Kursseja ja luentoja Sataopistossa Huittisissa:
|
|
- Jussi Nieminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Kursseja ja luentoja Sataopistossa Huittisissa: Maksuttomia luentoja Huittisten kirjastossa (Lauttakylänkatu 26) yhteistyössä Huittisten kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalvelujen kanssa (Perjantaipaussit): RUISRÄÄKKÄ JA PELTOJEMME LINNUT MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ pe klo Tutustutaan Erkki Kallion johdolla kuvien ja äänien kautta peltojen lintuihin. Samalla perehdytään myös siihen, miten maatalouden muutos on vaikuttanut peltomaisemassa viihtyvien lintujen kantoihin. KUIN TAIVASTA KOSKETTAISI: JALKAPALLON IHMEELLINEN MM-HISTORIA pe klo Tietokirjailija, opettaja ja kisafani Jari Ekberg kertoo jalkapallon MM-historiaa käsittelevästä kirjastaan ja kisahistorian merkittävistä käänteistä. HURAHDA KLASSISEEN pe klo Mitä yhteistä on Beatlesillä ja Bachilla? Elina Jahkola tutustuttaa pilke silmäkulmassa klassisen musiikin best of -hitteihin samalla säveltäjien henkilöhistoriaa valottaen. Muita luentoja: MINUSTAKO YRITTÄJÄ? Huittisten kaupungintalon valtuustosali ke klo Tuija Mäkelä, Riikka Peippo Suunnattu kaikille yritystoimintaa suunnitteleville ja yrittäjyydestä kiinnostuneille. Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja kertoo yrityksen perustamisesta ja yrityspalveluista, TE-toimiston edustaja Tuija Mäkelä starttirahasta. Maksuton. TUULENTYTTÖJEN MATKASSA YLI GRÖNLANNIN JÄÄTIKÖN ma klo Keväällä 2017 kolmen naisen retkikunta ylitti hiihtäen Grönlannin mannerjäätikön. Marjo Lindberg kertoo kuvien, videoiden ja tarinoiden kera arktisen hiihtoretken valmisteluista, tunnelmista ja elämästä jäätiköllä. Yhteistyössä Huittisten Pohjola-Norden ry. Maksuton. SAKSAN KIELI JA KULTTUURI JA SEN VAIKUTUS SUOMEEN ti klo Esko Jortikka Saksan kieli ja saksalainen kulttuuri ovat jo kauan vaikuttaneet suomen kieleen ja kulttuuriin. Suuntautuminen Saksaan on ollut keskiajalta lähtien suomalaisille tärkeätä, eikä sen merkitys ole vähentynyt, vaan päinvastoin. Maksuton. Luennoille ei ennakkoilmoittautumista.
2 2 Seuraaville kursseille ilmoittautuminen: - puhelimella internetissä Ilmoittautuminen alkaa klo SUKELLUS KIINAN KIELEEN JA KULTTUURIIN Lauttakylän lukion R-luokka, ovi C2 to Leena Salminen Opitaan sanastoa käytännön tilanteisiin, tutustutaan kirjoitusjärjestelmään ja tarkastellaan kiinalaista ajattelua ja tapakulttuuria ÄÄNI KUULUVIIN JA MAAILMALLE (yli 14 v) la su klo Tuomas Helin YouTube, striimit kuvan ja äänen virta on loputon? Tuo ääni esille, oli se puhetta tai soittoa. Erotu, kun muut särisevät ja kohisevat. Opetellaan tietokoneelle tallennettavan äänen tekniset ja ohjelmalliset perusteet ja muokkaaminen. Vaatii tietokoneen peruskäytön osaamisen. Oma tabletti tai kannettava ja kuulokkeet mukaan LEIRINUOTIOKITARA la ja su Juha Aitakangas Ilmoittaudu mennessä Oletko haaveillut soittavasi kitaraa leirinuotiolla? Opetellaan kitaran viritys ja perusavosointuja sekä tutustutaan barrésointuihin. Aloittelijoille ja jo vähän soittaneille aikuisille ja lapsille (yli 10 v). Oma kitara mukaan NUORTEN TAIDEATELJEE ti Heli Vehkaperä-Palo Ilmoittaudu mennessä Syvennytään piirustukseen ja maalaukseen itsenäisesti ja opettajan avulla. Mukaan omat tarvikkeet. Voit myös ostaa niitä opistolta KEPPIHEVOSELLE ESTEET PUUSTA Pellonpuiston koulun teknisen työn tilat pe klo la klo Jenni Mäntysaari Ilmoittaudu mennessä Tule tekemään keppihevoselle esteet. Rakennetaan opettajan mallin mukaan este, jonka korkeutta voi vaihtaa. Esteet myös maalataan. Tarvikemaksu opettajalle käytön mukaan. Alle 11 vuotiaat aikuisen kanssa. Molemmilta veloitetaan kurssimaksu. Töiden nouto sovitaan opettajan kanssa.
3 LASINSULATUSTA LAPSEN KANSSA la-su Eeva-Liisa Rintanen Kurssimaksu 45,00 Ilmoittaudu mennessä Viikonloppukurssilla lapsi (7-14 v.) ja aikuinen yhdessä suunnittelevat ja valmistavat pienen työn esim. ikkunaan ripustettavaksi. Mukaan musta vedenpitävä ohutkärkinen tussi (lasille), muistiinpanovälineet, piirustuspaperia, lyijykynä, pyyhekumi, sakset, viivain. Laseja voi ostaa opettajalta. Työkaluista korvaus 6 ja sulatusmaksu työn koon mukaan esim. A-4 kok. työ 5. Opettajalta lisätietoja puh KARTONKIGRAFIIKKAA pe ja Outileena Uotila Kartonkigrafiikka on perinteistä syväpainografiikkaa jäljittelevä tekniikka. Se on nopea, ekologinen ja myrkytön taidegrafiikan muoto. Kartongin pinta kuvioidaan ja laatta vedostetaan syväpainotekniikalla. Materiaalimaksu käytön mukaan. Tule tekemään vaikka joulukortteja! AKVARELLIMAALAUKSEN INTENSIIVIKURSSI pe la-su Tatsuo Hoshika Kurssimaksu 33,00 Ilmoittaudu mennessä Aloittelijoille ja jatkajille. Perusasioiden kertausta ja uusia tekniikkavinkkejä. Valon ja varjon havainnointi sekä tunteiden vapaampi ilmaisu pensselin avulla. Akvarellitarvikkeet ja hiili mukaan. Voit myös kokeilla kuivapastellien käyttöä akvarelliin yhdistäen KERAMIIKAN KUOPPAPOLTTO Kansalaisopisto Kuninkainen, savipaja to la ja su Elina Törmä Kurssimaksu 30,00 Poltetaan keramiikkaa perinteisesti maakuopassa. Voit valmistaa koriste- ja taide-esineitä, ruukkuja ym. Töiden valmistus to ja 27.9., töiden poltto la ja polton purku su Kuoppapoltto tapahtuu Kokemäellä, jonne omin kyydein. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksut KERAMIIKAN JOULUPAJA Kansalaisopisto Kuninkainen, savipaja la ja Sirpa Luukkonen Kurssimaksu 30,00 Ilmoittaudu mennessä Tehdään jouluisia tonttu- ja eläinhahmoja, tuikkulyhtyjä ja lahjaksi sopivia pieniä keramiikkatöitä. Kaikenikäisille, alle 8 v aikuisen kanssa. Kurssimaksun lisäksi materiaali- ja polttomaksu. La valmistetaan työt ja la töiden lasitus. Töiden nouto sovitaan viimeisellä kerralla VALOKUVAUS LAPSILLE JA NUORILLE (9-15 v) la-su Peter Forsell
4 4 Ilmoittaudu mennessä Kehitetään luovuutta ja mielikuvitusta. Opetellaan kameran perussäätöjä, valonkäyttöä, rajaamista ja sommittelua, sekä kehitetään jännittäviä tapoja katsoa ympäristöä. Miten pukisit tunteita valokuviksi? Millaisia tarinoita kuvasi kätkevät? Osallistutaan yhdessä, tulkitaan kuvien viestejä, annetaan ja saadaan palautetta. Ota mukaan järjestelmäkamera tai edistynyt kompaktikamera; myös peruskamera tai jopa puhelin käy. Eväät mukaan DIGIKUVAUSKURSSI SENIOREILLE la-su Peter Forsell Ilmoittaudu mennessä Sommittele maisemakuvia, ota teräviä kuvia temmeltävistä lapsista, onnistu tekemään parempia muotokuvia. Opetellaan valaistuksen, sommittelun ja ajoituksen hyödyntämistä kuvauksessa. Lisäksi tutustutaan uusimman digikuvaustekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin ja opiskellaan kameran käyttöä. Oma kamera mukaan KORU- JA KETJUPUNONTA Pellonpuiston koulun teknisen työn tilat la-su ja Jukka Niiranen Kurssimaksu 33 Ilmoittaudu mennessä. Perehdytään koru- ja ketjupunonnan eri vaiheisiin: lenkkien valmistamiseen, pujottamiseen ja sulkemiseen. Opetellaan muutamia eri punontamalleja, aloituspalat saat mukaasi. Harjoitusmateriaaleina lakattu kuparilanka ja teräslanka. Voit tuoda omia materiaaleja ja työkaluja. Opettajan työkalujen käytöstä peritään pieni korvaus. Voit ostaa materiaaleja myös opettajalta. Soveltuu sekä aloittelijoille että kokeneemmille KOKO PERHEEN KÄSITYÖILLAT ti Kurssimaksu 35,00 Ilmoittaudu mennessä Isovanhempi, vanhempi tai vaikka kummi yhdessä lapsen kanssa tervetuloa harrastamaan käsitöitä! Tehdään helppoja ja hauskoja, ihan oikeita käsityötuotteita. Kurssimaksu sisältää yhden lapsen ja yhden aikuisen osallistumisen. Sopii vuotiaille! Materiaalia voit ostaa opettajalta NAHKATAKEISTA UUTTA Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 pe klo la klo Natalia Järnfors Valmistetaan vanhoista nahkatakeista, vöistä ja muusta käytetystä nahasta uusia tuotteita. Voit valmistaa esim. laukun, pussukan tai tyynyn. Ommellaan käsin tai kiinnitetään liimalla, koristellaan punonnoilla ja aplikaatioilla. Ota mukaan nyöriä, neppareita, niittejä ja sirkkoja. Nahkamateriaalia voit hankkia edullisesti esim. kirpputorilta TUUNAA ITSESI TYLYPAHKAAN Kansalaisopisto Kuninkainen, lk 113 to klo pe klo Natalia Järnfors Ilmoittaudu mennessä Ommellaan itselle samanlainen viitta kuin Harry Potterilla. Ei alle 12-vuotiaille. Materiaali kuuluu kurssihintaan. Kurssi kirjaston OKM-rahoitteisen hankkeen tuella. Huom! Harry Potter -yö kirjastolla Tulethan viittaasi pukeutuneena mukaan!
5 VILLIINNY VÄREISTÄ - UNIIKIT NEULELANGAT ti Ilmoittaudu mennessä Värjätään hauskoilla ja helpoilla tekniikoilla uniikkeja trendikkäitä neulelankoja. Materiaalit maksetaan opettajalle MINÄ JA MATTO to Kurssimaksu 33,00 Tule suunnittelemaan ja kutomaan kangaspuilla unelmiesi matto! Aikaisempaa kokemusta kudonnasta ei tarvita. Materiaalina voi olla esim. räsy, trikoo, juutti. Pääpaino on kutomisessa, opettaja tekee kaikki esivalmistelut. Opettelemme myös leikkaamaan kuteita. Ei opetusta Materiaalit maksetaan opettajalle JOULUNODOTUSKURSSI ke Ilmoittaudu mennessä Perinteinen joulunodotuskurssi, jolla valmistetaan jouluisia käsitöitä eri tekniikoin. Materiaalimaksu käytön mukaan NEULONTA JA VIRKKAUS VIRON MALLIIN Vampulan kirjasto ke-to Marja Anttila Ilmoittaudu mennessä Tutustutaan 100-vuotiaan Viron kunniaksi maan rikkaaseen neule- ja virkkausperinteeseen, joka ilmenee materiaaleissa, muodoissa, työtavoissa, yksityiskohdissa, kuvioissa ja värikkyydessä. Suunnitellaan ja valmistetaan esikuvien pohjalta neuloen tai virkaten pieni työ, kuten myssy, panta, ranteen lämmittimet, lapaset tai pussukoita. Langat, puikot ja virkkuukoukut mukaan. Kokoontumiset 12.9., ja POP UP -KORTIT Vampula, Sallilan koulun tekstiililuokka la klo Elina Makkonen Valmistetaan erilaisia kortteja, jotka avautuvat kolmiulotteiseksi, mutta mahtuvat silti kuoreen. (Katso netistä: popup card, stepper card ja easel card). Ota mukaan kartonkia, kuviopapereita, esim. vanhoja kalenterikuvia, sakset, liimaa, 2- puoleinen teippi, tarroja ja joulutervehdystarroja. Opettajalla mukana leikkuri, jolla voi leikata kuvioita eri materiaaleista. Opettajalta saa myös ostaa materiaalia. Sataopisto järjestää kursseja ja luentoja myös Punkalaitumella, Eurassa ja Harjavallassa.
klo Kokkikerho 3-6 lk. Kokoontuu kerran kuukaudessa. Osanottomaksu 2 / kerta.
Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 10.10.2018 Ilmoitukset tiedotteeseen 9.10.2018 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa
SATAOPISTON. Opinto-ohjelma HUITTINEN EURA HARJAVALTA PUNKALAIDUN
SATAOPISTON Opinto-ohjelma 2018 2019 HUITTINEN EURA HARJAVALTA PUNKALAIDUN HUITTINEN I EURA I HARJAVALTA I PUNKALAIDUN Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus Risto Rytin katu 70 B, 32700 HUITTINEN 044
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
Porin taidekoulun työpajaopinnot
Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA
UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon
TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018
TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2015 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista / kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3
T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 H A K U N I L A N K Ä S I T Y Ö K E S K U S Hohtoruusu ja valoryijy 5.9. klo 18-19.30 ja 5.10. klo 11-12.30,
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017
TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. klo 15-19, startit klo 15 ja 17, Taito-kortilla tai 14 + materiaalit ellei toisin mainita.
TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018
TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 KÄSITYÖLAUANTAI Esittelemme taitokeskuksissa mallitöitä syksyn Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMOn tarjonnasta. Valmistamme aina tarpeellisia heijastavia tuotteita, materiaalimaksu.
Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä
TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA
KATUTAIDE KERAMIIKKA
TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa
LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET
Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.
TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla. on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä
Yläkoulun opetussuunnitelman mukaan Sinulla on mahdollisuus valita yhdeksättä luokkaa varten valinnaiskursseja. Kurssi on kahden jakson mittainen ja sitä opiskellaan 2 tuntia viikossa. Valinta pitää olla
Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! AIKAA!
Taidehuoltamo LennArt TARJOAA: VARAA PIKKUJOULUT NYT! PIKKUJOULUSTA ILOA PITKÄKSI AIKAA! Viettäisittekö tänä vuonna yhteistä aikaa työporukalla rauhoittuen ja/tai innostuen taiteen ja käsillätekemisen
Kokemäen kansalaisopisto
Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.
Kursseja, luentoja ja matkoja Sataopistossa Huittisissa:
1 Kursseja, luentoja ja matkoja Sataopistossa Huittisissa: 1101101 MATKA AMELIE-MUSIKAALIIN TURKUUN pe 22.11.2019 Iloa ja onnenkipinöitä sinkoileva musikaali, joka perustuu romanttiseen ranskalaiskomediaan.
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat
KUVATAIDETTA Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli
Poimintoja alkavista kursseista joissa vielä tilaa.
Poimintoja 11.3.-.3. alkavista kursseista joissa vielä tilaa. Kielet, Tampere.3.19 8.4.19 7C CANTAUTORI ITALIANI 8 ma 17.5-19. Sampola, 6 Tamara Paavilainen 19.3.19 9.4.19 58 NAISTEN ROOLIT MOZARTIN OOPPEROISSA
LAITILAN KÄSITYÖKESKUS Sairaalantie 6, Laitila puh
Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Käsityökeskuksissa
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide
TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018
TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu
KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT
TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot
Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat
Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä
UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT
UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme
Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6
Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...
HUITTISTEN SEUDUN KANSALAISOPISTO SYKSY KEVÄT HUITTINEN HARJAVALTA PUNKALAIDUN KOKEMÄEN OHJELMA KÄÄNTÖPUOLELLA
HUITTISTEN SEUDUN KANSALAISOPISTO SYKSY 2017 HUITTINEN HARJAVALTA PUNKALAIDUN KOKEMÄEN OHJELMA KÄÄNTÖPUOLELLA KEVÄT 2018 Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus Risto Rytin katu 70 B, 32700 HUITTINEN
KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus
KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!
TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin
Poimintoja alkavista kursseista joissa vielä tilaa.
Poimintoja 25.3.-7.4. alkavista kursseista joissa vielä tilaa. Kielet, Tampere 29.3.219 31.3.219 683 VENÄJÄÄ MATKAILIJALLE 14 pe 17.-2.45 la 1.-14.15 su 1.-14.15 Sampola, 227 Elena Koudinova Kuvataide,
KOKO YHDISTYKSEN SYKSYN 2018 KURSSIT, TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT
Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Vanha Suurtori 3 20500 Turku toimisto@taitovarsinaissuomi.fi toimisto puh. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Instagram @taitovarsinaissuomi
Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!
Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Muonion kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kansalaisopiston kursseilla korostuvat
HUITTINEN I EURA I HARJAVALTA I PUNKALAIDUN
Opinto-ohjelma 2019 2020 HUITTINEN I EURA I HARJAVALTA I PUNKALAIDUN HUITTINEN I EURA I HARJAVALTA I PUNKALAIDUN Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus Risto Rytin katu 70 B, 32700 HUITTINEN 044 560
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018
IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018 Kuva Hannu Hautala MIKÄ ON IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO? Ikääntyvien yliopistotoiminnan taustana on 1970-luvun alkupuolelta lähtien eri puolille Eurooppaa
KUVATAIDETTA. 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat
KUVATAIDETTA 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10 Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli ja öljyvärimaalausta
TARJONTA UUDELLAMAALLA
UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluilla kursseilla ja pajoissa on tekemisen iloa
Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki
Aineistoja taloustiedon opetukseen Iina Lario Suomen Pankki Tutut talouskilpailut jatkuvat Talousguru-kilpailu lukiolaisille 15.1.2014 (ilmoittautuminen 18.12. mennessä HYOLin sivuilla) Finalisteille tarjolla
Tietokoneen ajokorttikoulutus ryhmät
Tietokoneen ajokorttikoulutus ryhmät 130117 TIETOKONEEN A-AJOKORTTIKOULUTUS, KUVANKÄSITTELY ma 17:30-20:45, ke 17:30-20:45 6 krt. 24t/46 9.1.2013-28.1.2013 Opiskellaan tietokoneen a-ajokortin opintomäärästä
Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu
Teollinen muotoilu Koru- ja jalometallimuotoilu Sisustusarkkitehtuuri ja kalustemuotoilu Aika Maanantai 29.5. klo 11.00-12.45 Tehtävä 1 TILASTA TASOKSI Käytä lähtökohtana/ mallina ennakkotehtäväksi suunnittelemaasi
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista
LUKUVUOSI VERKKOKURSSIT (luonnos)
LUKUVUOSI 2019 2020 VERKKOKURSSIT (luonnos) INFO, https://genfibeta.weebly.com/info.html (genfibeta.weebly.com/ muuttuu myöhemmin muotoon gen.fi/) Lukuvuosi 2019 2020 verkkokurssit, https://genfibeta.weebly.com/info-lukuvuosi-2019-2020.html
TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018
TAITOKURSSIT ja -PAJAT syksyllä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu
Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514
Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden
Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.
Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on
Lahti Wellamo-opisto https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto
Lahti Wellamo-opisto https://www.opistopalvelut.fi/wellamo-opisto 041104222 NUKKETALOJA JA PIENOISHUONEITA Kurssimaksu: 52,00 Paikka: Salpakankaan koulu, teknisen työn lk Opettaja: ammatill. opettaja Leea
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO
KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 2 tuntia/viikko 8.lk peruskurssi 3 ja 4 Valokuvaus ja pimiötekniikka: Opit valokuvaamaan
PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016
PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa
Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla
Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,
TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015
TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 Luokanopettaja Muutos22.10.2015 Muutos 04.11.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 Yleisiä valmiuksia
ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista
Kämmenniemen koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta
Hamulan koulun valinnaisainetarjonta LUKUVUOSI 2016-2017 Sisällysluettelo ILMAISUTAITO... 3 KUVATAIDE... 4 MUSIIKKI... 5 LIIKUNTA... 6 OHJELMOINTI JA ROBOTIIKKA... 7 TEKNINEN TYÖ... 8 2 ILMAISUTAITO 5.
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET
Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015
Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma
Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ
LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016
elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy
Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,
Oppitunti 9 - osa 1. lihaa ja perunasose perunasose = perunamuusi perunasoseuttaja ja kolme perunaa perunamuusi ja kanaa (kanankoipi) kurpitsasose
Oppitunti 9 - osa 1 numeroita ehjä - rikki sata kaksisataa kolmesataa neljäsataa tuhat kaksituhatta kolmetuhatta neljätuhatta kymmenentuhatta kaksikymmentätuhatta satatuhatta miljoona 1 lihaa ja perunasose
LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA
työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
TERVETULOA KASTELLIN LUKIOON
TERVETULOA KASTELLIN LUKIOON 13.8.2019 OPINTO-OHJAUS OPINTO-OHJAUS ON JAETTU OHJAUSRYHMITTÄIN SEURAAVASTI: 19A Janne Metsänheimo Anu Törmi 19B Nonna Kostamo Anu Törmi 19C Jenni Kaikkonen Anu Törmi 19D
KOKOUSKUTSU 8/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali
KOKOUSKUTSU 8/2017 Kokousaika: Maanantai 16.10.2017 klo 17.00 Kokouspaikka: Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali Haavisto Marika Salonen Leevi Kannisto Arttu
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!
Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014
KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat
KUVATAIDETTA Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat OPISKELU JA OPETUSSUNNITELMA Kuvataideluokalla opiskelu antaa kuvataiteesta innostuneelle ja lahjakkaalle
Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!
UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen
Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)
Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012
Naiskuoro 100002 Seurakuntatalo, Pyhtää kk. ti 18.00-20.30 Liisa Suurnäkki. 9.9.2014-25.11.2014, 36 t Kurssimaksu 56,00
PYHTÄÄ Musiikki KUOROLAULU Naiskuoro 100002 Seurakuntatalo, Pyhtää kk ti 18.00-20.30 Liisa Suurnäkki 9.9.2014-25.11.2014, 36 t Kurssimaksu 56,00 13.1.2015-14.4.2015, 39 t Opiskellaan kuorolaulua ja viihdytään
KOKOUSKUTSU 9/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302
KOKOUSKUTSU 9/2017 Kokousaika: Maanantai 13.11.2017 klo 17.00 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Haavisto Marika Salonen Leevi Kannisto Arttu
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri
1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän
213a. MS-A0503 Todennäköisyyslaskenna n ja tilastotieteen per; M (vkot 3-7)
Energia- ja ympäristötekniikan mallilukujärjestys kevät-2014 III periodi 1. vuoden opiskelijalle viikot 2-8 (2-7) Ma Ti Ke To Pe 8.00 MS-A0206 Differentiaalija integraalilaskenta 2; 213a MS-A0206 Differentiaalija
YLIOPPILAS KEVÄT 2020
YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI
O L A R I N K O U L U
Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno Kurssi: 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2
KEVÄÄN 2012 tietotekniikan kurssit Joensuun ympäristökunnissa Eno 120316 Tietokoneen @-ajokorttikurssi 2 Kurssin kesto: 12.01.12-15.03.12 Kokoontumisajat: Torstai 17:30-20:45 ENON YLÄKOULU Alapappilantie
VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset
VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 28.10.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO 348 opiskelijaa - rehtori Mika Strömberg
VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY
130351 KURKISTUS VÄLIMEREN KEITTIÖN ANTIMIIN Halikko 8.9.2015-15.9.2015, 8 oppituntia Lyhytkurssi.Tästä kurssista ei myönnetä alennuksia.tule tutustumaan, valmistamaan ja nauttimaan Välimeren keittiöiden
AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA
AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.
MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)
MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein
DYSLEKSIAVIIKKO
DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen
Juhannuskylän koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Juhannuskylän koulupolku Juhannuskylä - Tammela lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020.
Vaatetusmuotoilu. Teollinen muotoilu. Koru- ja jalometallimuotoilu
Vaatetusmuotoilu Teollinen muotoilu Koru- ja jalometallimuotoilu Aika Maanantai 29.5. klo 11.00-12.45 Tehtävä 1 TILASTA TASOKSI Käytä lähtökohtana/ mallina ennakkotehtäväksi suunnittelemaasi kolmiulotteista
YO-info Sotungin lukio ja etälukio
YO-info Sotungin lukio ja etälukio TI 22.1.2019 Opinto-ohjaaja Elina Korkea-aho Osallistumisoikeus yo-tutkintoon - Osallistumisoikeus kevään ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu
LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO. Asiakaskurssit. Syksy 2018
LAHDEN KAUPUNGINKIRJASTO Asiakaskurssit Syksy 2018 Sivu 1/ 16 Sisällys Ilmoittautuminen... 2 Tietotekniikan käytön opastus... 3 Nordean digiopastus... 5 Digitointi- ja editointipisteet pääkirjastossa...
OSALLISTU VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT -NEULEKERÄYSKAMPANJAAN 1.-14.2.2016
1 Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Uudenmaankatu 1, 20500 Turku p. 040 849 9641 www.taitovarsinaissuomi.fi Tykkää meistä Facebookissa! Sitovat ilmoittautumiset suoraan kurssin järjestävään
RUOVESI MUSIIKKI. 110142 NAISKUORO LÄHTEEN LIKAT 30.9.2015-9.12.2015, 24 oppituntia 13.1.2016-20.4.2016, 28 oppituntia
RUOVESI MUSIIKKI 110140 MIESKUORO 14.9.2015-7.12.2015, 36 oppituntia 11.1.2016-25.4.2016, 42 oppituntia ma 18.30-21.00 Erlend Jantsikene Kurssimaksu 70,00 Kuoromusiikkia klassikoista nykyviihdesävelmiin.
Ajankohtaista 5. jaksossa
Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista
Tiltun kapiot. SUB Göttingen 7 210 431 083
Tiltun kapiot SUB Göttingen 7 210 431 083 Sisällys n Iitti alueellisen kansankulttuurin tutkimuksen kenttänä Sanna Kaisa Spoof 12 TYTÄRTEN PERINTÖ 1} IITIN KÄSITYÖPERINTEEN TUTKIMUSPROJEKTIN LÄHTÖKOHDAT
Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin