OPINTO-OHJELMA 2019-2020
SISÄLTÖ: 4 Opiskeluinfoa 6 Luennot Muuttoja ja muuta kivaa Palvelujen tuominen jokaisen ulottuville on Soisalo-opiston toiminnan kehittämisen ydin. Saavutettavuutta voidaan parantaa monin eri tavoin, esimerkiksi tilaratkaisuilla, digitalisaation avulla, menemällä asiakkaiden luo, huomioimalla erityistarpeet. Tavoitteemme on, että kaikilla halutessaan on yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa. Ratkokaamme yhdessä mahdollisia osallistumisen esteitä. 8 12 14 18 26 28 33 Musiikki Esittävä taide ja kirjallisuus Kuvataiteet ja muotoilu Kädentaidot Kotitalous Kielet Tieto- ja viestintätekniikka Mitä haluat harrastaa tai opiskella? kyselyyn viime talvena vastanneista moni kertoi voivansa osallistua opiston kehittämistyöhön, erityisesti itseä kiinnostavien kurssien suunnitteluun. Parilla kylällä on jo käyty yhdessä kyläläisten kanssa suunnittelemassa tulevan talven kurssit. Opiskelijoiden osallisuus on opistolle tärkeä arvo myös kestävän kehityksen näkökulmasta Viime lukuvuonna lyhytkurssien määrää lisättiin toiveiden mukaisesti ja kiinteistä toimintakausista luovuttiin. Kurssien kestot ja ajankohdat voivat vaihdella. Uudistukset osoittautuivat toimiviksi ja niitä jatketaan. Mikäli oma kiinnostuksen kohde on epävarma tai kurssin taso mietityttää, niin kurssille tutustuminen on mahdollista. Eikö olisi kiva lähteä vaikkapa kokkauskurssille yhdessä lapsen tai lapsenlapsen kanssa? Tarjoamme monia kursseja, joissa kurssimaksu sisältää aikuisen ja yhden lapsen osallistumisen. Kaikenlaiset kokkauskurssit ovat supersuosittuja ja siihen kysyntään nyt vastaamme. Nyt odottaminen palkitaan. Varkaudessa kuvataiteiden ja kevyen musiikin opetus siirtyy Nuorten talolle. Kuvataiteiden harrastajat ovat pari vuosikymmentä kokoontuneet vanhalla poliisilaitoksella Pirtinrannassa. Opiston osalta talo tyhjenee. Pieni haikeus haihtuu, kun musiikin ja kuvataiteiden eri-ikäiset harrastajat pääsevät aloittamaan opintonsa nykyistä tarkoituksenmukaisemmissa tiloissa. Muutto Nuorten talolle avaa uudet mahdollisuudet toiminnan ja yhteistyön kehittämiselle. Myös Lastenkulttuurikeskus Verso muuttaa. Versolaiset kokoavat kimpsunsa ja muuttavat kirjaston alakertaan. Soisalo-opistossa voi opiskella myös taiteen perusopetusta monissa taideaineissa. Taiteen perusopetukseen pääsee mukaan ilmoittautumalla. Taiteen perusopetuksen esittely löytyy sivuilta 50. Harrastamisen iloa! Marjut Latva-Vesanen rehtori 36 Ihminen, ympäristö ja yhteiskunta 40 Tanssi 44 Liikunta ja terveys 50 Taiteen perusopetus 52 Täydennyskoulutukset 54 Lastenkulttuurikeskus Verso Soisalo-opisto tarjoaa kaikenikäisille monipuolisia harrastus- ja opiskelumahdollisuuksia kansalaisopistossa sekä taideaineita musiikkiopistossa, kuvataide-, käsityö-, taideleikki- ja tanssikouluissa. Opistoon kuuluu myös lastenkulttuurikeskus Verso sekä täydennyskoulutusyksikkö. Kestävän kehityksen sertifioitu oppilaitos OPINTO-OHJELMA 2019-2020 Heinävesi, Joroinen ja Varkaus Soisalo-opiston konsertit, näyttelyt ja muut tapahtumat www.soisalo-opisto.fi Soisalo-opisto soisaloopisto #soisaloopisto Soisalo-opisto pidättää oikeuden mahdollisiin muutoksiin opetustarjonnassa tai kurssimaksuissa.
Opiskeluinfoa Ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 14.8. klo 12.00 ja jatkuu koko lukuvuoden ajan www.opistopalvelut.fi/soisalo-opisto puh. 040 713 8660 ke 14.8. klo 12 17 ja muulloin ma to klo 9 15. Tiedon kurssille pääsystä saat heti ilmoittautumisen yhteydessä, siitä ei lähetetä erillistä ilmoitusta ennen kurssin alkamista. Ilmoittautumisen yhteydessä kannattaa kirjata muistiin kurssin tiedot. Ilmoittautuminen on sitova. Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kursseille on mahdollista ilmoittautua myös kesken lukukauden, kysy lisätietoja suunnittelijalta tai toimistosta. Kurssien hinnat perustuvat oppituntien määrään. Yhteystiedot ASIAKASPALVELU puhelimitse 040 713 8660 ma to klo 9 15 kansalaisopisto@soisalo-opisto.fi TOIMISTOT HEINÄVESI, Varjentiini Virastokuja 4, 79700 Heinävesi Opistosihteeri Raija Heiskanen Avoinna ke klo 9 15 JOROINEN, kunnanvirasto Lentoasemantie 130, 79600 Joroinen Opistosihteeri Kati Arola Avoinna ma to klo 9 11 ja 12 15 VARKAUS, Soisalo-opistotalo Taipaleentie 24, 78200 Varkaus Opistosihteeri Riitta Turunen Opistosihteeri Sari Impivaara Avoinna ma to klo 10 12 ja 13 15 Vakinaisen henkilökunnan osoite etunimi.sukunimi@soisalo-opisto.fi Ilmoittautumisen yhteydessä tarvittavia tietoja: kurssin numero/ nimi nimi ja henkilötunnus yhteystiedot (osoite, puhelinnumero ja mahd. sähköpostiosoite) alle 18-vuotiaan ilmoittautumiseen tarvitaan huoltajan tiedot mikäli kurssimaksun maksaja on yhdistys tai yritys, tarvitaan maksajan laskutustiedot mm. osoite ja y-tunnus. ILMOITTAUTUMISEN PERUMINEN Sinulle ei tule kuluja, jos teet peruutuksen viimeistään seitsemän (7) arkipäivää ennen kurssin alkamista: - kansalaisopisto@soisalo-opisto.fi tai - puh. 040 713 8660 ma to klo 9 15 REHTORI Marjut Latva-Vesanen, puh. 040 713 8630 KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ Jukka Tuohino, puh. 044 743 6410 OPINTONEUVONTA Kielet, hygienia, ensiapu, järjestyksenvalvonta, puutarha sekä tilaus- ja täydennyskoulutus Miia Impiö, puh. 040 713 8664 Kuvataide Kaarin Oresmaa, puh. 044 444 2273 Kädentaidot, sosiaalityö ja ystäväpiirit Päivi Tölli, puh 040 713 8654 Kädentaidot ja kotitalous Pirjo Manninen, puh. 040 713 8634 Musiikki Jyrki Immonen, puh. 040 713 8638 Tanssi, liikunta ja terveys Belinda Nurmi, puh. 044 444 2285 Tanssi ja teatteri Anna Savolainen, puh. 040 713 8657 Tieto- ja viestintätekniikka, luonto ja erä, kirjallisuus, sukututkimus/historia ja elokuva Harri Hakala, puh. 040 713 8650 - internetissä voit perua ainoastaan internetin kautta tehdyn ilmoittautumisen, osoitteessa www.opistopalvelut.fi/soisalo-opisto Omat tiedot. Perumiseen tarvitset ilmoittautumisnumero(t) ja kurssin numero(t). Jos teet peruutuksen alle seitsemän arkipäivää ennen kurssin alkua, veloitamme hinnasta ilman perusteltua syytä 50 %. Jos et ole tehnyt peruutusta lainkaan, maksat kurssimaksun kokonaan. Myös siinä tapauksessa, että et tule kurssille tai keskeytät sen. PALVELUJEN SAAVUTETTAVUUS Soisalo-opiston palvelut järjestetään mahdollisuuksien mukaan siten, että ne ovat jokaisen saavutettavissa. Opiston käytössä olevat tilat eivät kaikki ole esteettömiä. Tilanne paranee Varkaudessa syksyllä 2019, kun kuvataiteiden opetus ja osa musiikin opetuksesta siirtyy esteettömään Nuorten taloon. Mikäli tila tai opetusjärjestelyt ovat esteenä harrastamiselle, ota yhteyttä, niin pyrimme järjestämään asian. Henkilökohtaisen avustajan käyttäminen kurssilla on mahdollista. Jos koet, että sinua ei hyväksytä omana itsenäsi opiston toimintaan osallistuessa, voit ottaa asian esille opettajan kanssa. Anna palautetta tai lähetä kurssitoiveita opiston internet-sivuilla tai sähköpostiin kansalaisopisto@soisalo-opisto.fi Kurssien maksaminen ja laskutus Koko lukuvuoden (syys- ja kevätkausi) kurssimaksu laskutetaan kerralla. Voit maksaa kurssin verkkopankin kautta tai siitä lähetetään lasku. Kurssimaksuja, joihin liittyy jokin alennus (esim. eläkeläisalennus) ei voi maksaa verkkopankin kautta. Kurssilasku postitetaan kurssin alkamisen jälkeen ja laskutuksessa huomioidaan viimeistään kurssin alkamispäivänä todistetut alennukset sekä toimitetut liikunta- ja kulttuuriedut. Maksun laiminlyöminen aiheuttaa opiskeluoikeuden menetyksen. Maksamattomat kurssimaksut ovat perintäkelpoisia. Maksuasioissa ennen kurssilaskun eräpäivää voit ottaa yhteyttä opiston toimistoon, puh. 040 713 8660. KURSSIMAKSUN MAKSAMINEN LIIKUNTA-, KULTTUURI- TAI MUILLA SETELEILLÄ SporttiPassi/ epassi Maksa kurssimaksu ilmoittautumisen yhteydessä internetissä. Koko kurssimaksun summa on oltava epassilla, osamaksua ei voi tehdä. Smartumin kulttuuri- ja liikuntasetelit, Tyky-Kuntosetelit, Virikesetelit ja Osuuskauppa PeeÄssän liikuntasetelit Toimita setelit opiston toimistoon kahden viikon kuluessa ilmoittautumisesta, jolloin toimisto vähentää setelien arvon kurssimaksusta. Seteleitä ei vaihdeta rahaksi, eikä niistä anneta rahaa takaisin. Tietoa opiskelusta KURSSIT Jos kurssi on täynnä, ilmoittaudu varasijalle. Otamme yhteyttä, jos olet saanut opiskelupaikan varasijalta. Syyslukukauden opetus alkaa pääsääntöisesti ma 9.9.2019. Oppitunnin pituus on 45 min. Opintoryhmän minimikoko kaupungissa/ kirkonkylillä 7 ja sivukylillä 5. Ilmoitamme muutokset ja peruuntumiset tekstiviestillä. Pidä yhteystietosi ajan tasalla. OPISKELU Sinulla on mahdollisuus saada todistus opinnoistasi. Pyydä se toimistosta ennen kurssin päättymistä. Aiempien lukuvuosien todistuksista laskutamme 6. Varkauden kaupunki on tapaturmavakuuttanut opiskelijat opetuksen aikana, oppilastöillä ei ole vakuutusta. Lainattavia soittimia ei ole vakuutettu, lainattu soitin on lainaajan vastuulla. Opintoryhmien toimintaa, opiston tapahtumia ja kurssitöitä voidaan valokuvata ja videoida. Materiaalia käytetään opiston mainonnassa ja viestinnässä. HENKILÖTIEDOT JA TIETOSUOJA Soisalo-opistossa noudatetaan voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä henkilötietojen käsittelyssä. Henkilön ilmoittautuessa hänen tietonsa tallentuvat Hellewikurssihallintajärjestelmään. Henkilötietojen rekisteröimisen tarkoitus on henkilön yksilöiminen ja asiakaspalvelujen tuottaminen. Henkilötietoja käsittelevät vain ne henkilöt, joille se on välttämätöntä palvelujen hoitamisen kannalta. Alennukset Ovat henkilökohtaisia ja edellyttävät alennusoikeuden todistamista/ yhteydenottoa toimistoon. Alennus myönnetään yhdestä kurssista / lukuvuosi. Käytössä olevat alennukset: - työttömät, ja pitkään lomautettuna olevat (6 kk tai enemmän) 10 :n alennus yhdestä kurssimaksusta lukuvuoden aikana. - alhaisen pohjakoulutuksen omaavat (kansakoulu tai peruskoulu) 10 :n alennus yhdestä kurssimaksusta lukuvuoden aikana. - seniorit ja eläkeläiset 5 :n alennus yhdestä kurssimaksusta lukuvuoden aikana. Alle 63-vuotiaiden eläkeläisten on esitettävä eläkeläiskortti opiston toimistoon kahden viikon kuluessa ilmoittautumisesta. - Warkaus-kortti lukuvuoden aikana yksi maksuton kurssi. Tarjoukset Tutustumismahdollisuus kansalaisopiston kurssille yhdellä kokoontumiskerralla, ei koske lyhytkursseja ja yksilöopetusta. Mikäli innostut tutustumismahdollisuudesta, ota yhteyttä aineen suunnittelijaan. Yhteystiedot löydät sivulta 4. Tarjonnassa on myös kursseja, joissa kurssimaksu sisältää aikuisen ja yhden lapsen osallistumisen. Lisälapsi maksaa 10. Merkitse ilmoittautuessasi lasten osallistuminen lisätietoihin. Kurssit on merkitty symbolilla. Voit tulla kursseille myös ilman lasta. LOMA-AJAT Syysloma (vko 42) 14. 20.10.2019 Pyhäinpäivä 2.11.2019 Itsenäisyyspäivä 6.12.2019 Joululoma 16.12.2019 6.1.2020 Talviloma (vko 10) 2. 8.3.2020 Pääsiäinen 9. 13.4.2020 Vappu 1.5.2020 Helatorstai 21.5.2020 4 5
VARKAUS Hugo Simbergin taiteilijatytär Uhra ja Metsä-ryijyn tarina, Varkaus (9000101) Nuorten talo, auditorio, ke 17.30 19.00 18.9.2019 Minna Polus, FM, taidehistorioitsija Uhra Simberg-Ehrström oli kuvataiteilija Hugo Simbergin taiteilijatytär, joka teki merkittävän uran ryijytaiteen parissa. Hän oli myös edelläkävijä suomalaisen taiteen 1950-1960-lukujen modernismin kärjessä. Hänen nimensä ja uransa on ollut pitkään tutkimuksen ulkopuolella, nyt kiinnostus on noussut. Montrealin maailmannäyttelyyn (1967) valmistetun Metsä-jättiläisryijyn tarina on kiinnostava. Sen myötä avautuvat näköalat taiteilija Timo Sarpanevan suunnittelemaan persoonalliseen Montrealin maailmannäyttelyn Suomen osastoon ja Uhra Simberg- Ehrströmin uraan ja näkemyksiin. Pitkää ikää! Näkökulmia tekstiilien kiertotalouteen Suomessa -verkkoluentosarja (9000102) Nuorten talo, auditorio, to 16.45 18.15 31.10. 14.11.2019 31.10. Hyvä kiertoon klo 16.45 17.30 Ali Harlin, tutkimusprofessori VTT klo 17.30 18.15 Markus Terho, projektijohtaja Sitra 7.11. Kestävä muoti klo 16.45 17.30 Hannes Bengs, Costo ja Pure Waste Textiles -yritysten perustaja ja osakas klo 17.30 18.15 Essi Karell, tohtoriopiskelija, vaatesuunnittelija Aalto-yliopisto 14.11. Merkityksellinen elämä klo 16.45 17.30 Arto O. Salonen, professori klo 17.30 18.15 Aino Favén, tekstiilitaiteilija Helsingin suomenkielinen työväenopisto ja Tekstiilikulttuuriseura - Sällskapet för textilkultur ry - järjestävät yhteistyönä luentosarjan, jota voi seurata etänä Varkaudessa Nuorten talon auditoriossa. Jatkuva kasvatus metsänhoidon mahdollisuutena (9000103) la 14.30 16.30 18.1.2020 Risto Sulkava, biologi, FT, tilanhoitaja Luennolla kerrotaan jatkuvan kasvatuksen menetelmistä ja keskustellaan menetelmän eduista ja ongelmista, sekä siitä miten jatkuvalla kasvatuksella saavutetaan hyviä tuloksia sekä luontoarvojen että talouden näkökulmasta. Jos olet kiinnostunut metsistä ja metsänhoidosta, niin tässä on tilaisuus oppia lisää. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan! Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, niin ilmoittaudu pidemmälle kurssille (ks s. 36-37). Luennot Kevään puutarhavinkit (7198103) Tehtaan koulu, sali, la 12.00 13.30 18.4.2020 Eve Antikainen ja Sirpa Ylönen Kuinka piha valmistellaan kesään - kevään tärkeimmät puutarhatyöt. Luento on Kevätruppeeman yhteydessä, joten samalla voit tutustua kevätnäyttelyyn. Vinkkejä yrttien kasvatukseen (7198104) Tehtaan koulu, sali, su 12.00 13.30 19.4.2020 Eve Antikainen ja Sirpa Ylönen Näin kasvatat itse maistuvat yrtit pihassa, parvekkeella tai ikkunalaudalla. Luento on Kevätruppeeman yhteydessä, joten samalla voit tutustua kevätnäyttelyyn. Tilaa työhyvinvointia ja osaamisen kehittämistä Soisalo-opisto järjestää koulutusta asiakkaan tarpeita ajatellen räätälöitynä nopeallakin aikataululla yrityksille, yhteisöille ja muille organisaatioille. Palvelumme sisältää koulutuksien suunnittelun, kouluttajien hankinnan ja koulutusjärjestelyt. Koulutus voidaan toteuttaa joko opiston tai tilaajan tiloissa. Luennot Luennoille ei tarvitse ilmoittautua ja ne ovat maksuttomia. Tervetuloa! Vahvuusalueitamme ovat mm. ensiapukurssit, hygieniapassikoulutus, mielenterveyden ensiapu, kädentaidot, kuvataide, tanssi, liikunta, esiintymis- ja ilmaisutaidot, musiikki, tietotekniikka ja kielet. Ota yhteyttä Miia Impiö puh. 040 713 8664, miia.impio@soisalo-opisto.fi www.soisalo-opisto.fi/koulutustarjonta/tilaus-ja-taydennyskoulutus/ 6 7
Musiikki Musiikki Musiikin opetusta annetaan kaikenikäisille ja opetuksen sisältö suunnitellaan oppilaskohtaisesti yhdessä opettajan kanssa. Lähtökohtana ovat oppilaan omat kiinnostuksen kohteet ja osaamisen taso. Katso musiikkiopisto sivulla 51 Yksilöopetuksen tuntiajat sovitaan puhelimitse, ellei kurssin kohdalla ole toisin mainittu. Oppilaille lähetetään tekstiviestillä ohjeet tuntien sopimisesta. Muistathan antaa puhelinnumerosi ilmoittautumisen yhteydessä. Yksilötunnin pituus on 30 min. HEINÄVESI YKSILÖOPETUS 1001401 Piano, harmonikka, kitara, basso Otto Kotilaisen koulu, Keskuksenkuja 2, Heinävesi ti 15.00 17.00 10.9. 12.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Tuomo Hokka 217 Kyseisten soittimien alkeita. Pianolla voi opiskella myös vapaasäestystä. 1002401 Popjazz-laulu Otto Kotilaisen koulu, musiikkiluokka, Keskuksenkuja 2, Heinävesi ti 14.30 18.00 10.9. 12.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Puntila Laura 217 Opiskellaan popjazz-laulutekniikkaa ja lauletaan musiikkia laajasti populaarimusiikin eri tyylilajeista. Lisäksi kehitetään esiintymistaitoja. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille. KUORO, LAULURYHMÄ, LAULUYHTYE 1010401 Yhteislaulu Otto Kotilaisen koulu, musiikkiluokka, Keskuksenkuja 2, Heinävesi to 13.00 14.00 12.9. 14.11.2019, 9.1. 9.4.2020 Tuomo Hokka 28 t 43 Laulamme yhdessä tuttuja lauluja eri vuosikymmeniltä harmonikan säestyksellä. 1010402 Sekakuoro Kirkonkylän seurakuntakoti, Heinävesi, Vahvalahdentie 17, Heinävesi ke 15.00 16.30 11.9. 13.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Tuomo Hokka 42 t 49 Kuoron ohjelmisto on viihdemusiikkia ja ohjelmiston vaativuus sovitetaan kuorolle sopivaksi. 1010403 Karaokekurssi Otto Kotilaisen koulu, musiikkiluokka, Keskuksenkuja 2, Heinävesi ti 18.00 20.00 17.9. 11.12.2019, 7.1. 7.4.2020 Laura Puntila 40 t 49 Karaokekurssi on suunnattu kaikentasoisille harrastajille ja laulajille. Aiempaa laulutaustaa tai osaamista ei vaadita. Tärkeintä on halu oppia. Kurssilla lauletaan karaokea yksin ja yhdessä. Opetus tapahtuu ryhmässä. Kurssilla harjoitellaan karaokelaulun perusteita, mikkitekniikkaa, esiintymistä sekä laulutekniikkaa. Edetään jokaisen osallistujan omilla ehdoilla ja musiikkimaulla. Kokoontumiskerrat: Syksy 17.9., 1.10., 22.10., 5.11., 19.11., 11.12. (huom. tämä kerta poikkeuksellisesti ke) ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. Kevät: 7.1., 21.1., 4.2., 18.2., 10.3., 24.3., 7.4. ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. 1011401 Pelimannit Otto Kotilaisen koulu, musiikkiluokka, Keskuksenkuja 2, Heinävesi ke 16.30 18.00 11.9. 13.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Tuomo Hokka 42 t 49 Yhteissoittoa eri soittimilla. Ohjelmistossa pääasiassa vanhaa tanssimusiikkia. BÄNDI 1012401 Bändikurssi Otto Kotilaisen koulu, musiikkiluokka, Keskuksenkuja 2, Heinävesi ti 13.00 13.45 10.9. 12.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Tuomo Hokka 20 t 36 Perehdytään bändisoittimiin ja soitetaan yhdessä. MUSIIKKIA ERITYISRYHMILLE 1013401 Kehitysvammaisten yhteislaulu Kuusentupa, Varkaudentie 4, Heinävesi ke 13.00 13.45 11.9. 13.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Tuomo Hokka 21 t 36 Laulamme yhdessä tuttuja lauluja eri vuosikymmeniltä harmonikan säestyksellä. JOROINEN YKSILÖOPETUS 1001301 Piano Joroisten yhtenäiskoulu, ruokasali, ti 15.15 19.45 10.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Minna Pikkarainen 227 Lähtökohtana on oppilaan osaamisen taso, jota lähdetään innostavasti kehittämään monipuolisen ohjelmiston ja valikoidun pianokoulun avulla. Opetus on monipuolista sisältäen nuotinluvun opettelemista, sointumerkeistä säestämistä, yleisteorian sekä vapaan säestyksen opetusta oppilaan mielenkiinnon mukaan. Opetuksen ohjelmisto on nykyaikaista ja ajankohtaista, oppilaan toiveet huomioiden. 1001302 Piano Kuvansin koulu, Kuvansintie 6, Kuvansi ma 14.15 19.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 13.4.2020 Svetlana Koskinen 227 Opetus on yksilöopetusta ja sitä suunnitellaan opiskelijalähtöisesti, sisältäen perinteistä pianonsoiton opetusta tai vapaata säestystä sointumerkeistä. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille sekä aloittelijoille että jatko-opiskelijoille. 1002301 Popjazz-laulu Joroisten lukio, auditorio, ke 15.00 20.30 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Laura Puntila 227 Laulutunneilla opiskellaan laulutekniikkaa ja lauletaan musiikkia laajasti populaarimusiikin eri tyylilajeista. Lisäksi kehitetään esiintymistaitoja ja oppilaan halutessa opiskellaan esimerkiksi mikrofonitekniikkaa. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille ja kaiken tasoisille oppilaille. 1002302 Laulun intensiivikurssi Kuvansin koulu, Kuvansintie 6, Kuvansi pe 17.30 19.00, la ja su 10.15 14.30 13.9. 6.10.2019 Anna Immonen 65 Laulun intensiivikurssi on tarkoitettu kaiken tasoisille laulajille. Tutustumme terveen äänenkäytön sekä lauluäänenmuodostuksen perusteisiin. Osallistujat valitsevat laulut, joita kurssilla harjoitetaan. Yhteisessä tapaamisessa kurssin alussa sovitaan yksityistuntien ajankohdista. Huom! Yhteinen tapaaminen pe 13.9. klo 17.30 19.00. Yksityistunnit la-su 14.9. 6.10. (3 x 45 min/ osallistuja). 1003301 Rummut Joroisten yhtenäiskoulu, musiikkiluokka, ke 15.15 20.45 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Pasi Tenhunen 227 Kaikki voivat osallistua ikään ja taitoihin katsomatta. Jokaiselle oppilaalle valitaan omaan taitotasoon sopivia treenejä. Tunneilla käydään läpi soittotekniikkaa, harjoitellaan komppeja ja niihin soveltuvia fillejä. Voidaan käydä läpi oppilaan lempikappaleita ja tutkia kuinka ne soitetaan rummuilla. 8 9
1004301 Kitara/ sähkökitara/ basso/ slide Joroisten yhtenäiskoulu, yläkoulun luokka, ke 16.00 20.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Kauppinen Juha 227 Kurssilla on mahdollisuus opiskella säestystä (komppaus- ja näppäilytekniikat), nuoteista soittoa, soolon soittoa ja improvisointia, musiikin teoriaa, eri tyylilajeja (rock, blues, country, gospel, jazz) alkeista alkaen. KUORO, LAULURYHMÄ, LAULUYHTYE 1010301 Joroisten sekakuoro Joroisten yhtenäiskoulu, alakoulun luokka, Koulutie 3, Joroinen ke 18.15 20.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Jyrki Immonen 51 t 57 Kuoro ottaa mielellään riveihinsä uusia laulajia koko Soisalo-opiston alueelta. Lauluohjelmisto painottuu viihdemusiikkiin ja se suunnitellaan yhdessä kuorolaisten kanssa. Tervetuloa! Karaokekurssi Karaokekurssi on suunnattu kaikentasoisille harrastajille ja laulajille. Aiempaa laulutaustaa tai osaamista ei vaadita. Tärkeintä on halu oppia. Kurssilla lauletaan karaokea yksin ja yhdessä. Opetus tapahtuu ryhmässä. Kurssilla harjoitellaan karaokelaulun perusteita, mikkitekniikkaa, esiintymistä sekä laulutekniikkaa. Edetään jokaisen osallistujan omilla ehdoilla ja musiikkimaulla. 1010302 Karaokekurssi A Joroisten lukio, auditorio, la 12.00 14.00 28.9. 30.11.2019, 11.1. 4.4.2020 Laura Puntila 48 t 56 Kokoontumiskerrat: Syksy 28.9., 5.10., 12.10., 26.10., 9.11., 23.11., 30.11. ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. Kevät: 11.1., 18.1., 1.2., 8.2., 22.2., 14.3., 21.3., 28.3., 4.4. ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. 1010303 Karaokekurssi B Joroisten lukio, auditorio, la 14.00 16.00 28.9. 30.11.2019, 11.1. 4.4.2020 Laura Puntila 48 t 56 Kokoontumiskerrat: Syksy 28.9., 5.10., 12.10., 26.10., 9.11., 23.11., 30.11. ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. Kevät: 11.1., 18.1., 1.2., 8.2., 22.2., 14.3., 21.3., 28.3., 4.4. ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. MUSIIKKIA ERITYISRYHMILLE 1123301 Musiikkia erityisryhmille Muurinkosken palvelukoti, Koskentie 16, Joroinen ke 15.00 16.00 11.9. 4.12.2019, 8.1. 8.4.2020 Iiris Salmela 33 t 45 Lauletaan ja soitetaan yhdessä tuttuja lauluja. VARKAUS YKSILÖOPETUS Piano Lähtökohtana on oppilaan osaamisen taso, jota lähdetään innostavasti kehittämään monipuolisen ohjelmiston ja valikoidun pianokoulun avulla. Opetus on monipuolista sisältäen nuotinluvun opettelemista, sointumerkeistä säestämistä, yleisteorian sekä vapaan säestyksen opetusta oppilaan mielenkiinnon mukaan. Opetuksen ohjelmisto on nykyaikaista ja ajankohtaista, oppilaan toiveet huomioiden. 1001101 Piano Soisalo-opistotalo, luokka 216, ke 15.30 19.30 11.9. 20.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Minna Pikkarainen 237 1001102 Piano Waltterin koulu, musiikkiluokka, (vuosiluokat 1 6), Osmajoentie 30, Varkaus to 14.15 18.45 12.9. 21.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Minna Pikkarainen 237 1001103 Piano Puurtila, opettajan koti, Varkaus ma 13.00 20.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 20.4.2020 Minna Pikkarainen 237 1002101 Popjazz-laulu Nuortentalo, to 14.00 20.00 12.9. 21.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Puntila Laura 237 Popjazz-laulutunneilla opiskellaan laulutekniikkaa ja lauletaan musiikkia laajasti populaarimusiikin eri tyylilajeista. Lisäksi kehitetään esiintymistaitoja ja oppilaan halutessa opiskellaan esimerkiksi mikrofonitekniikkaa. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille ja kaikentasoisille oppilaille. 1004101 Kitara/ sähkökitara/ basso/ slide Waltterin koulu, musiikkiluokka, (vuosiluokat 1 6), Osmajoentie 30, Varkaus ma 15.00 21.30 9.9. 18.11.2019, 13.1. 20.4.2020 Juha Kauppinen 237 Kurssilla on mahdollisuus opiskella säestystä (komppaus- ja näppäilytekniikat), nuoteista soittoa, soolon soittoa/ improvisointia, musiikin teoriaa, eri tyylilajeja (rock, blues, country, gospel, jazz) alkeista alkaen. Tuntien sopiminen la 7.9. klo 10.00 11.00, Soisalo-opistotalolla, Taipaleentie 24. 1005101 Viulunsoitto aikuisille Soisalo-opistotalo, luokka 213, ti 10.00 12.15 10.9. 19.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Piia Tuohino 237 Kaikentasoisille soittajille. Opetus on yksilöopetusta ja ohjelmisto suunnitellaan opiskelijalähtöisesti. Tarvitset oman soittimen, opettaja auttaa tarvittaessa soittimen hankinnassa. KUORO, LAULURYHMÄ, LAULUYHTYE 1010101 Varkauden laulu Käpykankaan palvelukeskus, Tapionkatu 4, Varkaus ti 18.00 21.00 7.1. 7.4.2020 Jyrki Immonen 52 t 57 Uudet laulajat rohkeasti mukaan! 1010102 Sekakuoro Ajattomat Käpykankaan palvelukeskus, Tapionkatu 4, Varkaus ti 16.00 17.45 10.9. 19.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Jyrki Immonen 58 t 58 Kuoro on tarkoitettu kuorolaulua aikaisemmin harrastaneille. 1010104 Laulun viemät Käpykankaan palvelukeskus, Tapionkatu 4, Varkaus ma 17.30 19.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 20.4.2020 Jyrki Immonen 46 t 53 Matalan kynnyksen harrastekuoro kaikille kuorolaulusta kiinnostuneille. Ohjelmisto suunnitellaan yhdessä kuorolaisten toiveiden mukaan painottuen viihdemusiikkiin. Tule mukaan rentoon tekemisen meininkiin! Karaokekurssi Karaokekurssi on suunnattu kaikentasoisille harrastajille ja laulajille. Aiempaa laulutaustaa tai osaamista ei vaadita. Tärkeintä on halu oppia. Kurssilla lauletaan karaokea yksin ja yhdessä. Opetus tapahtuu ryhmässä. Kurssilla harjoitellaan karaokelaulun perusteita, mikkitekniikkaa, esiintymistä sekä laulutekniikkaa. Edetään jokaisen osallistujan omilla ehdoilla ja musiikkimaulla. 1010105 Karaokekurssi A Nuortentalo, ma 18.00 20.00 16.9. 18.11.2019, 13.1. 30.3.2020 Laura Puntila 45 t 53 Kokoontumiskerrat: Syksy 16.9., 23.9., 30.9., 7.10., 28.10., 4.11., 18.11., ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. Kevät: 13.1., 20.1., 3.2., 10.2., 24.2., 16.3., 23.3., 30.3., ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. 1010106 Karaokekurssi B Nuortentalo, ti 19.00 21.00 24.9. 10.12.2019, 14.1. 21.4.2020 Laura Puntila 45 t 53 Kokoontumiskerrat: Syksy 24.9., 8.10., 29.10., 12.11., 26.11., 3.12., 10.12. ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. Kevät: 14.1., 28.1., 11.2., 25.2., 17.3., 31.3., 14.4., 21.4., ja yksi kerta, jonka ajankohta sovitaan yhdessä ryhmän kanssa. 1010107 Laulakaa viroksi - Laulge kaasa! Soisalo-opistotalo, kamarimusiikkisali, luokka 117, la 11.00 14.30 30.11.2019 Andra Kaus 4 t 16 Tule jälleen laulamaan virolaisia lauluja viron kielellä! Tutustumme erilaisiin lauluihin eri vuosikymmeniltä. Ensin harjoitellaan tekstin lausumista ja tutustutaan laulujen taustoihin sekä eri esityksiin. Lopuksi lauletaan laulut yhdessä, opettajan pianosäestyksellä. Mukana myös muutama joululaulu. Ei tarvitse olla aikaisempaa osaamista viron kielestä ja laulaa saa mukana, jos haluaa. Kurssi sisältää 30 minuutin tauon. ORKESTERI/ YHTYE 1011101 Varkauden soittokunta Nuortentalo, ma 18.30 20.30 9.9. 18.11.2019, 13.1. 20.4.2020 Janne Juutilainen 67 t 69 Vuoden Puhallinorkesteri 2016! Kaikenikäiset ovat tervetulleita! Kiinnostuneet ottakaa yhteys: Janne Juutilainen, puh. 040 713 8656. 1011102 WAU - Varkauden ukuleleorkesteri Soisalo-opistotalo, kamarimusiikkisali, luokka 117, ke 18.00 19.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Jouni Pelli 31 t 45 Warkauden Ukuleleorkesteri harjoittelee ja esittää monipuolisesti ukulelemusiikkia ja lauluja. Huomiota kiinnitetään myös sovittamiseen ja yhteissoittoon rennossa ilmapiirissä. Yhtye esiintyy mielellään. 1011103 Ukulelen alkeet kaikenikäisille Soisalo-opistotalo, kamarimusiikkisali, luokka 117, ke 19.15 20.15 11.9. 20.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Jouni Pelli 31 t 45 Musiikki Tutustutaan ukulelen ihmeelliseen maailmaan. Treenataan helppoja sointuja, säestystä ja tuttuja lauluja. Tervetuloa musisoimaan ukulelella rennossa seurassa. MUSIIKKIA ERITYISRYHMILLE 1013101 Kehitysvammaisten musiikki Kuparisepän palvelukoti, Kuparisepänkatu 2, Varkaus ke 18.00 18.45 11.9. 20.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Sari Malinen 23 t 39 Soitetaan ja lauletaan yhdessä tuttuja lauluja. Opettaja tuo soittimet mukanaan. 10 11
Esittävä taide ja kirjallisuus Esittävä taide ja kirjallisuus HEINÄVESI TEATTERI 1121401 Kirkkodraama Kirkonkylän seurakuntakoti, Heinävesi, Vahvalahdentie 17, Heinävesi su 13.00 15.30 15.9. 1.12.2019, 12.1. 19.4.2020 Tuomo Salmela 72 t 70 Löydä sisäinen näyttelijäsi! Teatteriilmaisu- ja improvisaatioharjoitusten avulla tutustutaan näyttelemiseen. Kurssilla valmistetaan näytelmä, joka esitetään Heinäveden kirkossa pääsiäisen aikaan. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla sovitaan jatkon aikataulusta. 1121402 Karvion kesäteatteri Karvion koulu, Venevalkamantie 2, Karvionkanava ti 18.00 20.30 7.1. 23.6.2020 Tuomo Salmela 72 t 70 Tule tekemään teatteria! Kevätkauden aikana valmistetaan kesäteatteriesitys Karvion kesäteatteriin. Esitykset heinä- ja elokuussa. Ensimmäiset kokoontumiset Karvion koululla, myöhemmin keväällä harjoitukset siirtyvät ulos. Kokoontumiskerrat varmistuvat ensimmäisellä kerralla. KULTTUURI, KIRJALLISUUS 1302401 Kirjallisuuspiiri Varjentiini, kirjasto, Virastokuja 4, Heinävesi ti 18.00 19.30 10.9. 3.12.2019, 7.1. 7.4.2020 Mikko Keinonen 16 t 33 Tutustutaan yhdessä valittuihin kirjoihin ja kirjailijoihin keskustellen. Kokoontumiskerrat: 10.9., 1.10., 5.11., 3.12.2019 ja 7.1., 4.2., 10.3., 7.4.2020. 1302402 Runon ystävät Varjentiini, kirjasto, Virastokuja 4, Heinävesi ke 16.30 18.00 25.9. 11.12.2019, 22.1. 22.4.2020 Martti Issakainen 16 t 33 Luetaan vetäjän ja kurssilaisten yhdessä valitsemia runoja ja keskustellaan niistä. Runokahvilassa tavataan kerran kuukaudessa: 25.9., 23.10., 20.11., 11.12.2019 ja 22.1., 19.2., 25.3. ja 22.4.2020. 1302403 Kirjallisuuspiiri Karvion koulu, Venevalkamantie 2, Karvio ti 18.00 19.30 3.9. 10.12.2019, 14.1. 14.4.2020 Mikko Keinonen 16 t 33 Tutustutaan yhdessä valittuihin kirjoihin ja kirjailijoihin keskustellen. Kokoontumiskerrat: 3.9., 8.10., 12.11., 10.12.2019 ja 14.1., 11.2., 17.3., 14.4.2020. JOROINEN TEATTERI 1121301 Joroisten teatteriryhmä Joroisten lukio, auditorio, to 18.00 20.30 12.9. 5.12.2019, 9.1. 16.4.2020 Tuomo Salmela 75 t 71 Löydä sisäinen näyttelijäsi! Teatteriilmaisu- ja improvisaatioharjoitusten avulla tutustutaan näyttelemiseen. Valitaan yhdessä työstettävä näytelmä, jota esitetään keväällä 2020. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Tervetuloa mukaan! 1121302 Senioriteatteri Joroisten palvelutalo Mansikkapaikka, aula, Sairaalatie 3, Joroinen pe 10.00 11.30 13.9. 29.11.2019, 10.1. 17.4.2020 Iiris Salmela 48 t 56 Luovaa toimintaa kaikille aisteille! Senioriteatterissa yhdistyvät sana ja kuva, liike ja ääni. Senioriteatteri sopii kaikille, jotka haluavat käyttää luovuuttaan ja toimia yhdessä ryhmän kanssa. Keskeistä opetuksessa on sanallinen ja kehollinen ilmaisu. Aiempaa kokemusta ei tarvita. Tervetuloa! KULTTUURI JA KIRJALLISUUS 1302301 Muista ystävää sanoin ja kuvin Joroisten yhtenäiskoulu, luokka, la 10.00 14.15 28.9. 26.10.2019 Sari Järn 15 t 33 Opettele jakamaan omia tai toisten kuvia. Tule tekemään yksilölliset tervehdykset käyttäen ja samalla oppien oman tabletti-, kannettavan- tai muun laitteesi hallintaa sekä ilmaisten sovellusten lataamista. Kokoontumiskerrat: 28.9., 12.10. ja 26.10.2019. 1302302 Prosessissa näytelmä Joroisten kirjasto, Mutalantie 3A, Joroinen to 17.00 20.15 12.9. 12.12.2019 Sari Järn 28 t 43 Tule kokemaan yhdessä kirjoittamisen hauskuus. Syksyn aikana luodaan näytelmäteksti tai -tekstejä esimerkiksi paikallisten kesäteattereiden käyttöön. Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. Lisäksi pidetään alku- ja loppuvaiheen pajapäivät la 21.9. klo 9.00 13.30 ja la 16.11. klo 9.00 13.30. 1302303 Kirjallisuuspiiri Kolman vanha koulu/ Kolman ryhmis, Kolmantie 261, Kolma ke 18.00 19.30 11.9. 4.12.2019, 15.1. 8.4.2020 Anne Marttala 26 t 39 Kirjallisuuspiirissä keskustellaan kirjoista, jotka piiriläiset ovat yhdessä valinneet. Kirjat voivat olla tuoreita kotimaisia teoksia, uusia käännöksiä tai jo klassikon maineen saaneita teoksia. Syksyn ja kevään lukulistoista sovitaan vetäjän esityksen pohjalta ja heti kauden alussa, jotta kirjojen lainaaminen sujuisi hyvin. Keskustelu voi rönsyillä yksittäisistä kirjoista kaunokirjallisen kentän eri ilmiöihin. Piiri kokoontuu joka toinen viikko (poikkeuksena 6.11., jolloin ei kokoonnuta). VARKAUS TEATTERI 1120101 Lasten ja nuorten teatteri Nuortentalo / Auditorio, to 15.00 16.30 19.9. 5.12.2019, 9.1. 16.4.2020 Iiris Salmela 48 t 56 Lasten teatteriryhmä on mukana taianomaisessa musiikkiteatteriproduktiossa keväällä 2020. Musiikkiteatterissa yhdistyvät näytteleminen, laulaminen ja tanssiminen. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, riittää että olet kiinnostunut teatterin tekemisestä. Ryhmä tutustuu myös ammattiteatterin toimintaan Varkauden teatterilla. Ryhmä on tarkoitettu 7 12 -vuotiaille. 1121101 Musiikkiteatteri, Varkaus Nuortentalo / Auditorio, ke 18.00 20.30 11.9. 4.12.2019, 8.1. 15.4.2020 Tuomo Salmela 78 t 100 Musiikkiteatterissa yhdistyvät näytteleminen, laulaminen ja tanssiminen. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita, riittää että olet kiinnostunut teatterin tekemisestä. Opetus tapahtuu periodimaisesti teatterin, musiikin ja tanssitunneille osallistuen. Lopuksi kaikki elementit yhdistetään musiikkiteatteri esitykseksi ja näin ollen harjoitusmäärä lisääntyy kauden loppua kohden. Musiikkiteatteri esitys esitetään Kevätruppeeman aikaan 2020. Rohkeasti mukaan! KULTTUURI, KIRJALLISUUS 1302101 Luovaa iloa kirjoittamisesta la 10.00 15.30 29.2. 4.4.2020 Satu Piispa-Hakala 22 t 36 Oletko haaveillut kirjoittamisen aloittamisesta? Kirjoitatko jo? Haluatko palautetta teksteillesi? Tule mukaan luovan kirjoittamisen kurssille, joka koostuu kahdesta lähipäivästä sekä neljästä verkkotehtävästä niiden välillä. Kurssi tarjoaa virikkeitä ja eväitä erilaisten tekstien kirjoittamiseen. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että kokeneille harrastajille. Verkkojakso toteutetaan Peda.net-ympäristössä, joka on helppo omaksua. Ensimmäiseen lähitapaamiseen sisältyy opastus verkkoympäristöön. Kokoontumiskerrat: 29.2. ja 4.4. Verkkojakso 1.3. 3.4.2020. 1302102 Tekstityöpaja Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, to 17.00 18.30 12.9. 12.12.2019, 23.1. 16.4.2020 Marja Vilhunen 22 t 36 Jos olet kiinnostunut kirjoittamisesta, niin tule jakamaan ryhmässä tekstejä rennosti hyvässä hengessä. Kurssi kokoontuu syksyllä kahden viikon välein ja keväällä kerran kuussa. 19.3. ja 16.4.2020 kokoontuminen on poikkeuksellisesti Nuorten talolla (Pajatila 2. krs. Osmajoentie 28). 1302103 Kirjallisuuspiiri Soisalo-opistotalo, Kahvila Kreeta, ti 17.30 19.00 10.9. 3.12.2019, 14.1. 7.4.2020 Anne Marttala 26 t 39 Kirjallisuuspiirissä keskustellaan kirjoista, jotka piiriläiset ovat yhdessä valinneet. Kirjat voivat olla tuoreita kotimaisia teoksia, uusia käännöksiä tai jo klassikon maineen saaneita teoksia. Syksyn ja kevään lukulistoista sovitaan vetäjän esityksen pohjalta ja heti kauden alussa, jotta kirjojen lainaaminen sujuisi hyvin. Keskustelu voi rönsyillä yksittäisistä kirjoista kaunokirjallisen kentän eri ilmiöihin. Piiri kokoontuu joka toinen viikko (poikkeuksena 5.11., jolloin ei kokoonnuta). 1302104 Runon ystävät Nuorten talo, Pajatila 2. krs. Osmajoentie 28, Varkaus ti 17.00 18.30 10.9. 10.12.2019, 14.1. 7.4.2020 Marja Vilhunen 50 t 56 Runoutta monipuolisesti oppilaiden toiveiden mukaan. 1302105 Maailma ja media Soisalo-opistotalo, Kahvila Kreeta, ke 17.30 19.00 4.9. 4.12.2019, 15.1. 15.4.2020 Mikko Keinonen 16 t 33 Kokoonnutaan kahvittelemaan ja keskustelemaan mediasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä kerran kuussa. 12 13
Kuvataiteet ja muotoilu HEINÄVESI PIIRUSTUS JA MAALAUS 1131401 Kuvataidepaja Heinäveden yläkoulu, kuvaamataidon luokka, Kenttätie 1B, Heinävesi ke 18.00 20.30 11.9. 27.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Riitta Turunen 72 t 70 Tervetuloa tekemään perinteistä ja kokeilevaa kuvataidetta monipuolisin tekniikoin. 1139403 Syksyisiä tunnelmia akvarellein Eräkartano, Kansalantie 3, Varistaipale la ja su 10.00 14.00 5.10. ja 6.10.2019 Maria Rouvinen-Mäkelä 10 t 22 Tutustutaan vesivärimaalauksen perustekniikoihin, värien sekoittamiseen, tarvittaviin työvälineisiin ja lisäaineisiin (suola, saippua, arabikumi ja maskineste). Inspiroidutaan syksyn väreistä ja maalataan kokeilevasti. Materiaalimaksu 5. Akvarellipapereita voi ostaa erikseen opettajalta. 1139401 Ikonimaalaus Varjentiinin luokka, Virastokuja 4, Heinävesi la 10.00 16.00 5.10. 14.12.2019, 11.1. 4.4.2020 Tekla Palvola 77 t 71 Kurssilla perehdytään venäläis-bysanttilaiseen maalaustyyliin munatemperatekniikalla. Ensimmäiselle kerralle ota mukaan mallikuvia ikonista, jonka haluaisit maalata sekä piirustusvälineet. Kurssille voivat osallistua niin aloittelijat kuin aikaisemmin ikoneita maalanneet. Osallistujille lähetetään lista tarvittavista materiaaleista ennen kurssin alkua. Kuvamateriaalia saa myös opettajalta. Kokoontumiskerrat: 5.10., 12.10., 16.11., 30.11., 14.12.2019 ja 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 14.3., 4.4.2020. TAIDEGRAFIIKKA 1133401 Taidegrafiikka Eräkartano, Kansalantie 3, Varistaipale la ja su 10.00 16.00 12.10. 17.11.2019, 18.1. 22.3.2020 Maria Rouvinen-Mäkelä 70 t 69 Inspiroidu kokeilevasta taidegrafiikasta! Kurssilla tehdään luovasti ja monipuolisesti taidegrafiikkaa eri tekniikoilla, mm. myrkytöntä metalli -ja kartonkigrafiikkaa sekä carborundumia. Tervetuloa kaikki mukaan! Kokoontumiskerrat: 12. 13.10., 16. 17.11.2019 ja 18. 19.1., 15. 16.2., 21. 22.3.2020. POSLIININMAALAUS Kurssilla maalataan koriste- ja käyttöesineitä käyttäen erilaisia maalaustekniikoita. Lukuvuoden teemana on luonnon eri muodot ja värit. Polttomaksu peritään erikseen. 1134401 Posliininmaalaus Varjentiinin luokka, Virastokuja 4, Heinävesi ke 17.00 19.30 2.10. 11.12.2019, 8.1. 8.4.2020 Irma Tolvanen 69 t 69 1134402 Posliininmaalaus Eräkartano, Kansalantie 3, Varistaipale ti 13.00 15.30 1.10. 10.12.2019, 7.1. 7.4.2020 Irma Tolvanen 69 t 69 KERAMIIKKA 1135401 Keramiikka Varjentiinin luokka, Virastokuja 4, Heinävesi to 17.30 20.00 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Karin Keitel 72 t 70 Valmistetaan erilaisilla käsinrakennustekniikoilla ja dreijaamalla käyttö- ja koriste-esineitä. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Polttomaksu peritään erikseen. 1135402 Fotolitografiaa savelle Varjentiinin luokka, Virastokuja 4, Heinävesi la 10.00 16.00 ja su 10.00 14.00 21.9. ja 22.9.2019 Karin Keitel 12 t 31 Innostu fotolitografiasta! Fotolitografia on helppo kuvansiirtomenetelmä, jolla omat valokuvasi tai piirustuksesi voidaan siirtää saven pintaan. Tällä tekniikalla sinulla on mahdollisuus ikuistaa vaikkapa perheen valokuvat laatoille! Kurssilla kokeillaan kuvien siirtoa myös kaarevalle pinnalle. Tekniikka soveltuu erityisesti taidekeramiikan välineeksi, sillä jokainen kuva jäljentyy saven pintaan eri tavoin. Ota mukaasi kurssille mustavalkoisia valokuvia ja/ tai piirustuksia, korkeintaan A5-kokoisia. Kurssille osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta savella työskentelystä. Ennen kurssin alkamista saat opettajalta ohjeet kuvien käsittelystä. Materiaaleja voi ostaa opettajalta. 1135403 Rakukeramiikka Varjentiinin luokka, Virastokuja 4, Heinävesi to 17.00 20.15, pe 17.30-20.00, la 10.00-16.00 7.5. 23.5.2020 Karin Keitel 14 t 31 Valmistetaan käsinrakennustekniikoilla rakusavesta koriste-esineitä ja veistoksia, Kuvataiteet ja muotoilu jotka lasitetaan ja poltetaan ulkona raku-uunissa. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Kokoontumiskerrat: Poltettavat työt valmistetaan Varjentiinissa to 7.5. klo 17.00 20.15. Raakapoltetut työt lasitetaan Varjentiinissa pe 22.5. klo 17.30 20.00. Teokset poltetaan os. Kypäräjärventie 58, Heinävesi la 23.5. klo 10.00 16.00. MUUT TAIDEAINEET 1139402 Taidekimara Karvion koulu, Venevalkamantie 2, Karvio ma 18.00 19.30 Eri opettajat 48 t 56 Taidekimarassa pääsee luovuus valloilleen! Kurssilla tutustutaan taiteen monipuoliseen maailmaan tehden erilaisista materiaaleista teoksia vaikkapa omaan kotiin tai ystävien iloksi. Kurssi on tarkoitettu lapsille ja aikuisille sekä kaikille käsillä tekemisestä kiinnostuneille. Materiaalimaksut ja keramiikkajakson saven polttomaksut peritään erikseen. Lukuvuosi jakautuu kolmeen jaksoon: 9.9. 25.11. Maalausta sekä tekstiili että materiaalityöskentelyä. Materiaalimaksu n. 15 / hlö. Opettajana Riitta Turunen. 13.1. 17.2. Keramiikkaa. Tehdään savesta erilaisilla käsinrakennustekniikoilla teoksia. Materiaalimaksu n. 10 15 / hlö. Opettajana Karin Keitel. 24.2. 20.4. Puutyöt. Tehdään pieni jalkarahi tai jakkara, mikä verhoillaan perinteisin materiaalein ja menetelmin. Materiaalimaksu n. 20 / jakkara. Opettajana Anna-Kaisa Miinalainen JOROINEN PIIRUSTUS JA MAALAUS 1131301 Kuvataide Vanha Kasino, Taideparon tilat, Mutalantie 2 B, Joroinen ma 11.00 14.15 9.9. 18.11.2019, 13.1. 20.4.2020 Raimo Vokkolainen 92 t 82 Maalataan öljy- ja akryyliväreillä sekä akvarelleilla. Piirretään ja harjoitellaan väri- ja sommitteluoppia. 1131302 Piirustus ja maalaus Kuvansin koulu, teknisentyön luokka, Juhontie 6, Kuvansi ke 14.45-18.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Matti Pakalén 92 t 82 Kurssi sopii kaikille piirtämisestä ja maalaamisesta kiinnostuneille. Kurssilla on 14 15
myös mahdollista tehdä itse kehyksiä maalauksiin. 1131304 Väripaletti -kuvisryhmä lapsille Joroisten yhtenäiskoulu, kuvaamataidon luokka, to 17.30 19.00 12.9. 7.11.2019 Johanna Vinha 16 t 48 Kivaa ja monipuolista tekemistä lapsille kuvataiteen parissa! Kurssilla mm. piirretään, maalataan, tehdään savesta ja paperimassasta teoksia ja tutustutaan erilaisiin työvälineisiin ja materiaaleihin. Kurssi sopii 6 8 -vuotiaille lapsille. Kurssihintaan on lisätty materiaalimaksua 15. POSLIININMAALAUS 1134301 Posliininmaalaus Kerisalon ent. koulu, Kerisalontie 834, Kerisalo la ja su 9.30 14.30 14.9. 24.11.2019, 11.1. 5.4.2020 Aki Könönen 84 t 77 Maalataan posliinia ja keraamisia laattoja. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että aikaisemmin tehneille. Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoon! Kokoontumiskerrat: 14. 15.9., 26.10. 27.10., 23. 24.11.2019 ja 11. 12.1, 15. 16.2., 14. 15.3., 4. 5.4.2020. Polttomaksut peritään erikseen. KERAMIIKKA 1135301 Tonttu Töllerön savityöpaja Joroisten yhtenäiskoulu, kuvaamataidon luokka, la 10.00 16.00 16.11. ja 30.11.2019 Susanna Nissinen 14 t 31 Tule tekemään savesta itsetehdyt joululahjat! Työpajassa tehdään savesta jouluun liittyviä asioita: Joulukelloja, tonttuja, koristeita jne. Ensimmäisellä kerralla tehdään teokset ja toisella kerralla ne lasitetaan. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Polttomaksut peritään erikseen. Kokoontumiskerrat: 16.11. ja 30.11.2019. 1135302 Ihanat puutarhakoristeet keramiikasta Joroisten yhtenäiskoulu, kuvaamataidon luokka, la ja su 10.00 16.00 22.2. 14.3.2020 Susanna Nissinen 16 t 33 Valmistetaan savesta eläimiä, kylttejä ja kukkasia koristamaan puutarhaa. Kokoontumiskerrat: 22. 23.2.2020 klo 10 16 teosten tekeminen ja 14.3.2020 klo 10 14 teosten lasitus. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Polttomaksut peritään erikseen. KUVANVEISTO 1132301 Kuvanveiston viikonloppu Kuvansin koulu, teknisentyön luokka, Juhontie 6, Kuvansi la ja su 10.00 16.00 5.10. ja 6.10.2019 Susanna Nissinen 14 t 31 Kurssilla tehdään kipsinen kohokuva, reliefi. Ensimmäisenä päivänä muotoillaan savesta malli reliefille ja toisena päivänä valetaan kipsinen työ. Ota mukaan halutessasi erilaisia muotoiluvälineitä esim. kaulin, pyöreäpäinen ruokailuveitsi ja muotoilupuikkoja. Materiaalit voi ostaa opettajalta. LASINSULATUS 1138301 Lasinsulatus Joroisten yhtenäiskoulu, kuvaamataidon luokka, la ja su 10.00 16.00 14.9. ja 15.9.2019 Ulla-Riitta Immonen 14 t 31 Valmistetaan pääasiassa ikkunalasista erilaisten tasojen ja muottien avulla käyttö- ja koriste-esineitä. Ikkunalasia voidaan värittää ja koristella erilaisilla menetelmillä. Kurssilla voi myös tehdä lasijauheista koruja. Työvälineitä voi lainata tarvittaessa opettajalta. Opettajalta voi ostaa materiaalit. Polttomaksu peritään erikseen. TAIDETTA ERITYISRYHMILLE 1131303 Iloa taiteesta Muurinkosken palvelukoti, Koskentie 16, Joroinen to 15.30 17.00 12.9. 7.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Johanna Vinha 42 t 62 Kurssi tarjoaa kehitysvammaisille moniaistillista toimintaa ja mahdollisuuksia itsensä ilmaisemiseen. Kurssilla mm. maalataan, muovaillaan ja rakennellaan käyttäen erilaisia materiaaleja. Kurssimaksu sisältää materiaalimaksua 13. VARKAUS PIIRUSTUS JA MAALAUS 1131101 Maalaus Nuorten talo, Piirustus / Maalausluokka, ma 18.00 20.30 9.9. 18.11.2019, 13.1. 20.4.2020 Matti Pakalén 69 t 69 Opitaan maalauksen eri tekniikoita, värioppia ja sommittelua sekä näiden soveltamista omista lähtökohdista käsin. Kuvataide Piirretään ja maalataan erilaisilla tekniikoilla sekä opetellaan eri menetelmillä kuvan tekemistä. Kurssit sisältävät sekä taidehistoriaa että väri- ja sommitteluoppia. 1131102 Kuvataide A Nuorten talo, Piirustus / Maalausluokka, ti 12.00 14.30 10.9. 19.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Matti Pakalén 69 t 69 1131103 Kuvataide B Nuorten talo, Piirustus / Maalausluokka, ke 10.00 12.30 11.9. 20.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Matti Pakalén 69 t 69 1131104 Akvarellimaalauksen niksit Nuorten talo, Piirustus / Maalausluokka, la ja su 10.00 16.00 28.9. ja 29.9.2019 Maria Rouvinen-Mäkelä 14 t 31 Lumoudu akvarellien mahdollisuuksista! Kurssilla tutustutaan vesivärimaalauksen perustekniikkoihin, laseeraukseen ja laveeraukseen, tarvittaviin työvälineisiin (paperit, värit, siveltimet) ja lisäaineisiin (suola, saippua, arabikumi ja maskineste). Materiaalimaksu 5. Akvarellipapereita voi ostaa erikseen opettajalta. 1131105 Intuitiivinen maalaus Nuorten talo, Piirustus / Maalausluokka, la ja su 10.00 16.00 21.9. 1.12.2019 Johanna Vinha 42 t 49 Löydä oma luovuutesi matkustamalla omaan sisäiseen itseesi! Nautitaan taiteen tekemisestä täysin vapaasti, ilman mielen rajoitteita. Kurssilla edetään Vedic Art:n 17 prinsiippien mukaisesti, jonka tarkoituksena on löytää oma luova ilmaisutapa. Kurssille ei tarvita aiempaa kokemusta maalaamisesta tai taiteen tekemisestä. Materiaalimaksu 10 peritään erikseen. Kokoontumiskerrat: 21. 22.9., 26. 27.10. ja 30.11. 1.12.2019. 1131106 Digipiirtäminen Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, la ja su 10.00 15.00 26.10. ja 27.10.2019 Mari Mäkelä 12 t 31 Kurssilla opitaan digitaalista piirtämistä eri piirustus- ja kuvankäsittelyohjelmien kautta (mm. Krita- ja PhotoShop-ohjelmat). Kurssi sopii kaikille asiasta kiinnostuneille. 1131107 Sarjakuva ja mangahahmot Nuorten talo, Pajatila 2.krs, to 16.00 17.30 9.1. 12.3.2020 Maria Rouvinen-Mäkelä 18 t 33 Tehdään sarjakuvaa monipuolisin tekniikoin. Tutustutaan erilaisiin mangahahmoihin. Opitaan sarjakuvanteon perusteet ja sovelletaan opittua käytännön harjoitusten avulla. Kurssille ovat tervetulleita niin vasta-alkajat kuin kokeneetkin tekijät! Materiaalimaksu 5 / hlö. 1131108 Yhdessä taiteillen eri ympäristöissä Nuorten talo, Piirustus / Maalausluokka, ti 17.30 20.00 5.5. 26.5.2020 Johanna Vinha 12 t 31 Lähdetään taiteilemaan ja tutkimaan ympäristöämme ulkona ja sisällä. Mennään metsään, veden äärelle ja kaupunkitiloihin. Piirretään ja tehdään valöörimaalauksia hiilellä, kokeillaan yhdistelmätekniikoita sekä perehdytään ympäristötaiteeseen luonnonmateriaalien ja kierrätysmateriaalien kautta. Ota mukaan halutessasi kamera dokumentointia varten, myös kännykän kamera käy. Ensimmäisellä kerralla kokoonnutaan aluksi Soisalo-kuvataidekoulun piirustusja maalausluokkaan (Nuorten talo, os. ). Materiaalimaksu 5 10 / hlö. TAIDEGRAFIIKKA 1133101 Taidegrafiikka Nuorten talo, Taidegrafiikan luokka, la ja su 10.00 16.00 28.9. 24.11.2019, 25.1. 22.3.2020 Kaarin Oresmaa 70 t 69 Taidegrafiikan ryhmään ovat tervetulleita niin aloittelijat kuin vanhat grafiikkakonkarit! Taidegrafiikassa kuva valmistetaan painamalla eli vedostamalla laatalta, johon se on eri tavoin piirretty, kaiverrettu, syövytetty, maalattu tai valotettu. Opetus on pitkälle yksilöllistä opetusta kunkin oppilaan tavoitteiden mukaisesti. Ota mukaan kurssille luonnosteluvälineet, kertakäyttöhanskoja ja hengityssuojain. Tarvittavat materiaalit voi ostaa opettajalta. Kokoontumiskerrat ja tekniikat: 28. 29.9. Monotypia, carborundum, kartonkigrafiikka 23. 24.11. Kohopaino: Linolam; softcut ja puupiirros 25. 26.1. Perinteinen ja vesiliukoinen metalligrafiikka 22. 23.2. Perinteinen ja vesiliukoinen metalligrafiikka 21. 22.3. Kokeilevat menetelmät. POSLIININMAALAUS 1134101 Posliininmaalaus Nuorten talo, Piirustus / Maalausluokka, to 17.00 19.30 12.9. 21.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Aki Könönen 69 t 69 Maalataan posliinia ja keraamisia laattoja. Kurssi sopii sekä vasta-alkajille että aikaisemmin tehneille. Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoon! Polttomaksu peritään erikseen. 1168103 Käsitöitä ja posliininmaalausta Toukola, Viljolahdentie 1717, Viljolahti ma 12.00 14.30 Ulla-Riitta Immonen 72 t 70 Tehdään perinteisiä käsitöitä kuten kankaankudontaa, neulakinnastekniikkaa, pitsejä ja punontoja. Lisäksi posliininmaalausta, lasitöitä ja mosaiikkia kurssilaisten toiveet huomioiden. KERAMIIKKA Valmistetaan savesta käyttö- ja koriste-esineitä erilaisilla käsinrakennustekniikoilla ja dreijaten. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Polttomaksu peritään erikseen. 1135101 Keramiikka A Nuorten talo, Keramiikkaluokka, to 9.00 12.15 12.9. 21.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Susanna Nissinen 92 t 82 1135102 Keramiikka B Nuorten talo, Keramiikkaluokka, to 18.00 20.30 12.9. 21.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Susanna Nissinen 69 t 69 1135103 Nerikomikeramiikka Nuorten talo, Keramiikkaluokka, ti 17.45 21.00 22.10. 5.11.2019 Susanna Nissinen 12 t 31 Yhdistellään eri tavoin värjättyjä savimassoja koristeellisiksi pinnoiksi esineisiin. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Polttomaksut peritään erikseen. LASITYÖ Tehdään ikkuna- tai pöytäkoristeita tiffany-, lyijy-, tai lasimosaiikkitekniikoilla. Kuvataiteet ja muotoilu Kurssi sopii sekä aloittaville että aikaisemmin lasitöitä tehneille. 1137101 Lasityö A Nuorten talo, Keramiikkaluokka, ke 12.00 14.30 11.9. 20.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Tuulikki Lainamo 69 t 69 1137102 Lasityö B Nuorten talo, Keramiikkaluokka, ke 18.00 20.30 11.9. 20.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Tuulikki Lainamo 69 t 69 LASINSULATUS 1138101 Lasinsulatus Nuorten talo, Keramiikkaluokka, la ja su 10.00 16.00 23.11. ja 24.11.2019 Ulla-Riitta Immonen 14 t 31 Valmistetaan pääasiassa ikkunalasista erilaisten tasojen ja muottien avulla käyttö- ja koriste-esineitä. Ikkunalasia voidaan värittää ja koristella erilaisilla menetelmillä. Kurssilla voi myös tehdä koruja lasijauheista. Työvälineitä voi lainata tarvittaessa opettajalta. Opettajalta voi ostaa materiaalit. Polttomaksu peritään erikseen. TAIDETTA ERITYISRYHMILLE Taidepiiri tarjoaa kehitysvammaisille mahdollisuuksia luovuuden ilmaisemiseen ja moniaistillisen toiminnan kokemiseen. Taidepiirissä tehdään monipuolisesti kuvataidetta tutustuen eri tekniikoihin ja materiaaleihin. Kurssimaksuun on lisätty materiaalimaksua 13. 1140101 Kuparisepän taidepiiri 1 Kuparisepän palvelukoti, Kuparisepänkatu 2, Varkaus to 15.00 16.30 12.9. 21.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Kaarin Oresmaa 46 t 66 1140102 Kuparisepän taidepiiri 2 Kuparisepän palvelukoti, Kuparisepänkatu 2, Varkaus to 16.30 18.00 12.9. 21.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Kaarin Oresmaa 46 t 66 Katso taideleikkikoulun, kuvataide- ja käsityökoulun yhteystiedot sivulta 51 16 17
Kädentaidot Soisalo-opiston käsityöblogi: soisalo-kasityo.blogspot.fi LUENNOT, katso sivu 7 9000101 Hugo Simbergin taiteilijatytär Uhra ja Metsä-ryijyn tarina, Varkaus 18.9.2019 9000102 Pitkää ikää! Näkökulmia tekstiilien kiertotalouteen Suomessa -verkkoluentosarja 31.10. 14.11.2019 TERVETULOA KÄSITYÖKAHVILAAN! 1104401 Käsityökahvila Pitäjäntupa, Kirkkotie 12, Heinävesi ti 10.00 13.00 3.9.2019 Päivi Tölli 1104301 Käsityökahvila Vanha Kasino, ent. Käsityökeskus, Mutalantie 2 B, Joroinen to 10.00 13.00 5.9.2019 Päivi Tölli Tervetuloa kaikille avoimeen käsityökahvilaan, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Tutustumme kahvikupposen äärellä kädentaitojen uutuuksiin ja tulevan lukuvuoden kurssitarjontaan. Samalla voi tehdä pienen kierrätyskäsityön, raaka-ainemaksu 5. 1104101 Käsityökahvila pe 10.00 13.00 13.9. 22.11.2019, 10.1. 13.3.2020 Pirjo Manninen Tervetuloa Tehtaan koululle kaikille avoimeen käsityökahvilaan, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Kokeilemme kahvikupposen äärellä kädentaitojen eri tekniikoita. Raaka-ainemaksu noin 5 / kerta. 13.9. Tutustutaan kursseihin ja valmistetaan kierrätyskäsitöitä 4.10. Avainkotelo tai kukkaro nahasta. 1.11. Sisustustuotteita alpakkalusikoista ja vanhoista leivosmuoteista. 22.11. Saippuoita valmiista saippuamassasta. 10.1. Tilkkupussukka ommellen. 31.1. Kylpykuulat ammeeseen tai jalkakylpyä varten. 21.2. Riipus tai avaimenperä pronssisavesta muotoilemalla. 13.3. Keväinen kaitaliina kankaankuvioinnilla. HEINÄVESI ENTISÖINTI JA VERHOILU 1150401 Entisöintitekniikat ja materiaalit tutuiksi Petruman vanha koulu, Petrumantie 114, Petruma ke 18.00 20.30 11.9. 27.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Anna-Kaisa Miinalainen 72 t 70 Tutustutaan erilaisiin entisöintitekniikoihin kuten puupaikkausten tekemiseen, upotustöihin, puleeraukseen ja koristemaalaukseen. Opetellaan tekemään itse erilaisia maaleja ja lakkoja. Kurssi koostuu luennoista ja erillisistä harjoitustöistä. 1150402 Huonekalujen entisöinti ja verhoilu Petruman vanha koulu, Petrumantie 114, Petruma ke 14.45 17.15 11.9. 27.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Anna-Kaisa Miinalainen 72 t 70 Huonekalujen ja pienesineiden entisöintiä perinteisin materiaalein ja menetelmin sekä pienimuotoisia verhoilutöitä. Lisäksi aiheeseen liittyviä luentotuokioita. Materiaaleja voi ostaa opettajalta. 1150403 Huonekalujen entisöinti Torvelan koulu, Torvelantie 64, Torvela ke 16.00 18.30 11.9. 27.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Kaj-Pekka Kervinen 72 t 70 Huonekalujen ja vanhojen esineiden korjausta ja entisöintiä. 1150404 Huonekalujen entisöinti Vihtarin kyläkartano, Savonrannantie 2 A, Vihtari ti 18.00 20.30 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Anna-Kaisa Miinalainen 72 t 70 Huonekalujen entisöintiä ja pieniä verhoilutöitä. 18 19 PUUTYÖT 1151401 Puutyöt Heinäveden yläkoulu, puutyöluokka, Kenttätie 1B, Heinävesi ti 17.30 20.00 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Jukka Leppänen 72 t 80 Puutöitä ohjatusti omaan tarpeeseen. 1151402 Puukäsityöt Kypärä-talo, Kypäräjärventie 67, Kypärä ke 17.30 20.45 23.10. 27.11.2019, 12.2. 25.3.2020 Jukka Leppänen 48 t 56 Monipuolisia puutöitä sekä pienimuotoista entisöintiä ja pajunpunontaa. Kokoontumiskerrat: 23.10., 30.10., 6.11., 13.11., 20.11., 27.11.2019 ja 12.2., 19.2., 26.2., 11.3., 18.3., 25.3.2020. 1151403 Vanhat ja uudet puuesineet Sarvikummun asema, Suurijärventie 5, Sarvikumpu to 17.30 20.45 19.9. 31.10.2019, 20.2. 2.4.2020 Anna-Kaisa Miinalainen 48 t 56 Tehdään puutöitä ja entisöidään käyttöja koriste-esineitä kurssilaisten toiveiden mukaan. Kokoontumiskerrat: 19.9., 26.9., 3.10., 10.10., 24.10., 31.10.2019 ja 20.2., 27.2., 12.3., 19.3., 26.3., 2.4.2020. KORUT JA KIVITYÖT Kädentaidot 1155401 Metallipunontaa ja ketjuja -kesäkurssi koululaisille Heinäveden yläkoulu, puutyöluokka, Kenttätie 1B, Heinävesi ti ja ke 10.00 15.00 2.6. ja 3.6.2020 Tuulia Kasonen 12 t 31 Suunnitellaan ja punotaan kaula- tai rannekoru metallilangasta (kupari, kullattu kupari, hopeoitu kupari, värjätyt kuparit, hopea) perinteisillä punonta- ja letitystekniikoilla (esim. viikinkipunos). Kurssi sopii yli 8-vuotiaille lapsille ja nuorille. 1155402 Kivityöt Lepikkomäen oppimiskeskus, Petrumantie 188, Lepikkomäki ti 17.30 20.00 24.9. 26.11.2019, 7.1. 10.3.2020 Tuulia Kasonen 30 t 43 Korukivien hiontaa ja gemmologian alkeita. Kokoontumiskerrat: 24.9., 8.10., 29.10., 12.11., 26.11 2019 ja 7.1., 21.1., 4.2., 18.2., 10.3.2020. JALOMETALLI Opetellaan jalometallityön käsityötekniikoita omien mieltymysten mukaan esimerkiksi ketjuihin tai kivenistutukseen keskittyen ja opitaan jalometallityön perustekniikat. Materiaalina pääosin hopea. 1155403 Jalometalli 1 Vihtarin Verstas, Ratatie 3 A, Vihtari la ja su 10.00 16.00 26.10. 30.11.2019 Tuulia Kasonen 35 t 55 Kokoontumiskerrat: 26. 27.10., 16. 17.11. ja 30.11.2019.
1155404 Jalometalli 2 Vihtarin Verstas, Ratatie 3 A, Vihtari la ja su 10.00 16.00 18.1. 5.4.2020 Tuulia Kasonen 56 t 68 Kokoontumiskerrat: 18. 19.1., 15. 16.2., 28. 29.3. ja 4. 5.4.2020. MUU TEKNINEN TYÖ 1156401 Uistimien ja pilkkien valmistus Heinäveden yläkoulu, puutyöluokka, Kenttätie 1B, Heinävesi ke 18.00 20.30 25.9. 4.12.2019 Vesa Multanen 27 t 43 Tule tekemään mielesi mukaisia ottiuistimia ja pilkkejä kokeneen tekijän opastuksella. Kurssilla voi tehdä puurunkoisia vaappuja ja metallisia lusikkauistimia. Pilkkipuolella voi tehdä tavanomaisten tasapainopilkkien lisäksi mikrotasapainoja ja suureen suosioon nousseita suurikokoisia kevennettyjä tasapainoja. 1156402 Moottorisaha tutuksi naisille Monitoimitalo, Heinävesi, Kenttätie 6, Heinävesi la 9.00 14.00 4.4.2020 Hannu Jääskeläinen 7 t 22 Opetellaan turvallista moottorisahan käyttöä. Metsurin suojavarustus ja saha mukaan, jos on. Kurssille on mahdollista osallistua myös ilman omaa sahaa ja suojavarusteita. Kurssi on tarkoitettu ensisijaisesti aivan vasta-alkajille, mutta hieman hommaa kokeilleetkin ovat tervetulleita. 1156403 Moottorisaha tutuksi naisille, jatko Monitoimitalo, Heinävesi, Kenttätie 6, Heinävesi la 9.00 14.00 18.4.2020 Hannu Jääskeläinen 7 t 22 Jatketaan turvallisen moottorisahan käytön opettelua. Metsurin suojavarustus mukaan, jos on. Kurssille on mahdollista osallistua myös ilman omaa sahaa ja suojavarusteita. Kurssi on tarkoitettu edellisen kurssin käyneille tai muuten sahausta jo vähän kokeilleille. OMPELU JA TILKKUTYÖT 1160401 Ompele ja tuunaa tekstiilejä Heinäveden yläkoulu, tekstiilityöluokka, Kenttätie 1B, Heinävesi ma 17.00 19.30 9.9. 2.12.2019, 13.1. 20.4.2020 Minna Sallinen 72 t 70 Valmistetaan, korjataan ja tuunataan erilaisia ompelutöitä; asusteita, verhoja ja vanhojenpäiväpukuja. Kurssi sopii myös aloittelijoille. Kurssi ei kokoonnu 30.9. 1160402 Tilkkuplanit 2020 Pitäjäntupa, Kirkkotie 12, Heinävesi ma 12.00 17.00, ti 10.00 16.45 ja ke 10.00 15.00 11.5. 13.5.2020 Hannele Kinnunen 20 t 36 Kurkkaamme tilkkuilun uusiin tuulahduksiin. Mitä uutta maailmalla? Valmistamme erilaisia pintoja, kaarevia blokeja sekä tutustumme fiber art -tekniikkaan. Tekniikoita voit yhdistää esim. pussukoihin, laukkuihin, tyynyihin jne. Ohjelmassa myös kuvakertomus Suzdalin 2019 matkasta. Kurssi sopii kaikille tilkkutöistä kiinnostuneille, myös opettajille koulutukseksi. Pitkämatkalaisille patjamajoitusmahdollisuus (omat patjat ym. mukaan). LANKATYÖT 1161401 Nypläys Pitäjäntupa, Kirkkotie 12, Heinävesi ke 9.30 12.45 11.9. 27.11.2019, 8.1. 25.3.2020 Katri Miettinen 48 t 56 Pitsin nypläystä eri materiaaleilla ja tekniikoilla. Kokoontumiskerrat: 11.9., 25.9., 9.10., 30.10., 13.11., 27.11.2019 ja 8.1., 22.1., 5.2., 19.2., 11.3., 25.3.2020. 1162401 Lankakirjasto Varjentiini, kirjasto, Virastokuja 4, Heinävesi ke 9.30 12.00 18.9. 20.11.2019, 15.1. 1.4.2020 Päivi Tölli 33 t 45 Neulotaan, virkataan, koukutaan ja tehdään erilaisia lankatöitä. Vaihdetaan ideoita, opetellaan uusia tekniikoita ja innostutaan vanhoista työtavoista. Tutustutaan myös siihen, mitä mahdollisuuksia kirjasto ja internet tarjoavat käsityön harrastajalle. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että lankatöitä pidempään harrastaneille. Kokoontumiskerrat: 18.9., 2.10., 23.10., 6.11., 20.11.2019 ja 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 18.3., 1.4.2020. KUDONTA 1164401 Kudonnan perusteet Pitäjäntupa, Kirkkotie 12, Heinävesi ti 17.15 20.15 17.9. 26.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Päivi Tölli 81 t 74 Kankaankudonnan peruskurssi. Perehdytään kankaan suunnitteluun, rakentamiseen ja kudontaan perussidosten ja materiaalien avulla. Työt suunnitellaan ja valmistetaan ryhmätyönä. 1164402 Pitäjäntuvan päiväkudonta Pitäjäntupa, Kirkkotie 12, Heinävesi ti 14.00 17.00 17.9. 26.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Päivi Tölli 81 t 74 Opetellaan kankaan rakentamisen ja kankaankudonnan lisäksi sidosten ja materiaalien monipuolista käyttöä. Työt suunnitellaan ja valmistetaan ryhmätyönä. Kurssin aikana pieniä taukoliikuntatuokioita. 1164403 Kudonta Eräkartano, Kansalantie 3, Varistaipale ma 9.00 11.30 Riitta Turunen 72 t 70 Perehdytään kankaankudonnan perusasioihin kuten kankaan suunnitteluun, kankaan rakentamiseen, erilaisiin materiaaleihin ja kudontatekniikoihin. Työt suunnitellaan ja valmistetaan ryhmätyönä. 1164404 Kudonta Vihtarin kyläkartano, Savonrannantie 2 A, Vihtari ke 9.45 13.00 11.9. 27.11.2019, 8.1. 25.3.2020 Päivi Tölli 48 t 56 Opetellaan kankaan rakentamisen ja kankaankudonnan lisäksi sidosten ja materiaalien monipuolista käyttöä. Työt suunnitellaan ja valmistetaan ryhmätyönä. Kokoontumiskerrat: 11.9., 25.9., 9.10., 30.10., 13.11., 27.11.2019 ja 8.1., 22.1., 5.2., 19.2., 11.3., 25.3.2020. KÄSITYÖPAJAT 1168401 Käsityöpaja Torvelan koulu, Torvelantie 64, Torvela ke 12.45 15.15 11.9. 20.11.2019, 15.1. 25.3.2020 Eira Auvinen 36 t 47 Tutustutaan erilaisiin käsityötekniikoihin esim. pienet ompelutyöt, huovutus, lankatyöt, kankaanpainanta ja -värjäys. Kokoontumiskerrat: 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11.2019 ja 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 11.3., 25.3.2020. 1168402 Käsityöpaja Erähovi, Lampelantie 3, Malkkila ke 9.00 12.15 11.9. 20.11.2019, 15.1. 25.3.2020 Eira Auvinen 48 t 56 Tutustutaan erilaisiin käsityö- ja askartelutekniikoihin sekä luonnonmateriaalitöihin. Kokoontumiskerrat: 11.9., 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11.2019 ja 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 11.3., 25.3.2020. 1168403 Käsityöpaja Karvion koulu, Venevalkamantie 2, Karvio ti 14.00 17.15 17.9. 3.12.2019, 7.1. 24.3.2020 Mari Hämäläinen 48 t 56 Tutustutaan teemoittain käsityötekniikoihin mm. kankaankuviointi ja -värjäys, huovutus, kirjonta, luonnonmateriaalityöt. Lisäksi askartelua vuodenaikoihin sopivilla teemoilla. Tarkempi sisältö sovitaan kurssin alussa. Kokoontumiskerrat: 17.9., 1.10., 22.10., 5.11., 19.11., 3.12.2019 ja 7.1., 21.1., 4.2., 18.2., 10.3., 24.3.2020. 1168404 Käsityöpaja Lepikkomäen oppimiskeskus, Petrumantie 188, Lepikkomäki ma 12.30 15.45 16.9. 2.12.2019, 13.1. 30.3.2020 Riitta Turunen 48 t 56 Kankaankudontaa sekä vaihtuvia pieniä käsityöteemoja. Kokoontumiskerrat: 16.9., 30.9., 21.10., 4.11., 18.11., 2.12.2019 ja 13.1., 27.1., 10.2., 24.2., 16.3., 30.3.2020. MUUT KÄDENTAIDOT 1157401 Kipsityöt Karvion koulu, puutyötila, Venevalkamantie 2, Karvio to 17.30 20.00 7.11. 21.11.2019 Anna-Kaisa Miinalainen 9 t 22 Opetellaan valamaan kipsiä eri materiaaleista tehtyihin muotteihin sekä kokeillaan kipsin pintakäsittelyä eri tekniikoilla, esimerkiksi maalatun pinnan ja lyöntimetallien yhdistämistä. Voit myös ottaa mukaan oman rikki menneen kipsityön korjattavaksi. Aikaisempaa kokemusta kipsitöistä ei tarvita. Materiaalit voi ostaa opettajalta. Kokoontumiskerrat: 7.11., 14.11. ja 21.11.2019. 1157402 Joulupaja Sarvikummun asema, Suurijärventie 5, Sarvikumpu la ja su 10.00 15.00 7.12. ja 8.12.2019 Hannele Kinnunen 12 t 31 Tehdään pieniä jouluisia koristeita ja lahjoja pukinkonttiin tai itselle. Valmistetaan esim. sytykeruusuja, kransseja ja tonttuja. Jouluasetelmia varten voi kerätä syksyllä varastoon puun kuivaneita oksia. Muita materiaaleja voi ostaa opettajalta. Kokoontumiskerrat: 7. ja 8.12.2019. 1157403 Keväisiä asetelmia ja kransseja Sarvikummun asema, Suurijärventie 5, Sarvikumpu la ja su 10.00 15.00 28.3. ja 29.3.2020 Hannele Kinnunen 12 t 31 Keväistä askartelua pääsiäissisustukseen. Valmistetaan persoonallinen kranssi toivottamaan kevätmieltä. Pohjana voi käyttää vanhaa kranssia, joka tuunataan. Voit ottaa mukaan ruukkunarsisseja ja tilavan asetelma-astian. Kuvioimme munia ja teemme erilaisia koristeita asetelmiin. Materiaaleja voi ostaa opettajalta. Kokoontumiskerrat: 28. ja 29.3.2020. JOROINEN 20 21 ENTISÖINTI 1150301 Vanhat huonekalut kuntoon A Joroisten yhtenäiskoulu, teknisentyön luokka, ma 18.00 21.15 9.9. 2.12.2019, 13.1. 30.3.2020 Reijo Rytsy 92 t 92 Vanhojen huonekalujen korjaus ja entisöinti. 1150302 Vanhat huonekalut kuntoon B Joroisten yhtenäiskoulu, teknisentyön luokka, ke 18.00 21.15 11.9. 4.12.2019, 8.1. 25.3.2020 Reijo Rytsy 92 t 92 Vanhojen huonekalujen korjaus ja entisöinti. 1150303 Vanhat ikkunat kuntoon Joroisten yhtenäiskoulu, teknisentyön luokka, la 9.30 15.30 1.2. 28.3.2020 Anna-Kaisa Miinalainen 28 t 48 Kunnostetaan yhdessä vanhoja ikkunanpokia joko takaisin tarkoitukseensa tai sisustuskäyttöön. Opetellaan pintakäsittelyn uusiminen, puuosien korjaaminen ja lasien kiinnitys. Oma ikkuna mukaan! Opettajalta voi ostaa materiaaleja. Kokoontumiskerrat: 1.2., 15.2., 14.3. ja 28.3.2020. PUUTYÖT 1151301 Puutöiden alkeisryhmä Joroisten yhtenäiskoulu, teknisentyön luokka, ti 18.00 21.15 10.9. 3.12.2019, 7.1. 24.3.2020 Reijo Rytsy 92 t 92 Erilaisten puuntyöstötekniikoiden harjoittelu yksinkertaisten töiden avulla. Esim. pienehköt käyttöesineet ja sorvaustyöt. 1151302 Puutöiden jatkoryhmä Joroisten yhtenäiskoulu, teknisentyön luokka, to 18.00 21.15 12.9. 5.12.2019, 9.1. 26.3.2020 Reijo Rytsy 92 t 92 Erilaiset puuntyöstötekniikat vaativimmissa töissä, esim. erilaiset huonekalut, sorvaustyöt ja käyttöesineet. KORUT 1155301 Koruja hopealusikoista Joroisten yhtenäiskoulu, alakoulun käsityöluokka, Koulutie 3, Joroinen la ja su 9.00 15.45 14.12. ja 15.12.2019 Pirjo Manninen 16 t 33 Valmistetaan sormuksia, kaulakoruja, korvakoruja, rintaneuloja, riipuksia ja rannekoruja vanhoista hopealusikoista. Koruihin voi lisätä korukiviä ja helmiä. Tuo mukanasi muutama hopealusikka, jos sinulta löytyy. Tarvikkeita voi ostaa myös kurssilta. Aiempaa kokemusta korujen valmistuksesta ei tarvita. Emme käytä alpakkalusikoita niiden sisältämän nikkelin vuoksi. Juotos- ja työvälinemaksu 5. MUU TEKNINEN TYÖ 1156301 Moottorisaha tutuksi naisille Paikka ilmoitetaan myöhemmin, Joroinen la 9.00 14.00 11.4.2020 Hannu Jääskeläinen 7 t 22 Opetellaan turvallista moottorisahan käyttöä. Metsurin suojavarustus mukaan, jos on. Kurssille on mahdollista osallistua myös ilman omaa sahaa ja suojavarusteita. Kurssi sopii sekä täysin vasta-alkajille että hieman hommaa kokeilleille. LANKATYÖT Kädentaidot 1162301 Koukussa Joroisten palvelutalo Mansikkapaikka, sali, Sairaalatie 3, Joroinen ma 18.00 20.30 Eine Kinnula 72 t 70 Tutustumme uusimpiin virkkausideoihin ja trendeihin. Opettelemme uusia tekniikoita ja teemme virkaten kaunista kotiin, itselle, lapsille ja lahjaksi ystäville. Huomioimme joulun, ystävänpäivän ja pääsiäisen virkkausideoissamme. Tutustumme käsityöblogeihin, Pinterestiin ja ohjeiden/ videoi-
Kädentaidot den löytämiseen internetistä sekä uusimpiin materiaaleihin ja välineisiin. 1162302 Leikkiä langoilla Jari-Pekka Joroinen, Joroistentie 5 to 13.15 16.30 19.9. 28.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Eira Auvinen 44 t 53 Tutustutaan erilaisiin lankatöihin, esimerkiksi tuftaukseen, makrameesolmeiluun ja klipsuvirkkaustekniikoihin. Kokoontumiskerrat: 19.9., 3.10., 31.10., 14.11., 28.11.2019 ja 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 19.3., 2.4.2020. VÄRJÄYS 1163301 Kasvivärjäys Kolpan maja, Tuohilahdentie 169, Joroinen ti - to 10.00 15.00 20.8. 22.8.2019 Pirkko Vaahterinen 18 t 33 Tule tutustumaan kasvivärjäyksen kiehtovaan maailmaan. Luonnosta saaduilla väreillä värjääminen on ihmiskunnan vanhoja periytyneitä taitoja. Värjäystä varten tarvitset reilusti tuoreita kasveja, n. 2 kg /100 g lankaa. Värjäyskasveiksi sopivat mm. kultapiisku, koivunlehti, lepänlehti ja -kuori, lupiini, paju ja pajunkuori, pietaryrtti, nokkonen ja koiranputki. Kasveista kootaan yhteisiä väriliemiä. Varaa mukaan suojakäsineet ja essu sekä säänmukaiset vaatteet. Langat värjätään ulkona. Lankoja voi ostaa kurssilta tai tuoda mukana. Myös silkkilä tai puuvilla ja pellavalankoja sekä -kankaita voi värjätä. Kokoontumiskerrat: 20.8., 21.8. ja 22.8.2019. KEHRÄYS JA TURKISTYÖT 1165301 Kehräys Kuvansin koulu, Kuvansintie 6, Kuvansi pe 17.00 20.15 ja la 10.00 15.00 20.9. 23.11.2019, 17.1. 28.3.2020 Katri Ahonen 80 t 74 Kehrätään villaa, karvoja, kasvikuituja ja muita materiaaleja kokeillen. Tarvikkeita voi tuoda itse, villaa ja pellavaa voi ostaa opettajalta. Työvälineitä hankitaan tarpeen mukaan, rukit kunnostetaan ja huolletaan. Säilytetään perinteistä työtapaa ja tuodaan mukaan uusia tuulahduksia. Ideoidaan yhdessä, mihin kehrättyjä lankoja voisi käyttää. Mukaan niin aloittelijat kuin aiemmin kehränneet. Kokoontumiskerrat: 20. 21.9., 4. 5.10., 25. 26.10., 22. 23.11.2019 ja 17. 18.1., 14. 15.2., 13. 14.3., 27. 28.3.2020. 1168303 Turkistuotteita lampaantaljasta Vanha Kasino, ent. Käsityökeskus, Mutalantie 2 B, Joroinen la 9.00 14.00 14.9. 16.11.2019, 11.1. 4.4.2020 Katri Miettinen 60 t 59 Valmistetaan käsin ompelemalla lampaantaljasta tossuja, rukkasia, lakkeja tai vällyjä. Kurssilla voi valmistaa pienen vällyn tai ison 4 6 taljasta. Nahkapuoli kuvioidaan painamalla tai se peitetään kankaalla. Taustakangas on mahdollista rakentaa ja kutoa ryhmätyönä Kasinolla. Kokoontumiskerrat: 14.9., 28.9., 12.10., 16.11.2019 ja 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 21.3., 4.4.2020. KIERRÄTYSKÄSITYÖT 1166301 Kierrätyspunonta Vanha Kasino, ent. Käsityökeskus, Mutalantie 2 B, Joroinen ma 10.00 12.30 9.9. 2.12.2019, 20.1. 6.4.2020 Katri Miettinen 36 t 47 Punotaan koreja ja kasseja kahvipusseista ja muista kierrätysmateriaaleista. Kokoontumiskerrat: 9.9., 23.9., 7.10., 28.10., 11.11., 25.11.2019 ja 20.1., 3.2., 17.2., 9.3., 23.3., 6.4.2020. NUKKEKOTI 1167301 Nukkekotikurssi Kuvansin koulu, teknisentyön luokka, Juhontie 6, Kuvansi to 14.00 16.30 12.9. 21.11.2019, 16.1. 26.3.2020 Eira Auvinen 36 t 47 Kurssilla voi valmistaa sisustuksen nukkekotiin, tehdä nukkekodin asukkaita tai valmistaa puuttuvia pikkutavaroita. Kokoontumiskerrat: 12.9., 26.9., 10.10., 24.10., 7.11., 21.11.2019 ja 16.1., 30.1., 13.2., 27.2., 12.3., 26.3.2020. KÄSITYÖPAJAT 1168301 Käsityökerho Vanha Kasino, ent. Käsityökeskus, Mutalantie 2 B, Joroinen ti 11.00 13.30 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Tarja Kettunen 72 t 70 Kurssi on tarkoitettu sinulle, joka haluat oppia uutta ja verestää vanhoja taitoja. Tarjolla on monipuolista tekemistä. Kurssi painottuu ompelu - ja punontatekniikoihin. Luvassa mm. miniryijyn ompelua, kirjontaa ja luonnonmateriaalitöitä. Lopullinen sisältö päätetään yhdessä kurssilaisten kanssa ensimmäisellä kokoontumiskerralla 1168302 Kivat käsityöt Vanha Kasino, ent. Käsityökeskus, Mutalantie 2 B, Joroinen ke 10.00 12.30 11.9. 27.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Tarja Kettunen 72 t 70 Kurssilla opitaan kahvikupin ja iloisen seurustelun lomassa uusia käsityötaitoja. Tule mukaan jakamaan kokemuksia käsitöistä, kuulemaan uusimmat ideat. Kurssilla mm. kuvioidaan kankaita, neulotaan ja virkataan. Lopullinen sisältö päätetään yhdessä kurssilaisten kanssa ensimmäisellä kokoontumiskerralla. MUUT KÄDENTAIDOT 1157301 Joulupaja Vanha Kasino, ent. Käsityökeskus, Mutalantie 2 B, Joroinen pe 17.30 20.00, la ja su 10.00 15.00 29.11. 1.12.2019 Mari Hämäläinen 15 t 33 Joulupajassa valmistetaan valkoista vesileimakuvioitua paperia sekä kauniita koristeita kierrätyspaperista ja vanhoista kirjoista. Käsintehdystä paperista on mahdollista tehdä mm. joulukortteja, pieniä tauluja ja talvisia koristeita. 1157302 Hurmaavat himmelit Kuvansin koulu, teknisentyön luokka, Juhontie 6, Kuvansi ma 13.00 16.15 7.10. 25.11.2019 Eira Auvinen 16 t 33 Tutustutaan himmelin historiaan ja nykypäivään. Valmistetaan ulkokäyttöön soveltuva valohimmeli luonnonmateriaaleista. Mahdollista kokeilla himmelin valmistusta myös oljesta, mehupilleistä tai paperiputkista. Kokoontumiskerrat: 7.10., 28.10., 11.11. ja 25.11.2019. 1157303 Keväistä kotiin Kuvansin koulu, Kuvansintie 6, Kuvansi ti 17.00 19.30 17.3. 28.4.2020 Mari Hämäläinen 12 t 31 Kivaa keväistä kotiin. Askarrellaan kierrätys- ja luonnonmateriaaleja hyödyntäen mm. kauniita kukkapurkkeja, keväinen kranssi ja somisteita puutarhaan ja parvekkeelle. Kokoontumiskerrat: 17.3., 31.3., 14.4. ja 28.4.2020. VARKAUS ENTISÖINTI JA VERHOILU Entisöintiryhmiin ovat tervetulleita vasta-alkajat ja aiemmin harrastuksen aloittaneet opiskelijat. 1150101 Huonekalujen kunnostus ja verhoilu A Tehtaan koulu, entisöintiluokka, ma 12.30 15.45 Anne-Mari Eronen 96 t 84 1150102 Huonekalujen kunnostus ja verhoilu B Tehtaan koulu, entisöintiluokka, ma 16.15 19.30 Anne-Mari Eronen 96 t 84 1150103 Huonekalujen kunnostus ja verhoilu C Tehtaan koulu, entisöintiluokka, ti 13.00 16.15 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Anne-Mari Eronen 96 t 84 1150104 Huonekalujen kunnostus ja verhoilu D Tehtaan koulu, entisöintiluokka, ti 16.45 20.00 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Anne-Mari Eronen 96 t 84 PUUTYÖT Puutöitä, sorvausta, koristeveistoa ja huonekalujen entisöintiä opiskelijoiden toiveiden mukaan. 1151101 Puutyöt A Waltterin koulu, puutyöluokka, Varkaus ma 16.30 19.00 Timo Saarela 72 t 80 1151102 Puutyöt B Waltterin koulu, puutyöluokka, Varkaus ti 16.30 19.00 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Timo Saarela 72 t 80 METALLITYÖT 1152101 Metallityöt Kuoppakankaan koulu, Taitotalo, Urheilukatu 21, Varkaus to 17.00 19.30 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Pekka Kettunen 72 t 80 Valmistetaan pieniä metallitöitä ja korjataan moottorin osia. LUONNONMATERIAALITYÖT JA VEISTOKSET ERI TEKNIIKOIN 1153101 Ihanat veistokset pihalle Tehtaan koulu, entisöintiluokka, pe 13.00 15.30 17.1. 27.3.2020 Eira Auvinen 18 t 33 Valmistetaan omatekoisesta paperiruisjauhomassasta eläimiä ja peikkoja pihasomisteiksi. Hahmot muotoillaan katiskaverkosta, pinta tehdään paperiruisjauhomassasta. Hahmot voi vaatettaa tai somistaa mielenkiintoisella kollaasitekniikalla. Kokeileva ja rohkeasti eri materiaaleja ja työtapoja yhdistävä kurssi. Kokoontumiskerrat: 17.1., 31.1., 14.2., 28.2., 13.3. ja 27.3.2020. 1153102 Tunnelmaa pihaan luonnonmateriaaleista Kangaslammin koulu, Kangaslammintie 5, Kangaslampi la 10.00 13.15 26.10. 23.11.2019, 14.3. 4.4.2020 Eira Auvinen 24 t 39 Syyspuolella on mahdollista valmistaa pajusta ja risusta näyttävä tuki jouluvaloille. Kevätpuolella teemme risutuolin puutarhaan. Risutuoliin voi tehdä kesäkukkaistutuksen. Työn pohjaksi sopii esim. joutava putkirunkoinen tuoli. Kokoontumiskerrat: 26.10., 9.11., 23.11.2019 ja 14.3., 28.3., 4.4.2020. MOSAIIKKI- JA BETONITYÖT 1154101 Mosaiikki Tehtaan koulu, entisöintiluokka, ke 12.00 15.15 11.9. 27.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Mari Hämäläinen 96 t 84 Tutustutaan monipuolisesti erilaisiin mosaiikkitekniikoihin ja valmistetaan töitä sisustukseen ja puutarhaan. Työvälineitä ja tarvikkeita hankitaan tarvittaessa yhteistilauksilla. Töiden valmistuksessa voi myös hyödyntää kierrätysmateriaaleja kuten vanhoja astioita ja kaakelilaattoja. 1154102 Mosaiikkia viikonloppuisin Tehtaan koulu, entisöintiluokka, la 10.00 14.15 14.9. 23.11.2019, 11.1. 25.4.2020 Mari Hämäläinen 70 t 69 Kokoontumiskerrat: 14.9., 28.9., 12.10., 26.10., 9.11., 23.11.2019 ja 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 14.3., 28.3., 4.4., 25.4.2020. 1154103 Kuitubetonikulhot Tehtaan koulu, entisöintiluokka, to 17.00 20.15 23.4. 14.5.2020 Mari Hämäläinen 12 t 31 Tule tekemään kevyempiä betonitöitä! Valetaan kuitubetonista ohutseinäisiä kulhoja ja astioita sekä pintakäsitellään niitä maalaamalla ja kuvioimalla. Tutustutaan myös muotoilubetonin ja betonipastan käyttöön. Kokoontumiskerrat: 23.4., 7.5 ja 14.5.2020. KORUT Hopeakorut Valmistetaan koruja opiskelijoiden toiveiden mukaan. Opetellaan hopean työstämistä, juotostekniikoita ja kivenistutusta. Vanhoja hopealusikoita ja rikkoutuneita hopeakoruja voi myös käyttää. Materiaaleja voi ostaa kurssilta tai hankkia itse. Juotos- ja työvälinemaksu 10. 1155101 Hopeakorut A la ja su 9.00 15.45 28.9. 13.10.2019 Pirjo Manninen 32 t 45 Kokoontumiskerrat: 28. 29.9. ja 12. 13.10.2019. 1155102 Hopeakorut B la ja su 9.00 15.45 16.11. 1.12.2019 Pirjo Manninen 32 t 45 Kokoontumiskerrat: 16. 17.11., 30.11. ja 1.12.2019. 1155103 Hopeakorut C la ja su 9.00 15.45 8.2. 23.2.2020 Pirjo Manninen 32 t 45 Kokoontumiskerrat: 8.-9.2. ja 22. 23.2.2020. 22 23
1155104 Hopeakorut D la ja su 9.00 15.45 21.3. 5.4.2020 Pirjo Manninen 32 t 45 Kokoontumiskerrat: 21. 22.3. ja 4. 5.4.2020. 1155105 Koruja hopeasavesta la ja su 10.00 15.45 14.9. ja 15.9.2019 Pirjo Manninen 16 t 33 Art Clay- hopeasavi koostuu mikroskooppisen pienistä hopeahiukkasista, vedestä ja orgaanisista sidosaineista. Se näyttää ja tuntuu samalta kuin tavallinen savi ja on vapaasti muotoiltavissa. Työt suunnitellaan, muotoillaan, kuivatetaan, viimeistellään ja poltetaan koru-uunissa 650 asteessa 30 minuuttia. Hopeasavikoruun voi upottaa polton kestäviä synteettisiä zirkoni-kiviä, hienohopealenkkejä yms. Korut ovat polton jälkeen puhdasta hienohopeaa. Työväline- ja polttomaksu 5. 1155106 Koruja ja pienesineitä pronssisavesta ma 17.00 20.15 9.3. 6.4.2020 Pirjo Manninen 20 t 36 Pronssisavea voidaan muotoilla samaan tapaan kuin hopeasavea. Prometheus Bronze Clay -pronssisavi on metallisavi, josta voidaan valmistaa pronssisia koruja ja esineitä kuten nappeja, avaimenperiä, heloja, pieniä nimikylttejä ja nukkekodin esineistöä. Savi muotoillaan, kuivataan, viimeistellään ja poltetaan kaksivaiheisella uunipoltolla: hapetuspoltto ja sintrauspoltto aktiivihiilikylvyssä. Työväline- ja polttomaksu 10. MUU TEKNINEN TYÖ 1156101 Uistimien ja pilkkien valmistus Nuortentalo, Pajatila 2.krs, to 18.00 20.30 12.9. 10.12.2019, 9.1. 16.4.2020 Vesa Multanen 54 t 57 Tule tekemään mielesi mukaisia ottiuistimia ja -pilkkejä kokeneen tekijän opastuksella. Kurssilla voi tehdä puurunkoisia vaappuja ja metallisia lusikkauistimia. Pilkkipuolella voi tehdä tavanomaisten tasapainopilkkien lisäksi mikrotasapainoja ja suureen suosioon nousseita suurikokoisia kevennettyjä tasapainoja. OMPELU JA TILKKUTYÖT Ompelupaja Ommellaan vaatteita, asusteita ja sisustustekstiilejä opiskelijoiden toiveiden mukaan. 1160101 Ompelupaja A ti 9.00 12.15 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Pirjo Manninen 96 t 84 1160102 Ompelupaja B to 9.00 12.15 12.9. 28.11.2019, 9.1. 9.4.2020 Pirjo Manninen 96 t 84 1160106 Ompelua aloittelijoille ma 17.00 19.30 13.1. 24.2.2020 Pirjo Manninen 21 t 36 Ommellaan vaatteita, asusteita ja kodintekstiilejä helpoilla tekniikoilla opiskelijoiden toiveiden mukaan. Tutustutaan samalla ompelukoneiden ja saumureiden ominaisuuksiin. 1160103 Tilkkutyöt ti 17.00 19.30 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Pirjo Manninen 72 t 70 Suunnitellaan ja valmistetaan tilkkutöitä opiskelijoiden toiveiden mukaan. Kokeillaan tilkkutyökankaiden värjäystä ja kirjovaa ompelukonetta. Sopii hyvin myös tilkkutyöharrastusta aloittaville. 1160104 Kansallispukujen kunnostus la 9.00 14.00 5.10. 7.12.2019, 18.1. 28.3.2020 Katri Miettinen 66 t 67 Kurssilla voi kunnostaa vanhan kansallispuvun ja valmistaa pukuun uusia osia. Kokoontumiskerrat: 5.10., 26.10., 9.11., 23.11., 7.12.2019 ja 18.1., 1.2., 15.2., 29.2., 14.3., 28.3.2020. 1160105 Nahkatyöt ma 17.00 20.15 28.10. 9.12.2019 Pirjo Manninen 28 t 43 Ommellaan laukkuja, kasseja, vöitä, kukkaroita ja rukkasia kierrätysmateriaaleista. Tuunataan ja korjataan nahkavaatteita. Tuo ensimmäiselle kokoontumiskerralle mukanasi esim. vanhoja nahkavaatteita, jos sinulta niitä löytyy. Kirpputoreilta voi myös etsiä hyvää raaka-ainetta. Uusia nahkoja ja ompelutarvikkeita voidaan tarvittaessa tilata yhteistilauksena. LANKATYÖT 1161101 Helppoa nypläystä ke 17.00 19.30 2.10. 4.12.2019, 15.1. 18.3.2020 Katri Miettinen 30 t 43 Helppojen pitsien nypläystä eri materiaaleilla ja tekniikoilla. Kokoontumiskerrat: 2.10., 23.10., 6.11., 20.11., 4.12.2019 ja 15.1., 29.1., 12.2., 26.2., 18.3.2020. 1161102 Nypläys ke 14.00 16.30 11.9. 27.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Katri Miettinen 72 t 70 Pitsin nypläystä eri materiaaleilla ja tekniikoilla. 1162101 Crochet Cafe -virkkauskahvila Soisalo-opistotalo, Kahvila Kreeta, to 18.00 20.00 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Eine Kinnula 64 t 67 Virkkausta, kahvittelua ja rentouttavaa yhdessäoloa. Crochet Cafessa tutustumme uusimpiin virkkausideoihin ja trendeihin. Opettelemme uusia tekniikoita ja teemme virkaten kaunista kotiin, lapsille, itselle ja lahjaksi ystäville. Tutustumme käsityöblogeihin, Pinterestiin ja ohjeiden/ ideoiden löytämiseen internetistä. 1162102 Virkkaa pikkuiselle ke 18.00 20.00 25.9. 27.11.2019, 8.1. 11.3.2020 Eine Kinnula 27 t 43 Äidit, kummit, mummit ym. tervetuloa virkkaamaan vauvoille ja taaperoille kaikkea kivaa. Tutustumme kurssilla vauvavirkkauksen trendeihin blogia, YouTubea ja Pinterestiä hyödyntäen ja virkkaamme mm. hoivahelmiä, vaunu- tai turvakaukalokoristeita, vauvapeittoja, babytossuja ja vaikka pikkuprinsessan tylliunelman. Kokoontumiskerrat: 25.9., 30.10., 13.11., 27.11.2019 ja 8.1., 5.2., 19.2., 11.3.2020. Kurssiin sisältyy kokoontumiskertojen lisäksi verkkotyöskentelyä. KANKAANKUVIOINTI JA VÄRJÄYS 1163101 Kuviointia kasveilla pe 17.00 20.15, la ja su 10.00 15.00 20.9. 22.9.2019 Mari Hämäläinen 16 t 33 Tutustutaan kontaktivärjäykseen kankaalle, paperille ja huovalle. Kontaktivärjäys on kasvivärjäyksen menetelmä, jossa kangas kuvioidaan kasvien värejä ja muotoja käyttäen. Kasvit kiedotaan kankaiden sisään ja höyrytetään, jolloin kasvien väriaineet muodostavat kuviopintoja höyrytettävälle materiaalille. Varaa mukaan luonnonkuitukankaita esim. silkkiä, puuvillaa ja pellavaa. Kaunista kuviointia syntyy myös akvarellipaperille ja nahkapaperille. Kasveja ja kukkia löytyy kurssilta, mutta voit poimia mukaan myös omia. Yhteiskäytössä olevista materiaaleista kerätään tarvikemaksu. Kokoontumiskerrat: 20. 22.9.2019. KUDONTA Perehdytään kankaankudonnan perusasioihin; suunnitteluun, kankaan rakentamiseen, erilaisiin materiaaleihin ja kudontatekniikoihin.työt suunnitellaan ja valmistetaan ryhmätyönä. 1164101 Kudonta A Tehtaan koulu, kudontapiste, ma 9.00 12.15 Eira Auvinen 96 t 84 1164102 Kudonta B Tehtaan koulu, kudontapiste, to 17.30 20.00 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Eira Auvinen 72 t 70 1164103 Kevätkudonta Tehtaan koulu, kudontapiste, ma ja ke 17.15 20.30 4.5. 27.5.2020 Eira Auvinen 32 t 45 Kudonnasta kiinnostunut, tule rohkeasti kokeilemaan kudontaa valmiisiin loimiin. Kurssilla perehdytään kankaankudonnan perusasioihin. Kokoontumiskerrat: 4.5., 6.5., 11.5., 13.5., 18.5., 20.5., 25.5. ja 27.5.2020. 1164104 Kudonta Kudontatupa, Kangaslampi, Kangaslammintie 6, Kangaslampi pe 9.30 12.00 6.9. 29.11.2019, 10.1. 3.4.2020 Eira Auvinen 72 t 70 Perehdytään kudonnan perusasioihin; suunnitteluun, kankaan rakentamiseen, erilaisiin kudonnan materiaaleihin ja -tekniikoihin. Tutustutaan Collingwoodin kudontatekniikkaan. Ommellaan kudotuista kankaista valmiita tuotteita. 24 25 HUOVUTUS 1165101 Metsäneläimiä ja eläinhahmoja neulahuovuttamalla to 17.00 19.30 31.10. 28.11.2019 Mari Hämäläinen 15 t 33 Kootaan talvinen pienoismaailma neulahuovutetuista eläimistä lyhtyyn tai lasikuvun alle. Lyhtyyn tehdyn sommitelman voi sijoittaa myös ulos kuistille. Halutessasi voit varata mukaan tai valmistaa eläinhahmoille rekvisiittaa esim. pienet sukset, koreja ja pikkuruisia astioita. Kokoontumiskerrat: 31.10., 7.11., 14.11., 21.11. ja 28.11.2019. 1165102 Kesähuivi nunohuovutuksella pe 17.00 19.30, la ja su 10.00 15.00 8.5. 17.5.2020 Mari Hämäläinen 15 t 33 Huovutetaan keveä huivi silkkisifongista, silkkikuiduista ja merinovillasta. Kokoontumiskerrat: 8.5., 16.5. ja 17.5.2020. NUKET 1167101 Paperista naishahmo tai nukke sisustukseen Tehtaan koulu, entisöintiluokka, to 17.00 20.15 23.1. 2.4.2020 Mari Hämäläinen 28 t 43 Valmistetaan paperimassasta muotoilemalla sekä paperia muokkaamalla ja värjäämällä naishahmoja tai pelkistettyjä nukkeja. Vartalon naishahmolle voi muotoilla myös metalliverkosta tai koota esim. astioista tai metalliesineistä. Vaatetukseen voi yhdistellä myös paperitekstiiliä tai kankaita ja pitsiä. Kokoontumiskerrat: 23.1., 6.2., 20.2., 12.3., 19.3., 26.3. ja 2.4.2020. KÄSITYÖPAJAT 1168101 Käsityöpaja ma 12.45 16.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 16.3.2020 Eira Auvinen 44 t 53 Tutustutaan erilaisiin käsityötekniikoihin kuten kankaanpainanta ja -värjäys, klipsuja lankatyöt, huovutus, ompelu ja luonnonmateriaalityöt. Kokoontumiskerrat: 9.9., 16.9., 30.10., 21.10., 4.11, 18.11.2019 ja 13.1., 27.1., 10.2., 24.2., 16.3.2020. 1168102 Käsityöpaja Könönpellon koulu, Kivipurontie 8 10, Varkaus ti 18.00 20.30 3.9. 26.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Eira Auvinen 72 t 70 Tutustutaan erilaisiin käsityötekniikoihin esim. kankaanpainanta ja -värjäys, lankatyöt, ompelu ja luonnonmateriaalityöt. 1168103 Käsitöitä ja posliininmaalausta Toukola, Viljolahdentie 1717, Viljolahti ma 12.00 14.30 Ulla-Riitta Immonen 72 t 70 Tehdään perinteisiä käsitöitä kuten kankaankudontaa, neulakinnastekniikkaa, pitsejä ja punontoja. Lisäksi posliininmaalausta, lasitöitä ja mosaiikkia kurssilaisten toiveet huomioiden. MUUT KÄDENTAIDOT Kädentaidot 1157101 Uutta kepparin kanssa -kesäkurssi koululaisille Kangaslammin koulu, Kangaslammintie 5, Kangaslampi ti, ke ja to 10.00 13.30 2.6. 4.6.2020 Susanne Ylikesti 12 t 31 Kirmaa kesälomalle kepparin kanssa! Valmistetaan keppihevoset, joiden kanssa harjoitellaan uutta, esim. hevosen hoitamista sekä eri lajeja kuten koulu-, este- ja maastoratsastusta. Katso käsityökoulu -sivulla 51
Kotitalous HEINÄVESI 8102401 Makuja Pustalta Heinäveden yläkoulu, kotitalousluokka, la 10.00 13.30 26.10.2019 Erika Megyes 4 t 16 Tutustutaan unkarilaisiin makuihin ja ruokakulttuuriin. Valmistetaan yhdessä menukokonaisuus ja nautitaan se unkarilaisen musiikin säestyksellä. Opettaja perii raaka-ainemaksun 5 / hlö. JOROINEN 8102301 Monipuolista kasvisruokaa Joroisten yhtenäiskoulu, kotitalousluokka, ke 17.30 20.45 11.9.2019 Henna Pöllänen 4 t 16 Valmistetaan herkullisia ruokia ja leivonnaisia syksyn kasvissatoa monipuolisesti hyödyntäen. Opettaja perii opiskelijoilta raaka-ainemaksun 10 / hlö. 8102302 Vaihtoehdot lihalle Joroisten yhtenäiskoulu, kotitalousluokka, to 17.30 20.45 14.11.2019 Henna Pöllänen 4 t 16 Lihan tuottaminen kuluttaa maapalloamme varoja moninkertaisesti kasvisten tuottamiseen verrattuna. Miten lihan voi korvata osittain tai kokonaan omassa ruokavaliossa? Tutustutaan erilaisiin markkinoilla oleviin lihankorvikkeisiin ja valmistetaan ilmastoystävällisempää ruokaa ravintoaineista ja hyvästä mausta tinkimättä. Opettaja perii raaka-ainemaksun 10 / hlö. 8102303 Teeilta Joroisten yhtenäiskoulu, kotitalousluokka, ti 17.30 20.45 21.1.2020 Henna Pöllänen 4 t 16 Tee on veden jälkeen maailman suosituin juoma, mutta mikä teelaaduista on oma suosikkisi? Illan aikana tutustutaan erilaisiin teelaatuihin sekä valmistetaan ihania suolaisia ja makeita herkkuja teen kaveriksi. Opettaja perii raaka-ainemaksun n. 10 / hlö. 8102304 Isovanhempien ja lasten yhteinen kokkausilta Joroisten yhtenäiskoulu, kotitalousluokka, ke 17.30 20.00 27.11.2019 Henna Pöllänen 3 t 16 Valmistetaan suolaista ja makeaa syötävää lähestyvä joulu huomioiden. Kokkausilta on tarkoitettu isovanhemmille ja heidän lapsenlapsilleen (n. 6-vuotiaasta alkaen), mutta lapsi voi osallistua myös esimerkiksi kummin tai muun tärkeän aikuisen seurassa. Opettaja perii raaka-ainemaksun 5 / hlö. 8102305 Ruokatuulia Euroopasta Joroisten yhtenäiskoulu, kotitalousluokka, to 17.30 20.45 30.1.2020 Henna Pöllänen 4 t 16 Valmistetaan eurooppalaisittain runsas illallinen alku-, pää- ja jälkiruokineen. Opettaja perii raaka-ainemaksun 10 / hlö. VARKAUS 8102101 Monipuolista kasvisruokaa Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ti 17.30 20.45 10.9.2019 Henna Pöllänen 4 t 16 Valmistetaan herkullisia ruokia ja leivonnaisia syksyn kasvissatoa monipuolisesti hyödyntäen. Opettaja perii opiskelijoilta raaka-ainemaksun 10 / hlö. Miehet kauhan varressa Viime syksynä suuren suosion saaneet miesten kokkausillat jatkuvat! Kurssilla valmistetaan erilaisia ruokia ja leivonnaisia oppilaiden toiveet huomioiden. Mukaan ovat tervetulleita kaikki ruoanvalmistuksesta kiinnostuneet miehet iästä ja taitotasosta riippumatta. Opettaja perii raaka-ainemaksun n. 10 / hlö / kokoontumiskerta. 8102102 Miehet kauhan varressa 1 Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ti 17.30 20.45 24.9. 8.10.2019 Henna Pöllänen 12 t 31 8102110 Miehet kauhan varressa 2 Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ke 17.30 20.45 18.3.2020 Henna Pöllänen 4 t 16 Ei edellytä osallistumista 1. kurssille. 8102103 Lasten kokkausilta Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ti 17.30 20.00 29.10. 5.11.2019 Henna Pöllänen 6 t 22 Valmistetaan suolaista ja makeaa syötävää sekä harjoitellaan perusruoanvalmistustaitoja. Kokkausilta on tarkoitettu n. 9 13-vuotiaille, mutta myös vanhemmat lapset ovat tervetulleita mukaan. Opettaja perii raaka-ainemaksun n. 5 8 / hlö / kokoontumiskerta. Kokoontumiskerrat: 29.10. ja 5.11.2019. 8102104 Normaalipainoa tukeva ruokavalio Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ke 17.30 20.45 6.11.2019 Henna Pöllänen 4 t 16 Normaalipaino ehkäisee monia erilaisia sairauksia, mutta miten ruokavalion avulla voi parhaiten vaikuttaa painoonsa ja omaan hyvinvointiinsa? Valmistetaan terveellistä ja ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa. Illan aikana on myös mahdollista keskustella omasta ruokavaliosta ja saada konkreettisia vinkkejä painonhallintaan. Opettaja perii raaka-ainemaksun n. 10 / hlö. 8102105 Isovanhempien ja lasten yhteinen kokkausilta Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ti 17.30 20.00 26.11.2019 Henna Pöllänen 3 t 16 Valmistetaan suolaista ja makeaa syötävää lähestyvä joulu huomioiden. Kokkausilta on tarkoitettu isovanhemmille ja heidän lapsenlapsilleen (n. 6-vuotiaasta alkaen), mutta lapsi voi osallistua myös esimerkiksi kummin tai muun tärkeän aikuisen seurassa. Opettaja perii raaka-ainemaksun 5 / hlö. 8102106 Teeilta Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus to 17.30 20.45 16.1.2020 Henna Pöllänen 4 t 16 Tee on veden jälkeen maailman suosituin juoma, mutta mikä teelaaduista on oma suosikkisi? Illan aikana tutustutaan erilaisiin teelaatuihin sekä valmistetaan ihania suolaisia ja makeita herkkuja teen kaveriksi. Opettaja perii raaka-ainemaksun n. 10 / hlö. 8102107 Ruokatuulia Euroopasta Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ti 17.30 20.45 28.1.2020 Henna Pöllänen 4 t 16 Valmistetaan eurooppalaisittain runsas illallinen alku-, pää- ja jälkiruokineen. Opettaja perii raaka-ainemaksun 10 / hlö. Ruokatuulia kaukomailta Valmistetaan runsas illallinen alku-, pääja jälkiruokineen lainaten makuja mm. Meksikosta, Aasiasta ja Amerikasta. Opettaja perii raaka-ainemaksun 10 / hlö. 8102108 Ruokatuulia kaukomailta A Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ti 17.30 20.45 25.2.2020 Henna Pöllänen 4 t 16 8102109 Ruokatuulia kaukomailta B Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus to 17.30 20.45 27.2.2020 Henna Pöllänen 4 t 16 Kotitalous 8102111 Vaihtoehdot lihalle Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus to 17.30 20.45 23.4.2020 Henna Pöllänen 4 t 16 Lihan tuottaminen kuluttaa maapalloamme varoja moninkertaisesti kasvisten tuottamiseen verrattuna. Miten lihan voi korvata osittain tai kokonaan omassa ruokavaliossa? Tutustutaan erilaisiin markkinoilla oleviin lihankorvikkeisiin ja valmistetaan ilmastoystävällisempää ruokaa ravintoaineista ja hyvästä mausta tinkimättä. Opettaja perii raaka-ainemaksun 10 / hlö. 8102112 Leivontaan makeaa ja suolaista Waltterin koulu, kotitalousluokka, C-talo A-rappu, Urheilukatu 21, Varkaus ti ja ke 17.30 20.45 24.3. ja 25.3.2020 Henna Pöllänen 8 t 22 Valmistetaan monipuolisesti suolaisia ja makeita leivonnaisia myös erityisruokavaliot huomioiden. Toiveita voi esittää opettajalle hennamar@gmail.com. Opettaja perii raaka-ainemaksun 10 / hlö. 8310111 Hyvinvointia liikunnasta ja ruokavaliosta Liikuntatalo, peilisali, Järvelänkatu 12, Varkaus ti 17.30 18.30 8.4. 5.5.2020 Sanna-Maija Loikkanen ja Henna Pöllänen 10 t 22 Normaalipaino ehkäisee monia erilaisia sairauksia, mutta miten liikunnan ja ruokavalion avulla voi parhaiten vaikuttaa painoonsa ja omaan hyvinvointiinsa? Kurssilla kuulet keskustelevan luennon hyvinvointia tukevasta ravitsemuksesta, valmistetaan terveellistä ja ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa sekä saadaan vinkkejä ilon löytämiseksi liikunnasta. Kotitalousosuudesta opettaja perii raaka-ainemaksun n. 10 / hlö. Kokoontumiskerrat: Ke 8.4. klo 17.30 19.00 Luento ravitsemuksesta, Nuorten talon auditorio, Sanna- Maija Loikkanen Ke 15.4. klo 17.30 20.45 Normaalipainoa tukeva ruokavalio, Waltterin koulun kotitalousluokka, Henna Pöllänen Ti 21.4., 28.4. ja 5.5. klo 17.30 18.30 Liikunta, Liikuntatalon peilisali/ ulkoilu, Sanna-Maija Loikkanen. 26 27
Kielet Oppikirja on mainittu kurssin yhteydessä. Kirja kannattaa hankkia vasta sitten, kun kurssin alkaminen on varmistunut. Ensimmäiselle tunnille voi tulla ilman oppikirjaa. Perustaso A1 Ymmärtää hitaasta ja selkeästä puheesta yksinkertaisia perustason ilmauksia, jotka liittyvät suoraan omaan elämään tai jotka koskevat välitöntä konkreettista ympäristöä. Pystyy ymmärtämään joitakin asioita helppotajuisista ja lyhyistä teksteistä. Selviää kaikkein yksinkertaisimmissa puhetilanteissa, mutta puhe on hidasta ja hyvin katkonaista ja ääntämisessä ja/tai kielen hallinnassa voi olla puutteita. Pystyy kirjoittamaan erittäin lyhyitä tekstejä, joissa on lukuisia kielellisiä puutteita. A2 Ymmärtää selkeää ja yksinkertaistettua puhetta, joka käsittelee jokapäiväisiä ja tuttuja asioita. Ymmärtää helposti lyhyitä, yksinkertaisia tekstejä ja saa selville pääasiat jokapäiväisen elämän aihepiirejä käsittelevistä teksteistä. Selviää rutiininomaisissa yksinkertaista tiedonvaihtoa vaativissa puhetilanteissa, vaikka ääntäminen tai kielen hallinta voi olla vielä puutteellista. Pystyy kirjoittamaan suppeita, yksinkertaisia tekstejä jokapäiväisistä asioista, mutta teksti voi olla hajanaista. Keskitaso B1 Ymmärtää pidempää yhtäjaksoista puhetta ja keskeisen ajatuksen monista televisio- ja radio-ohjelmista, jos aihepiiri on tuttu ja puhetempo normaali. Ymmärtää tavallisia jokapäiväisen elämän tekstejä, mutta vaativammat tekstit, joiden aihepiiri on vieras, saattavat tuottaa vaikeuksia. Selviää tavallisimmissa käytännön puhetilanteissa ja pystyy kirjoittamaan yksinkertaista, yhtenäistä tekstiä tavallisista aiheista, vaikkakin kieliopilliset ja sanastolliset puutteet toisinaan vaikeuttavat ymmärtämistä. B2 Ymmärtää normaalitempoista puhetta yleisistä aihepiireistä, mutta joitakin yksityiskohtia saattaa jäädä ymmärtämättä. Nopea puhekieli ja murteellisuudet tuottavat kuitenkin vaikeuksia. Ymmärtää vaivatta yleisiä aihepiirejä käsitteleviä tekstejä, joskin muutamat tekstin välittämät sävyerot voivat jäädä epäselviksi. Selviää melko hyvin erilaisissa sekä virallisissa että epävirallisissa puhetilanteissa. Pystyy kirjoittamaan sekä yksityisiä että puolivirallisia tekstejä ja esittämään ajatuksiaan yhtenäisinä kokonaisuuksina. Ylin taso C1 Ymmärtää kaikenlaista normaalitempoista puhetta, vaikka joskus ymmärtäminen voi vaatia ponnistelua, jos aihepiiri tai asian käsittely on vierasta. Ymmärtää rakenteellisesti ja kielellisesti monimutkaisia tekstejä ja oman aikamme kirjallisuutta. Puhuu ja kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti erilaisista aiheista, mutta harvinaisten sanojen ja monimutkaisten lauserakenteiden käyttö saattaa kuitenkin tuottaa vaikeuksia. C2 Ymmärtää vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Ilmausten hienot sävyerot tuottavat enää harvoin vaikeuksia. Puhuu ja kirjoittaa erittäin sujuvasti tilanteeseen sopivalla tyylillä ja pystyy ilmaisemaan hienojakin merkitysvivahteita. Kieliopin ja sanaston hallinta on varmaa lähes kaikissa tilanteissa, ja pienetkin puutteet ovat harvinaisia. (Lähde: Yleisten kielitutkintojen perusteet 2011. Määräys 24/011/2011. Opetushallitus.) HEINÄVESI SUOMI, JATKO 1211401 Puhutaan suomea Otto Kotilaisen koulu, Keskuksenkuja 2, Heinävesi ma ja to 9.00 11.15 1.6. 25.6.2020 Olga Kuusela 24 t 32 Suomen kieltä perustaidot osaaville. Pääpaino on puhutussa kielessä, tekstejä ja kielioppia unohtamatta. Oppitunteja pidetään myös luokan ulkopuolella. Taitotaso A2. Opettajan omat materiaalit. ENGLANTI, JATKO 1231401 English for you, too 1 Varjentiinin sali, Virastokuja 4, Heinävesi to 10.00 11.30 12.9. 5.12.2019, 16.1. 23.4.2020 Lea Lyytikäinen 50 t 60 Englantia 2 3 vuotta opiskelleille. Opiskellaan rauhalliseen tahtiin englannin kielen perusrakenteita ja sanastoa sekä keskitytään suullisen kielitaidon harjoitteluun. Taitotaso A1. Oppikirja: English for you, too 1, sivulta 75 lähtien. 1231402 Steps into English 3 Varjentiinin sali, Virastokuja 4, Heinävesi to 15.00 16.30 12.9. 5.12.2019, 16.1. 23.4.2020 Lea Lyytikäinen 50 t 60 Englantia 3 5 vuotta opiskelleille. Edetään rauhalliseen ja rentoon tahtiin. Kerrataan ja syvennetään aiemmin opittua. Keskitytään arkielämän englannin kieleen ja suullisen kielitaidon harjoitteluun. Taitotaso A1. Oppikirja: Steps into English 3, sivulta 63 lähtien. VENÄJÄ, JATKO 1261401 Venäjän kielen jatko 1 Otto Kotilaisen koulu, luokka, Keskuksenkuja 2, Heinävesi ti 17.00 18.30 10.9. 3.12.2019, 7.1. 14.4.2020 Ewa Lewandowska 52 t 61 Venäjän alkeet osaaville tai yhden vuoden opiskelleille. Opiskellaan venäjän kielen perusrakenteita ja sanastoa. Pääpaino on suullisessa kielitaidossa ja arkipäivän kielenkäyttötilanteissa. Oppikirja: Pora 1. 1261402 Venäjän kielen jatko 4 Karvion koulu, Venevalkamantie 2, Karvio ke 17.30 19.00 11.9. 4.12.2019, 8.1. 15.4.2020 Ewa Lewandowska 52 t 61 28 29 Kielet Venäjää 2 3 vuotta opiskelleille. Kerrataan ja täydennetään venäjän kielen taitoja, opetellaan keskustelemaan erilaisista aiheista ja laajennetaan sanavarastoa. Taitotaso A2-B1. Oppikirja: Pora 2 ja opettajan materiaali. ITALIA, ALKEET 1280401 Italian kielen alkeet matkailijoille Otto Kotilaisen koulu, Keskuksenkuja 2, Heinävesi la ja su 12.00 15.15 1.2. 9.2.2020 1.-2.2. ja 8.-9.2.2020 Liisa Kärkkäinen 16 t 33 Italian lyhytkurssi matkailijoille tai vasta-alkajille mukavassa tunnelmassa. Harjoitellaan tervehdyksiä, ostosten tekoa, ravintolassa tilaamista, matkalippujen ostamista, hotellisanastoa ym. Opitaan hyödyllistä sanastoa ja perusfraaseja sekä saadaan tietoa matkakohteista. Opettajan materiaali. Kokoontumiskerrat: 1.2. 2.2. ja 8.2. 9.2.2020. JOROINEN SUOMI, JATKO 1211301 Suomen kieltä hitaasti edeten Famifarm/ kahvio, Kartanotie 1, Joroinen ti 13.45 15.15 27.8. 17.12.2019 Jaana Viljakainen 32 t 47 Hieman suomen kieltä osaaville. Opiskellaan hitaasti edeten suomen kielen perussanastoa ja -rakenteita ja työelämäsanastoa. Oppikirja: Suomen mestari 1 kappaleesta 6. 1211302 Suomen kieltä nopeasti edeten Famifarm/ kahvio, Kartanotie 1, Joroinen Ke 13.45 15.15 28.8. 18.12.2019 Jaana Viljakainen 32 t 47 Hieman suomen kieltä osaaville. Opiskellaan nopeasti edeten suomen kielen perussanastoa ja -rakenteita ja työelämäsanastoa. Oppikirja: Suomen mestari 1, kappaleesta 6 eteenpäin. 1211303 Puhutaan suomea Joroisten yhtenäiskoulu, yläkoulun luokka, to 17.30 19.00 12.9. 24.10.2019 Jaana Viljakainen 12 t 31 Suomen kieltä perustaidot osaaville. Pääpaino on puhutussa kielessä, tekstejä ja kielioppia unohtamatta. Oppitunteja pidetään myös luokan ulkopuolella.
Kielet Maksulliset kohteet ovat omakustanteisia. Taitotaso A2. Opettajan omat materiaalit. ENGLANTI, JATKO 1231301 English for you, too!, Starter Joroisten seurakunta, Kuvansin toimitila, Kaupparinteentie 8 A 9, Kuvansi ke 13.00 14.30 11.9. 11.12.2019, 15.1. 29.4.2020 Katsiaryna Massinen 52 t 61 Englantia joskus alkeita opiskelleille, jotka kaipaa niiden kertausta. Harjoitellaan rauhalliseen tahtiin englannin kielen käyttöä arkielämän tilanteissa. Opitaan kertomaan perusasiat itsestä ja perheestä, tutustutaan arkeen, kotiin ja harrastuksiin liittyvään sanastoon. Taitotaso A1. Oppikirja: English for you, too! Starter, kappaleesta 7. 1231302 English for you, too 4 Kuvansin koulu, Kuvansintie 6, Kuvansi ti 15.00 16.30 10.9. 26.11.2019, 14.1. 28.4.2020 Katsiaryna Massinen 52 t 61 Englantia 4 5 vuotta opiskelleille. Kerrataan ja syvennetään englannin perusrakenteita, laajennetaan aiemmin opittua sanavarastoa, tutustutaan eri-ikäisiin amerikanenglantia puhuviin henkilöihin sekä heidän arkeensa ja juhliinsa. Kielioppi: plusvamperfekti, passiivinpreesens, relatiivi- ja indefiniittipronominit. Taitotaso A2-B1. Oppikirja: English for you, too 4, kappaleesta 4. VENÄJÄ, ALKEET 1260301 Venäjän kielen alkeet Joroisten yläkoulu, luokka D9, la 10.00 12.15 18.1. 4.4.2020 Katsiaryna Massinen 21 t 36 Venäjän kielen alkeet alusta. Opetellaan käyttämään peruskieliopin rakenteita ja selviämään yksinkertaisista puhetilanteista esim. kertomaan itsestään ja lähiympäristöstä. Harjoitellaan puheen ääntämistä ja aktivointia. Oppikirja sovitaan opettajan kanssa. Kokoontumiskerrat: 18.1., 1.2., 15.2., 29.2., 14.3., 28.3. ja 4.4.2020. ESPANJA, ALKEET 1270301 Espanjan kielen alkeet matkailijoille Toenperän kirjasto, Joroisten kirjasto, Mutalantie 3A, Joroinen la 11.00 12.30 14.9. 30.11.2019 Irina Harjunheimo 20 t 38 Espanjan kieltä vasta-alkajille. Opetellaan rennosti arkielämän perusasioita espanjaksi aiheina kaupassa asiointi, itsestään ja muista kertominen, asuminen ja perhe. Käydään läpi peruskielioppia, mutta se ei ole pääosassa. Opettajan materiaali. ESPANJA, JATKO 1271301 Espanjan kielen jatko 1 Kuvansin koulu, Kuvansintie 6, Kuvansi ti 18.30 20.00 10.9. 26.11.2019, 7.1. 21.4.2020 Irina Harjunheimo 52 t 61 Espanjan alkeet tai muutaman sanan espanjaksi osaaville. Jatketaan espanjan opiskelua leppoisasti. Pääpaino on puhumisessa ja aiheina mm. kellonajat, kuukaudet ja sää. Kieliopin osalta käydään läpi objekti, genetiivi, omistusrakenne ja sijamuotoja. Taitotaso A1. Oppikirja: Fantástico 1, kappaleesta 7. ITALIA, ALKEET 1280301 Italian kielen alkeet matkailijoille Kuvansin koulu, Kuvansintie 6, Kuvansi la ja su 12.00 15.15 28.-29.3 ja 4.-5.4.2020 Liisa Kärkkäinen 16 t 33 Italian lyhytkurssi matkailijoille tai vasta-alkajille mukavassa tunnelmassa. Harjoitellaan tervehdyksiä, ostosten tekoa, ravintolassa tilaamista, matkalippujen ostamista, hotellisanastoa ym. Opitaan hyödyllistä sanastoa ja perusfraaseja sekä saadaan tietoa matkakohteista. Opettajan materiaalia. Kokoontumiskerrat: 28. 29.3. ja 4. 5.4.2020. VARKAUS SUOMI, ALKEET 1210101 Suomen kielen alkeet, Finnish for beginners Soisalo-opistotalo, luokka 302, ti ja to 17.00 18.30 10.9. 21.11.2019, 14.1. 14.4.2020 Sari Lind 88 t 71 The course is intended for absolute beginners with no prior knowledge of Finnish. Tuesdays and Thursdays 17.00 16.30. Opetuskielenä suomi ja tarvittaessa englanti. Kokoontumiset tiistaisin ja torstaisin. Coursebook: Suomen mestari 1. If you need more information about Finnish language courses, please e-mail: miia.impio@soisalo-opisto.fi SUOMI, JATKO 1211101 Suomen kielen jatko Soisalo-opistotalo, luokka 302, ti 18.30 20.00 10.9. 19.11.2019, 14.1. 14.4.2020 Sari Lind 46 t 47 Suomea kielen alkeet osaaville. Oppikirja: Suomen mestari 2. RUOTSI, JATKO 1221101 Ruotsin kertaus ti 11.30 13.00 10.9. 26.11.2019, 14.1. 31.3.2020 Anneli Ruuskanen 44 t 57 Muutaman vuoden ruotsia lukeneille tai esim. perus-/ keskikoulun opintojen kertaajille. Leppoisaa ruotsin kielen opiskelua, jossa pääpaino on suullisen kielitaidon aktivoinnissa ja sanavaraston kartuttamisessa. Taitotaso A2-B1. Oppikirja: Häng med 2, stycket 6. ENGLANTI, JATKO 1231101 English for you, too 3 ti 10.00 11.30 10.9. 26.11.2019, 14.1. 31.3.2020 Anneli Ruuskanen 44 t 57 Englantia 3 4 vuotta opiskelleille tai perus- tai keskikoulun opintojen kertaajille. Opetellaan kielen perusrakenteita (aikamuodot, apuverbit, prepositiot, artikkelin käyttö jne.), laajennetaan sanavarastoa sekä harjoitellaan erilaisia kommunikaatiotilanteita pareittain ja pienissä ryhmissä. Taitotaso A2-B1. Oppikirja: English for you, too Book 3, unit 5. 1231102 Stepping Stones 1 to 16.30 18.00 12.9. 28.11.2019, 16.1. 2.4.2020 Katsiaryna Massinen 44 t 57 Englantia 4 5 vuotta opiskelleille, joilla englannin keskeisimmät perusrakenteet ovat tuttuja, mutta jotka kaipaavat kannustusta puhumisen harjoitteluun. Vahvistetaan myös perusrakenteiden hallintaa ja laajennetaan sanavarastoa. Keskustellaan harrastuksista ja vapaa-ajasta, matkustamisesta, ruuanlaitosta, shoppailusta, jne. Taitotaso A2-B1. Oppikirja: Stepping Stones 1, kappaleesta 4. 1231103 Stepping Stones 2 ma 11.30 13.00 9.9. 25.11.2019, 13.1. 30.3.2020 Anneli Ruuskanen 44 t 57 Englantia useita vuosia opiskelleille, joille kielen perusrakenteet ja keskeinen sanasto on tuttuja. Opiskellaan englantia monipuolisesti ja aktivoidaan puhe-, kuuntelu- ja kommunikaatiotaitoja. Lisäksi opetellaan uutta ajankohtaista sanastoa ja kerrataan kielioppia. Taitotaso B1. Oppikirja: Stepping Stones 2. 1231104 Stepping Stones 3 ma 10.00 11.30 9.9. 25.11.2019, 13.1. 30.3.2020 Anneli Ruuskanen 44 t 57 Keskitason englannin kurssilla harjoitellaan monipuolisesti puhe-, kuuntelu- ja kommunikaatiotaitoja sekä opetellaan nykyaikaiseen aikuiseen elämänmenoon liittyvää sanastoa. Kurssi aloitetaan kertaamalla englannin perusrakenteita ja sanastoa. Kurssin aikana siirrytään Stepping Stones 3 oppikirjaan sen ilmestyttyä loppuvuodesta 2019. Taitotaso B1-B2. Oppikirja: Stepping Stones 3. 1231105 New Total English ti 17.00 18.30 10.9. 26.11.2019, 14.1. 31.3.2020 Katsiaryna Massinen 44 t 57 Monipuolisesti kielitaitoa aktivoiva ylemmän keskitason kurssi yli 5 vuotta opiskelleille. Keskustellaan mm. elämän kokemuksista, työstä, muistohetkistä, jne. Kielioppi: modaaliverbit, fraasiverbit ja aiemmin opitun kertausta: konditionaalit, perfekti ja pluskvamperfekti. Taitotaso B1-B2. Oppikirja: New Total English Intermediate Students Book, kappaleesta 9. Kevätkaudella aloitetaan uusi kirja. 1231106 English File Intermediate ma 13.15 14.45 9.9. 25.11.2019, 13.1. 30.3.2020 Katsiaryna Massinen 44 t 57 Monipuolisesti kielitaitoa aktivoiva ylemmän keskitason kurssi yli 5 vuotta opiskelleille, jotka tuntevat englannin keskeiset perusrakenteet, mutta haluaa ylläpitää aikaisemmin hankittua kielitaitoa ja laajentaa sanavarastoaan. Keskustellaan ihmisten tavalliseen arkeen liittyvät asioista. Lisäksi kerrataan peruskieliopin rakenteita. Taitotaso B1-B2. Oppikirja: English File Intermediate Student s Book, kappaleesta 4. SAKSA, ALKEET 1240101 Saksan kielen alkeet ke 18.15 19.45 11.9. 27.11.2019, 15.1. 8.4.2020 Dörte Leupold-Törrönen 46 t 57 Saksan kieltä vasta-alkajille. Opetellaan arkielämän saksaa puhumalla ja kirjoittamalla leppoisaan tahtiin. Oppikirja: Freut mich 1. SAKSA, JATKO 1241101 Puhutaan saksaa ke 16.30 18.00 11.9. 27.11.2019, 15.1. 1.4.2020 Dörte Leupold-Törrönen 44 t 57 Saksaa vähintään kaksi vuotta opiskelleille tai niille, jotka ovat aiemmin lukeneet saksaa. Kerrataan aiemmin opittua ja opitaan arkielämän saksaa puhumalla ja kirjoittamalla. Taitotaso A2-B1. Oppikirja: Einverstanden 3, kappaleesta 9. RANSKA, JATKO 1251101 Puhutaan ranskaa ke 14.45 16.15 11.9. 27.11.2019, 15.1. 1.4.2020 Dörte Leupold-Törrönen 44 t 57 Ranskan kieltä pohjatiedon omaaville ja niille, jotka tarvitsevat ranskan kieltä esim. vapaa-aikana. Kerrataan ensin aiemmin opittuja asioita. Opetellaan käyttämään kieltä arkielämän tilanteissa. Kirjan avulla tutustutaan Ranskan alueeseen ja kaupunkiin. Aihepiirejä ovat ranskalainen elämäntapa arkena, töissä, lomalla ja vapaa-aikana joko perheen tai ystävien kesken. Taitotaso A2-B1. Oppikirja: Parfait 3: Parfait! VENÄJÄ, ALKEET 1260101 Venäjän kielen alkeet to 18.00 19.30 12.9. 28.11.2019, 16.1. 16.4.2020 Katsiaryna Massinen 46 t 57 Venäjän kieltä vasta-alkajille. Opetellaan käyttämään peruskieliopin rakenteita ja selviämään yksinkertaisista puhetilanteista esim. kertomaan itsestään ja lähiympäristöstä. Harjoitellaan puheen ääntämistä ja aktivointia. Oppikirja: Kafe Piter 1. VENÄJÄ, JATKO 1261101 Venäjän kielen jatko 3 Soisalo-opistotalo, luokka 302, ma 17.00 18.30 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Katsiaryna Massinen 44 t 57 Venäjän kieltä pari vuotta opiskelleille. Tutustutaan yksityiskohtaisesti nyky-venäjään. Keskustellaan mm. venäläisten vapaa-ajanvietosta, matkustamisesta, juhlista, jne. Lyhyesti kerrataan kielioppia ja sanastoa entisistä kappaleista sekä opetellaan uutta. Kielioppi: sijamuodot yksikössä, futuuri ja järjestysluvut. Taitotaso A1. Oppikirja: Kafe Piter 1, kerrataan kappaleet 7-11 ja tämän jälkeen kappaleesta 12 alkaen. 1261102 Venäjän kielen jatko 7 Soisalo-opistotalo, luokka 302, ma 18.30 20.00 9.9. 18.9.2019, 13.1. 6.4.2020 Katsiaryna Massinen 44 t 57 Venäjää yli 5 vuotta opiskelleille. Keskustellaan mm. arkielämästä, ravinnosta, luonnosta ja ihmissuhteista sekä lyhyesti kerrataan kielioppia ja sanastoa entisistä kappaleista. Kielioppi: Sijamuodot monikossa, verbin aspektit ja imperatiivi (kertaus), kieltopronominit, tarkat kellonajat. Taitotaso A2-B1. Oppikirja: Kafe Piter 2, kappaleesta 12 alkaen. ESPANJA, ALKEET 1270101 Espanjan kielen alkeet matkailijoille ma 18.00 19.30 9.9. 25.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Irina Harjunheimo 46 t 57 Espanjan kieltä vasta-alkajille. Harjoitellaan hauskasti ja rennosti arkielämässä tarvittavaa käytännön kieltä, esim. asiointia kaupassa ja liikenteessä, itsestään ja perheestään kertomista. Käydään läpi peruskielioppia, mutta se ei ole pääosassa. Opettajan materiaali. 30 31
Kielet ESPANJA, JATKO 1271101 Espanjan kielen jatko 3 ma 16.30 18.00 9.9. 25.11.2019, 13.1. 30.3.2020 Irina Harjunheimo 44 t 57 Espanjaa muutaman vuoden opiskelleille. Pääpaino on puhumisessa. Kieliopin osalta käydään läpi säännöllinen ja epäsäännöllinen perfekti, adjektiivin vertailumuodot, refleksiiviverbejä, futuuri ja datiiviverbejä. Taitotaso A1-A2. Oppikirja: Fantástico 2, kappale 1. 1271102 Espanjan kielen jatko 5 ti 15.00 16.30 10.9. 26.11.2019, 14.1. 31.3.2020 Irina Harjunheimo 44 t 57 Espanjaa muutaman vuoden opiskelleille. Pääpaino on puhumisessa. Kieliopin osalta käydään läpi preteriti, datiivi ja akkusatiivi. Taitotaso B1-B2. Oppikirja: Fantástico 3, kappale 3. 1271103 Espanjan kielen jatko 7 8 ti 16.30 18.00 10.9. 26.11.2019, 14.1. 31.3.2020 Irina Harjunheimo 44 t 57 Espanjaa vähintään 4 5 vuotta opiskelleille. Pääpaino on puhumisessa. Kieliopin osalta käydään läpi käskymuoto ja subjektiivin käyttö. Taitotaso C1-C2. Oppikirja: Fantástico 4, kappaleesta 7. ITALIA, ALKEET 1280101 Italian kielen alkeet ma 17.15 18.45 9.9. 25.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Liisa Kärkkäinen 46 t 57 Italian kieltä vasta-alkajille. Opetellaan mm. tervehtimään, kysymään kuulumisia, tilaamaan kahvilassa ja ravintolassa ja ostamaan matkalippuja italiaksi. Tehdään paljon puheharjoituksia ja pelataan oppimispelejä. Työskennellään pareittain ja pienissä ryhmissä. Oppikirja: Bella Vista 1. ITALIA, JATKO 1281101 Italian kielen jatko 1 to 18.30 20.00 12.9. 28.11.2019, 16.1. 2.4.2020 Liisa Kärkkäinen 44 t 57 SOISALO-OPISTON Italiaa noin 3 vuotta opiskelleille. Alkukertauksen jälkeen jatketaan italian opintoja tekemällä paljon puhe- ja kuunteluharjoituksia. Harjoitellaan käytännön tilanteissa tarvittavaa italiaa ryhmissä ja pareittain. Opetellaan mm. paljon uutta ruoka- ja lomasanastoa sekä harjoitellaan uutena asiana adjektiivin vertailu. Taitotaso A1. Oppikirja: Bella Vista 1 kappaleesta 14. Kurssin aikana aloitetaan uusi oppikirja Si parte 1. 1281102 Italian kielen jatko 2 to 17.00 18.30 12.9. 28.11.2019, 16.1. 2.4.2020 Liisa Kärkkäinen 44 t 57 Kevätruppeema ja näyttelyt 18. 20.4.2020 Italiaa noin 4 vuotta opiskelleille. Tehdään paljon keskustelu- ja kuunteluharjoituksia aihepiiristä lomanviettomahdollisuudet Italiassa. Taitotaso A2. Oppikirja: Affresco Italiano A2 kappaleesta 11. Kurssin aikana aloitetaan uusi oppikirja. KATSO MYÖS Korean kielen alkeet verkossa, sivu 53 pe 4.10. 22.11.2019, klo 17.00 18.30 Lisätietoa: www.snellmankesayliopisto.fi HEINÄVESI 3498402 Tietotekniikan yksilöopetus Heinäveden yläkoulu, atk-luokka, la 10.00 16.15 23.11.2019 ja 15.2.2020 Markku Lybeck alk. 2 t alk. 38 Opiskele tietotekniikkaa yksilöllisesti, omaan kalenteriin ja tarpeisiin sopien. Windowsin lisäksi tarjontaan kuuluu mm. älypuhelimet ja tabletit (käyttöönotto, WhatsApp, pankkipalvelut jne.), kuvankäsittely, Facebook, tietoturva, koneen siivous ja ongelmien ratkaisu, LibreOffice, Linux, Mac, Internet, pankkipalvelut, uuden koneen käyttöönotto. Yksikköoppitunti (45 min) 19. Mahdollisuus myös pariopiskeluun; tuntihinta 12 / osallistuja. Voit ottaa oman laitteen mukaan. Soita suoraan opistolle ja varaa aika. Kaksi päivämäärävaihtoehtoa. Ajat: Klo 10.00 11.30, 11.30 13.00, 13.15 14.45, 14.45 16.15. Minimi 2 oppituntia (90 min). 3498403 Ummikon tietotekniikka Heinäveden yläkoulu, atk-luokka, la 8.30 13.15 14.3. 25.4.2020 Markku Lybeck 20 t 36 Kurssi aloittavalle tietokoneen käyttäjälle. Tärkeät perustoiminnot, Windows 10 -käyttöjärjestelmä, tekstinkäsittely, Internet ja sähköposti. Kurssi sisältää sisällön tiivistelmän verkko-opetuksena. Oman kannettavan voi ottaa mukaan. Kokoontumiskerrat la 14.3., 28.3. ja 25.4.2020 3498404 Tietokoneen siivous ja tietoturva Heinäveden yläkoulu, atk-luokka, ti 16.15 19.15 14.4. 28.4.2020 Markku Lybeck 14 t 31 Tärkeimmät tietokoneen ylläpitoon liittyvät toimet: tietoturva, koneen nopeuttaminen maksuttomilla ohjelmilla, tarpeettomien ohjelmien poisto, päivitykset, tärkeimmät nettiselaimen lisäosat, mainosten torjunta nettisivuilla. Kurssi sisältää sisällön tiivistelmän verkko-opetuksena. Oman koneen voi ottaa mukaan. MOBIILILAITTEET Tieto- ja viestintätekniikka 3413401 Älylaite arjen ilona ja apuna Varjentiinin sali, Virastokuja 4, Heinävesi su 10.00 15.30 15.3. ja 29.3.2020 Pirkko Sutinen 12 t 31 Haluaisitko käyttää älypuhelinta tai tablettia monipuolisemmin? Onko sovellusten käytön opettelu tuskaista itsekseen? Tällä kurssilla opetellaan ohjatusti niiden sovellusten käyttöä, joista on eniten iloa ja hyötyä arkisissa puuhissa ja harrastuksissa. Opettelemme esim. matkustaessa ja yhteydenpidossa hyödyllisiä taitoja. Kurssin sisältöä sovitetaan kurssilaisten toiveisiin, joita on mahdollisuus kertoa jo ilmoittautumisvaiheessa. Parhaiten kurssi sopii niille, jotka osaavat jo hiukan käyttää laitettaan ja haluavat oppia lisää yhdessä osaavan opettajan kanssa. Kurssilla keskitytään Android-laitteisiin (esim. Samsung, Huawei, Nokia ym.). Samat sovellukset ja käytännöt toimivat suurelta osin myös ios-laitteissa (Apple). 3413402 Älylaitteet liikunnan ja hyvinvoinnin tukena Varjentiinin sali, Virastokuja 4, Heinävesi la 13.00 15.30 11.1. 25.4.2020 Hannu Jääskeläinen 9 t 22 Kurssilla tutustutaan käytännössä sähköisiin liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviin mittalaitteisiin ja sovelluksiin sekä erilaisiin malleihin hyödyntää niitä. Osallistujia autetaan kehittämään itselle sopivia tapoja tukea hyvinvointiaan ja kuntoiluaan. Kurssin aikataulut on suunniteltu siten, että kokoontumisten välille jää aikaa kokeiluihin ja uusien kysymysten miettimiseen. Kokoontumiskerrat: 11.1., 29.2. ja 25.4.2020. DIGIKUVAUS 3418401 Digijärjestelmäkameran käyttö, alkeet Varjentiinin sali, Virastokuja 4, Heinävesi la 10.00 16.00 19.10.2019 Marko Koivistoinen 7 t 22 Digijärjestelmäkameran käytön opettelua aloittelevalle tai vähän kuvanneelle. Tutustutaan digijärjestelmäkameralla kuvaamiseen ja sen ominaisuuksiin. Käydään läpi kameran perusrakenne, toiminta, objektiivityypit, kuvausohjelmat ja tarkennus. Oma kamera ja ohjekirja mukaan. 3418402 Digijärjestelmäkameran käyttö, jatko Varjentiinin sali, Virastokuja 4, Heinävesi la 10.00 16.00 4.4.2020 Marko Koivistoinen 7 t 22 Kuvauksen alkeet hallitseville. Jatketaan tutustumista digijärjestelmäkameraan. 32 33
Opitaan mm. valotuksen korjaus, valkotasapaino ja kameraan liitettävien lisälaitteiden käyttö. Käydään läpi eri kuvauslajien perusteita. Kuvataan mahdollisuuksien mukaan myös ulkona. Oma kamera ja käyttöohje mukaan. PALVELUT JA SOVELLUKSET 3423401 Facebook monipuoliseen käyttöön Heinäveden yläkoulu, atk-luokka, la 10.00 15.30 4.4. ja 18.4.2020 Pirkko Sutinen 12 t 31 Kurssilla käydään läpi Facebookin ominaisuuksia ja käyttöä alusta alkaen. Facebook tarjoaa monia mahdollisuuksia, joita monet sitä jonkin verran käyttäneetkään eivät tule ajatelleeksi. Kurssi tutustuttaa uudet tai hieman aloitelleet käyttäjät Facebookin mahdollisuuksiin käytännöllisesti näyttämällä, kokeilemalla ja tekemällä. Kurssin tavoitteena on, että osallistujat saavat Facebookista itselleen hyvän välineen yhteydenpidon, uutisten, keskustelun sekä tapahtumien seuraamisen, harrastamisen ja/ tai muun arkisen viestinnän tueksi. Voit käyttää sekä omia laitteita että atk-luokan koneita. JOROINEN 3498302 Tietokoneen siivous ja tietoturva Joroisten yhtenäiskoulu, luokka, ti 17.00 19.15 8.10. 5.11.2019 Markku Lybeck 14 t 31 Tärkeimmät tietokoneen ylläpitoon liittyvät toimet: Tietoturva, koneen nopeuttaminen maksuttomilla ohjelmilla, tarpeettomien ohjelmien poisto, päivitykset, tärkeimmät nettiselaimen lisäosat, mainosten torjunta nettisivuilla. Oman koneen voi ottaa mukaan. Kurssi sisältää sisällön tiivistelmän verkko-opetuksena. MOBIILILAITTEET 3413301 Älypuhelimet ja tabletit tutuiksi Toenperän kirjasto, Joroisten kirjasto, Mutalantie 3A, Joroinen ti 9.00 11.00 10.9. 29.10.2019 Sari Järn 14 t 31 Opetellaan älypuhelimen ja taulutietokoneen eli tabletin käyttöliittymän ja ohjelmien peruskäyttöä. Mitä voi tehdä, kuinka asennetaan ohjelmia ja miten niitä käytetään. Soveltuu vasta-alkajille. Ota mukaan oma tabletti tai älypuhelin. 3413302 Älypuhelimet ja tabletit tutuiksi Toenperän kirjasto, Joroisten kirjasto, Mutalantie 3A, Joroinen ma 17.00 19.30 28.10. 2.12.2019 Sari Järn 15 t 31 Opetellaan älypuhelimen ja taulutietokoneen eli tabletin käyttöliittymän ja ohjelmien peruskäyttöä. Mitä voi tehdä, kuinka asennetaan ohjelmia ja miten niitä käytetään. Soveltuu vasta-alkajille. Ota mukaan oma tabletti tai älypuhelin. 3413303 Iloa ja hyötyä mobiililaitteista Toenperän kirjasto, Joroisten kirjasto, Mutalantie 3A, Joroinen to 17.00 19.30 6.2. 5.3.2020 Sari Järn 12 t 31 Opetellaan hyödyllisten sähköisten palveluiden ja sovellusten käyttöä älypuhelimilla ja tableteilla. Sosiaalinen media, kartat, tiedostojen jakaminen ym. Kurssin sisältöä mukautetaan osallistujien toiveisiin. Voidaan käydä jatkona Älypuhelimet ja tabletit tutuiksi -kurssille tai erikseen. Soveltuu kaikille, jotka ovat käyttäneet älypuhelinta tai tablettia aiemmin. Ota mukaan oma tabletti tai älypuhelin. DIGIKUVAUS 3418301 Digijärjestelmäkameran käyttö, alkeet Joroisten yhtenäiskoulu, kuvaamataidon luokka, la 10.00 16.00 21.9.2019 Marko Koivistoinen 7 t 22 Digijärjestelmäkameran käytön opettelua aloittelevalle tai vähän kuvanneelle. Tutustutaan digijärjestelmäkameralla kuvaamiseen ja sen ominaisuuksiin. Käydään läpi kameran perusrakenne, toiminta, objektiivityypit, kuvausohjelmat ja tarkennus. Oma kamera ja ohjekirja mukaan. 3418302 Digijärjestelmäkameran käyttö, jatko Joroisten yhtenäiskoulu, kuvaamataidon luokka, la 10.00 16.00 25.4.2020 Marko Koivistoinen 7 t 22 Kuvauksen alkeet hallitseville. Jatketaan tutustumista digijärjestelmäkameraan. Opitaan mm. valotuksen korjaus, valkotasapaino ja kameraan liitettävien lisälaitteiden käyttö. Käydään läpi eri kuvauslajien perusteita. Kuvataan mahdollisuuksien mukaan myös ulkona. Oma kamera ja käyttöohje mukaan. PALVELUT JA SOVELLUKSET 3423301 Sosiaalinen media ja markkinointi Joroisten yhtenäiskoulu, luokka, su 9.30 13.00 6.10. ja 17.11.2019, 12.1. ja 9.2.2020 Laura Puntila 16 t 33 Haluatko saada enemmän näkyvyyttä asiakkaillesi, yrityksellesi tai tuotteillesi? Haluaisitko käyttää Facebookia tiedottamiseen? Mikä erottaa hyvän päivityksen huonosta? Millainen ulkoasu toimisi sinun yrityksellesi? Millaiseen markkinointiin Instagram sopii? Kuinka saavuttaisin lisää näkyvyyttä? Kurssilla käydään läpi Facebookin käyttöä markkinointi- ja promootiovälineenä sekä Instagramin perusteet. Kurssi sopii pienyrittäjille, yrityksen tai yhdistyksen markkinoinnista vastaaville henkilöille sekä kaikille peruskäyttäjille, jotka haluavat saada enemmän näkyvyyttä omalle tekemiselleen. Kurssin alkaessa osallistujilla tulee olla Facebookissa yrityksen tai yhdistyksen sivut oman profiilin lisäksi. Instagramissa riittää henkilökohtainen profiili. Ota tunnille mukaan oma kannettava tietokone, tabletti, mobiililaite tai vaikka kaikki kolme sekä paljon rentoa mieltä ja mielikuvitusta. Kokoontumiskerrat: 6.10., 17.11.2019 ja 12.1., 9.2.2020 3423302 Tarinat, muistot ja tapahtumat talteen Joroisten yhtenäiskoulu, luokka, to 17.15 19.45 12.3. 9.4.2020 Sari Järn 12 t 31 Kurssilla julkaistaan omia sisältöjä, kuten kuvaa, ääntä ja videoita sähköisessä muodossa. Yleisön voi rajata tarkkaan vaikka sukulaisiin ja ystäviin tai jättää avoimeksi. Kurssilaiset voivat esim. perustaa Facebook-ryhmiä, blogeja tai sähköisiä karttoja. Sisältö voi olla vanhoja muistoja, mutta yhtä hyvin voi laittaa talteen kurssin aikaisia tapahtumia ja ajatuksia. VARKAUS 3498102 Tietokoneen siivous ja tietoturva Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, ti 16.30 18.45 10.9. 1.10.2019 Markku Lybeck 14 t 31 Tärkeimmät tietokoneen ylläpitoon liittyvät toimet: Tietoturva, koneen nopeuttaminen maksuttomilla ohjelmilla, tarpeettomien ohjelmien poisto, päivitykset, tärkeimmät nettiselaimen lisäosat, mainosten torjunta nettisivuilla. Kurssi sisältää sisällön tiivistelmän verkko-opetuksena. Oman koneen voi ottaa mukaan. MOBIILILAITTEET 3413101 Android-tabletti tai puhelin tutuksi la 10.00 15.30 14.9. ja 28.9.2019 Pirkko Sutinen 12 t 31 Älypuhelimen tai tabletin käytön alkeita niille, joille älylaitteen käyttö on vielä uutta. Kurssi käydään käyttäen omia laitteita. Ei tarvitse osata mitään ennen kurssia, kiinnostus riittää. Kurssilla puhutaan Android-laitteiden käytöstä. Androidlaitteita ovat esimerkiksi Samusungin, LG:n ja Huawein laitteet sekä uusimmat Nokiat. Kokoontumiskerrat 14.9. ja 28.9.2019. 3413102 ipad tutuksi Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, ti 16.30 18.45 12.11. 26.11.2019 Markku Lybeck 10 t 22 Aiheina uusin ios -käyttöjärjestelmä, ohjelmien asennus, poisto, navigaattori, pankkipalvelut, sähköposti. Höysteenä lukuisat käyttöä nopeuttavat vinkit! Voit käyttää myös opiston laitetta, jos hankinta vasta suunnitelmissa. Kurssi sisältää sisällön tiivistelmän verkko-opetuksena. 3413103 Älylaite arjen ilona ja apuna su 10.00 15.30 27.10. ja 17.11.2019 Pirkko Sutinen 12 t 31 Haluaisitko käyttää älypuhelinta tai tablettia monipuolisemmin? Onko sovellusten käytön opettelu tuskaista itsekseen? Tällä kurssilla opetellaan ohjatusti niiden sovellusten käyttöä, joista on eniten iloa ja hyötyä arkisissa puuhissa ja harrastuksissa. Opettelemme esim. matkustaessa ja yhteydenpidossa hyödyllisiä taitoja. Kurssin sisältöä sovitetaan kurssilaisten toiveisiin, joita on mahdollisuus kertoa jo ilmoittautumisvaiheessa. Parhaiten kurssi sopii niille, jotka osaavat jo hiukan käyttää laitettaan ja haluavat oppia lisää yhdessä osaavan opettajan kanssa. Kurssilla keskitytään Android-laitteisiin (esim. Samsung, Huawei, Nokia ym.). Kokoontumiskerrat 27.10. ja 17.11.2019. 3413104 Android-tabletti tai puhelin tutuksi la 10.00 15.30 11.1. ja 25.1.2020 Pirkko Sutinen 12 t 31 Älypuhelimen tai tabletin käytön alkeita niille, joille älylaitteen käyttö on vielä uutta. Kurssi käydään käyttäen omia laitteita. Ei tarvitse osata mitään ennen kurssia, kiinnostus riittää. Kurssilla puhutaan Android-laitteiden käytöstä. Android laitteita ovat esimerkiksi Samusungin, LG:n ja Huawein laitteet sekä uusimmat Nokiat. Kokoontumiskerrat 11.1. ja 25.1.2020. 3413105 Älylaite arjen ilona ja apuna Toukola, Viljolahdentie 1717, Viljolahti la 10.00 15.30 26.10. ja 16.11.2019 Pirkko Sutinen 12 t 31 Haluaisitko käyttää älypuhelinta tai tablettia monipuolisemmin? Onko sovellusten käytön opettelu tuskaista itsekseen? Tällä kurssilla opetellaan ohjatusti niiden sovellusten käyttöä, joista on eniten iloa ja hyötyä arkisissa puuhissa ja harrastuksissa. Opettelemme esim. matkustaessa ja yhteydenpidossa hyödyllisiä taitoja. Kurssin sisältöä sovitetaan kurssilaisten toiveisiin, joita on mahdollisuus kertoa jo ilmoittautumisvaiheessa. Parhaiten kurssi sopii niille, jotka osaavat jo hiukan käyttää laitettaan ja haluavat oppia lisää yhdessä osaavan opettajan kanssa. Kurssilla keskitytään Android-laitteisiin (esim. Samsung, Huawei, uudemmat Nokiat ym.). Samat sovellukset ja käytännöt toimivat suurelta osin myös ios-laitteissa (Apple). Kokoontumiskerrat 26.10. ja 16.11.2019. DIGIKUVAUS 3418101 Digijärjestelmäkameran käyttö, alkeet la 10.00 16.00 5.10.2019 Marko Koivistoinen 7 t 22 Digijärjestelmäkameran käytön opettelua aloittelevalle tai vähän kuvanneelle. Tutustutaan digijärjestelmäkameralla kuvaamiseen ja sen ominaisuuksiin. Käydään läpi kameran perusrakenne, toiminta, objektiivityypit, kuvausohjelmat ja tarkennus. Oma kamera ja ohjekirja mukaan. Tieto- ja viestintätekniikka 3418102 Digijärjestelmäkameran käyttö, jatko la 10.00 16.00 9.5.2020 Marko Koivistoinen 7 t 22 Kuvauksen alkeet hallitseville. Jatketaan tutustumista digijärjestelmäkameraan. Opitaan mm. valotuksen korjaus, valkotasapaino ja kameraan liitettävien lisälaitteiden käyttö. Käydään läpi eri kuvauslajien perusteita. Kuvataan mahdollisuuksien mukaan myös ulkona. Oma kamera ja käyttöohje mukaan. 3498101 Kuvankäsittely Photoshop Elements Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, la 9.30 15.30 12.10. ja 9.11.2019 Markku Lybeck 14 t 22 Paperikuvat ja diat kenkälaatikosta tietokoneelle! Skannaus, rajaaminen, resoluutio, virheiden korjaus, lähettäminen pilvipalveluun ja muut kuvankäsittelyn tärkeät perusteet. PALVELUT JA SOVELLUKSET 3423101 Sosiaalinen media ja markkinointi Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, su 14.00 17.30 6.10. ja 17.11.2019, 12.1. ja 9.2.2020 Laura Puntila 16 t 33 Haluatko saada enemmän näkyvyyttä asiakkaillesi, yrityksellesi tai tuotteillesi? Haluaisitko käyttää Facebookia tiedottamiseen? Mikä erottaa hyvän päivityksen huonosta? Millainen ulkoasu toimisi sinun yrityksellesi? Millaiseen markkinointiin Instagram sopii? Kuinka saavuttaisin lisää näkyvyyttä? Kurssilla käydään läpi Facebookin käyttöä markkinointi- ja promootiovälineenä sekä Instagramin perusteet. Kurssi sopii pienyrittäjille, yrityksen tai yhdistyksen markkinoinnista vastaaville henkilöille sekä kaikille peruskäyttäjille, jotka haluavat saada enemmän näkyvyyttä omalle tekemiselleen. Kurssin alkaessa osallistujilla tulee olla Facebookissa yrityksen tai yhdistyksen sivut oman profiilin lisäksi. Instagramissa riittää henkilökohtainen profiili. Ota tunnille mukaan oma kannettava tietokone, tabletti, mobiililaite tai vaikka kaikki kolme sekä paljon rentoa mieltä ja mielikuvitusta. Kokoontumiskerrat: 6.10., 17.11.2019 ja 12.1., 9.2.2020. 34 35
HEINÄVESI LUONTO JA ERÄ 9999402 Metsästys ja riistanhoito Heinäveden yläkoulu, luokka 102, ma 17.00 19.30 30.9. 2.12.2019 Jukka Leppänen 27 t 43 Kurssilla tutustutaan tavallisimpiin riistalajeihin, niiden pyyntiin ja riistanhoitoon. Kurssi on hyvä tapa aloittaa metsästysharrastus. Jo lajia harrastaneet ovat tervetulleita virkistämään tietojaan ja jakamaan kokemuksiaan. Samalla on hyvä tilaisuus saatella lasta harrastuksen pariin. Kurssi on sisällöltään metsästäjäntutkintoon tähtääviä kursseja laaja-alaisempi, mutta parantaa toki valmiuksia tutkinnon suorittamiseen. Metsästäjäntutkintoon valmistavat verkkomateriaalit sopivat hyvin kurssin ohessa luettaviksi. Kurssille ovat tervetulleita kaikki 13 vuotta täyttäneet aiheesta kiinnostuneet. Vanhemman kanssa voivat tulla tätä nuoremmatkin. METSÄTALOUS 7102401 Jatkuva kasvatus metsänhoidossa Pirteä Pässi, Savonrannantie 12 A, Heinävesi la 9.30 15.45 28.9. ja 16.11.2019 29.9.-15.11. verkkojakso Risto Sulkava 24 t 39 Ihminen, ympäristö ja yhteiskunta Metsänomistajilla on mahdollisuus etsiä parhaiten omaan ja metsänsä tilanteeseen sopivia metsänhoidon ratkaisuja. Jatkuvan kasvatuksen etuja ovat tasainen tuotto ja pienet kustannukset. Vaikka avohakkuuttomat toimintatavat on nähty myös taloudellisesti kilpailukykyisinä, niin monesti niihin kannustavat erityisesti virkistys- ja luontoarvot sekä maisemanja ilmastonsuojelu. Vihtarilaisen Mattilan tilan tilanhoitaja, biologi, FT Risto Sulkava vetää kurssilla ensin aloituspäivän, jossa tutustutaan sekä teoreettiseen perustaan että käytännön soveltamiseen myös maastossa. Kurssin verkkojaksolla osallistujat pohtivat käytännön ratkaisuja esimerkkikohteisiin ja omiin metsiinsä. Päätöspäivässä keskustellaan näistä ja pohditaan jatkuvan kasvatuksen menetelmien soveltamista tulevaisuudessa. Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat pohtia ja selvittää jatkuvaa kasvatusta metsänhoidon vaihtoehtona. Metsänomistajat saavat aineksia suoraan omiin käytännön ratkaisuihinsa, mutta kurssi sopii myös muille. Lähitapaamiset pidetään Mattilan tilalla Heinäveden Vihtarissa, www.pirteapassi.fi PUUTARHA JA PIHA 7198401 Perennat ja pensaat kotipuutarhassa Otto Kotilaisen koulu, Keskuksenkuja 2, Heinävesi la 10.00 13.15 21.3.2020 Eve Antikainen ja Sirpa Ylönen 4 t 16 Opetellaan perennoja ja pensaita sekä niille sopivat kasvupaikat. 7198402 Villiinny villikasveista Heinävesi la 10.00 15.00 16.5.2020 Merja Turunen 6 t 22 Tule maastoretkelle tutustumaan luonnon ilmaisiin ja herkullisiin villikasveihin. Kurssin aikana käydään läpi villikasvien tunnistaminen, keruu ja käyttö yleisesti, jokamiehenoikeudet sekä tutustutaan muutamaan helppoon ja yleiseen kasviin tarkemmin. Lisäksi saat tietoa miten kasvit käsitellään ja säilötään sekä miten niitä voi käyttää. Kokoontumispaikka ilmoitetaan osallistujille lähempänä kurssia. KOTI 9999401 Taklaa tavarat - vinkkejä tavaroiden karsintaan ja järjestämiseen Otto Kotilaisen koulu, Keskuksenkuja 2, Heinävesi la 12.10. klo 9 14, 26.10. ja 9.11.2019 klo 10 13.15 Nina Päivinen 14 t 31 Ovatko tavarat, paperit ja vaatteet vallanneet kotisi? Ovatko pöytäpinnat kadoksissa ja etsitkö tavaroita pitkin asuntoa? Tuntuuko, etteivät tunnit vuorokaudessa riitä? Tule hakemaan vinkkejä ja keinoja selättää kodin tavarapaljous sekä keinot ajankäytön tehostamiseksi. Käydään läpi yhdessä ammattijärjestäjä Nina Päivisen kanssa eri karsimistekniikoita sekä perehdytään tavarapaljouden syntyyn ja herätellään uusia ajatusmalleja. Kurssipäivien välissä tehdään kotitehtäviä, jotta opit saadaan käytäntöön heti. Otetaan yhdessä niskalenkki tavaroistasi ja löydetään lisää aikaa elämälle. Kokoontumiskerrat: 12.10. klo 9 14, 26.10. ja 9.11.2019 klo 10 13.15. SOSIAALITYÖ JA YSTÄVÄPIIRI 6102401 Ystäväpiiri Pitäjäntupa, Kirkkotie 12, Heinävesi ti 9.00 10.30 17.9. 19.11.2019, 14.1. 31.3.2020 Karin Keitel 22 t 36 Ystäväpiiri on löytöretki! Yhdessä voi syntyä uusi muisto, laulu ja ystävyys, yhteinen mukava hetki. Ystäväpiiriin ovat tervetulleita etenkin ne, joilla on takana jo pidempää elämänkokemusta. Tapaamisissa on erilaisia teemoja, muistelua, retkiä ja vierailijoita. Toiveita otetaan huomioon. Kokoontumiskerrat: 17.9., 1.10., 22.10., 5.11., 19.11.2019 ja 14.1., 28.1., 11.2., 25.2., 17.3., 31.3.2020. 6102402 AVH- ja virikekerho Kotirinne, Sairaalantie 2, Heinävesi ti 12.30 14.00 10.9. 17.12.2019, 7.1. 12.5.2020 Taina Huurinainen 50 t 46 Kerho on yhteinen kokoontumis- ja virkistyspaikka aivoverenkiertohäiriöön sairastuneille ja ikääntyneille. Kerhon ohjelmaan sisältyy keskusteluja, yhteislaulua, pelejä, visailuja, jumppatuokioita ja retkiä sekä asiantuntijapuheenvuoroja. Alennus huomioitu kurssimaksussa. Syksyn kokoontumiskerrat: 10.9., 24.9., 6.10., 8.10., 22.10., 29.10., 5.11., 19.11., 26.11., 3.12. ja 17.12.2019. 8302401 Pappilan keskustelupiiri Marjakori Marjamäen pappila, Pappilantie 3, Heinävesi to 13.00 15.15 12.9. 14.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Tuula Paul 27 t 43 Ryhmä kokoontuu joka kolmas torstai pohtimaan elämää ja sen moninaisuutta. Kodikkaassa ilmapiirissä jokaisella on lupa olla vain tai myös jakaa ajatuksiaan toinen toistaan rikastaen. Kokoontumiskerrat: to 12.9., 3.10., 24.10., 14.11.2019 ja 9.1., 30.1., 20.2., 12.3. ja 2.4.2020. JOROINEN LUONTO- JA ERÄ 4102301 Linnut ja lintuharrastus Joroisten yhtenäiskoulu, yläkoulun luokka, la 9.00 12.15 22.2. 11.4.2020 Liisa Tolvanen 24 t 39 Haluaisitko oppia tunnistamaan lintuja ja lintujen ääniä sekä tietää lisää niiden elämästä? Tämä kurssi on hyvä tapa saada uutta iloa ja sisältöä ulkona liikkumiseen tai jopa aloittaa uusi harrastus. Mahdollisia poissaoloja voi paikata Varkauden ryhmässä. 9999301 Metsästys ja riistanhoito Joroisten yhtenäiskoulu, yläkoulun luokka, to 17.00 19.30 16.1. 19.3.2020 Jukka Leppänen 27 t 43 Kurssilla tutustutaan tavallisimpiin riistalajeihin, niiden pyyntiin ja riistanhoitoon. Kurssi on hyvä tapa aloittaa metsästysharrastus. Jo lajia harrastaneet ovat tervetulleita virkistämään tietojaan ja jakamaan kokemuksiaan. Samalla on hyvä tilaisuus saatella lasta harrastuksen pariin. Kurssi on sisällöltään metsästäjäntutkintoon tähtääviä kursseja laaja-alaisempi, mutta parantaa toki valmiuksia tutkinnon suorittamiseen. Metsästäjäntutkintoon valmistavat verkkomateriaalit sopivat hyvin kurssin ohessa luettaviksi. Kurssille ovat tervetulleita kaikki 13 vuotta täyttäneet aiheesta kiinnostuneet. Vanhemman kanssa voivat tulla tätä nuoremmatkin. JÄRJESTYKSENVALVOJA 9511301 Järjestyksenvalvojan peruskoulutus Kuvansin koulu, Kuvansintie 6, Kuvansi pe 17.00 20.30, la ja su 9.00 16.30 17.1. 1.2.2020 Tomi Sikanen 40 t 98 Järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen suorittanut henkilö voi toimia järjestyksenvalvojana koko maassa tavanomaisissa tilaisuuksissa kuten yleisötapahtumissa, urheilutapahtumissa, ravintoloissa, laivalla tai leirintäalueella. Peruskoulutuksen käynyt voi hakea poliisilta hyväksymistä järjestyksenvalvojaksi. Kortti on voimassa viisi vuotta kerrallaan. Sisältönä järjestyksenvalvojan tehtävät, toimialueet ja toimipaikat sekä oikeudet ja velvollisuudet, voimakeinojen käyttöön oikeuttavat tilanteet, fyysinen voimankäyttö, käsirautojen ja patukan käyttö, hätävarjelu ja pakkotila, yleinen kiinniotto-oikeus, järjestyksenvalvojan erityiset velvollisuudet ja rikosoikeudellinen suoja ja paloturvallisuus ja ensiapu. Materiaali jaetaan opetuksen alussa. Kokoontumiskerrat: 17. 19.1., 24. 26.1. ja 1.2.2020. Mikäli osallistujia on vain 10, niin 1.2. kerta jää pois. VARKAUS LUONTO- JA ERÄ 4102101 Linnut ja lintuharrastus la 13.00 16.15 22.2. 11.4.2020 Liisa Tolvanen 24 t 39 Ihminen, ympäristö ja yhteiskunta Haluaisitko oppia tunnistamaan lintuja ja lintujen ääniä sekä tietää lisää niiden elämästä? Tämä kurssi on hyvä tapa saada uutta iloa ja sisältöä ulkona liikkumiseen tai jopa aloittaa uusi harrastus. Mahdollisia poissaoloja voi paikata Joroisten ryhmässä. 4102102 Lintujen elinympäristöt ja harvinaisemmat linnut Soisalo-opistotalo, luokka 302, su 10.00 15.30 27.10. ja 17.11.2019 Liisa Tolvanen 12 t 31 Kurssilla tarkastellaan lintujen elinympäristöjä ja niiden muutoksia. Opit tuntemaan vähän harvinaisempia lintuja ja niiden elinympäristöjä. Miksi jotkut linnut ovat muita harvinaisempia? Millaisissa paikoissa niitä voi nähdä? Kuinka lintuja ja elinympäristöjä suojellaan? Aiheita käsitellään erityisesti alueen kiinnostavien retkikohteiden kautta. Kurssi sopii kaikille linnuista ja luonnosta kiinnostuneille. Eniten kurssista saavat irti jo hiukan lintuja ja luontoa tuntevat, mutta kurssi sopii myös uusille harrastajille. Tule mukaan, niin tiedossa on entistä mukavampia retkiä ja retkikohteita! Kurssi kokoontuu joka toinen viikko. 9999105 Metsästys ja riistanhoito Soisalo-opistotalo, kamarimusiikkisali, luokka 117, ma 17.00 19.30 20.1. 23.3.2020 Jukka Leppänen 27 t 43 Kurssilla tutustutaan tavallisimpiin riistalajeihin, niiden pyyntiin ja riistanhoitoon. Kurssi on hyvä tapa aloittaa metsästysharrastus. Jo lajia harrastaneet ovat tervetulleita virkistämään tietojaan ja jakamaan kokemuksiaan. Samalla on hyvä tilaisuus saatella lasta harrastuksen pariin. Kurssi on sisällöltään metsästäjäntutkintoon tähtääviä kursseja laaja-alaisempi, mutta parantaa toki valmiuksia tutkinnon suorittamiseen. Metsästäjäntutkintoon valmistavat verkkomateriaalit sopivat hyvin kurssin ohessa luettaviksi. Kurssille ovat tervetulleita kaikki 13 vuotta täyttäneet aiheesta kiinnostuneet. Vanhemman kanssa voivat tulla tätä nuoremmatkin. METSÄTALOUS 7102101 Jatkuva kasvatus metsänhoidossa la 13.6. 2020 klo 9.30 15.45 Pirteä Pässi, Savonrannantie 12A, Heinävesi 14.6. 7.8. verkkojakso la 8.8.2020 klo 9.30-15.45 Soisaloopistotalo, luokka 203, Taipaleentie 24, 36 37
Varkaus Risto Sulkava 24 t 39 Metsänomistajilla on mahdollisuus etsiä parhaiten omaan ja metsänsä tilanteeseen sopivia metsänhoidon ratkaisuja. Jatkuvan kasvatuksen etuja ovat tasainen tuotto ja pienet kustannukset. Vaikka avohakkuuttomat toimintatavat on nähty myös taloudellisesti kilpailukykyisinä, niin monesti niihin kannustavat erityisesti virkistys- ja luontoarvot sekä maiseman- ja ilmastonsuojelu. Vihtarilaisen Mattilan tilan tilanhoitaja, biologi, FT Risto Sulkava vetää kurssilla ensin aloituspäivän, jossa tutustutaan sekä teoreettiseen perustaan että käytännön soveltamiseen myös maastossa. Kurssin verkkojaksolla osallistujat pohtivat käytännön ratkaisuja esimerkkikohteisiin ja omiin metsiinsä. Päätöspäivässä keskustellaan näistä ja pohditaan jatkuvan kasvatuksen menetelmien soveltamista tulevaisuudessa. Kurssi sopii kaikille, jotka haluavat pohtia ja selvittää jatkuvaa kasvatusta metsänhoidon vaihtoehtona. Metsänomistajat saavat aineksia suoraan omiin käytännön ratkaisuihinsa, mutta kurssi sopii myös muille. Kurssin aloitus- ja maastopäivä pidetään la 13.6. Mattilan tilalla Heinäveden Vihtarissa, www.pirteapassi. fi. Päätöspäivä pidetään la 8.8. Soisaloopistotalolla, Varkaudessa (luokka 203). PUUTARHA JA PIHA 7198101 Perennat ja pensaat kotipuutarhassa Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, to 17.30 20.00 12.3. 19.3.2020 Eve Antikainen ja Sirpa Ylönen 6 t 22 Opetellaan perennoja ja pensaita sekä niille sopivat kasvupaikat. 7198102 Iloa omasta pihasta Soisalo-opistotalo, atk-luokka 403, to 17.30 20.00 26.3. 23.4.2020 Eve Antikainen ja Sirpa Ylönen 12 t 31 Rento kurssi aloitteleville puutarhanhoidosta kiinnostuneille kotipuutarhurille, jotka kaipaavat opastusta oman pihan suunnitteluun ja hoitoon. Perehdytään olennaisimpiin pihasuunnittelun lähtökohtiin ja asioihin, jotka tulee ottaa huomioon käytännöllisen ja helppohoitoisen pihan suunnittelussa sekä toteuttamisessa. Suunnitellaan istutusalue opettajien avustuksella. Kokoontumiskerrat: 26.3., 2.4., 16.4. ja 23.4. Jos perennat ja pensaat eivät ole tuttuja, suositellaan osallistumaan: Perennat ja pensaat lyhytkurssille 12.3. ja 19.3.2020. 7198105 Villiinny villikasveista to 17.30 19.00 16.4. 23.4.2020 Merja Turunen 8 t 22 Tule tutustumaan luonnon ilmaisiin ja herkullisiin villikasveihin. Kurssin aikana käydään läpi villikasvien tunnistaminen, keruu ja käyttö yleisesti, jokamiehenoikeudet sekä tutustutaan muutamaan (5 10) helppoon ja yleiseen kasviin tarkemmin. Lisäksi saat tietoa, että miten kasvit käsitellään ja säilötään sekä miten niitä voi käyttää. Kaksi ensimmäistä kertaa on teoriaa ja lisäksi tehdään kaksi maastoretkeä kahtena toukokuun torstaina, jotka sovitaan tarkemmin kurssin alussa. KOTI 9999104 Taklaa tavarat - vinkkejä tavaroiden karsintaan ja järjestämiseen ke 17.00 20.15 15.1. 26.2.2020 Nina Päivinen 16 t 33 Ovatko tavarat, paperit ja vaatteet vallanneet kotisi? Ovatko pöytäpinnat kadoksissa ja etsitkö tavaroita pitkin asuntoa? Tuntuuko, etteivät tunnit vuorokaudessa riitä? Tule hakemaan vinkkejä ja keinoja selättää kodin tavarapaljous sekä keinot ajankäytön tehostamiseksi. Käydään läpi yhdessä ammattijärjestäjä Nina Päivisen kanssa eri karsimistekniikoita sekä perehdytään tavarapaljouden syntyyn ja herätellään uusia ajatusmalleja. Kurssipäivien välissä tehdään kotitehtäviä, jotta opit saadaan käytäntöön heti. Otetaan yhdessä niskalenkki tavaroistasi ja löydetään lisää aikaa elämälle. Kokoontumiskerrat: 15.1., 29.1., 12.2. ja 26.2.2020. SOSIAALITYÖ JA YSTÄVÄPIIRI 6102101 Tarinatupa villeille ja virkeille 55+ -ikäisille to 13.00 14.30 19.9. 21.11.2019, 9.1. 26.3.2020 Miia Impiö 22 t 36 Toimintaa ja virkistymistä mukavan yhdessäolon merkeissä. Tarinoidaan mukavia, tehdään vierailuja, käydään retkellä ja päästetään välillä luovuus valloilleen (omakustanteisia). Uudet tarinatupalaiset ovat tervetulleita! Kokoontumiskerrat: 19.9., 3.10., 24.10., 7.11., 21.11.2019 ja 9.1., 23.1., 6.2., 20.2., 12.3., 26.3.2020. JÄRJESTYKSENVALVOJA 9511101 Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus la 9.00 17.00 15.2.2020 Tomi Sikanen 8 t 44 Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus tarvitaan, kun järjestyksenvalvojakortin voimassaoloaika on umpeutumassa tai umpeutunut. Uutta järjestyksenvalvojakorttia haetaan poliisilta kurssilta saadulla todistuksella, joka on voimassa 6 kk koulutuksesta. Koulutuksen tavoitteena on varmistua järjestyksenvalvojan ammattitaidon säilymisestä. Sisältönä on järjestyksenvalvojan tehtävissä toimiminen, lainsäädännön muutokset, järjestyksenvalvojan toimivaltuudet, jokamiehenoikeudet, voimankäyttö ja ja turvallisuustarkastus, käytännönharjoitus ja CASE-harjoitus. Käytännönharjoituksessa paneudutaan henkilön ja tämän mukana olevien tavaroiden tarkastukseen. Huomioithan, että jos olet käynyt järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen ennen 1.3.2007, on sinun on käytävä kertauskoulutus ja haettava uutta hyväksyntää kortin voimassaoloaikana. Jos korttisi voimassaolo ehtii päättyä ennen uuden hyväksynnän hakemista, sinun tulee suorittaa peruskoulutus uudelleen. Uudemmat peruskoulutukset 1.3.2007 jälkeiset 32 h ja 40 h, eivät vanhene. Voit näissä tapauksissa osallistua kertauskoulutukseen milloin tahansa peruskoulutuksen suorittamisen jälkeen. ENSIAPU 9999102 Koiran ensiapu ke 17.30 20.30 2.10.2019 Maiju Rainio 4 t 16 Koiran avuntarpeen tunnistaminen ja yleisimmät ensiaputilanteet. Kurssilla eläinlääkäri Maiju Rainio käy läpi koiran terveydentilan arviointia, kotihoito-ohjeita, ensiavun antamista ja ensiaputarvikkeita, mitä ensiapuun kuuluu ja mitä ei sekä kuinka arvioida eläinlääkäriavun tarve. Ensiapukurssi 1 Kurssin suorittaessa hallitset ensiavun antamisen perusteet: Auttamistoiminta onnettomuudessa tai sairauskohtauksessa, hätäensiavun perusteet, haavat, tavallisimmat sairauskohtaukset, palovammat ja sähkön aiheuttamat vammat, nivelvammat, murtumat ja myrkytykset ja defibrillaattorin käyttö osana elvytystä. Kurssista saat tarvittaessa kolme vuotta voimassa olevan todistuksen (10 ), jonka voi maksaa käteisellä tai se lisätään laskuun. Kurssia ei koske opiston alennukset. 6110101 Ensiapu 1, 16 t ti ja ke 8.15 15.30 22.10. ja 23.10.2019 Maarit Antikainen 16 t 95 6110102 Ensiapu 1, 16 t ke ja to 8.15 15.30 25.2. ja 26.2.2020 Maarit Antikainen 16 t 95 Ensiapukurssi 2 Kurssin suorittaessa osaat aloittaa ensiavun antamisen niin tavallisimmissa sairaus- ja onnettomuustilanteissa oleville henkilöille kuin haasteellisemmissa ensiapua vaativissa tilanteissa sekä ehkäistä tapaturmia. Sisältö: Auttamistoiminta ensiapua vaativissa tilanteissa, hätäensiapu, vammamekanismin merkitys vamman synnyssä, pään- ja kasvojen vammat, vammojen ensiapu, loukkaantuneen tilan seuranta ja tarkkailu, ensiapuasennot, loukkaantuneen suojaaminen ja siirrot sekä kuljetukset, ensiapu ja ehkäisy kylmän aiheuttamissa vammoissa ja lämmön aiheuttamissa sairastumisissa ja defibrillaattorin käyttö osana elvytystä. Kurssista saat tarvittaessa kolme vuotta voimassa olevan todistuksen (10 ), jonka voi maksaa käteisellä tai se lisätään laskuun. Kurssia ei koske opiston alennukset. 6111101 Ensiapu 2, 16 t la ja su 8.30 16.15 23.11. ja 24.11.2019 Maarit Antikainen 16 t 105 Hätäensiapu 4 t Kurssin suorittaessa hallitset ensiavun antamisen perusteet: Hätäensiapu, toiminta hätäensiapua vaativissa tilanteissa, tajuttoman ensiapu ja elvytys ja defibrillaattorin käyttö osana elvytystä. Kurssi kertaa voimassa olevan EA1:n tai EA2:n. Kurssista saa tarvittaessa kolme vuotta voimassa olevan todistuksen (10 ), jonka voi maksaa käteisellä tai se lisätään laskuun. Kurssia ei koske opiston alennukset. 6112101 Hätäensiapu 4 t ti 8.15 12.00 19.11.2019 Maarit Antikainen 4 t 45 6112102 Hätäensiapu 4 t ti 8.15 12.00 31.3.2020 Maarit Antikainen 4 t 45 Hätäensiapu 8 t Kurssin suorittaessa hallitset ensiavun antamisen perusteet: Hätäensiapu, toiminta hätäensiapua vaativissa tilanteissa, tajuttoman ensiapu, elvytys, haavat ja yleisimmät sairauskohtaukset ja defibrillaattorin käyttö osana elvytystä. Kurssi kertaa voimassa olevan EA1:n tai EA2:n. Kurssista saa tarvittaessa kolme vuotta voimassa olevan todistuksen (10 ), jonka voi maksaa kouluttajalle käteisellä tai se lisätään laskuun. Kurssia ei koske opiston alennukset. 6112103 Hätäensiapu 8 t ti 8.15 15.30 24.9.2019 Maarit Antikainen 8 t 65 6112104 Hätäensiapu 8 t to 8.15 15.30 23.4.2020 Maarit Antikainen 8 t 65 Mielenterveyden ensiapu Hyvä mielenterveys on osa kokonaisterveyttämme, josta kannattaa pitää huolta. Se lisää hyvinvointiamme ja auttaa meitä selviytymään elämän haasteista. Mielenterveystaitojen opettelu sopii kaikille, niin tavallisille kansalaisille kuin ammattilaisillekin. Koulutus tarjoaa mahdollisuuden pohtia omaa ja läheisten mielen hyvinvointia sekä sitä, miten mielenterveyttä voi vahvistaa. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki, joita kiinnostaa mielen hyvinvoinnin vaaliminen. Koulutuksessa osallistuja oppii puhumaan mielenterveyskysymyksistä, rohkaistuu ottamaan asioita puheeksi ja auttamaan. Lisäksi osallistuja saa valmiuksia arvioida, milloin omat voimavarat eivät riitä ja milloin tarvitaan ammattilaisten apua. Koulutuksen tavoitteena on kansalaisten mielenterveyden edistäminen ja mielenterveysosaamisen vahvistaminen lisäämällä tietoja ja taitoja. Tavoitteena on myös vaikuttaa asenteisiin ja vähentää leimaantumista. Ihminen, ympäristö ja yhteiskunta Koulutuksessa käydään läpi mitä hyvä on mielenterveys, tunnetaidot, elämän monet kriisit, ihmissuhteet ja vuorovaikutus, työhyvinvointi ja stressinhallinta. Koulutukseen otetaan enintään 20 osallistujaa. Hintaan sisältyy Mielenterveys elämäntaitona -kirja. Kokoontumiskerrat 18.9. ja 25.9.2019. 9999101 Mielenterveyden ensiapu 1 ke 9.00 15.00 18.9. ja 25.9.2019 Maarit Antikainen 12 t 105 HYGIENIAPASSI Elintarvikelain mukaan tarvitset hygieniapassia, jos työskentelet elintarvikehuoneistossa ja käsittelet pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Elintarvikehuoneistoja ovat esimerkiksi kahvilat, ravintolat, pikaruokaravintolat, suurkeittiöt, elintarvikemyymälät, leipomot ja elintarvikkeita valmistavat tehtaat. Hygieniapassin saa suorittamalla hygieniatestin hyväksytysti. Koulutus valmentaa sinut testin suorittamiseen, joka on heti koulutuksen jälkeen. Koulutuksessa käydään läpi perustiedot mikrobiologiasta, elintarvikkeen hygieniaa uhkaavat vaarat ja riskit, ruokamyrkytykset, henkilökohtainen hygienia, puhtaanapito, elintarvikkeiden käsittely, omavalvonta ja lainsäädäntö. Testi on heti koulutuksen jälkeen ja tuloksen saat heti. Kouluttaja postittaa todistukset osallistujille 2 4 viikkoa koulutuksesta. Ota virallinen henkilöllisyystodistus mukaan. Mikäli tarvitset erityisjärjestelyjä testin suhteen, ota yhteyttä kolme viikkoa ennen testiä. Erityisjärjestelyistä tulee lisämaksua. Oppikirja: Elintarvikehygienian perusteet, Sefo konsultointi, jonka osallistuja hankkii itse. Lisätietoja: www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/hygieniapassi/ Kurssia ei koske opiston alennukset. 8105101 Hygieniapassi ti 8.15 12.00 12.11.2019 Kirsi Sarkkinen 4 t 65 8105102 Hygieniapassi ti 12.00 15.15 24.3.2020 Kirsi Sarkkinen 4 t 65 38 39
Tanssi Tanssi HEINÄVESI LAVATANSSI 1185401 Lavatanssin alkeet Heinäveden yläkoulu, sali, ti 17.00 18.30 8.10. 3.12.2019, 7.1. 21.4.2020 Anja Holopainen 44 t 53 Harjoitellaan tavallisempia lavoilla tanssittavia lavatansseja mm. tango, valssi, jenkka. Opetus lähtee perusaskeleista rauhalliseen tahtiin. Tunnille voit tulla myös ilman omaa paria. Ei opetusta 6.3. - 27.3.2020 (yo-kirjoitusten vuoksi). 1185402 Parisalsa Karvion koulu, sali, Venevalkamantie 2, Karvio to 19.30 21.00 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Markku Nissinen 48 t 56 Aloitamme parisalsan alkeista ja etenemme ryhmän tason mukaan. Tunnille voit tulla myös ilman omaa paria. Lisätietoja: puh. 040 745 2681/ Markku tai info@tanssinissinen.com MUUT TANSSIRYHMÄT 1189401 Lavis Heinäveden yläkoulu, sali, su 13.30 14.30 15.9. 1.12.2019, 12.1. 5.4.2020 Anne Nissinen 32 t 45 LAVIS - Lavatanssijumppa on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Tunnilla tanssitaan yksin tuttuja lavatanssilajeja kuten humppaa, jenkkaa, cha chaa ja sambaa. Liikkeelle lähdemme perusteista, joten mukaan voit tulla, vaikka et olisi aiemmin tanssinut. Tunnilla jopa opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella. Lisätietoja: www.lavis.fi. Kokoontumiset monitoimitalolla 13.9.-4.10.2019 ja 6.3.-27.3.2020 yo-kirjoitusten vuoksi. 1189402 Afrolattarit Heinäveden yläkoulu, sali, ma 19.30 20.30 19.8. 25.11.2019, 13.1. 11.5.2020 Salla Pakarinen-Räsänen 32 t 45 Reipasta menoa tanssillisin sarjoin. Tutustutaan tanssin maailmaan afrikkalaisten ja latinalaisten liikkeiden ja rytmien saattelemana. Ei kokoontumisia 16.9 4.10.2019 eikä 6.3. 27.3.2020 (yo-kirjoitusten vuoksi). 1189403 Zumba Kids tiiviskurssi (6 12 v.) Heinäveden yläkoulu, sali, su 14.45 15.30 19.1. 9.2.2020 Mirva Hirvonen 5 t 16 Zumba Kids on lapsille kehitetty Zumbatunti, jossa yhdistyvät helpot tanssilliset sarjat, leikki ja liikunnan riemu. Zumba Kids pohjautuu liikkeiltään lattarirytmeihin sekä hiphopiin ja sopii siten niin tytöille kuin pojillekin. Tunnit antavat sopivasti haastetta ja hauskanpitoa niin ensikertalaisille kuin jo pidempään tanssia harrastaneille. 1189404 Tanssiksi tiiviskurssi Karvion koulu, sali, Venevalkamantie 2, Karvio su 15.15 16.45 15.9. 29.9.2019 Anne Nissinen 6 t 22 Latinobic on nyt Tanssiksi! Joka kokoontumiskerralla otetaan yksi tanssilaji johon keskitytään enemmän ja tuntia maustetaan muilla rytmeillä. Lava- ja lattarimusiikit käytössä. Hyvä kuntoilumuoto tanssimusiikin tahdissa! Lisätietoja: 040 542 5473/ Anne. JOROINEN LAVATANSSI 1185301 Lavatanssi Joroisten yhtenäiskoulu, juhlasali, pe 18.00 19.30 13.9. 29.11.2019, 10.1. 17.4.2020 Anja Holopainen 48 t 56 Harjoitellaan tavallisempia lavoilla tanssittavia lavatansseja mm. tango, valssi, jenkka. Opetus lähtee perusaskeleista ja soveltuu monilta osin myös pitempään tanssineille. Annamme lisähaastetta niille kenellä on alkeet jo hallussa. Tunnille voit tulla myös ilman omaa paria. 1185302 Lavatanssi Rantatupa, Tahkoranta, Tahkorannantie 32, Joroinen ma 19.30 21.00 Markku Nissinen 48 t 56 Harjoitellaan tavallisempia lavoilla tanssittavia lavatansseja mm. tango, valssi, foxi, fusku. Opetus lähtee perusaskeleista ja soveltuu monilta osin myös pitempään tanssineille. Tunnille voit tulla myös ilman omaa paria. Lisätietoja: puh. 040 745 2681/ Markku tai info@tanssinissinen.com 1185303 Parisalsan alkeet Kuvansin koulu, sali, Kuvansintie 6, Kuvansi ti 18.00 19.30 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Markku ja Anne Nissinen 48 t 56 Aloitamme parisalsan alkeista ja etenemme ryhmän tason mukaan. Tunnille voit tulla myös ilman omaa paria. Lisätietoja: puh. 040 745 2681/ Markku tai info@tanssinissinen.com 1185304 Parisalsa jatko Kuvansin koulu, sali, Kuvansintie 6, Kuvansi ti 19.30 21.00 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Markku ja Anne Nissinen 48 t 56 Tanssimme parisalsaa ja harjoittelemme myös muita lavoilla mentäviä kädenalitansseja. Tällä tunnilla salsan ja latinotanssien alkeet tulee olla jo hallussa. Tunnille voit tulla myös ilman omaa paria. Lisätietoja: puh. 040 745 2681/ Markku tai info@tanssinissinen.com MUUT TANSSIRYHMÄT 1189301 Lavis Joroisten yhtenäiskoulu, juhlasali, ti 18.00 19.00 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Anne Nissinen 32 t 45 LAVIS - Lavatanssijumppa on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Tunnilla tanssitaan yksin tuttuja lavatanssilajeja kuten humppaa, jenkkaa, cha chaa ja sambaa. Liikkeelle lähdemme perusteista, joten mukaan voit tulla, vaikka et olisi aiemmin tanssinut. Tunnilla jopa opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella. Lisätietoja: www.lavis.fi 40 41
Tanssi 1189302 Afrolattarit, syksy Kuvansin koulu, sali, Kuvansintie 6, Kuvansi to 18.45 19.45 5.9. 28.11.2019 Salla Pakarinen-Räsänen 14 t 31 Reipasta menoa tanssillisin sarjoin. Tutustutaan tanssin maailmaan afrikkalaisten ja latinalaisten liikkeiden ja rytmien saattelemana. 1189303 Dancemix, kevät Kuvansin koulu, sali, Kuvansintie 6, Kuvansi to 18.45 19.45 9.1. 2.4.2020 Salla Pakarinen-Räsänen 16 t 33 Tutustutaan tanssin kiehtovaan maailmaan yksin tanssittavia tanssilajeja kokeillen, mm. katutanssi ja jazz-tanssi. Harjoittelemme myös muita lajeja oppilaiden mielenkiinnon mukaan. VARKAUS AIKUISBALETTI 1183101 Aikuisbaletin alkeet ke 19.30-21.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Belinda Nurmi 44 t 53 Balettitunnilla voit parantaa ryhtiä, saada sulavat liikkeet sekä kehittää kehonhallintaa ja koordinaatiokykyä pianomusiikin säestyksellä. Tunti rakentuu lämmittelevistä tekniikkaharjoituksista balettitangon ääressä, keskilattialla tehtävistä liikkeistä, diagonaalissa tehtävistä liikkuvista harjoitteista ja loppuvenyttelystä. Sopii aloittelijoille sekä lyhyen aikaa balettia tanssineille. 1183102 Aikuisbalettia edistyneille ma 18.30 20.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Belinda Nurmi 44 t 53 Balettitunti koostuu lämmittelevistä tekniikkaharjoituksista balettitangon ääressä, keskilattialla tehtävistä sarjoista ja diagonaalissa tehtävistä liikkuvista harjoitteista mm. piruéteista ja hypyistä. Kehittää tehokkaasti kehon hallintaa ja koordinaatiokykyä. Kurssi sopii useamman vuoden balettia harrastaneille. 1183103 Aikuisbalettia kärkitossuilla ma 20.00 20.30 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Belinda Nurmi 15 t 33 Kärkitossutunnilla tehdään harjoituksia tangon ääressä ja keskilattialla. Kurssi sopii useamman vuoden balettia harrastaneille ja perusasiat osaavalle. Sinulla tulee olla omat kärkitossut tullessasi tunnille. ITÄMAINEN TANSSI Itämainen tanssi on yksi maailman vanhimmista tanssilajeista, joka saattelee sinut musiikillaan ja liikekielellään itämaiseen tunnelmaan. Tanssi tekee hyvää mielelle ja keholle. Itämainen tanssi vahvistaa mm. lantion ja ylävartalon lihaksia sekä lisää niiden liikkuvuutta ja parantaa ryhtiä. Laji sopii kaikenikäisille. 1184101 Itämaisen tanssin alkeet Tehtaan koulu, sali, ti 19.30 21.00 10.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Anne Hämäläinen 44 t 53 Tutustutaan itämaisen tanssin perusliikkeisiin ja tekniikkaan. Tehdään sarjoja, joista koostetaan pieni tanssi. Aivan alkeista aloittaville sekä vuoden tanssineille. 1184102 Itämaisen tanssin jatko Tehtaan koulu, sali, ti 18.00 19.30 10.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Anne Hämäläinen 44 t 53 Perusliikkeet jo hallitseville. Kurssilla perustekniikkaa ja vaikeampia sarjoja, joista tehdään vaikeampi koreografia. LAVATANSSI 1185101 Lavatanssin ensiaskeleet Tehtaan koulu, sali, su 18.00 19.30 15.9. 1.12.2019, 12.1. 5.4.2020 Markku ja Anne Nissinen 46 t 53 Harjoitellaan tavallisempia lavoilla tanssittavia lavatansseja, mm. tango, valssi, foxi, fusku. Lähdemme perusaskeleista ja kuvioista rauhalliseen tahtiin ja lisäharjoituksia annamme niille, joilla perusteet ovat jo kunnossa. Opiskelijat voivat kurssin alussa vaikuttaa kauden aikana opetettavien tanssilajien valikoimaan.tunnille voit tulla myös ilman omaa paria. Lisätietoja: puh. 040 745 2681/ Markku tai info@tanssinissinen.com 1185102 Lavatanssia naisille Uimahalli, peilisali, Ahlströminkatu 11, Varkaus to 16.30 18.00 12.9. 28.11.2019 Anne Nissinen 22 t 36 Tanssikurssi vain naisille! Jäitkö ilman paria? Haluaisit kuitenkin oppia tanssimaan. Lavatanssikurssi, jossa opettelemme naisporukassa yleisempiä lavatansseja. Et tarvitse enää odottaa viejää, koska kaikki opettelevat viejän ja seuraajan askeleet. Lähdemme helpoista askeleista liikkeelle. Lisätietoja: puh. 040 542 5473/ Anne tai info@tanssinissinen.com 1185103 Lavatanssin jatko Tehtaan koulu, sali, su 19.30 21.00 15.9. 1.12.2019, 12.1. 5.4.2020 Markku ja Anne Nissinen 46 t 53 Harjoitellaan tavallisempia lavoilla tanssittavia lavatansseja, mm. tango, valssi, foxi, fusku. Mukaan tulee uusia tanssilajeja ja syvennetään aiemmin opeteltuja. Kiinnitämme huomiota yhä enemmän vientiin ja seuraamiseen sekä musiikin tulkintaan. Opiskelijat voivat kurssin alussa vaikuttaa kauden aikana opetettavien tanssilajien valikoimaan. Tunnille voit tulla myös ilman omaa paria. Lisätietoja: puh. 040 745 2681/ Markku tai info@tanssinissinen.com 1185104 Lavatanssin tiiviskurssi Toukola, Viljolahdentie 1717, Viljolahti la 12.00 14.30 25.4. 2.5.2020 Anja Holopainen 6 t 22 Tanssilavakausi alkaa pian, tällä kurssilla saat tanssijalat kesäkuntoon! Alkeita ja jatkoja sopivassa suhteessa. Pieni tauko, voit ottaa pientä evästä. Kokoontumiskerrat: 25.4. ja 2.5.2020. SENIORITANSSI 1186101 Senioritanssi ma 13.00 14.30 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Helmi Jurvanen 44 t 53 Kansainvälinen Senioritanssi on erinomaista terveysliikuntaa ja iloista ikääntymistä. Senioritanssi lisää liikkumisen keveyttä, parantaa tasapainoa, edistää sydänterveyttä, ehkäisee muistin heikkenemistä ja antaa oppimisen iloa ja elämyksiä. Paria ei tarvita. TANKOTANSSI Tankotanssi on tanssi- ja liikuntamuoto, jossa käytetään lattiasta kattoon ulottuvaa tankoa. Laji kehittää voimaa, notkeutta ja koordinaatiokykyä. Tankotunneille tarvitset mukaan lyhyet shortsit (joissa ei ole neppareita eikä nappeja yms. jotka voivat naarmuttaa tankoja) ja käsipyyhkeen. Korut, kuten sormukset, kaulakorut, riippuvat korvakorut tulee riisua pois tuntien ajaksi. 1188101 Tankotanssi juniorit Tehtaan koulu, musiikkiluokka, ma 18.00 19.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Funky Monkeys ry/ Johanna, Eveliina ja Mira 29 t 43 Tämä ryhmä on tarkoitettu 9 16-vuotiaille ja nuoremmille junioreille, joilla on aiempaa kokemusta tankotanssista. 1188102 Tankotanssin alkeet Tehtaan koulu, musiikkiluokka, ma 19.00 20.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Funky Monkeys ry/ Johanna ja Mira 29 t 43 Sopii uusille, lajiin tutustuville sekä alkeet käyneille osallistujille. 1188103 Tankotanssi taso 1 Tehtaan koulu, musiikkiluokka, ke 18.00 19.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Funky Monkeys ry/ Miia ja Jenni 29 t 43 Sopii alkeet käyneille tai aikaisemmin harrastaneille. Tunneilla haetaan vahvistusta perustekniikkaan. 1188104 Tankotanssi taso 1 2 Tehtaan koulu, musiikkiluokka, ti 18.00 19.00 10.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Funky Monkeys ry/ Mari ja Marika 29 t 43 Sopii harrastajille, joilla on hallussa tangolle kiipeäminen, invertointi sekä krusifiksi-liike. 1188105 Tankotanssi taso 2 Tehtaan koulu, musiikkiluokka, ke 19.00 20.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Funky Monkeys ry/ Jenni ja Miia 29 t 43 Sopii harrastajille, joilla on hallussa tankotanssiliikkeet kaksonen, skorpioni ja V-invertti. 1188106 Tankotanssi taso 3 Tehtaan koulu, musiikkiluokka, ti 19.00 20.00 10.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Funky Monkeys ry/ Mari ja Marika 29 t 43 Sopii harrastajille, joilla on hallussa tankotanssiliikkeet perhonen, D-invertti sekä jamilla. Tunneilla vahvistetaan liikecomboja. MUUT TANSSIRYHMÄT 1189101 Taviksille tanssin alkeita Joutenlahden koulu, sali, Käärmeniementie 15 B, Varkaus ti 19.00 20.30 10.9. 26.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Noora Puranen 46 t 53 Tule tutustumaan taidetanssin maailmaan luovasti, nyky- ja jazztanssi-tekniikkaa soveltaen. Kurssi ei vaadi ennakko-osaamista, vain himpun verran heittäytymiskykyä. 1189102 Tavisten tanssitunti, jatkotaso to 19.00 20.30 12.9. 28.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Heli Venäläinen 46 t 53 Harjoitellaan nyky- ja jazztanssi-tekniikkaa. Jatkotason tunti sopii aiempaa tanssitaustaa omaaville. Tunnilla valmistetaan yhdessä esitys. 1189103 Lavis Lehtoniemen koulu, sali, Harjulantie 11 13, Varkaus ti 16.30 17.30 10.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Anne Nissinen 29 t 43 LAVIS - Lavatanssijumppa on hauska, helppo ja hikinen liikuntamuoto, joka perustuu lavatanssiaskeleiden ja jumpan välimuotoon. Tunnilla tanssitaan yksin tuttuja lavatanssilajeja kuten humppaa, jenkkaa, cha chaa ja sambaa. Liikkeelle lähdemme perusteista, joten mukaan voit tulla, vaikka et olisi aiemmin tanssinut. Tunnilla jopa opit eri lavatanssiaskeleiden perusteita kuntoilun ohella. Lisätietoja: www.lavis.fi 1189104 Afrolattarit Joutenlahden koulu, sali, Käärmeniementie 15 B, Varkaus ke 20.00 21.00 11.9. 27.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Salla Pakarinen-Räsänen 29 t 43 Reipasta menoa tanssillisin sarjoin. Tutustutaan tanssin maailmaan afrikkalaisten ja latinalaisten liikkeiden ja rytmien saattelemana. Katso tanssikoulu sivulla 51 42 43
Liikunta ja terveys Liikuntaryhmien tasoluokitukset Kevyt: Tunneilla on rauhallinen vauhti, ja kohtuullisen kevyet lihaskuntoliikkeet. Sopii kevyen liikunnan ystävälle ja liikuntaa aloittavalle. Keskiraskas: Tunneilla on reipas vauhti. Sopii kohtuullista tempoa haluavalle. Raskas: Tunneilla pidetään yllä kovaa vauhtia ja tehdään raskaita lihaskuntoliikkeitä. Sopii rankan treenin ystävälle. Oman kunnon mukaan tehtävä: Voit itse vaikuttaa tunnin tehotasoon. HEINÄVESI TERVEYSLIIKUNTA 8310401 Terveysliikunta Heinäveden yläkoulu, sali, ti 18.30 19.30 20.8. 26.11.2019, 7.1. 28.4.2020 Hannu Jääskeläinen 32 t 45 Monipuolista oman kehon painolla tehtävää toiminnallista-, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoittelua kaikille, oman kunnon mukaan. Ei kokoontumisia 16.9. 3.10.2019 eikä 6.3. 27.3.2020 (yo-kirjoitusten vuoksi). 8310402 Äijien ähinät Heinäveden yläkoulu, sali, ke 18.00 19.00 21.8. 27.11.2019, 8.1. 29.4.2020 Hannu Jääskeläinen 32 t 45 Monipuolista oman kehon painolla tehtävää toiminnallista-, liikkuvuus-, lihaslihaskunto- ja tukilihasharjoitteita kaikenikäisille miehille, oman kunnon mukaan. Palauttavaa liikuntaa fyysisen työn vastapainoksi! Ei kokoontumisia 16.9 3.10.2019 eikä 6.3. 27.3.2020 (yo-kirjoitusten vuoksi). KUNTOLIIKUNTA 8311401 Naisten jumppa Heinäveden yläkoulu, sali, ke 17.00 18.00 18.9. 4.12.2019, 8.1. 8.4.2020 Nellija Vartiainen 32 t 45 Tunti sisältää lämmittelyn, lihaskuntoa ja venyttelyä. Monipuolista jumppaa naisille. Tehotaso keskiraskas. Kokoontumiset Monitoimitalon aulassa 18.9. 2.10.2019 ja 11.3. 25.3.2020 (yo-kirjoitusten vuoksi). 8311402 Hikijumppa Heinäveden yläkoulu, sali, ma 18.30 19.30 19.8. 25.11.2019, 13.1. 11.5.2020 Salla Pakarinen- Räsänen 32 t 45 Ei kokoontumisia 16.9. 3.10.2019 eikä 6.3. 27.3.2020 (yo-kirjoitusten vuoksi). 8311403 Strong by Zumba tiiviskurssi Heinäveden yläkoulu, sali, su 15.30 16.30 19.1.2020 9.2.2020 Mirva Hirvonen 5 t 16 STRONG by Zumba on matalan kynnyksen HIIT-tunti, jossa musiikki motivoi sinua haastamaan itseäsi viimeiseen hikipisaraan asti. Tunti sopii monen tasoisille liikkujille, sillä liikkeitä on mahdollista muokata niin haastavammaksi kuin kevyemmäksikin. Kyseessä ei siis ole tanssitunti vaan tehokasta kuntoliikuntaa. Tehotaso: Raskas 8311404 Kuntoliikunta Karvion koulu, sali, Venevalkamantie 2, Karvio su 18.00 19.00 15.9. 1.12.2019, 12.1. 19.4.2020 Hannu Jääskeläinen 32 t 45 Monipuolista oman kehon painolla tehtävää toiminnallista-, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoittelua kaikille, oman kunnon mukaan. Huomaa myös Älylaitteet liikunnan ja hyvinvoinnin tukena -kurssi sivulta 33. Liikunta ja terveys 44 45 JOOGA 8340401 Jooga Otto Kotilaisen koulu, Norppasali, Keskuksenkuja 2, Heinävesi ma 18.15 19.45 Marjut Huttunen 48 t 56 Hathajooga sopii kaikille omasta terveydestään, hyvinvoinnistaan ja henkisestä kasvustaan kiinnostuneille. Lempeää harjoitusta tasapainoisempaan kehon ja mielen hyvinvointiin. Ota mukaan oma alusta. 8340402 Varttuneiden jooga Monitoimitalo, budo-sali, Heinävesi, Kenttätie 6, Heinävesi pe 15.00 16.00 13.9. 29.11.2019, 10.1. 17.4.2020 Rauni Keinonen 32 t 45 Notkeutta ja tasapainoa ylläpitäviä harjoituksia. Jooga auttaa selviytymään ikääntymisen mukana tuomista ongelmista ja haasteista sekä lisäämään eläkevuosille vireyttä, iloa ja toimintakykyä. Ota mukaan oma joogamatto tai vastaava alusta. 8340403 Jooga Karvion koulu, sali, Venevalkamantie 2, Karvio ma 16.15 17.45 Marjut Huttunen 48 t 56 Hathajooga sopii kaikille omasta terveydestään, hyvinvoinnistaan ja henkisestä kasvustaan kiinnostuneille. Lempeää harjoitusta tasapainoisempaan kehon ja mielen hyvinvointiin. Oma alusta mukaan. 8340404 Lempeää joogaa ja mantralaulua lyhyt retriitti Heinäveden yläkoulu, sali, la 10.00 12.00 5.10.2019 Jonna Vinha 3 t 16 Lempeää joogaa ja rentoutumista meditatiivisen mantralaulun ja äänimaljan värähtelyiden avulla. Voit rentoutua vain kuuntelemalla tai osallistua laulamiseen. Syvä lepo ja rentoutuminen madaltavat myös stressitasoa. Ota mukaan rento vaatetus, joogamatto, tyyny (jolla voit istua), huopa ja lämpimät sukat. 8340405 Lempeää joogaa ja mantralaulua retriitti-päivä Vihtarin kyläkartano, Savonrannantie 2 A, Heinävesi la 10.00 15.00 6.6.2020 Jonna Vinha 7 t 22 Lempeää joogaa ja rentoutumista meditatiivisen mantralaulun ja äänimaljan värähtelyiden avulla. Voit rentoutua vain kuuntelemalla mantralaula tai osallistua laulamiseen. Syvä lepo ja rentoutuminen madaltavat myös stressitasoa. Päivän ohjelmaan kuuluu lisäksi ohjattua meditaatiota, rentoutusta sekä pareittain ohjattu harjoitus Intialaisesta päähieronnasta, jota varten ota mukaan oma kampa ja pyyhe sekä halutessasi oma hiusöljy. Ota myös rento vaatetus, joogamatto, tyyny (jolla voit istua), huopa, lämpimät sukat ja omat eväät. Sään salliessa on myös uintimahdollisuus. Sopii myös vasta-alkajille. JOROINEN TERVEYSLIIKUNTA 8310301 Terveysliikunta Urheilutalo, aula, Mutalantie 14, Joroinen ma 15.15 16.30 Matti Pakalén 40 t 49 Tunti sisältää rauhalliseen tahtiin tehtävää vaihtelevaa alkulämmittelyä, venyttelyä sekä kuntosali-osuuden. Kurssi sopii kaikille, myös ikäihmisille. Tehotaso kevyt. 8310302 Kehonhuolto Joroisten yhtenäiskoulu, juhlasali, ti 20.00 21.00 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 32 t 45
Tunti sisältää liikkuvuusharjoitteita ja venyttelyä. Taso kevyt. 8310303 Kehonhuolto Kuvansin koulu, sali, Kuvansintie 6, Kuvansi ma 19.45 20.45 9.9. 25.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Sari Pulliainen 31 t 43 Tunti sisältää liikkuvuusharjoitteita ja venyttelyä. Taso kevyt. 8310304 Terveysliikunta Kolman vanha koulu/ Kolman ryhmis, Kolmantie 261, Kolma ma 16.45 17.45 Sanna-Maija Loikkanen 32 t 45 Terveysliikuntatunnit koostuvat monipuolisesti erilaisista liikuntalajeista ja sopivat kaikille kunnostaan huolehtiville. Tehotaso kevyt. 8310305 Naisten terveysliikunta Kerisalon ent. koulu, Kerisalontie 834, Kerisalo to 18.00 19.00 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Matti Pakalén 32 t 45 Monipuolista liikuntaa kaiken kuntoisille naisille. Tunti sisältää myös kehonhuoltoa. Tehotaso kevyt. KUNTOLIIKUNTA 8311301 Kuntoliikunta Joroisten yhtenäiskoulu, juhlasali, ti 19.00 20.00 10.9. 26.11.2019, 7.1. 7.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 32 t 45 Sisältää monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja ja sopii kaiken ikäisille kuntoaan kohottaville liikkujille. Tehotaso oman kunnon mukaisesti. 8311302 Miesten kuntopiiri Kerisalon ent. koulu, Kerisalontie 834, Kerisalo to 19.30 20.30 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Matti Pakalén 32 t 45 Alkulämmittelyn jälkeen tehdään kiertoharjoitteluna rauhalliseen tahtiin harjoituksia käyttäen hyväksi mm. kehonpainoa, vastuskuminauhaa ja keppiä. Mukavaa yhdessä liikkumista! Tehotaso oma kunnon mukaan. 8311303 Naisten kuntopiiri Kaitaisten Kylätupa, Kaitaistentie 423, Kaitainen to 17.30 18.30 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Janhunen Katri 32 t 45 Kiertoharjoitteluna tehtäviä harjoitteita käyttäen oman kehon painoa ja jumppavälineitä. Hymy huulilla, hiki pinnassa ja omaa kehoa kuunnellen. Tunti sisältää alkulämmittelyt, lihasharjoitteet ja loppuvenyttelyt. Tehotason voi säädellä oman kunnon mukaan. 8311304 Miesten kuntopiiri Kaitaisten Kylätupa, Kaitaistentie 423, Kaitainen to 19.00 20.00 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Janhunen Katri 32 t 45 Kiertoharjoitteena tehtävää liikuntaa mukavasti miehille. Tehotason voi säädellä oman kunnon mukaan. 8311308 Kuntonyrkkeily Joroisten yhtenäiskoulu, juhlasali, pe 16.00 17.00 10.9. 29.11.2019, 10.1. 17.4.2020 Matti Pakalén 32 t 45 Käydään läpi nyrkkeilyn perustekniikkaa monipuolisesti mm. pariharjoitteina. Kokonaisvaltaista kuntoliikuntaa, pääpaino sanalla kunto. Sopii kaikille vauhdikkaasta liikunnasta pitäville! Tehotaso keskiraskas. KAHVAKUULA Kahvakuulatunneilla harjoitellaan turvallisesti ja tehokkaasti hyvällä tekniikalla. Kahvakuula on monipuolinen väline, jolla harjoitellessa käytetään hyödyksi kuulan omia luonnollisia liikeratoja. Osallistujilla on oltava oma kahvakuula. Tehotason voi itse säädellä kuulan painolla. 8311305 Kahvakuula Joroisten yhtenäiskoulu, juhlasali, pe 17.00 18.00 13.9. 29.11.2019, 10.1. 17.4.2020 Matti Pakalén 32 t 45 Sisältää myös oman kehon painolla tehtäviä harjoitteita. 8311306 Kahvakuula Kuvansin koulu, sali, Kuvansintie 6, Kuvansi pe 18.30 19.30 13.9. 29.11.2019, 10.1. 17.4.2020 Matti Pakalén 32 t 45 Sisältää myös oman kehon painolla tehtäviä harjoitteita. 8311307 Kahvakuula Kerisalon ent. koulu, Kerisalontie 834, Kerisalo ma 19.00 20.00 Sanna-Maija Loikkanen 32 t 45 VENYTTELY 8330301 Venyttely Kolman vanha koulu/ Kolman ryhmis, Kolmantie 261, Kolma ma 17.45 18.15 Sanna-Maija Loikkanen 16 t 33 Taso kevyt. 8330302 Venyttely Kerisalon ent. koulu, Kerisalontie 834, Kerisalo to 19.00 19.30 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Matti Pakalén 16 t 33 Tunnilla käydään läpi erilaisia venytystekniikoita. Tunti sisältää täsmävenytyksiä niska-hartiaseudulle. Sopii loppuvenyttelyksi sekä alkulämmittelyksi. Taso kevyt. 8330303 Venyttely Kaitaisten Kylätupa, Kaitaistentie 423, Kaitainen to 18.30 19.00 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Janhunen Katri 16 t 33 Sopii loppuvenyttelyksi sekä alkulämmittelyksi. Taso kevyt. JOOGA 8340301 Päiväjooga Joroisten seurakuntatalo, Joroistentie 3 A, Joroinen to 10.00 11.30 12.9. 28.11.2019, 9.1. 16.4.2020 Marjut Huttunen 48 t 56 Hathajooga sopii kaikille omasta terveydestään, hyvinvoinnistaan ja henkisestä kasvustaan kiinnostuneille. Lempeää harjoitusta tasapainoisempaan kehon ja mielen hyvinvointiin. Tilassa saattaa olla vetoa, suositellaan kerrospukeutumista. Oma alusta mukaan. 8340302 Kehonhuoltoa rullaten ja joogaten Joroisten yhtenäiskoulu, juhlasali, ke 18.00 19.30 11.9. 27.11.2019, 8.1. 8.4.2020 Marjut Huttunen 48 t 56 Huolletaan kehoa rullaten ja rentoudutaan joogaten. Ota mukaan oma alusta. VARKAUS TERVEYSLIIKUNTA Kevennetty kuntovoimistelu Tunti sisältää lämmittelyä, lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyä. Se sopii liikuntaa aloitteleville ja peruskuntoa ylläpitäville. Taso kevyt. 8310101 Kevennetty kuntovoimistelu naisille A Liikuntatalo, peilisali, Järvelänkatu 12, Varkaus ma 11.00 11.45 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 22 t 36 8310102 Kevennetty kuntovoimistelu naisille B Uimahalli, peilisali, Ahlströminkatu 11, Varkaus ke 10.00 10.45 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 22 t 36 8310103 Kevennetty kuntovoimistelu naisille C Uimahalli, peilisali, Ahlströminkatu 11, Varkaus ke 11.00 11.45 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 22 t 36 8310104 Kevennetty kuntovoimistelu miehille Uimahalli, peilisali, Ahlströminkatu 11, Varkaus ke 13.00 13.45 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Matti Pakalén 22 t 36 8310105 Kehonhuolto la ja su 14.00 15.30 16.11. 24.11.2019, 21.3. 5.4.2020 Hanna Pohjola 20 t 36 Kokonaisvaltaista kehonhallintaa, venyttelyä, lihasten aktiivista venytystä, rentoutumista sekä ydintuen työstämistä. Sopii kaikille, jotka nauttivat liikkumisesta ja kehon hyvänolon tunteesta. Kokoontumiskerrat: 16. 17.11., 23. 24.11.2019 ja 21. 22.3., 28. 29.3., 4. 5.4.2020. 8310106 Asahi Liikuntatalo, judo-sali, Järvelänkatu 12, Varkaus ma 10.00 11.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 29 t 43 Asahi on suomalainen terveysliikunnan menetelmä, jonka tarkoituksena on tyypillisten vaivojemme ennaltaehkäisy ja hoito. Tunneilla huolletaan kehoa seisten tehtävillä yksinkertaisilla ja luonnollisilla liikunnallisilla harjoitteilla hengityksen kannattelemana. Sopii kaikille ikään katsomatta. Lisätietoja: www.asahi.fi. Tehotaso kevyt. FasciaMethod FasciaMethod on suomalaisten fysioterapeuttien kehittämä kokonaisvaltainen kehonhuoltomenetelmä, jossa kehon liikkuvuutta parannetaan erilaisilla hengityksen rytmittämillä liikkuvuusharjoitteilla, dynaamisilla täsmävenytyksillä, liikehallintaharjoittelulla ja faskiakäsittelypallon avulla. FasciaMethod soveltuu kaikille, jotka haluavat parantaa suorituskykyään tehokkaasti ja edistää hyvinvointiaan. Taso kevyt. 8310107 FasciaMethod Liikuntatalo, peilisali, Järvelänkatu 12, Varkaus ti 19.00 20.00 17.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Satu Portimo 29 t 43 8310108 Aamun FasciaMethod to 7.45 8.30 19.9. 21.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Satu Portimo 22 t 36 Herättele kehosi päivään FasciaMethodilla! Spiraali Stabilaatio Spiraali Stabilaatio on tuki- ja liikuntaelin ongelmiin erikoistuneen tsekkiläisen lääkärin Richard Smisekin kehittämä menetelmä. Harjoittelu perustuu koko kehoa kiertävien liikeketjujen ns. spiraaliketjujen harjoittamiseen. Tarkoilla liikeketjuharjoitteilla voidaan vahvistaa, venyttää ja rentouttaa kehon eri osia. Harjoitellaan pääasiassa seisten / pystyasennossa ja hengityksen tahdissa. Harjoittelussa keskivartalon, lapojen ja pakaralihasten merkitys korostuu. Menetelmä on kehitetty erityisesti selkäongelmien hoitoon ja se sopii kaikille, jotka haluavat hyvän ryhdin sekä tasapainoisen kävelyn ja juoksun. Tunnilla käytetään menetelmään suunniteltuja vastuskuminauhoja. Suositellaan oman kuminauhan hankkimista (35 ) ensimmäisellä tunnilla hygienian vuoksi sekä kotiharjoittelua varten. 8310109 Spiraali Stabilaatio alkeet A Könönpellon koulu, sali, Kivipurontie 8-10, Varkaus to 17.00 18.00 11.9. 9.10.2019 Sirkka Immonen 7 t 22 Liikunta ja terveys 8310110 Spiraali Stabilaatio, alkeet B Könönpellon koulu, sali, Kivipurontie 8-10, Varkaus ti 17.00 18.00 24.10. 21.11.2019 Sirkka Immonen 7 t 22 8310111 Hyvinvointia liikunnasta ja ruokavaliosta Liikuntatalo, peilisali, Järvelänkatu 12, Varkaus ti 17.30 18.30 8.4. 5.5.2020 Sanna-Maija Loikkanen ja Henna Pöllänen 10 t 22 Normaalipaino ehkäisee monia erilaisia sairauksia, mutta miten liikunnan ja ruokavalion avulla voi parhaiten vaikuttaa painoonsa ja omaan hyvinvointiinsa? Kurssilla kuulet keskustelevan luennon hyvinvointia tukevasta ravitsemuksesta, valmistetaan terveellistä ja ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa sekä saadaan vinkkejä ilon löytämiseksi liikunnasta. Kotitalousosuudesta opettaja perii raaka-ainemaksun n. 10 / hlö. Kokoontumiskerrat: Ke 8.4. klo 17.30 19.00 Luento ravitsemuksesta, Nuorten talon auditorio, Sanna-Maija Loikkanen Ke 15.4. klo 17.30 20.45 Normaalipainoa tukeva ruokavalio, Waltterin koulun kotitalousluokka, Henna Pöllänen Ti 21.4., 28.4. ja 5.5. klo 17.30 18.30 Liikunta, Liikuntatalon peilisali/ ulkoilu, Sanna-Maija Loikkanen. 8310112 Terveysliikunta Harjurannan kylätupa, Harjurannantie 588, Harjuranta ma 16.30 17.30 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Sari Pulliainen 29 t 43 Terveysliikuntatunnit koostuvat monipuolisesti erilaisista liikuntalajeista ja sopivat kaikille kunnostaan huolehtiville. Tehotaso kevyt. 8310113 Sydänjumppa Kangaslammin liikuntatalo, Rauhantie 4 A, Kangaslampi ma 11.00 12.30 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Matti Pakalen 44 t 53 Tehotaso kevyt. 8310114 Toukolan jumppa Toukola, Viljolahdentie 1717, Viljolahti ke 17.30 18.30 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 29 t 43 46 47
Liikunta ja terveys Monipuolista liikuntaa kaikille kunnostaan huolehtiville. Sopii niin naisille kuin miehillekin. Tehotaso kevyt. KUNTOLIIKUNTA 8311101 Kuntoliikunta Uimahalli, peilisali, Ahlströminkatu 11, Varkaus ti 16.00 17.00 10.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Reetta Kettunen 29 t 43 Monipuolista kuntoliikuntaa kehonpainoa ja välineitä apuna käyttäen. Tunti koostuu alkulämmittelystä, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. Reipas tunti, joka soveltuu kaikentasoisille liikkujille. Tehotaso keskiraskas. 8311102 Kuntoliikunta Luttilan koulu, sali, Savontie 133, Luttila ma 19.00 20.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Tarja Rinne 29 t 43 Tunti sisältää askelluksia alkulämmittelyssä. Lihaskunto-osuudessa käydään läpi kaikki lihasryhmät myös välineitä hyödyntäen, loppuvenyttely. Kuntoliikunnassa hengästyt ja kuntosi nousee. Tehotaso keskiraskas. 8311103 Kuntoliikunta Könönpellon koulu, sali, Kivipurontie 8-10, Könönpelto ke 18.30 19.30 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Reetta Kettunen 29 t 43 Monipuolista kuntoliikuntaa kehonpainoa ja välineitä apuna käyttäen. Tunti koostuu alkulämmittelystä, lihaskunto-osuudesta ja venyttelystä. Reipas tunti joka soveltuu kaikentasoisille liikkujille. Tehotaso keskiraskas. 8311104 Kuntoliikunta Kangaslammin liikuntatalo, Rauhantie 4 A, Kangaslampi ke 19.00 20.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 29 t 43 Monipuolista ja tehokasta liikuntaa. Tehotaso: Edetään oman kunnon mukaan. 8311108 Sportti-posse junioreille (6 12 v.) Päiviönsaaren koulu, yläsali, Wahlinkatu 1, Varkaus ma 15.00 16.00 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Sari Pulliainen 29 t 43 Liikkumista hyvässä possessa! Leikkimielellä, ilman kilpailutavoitteita vahvistamme perusliikuntataitoja. Sään salliessa saatamme liikkua myös ulkona. Tärkeintä on liikunnan riemu! 8311109 Cross-treeni Lehtoniemen koulu, sali, Harjulantie 11 13, Varkaus to 18.00 19.00 12.9. 21.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 29 t 43 Treenataan monipuolisesti eri välineillä ja kehonpainolla tehtäviä liikkeitä kovalla sykkeellä. Tehokas ja hikinen treeni! Taso keskiraskas-raskas. KAHVAKUULA 8311105 Kahvakuulan tekniikka workshop Waltterin koulu, liikuntasali, Urheilukatu 21, Varkaus ti ja to 17.30 19.00 27.8. ja 29.8.2019 Sanna-Maija Loikkanen 4 t 16 Käydään läpi perusteellisesti kahvakuulatekniikat. Oivallinen tapa muistella tekniikoita ennen syyskauden alkua. Sopii kaikille, jotka haluavat hioa turvallisesti kahvakuulan nostotekniikkaansa, jo jonkun aikaa harrastaneille mutta myös aloittelijoille sekä kotitreenaajille. Osallistujilla on oltava oma pyöreä ja metallikahvainen kahvakuula. Opetus kahtena iltana, tiistaina 27.8 sekä torstaina 29.8.2019. Kahvakuula Kahvakuulatunneilla harjoitellaan turvallisesti ja tehokkaasti hyvällä tekniikalla. Kahvakuula on monipuolinen väline, jolla harjoitellessa käytetään hyödyksi kuulan omia luonnollisia liikeratoja. Osallistujilla on oltava oma kahvakuula. Tehotason voi itse säädellä kuulan painolla. 8311106 Kahvakuula Lehtoniemen koulu, sali, Harjulantie 11 13, Varkaus to 17.00 18.00 12.9. 21.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 29 t 43 8311107 Kahvakuula Kangaslammin liikuntatalo, Rauhantie 4 A, Kangaslampi pe 17.30 18.30 13.9. 22.11.2019, 10.1. 3.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 29 t 43 VESILIIKUNTA 8314101 Kevennetty vesijumppa A Uimahalli, Ahlströminkatu 11, Varkaus pe 8.45 9.15 13.9. 22.11.2019, 10.1. 3.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 15 t 43 Lisäksi uintimaksu tai seniorikortti erikseen jokaiselta osallistumiskerralta. 8314102 Kevennetty vesijumppa B Uimahalli, Ahlströminkatu 11, Varkaus pe 9.30 10.00 13.9. 22.11.2019, 10.1. 3.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 15 t 43 Lisäksi uintimaksu tai seniorikortti erikseen jokaiselta osallistumiskerralta. 8314103 Hydrobic A Uimahalli, Ahlströminkatu 11, Varkaus ma 18.00 19.15 9.9. 18.11.2019, 13.1. 6.4.2020 Sari Pulliainen 29 t 63 Tehokasta aerobicin kaltaista vesiliikuntaa musiikin tahdissa. Vesi pehmentää liikkeitä ja toimii samalla vastuksena. Tunti sisältää lämmittelyä, lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyä. 8314104 Hydrobic B Uimahalli, Ahlströminkatu 11, Varkaus to 14.45 16.00 11.9. 20.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Sanna-Maija Loikkanen 29 t 63 Tehokasta aerobicin kaltaista vesiliikuntaa musiikin tahdissa. Vesi pehmentää liikkeitä ja toimii samalla vastuksena. Tunti sisältää lämmittelyä, lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyä. JOOGA 8340101 Päiväjooga A ti 10.00 11.30 10.9. 19.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Marjut Huttunen 44 t 53 Hathajooga sopii kaikille omasta terveydestään, hyvinvoinnistaan ja henkisestä kasvustaan kiinnostuneille. Lempeää harjoitusta tasapainoisempaan kehon ja mielen hyvinvointiin. Ota mukaan oma alusta. 8340102 Päiväjooga B to 9.00 10.30 19.9. 28.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Päivi Pietiläinen 44 t 53 Lempeää hathajoogaa, jossa huomioidaan mahdolliset kehon rajoitteet, edeten kiireettömästi kehoa kuunnellen, mieltä rauhoittaen. Harjoitukseen kuuluu lisänä hengitysharjoituksia. Sopii myös vasta-alkajille. 8340103 Päiväjooga C to 10.45 12.15 19.9. 28.11.2019, 9.1. 2.4.2020 Päivi Pietiläinen 44 t 53 8340104 Jooga A Liikuntatalo, peilisali, Järvelänkatu 12, Varkaus ti 16.00 17.30 17.9. 26.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Päivi Pietiläinen 44 t 53 Hathajoogaa iltaan, jossa harjoitukset tehdään omista lähtökohdista, itseä kuunnellen. Tavoitteena kehon ja mielen hyvinvointi. Asana- ja hengitysharjoituksia. Sopii myös vasta-alkajille. 8340105 Jooga B Liikuntatalo, peilisali, Järvelänkatu 12, Varkaus ti 17.30 19.00 17.9. 26.11.2019, 7.1. 31.3.2020 Päivi Pietiläinen 44 t 53 Soisalo-käsityökoulu toimii myös Heinävedellä. Katso sivu 51. 8340106 Jooga C Liikuntatalo, peilisali, Järvelänkatu 12, Varkaus ke 15.30 17.00 11.9. 20.11.2019, 8.1. 1.4.2020 Marjut Huttunen 44 t 53 Hathajooga sopii kaikille omasta terveydestään, hyvinvoinnistaan ja henkisestä kasvustaan kiinnostuneille. Lempeää harjoitusta tasapainoisempaan kehon ja mielen hyvinvointiin. 8340107 Jooga-päivä la 10.00 15.00 5.10.2019 Kari Timonen 5 t 16 Tule venyttämään kehoa ja mieltä. Tarjolla arjesta irtautumista, rentoutusta ja uutta opittavaa joogan maailmasta ja filosofiasta. Päivä sisältää avaavan joogan, ruokatauon ja iltapäivän rentouttavan Yin joogan. 8340108 Astangajoogan perustason tiiviskurssi la ja su 12.15 13.45 16.11. 24.11.2019, 21.3. 5.4.2020 Hanna Pohjola 20 t 36 TULE KÄSITYÖ- KOULUUN! Kertauskurssi astangan ensimmäisen sarjan istumasarjan alkuun itsenäisesti joogaaville. Kurssia ei suositella mikäli on raskaana / tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Kokoontumiskerrat: 16. 17.11., 23. 24.11.2019 ja 21. 22.3., 28. 29.3., 4. 5.4.2020. 8340109 Joogan asanatyöpaja la ja su 10.00 12.00 16.11. 24.11.2019, 21.3. 5.4.2020 Hanna Pohjola 27 t 43 Tule mukaan oivaltavaan ja kehoa huoltavaan työpajaan. Kurssilla tutustutaan klassisiin jooga-asanoihin ja tehdään lyhyt harjoitus. Erityisenä kohteena on toiminnallinen anatomia asanaharjoituksessa. Kurssi on tarkoitettu joogan eri lajien harrastajille, ohjaajille ja opettajille. Kokoontumiskerrat: 16. 17.11., 23. 24.11.2019 ja 21. 22.3., 28. 29.3., 4. 5.4.2020. KATSO MYÖS Hoitava hengitys, sivu 53. La 30.11.2019 klo 9.00 15.30 VARKAUS Käsityökoulu alkaa viikolla 34 1. Luokka Ma klo 15.15-16.45 2. Luokka Ke klo 15-16.30 3. Luokka Ke klo 16.45-18.15 1.-3. Luokat 90 / lukukausi 4. - 6. Luokka Ti klo 15.15-17.30 120 / lukukausi Aikuiset Maanantaisin klo 17-20 150 / lukukausi + materiaalit LEPPÄVIRTA 1. Luokka alkavat To klo 15-16.45 90 / lukukausi 2. Luokka jatkavat To klo 17.15-19.30 120 / lukukausi JOROINEN 1. Luokka alkavat 7-12 vuotiaat Ti klo14-16.30 2. Luokka jatkavat Ke klo 15-17.30 Joroinen ilmoittaudu Soisalo-opistoon http://www.soisalo-opisto.fi / tai 040 713 8660 Käsityön taiteen perusopetusta lapsille, nuorille sekä aikuisille Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.taitoitasuomi.fi Taito Shop Kauppakatu 17 Varkaus. Puh. 0440 162 246. varkaus@taitoitasuomi.fi 48 49
Taiteen perusopetus Aloita taideharrastus Soisalo-opistossa! Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä. Kiinnostus aiheeseen riittää, tutustumismahdollisuus! VISUAALISET KOULUT: KUVATAIDEKOULUSSA piirretään ja maalataan eri tekniikoilla, käytetään erilaisia materiaaleja, valokuvataan, tehdään animaatioita, taidegrafiikkaa ja keramiikkaa. Ryhmiä 7-19 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Lisätiedot: www.soisalo-opisto.fi/koulutustarjonta/kuvataidekoulu/ Kaarin Oresmaa kaarin.oresmaa@soisalo-opisto.fi, puh. 044 444 2273 KÄSITYÖKOULUSSA suunnitellaan ja tehdään kivoja käsitöitä erilaisista materiaaleista. Heinävedellä opetukseen sisältyy myös kuvataiteen osa-alueita. Käsityökoulun voi aloittaa 7-vuotiaana. Lisätiedot: www.soisalo-opisto.fi/koulutustarjonta/kasityokoulu/ Päivi Tölli, paivi.tolli@soisalo-opisto.fi, puh. 040 713 8654 TAIDELEIKKIKOULUSSA Soita, laula, musisoi, tanssi, liiku, tarinoi! Mieti, maalaa muotoile, etsi, tutki, kuuntele! Näyttele ja näperrä, mielihyvää hykerrä! Taideaineet tarjolla, luovan leikin varjolla! Taideleikkikoulussa on Satubalettia (3-6-vuotiaat) Rytmivarpaat (3-6-vuotiaat) Vauvamuskari (alle 1-vuotiaat) Taaperomuskari (1-2-vuotiaat) Muskari (3-4-vuotiaat) Huilumuskari (5-6 ja 6-7 vuotiaat) Rumpumuskari (5-6-vuotiaat) Kannelmuskari (6-vuotiaat) Kuvisryhmiä: Taideseikkailijat 3-4-vuotiaat, Värikäs sivellin 5-6-vuotiaat Alle 3-vuotiaiden ryhmissä huoltaja on mukana tunneilla. Erityislapsille huoltaja järjestää tarvittaessa avustajan. Lisätiedot: www.soisalo-opisto.fi/koulutustarjonta/taideleikkikoulu/ Hanna-Reetta Viirret-Ruoho, varhaisiän musiikinopettaja hanna-reetta.viirret-ruoho@soisalo-opisto.fi puh. 040 713 8652 Kuvataidekoulu Varkaudessa Käsityökoulu Heinävedellä ja Joroisissa Musiikkiopisto Leppävirralla, Pieksämäellä ja Varkaudessa Tanssikoulu Heinävedellä, Joroisissa ja Varkaudessa TANSSIKOULUSSA pääset kokemaan tanssin kiehtovan maailman eri tanssilajien avulla. Tanssitunteja alkeistasosta aina pidempään harrastaneille. Tule rohkeasti kokeilemaan! Lajeina Nykytanssi, Baletti, Katutanssi: Street, Hip Hop ja Dancehall Lisätiedot www.soisalo-opisto.fi/koulutustarjonta/tanssikoulu/lukujarjestykset/ Anna Savolainen anna.savolainen@soisalo-opisto.fi, puh. 040 713 8657 MUSIIKKIOPISTOSSA voit soittaa esim. puupuhaltimia: huilu, klarinetti, saksofoni, oboe, fagotti vaskipuhaltimia: trumpetti, käyrätorvi, pasuuna, alttotorvi, baritonitorvi, tuuba jousisoittimia: viulu, alttoviulu, sello muita soittimia: kitara, piano, harmonikka, sähkökitara, sähköbasso, rummut, yksinlaulu, popjazz-laulu, popjazz-piano, popjazz-harmonikka Opiskelu ei vaadi aiempaa osaamista. Soisalo-musiikkiopisto toimii Varkaudessa, Leppävirralla ja Pieksämäellä. Soitinvalikoima vaihtelee paikkakunnittain. Lisätiedot: www.soisalo-opisto.fi/koulutustarjonta/musiikkiopisto/ Jukka Tuohino, jukka.tuohino@soisalo-opisto.fi puh. 044 743 6410 Kysy lisää ja ilmoittaudu! www.soisalo-opisto.fi soisalo-opisto@soisalo-opisto.fi 040 7138 660 50 51
Täydennyskoulutukset -Koulutusta ympäri vuoden Varkauden toimipaikka sijaitsee Soisalo-opistotalolla, Taipaleentie 24. Puhelin 044 746 2840, asiakaspalvelu@snellmankesayliopisto.fi Lisätietoa ja ilmoittautumiset www.snellmankesayliopisto.fi Hoitava hengitys La 30.11.2019 klo 9.00 15.30 Marketta Manninen, luontaishoitaja, diplomivyöhyketerapeutti, Hoitava Hengitys -kouluttaja 80 Vasuta valloittavasti - Leikin Voimalla! La 30.11.2019 klo 9.30 14.30 Hanne Nyman, varhaiskasvatuksen kouluttaja, leikkipedagogi 130 Positiivinen psykologia työyhteisössä 17.9. 8.10. Sukututkimusta eri vuosisadoilla 19.9. 10.10. Sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus koulumaailmassa 24.9. 8.10. Snellman-kesäyliopiston Varkauden koulutustarjonta AMMATILLINEN TÄYDENNYSKOULUTUS Tukiviittomat ja kuvat kommunikoinnin tukena La 5.10. ja 12.10.2019 klo 9.15 14.30 Katja Sohlström, AAC-ohjaaja, viittomakielen ja puhevammaisten tulkki, neuropsykiatrinen valmentaja 98 Saat erinomaiset valmiudet ymmärtää kommunikoinnin monipuoliset mahdollisuudet lapsen tukemisessa sekä oppia tukiviittomien alkeita ja kuvakommunikaation perusteita. Sisältö: Harjoitellaan arkeen sopivia tukiviittomia, joita voi käyttää puhetta tukevana ja korvaavana kommunikointimuotona. Samalla harjoitellaan kuvien käyttöä kommunikoinnissa, toiminnanohjauksessa ja strukturoinnissa. Opetus perustuu vahvaan kokemukseen AACkeinojen käytöstä ja toteutetaan käytännönläheisesti osallistujien toiveita huomioiden. Kohderyhmä: Sopii erityisesti lasten kanssa työssä tai vapaa-ajalla toimiville sekä perheille, jotka haluavat oppia käyttämään tukiviittomia ja kuvia kommunikoinnin tukena. Ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta viittomien tai kuvien käytöstä. Ilmoittautuminen 26.9.2019 mennessä. InDesign-julkaisuohjelma aloittelijoille Ke 6.11.2019 klo 14.30 16.00 verkossa Pe 8.11.2019 klo 8.00 16.00 lähiopetus, Soisalo-opistotalo, luokka 403, Petra Suominen, Medianomi AMK, yrittäjä ja Hartti Lehtimäki, kouluttaja, mainosmies 135 Adobe InDesign-julkaisuohjelmalla tehdään erilaisia julkaisuja esim. esitteitä, lehtisiä, mainoksia ja julisteita. InDesignkoulutuksessa saat valmiudet tuottaa julkaisuja ja mainoksia mm. lehtiin ja digimaailmaan ja opit taiton perusteet. Sisältö: InDesign -ohjelman perustyökalut ja kuinka ohjelmassa toimitaan. Verkkoluennolla käydään läpi ohjelman käyttöliittymä ja työkalut. Lähiopetuksessa tehdään käytännön harjoituksia opettajan ja tuutorin ohjauksessa. Jos et pääse osallistumaan verkkoluennolle, tutustu tallenteeseen ennen lähiopetusta. Linkin tallenteeseen saa luennon jälkeen. Kohderyhmä: Aloittelijoille tai niille, jotka ovat käyttäneet vähän julkaisuohjelmia ja jotka, työssä tai harrastustoiminnassa tekevät monimuotoista julkaisutoimintaa. Koulutukseen otetaan enintään 15 osallistujaa. Ohjelmistovaatimus: Suositeltavaa on, että lataat omalle kannettavalle Adobe InDesignin, jotta voit myös jatkaa harjoittelua. Jos sinulla ei ole omaa konetta, niin ilmoita siitä ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen 23.10.2019 mennessä. Mielen ja kehon vuorovaikutus esiintymisessä To 7.11.2019 klo 8.30 15.00 Sari Siltavuori, teatteriohjaaja, laulunopettaja 130 Esiintyminen on monin tavoin paitsi kehon ja äänen myös mielen ja asenteen hallintaa. Varmuus esiintyjänä kasvaa toistojen ja harjoittelun kautta. Koulutuksen aikana pääset harjoittelemaan monipuolisesti esiintymistä ja äänenkäyttöä erilaisten käytännön harjoitusten avulla. Lisäksi tehdään hengitys- ääni- ja rentoutumisharjoituksia. Sisältö: Tehdään monipuolisia hengitys-, rentoutus- ja ääniharjoituksia. Tutkitaan oman äänen mahdollisuuksia ja äänenhuoltoa erilaisten harjoitusten avulla. Yhdistetään äänenkäyttö erilaisissa esiintymiskonteksteissa. Harjoitellaan mm. non-verbaalista (ilmeet, eleet, katse, puheen tempo, kehon asento) viestintää mm. erilaisten ilmaisu- teksti ja improvisaatioharjoituksien avulla. Tarkastellaan ja harjoitellaan esiintymisen eri osa-alueita: tavoitteiden asettaminen, valmistautuminen, tunteiden hallinta, jännittäminen, esiintyjän energia, esitys ja palaute. Kohderyhmä: Kaikille niille, jotka tarvitsevat työssään esiintymistaitoja. Koulukseen otetaan enintään 12. Ilmoittautuminen 24.10.2019 mennessä. Fasilitoinnin tehopäivä voimaa osallistamisesta! Ke 20.11.2019 klo 9.00 16.00 Niina Suuronen, YTM, on yritysten kehittämisen asiantuntija 135 Fasilitoinnilla autetaan ryhmää saavuttamaan tietty tavoite. Hyvä fasilitoija saa ryhmän toimimaan yhteistyössä yhteisen tavoitteen eteen ja pääsemään päämääräänsä. Erilaiset fasilitointimenetelmät toimivat fasilitoijan apuna. Fasilitointi tuo mahdollisuuden osallistua ja osallistaa. Koulutuksessa tutustutaan fasilitoinnin perusteisiin ja kokeillaan erilaisia menetelmiä ja fasilitoinnin työkaluja. Sisältö: Työpajassa käydään läpi fasilitointimenetelmiä teoriassa ja käytänössä, joita voi hyödyntää esim. seuraavissa tilanteissa: uusien ideoiden kerääminen, ideoiden valitseminen jatkotyöstöön, tiimin innostaminen ja osallistaminen, muutos- ja kehityshankkeiden toteuttaminen, yhteisen tavoitteen selkiyttäminen ja yhteiseen päämäärään sitouttaminen. Monet fasilitointimenetelmät soveltuvat myös yleisesti kokouskäyttöön. Kohderyhmä: Esimiehet, kehitystyöstä vastaavat, projektinvetäjät ja kokouksia vetävät henkilöt. Ilmoittautuminen 6.11.2019 mennessä. Hengityksemme häiriintyy herkästi esim. stressin, jännittämisen tai huonojen elintapojen seurauksena. Hengityskeskus ohjelmoituu häiriintyneelle hengitykselle, jolloin tarvitsemme hengitystä normalisoivia hengitystavan muutoksia sekä hengitysharjoituksia. Hoitava Hengitys -kurssilla ohjattavien harjoitusten avulla häiriintynyt hengitys normalisoidaan terveyttä edistäväksi - hoitavaksi hengitykseksi. Tavoitteena on rauhallinen, säännöllinen, syvä ja vaivaton hengitys. Marketta Mannisen kehittämän Hoitava Hengitys -menetelmä pohjautuu maailmalla laajalti käytössä olevaan Buteyko -menetelmään. Sen on lukuisissa kliinisissä tutkimuksissa todettu helpottavan merkittävästi astman oireita sekä vähentävän lääkityksen tarvetta. Hoitavan Hengityksen suosio Suomessa kasvaa sekä terveyden itsehoidosta kiinnostuneiden että terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Sisältö: Avataan hengityksen fysiologiaa uudella tavalla. Opit, minkälainen hengitystapa on terveyttä edistävää ja minkälainen hengitys heikentää terveyttäsi. Saat lukuisia vinkkejä häiriintyneen hengityksen korjaamiseen. Vinkit ja hengitysharjoitukset ovat yksinkertaisia ja säännöllinen harjoittelu voi tuottaa merkittäviä terveyshyötyjä. Kurssi koostuu teoriaosuuksista ja hengitysharjoituksista. Aikaa on varattu myös keskusteluun ja kysymyksiin vastaamiseen. Aiheet: Buteyko-menetelmä; liikahengittäminen ja hiilidioksidin rooli elimistön hapensaannissa, terveyttä heikentävän hengityksen merkit ja oireet, hengityksen normalisoiminen; hengitysharjoitusten tavoitteet ja hyödyt, hengityksen merkitys astman, kuorsauksen, uniapnean ja kiihtyneen mielen sekä stressin synnyssä ja hoidossa, lapsen hengitystavan merkitys mm. kasvojen luuston oikealle kehitykselle ja hengitys liikunnan yhteydessä. Kohderyhmä: Hengityssairauksista tai niiden oireista kärsivät, liikunnan harrastajat, kuntoremonttia suunnittelevat, unihäiriöistä kärsivät tai mielen rauhoittumista hakevat. Koulukseen otetaan enintään 20 osallistujaa. Ilmoittautuminen 15.11.2019 mennessä. Leikin Voima -koulutuksen tavoitteena on laajentaa leikin käsitettä varhaiskasvatuksen arjessa ja avata konkreettisesti leikkiä keskeisimpänä työtapana esimerkkien kautta. Koulutuksessa käydään läpi millaisista elementeistä muodostuu lapselle hyvä leikki- ja oppimisympäristö. Miten kasvattaja rakentaa ympäristöä lasta kuunnellen ja huomioiden? Onko ympäristö rakennettu lapsen korkeudelle ja lapsen tarpeita ajatellen? Saako lapsi olla oikeasti vaikuttamassa ympäristön muokkaamiseen? Mahdollistaako ympäristö varhaiskasvatuksen tavoitteen mukaisen toiminnan? Leikin Voimaa -koulutuskokonaisuus on Hanne Nymanin kehittämä. Sisältö: Leikin kehittäminen työtapana ja elämyksellinen oppiminen Vasun mukainen projekti- ja teematyöskentely (eheyttävä pedagogiikka leikin näkökulmasta) Rytmiikan, tarinoiden ja ilmaisun mahdollisuudet osana leikkiä Aikuisena lapsen maailmassa - aikuisen rooli leikissä Oppimisympäristö - kolmas kasvattaja? Leikki astuu ulos laatikosta - lapsilähtöinen ympäristöajattelu. Kohderyhmä: Sopii kaikille varhaiskasvatuksessa työskenteleville. Ilmoittautuminen 15.11.2019 mennessä. VERKKOKOULUTUKSET Tietosuojavastaavan peruskoulutus (2 op) 13. 27.8. Tukea työhön moniammatillisista verkostoista 22.8. 12.12. Gradu- ja opinnäytetyösparraus 31.8 14.12. Projektikoulu 6.9. 25.9. Koko perhe koodaa 1 9.9. 14.10. SukuStartti 10.9. ja 12.9. Syömisen ilo 16.9. 7.10. Pedagogiset tukitoimet varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa (osa 2), 16.9. 14.10. DNA-testit sukututkimuksen apuna, peruskurssi 16.9. ja 23.9. Yhteisjulkaisualusta GENin käyttö sukututkimuksessa 17.9 ja 24.9. Englannin keskeistä kielioppia ja kuuntelua 24.9. 3.12. Harjoittele englannin puhumista ja kuuntelua 25.9. 4.12. Työkaluja tunnetaitojen opetukseen 25.9. 23.10. Resilienssi ja joustava mieli 25.9. 9.10. Practise Business English Speaking and Listening Online 26.9. 31.10. Ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja lähisuhdeväkivalta 26.9. 10.10. Ratkaisukeskeinen johtaminen 2.10. 6.11. Englantia hoitoalalle - English For Nursing 2.10. 6.11. Korean kielen alkeet 4.10. 22.11. Kartat ja karttojen asiakirjat sukututkimuksen rikastuttajana 9.10. 23.10. Rakennetaan nuori vahvaksi 10.10. 21.11. Tilattoman väestön sukututkimusta 14.10. 28.10. DNA-tulosten käyttö sukututkimuksessa, jatkokurssi 15.10. ja 22.10. Koko perhe koodaa 2 21.10. 25.11. Ristiriidoista ratkaisuihin - Sovitteleva ote esimiestyössä 22.10. 12.11. Kuntien kokousmenettelyjä koskeva lainsäädäntö 22.10. 19.11. Aivoergonomiaa työhön tietoisuustaidoilla 24.10. 14.11. Isoisää etsimään 29.10. ja 5.11. Terapeuttinen sukupuu 6.11. 20.11. Henkikirjojen käyttö sukututkimuksessa 7.11. 21.11. AVOIN KORKEAKOULUOPETUS Opetushallinto 25 op (UEF) 12.10.2019 31.12.2020 Erityispedagogiikka 25 op (UEF) syksy 2019 31.12.2020 52 53
Nuorten talo avautuu syksylläa 2019 : saat apua: hyvinvointiin työllistymiseen & koulutukseen Opinto-ohjelma 2019 2020 VASTAAVA TOIMITTAJA: Kati Arola KUVAT: Harri Hakala, Jukka Tuohino tule ja innostu musisoimaan ja kuvataiteilemaan Tila missä voit: Hengailla tapailla frendejä https://po1nt.fi/fi/ http://www.soisalo-opisto.fi/ TAITTO: Mainostoimisto Luode Oy PAINO: PunaMusta Oy Muutokset mahdollisia SOISALO-OPISTOLAISET RY Puheenjohtaja Rami Marja-Leena p. 040 069 7060 Sihteeri Pyykkö Anneli p. 040 704 2745 Lisätietoja: www.soisalo-opisto.fi Lahjakortti on hyvä lahja! Soisalo-opiston lahjakortti on erinomainen ja persoonallinen lahja perheenjäsenelle, sukulaiselle tai ystävälle. Kortti on voimassa yhden vuoden (ostopäivästä alkaen) ja sillä voi maksaa kurssin tai osan siitä. Voit itse määrittää lahjakortin suuruuden. 54 55
JULKINEN TIEDOTE JOKAISEEN TALOUTEEN ILMOITTAUDU MUKAAN! www.soisalo-opisto.fi Puh. 040 713 8660 Soisalo-opisto soisaloopisto #soisaloopisto Kannen kuva: Kerttu Soininen ja Oskar Hämäläinen kuvaavat Liisa ihmemaassa videota (esittävä taide ja kirjallisuus s. 12-13).