PERJANTAINA 10.5.2013, SIVU 27 Kun jono seisoo: Keski-Euroopan maanteitä suhaava kuski oppii tuntemaan ruuhkan riemut. Sivu 30 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@ keskisuomalainen.fi Osoite: PL 159, 40101 Jyväskylä Autot&liikenne 60-luvun klassikot juhlivat Onko sinulla takavuosien suosikkiauto? Menneisyyden menopelit: Eilispäivän autot ovat kiinnostava pala historiaa. Lahti Timo Mononen Lahdessa järjestetyn Classic Motorshown teemana olivat 60-luvun ajoneuvot. Suomessa tuo vuosikymmen oli voimakasta kasvun aikaa, kun tuontirajoitukset poistuivat ja autokaupalla alkoi mennä lujaa. Maailmalta saapui vuosittain uutuuksia, mutta myös idästä tuli yhä autoja rospuuttokelien riivaamille maanteillemme. Länsimaiset valmistajat toimittivat hiukan hienostuneempia ajoneuvoja. Joka tapauksessa, Suomi nousi pyörille viimeistään 60-luvulla. Ilahduttavasti tältä kultaiselta vuosikymmeneltä on säilynyt muitakin esimerkkejä silloisista ajoveuvoista kuin presidentti Urho Kekkosen perheen käytössä olleita autoja. Kekkonenhan piti yli kaiken jenkkiraudoista, kuten silloiselle valtiomiestyylille sopi. Sylvi-vaimon oli tyytyminen lahjaksi saatuihin Miniin ja Mosseen. Keväinen näyttely on järjestetty Lahdessa vuodesta 2008 lähtien. Hiljattain uusituissa messukeskuksen tiloissa upeista 60-luvun klassikoista nautti tänä vuonna 19 200 kävijää, mikä on merkittävä määrä ihan eurooppalaisittainkin ajateltuna. Auto ja piknik 60-luvun malliin Classic Motorshow ssa. Timo Mononen Hillman Imp juhli 50-vuotiasta taivaltaan. Tuonnin vapauduttua tuli myös Datsun Bluebird. Presidentti Kekkoselle kuulunut Cadillac. Moskvitš Pickup oli oman aikansa kuljetuskalustoa. Piia Kuusisto Datsun 100 A, Wartbug, Talbot Horizon tai vaikka Saab 96. Jos omistat jonkun näistä tai jonkin muun takavuosien kansanauton, niin nyt silmät tarkkana. Keskisuomalaisen Autot ja liikenne -toimitus etsii kesäautosarjaan ajokkeja, jotka olivat muutama vuosikymmen sitten suosittuja. Nyt ei siis kaivata upeita Amerikan autoja tai virtaviivaisia urheilukiitäjiä, vaan tavallisia autoja. Niitä, joilla suuri keskiluokka aikoinaan ajeli töihin, mökille ja mummolaan. Jos sinulla on tällainen aarre ja olet valmis autosi kanssa lehtijuttuun, ota yhteys sähköpostilla osoitteeseen piia.kuusisto@keskisuomalainen.fi tai 014-622 240. Monipuolisin ja luotettavin vaihtoautovalikoima 23.900 Audi A3 SB Attraction 1,2 TFSI S-tronic Start vm. 2011, 44 tkm 29.900 Audi A6 Avant 3.0 TDI DPF V6 171 Quattro 5d TipT vm. 2007, 96 tkm 29.900 BMW 320 D E90 Sedan vm. 2010, 56 tkm Citroen JUMPY HDi 120 umpi 12 L2H1 vm. 2007, 100 tkm 14 900 Honda ACCORD 4D 2,0 Executive Business A vm. 2012, 16 tkm 34 900 Honda CR-V 2.2i-CTDi Elegance X 4wd vm. 2008, 116 tkm 25 900 Mazda 3 1,6 Touring 5ov (NT5) vm. 2010, 55 tkm 16 900 Opel VIVARO 1.9Di Van L2H1 pitkä vm. 2005, 200 tkm 10 500 Peugeot 308 Premium 1.6 HDi 90 5-ov vm. 2009, 79 tkm 14 900 Toyota AVENSIS 2,0 D-4D DPF Linea Sol Plus Wagon vm. 2011, 96 tkm 24 900 Toyota COROLLA 1.6 Sol Wagon vm. 2003, 205 tkm 6 900 11.500 BMW 330 Dsl Touring 5d vm. 2002, 211 tkm 20.900 BMW 520 Diesel 4d A vm. 2006, 179 tkm Vaihtoautomyyjät Jyväskylä: Ahonen Juha-Petri 050 593 9580, Koljonen Kosti 040 529 2942, Käyhty Jani 050 592 4603, Manninen Tuomo 050 343 5774, Piiroinen Samuli 050 433 4414, Polvinen Anssi 050 345 9719, Väänänen Pasi 050 342 4460 11.900 Chevrolet EPICA 4-ov LT 2,0D 110kw vm. 2010, 201 tkm Vaihtoautomyyjät Jämsä: Välimäki Pekka 050 518 5440, Lång Pekka 050 303 0872 Veljekset Laakkonen Oy Jyväskylä Palokankaantie 20, 40320 Jyväskylä Vaihde 014 696 611 Avoinnna: ark. 9 17, la 10 14 Veljekset Laakkonen Oy Jämsä Ekosentie 2, 42100 Jämsä Puh. 014 341 0034 Avoinnna: ark. 9 17, la 10 13
28 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 10.5.2013 Tutkimus Huonot liikennemallit tulevat vanhemmilta Ei ole salaisuus, että lapset oppivat matkimalla. Jos veljet, siskot, kaverit tai urheiluidolit tekevät jotakin, toimintamalli on valmis. Liikenteestä sama pätee vanhempien antamaan malliin. Sen mitä lapsi näkee, hän tulkitsee oikeaksi toimintatavaksi. Mikä tekee huolestuttavaksi amerikkalaisen Michiganin yliopiston tekemän tutkimuksen, jonka mukaan 90 prosenttia vanhemmista tunnustaa käyttäneensä matkapuhelinta ilman handsfree-laitetta autoa ajaessaan tai tehneensä jotakin muuta laissa kiellettyä, vaikka takapenkillä istuu lapsi tai lapsia. Pääosa haastateltavista myönsi tehneensä useita rikkeitä. Kännykkäpuheluiden lisäksi on näpytelty tekstiviestejä, näppäilty navigaattoriin osoitteita, ruokailtu, leikitty lemmikkieläimen kanssa ja ties mitä. Tutkimuksen tulokset ovat surullisia siinäkin mielessä, että viime aikoina on Yhdysvalloissa puhuttu nuorten kuljettajien kyvyttömyydestä keskittyä ajamiseen. Syyllisiä näyttää kuitenkin olevan ihan yhtä paljon kaikissa ikäryhmissä, todettiin tutkimuksen lehdistötiedotteessa. Tutkittavina olivat 1-12-vuotiaiden lasten vanhemmat. Automatiikka Pian Cadillac ei tarvitse ihmistä Jo nyt autosta voivat löytyä automaattinen jarrutus, kaistavahti, kaistanvaihtoavustin, mukautuva vakionopeudensäädin, liikennemerkkien tunnistin, pysäköintiavustin, pimeänäköavustin ja muitakin kuskin hommia tekeviä vempaimia. Mutta itse itseään ajava auto kehittyy tämän vuosikymmenen aikana vielä paljon pidemmälle, väittää General Motors. GM on jo esitellyt Cadillaciin asennetun Super Cruise -järjestelmän, joka ilman kuljettajan apua pitää auton kaistaviivojen välissä, osaa säädellä nopeuden muun liikenteen mukaan, jarruttaa hätätilanteessa ja tekee muutakin kuljettajan puolesta. Ei ole pitkä askel siihen, että auto ottaa täyden vastuun liikkumisesta ja vie matkustajat ajotietokoneeseen syötettyyn osoitteeseen. Ja tekee sen mukavasti ja turvallisesti, sanoo GM:n varatoimitusjohtaja Don Butler. Butlerin mukaan GM pyrkii saamaan Super Cruisen myös muihin automerkkeihinsä ennen vuotta 2020. Eikä tämä ole pelkkä moottoriteiden toiminto. Hyvin pian autot osaavat toimia itsenäisesti kaupunkiajossakin, Butler toteaa. Tavaratilan koko ja sähköisesti toimiva takaluukku ovat yksi GT:n myyntivalteista. Ripaus sieltä. Ripaus tuolta. BMW 3-sarjan GT: Baijerista lennähti auto, jota on hankala lokeroida. Mutta hyvä niin. Timo Nieminen Jättimäistä myyntihittiä tästä mallista ei persoonallisuutensa vuoksi tule. Autonvalmistajien suunnittelu- ja muotoilukeskuksissa on viime vuosina aloitettu uusi leikki. Nyt yhdistellään ja sekoitellaan perinteisiä korimalleja. Monet askarteluista ovat jääneet puolitiehen. Usein jokin pikkuautomalli on vain keinohedelmöitetty raskaaksi ja toivottu oikein kovasti, että söpö pulleus tekisi siitä tajiin vetoavan käyttöauton. Kesäkuussa ennakkomyyntiin tuleva BMW:n 3-sarjan Gran Turismo on sekoituksista onnistuneimpia. Siinä on farmaria ja coupé-mallia, mutta myös pari annosta katumaasturin ominaisuuksia. Kun päälle on ripoteltu muutama nokkela innovaatio ja ripaus sporttia, kasassa on ennennäkemätön yhdistelmä. Eikä hassumpi yhdistelmä. BMW 3 GT on tiloiltaan muhkea ja ajo-ominaisuuksiltaan bemarimaisen nautittava. Jättimäistä myyntihittiä tästä mallista ei persoonallisuutensa vuoksi tule, mutta sopivasti erilaista ja laadukasta autoa etsivät löytävät GT:n varmasti. Hintoja ei ole vielä julkistettu. Hintataso ratkaisee, kuinka monta sataa GT-kolmosta Suomessa myydään vuodessa. BMW keräsi roimasti kritiikkiä 5-sarjan GT:stä. Niinpä 3-sarjan GT on tehty huolellisemmin ja ehkä vähän paineiden allakin. Bemari on halunnut GT-kolmosellaan luoda auton, jossa on paljon tilaa ja monipuolisuutta. Mutta samalla on haluttu tehdä selvä ero farkkuihin. Monet pikkusievät muotoiluratkaisut viittaavat myös naisten kosiskeluun. Tavaratila on yksi auton helmistä. Se vetää 520 litraa eli selvästi enemmän kuin BMW:n oma 3-sarjan Touring ja monet muut farkut, eikä tavaratilan muodossa ja lastattavuudessa ole valittamista. Penkkejä kaatamalla tavaratilasta saa 1 600-litraisen. Tavaratila avautuu ja sulkeutuu sähköisesti. Sekä edessä että takana istuvilla on enemmän tilaa kuin autoa ulkoapäin vilkaisemalla olettaisi. Sisätilojen suunnittelijat ovat onnistuneet duunissaan. Gran Turismo tulee aluksi viidellä moottorivaihtoehdolla, jotka ovat tuttuja BMW:n 3-sarjasta. Keskisuomalaisen koeajossa oli 320i GT eli kaksilitrainen bensiinikone, joka tuottaa 184 hevosvoimaa (135 kw). Maksimivääntö on 270 newtonmetriä. Hiilidioksidipäästö on 153 grammaa kilometrillä ja yhdistetty us tehtaan ilmoituksen mukaan 6,6 litraa satasella. Koeajossa tuli myönteinen yllätys, kun us jäi tasan kuuteen litraan. Kahdeksanpykäläinen automaattivaihteisto pelitti bensiinimoottorin kanssa hyvin. Toiseksi GT:n suosikkiversioksi Suomessa noussee dieseleistä pienempi eli 318d. Se tyrkkää 143 hevosvoimaa (105 kw) ja 320 newtonmetrin maksimiväännön. Hiilidioksidipäästöt jäävät 119 grammaan ja yhdistetty us 4,5 litraan. Tehokkain bensiinimoottori (335i tuplaturbo) myllää yli 300 hevosvoimaa ja pöhäkämpi diesel 184 hevosvoimaa. Nelivedon saa muihin versioihin paitsi pienempään dieseliin. Kun 5-sarjan GT leimattiin yleisesti BMW-tuotannon epäonnistumisten joukkoon, iskivät baijerilaiset 3-sarjan GT:llä komeasti takaisin. Tämä uutuus on laadukas, hillitysti hienostunut ja tarjoaa ylärekisterin ajoominaisuudet. Kiinnostava auto, mikäli malliston lähtöhinnat pysyvät lähellä 50 000 euroa. Kokeiltu BMW 320i GT Yhdistelmä farkkua, coupémallia ja katumaasturia. Bensiinimoottori, 184 hevosvoimaa. Sammutusautomatiikka vakiovarusteena. Kahdeksanportainen automaattivaihteisto. Kiihtyy nollasta sataan 7,9 sekunnissa. Pituus 4 824, leveys 1 828 ja korkeus 1 508 millimetriä. Suomessa syyskuussa. BMW:n 3-sarjan GT:n 2-litrainen bensakone yllätti koeajossa. Kun ajotavaksi valittiin ecosäätö, us alitti selvästi tehtaan ilmoittaman 6,6 litran yhdistetyn uksen. Etupyörien takana olevat ilma-aukot vähentävät ilmanvastusta ja nopeuttavat jarrulevyjen jäähtymistä. Lähes viisi metriä pitkässä BMW:n 3-sarjan GT:ssä kuljettaja istuu kuusi senttiä korkeammalla kuin normaalissa 3-sarjalaisessa. Muotoilultaan uutuus ei ole Bemarin kauneimpia, mutta se on toimiva ja monipuolinen. Timo Nieminen Kolumni Tero Karjalainen Pyöräillään Ennen oli erilaista. Ei tunnettu sanaa talvipyöräily, koska pyörällä ajettiin kesät talvet. Tunturit valmistettiin Turussa. Rungot hitsattiin Rautaruukin teräksestä, mikäli Metalliliitto ei sattunut olemaan lakossa. Nyt Tunturit tehdään Unkarissa ja rungot ovat alumiinia. Aikuisten pyörä on niin kevyt, että se painaa yhtä paljon kuin neljäntoista tuuman lastenpyörä ennen. Mutta mikään ei vie painavalla pyörällä syntynyttä kevyttä lapsuusmuistoa, kun pyörästä otettiin apurattaat pois. Meno oli huojuvaa mutta omiin taitoihin oli täysi luottamus, koska isä käveli perässä. Epävarmassa maailmassa moni aikuinen kaipaisi samaa varmistusta, mutta tuki täytyy korvata vauhdilla. Kun polkee lujaa, pysyy pystyssä, vaikka sivustasta välillä tuuleekin. Pyöräilyasiat ovat muuttuneet yhtä epäselviksi kuin muukin yhteiskunta. Nuoret naiset näyttävät kaikki noin 25-vuotiailta, vaikka he voivat olla vanhempia tai nuorempia. Osastopäälliköllä saattaa olla tatuointeja mutta ei rikosrekisteriä. Keskellä päivää kylällä kävelevä ei ole välttämättä työtön eikä humalassa, vaan hän on epätyypillisiä työaikoja tekevä ulkoilija. Itänaapurin presidenttiä tarkkailee keskusrikospoliisi, eivätkä kotimaiset kremnologit. Pyörämerkkejä on nykyisin markkinoilla enemmän kuin Neuvostoliitossa oli neuvostotasavaltoja. Ennen suosiosta kilpailivat Tunturi, Helkama ja Terässiipi. Sitten tulivat automarketit, jotka toivat kauppoihin huonot kiinalaiset maastopyörät, jotka oli tehty läkkipellistä. Nykyisin polkupyöriä myyvät ihan kaikki Lasnamäen torin nahkatakkikauppiaasta lähtien. Nyt Tunturit tehdään Unkarissa ja rungot ovat alumiinia. Työkaveri oli tilannut itselleen uuden pyörän nettikaupasta Englannista. Merkki oli outo, ja siinä oli matala tanko, vaikka omistaja on mies. Tämä ei ollut moite, mutta ennen miesten pyörissä oli kolmiotanko, johon jokainen on jysähtänyt haarat edellä ainakin kerran. Kokemus muistuttaa täyteläisyydessään kielen jäädyttämistä rautatankoon. Naiset ajoivat naisten pyörillä, joiden tanko oli keskeltä notkolla, jotta pyörällä saattoi ajaa myös hame päällä. Kevät sentään tulee kuten ennen. Monessa taloudessa nostetaan pyöränpenkkiä, kun talven aikana on venähdetty pituutta muutama sentti. Muistan, miten mukavalta tuntui katsella maailmaa muutama sentti korkeammalta, kun sai ajaa jään alta paljastunutta soratietä kylälle. Lempeä tuuli pyöri kasvoilla. Luntakin oli taajamassa enää alle metri. Tämä juttu käsitteli sitä, millaista elämä oli ennen ja millaista se on nyt. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että ennen oli kaikki paremmin. Ennen oli vain toisenlaista. Joka muuta ajattelee, saa äkkiä sementtiä jalkoihinsa. Jos aurinko paistaa päivisin, kaistaviivat hehkuvat öisin. Hehkumaali mullistaa pimeässä autoilun Timo Nieminen Daan Roosegaarde Hollantilaisen Daan Roosegaarden kehittämän hehkuvan maalin uskotaan lisäävän roimasti liikenneturvallisuutta. Roosegaardin kaistamaalauksiin suunnittelema maali kerää auringonvaloa päivisin ja hehkuu sen ansiosta pimeällä yli kymmenen tuntia ennen uutta valotankkausta. Hehkuva maali on testeissä helpottanut kaistaviivojen havaitsemista ja omalla kaistalla pysymistä huomattavasti, jopa kosteissa ja muutenkin vaikeissa ajo-oloissa. Roosegaard on myös suunnitellut tuulivoimalla toimivat katuvalot. Ne ovat saaneet kiitosta hollantilaisilta viranomaisilta lähes nollaan jäävien kustannustensa ansiosta. Ikävä kyllä, Suomi ei taida olla näiden keksintöjen hyötyjä. Auringonvaloa on kaistaviivojen käyttöön turhan harvoin. Ja silloinkin kun aurinko paistaa, yötkin ovat usein valoisia.
KESKISUOMALAINEN 29 PERJANTAINA 10.5.2013 Monipuolinen VErsO-s. Niin kuin Sinä. Pyöräilyviikko: Teemaviikon ohjelma Jyväskylässä 11. 19.5.2013 Koko viikon: Palokkajärven ympäriajo (voit kiertää omatoimisesti ja niin usein kuin haluat noin 10 km:n kevytväyläreittiä Palokkajärven ympäri. Laske ajamasi kierrokset ja ilmoita niiden määrä viimeistään 20.5.) ja pyöräilyaiheinen valokuvauskisa (ota viikon aikana tyylikäs, hauska, jännittävä tai muuten pyöräilyä positiivisella tavalla esille tuova kuva. Klo 14.30 ja 15.15 Pyöräilyesittelyjä lavalla. punginkirjastolta. opastus Harjulla. Klo 14.30-17 Pyöränhuoltota- Klo 17.30-19.30 Fillarinappulakoulu Laajavuoressa. Klo 17-20 Pyöränhuoltokurssi Kankaalla. Sunnuntai 12.5. Klo 17.30-20 Pyörien koeajoilta Laajavuoressa. Klo 17-20 Pyöräntuunauspaja Kankaalla. Klo 10 Fillari-rogaining Kortepohjasta. Klo 18.30-20 Pyöräilyluento pääkirjastossa. Klo 18 Maastopyöräilykurssi Klo 12 Maantiepyöräilykurssi Klo 21-22 Pyöräilypubi-ilta baari Vakiopaineessa. Perjantai 17.5. Klo 10.30 17 Pyöräilymessut. Klo 12 Pyöräretkeilykurssi Aren aukiolta. Keskiviikko 15.5. Klo 16.30 Tandem- ja peräkärryretki Kirkkopuistosta. Klo 11 16 Pyöräilykirppari. Maanantai 13.5. Klo 7-9 Aja oikein -pyöräilyneuvontaa Väinönkadulla. Klo 20 Yöpyöräily Klo 11, 14 ja 16 Ilmaiskonsertit Kompassin lavalla. Klo 15-19 Vaikuttajien pyöräily. Klo 10-14 Pyöräilytapahtuma Keljonkankaan alueen koululaisille. Lauantai 18.5. pahtuma Kompassilla. Lauantai 11.5. Klo 16.30 Kuntokatsastus/ opastus Harjulla. Klo 12 pyöräilyviikon avajaiset Kompassin lavalla. Klo 17.30-19.30 Fillarinappula- Klo 12, 12.30 ja 15 Tanssishow t koulu Laajavuoressa. Kompassilla. Mukana Cooma Dance Academyn tanssijoita. Tiistai 14.5. Klo 11.30-12.30 Pyöräilyviikon pyörähdykset -lounasdisko kansalaistoiminnankeskus Matarassa. Klo 18 Katupyöräilykoulutus Klo 13 Pyöräparaati Kompassilta. Klo 7-9 Pyörällä töihin -tapahtuma Keskussairaalantiellä. Klo 13 ja 13.30 Jumppatuokiot Kompassilla. Klo 12-14 Poliisin pyörähuutokauppa pääpoliisilaitoksen sisäpihalla. Klo 14-17 Kirjastopyöräily kau- Klo 16.30 Kuntokatsastus/ Klo 13.15 Capoeira-näytös Kom- passilla. Peugeot 208 GTi lähtee 29 000 eurolla Teppo Komulainen Rallibaanoilla mainetta niittäneen legendaarisen 205 GTi:n seuraaja on pian Suomessa. Peugeot 208 GTi on pikkusportti, joka hilpaisee 6,8 sekunnissa nollasta sataan. Voimanlähteenä kolmiovisessa ajokissa on 200-heppainen 1,6 litran bensaturbo, jonka maksimivääntö ulottuu 275 newtonmetriin. Jo 1 700 kierroksen kohdalla huippuväännöstä on käytössä 80 prosenttia, ja käyrä jatkuu 4 500 kierroksen käyntinopeuteen saakka. GTi:ssä raideväliä on kasvatettu perusmallista sentin edessä ja kaksi takana. Myös jouset, iskunvaimenti- Peugeot 208 GTi myydään 17-tuumaisilla kevytmetallivanteilla. met, kallistuksenvaimentimet, vahvistettu apurunko edessä ja tukipalkki takana on tehty vain GTi:tä varten. Isoille jarrulevyille johdetaan jäähdytysilmaa, minkä luvataan pitävän jarrutustehon huipussa toistuvissakin jarrutuksissa. Toukokuun lopulla Suomeen tuleva auto maksaa 28 690 euroa. Klo 18 Maantiepyöräilykurssi Torstai 16.5. Klo 11-15 Perhetapahtuma Suomen käsityön museolla. Klo 12-14 Maastopyöräkilpailu X Harju MTB Harjulla. Klo 14-18 Pyöräilypyhiinvaellus neljän kirkon välillä. Verso-S taipuu kaikkeen mihin sinäkin ja tekee taivutuksesta hauskempaa. Vetovoimainen matkustamo muuntuu Toyotan Easy Flat -istuinjärjestelmällä yhdellä liikkeellä jopa 1388 litran tasalattiaiseksi tavaratilaksi. Istuimet ovat korkealla, joten ajat mukavammin ja näet kauemmaksi. Ja kun haluat kaiken, valitse portaaton Multidrive S -automaattivaihteisto, jolla voit saavuttaa manuaalivaihteistoakin pienemmän uksen. Koe Verso-S ja löydä uusia puolia myös itsestäsi. Mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 16 670, arvioitu autovero 4 121,05, toimitus 600, toimitus 21 391,05. EU-yhdistetty us 5,0-5,4 l/100 km, CO2-päästöt 117-125 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. GT86. UUSI TOYOTa. Sunnuntai 19.5 Klo 10 Maantiepyöräilykurssi Klo 12-16 Kuvasuunnistus, rastikohteina 12 nähtävyyttä. Lyhyesti Lexus IS:lle kertyi 1,6 miljoonaa testikilometriä Uusi Lexus IS on selviytynyt kokonaisvaltaisesta testauksesta, jossa sillä ajettiin yhteensä 1,6 miljoonaa kilometriä. Etäisyys on sama kuin retki kaksi kertaa kuuhun ja takaisin. IS-mallistoa testattiin maantiellä, rataoloissa ja laboratoriossa. Testeissä koeteltiin IS:n käyttäytymistä lumella ja jäällä sekä lämmön sietokykyä kuumissa oloissa. Myös auton käyttäytyminen tiukoissa mutkissa tuli testatuksi sekä Saksan Nürburgringissa sekä Japanin Fujissa Speedwaylla. Tyypillisessä suunnitteluprosessissa kehitetään kaik- kia yksilöllisiä ominaisuuksia niin, että lopulta auto tarjoaa ajonautintoa ja hauskuutta. Toisin sanoen ensin luodaan auton rakenteet ja alusta, jonka jälkeen kehitetään muita ominaisuuksia. IS:n kohdalla keskityttiin ensin lopullisen ajonautinnon ja hauskuuden varmistamiseen, minkä jälkeen siirryttiin ajonautintoa tukevien yksittäisten toimintojen ja ominaisuuksien työstämiseen, kertoo IS:n pääinsinööri Junichi Furuyama. IS:n tuotannossa käytetään uusia rakenteita vahvistavia tekniikoita. Esimerkiksi hitsaussaumojen ja auton rakenteiden vahvistamisessa hyödynnetään laseria. Lexuksen mallisto sisältää kokonaisen täyshybridien valikoiman, johon kuuluu RX 450h, GS 450h, LS 600h, CT 200h sekä kesäkuussa Suomeen saapuva täysin uusi IS 300h. ajamisen riemu on täällä. Takavetoisen Toyota GT86:n loistavan hallittavuuden ja pidon luovat ihanteellinen painonjakauma ja alhainen painopiste. Huomaat sen heti, kun painat kaasua tule meille kokemaan uutta ajamisen riemua. Mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 32 760, arvioitu autovero 14 252,46, toimitus 600, toimitus 47 612,46. EU-yhdistetty us 7,1-7,8 l/100 km, CO2-päästöt 164-181 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. yarisiin TAlVirENgAspAKETTi VElOiTUKsETTA. Toyota Corolla. Maailman suosituin automalli. TOYOTa HilUX. 3 kpl jäljellä! ETUsi jopa 1 100! n pa aanajo ojanonpoepakesseeeenn!! utuotja AA imitituuk toim eetitito hh VARUSTELUN JA AJETTAVUUDEN VARUSTELUN JA AJETTAVUUDEN YLIVOIMAA! YLIVOIMAA! NyT VArUsTEpAKETTi 0 Nyt lisäksi varuste-etu 1979,33! Yaris on luokkansa myydyin auto. Nyt saat sen kaikkiin uusiin 1,33 l moottoreilla varustettuihin malleihin talvirengasyhdistelmän veloituksetta. Tule ajamaan tilava ja kompakti Yaris! Luotettavuus ja jatkuva kehitys. Näiden ansiosta Corollaan on ollut aina helppo rakastua, josta osoituksena sija maailman myydyimpänä automallina. Nyt varuste-etuna uusien kauppojen yhteydessä 1.6 Sol malleihin: Continental talvirenkaat, moottorinlämmitin ja Metalliväri 0. Etusi 1979,33! Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa 30.6.2013 saakka. Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa 30.6.2013 saakka. Yaris Active varustetaso alkaen: autoveroton suositushinta 14 290, arvioitu autovero 3 438,69, toimitus 600, Corolla 1,6 Sol mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 18 420, arvioitu autovero 5 965,29, toimitus 600, toimitus 18 328,69. toimitus 24 985,29 EU-yhdistetty us 5,1-5,5 l/100 km, CO2-päästöt 118-127 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 v. OSTIMME AUTOJA ERIKOISEHDOIN Tule ja vertaa! Ja tiedät miksi Honda CR-V on Suomen suosituin. N NÄMÄ! TESTAA AINAKI Honda Cr-Vylivoimaisesti ylivoimaisesti Honda Cr-V eniten myytymaasturi maasturi eniten myyty Suomessa 1-3/2013. Suomessa 1-3 / 2013. Esim. Keski-Suomessa: 1. Honda CR-V... 29 % 2. Volvo XC60... 10 % 3. Toyota RAV4... 7,5 % eltavuus ja laajuus Tilojen muunn Vakiovarustelu ivedon toiminta Älykkään nel Taloudellisuus jämäkkyys Hiljaisuus ja fi t hondacr-v. oa ja jälleenmyyjä Katso lisätiet Nyt huippukaupat rajoitettuun Honda Accord -erään! Honda Accord dynaamisesta ulkonäöstä, ison auton urheilullisesta ajettavuudesta ja loistavasta varustelusta pääset nyt nauttimaan järkevään hintaan. Sedan ja sporttinen Tourer-farmari saatavana bensiini- ja dieselmoottoreilla automaatti- ja manuaalivaihteisina. Tee päätös nyt, saat kunnon hyvityksen vaihdokistasi ja uuden Accorin saman tien ajoon. LUJa Ja LUOTETTaVa legenda. EU-yhdistetty us 4,7-6,5 l/100 km, CO2-päästöt 125-150 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 v. Vetokoukku Talvirengasyhdistelmä 15 Toyota-kevytmetallivanteilla ja Nokian Hakkapeliittarenkailla. Sisältää asennuksen. ETUsi N. 2.075! SR-varustetasossa 17 kevytmetallivanteet. Normaali SVH: n. 2075 (sis asennuksen) Etu koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa 30.06.2013 mennessä tehtyihin uusiin asiakastilauksiin.. Hilux Extra Cab 2.5 D-4D -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 28 550, arvioitu autovero 6 351,44, toimitus 600, toimitus 35 501,44. Hilux Double Cab 2.5 D-4D -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 31 910, arvioitu autovero 15 336,54, toimitus 600, toimitus 47 846,54. EU-yhdistetty us 7,3-8,6 l/100 km, CO2-päästöt 193-227 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km. Kaikki vaihtoautomme löydät VUODEN TAKUU Yli 1000 vaihtoautoa omalta paikkakunnaltasi, ja parhaille niistä myönnämme takuun. TITAANI vaihtoautot Takuu 2 vuotta, ilman kilometrirajoitusta, kaikille merkeille. Tässä muutamia esimerkkejä takuu autoista JYVÄSKYLÄ JÄMSÄ KEURUU ÄÄNEKOSKI Tervetuloa testaamaan täysin uusi CR-V! Lisätiedot meiltä ja accord.honda.fi (Lähde: Trafi/ 121 Media Oy) Honda CR-V 2.0i-VTEC Comfort 2WD (bensiini), autoveroton hinta 25.429, autovero 9855,07, kokonaishinta 35.284,07 toimitus, CO2-päästöt 168 g/km, EU-keskius 7,2 L / 100 km. Honda CR-V 2.0i-VTEC Comfort 4WD (bensiini), autoveroton hinta 26.538, autovero 10.742,20, kokonaishinta 35.284,07 toimitus, CO2-päästöt 173 g/km, EU-keskius 7,4 L / 100 km. Mallisto alkaen: Honda Accord 2.0 Comfort 4d 23.489, autovero 8324,72, kokonaishinta 31.813,72 toimitus, CO2-päästöt 162g/km, EU-keskius 7,0 L / 100 km. Yli 2000 vaihtoautoa osoitteessa JYVÄSKYLÄ: Puhelunhinta hinta0207-alkuiseen 0207-alkuiseennumeroon numeroon Puhelun 7 snt/min lankapuhelimesta8,35 8,28snt/puhelu snt/puhelu lankapuhelimesta 7,02 snt/min(alv (alv23%), 24%), matkapuhelimesta snt/min(alv (alv23%) 24%) 17 snt/min matkapuhelimesta8,35 8,28snt/puhelu snt/puhelu 17,17 Merasin 2, puh. 020 777 2202 HONDA huolto: puh. 020 777 2205 Ismo Niiranen 050 4035 198 Ari Puukko Lomalla KEURUU: Haapamäentie 1 puh. 020 777 2652 Simo Saapunki 044 599 4308 Kari Ohvanainen 044 599 4187 ja ja kaikista onnistuu kauppa lähimmässä toimipisteessämme. Teemme kauppaa ma-pe 9-18, la 10-15 IEZ-326 MERCEDES-BENZ C 180T Kompressor Avantgarde STW A-08 99 tkm, Lohkolämsisäp, aluvant, ilmast, Vakionop.säädin, huoltok., ajovak.hall, luist.est, ajotietok, autom. 22.900 JHI-793 TOYOTA Corolla 1.4 VVT-i Terra 4ov -08 75 tkm, ilmast, ajonvak, luist.esto BA-hätäjarruteh, Sivutörm.suojat, Turvakori, Ajonest, Takaikk.antenni14.800 KBG-627 TOYOTA Avensis 1.8 VVT-i Linea Sol Technical Wagon -07 85 tkm, 1-om., Moottorinlämmitin, Renkaat x 2, vetok.irrot. 16.890 VCY-750 TOYOTA Auris 1.6 Dual VVT-i Sol 5ov -07 130 tkm, lohkol., Lohkolämsisäpistoke, Aluvant, Auto. ilmast, Radio CD / MP3 / WMA, 6 kaiutinta 13.500 Täyden palvelun Toyota huolto ja varaosat: O.K. AUTO OY www.okauto.fi www.toyota.fi www.vaihtoautot.net JYVÄSKYLÄ JÄMSÄ KEURUU ÄÄNEKOSKI Kuormaajantie 5, Puh. 010 5228 300 automyynti: 010 5228 325 jyvaskyla@okauto.fi ma-pe 9 18, la 10 14 Mäntymäentie 2, Puh. 010 5228 490 automyynti: 010 5228 493 keuruu@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10-14 Koskentie 6, Puh. 010 5228 370 automyynti: 010 5228 375 jamsa@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14 Rahastajantie 2, Puh. 010 5228 450 automyynti: 010 5228 455 aanekoski@okauto.fi ma-pe 9 17, la 10 14 Lankapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu 6,0 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu 17,17 senttiä/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
30 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 10.5.2013 Rekallinen äitienpäiväruusuja Riku Peltonen Ulkomaan liikenne: Pasi Raassina tuo suomalaisille Hollannin ja Belgian kukkia. Autosta elanto Jyväskylä Eija Juutilainen Kuljetus ja Muutto O. Jylhä Oy:n kuljettajaa Pasi Raassinaa ei näe juurikaan kotimaan liikenteessä, sillä hänen kontollaan on kukkaja vihanneskuljetukset Hollannista ja Belgiasta. Joskus lastina voi olla muutakin kuljetettavaa. Raassina on kuljettanut kukkia rekalla jo 13 vuoden ajan. Tuon täyden lastin kukkarullakoita ja vientikuormina kappaletavaraa ja teollisuuden vientituotteita. Raassina kertoo, että alkumatka tapahtuu pääosin laivalla Saksaan joko Hangosta Rostockiin tai Helsingin Vuosaaresta Travemündeen. Saksasta hän ajaa sitten joko Hollantiin tai Belgiaan. Ajomatkaa hänelle tulee suuntaansa noin 600 kilometriä. Joskus ajoreitti on kulkenut myös Ruotsin kautta. Teen keskimäärin kolme reissua kuukaudessa. Työaikani on kolme viikkoa työtä ja kaksi viikkoa vapaata. Kuljettaja tietää, että Euroopassa sattuu paljon rekka-autojen ryöstöjä, lähinnä siten, että kuski kaasutetaan uneen, jotta vorot saavat puuhastella rauhassa. Raassina kertoo, että hän pysäköi aina autonsa yöksi vartioidulle alueelle, eikä siksi ole vielä joutunut ryöstön kohteeksi. Ongelmaksi saattaa kuitenkin joskus muodostua se, että kaikki muutkin haluavat pysäköidä samalla tavoin. Joskus joudun ylittämään ajo-ajankin, koska parkkipaikat ovat täynnä. Näitä paikkoja pitäisi olla paljon enemmän ja tiheämmässä. Lain puitteissa ajoaikojen noudattaminen on usein haastavaa. Kuskille oman auton hytti on kämppä reissun aikana. Jääkaappi, mikroaaltouuni ja kahvinkeitin lienevät vakiovarustelua, ja oma, pehmeä vuode on varma leposija. Verhot vain eteen, ja jos on kylmä, webasto päälle, Raassina sanoo. Kuljettajat voivat peseytyä huoltoasemakeskuksissa, Euroopan ABC -asemilla. Laivalla voi nauttia saunasta. Huoltoasemilla on myös hyvät ateriointimahdollisuudet. Pasi Raassina purkaa viherkasvikuormaansa Hollannista. Kevään tulppaani- ja äitienpäiväruusukuormat on purettu jo aikaa sitten. Ruuhka on jo käsite Euroopan liikenteestä puhuttaessa, sen saa Raassinakin kokea joka kerralla. Varsinkin Saksan moottoritiet ovat varsinaisia sumppuja välillä. Onneksi liikennetiedotteita tulee ja vaikka en saksaa osaakaan, olen oppinut ymmärtämään tiedotteen informaation. Välillä jopa kuusikaistaiset moottoritiet ovat lumen tulon takia aivan pysähdyksissä. Raassina naurahtaa, että hänelle lumikeli on kotoista, mutta silti hän joutuu seisomaan autollaan ruuhkassa satojen muiden rekkojen kanssa. Lumisateen lisäksi ruuhkia aiheuttavat myös lukuisat liikenneonnettomuudet, joita sattuu paljon ylinopeuksien vuoksi. Saksassa myös poliisit pitävät säännöllisiä ratsioita ja nekin omalta osaltaan hidastavat liikennettä. Parhaimmillaan olen seisonut moottoritiellä neljä tuntia paikallani. Ruuhkaan juuttunut ammattiautoilija tietää, että lauttaliikenne Suomeen ei odota myöhässä saapuvaa kuskia. Sitten vain odotellaan satamassa seuraavaa laivaa, joka lähtee vuorokauden päästä. Pasi Raassina pitää kuljettajan työstään. Vaikka yöajo on raskasta muuten, on yöllä moottoriteillä hiljaista eikä ruuhkia juurikaan synny. Ajaa saa yhteen menoon 4,5 tuntia, levätä pitää vähintään 45 minuuttia ja sitten saa ajaa vielä toiset 4,5 tuntia. Lepotauko on yhdeksästä yhteentoista tuntia, yleensä silloin nukutaan yöunta. Joitakin pikkupoikkeuksia myös on, hän selvittää. Raassina pärjää englannin kielellä, mutta toteaa, että hyvä olisi osata jonkin verran myös saksaa. EU:n alueella ei ole rajatarkastuksia, mutta pistokokeita tehdään säännöllisesti. Välillä on tapettava aikaa, silloin kuski katsoo elokuvia läppäriltä. Pidän siitä, että päivät ovat niin vaihtelevia, aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Yksi asia on ainakin varma, kun Raassina pääsee vapaalle tai lomalle. En lähde kyllä autolla Eurooppaa kiertämään ihan vähällä. Kuljetus ja Muutto O. Jylhältä Pekka Jylhä kertoo, että heillä on 30 kuljettajaa, jotka ajavat ulkomaan reiteillä. Tällaisen kuljettajan on oltava erityisen luotettava ja tunnollinen, hyvät elämäntavat ovat itsestään selvyys tässä ammatissa, Pekka Jylhä kertoo. Jylhän yrityksessä ulkomaanliikenteessä on tällä hetkellä 17 vetoautoa ja 40 perävaunua. Reittejä on Saksan, Belgian ja Hollannin lisäksi myös Englantiin, Tanskaan ja Ruotsiin. CITROËN-TAKUU 3 V/100 000 KM KOEAJA CITROËN, VOITA CITROËN DS3 OMAKSI Varaa koeajo tekstaamalla postinumerosi numeroon 18355 (maksuton) VARAA KOEAJO tekstaamalla oma postinumerosi numeroon 18 355 (maksuton), niin myyjämme ottaa sinuun yhteyttä.
KESKISUOMALAINEN 31 PERJANTAINA 10.5.2013 RAHOIT Kolumni Ikärasismikortti pois pelistä H aastattelin kerran Mummo vastaan muu maailma -kirjan kirjoittanutta Terttu Lensua. Hän on eläkkeellä oleva entinen YLE:n toimittaja, joka on mieluummin reilusti vanha kuin piiloilee sanojen kolmas ikä tai seniori takana. Lensu sanoi myös, että viisikymppinen ei ole keskiikäinen, sillä harva meistä kuitenkaan elää 100-vuotiaaksi. Keski-ikä kun on se ikä, jolloin ollaan tilastollisesti kutakuinkin puolivälissä tätä elämäntaivalta. Fiksusti sanottu. Minä arvostan vanhoja ihmisiä. Heistä useimmilla elämänkokemus on aikojen myötä puristunut hienoksi timantiksi, arkiviisaudeksi. Moni heistä ymmärtää myös sen, että siinä, missä vuodet ovat tuoneet, ne ovat myös vieneet. Näitä vuosien mukanaan viemiä asioita ovat muun muassa reaktionopeuden ja näön terävin kärki. Asioita, joita tarvitaan alati nopeammaksi, aggressiivisemmaksi ja vilkkaammaksi käyvän liikenteen pyörteissä. Luin juuri tapauksesta, jossa 80-vuotias mies oli ajanut moottoritietä väärään suuntaan sillä seurauksella, että vastaantulija oli kuollut. Vastaantulija, joka oli ajanut liikennesääntöjen mukaan. Oikeudessa mies oli selittänyt asiaa kertomaalla, että rampilla hänelle oli tullut erehdys, kyseinen kohta tiestä ei ollut hänelle tuttu. Lukemani uutisen mukaan 0,99% USKORK O Piia Kuusisto mies on jo saanut ajo-oikeutensa takasin. Itselle tärkeistä asioista luopuminen on vaikeata meille kaikille. Ikääntymisen vuoksi ajokortista, tai oikeammin ajo-oikeudesta, luopuminen kirpaisee luultavasti melko kipeästi. Etenkin näillä leveyksillä, missä oma auto on arjen sujumisen ja liikkumisen kannalta usein enemmän kuin tärkeä juttu. Mutta milloin ihmisen pitäisi myöntää, että nyt aika jättää ajelut nuoremmille ja ruveta kyytimieheksi tai -naiseksi? Vanheneminen on ainoa keino säilyä hengissä. Jos olemme onnekkaita, saamme elää pitkään ja meistä tulee vanhoja. Vanhuus on tässä mielessä täysin tasapuolista se tapahtuu kaikille niille, jotka eivät kuole nuorina. Ikärasismikortin pelaaminen heti, kun joku edes varovasti ehdottaa vanhusten ajooikeusasioista puhumista, on hölmöä. Olisi viisasta sopia yhteiset säännöt siitä, miten ikääntyvien ajokykyä seurataan ja kenelle homma kuuluu. Monesti kun kuulee tarinoita siitä, että lääkärikäynti ajokortin uusimista varten on lähinnä läpihuutojuttu. Jos selviää omin jaloin vastaanottohuoneeseen ja kirkkaiden loisteputkien valossa näkee metrin päässä istuvan tohtorin, niin ajaminen jatkuu. Ikärasismia ei ole se, että ajokyvyn merkittävästi huononnuttua ihmiseltä viedään ajo-oikeus. Ikärasismia on se, että kukaan ei välitä. 16.900 Skoda Octavia 1,2 TSI Ambiente -10 43tkm takuu, ESP, 1-om., ASR, ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, MP3, 2xrenk., sisäp. 12.900 SÄÄSTÖSI ESIM. 15.500 RAHOITUKSEN KULUISSA YLI 2000 Rahoitus esim: Auton hinta 19080, käsiraha 4060, luottosopimuksen perustamismaksu 149, rahoitusosuus 15169, käsittelymaksu 9 /erä, maksuaika 60 kk, maksuväli 1 kk, korko 0,99% ksl:n mukainen todellinen vuosikorko 2,78%,- luottohinta 20153,79, kuukausierä sis käsitttelymaksun 268,23, luottokustannukset yhteensä 1073,79 13.900 24.900 22.900 22.900 Fiat Bravo 1.4 150 T-Jet Turbo Sport 5d Peugeot 508 SW Access HDi 112 FAP -11 Toyota Avensis 2,2 D-CAT 150 Sol Edi- Volkswagen Caddy maxi Comfortline -08 26tkm ESP, 1-om., erik.vant., ilmast., lohkol., 71tkm met.väri, ilmast., lohkol. tion 4ov aut. -11 138tkm 1-om., ilmast., 1,6 TDI 75 kw -10 150tkm ESP, ilmast., h-kircd, 2xrenk. h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD ja, lohkol., alv-väh., 2xrenk., vetok. 9.900 32.900 49.900 26.900 Honda Civic 5D 1.8i Comfort -06 96tkm Audi A4 2.0 96kW -02 Audi A4 Sedan 1,8 TFSI 88 kw Business Audi A4 avant 2,0 TFSI allroad quattro Audi A6 Sedan Business 2,0 TDI (DPF) ESP, met.väri, aut.ilm., h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk. 178tkm ESP, erik.vant., met.väri, ilmast., h-kir- -11 23tkm ESP, xenon, 1-om., erik.vant., ilmast., 30v S tronic-autom. -11 38tkm ESP, xenon, multitronic -09 180tkm ESP, xenon, erik. ja, lohkol., CD h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, sisäp. 1-om., erik.vant., kattol., ilmast., h-kirja, lohkol., vant., aut.ilm., vak.nop.s., 2xrenk. vak.nop.s., vetok. 38.900 29.900 18.900 19.800 19.900 Audi Q5 2,0 TFSI quattro S tronic -08 BMW 318 d E91 Touring Business Sport Citroen C5 HDi 140 Dynamique Business Mercedes-Benz C amg 270T CDI A Avan- Mercedes-Benz E 220 CDI A Elegance 157tkm ESP, xenon, 1-om., erik.vant., met.väri, -10 72tkm takuu, ESP, DSC, TC, aut.ilm., ilmast., Tourer -10 0 ESP, 1-om., luist.esto, ASR, ilmast., tgarde -05 154tkm ESP, poiskytkettävä airbag, -05 148tkm ESP, poiskytk. airbag, sadetunn., sivuairb., h-kirja, lohkol. ilmast., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., sisäp., vetok. luist.esto, ASR, aut.ilm., sivuairb., vak.nop.s. h-kirja, vak.nop.s. luist.esto, ASR, aut.ilm., vak.nop.s., 2xrenk. 14.900 5.900 17.500 2.900-01 Seat Altea xl 1,9 TDI Reference -10-05 Suzuki Wagon r 1,3 GL 5d Opel Astra Wagon Ultimate 1,6 Ecotec Renault Grand scenic 1,6 16V 90tkm ESP, poiskytkettävä airbag, 1-om., luist. 85kW MT5-10 86tkm ESP, sadetunn., 1-om., 208tkm ESP, CSV, ASR, ilmast., h-kirja, lohkol., 191tkm h-kirja, lohkol., CD, 2xrenk., sisäp. esto, TC, ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., vak.nocd, 2xrenk., sisäp. luist.esto, aut.ilm., ilmast., sivuairb., CD, MP3, p.s., MP3, 2xrenk. vetok. Jyväskylän Autotarvike Oy:n Volkswagen- ja Audi-takuuvaihtoautojen myymälä www.ahjoauto.fi ma-pe 8:00-18:00, la 10:00-14:00 Sorastajantie 4, Jyväskylä Puh. 020 775 1560 Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh17,17 snt/min, kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh7,02 snt/min. 15.900 Volvo V50 T5 AWD Momentum Geartronic -05 160tkm ESP, sadetunn., luist.esto, TC, STC, erik.vant., aut.ilm., ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk.
32 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA 10.5.2013 Laadukas lomakoti edullisesti! Dethleffs GlobeS T 661 Erillisvuoteinen puoli-integroitu! 59 LE Carthago Highliner7 hv Autom. 3.0 JTD 17 Euro 5 197.515 100.601 7-2 Autom. Bürstner Argos 74ro 5 Eu hv 7 17 D JT 3.0 - ALDE-nestekeskuslämmitys -ALDE-lämmönvaihdin -Sähköinen lattialämitys -Eristetty jätevesisäiliö -Omenapuu kalusteet -Silversun verhoilu 65.160 Carthago C-Line I 5.8D Q DA Autom. 3.0 JT 177 hv XL 144.175 ition Dethleffs Magic Edaa tti tom Au M DB 51 71 T 5 ro Eu hv 8 14 D 2.3 JT 86.375 Carthago E-Line I 51 QB Autom. 3.0 JTD 177 hv Euro 5 136.440 Bürstner Viseo I 690 G L Autom. 2.3 JTD 148 hv Euro 5 Bürstner Elegance I 890 G Autom. 3.0 JTD 177 hv 122.171 Carthago C-Tourer I 150 Automaati 2.3 JTD 148 hv Euro 5 104.225 Kabe Briljant XL XV2 37.371 33.165 Luxe Hobby 650 KMFe De DE AL 29.225 Hobby 560 KMFe De Luxe ALDE 28.121 Tähän autoon rahoitustarjous korko alk. Kampanjaehdot: Korko alkaen 2,80%, kun rahoitettava summa on max. 50 000. Esimerkkilaskelma: rahoitettava summa 20 000, perustamismaksu 80, kuukausierä 125,83 /kk, käsittelymaksu 8 /kk, sopimusaika 60 kk (max), viimeinen erä 15 125,83 (max), todellinen vuosikorko 3,50%, luottokustannukset yhteensä 3 029,75. Kampanja koskee uusia Dethleffs kauppoja ja rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen. Päätös haettava viim. 31.5.2013. Palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy. 84.434 Dethleffs Eighty II T 6700 ALD 2.3 JTD 130 hv Euro 5-12 79.150 Dethleffs Esprit T 7090-2 2.3 JTD 148 hv Euro 5 82.860 Dethleffs Globe4 T 6401 Autom. 2.3 JTD 148 hv Euro 5 Dethleffs T 6801-4 30 Years Edition 2.3 JTD 148 hv Euro 5 79.995 Dethleffs Magic Edition T Silver EB 2.3 JTD 130 hv Euro 5-12 2,80% Kabe Classic 520 XL Dethleffs Camper 730 FKR 39.355 46.560 Kabe Smaragd XL KS 38.635 Dethleffs Camper 560 FMK 39.900 Hobby 720 UML Premium ALDE -12 34.740 Kabe Classic 470 KS XV2 Solifer Zenit 630 54.296 77.450 Kabe Royal 560 XL KS XV2 76.815 Solifer Finlandia 600 LK2-11 Hobby 560 WLU Premium ALDE 31.811 Hobby 490 KMF De Luxe 23.444 31.755 Hobby 400 SFe De Luxe 21.039 31.300 Poksi N 126 NTL 12.980 myynti rahoitus huolto varaosat tarvikkeet vuokraus Sorastajantie 6, Jyväskylä. Palvelemme ma-pe klo 9-17, la klo 10-15. Puh. huolto: 0400 407 055, varaosat: 0400 407 035 Puh. myynti: 0400 407 066 T A A H R A P N Ä L Y K JYVÄS VAI HTOAUTOT? aan itse! Tervetuloa toteam Kaikkien aikojen suurin mallistouudistus BMW 320 D A E90 Sedan Business 2009 82 tkm 26.880 VW Scirocco 1,4 TSI 90 BlueMotion Technology 2010 20 tkm 25.080 RENAULT Laguna Sport Tourer 2.0 16V Expression 2008 98 tkm 12.880 VOLVO V70 2.5T Summum Geartronic 2007 101 tkm 25.980 SEAT Leon 2.0 TDI FR 5d 2007 112 tkm 15.880 VOLVO V70 D3 Momentum 2011 73 tkm 35.980 VOLKSWAGEN Golf Plus 1.4 TSI 103 Comfortline 5d 2008 77 tkm 16.980 Huolellisesti kunnostettu. 31.880 Viimeisin määräaikaishuolto tehty. Hyvät autot on helppo tunnistaa. Kahdet hyvät renkaat. Kuntotarkastusraportit netissä. Ja muistakaa olla varovaisia liikenteessä! JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti 010 5228 210 ma-pe klo 9-17, la 10-14 Huollon ajanvaraus 0600 00240 ma-pe klo 8-16.30 Varaosat puh. 010 5228 260 ma-pe klo 7.30-16.30 Vauriokorjaamo 010 5228 244 ma-pe klo 8-16 (Kuormaajantie 5) Ennakkomyynnissä uudistuneet Volvo -mallit. Suunniteltu Sinua varten. VOLVO Xc60 D5 AWD Summum A 2010 242 tkm Tutustu vaihtoautovalikoimaamme älypuhelimellasi QR-koodin avulla! Huolellisesti tarkastettu. Volvon mallivuosi 2014 tuo mukanaan kaikkien aikojen suurimman mallistouudistuksen. Kuuden ison Volvon uudistus tuo sekä ulko- että sisätiloihin uutta skandinaavista muotoilua ja vetovoimaista dynaamisuutta. Monet tekniset uudistukset tekevät ajonautinnosta entistä nautittavamman ja autosta entistä turvallisemman. hameenauto.fi P.S. Eikä tässä vielä kaikki: lisää autoja vaihtoautot.net 010-puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja17,17 snt/min matkapuhelimesta. 0600-puhelut 25 snt/puhelu pvm. High Tech -paketti uudistuneisiin Volvo -malleihin nyt alkaen 717 * Uusi High Tech -paketti sisältää halutut varusteet erittäin edullisesti. Se on saatavilla uudistuneisiin isoihin mallivuoden 2014 Volvoihin. Volvo on Call Navigointijärjestelmä euroopan kartoilla Audio High Performance Multi Media 7 värinäytöllä Digitaalimittaristo kolmella näyttögrafiikalla. *High Tech -paketti uudistuneisiin Volvo malleihin: 717 1 016 (CO2 103 249 g/km). Esimerkkihinta S60 D2 -malliin: autoveroton hinta 600, autovero 117, kokonaishinta 717. Volvo S60 -mallisto alkaen: autoveroton hinta 26 000, autovero 7 223,45, tk 600, kokonaishinta 33 823,45. EU-yhd. 3,9 9,9 l/100 km, CO2 103 231 g/km. Volvo V60 -mallisto alkaen: autoveroton hinta 27 000, autovero 7 847,71, tk 600, kokonaishinta 35 447,71. EU-yhd. 4,1 10,2 l/100 km, CO2 108 237 g/km. Volvo V70 -mallisto alkaen: autoveroton hinta 33 100, autovero 6 857,44, tk 600, kokonaishinta 40 557,44. EU-yhd. 4,2 10,2 l/100 km, CO2 109 237 g/km. Volvo S80 -mallisto alkaen: autoveroton hinta 32 400, autovero 6 531,14., tk 600, kokonaishinta 39 531,14. EU-yhd. 4,1 9,9 l/100 km, CO2 107 231 g/km. Volvo XC60 -mallisto alkaen: autoveroton hinta 35 500, autovero 10 342,58, tk 600, kokonaishinta 46 442,58. EU-yhd. 5,3 10,7 l/100 km, CO2 139 249 g/km. Volvo XC70 -mallisto alkaen: autoveroton hinta 39 600, autovero 11 546,21, tk 600, kokonaishinta 51 746,21. EU-yhd. 5,3 10,6 l/100 km, CO2 139 248 g/km. Kuvan autot erikoisvarustein. JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti 010 5228 210 ma-pe klo 9-17, la 10-14 Huollon ajanvaraus 0600 00240 ma-pe klo 8-16.30 Varaosat puh. 010 5228 260 ma-pe klo 7.30-16.30 Vauriokorjaamo 010 5228 244 ma-pe klo 8-16 (Kuormaajantie 5) hameenauto.fi Skannaa koodi puhelimeesi ja lue lisää uudistuneista Volvoista. JÄMSÄ Keskuskatu 25 Automyynti 010 5228 280 ma-pe klo 9-17, la 9-13 010-puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja17,17 snt/min matkapuhelimesta. 0600-puhelut 25 snt/puhelu pvm.