KAUKAMETSÄN OPISTO. Toimintakertomus



Samankaltaiset tiedostot
KAUKAMETSÄN OPISTO. Toimintakertomus

KAUKAMETSÄN OPISTO. Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto. Toimintakertomus

Kaukametsän opisto. Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus. Toimintakertomus

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

Kaukametsän opisto. Kansalaisopisto Taiteen perusopetus Avoin yliopisto Tilauskoulutus. Toimintakertomus

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä

MONIKULTTUURISUUS TAITO- JA TAIDEAINEISSA KIELEN OPPIMISEN APUVÄLINEENÄ -hanke

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA johtreht/4 1 SUOMENKIELISEN TYÖVÄENOPISTON JOHTOKUNTA

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: Yhteystiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

TAITO, TAIDE JA KIELI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA hanke vuosina Kaukametsän opistolla

SALON MUSIIKKIOPISTO

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kokemäen kansalaisopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT. Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki. Norja Venäjä.

VALITUIKSI TULLEET EHDOKKAAN VERTAUSLUKUJEN MUKAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ JÄSENALUEITTAIN

Rehtorin katsaus. Eila Parviainen

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

Palvelukartta maahanmuuttajaopiskelijan ohjaukseen Ylä-Savossa

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la , Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

Vuosi 2007 Vuosi 2010 Tarjonta (mitä koulutusta, millaisin menetelmin) Tarjonnan muutokset

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

Maahanmuuttajakoulutusten kokonaiskuva kansanopistoissa

OPINTO-OPAS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

Tietostrategia Päivitetty

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

OPETUSTARJOTIN

Palvelukeskuksissa järjestettävät suomi 2 kurssit:

VUOSISUUNNITELMA

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

VUOSISUUNNITELMA

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

KOSKELA TARJOAA MAHDOLLISUUDEN ELÄMÄNKESTÄVÄÄN OPPIMISEEN - KANSALAISOPISTOISTO

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TIEDOTE 16/ (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Maailma avautuu aivan erilaisena hänelle, joka haluaa oppia aktiivisesti ja omaehtoisesti

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2017

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

Oulun ammattikorkeakoulu KULTTUURIALAN AMK-TUTKINNOT, KEVÄÄN 2017 YHTEISHAKU

Aikuisten maahanmuuttajien kotouttavan koulutuksen. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä

Kaukametsän opiston 39. toimintavuoden

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2016

Helsingin työväenopisto. Kevään 2014 opetuksen painopisteet. Tavoitteet vuoden 2014 talousarviossa. 1. Vuoden 2014 opetustuntimäärä tuntia

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017

LUOVIEN TYÖMENETELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) joulukuu 2014

Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Viestintä ja markkinointi

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Kokouksessa on käytetty sähköistä päätöksentekomenettelyä

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 3/

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAUKAMETSÄN OPISTON ARVOT Ajattelu, tunne, tahto ja toiminta ihmisen kasvussa.

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

Oppilaitosten aikuiskoulutus 2015

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

Henkilöstömenojen lisäksi toinen kohta talousarviossa, jota täytyy tarkastella kriittisesti, on Sotkamon

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa

MAAHANMUUTTAJAT LUKIO- KOULUTUKSESSA

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari

SAMOK:n kooste ammattikorkeakouluista saaduista vastauksista ja ammattikorkeakoulujen internet-sivuilta kerätyistä tiedoista. Jyri Sallinen 14.5.

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa

33 Asianro 1960/ /2015. Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen Kansalaisopisto

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

Transkriptio:

21 KAUKAMETSÄN OPISTO Toimintakertomus

Kaukametsän opiston toiminta... 3 Kaukametsän opisto 21... 4 Strategiatyö... 5 Kestävä kehitys... 6 Organisaatio... 8 Hallinto, kehittäminen ja henkilökunta... 9 Markkinointi ja ilmoitukset... 1 Toimiminen kehittämishankkeissa... 11 Yhteistyö ja kumppanuudet... 13 Hankeyhteistyö... 13 Ainealat vuonna 21... 15 Avoin yliopisto... 18 Musiikki... 18 Yleissivistävät aineet... 19 Ilmaisutaito, sanataide ja kirjallisuus... 2 Tietotekniikka... 21 Kielet... 21 Yleiset kielitutkinnot (YKI)... 21 Kuvataiteet... 23 Käsityö-tekstiilityö... 23 Käsityö tekninen työ... 24 Ravitsemus-, terveyskasvatus ja liikunta... 25 Taiteen perusopetus aikuiset... 26 Taiteen perusopetus lapset... 27 Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus... 28 Kaukametsä Civic Centre... 3 Tulokset... 31 Opiston toimintaa kuvaavia tilastoja vuosilta 1998 21.. Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. 2

Kaukametsän opiston toiminta Kaukametsän opiston perusstrategia Toiminta-ajatus Kaukametsän opisto toimii niin, että kansalaisopistopalvelut ovat lähipalveluina kaikkien kuntalaisten saatavilla. Kaukametsän opisto pyrkii toiminnallaan vaikuttamaan niin, että opistoille taataan riittävät resurssit toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Kaukametsän opisto viestii aktiivisesti ja avoimesti. Kaukametsän opisto ylläpitää ja luo paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyöverkostoja Kaukametsän opistossa toteutetaan opiston perustehtävää tukevia projekteja. Kaukametsän opistossa työskentelee riittävä määrä ammattitaitoista henkilökuntaa. Kaukametsän opisto tukee kaikkien väestö- ja ikäryhmien elinikäistä oppimista sekä edistää sivistyksellistä ja taloudellista hyvinvointia. Arvot Ajattelun, tunteen, tahdon ja toiminnan tukeminen ihmisen kasvussa. Visio Kaukametsän opisto on tunnettu ja arvostettu vapaan sivistystyön toimija ja suunnan näyttäjä. Kankaankudonnan peruskurssilla valmistettu taidetekstiili. Tekijä Mayumi Niiranen. Kuva: Hannele Tervo 3

Kaukametsän opisto 21 Vuosi 21 oli Kaukametsän opiston 39 toimintavuosi. Vuoden aikana toteutettiin yhteensä 2 777 tuntia opetusta, josta valtionosuustuntien määrä oli 15 631, joka on 394 tuntia edellisvuotta enemmän. Opiskelijoiden määrä oli 7 526. Vuoteen 29 verrattuna nousua oli 1373. Myyntipalvelutunteja toimintavuonna oli 5 145, joka on 841 tuntia enemmän kuin edellisenä vuonna ja opiskelijamäärä oli 245. Myyntipalvelukoulutus oli Kainuun ELY - keskuksen ostamaa maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta. Opiston toimintatuotto oli yhteensä 63. Lisäystä edelliseen vuoteen oli lähes 4. Toimintakate oli 1 72 euroa. Toteuma oli 1 75.Kaupungin netto -osuus opiston toimintaan oli 27,2 Opetushallituksen myöntämä 11 5 euron opintoseteliavustus kohdennettiin työttömille, eläkeläisille, senioreille, maahanmuuttajille ja alhaisen koulutuspohjan omaaville. Opetuksessa korostui Kajaanin strategioista luovuus, osaaminen ja vaivaton arki, joka näkyi ikä- ja väestöryhmät kattavan opetussuunnitelman toteuttamisena kuntalaisten tarpeista lähtien. Kaukametsän opiston tavoitteena on pysyminen ajan hengessä. Tämä näkyi vuoden opetustarjonnassa, jossa otettiin huomioon opiskelijoiden toiveita ja uusia aiheita. Uutena aiheena voi mainita kielten yksilöopetuksen, joka osoittautui erittäin suosituksi. Uutta oli myös Kohtaamisia -kurssi työnantajilla ja heidän henkilökohtaisille avustajilleen. Kurssi perustui syksyllä 29 uudistuneeseen vammaispalvelulakiin. Koulutuksen järjestelyissä oli mukana Kainuun Maakuntakuntayhtymä. Ajan henkeen kuuluu myös taloudellinen tiukkuus. Opiston kurssimaksuja ei kuitenkaan korotettu ja se näkyy sekä opetustuntien että opiskelijoiden määrän nousuna. Kaukametsän opiston palvelua ja toimintaa on kehitetty edelleen Euroopan laatupalkintomallin (EFQM) mukaisella itsearvioinnilla vuodesta 27 lähtien. Opiston opetustilojen käyttöaste on pystytty pitämään korkeana. Opistotalon luokat ovat käytössä aamuvarhaisesta iltamyöhään ja myös viikonloppuisin. Eila Parviainen, rehtori 4

Strategiatyö Kaukametsän opiston tehtävänä on järjestää opetusta, joka ylläpitää ja edistää kajaanilaisten kykyä selviytyä muuttuvassa yhteiskunnassa. Opetuksessa korostuvat vapaan sivistystyön periaatteet, joilla tuetaan monipuolista yksilöllistä kehittymistä, kykyä toimia yhteisöissä sekä edistää tasa-arvoa ja moniarvoisuuden toteutumista yhteiskunnassa. Opiston toimintaa ohjaavat arvot, joita ovat ajattelun, tunteen, tahdon ja toiminnan tukeminen ihmisen kasvussa. Opiston toimintaan kohdistuvat ulkoiset normit ja ohjausjärjestelmät ovat vähäiset. Tämä asettaa opiston arvojen toteutumiselle ja toiminnan sisällöille suuren merkityksen. Opisto pyrkii jatkuvaan toimintansa arviointiin ja kehittämiseen tavoitteena asiakas- ja opiskelijalähtöinen laadun parantaminen. Opiston ydintoimintoja ovat opetus, opetuksen sisältöjen tuottaminen ja kehittäminen, opetuksen suunnittelu ja toteutus, asiakaspalvelu sekä henkilökunnan osaamisen kehittäminen Strategisettavoitteet 1. Väestön ikääntymisen tuomiinhaasteisiin vastaaminen 2. Syrjäytymisenehkäisy 3. Henkilöstönosaamisen vahvistaminen 4. Johtamisen kehittäminen 5. Tietoyhteiskuntavalmiuksien tukeminen ja tiedottamisen tehostaminen 6. Kestävän kehityksen edistäminen 7. Moniarvoisuuden edistäminen Kehittämistyön lähtökohtana ovat Kajaanin kaupungin arvot, joita ovat luovuus, osaaminen ja vaivaton arki. Lähtökohtana ovat arvoista johdetut kaupungin yhteisstrategiat, joiden mukaisesti opisto pyrkii löytämään uusia, asiakkaita paremmin palvelevia toimintamuotoja sekä kehittämään palvelujaan entistä joustavammaksi ja kysyntää vastaavaksi. Opiston strategioissa tämä korostuu erityisesti hyvinvointi ja palvelut. Kurssimaksut ja opintosetelit Opisto vastaa strategiansa mukaisesti väestön ikääntymisen haasteisiin ja pyrkii toiminnallaan ehkäisemään syrjäytymistä. Opetushallituksen opintosetelit mahdollistavat euromääräiset alennukset eläkeläisten, seniorien, työttömien ja maahanmuuttajien kurssimaksuihin. Kajaanin kaupunki tukee työttömien opiskelua 17 euron opintosetelillä lukukausittain. Näillä toimenpiteillä opisto voi kohtuullistaa korkeita kurssimaksuja. Opiston järjestää myös maksuttomia yleisluentoja ja seminaareja Opisto on lähellä kuntalaisia Lähipalvelutavoitteen mukaan opisto tarjoaa kajaanilaisille opiskelumahdollisuuksia eri puolilla kaupunkia, taajamassa ja kylissä. Erityisesti Otanmäen, Vuolijoen kirkonkylän ja Vuolijoen kylien aktiivisuus ja yhteistyö on merkityksellistä opiston palvelujen käyttäjinä. Opisto on pyrkinyt tiivistämään yhteistyötä kylä- ja kaupunginosayhdistysten kanssa. 5

Osaava henkilöstö opiston voimavarana Opiston henkilöstö on osallistunut alansa koulutuksiin talousarvion puitteissa. Jokainen opiston henkilöstöön kuuluva voi opiskella opiston kursseilla maksutta 1 euron kurssimaksun verran. Laatutyö Kaukametsän opisto kehittää johtamisjärjestelmäänsä tekemällä tavoitteellista laadun kehittämistyötä Euroopan laatupalkintojärjestelmän mukaan. Opistossa on vakiintuneet tiimit, joiden tehtävän kuvat on määritelty. Opetushallituksen myöntämän Laatu- ja kehittämisavustuksen myötä opisto kehittää tietoyhteiskuntavalmiuksia ja tehostaa ja laajentaa tiedotuskanavia. Opiston internetsivujen informatiivisuutta lisättiin ja opiston facebook on otettu käyttöön. Kestävä kehitys Opisto pyrkii toiminnassaan siihen, että kestävän kehityksen näkökulmat toteutuvat kaikilla ainealueilla, eri tavoin painottuen Sosiaalinen kestävyys Sosiaalisessa kestävyydessä on kysymys yksilön ja yhteisön Ekologinen kestävyys Ekologinen kestävyys edellyttää, että kehitys on elämänhallinnan parantamisesta.vaikka hyvinvointiyhteiskunnan tasapainossa luonnonilmiöiden kanssa, ja ottaa palveluja jouduttaisiin supistamaan, ei tuloksena saa olla heitteillejättöyhteiskunta, vaan entistä vahvemmilla elämänhallintatiedoilla ja taidoilla varustettu kansalaisyhteiskunta. Maailmanlaajuisesti huomioon luonnonvarojen säilymisen ja riittävyyden. Luonto, ihminen ja yhteiskunta ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa. Luonto on ylinnä ja siksi kaiken perusta onkin ekologinen kestävyys. sosiaalinen kestävyys on tulevalle kehitykselle merkittävä asia. Taloudellinen kestävyys Taloudellisen kestävyydenedellytyksenä on Kulttuurinen kestävyys Kulttuurinen kestävyys edellyttää, että kehitys on sopusoinnussa ihmisten kulttuurin ja arvojen kanssa. Kulttuurisesti kestävän kehityksen on rakennuttava kunkin kansan omalle kulttuuriperinnölle ja arvomaailmalle, jotta sillä olisi edellytyksiä jatkua ja kehittyä. Kansakunta, jolta puuttuu tieto kulttuuriperinnöstään ja yhteinen kulttuurivisio, ei selviä kansainvälisessä maailmassa kehityksentaloudellinen pohja. Kestävä kehitys edellyttää sekävoimakkaita toimenpiteitä aineellisen kasvun hillitsemiseksi ettäteknologian kehittämistä. Taloudellinenkestävyys edellyttää pehmeän arvokeskustelun ja kovan osaamisen liittoa. Teknologiaa kehittämällä pyritään tuottamaan enemmän vähemmillä luonnonvaroilla. Energian ja materiaalin tehokas käyttö ja kierrätys ovat tulevaisuuden tärkeitä kilpailutekijöitä tuotteiden markkinoinnissa. Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys ovat syvästi sisältyviä opiston arvoihin. Opiston arvoissa korostuu humanistinen ihmiskäsitys ja ihmisen olemukseen perustuva oppimiskäsitys. Sekä yksilö-, että ryhmäopetuksessa koettiin voimaantumista, joka on ihmisläheisyyttä, nähdyksi ja kuulluksi tulemista sekä itsetunnon rakentamista opiskelijan ehdoilla. Nämä asiat tulivat ilmi opiskelijoiden kurssi- 6

palautteissa sekä asiakastyytyväisyys- että henkilöstön työtyytyväisyyskyselyissä. Ekologinen ja taloudellinen kestävyys otettiin huomioon opetuksessa. Käsityö- ja taideaineiden työmateriaalien hankinnassa otettiin käyttöön taloudelliset hankintatavat, uusiokäyttö sekä materiaalien koostumus. Taidegrafiikassa käytettiin ainoastaan myrkyttömiä ja luontoa kuormittamattomia materiaaleja. Kotitaloudessa hankittiin raaka-aineet läheltä ja kaikki materiaali käytettiin tarkkaan ja taloudellisesti. Materiaalien lajitteluun kiinnitettiin erityistä huomiota. Paperin, pahvin ja ongelmajätteen lajitteluun opastettiin asianmukaisilla julisteilla ja ohjeilla sekä tarkoitusta varten nimetyllä keräysastioilla. Hallinnossa siirryttiin yhä enemmän käyttämään sähköisiä tiedotuskanavia; sähköpostia, sähköistä kalenteria ja Moodle-ympäristöä tiedotus- ja oppimateriaalikanavana opettajille ja opiskelijoille. Ilmoittautumislomakkeista luovuttiin lähes kokonaan internet- ja puhelinilmoittautumiseen siirtymällä. Opiston tilojen kalusteita kunnostettiin. Tasojen ja pöytien pintoja sekä istuimien päällysteitä uusittiin. Suuri yksittäinen työ oli atkluokan pöytien kunnostaminen siten, että ne ovat muunnettavissa kielistudio/atk yhteiskäyttöön sopiviksi. Työ toteutettiin opiston puutyöluokassa opiskelijatyönä. Moniarvoisuus koetaan rikkaudeksi Opiston kurssit ovat avoimia kaikille väestöryhmille. Moniarvoisuus otetaan huomioon kursseja suunniteltaessa. Suomenkielen kursseja kohdennetaan ulkomaalaisille ja maahanmuuttajille. Erityisryhmät otetaan huomioon kurssitarjonnassa. Tavoitteena on kuitenkin, että mahdollisimman moni voisi tulla esteettömästi niillekin opiston kursseille, joita ei ole kohdennettu. Opintoseteleillä tuetaan opiskelumahdollisuuksia ja madalletaan osallistumiskynnystä. Suomen kielen opiskelua taiteen keinoin opettaja Sini Sarénin johdolla. Kuva Hannele Tervo 7

Organisaatio Kaukametsän opisto kuuluu alayksikkönä Kaukametsän kulttuuri- ja kongressikeskukseen, joka on Kajaanin kaupungin sivistystoimialan tulosyksikkö Kaukametsän opiston organisaatio ja toimintasuunnitelma 29 214 Opiston henkilökunta Opistolla oli toimintavuonna vakinaisessa virka- tai työsuhteessa olevaa henkilökuntaa 1htv, määräaikaisia kuukausipalkkaisia 4 htvtuntiopettajia 34,42 ja työllistettyjä,13 htv. Eila Parviainen, rehtori Eila Hallamaa, toimistosihteeri Eeva-Liisa Snicker, tiedotussihteeri Pirjo Aunesluoma, päätoiminen opettaja, musiikki, avoin yliopisto, sanataide Heli Karppinen, päätoiminen opettaja, käsityö ja taiteen perusopetus Eeva Kilpeläinen, suunnittelijaopettaja, kielet ja ainealueen hankkeet Minna Meriläinen, päätoiminen opettaja, kuvataiteet ja taiteen perusopetus Rea Stricker, suunnittelijaopettaja, maahanmuuttajakoulutus Aulis Tegelberg, päätoiminen opettaja, puutyö Liisa Väisänen, päätoiminen opettaja, kotitalous ja liikunta 8

Kaukametsän hallinto-, toimisto- ja vahtimestaripalvelut Osuus Kaukametsän yhteisistä hallinto-, toimisto- ja vahtimestaripalveluista oli 4,84 htv Saari Mikko, Kaukametsän johtaja Vanhanen Tuula, Kaukametsän toimistopäällikkö Kinnunen Päivi, Kaukametsän toimistosihteeri Saxholm Irma, Kaukametsän henkilöstösihteeri Kovalainen Tuomo, johtava vahtimestari Kansanen Pirjo, asiakaspalveluvahtimestari Vanhanen Esko, vahtimestari Hallinto, kehittäminen ja henkilökunta Opiston hallintoa hoitaa Kaukametsän opiston toimisto, joka toimialueeseen kuuluu opiston oppilas- ja kurssihallinto, kurssimaksulaskutus sekä tiedottaminen ja markkinointi. Kaukametsän tulosalueen toimisto- ja vahtimestaripalvelut hoitavat taloussuunnittelua ja seurantaa, henkilöstöhallintoa ja yleislaskutusta. Vahtimestaripalvelut ovat yhteiset Kaukametsän tulosalueella. Henkilöstön kehittäminen Kaukametsän opiston opettajat ja muu henkilöstö on osallistunut toimintavuoden aikana työtehtäviinsä liittyville erikoiskursseille pääasiassa hankerahoituksen turvin. Vuoden 21 aikana, edellisten vuosien tapaan, koko opiston henkilökunnalla oli mahdollisuus osallistua opiston kursseille maksutta, mikäli kursseilla oli tilaa. Toiminnan kehittäminen Kaukametsän opiston johtotiimiin kuuluvat rehtori, päätoimiset ja suunnittelijaopettajat sekä opiston toimistosihteeri ja tiedotussihteeri. Johtotiimin päätehtävänä on opiston opetuksen kehittäminen ja koordinointi, opetuksen sen suuntaaminen tavoitteiden mukaiseksi. Ainealueiden vastuuopettajat ovat tiimien vetäjiä ja vastaavat ainealueelle asetettujen tavoitteiden toteuttamisesta. Rehtori johtaa johtotiimin toimintaa ja vastaa asetettujen tavoitteiden toteuttamisesta. Opiston toimintaa kehitetään Eurooppalaisen laatupalkinnon (EFQM) mukaan. Koulutuksiin osallistuminen Rehtori osallistui Kansalaisopistojen liiton Tammiseminaariin 21.-22.1.21 ja Vapaan sivistystyön seminaariin 28.9.-1.1.21 Budabestissä sekä OpinRaitti-hankkeen verkostovalmennuskoulutukseen. Liisa Väisänen on osallistunut Kotitalousopettajille järjestettyyn Ruokakasvatusseminaariin Helsingissä 13.11.21. Käsityön päätoiminen opettaja Heli Karppinen on osallistunut Kamomilla -hankkeen koulutukseen Hämeenlinnassa LAKE: Monikulttuurinen käsityö -hankkeen projektivastaavan ominaisuudessa. Samoin hän on osallistunut ISV (Itä-Suomen virtuaalikansalaisopisto) - hankkeen seminaareihin. 9

Opiston päätoiminen henkilökunta osallistui Hätäensiapukoulutukseen 7.5.21. Kouluttajana oli Maila Haaranen. (TtM), työnohjaaja, psykoterapeutti (ET), ryhmätyönohjaaja Liisa Saukkonen-Heino piti toiminnallisen luennon aiheena; Tavataan taas 1.9.21 syyslukukauden opettajainkokouksessa opiston päätoimiselle henkilökunnalle ja tuntiopettajille. Markkinointi ja ilmoitukset Lukukausien alussa tiedotettiin opetuksen alkamisesta Koti-Kajaanissa, Kainuun Sanomissa, kaupungin sisäisessä tiedotteessa sekä paikallisradiossa. Tiedotusvälineille lähetettiin tiedote opiston kurssitarjonnasta. Opiston johtoryhmä tarkistaa markkinointisuunnitelman vuosittain kehittämisseminaarissa. Opiston henkilökunnalla on ollut mahdollisuus osallistua perjantai-iltapäivisin henkilökunnalle järjestettyyn Zumba-ryhmään. Tiedotus Toimintavuoden aikana julkaistiin kaksi jaettavaa opinto-opasta. Kevään 21 opintoopas oli 36-sivuinen ja lukuvuoden 21-211 opinto-opas oli 88-sivuinen ja painosmäärä oli molemmissa 22. kpl. Oppaiden sisältö tuotettiin opistossa päätoimisten opettajien ja tuntiopettajien voimin sekä toimistohenkilökunnan voimin. Oppaat taittoi ulkopuolinen graafikko. Oppaat jakoi kaikkiin Kajaanin talouksiin Suoramainonta. Lisäksi oppaita toimitettiin kajaanilaisiin yrityksiin ja julkisiin laitoksiin sekä sisäisessä postissa Kajaanin ja Maakunta kuntayhtymän eri hallintokuntiin ja oppilaitoksiin. Opinto-oppaita oli myös jaossa opiston toimitiloissa. Ajantasainen opintoopas oli myös opiston internet-sivuilla. Joulukuusta 21 lähtien opisto on ollut facebookissa. Opiston johtoryhmä tarkistaa tiedotussuunnitelman vuosittain kehittämisseminaarissa. Ajankohtaiset tiedotteet Uusista, alkavista kursseista ilmoiteltiin lukukausien aikana Koti-Kajaanissa ja kaupungin sisäisessä tiedotteessa Pikaisessa. Näyttelyistä, konserteista, yleisluennoista ja seminaareista tiedotettiin edellä mainituissa tiedotusvälineissä ja myös Kajaanin ja Kaukametsän tapahtumakalenterissa, joka päivitetään kuukausittain painettuna tiedotteena Kajaanin, Kaukametsän ja opiston internetsivuilla. Lisäksi yksittäisistä tapahtumista tiedotettiin julisteilla ja flaiereilla. Internet-sivut Opiston internet-sivuilla julkaistiin lukuvuoden kurssit, yleisluennot ja tapahtumat. Opiston toimintaa, ajankohtaisia uutisia sekä kurssien ja oppilastöiden kuvagalleriaa esiteltiin internet-sivuilla. Yhä useampi kurssilainen ilmoittautui opiston internet-sivujen kurssihaun kautta. Kurssihaun kautta opiskelija löytää kurssin ja kurssin ajankohtaiset tiedot suoraan opiston kurssinhallintajärjestelmästä. 1

Toimiminen kehittämishankkeissa Itä-Suomen virtuaalikansalaisopisto (ISV) Oppimisympäristöjen kehittämishanke, Visuaaliset aineet Kaukametsän opiston hanketyöryhmä: Hankevastaava, kuvataideopettaja Minna Meriläinen, käsityön opettaja Heli Karppinen, rehtori Eila Parviainen ja visuaalisten aineiden tuntiopettajat. Hankkeessa mukana olevat opistot: Kuopion kansalaisopisto, Etelä-Karjalan kansalaisopisto, Joensuun seudun kansalaisopisto, Kaukametsän opisto, Kajaani, Linnalan opisto, Savonlinna, Mikkelin kansalaisopisto, Mäntyharjun kansalaisopisto, RaJuPuSu opisto, Sisä-Savon kansalaisopisto, Pieksämäen alueopisto. Hanke on jatkoa Itä-Suomen virtuaalikansalaisopistohankkeelle (ISV), joka on ollut käynnissä vuosina 23 28. Vuosina 28-21 toteutetun oppimisympäristöjen kehittämistyön lähtökohtana visuaalisissa aineissa oli tarve lisätä Kaukametsän opiston opettajien tieto- ja viestintäteknisiä taitoja kuvataiteen ja käsityön opetuksessa ja opiston sisäisessä viestinnässä sekä tarjota uusia verkko-oppimismahdollisuuksia visuaalisten aineiden opiskelijoille. Moodle-ympäristöön rakennetut virtuaaliset opettajainhuoneet kuvataideopettajille, käsityönopettajille, taiteen perusopetuksen opettajille sekä kieltenopettajille ovat olleet käytössä syyskuusta 29 alkaen. Tammikuussa 21 Minna Meriläinen järjesti johtoryhmän jäsenille ja opiston eri aineryhmien päätoimisille opettajille koulutustilaisuuden, jossa teknisen harjaantumisen lisäksi osallistujat saivat tutustua aikuisten taiteen perusopetuksessa käyttöön otettuihin verkkooppimisalustoihin ja niiden pedagogisiin ratkaisuihin. Vuonna 29 aloitettua Moodlen käytön kokeilua jatkettiin visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän syventävien opintojen kursseilla. Laatu- ja kehittämishankkeet LAKE 21-211 (OPH) Opisto on hakenut ja saanut avustusta kansalaisopistojen erityisiin LAKE tavoitteisiin, Kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiudet ja sosiaalisen median käyttö, Hyvinvointi ja terveys sekä Monikulttuurisuus. Hankekoordinaattoreina toimivat päätoimiset ja suunnittelijaopettajat Pirjo Aunesluoma, Heli Karppinen, Eeva Kilpeläinen ja Liisa Väisänen Henkilöstön luottamustoimet Opiston rehtori toimii Kansalaisopistojen liiton (KoL) hallituksen jäsenenä kolmatta toimintakautta vuodesta 25 lähtien. KoL:n Kamomilla hankkeen ohjausryhmässä, OKM:n Maaseutukulttuurityöryhmän kansalaisopistot alatyöryhmän jäsenenä ja Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) hallituksen KoL:n varajäsenenä Rehtori toimii Kaupungin hallituksen valitsemana Kajaanin kylä- ja kaupunginosa ohjelman ohjausryhmässä Sivistystoimialan edustajana ja samoin Kajaanin vanhusneuvoston jäsenenä Sivistyslautakunnan valitsemana ja edustajana. Kainuun Maakuntakuntayhtymän 11

Ikäihmisten neuvottelukunnan jäsenenä vapaan sivistystyön edustajana. Kuvataideopettaja Minna Meriläinen toimii Opetusministeriön Kuvataiteen koulutustoimikunnassa Kansalaisopistojen liiton varaedustajana 1.2.27 alkaen ja edelleen. Liisa Väisänen toimii OAY:n paikallisyhdistyksen hallituksessa varajäsenenään Eeva Kilpeläinen. Sivistyslautakunta 21 Kajaanin sivistyslautakunta valvoo mm. että opisto toimii vahvistetun talousarvion puitteissa sekä kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen asettamien tavoitteiden ja sivistystoimialan johtosäännön mukaisesti. Sivistyslautakunta hyväksyy Kaukametsän opiston rehtorin valmisteleman esittelemän vuosittaisen opetussuunnitelman. Opistoa koskevia päätöksiä toimintavuonna: Sivistyslautakunta päätti Kaukametsän opiston työ- ja loma-ajat 21-211 Kaukametsän opiston työvuoden 21 211 opetusryhmien aloitusmäärät Kaukametsän opiston työvuoden 21 211 opetussuunnitelman Kajaanin Sivistyslautakunnan jäsenet ja suluissa henkilökohtaiset varajäsenet 29-212 Tornberg Raimo puh.joht. (Hurskainen Timo), Lämpsä Jouni, varapuh.joht. (Puskala Pasi), Heikkinen Jukka (Aittamaa Janne), Peittola Minna (Pyhtilä Johanna), Hynynen Evelyn (Seppänen Irja), Sarr Kerttuli (Jestola Satu), Majuri Jenni (Ojala Katriina), Käsmä Jouko (Väinölä Aki), Hekkala Heikki (Leinonen Paula), Vatula Anneli (Kyllönen Mika), Ovaska Jukka-Pekka (Luak Samuel) Kyllönen Sari, kaupunginhallituksen jäsen. Talvinen kuva kansalaisopistosta. Kuva Hannele Tervo. 12

Yhteistyö ja kumppanuudet Kaukametsän opiston kumppanuusverkosto on laaja paikallisesti, seudullisesti, valtakunnallisesti. Myös kansainvälisiä yhteyksiä pyritään luomaan. Hankeyhteistyö Kaukametsän opisto on mukana OpinRaitti hankkeessa 29-211, jossa suunnitellaan, kehitetään ja toteutetaan aikuiskoulutuksen ohjauspalveluja Kainuussa. Tavoitteena on luoda aktiivinen, alueellinen ja poikkihallinnollinen toimirajat ylittävä asiakaslähtöinenaikuisopiskelijan tiedotus-, neuvonta ja ohjauspalvelumalli. Vahvistaa aikuiskoulutuksen ohjausosaamista ja toimivia käytäntöjä osaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Liittää palvelu-mallin toiminta osaksi Oulun läänin ja valtakunnallisen hankkeen mallia. Hankkeen koordinaatorina on Kainuun Ammattiopisto. Hankkeen muina toimijoina ovat Kajaanin ammattikorkeakoulu, Kajaanin yliopistokeskus, Kainuun maakuntakuntayhtymän koulutustoimiala, Kainuun kansalaisopistot, Osaaminkeskus Kainuun Aalto, Kainuun ELY-keskus ja Kainuun ELY-toimistot, ArffmanConsulting oy, Kainuun Etu oy, Kainuun Yrittäjät ry ja muut tiedotus-, neuvonta- ja ohjauspalveluja tarjoavat tahot. Hanke kuuluu valtakunnalliseen Opinovi ohjelmaa ja on ESR-rahoitteinen. 13

Itä-Suomen virtuaalikansalaisopistohanke Oppimisympäristöjen kehittäminen (OPH) Taito, taide ja kieli maahanmuuttajien koulutuksessa hanke (OPH) Sosiaalinen media ja ikäihmiset 2. hanke Itä-Suomi aktiivisen maahanmuuttopolitiikan pilottialueeksi hanke Opisto on mukana Pohjois-Suomen AVI:n Osaava hankkeessa 21-211, jossa kansalaisopistojen pääteemana on Kainuun vapaan sivistystyön laatu. Kajaanin yliopistokeskuksen Aikuiskoulutusyksikön kanssa tehtiin yhteistyötä järjestämällä luokan- ja lastentarhaopettajien täydennyskoulutusta Iisalmessa Tekevät Kädet taide ja kulttuuri opetuksessani sekä Taideja kulttuurikasvatus koulutuksissa ja Opekatti 21 -koulutuspäivillä. Opettajana ja käsityön osuuden suunnittelijana toimi käsityön päätoiminen opettaja Heli Karppinen. Sotkamon kansalaisopiston kanssa tehtiin yhteistyötä tarjoamalla opetusta opettajien VESO koulutuksessa Sotkamossa, aiheena työpukeutuminen. Opettajana toimi käsityön päätoiminen opettaja Heli Karppinen..Kaukametsän opisto oli toimijana Kainuun Aikuisopiskelijaviikon koulutus- ja rekrytointitapahtumassa 22.9.21. Kaukametsässä. Tapahtuma järjestäjinä olivat Kainuun yrittäjat, Kainuun ELY-keskus ja Kainuun aikuisoppilaitokset ja koulutusorganisaatiot. Opetus- ja työharjoittelu Opisto on tarjonnut harjoittelupaikkoja eri oppilaitoksissa opiskeleville. Piippolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, Käsi- ja taideteollisuusalan artesaanitutkintoon liittyviä näyttötukintoja. Arvioijina Eila Parviainen ja Heli Karppinen. Kainuun ammattiopisto, Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala, Liiketalouden perustutkintoon liittyviä näyttötutkintoja. Arvioijina Eila Parviainen, Eila Hallamaa ja Eeva-Liisa Snicker. Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu, opetusharjoittelu. Ohjaavana opettajana Eeva Kilpeläinen Aikuisopiskelijan viikon tapahtuma syksyllä 21 Kaukametsässä. Kuva Eila Parviainen 14

7 64 52 39 31 248 278 242 141 24 9 12 112 53 74 67 17 4 14 8 1 362 356 588 557 588 518 844 861 887 1 83 1221 1243 1 178 18 1 427 1474 177 1936 2 36 34 88 4 433 338 252 24 225 159 117 32 353 422 444 369 336 336 989 92 891 1 7 967 183 1 481 1456 1 937 1 871 1965 1 95 2 19 2 345 2376 2 23 2 25 2325 4 245 4 258 4342 Ainealat vuonna 21 Valtionosuuteen oikeuttavan opetuksen oppitunnit ainealoitttain 28-21 5 4 5 4 3 5 3 2 5 2 1 5 1 5 28 29 21 Valtionosuuteen oikeuttavan opetuksen kurssilaiset ainealoitttain 28-21 2 5 2 1 5 1 5 28 29 21 15

7 77 82 87 63 5 37 48 63 56 14 8 9 1 3 87 277 229 248 228 174 178 173 168 563 533 559 511 486 538 718 713 641 813 822 1 11 179 122 151 1 2 2 5 1 7 1 24 19 3 25 24 29 13 2 25 11 11 69 54 72 188 178 29 317 365 48 421 333 375 349 395 426 465 439 748 8 Valtionosuuteen oikeuttavan opetuksen kurssilaisten määrä ainealoitttain miehet 28-21 7 6 5 4 3 2 1 28 29 21 1 6 Valtionosuuteen oikeuttavan opetuksen kurssilaisten määrä ainealoitttain naiset 28-21 1 4 1 2 1 8 6 4 2 28 29 21 16

1 1 3 2 5 4 7 9 8 9 9 15 14 13 13 13 11 25 24 3 33 32 35 49 51 61 61 67 65 69 81 88 89 91 98 95 113 16 113 Valtionosuuteen oikeuttavan opetuksen kurssit ainealoitttain 28-21 12 1 8 6 4 2 28 29 21 Osallistujat ja tunnit koulutustyypeittäin vuonna 21 Koulutustyyppi Koulutusten määrä Osallistujia yhteensä Tunteja Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus 11 22 5138 Vapaan sivistystyön koulutus ja taiteen perusopetus 558 7526 15631 Muut koulutukset 3 25 7 Yhteensä 572 7771 2776 17

Avoin yliopisto Opetustunnit 4 kurssit 1 Kurssilaiset 6 Avointa yliopisto-opetusta toteutettiin Tampereen yliopiston mukaisesti kasvatustieteissä (sisältää sekä aikuiskasvatustieteen että kasvatustieteen) keväällä 21. Syksyllä 21 Kasvatustieteiden opetus ei lähtenyt käyntiin. Käydyt opintojaksot olivat keväällä 21 olivat opetus, ohjaus ja oppiminen (5 op), tutkimusmenetelmät kasvatustieteessä (5op) ja kasvatuksen filosofiset ja historialliset perusteet (5op) Opetus oli monimuoto-opiskelua, mihin on liittynyt sekä varsinaista opetusta (28h) ja tutorointia (12h). Keväällä 21 opiskelijoita oli kuusi. Avoimen yliopiston opettajat kl 21 Aunesluoma Pirjo, KM, Opetus, ohjaus ja oppiminen (5op) sekä koko kasvatustieteiden 25 op kurssin tutorointi ja yhteyshenkilö TYT:een. Aaltonen Rainer, FM Kavatuksen filosofiset ja historialliset perusteet (5 op) TYT Mäkinen Sirpa KT, Kasvatus tieteellisen tutkimuksen kohteena (5op) TYT Musiikki Musiikissa opetustunteja vuonna 21 yhteensä 4342. Lauluryhmät olivat suosittuja opiston opinto-ohjelmassa. Muita ryhmäopetusaineita olivat komppikitara (kl 21), musiikkitieto (kl 21) ja säveltapailu ja teoria (kl 21) ja studioäänittämisen kurssi (sl 21). Lisäksi yksilöopetusaineina oli yksinlaulu, piano ja pianon vapaa säestys, kitara, basso, huilu, klarinetti, saksofoni, viulu, kantele, harmonikka ja rummut. Rumpujen soiton laajentuminen Kajaanissa on luultavasti saanut aikaan sen, että Otanmäen rumpukurssille ei enää riittänyt opiskelijoita syksylle 21. Sekä ryhmäkurssit että yksilökurssit olivat suosittuja Kaukametsän opetusohjelmassa. Opiskelijamäärät ovat vakiintuneemmalla tasolla, kun hintoja ei ole nostettu. Musiikin opetuspisteinä olivat mm. Kaukametsän opisto, Kainuun musiikkiopisto, Lohtajan ja Jormuan koulu sekä Otanmäen koulu, Ulpukka ja Värjäntie 6. Sekä Kuusanmäen että Kesäheinän palvelukodissa pidettiin musiikin erityisryhmiä. Kaukametsän opiston kevätkonsertti pidettiin 5.4. 21 klo 18. Kaukametsän salissa. Olga Negrasova-Rajamäki on pitänyt oman viulun ja pianonsoiton oppilaskonsertin 24.3.21. Olga Nekrasova-Rajamäen järjestämät viulu -ja pianonsoiton oppilaiden omat konsertit vuonna 21 olivat 17.1.21, 24.3.21, 1.12.21. Opetustunit 4342 Kurssit 91 Kurssilaiset 887 Ainealueen opettajat Aunesluoma Pirjo, KM, musiikkipedagogi, musiikin päätoiminen opettaja, yksinlaulu, Kasvatustieteet (kl 21) 18

Airo-Karttunen, Eija-Riitta, FM, yksinlaulu Haarala Mika, muusikko, klarinetti, saksofoni Haataja Kari, KkO, Pirttikuoro Harju Juha, KM, kitara Hiltunen, Joonas, muusikko-opiskelija, rummut Huhtahaara Samuel, muusikko, Kitaransoiton pedagogiopiskelija, kitara Hämäläinen Jenni, musiikkipedagogi AMK, piano Karppinen Veijo, muusikko, klarinetti ja huilu Karttunen Kyösti, FL, Ensemble Nais-Girls Korhonen Samuli, muusikko, sähköbasso, kontrabasso Kovanen Tuula, HUK, piano, bändi Kämäräinen Tomi, muusikko, rummut Lehtoranta Matias, muusikko-opiskelija kitara Leinonen Suvi, KM, lauluryhmäerityisryhmä Lämsä Terho, harmonikka Mikkonen Janne, muusikko-opiskelija kitara Mustajärvi Marika, muusikko, piano Nekrasova-Rajamäki Olga, musiikkpedagogi, viulu, piano Ojala Sirpa, Muusikko, Symppis, Klaaviorkesteri, muita musiikin erityisryhmiä, piano, kevyen musiikin kurssi Ojalehto, Teemu, Medianomi (AMK) Studioäänittämisen kurssi Rautiainen Arto, Muusikko, kitara ja kitarasäestys Salo Mikko-Pekka, musiikkipedagogi AMK, sello Surma-Aho Timo, merkonomi, piano ja vapaa säestys Tapionmäki Paula, erik. Lto, piano Toivola Mari, musiikkipedagogi, kantele Tolsa Markku, puuseppä, rummut Tuominen Tiina, FM, kantele Yleissivistävät aineet Opetustunnit 145 Kurssit 65 Kurssilaiset 1771 Yleissivistävän ainealueeseen kuuluvat yleisluennot, seminaarit, kirjallisuus, ilmaisutaito ja vuorovaikutus, historia, kulttuurintuntemus, viestintä, kasvatus ja oppiminen. Yleisluennot, luentosarjat ja seminaarit olivat maksuttomia. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Yleisluennot, luentosarjat ja seminaarit pidetään keskitetysti Kaukametsän tiloissa, yleisömääräennusteen mukaisesti Kaukametsän salissa, Kouta-salissa tai Kaukametsän opiston auditoriossa. Luentojen aiheet vaihtelevat vuosittain tavoitteena ajankohtaisuus ja yhteiskunnallisuus. Kaukametsän opisto oli toimijana Kohtaamisia Kainuussa 21 teemavuoden tapahtumassa ja järjesti yhteistyössä Elias Lönnrot seura ry:n, Kajaanin Kalevalaiset Naiset ry:n, Kainuun Maakunta kuntayhtymän ja Helsingin kaupungin kanssa Kalevala-juhlan Kaukametsän salissa 28.2.21. Kaukametsän Keväthuminaviikko toteutettiin 26. 31.3.21. Viikkoon sisältyi Kulttuurien 19

yhteinen Kajaani teemapäivä, Kaukametsän opiston oppilaskonsertti ja opiston opiskelijatöiden näyttely. Opisto toteutti Helsingin työväenopiston ja Sastamalan opiston yhteistyönä Kotoisia kirjailijoita luentosarjan, joka oli seurattavissa myös etäyhteydellä nettiselaimella ja Second Lifessa. Aiheita olivat: Viljo Kajava Vallilan runoilija, Psykologisia trillereitä Helsingistä, Naiset Veikko Huovisen tuotannossa ja Lasten ja nuorten kirjailijoita Sastamalan seudulta. Kevätkaudella dosentti Reijo Heikkisen Studia Generalia -luentosarjan teemat oli paikallishistoriaan liittyviä. Kajaanin pommitukset talvella 194 Kajaani pommituksista 7 vuotta Oulujärvi suuri tuntematon ja Luonto suomalaisessa kansanperinteessä. Syyskaudella professori Seppo Hentilä luennoi aiheesta Kekkonen ja historian tulkinnat maailmalta katsottuna. Tietokirjailija Risto Uimosen luennon aiheena oli Julkisen sanan neuvoston rooli ja tehtävät. Luento toteutettiin yhteistyössä Kainuun lehdistökerhon kanssa. Muita luentoja olivat TM Heikki Hytösen Anton Tsehov lääkäristä kirjailijaksi, dosentti Reijo Heikkisen Kajaanin opettajankoulutusyksikön merkitys Kainuussa ja I.K. Inha Kainuun kuvaajana. Kajaanin Matkailuoppaiden kanssa yhteistyönä toteutettiin viisi tarinailtaa Tuokiokuvia Kajaanin historiasta. Kainuun kansanpuvut ja kansallispuvut, rehtori Eila Parviainen Luennoille osallistui yhteensä 695 opiskelijaa. Ainealueen suunnittelu oli rehtorin vastuualuetta. Luennoitsijoina olivat Heikkinen Reijo, dosentti, yleisluennot Hartikainen Leena, kuntohoitaja, kohtaamisia Hentilä Seppo, dosentti, yleisluennot Hytönen Heikki, TM, yleisluennot Parviainen Eila, KM, yleisluento Uimonen Risto, tietokirjailija, yleisluennot Suutari Teuvo, yleisluentosarja Piirainen Anneli, FK, yleisluentosarja Sonny Leenakaisa, FM, yleisluentosarja Ainealueen opettajat Eskelinen Aikku, MLL:n kouluttaja Ivanoff Kaisu, MLL:n kouluttaja Korkeala Nina, MLL:n kouluttaja Markkanen Markku, FM, kylähistoria Mäkinen Antti, FM, filatelia Ojala Sirpa, muusikko, musiikin tuntemus Piipponen Katja, MLL:n kouluttaja Pokela Esa, sukututkija, sukututkimus Sarèn Sini, FM, artenomi, kuvataiteen tuntemus, kohtaamisia Ilmaisutaito, sanataide ja kirjallisuus Ainealueeseen kuuluvat kirjoittajakurssit, kirjallisuus, teatteri-ilmaisu ja vauvasanataiteen kurssit sekä lausuntataiteen kurssi. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Sanataiteessa käynnistettiin keväällä 21 leikki-ikäisten sanataide 2-4 -vuotiaille. Keväällä 21 pyöri myös teatterikerho nuorille. Syksyllä 21 järjestettiin sanataiteessa lukuisia 2

kursseja: sanataidetta yksi vuotiaille, Sanataidetta 2 vuotiaille, leikki-ikäisten sanataidetta 3 -vuotialle. Lisäksi yhteistyössä Kainuun lausujien kanssa järjestettiin puheäänenkäytönkurssi, lausuntataiteen kurssi ja dramaturgian kurssi. Sanataiteen opetus on lähtenyt käyntiin hyvin syyslukukauden 21 aikana. Opetus toteutettiin järjestämällä peruskursseja ja erityiskursseja. Kursseja tarjottiin kokeiluluontoisesti runsaammin toteutumaan verrattuna. Ainealueen opettajat Heikkinen Antti, tradenomi, tietotekniikka Palmu Ville, tradenomi, tietotekniikka Ainealueen opettajat Härkönen Minna, FM, sanataiteen opetus Jakoaho, Katri, KM, Teatterikerho nuorille Rääpysjärvi Teija, FM, Sanataiteen opetus Syvävirta Eine, kirjallisuus, kirjoittaminen Tampio, Matti, KK Ilmaisutaidon kerho Tietotekniikka Opetustunnit 252 Kurssit 35 Kurssilaiset 24 Tietotekniikan ainealueen opetuksen tavoitteena oli tarjota opiskelumahdollisuuksia päivä- ja iltakursseilla opiston atk luokassa. Kurssit tarjosivat mahdollisuuden oppia uusia asioita tietotekniikassa ja siitä syystä tarjonta oli monipuolista. Erityisen suosittuja olivat eläkeläisten ja seniorien atk-kurssit. Opetushallituksen myöntämän opintoseteliavustuksen ansiosta opisto pystyi antamaan tuntuvan alennuksen kurssimaksuun jopa maksuttomia kursseja myös työttömille ja maahanmuuttajille sekä mielenterveyskuntoutujille. Tietotekniikan kurssit olivat lyhyitä tiettyyn aiheeseen rajattuja kursseja tuntimäärältään keskimäärin 12 tuntia/kurssi. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Kielet Opetustunnit 2294 Kurssit 99 Kurssilaiset 1184 Kaukametsän opistossa opetettiin vuonna 21 avoimena kansalaisopisto-opetuksena kolmeatoista (13) eri kieltä: englantia, saksaa, ranskaa, venäjää, espanjaa, italiaa, suomea, unkaria, arabiaa, viroa, kiinaa, japania sekä karjalaa. Pääosa oli yleiseurooppalaisen viitekehyksen taitotasoille A1-A2 suunnattua opetusta. Englannin, venäjän, saksan, ranskan ja suomen kielissä järjestettiin myös B1- taitotason kurssit. Opetus toteutettiin pääsääntöisesti ryhmäopetuksena opiston omissa tiloissa (kieliluokka, lyhytkurssiluokka, monitoimiluokka, suggestopedian luokka) sekä Kajaanin Lyseon luokissa 2 ja 3. Ranskan keskustelukurssi kokoontui Teppanan koululla. Yksi englannin kurssi toteutettiin matkakurssina. Yleiset kielitutkinnot (YKI) Kaukametsän opiston on järjestänyt 199- luvulta lähtien Opetushallituksen yleisiä kieli- 21

tutkintoja. Yleiset kielitutkinnot ovat aikuisille suunnattuja kielitaitotutkintoja, joiden kehittämisestä vastaavat Opetushallitus ja Jyväskylän yliopisto. Tutkintoon voivat osallistua kaikki kielitaidostaan virallisen todistuksen haluavat riippumatta siitä, missä tai miten taito on hankittu. Toimintavuonna 21 Kaukametsän opistolla järjestettiin 4 suomen kielen ja 2 englannin kielen keskitason tutkintoa. Suomen kielen tutkintoihin osallistui yhteensä 39, englannin tutkintoihin yhteensä 16 henkilöä. Kielitutkinnot 8 69 61 55 6 41 4 3 2 26 27 28 29 21 Kielten yksilö- ja pariopetus Aloitettiin uutena kielten yksilö- ja pariopetus. Opetuskokeilun tavoitteena on kehittää kielten yksilö- ja pariopetuksesta perinteistä ryhmäopetusta täydentävä, pysyvä osa Kaukametsän opiston opetustarjontaa, monipuolistaa opiston opetustarjontaa ja opetuksen saatavuutta. Opetusta järjestettiin syyslukukaudella yhteensä 87 tuntia viidessä eri kielessä: englanti, ranska, venäjä, espanja ja arabia. Opetuskokeilu jatkuu myös seuraavana lukuvuonna ja sitä toteutetaan osana vuoden 21-211 laatu- ja kehittämishanketta. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Avoimen kansalaisopiston kielten opetusta pidettiin suunnilleen saman verran kuin vuonna 29. Suosituimpia olivat englannin (691 t), venäjän (347 t), espanjan (265 t) ja suomi toisena kielenä (218 t) kurssit. Kieltenopetuksen tavoitteeksi oli asetettu 22 tuntia vuodessa, mikä toteutui hyvin. Suunnitelluista opetustunnista toteutui 85. Ainealueen opettajat Kilpeläinen Eeva, M.A./FK suunnittelijaopettaja, venäjä, suomi toisena ja vieraana kielenä, yleisten kielitutkintojen yhteyshenkilö ja valvoja. Fahim Abderrahim, arabia ja ranska Huusko Anna, fil. yo, italia Junttila Elena, FM, karjala Kemppainen Leena, englanti, ranska Kiviniemi Kirsi, FM, saksa, ranska Komulainen Ruey, MBA englanti, kiina Leinonen Suvi, KM, espanja Makkonen Eija, HuK, englanti, saksa, espanja, suomi toisena ja vieraana kielenä, yleisten kielitutkintojen valvoja Rahikkala Chizu, BA, japani Romppainen Päivikki, HuK viro, ruotsi Salomäki Irene, FM, unkari Svarvar Liudmila, karjala Valdez-Hyvönen Maria, espanja Virkkunen Pirjo, FK, ranska Vyzhletsova Anna, FM venäjä Zajázs Mónika, unkari Malankin Minna, FM, venäjän kielen opetusharjoittelija 4.1-31.12.21 22

Kuvataiteet Opetustunnit 891 Kurssit 24 Kurssilaiset 278 Vuonna 21 kansalaisopiston perustehtävään sisältyvässä kuvataiteen opetuksessa annettiin koko lukuvuoden jatkuvaa opetusta piirustuksessa ja maalauksessa, kuvanveistossa, keramiikassa, lasitöissä, posliininmaalauksessa ja digikuvauksessa. Lisäksi opetustarjontaan sisältyi lasitöiden ja akvarellimaalauksen lyhytkursseja sekä alle kouluikäisille lapsille suunnattua visuaalisten taiteiden valmentavaa opetusta. Kuvataiteen tuntemukseen perehdyttävää luentokeskustelutyyppistä opetusta järjestettiin osana opiston yleissivistäviä aineita. Kuvataiteen opetusta järjestettiin Kaukametsän opiston taideopetustiloissa ja auditoriossa sekä Vuolijoen toimipisteessä. Eri kurssien oppilastöitä esiteltiin Kaukametsän kevätnäyttelyssä sekä opiston verkkosivuilla Kuvagalleriassa. Sidosryhmäyhteistyötä tehtiin palvelukoti Kesäheinän kanssa erityisryhmälle järjestetyn koko lukuvuoden mittaisen kuvataiteen tilauskurssin muodossa. Ainealueen opettajat Ainealueen vastaavana toimi kuvataiteen ja visuaalisten taiteiden päätoiminen opettaja TaM, artenomi Minna Meriläinen. Hänen lisäksi tuntiopettajina Haukia, Reijo, valokuvaaja VAT, digikuvaus Kemppainen Leena, lasityöt Kestilä Niina, kuvataiteilija, akvarelli, kuvataiteen tilauskurssi Kuusisto-Lukkari Kaarina, keraamikko, kuvanveisto Nilosaari Marika, TaM, visuaalisten taiteiden valmentava opetus, piirustus ja maalaus Nissi Anja, keramiikka Sarén Sini, FM, artenomi, yleissivistävät aineet Väisänen Aino, käsityönopettaja erivap., posliininmaalaus. Käsityö-tekstiilityö Opetustunnit 1968 Kurssit 62 Kurssilaiset 591 Opetustunteja kädentaidoissa avoimella puolella pidettiin vuonna 21 yhteensä 1968. Opetusta annettiin pitkinä kursseina pukeutumisessa ja ompelussa, kudonnassa, erikoiskäsitöissä ja korujen valmistuksessa. Lyhytkursseilla opetettiin huovutusta, pajutöitä, olki- ja tilkkutöitä, lampunvarjostinten tekoa sekä tekstiiliveistoksien valmistusta. Suosituimpia kursseja olivat erikoiskäsityön kurssit. Lisäksi käsityötä opetettiin maahanmuuttajien kielikoulutuksissa noin 9 h. Tilauskursseja toteutettiin opettajien täydennyskoulutuksissa Kajaanissa, Sotkamossa ja Iisalmessa. Aiheena tilauskursseissa olivat mm. värit ja pukeutuminen sekä taidekasvatus. Kurssilaisia avoimella puolella oli 591, lisäystä edelliseen vuoteen noin 1 tuntia. Opiskelijamäärä lisääntyi 34 opiskelijalla, kursseja järjestettiin vain yksi enemmän. Kielikoulutuksissa opiskelijoita osallistui opetukseen noin 13. 23

Avoimen puolen opetusta annettiin Kajaanissa kahdessa eri toimipisteessä: Kaukametsän opistolla Koskikadulla sekä Vienankadun tekstiilityön ja Lasten Käsityökoulun tiloissa. Pääsääntöisesti käytössä olivat käsityön erikoistilat, mutta maahanmuuttajien opetuksessa käytettiin myös kielikoulutusten luokkahuoneita sekä taideopetustiloja. Lisäksi opetusta annettiin Vuolijoella useassa toimipisteessä. Koko opintovuoden mittaiset kurssit lähtivät hyvin käyntiin, mutta lyhytkursseja jouduttiin peruuttamaan oppilasmäärien vähyyden vuoksi. Avoimen kansalaisopisto-opetuksen puolella tuntimäärä kasvoi kuitenkin hiukan: opetusta annettiin n. 1 tuntia enemmän kuin edellisenä vuotena. Tilauskursseja pidettiin noin 4 tuntia. Lisäksi toteutettiin oppilastöiden kevätnäyttely 21 opiston ala- ja sisääntuloaulassa ja jatkuvia oppilastöiden näyttelyitä vitriineissä sekä opiston verkkosivuilla kuvagalleriassa. Ainealueen opettajat: Heli Karppinen, KM, KtyO, käsityön päätoiminen opettaja, Visuaalisten taiteiden koulu, Aikuisten taiteen perusopetus, pukeutuminen ja ompelu, täydennyskoulutus, monikulttuurisuushanke, kielikoulutukset, käsityön opettajanhuone Moodlessa Karjalainen Sirpa, artenomi, erikoiskäsityöt, koneneulonta Kemppainen Marjut, käsityöalan opettaja (AMK), turkistyö Pasanen Margit, mielenterveyshoitaja, paperimassatyöt, tekstiiliveistokset Parviainen Eila, KM, KtyO, rehtori, kansallispuvut Rissanen Kati, muotoilija, korutyöt Savolainen Liisa, tekstiilityönopettaja erivap., erikoiskäsityöt, ompelu Sarén Sini, FM, tekstiiliartenomi (AMK), kudonta, Visuaalisten taiteiden koulu, Aikuisten taiteen perusopetus, kielikoulutukset Väisänen Aino, tekstiilityönopettaja erivap., erikoiskäsityöt, ompelu Käsityö tekninen työ Opetustunnit 1456 Kurssi 32 Kurssilaiset 356 Teknisen työn ainealue jakaantuu pääasiassa puutyön ja entisöinnin kursseihin. Pienempiä osa-alueita oli mm. verhoilu, koristemaalaus. Puutyökursseissa oli kaksi tasoa, alkeis- ja jatkokurssit. Alkeiskurssit on suunnattu opiskelijoille, joilla ei ollut juurikaan tietoa puutöiden valmistamisesta. Jatkokursseilla valmistettiin vaativimpia töitä. Kursseilla valmistettiin myös erikoisemmista puulajeista käyttö- ja koristeesineitä. Kursseilla käytettiin myös kierrätysmateriaaleja Entisöintikursseilla lähdettiin liikkeelle alkeista. Opeteltiin pintojen puhdistusta, maalinpoistoa ja kunnostusta. Entisöityjä kalusteita myös verhoiltiin ja koristemaalattiin. 24

Opetusta toteutettiin pääsääntöisesti koko lukuvuoden mittaisina kursseina, mutta myös lyhyinä viikonloppukursseina. Ainealueen opettajat Vastuuhenkilönä toimi teknisen työn päätoiminen opettaja Aulis Tegelberg, puutyö Laakkonen Pekka, teknisen työn opettaja. entisöinti, puutyö Myllymäki Antti, teknisen työn opettaja, puutyöt Rissanen Kati, muotoilija, hopeaa ja helmiä Suutari Leila, puuseppä, entisöinti, koristemaalaus, verhoilu ja naisten puutyö Ravitsemus-, terveyskasvatus ja liikunta hygieniatesteihin. Hygieniakoulutukseen ei ole ollut riittävää määrää osallistujia. Opetus on toteutettu pääasiassa Kaukametsän kotitalousluokassa. Koko lukuvuoden kestäneitä kursseja on pidetty myös Kainuun keskussairaalan osastoilla 5 ja 13. Liikunta on edelleen hyvin suosittua. Suosituimpia ovat olleet joogakurssit, perinteisen jumpan lisäksi venyttelyt ja tehojumpat sekä seuratanssit. Uusimpana liikuntamuotona opetusohjelmassa on ollut zumba, jota on toteutettu kaikkiaan viisi eri liikuntaryhmää. Lisäksi zumba on ollut myös henkilökunnan liikuntaryhmänä. Miehille on järjestetty myös omia liikunta- ja joogaryhmiä. Opetustunnit 2327 Kurssit 114 Kurssilaiset 1951 Ravitsemuskasvatuksessa eniten kiinnostusta on ollut terveellistä ravintoa kohtaan. Lähes kaikki suunnitellut lyhytkurssit ovat toteutuneet ja suosittujen kurssien lisäksi on perustettu lisäkursseja. Samoin laihdutuskursseilla on ollut runsas osanotto Liikuntaryhmille olisi ollut enemmän kysyntää kuin niitä on voitu järjestää. Järjestämisen esteenä on ollut liikuntatilojen puute. Iltakäytössä tilana on ollut Lyseon pieni liikuntasali. Päiväaikaan on käytetty Musiikkiopiston Leihu salia. Muina liikuntatiloina ovat olleet Kuurnan nuorisotilat, Kalliokadun ryhmätila, Kainuun keskuslaitoksen liikuntatila, Mäntylän päiväkoti sekä Kaukametsän monitoimiluokka ja salien näyttämöt. Kaupungin ulkopuolella liikuntakursseja on pidetty Kuluntalahdessa. Tänäkin vuonna opetuksessa on painottunut terveellisyyden lisäksi etenkin lähiruoka, kotimaisten tuotteiden käyttö sekä ekologisuus. Viikoittaiset opetustunnit ovat jakautuneet terveellisen ravitsemuksen, mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten opetukseen sekä eriaiheisiin ravitsemuksen lyhytkursseihin ja Ainealueen opettajat: Vastuuhenkilönä toimi Väisänen Liisa, KM, KtaO, ravitsemus- ja terveyskasvatuksen päätoiminen opettaja Hannonen Sallamari, opiskelija Amk, kuntonyrkkeily Holopainen Laina, terveydenhoitaja, jooga 25

Kappas Manfred, insinööri, äijäjooga ja seniorijooga Kiviniemi Kirsi, FM, jooga ja shindo Koistinen Marko, sairaanhoitaja, miesten jooga Kokko Arja, merkonomi, seuratanssi Kontio Eija, terveydenhoitaja, kuntojumppa ja venyttely Krökki Pia, tradenomi Amk, äitivauvaryhmä Laaksonen Lasse, Huk, kotitalouden lyhytkurssit Mikkonen Veikko, valmentaja, Taekwondo, tavoitteellinen venyttely Parppei Paula, opettaja, jooga Piirainen Anu, liikunnanohjaaja Amk, potkunyrkkeily Ravelin Teija, terveystieteiden tohtori. terapeuttinen tanssi Ronkainen Anne, peruskoulun opettaja, jooga Räisänen Aleksi, opiskelija Amk miesten liikunta Savolainen Liisa, artesaani, vireyttä vuosille 6+ Sinko Nina, liikunnanohjaaja Amk, tehojumppa Sukmanov-Kärki Elena, tanssipedagogi, itämainen tanssi, aikuisbaletti Tauriainen Leila, fysioterapeutti, liikunta Thil Osmo, peruskoulun opettaja, senioritanssi Thil Paula, peruskoulun opettaja, senioritanssi Tsutsunen Soraida, zumba, salsa Törhönen Heidi, liikunnanohjaaja Amk, kuntonyrkkeilyt Erityisryhmät Opisto toteuttaa koulutuksellista tasa-arvoa ja syrjäytymisen ehkäisemistä tarjoamalla opetusta erityisryhmille, joita ovat mielenterveyttään hoitavat aikuiset ja sairaalakoulussa opiskelevat nuoret, kotona asuvat lievästi kehitysvammaiset aikuiset ja nuoret. Opetusaineita oli musiikissa laulu- ja soittoryhmät, liikunnassa terapeuttinen tanssi sekä kotitalouskurssit. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Opetuspaikkana oli opiston kotitalousluokka, kehitysvammaisten päivä- ja palvelukodit ja palvelukeskukset sekä Kainuun keskussairaalan koulu. Opiskeluun suhtautuminen oli sitoutuvaa ja ryhmäytymistä edistävää sekä yhdessä tekeminen koettiin terveyttä ja hyvinvointia edistäväksi. Kajaani Elias Rotaryklubi on tukenut mielenterveyskuntoutujien kotitalouskursseja avustamalla osan kurssimaksuista. Opettajat Erityisryhmien koulutusta ja kursseja suunnittelivat eri ainealueiden vastuuopettajat yhdessä tuntiopettajien kanssa. Väisänen Liisa, KM, KtaO, päätoiminen opettaja, kotitalous Leinonen Suvi, FM, laulu ja soitinmusiikki Ojala Sirpa, musiikkipedagogi, orkesterimusiikki Ravelin Teija, THT, Psyk.esh, tanssiterap., terapeuttinen tanssi Taiteen perusopetus aikuiset 26

Opetustunnit 338 Kurssit 13 Kurssilaiset 77 Taiteen perusopetus aikuisille Visuaalisten taiteiden laajan oppimäärä, kuvataiteen ja käsityön suuntautumisvaihtoehto. Aikuisten taiteen perusopetusta vuosikursseilla III, VI ja VII järjestettiin Kaukametsän opiston taideopetustiloissa ja auditoriossa. Opinnoissa tehtiin sidosryhmäyhteistyötä paikallisten taide- ja kulttuurilaitosten sekä taiteilijoiden kanssa opintovierailujen ja tutustumiskäyntien muodossa. Osa syventävien opintojen opinnoista järjestettiin etä- ja monimuotoopiskeluna Moodle-oppimisympäristössä. Toukokuussa 21 opiston tiloissa pidettiin syventävien opintojen päättötyönäyttely Luonnollisesti. Lisäksi oppilastöitä esiteltiin opiston verkkosivuilla Aikuisten taiteen perusopetuksen kuvagalleriassa. Luonnollisesti-päättötyönäyttelyn avajaiset toukokuussa 21. Kuvassa opiston rehtori Eila Parviainen, kuvataideopettaja Minna Meriläinen, opiskelijat Seija Ovaska ja Paavo Makkonen. Kuva Reijo Haukia. Ainealueen opettajat Ainealueen vastaavana toimi kuvataiteen ja visuaalisten taiteiden päätoiminen opettaja, TaM, artenomi Minna Meriläinen. Hänen lisäksi tuntiopettajina Kuusisto-Lukkari Kaarina, keraamikko, kuvataiteen syventävät opinnot Nissi, Anja, kuvataiteen perusopinnot Sarén, Sini, FM, artenomi, kuvataiteen ja käsityön yhteiset perusopinnot. Taiteen perusopetus lapset Opetustunnit 63 Kurssit 18 Kurssilaiset 151 Taiteen perusopetus lapsille ja nuorille Visuaalisten taiteiden yleinen oppimäärä, Visuaalisten taiteiden koulut Vuonna 21 lapsille ja nuorille suunnattua visuaalisten taiteiden yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta annettiin Visuaalisten taiteiden koulussa, jossa oppilaat voivat valita suuntautumisvaihtoehdoksi kuvataiteen tai käsityön. Opetus eteni Visuaalisten taiteiden koulun opetussuunnitelman mukaisesti vuosikurssilta toiselle etenevänä taiteen alueiden opintoina. Eri vuosikurssien oppilastöitä esiteltiin Kaukametsän kevätnäyttelyssä sekä läpi vuoden Kaukametsän opiston tiloissa ja opiston verkkosivuilla Lasten taiteen perusopetuksen kuvagalleriassa. Toukokuussa 21 opistossa jaettiin juhlallisesti ensimmäiset visuaalisten taiteiden yleisen oppimäärän päättötodistukset neljälle Kuvataidekoulun ja yhdelle Käsityö- ja Kuvataidekoulun seitsemän vuoden opinnot suorittaneelle nuorelle aikuisten päättötyönäyttelyn yhteydessä. 27

Kuvataidekoulussa toimi seitsemän opintoryhmää, joista I-V vuosikurssilaiset suorittavat visuaalisten taiteiden perusopintoja ja VI-VII vuosikurssilaiset syventäviä työpajaopintoja. Käsityökoulussa toimi kolme opintoryhmää, joista perusopintoja suorittavia ryhmiä I-V oli kaksi ja syventäviä työpajaopintoja suorittavia yksi ryhmä. Taidekoulun opettajat Lasten taiteen perusopetuksessa ainealueen vastaavina opettajina toimivat kuvataiteen päätoiminen opettaja, TaM, artenomi Minna Meriläinen sekä käsityön päätoiminen opettaja KM, KtyO Heli Karppinen. Heidän lisäksi tuntiopettajina Kestilä Niina, kuvataiteilija, Kuvataidekoulu Nilosaari Marika, TaM, Kuvataidekoulu. aikuisopisto, Arffman Consulting oy ja Kiantaopisto. Maahanmuuttajakoulutuksella on opistossa pitkä kokemus. Koulutukset alkoivat 9- luvun alussa, jolloin Otanmäkeen perustettiin vastaanottokeskus. Koulutuspolku alkaa kielitaidon alkukartoituksesta, jonka jälkeen opiskelijat lähtevät koulutuksiin, joita ovat luku- ja kirjoitustaidottomien koulutukset 1 ja 2 sekä kielitutkintotavoitteiden mukaiset moduulikoulutukset 1, 2a, 2b ja 3 sekä työelämämoduuli ja Sujuvaa Suomea - koulutus. Kouluttajat ovat sitoutuneet sopimuksella Kainuun ELY-keskuksen kanssa käyttämään yhteistä kielitestistöä. Monella opiskelijalla on tavoitteena suorittaa yleisten kielitutkintojen Suomen kielen keskitason tutkinto. Tavoitteet ja niiden toteutuminen Toimintavuonna 21 opistossa toteutettiin kaksi alkukartoitusta ja yhdeksän moduulikoulutusta. Turvapaikanhakijoiden määrä ja koulutukset ovat lisääntyneet. Lasten taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden yleisen oppimäärän päättötodistusten jako toukokuussa 21. Kuva Reijo Haukia. Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus Kaukametsän opiston maahanmuuttajien kotoutumis- ja suomen kielen koulutus on Kainuun ELY-keskuksen kilpailuttamaa ja ostamaa.pääasialliset koulutuksen tarjoajat Kainuussa ovat Kaukametsän opiston lisäksi KAO Opiskelijat Maahanmuuttajakoulutuksen opiskelijat edustavat eri kansallisuuksia. Suurin osa opiskelijoista oli venäläisiä naisia, jotka ovat avioliiton kautta tulleet Kainuuseen. Jatkuvaan tai pysyvään oleskelulupaan kuuluvina opiskelijoina on mm. irakilaisia, kurdeja, somaleja, kongolaisia ja thaimaalaisia. Opetustunnit 28