Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (siviiliilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinta ja ehkäisy) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 29 päivänä lokakuuta 2009 tekemä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnasta ja ehkäisystä sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2009 Viestintäministeri Suvi Lindén Hallitusneuvos Minna Kivimäki 294882
2 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ MUISTIO EU/2009/1429 KOMISSION EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUK- SEKSI SIVIILI-ILMAILUN ONNETTOMUUKSIEN JA VAARATILANTEIDEN TUTKINNASTA JA EHKÄISYSTÄ 1 Ehdotuksen pääasiallinen sisältö Ehdotuksen tarkoituksena on ajan tasaistaa ja tehostaa siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkintaa ja ehkäisyä koskeva sääntely EU:ssa. Nykyisin direktiivinä annettu ilmailuonnettomuuksien turvallisuustutkintaa koskevat säännökset ehdotetaan annettavaksi asetuksena. Asetusehdotukseen sisältyy säännöksiä jäsenvaltioiden vapaaehtoisen yhteistyön tukemisesta ja lisäämisestä. Ehdotuksen mukaan aikaisempi epävirallinen yhteistyö tullaan muuntamaan siviili-ilmailun turvallisuustutkintaviranomaisten eurooppalaiseksi verkostoksi. Lisäksi asetukseen ehdotetaan sisällytettäväksi turvallisuustutkinnan suorittamista koskevia suoraan velvoittavia säännöksiä. Ehdotuksen pohjana toimii EU:lle ja sen jäsenvaltioille aikaisemmasta yhteistyöstä kertynyt kokemus. Komission ehdotus on annettu perustamissopimuksen 80(2) artiklan nojalla. 2 Asetusehdotuksen tausta Euroopan yhteisö tunnusti onnettomuustutkinnan tärkeyden jo vuonna 1980 antamalla direktiivin 80/1266/ETY jäsenvaltioiden yhteistyöstä ja keskinäisestä avusta lentoonnettomuuksien tutkimisessa. Tämä vuonna 1980 annettu direktiivi korvattiin myöhemmin siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnan perusperiaatteista annetulla direktiivillä 94/56/EY. Lisäksi vuonna 2003 annettiin direktiivi 2003/42/EY poikkeamien ilmoittamisesta siviili-ilmailun alalla. Komission mukaan siviiliilmailuonnettomuuksien tutkintaa koskeva Euroopan yhteisön nykyinen järjestelmä ei pysty vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla tämän päivän vaatimuksiin. Onnettomuustutkintaa koskeva nykyinen säännöstö (direktiivi 94/56/EY) on jo 15 vuotta vanha, eikä se enää vastaa yhteisön ja jäsenvaltioiden vaatimuksiin erityisesti seuraavista syistä: Jäsenvaltioiden tutkintavalmiudet vaihtelevat paljon laajemmin kuin vuonna 1994. Erityisesti EU:n viimeisimpien laajentumisten (2004 ja 2007) jälkeen tutkintavalmiudet ovat keskittyneet vain joihinkin jäsenvaltioihin. Ilma-aluksista ja niiden järjestelmistä on tullut entistä monimutkaisempia, minkä vuoksi myös ilmailuonnettomuuksien tutkinta vaatii huomattavasti monipuolisempaa asiantuntemusta ja resursseja kuin vuosikymmen sitten. EU:n ilmailun yhteismarkkinat ovat viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana kasvaneet merkittävästi sekä laajuuden (nyt 27 jäsenvaltiota) että monimutkaisuuden (useasta paikasta toimivat liikenteenharjoittajat, huoltotoimien lisääntyvä ulkoistaminen, monikansallinen suunnittelu ja valmistus) osalta. Tämä asettaa uusia haasteita myös turvallisuuden valvonnalle. Ilmailun sisämarkkinoiden kasvun ja monimutkaisuuden lisääntymisen vuoksi yhteisön on myös pitänyt ottaa lisää vastuuta ilmailun turvallisuudesta. EU:n institutionaaliset ja oikeudelliset puitteet ovat muuttuneet merkittävästi siitä, kun direktiivi 94/56/EY annettiin. Turvallisuusstandardit määritellään nyt lähes yksinomaan EU:n tasolla, ja vuonna 2002 perustettiin Euroopan lentoturvallisuusvirasto, joka vastaa ilma-alusten tyyppihyväksynnästä jäsenvaltioiden puolesta. EU:lle ja sen jäsenvaltioille on kertynyt paljon käytännön kokemusta direktiivin 94/56/EY soveltamisesta. Tätä kokemusta
3 olisi hyödynnettävä nykyisen sääntelyjärjestelmän tehostamiseksi. 3 Ehdotuksen sisältö 3.1 Vapaaehtoisen yhteistyön edistäminen Ehdotuksessa esitetään vapaaehtoisen yhteistyön edistämistä siten, että sen tavoitteet vahvistetaan jäsenvaltioita sitovassa asetuksessa. Vapaaehtoinen yhteistyö perustuu jäsenvaltioissa jo käytettävissä oleviin resursseihin ja kokemukseen kansallisten turvallisuustutkintaviranomaisten nykyisestä epävirallisesta yhteistyöstä. Ehdotetun asetuksen mukaan epävirallinen yhteistyö muunnetaan siviili-ilmailun turvallisuustutkintaviranomaisten eurooppalaiseksi verkostoksi ( verkosto ). Verkosto edistää siviili-ilmailun onnettomuustutkintaa koskevan yhteisön lainsäädännön yhtenäisyyttä, parempaa täytäntöönpanoa ja valvontaa. Lisäksi se ehdotuksen mukaan parantaa EU:n tutkintavalmiuksia ja onnettomuustutkinnan ennaltaehkäisevyyttä edistämällä jäsennellympää yhteistyötä kansallisten turvallisuustutkintaviranomaisten, komission ja Euroopan lentoturvallisuusviraston välillä, mutta pysyy kuitenkin täysin riippumattomana. Jotta vältyttäisiin uuden yhteisön elimen perustamiselta, verkostosta ei tule oikeushenkilöä ja sen toimeksianto, joka esitetään selvästi ehdotettavassa asetuksessa, rajoittuu neuvonta- ja koordinaatiotehtäviin. Koska verkostosta tulee 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (varainhoitoasetus) 108 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen Euroopan unionin yleistä etua edistävä yhteisö, Euroopan yhteisö voi tukea sen toimintaa vuotuisin avustuksin, jotka perustuvat vuosittain sovittavaan työohjelmaan. 3.2 Lainsäädäntöön perustuvat velvollisuudet Asetukseen ehdotetaan otettavaksi myös suoraan jäsenvaltiota velvoittavia säännöksiä. Asetuksessa säädettäisiin ensinnäkin siitä, mitkä onnettomuudet ja vaaratilanteet on aina tutkittava. Asetusehdotuksessa olisi myös turvallisuustutkinnan laajuutta ja tutkijoiden toimivaltaa koskevia velvoittavia säännöksiä. Komission ehdotuksen mukaan ilmailuonnettomuuksien tutkintaa koskevien säännösten velvoittavuuden taustalla on se, ettei vapaaehtoisen yhteistyön voida katsoa olevan riittävää esimerkiksi arkaluontoisten turvallisuustietojen suojaamiseksi, turvallisuussuosituksia koskevien yhdenmukaisten vaatimusten vahvistamiseksi tai kansallisten turvallisuustutkintaviranomaisten ja Euroopan lentoturvallisuusviraston keskinäisten oikeuksien ja velvollisuuksien määrittelemiseksi turvallisuustutkinnan osalta. Tämän johdosta sääntelykehyksen velvoittavuutta on komission ehdotuksen mukaan lisättävä. Ehdotetussa asetuksessa täydennetäänkin vapaaehtoista yhteistyötä eräillä lakisääteisillä velvollisuuksilla. Tarkoituksena on: ajan tasaistaa ja nykyaikaistaa direktiivin 94/56/EY keskeisiä säännöksiä; tehostaa turvallisuustutkintaa sisällyttämällä yhteisön lainsäädäntöön kansainväliset standardit ja suositellut menettelytavat, jotka koskevat todisteiden ja arkaluontoisten turvallisuustietojen suojaamista Chicagon yleissopimuksen liitteen 13 mukaisesti; vahvistaa yhteiset vaatimukset kansallisten turvallisuustutkintaviranomaisten organisoinnille ja vahvistaa turvallisuustutkinnan riippumattomuutta; parantaa onnettomuuksien ja vaaratilanteiden syitä koskevien erilaisten tutkimusten keskinäistä koordinointia erityisesti antamalla kansallisten turvallisuustutkintaviranomaisten tehtäväksi sopia asianmukaisista ennakkojärjestelyistä muiden onnettomuustutkintaan todennäköisesti osallistuvien viranomaisten (oikeuslaitos, etsintä- ja pelastustoimi) kanssa; selventää Euroopan lentoturvallisuusviraston ja kansallisten turvallisuustutkintaviranomaisten keskinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia vaarantamatta turvallisuustutkinnan riippumattomuutta ja käyttäen perustana Chicagon yleissopimuksen liitettä 13; määritellä perusteet, joilla turvallisuustutkintaviranomaiset nimittävät suunnitteluvaltion valtuutetut edustajat;
4 vahvistaa yhteisön lentoyhtiöille yhteiset vaatimukset matkustajaluetteloiden ja niissä olevien tietojen suojaamisen osalta; parantaa onnettomuuksien uhrien ja heidän omaistensa oikeuksia; parantaa onnettomuuksissa osallisina olleiden henkilöiden anonymiteetin suojaa; sekä parantaa turvallisuussuositusten täytäntöönpanoa. 4 Ehdotuksen soveltuvuus Suomessa Suomessa on jo pitkään toteutettu asetusehdotuksen mukaista puolueetonta ja riippumatonta siviili-ilmailuonnettomuuksien tutkintaa. Laki onnettomuuksien tutkinnasta (373/1985, onnettomuustutkintalaki), joka tuli voimaan 1. päivänä tammikuuta 1986, koski alun perin suuronnettomuuksia ja niiden vaaratilanteita. Muut siviiliilmailuonnettomuudet tulivat riippumattoman ja puolueettoman tutkinnan piiriin 1. päivänä maaliskuuta 1996, kun lainsäädäntöä muutettiin (282/1995). Ilmailuonnettomuuksien tutkinnasta otettiin myöhemmin tarkempia säännöksiä myös onnettomuuksien tutkinnasta annettuun asetukseen (79/1996, onnettomuustutkinta-asetus). Oikeusministeriössä on käynnissä onnettomuustutkintalainsäädännön kokonaisuudistus. Lakiuudistusta varten asetetun työryhmän on annettava mietintönsä viimeistään 31. päivänä tammikuuta 2010. Hankkeen tavoitteena on täsmentää kansallista onnettomuustutkintalainsäädäntöä vastaamaan perustuslakia ja Suomea sitovia uusimpia kansainvälisiä velvoitteita. Onnettomuustutkintalakiin edellyttää muutoksia erityisesti meriliikennealan onnettomuuksien tutkinnan perusperiaatteista ja neuvoston direktiivin 1999/35/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/59/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/18/EY (merionnettomuusdirektiivi) johdosta. Ilmailun alalle ehdotetun asetusluonnoksen sääntely vastaa monin paikoin merionnettomuusdirektiivin aikaisempaa täsmällisempää sääntelyä, jonka Suomi on sitoutunut panemaan täytäntöön. Ehdotetulla asetuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomessa jo noudatettuun turvallisuustutkintaan. Onnettomuustutkintalaissa tarkoitettu onnettomuustutkinta tehdään Suomessa jo nyt asetusehdotuksen 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla tavoitteena pelkästään tulevien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ennalta ehkäisemiseksi, eikä siinä oteta kantaa vastuu- tai syyllisyyskysymyksiin. Oikeusministeriön yhteydessä toimiva onnettomuustutkintakeskus on ehdotuksen 5 artiklassa tarkoitettu pysyvä turvallisuuden tutkintaviranomainen, joka on toiminnallisesti riippumaton ilmailun valvonta- ja turvallisuusviranomaisista sekä muista osapuolista. Onnettomuustutkintakeskuksessa on kaksi ilmailuonnettomuustutkijan virkaa. Lisäksi tutkinnassa on mahdollista käyttää apuna ulkopuolisia, puolueettomia asiantuntijoita. Onnettomuustutkintalaissa ja -asetuksessa säädetään tutkijoille tutkintaa varten asetusehdotuksen 12 artiklaa vastaavat laajat toimivaltuudet. Onnettomuuspaikalla voidaan käynnistää alustava tutkinta ja tutkijat voivat 14 artiklaa vastaavalla tavalla kieltää todisteiden siirron tutkinnan turvaamiseksi. Ehdotetun 14(2) merkitsisi kuitenkin lennonjohdolle ja liikennöintiyrityksille täsmennettyä velvoitetta huolehtia tallennuslaitteiden sisältämistä tiedoista tutkinnan turvaamiseksi. Asetusehdotuksen 9 artiklassa ehdotetaan säädettäväksi Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA:n osallistumisesta kansallisen tutkintaviranomaisen käynnistämään onnettomuustutkintaan. Ehdotettu sääntely antaisi EASA:n edustajalle oikeuksia, jotka vastaavat kansallisesti vain turvallisuustutkintaa suorittavalle tutkijalle säädettyä toimivaltaa. Toteutuessaan sääntely toisi uuden piirteen turvallisuustutkintaan. Onnettomuustutkintaasetuksen 21 :n, joka perustuu siviiliilmailun yleissopimuksen 13 liitteen määräyksiin, mukaan muu valtio voi asettaa edustajansa onnettomuuden tutkintalautakuntaan. Vastaavasta mahdollisuudesta säädettäisiin asetusehdotuksen 23 artiklassa. Kansainvälisen järjestön edustajan osallistumista ei tähän mennessä kuitenkaan ole pidetty mahdollisena. Onnettomuustutkintakeskus saa tiedon tapahtuneesta onnettomuudesta tai vaaratilan-
5 teesta yleensä hätäkeskukselta tai pelastusviranomaisilta. Hätäkeskukselle on asetettu onnettomuustutkintalaissa nimenomainen ilmoitusvelvollisuus. Asetusehdotuksen 11 artiklassa ilmoitusvelvollisuus tulisi olla kaikilla onnettomuuteen osallisilla. Tämä laajentaisi ilmoitusvelvollisten piiriä nykyisestä. Onnettomuustutkintalaissa säädetään, että onnettomuustutkinta voidaan tehdä yhteistyössä esitutkintaa suorittavan viranomaisen kanssa siltä osin kuin onnettomuustutkintakeskus katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Lisäksi keskus voi tehdä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa. Asetusehdotuksen 13(1) artiklassa ehdotetaan säädettäväksi turvallisuustutkintaa suorittavan viranomaisen ja oikeudellista esitutkintaa tekevän tahon yhteistyöstä lennonrekisteröintilaitteiden ja todistusaineiston säilyttämisessä. Jos tapauksesta käynnistetään oikeudellinen tutkinta, tietoja purettaessa tulisi asetusehdotuksen mukaan olla paikalla oikeusviranomaisen edustaja. Voimassaolevassa laissa ei ole asetettu tällaista velvollisuutta. Asetusehdotuksessa säädettäisiin nykyistä ilmailuonnettomuusdirektiiviä täsmällisemmin tutkinnassa saatujen tietojen luovuttamisesta. Onnettomuustutkinnassa saatujen tietojen salassapidosta säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, julkisuuslaki) 24 :n 1 momentin 8 kohdassa. Tutkijoilla on julkisuuslain perusteella myös 18 artiklaa vastaava vaitiolovelvollisuus saamistaan tiedoista. Kansallinen julkisuuslainsäädäntö kattaa asetusehdotuksen 15 artiklassa tarkoitetut tiedot. Asetusehdotuksen 15 ja 16 artiklaan sisältyy kuitenkin säännöksiä tietojen luovuttamisesta ja tutkinnassa saatujen tietojen käytön rajoituksista, jotka täsmentäisivät nykyistä kansallista sääntelyä. Ehdotettu sääntely merkitsisi eräiltä osin tiukempia luovutusrajoituksia, sillä luovuttaminen voisi asetusehdotuksen mukaan tapahtua vain turvallisuustutkinnan tarkoituksiin. Toisaalta asetusehdotus laajentaisi suoraan tallennintietojen luovuttamisen valvontaviranomaisille turvallisuuden parantamistyötä varten. Ehdotettu sääntely on sopusoinnussa kansainvälisen siviili-ilmailusopimuksen 13 liitteen määräyksiin. Suomi on kuitenkin asettanut liitteen osalta varauman, koska kansallisesti ei voida estää kokonaan tietojen antamista poliisi- ja syyttäjäviranomaisille. Asetusehdotuksen sääntely tarkoittaisi muutosta verrattuna nykyiseen lainsäädäntöön. Tutkinnasta laaditaan kansallisen lainsäädännön mukaan tutkintaselostus. Asetusehdotuksen 19 ja 21 artikla täsmentäisi selostuksen sisältöä, suositusten antamista ja niiden seurantaa sekä asettaisi näille tarkempia määräaikoja. Ehdotus ei kuitenkaan tarkoita merkittäviä muutoksia nykykäytäntöön. Artiklan 20 mukaisesti turvallisuustutkintakeskuksen tulee suositusten antamisen ohella onnettomuustutkintalain mukaan ilmoittaa tarvittaessa asianomaisille tahoille havaitsemastaan onnettomuusuhasta. Asetusehdotuksen 22 artiklassa säädettäisiin matkustajaluetteloiden saatavuudesta. Kyse olisi liikennöitsijälle asetettavasta uudesta vaatimuksesta. Matkustajatietojen keräämistä ja käsittelyä koskevien standardien, kansainvälisten sopimusten sekä valmisteilla olevan EU-lainsäädännön perusteella ei ole odotettavissa, että vaatimus olisi ongelmallinen lentoyhtiöille. 5 Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön Asetus siviili-ilmailun onnettomuustutkinnasta sitoisi Suomea suoraan. Tämä merkitsee sitä, että kansallisessa laissa ei saa olla asetuksen kanssa päällekkäistä sääntelyä. Suomessa onnettomuuksien tutkinnasta siviili-ilmailussa sovelletaan onnettomuustutkintalakia ja -asetusta. Nämä säädökset koskevat paitsi siviili-ilmailussa myös esimerkiksi meriliikenteessä ja rautatieliikenteessä tapahtuneiden onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkintaa. Asetuksen antaminen merkitsisi näiden säädösten muuttamista eräiltä osin, jotta tutkintavelvoitteiden päällekkäisyydet poistuisivat. Asetusehdotuksen 4 artiklan 3 kohdan johdosta kansallisessa laissa säädettäisiin kuitenkin edelleen sellaisten ilmailussa tapahtuvien onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnasta, jotka eivät kuuluisi asetuksen 4 artiklan 1 kohdan mukaan tutkittaviin onnettomuuksiin ja vaaratilanteisiin. Tällaisia olisivat esimerkiksi eräille pienimmille ilmaalustyypeille tapahtuneet onnettomuudet ja
6 vaaratilanteet. Lisäksi kansallisessa laissa tulisi asetusehdotuksen mukaan edelleen säätää, että asetusehdotuksen mukainen riippumaton tutkintaelin Suomessa on siviiliilmailun alalla onnettomuustutkintakeskus. Asetusehdotuksen 25 artiklassa edellytetään jäsenvaltioiden säätävän seuraamuksista eräiden asetuksen säännösten rikkomisesta. Seuraamusten luonne on jätetty ehdotuksessa avoimeksi, joten kansallisesti voidaan katsoa tarkoituksenmukaiseksi säätää luonteeltaan sekä hallinnollisia että rikosoikeudellisia seuraamuksia. Asetusehdotus ei edellyttäne tältä osin muutoksia kansalliseen lakiin. 6 Taloudelliset vaikutukset Asetusehdotuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia valtion talouteen. Onnettomuustutkintakeskukselle tulee kuitenkin koitumaan ehdotuksesta jonkin verran hallinnollisia kuluja. 7 Asian käsittely Asetusehdotuksen EU-käsittely on aloitettu neuvoston ilmailutyöryhmässä marraskuussa 2009. Ehdotuksen käsittelyä jatketaan Espanjan puheenjohtajuuskaudella. Espanja tulee pitämään ehdotuksen käsittelyä prioriteettikysymyksenä. Asetusehdotusta on käsitelty kansallisesti EU-asioiden liikennejaoston sekä lentoliikennepolitiikan neuvottelukunnan kirjallisessa menettelyssä. Ehdotusta ei ole vastustettu. 8 Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto kannattaa lähtökohtaisesti komission ehdotuksen tavoitetta ja pitää EU:n siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkintaa ja ehkäisyä koskevan lainsäädännön uudistamista tarpeellisena. Valtioneuvosto katsoo, että jatkovalmistelussa on vielä tarkasteltava asetusehdotuksen suhdetta kansainvälisen siviiliilmailusopimuksen ja sen liitteen 13 määräyksiin. Suomen ja useiden muiden sopimusvaltioiden kansainvälisten velvoitteiden vuoksi tulee jatkossa varmistua siitä, etteivät asetuksen säännökset, erityisesti sen 9 artiklan säännökset Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA:n osallistumisesta, ole ristiriidassa tutkintaviranomaiselle siviiliilmailusopimuksessa ja myös toisaalta asetusehdotuksen 5 artiklassa asetetun riippumattomuusvaatimuksen kanssa. Asetusehdotuksen tietojen saantia koskevan 12 artiklan osalta tulee jatkoneuvotteluissa varmistaa, että turvallisuustutkintaa tekevien tietojen saanti merkitsee nykyisen kansallisen lainsäädännön tapaan mahdollisuutta saada tietoja salassapitosäännösten estämättä. Tietojen luonnetta saattaa olla kuitenkin tarpeen rajata esimerkiksi vain tutkinnan kannalta välttämättömiin tietoihin. Asetusehdotuksen 13 artiklassa ehdotetaan säädettäväksi oikeusviranomaisen läsnäolosta tutkinnan kannalta merkityksellisten tallenninlaitteiden tietoja purettaessa. Jatkovalmistelussa tulee selventää, mitä oikeusviranomaisella tarkoitettaisiin. Mikäli nimenomaisen säännöksen ottamista asiasta pidetään tarpeellisena, on Suomen oikeudellisen tutkinnan organisoinnin vuoksi varmistuttava siitä, että paikalla oleva henkilö voi olla esitutkintaa suorittavan viranomaisen edustaja. Samoin on täsmennettävä, mitä 15 artiklassa tarkoitetulla oikeudenhoitoviranomaisella tarkoitetaan. Asetusehdotuksen 15 ja 16 artikloissa säädetään tutkinnassa saatujen tietojen luovuttamisesta ja luovutuksen rajoituksista. Valtioneuvosto katsoo, että on vielä arvioitava, onko sääntely sellaisenaan hyväksyttävissä vai olisiko tietoja pystyttävä luovuttamaan vain poikkeuksellisesti esimerkiksi samaan tapaan kuin tietojen luovuttaminen on mahdollistettu merionnettomuusdirektiivissä. Lisäksi turvallisuusviranomaisille tapahtuvan tiedonluovuttamisen osalta on pyrittävä siihen, että tietoja saava viranomainen ei pääsääntöisesti voi käyttää tutkinnassa saatuja tietoja seuraamusten perustana. Asetusehdotukseen sisältyvän kansallista lainsäädäntöä varsin hyvin vastaavien tiedonsaantioikeuksien nojalla saatavat tiedot voivat sisältää myös henkilötietoja. Valtioneuvosto pitää tärkeänä asetusehdotuksessa olevaa mainintaa, että asetusehdotuksessa tarkoitettuja henkilötietoja käsiteltäessä sovelletaan EU:n tietosuojadirektiiviä (95/46/EY).