2009 Tiedustelut: erityispalvelut@tilastokeskus.fi Tilastokeskus, Henkilötilastot 00022 Tilastokeskus
24.9.2009 2(28) Ruututietokanta Ruutukoko 250 m x 250 m ja 1 km x 1 km Koordinaatisto Yhtenäiskoordinaatisto (KKJ 3) Huom! Seuraavaa Ruututietokantaa (syksyllä 2010) toimitetaan myös EUREF-FIN koordinaatistossa (ETRS-TM35FIN). Ruudun sijainti Ruudun koordinaatit ovat sen vasemman alanurkan x- ja y-koordinaatit. Toimitusmuoto Tietokantana: dbase Karttatasona (alueina): ArcView (*.SHP - shapefile) tai MapInfo (*.TAB) Aluetunnus Ruudun kuntanumero määräytyy pinta-alan mukaan. Kahden kunnan rajalla oleva ruutu saa sen kunnan kuntanumeron, jonka pinta-ala ruudussa on suurin. Tietosuoja Seuraavissa muuttujaryhmissä tiedot salataan, mikäli ruudussa on alle 10 tapausta: Asukkaiden koulutusaste, Asukkaiden kuluttajarakenne, Talouksien kuluttajarakenne ja Väestön pääasiallinen toiminta. Asuntotiedot salataan, mikäli ruudussa on vain yksi asuinrakennus. Suojattu tieto on merkitty -1:llä. Tilastoajankohta Asukasrakenne 31.12.2008, Asukkaiden koulutusaste, Asukkaiden kuluttajarakenne, Talouksien koko ja elämävaihe, Talouksien kuluttajarakenne sekä Rakennukset ja asuminen 31.12.2007, Työpaikat toimialoittain ja Väestön pääasiallinen toiminta 21.12.2006. Sisällysluettelo: RUUTUTIETOKANTA 2 1. Ruututietokanta-tiedosto 3 2. Ruututietokannan tietosisällön muuttujien määritelmät muuttujaryhmittäin 4 3. Alueluokitusavain -tiedostoon sisältyvät aluejaot (Alueet09.xls) 10 4. Ruututietokannan muuttujat muuttujaryhmittäin 13 5. Ruudun kuntakoodin määräytyminen 18 6. Tilastoja Ruututietokannasta 2009 19
24.9.2009 3(28) 1. Ruututietokanta-tiedosto Kenttien nimeäminen Ruututietokanta 2009 -tuotteeseen on koottu muuttujia kahdeksaan tietoryhmään. Kenttien nimeämisessä on luokiteltu muuttujia. Samaan ryhmään kuuluvat muuttujat on nimetty samalla alkuosalla seuraavasti: Muuttujaryhmä Muuttujan nimen alkuosa 1. Asukasrakenne (18 muuttujaa) HE 2. Asukkaiden koulutusaste (7 muuttujaa) KO 3. Asukkaiden kuluttajarakenne (7 muuttujaa) HK 4. Talouksien koko ja elämänvaihe (11 muuttujaa) TE 5. Talouksien kuluttajarakenne (8 muuttujaa) TK 6. Rakennukset ja asuminen (11 muuttujaa) RA 7. Työpaikat toimialoittain (23 muuttujaa) TP 8. Väestön pääasiallinen toiminta (8 muuttujaa) PT Muuttujia näissä kahdeksassa tietoryhmässä on yhteensä 108 kpl. Ruututietokannan mukana toimitetaan alueluokitusavain-tiedosto ALUEETyy.xls (yy kertoo luokitusten voimassaolovuoden). Luokitusavaimen avulla voidaan kuntatiedosta johtaa muut kuntapohjaiset alueluokitustiedot. Luokitusavaimeen sisältyy 12 kuntapohjaista alueluokitusta. Ruututietokannan rakenteen vaikutus teeman perusteella tehtäviin poimintoihin Ruututietokanta 2009 -tiedosto sisältää kaikki ne ruudut, joissa on tapauksia kyseisissä teemoissa (kaikissa kahdeksassa muuttujaryhmässä). Tästä johtuen ruutujen poiminnassa ja keskilukujen laskennassa on huomioitava ns. nollaruudut, eli ne ruudut, joissa ei poimittavaa teemaa esiinny. Nollaruudut ja mahdolliset suojatut ruudut saadaan pois yksinkertaisilla ehtolausekkeilla (Esim. HE_VAKIY >0). Huomaa, että ehtolauseke on kohdistettava teeman kantalukumuuttujaan, mikäli halutaan tarkastella kaikkia muuttujaryhmän ruutuja samalla kerralla. Kantalukumuuttujat (perusjoukko) on lihavoitu kappaleessa 4. Rakennukset ja asuminen tietoryhmässä kantalukuja on kolme: Rakennusten yhteensä kesämökkien kanssa ja rakennusten ilman kesämökkejä sekä asuinrakennusten. Väestön pääasiallinen toiminta -tietoryhmässä on kaksi kantalukua: Toinen on koko väestön ja toinen työvoimaan kuuluvien.
24.9.2009 4(28) 2. Ruututietokannan tietosisällön muuttujien määritelmät muuttujaryhmittäin 1. Asukasrakenne (HE) Perusjoukko: Asukkailla tarkoitetaan alueella vakinaisesti asuvaa väestöä. Ne henkilöt, joilla väestötietojärjestelmän mukaan oli kotipaikka Suomessa vuoden lopussa (31. joulukuuta), kuuluvat asukkaisiin kansalaisuudestaan riippumatta. Asukkaiden sijainti määräytyy asuinrakennusten koordinaattien perusteella. Henkilöt, jotka asuvat laitoksissa, saavat sijaintitiedon laitoksen koordinaattien mukaan, mikäli ne ovat tiedossa. Pois sen sijaan jäävät koordinaatiton laitosväestö, ulkomailla tilapäisesti asuvat Suomen kansalaiset ja henkilöt, joiden sijaintitietoa kunnassa ei tiedetä. HUOM. tästä syystä viralliset alueittaiset väkiluvut poikkeavat Ruututietokannan alueittaisista summatiedoista. Aineistolähde: Väestörakenne: Väestö- ja kuolemansyytilastot. Tilastokeskus. Tilastovuosi: Tietoryhmän tiedot ovat ajankohdalta 31.12.2008. Määritelmät: Asukkaiden ikäryhmittäisistä tiedoista on muodostettu ns. toiminnallisia ikäryhmiä, jotka ovat osin päällekkäisiä. Asukkaiden keski-ikä on asukkaiden iän keskiarvo alueittain. Keskiarvoa laskettaessa on kunkin asukkaan ikään lisätty puoli vuotta, jonka jälkeen ikäsumma on jaettu asukkaiden llä. Tietosuoja: Väestörakenne -muuttujissa ei ole salauksia. 2. Asukkaiden koulutusaste (KO) Perusjoukko: Alueella asuvien koulutusrakennetiedot koskevat 18-vuotta täyttänyttä väestöä. Kultakin henkilöltä on otettu huomioon vain yksi koulutus, joka on koulutusasteen mukaan korkein tai samanasteisista tutkinnoista viimeksi suoritettu tutkinto. Silloin, kun henkilö on suorittanut ylioppilastutkinnon ja keskiasteen ammatillisen tutkinnon, määräytyy koulutus keskiasteen ammatillisen tutkinnon mukaan. Aineistolähde: Tutkintorekisteri: Koulutustilastot. Tilastokeskus. Tilastovuosi: Tietoryhmän tiedot ovat ajankohdalta 31.12.2007. Määritelmät: Perusasteen suorittaneet ovat henkilöitä, jotka eivät ole suorittaneet perusasteen jälkeistä tutkintoa.
24.9.2009 5(28) Koulutetut (tutkinnon suorittaneet) ovat suorittaneet vähintään keskiasteen tutkinnon. Ylioppilastutkinto sisältää ylioppilastutkinnon suorittaneet. Ammatillinen tutkinto sisältää keskiasteen (3-aste, poislukien ylioppilastutkinto) tutkinnot sekä alimman korkea-asteen (5-aste) tutkinnot. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet (6-asteen suorittaneet) Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet sisältää ylemmän korkeakouluasteen (7-aste) tutkinnot sekä tutkijakoulutusasteen (8-aste) tutkinnot. Luokitus: Tilastokeskuksen Koulutusluokitus 2008, koulutusaste. Tilastokeskus. Tietosuoja: Koulutusrakennetiedot on salattu, jos ruudussa on alle 10 yli 18-vuotiasta asukasta. Suojatuissa kentissä on arvo - 1. 3. Asukkaiden kuluttajarakenne (HK) Perusjoukko: Tiedot koskevat yli 18-vuotiaiden henkilöiden valtionveronalaisia tuloja. Valtionveronalaisiksi tuloiksi lasketaan seuraavat tulot: - palkkatulot: ennakonkannonalaiset palkkatulot, merityötulo, työnantajan maksamat kustannusten korvaukset, rakennusalan lomapalkka, reserviläispalkka, Suomessa verotettu ulkomaan tulo, hankintatyön arvo metsätaloudessa, hankintatyön arvo yhtymästä sekä lunastukset, palvelurahat yms. ennakonkannonalaiset tulot) - yrittäjätulot: maatilatalouden ansio- ja pääomatulot, elinkeinotoiminnan ansio- ja pääomatulot sekä tulot yhtymästä - muut valtionveronalaiset tulot (esim. muut ansiotulot, eläketulot, työttömyysturvaetuudet sekä muut sosiaaliturvaetuudet). Aineistolähde: Työssäkäynti: Työssäkäynti- ja asuntotilastot. Tilastokeskus. Tilastovuosi: Tietoryhmän tiedot ovat ajankohdalta 31.12.2007. Määritelmät: Asukkaiden keskitulot ovat niiden alueella asuvien asukkaiden, joilla on valtionveronalaisia tuloja (ks. perusjoukkomääritelmä), keskiarvo vuosituloista. Keskitulot ilmoitetaan euroina. Asukkaiden mediaanitulot ovat alueella asuvien asukkaiden, joilla on valtionveronalaisia tuloja (ks. perusjoukkomääritelmä), se vuosittainen bruttotulo euroina, jonka alle jää puolet alueen tulonsaajista. Mediaanitulot ilmoitetaan euroina Kuluttajien ilmoittaa alueella asuvien asukkaiden n, joilla on valtionveronalaisia tuloja. Tuloluokat: pienituloiset 13 999 euroa/vuosi keskituloiset 14 000 23 999 euroa/vuosi hyvätuloiset 24 000 euroa/vuosi
24.9.2009 6(28) Asukkaiden keskiostovoima on saatu vähentämällä valtion veronalaisista tuloista (ks. perusjoukkomääritelmä) verot alueittain ja jakamalla se niiden asukkaiden llä, joilla on valtionveronalaisia tuloja. Asukkaiden keskiostovoima ilmoitetaan euroina. Asukkaiden ostovoimakertymä on saatu vähentämällä valtion veronalaisista tuloista (ks. perusjoukkomääritelmä) verot. Asukkaiden ostovoimakertymä ilmoitetaan euroina. Tietosuoja: Asukkaiden tulotiedot on salattu, jos tuloja omaavia asukkaita on ruudussa vähemmän kuin 10. Suojatuissa kentissä on arvo 1. Sellaisista ruuduista, joissa on yli 900 000 euron havaintoja poistetaan ruudun keskituloa laskettaessa ruudun ylin havaintoarvo. Lukumäärä-, kertymä- ja mediaanitiedoissa nämä havaintoarvot ovat mukana. 4. Talouksien koko ja elämänvaihe (TE) Perusjoukko: Talouden muodostavat samassa asuinhuoneistossa vakinaisesti asuvat henkilöt. Tilastollinen määritelmä taloudelle on asuntokunta. Väestötietojärjestelmän mukaan vakinaisesti laitoksissa kirjoilla olevat, asunnottomat, ulkomailla ja tietymättömissä olevat henkilöt eivät muodosta asuntokuntia. Asuntolarakennuksiksi luokitelluissa rakennuksissa asuvat henkilöt, joiden asunto ei täytä asuinhuoneiston määritelmää, eivät muodosta asuntokuntia. Aineistolähde: Asuntokunnat ja asuinolot: Työssäkäynti- ja asuntotilastot. Tilastokeskus. Tilastovuosi: Tietoryhmän tiedot ovat ajankohdalta 31.12.2007. Määritelmät: Talouksien keskikoko on alueella asuvien talouksien koko yhteenlaskettuna ja jaettuna asuntokuntien llä. Nuoret yksinasuvat ovat alle 35-vuotiaita. Lapsettomien nuorten parien viitehenkilö on alle 35-vuotias. Viitehenkilöllä tarkoitetaan asuntokunnan eli talouden suurituloisinta henkilöä. Lapsitalouksiin on luettu ne taloudet, joissa vähintään yksi lapsi on 0 17-vuotias. Lapsitalouksien luokitus: Pienten lasten (alle 3-v. lapsia) taloudet ovat talouksia, joissa on vähintään yksi alle kolmevuotias lapsi. Alle kouluikäisten (alle 7-v. lapsia) lasten taloudet ovat talouksia, joissa on vähintään yksi alle seitsemänvuotias lapsi. Kouluikäisten (7 12-v. lapsia) lasten taloudet ovat talouksia, joissa on vähintään yksi 7 12-vuotias lapsi. Teini-ikäisten lasten (13 17-v. lapsia) taloudet ovat talouksia, joissa on vähintään yksi 13 17-vuotias lapsi. Talous, jossa on eri ikäisiä lapsia, voi siis kuulua yhtäaikaa eri luokkiin. Jos samanikäisiä lapsia on useampia, niin kukin talous on luettu mukaan lapsitalouksiin vain kerran. Aikuistalouksissa kaikki talouden jäsenet ovat vähintään 18-vuotiaita ja enintään 64 vuotta. Eläkeikäisten talous on kyseessä, kun yksikin talouden jäsen on vähintään 65 vuotta. HUOM. Tietojen tulkinnassa on huomioitava, että eri luokat ovat osittain päällekkäisiä.
24.9.2009 7(28) Tietosuoja: Talouksien elinvaiheen tietoja ei salata. 5. Talouksien kuluttajarakenne (TK) Perusjoukko: Tulotietoja on niistä talouksista, joilla on valtionveronalaisia tuloja. Valtionveronalaisiksi tuloiksi lasketaan seuraavat tulot: - palkkatulot: ennakonkannonalaiset palkkatulot, merityötulo, työnantajan maksamat kustannusten korvaukset, rakennusalan lomapalkka, reserviläispalkka, Suomessa verotettu ulkomaan tulo, hankintatyön arvo metsätaloudessa, hankintatyön arvo yhtymästä sekä lunastukset, palvelurahat yms. ennakonkannonalaiset tulot) - yrittäjätulot: maatilatalouden ansio- ja pääomatulot, elinkeinotoiminnan ansio- ja pääomatulot sekä tulot yhtymästä - muut valtionveronalaiset tulot (esim. muut ansiotulot, eläketulot, työttömyysturvaetuudet sekä muut sosiaaliturvaetuudet). Aineistolähde: Työssäkäynti: Työssäkäynti- ja asuntotilastot. Tilastokeskus. Tilastovuosi: Tietoryhmän tiedot ovat ajankohdalta 31.12.2007. Määritelmät: Talouksien keskitulot ovat niiden alueella asuvien talouksien, joilla on valtionveronalaisia tuloja (ks. perusjoukkomääritelmä), keskiarvo vuosituloista. Keskitulot ilmoitetaan euroina. Talouksien mediaanitulot ovat niiden alueella asuvien talouksien, joilla on valtionveronalaisia tuloja (ks. perusjoukkomääritelmä), se vuosittainen bruttotulo euroina, jonka alle jää puolet alueen tulonsaaja -talouksista. mediaanitulot ilmoitetaan euroina. Kuluttajatalouksien ilmoittaa alueella asuvien talouksien n, joilla on valtionveronalaisia tuloja (ks. perusjoukkomääritelmä). Talouksien tuloluokat: pienituloiset taloudet 25 999 euroa/vuosi keskituloiset taloudet 26 000 45 999 euroa/vuosi hyvätuloiset taloudet 46 000 euroa/vuosi Talouksien keskiostovoima on saatu vähentämällä valtion veronalaisista tuloista (ks. perusjoukkomääritelmä) verot alueittain ja jakamalla se niiden talouksien llä, joilla on valtionveronalaisia tuloja. Talouksien keskiostovoima ilmoitetaan euroina. Talouksien ostovoimakertymä on saatu vähentämällä valtion veronalaisista tuloista (ks. perusjoukkomääritelmä)verot. Talouksien ostovoimakertymä ilmoitetaan euroina. Tietosuoja: Talouksien tulotiedot on salattu, jos kuluttajatalouksia on ruudussa alle kymmenen. Suojatuissa kentissä on arvo 1. Sellaisista ruuduista, joissa on yli 1 200 000 euron havaintoja poistetaan ruudun keskituloa laskettaessa ruudun ylin havaintoarvo. Lukumäärä-, kertymä- ja mediaanitiedoissa nämä havaintoarvot ovat mukana.
24.9.2009 8(28) 6. Rakennukset ja asuminen (RA) Perusjoukko: Rakennuksia ja kesämökkejä koskevat tiedot saadaan Tilastokeskukseen pääosin Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä, johon kuntien rakennusvalvontaviranomaiset ilmoittavat rakennuksia koskevat rakennusluvanvaraiset tiedot. Tilastokeskuksen rakennuskantaan eivät sisälly kevytrakenteiset katokset ja kioskit, maataloustuotannossa yksinomaan käytettävät rakennukset eivätkä asuinrakennusten sauna- ja talousrakennukset. Rakennuskantaan eivät sisälly myöskään kesämökit, vaan ne kuuluvat kesämökkikantaan. Rakennus- ja kesämökkikannat eivät sisällä samoja rakennuksia, sillä yksittäinen rakennus luokitellaan joko rakennuskantaan tai kesämökkikantaan. Asutut kesämökit sisältyvät asuntokantaan ja sitä kautta myös rakennuskantaan, mutta eivät kesämökkikantaan. Aineistolähde: Rakennuskanta: Työssäkäynti- ja asuntotilastot. Tilastokeskus. Tilastovuosi: Tietoryhmän tiedot ovat ajankohdalta 31.12.2007. Määritelmät: Kaikkien rakennusten kertoo kaikkien rakennuskantaan kuuluvien sekä kesämökkien yhteenlasketun n. Rakennusten kertoo kaikkien rakennuskantaan kuuluvien rakennusten n alueittain. Kesämökit eivät kuulu rakennuskantaan. Asuinrakennusten kertoo niiden rakennusten n alueittain, joiden käyttötarkoitus on asuminen. Asuntojen kertoo asuntojen n alueittain. Asunnolla eli asuinhuoneistolla tarkoitetaan keittiöllä, keittokomerolla tai keittotilalla varustettua yhden asuinhuoneen tai useampia asuinhuoneita käsittävää, ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettua kokonaisuutta, jonka huoneistoala on vähintään 7 m². Asuntojen keskipinta-ala on kaikkien asuinhuoneistojen pinta-ala jaettuna niiden llä. Asuntojen keskipinta-ala ilmoitetaan neliömetreinä. Asumisväljyys on se keskipinta-ala, joka saadaan, kun asuttujen asuinhuoneistojen yhteispinta-ala jaetaan asukkaiden llä. Asumisväljyys ilmoitetaan neliömetreinä. Pientaloasunnot ovat asuntoja, jotka talotyypin mukaan ovat erillisiä pientaloja (1 2 asunnon asuintalot ja paritalot) tai rivi- ja ketjutaloja (sisältävät vähintään kolme kytkettyä pientaloa). Kerrostaloasunnot ovat asuntoja, jotka talotyypin mukaan ovat asuinkerrostaloja. Asuinkerrostaloryhmään kuuluvat vähintään kolmen asunnon talot, joissa ainakin kaksi asuntoa sijaitsee päällekkäin. Omistusasunnot ovat asuntoja, joissa asunnon hallintaperuste on omistusasunto. Omistusasunnoiksi katsotaan sekä kiinteistön että asunto-osakkeiden omistukseen perustuvat asunnot sekä osaomistusasunnot. Vuokra-asunnot ovat hallintaperusteeltaan vuokra-, arava-, korkotukivuokra- ja asumisoikeusasuntoja. Kesämökeiksi luetaan kaikki rakennukset, joiden käyttötarkoitus vuoden viimeisenä päivänä on vapaa-ajan asuinrakennus tai joita kyseisenä ajankohtana käytetään vapaa-ajan asumiseen. Liiketoimintaa palvelevia lomamökkejä ja lomakylien rakennuksia ei lueta vapaa-ajan asuinrakennuksiksi. Tietosuoja: Rakennustietojen suojaus tapahtuu sekä rakennusten kokonaismäärän (ilman kesämökkeja) että asuinrakennusten n perusteella. Rakennustiedot on salattu, jos rakennuksia tai asuinrakennuksia on ruudussa vain yksi. Suojatuissa kentissä on arvo 1.
24.9.2009 9(28) 7. Työpaikat toimialoittain (TP) Perusjoukko: Tietyllä alueella työskentelevien henkilöiden ä voidaan käyttää kuvaamaan työpaikkojen ä tällä alueella. Jokaisen työllisen henkilön on tällöin ajateltu muodostavan yhden työpaikan. Näin osa-aikaistakin työtä tekevä henkilö muodostaa laskennallisesti yhden työpaikan. Jos työtä esimerkiksi äitiysloman vuoksi hoitaa sijainen, saattaa vastaavasti muodostua kaksi työpaikkaa. Työsuhteet voivat olla luonteeltaan myös tilapäisiä ja lyhytaikaisia. HUOM. Lähtötietojen puutteellisuudet voivat vääristää työpaikkamääriä. Esim. monitoimipaikkaisen yrityksen palveluksessa olevan henkilön työpaikka kiinnitetään tarkemman tiedon puuttuessa yrityksen päätoimipaikkaan. Ruututietokannasta puuttuvat henkilöt, joille ei löydy työpaikan koordinaatteja. Aineistolähde: Työssäkäynti: Työssäkäynti- ja asuntotilastot. Tilastokeskus. Tilastovuosi: Tietoryhmän tiedot ovat ajankohdalta 31.12.2006. Määritelmät: Työpaikkojen on tietyllä alueella työskentelevien henkilöiden. Jokainen työllinen henkilö muodostaa tällöin yhden työpaikan. Lukuun sisältyvät myös osa-aikaiset työntekijät. Henkilön toimiala (=elinkeino) määräytyy hänen työpaikkansa toimialan mukaan. Kaikki samassa toimipaikassa työskentelevät saavat saman elinkeinon ammatistaan riippumatta. Tieto toimialasta perustuu yleensä Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin ja julkisyhteisörekisterin sekä Kuntien eläkevakuutuksen toimintayksikkörekisterin tietoihin. Itsenäiselle ammatinharjoittajalle elinkeino määritetään toiminnan laadun mukaan. Toimialaluokitus: Alkutuotanto Jalostus Palvelut maa- riista- ja metsätalous, kalatalous ja mineraalien kaivuu teollisuustoiminta, sähkö-, kaasu- ja vesihuolto sekä rakentaminen kaikki muut toimialat Tarkemmin toimialat on määritelty toimialan pääluokan eli kirjaintason mukaan 18 luokkaan. Tarkan kuvauksen kunkin toimialan sisällöstä saa julkaisusta Toimialaluokitus TOL 2002, Tilastokeskus 2002, Käsikirjoja 4. Tietosuoja: Työpaikan toimialatiedot eivät ole salattuja. 8. Väestön pääasiallinen toiminta (PT) Perusjoukko: Väestön pääasiallista toimintaa tarkastellaan 31.12.2006 kokonaisväestöstä (koordinaatilliset henkilöt). Aineistolähde: Työssäkäynti: Työssäkäynti- ja asuntotilastot. Tilastokeskus.
24.9.2009 10(28) Tilastovuosi: Tietoryhmän tiedot ovat ajankohdalta 31.12.2006. Määritelmät: Pääasiallisen toiminnan käsite kuvaa henkilön taloudellisen toiminnan laatua. Väestö jaetaan pääasiallisen toiminnan perusteella työvoimaan kuuluviin ja työvoiman ulkopuolella oleviin. Luokitus perustuu tilastovuoden viimeisen viikon tilanteeseen. Työvoimaan kuuluvat: Työvoimaan luetaan työlliset ja työttömät 18 74-vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat työllisiä tai työttömiä. Työvoimaan kuuluvuus on ratkaistu eri rekistereistä saatujen tietojen perusteella. Työlliseen työvoimaan luetaan kaikki 18 74-vuotiaat henkilöt, jotka olivat ansiotyössä vuoden viimeisellä viikolla. Työttömään työvoimaan luetaan vuoden viimeisenä työpäivänä työttömänä olleet 18 74-vuotiaat henkilöt. Työvoiman ulkopuolella olevat: 0-14 -vuotiaat lapset. Opiskelijoiksi katsotaan ne henkilöt, jotka opiskelevat päätoimisesti eivätkä ole ansiotyössä tai työttömänä. Määrittely tapahtuu henkilön syyskuun tilanteen mukaan. Eläkeläisiä ovat kaikki ne henkilöt, jotka saavat Kansaneläkelaitoksen tai Eläketurvakeskuksen tietojen mukaan eläkettä tai joilla on muita eläketuloja. Muut-ryhmään kuuluvat kaikki muut työvoiman ulkopuolella olevat kuin lapset (0-14-v.), opiskelijat ja eläkeläiset. Muut-ryhmä sisältää mm. varusmiehet. Tietosuoja: Tietoryhmän tiedot on salattu, jos alueella on alle 10 asukasta. Työvoimatieto (yhteensä) ruuduittain ei ole salattu. Suojatuissa kentissä on arvo 1. 3. Alueluokitusavain -tiedostoon sisältyvät aluejaot (Alueet09.xls) Kunta Kuntajako on hallinnollisten aluejakojen perusjaotus. Ruututietokannassa käytettävä kuntajako on 1.1.2009 ajankohdan mukainen. Tuolloin kuntia oli 348 kappaletta. Kuntatunnus on aikanaan Kansaneläkelaitoksen (KELA) kaikille kunnille antama kolminumeroinen kuntatunnus, jonka antamista ja päivittämistä nykyisin hallinnoi Väestörekisterikeskus. EU:n NUTS -alueluokituksessa (Noménclature des Unités Territoriales Statistiques) kunta aluejakona vastaa tarkinta, LAU2- (Local Administrative Unit) tasoa. Vuoden 2009 alusta voimaan astunut kuntaluokitus on sisällytetty alueluokitusavaimeen. Seutukunta Seutukuntien muodostamisen kriteereinä on käytetty kuntien keskinäistä yhteistyötä ja työssäkäyntiä. Seutukuntajaon vahvistaa työvoima- ja elinkeinoministeriö, mutta seutukunnat päättävät itse nimistään. Seutukuntatunnus on kolminumeroinen Tilastokeskuksen ja työvoima- ja elinkeinoministeriön yhdessä sopima ja antama numero-
koodi. 1.1.2009 seutukuntia oli Manner-Suomessa 69 ja Ahvenanmaalla 3. Seutukunnat vastaavat EU:n NUTS -alueluokituksessa LAU1-tasoa. Maakunta Maakuntia on tällä hetkellä manner-suomessa 19 ja lisäksi Ahvenanmaa. Maakunta vastaaa EU:n NUTS -alueluokituksessa tasoa NUTS3. Suuralue 24.9.2009 11(28) Suomi on jaettu viiteen tilastolliseen suuralueeseen. Ne muodostuvat maakuntien liittojen yhteistyöalueista (alliansseista) sekä Ahvenanmaasta. EU:n NUTS -alueluokituksessa Suomen suuralueet vastaavat perustasoa NUTS2. Lääni Läänit ovat valtion aluehallintoyksiköitä. Suomessa on viisi suurlääniä, jotka muodostuvat yhdestä tai useammasta maakunnasta sekä Ahvenanmaa. Läänijako lakkautetaan 1.1.2010. Työvoima- ja elinkeinokeskukset Työvoima- ja elinkeinokeskukset ovat työvoima- ja elinkeinoministeriön hallinnoimia elimiä. Työvoima- ja elinkeinokeskuksia on 15 kpl ja ne muodostuvat yhdestä tai useammasta maakunnasta. Työvoima- ja elinkeinokeskusaluejako lakkautetaan 1.1.2010. Työssäkäyntialueet Työssäkäyntialueen muodostavat keskuskunta ja siihen vähintään 10 %:n osuudella koko työvoimastaan pendelöivä ympäryskunta (-kunnat). Myös yhden kunnan kautta keskuskuntaan vähintään 10 %:n osuudella pendelöivät kunnat luetaan työssäkäyntialueeseen kuuluviksi. Keskuskunta on pääsääntöisesti kunta, jonka koko työvoimasta enintään 25 % käy töissä muissa kunnissa, eikä siitä käy töissä missään muussa yksittäisessä kunnassa yli 10 % työvoimasta. Suomessa on 1.1.2009 43 työssäkäyntialuetta, joihin kuuluu 213 kuntaa. Kunnat, joista mihinkään muuhun kuntaan ei pendelöi vähintään 10 % työvoimasta, muodostavat kukin oman työssäkäyntialueensa. Ne saavat koodin 00 (Muu). Näitä kuntia on 135. Työssäkäyntialuejaon muodostamiskriteereitä tarkistetaan vuoden 2010 aikana. Sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirejä on tällä hetkellä 21. Ahvenanmaa on otettu omaksi sairaanhoitopiirikseen tunnuksella 22, vaikka ei varsinaisesti tähän alueluokitukseen kuulu. Vaalipiiri Vaalipiirejä on 15. Europarlamenttivaaleissa koko maa on yhtenä vaalipiirinä. Kielisuhde Kunnat määritellään valtioneuvoston päätöksellä virallisen tilaston pohjalta suomen- tai ruotsinkielisiksi sekä yksi- tai kaksikielisiksi. Valtioneuvosto määrää kuntien suomen- tai ruotsinkielisyydestä tai kaksikielisyydestä kymmeneksi vuodeksi kerrallaan. Viimeisin päätös (1364/92) koskee vuosia 2003-2012. Voimassaoleva kielisuhde-luokitus:
24.9.2009 12(28) 0 = Yksikielinen suomenkielinen kunta 1 = Kaksikielinen kunta, enemmistön kieli on suomi 2 = Yksikielinen ruotsinkielinen kunta 3 = Kaksikielinen kunta, enemmistön kieli on ruotsi Kuntamuoto Kuntamuotoluokitus jakaa kunnat hallinnollisiin kaupunkeihin ja muihin kuntiin, sekä läänin pääkaupunkeihin. Kuntamuotoa on perinteisesti käytetty tilastoissa kaupunkimaisuuden kuvaajana, mutta sen kuvausvoima on heikentynyt, kun yhä useammat kunnat ovat muuttuneet kaupungiksi. Vuodesta 1995 kunta on voinut itse päättää kaupungiksi ryhtymisestään. Vuonna 2009 Suomessa oli 5 läänin pääkaupunkia sekä Ahvenanmaan maakunnan pääkaupunki Maarianhamina, ja 102 kaupunkia sekä 240 muuta kuntaa. Kuntamuoto-luokitus: 1 = Läänin pääkaupunki 2 = Muu kaupunki 4 = Muu kunta Tilastollinen kuntaryhmitys Tilastollisessa kuntaryhmityksessä kunnat jaetaan kolmeen ryhmään niiden hallinnollisista ominaisuuksista riippumatta. Kunnat ryhmitellään suurimman taajaman väkiluvun sekä kunnan taajama-asteen mukaan. Luokitusta tarkistetaan kerran viidessä vuodessa tehtävän taajamarajauksen yhteydessä. Välivuosina tarkistetaan kuntaliitosten mahdolliset vaikutukset kuntaryhmittelyyn. Kaupunkimaisiin kuntiin kuuluvat ne kunnat, joiden väestöstä vähintään 90 % asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään 15 000. Taajaan asuttuihin kuntiin kuuluvat ne kunnat, joiden väestöstä vähintään 60 %, mutta alle 90 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on vähintään 4 000, mutta alle 15 000 asukasta. Loput kunnat ovat maaseutumaisia kuntia. Voimassaoleva kuntaryhmitysluokitus: 1= Kaupunkimaiset kunnat (63 kpl) 2= Taajaan asutut kunnat (66 kpl) 3= Maaseutumaiset kunnat (219 kpl)
24.9.2009 13(28) 4. Ruututietokannan muuttujat muuttujaryhmittäin Alueluokitukset Tiedosto: ALUEET09.xls: Tiedon nimitys Kunta 1.1.2009 Kunnan nimi 1.1. 2009 Lääni 1.1.2009 Läänin nimi Maakunta 1.1.2009 Maakunnan nimi Seutukunta 1.1.2009 Seutukunnan nimi Työvoima- ja elinkeinokeskus 1.1.2009 TE-keskuksen nimi Suuralue 1.1. 2009 Suuralueen nimi Työssäkäyntialue 1.1. 2009 Työssäkäyntialueen nimi Sairaanhoitopiiri 1.1.2009 Sairaanhoitopiirin nimi Vaalipiiri 1.1.2009 Vaalipiirin nimi Kielisuhde 1.1.2009 Kuntamuoto 1.1.2009 Kuntamuodon nimi Kuntaryhmitys 1.1.2009 Kuntaryhmityksen nimi Kunta 1.1.2010 Kunnan nimi 1.1.2010 Tunnus KUNTA KNIMI LAANI LNIMI MAAKUNTA MKNIMI SEUTUKUN SKNIMI TEKESKUS TEKESKUSNI SUURALUE SUURALUENI TYOSSAK TYOSSAKNIM SHPIIRI SHPIIRINIM VAALIPII VAALIPNIMI KIELISUH KUNTAMUO KUNTAMUONI KUNTARYH KUNTARYHNI KUNTA_10 KNIMI_10
24.9.2009 14(28) Ruudun identifioiminen Tiedon nimitys X-koordinaatti metreinä Y-koordinaatti metreinä Kuntatunnus Ruututunnus XKOORD YKOORD KUNTA ID_NRO 1. Muuttujaryhmä: Asukasrakenne (HE) Tiedon nimitys Asukkaiden 31.12.2008 Naisia Miehiä Asukkaiden keski-ikä Vauvaikäiset (0 2 v.) Leikki-ikäiset (3 6 v.) Alle kouluikäiset (0 6 v.) Ala-asteikäiset (7 12 v.) Teini-ikäiset (13 17 v.) Lapset (0 17 v.) Nuoret aikuiset (18 24 v.) Vakiintumisikäiset (25 34 v.) Vakiintuneet (35 44 v.) Keski-ikäiset (45 54 v.) Varttuneet (55 v.) Aktiivi-ikäiset (18 64 v.) Eläkeikäiset (65 v.) Vanhukset (75 v.) Tunnus HE_VAKIY HE_NAISET HE_MIEHET HE_KIKA HE_VAUVAT HE_LEIKK_I HE_ALLEK_I HE_ALAAS HE_TEINI_I HE_LAPSET HE_NUORET HE_VAK_IKA HE_VAKIINT HE_KESK_I HE_VARTN HE_AKTV_I HE_ELAKE_I HE_VANH_I 2. Muuttujaryhmä: Asukkaiden koulutusaste (KO) Tiedon nimitys 18 vuotta täyttäneiden Perusasteen suorittaneet Koulutettujen Ylioppilastutkinnon suorittaneita Ammatillisen tutkinnon suorittaneita Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita Tunnus KO_IKA18Y KO_PERUS KO_KOUL KO_YLIOP KO_AMMAT KO_AL_KORK KO_YL_KORK
24.9.2009 15(28) 3. Muuttujaryhmä: Asukkaiden kuluttajarakenne (HK) Tiedon nimitys Asukkaiden keskitulot, euro Asukkaiden mediaanitulot, euro Kuluttajat yhteensä Pienituloisia ( 13 999 euroa) Keskituloisia (14 000 23 999 euroa) Hyvätuloisia (24 000 euroa ) Asukkaiden keskiostovoima Asukkaiden ostovoimakertymä, euro Tunnus HK_KTU HK_MTU HK_TUY HK_PI_TUL HK_KE_TUL HK_HY_TUL HK_OV_KER HK_OV_KEY 4. Muuttujaryhmä: Talouksien koko ja elämänvaihe (TE) Tiedon nimitys Talouksien Talouksien keskikoko Yksinasuvien nuorten ( 34 v.) taloudet Lapsettomat nuorten parien ( 34 v.) taloudet Lapsitaloudet (0 17 v.) Pienten lasten (alle 3-v. lapsia) taloudet Alle kouluikäisten lasten taloudet (alle 7 v.) Kouluikäisten lasten (7 12 v.) taloudet Teini-ikäisten (13 17 v.) taloudet Aikuisten taloudet (18 64 v.) Eläkeläisten taloudet (65 v. ) Tunnus TE_TALY TE_TAKKOKO TE_NUOR TE_EIL_NP TE_LAPS TE_PLAP TE_AKLAP TE_KLAP TE_TEINI TE_AIK TE_ELAK
24.9.2009 16(28) 5. Muuttujaryhmä: Talouksien kuluttajarakenne (TK) Tiedon nimitys Talouksien keskitulot, euroa Talouksien mediaanitulot, euroa Kuluttajataloudet yhteensä Pienituloisia ( 25 999 euroa) Keskituloisia (26 000 45 999 euroa) Hyvätuloisia (46 000 euroa ) Talouksien keskiostovoima, euroa Talouksien ostovoimakertymä, euroa Tunnus TK_KTU TK_MTU TK_KUTY TK_PI_TUL TK_KE_TUL TK_HY_TUL TK_OVKER TK_OV_KEY 6. Muuttujaryhmä: Rakennukset ja asuminen (RA) Tiedon nimitys Kaikkien rakennusten Rakennusten Asuinrakennusten Asuntojen Asuntojen keskipinta-ala Asumisväljyys Pientaloasuntoja Kerrostaloasuntoja Omistusasuntojen Vuokra-asuntojen Kesämökkien Tunnus RA_RAKY_KE RA_RAKY RA_ASRAK RA_ASUNN RA_AS_KPA RA_AS_VALJ RA_PT_AS RA_KT_AS RA_OMIS_AS RA_VUOK_AS RA_KE
24.9.2009 17(28) 7. Muuttujaryhmä: Työpaikat toimialoittain (TP) Tiedon nimitys Työpaikkojen Alkutuotanto Jalostus Palvelut A Maa- ja metsätalous B Kalatalous C Mineraalien kaivu D Teollisuus E Energia ja vesihuolto F Rakentaminen G Kauppa H Majoitus- ja ravitsemustoiminta I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne J Rahoitustoiminta K Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut L Julkinen hallinto M Koulutus N Terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut O Muut palvelut P Työnantajakotitaloudet Q Kv. järjestöt ja ulkomaiset edustustot X Toimiala tuntematon Tunnus TP_TYOPY TP_ALKU_AB TP_JALO_CF TP_PALV_GQ TP_A_MAAT TP_B_KALAT TP_C_MINER TP_D_TEOLL TP_E_ENER TP_F_RAKEN TP_G_KAUPP TP_H_MAJO TP_I_KULJ TP_J_RAH TP_K_KIINT TP_L_JULK TP_M_KOUL TP_N_TERV TP_O_MUUT TP_P_TYONA TP_Q_KVJAR TP_X_TUNT 8. Muuttujaryhmä: Väestön pääasiallinen toiminta (PT) Tiedon nimitys Väestömäärä 31.12.2006 Työvoima Työlliset Työttömät Lapset 0-14-v. Opiskelijat Eläkeläiset Muut (työvoiman ulkopuolella olevat) Tunnus PT_VAKIY PT_TYOVY PT _TYOLL PT _TYOTT PT_0_14 PT _OPISK PT _ELAKEL PT _MUUT
24.9.2009 18(28) 5. Ruudun kuntakoodin määräytyminen Ruutu saa sen kunnan tunnuksen, jonka aluerajojen sisälle se sijoittuu. Jos ruutu osuu kunnan tai kuntien rajalle, viedään siihen sen kunnan koodi, jonka pinta-ala ruudussa on suurin. Alla olevassa kuvassa on kuvattu tilannetta, jossa ruutu ulottuu kahden kunnan alueelle. Kuntaraja 092 Vantaa 091 Helsinki Kuntakoodiksi ruudulle viedään 091 Helsinki HUOM. Alueittaiset summatiedot poikkeavat kunnittaisista tilastotiedoista. Esim. Vantaan (092) ruutujen yhteenlaskettu asukasmäärä on eri kuin kunnittaisissa tilastoissa ilmoitettu väestömäärä.
24.9.2009 19(28) 6. Tilastoja Ruututietokannasta 2009 250 m -ruudut Yleinen: 250 m x 250 m Ruututietokanta 2009: Tietoja ruuduista. 250 m x 250 m. Ruutuja Kaikki ruudut 606 479 Väestö 326 958 Koulutusaste 326 260 Kuluttajarakenne 325 524 Taloudet 326 003 Kuluttajataloudet 325 276 Kaikki rakennukset ml. kesämökit 595 670 Rakennukset pl. kesämökit 397 274 Työpaikat 108 828 Väestön pääasiallinen toiminta 327 317 1. Asukasrakenne 250 m x 250 m Ruututietokanta 2009. Asukasrakenne. 250 m x 250 m. Tilastovuosi 2008. asukkaita/ruutu Ruutuja % ruuduista Kumulatiivinen ruutujen määrä Kumulatiivinen % 1 asukas 51 711 15,82 51 711 15,82 2-10 asukasta 208 452 63,75 260 163 79,57 11-99 asukasta 54 958 16,81 315 121 96,38 100-499 asukasta 11 009 3,37 326 130 99,75 500-999 asukasta 744 0,23 326 874 99,97 1000-4999 asukasta 84 0,03 326 958 100 Asukkaiden Asukkaat asukkaita/ruutu Asukkaita % ruuduista Kumulatiivinen asukasmäärä Kumulatiivinen % 1 asukas 51 711 0,98 51 711 0,98 2-10 asukasta 802 868 15,23 854 579 16,21 11-99 asukasta 1 752 935 33,25 2 607 514 49,47 100-499 asukasta 2 057 481 39,03 4 664 995 88,5 500-999 asukasta 490 648 9,31 5 155 643 97,8 1000-4999 asukasta 115 751 2,2 5 271 394 100
Ruututietokanta 2009: Asukasrakenne. 250 m x 250 m. Tilastovuosi 2008. 24.9.2009 20(28) Asukkaat 1 2 518 16 5 271 394 326 958 Naiset 0 1 204 8 2 694 750 326 958 Miehet 0 1 314 8 2 576 644 326 958 Asukkaiden keski-ikä 1 102 47 15 518 339 326 958 Vauvaikäiset 0 104 1 177 404 326 958 Leikki-ikäiset 0 127 1 229 128 326 958 Alle kouluikäiset 0 231 1 406 532 326 958 Ala-asteikäiset 0 184 1 349 114 326 958 Teini-ikäiset 0 179 1 326 629 326 958 Lapset 0 538 3 1 082 275 326 958 Nuoret 0 533 1 452 443 326 958 Vakiintumisikäiset 0 988 2 664 463 326 958 Vakiintuneet 0 345 2 670 321 326 958 Keski-ikäiset 0 275 2 750 754 326 958 Varttuneet 0 803 5 1 651 138 326 958 Aktiivi-ikäiset 0 2 273 10 3 301 712 326 958 Eläkeikäiset 0 776 3 887 407 326 958 Vanhukset 0 718 1 416 734 326 958 2. Asukkaiden koulutusrakenne 250 m x 250 m Ruututietokanta 2009: Asukkaiden koulutusrakenne. 250 m x 250 m. Tilastovuosi 2007 18-vuotta täyttäneet 1 2 443 27 729 4 159 889 326 260 Yhteensä Suojattujen ruutujen 273 784 Perusasteen suorittaneet 0 672 20 1 031 110 52 476 Koulutettujen (väh. keskiasteen suorittaneet) 0 1 888 45 2 339 473 52 476 Ylioppilaiden 0 601 6 300 009 52 476 Ammatillisen tutkinnon suorittaneita 0 695 28 1 447 956 52 476 Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita 0 323 6 290 032 52 476 Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita 0 617 6 301 476 52 476
24.9.2009 21(28) 3. Asukkaiden kuluttajarakenne 250 m x 250 m Ruututietokanta 2009: Asukkaiden kuluttajarakenne. 250 m x 250 m. Tilastovuosi 2007. Kuluttajien 1 2 374 21 520 4 093 897 325 524 Yhteensä Suojattujen ruutujen 273 535 4. Talouksien koko ja elämänvaihe 250 m x 250 m Kuluttajien 10 2 374 64 3 311 538 51 989 Asukkaiden keskitulot 3 343 4 343 235 26 540 1 379 765 038 51 989 Asukkaiden mediaanitulot 1 554 156 875 22 836 1 187 201 919 51 989 Pientuloisten 0 837 21 1 070 990 51 989 Keskituloisten 0 622 15 804 248 51 989 Hyvätuloisten 0 1 112 28 1 436 300 51 989 Asukkaiden keskiostovoima 2 887 3 125 260 20 187 1 049 489 760 51 989 Asukkaiden ostovoimakertymä 35 488 64 656 577 1 259 015 65 454 921 477 51 989 Ruututietokanta 2009: Talouksien koko ja elämänvaihe. 250 m 250 m. Tilastovuosi 2007. Talouksien 1 2 008 8 2 476 397 326 003 Talouksien keskikoko 1 18 39 935 807 230 326 003 Yksinasuvien nuorten taloudet 0 875 1 243 449 326 003 Lapsettomat nuorten parien taloudet 0 164 0 116 764 326 003 Lapsitaloudet 0 279 2 592 470 326 003 Pienten lasten taloudet 0 91 0 154 155 326 003 Alle kouluikäisten lasten taloudet 0 142 1 278 030 326 003 Kouluikäisten lasten taloudet 0 146 1 259 741 326 003 Teini-ikäisten taloudet 0 124 1 248 071 326 003 Aikuisten taloudet 0 1 784 4 1 258 639 326 003 Eläkeläisten taloudet 0 303 2 635 620 326 003 5. Talouksien kuluttajarakenne 250 m 250 m Ruututietokanta 2009: Talouksien kuluttajarakenne. 250 m x 250 m. Tilastovuosi 2007. Kuluttajien 1.00 1975.00 21 002 2 461 720 325 276 Yhteensä Talouksien ostovoimakertymä (suojaamaton) 79 699 923 858 325 276 Yhteensä Suojattujen ruutujen 289 044 Talouksien keskitulot 5 304 8 252 263 47 844 1 733 469 373 36 232 Talouksien mediaanitulot 4 508 515 250 41 662 1 509 481 387 36 232 Kuluttajatalouksien 10 1 975 54 1 945 849 36 232 Pientuloisten talouksien 0 1 189 22 799 572 36 232 Keskituloisten talouksien 0 508 14 512 720 36 232 Hyvätuloisten talouksien 0 575 17 633 557 36 232 Talouksien keskiostovoima 4 717 5 938 078 36 182 1 310 962 614 36 232 Talouksien ostovoimakertymä 63 842 64 747 890 1 686 611 61 109 286 538 36 232
24.9.2009 22(28) 6. Rakennukset ja asuminen 250 m x 250 m Ruututietokanta 2009. Rakennukset ja asuminen. 250 m x 250 m. Tilastovuosi 2007. Rakennusten (pl. kesämökit) 1 92 3,46 1 373 918 397 274 Suojattujen rakennusruutujen 0 1 219 524 Asuinrakennusten 1 91 3,33 1 164 182 349 484 Suojattujen asuinrakennusruutujen 0 1 0,51 202 498 Asuntojen 2 2110 17 2 462 835 146 986 Asuntojen keskipinta-ala 0 700 101 14 901 873 146 986 Keskimääräinen asumisväljyys 0 700 45 6 549 625 146 986 Pientaloasuntoja 0 433 9 1 273 269 146 986 Kerrostaloasuntoja 0 2110 8 1 189 566 146 986 Omistusasuntojen 0 809 10 1 431 132 146 986 Vuokra-asuntojen 0 1080 5 802 276 146 986 Kaikki rakennukset ml. kesämökit 1 127 3 1 832 110 595 670 Kesämökit 1 126 2 458 192 266 156 7. Työpaikat toimialoittain 250 m x 250 m Ruututietokanta 2009: Työpaikat toimialoittain. 250 m x 250 m. Tilastovuosi 2006. Työpaikkojen 1 6 622 19 2 109 957 108 828 Alkutuotanto 0 200 1 60 696 108 828 Jalostus 0 5 095 5 555 339 108 828 Palvelut 0 5 562 14 1 492 424 108 828 A Maa- ja metsätalous 0 200 1 59 702 108 828 B Kalatalous 0 28 0 994 108 828 C Mineraalien kaivu 0 206 0 3 893 108 828 D Teollisuus 0 5 083 4 398 436 108 828 E Energia- ja vesihuolto 0 924 0 15 092 108 828 F Rakentaminen 0 1 440 1 137 918 108 828 G Kauppa 0 2 169 2 263 378 108 828 H Majoitus- ja ravitsemustoiminta 0 668 1 66 313 108 828 I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 0 3 216 1 159 298 108 828 J Rahoitustoiminta 0 2 566 0 42 955 108 828 K Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut 0 1 374 2 241 592 108 828 L Julkinen talous 0 1 482 1 120 373 108 828 M Koulutus 0 3 047 1 155 847 108 828 N Terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut 0 5 205 3 333 405 108 828 O Muut palvelut 0 3 272 1 108 922 108 828 P Työnantajataloudet 0 5 0 83 108 828 Q Kv.järjestöt ja ulkomaiset edustustot 0 191 0 258 108 828 X Toimiala tuntematon 0 3 0 1 498 108 828
24.9.2009 23(28) 8. Väestön pääasiallinen toiminta 250 m x 250 m Ruututietokanta 2009: Väestön pääasiallinen toiminta. 250 m x 250 m. Tilastovuosi 2006. Väki yhteensä 1 2 465 16 5 229 925 327 317 Yhteensä Suojattujen ruutujen 220 875 Väki yhteensä 10 2 465 66 4 364 160 66 181 Työvoimaan kuuluvat 0 1 774 32 2 146 132 66 181 Työllisten 0 1 551 29 1 941 547 66 181 Työttömien 0 223 3 204 585 66 181 0-14 vuotiaat 0 490 11 756 539 66 181 Opiskelijat 0 389 5 363 128 66 181 Eläkeläiset 0 859 14 950 210 66 181 Muut 0 145 2 133 472 66 181
24.9.2009 24(28) 1 km -ruudut Yleinen 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009: Tietoja ruuduista. 1 km x 1 km. Ruutua Kaikki ruudut 155 459 Väestö 101 749 Koulutusaste 101 810 Kuluttajarakenne 101 656 Taloudet 101 795 Kuluttajataloudet 101 640 Kaikki rakennukset ml. kesämökit 154 668 Rakennukset pl. kesämökit 118 438 Työpaikat 49 347 Väestön pääasiallinen toiminta 102 186 1. Asukasrakenne 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009. Asukasrakenne. 1 km x 1 km. Tilastovuosi 2008. asukkaita/ruutu Ruutuja % ruuduista Kumulatiivinen ruutujen määrä Kumulatiivinen % 1 asukas 10 112 9,94 10 112 9,94 2-10 asukasta 53 374 52,46 63 486 62,39 11-99 asukasta 32 264 31,71 95 750 94,1 100-499 asukasta 3 671 3,61 99 421 97,71 500-999 asukasta 1 161 1,14 100 582 98,85 1000-4999 asukasta 1 106 1,09 101 688 99,94 yli 4999 asukasta 61 0,06 101 749 100 Asukkaiden asukkaita/ruutu Asukkaita % ruuduista Kumulatiivinen asukasmäärä Kumulatiivinen % 1 asukas 10 112 0,19 10 112 0,19 2-10 asukasta 241 522 4,58 251 634 4,77 11-99 asukasta 825 958 15,67 1 077 592 20,44 100-499 asukasta 843 055 15,99 1 920 647 36,44 500-999 asukasta 834 449 15,83 2 755 096 52,26 1000-4999 asukasta 2 088 217 39,61 4 843 313 91,88 yli 4999 asukasta 428 091 8,12 5 271 404 100
24.9.2009 25(28) Ruututietokanta 2009: Asukasrakenne 1 km x 1 km. Tilastovuosi 2008. Asukkaat 1 20 438 52 5 271 404 101 749 Naiset 0 10 630 26 2 694 755 101 749 Miehet 0 9 808 25 2 576 649 101 749 Asukkaiden keski-ikä 9 98 48 4 842 082 101 749 Vauvaikäiset 0 423 2 177 404 101 749 Leikki-ikäiset 0 537 2 229 129 101 749 Alle kouluikäiset 0 960 4 406 533 101 749 Ala-asteikäiset 0 698 3 349 114 101 749 Teini-ikäiset 0 600 3 326 629 101 749 Lapset 0 2 258 11 1 082 276 101 749 Nuoret 0 2 786 4 452 443 101 749 Vakiintumisikäiset 0 6 889 7 664 464 101 749 Vakiintuneet 0 2 831 7 670 322 101 749 Keski-ikäiset 0 2 240 7 750 756 101 749 Varttuneet 0 4 896 16 1 651 143 101 749 Aktiivi-ikäiset 0 17 094 32 3 301 718 101 749 Eläkeikäiset 0 2 548 9 887 410 101 749 Vanhukset 0 1 241 4 416 737 101 749 2. Asukkaiden koulutusrakenne 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009: Asukkaiden koulutusrakenne. 1 km x 1km. Tilastovuosi 2007. 18-vuotta täyttäneet 1 19 377 40,9 4 159 901 101 810 Yhteensä Suojattujen ruutujen 70 382 Perusasteen suorittaneet 0 4 463 39 1 215 318 31 428 Koulutettujen (väh. keskiasteen suorittaneet) 0 14 914 85 2 677 003 31 428 Ylioppilaiden 0 4 371 10 323 078 31 428 Ammatillisen tutkinnon suorittaneita 0 5 281 54 1 709 104 31 428 Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita 0 2 360 10 320 840 31 428 Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita 0 2 902 10 323 981 31 428
24.9.2009 26(28) 3. Asukkaiden kuluttajarakenne 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009: Asukkaiden kuluttajarakenne. 1 km x 1 km. Tilastovuosi 2007. Kuluttajien 1 18 909 40,3 4 093 909 101 656 Yhteensä Suojattujen ruutujen 70 587 Kuluttajien 10 18 909 123 3 827 183 31 069 Asukkaiden keskitulot 4 198 917 636 24 176 751 114 020 31 069 Asukkaiden mediaanitulot 2 173 135 934 20 699 643 090 016 31 069 Pientuloisten 0 6 211 40 1 249 243 31 069 Keskituloisten 0 4 430 30 929 036 31 069 Hyvätuloisten 0 8 268 53 1 648 904 31 069 Asukkaiden keskiostovoima 3 793 664 795 18 750 582 533 244 31 069 Asukkaiden ostovoimakertymä 71 349 361 061 029 2 424 503 75 326 884 213 31 069 4. Talouksien koko ja elämänvaihe 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009: Talouksien koko ja elämänvaihe. 1 km x 1 km. Tilastovuosi 2007. Talouksien 1 14 737 24 2 476 402 101 795 Talouksien keskikoko 1.0 17,0 2,4 245 619 101 795 Yksinasuvien nuorten taloudet 0 4 836 2 243 450 101 795 Lapsettomien nuorten parien taloudet 0 1 151 1 116 764 101 795 Lapsitaloudet 0 1 262 6 592 472 101 795 Pienten lasten taloudet 0 369 2 154 156 101 795 Alle kouluikäisten lasten taloudet 0 668 3 278 031 101 795 Kouluikäisten lasten taloudet 0 527 3 259 741 101 795 Teini-ikäisten taloudet 0 467 2 248 072 101 795 Aikuisten taloudet 0 11 980 12 1 258 641 101 795 Eläkeläisten taloudet 0 2 185 6 635 622 101 795
24.9.2009 27(28) 5. Talouksien kuluttajarakenne 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009: Talouksien kuluttajarakenne. 1 km x 1 km. Tilastovuosi 2007. Kuluttajien 1 14 564 24,2 2 461 725 101 640 Yhteensä Suojattujen ruutujen 84 388 Talouksien keskitulot 9 871 1 378 106 46 623 804 345 662 17 252 Talouksien mediaanitulot 6 855 202 316 41 178 710 397 105 17 252 Kuluttajatalouksien 10 14 564 129 2 225 609 17 252 Pientuloisten talouksien 0 7 304 51 876 717 17 252 Keskituloisten talouksien 0 4 295 34 587 446 17 252 Hyvätuloisten talouksien 0 2 965 44 761 446 17 252 Talouksien keskiostovoima 8 460 972 774 35 924 619 765 268 17 252 Talouksien ostovoimakertymä 95 162 359 498 565 4 159 332 71 756 789 131 17 252 6. Rakennukset ja asuminen 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009. Rakennukset ja asuminen. 1 km x 1 km. Tilastovuosi 2007. Rakennusten (pl. kesämökit) 1 684 11,6 1 373 927 118 438 Suojattujen rakennusruutujen 0 1 33 883 Asuinrakennusten 1 658 10,8 1 164 188 107 699 Suojattujen asuinrakennusruutujen 0 1 32 113 Asuntojen 2 16 055 35 2 655 463 75 586 Asuntojen keskipinta-ala 0 550 101 7 652 939 75 586 Keskimääräinen asumisväljyys 0 430 46 3 444 728 75 586 Pientaloasuntoja 0 1 399 19 1 451 229 75 586 Kerrostaloasuntoja 0 16 054 16 1 204 234 75 586 Omistusasuntojen 0 6 551 21 1 574 623 75 586 Vuokra-asuntojen 0 7 736 11 816 126 75 586 Kaikki rakennukset ml. kesämökit 1 684 12 1 832 121 154 668 Kesämökit 1 188 4 458 194 105 907
24.9.2009 28(28) 7. Työpaikat toimialoittain 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009: Työpaikat toimialoittain. 1 km x 1 km. Tilastovuosi 2006. Työpaikkojen 1 32 429 43 2 109 958 49 347 Alkutuotanto 0 277 1 60 696 49 347 Jalostus 0 6 720 11 555 339 49 347 Palvelut 0 29 505 30 1 492 425 49 347 A Maa- ja metsätalous 0 277 1 59 702 49 347 B Kalatalous 0 28 0 994 49 347 C Mineraalien kaivu 0 206 0 3 893 49 347 D Teollisuus 0 6 427 8 398 436 49 347 E Energia- ja vesihuolto 0 924 0 15 092 49 347 F Rakentaminen 0 2 260 3 137 918 49 347 G Kauppa 0 6 618 5 263 378 49 347 H Majoitus- ja ravitsemustoiminta 0 2 682 1 66 313 49 347 I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne 0 4 881 3 159 298 49 347 J Rahoitustoiminta 0 4 816 1 42 955 49 347 K Kiinteistö- ja liike-elämän palvelut 0 7 055 5 241 592 49 347 L Julkinen talous 0 5 808 2 120 373 49 347 M Koulutus 0 3 275 3 155 847 49 347 N Terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut 0 5 972 7 333 405 49 347 O Muut palvelut 0 4 342 2 108 923 49 347 P Työnantajataloudet 0 5 0 83 49 347 Q Kv.järjestöt ja ulkomaiset edustustot 0 191 0 258 49 347 X Toimiala tuntematon 0 3 0 1 498 49 347 8. Väestön pääasiallinen toiminta 1 km x 1 km Ruututietokanta 2009: Väestön pääasiallinen toiminta. 1 km x 1 km. Tilastovuosi 2006. Väki yhteensä 1 20 040 51 5 224 887 102 186 Suojattujen ruutujen 67 228 Väki yhteensä 10 20 040 128 4 972 573 38 791 Työvoimaan kuuluvat 0 13 436 63 2 434 650 38 791 Työllisten 0 12 158 57 2 204 477 38 791 Työttömien 0 1 278 6 230 173 38 791 0-14 vuotiaat 0 2 003 22 863 342 38 791 Opiskelijat 0 1 571 10 406 175 38 791 Eläkeläiset 0 3 507 28 1 101 411 38 791 Muut 0 847 4 150 437 38 791