Sudet ry talousohje päivitetty 10.12.2018
Perusteet Seuran taloudellinen toiminta on kirjanpitolain alaista toimintaa. Lain mukaan kaikki rahaliikenne on kirjattava. Kaikki Sudet ry:n joukkueet kuuluvat seuran alaisuuteen. Seuran ylin pa a ta nta valta on vuosikokouksella. Henkilo valinnat hallitukseen tekee seuran vuosikokous. Vuosikokouksessa a a nioikeutettuja ovat sa a nno issa ma a ritellyt seuran ja senet. Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jonkun muun hallituksen ja senen tai hallituksen ma a ra a ma n toimihenkilo n kanssa. Seuran tilikausi on kalenterivuosi. Jokaiselle joukkueelle perustetaan oma tili Osuuspankkiin. Joukkueen rahastonhoitaja hoitaa tilia kassanhallintapalvelussa. Joukkueet vastaavat itse toimintansa kuluista. Seuran nimella tehta via (laskuun tulevia) hankintoja ja sopimuksia, joihin sisa ltyy taloudellinen vastuu, saa tehda vain hallituksen siihen valtuuttama henkilo. Joukkueen pankkitili Joukkueelle avataan tili seuran nimissa Tililla tulee olla vastuullinen tilinhoitaja joukkueen rahastonhoitaja. Rahastonhoitajan hyva ksyy seuran rahastonhoitaja tarvittaessa hallitus. Tilinkäyttöoikeudet: Rahastonhoitajalle annetaan tilinka ytto oikeus, ja ha n saa ka ytta ja tunnukset seka opastuksen kassanhallintapalvelun ka ytto o n seuran rahastonhoitajalta. Joukkueen rahastonhoitaja vastaa ja huolehtii, etta tili ja varat hoidetaan ohjeiden ja sa a nto jen mukaisesti. Tilille voidaan myo nta a toinen ka ytto oikeus, yleensa joukkueenjohtajalle katseluoikeus. Seuran puheenjohtajalla ja seuran rahastonhoitajalla on ka ytto oikeus kaikkien joukkueiden tileihin. Tilinka ytto oikeuksien muutokset on ilmoitettava viipyma tta. Tunnukset ovat henkilo kohtaiset, eika niita saa luovuttaa seuraajalle. Kassanhallintapalvelun tunnuksilla ei ole ka ytto oikeutta pankin tiskilla eika OP-verkkopankissa. Pankkikortteja ei myo nneta
Toiminnan suunnittelu / rahoitus Joukkueet vastaavat toimintansa kustannuksista itse Ennen kauden alkua joukkue laatii kausisuunnitelman seka talousarvion. Na iden avulla suunnitellaan tulevan kauden rahoitus. Ta rkeimma t budjetoitavat asiat ovat seuran toimintamaksu, turnaukset, sarjamaksut, varusteet ja varainhankinta. Talousarvio ja kausisuunnitelma esitella a n vanhempain- tai joukkuekokouksessa ja toimitetaan hallitukselle hyva ksytta va ksi 1.10. mennessa. Seuran ja senmaksun ja toimintamaksujen ma a ra t ja maksupa iva t ma a ritella a n vuosittain ennen uuden toimintakauden alkua Joukkueet ma a ritteleva t pelaajiensa kausimaksun ja maksuera t (kuukausimaksu, 3-10 era a tmv.) huomioiden seuramaksut ja kauden suunnitelmat talousarvion mukaisesti. Joukkueen pelaajilta laskutettavaan kausimaksuun sisa ltyy oman joukkuetoiminnan lisa ksi toimintamaksu seuralle. Joukkueen rahastonhoitaja maksaa maksuera t joukkueelta seuralle sovittuina pa ivina, tai sovitusti rahansiirrot tehda a n seuran puolesta. Joukkueen rahastonhoitaja tai muu sovittava henkilo hoitaa joukkueen laskutuksen MyClub:n kautta. Viitesuoritukset kuitataan maksetuiksi seuran rahastonhoitajan toimesta. Seuran ja senmaksu on vuosimaksu, ja se laskutetaan vuoden alussa suoraan jokaiselta ja senelta myclubin kautta seuran puolesta. Ja senmaksua ei sisa llyteta joukkueen budjettiin.
Varainhankinta Toimintaansa varten (ja pienenta a kseen pelaajien kausimaksuja) joukkue voi tehda varainhankintaa Omat turnaukset / pelikahvio Joukkue voi ja rjesta a omissa pelitapahtumissa kahvion ja oheismyyntia, esim. arpajaiset Talkootyö yleishyödyllisessä yhdistyksessä Tyo on tilapa ista eika se ole liiketoimintaa Talkootyo n hyo ty ei mene tyo n suorittajalle, vaan koko joukkueen hyva ksi Joukkueen tukiryhma pa a tta a yhteisesti mihin talkootuotot ka yteta a n, talousarvion mukaisesti Talkootyo sta saadut varat ohjataan aina pankkitilille Talkoisiin osallistuvat eiva t ole oikeutettuja pienempiin maksuihin kuin talkoisiin osallistumattomat. Joukkue voi pa a tta a, etta talkoovelvoitteesta voi suoriutua maksamalla osuutensa rahana, ns. ostaa hyva n omantunnon". Maksaminen on ta ysin vapaaehtoista, ja kyseessa ei ole osuus talkoiluista, vaan lahjoitus. Myyntikampanjat Tilapa isia, lyhytkestoisia myyntikampanjoita voi tehda rajoitetusti. Myyntikampanjaa suunnitellessa on otettava yhteytta seuran rahastonhoitajaan. Sponsorituotot Joukkue voi hankkia tukijoita/sponsoreita omien kanaviensa kautta. Laskutuksessa ka yteta a n seuran laskupohjaa ja viitenumeroluetteloa. Seura on yleishyo dyllinen yhdistys -> ei arvonlisa veroa. Ta sta on oltava maininta laskussa Korvamerkittya rahaa tietyille pelaajille ei saa olla. Yleisavustukset Seura hakee yleisavustukset (esim kaupunki, Kymin100) keskitetysti ja jakaa osuudet joukkueille avustusten ma a ra ja seuran budjetti huomioiden.
Joukkueen rahat ja omaisuus Joukkueen talous on osa seuran taloutta Joukkueenjohtajalla ja joukkueen rahastonhoitajalla on taloudellinen vastuu joukkueen toiminnasta seuraan pa in. Hallituksen hyva ksyma a n talousarvioon kirjatut hankinnat = lupa tehda kyseiset hankinnat. Talousarvion ulkopuoliset merkitta va t (yli 500 ) hankinnat tulee hyva ksya joukkueen johtoryhma ssa seka hallituksessa. Rahaa ei voi lainata eika palauttaa, eika omaisuutta voi myyda tai lainata ilman hallituksen lupaa. Joukkueelle pelaajilta kera tyt varat ovat joukkuekohtaisia Pelaajan siirtyessa toiseen joukkueeseen, alkupera iselle joukkueelle kera tyt varat eiva t siirry pelaajan mukana. Pelaajan pelatessa myo s nuoremman tai vanhemman ika luokan kanssa joukkuemaksu maksetaan ensisijaiselle joukkueelle. Muista maksuista, esim. turnauskustannuksista sovitaan erikseen. Siirrytta essa toiseen seuraan tai harrastuksen loppuessa rahat ja a va t joukkueelle. Koko joukkueen irtautuessa varojen luovuttamisesta pa a tta a hallitus. Joukkueen toiminnan loppuessa varat ja a va t seuralle, joka pa a tta a niiden ka ytta misesta yhdistyksen sa a nto jen mukaiseen toimintaan. Talousseuranta ja tilinhoito Talousarvioon sisa ltyy seuranta, johon rahastonhoitaja kirjaa toteutuneet tulot/menot. Seurannan avulla on helppo laatia kauden ja lkeen tilinpa a to s, ja tehda tarvittavat muutokset seuraavalle kaudelle. Seuranta on myo s apuna laadittaessa pa a ttyneen kauden toimintakertomusta. toimintakertomus toimitetaan hallitukselle 1 kk kauden pa a ttymisesta. Joukkue voi loppukaudesta alentaa kausimaksua, mika li tulos na ytta a muodostuvan olennaisesti budjetoitua paremmaksi.
Kuitit / kirjaaminen Joukkueen rahastonhoitaja tulostaa pankin tiliotteen kuukausittain kassanhallintapalvelusta (verkkotiliote). Kaikki asiat ka sitella a n 1 kuukausi kerrallaan. Ä LÄ NIDO TILIOTETTÄ. Tiliotteet ja tositteet (laskut, kuitit) toimitetaan seuran rahastonhoitajalle ja rjestettyna ta ma n ohjeen lopussa olevien pa iva ma a rien mukaisesti. Seka tuloista etta menoista on aina selvitta va, mista raha on pera isin tai mihin se on mennyt. Tilio intinumero kuittiin, tositteeseen oikeaan yla reunaan. Ei juoksevaa numerointia. Samaa tuloa sisa lta va lta tiliotteelta lasketaan summat yhteen ja kirjataan kirjaustositteeseen yhtena summana. Esim. pelaajien kausimaksut, varustemaksut jne. Jos on ko ntta maksuja, esim. maksu sisa lta a seka joukkuemaksua etta varusteita, summan eritella a n kirjaustositteelle. Huom! Jos et tilio i, tee kuitenkin yhteenlaskut kirjaustositteelle. Käteiskassa / kassakirja Kioskituotto seka kaikki ka teisliikenne hoidetaan kassakirjan kautta ja siirreta a n kassakirjalta pankkitilille Rahastonhoitaja toimittaa kuukausittaisen kassakirjan muiden tositteiden kanssa seuran taloudenhoitajalle
Kulukorvaukset ja tuomaripalkkiot Kulukorvaukset joukkueen toimihenkilöille Joukkue voi maksaa valmentajille, joukkueenjohtajalle ja/tai muille toimihenkilo ille kulukorvauksia toteutuneiden matkojen mukaan. Seuran suositus: max 500 /hlo vuodessa. Seuran rahastonhoitaja maksaa matkalaskut joukkueen tililta. Kulukorvaukset on budjetoitava. Juniorijoukkueiden kilpailumatkojen kustannusjako: Suositus: 1 aikuinen ensisijaisesti joukkueen toimihenkilo (=seuran ja sen) -viitta lasta kohden. Joukkue voi maksaa na iden henkilo iden matkan osuuden. Muut aikuiset sopivat kustannusten jaosta keskena a n / joukkueen kanssa. Erotuomaripalkkiot Sarjaotteluiden tuomaripalkkiot laskutetaan seuralta lajiliiton kautta. Osuudet siirreta a n joukkueiden tileilta seuran toimesta seuralle laskun maksua varten. Harjoitus- ja muiden otteluiden tuomaripalkkiot maksetaan kuittia vastaan seuran rahastonhoitajan toimesta. Kuitissa oltava tilinumero ja henkilo tunnus. Tulorekisteri, korvausten ja palkkioiden ilmoittaminen Vuoden 2019 alusta kaikki kulukorvaukset ja tuomaripalkkiot ilmoitetaan tulorekisteriin 5 pa iva n kuluessa maksamisesta. Seuran taloudenhoitaja maksaa kaikkien joukkueiden maksut asianomaisen joukkueen tililta aina 15. ja viimeinen pa iva ja ilmoittaa maksut tulorekisteriin. Maksua varten hyva ksytyt matkalaskut ja tuomaripalkkiokuitit toimitetaan seuran taloudenhoitajalle. Joukkueet eiva t saa itse maksaa kulukorvauksia tai tuomaripalkkioita! Tulorekisteri Yhdistykset ja sa a tio t
Jäsenluettelo / jäsenyys Seuran vuotuinen ja senmaksu laskutetaan seuran puolesta suoraan jokaiselta ja senelta tammikuussa. Seuran ja senmaksua ei sisa llyteta joukkueen budjettiin. Joukkueet huolehtivat ajantasaisesta ja senluettelostaan myclubissa. Uudet pelaajat/ja senet ilmoitetaan seuran rahastonhoitajalle viipyma tta ja senmaksulaskutusta varten. Kaikki pelaajat ja myclubiin kirjatut toimihenkilo t ovat ja senmaksun maksettuaan seuran ja senia. Seuran ja senyys oikeuttaa edustamaan seuraa, ja senetuihin, hankkimaan seuran lisenssin ja osallistumaan pa a to ksentekoon. Ja senyys velvoittaa toimimaan seuran sa a nto ja ja toimintaohjeita noudattaen. Urheilun Tuplaturva / muut vakuutukset Tuplaturva Seuralla on lajiliiton kautta Pohjolan Tuplaturva- vakuutus. Tuplaturva sisa lta a alle 80- vuotiaiden vapaaehtoistyo ho n osallistuvien tapaturmavakuutuksen seka tapahtumien ja rjesta ja n toiminnan vastuuvakuutuksen. Muut vakuutukset / pelipassit Pelipassit hoidetaan jokaiselle pelaajalle erillisen joukkueenjohtajan oppaan mukaisesti LISÄTIETOJA Kaikki tarvittavat tiedot, lomakepohjat seka opastus tiliotteiden, tositteiden ja kassakirjan ka sittelyyn + myclubin ka ytto o n seuran taloudenhoitajalta. Epa selvissa tapauksissa KYSY aina ENSIN neuvoa
Päivämäärät, taloudenhoito 10.1. Loka-joulukuun kuitit ja tiliotteet + kassakirjat ( + mahdolliset ostovelat) seuran taloudenhoitajalle/kirjanpitoon 15.1. Seuran ja senmaksulaskutus seuran puolesta kaikilta ja senilta 1.3. Seuran toimintamaksuera 3 joukkueilta seuralle 15.4. Tammi-maaliskuun kuitit ja tiliotteet + kassakirjat seuran taloudenhoitajalle / kirjanpitoon 15.7. Huhti-kesa kuun kuitit ja tiliotteet + kassakirjat seuran taloudenhoitajalle / kirjanpitoon 15.8. Joukkueen toimintasuunnitelma ja budjetti alkavalle kaudelle 30.9. Seuramaksun toimintamaksuera 1 joukkueilta seuralle 15.10. Heina -syyskuun kuitit ja tiliotteet + kassakirjat seuran taloudenhoitajalle / kirjanpitoon 1.12. Seuramaksun toimintamaksuera 2 joukkueilta seuralle 27.12. Kaikki maksamatta olevat matkalaskut, tuomaripalkkiot yms seuran taloudenhoitajalle maksettavaksi/ilmoitettavaksi tulorekisteriin