan kuntoa ja lisätään energian virtausta. Sen aaltomaiset, rauhalliset, pienin askelin tehtävät kuviot perustuvat kamppailutaitoihin, kiinalaiseen lääketieteeseen ja eläinten liikuntaan. Opetellaan Yang-tyylin 24-liikkeen yksinkertaistettua sarjaa. Mukaan liikkumisen salliva asu. 8305306 HARJAVALTA ART -JOOGA II Katso sivu 8305302 JOOGAA AAMULLA Vinnarin vanha koulu liikuntasali ke 9.00-10.30 11.9.2019-11.12.2019 Johanna Nieminen Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Alkeisryhmä, johon myös aiemmin jooganneet voivat tulla mukaan. Herätellään kehoa lempeästi mutta aktiivisesti kohti uutta päivää. Harjoitukset tehdään omaa kehoa kuunnellen ja luonnollisen hengityksen rytmissä. Alusta mukaan. Ei opetusta 4.12. 8305303 JOOGA Keskustan alakoulu liikuntasali ma 19.00-20.30 Kaija Valtonen Kurssimaksu 63,00 e Ilmoittaudu 2.9.2019 mennessä Alkeis- ja jatkoryhmä kaikille. Helppoja ja yksinkertaisia joogaliikkeitä. Harjoitusten myötä opetellaan rentoutumaan joogan periaatteita noudattaen niin, että aloittelijakin pääsee mukaan. Alusta mukaan. 8305304 ASTANGAJOOGA Keskustan alakoulu liikuntasali su 14.30-16.00 15.9.2019-1.12.2019 Anu Jalonen Kurssimaksu 40,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Aloittelijoille ja kertaajille. Opetellaan asanoita eli asentoja perinteen mukaisessa järjestyksessä ja täsmällisen vinyasan mukaisesti. Kehittää kehon sekä vähitellen myös mielen hallintaa. Alusta mukaan. 56

PUNKALAIDUN Tiedustelut ja ilmoittautumiset, ks. sivu 4 Opintosetelit työttömille ja maahanmuuttajille, ks. sivu 4 OPINTOTILAT HUOM! Punkalaitumen yhteiskoulussa ja lukiossa pidettävät kurssit siirtyvät uuteen kouluun sen valmistuttua syksyllä. Keskuskoulu, Vesilahdentie 11 Kirjasto, Urjalantie 27 Kunnantalo, Vesilahdentie 5 Liikuntahalli, Vesilahdentie 11 Pakari, Iso-Jaakkolantie 26 Uimahalli, Kostilantie 301 Vapari, Oriniementie 25 Yhteiskoulu ja lukio, Urjalantie 26 Kiinteistöpäivystys: Punkalaitumen kunnan kiinteistöt puh. (02) 7608 0258 RETKET 999903 MATKA KÄDENTAITO- MESSUILLE TAMPEREELLE pe 15.11.2019 Matkareitti: 8.00 Eura Kännö - 8.10 Kiukainen kt 43 levähdyspaikka - 8.30 Harjavalta Neste - 9.00 Huittinen Härkäpakari - 10.00 Tampere Messukeskus. Paluulähtö klo 16. Matkan hinta 30 e, sisältää kuljetuksen ja messulipun (laskutetaan etukäteen). Sitova ilmoittautuminen 17.10. mennessä, jonka jälkeen lähetetään lasku. 1101101 MATKA AMELIE-MUSIKAALIIN TURKUUN pe 22.11.2019 Iloa ja onnenkipinöitä sinkoileva musikaali, joka perustuu romanttiseen ranskalaiskomediaan. Lähtö Eura Kännö klo 16, Harjavalta linja-autoasema 16.20, Huittinen linjaautoasema 17.00, näytös klo 19.00. Matkan hinta: perus 52 e, eläkeläinen 48 e, opiskelija/työtön 40 e (varaudu esittämään todistus) sisältää kuljetuksen ja musikaalilipun (laskutetaan). Sitova ilmoittautuminen 17.10. mennessä, jonka jälkeen lähetetään lasku. KULTTUURI JA KIELET 1302401 KIRJALLISUUSPIIRI Punkalaitumen kirjasto ma 19.00-20.30 joka 4. viikko Marja Uotila Kurssimaksu 30,00 e Kaikki uudet ja vanhat kirjallisuuden ystävät, tulkaa lukemaan ja kertomaan lukemastanne muita innostaen. Tuokaa kirjaehdotuksia mukananne. PUNKALAIDUN TEATTERIA IHANAN KESKELLÄ Alkaa to 5.3.2020. Tarkemmat tiedot kevätesitteessä. 1203401 ENGLANNIN ALKEET Yhteiskoulu ja lukio, Kitula 57

Ilmoittautumisohjeet s. 3 ma 15.00-16.30 Kristian Hannikainen Ilmoittaudu 2.9. 2019 mennessä. Käytännön englannin alkeiden harjoittelua vasta-alkajille ja kaiken unohtaneille. Opitaan ääntämistä, kuullun ymmärtämistä ja perussanastoa. Oppikirja: Steps into English 1 alusta. 1203402 ACTIVATE YOUR ENGLISH Yhteiskoulu ja lukio, Kitula ma 16.30-18.00 Kristian Hannikainen Ilmoittaudu 2.9. 2019 mennessä Tule aktivoimaan englannin taitojasi! Sopii keskeisimmät perusrakenteet opiskelleille, jotka kertaamisen lisäksi haluavat kohentaa ja ylläpitää puhevalmiuttaan. Oppikirjasta sovimme yhdessä. 1207401 ESPANJAN ALKEET Yhteiskoulu ja lukio, Kitula ma 18.15-19.45 Kristian Hannikainen Ilmoittaudu 2.9. 2019 mennessä Opitaan kielen alkeita ja espanjankielisten maiden kulttuuria. Erityisesti harjoitellaan yleisimpiä matkailutilanteita. Lukukauden jälkeen mahdollisuus lähteä opintomatkalle Espanjaan. Oppikirja: Buenas Migas 1 alusta. TIETOTEKNIIKKA DIGIÄ DIGGAAMAAN Katso sivu 9 3401401 ÄLYPUHELIMEN PERUSTEET (ANDROID) Kunnantalon valtuustosali ke 17.30-20.30 2.10.2019-9.10.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 25.9.2019 mennessä Tutustutaan älypuhelimen perustoimintoihin ja perussovelluksiin. Käydään mahdollisuuksien mukaan myös kurssilaisten omia toiveita läpi. Ei vaadi aiempaa osaamista älypuhelimen käytöstä. Oma puhelin mukaan. Opetushallituksen tukema kurssi. MUSIIKKI 1005401 ESIINTYMISOPPIA LAULAJILLE Keskuskoulun juhlasali la 14.9.2019 klo 11.15-13.30 Elina Jahkola Kurssimaksu 15,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Suunnattu laulunharrastajille. Haetaan keinoja esiintymistilanteen hallintaan ja ilmaisun vapauttamiseen sekä ilon kokemiseen. Tehdään ääni-, ilmaisu-, läsnäolo-, mielikuva- ja liikeharjoituksia. 1005402 ÄÄNENMUODOSTUS TUTUKSI Keskuskoulun juhlasali la 21.9.2019 klo 11.15-13.30 Elina Jahkola Kurssimaksu 15,00 e Ilmoittaudu 12.9.2019 mennessä Laulamisesta kiinnostuneille, laulunharrastajille ja puhetyöläisille oman äänenkäytön tueksi. Opetellaan hengitys- ja ääniharjoitusten avulla tervettä äänenkäyttöä sekä lauletaan helppoja lauluja. 1002401 LAULAVAISET Punkalaidun Keskuskoulu ma 19.00-20.00 58

9.9.2019-3.12.2019 Marju Pihlajamaa Kurssimaksu 40,00 e Äänellään se variskin laulaa. Laulaminen ja sen kehittäminen on kaikille mahdollista. Jos sinulle on sanottu tai sinusta tuntuu, ettet osaa laulaa, tule kokeilemaan yhteislaulua muiden samantaitoisten kanssa. 1002402 NAISKUORO Punkalaidun Keskuskoulu ma 19.00-20.30 Pirkko-Liisa Henttinen Kaikki entiset ja uudet laulajat mukaan. Ei koelaulua. 1002405 MIESKUORO Keskuskoulun liikuntasali ma 19.00-20.30 16.9.2019-16.12.2019 13.1.2020-25.4.2020 Irina Kaukinen Kurssimaksu 58,00 e Harjoitellaan 4-äänisiä mieskuorolauluja ja sekakuoron tenori- ja bassostemmoja. Pidetään yllä laulukulttuuria Punkalaitumella ja lähikunnissa. Mukavaan porukkaan odotetaan myös uusia laulajia! 1002404 LAULAVAT ELÄKELÄISET Pakari ma 9.00-10.00 Pauli Ahvenus Kurssimaksu 40,00 e Myös uudet laulajat tervetuloa! 1003401 KITARANSOITTO Punkalaidun Keskuskoulu ke 17.30-19.00 Jukka Ritanen Kaikille kitaransoitosta innostuneille. Osallistujat jaetaan kahteen ryhmään soittotaidon mukaan, aloittelijat ja aiempaa soittokokemusta omaavat. Ryhmäopetusta. Kitara mukaan. 1004401 PIANONSOITON YKSILÖ- OPETUS, 20 MIN Punkalaidun Keskuskoulu la 8.20-13.00 14.9.2019-7.12.2019 11.1.2020-4.4.2020 Topi Nieminen Kurssimaksu 105,00 e Ilmoittaudu opettajalle soittamalla tai tekstiviestillä, puh. 050 9128 881. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. KUVATAITEET 1130401 ILOISET MAALARIT (7-9 v) Yhteiskoulu ja lukio, kuvataideluokka ma 18.00-19.00 16.9.2019-11.11.2019 Ilona Tala Kurssimaksu 33,00 e Ilmoittaudu 9.9.2019 mennessä Tutustutaan monipuolisesti eri materiaaleihin ja tekotapoihin. Muovaillaan, maalataan, piirretään ja askarrellaan. Havainnoidaan vuodenaikojen kulkua ja inspiroidutaan yhdessä väreistä, luonnosta ja taiteilijoista. Materiaalit sisältyvät kurssimaksuun. 1130402 VAUVOJEN VÄRIKYLPY (5 kk-2 v) Punkalaitumen Toimintanurkka pe 13.00-14.00 8.11.2019-15.11.2019 Outileena Uotila Kurssimaksu 12,00 e Ilmoittaudu 31.10.2019 mennessä Tärkeää on elämyksellisyys ja moniaistisuus, sekä vanhemman ja lapsen vuorovaikutus. Käytetään turvallisia, elintarvikepohjaisia maaleja. Lapselle mukaan varpaat paljaaksi jättävät maalausvaatteet, vaihtovaatteet ja pyyhe. Kerro ilmoittautuessa osallistuvien allergiat. Opettaja kerää 6 e materiaalimaksun. Lapsi ilmoitetaan kurssille opiskelijaksi ja aikuinen laskutustietoihin. PUNKALAIDUN 59

Ilmoittautumisohjeet s. 3 1135401 POSLIININMAALAUS Yhteiskoulu ja lukio, kuvataideluokka ke 17.30-20.30 25.9.2019-18.12.2019 Pirjo Männistö Kurssimaksu 75,00 e Yksilöllistä työskentelyä omien valintojen mukaan. Kurssimaksun lisäksi polttomaksu. 1136401 KERAMIIKKA Yhteiskoulu ja lukio, kuvataideluokka ti 18.00-21.00 17.9.2019-19.11.2019 14.1.2020-17.3.2020 Sirpa Luukkonen Kurssimaksu 70,00 e Ilmoittaudu 10.9.2019 mennessä Valmistetaan savesta koriste- ja käyttöesineitä. Tutustutaan tekniikoihin ja koristelutapoihin. Aloittelevat ja jo pidempään harrastaneet kaikki tervetulleita. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksu. Alle 8 v aikuisen kanssa. KÄDENTAIDOT 1140405 VAATE- JA KORJAUSOMPELU Yhteiskoulu ja lukio, tekstiilityön luokka pe 16.30-18.45 4.10.2019-1.11.2019 Paula Toriseva Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä Sisustus-, vaate- ja korjausompelua omien toiveidesi mukaan. Opettaja ohjaa tarvittaessa. Käydään läpi myös ompelukoneen perushuolto. 1140403 NUORTEN KÄSITYÖPAJA Yhteiskoulu ja lukio, tekstiilityön luokka to 17.00-19.15 12.9.2019-5.12.2019 Leena Männistö Kurssimaksu 38,00 e Ilmoittaudu 5.9.2019 mennessä Itsetehty pipo, t-paita tai sisustuselementti? Jotain uniikkia itselle. Ompelua, neulontaa ja tuunaamista nuorten omien toiveiden mukaan. 1140404 NEULOTAAN VILLAPAITA Yhteiskoulu ja lukio, tekstiilityön luokka ma 18.00-20.15 23.9.2019-2.12.2019 Leena Männistö Kurssimaksu 37,00 e Ilmoittaudu 16.9.2019 mennessä Opitaan neulomaan villapaita pyöröpuikoilla, yhtenä kappaleena ylhäältä alaspäin. Jos osaat neuloa sukat, pystyt neulomaan myös villapaidan, joten rohkeasti mukaan! Ensimmäisellä kerralla tehdään suunnitelmat, katsotaan lankavaihtoehtoja ym. 1145401 NEULAKINNASTEKNIIKKA Yhteiskoulu ja lukio, tekstiilityön luokka su 12.00-16.30 27.10.2019-3.11.2019 Johanna Manninen Kurssimaksu 26,00 e Ilmoittaudu 17.10.2019 mennessä Tekniikka, jossa puikkojen sijaan käytetään pitkää tylppäkärkistä neulaa. Opetellaan perusteet (2+2 tekniikka). Voit soveltaa opittua ja tehdä kintaita, sukkia, pipoja, pussukoita ja jopa paitoja. Ota mukaan paksuhkoa villa- tai sekoitelankaa ja kinnasneula, jos on. 1140402 KÄSITÖITÄ ILLALLA Yhteiskoulu ja lukio, tekstiilityön luokka ti 18.00-20.15 14.1.2020-7.4.2020 Tuulikki Välimäki Kurssimaksu 36,00 e Tilkkutöitä, kirjontaa, virkkausta, punontaa kierrätysmateriaaleista (esim. kahvipussikassit) ym. käsitöitä. Opetushallituksen tukema kurssi. 1140401 KUDONTA Vapari ma 17.00-19.15 Tuulikki Välimäki Kurssimaksu 65,00 e Kudotaan sisustustekstiilejä, vaatetuskankaita ja asusteita. Käytetään perinteisiä 60

malleja sekä kokeillaan uusia materiaaleja ja työtapoja. Kurssimaksuun sisältyy opetus kurssi-iltoina ja kudontamahdollisuus maanantaisin myös päivällä. Muista ajoista on maksettava päivämaksu toimintayhdistykselle. TANSSI JA LIIKUNTA 1105401 LAVATANSSIN ALKEET Keskuskoulun liikuntasali su 11.45-12.45 6.10.2019-3.11.2019 Jaana Heino Kurssimaksu 16,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä 6.10. hidas valssi, 27.10. foksi, 3.11. bugg. Vasta-alkajille. Etenemme ryhmän tason mukaan. Lisätietoja opettajalta 050 535 5621 tai jaanakheino@gmail.com. 1105402 LAVATANSSIN JATKO Keskuskoulun liikuntasali su 12.45-13.45 6.10.2019-3.11.2019 Jaana Heino Kurssimaksu 16,00 e Ilmoittaudu 26.9.2019 mennessä 6.10. hidas valssi, 27.10. tango, 3.11. bugg. Alkeet käyneille ja kertaajille. Syvennetään opittuja tanssitaitoja. Jos olet alkeet käynyt, pärjäät kurssilla. Sopii myös pidempään tanssineille. Lisätietoja opettajalta 050 535 5621 tai jaanakheino@gmail.com. 8301401 NASSIKKAKERHO (4-6- v.) Vapari ke 17.30-18.15 Juuso Mettänen Kurssimaksu 40,00 e Leikitään monipuolisia liikuntaleikkejä/pelejä, jotka kehittävät mm. sosiaalisuutta, motoriikkaa ja silmä-käsi-koordinaatiota. Pidetään yhdessä hauskaa liikunnan parissa! 8301402 LIIKETTÄ ARKEEN Vapari ti 17.00-18.00 14.1.2020-7.4.2020 Merja Niekka Kurssimaksu 47,00 e Varttuneemmalle väelle lihas-/kuntojumppaa. 8301405 KAHVAKUULA Punkalaitumen Liikuntahalli pe 19.00-20.00 13.9.2019-29.11.2019 10.1.2020-3.4.2020 Taru Nurmi Kurssimaksu 47,00 e Aluksi lämmittelyä kahvakuulalla tai oman kehon painolla. Tekniikkaharjoittelua ja erilaisia ohjelmia. Kahvakuula, sisätossut ja alusta mukaan. Valitse kuulan paino kuntosi mukaan. 8301406 NAISTEN JUMPPA Punkalaitumen Liikuntahalli ke 19.30-20.30 Satu Toivonen Kurssimaksu 47,00 e Kaikenlaista jumppaa musiikin tahdissa. Alkuverryttely, lihaskunto-osuus ja loppuvenyttelyt. 8301407 MIESTEN KUNTOLIIKUNTA Punkalaitumen Liikuntahalli ma 19.00-20.00 Jonne Kaunisto Kurssimaksu 47,00 e Monipuolista, pääasiassa kehonpainolla tehtävää treeniä, jolla kehitetään erilaisia fyysisiä ominaisuuksia. Alusta mukaan. 8301409 KUNTONYRKKEILY (yli 14v) Punkalaitumen Liikuntahalli ma 19.00-20.00 Leena Nikkanen Kurssimaksu 47,00 e Tehokasta kuntoliikuntaa nyrkkeilyn helppoja tekniikoita ja harjoitteita hyväksikäyttäen. Potkutekniikoilla treeniin saadaan haastetta PUNKALAIDUN 61

Ilmoittautumisohjeet s. 3 ja samalla aktivoidaan koko keho rankalla, mutta hauskalla tavalla. Mukaan nyrkkeilyhanskat, jos sellaiset omistat, sekä juomista ja alusta. 8305407 ASAHI-TERVEYSLIIKUNTA Keskuskoulun liikuntasali to 17.30-18.30 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Hanna Okkeri Kurssimaksu 47,00 e Asahin liikkeet on suunniteltu ergonomisesti korostaen selän oikeaa asentoa. Vaikuttaa kehon yleiseen hyvinvointiin, mm. verenkierto, hengitystekniikka ja tasapaino paranevat. Sopii kaikille eikä vaadi aikaisempaa liikuntakokemusta. 8305408 JOOGA Keskuskoulun liikuntasali to 18.30-20.00 12.9.2019-5.12.2019 16.1.2020-2.4.2020 Hanna Okkeri Kurssimaksu 63,00 e Joogaharjoitukset ovat kuin hidasta voimistelua. Oikean hengityksen ja rentoutumisen tavoitteena on kehon ja mielen hyvinvointi. Alusta mukaan. 8305409 JOOGA-PILATES Keskuskoulun liikuntasali su 14.00-15.00 27.10.2019-1.12.2019 Hanna Okkeri Kurssimaksu 21,00 e Ilmoittaudu 17.10.2019 mennessä Perustana on tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä tukeva harjoittelu. Noudatetaan pilateksen perusperiaatteita. Hengityksen tahdissa tehtävää harjoittelua. Rauhallista, selän vakautta tukevaa liikuntaa, vältetään ääriasentoja. Harjoitetaan kehotietoisuutta ja huolehditaan normaaleista liikelaajuuksista vartalossa. Ei opetusta 10.11. Uimahalli Kurssimaksut sisältävät uimahallimaksun. 8304401 VESIJUMPPA 1 ti 11.00-11.45 10.9.2019-3.12.2018, 14.1.2020-7.4.2020 Anu Isokallio Kurssimaksu 60,00 e Ilmoittaudu 3.9.2019 mennessä Tehokasta vesijumppaa musiikin ja välineiden avulla. 8304402 VESIJUMPPA 2 ke 19.30-20.15 Anu Isokallio Kurssimaksu 60,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Tehokasta liikuntaa reippaan musiikin tahdissa toisinaan välineitä apuna käyttäen. 8304403 VESIJUMPPA 3 ke 20.15-21.00 Anu Isokallio Kurssimaksu 60,00 e Ilmoittaudu 4.9.2019 mennessä Tehokasta vesijumppaa musiikin ja välineiden avulla. 62

Muistiinpanoja 63

ILMOITTAUTUMISLOMAKE Kausi Ilmoittautumislomake täytetään jokaisesta kurssista erikseen. 2019-2020 Allekirjoittamalla lomakkeen opiskelija sitoutuu maksamaan kurssimaksun. Sukunimi Etunimi (kutsumanimi) Lähiosoite Henkilötunnus, PAKOLLINEN Postinumero ja toimipaikka Sähköpostiosoite Matkapuhelin Puhelin työhön / kotiin ALLE 18-vuotiaan osalta huoltajan tiedot Huoltajan nimi / Organisaatio LASKUTUSTIEDOT Henkilötunnus / y-tunnus Lähiosoite Postinumero ja - toimipaikka Opiskelijan koulutustaustatiedot: perusaste toinen aste korkea aste kansa-, keski- tai ammatillinen yliopisto, korkeakoulu peruskoulu koulutus Tällä hetkellä: työssä työtön opiskelija eläkeläinen muu Kurssi, jolle ilmoittaudun Kurssin nimi ja numero Päiväys / 20 Opiskelijan allekirjoitus Alle 18-vuotiaan huoltajan allekirjoitus

Kartonkigrafiikan vedokset: Hanna Markkula Julkinen tiedote jokaiseen talouteen.